Maraton Kolin vaaroilla

Viimeinen nukuttu yö ennen vuoden 2017 Vaarojen Maratonin 42,5 kilometrin starttia ei varsinaisesti muuttanut oloani suuntaan eikä toiseen, joten juoksun takiahan tänne olin tullut ja voi sitä harmituksen määrää jos en starttaisikaan. Ja kyllähän minä matkaan lähdin, vaikka ääni oli lähes poissa, lima pyöri kurkussa ja aiheutti yskän puuskia. Hyväksyin tosi asian, että rauhallisesti lähdetään, rauhallisesti jatketaan ja jos olo käy huonoksi, yritän käyttää järkeäni ja tarvittaessa keskeyttää, vaikka tiedän että se ei olisi mulle helppoa. Maraton matkalle oli useampikin lähtöryhmä; kuuma alle 5 tunnin tavoiteaikaan juoksevat, 5-6 tuntia, 6-7 tuntia ja yli 7 tuntia. Mä arvelin pystyväni 5-6 tunnin väliin, mutta päätös mennä rauhallisesti laittoi harkitsemaan myös yli 6 tunnin ryhmää. Niina tuuppasi mut 5-6 tunnin ryhmään, joten sinne sitten hiippailin.

Maisemia Ukko-Kolilta. (kuva Niina)

Yllättävän vähän jännitti. Hermostutti kuitenkin, oli hiukan vilu ja mietiin pitääkö vielä käydä vessassa. Tuttuja kasvoja somesta bongailin, tutkailin kanssa juoksijoiden vaatetusta, kenkiä ja varusteita. Hermostuneisuutta, jännitystä ja malttamattomuutta huokui muistakin. Kohta päästäisiin lähtemään kuuman ryhmän perään.

Vähän ennen lähtöä.

Mun varusteet olivat Inovin polkujuoksukengät, Lentzin polvipituiset kompressiosukat, suunnistustrikoot, pitkähihainen tekninen paita, Salomonin ohuen ohut juoksutakki, ohuet hanskat, kaksi tuubihuivia kaulassa ja yks päässä. Juotavat ja eväät kulkivat Salomonin juoksuliivissä.

Kohta mennään!

Ja sitten sitä lähdettiin. Alkuun vauhti oli todella hidasta, välillä muutamia kävelyaskelia. En lähtenyt hötkyilemään yhtään. Lettipäisen naisen perässä juoksentelin pari ensimmäistä kilometriä, kunnes alamäessä painelin ohi ja lähdin peesailemaan seuraavaa sopivan vauhtista juoksijaa. Heti alusta alkaen menin ylämäet kävellen vahvasti ylös, tasaisella kevyttä juoksua ja alamäet rullaillen ja ohitellen. Varsinaisesti en jarrutellut, mutta en myöskään painanut kaasua. Ensimmäinen kunnon nousu Mäkrälle tuli ja meni - tykkäsin, olihan sen jälkeen laskua ;)

Heippa, nähdään maalissa.

Kymppiin meni helposti ja oli mukavaa. Peesattavat vaihtuivat ja jutusteltua tuli niitä näitä. Kiviniemen vesistön ylitys paikalle saavuin kaksin mukavan miehen kanssa. Veneet olivat juuri toisella rannalla ja mä haastoin miehen hyppäämään mun kanssa lossiin. Vaijeria kiskomisessa auttoivat toimitsijat ja yhtäkkiä oltiin toisella rannalla ja siitä pian ensimmäisellä huollolla. Mä kiskaisin huollon ohi pysähtymättä, sillä olin laskenut että pärjään omilla juomillani koko matkan. Juotavaa oli 1,5 litraa ja tuskin saisin niitäkään kaikkia juotua. Lisäksi eväänä oli suolapähkinöitä, suklaata ja salmiakkia. Laitoin Niinalle viestin "Kaikki hyvin. 18km takana".

