Extremely lost in Kainuu 2022, päivä 2

Hyvillä fiiliksillä lähdettiin pitkään neljänteen osioon. Polkemista oli vajaa 25 kilometriä seuraavalle rastille, jonne piti suunnistaa 1:30 000 kartalla. Polulta ei pitkä matka rastille ollut, mutta tuollaisen mittakaavan kartalta puuttuu monia maaston merkkejä eikä pohjoisviivoja ole. Suunta otettiin ja isojen käyrien mukaan suoraan rastille.  Myös seuraavat kaksi rastia osui nappiin. On se hieno fiilis kun lampun valokeilaan osuu rastilippu. Heijastimia ei enää rasteilla ole.

Rasti nro 60.

Mutta sitten tuli meidän rasti numero 61. Tälle rastille oli selkeästi pisin matka metsätieltä ja ainoat selkeät maamerkit olivat iso oja, suot rastin takana ja jyrkähköä käyrää. Pyörät jätettiin metsän puolelle tien varteen ja niihin jätettiin takavalot ja yksi etuvalo päälle, että löydämme pimeästä metsästä suoraan takaisin pyörille. Ensimmäinen yritys rastille ei onnistunut. Kompassi näytti enemmän vasemmalle, mutta oma suuntavaisto sanoi oikealle ja vaikka siitä ääneen puhuttiin, kaarsimme kaikki liikaa oikealle. Ajauduttiin jopa melko kaukana lännessä olevalle pienelle märälle suolle asti, josta sitten menimme tielle ja sieltä päätimme ottaa uuden suunnan. Ei kuitenkaan onnistunut toisellakaan kertaa. Pyörimme rintamana ja olimme mielestämme oikeassa kohdassa maamerkkien mukaan, mutta rastilippua ei näkynyt. Seisoimme käyrien päällä ja oikealla näkyi alamäki. Siitä olisi pitänyt mennä vaan alas ja heti ylös ja rasti olisi ollut siinä.

Osio 4, kartta 2. Mittakaava 1:30 000.

Oltiin pyöritty siinä melko kauan. Ei keksitty enää miten yrittäisimme vielä. Oli pakko palata pyörille hartiat lysyssä. Mua harmitti aivan vietävästi. Tapanani ei ole luovuttaa ja tämä tuntui nyt juuri siltä.

Isoa pummia ja lopulta rasti ei löytynyt, vaikka vieressä käytiin.

Rastin jääminen väliin tai jos jokin quest-tehtävä jää tekemättä, vähennetään joukkueelta pisteitä. Pisteet ratkaisevat voittajan. Meidän tapauksessa muita naisjoukkueita ei tämän vuoden Extreme Lost -sarjassa ollut, joten yhden rastin löytymättömyys ei ratkaissut mitään. Kuitenkin tuo tilanne veti mielen todella alas. Väsymys oli vähentänyt omaa osallistumista keskusteluun jo monta kilometriä sitten, mutta nyt erityisesti sitä vetäytyi omiin mietteisiin entistä enemmän.

Vähän tuossa kohdassa vielä arvasimmekaan mitä oli edessä, sillä 63 rastille mentiin UKK-vaellusreittiä ja se olikin lähes poluton polku. Vain tiuhaan maalatut siniset reittitäplät puissa, kivissä ja kaatuneissa lahopuissa johdatti eteenpäin. Tunkattiin pyöriä taluttaen ylämäkeen väsyneinä, vatsa välillä kurnien, oli pilkkopimeää ja sataa tihkutti vettä. Jossain kohdissa pohdimme, pitääkö kääntyä takaisin ja jättää tuo rasti käymättä, mutta mä en missään nimessä halunnut tehdä niin. Lopulta pääsimme rastille ja myöhemmin polku muuttui ajettavammaksi, kunnes vielä katosi täysin. Päästiin isolle tielle ja luulimme olevamme ihan toisessa kohdassa kuin lopulta olimme. Teimme lyhyen tiedustelun etsiessämme oikeaa polun päätä seuraavalle rastille, kunnes se olikin ihan lähellä vastakkaisella puolella josta tulimme. Väsy alkoi todella tuntua.

Vattukummulle kiipesimme jalan. Aamu alkoi sarastaa. Jalat olivat ihan märät, mutta yllätyksekseni kestin sen todella hyvin. Pyöräilykenkien päällä olevat Sealkinzin kengänsuojat pitivät jalat suht ok lämpöisinä. Yön osuudella päällä oli hiihtotakki, joka pitää jonkin verran vettä ja melko hyvin tuulta. Käsissä hiihtohanskat, jotka olivat kastuneet, mutta pitivät vielä liikkeellä ollessa kädet sopivan lämpöisinä. Kävellessä söin, sillä pyöräillessä koin sen hankalana. Kaikki syötävä upposi. Mukana oli pitsaa, lihapasteijoita, suklaata ja karkkia. 

Hepokönkäällä Ninnin pääsi taas uimapatjailemaan.

Myöhemmin aamupäivällä pääsimme Hepokönkäälle. Kierrettiin lyhyt lenkki kävellen, jalka kun ei oikein enää noussut juoksuun eikä haluttu liukkailla juurakoilla ja kivillä kaatua. Komean vesiputouksen luona quest-tehtävänä oli yhden joukkueen jäsenen käydä uimapatjalla rastilla ja tulla takaisin. Tämä oli alustavasti jo sovittu etukäteen, että Ninni tekee tämänkaltaiset tehtävät. Ja sehän meni loistavasti ja Ninni säilyi suht kuivanakin.

Vielä oli yksi haasteellisempi rasti Äikänvaaralla, johon oli kannattanut hoksata ottaa osion 2 kartta 2. Tuossa kartassa tuo haettava rasti oli 1:15 000 kartalla, kun osion 4 kartalla mittakaava oli 1:40 000. Meillä oli tuo osion 2 kartta mukana. Tämä rastipiste mentiin nautiskellen ja maisemia ihaillen. Sama rastipiste oli mulla Kainuun rastiviikon päätöspäivänä.

Äikänvaaralla.

Sitten oli enää palaamatka kisakeskukseen ja viimeinen nousu läheisellä purtsilla rastille. Tuntui, etten jaksa enää tuota viimeistä mäkeä ylös polkea, sen verran hellänä oli reidet joka puolelta. Kuitenkin sitä poljettiin koko porukka ylös asti ja sitten jarrutellen teltalle. 

Kuva; Endurance Kainuu, facebook

Fiilis oli jo lopettaa tähän, mutta vielä piti heittää lenkki vesitornille kävellen. Tai no juostakin olisi saanut, mutta ei jalka oikein noussut. Vesitornilla yksi joukkueen jäsen nousi ylös tähyilemään viimeistä rastipistettä. Mä lähdin ylös. Ylhäällä lurkkasin heti kaiteen yli ja mietin, että missähän suunnassa rasti voisi olla. Käännyin ja näin ovessa kartan. Jekkuhan tämä oli, vaikka ilmeisesti tuo rasti olisi kyllä tornista näkynyt. En jäänyt tähyilemään, vaan otin kartasta kuvan ja takaisin alas.

Näkymä vesitornista.

Hipsimme viimeiselle rastille, jossa selvisi myös ensi vuoden Lost in Kainuu kisapaikka. Rastilla oli myös kyykäärme paistattelemassa päivää. Melkein astuin päälle ja mun kiljaisu kaikui pitkin Puolangan kylää. Käärme näytti säikähtäneen lähes yhtä kovaa ja luikerteli pois.

