Kolmen tunnin mini-rogaining ja erikoispitkää

Viikonloppu piti sisällään paljon ulkoilua karttojen ja rastien parissa. Aivan huippu viikonloppu siis 👍! Lauantai aamulla piti laittaa herätyskello herättämään ja muun perheen vielä nukkuessa hiippailin ulos talosta miinus neljän asteen pakkaseen. Lipsuttelin autollani Kurikkaan Kimmon pihaan ja siellä pääsin Tuomon kyytiin ja haimme vielä Eevan ilon pitoon mukaan. Ei siis tarvinnut yksin ajella Kankaanpäähän Jämin mini-Rogaining kisaan. Jäiset tiet, tien yli jolkottelevat hirvet ja pellolle pyörineet pakettiautot vei Tuomon keskittymisen, kun me muut häirittiin jutellessa asiasta ja niiden vierestä. Hulvattoman hauskaa seuraa 😊 Kiitos asianomaiset että pääsin seuraanne!

Perillä oltiin tasan kello yhdeksän kun karttoja alettiin jakamaan. Ehdin jo hyvin silmäillä tarjolla olevien rastien pisteitä ja miettiä reittisuunnitelmaa, kun isoveljeni ehti myös paikalle. Päästiin heti yhteisymmärrykseen miten lähdetään kiertämään, mutta reitille käytettävän ajan arvioiminen oli haasteellista. Kolme tuntia olisi aikaa, mutta siinä ajassa ja mielellään muutaa sekunti alle pitäisi olla maalissa. Jokaiselta yli menevältä minuutilta saa 10 miinus pistettä. Sivusta kuulimme, että etelän rastit ovat haastavia ja maasto olisi hidasta. Silti päätimme sinne ehdottomasti mennä, koska siellä olisi kaksi yli sadan pisteen rastia. Vastaavia ei aikaisemmissa käymissämme kisoissa ole ollut. Ne piti ehdottomasti noutaa. Pohjoisen puolen rasteille tehtiin useampikin suunnitelma ja päätettiin katsoa tilanteen mukaan kuinka ja miten monta sieltä noukitaan.

Reittisuunnittelua.

Kello 11.30 kaikki joukkueet kahden ja kolmen tunnin sarjoissa saivat lähtöluvan. Rauhallista jolkottelua, lämpöä kroppaan ja pientä hakua alkupään rasteilla. Muita joukkueita vilisi edessä ja takana, mutta tuskinpa kenelläkään oli juuri samanlaista reittiä. Hyödynsimme teitä ja polkuja, pellon reunoja ja kuviorajoja. Suunnistettavat mäet olivat aivan hyvä kulkuista, vain lyhyitä pätkiä vauhti hidastui mainittavasti. Erityisen kaunista oli etelän kuusimetsässä jossa sammalmatto peitti alueen. 

Rasti kangasmaastossa.

Tunnin taivaltamisen jälkeen vasemman jalan sisäsyrjän vamma ilmoitteli itsestään, mutta pehmessä metsässä askeltaminen tuntui silti ihan ok:lta. Hörpin vettä silloin tällöin. Siirtyminen eteläosan metsästä pohjoisosan kankaalle vauhditti menoamme entisestään. Olimme reilusti arvioitua aikaamme edellä ja lähdimme kohti koillis kulmaa ja 97 pisteen rastia. Sai juosta suoraan, sillä metsänpohja oli todella helppo kulkuista. Polkujakin risteili sinne tänne ja niistä saattoi helposti mennä sekaisin. 

Kahden tunnin kohdalla, hiukan alamäkeen viettävällä tiellä jalan kipu viilsi oikein kunnolla. Piti hiukan nilkuttaa. Ärsytti! Takaisin metsään päästyä juokseminen onnistui taas paremmin, vaikka joka askeleella kipu tuntuikin. Nälkäkin kurnahti vatsassa, mutta hörpin vaan lisää vettä vaikka pientä evästäkin olisi repussa ollut. Koin, ettei ollut aikaa nyt evästää, sillä päätimme lähteä hakemaan kartan luoteis osankin rasteja niin monta kuin ehtisimme. Ne rastit olivat todella lähellä polkuja, selkeissä rastipisteissä, eikä niitä oltu piilotettu, vaikka useimmiten Ilkka pitempänä näki rastin ennen kuin mä. 

Lopulta meille jäi todella hyvin aikaa rullailla maaliin. Aikaa jäi reilu seitsemän minuuttia. Kahta rastia lukuunottamatta kaikki haettiin ja tällä suorituksella irtosi kakkostila kolmen tunnin sarjassa 😃! Oltiin todella tyytyväisiä! Etukäteen Ilkka epäili kuntoaan ja mä pelkäsin jalkani kipua, mutta vajaa 23 kilometriä vaan taitettiin hyvällä rytmillä. Ja on tämä rogaining vaan hurjan hauskaa ja innostavaa!

