Näytetään tekstit, joissa on tunniste Eija. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Eija. Näytä kaikki tekstit

tiistai 30. huhtikuuta 2024

Metsäsuunnistuskauden avaus

 Tänä vuonna on päässyt suunnistamaan jo hyvän aikaa, vaikka maassa on ollut lumi ja ulkona pakkasta, kiitos sisäsuunnistustapahtumien. Kuitenkin se on aina melko juhlavaa päästä talven jälkeen metsäsuunnistamaan ja tänä vuonna metsäkausi alkoi perinteisillä Lapuan Virkiän kevätkansallisilla toissa viikonloppuna. Virkiän kisojen perinteisiin kuuluu myös kolea ilma, eikä tästä poikettu tänäkään vuonna. Kaksi päiväisissä kisoissa lunta ja räntää tuli molempina päivinä ja oli vilpoinen tuuli ja vain muutama plus aste. Puinkin keliin kuuluvalla tavalla mm pitkät kalsarit, takin ja käteen hanskat. Oli oikein sopiva asustus.

Suunnistus oli kivaa. Lauantain keskimatkalla selvisin oikeastaan virheittä, kun menin omaa maltillista vauhtia. Itsellä vauhdin kasvaessa virheet lisääntyy, joten tällä ikää on pitänyt ottaa jo opiksi ja malttaa. Sunnuntaina toki tuli sitten isompi, useamman minuutin virhe yhdelle rastille. Kartalla näytti melko helpolta kivi rastilta keskellä tiheikköä ja lähellä oli kaksi polkua. En sitten kuitenkaan meinannut osua millään kohdille. Sapetti, kun monta kertaa joutui palaamaan polulle ottamaan vauhtia, mutta ei vaan osunut. Periksi ei anneta ja kaivoinkin sen rastin lopulta esiin. Ajattelin, että kokonaiskisan tilanne oli taputeltu tältä osin, mutta mitä vielä, sillä maaliin tultua näin saman sarjalaisia ja olivat myös juuri tulleet maaliin. Samaa rastia olivat pyörineet ja jäivät ajassa mun taakse. Naiset 45 sarjassa tuli voitto, eli oikein kiva kauden avaus.
Kuva; Sini Hietala
Viime viikolla arki-iltana kisattiin myös sprintin aluemestaruuksista. Tuntui melko aikaiselta ajankohdalta, mutta SM kisat on jo ensi viikolla, niin yleisesti ennen niitä on näitä pienempiä vastaavia kisoja, joissa onkin kiva treeni mielessä käydä.

Sprinttiä en kummemmin jännittänyt, ajattelin vaan tehdä sen hyvän treenin. Liian heppoisin mielin sitten lähdinkin matkaan ja jokin ajatuskatko tuli heti ykköselle ja luin rastivälin ihan väärin ja juoksin suoraan 5. rastille. En oikein ymmärrä mitä tapahtui ja siinä hävisin melkein minuutin. Loppu matkan, ja sprintissä matkat ovat lyhyitä, tässä kisassa linnuntietä 1,95km, vedin niin lujaa kuin pystyin, että saisin kurottua virhettä kiinni. Melkein onnistuin, mutta 13 sekuntia jäin voittajalle ja olin sarjassani toinen. Kuitenkin aluemestaruus tuli, koska voittaja oli alueemme ulkopuolelta. Melko paljon harmitti tuo pölläily, mutta toisaalta hyvä treeni tuli siinä mielessä, että pitää muistaa keskittyä. Juoksu tuntui helpolta, vaikka loskaisen kelin vuoksi oli pitänyt kaivaa vielä talvinastarit jalkaan.
Kuva; Teemu Antikainen 
Viime viikonloppuna suunnistus iloittelu jatkui, kun täällä omalla kotikunnassa järjestettiin FinnSpring suunnistuskisat. Lauantaina oli henkkoht kisa ja sunnuntaina viesti. Santavuoren maasto on haastavaa ja useampi vuosi sitten jossain aluemestaruuskisoissa oon siellä jossain mäessä pyörinyt ja kauan. Silloinkaan toki en luovuttanut ja maaliin jotenkin selvisin.

No nyt oli tavoite lähteä maltilla ja tarkasti, suunnistus edellä. Lauantain pitkämatka tarkoitti naiset 45 sarjassa 5,6km reissua linnuntietä. Ei tunnu pitkältä matkalta, mutta näin ne ikäsarjoissa matkat lyhenee. Suunnistus sujui todella hyvin ja vaikka joitain mikrokaarroksia tuli, en niitä laske omalla kohdalla virheeksi. Olin niin iloinen kun osuin pienipiirteisessä rinteessä suoraan rastille. Tuolla rastilla ääneen toiselle suunnistajalle totesinkin, että jee osuipa kohdalle hyvin. Oli hyvä suunnistus ja iloinen yllätys oli 3. sija tuloslistalla. Meitä oli 20.
Mä, Eero ja Hanski
Lauantaina oli Lapuan kisan vaatetukseen erona se, ettei mulla ollut takkia ja sunnuntaina keli lämpeni sen verran, että jätin hanskat pois. Suunnistustrikoiden alla toki oli vielä pitkät kalsarit ja jaloissa Sealskinzin sukat, joilla varpaat pysyvät melko kuivina, mutta ainakin lämpöisinä.

Meillä oli seuralta saatu kaksi joukkuetta avoimeen kuntosarjaan, jossa saa olla niin naisia kuin miehiä ja minkä ikäisiä tahansa. Mukavaa, että tällaiseen on nykyään mahdollisuus. Mulla oli kaverina Eero ja Hanski. Mä aloitin ja tykkäänkin eniten aloitus- ja ankkuriosuudesta. Suunnistus sujui jälleen mukavasti. Vaikka kartan halkova Ilkanpolku on mulle erittäin tuttu, tein parille rastille turhaa kaarrosta, mutta positiivista että tajusin nopeasti minne olin ajautunut ja kaarsin omaa rastia kohti. Seisoskeluja ei tullut.
Vedettiin hienosti maaliin ja lopullinen sijoitus oli 9. Matkaan lähti 32 joukkuetta. 

