Kukkia, rasteja ja juoksukilometrejä

Kahden 30 kilometrin juoksupäivän jälkeen oli hyvä pitää kevyempi päivä ja keskiviikkona juoksinkin vain 14,5km. Etukäteen jo osasin odottaa, että tämä keskiviikon lenkki tulee olemaan ehkä viikon hankalin, koska en oikein saanut siihen mitään kunnon tähtäintä. Ajatukset olivat muualla, ne pyöri kehää parin asian ympärillä, mikä teki olosta rauhattoman. Ennen lenkkiä oli hoidettava pari asiaa kaupungilla ja päätin heti pukea trikoot ja lenkkarit jalkaan ja juosta harhailu lenkkini samalla reissulla. Lenkki tuli juostua aurinkoisessa, mutta kovin kylmässä tuulessa.

Vihdoin uskalsin jokusen kesäkukankin ostaa.

Jo torstaina hyvin ja pitkään nukutun yön jälkeen sekä ainakin yhden asian selkiydyttyä olo oli rauhallisempi. Lähdettiin koko perhe heti aamupalalta Seinäjoelle suunnistamaan ja pokemon-jahtiin. Suunnistaessa todellisia kilometrejä kertyi yli 12 ja aikaa kului yli kaksi tuntia, mutta näitä ei luonnollisesti juoksukilometreihin lasketa, sillä suunnistus on suunnistusta ja juoksu on juoksua. Mies tätä vähän ihmetteli, kun molemmissa nyt kuitenkin metsässä juostaan, mutta näin mä tämän ajattelen. En vuositasollakaan laske suunnistuskilometrejä juoksukilometreiksi. Ja suunnistuksessa kilometrit merkitään linnuntietä ja todelliset kilometrit on sitten ihan muuta. Mun tapani ja sillä selvä :)

Suunnistus on ihan parasta.

Pikaisen syömisen jälkeen pyynnöstäni perhe jätti mut kotimatkalla Tuomikylän koululle ja lähdin siitä vielä Helatorstain juoksulenkilleni. Tänään oli luvassa polkujuoksua hyvinkin tutuilla poluilla. Tuomikylästä Palonkylään, siellä vajaan 6 kilometrin Ränkimäenkierros, jossa tarkoituksella nostin vauhtia reippaammaksi ja sitten takaisin samaa reittiä. Tuomikylän koululta juoksin vielä pienen koukun kanssa kotiin. Torstain 25,5 kilometrin lenkillä tuli todella kuuma ja vettä sain juotua litran. Lisäenergiaa ei tarvinnut ottaa, sillä sen verran hyvin edeltävästi syöty ruoka tuuppi eteenpäin.

Kevään eka ilman takkia :)

Ilta on mennyt tekemättä mitään. Tai no saunassa ja uimassa on käyty ja tankattu huomisen retkelle, josta sitten huomenna lisää. Hyvin tuntuu kroppa ja jalat toimivan. Kummempia väsymyksiä tai lihassärkyjä ei tunnu. Juokseminen eri paikoissa ja alustoilla on ihan ehdotonta, muuten alkaisi tympimään. On tämä vaan hauskaa.

Tällä hetkellä kilometrit ovat 101,50/166.

~Eija~

Aamulenkeillä määräviikko käyntiin

Loma, mikä ihanin mahdollisuus lähteä omaan sopivaan aikaan heti herättyään juoksemaan.

Sopivasti lapsilla jatkui taas koulunkäynti koulussa korona tauon jälkeen ja miehellä alkoi työt toisaalla kahden kuukauden lomautuksen jälkeen, joten mulla on jälleen arkiaamupäivät ihan itseäni varten. Kylläpä tästä taas nautinkin! Ja mikä ihana puolipilvinen ja yllättävän lämmin keli! Pitkät kalsarit jäivät kotiin ja puolessa välissä riisuin myös hanskat käsistä.

Aamulenkillä loman alkamis iloittelua.

Lomaviikon tavoite on juosta 166 kilometriä, jonka olisin yrittänyt taivaltaa tämän viikon viikonloppuna Rukalla NUTS Karhunkierroksella. Matkan läpi pääseminen olisi ollut iso haaste jo kilometrien ja maaston vuoksi, mutta myös lumen vuoksi. Rukalla on vielä todella paljon lunta, paikka paikoin reilusti yli puoli metriä. Tulvia odotellaan. Viime vuonna Karhunkierroksella oli ihan huippu keli ja kuivat polut. Hassua sattumaa, että nyt siellä ei kisaa juosta kun ennätys lumimääräkin aiheutti yllätyksen. 