Puu nojaa isoveljeen 😆

Kisasta palautteluna syötiin kotimatkalla pitsat ja kotona lämmitin saunan. Siellä istuessa pidin kipeää jalkaa kylmässä vedessä ja se todella auttoi kipuun. Sunnuntai aamulla kävellessä kipu kuitenkin tuntui heti. Rogaining kisa ei todellakaan tehnyt hyvää, mutta en edes ajatellut jääväni pois suunnistuksen aluemestaruus erikoispitkiltä. Koska tiesin olevani sarjani ainut osanottaja ja maasto Alahärmän Yliviitalassa tulisi olemaan haasteellista, päätin mennä ihan rauhallisesti ja suunnistaa tarkasti. Kisakaverina mulla oli 8 vuotias tyttäreni, joka suunnisti elämänsä toisen kerran kisoissa ihan oikeaa suunnistusta ilman siimaa. Olin tosi ylpeä hänen suorituksestaan, vaikka etukäteen neitiä jännitti todella paljon. Hyvillä mielin, virheistä huolimatta maaliin neiti tuli iloisena ja sai hyväksytyn suorituksen. 

AM-kisan lähtötunnelmaa.

Omasta suorituksesta en sitten aivan tyytyväinen ollutkaan. 7,6 kilometrin (linnuntietä) matkalla alku lähti ihan ok, jalkoja lämmitellessä. Kolmoselle, neloselle ja vitoselle helpohkot tie kierrot, joista jalka ei tykännyt mutta rauhallisessa vauhdissa jotenkin siedettävää. Puolessa välissä reittiä noustiin kallioille ja olisi pitänyt tarkasti suunnistaa. Mulla meni kuitenkin yhtä kertaa lukuunottamatta koko ajan liikaa oikealle. Mun mielestä mikään ei ollut oikein selkeää. Sitten kolmanneksi viimeiselle rastille tein oikein kunnon pummin. Siellä olin kalliolla, ketään ei näkynyt eikä kuulunut missään ja mä en tarkalleen tiennyt missä kohdassa oon. Kiertelin muutaman kumpareet ja mielessä jo kävi että annanko olla. Toisaalta en ole koskaan keskeyttänyt, joten miksi ihmeessä keskeyttäisin nyt. Lopulta hain suunnan ylittämältäni ojalta ja pääsin kartalle. Rasti löytyi ja itsensä voittajana, vaikka toki hiukan lyötynä viimeisten rastien kautta maaliin. Ei ollut mun päivä.

Erikoispitkän radan loppu rasteja.

Suunnistuksen aluemestaruuskausi 2018 taputeltiin tällä kisalla valmiiksi. Aika moneen kisaan oon osallistunut ja parasta on ollut se, että kotoa on tytär ollut mukana. Yhdet suunnistuskisat olisivat vielä tälle syksyä suunnitelmissa.

Alkava viikko lepuutetaan jalkaa ja juoksulenkit jää välistä. Sen sijaan vesijuoksua ja pyöräilyä on ohjelmassa. Toivon jotain ihmeellistä ja ehkä mahdotontakin tapahtuvan, että jalka olisi ensi viikonloppuun mennessä ihan ok. Viikonlopun rasituksista huolimatta kävelen ihan normaalisti enkä edelleenkään perus arjessa tarvitse mitään särkylääkkeitä. Kyllä tämä tästä.

~Eija~

Lasken jo päiviä

Se on 8 päivää Vaaroille, Kolille ja elämäni tähän mennessä pisimmälle polkujuoksu matkalle (heh, kuinkahan monta kertaa tämän vielä saan kirjoittaa, koskahan raja matkan pituudessa tulee vastaan 😁?). Viime vuonna selvitettiin 43 kilometriä juuri alle kuuteen tuntiin hiukan flunssa toipilaana. Tänä vuonna halusin 65 kilometrin matkalle ja pääsin 😃 Nyt olisi sitten H-hetki vahvasti lähestymässä ja myönnettävä on, että jännittää mutta myös pelottaa. Matkan pituus ei niinkään jännitä vaan se, että osaanko ottaa mukaan oikeat ja tarpeelliset eväät ja varusteet. Toistaiseksi Kolille ennustetaan ihan ok keliä -> 5 plussalla ja poutaa. Mutta viikossa se ehtii muuttua vaikka kuinka. Parasta jännityksen laannuttamista olisi päästä vain jo lähtemään matkaan. Pelottavaksi homman tekee se, että tässä ehtii vielä vaikka sairastua tai tapahtua vaikka ja mitä!

Neulaset asflatilla.

Viime viikolla kaaduin polkujuoksussa astuessani kovassa vauhdissa huolimattomasti märälle pitkospuulle ja vasen jalka meni alta. Näytti siltä, että vähillä vammoilla ja kellon remmin katkeamisella selvittiin, mutta nyt on viikon verran kiusannut kipu jalassa. Vasemman jalan sisäsyrjällä luussa, peukalon pään kokoisessa kohdassa on kipu, mikä erityisesti kengät jalassa tuntuu. Kaatuessani en huomannut tuota kohtaa lyöneeni ja kipukin ilmestyi vasta seuraavana päivänä. 

Viime lauantaina olin Ninnin seurana 20 kilometrin lenkillä ja kun viimeiselle viidelle kilometrille nostettiin vauhti 5 minuutin kilometrivauhtiin, kipu oli todella kova. Niin kova, että huomasin muuttavani askellusta jalan ulkosyrjälle ja piti irvistää. Tämän jälkeen olen tehnyt pari rauhallista vajaan tunnin juoksulenkkiä ja kyllä se kipu sieltä muutaman kilometrin jälkeen ilmestyy. Lievää turvotustakin jalassa on päivän päätteksi. Kylmägeeliä oon aamuin illoin kipeään kohtaan laittanut ja päätin sitten pitkin hampain jättää loppu viikolle suunnittelemani juoksulenkit tekemättä. Annetaan nyt jalalle lepoa iskutuksesta. Viikonloppuna kuitenkin testaan jalkaani suunnituskengät jalassa. Parasta olisi, että kipua ei tuntuisi enää ollenkaan, mutta lievän kivunkin kanssa pärjään, kunhan ei Kolilla tarvitsisi miettiä kestääkö jalka kaikki halutut kilometrit. Hermostuttaa tällaiset yllättävät lisä stressit. 

