Vuosi 2025

 Kiitos vuosi 2025.

Se oli antoisa, mutta myös opettavainen, omia rajoja koetteleva vuosi. Tänä vuonna, kuten niin monena edellisenäkin vuonna, oon päässyt kokeilemaan jotain itselle uutta. Se pitää innostusta ja motivaatiota yllä. Ja tällä tiellä jatketaan vielä eteenpäin. Urheileminen ja siinä itsensä haastaminen pitää oman arjen tasapainossa, vaikka tänä vuonna on pitänyt osata myös rauhoittaa.

Sisu6h Joensuu. kuva; Ninni.

Vuosi lähti upeasti liikkeelle elämäni ensimmäisellä sisärataultralla Sisu6h tapahtumassa Joensuussa. Jännitti etukäteen ja kun olin ensikertalainen, oli käytännöt vieraat ja juoksun vauhdinjakokin hakusessa. Meni kuitenkin aivan mielettömän hyvin ilman isoja ongelmia ja 45 vuotiaiden 6 tunnin ratajuoksun Suomen ennätys on edelleen mun nimissä. Polkujuoksuun verrattuna ratajuoksu on helpohkoa ilman juurakoita ja ylämäkiä, vesisadetta ja tuulta, mutta alustana rata on jäätävä jaloille. Palautuminen ottikin oman aikansa.

Hiihtolomalla Rukalla.

Sisu6h:n lihaskivut kuitenkin helpotti ja pääsin pian taas treenin makuun. Ronkaisen Tomi teki mulle treeniohjelmaa etänä ja mä säntillisenä ihmisenä sitä noudatin. Jokunen lenkki olisi jäänyt tekemättä ja erityisesti kova vk-treeni vetämättä, jos olisi ollut omasta ohjelmoinnista kyse. Nautin kaikista eniten pitkistä pk lenkeistä, joista pisimmät oli 50km talven aikana.

Voihan varpaat.

Juoksin niin poluilla kuin teillä, mutta sisäratajuoksu jäi Sisu6h:n kisan jälkeen. Huono luminen talvi ei oikein mahdollistanut hiihtoa, eikä usein jäätiköiksi muuttuneet ns ensilumenladut innostaneet, joten hiihtokilometrit jäi ennätys vähäisiksi. Tämä 2025-26 alku talvikin näyttää paljon samalta, enkä ole vielä käynyt kertaakaan hiihtämässä. Hiihto kuitenkin olisi hyvä laji juoksun rinnalle, joten pitää ehkä vain tempaista itsensä ladulle.

Kevättalvella poluilla pienessä ylämäessä oikea jalka lipsahti taakse ja varpaat vääntyi yliojennukseen. Iso-, etu- ja keskivarvas tummuivat ja kipeytyivät, todennäköisesti etuvarpaassa oli murtuma, mutta en kokenut tarpeelliseksi sen kuvauttamista, koska osasin sen itse hoitaa, eli teippauksella ja kovapohjaisella kengällä. Polkujuoksukengät oli oikein hyvät jalkaan, tukivat hyvin, joten treenailun jatkui vaikkakin pari viikkoa polkuja vältellen.

Kevättä kohti!

Kyllä mä niin nautin kun aurinko alkaa paistaa enemmän ja enemmän ja mennään kohti kevättä. Se on ihan parasta aikaa. Kaikki sujui oikein hyvin, välillä väsytti, mutta treenissä pysyttiin kiinni. Komian kirkon hölkkä järjestettiin Päivin ja muun YK-V:n suunnistusjaoston ja kökkäläisten kanssa huhtikuun alussa. Hirveästi hommaa ja se välillä stressaa, keliä joutuu murehtimaan ja sitä, että tuleeko porukkaa. Kaikki meni todella hyvin tänä vuonna. Ensi vuonna hölkkä järjestetään jälleen.

Komian kirkon hölkän kilpailunjohtajan hommiin kuuluu mm hiekoitussoran siistimistä :)

Koska treenit olivat sujuneet niin hyvin, innosti kokeilla miten sileän puolimaraton kulkee. Haaveeksi ja tavoitteeksi asetin alittaa puoltoista tuntia. Puolimaratonin testitreenit ennen H-hetkeä ei onnistunut ja olin harmissani. Oli tunne, etten millään tule pystymään tavoitevauhtiin.