Mun maanantain aamulenkilleni lähdin samasta ovenraosta kouluun lähtevän poikani kanssa. Alku matka kulki hänen kanssa jutellen ja sitten uppouduin omiin ajatuksiin. Tarkoituksena oli juosta 10 kilometriä, mutta kevyillä jaloilla innostuin tekemään vielä pienen lisälenkin ja lenkin pituudeksi tuli tasan 13 kilometriä. Kahden päivän juoksutauko oli tehnyt selvästi hyvää jaloille. Ja nyt tämä useamman päivän tauko pyöräilystä tekee hyvää puutuneille pakaroille.

Pajuluoma.

Maanantai iltoihin toistaiseksi kuuluu polkujuoksuryhmien ohjaus. Ryhmä kokojen rajoitusten ja aikataulujen vuoksi mun on pitänyt tehdä ohjauksiin muutoksia ja ne vievät enemmän aikaa. Nyt olen aina ennen tapaamista juosten suunnitellut kunkin illan reitin ja sitten merkannut reitin. Harjoituksessa olemme porukalla tai osallistujat päinsä kiertäneet merkittyä reittiä. Normaalisti olen juossut osallistujien seurana reittejä eikä tällöin ole tarvinnut niitä merkitä. Maanantaisin saan aina kivat kilometrit kasaan. Tänäänkin tuli 17,9 kilometriä, kun nautimme kauniin Pajuluoman äärellä juoksemisesta.

Maanantain kilometrit yhteensä 30,9.

Ennen sadetta järven rannalla.

Tänään tiistaina lähdin taas juoksemaan heti aamusta, tuntia aikaisemmin kuin eilen, sillä olin päättänyt kiertää läheisen järven. Iltapäivälle oli luvattu vesisadetta, joten oli parempi olla asialla heti. Aamulla keli olikin jälleen todella kaunis. Juoksuliiviin pakkasin litran verran vettä ja pari palaa energiamarmeladia. Pari lisäkoukkua tein ihan tarkoituksella, että sain lenkille pituutta. Viimeisellä kilometrillä alkoi piskotella, mutta siinä kohdassa se ei enää haitannut. Kotipihassa kello näytti tiistain kilometreiksi 30,6 ja aikaa kului 2:37:45.

Kahden päivän jälkeen kasassa on 61,5 kilometriä.

Jaloissa tuntuu ihan ok:lta, mutta juoksuliivi oli hiukan löysällä ja se pääsi hinkkaamaan kainaloiden alle punaiset läikät. Huomenna homma jatkuu.

~Eija~

Kohti lomaa

Tällä viikolla on saanut jälleen kokea niin takatalven ankaruuden kuin lupauksen lempeästä keväästä. Se ei nyt oikein millään tahdo kunnon kevät päästä tänne Pohjolaan.

Alku viikosta meillä oli luminen maisema. Eikä siis mikään kuura kerros, vaan useampi sentti lunta. Kaikki lumi ei edes sulanut päivässä, vaan sitä löytyi varjopaikoista vielä seuraavanakin päivänä. Moinen lumimäärä teki hiekkatiet kuraisiksi ja metsät todella märiksi. Maanantain yhteensä reilun 20 kilometrin polkujolkottelut eivät olleet mitään kevyttä menoa, sillä märkä maapohja imi jalat välillä nilkkoja myöten syleilyynsä. Ja kylmääkin se oli, tai olisi ollut, mutta onneksi vedin jalkaani Sealkinzin sukat ja johan pysyivät jalat neljän tunnin ulkoilun aikana kuivina ja suht lämpöisinäkin.

Nilkkoja myöten sukat märkänä mutta varpaat kuivina.

Alkuviikon lumishokin jälkeen on yöpakkasista ja hyytävästä tuulesta huolimatta ollut välillä ihan kuumakin. Tyttärien kanssa suunnistaessa ja rullaluistellessa on saanut riisua takkia pois ja ainakin hetkellisesti heittää kintaiden tilalle ohuemmat hanskat. Mutta pitkät kalsarit kyllä palasivat mun jalkaani. Hetkellisesti ne voivat ahdistaa, mutta käännyttäessä vastatuuleen reidet tykkää.

