Fiinit Fröökynät Multi-Sportissa

Nippa nappa olin Kainuun rastiviikolta palautunut kun edessä oli jo seuraava kesän yksi kivoimmista kisoista. Viime lauantaina nimittäin kisattiin jälleen Ylistaron Kilpa-Veljien järjestämä Multi-Sport seikkailukilpailu. Mulle tämä oli viides kerta mukana ja jälleen uudella joukkueella, Niinan ja Sannan kanssa. Alun perin me olimme nimeltään SuoraKolmio, mutta kuukautta ennen kisaa nimi vaihtuikin Fiini Fröökynäksi sponsorimme mukaan. Saatiin huippu hienot joukkue paidat ja opastusta treenivaatteita fiinimpien asukokonaisuuksien valinnassa.

Kuva @ykvmultisport

Itse kisa käytiin Ylistarossa ja kisakeskuksena toimi urheilukenttä. Jokaisella joukkueella oli oma merkitty pilttuunsa, jonne kisavarusteet tämmättiin. Tunti ennen lähtöä oli kisainfo, jossa käytiin läpi käytännön asioita kisan kulusta ja turvallisuus asiat kerrattiin. Lämmittelyinä otatimme itsestämme joukkue kuvia hyppimällä ja juoksemalla. Hauskaa oli ja lämminkin meinasi tulla, mutta sen verran viileä heinäkuinen tuuli puhalsi, että ennen lähtöä kiskaisin pitkähihaisen paidan alle. Lopulta se oli aivan hyvä ratkaisu, vaikka kisan aikana selkä kastuikin.

Heti kärkeen jokaiselle joukkueelle oli jaettu musta muovipussi, jossa oli tehtävä ratkaistavaksi ja ensimmäinen kartta. Sovimme, että mä nappaan kartan ja silmäilen jo sitä ja terävämpi päiset Sanna ja Niina pähkäilee. Tehtävänä oli laskea sanan MELONTA summa, kun A-kirjain on 1, B-kirjain on 2 jne. Oikean vastauksen saimme toisella yrittämällä ja pääsimme ensimmäisten joukossa matkaan.

Alkuun oli pyöräilyosuus 38 kilometriä. Pyörätietä, hiekkatietä ja teknistä metsäpolkua. Matkan varrella oli rasteja, jotka piti leimata. Mulla oli pyörässä karttateline ja huolehdin suunnistamisesta. Toisen rastin jälkeen piti kääntää karttaa ja rastin jälkeen tielle tultaessa luin karttaa hetken kuin olisimme tulleet jo kolmos rastilta. Ajoimme palan matkaa harhaan. Onneksi kuitenkin huomasin virheeni melko nopeasti, mutta silti kartan lukuvirhe pisti vihaksi. Jälkeen päin kuulin, ettemme todellakaan olleet ainoat jotka olivat kyseisessä kohdassa olleet hetken ulalla.

Kuva @ykvmultisport

Ensimmäinen yllätystehtävä oli Kyrönjoen yli kahlaaminen. Jännitän aina näitä vesistö tehtäviä mutta tämä oli aivan mukava ja virkisti oikein hyvin polkemisesta kuumenevia jalkoja. Tarkkana sai toki olla mutaisille kiville astellessa, mutta pystyssä pysyttiin koko porukka.

Kuva: Mervi

Pyöräilyn jälkeen kurvattiin takaisin urheilukentälle vaihtamaan rullaluistimet jalkaan. Mä olin edellisenä iltana huoltanut omat rullaluistimeni googlen opastuksella. Ehkä rullat hivenen paremmin rullasi, mutta voisihan tämänkin hiukan paremmin hoitaa. Odotin, että tämä olisi tosi rankka pätkä, mutta yllätyksekseni jaksoin hyvin. Kesäkuun yhteistreeneissä jo harjoittelimme letkassa rullaluistelua ja se toimi kyllä ihan hyvin, kunhan ei kärjessä puskenut liian kovaa. Meillä ei ollut köyttä tai muuta sellaista apunarua mukana, mutta tarvittaessa toisen repusta sai hiukan pidettyä kiinni ja väsyneimmät jalat saivat pientä apua. 

Rullaluistimet jalkaan.

10 kilometrin rullaluistelun jälkeen kentälle tullessa taas leimattiin rastilla ja vaihdettiin takaisin pyörän selkään.

Urheilukentällä leimaus.

Jos ensimmäinen pyöräily pätkä oli mulle tuntematonta riettiä, niin toinen pätkä oli tutumpaa, sillä huristelimme myös lapsuuden kotini ohi. Ennen sitä kuitenkin käytiin ampumassa ampumaradalla. Taitavia ampujia olemme, mutta tällä kertaa mulle ja Sannalle tuli yhdet ohilaukaukset. Se tarkoitti kahta sakkorinkiä, joka onneksi oli ihan lyhyt kierros. Jaloille teki ihan terää monen kilometrin pyöräilyn jälkeen hiukan juosta.

