Salamajärven kansallispuiston kesä

Tällä viikolla, kesälomani viimeisellä viikolla, oli kalenterissa merkintä "yön yli -retki" Niinan kanssa. Valitsimme kohteeksi meitä lähellä ja mulle osittain tutun Salamajärven kansallispuiston. Mieheni käy näillä kulmilla usein kalastamassa ja meidän perhe vietti täällä viime joulukuussa pari ihanaa talvista retkeilypäivää. Päiväretkeilyä tulee harrastettua ja iltapalalle lähiluontoon lähdettyä useinkin, mutta rutiinia yöksi metsään lähtemisessä ei ole. Otettiin sitten sellainen harjoittelu retki, mahdollisimman vähillä tavaroilla ja kantamuksilla, mutta silti eri juttuja testaillen.

Valmiina retkelle.

Lähdimme kantamuksiemme kanssa liikkeelle Huttukankaan parkkipaikalta, jonne jätimme auton. Lämmittelimme kantamalla tavaramme noin puolentoista kilometrin päähän Heikinjärven laavulle. Paikkoja teltalle oli hiukan huonosti, mutta siihen juurakoiden ja kivien lomaan pystytimme majamme, heitimme rinkat sisälle ja heitimme selkään kevyemmät kantamukset ja lähdimme ensimmäisen päivän taipaleelle.

Pirunpeltoa.

Niin vehreää.

Meillä molemmilla oli Salomonin juoksuliivit, jonne mahtuu hyvin tavaraa. Nyt mukaan lähti molemmilla litran verran juotavaa. Sitten oli pähkinöitä, energiakarkkeja, proteiinijuomaa ja suklaata. Lisäksi taskuissa oli purkit hyttysmyrkkyä, koska tänä kesänä ötököitä on ollut törkeän paljon. Sen verran reipas tuuli oli, että mitään merkittävää seuruetta emme peräämme saaneet.

Iso Koirajärvi.

Kiersimme Vaatimen kierroksen, mikä on lähes kokonaan kansallispuiston alueella. 

"Kansallispuisto on luonnonsuojelualue, jonka ensisijainen tarkoitus on turvata luonnon monimuotoisuutta, mutta niihin sisältyy usein kansallismaisemia, luonnonnähtävyyksiä ja virkistyspalveluja." Wikipedia

Ison Koirajärven ympäristö on melko kivikkoista ja hidasta maastoa. Ahvenlammen evästyspaussin jälkeen pääsimme kilometrien pituiselle neulaspolulle, jossa otimme palan matkaa juoksuksi. Oli aikasta ihanaa polkua.

Alueella on valtavasti pirunpeltoa, eli isohkoja kivilohkare peltoja. Myös soita on paljon. Molempia näitä halkoo pitkospuita, joita oli melko paljon uusittukin viime vuosina. Tuorehko puun tuoksu sekoittui kauniisti kukkivien suopursujen tuoksuun. Oon aina tykännyt soista. Niillä on yleensä niin rauhoittavan hiljaista.

Keskellä suota. Oli muuten melko märkä.

19 kilometrin leppoisan kävelyn jälkeen palasimme leiripaikkaamme ja pistimme heti trangialla veden kiehumaan ja retkieväät tekeytymään. Ruokana oli pastaa olemattomalla määrällä proteiinia, ruislastuja, viinirypäleitä ja välipalakeksejä. Kyllä ruoka kuin ruoka maistuu vaan niin hyvältä metsässä, nälkäisenä.

Ekan päivän päivällinen.

Syömisen jälkeen ei käyty vielä levolle, vaan heitettiin vielä iltalenkki Heikinjärvennevan näköalatornille. Oli kaunis näköala isolle suoalueelle. Mitään erityisiä eläimiä emme nähneet, mutta leikimme ajatuksella miten toimisimme jos edessämme tallustelisi karhu tai susi tai jokin muu melko pelottavaksi luokiteltu villieläin. Ehdottomasti olisi ollut kiva nähdä jokin, edes metsäpeura, mutta ei tällä kertaa. Toki pidimme niin paljon ääntä, että ehkä me tulimme joillekin nähdyiksi.

Heikinjärvenneva näkötornista.

Iltapala nuotiolla.

Iltalenkki oli reipas 5 kilometriä, joten yhteensä ensimmäisen päivän kilometreiksi tuli 24,3.

Alueella ei ollut metsäpalovaroitusta, joten uskalsimme kyhätä nuotion hetkeksi ja lämmittää iltapalaksi banaani-suklaa herkut. Sitten olikin mukava vetäytyä telttaan hetken unille. Kello nimittäin laitettiin piippaamaan puoli kolme. Haaveena oli käydä kävelemässä keskellä yötä ja napsia vuoden luontokuvat. Kello herätti, vilkaisimme teltan ovelta ulos, yhteistuumin totesimme ettei ole erityisesti kuvattavaa ja käperryimme takaisin makuupusseihin. Se niistä yöllisistä luontokuvista, onneksi päivällä olimme jo napsineet useamman kauniin otoksen.

Yllättävän hyvin sai yön nukuttua. Asentoa on joutunut vaihtamaan usein, kun meidän keskellä oli pitkähkö juuri ja jalkopäässä parikin kiveä. Tyynyn virkaa hoitaneet takki ja ohuen ohut pyyhe veti hartiat ihan jumiin, Yöllä tuuli melko kovaa ja teltan heilumiseen havahduin pari kertaa. Yöllä oli ilmeisesti hetken satanutkin. Kylmä ei ollut. Aamulla heräsimme suht kivaan keliin. Tuuli edelleen, mutta maltillisesti.

Ilta-aurinko.

Aamupalaksi meillä oli pikapuurot ja lasten sosetta, teetä ja välipalakeksejä. Tavarat kasaan, teltta nippuun ja kävely autolle. Siirryimme Koirasalmen parkkipaikalle, jossa oli melko paljon muitakin autoja.

Lähdimme kiertämään Vasan kierroksen ja Pahapuron lenkin. Jälkimmäinen koukkaa myös luonnonpuistoalueelle.

