Multi-Sport seikkailukilpailu 2018

Ylistarossa järjestettävä Multi-Sport 2018 kisattiin tänään. Tänä vuonna kisakeskuksesna toimi Alapään nuorisoseura, joka sijaitsee ihan Kyrönjoen rannalla. Edellis vuosista poiketen kisasin duo-sarjassa Miian kanssa. Sisunaisen, johon olen tutustunut vasta toukokuussa Nuts Karhunkierros reissullamme. Hänessä oli sopivaa "hulluutta" ja heittäytymistä ja kysyessäni kaveriksi Multi-Sportiin, oli lähes heti valmis.

Mä ja Miia karttaan tutustumassa.

Duo-sarjalaisilla oli luvassa noin 40 kilometriä seikkailua sopiva hiki päässä. Suurin osa noista kilometreistä kertyy aina pyöräillen, mutta ratkaisun avaimet voivat olla myös lyhyissä juoksuosuuksissa, vesistötehtävissä ja muissa yllätystehtävissä. Trio-sarjalla matka on tuplaten.

Alkuun haettiin kisamateriaalit; rintanumerot, ruokaliput ja gbs-mokkula. Lyhyessä infossa käytiin läpi turvallisuus asiat ja muutamia käytännön asioita. Omalla vastuulla kuljetaan normi liikenteen seassa, ensiapu tarvikkeet tulee löytyä, juotavaa ja tietysti pyörä ja kypärä. Esimmäiset kartat jaettiin tutkittavaksi ja taittelin sen pyörään kiinnitettävään karttatelineeseen. Mä olin luvannut hoitaa suunnistamisen.

Ensimmäinen kartta.

Menneinä vuosina kisa on alkanut muutaman kilometrin juoksuosuudella, jolloin on porukkaa heti saatu hiukan hajotettua ja karttaa tutkiessa ääneen ihmettelinkin, että todellako koko sakki lähtee yhtäaikaa polkemaan. No ei todellakaan lähtenyt, vaan ennen kellon kajahdettua 12, jokaisen joukkueen eteen jaettiin arvoituksellinen pussukka ja merkistä sen sai avata. Sisältä löytyi kaksi puupalaa narulla yhteen lukittuna ja ohjeet yrittää saada ne erilleen ilman narujen solmujen avaamista. Kun palat olisivat erillään, saisi lähteä polkemaan. Jotkut olivat ihan ilmiömäisen nopeita ja porukkaa singahti sivuilta pyörän päälle ja me vaan pyöriteltiin ja turhauduttiin. Onneksi viiden minuutin pyörittelyn jälkeen kaikki loput saivat lähteä fiksujen perään. Olihan meitä kourallinen siinä ja me päästiin polkaisemaan naureskellen porukan hännillä. En aivan tällaista kisan alkua ollut ajatellut...

Duot vasemmalla ja triot oikealla ennen kisan starttia.

Kurvaamme viimeisinä matkaan...

Mutta sitten poljettiin, vastatuuleen. Mua yleensä alkaa niin pännimään jos jokin ei suju ja tuo pulmatehtävä sai ärtymyksen pintaan ja se taas aiheuttaa sen että vimmoissani polkisin vaikka kuinka läkähdyksiin. Mutta sitkeästi Miia polki perässä ja mun pahimman ärsytyksen laannuttua, saatiin vauhtikin tasattua pitkän matkan rauhallisemmaksi vauhdiksi. Selkiä napsittiin minkä ehdittiin ja aina kun näkyi uusi, vilkaisin Miiaan ja huikkasin että noi kiinni 😆 Suurin osa poljettiin sujuvaa hiekkatietä ja joitain hankalampia metsätie pätkiä päälle. Miialla oli hybridi-pyörä ja oltiin sovittu, että jos tulee kovin hankalaa maastoa, niin heitetään vaikka taluttamaan jos ei muuta. Pyörää ei särkemään lähdetä. Mutta ei tarvinnut taluttaa, hidastettiin vaan pahimmat röykyytys pätkät.

Ensimmäinen yllätystehtävä oli Orisbergin järvellä. Meidän tuli ylittää lyhyt vesistö kaksin yhden ison uimarenkaan kanssa. Käydä vastarannalla koskettamassa rastilippua ja tulla takaisin. Hyi, en tykkää. Ranta oli liejuinen, eikä ehditty nähdä ja ottaa mallia edellä menevän parin suorituksesta, koska tulivat jo ylös vedestä kun me vasta tulimme paikalle. Mä hyppäsin sitten renkaan sisälle ja Miia jäi taakse potkimaan jaloilla. Käsillä kauhottiin myös ja tuntui ettei matka etene yhtään. Oikealta nais-mies pari porhalsi ohi, mutta onko ihme kun mies käveli työntäen rengasta eteenpäin. Meidän jalat eivät yltäneet pohjaan muuta kuin rannoissa. Olin ihan puhki. Miia siirtyi renkaan sivulle potkimaan ja tällöin mä sain lisää tilaa jaloilleni. Ehkä matka takaisin taittuikin nopeammin, mutta voi että mä inhosin  tätä tehtävää. Kastuimme ihan kokonaan ja järvestä noustuamme olimme mudan värittämät. Rannalla toki huokaisin helpotuksesta, että vesistötehtävä ehkä oli nyt siinä, sillä tuskin duo-sarjassa toista uimista tulee.