Kuva @ninnin_energianurkkaus

Pyöräilimme Ylistaron Mäkipohdon ravikeskukseen. Matkalla pohdimme mikä tehtävä siellä mahtaisi olla. Ehkä jotain hevosiin liittyvää, jotain juoksemista... Lopulta tehtävä oli vetää ravikärryjä yhden kierroksen, eli kilometrin verran. Kärryt olivat kevyet, mutta se kilometri tuntui todella pitkältä. Hauska tehtävä kuitenkin.

Kuva @ykvmultisport

Polkien jälleen urheilukentälle ja sieltä juosten 2,5 kilometriä melonta paikalle. Meloen piti käydä viisi rastia leimaamassa. Tätäkin olimme harjoitelleet ja valmiiksi miettineet paikat, mutta matkan taittuessa suunnitelmat laitettiin uusiksi. Sanna sai paikan istua keskellä ja opastaa mua ja Niinaa melomisessa. Ensimmäinen rastin leimaus oli mennä ihan karille, mutta seuraavat neljä sujui loistavasti. Takana kovalla rytinällä tuleva joukkue ei saanut meitä kiinni, vaikka kovasti odotimme heidän juuri melonnassa meidät saavuttavan.

Rauhassa kanoottiin.

Kaksi kilometriä melontaa meni hyvin. Ei kastuttu ja vaikka mutkittelimme, niin rasteille lähestyminen tosiaan meni hienosti.

Melomassa.

Juoksu takaisin urheilukentälle ja vielä loppuun juuttisäkillä hyppelyä. Jalkoja hapotti jo ihan kiitettävästi, mutta fiinisti meidän joukkue loikki viimeisetkin loikat ja kirmattiin maaliin.

Pussihyppelyä :)

Olimme lopulta Trio Lady sarjassa ihan ylivoimaiset, sillä voitimme lähes tunnilla toiseksi tulleet. Yhteensä matkaa tuli 77 kilometriä ja aikaa kului 4:31. 

Maalissa :)

Trio Open sarjan voittajat käyttivät aikaa 3:43. Kova taso oli tänäkin vuonna tuossa Open sarjassa. Parhaimmalla joukkueella oon siellä yltänyt neljännelle sijalle kolme vuotta sitten.

Oli todella hauska ja innostava seikkailukisa jälleen. Kiitokset Ylistaron Kilpa-Veljien järjestelyporukalla! Ison työn olitte tehneet. Arvostan!

Meidän joukkue oli aivan mahtava, joten kiitos Sanna ja Niina panoksestanne. Tätä olisi kiva tehdä lisääkin ja olemme jo tutkailleetkin muitakin seikkailukisoja. Katsotaan nyt saadaanko aikatauluihin joku sopimaan.

Palkinnoksi Fiskarsin oksasakset.

~Eija~

KRV 2019

52. Kainuun Rastiviikko kokosi valtavan määrän suunnistajia Sotkamon Tipasojalle. Suosion salaisuus kenties piili upeissa kangas- ja harjumaastoissa, rastiviikon perinteissä ja siinä että sarjoja löytyi eliitin kilpasarjoista kaiken ikäisille kuntosarjalaisille. Kainuun Rastiviikko on maailman toiseksi vanhin suunnistusviikko tapahtuma ja tulosluettelosta saattoikin löytää useiden kansallisuuksien edustajia. Ruotsista taisi olla eniten osallistujia suomalaisten jälkeen. 

 Rastiviikolla suunnistetaan neljänä päivänä ja kahtena päivänä on huilia. Tai no halutessaan välipäivinäkin pääsi sprinttisuunnistamaan Vuokatin Urheiluopiston ympäristössä. Neljän pääsuunnistuspäivän mukaan laskettiin kokonaisaika ja sen perusteella selvisi sarjojen voittajat. Pääsarjoilla oli viimeisenä päivänä takaa-ajolähtö, muilla arvotun lähtöajan mukaan. 

 Mulle tämä oli käsitykseni mukaan kolmas kerta Kainuun Rastiviikolla. Ensimmäisen kerran olen ollut isän kanssa joskus nuorena. Ystävän seurassa vuonna 1998 ja nyt vihdoin taas. Vuorotyötä tekevänä heinäkuun loma osuu omalle kohdalle vain joka kolmas vuosi ja lasten ollessa pienempiä ei kovin houkutellut viikoksi lähteä melko kauas vain mun suunnistamisen vuoksi. Nyt sentään meitä on kolme jotka suunnistaa 🙂

Kisakeskuksen säpinää. Hyvät oli järjestelyt!

 Tänä vuonna suunnistin D40A-sarjassa, eli yli 40 vuotiaiden kilpasarjassa. Valittavana olisi ollut myös lyhennetyt matkat, mutta jotenkin se ei tunnu omalta yhtään. 

Ensimmäisenä päivänä tulossa maaliin.

