Näytetään tekstit, joissa on tunniste joukkue. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joukkue. Näytä kaikki tekstit

perjantai 3. heinäkuuta 2020

Fiinit herkistelyt seikkailuun

Se on taas YKV Multi-Sport seikkailukilpailun aika. Huomenna lauantaina klo.12 lähdetään liikkeelle Ylistaron urheilukentältä ja meitä on ennätys osallistujamäärä, 55 joukkuetta! Mulle tämä on kuudes kerta mukana. Aivan mahtavaa olla mukana, vaikka taivaalla on kyllä ollut tummia pilviä sekä kuvainnollisesti että edelleen sääennustuksellisesti. On luvattu sadetta koko kisan ajaksi.

Ilmoittauduttu on viime vuoden Fiini Fröökynä joukkueella, Ninni, Sanna ja mä. Meidän viimeistely treeni oli keskiviikkona Seinäjoella.
Sannan kanssa metsässä.
Koska seikkailukilpailussa voi tulla vastaan mitä vain, pelkällä lihasvoimalla ja energiageeleillä ei pärjää, kehittelin naisille lämmittelyksi pulmatehtäviä ratkottavaksi. Ja ai että oon niin ylpeä miten nopeasti ratkaisivat tehtävät. Mulla ei ole siis mitään hätää. 

Olimme suunnitelleet seuraavaksi maastopyörälenkin ja lähdin sinne kaksin Sannan kanssa ja Ninni jätti sykettä nostavat tekemiset kesäflunssan vuoksi väliin. Suuri toive kuitenkin oli että Ninni pääsisi meidän matkaan kisapäivänä. Tänään, kisapäivän aattona, oli pakko ajatella järkevästi ja Ninni nyt jättää kisan tänä vuonna väliin, koska flunssa ei ole antanut tarpeeksi periksi. Harmittaa kaikkia osapuolia, mutta onneksi saimme hyvän varanaisen, nimittäin Ninnin sisko, Hanna, lähtee paikkaamaan. Ninni lähtee huoltajaksi, jos vaan on sellaisessa kunnossa aamulla.
Noin neljän metrin päästä kohti taulua.
No me kierrettiin Sannan kanssa reipas tunnin lenkki hyvinkin teknisillä poluilla. Pyöräilyn päälle juostiin parinkymmenen minuuten polkulenkki ja sitten heitettiin tikkaa 😄 Sanna voitti mut kirjaimellisesti heittämällä. Eli jos jokin heittolaji tulee, on tämäkin homma hoidossa. Rullaluistimetkin olisi ollut autossa mukana, mutta ei nyt lähdetty pyörittämään rullia. Se on ehkä meidän vaativin laji, mutta mennään se sitten vaan kovalla sisulla.
Tarja, mä ja Elisa rastien jaossa.
Kuva Jouni Pikkumäki
Eilen illalla oli suunnistuksen Etelä-Pohjanmaan aluemestaruus partiokisat, Ilmajoen Santavuorella. Ihan parhaimpia joukkue kisoja mitä voi seikkailukilpailujen lisäksi olla. Elisa ja mä saatiin mukaan Tarja, joka oli ekaa kertaa suunnistuskisassa. K-pisteellä jaettiin kaikki kartalla olevat rastit. Tarkoitus on yrittää jakaa rastit niin hyvin partion jäsenten kesken, että oltaisiin suht yhtäaikaa kokoontumisrastilla. Jako oli mun mielestä hyvä. Mä lähdin loikkimaan pitkän koukun, Tarjalle läheltä ja Elisalle vaativat rinnerastit. Oma suunnistus sujui hyvin, aivan yllätyin miten pienipiirteisellä rinteellä olevan rastin löysin heti. Olin kokoontumisrastilla ensimmäisenä ja Elisa tuli kaksi minuuttia perään. Tarjaa odottelimme pitkään. Mutta niin ihanaa oli nähdä vihdoin Tarjan juoksevan meitä kohti hymyssä suin. Kaikki rastit oli löytänyt, vaikka haastetta oli ollut. Hyväksytyllä suorituksella aluemestaruus hopeaa. Hienoa 😊

Fiini Fröökynän Hanna oli myös herkistelemässä Multisportkisaa varten, vaikka ei hänen Multisport kisaan osallistumistaan vielä silloin tiedetty. Hanna voitti pääsarjassa pronssia. Hienoa!

Takana on 14 tunnin työvuoro. Nyt kamoja kasaan, ketjujen rasvailua, ruokaa ja venyttelyjä. Huomenna mennään, satoi tai paistoi.

~Eija~

keskiviikko 28. elokuuta 2019

Suunnistuksen maakuntaviesti 2019

Syksyllä kisattava suunnistuksen maakuntaviesti on yksi jännittävimmistä ja mielenkiintoisimmista viesteistä, joihin pääsen osallistumaan. Joukkueet muodostetaan asuinkunnan mukaan eikä seuran, joten joukkuekokoonpanot ovat aivan erit kuin muissa viestikisoissa. Olisikohan nyt ollut viides tai kuudes kerta kun olin edustamassa Ilmajokea. Meidän kunnassa ei ole omaa suunnistusseuraa, joten viestijoukkueet kotaan useamman seuran jäsenistä. Onneksi meillä Ilmajoella kuitenkin on suunnistajia ja saamme kasaan hyvät joukkueet, niin naisiin kuin miehiin. On ollut mahtavaa olla edustamassa Ilmjokea ja menestystä on tullut vaikka en voi olla muistamatta myös karvaita pettymyksiäkin. Virheistä olen yrittäyt oppia, mutta se kerran tapahtunut mörkö peljätti tänäkin vuonna. 
Maakuntaviesti 2019, ankkuriosuuden rata, 5.5km.
Naisten viesti suunnistetaan neljä osuuksisena viestinä. Etukäteen mulla oli vahvat odotukset, mitkä joukkueet pärjää eikä muuten mennyt yhtään vikaan. Kuitenkin viesti tarjosi hyvinkin vaiherikkaan ja jännittävän kisan, eikä peli ollut selvä ihan niin nopeasti kuin ajattelin. 