Oli kartanvaihto ja pyörillä jatkettiin matkaa. Vähän ennen rastia tiellä tuli tyttö duo vastaan juosten, joten tiesimme juoksuosuuden olevan edessä. Pitkän keulan olivat saaneet aikaiseksi, mutta he olivatkin ratkaisseet pulma tehtävän ensimmäisinä ja me ei ollenkaan. Juoksuosuus oli vain 2,5 kilometriä, osittain metsäpolulla, mutta kyllä jalat olivat raskaat. Polkeminen ja vedessä potkiminen hapotti pohkeita eikä kypärässä keikkuva gbs-mokkula yhtään keventänyt menoa. Ennen juoksuosuudelle lähtöä järjestäjiltä jo kuulimme että edessä on ammunta juoksemisen jälkeen. Siitä mä tykkään ja sovittiin että mä ammun ensin ja otetaan se ihan rauhassa.

Ampumassa.

Makuulta tuelta sai ampua ja kaikki putos alas! Samoin Miialta 😄 Vähänkö oltiin ylpeitä! Taakse jäi yksi duo aloittelemaan ampumista eikä muita näkynyt.

Ja kaikki alas!

Polkemista jatkettiin mukavia hiekkateitä ei niin mukavaa vastatuuleen. Karttaa taittelin ja kääntelin vauhdissa enkä tänä vuonna tehnyt mitään kartanluku virheitä. Nyt saimme polkea takaisin ihmisten ilmoille kohti kilpailukeskusta. Viimeisen ison tien ylityksen kohdalla kuulimme olevamme toisina.  Rastin paikka näytti olevan nuorisoseuran rannassa, joten pääsisimme melomaan.

Polkemista tuli noin 35 kilometriä.

Jep, kyllä pääsimme. Tästäkin jo polkiessa vähän keskustelimme, että rauhassa mennään ettei koko paatti kaadu. Vähän huonosti luin ohjeet ja lähdimme vaan melomaan. Ekalla rastilla ei ollutkaan leimausta vaan sieltä otettiin rinkula mukaan. Luinkin sitten ohjetta ääneen ja tiesimme miten toimia. Ei pitäisi tuollalailla hätäillä, mutta onneksi nyt ei tapahtunut mitään peruuttamatonta. 

Pelastusliivit päälle ja soutamaan.

Poijujen läpi melomista, riippusillan alla piti melalla osua palloon ja kauimmaisella rastilla piti leimata. Ei meinattu millään osua sopivasti rastille, että saisin leimattua. Hätäiltiin, mutta ei haluttu että takaa tuleva joukkua saa kiinni. Melominenkin alkoi tuntumaan raskaalta ja mä ähisin ja puhisin naurun lomassa.

Kyrönjokea.

Lenkki tuli melottua ja rantauduimmekin melkein mallikkaasti. Maaliin ei vielä kuitenkaan päästy, vaan vielä saimme sahata pätkän puuta. Miialta hoitui homma tuosta vaan, mutta mulla kyllä puhti alkoi käsistä olemaan ihan lopussa. Saha meni ihan vinoonkin, mutta sain kuin sainkin palan irti ja pääsimme polkaisemaan vimeisen 100 metriä maaliin.

Sahaus touhuissa.

Maaliin!

Olipas taas niin hauskaa ja sopivan rankkaa 😅 Mukavan erilaisia juttuja oli taas keksitty ja näin kilpailijan näkökulmasta kaikki pelitti aivan mahtavasti. Kisan jälkeen pääsi lämpöiseen suihkuun (mutta se Orisbergin muta ei kyllä hinkkaamallakaan lähtenyt ihosta) ja kunnon lihakeittoa mahan täydeltä. Nuorisoseura kilpailukeskuksena toimi oikein hyvin, vaikka kisayleisöllä kuulemma oli hankaluuksia saada selville miten kisa etenee ja minne voisi lähteä tehtäviä seuraamaan.

Miia ja mä maalissa.

Lopullinen aikamme oli 2:25 ja sija 2. Jäimme vain 6 minuuttia voittaja tyttö-duolle. Alun hankaluuden vuoksi siis voimme olla erittäin tyytyväisiä suoritukseemme.

Palkintojen jako.

Kiitokset Miialle mukaan lähtemisestä ja eiköhän ensi vuonna taas jotain viritellä 😉

Edellis vuosien kisakokemuksia löytyy tuolta -> 2017, 2016 ja 2015

~Eija~