Maaliin tultiin ajassa 26:29:52

Matkaa kertyi hiukan vajaa 200 kilometriä.

Oli mielettömän hieno kokemus. Oli hienoa olla siskosten, Ninnin ja Hannan joukkueessa. Joukkueena vedettiin hyvin ja ollaan edelleen puheväleissä. Paljon oli hetkiä ja ajatuksia mitä seikkailun aikana tuli, mutta kaikkea on vaikea pukea sanoiksi tai muistaa. Ja joitain asioita, mitä reissussa tapahtui, jää sinne metsään tai laineiden vietäväksi. Saatiin paljon ideoita ja oppia miten jotkut asiat olisi voinut paremmin tehdä. Joitain juttuja oon kirjoittanut ylös muistiin. Esimerkiksi se itselle, että vesistötehtävät eivät ole pahoja, sillä osallistujien turvallisuus on kyllä huomioitu. Ennakkoon jännitin, jopa pelkäsin vesistötehtävää, mutta nyt heitän tuon turhan ennakkoluuloni jorpakkoon.

Kisan alussa huoltoteltta oli tosi siisti, mutta kisan jälkeen se näytti tältä.

Palautuminen seikkailusta on sujunut hyvin. Yllättävän vähän oli lihaskipuja, ruhjeita tai hiertymiä ei ollut yhtään. Eniten ehkä vaivasi väsy, jota ei helpottanut heti viikonlopun jälkeen olleet yövuorot töissä. Ruoka on myös maistunut, valitettavasti tuo karkin syöntikin jäi pahasti päälle.

Hiukan tyhjä olo tuli seikkailureissun jälkeen. Arki imaisi todellakin takaisiin oikeaan elämään, mutta pitkään odotettu seikkailu etukäteisvalmisteluineen olikin yhtäkkiä ohi. Tiedän tämän tunteen monien pitkäkestoisten kisasuoritusten jälkeen. Panostus oli kova. Ajatustyötä oli tehty paljon. 

Ensi vuonna toivottavasti taas mukana. Parempi kuntoisina ja yhteistyö joukkueen sisällä entistä hioutuneempana.

Kiitokset Ninnille ja Hannalle 💗

Kiitos Maiserille ison auton lainasta 🙏

Kiitos tsemppaajille ja teille lukijoille 😍

Nyt seikkailustamme on aivan huikea youtube-video!!!

Sinne pääset TÄSTÄ!

~Eija~

Extremely lost in Kainuu 2022, päivä 1

 Seikkalupäivän aamu valkeni vihdoin. Tätä oli odotettu ja tätä varten oli yhdessä Ninnin ja Hannan kanssa treenattu. Ajatustyötä ja hankintoja oli pitänyt tehdä. Muun muassa olin ostanut tietynlaisen repun, paremmat maastopyöräilykengät, softshell-housut ja tietysti meillä oli joukkuepaidat. Jännitystä oli ilmassa, että ehditäänkö tehdä kaikki tarpeellinen ennen starttia. Olimme vuokranneet järjestäjiltä huoltoteltan ja se oli valmiina pystytettynä kisakeskuksessa ja meidän tarvitsi vain kantaa omat tavarat sisälle. Oli kätevä ratkaisu. Edellisenä päivänä yksi hajonnut sisäkumin venttiili aiheutti pelkoa, että miten sen kanssa käy. Kyseessä oleva sisuri oli vaihdettu alkuviikosta samasta syystä jo kerran. Onneksi Ninni osaa pyöräjuttuja ja parin puhelun tsemppaamina MacGyver-tyyliin jesaria kehiin ja sormet ristiin.

Reittikirja (löytyy ko sivulta kohdasta Extremely Lost 24h naiset) saatiin edellisenä iltana samaan aikaan kuin kartat. Reittkirjaa pitää lukea yhtä tarkkaan kuin karttoja, sillä siellä lukee seikkailun kulku ja rastipisteet. Me ei luettu ihan kunnolla ja muutama minuutti ennen lähtöä, kanssakilpailijoiden varustuksia ja juttuja kuunnellessa tajuttiin, että prologiin, jonka kartta saataisiin vasta lähdön hetkellä, pitäisi ottaa osion 1 kartta ja varustus mukaan. Tehtiin nopeasti pari pyrähdystä huoltoteltalle ja haettiin kartta ja kanoottiin itse tehty varapenkki. Oi oi, melkein ryssittiin heti.

Kuva; Anni Heikkinen

Mutta onneksi ei käynyt vielä kuinkaan ja sitten seikkailu alkoi.

Alkuun oli suunnistusta sprinttikartalla Puolangan keskustassa. Mä niin rakastan sprinttiä, joten tuli niin hyvä fiilis. Helppoja rastipisteitä ja kohti venesatamaa.

Osio 1, kartta 1. Sprintti kartalla Puolangan keskustassa. Mittakaava 1:5500.

Mulla oli repussa joukkueemme emit-leimasin, joten huolehdin leimauksista. Lisäksi mulla oli gps ja osa Ninnin tavaroista. Mun juoksukuntoon uskallettiin luottaa ja kannoin siksi juoksuosuuksilla enemmän painoa.

Melonta osuus oli osion 1 kartassa 2. Odotettua selkeämpää suunnistusta, mutta emme olleet osanneet varautua paikoin kapeahkonkin joen koski kohtiin. Alkuun yritimme välttää jalkojen kastumista, mutta se oli ihan turhaa ja lopulta oltiin reisiä myöten märkinä, kun useammassa kohtaa piti kahlata liukkailla rantakivillä ja vetää kanoottia vieressä. Tätä me ei oltu harjoiteltu, ei edes otettu selvää miten tällaisissa paikoissa pitäisi toimia. Saatiin hyviä vinkkejä muilta seikkailijoilta, joten ensi kerralla varmasti ymmärrämme enemmän.

Kuva; Lauri Kontkanen

Ensimmäisen melontaosuuden jälkeen rantauduttiin jyrkkään mäkeen ja sitten juoksuksi. Soratietä, metsän poikki rastille ja myöhemmin polkua pitkin quest-rastille, jonne tuli matkaa reilu 8 ja puoli kilometriä. Vesistötehtävässä piti ensin selvittää munalukon koodi ja saada pullosta kartta, jossa oli kolme rastia jotka piti läheisissä saarissa käydä leimaamassa. Koodiin numerot löytyi vihjeiden avulla, esimerkiksi "laineiden liplatus" ja yksi numero löytyi rannasta vedestä. Koodi ratkesi suht nopeasti. Joukkueella oli yksi uimapatja käytettävissä. Otettiin osa vaatteista pois ettei aivan kaikki kastuisi ja lähdettiin ekalle saarelle patja poikittain ja kaikki patjan päälle. Potkittiin jaloilla ja yritettiin kauhoa vettä käsillä. Päästiin saarelle, mutta hidasta se oli.

