Finntriathlon Joroinen huolta-kannustajan silmin

 Eilinen helteinen päivä Finntriathlonissa Joroisissa oli ikimuistoinen ja kokemisen arvoinen. Koskaan aiemmin en ole triathlon kisassa ollut, en huolta-kannustajan enkä kisaajan roolissa. Oli mielenkiintoista ja opin niin paljon uutta. Kaikki varusteet, säännöt, käytännöt, kokeneiden vinkit ja ylipäätänsä se mahtava tunnelma. Tuntui hassulta olla urheilijoiden joukossa, mutta en tuntenut ketään. No löytyihän sieltä kolme enemmän tai vähemmän tuttua kisaajaa ja tutustuin uusiin. Mahtavaa porukkaa ja tämäkin laji sallii kaiken ikäiset, kokoiset ja kuntoiset. Tykkään tällaisesta.

Uintiosuudella.

Mun huollettava urheilija Ninni oli neljän vuoden tauon jälkeen triathlonin  lähtöviivalla, mikä oli jo hieno saavutus, sillä elämä heittää välillä märkää rättiä naamalle. Nyt oli järkevä treeniohjelma nostanut kuntoa ja itseluottamusta. Ja Ninni veti niin hyvin!

Valvatuksen uimarannalla oli puolimatkan kisan startti ja 1,9km uintiosuus. Uimaan lähtö oli rullaava, 5 sekunnin välein pääsi kolme kilpailijaa veteen. Kisa-aika lähti kun ylitti lähtömaton. Vasempaan nilkkaan oli pitänyt kiinnittää ajanotto chip. Ninni pääsi veteen 11 minuuttia ensimmäisten lähtijöiden jälkeen.

Oli todella vaikea erottaa Ninniä uimareista ja Ninni pääsikin yllättämään haarukoitua aikaa aikaisemmin. Toki olin jo nousu väylän aidan vieressä, mutta kamera ei ollut valmis. Mutta hieno veto!

Pyöräosuudella.

Sitten oli 94km pyöräosuus (oli tiedostetusti ylimittainen) joka poljettiin kolmena kierroksena. Tien varteen menin seuraamaan ja jälleen teki tiukkaa tunnistaa Ninni ajoissa ja kaksi kertaa Ninni vilahtikin ohi niin, että katselin ihan väärään suuntaan. Lopulta onnistuin huutamaan tsempit oikealle polkijalle ja otettua videota. Hurjaa vauhtia polkevat, huhuh.

Ja viimeisenä juoksu.

Ninni tuli hyvissä voimin ja tyytyväisenä kisakeskukseen. Pyöräosuus oli mennyt odotusten mukaisesti hyvin. Energian ottamisessa oli ollut hiukan ongelmaa.

Viimeisenä oli juoksuosuus, puolimaraton paahteisessa asutusalueella. Lämpötila oli kivunnut +27. Monilla teki tiukkaa lämmön kanssa. Ninnilläkin tuntui, mutta säännöllinen viilennys, energian ja juoman ottaminen piti vauhdin suht tasaisena. Loppua kohden kasvoilla ilme parani ja tiesi että maaliin tullaan.

Jihuu, Onnittelut!!

Ajassa 5:49:44  Ninni tuli maaliin!

Oon niin iloinen ja ylpeä ystävän suorituksesta!

Huoltaja-kannustajana tärkein rooli oli ennen starttia ja maaliin tulon jälkeen pitää silmällä että urheilija syö ja juo, saa rauhan tarkistaa tavarat, on käytettävissä ja antaa levon. Kisan aikana ei saanut olla omaa huoltoa, vaan kaikilla oli vain järjestäjien huolto. Joten kisan aikana mun rooli oli kannustusta, kuvausta ja väliaikojen huutamista. Kyllä mullakin oli hiki, kun poljin uimapaikalta kiertoreittiä kisakeskukseen tehden pienen pummin ja singahtelua juoksureitillä. Ehdin toki istuskella varjossa, syödä eväitäni ja join. Oli todella hieno kokemus ja voisin lähteä tähän hommaan toistekin.

Eilisen kisan jälkeen ajeltiin Kemiin yöksi ja tänään Äkäslompolon kautta koukaten olemme kohta Njurkulahdessa. Urjeilja ja huoltaja-kannustaja roolimme on vaihtuneet.