Kuitenkin Kyrönjokimaratonilla onnistuin täydellisesti 😊

On vain yritettävä, niin voi onnistua. Kyrönjokimaratonilla. kuva; Sari

Toukokuussa alkoi pyöräsuunnistuskisakausi. Olin ehtinyt vain kerran käydä pyörän ja kartan kanssa yhdessä metsässä, mutta vanhasta muistista mentiin ja onnistumisia tuli. Pysu SM-kisat Ylöjärvellä toi hopeaa ja kultaa D45 sarjassa. Koin nämä tärkeimmiksi pysu kisoiksi tälle vuodelle, koska en odottanut olevani loppu kauden kisoissa niin iskukykyinen. 

Suunnistuskausi pyörii lähes koko vuoden, ainakin nyt kun on niin vähän lunta ollut. Metsään pääsee ja naapuriseurat järjestää talvirasteja kortteliympäristössä. Tänä vuonna mulle tuli 40 vuotta täyteen suunnistamista kisoissa. Ensimmäisen kerran oon ollut suunnistuskisoissa yksin metsässä viisi vuotiaana, samana vuonna kun täytin 6 vuotta. Sopivasti toukokuulle sattui SM-keskimatka, joka sai toimia mun 40 vuotisen suunnistusurani juhlakisana. Oli hieno reissu ja onnistunut kisa, jonka kruunasi D45 sarjan 10. sija. 

SM-keskimatkalta 10.sija.

Seuramme järjesti AM-keskimatkan kisan ja mä hääräsin lähtövastaavana.

Suunnistus on kyllä mun ehdottomasti rakkain laji. Ja se isosti tänäkin vuonna mun elämään. Kaikkiin mahdollisiin kisoihin osallistuin ja tänä vuonna juoksin Venlojen ja Jukolan viestissä yhteensä neljä osuutta. Se oli loistava treeni heinäkuun Nuts300 reissulle.

Suunnistusta ja lisää suunnistusta

Venloissa ja Jukolla kolme osuutta YK-V:n joukkueissa ja yksi ihan tuntemattomien joukkueessa.

Tänä vuonna mun kesäloma oli heinäkuussa ja mehän perheenä yhtä jäsentä lukuun ottamatta (jäi kotiin, koska oli töissä) ampaistiin Vuokattiin Kainuun rastiviikolle. Mä osallistuin sekä tossu- että pyöräsuunnistuskisoihin.

Pyöräsuunnistuksessa sujui hyvin, kunnes viimeisenä päivänä rankassa vesisateessa palelin, vähän pummailin ja jätin viimeisen rastin kunnolla leimaamatta ja sain lopulta hylsyn ja menetin D45 sarjan kokonaiskisan voiton. Tämä kisa ihan Vuokatin urheiluopiston lähiympäristössä pururadalla ja poluilla oli ehkä elämäni hirvein pyöräsuunnistuskokemus.

Tossusuunnistuksen puolella ei mennyt niin hyvin, tuli paljon virheitä vaikeassa maastossa. Kuitenkin paransin koko ajan viikon edetessä. Mä olin niitä harvinaisia, jotka pääsi rastiviikon viimeisenä päivänä maastoon ennen kuin kisa keskeytettiin kovan myrskyn vuoksi. Satuin siis olemaan ensimmäisten lähtijöiden joukossa ja pari minuuttia mun takaa homma laitettiin kesken. Olihan se keli, mutta suunnistus sujui ja tuli ehkä viikon paras suoritus. Yhtään en pelännyt puiden kaatuvan tai muuta sattuvan.

Sitten koittikin odotettu Tritrailroadtrip 😁

Ninnin pakettiauto pakattiin täyteen tavaraa ja ensin suunnattiin Jorosille. Finntriathlon huoltajan silmin oli hieno kokemus. Se on niin erilaista mutta kuitenkin samanlaista kuin muissakin urheilutapahtumissa joissa oon ollut. Ninni veti mielettömän hyvin!

Hymyilyttää vielä ennen lähtöä.

Joroisilta reissumme jatkui kohti pohjoista ja mun Nuts300 reissu alkoi.