Mun viikon suunnistustulokset näyttää tältä;

1.pv 5,0km 41:05 sijoitus 18. (53 osanottajaa)

2.pv 6,7km 58:35 sijoitus 10. (50 osanottojaa)

3.pv 3,8km 33:10 sijoitus 13. (50 osanottojaa)

4.pv 5,2km 38:10 sijoitus 4. (48 osanottojaa)

Ensimmäisen päivän karttaa ja viimeinen rasti.

 Sijoitukset kertoo paljon kuinka on mennyt. Ensimmäisenä päivänä tuli kahdelle rastille kunnon virheet. Ihan pysähtyä piti ja pyöriä ympäri että paikallisti itsensä. Lopussa kasi rastille mennessä venäytin vasemman nilkkani ja sata metriä meni ontuen. Näin jo mielessäni nilkuttavani maalissa ensiaputeltalle hakemaan kylmäpussia, mutta nopeasti kipu hellitti. Lopulta vasta illalla muistin nilkkani kun venytellessä tuntui lievää kipua. 

Tytöt odottaa lähtöä.

 Ensimmäisenä päivänä maasto oli ihanaa kangasmaastoa ,jossa tossu lensi varpujen yli ja näkyvyys oli hyvä. Toisena suunnistuspäivänä meidät vietiin tiheikköihin ja risukkoihinkin. Hyödynsin mahdollisuuksien mukaan polkuja ja metsäteitä, sillä metsän puolella on meno hitaampaa ja suunnan kanssa pitää koko ajan olla tarkkana. Suoritus oli edellistä parempi ja vain kolmella koukkauksella selvisin. Pääsin tuloksissa juuri kymppisakkiin, mikä oli mun henkilökohtainen tavoite.
Venähtänyt nilkka ja vanha oikean jalan kantapään ulkosyrjän kipu tuntuivat metsässä.

Joka kisapäivän jälkeen piirreltiin karttaan kuljettu reitti.

 Kolmantena suunnistuspäivänä oli sujua jo todella hyvin, kunnes kymppi rastille tein todella typerän virheen. Rasti oli kahden suoalueen ja ojien välissä. Olin oikein hyvin kartalla missä menen, kunnes yhtäkkiä alan epäröidä ja vaihdoin suuntaa suon yli väärään mäkeen. Pysähdys ja kartan tutkiminen ja tajusin typeryyteni. Vauhdilla takaisin ja suoraan rastille. Kuitenkin menetin tässä jopa vajaa kaksi minuuttia ja putosin kymppisakin ulkopuolelle. Virhe harmittaa edelleenkin kun sitä kartasta tutkin. Pitäisi vaan luottaa itseensä ja pysyä suunnassa. 

Kolmannen päivän karttaa. Oranssilla kulkemaani reittiä.

Tänään, rastiviikon viimeisenä päivänä lähdettiin heti jyrkkää harjua ylös. Sai jalat heti hapoille ja sykkeet ylös. Harjun päällä sai piiskata itseään juoksuun ja kohti rastilippuja. Saimme suunnistaa ensimmäisen päivän kaltaisessa, avoimessa maastossa. Pyrin vain mahdollisimman tarkkaan suunnistamiseen ja vain parilla pienellä koukulla selvisinkin. Sijoitus neljänneksi oli iloinen yllätys, itse asiassa se tuntuu valtavan siistiltä! Tällä suorituksella sain itseni kiilattua kokonaisaikatuloksissa 10. JES! Vaikka kolmantena päivänä jo luulin pelin olevan pelattu, onnistuin sittenkin tavoitteessani.
Kahtena viimeisenä päivänä jalat eivät lieviä pohjekireyksiä lukuunottamatta kipuilleet yhtään.

Mainittakoon vielä, että jokaisena kisapäivänä vedin sarjani nopeimman loppusuora-ajan! Seuramme sisällä leikkimielisesti kisailemme kuka vetää sen nopeiten, joten täysiähän se pitää sitten mennä.

Kolmannen päivän rastimääritteet.

Nyt ollaan vajaan kuuden tunnin ajomatkan jälkeen kotona. Olo on hiukan väsynyt, mutta erittäin onnellinen kuluneesta viikosta. Tämän kesän ensimmäinen lomaviikko tuntuu olleen pitempi kuin yksi viikko, sen verran paljon on tullut touhattua. Nyt jo harmittaa, että seuraavan kerran rastiviikolle pääsee ehkä vasta kolmen vuoden päästä. 

~Eija~

Aktiivilomalla Vuokatissa

Kainuun Rastiviikko on vielä kesken, sillä tänään ja huomenna perjantaina vielä suunnistetaan. Täälä on kuitenkin ehtinyt kisojen ulkopuolella ja välipäivinä tehdä vaikka ja mitä. Joten tässä lomailu kuulumisia ja seuraavassa postauksessa sitten itse kisaviikon kuulumisia. 