Aloitusosuudelta kärki tuli ryminällä vaihtoon isolla joukolla. Meidän Heini oli vahvasti tässä mukana. Aivan huippu suoritus! Lapuan Simpsiön rinnemaasto ei ole mikään helpoin ja useammalla oli tullut virhettä. Mä itse asiassa inhoan Simpsiötä, koska en ole koskaan siellä onnistunut. En Jukolassa vuonna 2007, en aluemestaruuskisoissa, en milloinkaan. Vaikeaksi tuon maaston tekee sen lukuisat polut siellä täällä, sadat kumpareet ja peitteiset rinteet. Jos oot väärällä käyrällä, on sieltä vaikeaa löytää sille oikealle. Ja kompassi tuntuu aina vinnaavan just sille väärälle käyrälle. Yhdellä sanalla; haasteellista.

Toisella osuudella erot kasvoivat. Meidän joukkueen Päivi tuli yleisörastille vielä hyvin, mutta sitten tuli pyörimistä. Päiviä harmitti, mutta sisukkaasti kaikki omat rastit sieltä kaivettiin ja viesti jatkui sijalla 10. Kolmannella osuudella Sari teki varmaa omaa suunnistustaan ja nosti meidät sijalle 8. Aika kaukana oltiin kärjestä ja piikkipaikalla veti Suomen maajoukkueen suunnistaja Sari Anttonen, joten tervemenoa vaan.
Alkupään reitti.
Mä sain lähteä matkaan ilman minkäänlaisia paineita. Kunhan nyt ok suunnistus tulisi, sillä piti ehtiä vielä myöhäiseen iltavuoroon. Heti ykköselle otin varman päälle ja kiersin polun kautta. Naps suoraan rastille. Kakkoselle suoraan kohti. Hiukan oikealta epävarmasti kaartaen, mutta osui kuitenkin suoraan rastille. Hyvä hyvä. Kolmoselle vasemmalta polun kautta ja neloselle lampi kiertäen oikealta polkuja hyödyntäen. Vitos rastille purtsia ja polkuja frisbeeradalla hyödyntäen ja varovainen lähestyminen rastille. 
Loppu pään reitti.
Tiesin, että yleisörastin (rasti 6) jälkeen luvassa oli haasteellisempaa maastoa, joten nyt tarkkana! Kuulutuksesta kuulin, että olin kuudentena. Väli seiska rastille oli pitkä. Alkuun purtsia ja lyhyttä polun pätkää ja loput suunnalla. Etenin hitaasti, halusin pysyä kartalla. Tuo kumpare tuossa, käyrää ja pienet jyrkänteet. Näin mennessäni ysi rastini ja yritin painaa mieleeni maastoa, että osaisin sitten tulla sinne näppärästi. Seiska löytyi ja samaten kasi, vaikka se oli niin keskellä tiheikköä kuin olla ja voi. Sitten sinne ysille. Luulin tulevani tielle suoraan rastin kohdalta, mutta todellisuudessa tulin hiukan ylempää ja ajauduin oikealta ohi. Pienestä jyrkänteestä sain nopeasti kiinni ja palan matkaa takaisin. Kympille suunnalla tarkasti karttaa lukien ja napsahti suoraan kohdalle. Tässä vaiheessa näin kaksi mutta naisankkuria. 11 rastille koukaten oikealta naisten kanssa ja sitten kohti 12 rastia. En tiedä minne muut naiset menivät, mutta heitä en enää nähnyt. Kaartaen välillä vasemmalta löytyi 12 rasti ja suureksi yllätyksekseni näin Merjan, joka lähti ankkuriosuudelle toisena, tulevan samalle rastille vasemmalta. Mietin, että mitä ihmettä ja meinasi alkaa jännittämään, mutta sain jotenkin pidettyä päänsuht kylmänä. Ihmettelin myös, minne ne kaksi muuta naista jäivät. Kenties meillä oli hajonta tässä. 13 rastille otin hiukan varman päälle polkua pitkin ja vilkuilin missä Merja tulee. Ja sitten lujaa kohti viimeistä rastia loppu viitoituksen päässä ja maaliin. Tässä vaiheessa kuulutuksesta kuulin, että kolmantena tuun maaliin! Olin ihan ihmeissäni, että voiko olla! Vilkuilin karttaa, että tuliko nyt varmasti kaikki rastiti haettua, jäikö joku kuitenkin välistä, voiko tämä olla mahdollista!
Palkintojen jaossa; 1. Seinäjoki, 2. Kurikka, 3. Ilmajoki
Ei pystynyt iloitsemaan vielä, sillä pelotti jos mä taas oon jotain mokannut. Vasta leimantarkastuksen jälkeen pystyi hymyilemään, sillä kaikki rastit oli niin kuin pitää. Huhhuh. Olipa taas hyvinkin vaiherikas viesti! Ja vihdoin mä onnistuin Simpsiöllä. Nuo pienet koukkaukset on mulle oikeasti pieniä, täysin virheetöntä suunnistussuoritusta tuskin tulee koskaan, mutta ratkaisevaa oli että suuret virheet jäi tekemättä. Mulle ratkaisevaa oli se, että pääsin ilman paineita lähtemään ja sain mennä ihan yksin. Heti kun näki toisia naisia, kärsi mun keskittyminen. 
Heini, Päivi, Sai ja minä.
Ai että olen niin iloinen koko joukkueen panoksesta, aivan mahtavaa!
Niin ja ehdin just ja just töihinkin. Ilman palkintojen jakoa olisin ehtinyt reilummin, mutta mielellään sitä laittaa elämän vähän tiukaksi tällaisten juttujen vuoksi 😀
Ilkka-lehdessä nimeni mainittu.
Ilmajoen miehet olivat myös hienosti viidensiä ja kuntien yhteistuloksissa oltiin kolmansia. On hienoa olla Ilmajokinen!

~Eija~

maanantai 8. heinäkuuta 2019

Fiinit Fröökynät Multi-Sportissa

Nippa nappa olin Kainuun rastiviikolta palautunut kun edessä oli jo seuraava kesän yksi kivoimmista kisoista. Viime lauantaina nimittäin kisattiin jälleen Ylistaron Kilpa-Veljien järjestämä Multi-Sport seikkailukilpailu. Mulle tämä oli viides kerta mukana ja jälleen uudella joukkueella, Niinan ja Sannan kanssa. Alun perin me olimme nimeltään SuoraKolmio, mutta kuukautta ennen kisaa nimi vaihtuikin Fiini Fröökynäksi sponsorimme mukaan. Saatiin huippu hienot joukkue paidat ja opastusta treenivaatteita fiinimpien asukokonaisuuksien valinnassa.
Kuva @ykvmultisport
Itse kisa käytiin Ylistarossa ja kisakeskuksena toimi urheilukenttä. Jokaisella joukkueella oli oma merkitty pilttuunsa, jonne kisavarusteet tämmättiin. Tunti ennen lähtöä oli kisainfo, jossa käytiin läpi käytännön asioita kisan kulusta ja turvallisuus asiat kerrattiin. Lämmittelyinä otatimme itsestämme joukkue kuvia hyppimällä ja juoksemalla. Hauskaa oli ja lämminkin meinasi tulla, mutta sen verran viileä heinäkuinen tuuli puhalsi, että ennen lähtöä kiskaisin pitkähihaisen paidan alle. Lopulta se oli aivan hyvä ratkaisu, vaikka kisan aikana selkä kastuikin.

