Näytetään tekstit, joissa on tunniste sunnuntai. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sunnuntai. Näytä kaikki tekstit

tiistai 7. elokuuta 2018

Elokuun pyöräretki

Laskelmieni mukaan olen tehnyt kolmena vuonna peräkanaa ystäväni Meijun kanssa Juhannus pyöräilyn, joka on sellainen meille reippaan pitkä eli 100 kilometriä ja jonkin verran yli. Tänä vuonna palasin perheeni kanssa Tanskan reissulta juhannusaattona vesisateeseen ja se sää tyyppi pysyi lähes koko viikonlopun. Meijun kanssa päätimmekin sitten siirtää pyöräretkemme myöhemmälle kesää. Ja vaikka sää tyyppi muuttui kovinkin erilaiseksi tuon juhannuksen jälkeen, molempien risteävät menot siirsivät ja siirsivät reissua. Lopulta viime sunnuntaina illan suussa pääsimme yhdessä liikkeelle, muutama tunti aikaisemmin Meijun suunnittelemalle reitille. Pyöräilyllemme tyypillisesti sadetta oli jälleen ennustettu ja edellis kerroista oppineena pakkasimme reppuihin pitkät housut, takit, sadetakit, hanskat ja vähän syötävää. Lähtiessä toki aurinko paistoi ja oli just sopivan lämmin.
Lähtiessä aurinko paistoi.
Molemmilla meillä on hybridi-pyörät, jotka ovat todella hyvät asfaltilla mutta toimivat hyvin kovilla hiekkateilläkin. Alkuun huristeltiin Ilmajoelta Seinäjoen reunoja Nurmoon. Vauhti oli reipahkoa ja aivan hengästyi kun samalla vaihdettiin viimeisimpiä kuulumisia. Tiukat käännökset, muun liikenteen seuraaminen ja samalla jutteleminen on haasteellista, joten onneksi reitti pian löysi väljemmille pyöräteille ja kurvasimme Ruuhikoskelle, Etelä-Pohjanmaan golfkeskukseen syömään. En ole aikaisemmin paikassa käynyt, joten oli oikein mielenkiintoista silmäillä paikkaa. Oli siisti ympäristö, ystävällinen palvelu ja hyvää ruokaa. Kaikki ruoka lautaselta upposi ongelmitta.
Retki muona kohdillaan!
Vaikka ei ähky tullutkaan, tuntui pyöräilyn jatkaminen hiukan raskaalta syömisen jälkeen. Ehkä se oli puolituntia tai tunti kun ruoka oli sopivasti jo laskeutunut ja sen verran hyvin se antoi energiaa, ettei eväisiin tarvinnut koko retkellä koskea, mitä nyt suklaata sain Meijulta.

Matka jatkui kohti Peräseinäjokea. Pitkä pätkä päästiin hyvä kuntoista, yllättävän mäkistä hiekkatietä polkemaan. Vauhti sopivasti oli hiukan rauhoittunut, joten ehti hyvin ihastella kauniita puutarhoja ja taloja idyllisessä maalaisympäristössä. Kumpikaan meistä ei ollut juuri tuolla tiellä koskaan ajellut. Ihana löytää uusia teitä ja paikkoja loppujen lopuksi todella läheltä kotoa.
Mä ja Meiju Ämmälänkylän tuolla puolen.
Lähestyessämme Peräseinäjokea hämmästelimme tuulivoimalapuistoa, jonka olemassa olosta emme aikaisemmin tienneet tai emme vain olleet rekisteröineet. Myös Peräseinäjoen hiljainen ja autio kylänraitti havahdutti että on sunnuntai ilta, kello yhdeksän eikä siihen aikaan ihan välttämättä löydy ko paikasta julkista hanaa josta voisi vesipulloa täyttää. No löytyi sitten kuitenkin auki oleva pitseria, ettei tarvinnut mennä tuttujen oville koputtelemaan, olisi vielä venähtänyt meidän kotiutuminen pitkälle yöhön.

Peräseinäjoelta lähdettiin taas meidän harvemmin jos koskaan kulkemalle tielle kohti Jalasjärveä. Navakka tuuli hidasti etenemistä ja vuorovedoin sitten vedimme retkikuntaamme eteenpäin kapealla asfalttitiellä. Muutaman piskon heitti ja kun se muuttui sateeksi, puimme sadetakit päälle. Toki sade ei kauaa kestänyt ja pian riisuin omani pois, koska alla hikosi valtavasti. Aurinko pilkahteli välillä pilvien lomasta ja oli taas niin kaunista. Ne on niitä hetkiä, joita ei kännykällä saa kuvattua eikä sanoin maalattua. Mutta kyllähän te nyt tiedätte mitä tarkoitan. Ne on ne hetket, jotka piirtyy omaan mieleen, eikä se ole vain se maisema, vaan kaikki muukin mikä siihen hetkeen kuuluu.
Sateen jälkeen aurinko taas pilkottaa.
Kotona olimme kello ilta 11 jälkeen kun takana oli 95 kilometriä. Hiukan jäi uupumaan sadasta kilometristä, mutta hyvä näinkin. Takapuolessa tuntui veivaaminen ja luulenpa että perjantain juoksu laittoi pohkeita pakottamaan. Muuten tuntui oikein hyvältä - ei tullut nälkä eikä kylmä!