Kuva; Anni Heikkinen

Ninni teki nopean ratkaisun ja päätti sissinä uida loput saarisiirtymät. Nössöt polski patjan päällä päällekkäin. Sitten keksittiin vielä niin, että Ninni otti mun jaloista kiinni ja toimi ns perämoottorina. Saatiin rastit leimattua, mutta kyllä tuli kylmä. Kuivat paidat päälle ja mä laitoin hanskatkin, niin kylmä tuli sormiin. Onneksi vesistötehtävän jälkeen pääsi taas juoksemaan, kun kuljettiin lähes sama reitti takaisin kanoottien jättöpaikalle. Juoksun aikana sormet lämpeni ja housutkin kuivi reisistä lähes kokonaan.

Kosken alastuleminen pisti jännittämään. Nyt meillä kuitenkin oli joitain vinkkejä takataskussa eikä enää peljätty kastella varpaita. Hienosti koski selvittiin!

Ennen rantautumista lähtöpaikan venesatamaan, oli vielä guest-rasti. Siellä piti saada 3-5 esinettä heitettyä renkaaseen ja välttäisi sakkoringin. Ninni ja Hanna olivat loistavia ja hoitivat homman kotiin. Renkaan sisään osuivat tennispallo, keila ja käpy. Mun heitot kahvakuulalla ja frisbeellä meni sivuun, mutta kolme osumaa onneksi riitti ja olimme kuulemma siihen mennessä ensimmäinen joukkue joka onnistui.

Kuva; Anni Heikkinen

Melonnan jälkeen juoksimme venesatamasta takaisin kisakeskukseen. Emit nollattiin ja näin osio 1. oli suoritettu. Huoltoteltalla vaihdettiin kuivat sukat jalkaan ja laitettiin pyöräilyhousut ja polkujuoksukengät reppuun. Osio 2.:lla lähdettiin polkemaan Pyssylammelle, jossa oli tämän kesän Kainuun rastiviikon kisakeskus. Päästiin suunnistamaan ihanassa kangasmaastossa helpoilla rasteilla ja alussa vaijeriliukua Upokas lammen yli. Oli tosi kiva. Oltiin suunniteltu kiertävämme rasteille enemmän polkuja, mutta maaston helppous mahdollisti kulkemisen suoraan metsän läpi.

Osio 2, kartta 2. Mittakaava 1:15000

Tossusuunnistamisen jälkeen jatkettiin matkaa pyöräillen. Nämä maastot olivat itselle osittain melko tuttuja viime kesän rastiviikko kokemuksen vuoksi. En silti koe että siitä olisi ollut mitään merkittävää hyötyä, vaan vedettiin paristi polun ohi muutamia metrejä ja kartalla piti pysyä. Alamäet ja niissä toisinaan melko hurjaksi kasvava vauhti on mun pääkopalle vaikeaa. Jopa pelkään niitä, niin asfaltilla kuin metsäteillä. Käsi on koko ajan jarrulla valmiina jarruttamaan ja usein jarrutinkin, vaikka mitään oikeaa vaaraa kaatua ei ole. Tämän asian kanssa pitää tehdä edelleen töitä.

Kuva; Lauri Kontkanen

Osio 2. oli hoidettu ja takana oli 74 kilometriä. Jälleen huoltoteltalla vaatteiden nopeaa vaihtoa, takki päälle ja pyörällä siirtyminen Kivarinjärvelle, jossa luvassa oli packgraft osio. Tätä ei oltu päästy harjoittelemaan etukäteen, mutta ei kai kumiveneellä soutelu nyt mitään erikoista voi olla.

Osio 3, kartta 1. Packgraftilla rasteille 46 ja 47. Mittakaava 1:20 000.

Alku oli kuitenkin hiukan hankalaa. Meille annettiin kahden ja yhden hengen packgraftit. Mä olin Hannan kanssa. Vene oli niin kevyt, että se poukkoili vähän miten sattuun. Yhteisessä rytmissä olisi pitänyt pysyä, mutta se oli hankalaa ja olkapäitä ja käsivarsia poltteli aamun pitkä melonta. Alkoi tulla myös pimeää ja ekaa rastia maista hakiessani, olin jo kaivaa lampun repusta, kun valko-oranssi lippu osuikin silmiini koivikossa. Toinen rasti (numero 47) tähyiltiin Hannan lampun valossa. Sen rastin sai leimattua suoraan vedestä.

Hauskaa touhua tuo packgraft varmasti on ja Ninni meinasi, että yksin oli melko varmasti helpompaa. Pitää silti harjoitella tuota enemmän ennen seuraava kisaseikkailua.

Kuva; Lauri Kontkanen

Mä ja Hanna kastuttiin melko kiitettävästi, sillä kahden hengen veneessä ei ollut suojapeitettä jaloille. Rannalla vaihdettiin vähän kuivaa päälle ja poljettiin teltalle. Pyörät jäivät siihen, jalkoihin sujahti suunnistuskengät ja päähän tehokas lamppu yön tossusuunnistusta varten. Suunnistus sujui tosi hyvin, vaikka yksi rastiväli oli poskettoman huono, kun suuntavaisto heitti kieppiä kompassista huolimatta.

Vähän ennen puolta yötä oltiin takaisin kisakeskuksessa ja huoltoteltalla. Haettiin "keittolounas" teltalle ja syömisen ohessa vaihdettiin kaikki vaatteet kuiviin ja pakattiin reput pitkää viimeistä 4. osiota varten. Takana oli lähes 100 kilometriä matkaa. Väsy ei erityisemmin painanut, mutta hartioissa tuntui melonta ja painavan repun kantaminen. Nyt mun repusta siirrettiin kaikki Ninnin varusteet Ninnin reppuun, koska viimeisessä osioissa suurin osa matkaa taitettaisiin pyörällä. Toistaiseksi kaikki pyörät olivat kunnossa, naiset ehjiä ja tekeminen hyvää.

Oli alkanut ripsiä vettä, ei kovin paljon, mutta ripsi kuitenkin. Keli oli muuten aikasta hyvä. Ei tuullut merkittävästi ja lämpöasteita oli jopa 8. Edellis yön pakkasasteisiin verrattaessa siis aivan loistava keli. Energiaa olin ottanut, mutta en missään nimessä säännöllisesti. Juonut olin aivan liian vähän. Pitkälle pyöräosuudelle reppuun laitettu juomarakko varmasti helpottaisi juomista, koska juomapilli olisi ihan lähellä. Omien pyörällä kaatumispelkojeni vuoksi en oikein saa mitään syödyksi polkiessa, kun en uskalla päästää käsiä irti tangosta. Mutta ajattelin, että tsemppaisin sitten juomisen kanssa ja aina kun jalkaudutaan, heittäisin suuhun karkkia, suklaata tai vaikka lihapullan. Energian uppoamisen kanssa ei onneksi ollut mitään ongelmaa ja yöllinen ruoka maistui niin hyvältä. Huollosta tuli melko pitkä, mutta koko ajan kyllä tehtiin.

jatkuu.....

Kisailuputkesta sairastumiseen

 Norjan reissulla tuli istuttua auton ratin takana useita kilometrejä, lähemmäs 3000, joten paluu kotiin ja mun normi arkeen oli oikein tervetullut. Kesälomaakin oli vielä viikko jäljellä ja itselleni tuttuun tapaan sain sen melko täyteen ohjelmoitua, Kuuteen päivään sain mahtumaan kotiin paluun, kolmen tunnin maastopyörä rogaining, viisi suunnistuskisaa ja nuorimman lapsen synttäjuhlintaa kahteen otteeseen.

Kesäillan rogaining.