Tänään, vappuaattona on ollut vihdoin selvästi lämpöisempää. Tämä kolea alkukevät saa nyt jäädä taakse. Huomenna alkaa toukokuu 😍

~Eija~

torstai 11. huhtikuuta 2024

Kevään testijuoksuja

Ihanaa huhtikuuta kaikille ✋ Se on tosiaan jo niin kevät ja jälleen kerran aika voisi hidastaa menoaan, ihan madella.

Kevään juoksuvaatteet. Pitkät kalsarit on jo saanut jättää pois.
Pirkan hiihdon jälkeen kävin vielä muutaman kerran hiihtämässä ja sain talvelle 2023-24 kasaan 1066 hiihtokilometriä. Tonni oli tavoite, kun pääsi niin aikaisin, jo lokakuun puolella hiihtämään ja talvi oli upea. Yleensä maaliskuun puoleen väliin mennessä hiihtoniilous lopahtaa ja niin kävin nytkin. Läpi talven olen koko ajan myös juossut, mutta kyllä tuo lisääntyvä valon määrä ja juoksemaan lähtemisen helppous houkuttelee useammin lenkkarit jalassa ulkoilemaan. 
Maraton.
Juoksin äärettömän hyvät omat vk lenkit kuukauden sisään, kun maaliskuun lopussa osallistuin Ahonkylässä pienellä porukalla omatoimimaratonille ja viime viikolla Komian kirkon hölkän reiteillä testijuoksu mielessä 10km ja 5km omaa kovaa. Kaikki edellä mainitut juoksin yksin, myös Ahonkylässä, koska samaa vauhtia meneviä ei ollut.

Ahonkylän reittiä ei ole tarkistusmitattu, mutta oli tilastokelvollinen vaikkakin melkoisen ylimittainen. Oman kellon mukaan sileän maraton aikani oli 3:30:26, eli ehdottomasti oma ennätykseni, mutta virallisiin tilastoihin tuli 3:36:42, joka myös on oma ennätykseni, kelloni näyttäessä matkaksi 43,25km. 100 metriä vähemmän näytti mua reippaammin juosseen kello, joten uskon tuohon matkaan. Oli mukava juoksu sen kummemmin valmistautumatta ja koenkin, että ultrajuoksijana pitääkin pystyä maraton melko lyhyellä varoitusajalla juoksemaan. Viimeisen 10 kilometrin aikana huomasin, että hartiat kipeytyivät ja aivan kuin keskivartalon tuki antoi periksi. Tämän vuoksi oon nyt useampana päivänä viikossa hiukan prässännyt lisää keskivartaloa ja tehnyt täsmä treeniä myös yläkroppaan. Juuri nyt onkin käsivarsissa ja selässä lihasarkuutta eilisestä kuntosalijumppailusta. Ahonkylän maratonin jälkeisenä yönä lantionseutu oli todella kipeä ja seuraavana päivänä etureidet. Kova iskutus asfaltista osui.
Kympin juoksu.
Komian kirkon hölkkä juostiin viime sunnuntaina Ylistarossa ja olin jälleen kerran Päivin kanssa siinä päävastuussa. Hölkkä viikko oli kaunis kelien puolesta ja kävin kympin juoksemassa omaa reipasta ja hölkkää edeltävänä iltana vielä vitosen. Kilometrivauhdit testijuoksuissa osuivat melko samoihin, joten vitoselle pitäisi pystyä jokunen sekunti vauhdista kiristämään. Ja jos tai kun houkuttelisi päästä juoksemaan isommassa porukassa maantie puoliska, pitäisi vauhdista höylätä niitä sekunteja, että omaan enkkaan pääsisi. Omaan aikatauluun ei nyt vaan ihan lähitulevaisuudessa mahdu kova puoliskan kisa.

Nämä omat kovat juoksut ovat kuitenkin tehneet tosi hyvää juoksukunnolle ja huomaan pk lenkin tuntuvan selvästi kevyemmältä ja pitää aivan jarrutella, ettei vauhti lähde kiihtymään tarpeettoman kovaksi. Nyt kun urheilukenttien radat alkavat olemaan sulat ja kuivat, on tarkoitus muutaman kerran käydä siellä tekemässä vetoja ja näin hakea tarvittavaa vauhtia kevään suunnistuksen sprinttikisoihin. Ja ihan kohtahan alkaa tossusuunnistuskausi todenteolla, niin pääsee kunnon lajiharjoittelua tekemään.
Vitosen juoksu.
Mun Komian kirkon hölkän reittien juoksut osui upeisiin keleihin, mitä nyt kylmä pohjoisen puolen tuuli oli, niin itse hölkkä päivänä aamusta oli kerros lunta, joka suli loskaksi. Suureksi iloksemme kurjasta kelistä huolimatta paikalle tuli mukava joukko juoksijoita ja kannustajia ja saatiin pidettyä hyvä hölkkätapahtuma jälleen.
Tossu suunnistuskausi tosiaan kolkuttelee jo nurkan takana ja talven puolella on onneksi päässyt muutaman kerran jo kartan kanssa pyörimään, kun naapurikunnissa on järjestetty sisäsuunnistusta. Kartat ovat toki hyvin erilaisia kuin metsässä suunnistaessa, mutta mainiota kartanluku treeniä se on. Ja yllättävän vaikeaa, mutta hauskaa.
Sisäsuunnistusta Lapuan kaupungintalolla.

KKH reitiltä silloin, kun vielä paistoi aurinko.