 Retken puolivälin saavutin hyvissä voimin ja iloisena, meno maistui, happi kulki ja oli kivaa. Hanskat olin riisunut jo aikoja sitten, mutta suunnitelmasta poiketen pidin juoksutakin päällä. Tunsin kyllä kuinka märkä paita takin alla oli, mutta juuri sen vuoksi en uskaltanut takkia pois ottaa ettei sitten tulisi kylmä. Oikeastaan näin oli oikein hyvä. Jalat olivat jo ihan märät ja kuraiset polviin asti. 

Kivikoissa sai olla tarkkana, juurakoiden yli piti vaan nostaa jalkaa ja pitkospuilla sipsutella, sillä ne olivat extra liukkaat. Alamäissä uskalsin antaa mennä, vaikka pari kaatumista sainkin todistaa. Itse pysyin pystyssä ihmeen kaupalla.

Paljon olen juttuja Ryläyksen, 323 metriin noususta kuullut ja sitä siinä matkatessa kovasti odotin. Tuli nousu ja tuli toinenkin, mutta sitten taas laskettiin, kunnes taas noustiin. Alamäissä ehti sopivasti palautua taas seuraavaan nousuun. Kun huippu lopulta tuli vastaan, olin hiukan hölmistynyt. Odotin jotain tosi rankkaa, mutta Ryläys tulikin sitten noustua ihan huomaamatta. Ei sillä, etteikö jo tuntunut, mutta ei se mua vielä katkaissut. Peiponpellon huoltoon rallattelin alamäkeen erään miehen kanssa jutellessa. Hän oli lähtenyt 10 minuuttia aikaisemmassa ryhmässä. Mä huokailin haaveillen viimeisestä noususta Kolille ja hän tuumasi, että ennen sitä oli vielä pari muutakin nousua...ei hitsi, niinhän taisi ollakin... Huollon juoksin taas läpi ja siinähän se seuraava mäki heti sitten olikin. Retki-sarjan naisen kanssa puuskutettiin ylös päin, ei tässä enää pitkästi ole.

Väsytti jo ihan hirveesti! (kuva Juha Saastamoinen)

Pikku hiljaa väsy alkoi hiipiä kroppaan. Napsin aina, lyhyelläkin tasaisella evästä suuhun, sillä jo 20 kilometrin jälkeen vatsasta oli aina välillä kuulunut kurinaa. Juotua olin saanut litran verran, jihuu. Ylämäissä piti ottaa kunnolla tukea reisistä, tasaisilla pätkillä yritin pitää juoksun tapaista yllä ja alamäissä pystyin edelleen rallatella menemään. Mutta 35 kilometrin jälkeen aloin laskea kilometrejä maaliin. Odotin ja toivoin sataman tien pian tulevan, koska sitten olisi enää se 2 kilometrin loppu nousu maaliin. Voi että mä odotin sitä, sillä siitäkin olin kuullut niin paljon juttuja! Mutta ei sitä vaan kuulunut eikä näkynyt. Vain lisää kuraa, märkiä polun mutkia, nousuja ja laskuja. Sain mennä aika yksin, mistä kyllä nautiin. Jokunen mies pääsi ohi ja mä annoin mennä.

Kuva Juha Saastamoinen

Lopulta se lyhyt hiekkatiepätkä tuli! Päätin juosta sen pätkän, vaikka jaloissa painoi matka ja konkreettisesti valtavat mutakokkareet. Viimeiseen nousuun lähtiessä laitoin Niinalle viestin "Huh. Satamasta lähdin nousemaan". Silmäilin kelloa, että se on nyt siinä ja siinä ehdinkö alle 6 tunnin maaliin. Yritettävä on! Askel kerrallaan eteenpäin ja olin niin onnellinen että olin juuri tässä. Kohta olisin maalissa. Vielä pienen pätkän pystyin hiukan tasaisemmalla pätkällä juosta, kunnes viitta kertoi "500 metriä maaliin". Jyrkkä nousu edessä. Huimasi, enkä pystynyt ketään kannustajaa katsomaan silmiin saati mitään vastaamaan. Ihanaa kuitenkin että olitte siinä. Puuskutin reisiini nojaten ylös päin. "200 metriä maaliin". Mutka ja pakotin itseni juoksemaan maaliin. Voi onni mikä fiilis :D 

Maalissa!