"Luonnonpuistot ovat tieteellisiin tarkoituksiin perustettuja luonnonsuojelualueita. Luonnonsuojelun ohella ne palvelevat tutkimusta ja opetusta. Luonnonpuistot ovat luonnontilaisia vertailualoja tutkittaessa luonnon omaa muutosta. Luonnonpuistot sijaitsevat valtion mailla ja ne perustetaan lailla tai asetuksella." Wikipedia

Tuolla reitillä on yksi mun lempparipaikoista; niittylato keskellä suota. Tässä tulee pysähdyttyä aina kuuntelemaan hiljaisuutta.

Niittylato.

Toiselle päivälle kilometrejä kertyi reipas 9 ja jalkojen liottelun jälkeen lähdimme ajamaan takaisin kotiin. Oli ihana reissu ystävän kanssa. Kuvattiin paljon, juteltiin paljon, naurettiin, ei itketty eikä riidelty. Keli oli just hyvä, epäilyistä huolimatta tultiin juttuun hyttysten kanssa eikä muutenkaan sattunut mitään haavereita.

Sellainen retkityyny pitää hommata ja on mietittävä kannattaisiko minikokoon menevä retkipatjakin ostaa. Riippumatto yöpyminen pitää joskus kokeilla. Riippumattohan multa jo löytyy, mutta en ole sitä vielä kertaakaan kokeillut. Siinä ei ole ötökkäverkkoa, joten ei toimi ihan sellaisenaan.

Takana on neljän viikon kesäloma. Se on mennyt nopeasti, niin kuin aina. Paljon oon silti taas ehtinyt tehdä ja kokea, päivääkään en vaihtaisi pois. Kello on ollut herättämässä paria aamua lukuunottamatta, sillä en tykkää että päivä menee sivu suun. Viimeisenä lomapäivänä on ollut taas touhua. Ei meinaa ehtiä nukkumaan, mutta aamulla on hirmu aikainen herätys, joten nyt kone kiinni ja sänkyyn.

~Eija~

Rapainen Multi-Sport 2021

 YKV Multi-Sport kisattiin viime lauantaina (12.6.2021) Ylistarossa. Edeltävän viikon aurinko paistaa porotti ja kelit olivat helteiset. Viikonlopun lähestyessä lännestä ennustettu iso saderintama ei toiveista huolimatta hidastanut tai laantunut. Se vyöryi päälle just lauantai aamupäivälle ja taukosi vasta iltasella. Niin että tämän vuoden Multi-Sport tullaan muistamaan rankasta vesisateesta ja sen lieveilmiöistä; kurasta, hiekasta ja läpimäristä vaatteista.

SuoraKolmion Sanna, Hanna ja mä.

Meidän SuoraKolmio-joukkue oli liikkeellä samalla kokoonpanolla kuin viime vuonna; Sanna, Hanna ja mä. Tavoitteena oli mennä kovaa ja tarkasti, hoitaa yllätystehtävät tyylikkäästi ja tuulettaa maalissa voittoa. Kaikki ei kuitenkaan mennyt ihan niin sujuvasti kuin voisi toivoa.

Koko kisa alkoi pulmatehtävällä, jossa piti selvittää munalukon neljä numeroa. Siinä pointtina oli esimerkiksi että porkkanat eivät ole hedelmiä, piti tietää koska tullaan täysi ikäisiksi ja missä kuussa on Suomen Itsenäisyyspäivä, piti hoksata nostaa päätään kohti Ekovillan ja Minimanin mainoksia päin ja viimeisenä hoitaa helppo laskutehtävä kiireessä oikein. Me ei onnistuttu. Päästiin sitten viimeisten joukossa lähtemään urheilukentältä pyörillä liikkeelle.

Pyöräilyä oli yhteensä noin 55km.
Kuva Kirsti Kontturi/Ykv Multi-Sport

Pieni paniikkihan siinä oli päällä, kun piti saada edellä meneviä kiinni. Mä kartturina yritin tutkailla kartalta minne me ollaan menossa. Alkumatkasta sähläsin vetoköyden kanssa ja se pyörähti mun pyörän takakeskiöön. Jarrut pohjaan, kun säikähdin että saattaa tapahtua jotain pahempaakin. Siinä meni muutama minuutti kun taiteiltiin köysi irti ja sitten taas jatkettiin matkaa. Ohitetut joukkueet olivat porhaltaneet uudestaan meidän ohi.

Oli pakko yrittää rauhoittaa menoa. Alku oli nyt ollut melkoista sähläämistä. Vettä tuli taivaan täydeltä, naama oli ravassa ja karttatelinettä sai pyyhkiä että näki lukea karttaa. Tuntui että poljettiin ihan hirmuisen kauan. Hiekkatiet olivat älyttömän raskaita, pienemmillä metsäpoluilla eteneminen oli hidasta, oli liukasta eikä asfalttia saatu alle sitten millään. Polkemisen rytmin katkaisi lyhyt polkujuoksulenkki, mikä oli oikein kiva. Vaihdoin pyöräilykengät normilenkkareihin ja juoksin Hannan ja Sannan kiinni. Siinä oli muitakin Trio Lady joukkueita ja Trio Open joukkueita useampi. Olimme ehkä kolmantena tai neljäntenä oman arvion mukaan. 

Polkeminen jatkui. Rapa vaan lisääntyi alaselässä ja hampaiden välissä rouskui hiekka. Parin tunnin etenemisen jälkeen hoksasin, että en ollut hörppyäkään ottanut juotavaa. Aloin imemään urheilujuomaa lötköpulloista, muuta energiaa ei ehtinyt edes ajatella.

Ai että joku voi olla kaunis 😂
Kuva Kirsti Kontturi/Ykv Multi-Sport

Tuli vielä toinenekin juoksupätkä, lisää polkemista ja sitten vihdoinkin pääsimme tekemään jotain muutakin. Edessä oli vesistötehtävä. Hommana oli uida lammessa olevan rastipoijun ympäri, yksi joukkueen jäsen kerrallaan. Mukana piti kulkea iso uimarengas. Vastaavanlainen tehtävä on ollut ennenkin ja muistelin siinä ääneen, että kuinkas se olikaan nopein tapa edetä. Edellis kerralla taisin olla renkaan sisällä ja se oli hidasta, vaan piti mennä makaamaan koko renkaan päälle. Se toimi, vaikka lyhyenä mun oli vaikea ylettyä käsillä samalla kauhomaan kun potkuttelin jaloilla. Vesi oli lämmintä ja puhdistuipa siinä samalla hiukan vaatteet, kuraantuakseen taas kun lähdettiin pyörillä jatkamaan matkaa.