Heti kärkeen jokaiselle joukkueelle oli jaettu musta muovipussi, jossa oli tehtävä ratkaistavaksi ja ensimmäinen kartta. Sovimme, että mä nappaan kartan ja silmäilen jo sitä ja terävämpi päiset Sanna ja Niina pähkäilee. Tehtävänä oli laskea sanan MELONTA summa, kun A-kirjain on 1, B-kirjain on 2 jne. Oikean vastauksen saimme toisella yrittämällä ja pääsimme ensimmäisten joukossa matkaan.

Alkuun oli pyöräilyosuus 38 kilometriä. Pyörätietä, hiekkatietä ja teknistä metsäpolkua. Matkan varrella oli rasteja, jotka piti leimata. Mulla oli pyörässä karttateline ja huolehdin suunnistamisesta. Toisen rastin jälkeen piti kääntää karttaa ja rastin jälkeen tielle tultaessa luin karttaa hetken kuin olisimme tulleet jo kolmos rastilta. Ajoimme palan matkaa harhaan. Onneksi kuitenkin huomasin virheeni melko nopeasti, mutta silti kartan lukuvirhe pisti vihaksi. Jälkeen päin kuulin, ettemme todellakaan olleet ainoat jotka olivat kyseisessä kohdassa olleet hetken ulalla.
Kuva @ykvmultisport
Ensimmäinen yllätystehtävä oli Kyrönjoen yli kahlaaminen. Jännitän aina näitä vesistö tehtäviä mutta tämä oli aivan mukava ja virkisti oikein hyvin polkemisesta kuumenevia jalkoja. Tarkkana sai toki olla mutaisille kiville astellessa, mutta pystyssä pysyttiin koko porukka.
Kuva: Mervi
Pyöräilyn jälkeen kurvattiin takaisin urheilukentälle vaihtamaan rullaluistimet jalkaan. Mä olin edellisenä iltana huoltanut omat rullaluistimeni googlen opastuksella. Ehkä rullat hivenen paremmin rullasi, mutta voisihan tämänkin hiukan paremmin hoitaa. Odotin, että tämä olisi tosi rankka pätkä, mutta yllätyksekseni jaksoin hyvin. Kesäkuun yhteistreeneissä jo harjoittelimme letkassa rullaluistelua ja se toimi kyllä ihan hyvin, kunhan ei kärjessä puskenut liian kovaa. Meillä ei ollut köyttä tai muuta sellaista apunarua mukana, mutta tarvittaessa toisen repusta sai hiukan pidettyä kiinni ja väsyneimmät jalat saivat pientä apua. 
Rullaluistimet jalkaan.
10 kilometrin rullaluistelun jälkeen kentälle tullessa taas leimattiin rastilla ja vaihdettiin takaisin pyörän selkään.
Urheilukentällä leimaus.
Jos ensimmäinen pyöräily pätkä oli mulle tuntematonta riettiä, niin toinen pätkä oli tutumpaa, sillä huristelimme myös lapsuuden kotini ohi. Ennen sitä kuitenkin käytiin ampumassa ampumaradalla. Taitavia ampujia olemme, mutta tällä kertaa mulle ja Sannalle tuli yhdet ohilaukaukset. Se tarkoitti kahta sakkorinkiä, joka onneksi oli ihan lyhyt kierros. Jaloille teki ihan terää monen kilometrin pyöräilyn jälkeen hiukan juosta.
Kuva @ninnin_energianurkkaus
Pyöräilimme Ylistaron Mäkipohdon ravikeskukseen. Matkalla pohdimme mikä tehtävä siellä mahtaisi olla. Ehkä jotain hevosiin liittyvää, jotain juoksemista... Lopulta tehtävä oli vetää ravikärryjä yhden kierroksen, eli kilometrin verran. Kärryt olivat kevyet, mutta se kilometri tuntui todella pitkältä. Hauska tehtävä kuitenkin.
Kuva @ykvmultisport
Polkien jälleen urheilukentälle ja sieltä juosten 2,5 kilometriä melonta paikalle. Meloen piti käydä viisi rastia leimaamassa. Tätäkin olimme harjoitelleet ja valmiiksi miettineet paikat, mutta matkan taittuessa suunnitelmat laitettiin uusiksi. Sanna sai paikan istua keskellä ja opastaa mua ja Niinaa melomisessa. Ensimmäinen rastin leimaus oli mennä ihan karille, mutta seuraavat neljä sujui loistavasti. Takana kovalla rytinällä tuleva joukkue ei saanut meitä kiinni, vaikka kovasti odotimme heidän juuri melonnassa meidät saavuttavan.
Rauhassa kanoottiin.
Kaksi kilometriä melontaa meni hyvin. Ei kastuttu ja vaikka mutkittelimme, niin rasteille lähestyminen tosiaan meni hienosti.
Melomassa.
Juoksu takaisin urheilukentälle ja vielä loppuun juuttisäkillä hyppelyä. Jalkoja hapotti jo ihan kiitettävästi, mutta fiinisti meidän joukkue loikki viimeisetkin loikat ja kirmattiin maaliin.
Pussihyppelyä :)
Olimme lopulta Trio Lady sarjassa ihan ylivoimaiset, sillä voitimme lähes tunnilla toiseksi tulleet. Yhteensä matkaa tuli 77 kilometriä ja aikaa kului 4:31. 
Maalissa :)
Trio Open sarjan voittajat käyttivät aikaa 3:43. Kova taso oli tänäkin vuonna tuossa Open sarjassa. Parhaimmalla joukkueella oon siellä yltänyt neljännelle sijalle kolme vuotta sitten.
Oli todella hauska ja innostava seikkailukisa jälleen. Kiitokset Ylistaron Kilpa-Veljien järjestelyporukalla! Ison työn olitte tehneet. Arvostan!

