Olen jo aiemmin kirjoittanut tästä aiheesta, mutta otan sen esiin nytkin, sillä kuulen jatkuvasti (ja välillä vetoan siihen itsekin) että äideillä ei ole aikaa harrastaa liikuntaa, koska kotona on pieniä lapsia. Eija on hyvä esimerkki, että näin ei ole. Tietenkään kaikkien ei tarvitse ottaa maratonia tavoitteekseen, mutta lapset eivät ole este suurienkaan unelmien saavuttamiselle. Kaikki lähtee itsestä. On oltava itsekäs terveellä tavalla ja otettava aikaa itselleen ja lähdettävä liikkumaan, jos kerran mieli tekee. Kun on halua, aina löytyy keinoja!
Teen tästä aiheesta nyt juttusarjan ja tämä on aiheeseen vol1. Esittelen eri tapoja miten itse pystyn yhdistämään liikunnan, tavoitteellisen treenaamisen ja lasten kanssa yhdessä tekemisen. Meidän lapset pitävät siitä, että saavat olla mukana erilaisessa tekemisessä kanssani. Treenit pysyvät mielekkäinä itsellenikin, kun käytän hieman aikaa siihen, että mietin missä lapset viihtyvät ja saan samalla itse tehokasta liikuntaa.
Tämä ensimmäinen on helppo toteuttaa. Juoksulenkki kotiovelta. Meillä tällä kertaa mukaan lähti tytöt 7v ja 5v. Molemmat ovat tottuneita pyörälijöitä, mutta silti mietin mielelläni sellaisen reitin lenkille, että meidän ei tarvitse ylittää tietä montaa kertaa, eikä liikuta vilkkaasti liikennöityjen teiden lähellä. Päätimme lähteä Asuntoalueemme läheiselle pururadalle tai elämysreitille, kuten sitä täällä kutsutaan.
Edellisestä juoksulenkistäni oli kulunut jokunen tovi. Vähän mietitytti juosta, koska ajattelin kuntoni loppuvan ensimmäiseen ylämäkeen. Sovin jo etukäteen tyttöjen kanssa, missä odottelevat minua, jos äiti hyytyy välille. Reitti on tytöille tuttu joten hyvillä mielin uskalsin antaa heidän mennä edelläni. 5v. halusi kuitenkin kulkea lähes koko ajan rinnallani ja mukavasti jaksoin juosta hänen vauhdissaan.
7v tyttöni jaksaa jo hyvin pyöräillä, mutta 5v on hieman haastava motivoitava, kun sille päälle sattuu. Ajattelin, että käymme 3km paalun kohdalla ja käännymme takaisin niin matkaa pihastamme tulee n 6,5km.
3km paalulla 5v oli kuitenkin niin innokas menemään eteenpäin, että suostuin jatkamaan matkaa vielä vähän. Tiesin että pian meitä vastaan tulee levähdyspaikka, joten päätimme käydä siinä vielä. Hienosti molemmat jaksoivat. Tytöt jäivät jälleen poimimaan mustikoita, kun itse hölkkäsin vielä hieman eteenpäin. Yhtäkkiä kuulinkin takaa tutun huudon: "äIti, äitiiii odota!" 5-vuotiaani otti spurtin, koska halusi käydä yhtä pitkällä kuin minäkin :) Sopihan se.
Kyläseura on tehnyt talkoilla reitille useita erilaisia levähdyspaikkoja. Kuvassa Ahonkylän laavu.
Paluumatkalla pysähdyimme vielä kolmannen kerran poimimaan mustikoita hetkeksi. Juotavaa oli varattuna mukaan ja lapset joivatkin mielellään.
Mikä sen parempaa kuin suoraan metsästä poimitut mustikat. Nam!
Metsässä on ihania satumaisia paikkoja, jotka kiinnostavat lapsia. Näillä pienillä pysähdyksillä on iso merkitys lapsille. Ne toimivat lepona pitkällä lenkillä ja luovat ihania muistoja lapsuuteen :)
Olimme jo pitkälti yli puolenvälin, kun se alkoi. No se mikä jokaisella lenkillä kuuluu jossain vaiheessa: "Äiti mä en jaksa, mun pitää taluttaa, voisitko sä työntää" Niin 5-vuotias alkoi väsyä ja tiesin, että hän kyllä jaksaa, mutta kiinnostus touhuun alkaa mennä. Olimme matkanneet noin 6km tässä vaiheessa. Tämä on tärkeä vaihe, sekä aikuisile että lapsille. Aikuinenkin tarvitsee kannustusta ja motivointia, että jaksaa tehdä raskaan asian loppuun saakka. Samoin lapsi. Lapsi tarvitsee konkreettisen palkinnon onnistumisestaan. Tai ainakin minä käytän palkintosysteemiä silloin, kun huomaan, että siitä on selkeästi hyötyä. Tällä kertaa palkinnoksi lupasin jäätelön kotona iltapuuron jälkeen. Joskus meillä on palkintona pidempi iltasatu kuin tavallisesti tai saa katsoa illalla vielä jonkin lastenohjelman. Tällä kertaa jäätelö, sillä tiesin, että sattuu olla 5v lepijäätelöä varattuna. Se toimi, virtaa löytyi ja tyttö jaksoi hyvin seuraavalle etapille, nimittäin kodalle saakka.
Kodalle on tehty mukavat punnerrustukit, joissa aikuinen pystyy kehittämään ylävartalon lihaksia ja lapset voivat käyttää niitä näin kiipeilytelineinä :) Näytti sitä virtaa vielä olevan, kun tässä vaiheessa ei kumpaakaan väsyttänyt yhtään.
Lenkki oli loppusuoralla, tästä on enää kilometrin verran kotiin. Olin ylpeä molemmista tytöistä ja myös itsestäni. Olin yllättynyt miten jaksoin juosta koko sen ajan mitä liikkeellä olimme (taukomme ievät olleet kovin pitkiä) eli juoksukuntoni ei ollutkaan täysin kadonnut, vaikka olen juossut vain vähän kevään ja kesän aikana.Matkaa kertyi 7,4km aikatavoitetta tälle lenkille ei ollut, enkä seuraillut nyt sykkeitäkään. Menin tyttöjen ehdoilla ja se kannatti. Meillä kaikilla oli mukavaa :)
Kotipihasta lähdimme vielä uudelleen mustikkaan ja saimmekin puoli litraa ihanaa superfoodia. Nillä sitten herkuteltiin iltapuuron aikaan.
Tässä vielä kuva omasta herkustani; Fitline ProB4 lohkeavaa jogurttia 2dl ja mustikoita.
Näin siis meillä Juokselenkki lasten kanssa silloin tällöin pitää mielen virkeänä. Lenkin aikana pystyin samalla miettimään tulevaa viikonloppua. Aloitan nimittäin Personal trainer koulutuksen Tampereella Fitfarmilla. Jatkossa tulen kertomaan tunnelmia tuohon koulutukseenkin liittyen :) Nyt mukavaa torstaita puolestani :)
-Marjut-
Avainsanat: Marjut, juoksu, fitline, lenkki, lapset, fotfarm, personal trainer, koulutus