Lopullinen aika oli 5 tuntia ja 58 minuuttia. Naisissa sija 18. (kaikkiaan naisia oli maraton matkalla 160). Olen sijaan ja juoksuun todella tyytyväinen. Hiukan tuli huono olo maalissa kotijuustoa pureskellessa, mutta suihkun jälkeen lihakeitto ja salaatti maistuivat jo kohtuu hyvin. Molempien jalkojen pikkuvarpaat saivat hiertymät ja etuvarpaat ovat arat. Muita vaarojen vammoja ei tullut, ei fyysisiä saatikka henkisiä. Useampi kanssa juoksija kertoi kokemuksella tämän vuoden reitin olleen todella raskas märkyyden vuoksi. Keli itse juoksupäivänä oli aivan täydellinen; sateeton, plus 7 astetta, tuuleton ja aurinkokin paristi pilkahti.

Märkää ja kuraa.

Retkestä on nyt kulunut jo muutama päivä, eikä kropassa ole minkäänlaisia kipuja (noita varpaiden hiertymiä lukuunottamatta). Alkuviikon jumpat oon pystynyt ongelmitta ohjaamaan, eikä mun liikkumisesta huomaa yhtään että olen lauantaina juossut elämäni 8. maratonin ja ensimmäisen polkumaratonin. Taisin mennä oikeasti tarpeeksi hiljaa, niin hiljaa, että vaaroille vielä palataan aikaa parantamaan ;)

Pielisen rauhoittavia laineita.

Kiitän kaikkia ihanista tsempeistä ennen juoksua ja onnitteluista juoksun jälkeen. Itselle tämä oli odotettu reissu ja vaikka en ihan täydessä juoksukunnossa ollut, mä tein sen silti. Mulle tärkeä juttu ja oli ilo jakaa se teille. Tavoitelkaa unelmia ja lähtekää rohkeasti niitä kohti.

Erityis kiitos huoltojoukoilleni Kolilla miehelleni sekä Niinalle ja Harrille :)

Sekä vanhemmilleni lasten huolehtimisesta reissumme aikana!

p.s. Ensi vuoden toukokuussa musta tulee polku-ultrajuoksija -> ilmoittautuminen NUTS Karhunkierroksen 53 kilometrin matkalle on kuitattu :D!

~Eija~

Ennen starttia

Terveiset Kolin vaaroilta, Suomen kansallismaisemista, Pielisen rannalta. Vaikka aurinkokin on pilkahdellut, on sää kuitenkin ollut pääsääntöisesti melko pilvinen ja sumusateinen. Silti miehet ovat päässeet kalaan ja me naiset haukattiin happea pitkällä kävelylenkillä. Samalla testailin kuntoani huomisen maratonia silmällä pitäen. 

Sammalmatto metsässä, kaunista. 

Olo kun ei ole ollut mikään paras. Viime sunnuntaina alkoi kolme päivää kestänyt kurkkukipu, johon tuli lisänä kuiva yskä keskiviikkona. Limaa on noussut, mutta nuhaa ei ole, eikä varsinaisesti ole tukkoinen olokaan. Eilen meni sitten ääni. Toivoin selkeää olon kohenemista, mutta ei sitä ole tapahtunut. Onneksi ei kuitenkaan pahenemistakaan. Ja yskä on jo helpottanut, että se on tämä käheä ääni mikä pistää kirjaimellisesti korvaan. Haluan lähteä vaaroja valloittamaan, mutta kovasti olen pohtinut onko se järkevää, olenko terve vai sairas. Ratkaisu on pian tehtävä. 

Pielinen

 Eilinen päivä meni autossa istuessa, joten tänään kroppa todella kaipasi liikuntaa. Hyvällä suuntavaistolla ja sporttrackerin kartan avulla askelsimme kohti Ukko-Kolia. Pehmoista pururadan pohjaa, Kolin satamaan ja sieltä iloksemme bongasimme VM-reittimerkkejä. Tästä se viimeinen nousu huomenna lähtee, Vaarojen Maratonilla. Mukava, kutkuttava ajatus. 