Olihan hölkkä taas omanlaisensa rypistys.
Komian kirkon hölkkää on pääsääntöisesti tosi mukava järjestää ja kun ei tarvitse hommaa yksin pyörittää. Mulla ja Päivillä hommat on jakaantunut sovitusti ja osa sanattomasti, mutta saumattomasti ollaan kaikki saatu hoidettua. Tämä oli nyt neljäs vuosi, kun olimme päävastuussa. Pitää sanoa, että joka vuosi tulee jotain uutta pähkäiltävää tai ulkopuoliset toimijat tarvitsevat uusia selvityksiä tai viranhaltijapäätöksiä. Joinakin öinä hölkkä on tullut uniin ja hoidettavien hommien lista on ollut pitkä. Näin muutama päivä hölkän jälkeen on todella helpottunut ja kiitollinen olo. Parasta olivat jälleen kökkäläiset, juoksijat, kannustajat ja yhteistyökumppanit. Ja palaute on ollut mukavaa 😊
Ninnin ja Hannan kanssa pitkänä perjantaina mukavalla puolentoista tunnin lenkillä.
Juoksut jatkuu ja kunhan polut vielä lisää kuivuu, tulee mukaan enenevässä määrin myös metsän puolella menoa. Mäkitreeniä teen sen minkä ehdin, mutta en ota siitä nyt stressiä. Toukokuun lopussa on tulossa Nuts Karhunkierros 55km ja siellä toki tarvitaan tunkkausvoimaa lopun nousuissa, mutta tuskaillaan tekemättömiä treenejä sitten siellä.

~Eija~

sunnuntai 24. maaliskuuta 2024

Kolmas kerta Pirkan hiihdossa

 Maaliskuun ensimmäinen sunnuntai vuonna 2004 hiihdin ensimmäisen kerran Pirkan hiihdossa täyden matkan, 90km. Silloin alla oli Madshus merkkiset perinteisen sukset, jotka oli silloinen työkaverini voidellut. Silloisen esimieheni järjestämällä porukalla mentiin. Muistaakseni meno oli tasaista, vaikka hiihtokilometrejä oli hätinä 100 alla. Maaliin tulin, mutta ajasta ei ole mitään muistikuvaa...tai no sellainen, että kauan meni, ehkä jotain 9 tai 10 tuntia.

Vuonna 2013 olin toisen kerran ja samalla matkalla. Silloin isäni oli kuskina ja huoltajana. Lunta tuprutti ja ladut olivat melkoisen pöperöt. Sukset olivat samat kuin 9 vuotta aikaisemmin. Ne oli huollettu oman paikkakunnan urheiluliikkeessä, jota ei enää ole olemassa. Treenihiihtokilometrejä en muista. Paransin aikaani, ehkä jonnekin 8 tunnin hujakoilla, mutta mitään varmaa tietoa ei tästä ole. 

Lähdössä muutama minuutti ennen aamu seiskaa.
Tänä vuonna olin kolmannen kerran viivalla, samalla 90km matkalla. Huoltajana ja kuskina oma mies. Sukset olivat neljä vuotta vanhat Rossignolin karvapohjasukset, jotka olin huollattanut ennen Kauhahiihtoa, joka oli pari viikkoa aikaisemmin. Treenihiihtokilometrejä alla oli jotain 850. Oma huoltaja matkan varrella mahdollisti sen, etten ottanut kantoon mitään muuta kuin kännykän siltä varalta jos pitää saada mies kiinni. Etukäteen oli todella vaikea arvioida miten kauan mulla menee. Jonkinlaista arviota yritin paperille hahmotella ja tavoite ajaksi asetin 8 tuntia, että ehtisin sitten vielä illalla toisaalle. Arvelutti miten jalkaholvit kestää, koska ne ovat pitkillä lenkeillä kipuilleet. Vaatetus mietitytti ja mulla olikin esimerkiksi kahdet vaihtohanskat tarvittaessa käytettäväksi. Lopulta en vaihtanut hanskoja, en paitaa enkä tuupihuivia.

Startti Niinisalosta oli klo.07, joten meillä oli melko aikainen lähtö Ilmajoelta. Onneksi ei tarvinnut itse ajaa. Lähtöpaikan kisakeskuksessa oli hiukan hermostunut olo, kun vessajono oli pitkä ja miehet tulivat myös naisten jonoon, koska miesten puolella oli paljon pitempi jono. Kävellen siirtyminen lähtöpaikalle ja sitten odoteltiin. Jäin melko taakse, mutta ehkä tässä lähtöryhmittymisessä ei vielä mitään ratkaista. Niin ja kisaamaan en ollut lähtenyt, vaan hiihtämään pitkän treenin.
Lentokentän huollossa mustikkasopalla suupieliin väriä.
Kelihän oli tosi mainio, pikkuisen pakkasella ja edeltävät suojakelit oli kovettanut ladut luistaviksi. Heti alussa suksi lähti luistamaan hyvin ja lykin menemään. Tasatyöntöä pääsi pitkiä pätkiä ja tuntui kuin olisi alamäkeen menty. Ohitella joutui paljon, kun haki sitä omaa sopivaa vauhtia porukassa.

Joka huoltopisteellä, joita oli todella tiuhaan, otin juotavaa, mehua, urheilujuomaa tai mustikkasoppaa. Mieheltä sain suklaata ja reissulla menikin yli puolet Fazerin sinisestä suklaalevystä.

Oli todella kivaa ja nautin menosta. Tätä olin toivonutkin. Silti välillä jättäydyin jonkun porukan peesiin ja huilailin, mutta kun menohaluja tuntui olevan reippaampaa vauhtiin, ohitin ja jatkoin omia menojani. Puolen välin lentokentällä tuli häjyin paikka, kun puolipirkan hiihtäjät olivat juuri lähteneet edelleni. Olisi pitänyt hiihtää 5 minuuttia nopeammin, niin olisin ehtinyt heidän edelle. Siinä olikin sitten ohittelemista.

Latu oli pääosin todella hyvässä kunnossa. Muutamissa kohdissa, erityisesti metsäisillä pätkillä oli hintsusti lunta ja sai olla tarkkana jäätiköllä. Kökkäläiset lapioivat lunta tien ylitys paikoilla ja mehukupit ojennettiin käteen. Hiihtäjä sai vaan hiihtää.