Kipu kohta vas jalassa.

Nyt onkin sitten pitänyt pitää kropan aktiivisuutta muulla tavoin yllä. Kolille lähtijä kaverien Niinan kanssa kävin vesijuoksemassa ja Sarin kanssa kävellen vaunulenkillä. Samalla sai fiilistellä tulevaa ja jakaa sitä innostusta mikä kaikkien sisällä kuplii. 

Toivottavasti kaikilla kuplii juuri innostus eikä kenelläkään teettele mitään flunssaa! Itseäni kuulostelen melko tarkkaan ja varuiksi ja omaksi mielen rauhoittajaksi aloitin muutama päivä sitten granaattiomena-acaimarja-vihreä tee tiiviste ja valkosipuli tabletti kuurit. Molempia tuotteita kiskaisen suuhun 2-3 kertaa päivässä. Lisäksi iltateehen laitan vajaan lusikallisen hunajaa ja mahdollisuuksien mukaan menen ajoissa nukkumaan, sillä univelkakin alentaa vastustuskykyä. Töissä ja esimerkiksi kaupasta kotiin tullessa tärkein flunssan torjunta keino on pestä kädet saippualla ja vedellä. Ja vielä lopuksi koputetaan puuta, sillä juuri tänään meidän perheessä kaikki ovat terveitä (kop kop).

Neolifen valkosipuli tabletti ja mehu tiiviste 👌

Muuten viikko ennen ultramatkaa syön ihan normaalisti, samaa kuin muukin perhe. Sokerikoukussa oon ollut jo pitempään ja nyt kun lapsille tuli koulusta tehtäväksi merkkailla kuinka monta oman kourallista päivässä syö hedelmiä, juureksia ja vihanneksia, voisin itsekin osan hiilareista nauttia paremmista lähteistä kuin karkista. Yritän ainakin. Evääksi Kolille toki lähtee porkkanan sijaan suklaata ja salmiakkia 😆

~Eija~

Huilia ja kompurointia

Nyt oon toista viikkoa huilaillut (eiliseen asti), siis tehnyt lenkkini tosi rauhassa ja pyrkinyt keskittymään kehonhuoltoon ja palautumiseen. Lenkit ovat olleet 8-14 kilometrin pituisia, matala sykkeisiä fiilistelyjä. Valitettavasti omissa ajatuksissa juostessa lenkkivauhdit usein loppua kohden ihan huomaamatta kiihtyy, mutta oon yrittänyt jarrutella. Viime viikon iskän synttärijuhliin lupaamani puheen miettiminen aiheutti pientä itse asettamaa stressiä, mutta parasta palautumista oli tehdä lenkkiä ja antaa ajatusten hiukan harhailla. Pääosin oon juossut sora- ja metsäteillä, mutta yksi pitempi lenkki tuli tehtyä ihan asfaltilla. Tuntuu että jalat kestää asfaltin kovan iskutuksen - kiitos hyvien kenkien.

Töihin ja vaatteiden vaihtoon.

Osittainen työaika on ollut ihan mahtava! On paremmin aikaa olla lasten kanssa, tehdä perusteellisemmin kotitöitä, nähdä ystäviä ja liikkua. Edelleen hyödynnän työmatkojani pyöräillen ja juosten ja näin ollen ei tarvitse välttämättä enää toiseen kertaan lähteä kotoa hikiliikkumaan. Lasten ollessa koulussa tai mentyä nukkumaan on aikaa kehonhuollolle. Se on lopulta niin pienestä kiinni, että tulee tehtyä rauhallisia venyttelyjä tai pallolla lihasten pyörittelyä samalla kun katsoo tv:tä. Hetkenkin aktivoituminen tässä asiassa tuntuu seuraavan päivän olossa ja jalkojen vireydessä. Suosin ennen lenkkiä lyhyitä avaavia liikkeitä ja päivän päätteeksi pitempi kestoisia ja rentouttavia liikkeitä. Lähes joka yö, jonka nukun kotona (eli kun en ole yövuorossa) aloitan makaamalla x-pitkän ajan sängyssä piikkimatolla. Usein nukahdan siihen, mutta joskus ajatusten liikaa pyöriessä en pääse toivottuun rentouteen. Joka tapauksessa aikaisemmin mua vaivannut alaselkä kipu on ollut jo pitkään poissa. Suurimpana apuna olen pitänyt tuota piikkimattoa.

#pukuhuoneselfie 😃

Aamut ja illat ovat pimentyneet ja lamppu on tullut taas keikkumaan otsalle. Syksyn värit ovat mahtavat ja ihana sade on ropissut muutamina päivinä maahan. Helteisen kesän jälkeen tykkään niin näistä lämpöisistä alku syksyn keleistä. Tiedostan kyllä, että mulle vuoden synkimmät kuukaudet loka- ja marraskuu ovat edessä, mutta kunhan pysyy liikkeessä tulee ne menemään kuin huomaamatta. 

Rauhallinen metsäreitti.