Vuokatin huipulla.

 Meillä on kämppä Kattikeskuksessa, Vuokatissa. Vaatimukset kämpälle oli pyykinpesukone, sauna ja keittiö ja nämä siis löytyvät. Sijainti on erinomainen, sillä tästä singahtaa helposti paikkaan kuin paikkaan ihan jalkaisinkin. Parasta on tietysti ollut Vuokatin polut, joilla olen sunnuntain tulopäivää lukuunottammatta käynyt juoksemassa. Olimme reissaamisesta ja telttaöistä niin väsyneitä sunnuntaina, että saunomisen jälkeen sammuimme nopeasti pehmoisiin sänkyihin. 

Sapporon polku.

 Maanantaina kävin juoksemassa vajaan 10 kilometrisen Sapporon lenkin, joka luokitellaan vaativaksi poluksi. Tiukka nousu laskettelurinnettä ylös, lisää kivikkoista ja juurakoista nousua metsän puolella, kunnes tasaisempaa pitkospuu ja neulaspolku pätkää. Vuokatin vaaran huipulta oli hulppeat näkymät. Alaspäin tullessa sai olla tarkkana miten jalkansa asettelee, sillä sateen jälkeen oli melko liukasta ja mulla oli jalassa normi juoksulenkkarit. 

Eino Leinon polku.

 Tiistai illalla vuorossa oli pätkä Eino Leinon polkua, joka meni osittain samaa reittiä kuin Sapporon lenkki. Tämä oli selvästi suositumpi, sillä paikoin polku oli todella leveää. Pitkät portaat huipulta alas metsälammille olivat todella hienot. Oli ihanan hiljaista ja vain pari muuta lenkkeilijää tuli iltamyöhällä vastaan. 

Koukkasin tutustumassa myös urheiluopiston maisemiin ja sain lenkille jälleen pituutta vajaa 10 kilometriä.

Leveää polku baanaa. 

 Eilen keskiviikkona lähdin aikaisemmin jo iltalenkille ja suuntasin Piimä-Heikin lenkille olettaen sen olevan tasaisempi kuin edellis iltojen polut. Ei se tasainen kuitenkaan ollut, mutta vauhdin yritin pitää maltillisena. Jonkin verran viikon liikkumiset kropassa tuntuu, mutta nyt ei malta olla käyttämättä näitä maastoja hyväksi. Hyviä nousumetrejä, maltillista vauhtia ja silti mukavaa sykevaihtelua.

Piimä-Heikin polulla. 

Tästä helposti saisi käsityksen, että mä olen täälä vain juossut. No ei se aivan näin ole mennyt. Suurin osa ajasta on touhattu perheenä yhdessä ja tekemistähän täälä riittää. Maanantain sateisena välipäivänä muun muassa kävimme hohtokeilaamassa, jonne sateesta huolimatta kävelimme. 

Tiistain lämpöisenä päivänä pulikoimme Hiukan uimarannalla ja kävin lasten kanssa rullaluistelemassa sillä seurauksella että sain kyynärpäähäni asfaltti-ihottuman muutaman päivän koristeeksi. Meillä Pohjanmaalla ei ole mäkiä, mutta täälä niitä on joka paikassa, enkä niissä osaa mennä. Onneksi se olin kuitenkin minä joka lipat heitin eikä kukaan lapsista. Osuvammat menopelit olisivat maastopyörät, mutta niiden mukaan vetäminen olisi ollut aivan liian työlästä, kun auto muutenkin oli aivan täynnä. 

Hohtokeilaamassa. 

Rullilla nurin. 

Eilen keskiviikkona oli jälleen välipäivä ja me lähdettiin aamusta Kajaaniin markkinoille. Normi markkinameininkiä mitä meilläkin päin ja ajattelin että sillä erotuksella vain että tuttuja täälä ei tapaa. Äimistys olikin suuri kun yhdellä myyntikojulla törmäsin Maija-Liisaan. Ihan some-tuttuja ollaan ja kerran aikaisemmin nopeasti nähty. Maija-Liisan blogi löytyy täältä. Maija-Liisa on myös menossa Ylläkselle juoksemaan ensi viikolla. Tämä keskustelu herätti mutkin taas tajuamaan, että mun yli sadan kilsan eka juoksu lähestyy vääjäämättä. Tässä lomaillessa ei vain ole asiaa kunnolla ehtinyt tajuta. Toki sen verran asia takaraivossa on, että tällä viikolla vielä huolettomasti annan itseni kilometrejä kerätä ja ensi viikolla enemmän lepoa. 

Maija-Liisa ja mä .

Ihana kisa-lomaviikko ollut. Onneksi vielä hetken saa näistä maisemista nauttia. 

Suosittelen Vuokattia lomakohteena ihan kaikille. Tekemistä ja kokemista löytyy !