~Eija~

Valmistautuminen

Vuosi sitten, tai oikeasti jo paljon kauemmin pohdiskelin, olisiko musta, voisinko mäkin ja sitten viime syksynä päätin ottaa haasteen nimeltä NUTS300 vastaan. Todistetusti oon sanonut, että 100 mailia pidemmille matkoille en lähde, en varsinkaan NUTS300 (viimeksi eilen sain kuulla tästä 😅), mutta arvaamattomana ihmisenä syön sanani. Ajattelin, että homma pitää sitten hoitaa kunnolla ja hankin itselleni etävalmentajan ja tähän hommaan tarttui Kontionjuoksuvalmennuksen Tomi. Marraskuun alusta kesäkuun loppuun mulla on ollut henkilökohtaisesti räätälöity treeniohjelma ja se on ollut sellainen, jota en olisi itse välttämättä itselleni ohjelmoinut. Nimittäin jokunen tuplalenkin päivä olisi jäänyt tekemättä, puhumattakaan räntäsateessa iltamyöhällä juoksemisesta. Lähes kaikki treenit tuli tehtyä ohjeen mukaan ja oikeassa järjestyksessä, koko kahdeksan kuukauden aikana on jäänyt korkeintaan 10 treeniä kokonaan tekemättä (ja usein tilalla on ollut jotain muuta, esim polkujuoksun oon korvannut suunnistuksella) tai oon vaihtanut treenin paikkaa. Toisinaan on ollut tosi hankalaa lähteä lenkille, erityisesti VK-treenit on joskus ollut niin hankalia, mutta sitten taas välillä on ihan odottanut 50 kilometrin lenkkiä tai 15x15 sekunnin vetoja. Treenejä on tosiaan ollut hyvinkin laidasta laitaan ja matkalla kohti NUT300 oon saanut juosta ikäsarjani Suomen ennätyksen sisäradalla ja henkilökohtaisen puolimaraton enkkani. Erityisesti näitä ei olisi tullut ilman asianmukaista valmennusta, tai ainakaan en olisi välttämättä lähtenyt noita yrittämään.

Leskenlehtien aikaan yhdellä treeniohjelman lenkillä Tampereella.

Tiedän, että mun peruskunto on hyvä, ehkä elämäni paras. Oon tehnyt kaiken sen minkä voin. Myös pääkoppaa oon yrittänyt treenauttaa ja pohtia etukäteen mitä kaikkea voi tulla eteen ja miten ratkaisen tilanteen. Nyt kun edessä on vuorokausien reissu, isossa roolissa peruskunnon rinnalla pelaa energian saaminen ja valvomisen sietäminen ja sen kanssa jotenkin selviytyminen. Mulla on suunnitelmat näiden kanssa, mutta täysin varma en voi olla miten ne tulevat toimimaan.

Tänään kevyt jaloittelulenkki Varkaudessa, jossa yövymme.

NUTS300 on juostu ensimmäisen kerran vuonna 2021. Reissukertomuksia ja videoita siis löytyy. Oon niitä paljon lueskellut ja katsonut ja yrittänyt ottaa oppia. Tässä muutamia poimintoja;

 Ultraraasta

Tuomas Maisala 2021

Tuomas Maisala 2022

Janne Hietala 2022

Jaakko Soudunsaari 2021

Niilosblog 2021

Olli Kopakkala 2024 (youtube video)

NUTS300 by Rami Valonen (Susanna Ylinen)

Organisaation näkökulma - Ossi Määttä

Tänään perjantaina aamulla lähdin Ninnin kanssa meidän odotetulle #tritrailroadtrip :lle. Pakettiautossa on kolme pyörää, varustelaatikoita, vaatelaukkuja, kenkiä, patjoja ja pieni jääkaappi. Kaikki mahtui hyvin, kaikki on mukana. Ensimmäinen kohde oli Joroinen, jossa lauantaina Ninni starttaa Finntriathlonin puolimatkalle. Mä saan olla huoltaja-kannustajana ja tänään kun käytiin suorituspaikat katsomassa, juoksureitti pyörällä kiertämässä ja kisainfo kuuntelemassa, innostuin entisestään tässä mulle niin uudessa urheilumaailmassa. Huomisesta tulee kiva ja helteinen päivä, mutta aion nauttia joka hetkestä enkä jännitä vielä omaa edessä häämöttävää koitostani.

Auto on lastattu #tritrailroadtrip tavaroilla.

Ninnin triathlon varusteet. On tämä niin oma maailmansa, mutta mä opin koko ajan.

Huomenna tässä on valtavasti tri-pyöriä.