Viikko on sisältänyt maanantain jälkeen kevyttä lenkkiä, tai ainakin kevyttä yritystä. Parhaillaan olen aamuvuoroputkessa ja työpäivän jälkeen kun matkat on kulkenut pyörällä, on todella väsynyt olo lähteä vielä juoksemaan. Kyllähän lenkki hetkellisesti piristää, mutta oon niin väsynyt iltapäivästä iltaan, että lenkilläkin olo on ollut aika raskasta. Eilen olin sängyssä ennen lapsiakin ja oon nukahtanut heti. Onneksi ensi viikko on lomaa! Vielä pitää huominen 14 tunnin työpäivä vaan jaksaa.

Hetkellistä aurinkoa ja lämpöä.

Ensi viikolla olisi ollut myös NUTS Karhunkierros, jos ei olisi koronaa. Siksi myös olin tähän kohtaan lomaviikon järjestänyt. Tarkoitus oli lähteä aikuisporukalla viime vuotiseen tapaan jo keskiviikkona, mutta nyt emme lähde. Majoituksen varaus kuten osallistuminen juoksuunkin on siirretty ensi vuoteen. Tästä kaikesta olenkin jo aikaisemmin kirjoittanut miten paljon tämä harmittaa, joten ei siitä nyt tämän enempää. 

Ei auta, eikä kannata jäädä liian pitkäksi aikaa suremaan ja harmittelemaan! Niinpä päätin kaikesta huolimatta juosta ensi viikolla aikomani 166km matkan. Sillä suurella eroavaisuudella, että kilometrit juoksen kotona lähimaisemissa ja jaan kilometrit useammalle päivälle. Yksinkertaisella laskutoimituksella se tarkoittaa vajaa 23,8 kilometriä jaettuna lomaviikkoni jokaiselle päivälle. Yksittäisenä päivänä ei kuulosta pahalta, mutta seitsemänä peräkkäisenä päivänä hiukan pahemmalta. Mitään oikeita kisoja ei ole lähitulevaisuudessa tiedossa, joten palautumisen puolesta ei mitään huolta. Nuo kilometrit olisin oikeasti tähän saumaan yrittänytkin taivaltaa, mutta Rukalla reiluun vuorokauteen. Nyt onneksi aikaa on useampi päivä.

Metsässä.

Pääsette mukaan ensi viikon juoksu tunnelmiin, jos ei nyt ihan joka päivä, niin kuitenkin useampana päivänä yritän jaksaa ja juoksemiseltani ehtiä kirjoittaa miten kilometrit kertyy. Toivon lämpenevää keliä, että voisin jättää pitkät kalsarit kotiin, poutaa, että en retkilläni vilustuisi ja kropan joka ottaa hyvin energiaa vastaan ja jaksaa kilometrien iskutukset.

Vierivä kivi ei sammaloidu.

~Eija~

Äitienpäivä

Eilen pyöräilin töihin ja juoksin kotiin. Tänään juoksin töihin ja pyöräilin kotiin. Työmatka on metsän kautta vajaa 14 kilometriä ja pikitietä kilometrin vähemmän. Lumien sulettua metsäreitti on  useinmiten valintani, myös tänä viikonloppuna. Sunnuntai illan vesisateessa kotiin päin kuran loiskeessa polkiessa toki mietin, olisiko toista reittiä pitkin ollut järkevämpää. No ei, pyörä oli joka tapauksessa pestävä, vaatteet heitettävä pyykkiin ja mua odotti sauna.

Työpäivän lisäksi tänään oli Äitienpäivä.

Tämä olikin mun 13 Äitienpäivä äitinä.

Vuosiin on mahtunut monenlaista, ilosta suruun ja kaikki mahdolliset värit siltä väliltä. Parasta on olla kolmelle ainutlaatuiselle ihmiselle se yksi ja ainoa. Aina ei tehtävässään onnistu, mutta onneksi ei tarvitsekaan olla täydellinen ja virheetön. Lasten kasvaessa on pystynyt jo asioista keskustelemaan ja opimme toisistamme valtavasti ja ihan huomaamatta. Toivon lasten osaavan haaveilla, toteuttaa unelmia ja olemaan armollinen itselleen. Rikkautta on olla oma itsensä, hyväksyä oma ja toisten erilaisuus sekä tietää että äiti rakastaa.