~Eija~

SM-keskimatka käyrillä

Mulla alkoi kesäloma. Pakkasimmekin automme täyteen kaikkea mitä nyt viikon kotimaanreissussa voikin tarvita. On vaatetta lämpimään ja viileään keliin, uimiseen ja sateeseen. Liikkumiseen suunnistuskamaa ja rullaluistimia, muuhun luppoaikaan kirjoja ja pelejä. Reissumme kaksi ensimmäistä yötä päätimme retkeillä kirjaimellisesti ja mukana on teltat, makuualustat ja -pussit. Sanotaanko näin, että tilaa autoon jäi vain hengittämisen verran. 

 Rumavaaralla nukutun yön jälkeen ajelimme kohti Taivalkosken Mustavaaraa, jossa oli reissumme ensimmäinen kohde. Suunnistuksen SM-keskimatka kisattiin siellä. Meidän perheestä ainoastaan mä pääsin suunnistamaan, mutta sain jollain konstilla heidät kaikki mukaan kannustamaan. Reissaamiseen liittyvä yleinen härdelli vei niin paljon mun huomiota, että aika lungisti keskityin kisaan. Tästä sain kuullakin, mutta toisaalta ei ollut mitään etukäteis paineita menestyä. 

SM-keskimatkan kartta, D40

 Lähtöpaikalla kartan näkeminen sai mut hiukan mietteliääksi. Kartta oli käyriä ja soita täynnä. Vain yksittäiset ojat ja polut löytyi avuiksi. Huh, voisi tulla vaikeaa. 

Otinkin alun maltilla. Piti päästä kartalle ja keskittyä kunnolla. Suunnalla eteenpäin. Ja ihan ok:sti se lähti. Ykkönen hyvä, kakkonen epäröiden ja kolmonen taas hyvä. Neloselle kaarto vasemmalta ja pysähtyen piti varmistella. Seiskalle kunnon virhe. Luin käyrää väärin, mutta onneksi sain nopeahkosti kiinni. Loppu matka meni itsevarmemmin vaikka viimeisellä rastilla olin mennä halpaan ja leimata toisten viimeisellä rastilla. Onneksi olin tarkkana koodien kanssa. 

Maalissa sain kannustajil

 Tykkäsin kartasta, maadtosta ja suunnistuskin sujui kunhan vaan luotin itseeni. Vauhtia löytyy, jos vaan saisin suunnistuksen paremmin rullaamaan. 

Sijoitus naisten 40 sarjassa oli 11. Meitä oli kaikkiaan 40 osanottajaa, joten tähän suhteutettuna oon tyytyväinen. Hyvä fiilis jäi. Toki oma tavoite oli päästä kymppisakkiin ja virheettömällä suorituksella olisin siihen pystynytkin. Voittajalle toki hävisin kuutisen minuuttia. 

Tuloslista.

 Pirteiden matkalaisten kanssa jatkoin matkaa kohti seuraavaa kohdetta, joka on sunnuntaina alkava Kainuun Rastiviikko. Ajelimme siis etelään päin ja pysähdyimme Laahtasen järven rannalle. Kaunis paikka ja ihan yksin meidän. Kevyttä retkeilyä, iloista leirielämää ja laskeva ilta-aurinko. Kello on jo puolen yön ja teltoissamme hiljenee. 

Mutta vain hetkeksi. 

Yö laskeutuu Laahtasella.

~Eija~

Keskikesän juhlaa

Ihanaa juhannusta kaikille! 

Yyterin hiekkarantaa

 Me saavuttiin eilen Yyteriin isolla kaveri porukalla. Meitä on yhteensä viisi perhettä. Juhlimme 40 vuotissynttäreitämme ja lahjaksi toisillemme annamme yhteistä aikaa. Ihan paras ja varmasti ikimuistoisin lahja. 

Ja Yyteri on aivan mahtava paikka lasten kanssa ja tänä juhannuksena kelitkin suosii! 

Ihana ranta.

 Jo nyt on uitu monta kertaa meressä, rakennettu hiekkalinnoja ja -pyramideja, leikitty yhdessä rannalla hiekka pöllyten, lenkkeilty ja virutettu hiekat varpaiden väleistä kylpylässä. Illalla on luvassa pitkä päivällinen koko sakilla. 

 Tämä on ihana pieni lomalta tuntuva pala , ennen kuin palaan vielä viideksi päiväksi töihin ennen kesälomaa. Tässä hetkessä annan kropalle hieman lepoa kevyesti lenkkeillen, rentoutuen ja syömällä kunnolla. Loman kärkeen kun heti lähtee kisarumba taas käyntiin. Jos suunnitelmat pitää, tulee lomalla 10 kisastarttia tehtyä. 

Iltalenkillä

Mutta nyt on aika ystävien kanssa ❤

Venyttelyt rannalla ystävien kanssa. 