Meidän joukkue oli aivan mahtava, joten kiitos Sanna ja Niina panoksestanne. Tätä olisi kiva tehdä lisääkin ja olemme jo tutkailleetkin muitakin seikkailukisoja. Katsotaan nyt saadaanko aikatauluihin joku sopimaan.
Palkinnoksi Fiskarsin oksasakset.
~Eija~

torstai 20. kesäkuuta 2019

Happoja jalkoihin ja pölyä keuhkoihin

Tässä ehti juuri sopivasti kroppa palautua ja univaje korjaantua jukolasta, joten laahaava mieli tarvitsi pienen adrenaali ruiskeen just tähän. Onneksi Päivi olikin haastanut Seinäjoen hiihtoseuran järjestämään vertikaalitonniin ja olimme saaneet kelpo joukkueen sinne suunnistusseuramme naisista koottua.

Kyseessä oli ensimmäistä kertaa järjestetty raaka juoksukilpailu 1000 metriä ylös päin. Nuo metrit kerättiin Seinäjoen Jouppiskalle rakennettuja leveitä puuportaita juoksemalla ylös ja alas. Yksi kierros oli 500 metriä, joten kokonaisuudessaan kierrettävää oli 20 kierrosta. Sarjoina oli yksilöt ja joukkueet. Joukkueessa sai olla 3-8 jäsentä ja me saatiin neljä naista liikkeelle -> Sari, Päivi, Elisa ja minä. Tämä tarkoitti jokaiselle 5 kierrosta. Ei kuulostanut pahalta yhtään.
YKV suunnistus naiset ✌
Lähtö tapahtui mäen alta. Aluksi oli 250 metriä kuntopolkua ja sitten portaille. Mä sain aloittaa ja ihan mielelläni sen tein. Joukkuueessa juoksevana sai heti alusta juosta hiukan reippaammin kuin yksilösarjalaiset, jotka siis juoksivat itse kaikki 20 kierrosta ja olinkin mäen päällä ensimmäisenä naispuolisena. Mäen päällä nypättiin laudasta aina kierroksen päälle numerolappo, joka osoitti juostut kierrokset. Ja sitten vuoron sai seuraava juoksija. Tässä välissä ehti pikkuisen palautua, hörppiä juotavaa ja kannustaa toisia juoksijoita.
Portaissa ilme hetkellisesti vakavoituu.
Porukkaa oli todella mukavasti paikalla ja vaikka tuo nouseminen on valtavan raakaa touhua, oli yleisilme osallistujilla iloinen. Hattua nostan jokaiselle osallistujalle ja erityisesti yksilösarjassa menijöille! Itsellä ensimmäinen nousu tuntui enemmän kurkussa ja keuhkoissa, kolmannella nousulla jalatkin ilmoittivat heränneensä ja viimeiset yritin vain mennä samaan tahtiin kuin edelliset. Muuten juoksin koko ajan, mutta jyrkimmät yläportaat laitoin pitkäksi kävelyaskeleeksi joka toiselle portaalle ja näin pääsi sutjakkaasti eteenpäin..tai siis ylöspäin. 

Keskisyke oli 126 (pysäytin mittauksen aina tauolla) ja maxsyke 158, joka tuli viimeisessä nousussa. Keskivauhti oli 6:41. Omaan juoksuun kului aikaa 17:40 ja matkaa oman kellon mukaan kertyi 2,65 km.
Maalissa olimme ajassa tunti ja 22 minuuttia ja sijoitus 11. Hieno juoksu koko porukalta!
Vaihtoalueen säpinää.
Melko kalliiseen osallistumishintaan kuului juoksun aikaisen vesi/mehu tarjoilun lisäksi keitto. Hotkaisin sen melko ripeästi polttaen suuni ja rullailin takaisin mäen alas pyörälleni ja polkaisin töihin. Hiki otsalla ehdin vielä töihin ja yövuoroon. Joskus...tai aika usein nämä aikataulut menee tosi tiukalle.

Kotiin päin viestittelin selvinneeni loukkaantumatta portaissa ja ehtineeni töihinkin. Oli aika kivaa. Sain vastaukseksi;
"Kiva että oli kivaa, eihän sitä muuten kannattaisi tehdäkään 😄"

~Eija~

perjantai 14. kesäkuuta 2019

Kohta Kangasalle

Tänä viikonloppuna on jälleen Venlojen ja Jukolan viestit, tuo suunnistajien vuoden ehdoton ykköstapahtuma. Tänä vuonna tannerta tömistellään Kangasalla, jonne joukkueita on ilmoittautunut venloissa 1721 ja jukolassa 1964. Venloissa on 4 osuutta ja jukolassa 7 osuutta. Jo nuo hurjat luvut kertovat sen, että vilskettä riittää niin metsässä kuin kilpailukeskuksessa, niin teltta-alueilla kuin parkkipaikoilla. Siellä on maailman huippu suunnistajia, meitä aktiivisia harrastajia ja seikkailu mielellä koottuja kaveri- ja työporukoita. Kartat ja radat ovat priimaa ja tunnelma on aina taattua. Teki mieli jo tänään lähteä paikalle, mutta koska meiltä ajomatka Kangasalle on vain reilu kaksi tuntia, on järkevämpää nukkua yö omassa sängyssä ja aamulla sitten ajoissa liikkeelle.
Lepokallion lenkillä
Ylistaron Kilpa-Veljistä on Venlojen viestiin lähdössä mahtavat neljä joukkuetta ja Jukolan viestiin kolme joukkuetta. Viime sunnuntaina meidän seuran naisilla oli Venlojen viestin viimeistely treenit Ylistaron Hanhikoskella. Alkuun juostiin uusi, juuri merkitty Lepokallion lenkki, joka oli noin 6 kilometrin mittainen.
Lenkin päälle olin järjestänyt naisille suunnistusviestiharjoituksen. Se sisälsi kartan mieleen painamista ja rastin ottoa, sekä tietysti toisten tsemppaamista. Kunnon kisa siitä saatiin, sopivasti pilke silmäkulmassa. 