Hämeenkyrön jälkeen oli kilometrin pätkä kun piti kantaa suksia. Mä juoksin tuon pätkän ja tässä kohdassa huomasin ohittavani yhden naisen. Kilpailija-minä nosti päätään, vaikka vakuuttelin itselleni että ei haittaa vaikka vielä ohitettu tulisi takaa ohi. Matkan edetessä ohitin vielä neljä naista lisää ja viimeisin oli vajaa 10 kilometriä ennen maalia ja tässä vaiheessa sisuunnuin, että nyt ei enää kukaan nainen tule takaa ohi. Väsytti jo, erityisesti käsivarsissa ja pakaroissa. Mutta jalkaholvit olivat kivuttomat, en ollut edes hoksannut sitä aikaisemmin matkalla.
Maalissa Ylöjärvellä.
Maaliin tulin reilusti arvioitua aikaani aikaisemmin, 6:18:29.
Kisaamaan en tullut, mutta kyllä tuntui niin makealta sijoittua kaikki naiset sarjassa 7. ja naiset 40vee sarjassa 3. Olihan siinä toki tunti kärkeen, mutta silti annan itselleni taputukset olalle.
Toistan itseäni, mutta oli mukavaa ja jaksoin todella hyvin. Keli, sukset ja talven aikana hiihdetyt kilometrit kantoivat. Aika näyttää milloin neljännen kerran Pirkan laduille lähden lykkimään, mutta omasta ajastani en ehkä enää pysty nipistämään.

~Eija~

torstai 15. helmikuuta 2024

Osaisipa hiihtää lujaa

 Kisat uudessa ikäryhmässä, naiset 45, pääsin aloittamaan helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna Laihialla, jossa järjestettiin hiihtosuunnistuskisat ja samalla jaettiin aluemestaruusmitalit henkkoht sprinttimatkalla ja parisprinttiviestissä. Pitkä kisatauko ja taitamattomuuteni suksien ja sauvojen kanssa aiheutti ihan tarpeetonta jännittämistä etukäteen. Lopulta kaikki meni hyvin ja tykkäsin. Kotiin tuomisina oli henkkoht kisasta hopeaa ja viestistä Katrin kanssa samoin hopeaa.

Hisu sprinttien järjestäjä seura oli Kouvolan suunnistajat.
Aluemestaruuskisaviikonlopun jälkeen olikin luonnollista seuraavana viikonloppuna osallistua suomenmestaruuskisoihin, heh heh. Toisen kerran elämässäni hiihtosuunnistuksen sm kisoissa. No oikeasti en olisi osallistunut, jos en olisi ollut kahden viikon talvilomallani. Joten oli kiva myös tehdä joku pikku reissu loman aikana, sillä kisat järjestettiin Kouvolassa, jonne Ilmajoelta on vajaan viiden tunnin ajomatka.
Kaveriksi reissuun sain nuorimman tyttäreni. Mulla on kolme lasta ja kahden vanhemman kanssa olen kisareissuilla kahdestaan ollut, mutta nuorimman kanssa oli vielä tekemättä. Tytär halusi tulla ihan huoltajaksi kisoihin, vaikka omakin sarja olisi sm kisan ulkopuolella ollut. Hyvä huoltaja olikin ja takki tuli hartioille aina kun mahdollisuus oli ja sain suksien ja karttatelineen kantoapua, hyvistä jutuista nyt puhumattakaan.
Meillä oli lähtö Ilmajoelta lauantai aamulla klo.04:15. Pakkasta oli kotona -27, matkalla kävi jopa -31 ja mietin, mikähän pakkasraja kisoilla on. Itselle on erittäin haastavaa tarjeta hiihtää kun lähestytään -20 astetta. Pikku hiljaa lämpötila kuitenkin koheni ja Lahden jälkeen oltiin jo -17 hujakoilla. Kylmää kyytiä olisi silti luvassa. Hiihdinkin sitten paksut trikoot ohuiden hiihtohousujen alla, ohut aluskerrastopaita + urheilupaita + ohut villapaita ja päällä seuratakki. Tuubihuivi ja hiihtopipo sekä tumput käsiin. 

Aamupäivällä oli ensimmäinen kisa ja mulla oli lähtövuoro ihan alkupäässä. Matka lyhintä reittiä oli vain reipas 2 kilometriä, mutta alustana oli kapeita ja jäisiä kelkalla ajettuja uria. Olisi tarvittu kunnon hartiavoimia lykkimään, mutta niitähän mulla ei ole. Kuitenkin oikein hyvä suoritus vain yhdellä uran ohi hiihdolla, aikaa meni 15minuuttia. Sijoitun sarjassani 8. ja meitä oli kuitenkin 20 ilmoittautunutta. Toki 2 minuuttia kärkeen ja se on paljon sprintti matkalla. Sormet eivät ehtineet reitillä lämmetä ja niitä pisteli kun maaliin pääsin.