~Eija~

Kainuun rastiviikko 2025

 Kainuun rastiviikko oli viime viikolla Sotkamossa. Tänä vuonna pääsimme taas osallistumaan, koska mun kesäloma osuu heinäkuulle. Seuraavan kerran sitten taas kolmen vuoden päästä, sillä meillä on töissä kiertävät kesälomavuorot ja ilman lomaa ei tänne vapaiden turvin millään pysty, ei ainakaan koko viikolle. Rastiviikko sisältää neljä tossusuunnistus starttia ja lisäksi on mahdollisuus neljään pyöräsuunnistus starttiin ja mä olin molemmissa.

Ensimmäinen tossusuunnistuskisa oli sunnuntaina vesisateessa. Lähtöpaikalle johtava polku meni aivan kuralle ja sai tehdä töitä että pysyi lämpöisenä ennen omaan lähtöä. Itse suunnistin omassa sarjassani D45A. Vaihtoehtona olisi myös oman ikäsarjan lyhyempi matka tai kuntosarjat.

No ensimmäinen kisa oli hiukan järkyttävä, sillä maasto oli haastava. Tiukkaa rinnettä 5 metrin käyrävälillä (meillä päin käyräväli on yleensä 2,5 metriä), paljon tavaraa kartalla ja luonnollisesti myös metsässä. Kasvillisuus oli niin vihreää, ettei ympärilleen kunnolla nähnyt. Ja tuo sade teki omalla kohdalla haastetta, sillä koin että sen vuoksi näin vielä huonommin. Tuli virhettä, ei onneksi mitään aivan voi valtavaa, mutta harmitti ne silti. Jonkun välin piti mennä ihan kävellen nenä kartassa, että pysyi käyrillä. Yllätyksekseni olin sarjani 8. ja meitä oli yli 30.

Oi miksi teen virheitä helpoille rasteille!??

Tossusuunnistus välipäivän jälkeen oli seuraava kisa ja nyt osasi jo varautua mitä on luvassa ja meni paremmin. Maastokin oli hiukan helpompaa, sijoitus 8. Kolmas kisamaasto oli viikon helpoin, mutta sitten teinkin kolmelle rastille hirveitä virheitä. Suunnan kanssa oli ongelmaa ja sitten selkeästi luin karttaa huolimattomasti. Harmitti todella paljon, vaikka sija oli 10. ja pidin yhteistuloksissa vielä 8. sijani.

Yksi niistä harvinaisista, jotka pääsi KRV:llä kiertämään neljännen osakilpailun. Olin ihan läpimärkä!

Neljäs ja viimeinen kisapäivä valkeni sateisena ja oli ennustettu reipasta Ulla-myrskyä. Oli aika kurjaa lähteä suunnistamaan, kun tiesi kastuvansa ihan läpimäräksi. Ja näinhän siinä kävi, että jo lähtöpaikalle hölkkäillessä paitaa sai vääntää vedestä ja alkoi hytistä kylmästä, ukkonen paukutti taivaalla. Jotain hässäkkää oli lähdössä ja kuulin, että kisaa oltiin siirtämässä kahdella tunnilla. Me hiukan protestoimme, että osan meistä pitää vielä ehtiä pyöräsuunnistamaan. Kutsumista lähtökarsinaan jatkettiin ja kun olin emit-nollauksessa, takaa kuului loppu porukalle, että kisaa siirretään. Meidät, jotka oli jo kutsuttu, päästettiin metsään. Olin siis alkupäässä kisaa lähtemässä.

Vettä tosiaan tuli koko ajan ja ukkonen räiskyi, mutta ei se pelottanut. Enemmän jännitti kuinka löydän rastit ja joutuuko metsässä palloilemaan ihan yksin, kun ei perästä ketään tule. No lopulta metsässä näkyi tasaisesti muitakin ja rastithan sitten löytyikin oikein mukavasti, toki osaa lähestyin jälleen ihan kävelyvauhtia pysyäkseni kartalla. Loppu radasta homma helpottui kun tarjoiltiin polkuvaihtoehtoa. Tämä viimeinen suunnistus menikin tosi hyvin ja hiukan harmitti, että lopulta koko kisa oli peruttu kovan kelin vuoksi. Mun sarjassa vain kolme ehti lähteä metsään ja vain me saimme tuloksen. Yhteistuloksissa kolmannen osakilpailun tulos jäi voimaan, eli olin 8.

