Näytetään tekstit, joissa on tunniste extreme. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste extreme. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Multisporttailemassa

Huhhuijaa kun oli taas hieno urheilupäivä eilen Ylistarossa! Kyseessä oli ties monesko Multisport seikkailukisa Ylistarossa, mutta mulle se oli järjestyksessään toinen. Estymisten vuoksi tosiaan kaveriporukoihimme tuli joukkue kokoonpano muutoksia ja mä pääsin Esan ja Hannun följyyn, Läähätän ja Läkähdyn-joukkueeseen. Taisi olla ensimmäinen kerta kun tämä joukkue joutui turvautua varanaiseen, joten olin kovan paikan edessä. Sisua multa löytyy ja mielestäni kestävyyttäkin johonkin pisteeseen asti, mutta jännityksellä odotin kuinka pitkälle pitää tulla venymään ;)
 Keli vaikutti lupaavalta; ei sadetta, aurinko pilkisteli poutapilvien takaa ja kovahko tuuli viilensi sopivasti. Kotona runsas aamupala sisään, loput kamat ja kannustajat autoon ja kohti kilpailukeskusta, Ylistaron urheilukenttää. Siellä omat tavarat joukkueen numerolla osoitetulle paikalle, numeroiden ja karttojen haku ja emit-leimasimen tsekkaus. 
 Tänä vuonna joukkueita oli 31. Tämä sisälsi kaikki trio open, trio lady ja duo -sarjat. Trioilla oli luvassa noin 76 km ja duoilla noin 41 km taivaltamista. 
Klo.11 oli kaikille osallistujille info, jossa käytiin kisan kulku läpi ja kerrattiin turvallisuussäännöt. Ohjeet jokainen joukkue sai myös kirjallisena, joten ei pitäisi jäädä epäselväksi kuinka kisassa toimitaan. Etukäteen saatiin myös kartat, joita oli tässä vaiheessa kolme. Ne olivat valtavia "lakanoita", joita oli hiukan hankala taitella karttatelineeseen, joten yritimme opetella mahdolisimman pitkälti niitä ulkoa. Edessä olisi toisen kartan jälkeen kartan vaihto tien vieressä, joten aivan kaikkea ei vielä tässä vaiheessa saanut selville. Niin ja matkan varrella olevista yllätystehtävistä ei voinut kuin arvailla :)
Alkuinfo.

Vuoden 2016 Läähätän ja läkähdyn -joukkue, Hannu, mä ja Esa.
 Lähtö tapahtu klo.12 urheilukentältä. Edessä oli kaikilla sarjoilla juoksua 2,5km. Tuntui sopivalta lämmittelyltä.
Lähtö kuhinassa kaikki vielä yhdessä kasassa.
Juoksu pyrähdyksen jälkeen pyörän selkään ja edessä pyöräilyä 53 km. Matkan varrella oli 2,5 km juoksu suolla, josta pidin erityisesti. Hiukan etukäteen harmittelin kenkieni puolesta, mutta pääsinkin melko kevyesti hyppelemään mättäältä mättäälle ja selvisin melko kuivin jaloin. 
Pyöräily osuus alkaa.

Suo juoksun jälkeen oli pätkä hiekkatie juoksua ja edellä menevät joukkueet tulivat vastaan. Laskelmiemme mukaan olimme tässä vaiheessa kolmansia, jee :D
Mutta matka jatkui hiekkatietä ja välillä poikettiin metsäteille ja -poluille, jotka oli mun mieleen :) Olin niin onnellinen Trek-maastopyörästäni, että hymyilitte vaan ne kaikki kivet ja juurakot.

Etukäteen olivat järjestäjät antaneet ymmärtää, että edessä on jokin vesistötehtävä melonnankin lisäksi. Mua hirvitti tämä, sillä vaikka osaan uida, niin silti vesi elementtinä on mulle melko pelottava. Joukkueelleni olin tämän etukäteen selvästi sitten ilmoittanut, että jos mahdollista, mä skippaan sitten uimisen. No huh, vesiyllätystehtävässä pitikin ylittää lyhyt vesistö paksun sturoxin päällä maaten. Tyyli olisi vapaa, mutta joukkueen kaikkien jäsenten piti se tehdä. Otimme kengät ja sukat jalasta pois, kahlasimme kaislikkoon ja mahalle maaten levylle. Käsillä melon vastarannalle ja takaisin. Pintavesi oli todella lämmintä, levy kannatteli todella hyvin ja se oli itse asiassa ihan kivaa. Jes mä selvisin :D!