Viimeistä nousua kohti maalia. 

 Nousu olikin aikamoinen! Ihanaa, kapeaa, pudonneiden lehtien peittämää polkua puuskuttaen ylös asti. Ilma oli sopivan kosteaa, keuhkot tykkäsivät. 

Kolin rinteillä.

Hurjat 130 kilometriä matkakseen valinneet lähtivät tänä iltana klo.20 matkaan, pimeään yönselkään. Niinan kanssa käytiin lähtö katsomassa. Ei voi muuta kuin onnea ja varjelusta toivottaa.

Mä hain samalla oman numerolapponi. Tarkoitus on huomenna lauantaina startata klo.09 jälkeen. Aikatavoitetta höllään, lähden kokemaan jotain uutta ja toivottavasti pääsen ehjänä maaliin. Ennen huomista toivon hyvät yöunet ja ääneni takaisin...

Saako jo jännittää 😆?

~Eija~

Illan treenien suunnittelua

Tänään tiistaina pidetään taas hauskaa Neiron koulun liikuntasalissa kuminauhatreenin merkeissä :) Tämä päivä mulla alkoikin sitten tunnin suunnittelulla, sillä eipä sinne energiaa puhkuvien osallistujien eteen voi ilman valmistautumista mennä. Oli se sitten mikä tahansa ohjaus, aina suunnittelen, melko tarkkaankin mitä tulen ohjaamaan. Toisinaan joudun lennossa muuttamaan jotain juttua ja joskus mietin valmiiksi myös varasuunnitelman, jos esimerkiksi epäilen ettei aikatauluni välttämättä tule pitämään paikkaansa. 

Pyrin suunnittelemaan monipuolisia, koko kropalle kohdistuvia liikkeitä, vaikka nyt syyskuun kyykky painotteisten treenien jälkeen luvassa onkin lokakuussa punnerrukset. Jos punnerrukset ovat hiukan hakusessa, ei tarvitse kuitenkaan säikähtää tämän illan treeniä, sillä aloitamme maltillisesti tekniikka edellä.

Tuntien sisältöön, uusiin ja vaihteleviin liikkeisiin sekä rytmityksiin haen koko ajan ideoita netistä, lehdistä, televisiosta ja pidän vain korvani höröllään. Harvoin ehdin toisten ohjaamille tunneille, mutta silloin kun pääsen, pyrin sieltäkin nappaamaan hyviä vinkkejä. Vaihtoehtoja löytyy valtavasti ja sieltä sitten onkii ne itselle miellyttävät jutut. Mä en tee oikeastaan koskaan esimerkiksi musiikin tahtiin, vaan mun ohjaamien tuntien taustalla vain soi jokin musiikki, nykyään Spotifysta satunnaistoistolla sopivaa treenimusaa. Vesijumppaa joskus yritin musiikin tahtiin suunnitella, mutta se oli niin vaikeaa. Kuortaneella koulussa meillä oli jonkin verran oppitunteja rytmiikasta ja musiikin tahtiin ohjaamisesta, mutta silloinkin olin ihan äimänä.

Villasukkatreenitkin on tulossa myöhemmin syksyllä.

Pelkkä liikeiden miettiminen ei onnistu, vaan mä yleensä testaan suunnitellut liikkeet kotosalla. Ihan alkuaikoina kun ohjasin ensimmäisiä kahvakuulatunteja, menin koko ohjelman läpi tarkastaen myös ajan kulun. Nykyään tuo ajan arviointi onnistuu jo paremmin, joten ihan koko ohjelmaa ei tarvitse kellottaa. Joten jotain kehitystäkin on tapahtunut ;)

Mm. etusoutua tänään luvassa.