Rauhallisten lenkkien jälkeen oli aika taas laittaa jalkoja liikkeelle vinkeämmin ja eilen siihen tuli mahdollisuus KomiaFlown syksyn polku cupin toisessa kisassa. Reittinä oli Kyrkösvuoren polkuja 6,1 kilometriä. Metsä oli melko märkä ja tästä johtuen pitkospuut, kalliot ja juurakot olivat erittäin liukkaita. Tästä kaikkia varoiteltiinkin. Yhteislähdöllä jälleen kaikki lähdimme metsään. Otin yhden selän jonka perässä päätin roikkua niin pitkään kuin mahdollista. Tiedän siis, että hän on mua kovempi juoksija. Mun kellon mukaan napsuteltiin noin 4:40 kilometrivauhtia ja pysyin kyydissä hyvin. Kengät kastui nopeasti ja tarkkana sai olla mihin jalkoja asetti. Oli mukavan teknistä reittiä. Kolmen ja puolen kilometrin jälkeen pienessä alamäessä ohitin tuon selän. Ei ollut tarkoitus yrittää ohitusta vielä tuossa vaiheessa, mutta mun vauhti alamäissä oli selvästi joutuisampaa. Päätin sitten jatkaa omaa vauhtiani. Pian ohituksen jälkeen astuin hiukan huolimattomasti kovassa vauhdissa pitkospuulle ja vasen jalka liukui alta. Rojahdin vasemmalle pakaralle ja vasemmalla kädellä otin vastaan. Kello lensi kädestä - remmi meni rikki. Nappasin kellon ja heti ylös ja menoksi. Kättä jomotti heti. Takaa en kuullut toisen hengitystä ja pari vilkaisua todisti sen ettei ketään näkynyt. Sen sijaan edessä oli parikin selkää, joista toisen saavutin viimeiselle kalliolle noustessa.

Aika oli 30:20. Mukava reitti oli, hyvä haasteellinen polku ja keli taas ihan huippu. Kelloon pitää nyt hommata uusi remmi. Kaatumisesta tulleet vammat vaikuttavat ainakin toistaiseksi pehmytkudosvammoilta, jotka parantuu nopeasti. Tänään aamulla toki kävellessä vasemman jalan kantapään sisäsyrjällä tuntuu kipua. En tiedä olenko senkin jotenkin lyönyt, ulkoisia vamman merkkejä ei näy. Mutta näitä kompurointeja tulee, kunhan nyt pahemmilta vältyttäisiin. Eilenkin jalkaan osuvampi valinta olisi ollut nastalliset kengät. Inovit ilman nastoja olivat pitkospuilla kuin luistimet.

Garminin remmi poikki.

Reilu kaksi viikkoa Kolille (en yhtään laske päiviä 😏). Rauhallisia lenkkejä ja kehonhuoltoa jatketaan kolin H-hetkeen asti.
Pysykää kyydissä.

~Eija~

Aktiivinen viikko päätökseen

Viime viikon suunnistuksen am-sprintin lisäksi starttasin viikolla periaatteessa vielä kaksi muutakin kertaa kisaan. Ensimmäinen niistä oli keskiviikko illalla, kun Komia Flown porukka järjesti syksyn Komia Trail cupin avaus kisan Seinäjoen Pajuluomalla. Oon reilu 10 vuotta sitten muuttanut Pajuluomalta rivitalosta, mutta kaupunginosa oli kokenut sellaisen muodonmuutoksen...tai sanoisin kasvun, että ei paikkoja meinannut tuntea. Vanha rivarikämppämme oli puskien takana piilossa ja sen taakse metsikköön, jossa silloin paljon juoksin ja hiihdin, oli rakentunut valtava määrä uusia taloja. Paljon hyviä muistoja tuli mieleen 😊

Illan matkana oli 5 kilometrin lenkki, joka sisälsi noin 1/3 kuntorataa ja 2/3 metsäpolkuja. Ei nimeksikään nousua, mutta sitäkin enemmän tiukkoja kurveja. Oma idea juoksuun oli lähteä tekemään oma kova vauhtinen treeni. Yksin kun en oikein saa vastaavaa, tarpeeksi kovaa tehtyä, mutta kisassa sitä aina saa napsun verran kiristettyä. Ja omaa kovaa menin aikaan 20:54. Tyytyväinen olin vetoon.

#komiaflow

Seuraavana päivänä, eli torstaina käytiin Niinan kanssa heti aamusta Jouppiskalla hiihtohissin alla mäkeä ylös-alas ravaamassa. Alkulämmittelyjen jälkeen omaan tahtiin semmoiset puoli tuntia. Juoksin yli puolen välin ja jyrkimmän kohdan kävelin ja taas juosten alas. Tuossa ajassa ehdin kuusi kertaa mäen päälle kivuta. Hapotti niin mahtavasti 👌!

Samalla testissä oli tilaamani Nonamen suunnistussukat, joita monet suunnistaessakin käyttävät. Itse suosin enemmän perinteisiä säärisuojia ja nämä sukat olisikin enemmän juoksuun rospuutto keleille. Eniten mietitytti vaan tuo sukkien koko, sillä jalkaan vetäessä ne vaikutti todella isoilta. Varpaiden kohdasta jäi paljon tilaa ja kantapää nousi ylös. Varret sain vedettyä polvien yläpuolelle asti, mutta ikävästi kävellessä valuivat alas ja sitten tottakai menivät kasaan nilkan kohdasta. Yllätyksekseni jalkojen hiotessa pysyivät kuitenkin juostessa polvien päällä eikä sukat hinkanneet kengän sisällä yhtään. Katsotaan nyt miten reagoivat pesuihin ja pitemmillä matkoilla jalan liikkumiseen kengässä.