Uimarenkaalla polskuttelua vesistötehtävässä.
Kuva Kirsti Kontturi/Ykv Multi-Sport

Vesistötehtävällä kuulimme, että olemme ensimmäinen Trio Lady. Emme tätä ihan uskoneet. Olimme tehneet pari polun/tien ohi ajoa, mutta kääntyneet melko nopeasti kun virhe oli tullut. Kenties toiset olivat tehneet isompia virheitä, muuta selitystä emme keksineet. Lievä hämmennys oli päällä, mutta ei auttanut kuin jatkaa omaa menoa. Vesistöltä lähtiessä yksi Trio Lady joukkue oli tullut juuri paikalle. Meillä oli ainakin 10 minuutin keula.

Paluumatkalla kohti kenttää oli vielä suunnistustehtävä ja sen viimeisellä rastilla palapeli-tehtävä. Siinä oli mahdollisuus käydä katsomassa oikeaa ratkaisua 175 metrin päässä ja mä lähdin sinne naisten jäädessä sovittelemaan paloja. En ehtinyt hätinä puoleen väliin, kun naiset huusivat että tuu takaisin, palapeli on ratkaistu. Näppäriä olivat.

Rullaluistelua 10,5km.

Vihdoin pyöräily oli takana. Ihan hirvitti millaista meteliä pyörä piti. Hiekkaa oli ihan joka paikassa. Urheilukentälle palatessa vihdoin saimme varmistuksen, että kärjessä tullaan. Vaihdettiin rullaluistimet jalkaan. Luistelu oli liukasta ja jalat olivat melko puhki pyöräilyn jälkeen. Ensimmäisen kilometrin aikana mietin kuinka tuun tästä selviämään. Alaselkää alkoi heti vihlomaan, enkä pystynyt olemaan tuulen halkojana kärjessä. Jättäydyin viimeiseksi ja sinnittelin siellä. Hanna veti meidän porukkaa ja vahvasti vetikin. Oli rankkaa, hirmu rankkaa ja kerran meinasin kaatuakin, mutta onneksi pysyin pystyssä. Olin niin onnellinen kun kurvasimme takaisin kentälle.

Jalat jo painaa.
Kuva Kirsti Kontturi/Ykv Multi-Sport

Edessä oli reilun kilometrin juoksu melontaan. Juoksu oli laahaavaa ja jalat painoivat tonnin. Mulle toki oli pieni huili edessä, koska olimme sopineet että Hanna ja Sanna meloo ja mä suunnistan/hoidan tehtävän. Joessa piti leimata kaksi rastia ja sitten takaisin rantaan. Istuessa alkoi loppua kohden tulla kylmä, mutta silti en rooliani vaihtaisi, sillä naiset osaavat tuon melomisen ihan nappiin.

Rapapyllyt 😁
Kuva Kirsti Kontturi/Ykv Multi-Sport

Melominen sujui Hannalta ja Sannalta. Mä olin vain kyydissä.

Melonnasta juostiin sama matka takaisin urheilukentälle ja sielä oli vielä viimeinen yllätystehtävä. Ekoammunnassa jokaisen piti ampua ja yrittää saada viisi osumaa tauluun. Itse osuin vain yhteen ja meidän koko joukkue sai viisi osumaa. Tällä suorituksella jouduimme kiertämään kaksi sakkorinkiä, mikä ei tässä vaiheessa tuntunut enää ollenkaan pahalta.

Trio Lady sarjan voittajina juoksimme maaliin 🏁

Maalissa!

Aikaa kului 5:24:15

Voitimme lopulta lähes 45 minuutilla.

Jälkeenpäin kuulimme, että muutkin olivat tehneet virheitä, melko isojakin pummeja pyöräillessä. Tarkkaa emme kuitenkaan tiedä missä vaiheessa olemme siirtyneet kärkeen, ilmeisesti melko alussa jo.

Trio Ladyt kolmen kärki (vasemmalta); Kaksi Ässää ja Ämmä, me SuoraKolmio sekä Ilmajoen Likat

Olipa ikimuistoinen reissu! Oli hauskaa, välillä melko surkeaa sähläämistä, huippu onnistumisia ja itsensä likoon laittamista. Oli siistiä olla Hannan ja Sannan kanssa seikkailemassa. Joukkueessa toimiessa oppii aina jotain niin itsestä kuin kavereista.

Kiitos järjestäjille ja kannustajille!

Ei teilläkään ihan helpoin homma ollut touhata sateessa.

~Eija~

Märkä kisa tulossa

 Viikko on mennyt nauttiessa hyvinkin lämpöisestä kelistä. Ohjelmassa on ollut edelleen kevyttä liikkumista, puutarhatöitä, hyttysten hätistelyä ja virkistäviä pulahduksia luonnon vesissä. Oon pitkästä aikaa ehtinyt paremmin lukea kirjoja ja nauttia hetkittäin jouten olostakin.

Kisafiilistä oon yrittänyt nostaa, sillä huomenna lauantaina on Ykv Multi-sport. Samalla joukkueella mennään kuin viime vuonna; Sanna, Hanna ja mä. Porukkamme nimi on kuitenkin tänä vuonna Suorakolmio. Yhteisiä treenejä ei pahemmin ehditty tänä vuonna tehdä, johtuen Multi-sportin aikaisemmasta ajankohdasta. Menneinä vuosina kisa on käyty vasta heinäkuussa, mutta tänä vuonna nyt jo kesäkuussa. Onneksi tänä vuonna kesäkuun alku on ollut lämmin, joten kelien puolesta tuntuu kuin olisi heinäkuu ja vesistötehtävää ajatellen vedet saattavat olla hiukan jo lämmenneet.