NUTS300 oli upea, ikimuistoinen, raju ja yllätyksellinen reissu. Se antoi paljon ajateltavaa, repi ihon kanalihalle, teki haavoja ja antoi valtavasti voimaa. Koin isosti aitoa välittämistä, josta olen ikuisesti kiitollinen. Olen äärettömän onnellinen että lähdin tuolle reissulle.

Nuts300. kuva; Rami Valonen

Mun, Ninnin ja Hannan Tritrailroadtripin mitalit.

Nuts300:lta toipuminen otti odotetusti aikansa. Kamala helle ei auttanut asiaa ja olin todella tuskissani, kun kropan termostaatti oli ihan vinksallaan. Olin allapäin, itkuinen ja voimaton. Ja mun oli koko ajan niin kuuma. Pelkäsin jo nousenko siitä kuopasta ollenkaan, mutta nousin ja kaikki lähti taas rullaamaan. Oikeasti kyseessä oli vain muutama päivä.

Korkeimmalla korokkeella Ninnin kanssa.

Reipas viikko Nuts300 maaliin tulon jälkeen Ninni ja mä voitettiin D80 (yhteisikä vähintään) pyöräsuunnistuksen SM-viesti kultaa! Tästä on haaveiltu ja lähellä on ollut useasti ja nyt kun sitä vähiten odotettiin, onnistuimme! Tämä oli todella iso asia meille!

Viikko myöhemmin Seinäjoella oli SM-yhteislähtö ja yllätin kaikki voittamalla D45 sarjani. Oletus, etten loppu kesän SM kisoissa olisi enää iskussa, ei pitänyt paikkaansa. Olin tosi tyytyväinen. Pyöräsuunnistuskausi Kainuun rastiviikon viimeistä osakilpailua lukuun ottamatta oli todella onnistunut. 

Pikku hiljaa myös juoksuun takaisin. 11 päivää Nuts300 maalin tulon jälkeen.

SM-yhteislähtökisassa D45 sarjan voitto. kuva; iskä

SM-parisprintti Kurikka.

Elokuussa oli naapuri kunnassa suunnistuksen SM-parisprintit ja mä sain parikseni seurastamme Eeron ikäsarjaan. Tavoite oli vain tehdä parhaamme ja katsoa mihin asti se riittää, kymppi sakkiin nyt ainakin. Lopulta olimme 5., mikä oli mielettömän hyvä suoritus. Suunniteltiin jo osallistuvamme ensi vuonnakin, joten toivottavasti aikataulut saadaan onnistumaan.

Mtb rogaining jälkeen varusteet tarvitsi kunnon pesun.

Elokuun viimeisenä viikonloppuna osallistuin Ninnin kanssa MTB SM-rogaining 8 tunnin kisaan. Se ei mennyt ihan nappiin, mutta kuitenkin aikarajoissa ehdittiin maaliin ja sarjan ainoina osallistujina voitto kotiin. 

Elo- ja syyskuussa menin ilman mitään ohjelmaa. Tein mitä tein, osallistuin kisoihin mitä kohdalle sattui. Suunnitelmat jatkoon oli auki ja se teki olon haahuilevaksi. Halusin taas jotain, mutta en tiennyt mihin suuntaan. Olin niin ärsyyntynyt poluilla tonkimisesta, että halusin helpompaa. Lopulta päätin, että kokeilen lisää ratajuoksua. Syksyllä nimi uudelleen tammikuun Sisu6h ja helmikuun SM 24h lähtölistaan. Tomilta jälleen harjoitusohjelmaa ja niin alkoi ratajuoksu. Tykkäsin sen helppoudesta ja useampi äänikirja tuli kuunneltua ratoja kiertäessä. Useimmiten sain olla ihan yksin, aivan kuten poluillakin taivaltaa yksin.

Rataa ympäri, sininen alusta on Seinäjoen keskuskentällä.

Syyskuussa oli suunnistuksen SM-sprintti Tampereella. Karsinta meni ihan ok, mutta finaalissa kaksi isoa virhettä ja se oli siinä. Juoksuvauhti oli ehkä parasta mitä mulla on ikinä ollut, mutta se oli sitten liikaa ja kartan luku kärsi. Todella pettyneenä palasin kotiin.

SM-sprinteissä Tampereella

Välillä lenkillä maisemiakin.