Iltapäivällä oli toinen kisa ja näiden kahden kisan yhteistulokset ratkaisivat meillä ikäsarjalaisilla lopullisen suomenmestaruus sijoituksen. Iltapäivän reitti olikin jo paljon mukavampi, kun päästiin pururadan leveille luistelubaanoille. Rata oli todella helppo, kun puolet rasteista oli leveän baanan varrella, mutta mun etuna siinä oli se että sain jalkani hiihtoon mukaan. Nyt menikin mielestäni todella hyvin ja sijoituin 4., vain 14 sekuntia kärkeen. Lopullinen sijoitukseni oli 7. ja olen tyytyväinen. Nyt tarkenin paremmin.
Kuva: Salla Vahatalo
Lauantai iltana tyttären kanssa käytiin elokuvissa, syötiin pitsaa ja tyttären vielä katsoessa UMK-lähetystä tv:stä, mä jo nukahdin. Aikainen herätys, pitkä ajomatka ja kisat vaativat veronsa.
Meidän viestin lähtö oli klo.11.15 ja vaikka aurinko oli jo noussut ja lämmitti, vaihtoalueella varjossa oli melko kylmä.
Sunnuntai aamulla ei onneksi ollut aikainen herätys, mutta hyvissä ajoin menimme takaisin samaan kisakeskukseen kuin lauantaina ja edessä oli parisprinttiviesti. Mun parina oli Päivi ja meidän sarja on D80 (yhteisikä vähintään). Oli mukavan rento fiilis ennen kisaa, ainoastaan lähtö hiukan jännitti, ettei tulisi mitään kolarointia. Etukäteis spekulointina ajattelin, että voisimme olla sijoilla 5-7, kun sarjassamme oli 10 joukkuetta. Mutta aivan hyvin voisimme olla viimeisiäkin (mutta ei ensimmäisiä). Oli melkoisen vilpoinen aamu ja samalla vaatetuksella olin taas liikenteessä kuin edellisenäkin päivänä. 
Kuva: Salla Vahatalo
Lähdöstä selvisin kolaroimatta ja hiihto ylämäkeen nyt oli mitä oli - ei nättiä, mutta eteenpäin mentiin. Alkuun oli ruuhkaa, mutta kolmannen rastin jälkeen se alkoi helpottamaan. Oli kivaa hisuttelua, eikä merkittäviä virheitä tullut. Päivi jatkoi ja mä taas kolmannen osuuden, joka meni myös ihan kivasti. Olin jo huomannut, että meidän kanssa samoilla sekunneilla kisasi Pihkaniskat ja se antoi lisää puristusta touhuun. Sen tarkemmin emme sijoituksesta kisan aikana tienneet.

Päivi lähti vielä ankkuriosuudelle ja silloin kuulin, että olimme neljänsiä. Päivi piti hienosti sijan osuudellaan, vaikka Pihkaniskat hönki niskassa ja he jäivät vain kolme sekuntia meidän perään. Oltiin todella tyytyväisiä, sillä kisahan meni aivan yliodotusten. Pronssiin jäi kaksi minuuttia, enkä kyllä itse olisi pystynyt hiihtämään minuuttia kovempaan osuuksiani. Muutenkin huomasin, että mun iso heikkous on kovaa hiihtäminen. Viimeisten rastien loivassa alamäessä olisi voinut antaa mennä kovaa ja jalkaterien ja säärien tärinästä huolimatta olisi kropassa ollut vielä virtaa, mutta mä en vaan pysty hiihtämään lujaa. Tuntuu, ettei kovassa vauhdissa hiihto pysy hallinnassa ja pelkään kaatuvani tai sotkeutuvani sauvoihin.
Päivin kanssa vaihdossa.
Hiihtosuunnistus sm-kisareissu oli todella positiivinen kokemus. Vaikka mitaleja ei kotiin kannettu, jäi tosi iloinen ja onnistunut olo. Voisin joskus toistekin osallistua, ihan ehdottomasti.

~Eija~

lauantai 6. tammikuuta 2024

Jäätävä vuoden aloitus

 Hyvää alkanutta vuotta 2024 kaikille!

Onhan ollut kylmä vuoden alku, sillä Etelä-Pohjanmaalla on paukutellut pakkaset viisi päivää -30 asteessa läpi vuorokauden. Mekin pakon sanelemina laitoimme kotona yölämmityksen päälle, mutta siitäkin huolimatta on saanut heittää puita tulipesiin ja kulkea villavaatteet päällä. Mä en tykkää paukku paukkasista, yksi tai kaksi päivää menee, mutta tämä ei ole enää kivaa. Joutuu jännittämään miten talo kestää moisen rutistuksen ja käynnistyykö auto, eikä ulkona liikkuminen ole ihan riskitöntä.
Hyvää pakara treeniä tuo potkukelkkailu.
Vuosi onkin alkanut mm potkukelkkailemalla rauhallisesti lyhyitä aikoja kerrallaan. Samalla on kokeillut millä vaatetuksella itse pärjää ja miltä keuhkoissa tuntuu. Herkimmät paikat mulla ovat ehdottomasti alussa sormet ja myöhemmin reidet ja varpaat.  
Niin kaunista.
Ja vaikka keli on raaka, on ulkona kuitenkin uskomattoman kaunista, kun aurinko on paistanut kirkkaalta taivaalta. Kuvia on pitänyt pysähtyä ottamaan nopeasti ennen kuin sormet jäätyy. Aurinko on kuitenkin lupaus lähenevästä keväästä, kyllä se aikanaan sieltä tulee.
Kerrospukeutumista.
Pitkien vapaiden jälkeen oli kuitenkin lopulta töihinkin palattava ja mietin miten ihmeessä matkani taitan. Pyöräillä en vain tarkene eikä auto välttämättä lähde käyntiin, ainakaan työpaikan parkkipaikalta, kun ei ole lämmitys tolppaa. Lopulta päädyin juoksemaa.

Nyt olin jo testannut millä vaatetuksella potkukelkkaillessa tarkenen, joten uskoin onnistuvani juoksuvaatteissakin. Eka työvuoro oli aamuvuoro, joten herätys oli klo.05 ja matkaan lähdin ennen puolta kuutta. Pukemiseen meni oikeasti ainakin 10 minuuttia. Äänikirja korville ja tyttären laskettelulasit silmille. Oli todella kaunis kuunsirppi ja teki mieli ottaa siitä kuva, mutta en viitsinyt heti kaivaa puhelinta esille. Kolmen kilometrin jälkeen lasit alkoivat huurtua ja lopulta kolmisen kilometriä ennen työpaikkaa ne oli pakko riisua kokonaan pois, koska en oikeastaan enää nähnyt niiden läpi mitään. Suojasivat siis hyvin silmiä, mutta jostain rakosesta pääsi hengitysilmaa sisälle. 
Tarkenin todella hyvin ja oikeastaan olin ihan hiki märkä työpaikalle reilun tunnin juiksemisen jälkeen. Oli virkeä olo ja työpäivä sujui kivasti. Kotiin päin pääsin juoksemaan auringon laskiessa taivaanrantaan. Oli niin kaunista ja rauhallista ja oli tosi kiva fiilis. Olin kyllä melko kuurapää, kun kotiin pääsin.