Ensi kertalaisia meidän venlajoukkueissa on tänä vuonna kolme. Aivan mahtavaa, että ovat rohkaistuneet mukaan. Venla-konkarina oon yrittänyt parhaat vinkit antaa ja toivon mahdollisimman monen naisen kisapaikallakin vielä näkeväni. Pieni jännitys kuuluu asiaan ja olen ihan varma, että jokainen metsästä hienosti selviää vaihtoon ja maaliin. Omia Venlojen viesti kertojani en osaa laskea, niitä on aika monta. Jukolan viestissä taitaa olla viides kerta ja kahtena viime vuonna kahden osuuden verran. Tänä vuonna en lähde ahnehtimaan, vaikka kyselyjä on tullut kiitettävästi ja tänään jopa pienen hetken harkitsin...kunnes päätin pysyä päätöksessäni.
Suunnistusviestiharjoitus.
Mennyt viikko on ollut jälleen kiireinen. Töissä ahkeroin 7 työvuoron putken ja siihen sisältyi niin pitkää päivää kuin yövuoroja. Kuljin kahta päivää lukuun ottamatta matkat pyörällä ja työpäivän aikana tulee helposti askeltavoitteet täyteen. Keskimäärin 15 000 askelta vuorokaudessa saan täyteen, oli työpäivä tai ei. En mä kyllä osaisi tai haluaisi paikallani kököttääkään, joten tässä kohdin jalkojen päällä tapahtuva työnkuva on iso plussa.
Askeleita.
Valmistelevina treeneinä on tullut käytyä myös tyttöjen kanssa rullaluistelemassa, koko lapsi katraan kanssa suunnistamassa ja juoksemassa. 
Pikku neidin kanssa rullaluistelemassa.
Torstaina pääsin peesailemaan Ninniä iltarasteille. Pyynnöstä menin siis Ninnin perässä juoksemaan niin että Ninni suunnisti ja mä olin vain varmistelemassa. Mukavaa puuhaa, vaikka musta tuntuu että mä höpöttelin vähän turhan paljon, ettei Ninni pystynyt kunnolla keskittymään. Ja viimeiseltä rastilta lähdettäessä mä en enää edes katsonut karttaa ja olinkin ihan pihalla viimeisessä polun risteyksessä missä oltiin. No onneksi Ninni osasi!
Peesailua.
Nyt on tavarat pakattu koko perheelle, sillä parin tauko vuoden jälkeen tänä vuonna koko sakki lähtee jukolan tunnelmaan. Yövymme teltassa, joten tavaraa kertyi aikamoinen kasa. Mulla on Venlojen viestissä ankkuriosuus ja myös Jukolan viestissä ankkuriosuus. Huomenna iltapäivällä pääsen oman arvioni mukaan puoli viiden maissa metsään ja todennäköisesti sunnuntai aamulla Jukolan yhteislähdössä klo.09 toiselle ankkuriosuudelleni. Lasten kanssa ehdottomasti mennään katsomaan molempien viestien lähdöt ja toivomuksena heitin että olisivat maalissa mua vastassa.
Ihanaa, kohta taas mennään!

~Eija~

sunnuntai 2. kesäkuuta 2019

SuoraKolmio esittäytyy

Joukkue SuoraKolmio kokoontui ihka ensimmäisen kerran tänään aurinkoisessa kelissä Ylistarossa, jossa kisadepyyttimmekin Multi-Sport seikkailukilpailussa tulee tapahtumaan heinäkuun ensimmäisellä viikolla. Multi-Sport kisassa voi olla kaksi- tai kolmihenkinen joukkue, naisia ja miehiä tai pelkästään naisia. Olen osallistunut eri kokoonpanoilla trio Open-sarjassa vuonna 2015vuonna 2016 ja vuonna 2017 sekä viime vuonna Miian kanssa duo-sarjassa. Tänä vuonna ensimmäisen kerran olen Trio Lady sarjassa, sillä sain kaveriksi kovaakin kovemmat leidit Sannan ja Ninnin.

Sanna, meidän joukkueen juniori suunnistaa samassa seurassa kuin minä ja etukäteis odotusten valossa Sannan vahvuuksia ovat ammunta, rullaluistelu ja taktiikka silmä. Ninnin kanssa käyn juoksemassa pitkiksiä ja Ninnin vahvuus triatlonistina ovat ehdottomasti pyöräily, vesitehtävät ja voima. Mä, porukan seniori uskon pärjääväni sisukkuudellani ja vakavasti otettavalla kilpailuhenkisyydelläni 😏 Kilpailuun olemme lähdössä tosissaan hauskaa pitämään.
Kyrönjoella
Sanna oli järjestänyt meille loistavat treenit, jotka aloitimme lämmitellen paidat märiksi Kyrönjoella meloen. Melonta tehtävä on aina ollut kisassa ja tätä oli tosi hyvä harjoitella. Kolmen hengen joukkueessa yksi istuu aina keskellä ja kaksi meloo. Edessä on "moottori" ja takana ohjaaja. Harjoittelimme vetojen rytmiä ja rantautumista. Paikkojen vaihtamista keskellä vesistöä emme kokeilleet, mutta tarpeen mukaan sellaistakin tehdään jos kisassa jompi kumpi melojista väsyy. Itselle nämä vesitehtävät ovat aina hiukan jännittäviä ja hirvittäviä, mutta onneksi kisassa turvallisuus on huomioitu hyvin ja liivit ovat kaikilla käytössä.

Puolen tunnin melonnan aikana alkoi jo hartioissa ja käsivarsissa homma tuntua. Tätä olisi kuitenkin kiva päästä tekemään useamminkin. Jokikin näyttää niin erilaiselta tuosta kuvakulmasta.
Makuulta tuelta pienoiskiväärillä ampumista.
Melonnan jälkeen siirryimme ampumaradalle, jonne saimme asianmukaiset pienoiskiväärit käyttöömme ja ammattitaitoisen ohjauksen. Multi Sportissa ammunta makuulta tuelta on ollut aina mukana ja nyt kun tuli mahdollisuus ammuntaa kokeilla, niin olimme heti mukana. Mun kokemus ampumisesta on lähes kokonaan Multi Sport kisoista ja Ninnillä vuosien takaa lapsuudesta yksittäinen kerta. Sanna on kokenut aseen käyttäjä.