Vielä sain itseni poluille kisaamaan kerran tälle vuotta, kun osallistuin perinteiselle Komia Ilkanpolulle, 43km. Oon osallistunut joka vuosi tapahtumaan, joten väliin ei voi jättää. Innostavana yksityiskohtana, että joka kerta oon osallistunut sille pisimmälle matkalle, joka on hiukan muuttunut vuosien aikana ja joka kerta oon ollut kolmen joukossa. Tänä vuonna oman juoksun pilasi kovat pohkeiden krampit. Oli kamalaa, mutta maaliin pääsin.

Komia Ilkanpolulla Merja, mä ja Johanna.

Tänä vuonna oon ohjannut kylällämme Sporttiporukkaa, jonka kanssa tehdään vaihtelevaa lihaskuntotreeniä. Mahtavaa porukkaa on ollut mukana, osa monen monta vuotta. 

Urheilun lisäksi elokuussa aloitin täydennyskoulutuksen liittyen sairaanhoitajan työhöni. Kyseessä on Sairaanhoitajan rajattu lääkkeenmääräämiskoulutus. On paljon farmakologiaa, kliinistä tutkimista ja tehtäviä kaikista näistä. Vuoden koulutus työn ohessa. On ollut mielenkiintoista, innostavaa ja on oppinut paljon uutta. Kuitenkin on paljon sisäistettävää ja vapaa-aikaa kuluu tähän paljon. Ensi vuoden aikana tämä pitäisi saattaa loppuun välitentteineen ja valtakunnallisine lopputentteineen.

Opiskelua

Juuri nyt on hiukan kinkkinen tilanne, koska mun vasen jalka ei ole kunnossa. Marraskuussa alkoi tuntua kireyttä vasemman jalan takareidessä eikä se lähtenyt helpottamaan juoksemalla tai satunnaisesti venyttelemällä. Vk treenit alkoi tuntua tosi pahalta ja lopulta joulukuussa töistä juostessa lähes itkin kun takareisi oli niin kipeä. Tuli juoksu tauko, hierontaa ja muuta kehonhuoltoa. Nyt oon käynyt kaksi kertaa juoksemassa yli 10 kilometriä ja muutama lyhyempi. Jalka on parempi, mutta ei oireeton, täysin ei-kireä se ei ole varmaan koskaan. Sisu6h lähestyy, sehän on siis jo ensi viikolla. Koko ajan lykkään päätöstä lähdenkö juoksemaan vai en. Joku päivä olen jotain mieltä ja toisena toista mieltä. En tiedä, en haluaisi jättää menemättä, mutta en halua tehdä lisää vahinkoa, koska 24h juoksu on vain kahden kuukauden päästä.

Marraskuun alussa oli hetken rämpimiseen asti lunta.

Voittajakiekko

On ollut upea vuosi, todellakin. Kiitokseksi siitä ja menneistä vuosista mua muistettiin YK-V:n voittajakiekolla. Tämän voi saada kerran ja on yksi arvostetuimmista huomionosoituksista seurassamme. Olen otettu, hämmentynyt ja onnellinen, että mä tavallinen urheiluintoilija saavutan tällaista.

Lukuina vuosi 2025;

- juoksu 3647km (polku, maasto, sisähalli, juoksumatto)

- suunnistus 235km (linnuntietä)

- pyöräily 3814km (maantie, maasto, pyöräsuunnistus)

- kävely 729km (sauvakävely ja ilman sauvoja, retkeily, geokätköily, kuntoportaat)

- hiihto 199km (luisteluhiihto, liukulumikenkäily)

- kehonhuolto, venyttely, kuntosali... 188 kertaa

Tuli pitkä postaus ja varmasti jotain jäi kirjoittamatta.

Kiitos jälleen kerran kaikille mukana kulkemisesta, kannustamisesta, treeneihin osallistumisesta ja blogin lukemisesta.

Turvallista vuoden vaihdetta 💫

~Eija~

Syyskuusta jouluun

Mitäpä kertoa miten täällä menee, kun viimeisimmästä postauksesta on päässyt kulumaan viikkojen sijaan kuukausia. Yksinkertaisesti on ollut vain kaikenlaista. Monena viikkona oli kisoja, töitä, väsyä ja pitkästä aikaa myös opiskelua. Kaikkea en saa päivitettyä tähän postaukseen, mutta lyhyt katsaus syksyn kisoihin ja treeneihin.