Rogaining kisaan lähdin lähes heti kun pääsin kotiin. No sellaiset 50 minuuttia ehdin kotona olla, eli heitin reissu kamat sisälle taloon, vaihdoin vaatteet, kaivoin pyöräily varusteet esille, söin ja vaihdoin pikaiset kuulumiset perheenjäsenten kanssa. Ninni ja Hanna tulivat hakemaan mut, onneksi mun ei tarvinnut ajaa.

Kyseessä oli kesäillan rogaining Ikaalisissa. Uutena mahdollisuutena oli osallistua pyöräillen ja meidän seikkailujoukkue, Suo, Säntti ja Pää, tarttui tähän. Otettiin tämä loistavana treeninä kohti Lost In Kainuu seikkailua. Saatiin kartat ja reittisuunnittelu alkoi. Mun on hirveän vaikea arvioida kuinka kauan pyörällä rastien haku kestää ja tehtiinkin joitain eri reittivaihtoehtoja, erityisesti loppu päähän. Heti alkuun mulla tuli suunnistusvirhettä, kun jouduin niin hakemaan mittakaavan kanssa enkä ollut tarpeeksi tarkkana polkujen kanssa. Yritettiin kommunikoida enemmän, että jos joku epäilee että mennään väärästä kohdasta, sanoo sen heti ääneen. Silloin muutkin terästäytyy tarkistamaan. Homma lähti pyörimään. Joitain rastinhakuja epäilimme vähemmän järkeviksi, kun joutui jalkautumaan aika kauas metsään ja pyöräilykengät jaloissa se on todella epämiellyttävää. Helpohkolta näyttävä rastipiste 100 metrin päässä metsässä ei välttämättä olekaan helppo ja on ehdottoman tärkeää aina ottaa kartta mukaan kun lähtee metsän puolelle jalkaisin harppomaan.

Suo, Säntti ja Pää.

Kahden tunnin suunnistamisen jälkeen tehtiin ensimmäisiä muutoksia reittiin ja viimeisellä kymmenellä minuutilla laitettiin vielä yksi vaihde silmään ja haettiin yksi suunnittelematon rasti. Oltiin kolmen tunnin aikarajoissa maalissa ja pisteitä saatiin kerättyä 2759. Tämä oikeutti kolmanteen sijaan. Voittaja porukalle jäätiin tasan 300 pistettä. Vielä hiotummalla reittisuunnittelulla olisimme varmasti saaneet tuon eron kurottua pienemmäksi, mutta hienosti meni näinkin. Oli tosi hyvä treeni, keli oli hyvä ja seurasta nyt puhumattakaan.

Joka kisapäivä kaikki saivat palkinnon. Ekana päivänä saatiin tomaatteja.

Viikko jatkui tossusuunnistuksen parissa, kun keskiviikosta perjantaihin oli Merenkurkun Rastipäivät. Kolme iltakisaa, joista kaksi ensimmäistä oli Maalahden Åminnessa ja kolmas Vaasan Långskäretissä. Tuo Vaasan seudun maasto ei ole mun lempparia, mutta nämä rastipäivät muuten on kiva tapahtuma ja sinne sain mukaan molemmat tyttäreni. Yhtenä päivänä myös poika lähti kannustajaksi mukaan.

Keskiviikkona oli lämmin kisa päivä ja metsässä mulle tuli yksi kunnon pyörähdys. Helpolta näyttävä rastipiste kartalla, mutta paikan päällä oli niin tiheä kuusikko, että ei meinannut näkyä iso kivikään, joka oli rastipisteenä olevan pienemmän kiven vieressä. Piti ottaa vauhtia läheiseltä polulta ja sieltäkin tulin suunnalla hitaasti. Otin takkiini tuossa monen monta minuuttia, mutta silti irtosi voitto D40 sarjassa muutamalla sekunnilla.

Torstaina oli helteinen päivä. Taas yhtä rastia hiukan sivuun, mutta ei niin paha kuin edellis päivän virhe. Tuo ekan päivän kuusikko rasti oli meillä kakkos päivänäkin ja tällä kertaa tultiin sieltä suunnasta josta edellis päivänä otin vauhtia. Tulin hitaasti ja löysin rastin. Sarjan voitto.

Perjantaina olikin sitten viileämpää ja sateen uhka. jälleen yhtä rastia typerästi oikealta sivuun. Jännä, miten jo metsätieltä metsään mennessä tunsin, että en mene ihan suunnitellusti ja olin epävarma, mutta jatkoin matkaani silti. Jouduinkin sitten kunnolla pysähtymään ja paikallistamaan itseni . Onneksi siinä oli helppo kulkuista ja harvaa metsää, että erotin kunnolla metsäpolut, kuviorajaa ja lopulta rastin suolla. Sarjani voitto ja täten yhteistuloksissa myös voitto. Tytöilläkin oli hyvä viikko ja saatiin kaikki taas tärkeää oppia.

On se vaan niin ihanaa, kun molemmat tyttäret käy mun kanssa suunnistamassa.

Sitten olikin viikonloppuna lauantaina suunnistuksen aluemestaruus pitkämatka vesisateessa. Ihan jees meno. Yksi koukku, jota en vielä varsinaisesti virheeksi itselleni laske, kun hoksasin melko nopeasti että olin menossa liikaa vasemmalle. Aika yksin sai metsässä mennä, kun sarjamme lähti ihan loppu päässä. Voitto tuli, mutta osanottajiakin oli vain kolme.

Sunnuntaina viikon kruunasi suunnistuksen aluemestaruusviestit. Niin sanottuna koukkupolvena (ikäsarjalaisena) pääsin seuran nuorten naisten kanssa naisten pääsarjaan. Aloitusosuudella meitä oli neljä joukkuetta, Kurikka, kaksi seinäjokista ja mä, jotka mentiin lähes koko ajan toistemme näköetäisyydellä. Hajontarasteja taisi olla kolmessa kohdassa ja ne meni kaikilta sutjakkaasti ja taas oltiin porukassa. Pientä kaarrosta välillä ja hiukan erilaisia reitinvalintoja, mutta loppukiriin päästiin. Se on aina hauskaa. Mä tikkasin jaloilla tällä kertaa nopeampaa ja kärjessä vaihtoon. Tekipä hyvää otattaa niin metsässä kuin loppusuoralla. Täällä Kauhavan maastossa pari vuotta sitten keskimatkalla tein virhettä ihan huolella. Nyt paikattiin se pörrääminen.

AM-viestin aloitusosuuden loppukiri.

Tyttären kaverisynttärit ja sukulaissynttärit kakuteltiin samalla viikolla ja olo olikin viikon päätteeksi hiukan väsynyt. Kesälomakin loppui tähän. Onnekseni olin suunnitellut työvuorolistaani heti kärkeen useamman päivän vapaan, niin ehdin lepäilläkin.

Neitin kanssa lenkillä.

Vapaista huolimatta töiden aloitus loman jälkeen oli jotenkin uuvuttavaa. Lopulta syykin selvisi, kun tulin kipeäksi. Paheneva kurkkukipu oli monta päivää ja äänikin on ollut möreä neljättä päivää. Välillä pystyin vain kuiskaamaan. Olin jo varma, että oon saanut elämäni ensimmäisen angiinan, mutta nieluviljelyn tulos oli negatiivinen. Nyt on tauti jo toipumisvaiheessa, mutta otan vielä rauhallisesti, että ei tulisi mitään lisätauteja. Ensi viikolla olisi pyöräsuunnistuksen SM-kisat Alavudella ja sitä ennen tulevana viikonloppuna meidän seuran järjestämät pyöräsuunnistuskisat Ylistarossa. Onneksi omissa kisoissa mulla on vain pieni rooli järjestelyissä, niin pystyn ottamaan melko hyvin levon kannalta.