Nonamen suunnistussukat

Niinan kanssa huipulla.

Ja sitten viikon toinen...ei kun jo kolmas kisa oli perjantai illalla pimeyden laskeutuessa. Suunnistuksen aluemestaruus yökisat järjestettiin Teuvalla. Omalta osalta ei oikein kisasta voi puhua, kun olin sarjani ainut osallistuja 😐 Ens vuonna vaihtuu sarja, joten ehkä myös osallistujia on silloin enemmän. Päätin ottaa matkan rauhallisesti, sillä koko päivän oli ollut tukkoinen olo ja pelkäsin flunssan iskevän niskaan. Kuitenkin kosteassa ja lämpöisessä syyskuun yössä lima irtosi aivan mahtavasti kurkusta ja ilma kulki aivan loistavasti.

Lähdin koko kisan alkupäässä, joten oli helpottavaa tietää että takaa kyllä tulee valon näyttäjiä. Ei sillä että varsinaisesti pimeää pelkäisin, mutta kunnioitan ja paljon haasteellisempaahan pimeässä metsässä on asetella jalkojaan kuin päivänvalossa. Helpolta näyttävälle nelos rastille tuli kunnon pyörähdys, kun en vaan metsätieltä osannut oikeasta kohdasta nousta rinteeseen. Uudelleen vauhtia ottaessani heijastin vilahtikin puiden oksien takaa. 

AM-yökisoissa.

Yösuunnistuksessa rastit on ripoteltu metsään ihan samalla tavalla kuin päiväsuunnistuksessa, mutta näkyvyyttä helpottamaan joka rastille on laitettu heijastin. Kovin taitavasti oli rastit kyllä Teuvan Parran metsään "piilotettu", että kohdille oli osuttava melko tarkasti että sen rastin kuopasta tai kiven takaa löysi.

Hyväksytyn suorituksen sain ja kaikki muut, paitsi tuo nelos rasti löytyi aivan hyvin. Mukavaa puuhaa jälleen kerran ja tällä kertaa keli tosiaan oli aivan loistava.

Pimeää oli!

Vaikka viikko oli ollut liikunnallisesti hyvin aktiivinen ja korkea sykkeinenkin, ei se onneksi kropassa merkittävästi tuntunut. Torstain mäkitreenin pelkäsin enemmänkin kipeyttävän jalkoja, mutta lievän etureisi tuntemuksen lisäksi ei tullut muuta ja etureidetkin antoivat hyvin periksi kun vaan jatkoi liikkumista. Kuitenkin halusin lauantaista kevyemmän päivän ja niinpä lähdimme koko perhe Nurmon Paukanevalle retkelle. Reppuun pakattiin lapsille motivaatio pipareita ja mehua sekä nuotiolle paistettavaksi makkaraa ja vaahtokarkkeja. Ollaan ennenkin lasten kanssa oltu Paukanevalla ja tykätään paikasta. Paljon tutkailtiin luontoa (nähtiin elävä kyykäärmekin), juteltiin, juostiin ja naurettiin. Hulvattomia tyyppejä nuo pikku ihmiset 😊

Piparien voimalla lasten kanssa Paukanevalla

Lauantai illalla aloitin kolmen yövuoron putken, mutta se ei mulla tarkoita etten voisi kuitenkin liikkua. Olinkin sunnuntaina lupautunut Ninnin seuraksi 30 kilometrin juoksulenkille, kunhan ensin olin saanut muutaman tunnin nukuttua. Sainkin nukuttua tosi hyvin ja lenkki parinkymmenen asteen auringon paisteessa kulki oikein hyvin. Matalilla sykkeillä, litran verran vettä nauttien ja suklaata suuhun ettei energiat loppuneet kesken.

Pitkis hiet otsalla.

Nyt edessä on uusi viikko. Kisaton viikko, kun viikonloppuna on luvassa juhlat.
Iloisen liikunnallista viikkoa kaikille 😊!

~Eija~

Maakuntaviestiä ja sprinttiä

Tämän vuoden suunnistuksen maakuntaviesti kisattiin Alajärvellä ja sinnehän minäkin kaiken muun tohinan keskeltä sunnuntai aamulla kaasuttelin. Edellisenä päivänä oli 16 vuotta sitten valmistuneiden sairaanhoitaja kollegoideni joka vuotinen tapaaminen ja vaikka sieltä ennen puolta yötä kotona nukkumassa olin, väsytti silti. Ystävä perheineen oli yökylässä, joten aamulla ennen lähtöä parhaani mukaan katoin aamupalapöydän ja ehdimme vielä muutaman sanasen vaihtaa. 

Kauniin aamusumun ja -auringon vaihtuessa tihkusateeseen ajelin ajatuksissani. Omaan niskaani olin kasannut merkittävät paineet ja vaikka kuinka yritin niitä karistella, ei se onnistunut. Viime vuoden elämäni isoin suunnistuksellinen virhe ja epäonnistuminen juuri maakuntaviestissä ei jätä mua varmaan koskaan rauhaan. Onneksi joukkueiden kasaaja tasoitti henkistä tietäni tietoisesti tai tietämättään laittamalla mut ankkuroinnin sijaan aloittamaan ja selästä putosi yksi hirsi pois. 