Elokuun viimeisenä viikonloppuna osallistuin Ninnin kanssa MTB SM-rogaining 8h kisaan. Taka-alalla oli ajatus, että tämähän on helppoa kun saadaan suunnistaa päivällä. Ollaan edelliset lyhyet 8 tunnin rogaining kisat menty yöllä. Kahden koulupäivän jälkeen olikin kiva lähteä itseä innostavalle reissulle ja rymyämään Iitin metsiin. 

Reitin suunnittelu sujui rauhallisissa merkeissä, mutta sellainen selkeä reitti oli hankala hahmottaa. Sitten vaan päätettiin kiertää kartan oikealta ylhäältä ja alakautta takaisin. Mä sain vielä päähän pinttymän kahdesta iso pisteisestä rastista, että ne haluan hakea, vaikka jo aprikoitiin että tulee pitkää jalkautumista ja sehän on hidasta. Polkeminen ja suunnistaminen sujuikin sateessa ihan ok, mutta reittisuunnitelma ei tosiaan ollut järkevin. Nuo iso pisteiset rastit kyllä löydettiin, mutta ottihan ne aikaa. Ja lopussa meillä tuli tosi kova kiire ehtiä aikarajoissa maaliin. Viimeinen pienen pistemäärän rasti jäi löytymättä eikä löydetty suoraan takaisin pyörillekään. Voi apua mitä sähellystä. Kuitenkin maalileimaus kaksi minuuttia ennen ajan täyttymistä, joten huh. Opettavainen reissu oli.

Syyskuun alussa oli suunnistuksen SM-pitkämatka Kangasalalla ja koska se sopi hyvin matkalle, kun olin tyttäreni kanssa tulossa Lahdesta nuorten yleisurheilun SM-viesteistä, niin päätin osallistua. Suoritus oli ok, muutama tosi hyvä väli, mutta sitten pari tosi huonoa ja juosta en oikein jaksanut. En edes enää muista sijoitustani, mutta tavoite sijoittua sarjani puolen välin paremmalle puolelle taisi toteutua.

SM-pitkämatka Kangasala, Ponsa. Kuva; tytär

Sitten syksyllä oli sprinttiä Seinäjoella ja Kokkolassa, joissa molemmissa sytkytti oikein hyvin. Juoksu alkoi tuntumaan tosi hyvältä sileillä alustoilla ja vaikka ikänäkö painaa, niin näin kartasta kaiken oleellisen. Kuitenkin suunnistuksen SM kisoissa Tampereen keskustassa A-finaalissa möhlin kaksi rastiväliä pahasti. Kolmos rastille luin reittiä ysi rastin rastiympyrään. Nämä rastit oli lähekkäin toisiaan ja vähän ennen kuin olin ysi rastilla, hoksasin mitä oli tapahtumassa. Tästä virhettä 30 sekuntia. Myöhemmin pitkällä rastivälillä ensiksikin huono reitinvalinta, mutta sitten vielä juoksin tietyn rakennuksen nurkan ohi lukiessani seuraavaa rastiväliä valmiiksi ja hetken olin ihan sekaisin väärän rakennuksen takana. Siinä takkiin jopa minuutti. Lopulta sijoitus 12., mikä on todella hyvä sijoitus, mutta ilman virheitä olisin ollut hopealla. Harmitti älyttömän paljon, siis todella paljon ja mieli oli maassa jonkun aikaa. 

Seinäjoella AM-sprinteissä Ninnin kanssa mitalit kotiin.

Kokkolan suunnistajien tuplasprintti. Kivaa otatusta Tanjan ja Tuijan kanssa. Kuva: Sören

SM-sprintit Tampereella.

Lokakuussa osallistuin vielä Jämi suunnistusmaratonille, joka on aina niin mukava suunnistustapahtuma. Oli kivaa kivalla porukalla ja suunnistuskin sujui pari koukkua lukuun ottamatta oikein kivasti. Syksyn aikana kokemani kömpelyys poluilla ja metsässä alkoi helpottamaan. Mutta siitäkin huolimatta oli innostavaa ja helpottavaa siirtyä sileille juoksemaan. Seuraava tapahtuma tavoite oli asetettu ensi vuoden puolelle ja se vaatisi rataa ja sopivasti tehostuvaa iskutusta jaloille.