Tavaraa kasaan.

Tavarat ovat kasassa. Triossa tarvitsemme pyörät, rullaluistimet, ensiapu tarvikkeita, kypärät, emit ja energiaa. Lisäksi karttateline pyörään, juotavaa, pyörän renkaan paikkaus/vaihtotarvikkeet, lenkkarit juoksuosuudelle ja mitä nyt muuta haluaa mukana kantaa. Huoltopilttuuseen vaihtovaatetta, pumppu ja lisää syötävää. En nyt keksi mitä muuta voisi tarvita. Alle hyvät yöunet, sitten kunnon aamupala ja ennen starttia vielä vessakäynti ja pikalounas.

Tänään ei ole vielä tietoakaan sateesta tai kylmästä

Tänään oli taas hurjan kaunis ja lämmin kesäpäivä. Mutta huomenna tietysti sataa vettä... Vettä on ennustettu tulevan ihan koko päivän. Lämpötila laskee tästä päivästä yli kymmenen astetta. No siksipä valitsin kisavaatteiksi itselleni pitkähihaista paitaa ja housua ja jopa hanskat. En toki olisi hellekisaa halunnut, mutta tuo sade tuntuu vähän kurjalta. Aika usein Multi-sportissa on ollut ennemmin viileä kuin lämmin keli. 

Sateista lauantaita luvataan.

No tällä mennään. Kaikille keli on sama. Varmasti tulee taas kivaa, kunhan päästään vauhtiin.

~Eija~

Pureskelua ja palauttelua

 Se on reilu viikko NUTS Karhunkierrokselta ja tuntuu että siitä olisi jo pitemmästikin aikaa, vaikka toisaalta retki tuntuu vahvasti kropassa edelleen. Lapset olivat vielä viime viikon koulussa, joten mä lomalaisena sain olla päivät ihan rauhassa ja sulatella kaikkea. Reissulta on pätkiä, joista en muista oikein mitään erikoista ja on taipaleita, jotka palaavat yhä uudestaan mieleen. Enää en tavoita niitä fiiliksiä, kun tuntui tosi raskaalta vaan päinvastoin iho saattaa mennä kananlihalle kun mieleen palaa hyvinkin tunteikkaat hetket. Oon onnellinen, että mun vatsa kesti ja imeytti kaiken energian hyvin ja vaikka jalat olivat melko loppu kun takana oli 3/4 matkaa, sisulla jatkoin ja kestin sen kivun ja väsymyksen. Erityisen onnellinen olen kaikista kannustajistani, niin paikan päällä kuin kauempana. Olen otettu jälleen miten vahvasti elitte juoksussa mukana. Sanoin en osaa kuvailla, miten paljon arvostan sitä.

"Mä oon susta todella ylpeä ja niin on moni muukin! Niin upeasti sinä tavallinen ilmajokinen naikkonen siellä vedät!! Upeesti kulkee!! Nyt vaan syöt sitä mikä uppoo!" Ninni klo.04.28

Ilkka-Pohjalainen 31.5.2021

Sain myös yllättävän paljon huomiota lehdissä ja somessa. Tähän tietysti vaikutti ennakoiva juttu Ilkka-Pohjalaisessa, jonka haastatteluun suostuin, vaikka mulle ei luvattu kertoa kuka tai mistä mut oli vinkattu. Paikallisesti on hieno tuoda esille tällaisen tavallisen äiti-ihmisen touhuja, jospa se kannustaa muitakin unelmoimaan ja rohkeasti kokeilemaan. Ei satamailista juostu pelkästään lahjoilla ja sattumuksilla, vaan kyllä mä olen vuosia tehnyt töitä, unelmoinut ja epäröinytkin. Ja vielä yhden unelman jahtaaminen jatkuu, kun tavoite on läpäistä UTTF.

NUTS Ylläs-Pallakselle on vajaa viisi viikkoa aikaa! Aivan järjettömän vähän aikaa. Nyt tärkeintä on palautua Rukalta mahdollisimman hyvin ja paljon, vaikka tiedän jo nyt, että Ylläksellä startataan merkittävästi väsyneemmällä kropalla. Viime viikko meni todella rauhaksiin. Alku viikosta kävin kävelemässä ja lanatulla hiekkatiellä käveleminenkin oli jotenkin niin kömpelöä. Päivä päivältä hermotus skarppasi ja lihakset kesti ottaa kevyttä iskua vastaan. Jalkaterät olivat pari päivää turvoksissa ja molempien jalkojen etuvarpaat olivat arat. Noihin varpaisiin tuli kunnon vesikellot ja niitä muutaman kerran puhkaisin. Kynnet tulee lähtemään irti, mutta lopulta oletettua myöhemmin kuin ensin ajattelin. Pyrin pitämään vamma-alueet puhtaana, ettei mitään tulehduksia tule, kun nyt päälle vyöryi tämä mukava lämpöaaltokin. Kaikenlaiset kengät mahtuu jalkaan, muun muassa keskiviikko illalla varovaisesti sovittelin suunnistuskengät alle.

AM-partiossa. Kuva J. Heittola.

Viime viikon keskiviikkona oli suunnistuksen aluemestaruus partiokisa. Tässä kisassa yhdessä partiossa on aina kolme suunnistajaa, jotka jakavat kaikki rastit kartalta keskenään ja sitten kukin käy leimaamassa omansa. Parasta on, jos kaikki osuu kokoontumisrastille suht yhtä aikaa ja siitä jatketaan yhdessä muutaman yhteisen rastin kautta maaliin.