Järjestäjät lupasivat kulkukelpoista mutta suunnistuksellisesti haastavaa maastoa. Hirvikärpäsiäkin riittäisi jokaisen niskaan useampi - voi yäk! 6 osuuksinen miestenviesti sai lähtöluvan ensiksi ja 4 osuuksinen naistenviesti 15 minuuttia myöhemmin. Yhdestä rivistä 19 naisjoukkuetta säntäsi metsään, mä muiden mukana. Taakseni en vilkuillut, mutta edessä ja ympärillä pyöri 3-5 naista ja me kaikki lähdimme metsäpolkua pitkin kohti ykkös rastia. Koko tämä sakki leimasi samalla rastilla ja porukalla kohti kakkosta. Sama rasti jälleen, kuten seuraavakin. Sitten porukalla pyörähdettiin seuraavaa, sillä oltiin kaikki liikaa oikealla. Oma suunnistus oli koko ajan pidettävä kasassa, koska hajontarasti oli jossain kohdassa tultava. Musta tuntui, että mun kompassi viirasi koko ajan liikaa oikealle ja porukalla mentiin yhtä rastia vielä oikein kunnolla liikaa oikealle. Kati tuumasi ääneen, että ollaan liikaa oikealla ja veti koko porukan perässään vasemmalle. En olisi uskonut kuinka sivussa oltiin ja ilman Katia en olisi lähtenyt niin paljon vasemmalta hakemaan. Kiitin jo metsässä. Myöhemmin kun karttaa rauhassa tutkin, tajusin että oltiin ajauduttu kuviorajalle asti.

Alku matkaa.

Matka jatkui, Kärki paikka vaihtui välillä, kuka nyt sitten osui parhaiten rastin kohdalle ensimmäisenä leimaamaan. Kymppi rastille pääsin leimaamaan ensimmäisenä ja sain pienen eron muihin. Hajontarasteja ei tuntunut olevan, tai ainakaan mä en niitä nähnyt yhtäkään ja porukka pysyi melko hyvin kasassa tai yksi oli jossain kohdassa jäänyt kyydistä. Mun rastin otot ei aina ole mitään varmimpia ja letkaa vetäessä perässä tulevat pääsevät aina hiukan helpommalla. Kuitenkin osuin rasteilleni kohdilleen ja muut naiset saavuttivat mut. Viimeiselle rastille oli otettava pientä spurttia ja loppuviitoitus vaihtoon niin lujaa kuin siinä hetkessä vielä irtosi. Jes, kärjessä vaihtoon - toki kolme muuta joukkuetta puolen minuutin sisällä peesissä!

Loppu matkaa.

Hyväksytty suoritus leimantarkastuksessa - huh! Pari hirttä lisää putosi harteilta.

Lyhyt loppuverryttely, kuivat vaateet päälle ja sitten jännittämään huojentunein mielin viestin etenemistä. Sari toi viestiä toiselta osuudelta edelleen kärjessä ja Leena jatkoi samaa varmaa jälkeä. Ero toisena oleviin oli kasvanut kahteen minuuttiin. Heini pääsi ankkuriosuudelleen täysin tietämättömänä kuinka lähellä takaa-ajajat tulevat. Paha paikka. Väliaikarasteilla etumatka oli kaventunut vain pikkuisen ja me jännitettiin maalissa. Tovin odottelun jälkeen viimeiselle rastille ryykäsi kolme naista ja loppu ratkaisu päätyi sitten kirikamppailuksi. Heini taipui toiseksi 8 sekunnin erolla, mutta oli tehnyt todella hyvän suorituksen. Mä olin niin iloinen koko joukkueen panoksesta, vaikka voitto oli taas niin lähellä. Sovittiin, että ensi vuonna jokainen petraa napsun verran, niin josko sitten olisi meidän vuoro...😏

Ilmajokiset -> mä, Sari, Leena ja Heini.

Palkintojen jaosta juoksujalkaa autolle ja lähes talla pohjassa kodin kautta töihin myöhäiseen iltavuoroon. Suihkussa ei ehtinyt käydä, syödä sentään sain kisapaikalla. Illan aikana töissä paineet, suunnistus ja helpotus saivat aikaan lievää päänsärkyä ja hurjan väsyn. Odotti, että pääsee suihkun kautta nukkumaan. Kotona oikaisinkin piikkimatolle makaamaan ja jossain kohdassa yötä oon maton sivuun heittänyt. Piikkimatto on mulle niin toimiva rentoutus ja sillä tuleekin maattua useana iltana nukkumaan mennessä. 

Myöhäisen iltavuoron ja maanantai aamulla koululaisten herättämisen vuoksi yöunet jäivät mulle liian lyhyeksi. Meinasin mennä lasten herättelyn jälkeen takaisin nukkumaan, mutta taivaan täydeltä paistava aurinko kutsui aamulenkille. Oli aivan ihana keli ja vajaan 13 kilometrin rauhallinen juoksulenkki tuntui just hyvältä. Lenkin jälkeenkään en malttanut mennä nukkumaan vaan touhailin muuta ja myöhemmin polkaisin pyörällä iltavuoroon.

Aurinkoisen aamulenkin jälkeen.

Tiistaina aamuvuoron jälkeen perheelle laitoin ruuan aluille, itselle paistoin munakkaan, pakkailin hiukan tavaroita ja kohti Ähtäriä suunnistuksen aluemestaruus-sprintti kisoja. Aivan mahtava syksyinen keli ja mukavasti arki-iltaan osanottajia.