Ja vaikka Kuortaneella koulussa opetettiin myös opettelemaan tunti ulkoa, en mä sitä niin tee. Kirjoitan melko tarkasti itselleni ylös ja näin helpotan rajallisen muistini taakkaa. Ohjatesa paperi yleensä lojuu siinä jossain jalkojeni juuressa ja siitä nopeasti aina katseella haen missä mennään. Näitä erilaisia treeniohjelmia onkin kertynyt jo aikamoinen nippu ja niitä on joskus mukavaa silmäillä. Niistä on myös hyvä tarkistaa mitä esimerkiksi viime kuminauhatreeneissä teimme, ettei aivan samanlaista tuntia tulisi. 

Ohjelma on valmis ja lämmin tuli :)

Kyllähän tähän aikaa saa kuulumaan, sillä yhden tunnin ohjauksen suunnitteluun liike kokeiluineen menee helposti tunti. Mukavaahan tämä on, vaikka joskus kiireessä hiukan stressaavaa (tänään ei ollut :)). Mielenkiinnolla odotan osallistujien fiiliksiä taas tunnin jälkeen - osuiko ja upposiko treeni vai tuliko huti! Kasvot kertovat aika paljon ja niitä pitkin tuntia seuraan :)

Tervetuloa Neiron koulun liikuntasaliin klo.18.30-19.30. 

Kertamaksu 5€

(14 riittää kuminauhat)

~Eija~

Ajatuksia ennen Vaaroja

Viimeisen viikon päivien laskenta kohti Kolin Vaaroja on jo käynnissä. Tuntuu, että tämän vuoden mun odotetuin retki Vaarojen Maratonin 43 kilometrille tulee kuitenkin liian nopeasti - loppujen lopuksi. Ehkä se on jännitystä, mutta paras vire tuntuu olevan hakusessa ja epäilen omia mahdollisuuksiani. Elo-syyskuun vaihteen flunssa hidasti vauhtia ja treeneissä tuli notkahdus. Heinäkuun alkupuolelta tähän päivään mennessä yhtä viikkoa lukuunottamatta joka viikko on ollut yhdet tai kahdet kisat, suunnistaen tai juosten. Varsinaiset treenit ovat tämänkin takia jääneet vähälle. Järkevää tai ei, mutta startteja on ollut useita. Sen verran kisailu kuitenkin on koulinut, että huomaan jännittämiseni järkevöityneen - ennen lähtöä pystyn syömään normi aamupalan, vessassa ei tarvitse hypätä ja on ihanaa olla ihan tyyni. Kuitenkin uskon tulevana viikonloppuna ennen starttia hyppiväni seinille, jos vaan lähtöviivalle pääsen...

Sillä nyt on toista päivää kurkku kipeä. Tänään taivuin ottamaan jo yhden särkylääkkeenkin päänsärkyyn. Oon napsinut valkosipulitabletteja joka välissä, c-vitamiinia ja hunajaa purkista sekä varjellut itseäni saamasta kylmää (se on hankalaa, kun palelen niin helposti..). Justhan mä kuukausi sitten olin flunssassa, joten nyt on ihan väärä aika! Mä siis taistelen vastaan!

Aamuaurinko kotinurkilla.

Kesällä tuli useammin käytyä poluilla juoksemassa, mutta syyskuussa en käynyt kertaakaan. Toki kartan ja kompassin kanssa useastikin oon metsässä mennyt, mutta varsinaiset polkutreenit siis jäivät syyskiireiden jalkoihin. En toki tästä ole huolissani, enemmänkin väliin jääneistä mäkinousuista ja -laskuista. Ylläksellä sain jo esimakua mitä se nouseminen ja laskeutuminen voivat olla ja juuri tähän oli tarkoitus täsmäiskeä, mutta mutta... Tasaisia ja rauhallisia kotinurkkien lenkkejä oon tehnyt ja mielikuvaharjoittelulla valmistautunut tulevaan.

Karua profiilikäyrää.