Kiitos Meijulle seurasta 😊

~Eija~

sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Kahvakuulatreenit pikku pakkasessa

Sunnuntai aamuisin voi venyä ja vanua sängyssä, nauttia hidas pitkä aamupala, lukea lehteä... Kuulostaa hyvältä, mutta toisena yhtä hyvänä vaihtoehtona aamuun tänään oli pakkaspäivän kuulailu Ilmajoen Ahonkylässä. 

Kireät pakkaset ovat antaneet periksi ja meitä helli sopiva nippa nappa pakkasen puolella oleva lämpötila. Viikolla olleet suojakeli ja vesisateet (tammikuussa!!!) olivat tehneet tiet ja pihat erittäin liukkaiksi. Varovaisuus piti siis muistaa erityisesti kun vielä harjoitusvälineenä on painava kuula.
Hiekkaa kengän alle ja kuulat liikkeelle :)
 Ohjelmassa oli vuorovedot MEtraining -tiimiltämme. Marjut veti alkuun lämmittelyt ja pyramidiharjoittelun, jossa tuli tehokkaasti ylä- ja alakropalle liikettä.
Eija jatkoi yläkroppaan painottuen kahden liikkeen sarjoilla joista siirryttiin vuorostaan alakropan liikkeisiin. Heilautus-sarja ja loppuun koko kropan liikkuvuutta ja venyttelyä.

Meillä oli usean painoisia kuulia tarjolla ja esimerkiksi perusheilautuksissa tehokkainta onkin ottaa se painavin kuula käsittelyyn. Saa keskikropan aivan toisellalailla mukaan liikkeeseen.

Ulkona kuulailun isoja plussia on raitis, hapekas ilma ja kuulan pudotessa ei tarvitse varoa kuin varpaitaan.
Onneksi kaikki lumi ei vesisateista huolimatta vielä sulanut ja pääsi vielä hangessakin iloittelemaan :)
Kiitos pakkaspäivän kuulailuun osallistuneille :)
Saimmepa hyvän treenin heti päivän kärkeen ja loppu päivän ehtii vielä olla perheen kanssa, touhailla kotona, lukea se lehti, tehdä ruokaa, lähteä ystävän kanssa lenkille, synttäreille... tai ihan mitä vaan. Kivaa sunnuntain jatkoa kaikille :D!

~Marjut ja Eija~

torstai 17. joulukuuta 2015

Joulun alus liikuntaa

Viime viikolla oli jälleen Liikunnan ammatitutkinnon lähiopiskelupäivät Kuortaneella. Näitä päiviä odottaa aina mielenkiinnolla ja innoissaan, koska siellä päivät ovat täynnä mukavaa tekemistä ja luentotuntien lomassa pääsee liikkumaan. Oikeasti harvalla on mahdollisuus opiskelupäivinään tai työpäivän aikana päästä välillä nostamaan hien pintaan ja sykettä ylös. 
Viime viikolla suunniteltiin, kuvattiin ja editoitiin myös lyhyt viedoapätkä. Tässä teille mun oma ->

Viime viikko oli myös perheessämme melkoista joulujuhla rumbaa ja parina päivänä piti ehtiä töihinkin. Oli ehkä vuoden tiivis tahtisin ja aikataulutetuin viikko.

Mutta tuolle viime viikolla sain oikein hyvät liikunta pisteet ja monipuolisesti :)!  -->

Uima-altaaseen pääsin kaksi kertaa -> oli hengenpelastusta ja uimatekniikka opetusta. Osaan uida, mutta omalla tyylilläni, pinnalla siis pysyn. Kuitenkaan en ole sitten alakoulun jälkeen naamaani laittanut veteen ilman etten pitäisi nenästä kiinni, enkä koskaan ole uinut kroolia. No nyt on nämäkin asiat tehty ja halu olisi oppia lisää. Kyllä mä vielä joskus menen aikuisten uimakouluun!

Kuntosalilla olimme yhteensä 3 tuntia käytäntöä. Aiheena oli hartiat, ojentajat ja hauikset. Lisäksi harjoittelimme asiakkaan ohjaamista oikeaan tekniikkaan. Paljon taas oppi, kiitos hyvän opettajan ja opiskelukavereiden.

Viikon yhtenä isona teemana oli toiminnallinen harjoittelu, josta olen aina tykännyt. 6 eri treeniä tehtiin tämän teeman ympärillä. Oli HIIT-tyylistä ja leikkimielistä, mikä sopii niin lapsille kuin aikuisille sekä toiminnallista venyttelyä. 

Juoksemassa ehdin käydä kolme kertaa, pääsääntöisesti kevyttä palauttavaa. 
Yhteensä vajaa 13 tuntia täsmäliikuntaa, voin olla tyytyväinen :)

Viikon kruunasi sunnuntai aamun kevyt juoksulenkki vieraassa kaupungissa. 
Olin pikkujoulureissussa ja muiden kääntäessä sängyissään kylkeä, mä vedin lenkkarit jalkaan ja ampaisin haukkaamaan happea.