Metsän läpi töihin ja kotiin.

Omaa äitiäni en tänään ehtinyt nähdä, mutta onneksi äitiä voi muistaa ja halata ihan jokaisena vuoden päivänä. Viikko sitten olimme vappubrunssilla omalla laavulla ja viestitellä ja soitella voimme koska vaan. Äidiltä olen oppinut sosiaalisuutta, omien unelmien arvostamista ja kaikenlaista pohdintaa. Äitini tykkää kirjoittaa paljon ja niin tykkään minäkin, vaikka enää ei vuosiin ole tullut päiväkirjaa kirjoitettua. Meissä on paljon samaa, muun muassa luonteenpiirteissä, mutta myös paljon omaa persoonaa. Monista asioista olemme samaa mieltä, mutta mielipide ja kokemus erojakin on. On rikkaus ja onni voida keskustella äidin kanssa hyvin erilaisistakin asioista ja arvostan sitä. Tiedän, että olen hyväksytty kaikkine mielipiteineni. Olet rakas äiti.

Lauantai illalla juosten kotiin.

Harmittiko olla Äitienpäivänä töissä? No ei, sillä tähän on meidän perhe tottunut. Sain tehtyä hyvät lenkit mennen ja tullen työmatkoilla ja lauantai illalla keli oli jotain aivan uskomatonta. Kyrkösjärven pinta oli peilityyni ja ilmassa tuoksui kevät. Rastaat lauloivat ja lokit kirkuivat. Mä sain kotiin päästyä heti kakkua ja sunnuntai aamulla pitkät unet. Ja nyt on edessä vapaat.

Sunnuntaina juosten töihin.

Sain tänä aamuna myös ihanat kortit jokaiselta lapseltani. Niissä oli paljon kukkia, jotka eivät lakastu koskaan. Sisällä oli henkilökohtaisia sanoja ja merkityksellisiä ajatuksia, jotka tuntuvat niin tärkeiltä. Kiitos lapset. Olette rakkaita.

Ihanaa päivää jokaiselle myös huomennakin!

~Eija~

Tavoitteet uusiksi

Tänä vuonna tavoitteena oli yrittää päästä läpi UTTF (polkujuoksukiertue Suomessa), johon kuuluvat NUTS Karhunkierros 166km, NUTS Ylläs-Pallas 160km ja Vaarojen maraton 130km. Joitain vuosia sitten en olisi voinut kuvitellakaan että nämä matkat olisivat mulle mahdollisia, mutta ajan kuluessa olen alkanut uskomaan että mä voisin pystyä siihen. Ei sitä tiedä jos ei yritä. Viime vuosi oli mun juhlavuosi, koska täytin 40 vuotta ja sen kunniaksi tahkosin paljon kisoissa, tavoitteena vähintään 40 kisaa. Yhteensä niitä kertyi 46. Mukana oli muun muassa elämäni ensimmäinen yli 100 kilometrin polkujuoksu. Viime vuosi oli muutenkin aivan huippu, hymyssä suin voin sitä muistella.

Onneksi siis synnyin vuonna 1979, sillä tänä vuonna, kun korona levisi maailmalla, ei 40 kisaan osallistuminen olisikaan ollut ihan helppo homma. Vaikka virtuaalikisat, joita vallitseva tilanne on synnyttänyt, ovat ihan kivoja, ei ne silti ole oikeita kisoja. Kotimaisemissa kovinkin tutuiksi käyneet tiet, polut ja metsätaipaleet eivät anna aivan samaa sykähdyttävää fiilistä, kuin esimerkiksi yöttömässä yössä kipuaminen lapin tuntureilla. Kiitollinen toki olen että ulkona liikkua saa, mutta kyllä paljon jää ikimuistoisia hetkiä tänä vuonna kokematta. Nimittäin sekä NUTS Karhunkierros että NUTS Ylläs-Pallas on peruttu. Heinäkuun loppuun asti suositellaan kaikki yli 500 hengen yleisötapahtumat peruutettavaksi. Kalenterista on siirtynyt ensi vuoteen myös Jukolan- ja Venlojen viestit, rastiviikot ja monet muuta juoksutapahtumat. Kaikille tapahtumillehan ei löydy ajankohtaa syksyyn, joten on järkevääkin että osa on suosista siirretty ensi vuoteen. Joka tapauksessa syksystä voi tulla kovinkin kiireinen, jos tapahtumia vihdoin taas saadaan järjestettyä.

