Onnistunut KKH

 Toisinaan on hyvä vaihtaa roolia ja nähdä asioita myös toisesta näkökulmasta. Ja nyt puhun urhailutapahtumiin osallistumisessa ja niiden järjestämisessä. Oon osallistunut lukuisiin erilaisiin kisoihin, hyvinkin pieniin, kuten kansalliset suunnistuskilpailut tai kylähölkkä, mutta myös isoihin kuten NUTS:n polkujuoksukisat tai esimerkiksi Tukholman maraton ja Jukolan viesti. Niin osallistujan kuin järjestäjän rooli on todella tärkeä, eikä ilman toista olisi koko tapahtumaa.

Viime perjantaina meidän suunnistusseura järjesti Komian Kirkon Hölkän Ylistarossa. Hölkällä on pitkät perinteet keväisenä kisana, mutta nyt jo toinen vuosi peräkanaa jouduimme koronan vuoksi siirtämään tapahtuman elokuulle. Tämä ajankohta asettaa haasteita useiden päällekkäisten tapahtumien vuoksi ja joillekin se ei palvele kauden päätavoitteita. Kuitenkin saavutimme haasteet huomioon ottaen mukavan reippaan 100 juoksijan osallistuja määrän. Tapahtumaan löytävät useat uskolliset osallistujat ja ilokseni joukossa oli ihan ekaa kertaa ikinä juoksukilpailuun osallistuvia tai ensimmäistä kertaa puolimaratonin juoksevia. Itsekin muistan oman puolimaraton juoksuni noin 25 vuoden takaa ja aikaa kului silloin jotain 2:20.

Maarit ja mä. Kuva Kirsti Kontturi

Komian Kirkon Hölkän järjestelyt koskettivat suunnistusseurani muita tänä vuonna järjestettäviä tapahtumia sen vuoksi enemmän, että toimin hölkässä kilpailunjohtajana Päivi kaverinani. Viime vuonna vedettiin homma ensimmäisen kerran onnistuneesti läpi, joten nyt jotkut asiat hoituivat jo helpommin. Silti hommaa oli paljon ja jokunen yökin meni pyöriessä kun kesken unien muisti asian mikä pitää hoitaa. Avainasemassa on hommien jakaminen ja sitten se että voi luottaa että luvatut asiat hoidetaan. Mieleen tupsahtavat asiat ja huolet pitää sanoa ääneen ja yhdessä ne jotenkin ratkotaan. Onneksi meidän porukassa on eri osa-alueiden osaavia ihmisiä, joten pystyi luottamaan asioiden tapahtuvan. Päivin kanssa tuli pohdittua ja pyöriteltyä monenmoisia juttuja, paljon sellaisia mistä eivät muut tiedä, eikä tarvitsekaan tietää. Tavoitteena oli järjestää mukava, laadukas ja omalla tavallaan elämyksellinen tapahtuma.

Hölkkä viikolla oli hiukan kurjaa keliä, mutta perjantaina aurinko paistoi ja sää suosi. Juoksijoiden näkökulmasta keli olisi voinut olla hiukan viileämpi, kuin +22, mutta mielummin näin kuin vesisade ja kamala tuuli. Korona suositusten vuoksi matkojen lähdöt porrastettiin ja näin kerralla kilpailukeskuksessa ja lähdössä oli vähemmän porukkaa. Myös laaja kilpailukeskuksena toimiva koulun piha antoi kaikille omaa tilaa. Palkinnot jaettiin heti maaliin tullessa.

Kuva Kirsti Kontturi

Itse en hölkkä päivänä ehtinyt juoksemaan, mutta kellon mittariin kertyi yli 20 000 askelta. Aamupäivällä kotona pakkasin autoon sponsorin maalikaaren ja keksejä, painoja, opaspaaluja, ja pari laatikollista muuta hölkkä tavaraa. Hain tuoreet sponsorileivät ja ajelin Ylistaroon. Aloitin opaspaalujen naputtelun paikoilleen ja siinä menikin kaksi tuntia. Hiki norui pitkin selkää. Sitten kilpailukeskukseen kilpailunumeroiden järjestämiseen, lähdön rakentamiseen, vessojen tsekkaukseen ja kaiken muun mitä vastaan tuli.

Sitten tapahtuma alkoi vain rullaamaan. Kaikilla kökkäläisillä oli hommat hoidossa, juoksijat olivat reitillä ja huoltajat odottivat maaliin. Mä sometin tapahtumasivuille, juttelin ihmisten kanssa ja haistelin millä fiiliksellä porukka on. Kukaan ei ainakaan mulle näyttänyt väärää naamaa, joten oma olo keveni ja sai olla tyytyväinen.

Meillä oli mahtavat sponsorit ja palkinto kasseista löytyi mm. lahjakortteja, leipää ja keksejä.

Kuva Juha-Matti Nivukoski

Kun kaikki juoksijat olivat päässet maaliin, aloitimme kilpailukeskuksen purkamisen. Sain apuja opaskylttien hakemisessa ja täten pääsin itsekin kotiin viime vuoteen verrattuna tuntia aikaisemmin. Viime vuoden hölkän järjestelyjen jälkeen olin kamalan väsynyt. Nytkin olin väsynyt, mutta en niin pahasti. Tänä vuonna pääsin ehkä siis helpommalla.

Iso KIITOS kuuluu juoksijoille, kökkäväelle, suunnistusjaostolle ja Päiville!

Kotona auton lastin purettuani lähdin mieheni kanssa hakemaan vielä Ninnin autoa Seinäjoelta, sillä seuraavana aamuna oli lähtö pyöräsuunnistus kisareissulle Lohjalle. Pyörä oli jo matkalla ja Ninnikin oli jo matkalla, mä menisin perästä. Niin monta pelinappulaa siirreltävänä, mutta nyt voin jo sanoa, että nappulat siirreltiin aivan oikein. Seuraavassa postauksessa sitten juttua miten meidän pyöräsuunnistukset meni.

~Eija~