Reitin profiilikuva antaa jonkinlaisen kuvan mitä tuleman pitää. Ryläyksen noususta olen kuullut jos jonkinmoisia stooreja ja itsellä erityisesti pisti silmään tuo viimeinen nousu maaliin. Huh huh! Taktiikkana on kävellä mäet omaan tahtiin ylös, mäen päällä silmäillä maisemia ja alas tulla tarkasti askel kerrallaan turhia jarruttelematta. Pitää syödä heti alusta asti, 20 minuutin välein jotain purtavaa suuhun ja vesi-suolahörppyjä tiheämminkin. Tavoite on saada juotua edes se 1,5 litraa. Omaa aikaa on voinut arvailla laskemalla sileän maraton ajan puoltoista kertaisesti. No tänä vuonna en ole maratonia juossut, joten arvailuilla vain mennään. 

Lähdemme Kolille neljän hengen aikuisten porukalla. Ystäväni Niina olisi saanut osallistumisen 14 kilometrin matkalle, mutta valitettavasti joutuu jättämään juoksemisen väliin. Ihanaa kuitenkin, että lähtee mun huoltajaksi, miehet kun meinaavat kalastaa aamusta iltaan. Mukava reissu tulossa, meni juoksu kuinka tahansa (tai no ehkä sen verran väliä, että omin jaloin maaliin haluan päästä!) :)

Nyt alkoi jo jännittää...ei ole siis kissa karvoistaan päässyt... ;)

~Eija~

Kotiläksyjä osa 3

Suurimman osan treeneistä ja lenkeistä teemme useimmiten sillä omalla mukavuusalueella, kun meno tuntuu vielä siedettävältä ja sitä tahtia jaksaisi melko pitkään. Kuitenkin on hyvä ja suositeltavaa aina välillä, esimerkiksi kerran viikossa tehdä spurtteja lenkillä tai 15 minuutin HIIT-treeni selvästi reippaammalla vauhdilla kunnolla hengästyen. Sydän ja keuhkot tykkäävät sekä tekee se pääkopallekin hyvää :)

Jos ei muulloin, niin tiistaisin Neiron Sporttiporukan yhteistreeneissä on mahdollisuus halutessaan tulla ylittämään itsensä. Jokainen tekee treenin omat lähtökohdat huomioiden, mutta yhdessä porukalla usein saadaan se viimeinenkin vaihde silmään. Tällä viikolla haastoimme itsemme porrastreeneillä, joka koulun liikuntasalissa tarkoittaa pitkien penkkien hyödyntämistä. Penkki tai vastaava löytyy varmasti jokaisen kotoa, joten tässäpä tulee seuraava kotiläksy viikon piristykseksi;

Nopea porrastreeni kotona tai kesken lenkin.

Sporttiporukka vauhdissa :)

1. Täpit penkille

Askeltaen tai hyppien nopeat täppi- kosketukset penkille.

2. Polven nosto

Vuoroaskellus penkille ja toisen jalan polvi nostetaan korkealle. Halutessaan voi hypätä polvea nostaessa ylös. Astu huolellisesti penkille ettei tuki jalka lipsahda tai penkki kaadu tms.

3. Leveä kyykky täpillä

Levessä haarassa rauhallinen kyykky mahdollisimman alas selkä suorana, jalanpohjat koko ajan maassa ja hartiat rentona.

Ylös noustessa vuorojalalla täppi penkille.

Tee jokaista liikettä 10 toistoa laskien. Voit esimerkiksi laittaa kellon piippaamaan 3 tai 5 minuutin päähän ja teet niin monta kierrosta kuin ehdit. Tai lenkillä noin kilometrin välein pysähdyt sopivan penkin, kiven tms luona sarjan kerran tekemään. Tee sarja reippaalla tahdilla. Tässä saa hengästyä :D

Vielä kukatkin kukkii :)

Ja just nyt tällaiset piristävät treenit on mukava tehdä ulkona, kun syksy näyttää ihan parastaan!
Mukavaa viikon jatkoa ihan jokaiselle :)