Pakkasista huolimatta oon siis päässyt kevyesti liikkumaan ja oikeastaan on ollut hyvä vuoden startti. Itselleni asetin pieniä lihaskunto haasteita, kuten haluaisin jaksaa vetää 10 leukaa ja pyrin kiinnittämään huomiota syömiseeni, sillä yleensä syön aivan liian vähän.

Talven aikana haluan hiihtää paljon ja tähtäimessä on osallistua retkimielessä helmikuussa Kauha-hiihtoon 60km ja maaliskuun alussa Pirkan hiihtoon 90km. Tälle talvelle viime vuoden puolella sain hiihtokilometrejä kasaan jo 460, mikä on ihan ennätys kauden aloitus.

Juoksun pidän viikottaisessa ohjelmassa läpi vuoden. Nyt talvella pakkasissa pidetään rauhallista tahtia ja kevättä kohti ja toukokuun suunnistuksen sprinttikisoja silmällä pitäen nostetaan sitten sopivasti vauhteja. Toukokuun lopussa on osallistuminen NUTS Karhunkierroksen 55 kilometrille ja sinne tavoite on juosta mukava juoksu. Kesällä on sitten pyöräsuunnistuskisoja ja tietysti tossusuunnistusta. Syyskuun alussa tähtäimessä on Lost In Kainuu seikkailukisa ja sitä varten tavoite on treenata mm melontaa rutkasti enemmän.

Urheilun lisäksi alkaneelle vuodelle on luvassa lasten kanssa touhailuja, perhejuhlia, ehkä jotain matkustelua, vaikka pääosin varmasti urheiluun liittyen ja lisäksi töitä ja kotihommia.

~Eija~

sunnuntai 31. joulukuuta 2023

Vuosi 2023 pureskeltuna

Vuosi 2023 oli ehkä juuri sitä, mitä alku vuodesta aavistelinkin. Mitään yhtä isoa tavoitetta ei ollut, mutta paljon pienempiä etappeja ja elämyksiä. Liikkeessä pysyin koko vuoden, mutta sellainen parin vuoden takainen motivaatio on ollut hukassa. Vuoden alussa pohdinkin sitä, että mä olen sitä tyyppiä joka tarvitsee selvän tavoitteen ja sitten sitä kohti mennään. Nyt on riittänyt perustekeminen ja onhan silläkin toki kaikenlaista koettu.

Kuva: Suunta-Jurva
Viime talvena hiihto ei oikein napannut ja kävinkin sitten ihan satunnaisesti hiihtelemässä. Alueemme hiihtosuunnistuskisoissa kävin mahdollisuuksien mukaan, vaikka nopea suksija en olekaan. Halusin nostaa tähän vuosi muisteloon mun ja Päivin kuvan am-sprinttiviestistä, sillä se on mun mielestä niin kiva, osallistumisen iloa. Päivin kanssa päävastuussa järjestettiin huhtikuussa Komian kirkon hölkkäkin ja vuonna 2024 hölkkä järjestetään jälleen. Päivin kanssa yhteistyö sujuu siis monella tyylillä.
Kuva: Sari
Aikataulu muutosten vuoksi aukesi mahdollisuus osallistua helmikuussa Kauha-hiihtoon ja siellä sutjuttelin 60km. Oli kiva tapahtuma. Hiihdosta sain ihmeellisen turvotuksen ja kipuilun oikean jalan jalkaholvin paikkeille ja se on valitettavasti vaivannut myös uudella hiihtokaudella. En edelleenkään tiedä mistä on kyse ja mitä sille pitäisi tehdä.
Komian kirkon hölkän järjestelyjen jälkeen helpotti aikataulullisesti ja ihanaa että kevät oli täällä. Metsäsuunnistuskausi alkoi ja toukokuun alussa myös muut seikkailulliset kisat. Toukokuun alussa Ninni ja mä osallistuttiin SM Rogaining 8 tunnin MTB sarjaan sarjaan. Voitto tuli naisten sarjassa, vaikka harmillisen vähän oli osallistujia. Kokonaistuloksissa neljäntenä kolmen miesjoukkueen perässä. Hyvää kokemusta, onnistumisia ja oppia.
Kuva: Samuli Tiainen
Toukokuun viimeinen viikonloppu oli tutusti NUTS Karhunkierros ja sieltä sain hyvän onnistumisen. Tuntui, että oikealla polulla ollaan ja vaikka määrätietoisesta treenaamisesta ei voinut puhua. Kuitenkin päädyin useammasta syystä jättämään Ylläs-Pallas perusmatkan juoksematta ja lunastin tutulta lipun 100km matkalle.
Treenailu jatkui miten aikatauluihin sopi. Paljon tein Hanna ja Ninnin kanssa kaikkea kivaa. Juostiin, tehtiin mäkitreeniä, pyöräiltiin ja melottiin. Monipuolista tosiaan.
Porvoo Jukolassa hellettä piisasi.
Venlojen ja Jukolanviestit Porvoossa otin myös hyvänä kestävyystreeninä, kun nautiskelin kolmen osuuden edestä. Venlojen viestissä aloitusosuus omaa reipasta ja jukolan viestissä aloitus ja ankkuriosuus omaa rauhallista suunnistuksesta nauttien. Tykkäsin ihan hirmuisesti. Tuntuu niin mahtavalta, kun pystyy vetämään pitkään, vaikkakin vauhti on maltillinen.

Ylläksellä. Kuva: Ninni
Kesä oli töitä ja pitemmillä vapailla tehtiin perheen kanssa lyhyitä reissuja ja kävimme mm Kristiinankaupungissa ja Vaasassa teltoissa majoittuen. Oli kivaa ja edullista.