Ihan jo aseen käsittely on vierasta saatikka sitten taito osua maalitauluun. Vaikkakin edellisissä kisoissa osumatarkkuus on ollut kiitettävää, olisikohan vain pari kertaa tullut yksittäiset sakkojuoksut. Nyt oli kiva päästä rauhassa harjoittelemaan ja kuulla vinkkejä tekemiseen. 
Ei kymppejä mutta ei täys hutejakaan.
Ammuimme paperitauluun, pystytauluun ja makuutauluun. Paperitaulusta näki kivasti minne osumat menee. Mulla vinnasi hiukan oikealle alas. Asia olisi korjaantunut asetta säätämällä pari napsua tuonne ja toista tänne. En ole ikinä käsittänyt, että se todella on sellaista hieno säätöä suin päin räiskimisen sijaan. Mä ja Ninni saimme hyvää palautetta osuma tarkkuudestamme ja lisäksi lyhyen houkuttelu puheen lajin pariin. Varovaisuutta pyydän, sillä olemme melko innokkaita tarttumaan kaikkeen uuteen ja kiehtovaan. Melko tyyriitä ovat kisa-aseet ja ammuksetkin, että jospa nyt vielä pysytään nykyisissä lajeissa, jotka myös nielevät toisinaan euroja.

Lopuksi halusin vielä kokeilla ammuntaa pystystäkin ilman tukea. Todella haastavaa. Kädet heiluivat, jalat tärisivät ja silmä väsyi. Kuitenkin 2/5 alas. Joskus vielä paremmin. Isot kiitokset valmennuksesta ja välineiden lainasta!
Itsensä haastamista pystystä ampuen.
Jätimme ampumaradan ja siirryimme rullien päälle. Tänä vuonna rullaluistelu on mukana trio-sarjassa ja tätäkin on syytä porukalla harjoitella. Kunhan jalat lämpeni ja jonkinlainen luistelutekniikka muistui takaraivosta mieleen, harjoittelimme luistelua porukassa. Kisassa on järkevää peesata, koska se on sallittua ja vaihtaa veturia tuntemusten mukaan. Puhutaan ääneen jos väsyttää tai edessä on jokin este, esimerkiksi kiviä tai kynnyksiä.

10 kilometrin lenkki kierrettiin, loppu matka vastatuuleen. Toisen selän takana luistelu on niin paljon kevyempää. Mutta olipa taas niin mukavaa ja aivan innostuin kuinka hauskaa rullailu onkaan. Nyt tarvitsee huoltaa omat rullat ja sitten yrittää ehtiä tehdä edes jokunen lenkki ennen Multi Sport kisaa.
SuoraKolmio rullilla!
Kiitos SuoraKolmion Sanna ja Ninni 💪

~Eija~

maanantai 20. toukokuuta 2019

Huikea SM-kisaviikonloppu

Viime viikonloppuna emittag sai vilkkua tiuhaan tahtiin kun viiletin sen kanssa menemään molempina päivinä. Sen verran napakkaa aikataulua ollut, että iltaisin on taas ollut aivan kuoleman väsynyt ja blogin kirjoittaminen on siirtynyt. Nytkin jo väsy painaa, mutta yritetään saada aivan mahtavan viikonlopun kokemukset jonkinlaisiksi sanoiksi tänne bittiavaruuteen.
Emittag ranteessa ja mallirasti kisakeskuksessa.
SM-pyöräsuunnistus viesti
Lauantaina aamulla klo.07.15 lopetin kahden peräkkäisen yövuoron valvomisen. Olisin voinut hyppiä kevyesti ilosta kotiin päin lähtiessä, sillä mulla alkoi viikon loma, mutta painoinkin kaasua silmät sirrillä, että ehdin mahdollisimman nopeasti nukkumaan. Ehdinkin nukkua kolmisen tuntia ja sitten aamupalalle. Onnekseni pyöräsuunnistuksen suomenmestaruus viestit oli laitettu alkamaan vasta puolen päivän jälkeen ja meidät nuorimmat ikänaiset ihan viimeisessä lähtöryhmässä. Aamupäivä lähtö olisi tarkoittanut kisa starttia suoraan valvotun yön jälkeen. Toinen merkittävä seikka oli se, että kisat oli meiltä vain 10 minuutin ajomatkan päässä. Eipä oikeastaan lähempänä voisi ollakaan.

Eikä tämä osallistuminen pyöräsuunnistuksen sm-kisoihin ihan simppeliä mulle ole muutenkaan, sillä pyörän hallinta maastossa ei ole mun vahvuus. Eikä kisakokemuksia ole vielä kuin nippa nappa toisen käden sormille. Tykkään kuitenkin lajista valtavasti ja haluan kehittyä siinä. Ja ehkäpä siksi kevättalvella Marja kysyikin mua pariksi viestiin. Olin heti valmis, kun Marja samalla siirtyi edustamaan seuraamme Ylistaron Kilpa-Veljiä. 
Vaihtoon menossa.
Tässä viestissä ikämme riitti nuorempiin ikänaisiin, eli D80 sarjaan. Meidän sarjassa oli neljä osuutta, eli molemmille kaksi. Marja kokeneempana pyöräsuunnistajana sai aloitusosuuden ja mä pääsisin sitten toiselle osuudelle väljemmillä urilla. Olin jo etukäteen kuullut, että kartan väritys on melko tumma ja rasteja ja rastiviivoja on siitä haastavaa nähdä. Ratoja kehuttiin nopeiksi, mutta haastaviksi. Jännitti etukäteen todella paljon. Hyväksytty suoritus, niin meillä olisi mitali mahdollisuudet. 
Vasemmalle vaihtoon ja oikealle maaliin.
Marja toi viestiä varmalla suorituksella, kakkos sijalla. Mulla ei ollut oikein tietoa tai tuntemusta kilpakumppaneista, eikä kilpailunumeroitakaan pyörän edestä oikein nähnyt, joten oli helppo lähteä suunnistamaan vain omaa suoritusta. Homma lähti ihan mukavasti liikkeelle. Poljettiin Seinäjoen Törnävän saaren kuvan kauniissa miljöössä pitkin poikin nurmikoita ja hiekkapolkuja. Koukattiin Törnävän sairaalan puolelle ja puskettiin läpi muutaman pusikon. Välillä vilkaisin renkaita, etteivät vaan puhkeaisi terävissä kivikoissa tai juurakoissa, sillä rengasta en vaihtaa osaisi. Sallitut tien ylitykset katsoin tarkasti ja selvät pitkät polku ja tie pätkät poljin niin reippaasti kuin pystyin. Pari huonoa reitin valintaa, mutta aivan kelpo suoritus. Olin nostanut meidät kärkeen.
Leimantarkistuksesta hyväksytysti läpi.
Oli todella lämmin ja juotavaa sai kiskoa odotellessa Marjaa kolmannelta osuudelta vaihtoon. Tässä vaiheessa en tiennyt sarjamme tilannetta mitenkään, mutta kun pääsin ankkuriosuudelle ja nappaamaan karttani telineestä, näin että muiden joukkueiden kartat olivat vielä telineessä. Kärjessä siis mentiin. Tuo ajatus tarkoituksella sivuun ja keskittyminen suoritukseen. Tämä toinen veto menikin sujuvammin ja nautin jokaisesta polkaisusta, vaikka yksi tyhmä väärälle polulle ajautuminen tulikin. Maaliin tullessa Marja oli vastassa ja lähes varma tieto siitä että me voitettiin!