~Eija~

Happoja jalkoihin ja pölyä keuhkoihin

Tässä ehti juuri sopivasti kroppa palautua ja univaje korjaantua jukolasta, joten laahaava mieli tarvitsi pienen adrenaali ruiskeen just tähän. Onneksi Päivi olikin haastanut Seinäjoen hiihtoseuran järjestämään vertikaalitonniin ja olimme saaneet kelpo joukkueen sinne suunnistusseuramme naisista koottua.

Kyseessä oli ensimmäistä kertaa järjestetty raaka juoksukilpailu 1000 metriä ylös päin. Nuo metrit kerättiin Seinäjoen Jouppiskalle rakennettuja leveitä puuportaita juoksemalla ylös ja alas. Yksi kierros oli 500 metriä, joten kokonaisuudessaan kierrettävää oli 20 kierrosta. Sarjoina oli yksilöt ja joukkueet. Joukkueessa sai olla 3-8 jäsentä ja me saatiin neljä naista liikkeelle -> Sari, Päivi, Elisa ja minä. Tämä tarkoitti jokaiselle 5 kierrosta. Ei kuulostanut pahalta yhtään.

YKV suunnistus naiset ✌

Lähtö tapahtui mäen alta. Aluksi oli 250 metriä kuntopolkua ja sitten portaille. Mä sain aloittaa ja ihan mielelläni sen tein. Joukkuueessa juoksevana sai heti alusta juosta hiukan reippaammin kuin yksilösarjalaiset, jotka siis juoksivat itse kaikki 20 kierrosta ja olinkin mäen päällä ensimmäisenä naispuolisena. Mäen päällä nypättiin laudasta aina kierroksen päälle numerolappo, joka osoitti juostut kierrokset. Ja sitten vuoron sai seuraava juoksija. Tässä välissä ehti pikkuisen palautua, hörppiä juotavaa ja kannustaa toisia juoksijoita.

Portaissa ilme hetkellisesti vakavoituu.

Porukkaa oli todella mukavasti paikalla ja vaikka tuo nouseminen on valtavan raakaa touhua, oli yleisilme osallistujilla iloinen. Hattua nostan jokaiselle osallistujalle ja erityisesti yksilösarjassa menijöille! Itsellä ensimmäinen nousu tuntui enemmän kurkussa ja keuhkoissa, kolmannella nousulla jalatkin ilmoittivat heränneensä ja viimeiset yritin vain mennä samaan tahtiin kuin edelliset. Muuten juoksin koko ajan, mutta jyrkimmät yläportaat laitoin pitkäksi kävelyaskeleeksi joka toiselle portaalle ja näin pääsi sutjakkaasti eteenpäin..tai siis ylöspäin. 

Keskisyke oli 126 (pysäytin mittauksen aina tauolla) ja maxsyke 158, joka tuli viimeisessä nousussa. Keskivauhti oli 6:41. Omaan juoksuun kului aikaa 17:40 ja matkaa oman kellon mukaan kertyi 2,65 km.

Maalissa olimme ajassa tunti ja 22 minuuttia ja sijoitus 11. Hieno juoksu koko porukalta!

Vaihtoalueen säpinää.

Melko kalliiseen osallistumishintaan kuului juoksun aikaisen vesi/mehu tarjoilun lisäksi keitto. Hotkaisin sen melko ripeästi polttaen suuni ja rullailin takaisin mäen alas pyörälleni ja polkaisin töihin. Hiki otsalla ehdin vielä töihin ja yövuoroon. Joskus...tai aika usein nämä aikataulut menee tosi tiukalle.

Kotiin päin viestittelin selvinneeni loukkaantumatta portaissa ja ehtineeni töihinkin. Oli aika kivaa. Sain vastaukseksi;

"Kiva että oli kivaa, eihän sitä muuten kannattaisi tehdäkään 😄"

~Eija~

Elämyksiä ja ärsytystä Kangasalla

Tämän vuoden Venlojen ja Jukolan viestiin Kangasalle en lähtenyt yksin, vaan sain mukaani tärkeimmät kannustajani ja tukijani; lapset ja miehen. Heidän lopullinen mukaan lähteminen oli lähes täysin kelistä kiinni, sillä vuoden 2016 Lappee-Jukolan kaltaiseen keliin en perhettäni olisi mukaan kiskonut. Nyt onneksi lupailtiin poutaa ja melko lämmintä keliä. Reilun parin tunnin ajomatka taittui rattoisasti muun muassa ´koska ollaan perillä`-kysymyksin, mutta perille löysimme ja pääsimme kantamaan ja työntämään tavaroitamme pellolle.

Yö Kangasalla

Se perinteinen ja elämyksellisin yöpymismuoto jukolassa on ehdottomasti teltta. Teltta-alueet ovat valtavia ja seurat varaavat omat paikkansa etukäteen. Meidän viiden hengen perheemme varautui yhteen yöhön kahdella teltalla, viidellä makuupussilla ja alustoilla sekä tietysti tyynyillä. Tarkasti kahden päivän vaatteet (sunnuntaille kevyemmin kun oli luvattu tosi lämmintä) ja mulle suunnistusvaatteet kertaa kaksi. Ruokaa yhden kylmälaukun verran ja pussillinen kuivamuonaa ja vesipullot. Suunnittelimme käyvämme kerran lauantaina kisakeskuksessa syömässä ja niin teimmekin.