Mielenkiintoista ja haastavaa lähteä vain juoksemaan, tietämättä tarkkaan millaisen reitin onnistuu saamaan kasaan. Sport Trackerin laitoin varmuuden vuoksi päälle, että siitä voin tarkistaa jos päässä kartta pyörähtää ympäri. Välillä pysähdyin testaamaan kaupungin ulkoilureitin ulkoilmalaitteita.

Melko rauhassa sai tuuletella menemään. Muutama kävelijä, koiran ulkoiluttaja ja sorsien ruokkija osui vastaan. Vaikka en tosiaan vedestä niin valtavasti pidä, on vesistöt muuten erittäin miellyttävä elementti ympäristössä ja täälä tätä löytyi.


Pikku hiljaa päivä valkeni ja näki paremmin ympärilleen. Ihmisiäkin alkoi kömpiä esiin. Harmillisen pilvinen aamu taas osui mun kohdalle, joten kuvatkin ovat hiukan hämäriä.
Niin arvasiko joku missä kaupungissa kyläilemässä olin....?

Kyllä, Uudessakaupungissa pyörähdin. Karttakin löytyi loppu lenkistä ;)
Tämä lenkki juostiin helposti kesälenkkareilla. Ei lipsunut, ei luistanut, eikä tarvinnut etsiä pitävää juoksualustaa, sillä ei ole jäätä, ei ole lunta, eikä ollut pakkasta. 
Tänään meille satoi muutama cm lunta, mutta huomenna se valitettavasti taitaa sulaa pois. Hiihtokausi olisi niin mukava jo korkata, mutta aikataululliset syyt ja sääolosuhteet ovat pitäneet vielä Seinäjoen ja Kuortaneen tykkiladuilta mut poissa. 
Toivottavasti pian saisimme luonnon lunta ja latujen tekijät pääsisivät kaikkialla hommiin!

~Eija~

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Lasten kanssa treenailua :)

Monet ovat sitä mieltä, että treenaaminen ei onnistu kun on pieniä lapsia. Ei ole aikaa jne... syitä on monia. Itse olin vielä reilu vuosi sitten samaa mieltä. Ajattelin ettei liikkumisesta lasten kanssa mitään tule lukuun ottamatta muutamia vaunulenkkejä. Toki on totta, että nyt kun meillä kaikki lapset jo polkevat edes jonkin verran pyörää, on helpompi lähteä lenkille lasten kanssa. Niin tehtiin tänäänkin heti aamusta. Suunnaksi leikkikenttä ja koko kolmikko mukaan. Olen ollut juuri flunssassa ja tämä oli ensimmäinen juoksulenkkini flunssan jälkeen. Tavoitteita ei tälle lenkille asetettu, kunhan päästään leikkikentälle ja saadaan vähän hikeä äidille pintaan :)
Lapset polkivat niin lujaa, että täytyi tosissaan juosta välillä, että pysyy perässä. Lasten leikkiessä leikkikentällä äiti voi tehdä vaikka pienen kuntopiirin samalla. Tänään kuntopiiriini kuului mm. seuraavat liikkeet: Askelkyykkykävely. Tämä on yksi lempiliikkeistäni. Käytän tätä paljon muutenkin lenkkeillessäni. Sopiva matka on esim. lyhtypylväitten väli. Aluksi voit tehdä vaikka 10 askelta/ jalka. Pidä selkä suorana ja katse eteen päin.
Punnerrukset ja lankutus onnistuu missä vain. Punnerruksia tein 20 kpl ns. miesten tyylillä. Tässäkin huomaa kehityksen vuoden takaisesta. Vuosi sitten sain tehtyä hätinä 20 polvet maassa punnerrusta :) Lankutus kannattaa tehdä se aika minkä puhtaasti pystyy pitämään eli vartalo suorana, takapuoli alhaalla. Itselläni aika on noin 2 minuuttia.
Mäkivedot on hyvä keino sykkeen nostamiseen. Tämä leikkipaikan pihassa oleva mäki on niin lyhyt, että tein 10 mäkivetoa yhdellä kierroksella.
Yhden jalan kyykky on toinen lempiliikkeistäni. Takana oleva jalka pienellä korokkeella. Tee 15-20 kyykkyä/ jalka.
Nämä liikkeet voit toteuttaa missä vain. Mitään välineitä et tarvitse. Jos haluat lisätä haastetta esimerkiksi kyykkyihin, voit ottaa mukaan käsipainot tai kahvakuulan. Hauskoja treenejä kaikille :) Kun aikaisin treenaa niin jää aikaa muuhunkin.... Loppuilta menikin sitten kynsihuollon merkeissä :)
Marjut hakusanat: treeni, lapset mukana, kahvakuula, sunnuntai, vinkkejä treeniin, kotijumppa, lenkkeily, juoksu, vapaa-aika