Polku-ultran jälkeisenä päivänä ensin ajattelin, että musta ei ehkä ole partiokisaan ja tuumin jo ketä kysyn mun paikalle, mutta odottelin kuitenkin nuo muutamat välipäivät ja koin pystyväni lähteä. Lähdössä heti jaettiin rastit, johon meillä (Hanna, Maarit ja mä) meni noin 5 minuuttia. Lähdin omille rasteilleni ihan hissuksiin. Jalat tuntuivat niin tyhjiltä, mutta muuten juokseminen tuntui yllättävänkin luontevalta. Päätin keskittyä vain rauhalliseen suunnistamiseen ja vauhti asettuisi sen mukaan. Aivan hyvin meni. Maarit oli kokoontumisrastilla odotellut minuutin ja me odoteltiin Hannaa vielä 7 minuuttia ja päästiin naisten pääsarjassa ekoina kohti maalia. Meidän sitten pitikin laittaa kunnolla tossua toisen eteen, että saataisiin pidettyä takaa lähestyvä joukkua perässä. Loppusuoralla vetivät sitten kuitenkin ohi, mutta kakkossija oli silti hieno suoritus ja oma rauhallinen meno tuntui ihan mukavalta kropassa.

Meidän trio; Hanna, mä ja Maarit

Väsy on ollut ja nälkäkin. Päikkäreitä on tullut otettua ja niin perus ruokaa kuin herkkuja on tullut syötyä lähes kaksin käsin. Torstaina kävin poluilla kevyesti juoksemassa ja olipa kiva saada kesken lenkin seuraa Johannasta, some-tutusta. Johanna oli myös ollut Rukalla juoksemassa, joten juttua riitti ja lenkki eteni ihan huomaamatta. Oli ihana juosta, vaikka etureidet muistuttivat muutaman päivän takaisesta retkestä. Samaten kun kävin Hannan kanssa rullaluistelemassa, lähettivät ensimmäisenä reidet sos-viestejä, että hapottaa hapottaa. Mutta rullaluistelukausikin oli vaan avattava, sillä ens lauantaina olisi taas YKV Multisport ja mä oon sinne menossa Hannan ja Sannan kanssa. Yleensä tämä Multisport on ollut vasta heinäkuussa, joten mun on jotenkin vaikea edelleenkin ymmärtää, että se on nyt, ihan muutaman päivän päästä. Jatkan nyt vaan syömistä, nukkumista ja kevyttä liikkumista, niin ehkä sitä lähtöviivalle itsensä saa.

Rullaluistelukausi avattu helteessä.

Lomalaisen kelit on nyt ollut ja onneksi vasta nyt, ettei tällaisia helteitä kuitenkaan Rukalle osunut. Lasten kesäloman alun iloksi käytiin retkeilemässä Vaasassa Yxgärdenin pienessä puutarhassa ja mun lapsuuden maisemissa Vanhan Vaasan Marian kirkon raunioilla. Ajettiin myös ohi vanhan kotitalon, josta on niin paljon ihania muistoja.

Yxgärdenin puutarha, Vaasa.

Vanhan Vaasan Marin kirkon kellotapuli.

Viime lauantaina puin mekkoa päälle ja jalkaan sain kuin sainkin juhlakengät, sillä juhlimme vanhimman kummilapseni ylioppilaslakkia. Oli ihana päivä. Loppu päivästä varpaita puristi ja ahdisti, mutta olisin voinut jatkaa päivää vielä tovin jos toisenkin. Juhlat ovat ihania ja on kiva hääriä siellä taustalla mukana. 

~Eija~

Satamailia maaliin

 Ihan tarkkaan en osaa sanoa milloin alkuperäinen ajatus lähti muhimaan tai sitä, milloin uskalsin tunnustaa edes itselleni mistä haaveilen. Kunnioitusta herättävin kumarruksin ja huokailun katsoin useampana vuonna Nuts Karhunkierroksen 166 kilometrin perusmatkalle lähtijöitä. Tiedän ääneen sanoneeni, että musta ei ehkä koskaan ole tuolle matkalle, mutta ovia en halunnut sulkea. Vuosien aikana on tullut monet tapahtumat juostua, koettua aivan mahtavia fiiliksiä, itsensä voittamista ja hetki kerrallaan menin kohti sitä, että uskalsin ääneen sanoa haluavani Nuts Karhunkierroksen satamailiselle. Se kuitenkin vaati ensin sen, että jotenkin vakuutin itselleni että pystyn siihen.

Taustalla on valtava tuki läheisiltä. Se, että kaikkia pöllöimpiä ajatuksianikin on kuunneltu, kestetty kiukkuiset ja epätoivoiset hetket, iloittu ja eletty onnistumisissa ja taivuttu monen moisiin aikatauluihin ja järjestelyihin. En väheksy omaa osuuttanikaan. Aika hyvin vedin arjessa, yritin pitää välillä suuni kiinni ja yritin olla unohtelematta asioita. Viimeisimmät kuukaudet tunsin täriseväni, koska itselle iso juttu oli edessä. Pelotti, mutta uskalsin sanoa sen ääneen. En tiedä pelottiko enemmän se että epäonnistun vai se, että petän mua kannustavien luottamuksen. Kuulostaa ehkä hullulta, mutta niin epävarmalta olo välillä tuntui. Kaikesta huolimtta sisällä paloi valtava halu päästä jo matkaan.

10 minuuttia ennen starttia.

NUTS Karhunkierros oli lopulta henkilökohtaisesti aivan huikea kokemus. Maaliin tullessa olin niin onnellinen ja piti nipistää itseään, että pystyi uskomaan todella tehneensä sen. Polvet notkuen otin naisten sarjan voittajan kiertopalkinnon vastaan heti maaliin tulon jälkeen. Sain nimeni uskomattomien naisten joukkoon, palaan vanhaa pitkospuuta. Pitää nipistää itseään vielä monta kertaa.

Kuva Rami Valonen

Tapahtuman järjestelyt oli hoidettu täyden kympin arvoisesti. Muuttuneet lähtöaikataulut aiheuttivat ensin harmitusta, mutta kaikkeen tottuu ja parasta oli se, ettei tapahtumaa koronan takia tarvinnut perua. Lähtöjä siis hajautettiin ja kaikki ultramatkat juostiin yöllä. Lähtöryhmissä oli korkeintaan 50 juoksijaa ja lisäksi rullaavalla lähtöajalla sai lähteä. Itse olin 166 kilometrin kisalähdössä perjantai aamulla klo.08. Edellisen yön olin nukkunut hiukan katkonaisesti, kuinkas muutenkaan. Herättyä tarvitsi vain toimia sen mukaan mitä oli jo aikaisemmin päättänyt. Suljin some-kanavat kännykästä, vain puhelut ja tekstiviestit tietyiltä ihmisiltä tulisi läpi ja saisin luettua ne kellon kautta. Mies ja ystävät saattoivat lähtöön. Olin pyytänyt, että tulevat pienelle Karhunkierrokselle tsemppaamaan.