Seinäjoen (josta kuva) ja Kurikan urheilukenttien radat on tullut tutuksi.

Pitkälle syksyyn uimista avovesissä.

Ei ole vieläkään parempaa paikkaa kuin iskän metsä.

Vielä käväisin sileällä treenailun lomassa juoksemassa Komia Ilkanpolulle, sille pisimmälle 43km matkalle. Tänä vuonna ei ollut helppoa, kun jalat kramppasi kahdesti ihan kumoon asti ja viimeiset 15 kilometriä meni hiipien. Kuitenkin olin naisten sarjan kolmas nykyisen maajoukkue polkujuoksijan, Antilan Johannan ja entisen maajoukkue hiihtäjän, Kuusiston Merjan jälkeen. Moneen vuoteen ei ole pohkeet niin krampanneet, enkä silloin ymmärtänyt mistä mahtoi johtua. Näin parin kuukauden jälkeen on jo jotain aavistusta ja kunpa olisin jo silloin aavistanut oikein.

Komia Ilkanpolku 43km.

Kauniissa syksyssä pitkistä.

Juoksut jatkui Ronkaisen Tomin ohjelmoinnilla. Oli pitkää ja lyhyempää lenkkiä, vetoja pitemmästi tai lyhyemmästi. Esimerkiksi kilometrin VK vedot on aivan hirveitä, kun taas pk1-pk2 pitkikset lemppareita. Juoksin hiekka- ja pikiteillä, Ninnin luona juoksumatolla, ulkona ureheilukentillä ja kerran pääsin remontoituun Botniahalliin Mustasaareen.

Kunnes nyt olen ollut puolitoista viikkoa juoksematta...

Ninnin juoksumatolla vk:ta.

Joulukuun eka remontin jälkeen avatussa Botniahallissa 125 kierrosta.

Marraskuun puolen välin paikkeilla alkoi tuntumaan kipua vasemman jalan pakarassa. Sitten se alkoi tuntua reidessä ja pohkeen yläosassa asti. Erityisesti vk lenkkien jälkeen se paheni, lepo helpotti. Kiireessä kehonhuolto jäi tosi vähälle, mutta ohjelmoidut treenit halusin tehdä. Toissaviikolla juoksin töihin vk1:stä ja linkutin töissä vasemman jalan takareisi kireänä ja kipeänä. Juoksin vielä töistä kotiin lähes itkien, kun jouduin kuin heittämään jalkaa takaa eteen, jalka ei toiminut. Sisu ei antanut periksi soittaa mies hakemaan matkalta kotiin.

Syksyn krampit pohkeissa, kipu pakarassa ja ajoittaiset alaselän kivut viestitti, että nyt tulee liikaa. Mutta mä en pysähtynyt, enkä kuunnellut kroppaani. Nyt on pitänyt pysähtyä, että pääsisin pian taas juoksemaan normaalisti kivuitta. Oon käynyt nyt kahden viikon sisällä kolme kertaa hieronnassa, joista viimeisin urheiluhierojalla, joka laittoi kuivaneuloja ja käsitteli jalan fascioita tavalla jota ei ennen ole mulle tehty. Teen liikkuvuustreenejä, rullailen, venyttelen hyvin maltilliseti ja pilatestakin oon kokeillut. On valtavan hankalaa malttaa olla menemättä lenkille. On oikeasti tosi vaikeaa, kun se juokseminen on mulle kuitenkin yhdenlainen henkireikä. Toki nyt on jäänyt aikaa muuhunkin, vaikka jouluvalmisteluihin, oon esimerkiksi leiponut. Uudenvuoden juoksuun en voi osallistua, Joensuun Sisu6h sisäratajuoksuun osallistuminenkin tammikuun toisena viikonloppuna pitää miettiä tarkkaan.

Muuten kaikki on hyvin. Joulunpyhinä on töissä ja työvuorojen välissä myös kotona. Koska en mee juoksemaan, istun muun perheen seurassa jouluelokuvia katsellen ja glögiä hörppien. Ihanaa näinkin.