Tykkään sprintti suunnistuksesta sen nopeatempoisuuden ja arvaamattomuuden vuoksi. Muutama väärä askel voi viedä merkityksellisiä sekunteja tai jopa suorituksen hylätyksi. Kielletyt alueet on vain sisäistettävä ja reitinvalinnat tulee pyrkiä tekemään nopeasti. Tänään nämä sujuivatkin muuten, mutta nelos rastille mentäessä tuli kunnon stoppi kun menin jotenkin pyörälle päästäni. Toiseksi viimeiselle rastille töppäilin lähtemällä hiukan kyseenalaista reittiä ja menin sitten muuttamaan reitin valintaani, vaikka näin jälkikäteen ajateltuna olisi ehkä ollut viisasta vaan jatkaa lähdettyä reittiä pitkin. No, joka tapauksessa sarjani voitin, reilun minuutin virheestäni huolimatta.

Tiistai illan sprintissä.

Mun urheilullinen ja liikunnallinen viikko jatkuu vielä tästä. Tiedossa olisi mäkitreeniä, suunnistuksen yökisaa ja juoksu pitkistä viikonloppuna. Kivaa 😁

~Eija~

Lenkillä ajatukset vaaroilla

Se on viisi viikkoa Kolille, Vaarojen maratonille Pohjois-Karjalaan Pielisen rannalle. Se on polkujuoksutapahtuma, jota jostain syystä arvostan suuresti. Ehkä siksi, että se oli ensimmäinen laatuaan johon törmäsin toisten blogiteksteissä ja kertomuksissa. Suomen syksyyn sopien lokakuinen ajankohta asettaa mahdollisuuden pimeydelle, kylmyydelle ja kosteudelle. Hyvät nousumetrit ja saman verran alaspäin takaavat, että henkisen kantin lisäksi tarvitset hyvää kuntoakin. Matkaa taitetaan saman henkisten ihmisten kanssa ja silti olet yksin omien ajatustesi vietävänä.

Mun Vaarojen maraton 2017 oli mahtava elämys, juuri sitä mitä lähdinkin hakemaan. Ja tiesin heti ettei tämä tähän jää. Olin ajatellut tänä vuonna lähteväni Vaarojen reilulle 80 kilometrin matkalle, mutta järjestäjät tekivätkin muutoksia ja juuri tuo matka jäikin pois. Tilalle tuli 65 kilometrin matka. Olin aluksi todella harmissani, mutta pikku hiljaa mieli muuttui ja ymmärsin että näin tämän olikin tarkoitus mennä. Toukokuussa Karhunkierroksella juoksin 55 kilometriä, joten luonteva seuraava askel onkin 65. Näinhän mä olen polkujuoksukilometrejä maltillisesti 10 kilometristä lähtenytkin lisäämään. Eksyn välillä miettimään, kuinka pitkälle kiometrejä saankaan vielä venymään..

Yhdessä auringon kanssa kohti peltoja.

Kolin kilometrit mielessä oon viime viikkojen lenkkejäni aakeilla laakeilla metsäteillä rullaillut. Nousumetrejä on jälleen aivan liian vähän. Viime viikolla kurkun perällä kutitellut flunssan poikanen aiheutti suunniteltujen treenien karsimista ja mäkitreeni vesisateessa olisi ollut liian iso riski. Laskeskellut olen, että pari kertaa ehtisin Seinäjoelle Jouppiskaa tahkomaan syyskuussa, mutta ei se taaskaan ole aivan sitä mitä olin etukäteen tavoitteeksi asettanut. Herääminen asiaan, näin muutama viikko aikaisemmin harmittaa. Mutta ei Kolille lähdetä asiaa harmittelemaan, vaan sitten kiivetään vaaroja niillä voimilla mitä on. Joka tapauksessa kiivetään ja alas rullaillaan.

Metsässä.

Peruskestävyyskunto tuntuu olevan ihan hyvä, tiedän jaksavani jos vaan maltan syödä ja juoda matkalla tarpeeksi. Varusteet löytyy, hiukan myös jo kokemusta (paitsi niiltä 10 viimeiseltä kilometriltä) ja valtavasti sisua. Tiedän, että rankkaa tulee olemaan ja itkukin voi tulla, mutta ennen kaikkea se tulee olemaan elämyksellinen retki. Tätä kirjoittaessa malttamattomuus kasvaa ja tekisi mieli jo päästä starttaamaan.

Lenkin jälkeen.

Syksyn saapuminen, lasten koulujen ja samalla mun osittaisen työajan alkaminen ovat mahdollistaneet jälleen ihanat aamulenkit. Tällä viikollakin yhdessä auringon kanssa oon juossut ja päivät ovat lähteneet mahtavasti käyntiin. Hyvin rauhallista lenkkiä, sillä edelleen hiukan pelkään sitä flunssaa. Lenkin jälkeen aamupala rauhassa ja hyvää luettavaa.

Suosittelenkin Tarja Virolaisen; Juoksijan sielu -kirjaa jos yhtään tosi kertomus juoksemisesta ja siihen hurahtamisesta kiinnostaa! Ihan tavallinen ihminen jää koukkuun juoksemiseen, juoksutapahtumiin ja saavuttaakin itselleen merkittäviä elämyksiä. Niin allekirjoitan hänen monia ajatuksiaan ja tuntemuksiaan.