~Eija~

Pimeetä touhua

Syksyn illat pimenevät viikko viikolta ja on aika unohtaa myöhäisillan lenkit ilman asianmukaista lamppua (mä kun juoksentelen yleensä katuvalottomilla taipaleilla). Mua ei pimeys pelota, oikeastaan nautin sen tuomasta huomaamattomuudesta (paitsi se lamppu mut paljastaa verhojen raoista kurkkiville). Mutta annas olla kun sen lampun kanssa pitää lähteä metsään apuina kartta ja kompanssi ja tehtävänä löytää reitti rastilta rastille. Vaikka lampussa on tehoja enemmän kun missään normi taskulampussa, on näkyvyys puiden seassa vain muutaman metrin jos sitäkään. Kuviorajaa ei välttämättä erota ja isommankin kiven ohi saattaa mennä sitä huomaamatta, jos ei satu juuri oikeassa kohdassa kääntämään lampun valokeilaa kohti. Alle parikymppisenä kokeilin yösuunnistusta ensimmäisen kerran ja sain pienen kammon. Hain eheyttävän kokemuksen, mutta sitli meni vuosia ennen kuin taas uskalsin ja nyt muutamana vuonna yökisoissa käyneenä, olen vihdoin löytänyt sopivan mielentilan pimeää metsää kohtaan. Mörkö-ajatukset kannattaa jättää taka-alalle ja vauhtia tärkeämpää on pysyä tiiviisti kartalla missä menee. Varjot tekevät kepposiaan ja jotkut kiven kolot ja kuopat huomaa vasta niihin astuttuaan. Syksyinen keli tekee kivet, sammaleiden peittämät kalliot ja kaatuneet puunrungot liukkaiksi, joten erityisen varovainen kannattaa olla. Rastipistettä etsiessä on tärkeää pysyä rauhallisena ja hakea hyvää maamerkkiä, jonka avulla pääsee kartalle ja lopulta rastille. Ees taas juoksenteluun ei kannata lähteä.

Tarvittavien tavaroiden tsekkaus ennen kotoa lähtöä.

Olin tällä viikolla avaamassa (jos ei jukolaa lasketa) yösuunnistuskauteni EP:n yöcupissa henkilökohtaisesti surullisen kuuluisassa Pässilässä. Iltarastityylillä kukin lähtee metsään kun paikalle ennättää pimeyden tarpeeksi syvennyttyä. Cup osakilpailuja on 5 ja näistä lasketaan pisteitä, mutta itse en varsinaisesti pisteiden takia pimeyteen lähtenyt, vaan ihan vaan suunnistuksen ilosta. Tarkoitus oli mennä lyhyempi 3 km:n reitti, mutta epähuomiossa sainkin 4,6 km:n radan kartan. Mutta ei se mitään. Rauhallisesti menin, tihkusatessa varovaisesti, mutta siitäkin huolimatta sain kunnon nirsmun oikean jalan takareiteen (nyt siinä on kämmenen kokoinen mustelma) ja pienemmän vasemman jalan etusääreen ja vielä nitkautin oikean jalkani nilkan. Mutta fiilis oli muuten oikein hyvä.

Pinkit suunnistuskengät viidennen kerran menossa ja toimii!

Eilen lauantaina, lähes Pässilän naapurissa, Rotevanvuorella juostiin SM-yösuunnistuskisat Laihian Luja järjestämänä. Keli osui nappiin; päivällä paistoi aurinko ja yölläkin lämpötila pysyi kympin tietämissä. Autolla hurautettiin peltoparkkiin ihan kilpailukeskukseen ja siinä oli näppärä käydä itseään huoltamassa. Kaikki kilpailukeskuksen toiminnot olivat kompaktisti kasassa ja isossa teltassa kaikui tasainen puheen sorina. 

Koko päivän olin yllättävän rauhallinen. Kuten olen aikaisemminkin kirjoittanut, jännitän yleensä valtavan paljon ihan pikku tapahtumiakin, mutta nyt olin tyyni läpikotaisin. Koko viikonhan olin psyykannut itseäni tulevaan pimeän kisaan, mutta silti tämä rauhallisuus oli jotain ennen kokematonta. Tuntui ihanalta kun oli lämmin ja lähtöön hölkkäillessä veri lähti hyvin kiertämään aina viileissä sormissanikin. Lähdössä, kartan vieressä seistessä sisäinen ääni yritti painaa paniikki nappulaa, mutta ei mennyt pohjaan asti ja pääsin lähtemään hyvällä rennolla fiiliksellä metsään.