Leppoisan liikunnallista joulunaikaa kaikille 🌟

~Eija~

Palautumisesta

 Viimeisen kuukauden aikana eniten multa on kysytty miten olen palautunut. Tuntuu mukavalta, että asia kiinnostaa ja kyselyjen vuoksi on itsekin sitä tullut pohdittua aika paljon. Koettu fyysinen rasitus ja pääkopan haastaminen oli oma kohtaisesti sen verran kova, etten vielä ole täysin palautunut. Se näkyy lenkeillä korkeampana sykkeenä, lenkkien jälkeen voipuneempana olona ja kovempien rypistysten jälkeen voimakkaampana väsymyksenä. Koen tarvitsevani edelleen itselleni normaalia enemmän unta ja ruoka ja herkut maistuu. Kuitenkin koen, että palautuminen etenee ja koviakin sietävä kroppani edelleen palautuu melko nopeasti. Oon viimeisen kuukauden aikana sinnitellyt, erityisesti ekan palautteluviikon aikana kovaa hellettä vastaan, kun tuntui ettei kroppa kestänyt sitä yhtään. Sitten olen pystynyt vetämään kolme kovaa kisaa, joista viimeisin juosten sekä yhden pitkän mäkitreenin. Kaikki nämä tuntuivat jälkeenpäin normaalia rasittavammilta, mutta ei hajottavilta. Ei ole epänormaaleja kipuja tai kolotuksia ja jalkaterissä isovarpaiden ja kantapäiden ihon herkkyyskin on normalisoitumassa. Kaksi varpaankynttä on lähtenyt irti ja veikkaan vielä yhden lähtevän.

Ensimmäinen juoksulenkki oli 11 päivää Nuts300 jälkeen ja oli ihana.

Fyysistä palautumista pystyy seuraamaan erinäisin arvoin, kun urheilukello on aina ranteessa. Se kertoo jotain, mutta se oma olo ja tuntemus kropassa on kelloa merkittävämpi. Oikeasti kello on ollut vähän sekaisinkin, kun se heittelee ylirasituksesta, ylläpitävään ja kehittävään yhden päivän aikanakin. Nuts300 jälkeen kello ilmoitti palautumisajaksi reilu kaksi vuorokautta ja sitten välillä töihin polkemisen (reipas 30min) jälkeen saman ajan. Palautumisaikaa enemmän seuraan miten saan nukutuksi ja kuinka sykkeet arjessa menee. Henkinen stressi ja kiire nostaa sykettä ja pitkään jatkuessa sen vuoksi myös fyysinen palautuminen hidastuu.

Urheilukellon HRV tarkoittaa sykevälivaihtelua, eli sydämen lyöntien välistä vaihtelua. Syke saa nousta korkealle, mutta sen pitää myös palata alas. Sykevaihtelu kertoo tiedostamattoman hermoston toiminnasta, eli miten kroppa palautuu ja miten kestää stressiä.

Nuts300 jälkeen sain nukuttua yöni yllättävän hyvin, ei toki heti entisellään, mutta heti lupaavaan suuntaan. Hrv vajosi alas, mutta lähti nopeasti nousuun. Tietysti olin niin äärettömän väsynyt, että uni tuli helposti, niin yöunille kuin päiväunille. Nukuin päiväuniakin parin viikon ajan aina kun se oli mahdollista, mutta nyt ei enää tarvitse, vaikka joskus on ihanaa aamuvuoron jälkeen oikaista hetkeksi aikaa. Ehkä yllättävintä tässä palautumisessa on ollut maaliin tulon jälkeisen viikon alakuloisuus. Tätä on todella vaikea selittää, mutta olin oikeasti alakuloinen ja itkuherkkä, jota en tavallisesti ole. Juoksusta jutellessa usein pillahdin itkuun enkä oikein osannut selittää miksi. Kuitenkin pääsin tavoitteeseen, eli maaliin ja vielä sen ajan puitteissa jota olin itselleni haarukoinut. Tulosluettelossa näytti hyvältä; naisten kakkonen ja kokonaistuloksissa 7. Kuitenkin olin jotenkin niin revitty, sellaiset henkiset haavat ihan auki. Koin myös pettymystä itseeni, erityisesti siksi kun olin aiheuttanut valtavaa huolta läheisille ja monelle muulle, kun olin hoiperrellut viimeisiä kilometrejä maaliin. En halua aiheuttaa kenellekään huolta, sillä tässä maailmassa ja jokaisen elämässä on jo tarpeeksi oikeitakin murheita. Tämän käsittely on ottanut oman aikansa, mutta kuopasta on noustu ja tuntuu, että olen taas oma itseni.