Lähtö tapahtui ja me ampaistiin rauhassa Karhunkierroksen patikkareitille ja sen alun rankoille nousuille ja laskuille. Rauhassa pitäisi mennä. Sauvat pidin liivissä, sillä olin päättänyt ottaa ne vasta sitten kun alkaa väsyttämään. Ensimmäiseen huoltoon, Konttaiselle meni tunti, mikä oli paljon odotettua nopeammin. Yritin rauhoittaa menoa, mutta jarruttaminen on haasteellista jos kovasti menottaa. Muitakin naisia oli ympärillä, mutta yritin keskittyä vain omaan menooni.

Kuva Rami Valonen

Konttaiselta basecampiin meno oli hyvää, itse asiassa aika kivaa. Edessä ja takana oli porukkaa, jutellut en kummemmin. Vilkuilin maisemia ja pidin ajatukset tässä, korkeintaan seuraavassa huollossa, mutta ei yhtään edemmäs. 

Tero, Niina ja Harri olivat sovitusti Pienellä Karhunkierroksella. Oli aivan mielettömän ihanaa - omat kannustajani! Muutaman sekunnin ajan nähtiin, mutta se riitti.

Taustalla Jyrävä.

Pieneltä karhunkierrokselta poistuttiin jatkamaan pitkää reittiä, enkä muistanutkaan kuinka tekninen pätkä siinä oli. Vauhti hidastui ja varpaita tuli lyötyä kiviin ja juurakoihin useamman kerran. Pystyssä kuitenkin pysyin. Energiaa upposi suht suunniteltuun tahtiin ja olo tuntui hyvältä. Parhaiten maistuivat banaanit (niitä meni koko matkalla 5 kappaletta), mustikkakeitot (6 kpl), Smoothiet (5kpl), energiageelejä (7kpl) ja perus karkkeja. Huolloista nappasin sipsejä, suolakurkkuja, lihalientä, pitsaa (sellaiset 7 haukkausta), suklaata, kokista ja tietysti vesi täydennykset. Suolapähkinä pussin heitin menomatkalla Oulangan huoltopussiin, sillä ajatuskin niitä tökki. Vatsa oli yllättävän rauhallinen ja pissallakin kävin jopa neljä kertaa.

Kuva Rami Valonen

Oulangalta Hautajärvelle sain mennä aikalailla omassa rauhassa. Tavoitin edellä menevän Tanjan, jolla oli vaikea hetki. Muutama sananen vaihdettiin, mutta jatkoin omaa vauhtiani. Tässä kohdassa tiesin olevani kärjessä, mutta sitä en tiennyt kuinka lähellä takana tullaan. Sain ihania tsemppi viestejä. Omat etureidet olivat jo hetken ilmoittaneet, että jäi ne monen monet mäkitreenit talven aikana tekemättä. Tämähän oli tiedossa ja nyt kantaisin vastuun. Juosten kuitenkin puoleen väliin. Olin etukäteen ajatellut, että tämä on yksi taitekohta retkessä. Hautajärvellä pitää olon olla vielä hyvä ja menohaluja pitää olla. Vaihdoin alimman paidan, tuubihuivin ja hanskat. Täydensin liivini ja tankkasin. Selkä oli punainen, eli juoksuliivi hinkkasi jälleen. Sille ei siinä hetkessä mitään keksi, joten en antanut asian häiritä. Ehkä kuiva paita hetken taas auttaisi.

Lähdin kärjessä takaisin päin. Tuttu omalta kylältä oli polun varressa kannustamassa. Hänen tyttärensä oli 83:lle starttaamassa ja oli mukavaa, että tsemppasi muakin. Sain siitäkin virtaa.

Oli mukavampi tulla takaisin päin, kun tiesi ettei tätä polkua tämän jälkeen enää tulla. Kuitenkin tiesi, että matka on pitkä ja monta juurakkoa on ylitettävänä ja mäkeä kiivettävänä. Tsemppailtiin vastaan tulevia ja sain jonkinlaisen kuvan kuinka lähellä muut naiset tulevat. Yritin edelleen pitää pääni rauhallisena ja ajatella vain omaa juoksuani. Taivalsin yksin ja nautin siitä suunnattomasti. En osaa enää tarkkaan sanoa mitä missäkin kohdassa ajatuksissa pyöri, mutta välillä oli vihainen olo, vähän väsytti ja ärsytti, sitten energiaa koneeseen ja taas kuuli luonnon kauniit äänet, tuulen huminan ja koki miten etuoikeutettu oli. Kilometrit taittuivat, mutta aina viimeiset viisi kilometriä ennen huoltoja olivat äärettömän pitkiä.

Toisen kerran Oulangassa taas mahdollisimman nopea huolto. Liivin täydennys, tankkausta, hanskojen vaihto ja menoksi. En istunut kertaakaan huolloissa, ainoastaan vessakäynneillä. Paikalla ollessa tuli äkkiä kylmä ja oli lähdettävä nopeasti liikkeelle. Mutta kylläpä etureidet veti jumiin. Yritin päästä taas helpohkolla pätkällä juoksuun, mutta reidet olivat kuin honkahirret. Heitin kädelyksi ja hain lämpöä kroppaan. Aukesihan ne vielä siitä, mutta tiesin ettei ne siitä enää kevyemmiksi muutu. Kaikki tasaiset ja erityisesti lyhyetkin helpot pätkät juoksin, mutta alamäet oli pakko heittää kävelyksi. Koin kuitenkin, että reippaalla kävelylläkin pääsen ihan hyvää vauhtia eteenpäin, pääasia että liikun.