Ystäviä ja koirakavereita.

Oma kesäloma meni hurjan nopeasti. Paljon tuli tehtyä ja maailmaa nähtyä, mutta kesä voisi vielä jatkua. Ja onhan tässä toki melkein koko elokuu vielä edessä, mutta lapsilla alkaa koulu jo ensi viikolla ja pakko on jo nyt silmäillä syksyn kalenteria. Sairastelun jälkimainingeissa tuntuu olo väsyneeltä ja vaikka tiedän ettei peruskunto mihinkään ole kadonnut, on sellainen terävin taisteluhenki poissa. Olisi hyviä treenejä ja kisoja tulossa, mutta pelkään etten saa itsestäni nyt parasta irti. Yritän kuitenkin ajatella positiivisesti, että jos elokuu menee itseään keräillessä, niin toivottavasti syyskuussa ollaan taas iskussa.

~Eija~

SM-hopeaa

Eilen oli yksi mun tämän vuoden tärkeimmistä kisoista, nimittäin suunnistuksen sprintin SM-kisat Jyväskylässä. Suunnistuksen suomenmestaruus kisojen tunnelmaan oon oppinut vasta pääsarja vuosieni jälkeen, sillä aikaisemmin mulle ei tullut mieleenkään että mä voisin sinne mennä. Seurakaverini Liisa istutti muhun ajatuksen, että kyllä mä voin. Metsäsuunnistuksessa taidot eivät ole riittäneet edes kymppisakkiin kuin ihan tosi tosi harvoin, mutta sprintti suunnistuksen kolme nelossijaa on laittanut kytemään muhun sisua ja ripauksen unelmaa.

Herätys ennen viittä ja jännityksestä täristen kohti Jyväskylää.

Mä kisaan veteraani-sarjoissa, eli ryhmä kakkosessa. Pääsarja ja nuoret on ryhmä ykköstä. Oon 42 vuotias, ihan kohta 43 vuotias, eli vielä kuulun sarjaan daamit 40. Kahden vuoden päästä vaihtuu sarjaksi daamit 45. Eilisissä kisoissa vanhin sarja oli 85 ja sitä vanhemmille. Ja meidän seurasta Eila 75 vuotta voitti hopeaa omassa sarjassaan. Toivon pystyväni itsekin olemaan tuossa iässä yhtä terävässä kunnossa niin henkisesti kuin fyysisestikin. Kokonaisuudessaan kisoissa oli sellaiset 1600 suunnistajaa.

Suunnistuskansaa

Valmistautuminen tähän kisaan sujui ihan kuin muihinkin kisoihin. Aikataulujen järjestelyä, terveenä pysymistä, kartan kanssa liikkumista, vetotreenejäkin (!) ja kaikenlainen ajatustyö. Mä olin viime viikon lomalla, mutta täytyy kyllä sanoa että ihan lomailuksi se ei mennyt kun koko viikko meni jännittämisessä. Nukuin melko huonosti ja mieli meni aallokossa ja vakuutellessa, että hyvin se menee ja jos ei mene, niin se ei haittaa (eikä oikeasti haittaakaan, vain harmittaa hetken). Koska menneinä vuosina osallistuessani sprinttiin, olen yleensä joka toinen kerta epäonnistunut, olisi nyt ollut vuorossa se epäonnistuminen. Hyvä tekosyy huonolle suoritukselle tai jopa osallistumisen perumiselle, olisi ollut viisaudenhampaan poistoleikkaus, joka oli ihan oikeasti suunniteltu viime viikolle. Meinasin olla kertomatta koko sprintistä lääkärille, mutta narahdin jo ennen kuin ehdin suutani avata. Lääkäri tiesi mut ja arvasi mulla edessä olevan useita kisoja. Lupasi palata asiaan sitten kisakauden ulkopuolella. Olin helpottunut, vaikka samalla mun hyvä tekosyy poistui.

Jyväskylään lähdin ajelemaan sunnuntai aamulla puoli kuudelta Heikki ja Jukka kyydissäni. Kaikilla oli karsinnan lähtökynnys ylitettävänä klo.09. Tarkoittaa sitä, että tuon jälkeen ei enää ole asiaa kisaan ja näin kaikki saavat tasapuolisen kisan. Lähtöalueelle ei kuulunut kuulutukset, ei nähnyt väliaikoja tai tuloksia, ei nähnyt vilaustakaan kartoista. Siellä odotettiin omaa lähtöaikaa jutellen tuttujen kanssa ja lämmitellen. Oli meinaan aika viileä tuuli.

Ja sitten sitä mentiin. Meidän sarjassa oli 33 osallistujaa, joten kaikki pääsisivät hyväksytyllä suorituksella finaalin. Tarkoitus oli mennä rennon reipasta ja varmistaa että hylkäystä ei tule. Se tarkoittaa että kaikki oikeat rastit on leimattu ja kielletyille alueille ei hipaisekaan jalallaan.

Mielestäni menin suunnitelman mukaan ja suunnistus sujui ihan ok:sti. Pari pientä epäröintiä, mutta reitinvalinnat oli ihan jees. Yllätyksekseni olin karsinnan jaetulla toisella sijalla. Olisi sittenkin voinut mennä vielä rauhallisemmin, vaikka fiilis jäi, että yksi vaihde vielä löytyy. Matka oli 2,1km ja aikaa mulla meni 10:29.

Karttapala finaalista.

Sitten taas odotellaan, että päästään finaaliin ja siihen ratkaisevaan kisaan. Syötävää, jutustelua ja karsinnan läpikäymistä. Aurinko alkoi paistamaan ja oli oikein lämminkin. Finaalin lähtökynnyksellä sai nyt odottaa kaksi tuntia omaa lähtöä. Jännitti, mutta jotenkin aamun karsinta oli pahimmat tykyttelyt laannuttanut.

Jalassa oli La Sportivan Akashat

Oli tiedossa, että finaali on haastavampi kuin karsinta ja näinhän se yleensä onkin. Piti vain keskittyä ja antaa mennä ne kohdat kun katu oli auki. Lähtö oli tuotu lähelle maalia, mikä kyllä yllätti. Tuli mukava kisafiilis, kun kuulutus raikasi ja kannustajat hurrasi maalisuoralla.

Ja sitten vaan matkaan. Ykköselle meinasi tulla hankaluus henkilöauton kanssa, kun se ajoi kovin hitaasti poikittaisella tiellä ja mun olisi pitänyt päästä sen ohi. Lopulta kurvasin edestä ja arvelin kuskin olevan melko kauhuissaan hullusta suunnistajasta. Rasti kerrallaan eteenpäin. Hirmuisen tarkkana piti olla ja meno tuntui kovin tempovalta, kun kurveissa ja käännöksissä, karttaa tihrustaessa ja varmistellessa mistä pääsee luvallisesti sujahtamaan, vauhti tippui ja taas kiihtyi. Pienessä ylämäessä puolen välin jälkeen väsy tuntui jaloissa. Piti painaa vaan eteenpäin.