Mua haastateltiin Ilmajoki-lehteen sopivasti kun olin noussut alakulosta taas omaksi itsekseni.

SM-parisprinttiviestin finaalissa oli kaksi emittagia varmistamassa leimauksen.

Reipas viikko sitten tarvittiin niin fyysistä kovuutta kuin henkistä rauhaa, kun osallistuin Kurikassa suunnistuksen SM-sprinttiviestiin Eero parina. Ikämme riitti D/H45 sarjaan, joka oli nuorin ikäsarja. Kisa sisälsi vapaaehtoisen karsinnan (meitä oli vain 20 joukkuetta, joten todellista karsintaa ei tarvinnut) ja itse finaalissa kaksi osuutta molemmilla. Karsinnassa oli tarkoitus juosta rennon reippaasti, mutta otin aivan liian lujaa. Keuhkoissa tuntui ja jo ekalla rastilla nyrjäytin nilkkani. Jännitin jäikö kaikki paukut karsintaan ja kuinka nilkka tuntuisi finaalissa, koska siihen sattui rauhassa istuskellessakin.

Finaalissa naiset aloittivat ja ampaisin tutusti liikkeelle ja K-rastin jälkeen olin Rantasen Merjan (entinen maajoukkuesuunnistaja) perässä. Tajusin, että meillä on sama hajonta. Lähes loppupään rasteille asti näin Merjan, mutta kyllä se kovaa juoksee. No niin juoksin mäkin omaa kovaa ja keuhkot oli ihan riekaleina, onneksi nilkka ei vaivannut yhtään. Viidentenä vaihtoon, 11 sekuntia Merjaan, eli kärkeen.

Eero toi hyvin varmalla juoksullaan ja sitten pääsin mä omalle toiselle osuudelleni. Samoilla sekunneilla lähti toinenkin nainen, mutta meillä oli eri hajonta, eikä saatu toisistamme kirittäjiä. Ei saanut enää niin hyvin irti itsestään ja kaksi mielestäni huonoa reitinvalintaa tein. Kuitenkin aivan kelpo suoritus muuten, minuutin verran hitaampana kuin kärki, viidentenä edelleen. Ja Eero piti sijan ja päästiin kymppisakki tavoitteeseen kirkkaasti.

Omalta kakkos osuudelta, eli viestin kolmos osuudelta vaihtoon. kuva; Maarit.

Sprintti on niin kivaa vaikka raakaa, mutta hyvin sain itsestäni revittyä irti sen minkä oli revittävissä. En tiedä olisinko täysin palautuneena pystynyt yhtään sen parempaan. Mutta kivaa oli ja tulos oli hyvä!

Mä ja Ninni käytiin Malminkartanon portaissa.

Hassua, että sitä kuvailee kivaksi sitä kun joutuu koville. Mä ja Ninni meinaan tehtiin melko kova mäkitreeni viime perjantaina Helsingissä Malminkartanonportaissa ja vaikka nyt on kolmatta päivää etureidet ja sääret niin julmetun kipeät, muistan treenin kivaksi. Tietääpä jotain tehneensä ja tietää mitä pitää tehdä lisää ettei lihakset tulisi näin kipeäksi. Viime viikonloppu olikin ainut viikonloppu tässä keskellä kaikkia kivoja kisoja, kun ei ollut mitään kisaa. No sitten me mennään Ninnin kanssa vetämään mäkeen itsemme ihan kipsiin, heh 😂 No oli kuitenkin kivaa!

Syöminen on ollut osa palautumista.

Kivalla tavalla kiireinen syksy on tulossa, sillä paljon on kisoja joihin osallistun, suurimpaan osaan ilman mitään tiukkoja tavoitteita. Lisäksi oon aloittamassa vuoden kestävän opiskelun ja se tulee rajoittamaan todennäköisesti aivan liikaa mun urheilemistani, joten saa nähdä kuinka sen asian kanssa tuun pärjäämään.

~Eija~