Pätkin matkaa tiettyihin etappeihin tai sitten kilometrien mukaan. Jossain kohdassa olin päässyt aina 7 kilometriä tunnissa, mutta vauhdin hidastuessa se ei enää pitänyt paikkaansa. Odotin että pääsen takaisin pienelle Karhunkierrokselle ja sitten odotin että pääsen basecampiin. Keli oli käynyt todella kylmäksi, lämpöasteet taisivat olla laskeneet päivän plus 7 asteesta nollaan. Pari kertaa oli tullut rakeiden ja lumen tapaista, mutta ei onneksi niin paljon että olisin kastunut. Sormiin oli kylmä ja kelloanikin painelin miten sattuun kun yritin lukea siitä viestejä.

Hurja määrä tuttuja seurasi mun gps-pallukkaa. KIITOS!

Basecampin ja Konttaisen välissä sain tiedon, että takana tullaan samaa vauhtia ja samalla ajalla, mutta takaa tuleva on lähtenyt 10 minuuttia myöhemmässä lähtöryhmässä. Ymmärsin, että omaa vauhtiani en pysty tästä enää nostamaan, joten vauhti riittää jos riittää. Konttaisella pyysin talkoolaista auttamaan sauvat liivin takaa ja taskuun kahmaisin kourallisen suklaata, joilla päätin vetää viimeiset mäet. Edessä oli jyrkät mäet ja laskut Valtavaaralle ja sen jälkeen vielä vähän nyppylää viimeiseen Rukan mäkeen ja laskuun kohti maalia. Oli mahtava tunne tietää, että maaliin mennään, mutta varovaisuutta ettei telo itseään loppu metreillä.

Viimeisessä Rukan mäessä.

Tero, Niina ja Harri olivat Rukan mäessä vastassa ja sain tiedon että takana tuleva oli viimeisissä mäissä jäänyt tarpeeksi taakse. Olo oli ihan puhki ja samalla niin epätodellinen. Tieto voitosta nosti kuitenkin hurjasti sisua ja adrenaliinia ja sain alamäkeen juoksun näköistä liikehdintään aikaiseksi. Maalialueen kuulutus ja kellojen kilkatus oli huippua ja tuntui hassulta että siellä odotetaan mua. Viimeisessä mutkassa pukkasi pari tippaa silmäkulmaan. Enempää ei irronnut, sen verran nestehukkaa taisi jo olla.

Maaliin!

Aikaa Rukan metsissä 166 kilometrin matkalla kului 26:20:33. Menomatkaan meni 11 tuntia ja takaisin yli 15 tuntia. Valvominen yli yön ei ollut ongelma. Yöllä itse asiassa oli hienoa mennä, vaikka kylmyys ei ollut kivaa. Auringon lasku ja nousu olivat kauniita, pimeää ei tullut, lamppua ei tarvinnut. Kannustus viestit ystäviltä ja tsempit niin kanssajuoksijoilta kuin talkoolaisilta olivat tärkeitä. Oli huippua nähdä tuttuja, hatarasti tutustua uusiin kasvoihin ja elää tätä yheistä juttua.

I did it!

Muuttiko satamailisen läpipääseminen elämää?

Muutti se. Olen yhtä kokemusta ja yhtä toteutunutta haavetta rikkaampi. Onpa taas yksi muisto jota kiikkustuolissa muistella ja iloita siitä että ei jäänyt jossittelemaan.

Maaliin juoksin toissapäivänä. Paljon on vielä pureskeltavaa. Palautuminen on vasta alussa. Puolentoista kuukauden päästä sitten taas, kun edessä olisi Ylläksellä elämäni toinen satamailinen.

~Eija~

p.s. Matkaan lähti lopulta 20 naista, joista 9 pääsi maaliin.

Miehiä lähti 113, joista 62 pääsi maaliin.

Lähdön tunnelmia

 Terveiset Rukalta 👋

Eilen keskiviikkona meidän tuttu porukka ajeli tänne viikonlopun kuumimpaan tapahtumakeskukseen. Edessä on NUTS Karhunkierros polkujuoksubileet.

Hallittu varuste kaaos.

Mulla on edessä Karhunkierroksen perusmatka, 166km. Rukalta Hautajärvelle ja takaisin. Kaksi vuotta sitten, kun tapahtuma viimeksi voitiin järjestää, haaveillen katsoin perusmatkalaisten starttia. Haave paloi jo sen verran isolla liekillä, että päätin yrittää tuolle matkalle. Päätin yrittää läpäistä koko UTTF-kiertueen. Sen piti tapahtua jo viime vuonna, mutta korona tuli ja sotki jutut. Onneksi tänä vuonna uusi yritys. Kisajärjestäjät ovat tehneet ison homman, että me juoksijat pääsemme testaamaan omia rajojamme ja tavoittelemaan haaveitamme.

Viime yönä ulkomittari näytti nollaa. 

Sääennustukset ovat heitelleet lähes laidasta laitaan, mutta nyt näyttää siltä että vesisadetta ei ole. Yöllä saatetaan käydä pakkasen puolella ja tuuli on maltillista. Polut ovat märät, luntakin on paikka paikoin ja tulvivien purojen yli joutunee kahlaamaan. Keli huomioon ottaen oon miettinyt starttivaatteet ja kahden huoltopisteen huoltopussit valmiiksi. Pusseihin sujahtaa kuivien sukkien, hanskojen ja paitojen lisäksi lisäenergiaa juoksuliiviin täytettäväksi. Yhteensä huoltopisteitä on 8 ja niillä järjestäjä tarjoaa mm vettä, sipsejä ja vihreitä kuulia.

Rukan rinteellä.

Tänään kävimme Pyhä Jyssäyksen reitti kävelemässä ja ihastelemassa näitä maisemia. Niinan kanssa kävimme vielä Valtavaaran juurella tsekkaamassa reittimerkinnät ja tarkistamassa miten hiihtostadionilta tapahtuva lähtö ja maali menevät.

Pyhä Jyssäyksen näköalatasanteella.

Nyt loppu illan syön, juon ja venytelläkin pitää. Kohta haen numerolapon ja huoltopussit. Yritän nukkua ja aamulla sopivan aikaisin ylös, että ehdin syödä lisää.

Jännittääkö? No jännittää.

Pelottaako? No pelottaa.