Lopullisia tuloksia ja palkintojen jakoa sai odottaa kauan. Mutta kyllä me ne kultaiset SM-mitalit lopulta kaulaamme saimme. Marjalle se oli jo ties kuinka mones, mutta mulle se oli ihka ensimmäinen SM-mitali 😄 En osaa sanoin kuvailla kuinka paljon tämä mulle merkitsee. Olen valtavan iloinen!
Voittajien on helppo hymyillä :)
Kiitos Marjalle!
Tällainen kokematon oppii konkarilta vaikka ja mitä!
Mun ensimmäinen SM-mitali!
SM-sprintti viesti
Sunnuntai aamulla piraji herätyskello ennen puolta kuutta. Olin nukkunut kuin tukki ja vieläkin olisi nukuttanut. Ylös kuitenkin ja aamupalalle. Tuttu tärisyttävä jännitys taas kropassa pakkailin loput tavarat suunnistusreppuuni ja lähdin kävellen ison tien varteen kyytiin noukittavaksi. Nyt oli edessä kisareissu Raumalle, vaikka lähempänä Seinäjoella olisi ollut SM-pyöräsuunnistuksen henkilökohtainen keskimatka. Olin kuitenkin jo aikaisemmin keväällä tehnyt päätöksen mahdollisuuksien mukaan osallistua ykkös vaihtoehtona SM-sprintti viestiin ja toisena olisi ollut nuo pysu-kisat. Sprintti viestiin koottiin joukkueet aluettain, eli Etelä-Pohjanmaalta koottiin seurojen yhteinen. Sinne oli haku ja näyttökisat. Mä pääsin 40-sarjaan, jossa osuudet olivat nainen-mies-mies. Kuitenkin pari päivää ennen kisaa, tuli tieto että meidän ankkuri onkin estynyt lähtemästä. Mua harmitti ihan vietävästi, sillä enää en voisi osallistua pysu kisoihinkaan. SM-kisoihin kun on tarkka viimeinen ilmoittautumispäivä ja siitä ei lipsuta, ei ole jälki-ilmoittautumis mahdollisuutta. No lopulta varamies löytyi. Hieno homma!
Kaikkien viimeinen rasti Rauman kadulla.
Etelä-Pohjanmaalta oli neljä joukkuetta matkassa. Ja materiaalia ja potentiaalia olisi vielä paremminkin, jos tiedotus toimisi paremmin. Iskukykyä löytyisi, jos vaan halukkuutta osallistua löytyisi. Toki tämä SM-kisa järjestettiin vasta toisen kerran ja viime vuodesta ohjeita oli muutettu. Saa nähdä mitä muutoksia ensi vuosi tuo tullessaan. Toivottavasti ainakin se huomioidaan, ettei suunnistuslajien sm-kisat osu päällekkäin, sillä en usko että olen ainut joka haluaisi osallistua molempiin.
Etelä-Pohjanmaan komiaa joukkoa!
Meitä oli kuitenkin hieno joukko matkassa ja mäkin pääsin ihan kyytiläisenä Kauhavalaisten mukana. Oltiin perillä ajoissa ja meidät suljettiin karanteeni alueelle, josta ei saanut poistua kuin vasta omalle osuudelleen eikä kännykkää saanut ensimmäisen lähdön jälkeen enää käyttää. Ensimmäisessä lähdössä oli yli 55 vuotiaat, sitten me yli 40 vuotiaat, seuraavaksi nuoret ja viimeisenä pääsarjat. Oli mukava oman suorituksen jälkeen päästä seuraamaan vielä toisten pinkomista pitkin Rauman vanhan kaupungin kujilla.

Mua jännitti jälleen aivan hirveästi. Aurinko porotti lähtöviivalla suoraan kasvoille. Kartat jaettiin käteen alaspäin minuutti ennen lähtöä. Polvet tutisi ja käsien tärinää rauhoitin puristamalla karttaa. Mielessä kävi ajatus, että miksi ihmeessä laitan itseni tällaiseen tilanteeseen. Jännitys oli aivan kamalaa, mutta onneksi lähtölaukaus tuli ajallaan ja kartan sai kääntää ja lähteä liikkeelle. Siinä menee hetki että löytää kartalta lähtöpaikan ja pääsee suunnittelemaan reittiä ensimmäiselle rastille. Ja sitten sitä lähtee pinkomaan sen minkä jaloistaan pääsee. Se kaikki tärisevä ja lamaannuttavalta tuntuva jännitys laukeaa saman tien kun pääsee liikkeelle.
Ote sprinttikartasta.
Kaksi ensimmäistä rastia oli pientä hapuilua ja jälkikäteen karttaa katsoessa olisi voinut tehdä paremmatkin reitinvalinnat. Naisia tuli sikin sokin ja sieltä täältä rasteille. Kolmas ja neljäs rastiväli menivät jo paremmin ja sen jälkeen homma alkoi rullaamaan. Keskityin vain suunnistamiseen ja juoksu kulki mahtavasti. Naisia oli edelleen ympärillä, mutta nyt mentiin selvästi suoraviivaisemmin eteenpäin. Lähestyin toiseksi viimeistä rastia ja näin kameramiehen kuvaavan vauhdissa edessä, noin 10 metrin päässä juoksevaa naista. Siinä kohdassa tajusin että siinä menee kärki ja mä tulen toisena. Ihan takana tiesin tulevan ainakin kaksi naista, jotka olin ohittanut pari rastia aikaisemmin. Taakse ei kuitenkaan tullut mieleenkään vilkuilla. Viimeiselle rastille suunnistin ehkä hiukan huonolla reitinvalinnalla, mutta takana olevat pysyivät takana ja mä todella tulin toisena vaihtoon 😁 Kärjessä tullut ja minä pääsimme kuuluttajan haastatteluun, joka oli mun elämäni ensimmäinen kerta tämmöiseen haastatteluun. Olin todella otettu ja aivan hirmu tyytyväinen suoritukseeni. Taakse jäi todella hyviä suunnistajia! Meinasi ihan itkettää, mutta hymyilin vaan.
Vanhan Rauman kapeita katuja.
Tiedän, että oma juoksukunto on ihan kelvollinen tällä hetkellä ja ei ole ensimmäinen kerta kun tykitän suht kärkivauhtia, mutta on se vaan hienoa onnistua tällaisessa kisassa. Itselle niin merkityksellistä ja ikimuistoista. 