Näin jälkikäteen voi sanoa, että vaatetta oli just sopivasti ja ruoka riitti tarkasti. Lapset kantoivat osan tavaroista ja heille varatut kaksi pyörää ja yksi potkulauta helpottivat suuresti liikkumista.

Pala teltta-aluetta

Jukolassa on jo vuosien ajan huomioitu perheen pienimmätkin, esimerkiksi joinain vuosina on ollut lapsiperheille autojen parkkeeraaminen lähemmäs kisakeskusta, on muksulaa, lapsiperheiden ruokalinjastoja ja muuta ohjelmaa. Muina vuosina kun meidän lapset ovat olleet mukana, olemme olleet asuntoautolla liikkeellä, mutta nyt kun nuorin on jo kohta 8 vuotias, sujuu telttamajoitus myös näppärästi. Äkkiä lapset oppivat löytämään meidän teltat teltta-alueen telttamerestä ja kulkemaan omin päin kisakeskuksesta teltoille. Muuten ihmispaljoudessa oli oltava silmätarkkana, ettei pitkäksi aikaa kukaan kadonnut. Meidän lapset keksivät melko näppärästi touhaamista melkein paikassa kuin paikassa. Nytkin lasten korkuiset heinikot olivat ihan paras juoksentelu paikka, kun rauhallinen kävely kulkuväylillä oli niin tylsää.

Lasten korkuista heinikkoa

Kun tämä tärkein, eli lapsilla kaikki hyvin oli kunnossa, pääsi nauttimaan myös itse pääasiasta, eli Jukolan tunnelmasta. Lauantaina iltapäivällä klo.14 pääsivät venlat matkaan. Me pääsimme hyvään paikkaan, ihan kärkijoukkueiden lähtöviivalle todistamaan lähdön sähköistä tunnelmaa. Lähtö tapahtui kapealta hiekkatieltä. En tiedä miltä aloittajista tuntui, mutta katsojana lähtö näytti sujuvan ihan sutjakkaasti. 

Venlojen viestin lähtö.

Mulla oli seuramme ykkös joukkueen ankkuriosuus, linnuntietä 7,9 kilometriä. Viime vuoden 396. sijan parantamisen asetin tavoitteeksi. Edellisten osuuksien vaihtosijat pyörivät 550 paikkeilla. Sen verran ehdimme vaihtaa tuntemuksia, että maasto on haastava ja on kivikkoa. Ennen omalle osuudelleni lähtöä pääsin vaihtoalueelta hyvin seuraamaan voittajan tuloa maaliin. Voittaja oli norjalainen suunnistusseura Fredrikstad SK.

Mun sydämen muotoinen venlojen viestin ankkuriosuuden rata.

Mukava oli lopulta lähteä itsekin metsään. K-rastille oli pitkä, noin kilometrin verran matkaa,mutta siinä ehti hiukan tutustua karttaan ja tehdä ensimmäisille rasteille reitinvalintaa. Toki mukavalla rennolla askeleella tein ykkös rastille heti typerän kaarroksen oikealta. Tarkemmin suunnistaen jatkoin matkaa. Toisen kaarroksen tein juomarastin jälkeen kasi rastille ja tämä meni ihan huolimattomuuden piikkiin, kun ajattelin vain nousevani mäelle ja leimata, mutta nousinkin liikaan vasemmalle. Tämän jälkeen taas sujui rutiinilla. Toiseksi viimeistä rastia lähestyessä kuului jo maalialueen kuulutus ja siellä oli 400. joukkue tulossa maaliin. Tavoite 400 sakkiin jäi saavuttamatta. Vajaa kolme minuuttia joukkueemme yhteisajasta pois ja olisimme tuon tavoitteen saavuttaneet. Nyt lopullinen sijoituksemme oli 420. Niin lähellä, mutta niin kaukana. Aikaa mulla meni 1:06.

Venlojen viestissä tulossa maaliin.

Vaikka hiukan tuo sijoitus jäi harmitamaan, oli joukkueemme suoritus silti hyvä. Omaa suoritusta läpi käydessä positiivista oli virheistä huolimatta kelpo suunnistus ja juoksuvauhdin ylläpito. Ankkuriosuuden sijoitukseni oli 204. ja nostin kuitenkin 124 sijaa. Kartta oli hyvä ja ratakin ihana sydämen muotoinen. Kerran heitin kunnon voltin mättäällä, jolloin löin oikean sääreni jonnekin ja kartta lensi levälleen. Jalassa on arka kohta, mutta ei kuitenkaan mitään mustelmaa tai ihorikkoa tullut.