Heinäkuun Ylläksen reissu oli myös osittain lomaa, kun ehdittiin Ninnin ja tyttären kanssa maastopyöräillä ja lenkkeillä. 100km kisajuoksu ei sitten mennyt nappiin. Yötön yö meni taisteluksi maaliin, sillä energian ottaminen epäonnistui täysin ja ensimmäisen kerran oksensin kisan aikana. Tai no muistin, että olenhan mä kerran Vaarojen maratonin punaisella matolla kyökkinyt, mutta mitään ei tullut ulos. Juoksu oli pettymys.
Jurvan SM kisat. Kuva: Päivi
Ylläksen reissusta viikon päästä oli pyöräsuunnistuksen SM sprintti ja pitkänmatkan kisat lähellä meitä, Jurvassa. Jostain kumman syystä olin ladannut niskaani valtavat paineet ja en muista koska olisin viimeksi jännittänyt niin paljon. Kädet tärisi ja tuntui ettei ajatus pelannut ollenkaan. Halusin pärjätä ja tiesin, että tässä maastossa mulla on mahdollisuudet. Onnistuin ja viikonlopun saldona D40 sarjan kaksi kultaa. 

Kuva: Alppimentorit
Kesän ja ehkä koko vuoden yksi ehdoton kohokohta oli juoksuvaellus Italian Aostanlaaksossa. Oli hienoa, oli kaunista ja jaksoin hyvin. Olisin voinut jatkaa vielä muutaman päivän. Tällaisia reissuja haluan lisää. Valitettavasti reissukertomus tänne blogiin on jäänyt pahasti kesken. Yritän sen kirjoittaa jossain kohdassa loppuun...
Polkujuoksuryhmän kanssa poluilla.
Italian reissun jälkeen meno jatkui tuttuun tapaan. Syksyllä reissasin tyttärien kanssa suunnistuskisoissa, joissa välillä olin huoltajana, esim nuorten jukolassa ja välillä pääsin itsekin suunnistamaan. Mm SM sprinteissä olin tyttäreni kanssa, mutta se meni omalta osalta ihan puskiin. Harmitti, koska tämä oli yksi vuoden päätavoitteista.

Syyskuussa pyöräsuunnistuksen SM keskimatkalta sain D40 sarjan pronssia ja viestissä Ninnin kanssa hopeaa - kolmas vuosi peräkanaa. Tänä vuonna oli taas niin tiukkaa ja etukäteen spekuloituna jo mitali oli meille hyvä saavutus. Kuitenkin pistimme hyvin hanttiin ja ilman virheitä olisimme voinut jopa voittaa. Tässä edelleen meidän tavoite tuleville vuosille.
Osumaakin tuli.
Syksyn aikana ohjasin myös polkujuoksuryhmiä, retkeiltiin perheen kanssa mm geokätköillen (on hurjan mukavaa puuhaa) ja onnistuin kaatumaan pyörällä ja sain leukaani kunnon tällin. Vanhuus ei tule yksin, sillä toilailujen lisäksi sain silmälasitkin, jotka ovat helpottaneet tekstin tihrustamista ja päänsärky on jäänyt pois. Ensi vuonna kisasarja vaihtuukin D45.
Lokakuun puolella oli mm X-kaati seikkailukisa, joka oli vuoden yksi rankimmista. Rankkuus johtui monista tekijöistä, mutta kaksi merkittävintä olivat epäonnistunut melonta osuus ja epäonnistunut energian ottaminen. Oli todella lyöty olo 7 tunnin seikkailemisen jälkeen, mutta ehkä me tarvittiin Ninnin kanssa tällainen tähän väliin.

Lokakuun lopussa kävin juoksemassa Komia Flown Komia Ilkanpolulla 39km. Juoksu oli kiva ja omalla rennolla vauhdilla irtosi naisten sarjan voitto. Tämä juoksu antoi paljon uskoa, että oikealla vauhdinjaolla ja riittävällä energian nauttimisella onnistun kyllä. 
Komia Ilkanpolulla onnistuminen.
Marraskuussa, vuoden viimeinen kisa, poljettiin Nokian maisemissa, kun Ninni ja mä osallistuttiin Yö-rogaining MTB 8 tunnin kisaan. X-kaadon ja Yö-rogaining kisarapsat löytyy viime postauksesta.
Yö-rogaining kisan maalissa, klo.05:40.
Postauksessa mainitsemieni kisojen lisäksi kävin useissa alueemme suunnistuskisoissa ja mestaruusmittelöissä. Harmikseni D40 sarjalaisia ei ole paljon, tai niitä jotka kisoihin osallistuvat ja täten voitin sarjani kokonaispisteissä murskaavan ylivoimaisesti. Sain kasaan sen verran paljon pisteitä, että seuramme pisteharavapytty tuli myös mulle.
Lukuina vuosi 2023 näyttää tältä;
- juoksu 1941km (polku, maasto, maantie ja juoksumatto)
- suunnistus 176km (linnuntietä)
- pyöräily 4493km (maantie, maasto ja pyöräsuunnistus)
-> 13 kertaa menin autolla töihin, muuten oon mennyt pyörällä ja jokusen kerran juosten.
-kävely 513km (sauvakävely ja ilman, retkaily ja geokätköily)
- hiihto 894km (perinteinen, luistelu ja hiihtosuunnistus)
Lisäksi useita tunteja kehonhuoltoa, metsätöitä, lihaskuntotreeniä ja niiden ohjausta, sählyä ja erilaista hyötyliikuntaa sekä palautteluna avantopulahduksia.

Kiitos menneestä vuodesta mukana kulkeneille, tiedätte kyllä ketä tarkoitan 💓
Reissut, kisat ja haasteet jatkuvat ensi vuonnakin ja olen iloinen jos pysyt mukana!