Maalissa tuntui, että ei se ihan nappiin mennyt. Kaikki reitinvalinnat eivät olleet ihan parhaat, mutta siinä kiireessä ei vaan ehdi kaikkea huomaamaan ja päätöksen tehtyään on vaan mentävä. Yllätys oli iloinen, kun tulin toiseksi 😀

Palkintojen jako.

Karsinnassa kävisin voittajalle 6 sekuntia. Finaalissa eroa oli 4 sekuntia. Tavoite on yleensä aina hiukan parantaa finaaliin ja näinhän siinä sitten menikin. Kolmanneksi tullut oli mua takana 4 sekuntia ja neljänneksi tullut jäi sekunnin pronssista. Tätä on sprintti. Loppusuorakin on mentävä täysiä ja siinä musta tuntuikin että jalat loppuu alta.

Tämä oli mun ensimmäinen SM-mitali tossusuunnistuksesta. Arvostan tätä valtavasti. Tämä nousee ensimmäisen pyöräsuunnistus SM-mitalin, Nuts Ylläs-Pallas 105km:n voiton, Vaarojen maratonin matkojen ja viime vuoden Nuts Karhunkierroksen 166km:n voiton rinnalle. Oon niin iloinen!

Hopeaa!

Tarkoitus oli kirjoittaa ihan lyhyesti. Mutta tulikin pitkästi. Mutta onpa sitten mukava lueskella ja muistella kasikymppisenä ensimmäisen SM-hopeani tarinaa 😊

Kisoja edeltävänä päivänä juhlistettiin 20 vuotista sairaanhoitaja uraa silloisten opiskelijakavereideni kanssa.

~Eija~

Juhlaa keskellä arkea ja paleltuneet sormet

Oi ihanaa, se on toukokuu, mun ehdoton lempparikuukausi 🌞 Odotettavissa on entistä lämpenevämpää keliä, vihreyttä, nuppuja ja valoa. Edessä siintää mielenkiintoisia kisoja ja reissuja sekä lasten ja oma kesäloma. Nyt päivät voisivat hidastaa kulkuaan ja tunnit taittua verkkaisesti. Kunpa toukokuu ei menisi niin nopeasti kuin huhtikuu meni.

Kevät!

Huhtikuussa en suksia tosiaan enää jalkaani laittanut, vaan siirryin kokonaan juoksemaan. Kilometrejä kertyikin 291 ja lisäksi suunnistusta 30 kilometriä (kuljettu matka, ei linnuntietä). Viime postauksessa lupaamani vetotreenikin tuli tehtyä, kun seuraavalla viikolla tein 10 x 1 minuutin reippaat vedot. Viime viikolla vuorostaan radalla 15 x 100 metriä kovaa pitkillä palautuksilla. Rataa ei päässyt kokonaan kiertämään, kun varjoinen sivu oli vielä paksuhkossa lumessa, mutta C-kirjaimen muotoista lenkkiä sai hyvin tehtyä. Vedot todella vaatii oman asenteensa ja jossain kohdassa tulee fiilis, että ei mun oo pakko, mutta ei luonto anna antaa periksi. Jälkeenpäin on tosi tyytyväinen olo.

Lenkit ovat kulkeneet aivan hyvin. On tullut tehtyä useampi pitkä, yli 20 kilometrin lenkki. Pisin lenkki oli 30 kilometrin nouseva vauhtinen Ninnin kanssa. Jalat ovat kestäneet hyvin, vaikka herkästi erityisesti mun oikeaa jalkaa kiristää. 

Vedot radalla osui koko kroppaan 👌

 Viikko sitten meillä juhlittiin esikoisen konfirmaatiota. Juhlat menivät hyvin, oli ihanaa. Etukäteen oli tullut pala kerrallaan kotia siivottua, asia kerrallaan juttuja hoidettua ja siinä sivussa liikuttua, että järjestely stressi ei käynyt ylivoimaiseksi. Sain ystäviltä ison avun ennen juhlia ja itse juhlapäivänä. Usein mun on vaikea pyytää apua, mutta tällä kertaa pyysin ja se auttoi paljon. Myös omat vanhemmat kuljettivat kakkuja ja toivat astioita lainaan.

Juhlien jälkeen olin toki melkoisen väsynyt, että päivä juhlien jälkeen meni ihan toipuessa. Helpottunut olo, kun meille tärkeä juhla oli saatu pidettyä ilman että kukaan perheenjäsen sairastui ja suurin osa kutsutuista vieraistakin pääsivät tulemaan. Meidän perhehän ei vieläkään ole sairastanut koronaa, vaikka altistumisia on ollut kaikilla enemmän tai vähemmän. Ennen juhlia jännitin juuri tätä, jos joku tulee pari päivää ennen h-hetkeä koronaan tai saa noron tms. Ei sairastuttu ja se tuntui jotenkin uskomattoman onnekkaalta.

Juhlien jälkeen herkkuja riitti vielä pariksi päiväksi joka välipalalle, mutta sitten se arki taas jatkui.

Viime viikolla heitti ihan järkyttävän kylmät kelit taas ja iltarasteilla palellutin sormeni. Poljin töistä päin suunnistamaan räntäseteeseen. Hanskat oli kädessä ja jalassa pitkät kalsaritkin, mutta tuli todella kylmä. Vaatteet kastuivat aivan läpimäriksi. Vaihdoin kuivat vaatteet ja poljin vielä kotiin 15 kilometriä eikä sormet sillä matkalla lämmenneet. Vieläkin kolmessa sormenpäässä on turta tuntemus ja varpaissakin tuntuu olevan herkkyys vetää ihan kylmiksi.

Kuva Lassi Jussila

Vappu viikonloppuna metsäsuunnistuksen kisakausi alkoi omalla kohdallani Lapualla Virkiän kevätkansallisissa. Lauantaina oli keskimatka 3,3km ja sunnuntaina pitkämatka 5,4km naiset 40 sarjassa. Jännitti etukäteen normaalia enemmän. Sitä se kevään eka kisa aiheuttaa. Lopulta molempina päivinä meni ihan hyvin, oon tyytyväinen. Pari kaartoa rasteille tuli, erityisesti lauantaina ja ei ehkä parhaimpia reitinvalintoja ja rasteilta lähtöjä sunnuntaina, mutta suoritukset riittivät sarjan voittoihin molempina päivinä ja täten myös kokonaiskisan voittoon. Palkinnoksi sain Lapuan Kankureiden iso kylpypyyhe.