Matka jatkui pyörällä ja edessä oli pätkä hiekkatietä ja sitten asfalttia hiukan pitempi pätkä. Pyysin Esaa ja Hannua vetämään ja mä tuun tuulen suojassa. En kääntänyt karttaa sitä lukeakseni, sillä rasti olisi tien varressa, että annetaan mennä vaan...
 VOI MIKÄ VIRHE! 
Me sitten mentiin vauhdin huumassa ja painettiin kaikki kolme ohi rastin...kukaan ei sitä nähnyt :( Oikealle kääntynyt isompi asfalttitie vasta sai epäilyksen heräämään, että ei tuollaista pitänyt ennen rastia olla ja sitten alkoi kartan kääntely. Oltiin sitten ampaistu kartalta ulos!! Täys käännös ja sadattelua. Tähän tuhraantui sellaiset 13 minuuttia ja kolmannelta sijalta taidettiin pudota kuudennenksi. Olin niin vihainen itselleni, kun en vaan sitä karttaa lukenut, kun se siinä nenän edessä olisi ollut!

Mulla meni tästä virheestä pasmat hetkeksi ihan sekaisin, että kartan vaihdossa aloin lukea karttaa väärältä puolelta. Jotenkin se ei sitten täsmännyt ja piti Esalta ja Hannulta pyytää, että tulkaa nyt kattomaan. Sitten piti vaan tyhjätä pää ja jatkaa, mutta kyllä sitten olin vihainen!
Yleisö pystyi seuraamaan kisaa livenä, kun kaikilla oli gbs-seuranta.
 Saatiin polkea aivan huippu metsä maastossa, välillä hiekkateille poiketen. Saatiin yksi trio lady ja trio open -joukkue kiinni ja tietty raivon puuskassa heti ohi. Vielä ennen Isonkyrön puolella olevaan näkötorniin kipuamista, saimme toisen trio open -joukkueen ohitettua. Heillä näytti olevan melkoisesti ongelmia kramppaavien jalkojen kanssa, joten laskeskelin, että heistä ei olisi enää meille uhkaa.

Oli mukava polkea lapsuuden maisemissa. Esa ja Hannu yrittivät rauhoittaa, että mennään ihan rauhallisesti, ettei väsähdetä, matkaa vielä on. Joo joo, mutta mä haluan paikata meidän mun virheen!

Kärkimäen ampumaradalla oli kahden rastin helppo suunnistuspätkä jalkaisin ja sen jälkeen päästiin viime vuoden tapaan taas ampumaan! Virheemme vuoksi edelle päässeet trio open ja trio lady-joukkueet olivat vielä ampumapaikalla. Eivät siis enää niin kovin kaukana :) 
Viime vuonna sain pudotettua kaikki mustat täplät, mutta nyt kaksi ensimmäistä meni heinikkoon, kun en oikein ymmärtänyt että miten tätä nyt taas käytetään. Valvoja hoki mustasta ympyrästä, enkä mä mitään sellaista nähnyt. Ennen kolmatta kysyin, että mitä mustaa se tarkoittaa ja sitten liikuttamalla sitä asetta, vihdoin löytyi se musta ympyrä! Voi johan toki se helpottui ja loput kolme putos alas. Mutta kaksi sakkorinkiä kävin joutessani hölkkäämässä ;)
Sitten tuhatta ja sataa viimeiset kilometrit polkien urheilukentälle.
Live kuvaa myös ampuamapaikalta.