Juha-Matti pinkoi toisen osuuden mahtavasti tuoden viestiä sijalla kolme. Ainekset joukkueen menestykseen olivat olemassa, mutta vara-ankkurimme ei jo ennakkotietojen mukaankaan ollut ihan sprinttikunnossa. Lopullinen sija oli jaettu 14. Kuitenkin hyväksytty suoritus, mikä oli aivan ykköstavoite 👍
Näkymä terassilta maalisuoralle.
Hieno kisa Suomen huippusuunnistajien seurassa. Kaunis Rauma kujineen ja mukulakivineen. Ikimuistoisia henkilökohtaisia kokemuksia, joita on mukava muistella ja tuntea edelleen se karmaiseva jännitys, joka siivitti hyvään suoritukseen. Niin onnellinen tästä mahdollisuudesta osallistua tällaiseen!
Ihanan kauniit ja kamalat mukulakivet.
Sunnuntaina illalla huokaisin syvään helpotuksesta. Melko tiukka, väsyttävä ja jännittävä viikko oli takana. Edessä toki heti seuraava viikko uusine haasteineen ja jännityksineen, mutta mennään nyt vain päivä kerrallaan ja mutustellaan mitä on tullut koettua.

~Eija~

lauantai 6. huhtikuuta 2019

Leskenlehtiä ja hurjaa kyytiä Poriin

Perinteinen Karhuviesti juostiin tänään auringon paisteessa, lämpöisessä, plus 13 asteen kelissä ja sivumyötäisessä tuulessa. Tapahtuma järjestettiin 42. kerran ja mulle tämä oli kolmas kerta mukana. Kyseessä siis on viesti, jossa voi osallistua 7 osuutta käsittävälle matkalle Raumalta Poriin tai 5 osuutta käsittävälle matkalle Eurajoelta Poriin. Me oltiin viiden osuuden viestissä, naisten työpaikkajoukkue-sarjassa, kuten aikaisempinakin kertoina. Parina viime vuonna osallistuminen kuitenkin on jäänyt väliin kun on ollut pulaa juoksevista naisista ja tänäkin vuonna jouduttiin säätämään, mutta onnistuimme lopulta saamaan hyvän joukkueen kasaan.
Kevään leskenlehdet ja lämmittelyjä.
Meille oli järjestetty työpaikan virkistysyhdistyksen piikkiin asuntoauto, kuski ja evästä keittiöltä. Oma homma oli siis vain juosta...lujaa. Tällaisten maantiejuoksujen sokeri ja suola on just tämä. Matka on lyhyt, mutta se pitäisi jaksaa mennä melko kaasupohjassa. Maaliskuisen 5 kilsan juoksu revittelyn jälkeen kuitenkin vannotin itseni ottamaan alun rauhallisemmin ja kiristämään sitten lopussa jos pystyy. 
Meidän joukkua; Virkut/EPSHP Susanna, Eija, Kirsi, Maarika ja minä.
Susanna aloitti ensimmäisen 7,4 kilometrin osuuden loistavasti. Sarjan kärjessä vaihtoon ja terveisinä matkalta, että siellä on tosi kuuma.

Eija veti kakkos osuuden 6,3 kilometriä kevyesti ja ihmetteli miten nopeasti matka meni. Saman fiiliksen heitti Kirsi kolmannelta, 5,5 kilsan matkalta tullessa. Ja edelleen kärjessä.

Maarika epävarmoitteli kuntoaan ennen 5 kilometrin omaa osuuttaan, mutta juoksi hänkin takana tulevia karkuun ja johtomme vain kasvoi. Ja mulla oli sitten ankkuriosuus, 10,5 kilometriä. 
Maarika tuo viestiä ja mä jatkan.
Lähdin rauhassa, tasainen pätkä ja pian laskua. Sain yläkropan ja keuhkot heti juoksuum mukaan, mutta pian alku matkasta jalkoja alkoi kiristää, mutta oletin niiden pian antavan periksi. Vasemman jalan kiristys helpottikin mutta oikea jalka "läpsyi", eikä nilkka toiminut kunnolla. Silti eteenpäin, alamäkeä ja vaihtelevaan sivu-vasta ja sivu-myötä tuuleen. 

Pääsin ohi yhdestä miehestä ja naisesta, myöhemmin vielä parista lisää. Edessä pitkää suoraa, alikulkusilta ja mutkia. Arviolta puolessa välissä oikean jalan etusääri sen verran suli, että nilkka alkoi toimia. Silti alamäet oli hankalampia ja pienissä ylämäissä jalka oli parempi. Joukkuekaverit olivat pysähtyneet kannustamaan ja se kyllä antaa aina lisävirtaa. Nytkin tuon kohtaamisen jälkeen huomasin saavuttavani edellä juoksevaa naista ja hetken päästä ohi. 

Voin sanoa, että hyvällä rytmillä jaksoin maaliin asti. Aika 43:51 oli sellainen mitä tavoittelinkin, kilometrivauhti 4:11.
Oman sarjan voittajina on helppo hymyillä 🙂! 
Maalissa.

Palkinnoksi saatiin Nonamen lämmittely/treeniliivit. Oikein oiva palkinto ja käyttöön tulee.
Palkintojen jaon jälkeen syömään ja ajomatkalle kohti kotia. Nyt kotona sohvalla melko väsyneenä. Reissussa meni taas koko päivä, mutta olipa meillä taas hauskaa. Huippu tyyppejä jokainen! Kiitos jokaiselle!
Palkintojen jaossa.
~Eija~