Mitskut kotiin

 Parisen viikkoa sitten kysyin ohimennen 10 vee tyttäreltäni haluaisiko hän lähteä alueemme yösuunnistus ja pyöräsuunnistusmestaruuskisoihin, niissä kun molemmissa olisi hänelle sarja. Yllätyksekseni tytär oli heti valmis lähtemään. Onnekseni multa löytyi jo valmiiksi kaksi lamppua, jotka sopivat yösuunnistukseen, mutta muuten tyttärellä ei ollut yhtään kokemusta pimeässä suunnistamisesta. Pyöräsuunnistuksen osalta tuossa vaiheessa puuttuivat vielä tyttäreltä asianmukainen pyörä ja karttateline, sekä kokemusta polkea maastossa, puhumattakaan että suunnistaisi samalla. Näiden ei kuitenkaan annettu olla esteitä, joita ei voisi ylittää.

Perjantai illan pimentyessä meidän jännitys vain lisääntyi. Oli pilvistä ja sitten alkoi vähän sataakin. Onneksi muuten oli lämmin keli. Meiltä reilun 10 minuutin ajomatkan päässä olevalla kisapaikalla oli luottavainen mieli. Kilpailuohjeissa mainittiin, että lasten rata sopii myös ensikertalaisille ja että se tukeutuu pururataan. Tuo pururata on meille erittäin tuttu, koska se on lähin paikka jossa käymme talvisin hiihtämässä. Uskalsin luottaa, että tytär selviää koitoksesta paremmin kuin itse ensimmäisistä yökisoista joskus 16 vuotiaana. Nyt lähdin pimeään metsään 3 minuuttia ennen tytärtä. Mennessäni omalle kakkoselleni, näin tyttären määrätietoisesti suunnistavan pururadalla, joten oma mieli hiukan huojentui. Ei sillä etteikö matkalla ajatukset olisi olleet välillä tyttäressä.

Yösuunnistuskisan saalis päivänvalossa.

Lopulta meillä molemmilla meni tosi hyvin. Tytär oli suunnistanut tosi hyvin, kaikki rastit löytyi, rata oli sitä mitä luvattiinkin ja tytär oli aivan innoissaan pimeässä metsässä suunnistamisesta. Tytär oli sarjansa toinen! Mulla tuli ykköselle ja kakkoselle pientä haparointia, mutta sitten pakotin malttamaan mieleni ja hitaalla vauhdilla etenin tarkasti suunnalla. Oli haasteellista, raskasta maastoa ja pimeää. Tällä kertaa oma suoritus kuitenkin riitti sarjan voittoon.

10 vee tytär lähdössä elämänsä aikaan pysu-kisaan.

Lauantai aamulla pakattiin pyörät autoon, tarkistettiin tarvittavat varusteet ja tehtiin eväät ja suunnattiin Vaasaan. Vuorossa oli pyöräsuunnistuksen aluemestaruuskisat, jotka olivat samalla kansalliset. Viikko aikaisemmin olin hakenut itselleni hiukan edellistä isomman karttatelineen ja tytär sai mun vanhan. Olimme myös hakeneet tyttärelle pyörän ja kerran ehdimme käydä metsässä polkemassa vajaa 25 kilometriä. Tutkimme viime hetkessä vielä mun vanhoja pyöräsuunnistuskarttoja ja yritin antaa parhaat mahdolliset ohjeet tähän lajiin. Tärkein ohjeeni oli mennä ihan rauhassa ja pysähdellä niin usein kun siltä tuntui. 

Tyttären sprinttikartta.

Lauantaina oli pitkämatka, joka tarkoitti tyttärellä D11-sarjassa 6,8km lyhintä reittiä. Hyvin meni, sillä hyväksytty suoritus ja iloinen mieli oli tärkeintä. Tytär oli noudattanut ohjeitani ja mennyt rauhassa ja pysyi hyvin kartalla. Vaihteiden kanssa oli ollut hankaluuksia, kun mäkeen oli jäänyt liian iso vaihde päälle, eikä silloin oikein polkemisesta tule mitään. Mutta tämänkin oppii aikanaan.

Sunnuntaina tehtiin aamulla samat valmistelut ja taas Vaasaan. Nyt oli sprintti ja tyttärellä se oli 3,7km lyhintä reittiä. Taas oli kivaa ja hyvin meni, vaikka oli kerran joutunut kysymään toiselta suunnistajalta missä ollaan. Palkintona tuli molemmilta päiviltä aluemestaruudet :) Oon niin iloinen tyttären viikonlopun suorituksista, mutta erityisesti asenteesta jolla kisoihin lähti.

Pitkällämatkalla pöpelikössä.

Niin olin mäkin polkemassa molempina päivinä. Mulla oli lauanatina 24,9km lyhintä reittiä, mutta matkaa retkelle tuli mun mittarin mukaan yli 26 kilometriä. Alku oli todella teknistä juurakko-kivikko-polkua, jossa mulla ei taidot riitä polkemaan. Pyörän talutus-juoksuksi meni, mutta niin pääsi oikein hyvin etenemään kun vertasi yhtä aikaa polulla polkeviin. Sateet olivat tehneet polut todella liukkaiksi ja kuraisiksi. Ensiksi yritin väistellä pahimpia kurapaikkoja, mutta lopulta sitä oli naamaa myöten sotkussa. Yksi polun pätkäkin oli kuin kynnöspeltoa, siis ihan hirveetä. Ajattelin, että tulee pitkä retki, sillä meno oli hidasta ja rankkaa. Onneksi kutos rastin jälkeen, ennen puoltaväliä päästiin poljettavammille poluille ja sai vauhtiakin alle. Tuli pieniä virheitä, useita pysähdyksiä polkujen risteyksissä ja ajattelin, että mulla on mennyt aivan turkasen kauan, 1:48:51. Yllätyin, että voitin sarjani yli viidellä minuutilla.

Sprintissä rastilta lähdössä. Emit-leimaus ei onnistu vauhdissa, joten on aina pakko pysähtyä rastilla ja irrottaa ainakin toinen jalka.

Sunnuntain sprintissä heti kartan saatuani intoilin että nyt tulee kivaa. Pikaisella silmäyksellä luvassa oli kovaa alustaa, ei teknistä polkua ollenkaan. Tästä mä nautin, niin kuin tykkään normi sprintistäkin, kun saa mennä niin lujaa kuin kartan luku ja kunto antaa myöden. Lukkopolkimilla toimiminenkin jo sujuu niin hyvin, että irrottelut sujuu alitajuisesti. En muuten kaatunut kertaakaan viikonlopun aikana, se on aika hyvin.

Oli kivaa ja voitin sarjani :) Meillä oli aika hyvä viikonloppu, kotiin tuomisina yksi aluemestaruus hopea ja viisi kultaa.

Meidän perheen viikonlopun saalis.

Viikonloppuna olin myös töissä, yövuoroissa. Ei voi sanoa etteikö olisi hetkittäin väsyttänyt. Muilla työvuoroilla en olisi kisoihin ehtinyt, joten tämä järjestely oli ihan itse toivottu. Nyt onkin sitten viikon vapaat edessä, jotka järjestelin pyöräsuunnistuksen MM-kisoja ajatellen. No MM-kisoja ei koronan vuoksi ole, mutta tilalla on pyöräsuunnistuksen kansalliset perjantaina ja lauantaina ja SM-erikoispitkät sunnuntaina. Marjan kanssa lähdetään, koska nuo vapaatkin saimme järjestymään. Otan reissun hiukan kuin loman Lahden seudulle. Yritän kirjoitella reissusta loppu viikosta.

~Eija~