Maaliintulo 55km:ltä Rukalla vuonna 2018.

 Varmasti suurien yleisötapahtumien peruminen on järkevää ja ymmärrän että tällä hillitään viruksen hallitsematonta leviämistä. Näin nyt vaan on toimittava, mutta kyllä kirpaisi siirtää osallistumiset ja samalla siirtää tämän vuoden tavoite ensi vuoteen. Harmitti tosi kovaa, sillä olin vielä elätellyt järjestäjien antamaa toivoa, että pitkät matkat olisikin viranomaisten luvalla saatu järjestää. Päätöstä ei kai ole vieläkään tehty, tai ainakaan siitä ei ole informoitu, mutta mulla ei ollut enää aikaa odotella. Kämpän varaus oli siirrettävä ensi vuoteen ja työvuorojen suunnittelussa piti tietää tarvitsenko uudessa ajankohdassa useamman päivän vapaata vai en. No en tarvitse nyt. Helpottui elämä sen osalta. 

Rukan reissu olisi ollut kaveriporukalla ja Ylläksen reissu perheen kesken. Nyt pitääkin sitten suunnitella muita reissuja ja pidentää omia lenkkejä kotikulmilla. Suunniteltiin jo perheen kesken telttareissuja ja ystävän kanssa on haaveiltu yhteisestä patikointi retkestä. Nyt on sitten aika laittaa niitä toteutukseen. Erilainen kesä on kaikilla edessä, mutta hyvä siitä tulee aivan varmasti. Pitää vaan asennoitua toisella tavalla.

Gps-pallukoita viime vuonna Ylläksellä.

Ensi harmituksen jälkeen fiilis on jo kohentunut. Paljon on tullut muisteltua edellis vuosien hienoja kokemuksia. Ehkä tämä kevyempi kisavuosi on oikein paikallaan ja ensi vuonna onkin sekä fyysisesti että henkisesti paremmassa kestävyyskunnossa. Itselle on niin paljon näytettävää. Vielä on auki voidaanko Vaarojen maraton järjestää lokakuussa. Ja jos järjestetään lähdenkö 130 kilometrin lenkille vai lyhennänkö matkaa. Toisaalta houkuttelee lähteä pitkälle matkalle, koska se olisi vuoden ainut yli 100 kilometrin retki. Mutta toisaalta Kolin yö vaan on niin rankaa, että kestääkö pää vetää sen sitten taas ensi vuonna uudestaan. Tätä on pohdittava. Nyt kuitenkin kevät leppoista juoksentelua ja enenevässä määrin poluilla ja metsässä.

Uusi tavoite tälle vuodelle on pysyä liikkeessä, saada hyviä juoksukilometrejä ja osallistua sitten syksyllä niihin mielenkiintoisiin tapahtumiin joihin ajallisesti ehtii ja on järkevää. Eniten toivon että kisoista saataisiin järjestettyä tuo Vaarojen maraton, pyöräsuunnistuksen MM-kisat ja sitten joitain suunnistuskisoja, esimerkiksi SM-sprintit. Ehdottomasti toivon myös, että löydämme Komian Kirkon Hölkälle uuden päivämäärän mahdollisimman pian, mutta vielä meidän pitää odottaa.

Hyvää toukokuuta kaikille!

~Eija~

Yksin ja yhdessä etäliikkumista

Maaliskuun puolen välin jälkeen pysähtyi normaali koulunkäynti, harrastukset menivät tauolle, kuntosalit hiljenivät, hamstrattiin vessapaperia ja hernekeittoa. Ohjeistettiin pysymään kotona ja jos aivastitkin sait paheksuvia katseita ja huokailuja.

Alku lamaannuksen jälkeen tämä poikkeuksellinen korona-arki on alkanut rullaamaan. Joillakin tahoilla lamaannus tuntuu jatkuvan ja on monenlaisia pelkoja, ylihysteriaa, syyllistämistä ja lopun ajan elämää. Jokaisella meillä on aikamme, joten eläkäämme niin ettei tarvitse sitten jossitella ja harmitella. Toisia ihmisiä kunnioittaen ja huomioiden elämä jatkuu ja yhdessä keksimme uusia keinoja oman kodin ulkopuolellakin harrastamiseen.