Olisko kiva päästä matkaan? No olisi.

Tämän päivän Ilkka-Pohjalaisessa oli juttu mun juoksu touhuista.

Mun lähtö on huomenna perjantaina aamulla kello 08.

~Eija~

Mitalien kilkettä pysu-kisoissa

 Olipa mahtava pyöräsuunnistuksen SM-kisaviikonloppu, kun Espoon Suunta järjesti sprintti ja keskimatkan kisat! Mä sain kaveriksi Ninnin, joka oli ekaa kertaa pysu-kisoissa ja heti SM-kisoissa. Itsellä on samanlainen tausta vuodelta 2018, kun ummikkona lähdin SM-sprinttiin ja heti seuraavana päivänä pitkälle matkalle jo hiukan selkeämmin ajatuksin. Tämä muisto mielessä yritin omien kokemusten pohjalta tsempata Ninniä ja tottahan hän heitti pallon koriin 😄

Sprintissä rastille 14 olisi kannattanut kiertää pohjoisen polkua. Mä yritin lyhintä mäen yli.

Lauantain sprintissä D40 sarjassa matka lyhintä reittiä oli 8 kilometriä ja rasteja oli jopa 17. Karttoja oli suunnistettavana kaksi ja ensimmäisessä pyörittiin teollisuusalueella, mikä on just mun juttu. Tein mielestäni aivan hyviä reitinvalintoja ja vauhtia sain pidettyä yllä. Kartan vaihdon jälkeen siirryttiin metsäiseen mäkeen ja siellähän sitten menin tekemään just toisin kuin mun kannattaisi. Lähdin 13 rastilta lyhintä reittiä kohti 14 rastia, mutta käännyin karttaan piirtämättömälle polku-uralle liian aikaisin. Sitten siitä pyörä kantoon, ojan yli, mäki ylös varvikossa ja pysähdys. Tuumaus hetki ja mäki alas rastille.

Kuva; Jarmo Koskela

Siinä tuli yli kahden minuutin virhe ja jälkeenpäin väliajoista kävi selväksi, että siinä meni kärkisija. Putosin kolmanneksi ja sen paikan pidin onneksi virheettömällä loppu reitin suorituksella. Pronssi oli kuitenkin odotettua korkeampi sijoitus, joten en jäänyt virhettä liikoja harmittelemaan. Opiksi siitä kuitenkin olisi syytä ottaa.

Ninni depytoi sijalle 7. Yksi iso virhe pudotti myös Ninnin sijoitusta, mutta kävihän muusta tekemisestä selväksi, että näiltä naisilta paukkuja löytyy!

Ystäväni Sannan luona yövyimme ja jaksoimme melko myöhään seurata Euroviisujakin. Meillä oli kyllä ihan oma mielipide voittajasta.

Pitkän matkan kakkos karttaa.

Sunnuntain pitkän matkan kisassa oli odotettavissa ihan toisenlaista maastoa Espoon keskuspuistossa. Tiheää polkuverkostoa, moneen makuun reitinvalintoja ja vielä ulkoilijoita väistettävänä. D40 sarjassa lyhintä reittiä matkan pituus oli 21,7km ja rasteja 25. Karttoja oli jopa neljä.

Eka kartta meni ihan hyvin. Muistin kiertää selviä uria ja pitää vauhdin reippaana, mutta ei täysiä. Toisella kartalla sitten alkoivat vaikeudet. Kasi rastille mentäessä kaaduin kaksi kertaa ja kallioilla oli jalkauduttava, koska en pysty niin teknisillä poluilla ajamaan ja samalla lukemaan karttaa. No kasi löytyi, mutta ysille tuli mutka vasemmalta. Ei vielä paha, eikä tuonne olisi oikein muuta reitinvalintaa ollutkaan. Seuraavat rastit polkuhässäkässä yhtä häseltämistä. Siinä olisi ollut vaihtoehtoja kiertää selviä polkuja, mutta yritin tuikata lyhyemmin näppärästi. Ei mennyt kohdalle. Mä juoksin pyöräni kanssa kevään vihreät mustikkavarvut pinnoissa kahisten.

Hetken pelastus oli kolmas kartta, jossa oli vain yksi rasti tosi pitkällä siirtymällä. Sai hetken vain polkea ja tehdä helppoa suunnistusta. Pakaroissa ja reisissä alkoi jo tuntua. Ja viimeisellä kartalla saatiin vielä kunnon siksakkia vetää, toki selkeämmillä rastiväli vaihtoehdoilla.

Olihan rankka kisa, mun lyhyen pyöräsuunnistusurani ehdottomasti rankin. Tykkäsin kuitenkin siitä, että rata ei ollut pelkkää polkemista vaan piti oikeasti suunnistaa. Ratamestari oli kirjoittanut, että reitinvalinta vaihtoehtoja on ja niistä kannattaa valita omiin taitoihin paras. Tämä todella piti paikkansa. Usemmallakin rastivälillä tämä olisi pitänyt muistaa.

Aikaa meni 1:55.46 (kilometrejä kertyi vajaa 26 km) ja yllätyksekseni sillä ylsi hopealle. Ninni suunnistus myös alle kahteen tuntiin ja voitti pronssia. Virhettä oli tullut Ninnilläkin, mutta aivan mahtava veto! 

Ikänaisissakin mitali on ja aina mitali!

Tänään maanantaina oon ollut aika väsynyt. Koko viikonlopun kestänyt reissu, kaksi kovaa kisaa ja vielä palauttelevaa pyöräilyä ja juoksua, ruokailuvälit hiukan venyivät ja pitkä ajomatka veti olon rähjääntyneeksi. Tänään oon sitten enemmän lepäillyt, kävin hieronnassa ja juoksemassa kevyen polkulenkin juoksuryhmän kanssa.

Väkisin kuitenkin aina välillä vetää naama hymyyn. Kannatti viikonlopun kisoissa vetää loppuun asti 😊

Kiitos Ninnille seurasta! Tästä jatkamme vielä!

~Eija~

P.S. Käykäähän lukemassa myös Ninnin fiilikset kisaviikonlopusta TÄÄLTÄ!