Kuva: Touho Häkkinen

Tossusuunnistuksen rinnalla kisattiin myös Kainuun pyöräsuunnistusrastiviikko. Neljä osakilpailua tässäkin, joista eka ja vipa samana päivänä tossun kanssa, mutta muut toistensa välipäivinä. Pyöräsuunnistuksessa sujui tosi hyvin, vaikka kyllähän viikon edetessä kropassa ja erityisesti reisissä alkoi tuntua. Oli kova vauhtista ja nopeatempoista sprinttiä, kaksi keskimatkan kisaa ja kauniissa kangasmaastossa pitkämatka. D45 sarjassa voittoja napsahteli ja pääsin palkintojen jakoonkin. Kokonaiskisan voitto oli lähes varma, jos en jotenkin totaalisesti ryssi.

Kuva: Touho Häkkinen

Pääsin pyöräsuunnistuksessa palkintojenjakoon.

No kyllähän mä sen sitten ryssin, kun viimeisessä kisassa, tuona Ulla-myrsky päivänä jätin koko rastiviikon viimeisen rastin leimaamatta ja sain hylsyn. Vaikka viimeinen tossukisa peruttiin, pyöräsuunnistuskisa saatiin vedettyä. Vettähän tuli ihan kiitettävästi ja olin kylmissäni jo ennen lähtöä. Vuokatin urheiluopiston lähimaasto oli odotetusti polkuviidakkoa, mutta yritin keskittyä oleellisiin polkuihin ja välttämään syheriköt. Mulle tulikin sitten isot virheet 5. ja 6.:lle rasteille. Luin huonosti karttaa ja vitoselle mentäessä hairahduin hetkellisesti lukemaan reittiä takaisin ykköselle ja sen jälkeen vielä kutoselle, kunnes hoksasin, että vitoselle oon menossa. Siinä tuhrautua hirveästi aikaa ja useampi kirosana. Homma ei oikein tämän jälkeen kulkenut ja olo oli sähläävä. Mun oli hirveän kylmä, olisi pitänyt laittaa edes pitkälahkeiset housut jalkaan. 

Viimeiset rastit oli edessä ja olin niin helpottunut että pääsen maaliin. Niin kovaa kuin mahdollista kohti maalilinjaa. Kone sitten herjasi, että jotain ongelmaa on ja ilmeni, että 100 metrin päässä ollut viimeinen rasti on leimaamatta. Tajusin etten tosiaankaan ollut edes tarkistanut vilkkuuko emiTag, vaan mulla oli kauhea kiire maaliin. Kyllä otti päähän, aivan hirveästi. Heitin läpimärkien vaatteiden päälle sadekamppeet ja äkkiä kämpille kuumaan suihkuun.

Aarrrggh, mun inhokkia, polkuviidakkoa.

Ärsyttää toki edelleen tuollainen typerä virhe, ettei tarkista leimausta kunnolla, mutta tunnistan olleeni niin kylmissäni ja oli vain kiire pois. Ja ärsytys on jo lieventynyt, sillä tällaista tämä välillä on, näitä sattuu monille. Onneksi kyseessä ei ollut SM-kisa tai jotenkin muuten tosi tärkeä kisa. Hyvä oppi ja muistutus oli itselle, että vaikka olisi kuinka epämukava olo, niin loppuun asti vaan tarkkana.

Mun ja tyttären viikon kartat.

Rastiviikko oli mukava, vaikka kelit eivät päivää kahta lukuun ottamatta hellineet. Suunnistamisen lisäksi tämä oli lomareissu ja mukana oli esikoista lukuun ottamatta muu perhe ja tyttären ystävä. Nuoret toki tekivät omiaan, mutta yhdessä käytiin keilaamassa, frisbeetä heittelemässä, kävelemässä näköalapaikalle ja uimassa. Ninni oli osan oman perheen kanssa myös osan rastiviikosta ja Ninnin ja hänen poikansa kanssa käytiin Hiidenportin kansallispuistossa. Nukuin viikon yllättävän hyvin, vaikka meidän vuokrakämpässä oli kuuma.

Kuva; Ninni. Hiidenportin kansallispuistossa.

Komeaa rotkoa oli, mutta ei ne kuvissa näy.

Yksi kansallispuisto taas käyty.

Frisbeessä oon hirveän huono, mutta en sentään kadottanut ainuttakaan kiekkoa ja kerran osuin mieheeni...

Vuokatin rinteillä on kaunista ja hyvät nousumetrit.