Mulla oli kyllä ihan parhaat kannustajat ja meidän joukkueen nimi olis voinut olla ÄITI ;)
Pyöräilystä pakarat, reidet ja erityisesti vas alaselkä olivat puuduksissa. Mukana ollut juoma vesi oli melkein loppu joten oli ihanaa päästä vihdoin taas huoltopisteelle. Heitin suuhuni sipsejä, kokista ja vettä. Rullaluistimet jalkaan ja edessä 10 km lenkki.
Rullaluistelu oli ehdottomasti rankin pätkä mulle. Ensin oli mukavaa myötätuulta ja pysyin miesten perässä hyvin. Tajutessani että saamme kolmantena edellä menevän trio open -joukkueen, jaksoi taas palan matkaa hyvin. Ennen käännöspaikkaa tuli kuitenkin välikuolema. Pyöräilyn väsyttämät jalat ja energiavaje hyydytti. Alaselkä oli ihan katkeamispisteessä, enkä saanut voimaa potkuihin. Tuijotin Esan rullaluistimia ja keskityin vaan pysymään samassa tahdissa ja leveiden hartioiden suojassa. Reitin ainut mäki hyydytti sitten lopulta ja miehet tuuppasivat ylös ja sisulla yritin potkia urheilukentälle vaihtoon. Ai että syö naista, kun pitää tunnustaa että paukut loppuu... Kiitos kuitenkin Esalle ja Hannulle tsemppaamisesta!
Rullaluistelu lenkiltä vaihtoon. Olipa tuskallista!
 Huoltopisteellä taas juotavaa ja syötävää suuhun. Voi että oli jo nälkä!
Lenkkarit jalkaan ja matka jatkuu. Jokainen joukkue sai yhden potkulaudan ja sitä sitten vaihdeltiin niin että muut juoksivat yhden potkutellessa. Jalat oli hirmu raskaat, joten välillä huilit potkulaudalla oli just paikallaan. Juoksua oli 5,2 km ja välissä melonta.
Jalkoja jo niin painaa!
 Melonta oli 1,5km. Melonta paikalle päästyämme ohitimme trio lady -joukkueen, joten nyt olimme sillä sijalla josta putosimme ennen virhettä. Valitettavan lähellä oli kyllä takaa kirinyt trio open -joukkue. Melonnassa piti ensin noukkia köysi rinkula kyytiin, tehdä lenkki merkittyä reittiä pitkin rastille ja takaisin. Mä sain huilata ja viisoin vaan missä merkityt poijut on. Melonta osuudella kolmas sijamme sitten vaihtui neljänneksi kun vahva mies joukkue kauhoi ohi. Näytti meno melko vahvalta.

 Paikallisen kaupan pihassa oli vielä hauska yllätystehtävä, kun piti yrittää saada tehtyä maali sählymailalla ja pallolla junnu maalivahdin ohi. No eihän siinä ollut toivoakaan! Kaikilla meni ohi ja sitten kannettiin järkyttävän painavia kanistereita merkitty lenkki.


 Kaupalta juostiin ja potkuteltiin takaisin urheilukentälle ja viimeisillä voimilla jokaisen joukkueen jäsenen tuli vielä hyppiä hyppynarulla 20 hyppyä yhteensoittoon. Helposti se meni.
Ja ah, vihdoin maaliin :D!!!
Me oltiin sitten lopulta neljänsiä. Virhe maksoi meille kolmannen sijan, mutta kirimmehän me silti todella mallikkaasti. Aikaa kului mun kellon mukaan 4 tuntia 49 minuuttia. Matkaa kertyi virhekilometreineen kaikkineen 81,5 km.
Olipa hienoa ja taas oppi uutta, erityisesti itsestä. 
Ennen seuraavaa kertaa pitää rullaluistella enemmän, sillä tämä oli ensimmäinen kerta kun laitoin rullaluistimet jalkaan tänä kesänä ja sen huomasi kisassa... Vaikka luulisi reitin olevan kuinka selvä, karttaa pitää lukea ja vaikka sitten pysähtyä laittamaan se hyvin telineeseen. Niin ja kannattaisin vaan viitsiä tankata energiaa kisan alusta asti!

Mutta myös jotain positiivista -> maastopyörä oli nappi hankinta, kestävyyskuntoa löytyy ja pysyin kuin pysyinkin miesten perässä :D 
Toivottavasti ens vuonna taas menossa mukana :)

~Eija~

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Extreme kuvina :D

Elokuisen arkiviikon loppuhuipennuksena jännittynyt naisporukka kokoontui ilmajokisen koulun pihalle. Tietoisesti emme olleet paljon etukäteen kertoneet mitä
EXTREME KAHVAKUULAILU
 tulee pitämään sisällään. Tapahtumakutsun kuvauksessa "päälle parhaat päivänsä nähneet vaatteet" kertoi jo osalle aika paljon ;) Jos osallistujia jännitti, jännitti vetäjiäkin miten ideoimamme haastavampi kuulailu otetaan vastaan.

Rauhallinen maalaismaisema oli mitä ihanin ympäristö extremelle. Sääkin suosi sopivan lämpöisellä ilmalla. Maanomistajan luvalla saimme kulkea hänen metsissään.
 Alkuverryttelyt vedettiin läpi metsän ja ojien.