Perhe oli vastassa maalissa, näin olin toivonutkin. Kävin pesulla ja sitten syömään. Puimme lisää vaatetta teltoilla ja suuntasimme shoppailemaan. Mukaan tarttui kahdet suunnistuskengät (itselle ja tyttärelle), energiageelejä (mulle) ja ulkoiluhousut (miehelle) sekä pehmikset koko perheelle.

Pian piti lähteä hakemaan hyvää paikkaa josta seurata jukolan lähtöä. Paikka, jossa olimme venlojen viestin lähtöä seuraamassa oli niin ruuhkainen, että suosista siirryimme viimeisten rastien tuntumaan, jossa oli screeni ja pieni rako lähtöviitoitukselle. Siinä sitten kulutettiin aikaa hieromalla toistemme hartioita ja keksimällä jotain juttua, kunnes kello 23 lähtölupa annettiin hornettien ylilennolla kuten venlojen viestissäkin. Muutamassa minuutissa valomeri katosi metsään ja me suuntasimme teltoille. Poikkeuksellisesti en jäänyt seuraamaan viestiä, vaan kömmin yhdessä lasten kanssa makuupusseihin odottamaan unta. Kovin katkonaista se uni oli teltan ulkopuolelta kuuluvien äänien ja kovahkon alustan vuoksi, mutta torkahdellut olen. Hetkellisesti yöllä oli aika kylmä, mutta kun kello aamulla ennen seitsemää herätti lämmitti aurinko jo mukavasti.

Jukolan viestin lähtö.

Jukolan viestin voittajajoukkue, Stora Tuna OK oli jo tullut maaliin. Meidän seuran kolmos joukkueesta viidennen osuuden viejä oli vielä metsässä. Mä aloin kiristelemään suunnistuskenkien nauhoja ja suuntasin kisakeskukseen. Ankkuriosuuden yhteislähtö oli klo.09 ja puoli tuntia meidän perään vielä muiden osuuksien, jotka eivät ole päässeet matkaan. Aurinko lämmitti todella paljon, joten luvassa oli kuumahko vajaan 13 kilometrin lenkki.

Pala jukolan ankkuriosuuden karttaa ja rei´itetty emit-lipuke.

Oon ollu jukolan yhteislähdössä kolmesti ennenkin ja ihan ensimmäisellä kerralla muistan oikein peljänneeni sitä sonni laumaa, mikä ympäriltä samaan aikaan lähti. Sen jälkeen ei lähdöissä ole peljättänyt, mutta tällä kertaa ärsytti se valtava ruuhka. Jouduin lähtemään todella takaa ja ohittamaan ei alkusuoralla päässyt. Eikä tilanne helpottanut metsään päästyäkään. K-rastia en edes nähnyt, sen verran paljon oli edessä pitkiä selkiä. Siinä ruuhkassa, letkan jatkona jälleen ykkös rastia vasemmalta ohi. Sitten vastavirtaan rastille ja takaisin tulosuuntaan. Tässä vaiheessa oli ihan hyvä, että vauhti oli rauhallinen, pääsi taas paremmin kartalle ja ideasta kiinni, mutta odotuksista huolimatta se ruuhka ei helpottanut missään vaiheessa. Joitain pätkiä pääsi menemään reippaammin, mutta muuten ihan sumpussa. Tiheiköissä ja risukoissa tuli oksaa naamalle, kivikkoiset alamäet mentiin ihan madellen ja kun jonkun ohi pääsi, oli edessä uusi selkä. Ei ole ehkä koskaan ärsyttänyt yhtä paljon. 

Jukolan viestissä maalissa.

Energiat riitti hyvin, suunnistuskin alun kaarron jälkeen sujui, mitä nyt pari rastin väliä jolkottelin vain letkan perässä kun ärsytti koko letkajenkkailu. 6 minuuttia yli kahden tunnin suunnistaminen oli ihan ok suoritus, mutta kahden tunnin alitus olisi ollut mahdollinen. Se jäi harmittamaan. Nostin joukkueen sijoitusta 121 pykälää sijalle 1090. Tavoite 1000 sakkiin jäi melko kauas.

Jälkispekuloinnit kartan kanssa.

Erityisesti jukolan viestin aikana ärsytti maastokin ja ehkä juuri maaston haastavuuden vuoksi oli niin ruuhkaista ja letkajuoksua. Kartta oli hyvä ja radat mielestäni mukavat. Kisakeskus oli kompakti ja toiminnot toimivat mielestäni hyvin. Lasten kanssa kaikki meni pikku väsymisistä huolimatta hyvin ja vaikka jonotusaika auton parkista pois kesti todella kauan, pääsi sen jälkeen sutjakkaasti lähtemään kotiin päin.

Suunnistuksellisesti kuitenkin jotain jäi hampaan koloon. Ja tätä täytyy vielä itsekseen pyöritellä ja sitten jatkaa eteenpäin.

~Eija~