Aamupala.

Mukavaa lähestyvää viikonloppua kaikille 😊

~Eija~

Ampiaisen pisto ja kultaa

En ole onneksi allerginen ampiaisen myrkylle, sillä muuten olisi jäänyt sunnuntain kisat kisaamatta Kurikassa. Ampiainen tuikkasi mua ilkeästi niskaan odotellessani pyöräsuunnistuksen sprintin aluemestaruuskisojen lähdössä. Kipeää teki ja pistos kohtaa kihelmöi, mutta lievää punoitusta lukuunottamatta muita oireita ei tullut. Sarjamme, naiset 35 ainoat kaksi osanottajaa pääsivät metsään 6,9 kilometrin matkalle (lyhintä reittiä) viimeisinä, mutta eipä oltu sitten muiden jaloissa...tai paremminkin pyörän renkaissa 😁

Mutta kivaa puuhaa oli taas! Ensimmäinen rasti oli tosi pahassa pusikossa, traktoriurien viidakossa. Menin väärää polkua, mutta onni oli kohdilla kun satuin juuri oikeasta kohdasta taluttaa pyöräni toiselle polulle ja rasti olikin suoraan edessä. Toiselle rastille pääsikin isompaa polkua, mutta vauhdin huumassa porhalsin suunnittelemani reitinvalinta polun ohi. No pieni koukku, mutta ei nyt niin kamalan paha. Välillä pääsi luukuttamaan tieosuuksilla, vaikka eipä mun vauhti Suomen ja maailmanmestarien vauhdeille vedä vertoja, niitäkin kun samoissa kisoissa oli. Lopussa vielä toinen polun ohi kaahailu ja mahdollisimman nopeasti yritin korjata virheeni. Kaikista pikku virheistä ja hitaista reitinvalinta päätöksistä huolimatta olin tyytyväinen ja nappasin sarjamme voiton. Naisten pääsarjalla oli sama rata ja siellä Suomen huippu veti yli 7 minuuttia kovempaa. No kyllähän mä löydän ne kohdat joissa pahasti jälkeen jäin. 

Pyörä kisakondikseen.

Tunnin verran oli aikaa hiukan palautella ja valmistautua seuraaviin startteihin, sillä samoilla kisajärjestelyilla Rasti-Kurikka järjesti myös pyöräsuunnistuksen parisprintin aluemestaruuskisat. Parisprintissä yhdessä joukkueessa on kaksi suunnistajaa ja molemmat menevät kaksi osuutta, eli yhteensä 4 osuutta. Päivin kanssa oltiin jo keväällä puhuttu, että mennään sitten yhdessä, joten kiva Päivi että lähdit kaveriksi 😙 Meillä molemmilla on maastossa pyöräilystä ja pyöräsuunnistuksesta melko vähän kokemusta, oikeastaan vasta tänä vuonna ollaan tälle sytytty, mutta hyvillä fiiliksillä lähdettiin naisten pääsarjaan, sillä ikä ei vanhempiin vielä riittänyt.

Päivi ja mä ennen parisprintin starttia.

Mä lupasin aloittaa meidän viestin. Mutta en luvannut vetää heti alussa talla pohjassa, sillä startti pyörien kanssa hiukan jännitti. Pelkäsin kolareita ja mietin miten ihmeessä siinä päästään sujuvasti kun kaikki lähtevät suurin piirtein samaan suuntaan. Ja kyllähän siinä pieni sumppu tulikin, mutta haavereilta taisi kaikki välttyä. Heti oli tiukka nousu raskasta purtsia ylämäkeen. Pisti puuskuttamaan, mutta kyllähän se kone siitä taas käyntiin lähti. Suunnistus lähti ihan hyvin sujumaan, pieniä arvailuja taas, mutta mun mittapuussa ihan ok. Muihin en erityisesti kiinnittänyt huomiota, muutoin kuin antamalla vastaan tulijoille tilaa ja takaa ohittaville samaten. Kerran löin sormeni vastaantulijan sarveen, mutta hetkellistä kipua kummempaa ei siitä seurannut. 

Parisprintin karttapala.

Ensimmäiseen vaihtoon tulin kolme sekuntia kärjen perässä. Päivi nosti meidät johtoon ja mun toinen veto oli samanlainen tasaisen varma, pieniä virheitä ja epäröintejä sisältävä, mutta johdossa tulin vaihtoon. Muut joukkueet napsivat hylättyjä suorituksia väärillä rastileimauksilla ja Päivillä oli mukava homma ankkuroida meidät voittajina maaliin. Etukäteen vähän harmiteltiin, että joudumme pääsarjaan, mutta lopulta altavastaajina hoidimmekin homman mallikkaasti. Olimme erittäin tyytyväisiä! 

Voittajat :)

Tämäkin viikonloppu sitten meni kisatessa ja kyllähän se kropassa jonkin verran tuntuu. Lauantain pohjekramppi tuntui sunnuntaina kävellessä ja metsässä polkeminen hapotti jalkoja lisää. Tuntuu että pyöräily veti myös hartiat hiukan jumiin eikä saunominen ja piikkimatolla makoilu sitä vielä täysin helpottanut. Alkava viikko kuitenkin liikutaan samaan malliin, silti poikkeuksellisesti ilman kisoja. Luvassa on rauhallisia pitkiä lenkkejä, mäkitreenit ja kehonuoltoa.

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille ✋!

~Eija~