Tässä mun kolme vinkkiä liikkumiseen tämän hetken korona-arjessa:

Mikä ihana näky :)

Ihan parasta on suunnistuksen omatoimirastit. Tätä olen hehkuttanut jo aikaisemminkin ja monessa paikassa, mutta vielä kerran; vuorotyöläiselle omatoimirastit toimii! Rastit ovat pääsääntöisesti viikosta kahteen metsässä ja suunnistamaan on voinut mennä juuri silloin kun itselle sopii. Vaikka kuskaukset lasten harrastuksiin jäivät tauolle ja osa omista ohjauksista oli kuukauden verran tauolla, ei mulla ole lopulta ollut yhtään sen enempää aikaa. Joten omien työvuorojen, fiiliksen ja kelin mukaan on voinut lähteä yksin tai lasten kanssa metsään kartan kanssa.

Suunnistusseuroilla on hiukan erilaisia tapoja miten omatoimirastit toteutetaan, mutta kaikilla on se samaa, että pyritään pitämään etäisyyttä toisiin metsässä liikkujiin eikä rastilippuihin kosketa.

Ylistaron Kilpa-Veljien suunnistusjaoston nettisivuilta löytyy hyvät ohjeet miten toimitaan, omatoimirastikalenteri ja ilmoittautumislinkki. Tervetuloa yksin tai yhdessä läheisten kanssa suunnistamaan! 

Suunnistamaan.

Toinen liikkumistapa mitä korona ei estä, on juokseminen. Useimmiten me juostaan yksin tai vain muutaman ihmisen kanssa, joten tähän ei poikkeustila ole muutosta aiheuttanut. Nyt alkaa meidän alueella Etelä-Pohjanmaalla polut olemaan melko kuivia, vaikka eipä se haittaa jos sukat hiukan kastuukin. Muistakaa kertoa jollekin minne juoksemaan lähdette ja ottakaa kännykkä mukaan, että tarvittaessa saa soitettua apua.

Polkujuoksun pienryhmät alkoivat eilen, suositelluin rajoituksin. Mun tuli oltua neljättä tuntia metsässä ryhmien kanssa. Oli aika kivaa. Toivottavasti saadaan koko kevät liikkua terveenä.

Neulaspolkuja.

Kuukauden tauon jälkeen aloitin jälleen ulkotreenien ohjaukset. Suosituksia pidemmät etäisyydet toisiimme pidämme ja yhteisiä välineitä emme käytä.

Neiron koulun sisäpihalla tiistaisin klo.18-19

Treenivälineenä meillä on ainakin nyt toistaiseksi kahvakuulat. Sataa tai paistaa, tuulee tai on tyyntä, treenit pidetään. Aikaisempaa kahvakuulatreeni taustaa ei tarvitse olla. Tervetuloa!

Viime viikolla tehtiin korttipakkatreeni.

Kevät on siis ihan mallillaan niiltä osin mihin itse voi vaikuttaa. Mukava on liikkua muidenkin kanssa, vaikka etäältä.

~Eija~

Uusi pyörä ja lukkopolkimet

Mulla on uusi maastopyörä, jonka itse asiassa ostin jo helmikuussa, mutta tosi ajoihin pääsin vasta maaliskuun lopussa ja vasta nyt huhtikuussa kilometrejä oon saanut paremmin alle. Vanhassa Trekissä ei ollut mitään muuta vikaa, mutta se oli raskas ja se oli hiukan pieni mulle. Tämä kaikki on kerrottu mulle, sillä mä en ole tiennyt paremmasta. Eikä Trek ole tallista minnekään lähtenyt vaan silläkin ajelen edelleen, aina tilanteen mukaan.

Helmikuussa 2020

Mun uusi Augment on jäykkäperäinen ja hiilikuiturunkoinen, aivan älyttömän kevyt. Sen pitäisi olla mulle nyt just sopivan kokoinen, vaikka tuntuikin aluksi isolta. Siinä on vaikka mitä hienoa ja kaikki jutut mulle esiteltiin, mutta kaikki ei vielä ihan jäänyt päähän. Opettelemista on jo ihan vaihteiden vaihdossa, koska ne ovat erilaiset kuin Trekissä. Uuteen laitatin heti lukkopolkimet, koska mun on vaan pakko opetella niillä polkemaan. Melko paljon olen äimistelyjä saanut niiden puuttumisesta. Onneksi kuitenkin lukkopolkimilla voi polkea lenkkareillakin, joissa on hiukan uria pohjassa ja näin aloitin tutustumisen pyörään. 