Sunnuntain kisasta löytyy reittihärvelistä mun kulkema reitti (valitse "Virkiän kevätkansalliset 2.pv", sitten "D40", mun nimi, paina "load animation" ja viimeisenä "start"). Lauantain kisassa mun gps oli hypännyt alussa virheellisesti, niin sitä en lataa härveliin. Reittihärvelistä on mielenkiintoista katsoa kuinka muut ovat reitinvalintoja tehneet ja yllättyä miten erilailla me reittisuunnitelmia teemme. Esimerkiksi sunnuntain kisassa yhdellä pitkällä rastivälillä ainakin kaksi meidän sarjassa oli mennyt oikealta polkua, yksi vasemmalta polkua ja mä yllättäen metsän läpi suoraan (yleensä haen polkua alle ja selviä reittejä). Vaikka mä olin nopein ko rastivälillä, luulen ettei se kuitenkaan ollut paras vaihtoehto. Paljon suunistuksesta oppii katsomalla suunnistuskisa lähetyksiä, kuten nyt tänä keväänä on ollut Kevätyön viesti ja FinnSpring, jotka molemmat löytyvät ilmaiseksi YouTubesta. Somessa kiinnitin huomiota Minna Kaupin päivittämään suunnistusharjoitukseensa, jossa oli karttaan jälkikäteen merkannut reittisuunnitelmansa ja mitä kohteita maastossa oli huomioinut. Tätä mallia pyrin viikonlopun kisoissa toteuttamaan ja jos jotain maastonmerkkiä en nähnyt, niin mietin mitä sitten näin. Toimi aika hyvin rauhallisessa vauhdissa, suunnistamiseen keskittyen.

Molempina päivinä sain oksasta vasempaan silmääni osuman. Nyt silmän valkuaisen ulkosyrjä on punainen ja kipeä. Sunnuntaina hetkellisesti hämärtyi näkökin vasemmasta silmästä, mutta on jo palautunut lähes ennalleen. 

Metsäsuunnistuksen kisakausi avattu.

Viikonlopun kisat kävin juoksemassa yövuoro pöllyissä. Ei mikään ihanteellisin tilanne taaskaan, mutta viikonloppu vapaat paloivat rippijuhlatouhuissa. Alkaneen viikon alku menee univelkoja nukkuessa. Sen jälkeen taas herätellään kroppaa ja viikonloppuna olisi suunnistus sprinttiä, mun ehdotonta lempparia. Viikon päästä alkaa myös mun kesälomani ensimmäinen viikko.

~Eija~

Vuosi 2021

 Vuoteen 2021 oli ladattu paljon. Edellis vuoden oli korona pilata, mutta jotkin tavoitteet siirtyivätkin sitten seuraavalle vuodelle.

Se isoin juttu oli UTTF, jota kohti on tehty töitä fyysisesti ja henkisesti jo useamman vuoden ajan. Polku-ultrajuoksukiertueen läpipääseminen oli päättyvän vuoden ehdottomasti tärkein juttu. Olen edelleen siitä niin tyytyväinen ja ylpeä. Se ei tosiaankaan ollut aina hymyä ja leppoisia tuulia, vaan myös pahaa oloa ja irronneita varpaankynsiä. UTTF-kiertueen tunnelmiin voi palata Karhunkierros, Hetta-Pallas-Ylläs ja Vaarojen maraton postauksien kautta. Nuo reissut olivat fyysisesti ja henkisesti todella kasvattavia ja jollain hullulla tavalla sitä lyhyin välähdyksin kaipaa takaisin noihin kivikkoihin ja juurakoihin. Kuljin kilometri tolkulla yksin omissa ajatuksissani, joista en jälkeenpäin muista mitään ja oikeassa kohdassa oli joku kanssa juoksija tsemppaamassa vierellä. Itse täytin huolloissa kaikki vesipulloni ja puin vaatteeni, mutta silti läheiset olivat korvaamattomana tukena olkapäällä. Mitään henkilökohtaista valmentajaa ei ole, vaikka sitä jossain kohdassa olenkin miettinyt. Finisher-liivi tuli kotiin ennen joulua ja tämä kaikki oli kyllä sen arvoista.

Polku-ultrat haukkasivat ison siivun harjoittelusta ja keskittymisestä. Jotenkin kuitenkin onnistuin pitämään myös yllä nopeutta ja onnistuin suunnistuksen SM-sprintissä, jotka kisattiin syyskuussa Juvalla. Ikänaisissa 4.sija ei välttämättä ole tuuletusten arvoinen, mutta mun tavoitteet se täytti reilusti. Kommelluksitta ei tuokaan kisa mennyt ja ilmassa oli henkilökohtaisen katastrofin ainekset, kun nappasin karsinnassa väärän kartan. Onneksi finaaliin pääsin ja sain paria virhettä lukuunottamatta siinä loistavan vedon. Sprintissä säheltäminen on niin tuhoisaa, sillä siinä yhdellä sekuntillakin on merkitystä.

Vuoden kolmen kärkeen kiilaa myös pyöräsuunnistuksen SM-kisat, ne kaikki. Kaulaani pujotettin D40-sarjassa kolme hopeista mitalia (pitkämatka, keskimatka ja pariviesti) ja yksi pronssinen (sprintti). SM-sprintti ja -pitkämatka poljettiin toukokuussa Espoossa ja SM-keskimatka ja -pariviesti elokuussa Lohjalla. Reissuista ei olisi tullut mitään ilman hyvää kaveria ja siksi olenkin onnekas että Ninni myös innostui pyöräsuunnistuksesta ja teimmekin hyvän läpimurron ikäsarjassamme. Ninni saavutti heti ensimmäisenä pyöräsuunnistuskautenaan mitalisijoja! Toki takana on suunnistuskokemusta ja vahva pyöräilytausta, joten ihan pystymetsästä ei mukaan ole lähdetty. Jaetut kokemukset on ihan parhaita ja uskon että näitä tulee vielä monia lisää.

Muistellessani mennyttä vuotta, nuo kolme edellistä kokonaisuutta nousee ehdottomiksi ykkösiksi. Paljon muutakin on tietysti tullut tehtyä. Ja Ylistaron Kilpa-Veljien vuoden 2020 ansioitunut urheiluhenkilö nimityksestä olin todella otettu.

YKV Multi-Sport kesäkuussa oli mieleenpainuva. Kaunista kesäkeliä oli piisannut, mutta kun kisapäivä koitti taivaalta tippui vettä saavi kaupalla. Rapa lensi ja sitä oli ihan joka paikassa. SuoraKolmio; Sanna, Hanna ja mä hoidettiin homma kotiin ja naisten sarjan voitto. Matkalle mahtui taas vaikka mitä säheltämistäkin, mutta olihan se taas niin kivaa.

Välillä osasin mäkin ottaa rauhallisemmin ja kävin retkeilemässä Niinan kanssa Salamajärven kansallispuistossa kesäkuussa ja Mervin kanssa Ilkapolulla syyskuussa. Perheen kesken myös tehtiin eri pituisia päiväretkiä vuoden aikana, syksyllä vähemmän kun muut asiat veivät voimia ja aikaa. Komian kirkon hölkkä jouduttiin jälleen siirtämään alkukeväältä elokuulle koronan vuoksi, mutta lämpöisessä kelissä kaikki meni taas aivan hyvin ja kilpailunjohtajana sain huokaista helpotuksesta. Ilman Päiviä ja suunnistusseurani kökkäporukkaa tapahtumaa ei olisi järjestetty.

Salamajärven kansallispuistossa.

Elokuulle siirtyi myös Napapiiri-Jukola jonne teimme Sarin kanssa "pistokeikan". Vaikka oli nopea reissu, ehdin kaksi osuutta juosta, nähdä vilaukselta tuttuja ja aistia kunnon Jukola tunnelmaa. YKV:n venlojen 1.joukkueen aloittajana tulin vaihtosijalla 123. Paras osuussijoitus ikinä. Mitä sitten vaikka useita kymmeniä joukkueita jätti tapahtuman väliin.