Jes, kaikki löysi metsästä takaisin tielle :D
Lyhyen infon jälkeen porukka päästettiin radalle pareittain tai kolmen hengen porukassa.
Tässä väläyksiä radan varrelta :D








Loppuverryttelynä koko tien leveydellä takaisin koululle.
Alusta loppuun kuula kulki mukana, hetkellisesti se sai reitin varrella huilata.

Olipa kivaa, iso kiitos siitä meidän extreme kuulailijoille :D 
Lisää on luvassa ja lupaamme, että joka kerta extremellä on jotain erilaista!
Järjestämme extremeä myös työporukoille, polttariporukoille ja ihan mille kokoonpanolle tahansa. Kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä metwotraining@gmail.com

Metsä ja metwotraining-tiimi hiljenee hetkeksi, mutta vain hetkeksi ;)

~Eija~

lauantai 29. elokuuta 2015

extremeä, personal trainingia ja suklaakakkua

Vihdoin mullakin alkas kesäloma. Tätä on odotettu käytännössä koko kesä. Lomaa on vain 3 viikkoa ja se pitäisi käyttää todella tehokkaasti. Talo näyttää siltä, että kodinhengetär on ollut lomalla jonkin aikaa. Pölyrättiin tarttee siis tarttua. Pitää myös katsoa lasten pieneksi jääneet vaatteet pois kaapista. Mutta nämä ehtii ensi viikolla. Pääpaino lomallani tulee olemaan opiskelussani. Opiskelen Tampereen yliopistossa terveystieteiden maisteriksi ja nyt tämän syksyn aikana aion valmistua. Graduni alkaa olla hyvällä mallilla, joten tekemistä lomalle riittää. Kuitenkin pystyn ottamaan myös rennosti ja ennenkaikkea levätä ja keskittyä lapsiini (ja mieheenikin) :)

Loman alkuun suunnittelimme Eijan kanssa Extreme kuulailun, joka pidettiin eilen. Torstai-ilta meiltä kului suunnitellessa ja laittaessa rataa kuntoon. Miettimistä riitti, halusimme radasta sopivan haastavan, mutta kaikille sopivan. Aika meni hujauksessa torstaina ja illan hämärässä pääsimme itsekin testaamaan rataa
 Olemme Eijan kanssa tehokas pari, kun toinen saa idean toinen alkaa välittömästi miettimään onko se toteutuskelpoinen. Täydennämme toisiamme hyvällä tavalla ja meillä tuntuu uusia ideoita riittävän.
Radan materiaalit oli yksinkertaiset ja hankinnat iltaa varten pystyttiin pitämään kohtuullisina. Näin extreme kuulailun hinta ei noussut osallistujien ulottumattomiin. Itse ajattelemme tämän mukavana puuhana ja harrastuksena, tuloihin tällä ei (vielä) yllä. Tarkoituksemme on järjestää tapahtumia mukavaksi vastapainoksi tavallisille kahvakuulatunneille.

 Hauskinta oli kun pääsi itsekin testaamaan rataa. Osallistujat pääsivät kiertämään 2-3 kierrosta, me ehdittiin tehdä vain 1 testikierros. Toki painavan kuulan kanssa metsässä kulkeminen tuntui haastavalta ja tehokkaalta.
 

 Naapurin mies antoi meille vanhoja traktorin pyöriä. Näitä tulemme varmasti hyödyntämään jatkossakin. Treenistä kävi radan valmistelukin :)



 Perjantaina osallistujat saivat kokeilla uusia tapoja käsitellä kuulaa. Radalla oli paljon kuulan heittoja ja meille Eijan kanssa jäi hyvä tunne, että tapahtumasta tykättiin ja se oli juuri sellaista mitä osallistujat olivat kaivanneet.

Lauantai aamuna nautin poikkeuksellisesti kahvikupin seurana mutakakkua. Mutakakku on 7-vuotiaan tyttäreni lepiherkkua ja eilen halusin hänet yllättää, kun hän tuli koulusta. Mutakakku teki kauppansa :) 

Personal trainer koulutus alkoi viime viikonloppuna Tampereella Fitfarmilla. Olen tavannut tämän viikon aikana asiakkaitani ja päässyt jo toteuttamaan mielessä olleita treenejäkin. Personal training on mukavaa ja innostavaa ja motivoi itseänikin pitämään itsestäni huolta. On ollut ihanaa tavata motivoituneita asiakkaita, jotka haluavat, että autan heitä onnistumaan. Yhdessä onnistumme ihan varmasti!

Marjut

Hakusanat: kahvakuula, kahvakuulailu, extreme, personal training, opiskelu, Tampereen yliopisto, mutakakku