Ärsytti, kun K-rasti oli heti 5 metrin päässä lähdöstä, enkä viitsinyt siihen jäädä karttaa pyörittelemään, joten lähdin vain menemään. Tästä johtuen ekaa rastia heitin vasemmalta ohi ja koukaten palasin. No mitäs näistä ja ei muuta kuin eteenpäin vaan. Kakkoselle oli pitkä väli, jossa käytin tietä hyväksi. Rasti löytyi mukavasti. Sieltä rämmin läpi tiheikön ja suon takaisin tielle ja yli kohti kallioita. En oikein osaa sanoa mikä olisi ollut järkevin reitinvalinta. Oli hankalaa mäkeä ja pyörittyä tuli, mutta pysyin rauhallisena, sillä en ollut mäessä yksin. Lamppujen valoja näkyi joka puolella. Pientä ja suurempaa kaartoa oli lähes joka rastille tuolla kalliolla kunnes kolmelle viimeiselle rastille sai paremmin pidettyä menoa yllä. Hyvillä fiiliksillä maaliin, vaikka suoritus ei missään nimessä loistava ollut, mutta kuitenkin erilainen oman tyyneyden vuoksi.

Aikaa 6,2 km:n retkellä meni tunti ja 13 minuuttia. Yleensäkin yöllä meno hidastuu, mutta nyt vauhti oli kyllä todella hidasta. Mutta näytti muillakin olleen haasteellista ja yllätyksekseni sijoituin daamit 35:ssa 7. Puoli minuuttia plaketti sijoille, mutta ei sekään, yllättää kyllä, harmittanut niin mainittavasti. Oma rauhallinen meno, ilman paineita tuntui hyvältä. Olen tyytyväinen ja tästä voi aina hyvin parantaa.

Rastimääritteet, suunnistajien koodi kieltä.

Tänään päivä valkeni taas kauniina. On lämmin ja mitä parasta, tällaisia kelejä on luvattu pitkälle ens viikkoon. Joten nautitaan :)!

~Eija~

Kotiläksyjä osa 2

Kyykyt jatkuu, onhan se syyskuu ja nyt kotiläksyjen toisessa osassa teille mukavia ja helppoja liikkeitä, joissa treenataan erityisesti tasapainoa, sekä keskivartalon ja jalkojen lihaksia.

Tehdään liikkeet ilman kenkiä, että saadaan jalkaterän pienimmätkin lihakset töihin. Ja eikun tekemään ->

1. Peruskyykky

Pidä selkä suorana koko suorituksen ajan, paino kantapäillä. Polvista ja lantiosta koukistetaan, takapuolta vieden niin alas kuin mahdollista. Kädet edessä auttavat tasapainon pitämisessa.

2. Yhden jalan kyykky, toinen jalka takana

Vie toinen jalka taakse koukkuun, kädet eteen auttamaan tasapainoilussa. Kyykisty yhden jalan varassa niin alas kuin pystyt ja muista pitää keskivartalo suorana.

3. Yhden jalan kyykky, toinen jalka edessä

Vie toinen jalka vuorostaan eteen koukkuun ja kädet joko sivulle tai eteen auttamaan tasapainoilussa. Kyykisty yhden jalan varassa niin alas kuin pystyt ja taas keskivartalo koko ajan hallinnassa. Kantapää pidetään koko ajan lattiassa.

4. Yhden jalan maastaveto

Toinen jalka maassa ns tukijalkana (älä lukitse polvea, vaan pidä pieni koukku). Pystyasennosta vie toinen jalka suorana taakse ja vie ylävartaloa saman aikaisesti kohti lattiaa. Taaimmainen jalka ja ylävartalo pysyvät samassa linjassa.

Tee jokaista liikettä 5 kertaa ensin toiselle jalalle ja sitten toiselle, 3-10 kierrosta :D!

Lähestyvälle viikonlopulle on luvattu lämmintä keliä, jei! Kaikki siis ylös ulos ja nauttimaan!

~Eija~