Kyrkösjärven rannalla.

Vasta tällä viikolla puin ostohousut jalkaan ja hain lukkopolkimiin kuuluvat kengät kaupasta. Neljää erilaista mallia kokeilin ja lopulta mukaan lähti tyylikkäät Bontrager-merkkiset kengät. Napakat olivat jalkaan ja näin lenkkarityyppinä jalan liikkumavaran puute tuntui oudolta. Viisaampia kuunnellen kuitenkin mennään ja parempi vaan luottaa kokeneempiin. Kaupasta poljin uudet kengät jalassa ja kengät kiinni polkimissa kotiin asti ja ihan ehjin nahoin.

Uhka vai mahdollisuus?

Tosi testi olikin sitten eilen lauantaina kun sain Ninnin kaveriksi Jurvaan pyöräsuunnistusrogaining (kisa)harjoitukseen. Kyseessähän on omatoimirasti malli, jossa rastit ovat metsässä useamman päivän, kartat saa tulostaa tai noutaa ohjeiden mukaan ja sitten vain oman aikataulun sallimissa rajoissa metsään. Kilpailun tuntua teki se, että oman tuloksen sai ilmoittaa järjestäjien sivuille. Mä ja Ninni ollaan molemmat kilpailuhenkisiä, joten kävi selväksi että kaikkia rasteja lähdetään hakemaan ja asetetun kolmen tunnin aikarajan sisällä tottakai.

Lumiset metsätiet.

Meillä olikin hyvä suunnitelma. Yksi oikaisu metsän läpi arvelutti ja loppuun jätettiin helpohkoja lähirasteja tarvittaessa poisjätettäväksi. Mutta heti ensimmäinen metsätie oli järkytys, sillä siellä oli lunta, aika paljon lunta! Jonkin verran hanki kantoi, mutta enemmän se petti alta. Pieni pelko pisteli ajatuksissa, että onko kaikki metsätiet ja -polut tällaisia. Alettiin jo tekemään varasuunnitelmia, vaikka mä itsepintaisesti yritin pitää toivoa yllä että muualta on sulanut. No ei ollut sulanut, vaan pahimmillaan rämmittiin useampi kilometri nilkkoja myöten lumessa. Ei siinä polkemaan päässyt ja mä olinkin sitten lähes yhtämittaa kumossa, kengät kiinni polkimissa. Lumi toki oli pehmeää, joten tuossa vaiheessa ei vielä edes sattunut.

Rastilla.

Haettiin mun mieliksi 10 pisteen rasti keskeltä metsää, mutta sitten piti ottaa järki käteen ja lyhentää matkaa. Aika ei millään riittäisi. Ja hetken päästä muutettiin suunnitelmaa taas, kun nähtiin miten lumisia reitit olivat. Onnistuin sitten kaatamaan Ninninkin yhdessä kurakossa ja siinä hötäkässä teloin polveni ja särjin Ninnin karttatelineen.

Haettiin vielä yksi 9 pisteen rasti isoja teitä pitkin koukaten ja sitten piti luovuttaa kartan lännen puoleiset rastit. Kovassa vastatuulessa ei olisi mitään saumaa tai järkeä lähteä vielä pitkälle kauas. Lopulta poljettiin armotonta vauhtia ja haettiin loppuun varalle jätetyt helpot rastit ja ajassa 2:56 maaliin. Miinus pisteiltä vältyttiin, joita olisi tullut yksi piste per alkava ylittynyt minuutti. Pisteitä saatiin kasaan 68 ja 116 olisi ollut kaikki. Hurjaa vauhtia ovat ne polkeneet, jotka ovat kaikki rastit ehtineet hakea. 

Maalissa.

Kuraisina, väsyneinä, nälkäisinä ja hiukan harmistuneina kotia kohti. Aika märkiäkin oltiin. Kotona odotti pyörän pesu ja puunaus, jossa olen nyt yrittänyt tsempata. 

Kyllähän se fiiliskin sitten koheni kun sai kuivaa päälle ja ruokaa suuhun. Eihän mikään voita kunnon rämpimistä metsässä ja aika todella lensi. Olihan tämä taas yksi kokemus - heti syvään päähän kengät kiinni polkimissa.

Kiitos Ninnille rymyseurasta :)

~Eija~