~Eija~

maanantai 16. lokakuuta 2023

Harjua ylös ja alas

Kuukausi sitten kisattiin tämän vuoden viimeiset pyöräsuunnistuksen suomenmestaruuskisat Hämeenlinnassa, Ahvenistolla. Maasto oli polkurikasta ja aluetta halkova harju tarjosi nousumetrejä, jos kiertämisen sijaan päätti polkea harjun yli. Ja minähän poljin, tai siis juoksin pari kertaa ylös ja alas pohkeet soiden.

Reissussa olin tutusti Ninnin kanssa ja tänä vuonna olimme vielä molemmat D40 sarjassa mun ensi vuonna siirtyessä yhtä ikäsarjaa ylemmäs. Ennakkospekulointina sarjamme oli kovatasoinen ja itselle henkilökohtaisesti Ahveniston maasto oli pelottava kapeine polkuineen. Itselle paineita asetti lähteminen sarjamme viimeisenä, eli olin rankin pisteissä ykkönen.

D40 sm-tuuletukset. Hopeaa Leino Johanna, voittaja Dina ei ollut paikalla enää.
Lauantain henkilökohtainen kisa ei lähtenyt ihan toivotulla tavalla liikkeelle kun kolmos rastille mentäessä menin hukkaan. Seisoskelin polulla, mutta en tiennyt missä olin. Ensin olin hermostua, mutta sitten sain itseni rauhoitettua ja kompassin avulla ja karttaa lukemalla paikallistin itseni ja rasti löytyi. Olin polkenut vanhaa, jo lähes umpeen mennyttä polkua ihan oikeaan suuntaan, mutta ko polkua ei kartalla ollut ja siksi tulin eri kohtaan seuraavalle polulle kuin olin olettanut. No tilanne pelastettu ja tuossa vaiheessa olin sijalla 6. 

Sitten matka jatkui aivan hyvällä otteella ja nostin sijoituksia ollen parilla rastivälillä kärjessäkin, mutta enimmäkseen kakkosena. Loppu puolella oli kaksi tarkkuutta vaativaa rastia, joiden kanssa menin maltilla ja se oli hidasta, mutta tiputti mua vain yhden sijan alaspäin ja lopulta voitin sm-pronssia. Mitali tuntui voitolta!
Voitettu sm-pronssi.
Yövyimme hotellissa Hämeenlinnassa ja sunnuntai aamulla takaisin samoihin maastoihin, mutta kisakeskus oli harjun toisella puolella Ahvenistonjärven rannalla. Etukäteen spekuloimme jälleen, että kovat ovat kanssakilpailijat, että jos mitaleille päästään, niin se on todella hyvin. 

Oli ennustettu kunnon vesisadetta aamupäivään ja alkoihan se tiputtaa vettä juuri ennen meidän sarjan, D80 (yhteisikä vähintään) lähtöä. Tänä vuonna tosiaan päätettiin kokeilla viestissä osuuksien vaihtoa, että mä aloitan, Ninni on toisella osuudella, mä kolmannella ja Ninni ankkuroi. Kahtena edellisenä vuonna ollaan oltu toiste päin ja on sattunut kaikenlaista. Mua jännittää tuo lähtö kolaroinnin pelossa. Koskaan lähdössä ei ole mulle sattunut mitään, toki niissä harvoin oon ollut, mutta jostain syystä pyörien sekamelskassa koen sen niin mahdollisena. Nytkin heti lähdössä kurvattiin jyrkästi vasemmalle kohti mäkeä. Pääsin siitä kyllä sukkelaan enkä taakseni vilkuillut.
Lähdön vesisateessa. Kuva:Ninni.
Ykköselle toki menin hiukan epävarmasti, mutta sen jälkeen pyörät alkoivat pyöriä ja rastit löytyä sopivaan tahtiin. Vettä satoi ja kura lensi, mutta sillä ei paljon ollut väliä. pari kertaa näin takana meidän sarjalaisia, mutta muuten menin aivan omaan rytmiin ja yllätyksekseni tulin vaihtoon minuutin verran kärjessä.

Ninnillä meni hyvin, kunnes lopussa tuli harmillinen sekoilu rastien kanssa ja pudottiin kolmansiksi, yli 7 minuuttia kärjen taakse. Vaihdossa huomasin, että Ninniä harmitti kunnolla, mutta ei ehtinyt jäädä kyselemään mitä oli tapahtunut. Mun kolmas osuus meni aivan ok. Maasto alkoi olemaan jo tuttu, mutta silti erityisesti yksi reitinvalinta meni mönkään, kun lähdin harjun kiertämisen sijaan kapuamaan rastille yläkautta. Oli kova polkea ylös. Isommin virheitä ei tullut ja pystyssäkin pysyin, vaikka polut alkoivat olla melkoista mutavelliä. Sain kärkeä yli minuutilla kiinni ja tulin vaihtoon kolmantena.
Läpimärkänä maalissa.
Ninnin ollessa ankkuriosuudella, kuulin että edestämme on yksi ennakkosuosikki joukkue hylätty väärän leiman vuoksi. Aukesi mahdollisuus jopa hopeaan. Ja hienosti Ninni maaliin tuli, mutta ilme oli paljon puhuva. Ninni ei ollut varma, oliko ekalla osuudella leimannut rastit oikeassa järjestyksessä, joten piti jännittää vielä leimantarkastukseen. Iloksemme kaikki oli oikein ja me voitettiin hopeaa, kolmannen kerran peräkanaa!
D80 SM-viesti hopeaa Ninnin kanssa.
Hopea oikeasti tuntui tosi hyvältä. Ja kisa osoitti, että vaikka tultiin ainakin omasta mielestä altavastaajina kisaan, pystyimme sittenkin iskemään kärkikahinoihin. Ilman virheitä mestaruuskin, jota metsästämme niin kauan kuin sen voitamma, olisi jälleen ollut mahdollista. Ja ehdottoman hienoa on se, että ikäsarjassamme on kovaa kisaa, sillä ilman sitä mitali kuin mitali ei välttämättä maistuisi yhtä hyvältä.
Kiitokset jälleen kerran Ninnille ikimuistoisesta kisareissusta 💗

~Eija~