Monia muitakin suunnistuskisoja oli. Pieniä henkilökohtaisia onnistumisia, jokunen pummi, mutta pääosin sitä omaa perusmenoa. Kisakausi päättyi Jämillä ja Ilkanpolulla. Sain niissä vielä revittyä itsestäni loput irti ja pohkeet veti ihan juntturaan. Hetkeen en ole sellaisia kramppeja jalkoihini saanut.

Tänään, vuoden viimeisenä päivänä kaunistin juoksukilometrejä vielä 8,2km verran, kun osallistuin Seinäjoen Uudenvuodenjuoksuun. Tässä on tullut pari viime kuukautta vain höntsäiltyä, niin ajattelin että on hyvä hiukan repiä keuhkoja ja nopeita lihassoluja kropassa. Aika oli 34:46, oma kello näytti keskivauhdiksi 4:17min/km. Se oli mulle hyvää vauhtia ja oon tyytyväinen miten hyvin jaksoin pitää sen loppuun asti. Teki niin hyvää!

Lukuina vuosi 2021 näyttää seuraavalta;

- juoksu 2714km (polku, maasto ja maantie)

- suunnistus 210km

-pyöräily 3254km (maantie, maasto ja pyöräsuunnistus)

- kävely 626km (sauvakävely ja ilman, lenkkeily ja retkeily)

- hiihto 1136km (perinteinen, luistelu ja hiihtosuunnistus)

Lisäksi useita tunteja kehonhuoltoa monissa eri muodoissaan, mm liikkuvuutta, pilatesta ja avantopulahduksia. Hyötyliikuntana lumitöitä, nurmikon leikkausta ja puutarhatöitä. Edelleen liputan monipuolisuuden puolesta ja ehkä sen vuoksi isompia vammoja ei ole tullut.

Kiitos kuluneesta vuodesta teille monin eri tavoin vierellä kulkeneille. Blogissa avaan asioita ja fiiliksiä urheilusuoritusten takana ja aikana. Muusta elämästäkin olisi vaikka mitä mielen päällä, mutta ne tarkoituksella jää blogin ulkopuolelle. Toivon olevani esimerkkinä kaikille, että ihan tällainen tavallinen perheenäitikin voi asettaa tavoitteita ja saavuttaakin ne. Ei ne kilometrimäärät, ei painot mitä saat maastavedossa, 100 metrin aika tai voitettujen mitalien määrä, vaan se mitä itse haluat saavuttaa ja mistä itselle tulee hyvä olo.

Turvallista vuoden vaihdetta kaikille ja inspiroivia tavoitteita vuodelle 2022 🎉!

~Eija~

Aktiivinen palauttelu jatkuu

 Viime postauksesta on kuukausi! Oho! No eipä ole ollut mitään erikoista kirjoitettavaa. Talvi on tullut ja hetkellisesti ottanut takapakkiakin. On ollut aivan upeita kirpeitä pakkaskelejä ja viikot kohti joulua ovat juosseet omalla painollaan. Olen tykännyt jolkotella täysin fiiliksen mukaan, ilman että on pitänyt miettiä keventelyjä tai lenkin järkevyyttä. Pari kertaa ehdin joulukuun alussa vielä suunnistamaankin kun tarjolla oli kortteli- ja talvirasteja. Aivan ihanaa.

Nastakengät ovat olleet jälleen niin nasta juttu :)

Suunnistaa voi talvellakin.

Alku talvi on ollut todella upea myös hiihtelyn osalta! Hiihtoa on tullut jo 200km. Pääosin olen sutjutellut perinteisellä tyylillä, mutta talven edetässä tulee varmasti vapaanhiihto enemmän kuvioihin. Itsellä ei tuo hiihtotekniikka ole mikään sujuvin ja alkukaudesta saa totutella tasapainon kanssa. Mutta onhan hiihto niin ihanaa ja tuo mukavaa vaihtelua juoksuun. Hiihto on napsaissut aikaa juoksulta, mutta eipä tuo haittaa. Välillä on ollut niin kauniita aurinkoisia päivä, että on tuntunut jo aivan keväältä.

Niin kaunista.

Pakkastaidetta.

Onneksi nyt on edessä joulu ja lapsilla pitemmästi lomaa. Olen paljonkin lasten koulunkäyntiin osallistuva vanhempi ja toisinaan kovinkin väsynyt siihen touhuun. Autan tarvittaessa läksyjen kanssa ja kaikkiin kokeisiin kyselen jos vaan kotona olen. Yläkoululaisen kuuluu jo huolehtia enemmän omasta koulunkäynnistään, mutta kyllähän tässä tulee käytyä peruskoulua läpi kolmen lapsen kanssa. Hyvää kertausta ja oppia on tullut mm. Nuijasodasta, luterilaisen kirkon synnystä, uudenlaisesta jakolaskukaavasta, puhumattakaan ruotsinkielen kieliopista. Olen oppinut myös mikä ero on sanoilla everything ja everyone.

Yhden lenkin maisemia.

Lasten loman lähestyessä huomaan miten paljon lasten koulunkäynti kuormittaa myös mua. Kisakauden päättymisen jälkeen huomasin miten paljon kisaaminenkin kuormittaa. Useampia kisoja käyn etukäteen valtavasti mielessäni läpi, eikä yleensä riitä se pelkkään suoritukseen keskittyminen, vaan kaikki muukin pitää saada osumaan. On mietittävä perheen asiat, työvuorot, kaikki kulkemiset, varusteet, syömiset ja nukkumiset. Lähes kaikkia kisoja jännitän enemmän tai vähemmän. Kisasuoritukset menee miten menee ja niiden jälkeen olo on hetken rento ja vapautunut, kunnes tiukemmassa kisaputkessa taas pitää pyörät laittaa pyörimään uudestaan. Tämän blogikirjoittelun kautta olen hyvin saanut kisasuoritukset purettua ulos ja kaiken muun elämän käsittelen perheen ja ystävien seurassa. Ja välillä on hyvä tehdä ihan muuta, esimerkiksi kutoa villasukkia tai kuopsuttaa puutarhassa.

Kovat pakkaset on vain pukeutumis- ja asennekysymys.

Kutominen ja lempparisarjoja koneelta on nukkumisen ohella parasta palautumista.

Tänään kävin kuutamon ja otsalamppujen valossa Hannan kanssa juoksemassa lumisilla poluilla. Juteltiin mm juuri elämän kuormittavuudesta ja miten paljon urheilun ulkopuoliset asiat voivat vaikuttaa itse suorituksiin ja treeneihin. Oma persoonallisuus vaikuttaa paljon omaan tekemiseen ja miten asioihin reagoi. Olenko kuinka herkkä, näennäisesti paksu nahkainen, energinen vai sokeasti suorittaja. Itsensä lokeroi johonkin tyyppiin, mutta on hyvä keskustella kaverin kanssa, joka saattaakin nähdä asian ihan toisin. On mieltä ylentävää kuulla ominaisuuksista jotka kaveri näkee vahvuuksina, mutta on hyvä myös kuunnella niistä heikkouksista.

Takaketju on kireällä, kun vaaka ei aivan onnistu.

Pian alkaa uusi vuosikin ja jo nyt on hyvä alkaa pyöritellä mielessä mitä asioita tulee toivomaan ja mitä tavoitteita itselleen asettaa vuodelle 2022. Mulla on jo muutama ajatus, mutta niistä sitten ensi vuoden puolella enemmän.

~Eija~