lauantai 23. joulukuuta 2023

Syksyn seikkailuja

 Tervehdys pitkästä aikaa!! On mennyt viikkoja ja kuukausia ja aikani olen blogikirjoittelun sijaan kuluttanut tekemällä kaikkea muuta. Oikein itseäkin harmittaa, että urheilumuistelot jää ihan päivittämättä ja tallentamatta, kun ei niitä heti pian ylös kirjoita. 

Palataan lyhyin jutuin lokakuuhun, jolloin osallistuin Ninnin kanssa X-kaato seikkailukisaan lokakuussa ja Yö-rogainingkisaan marraskuussa.

Tutusti tavarat levällään ja sitten kasaan.
X-kaato kisattiin Espoossa Oittaan ulkoilukeskuksen toimiessa kilpailukeskuksena. Lajeina oli rullahiihtoa, melontaa, juoksua, suunnistusta, pyöräilyä ja kiipeilyä sekä quest-tehtäviä. Ninnin kanssa lähdettiin matkaan jo edellisenä päivänä maastopyörät katolla ja varusteita monoista sadekamppeisiin auto pullollaan. Aamuvarhaisella kilpailukeskukseen saapuessa siellä vallitsi outo hiljaisuus ja vain yksittäisiä ihmisiä näkyi. Varovaisesti käytiin tarkistamassa ollaanko oikeassa paikassa ja oltiin, mutta olimme vain ensimmäisiä paikalla.
Tässä seikkailukisassa saimme kartat ennen starttia tutkittaviksi ja reittisuunnittelua varten. Meillä meni tämä tosi hyvin ja rauhallisesti. Ehdittiin syödä samalla ja sitten tavarat lähtöpaikalle valmiiksi ja odottelemaan lähtöä. Kuulutus ja yleinen opastus ontui pahan kerran, koska olemme tottuneet monissa muissa tapahtumissa toisenlaiseen menoon.

Alkuun juoksua ja suunnistusta metsässä ja pätkä valjaiden varassa pystysuoraa kalliota alas. Sitten kickbikeillä lenkki purtsilla ja vielä rullahiihtoa elämän ensimmäisen kerran ennen vaihtoalueelle juoksua.
Edessä oli melonta. Jos tästä seikkailusta pitää sanoa se mitä päällimmäisenä tulee mieleen, on se tämä karsea melonta. Olemme kuitenkin jonkun verran melontaa harjoitelleet, mutta nyt siitä ei tullut yhtään mitään. Kajakki vinnasi koko ajan meistä katsottuna oikealle, niin mennessä kuin palatessa. Mä kauhoin koko ajan oikealta puolelta ja Ninni otti vain jokusen kerran vasemmalta muuten myös oikealta, että päästiin edes jotenkuten eteenpäin. Takaa tultiin ohi kuin alennusmyynneissä. Meillä meni kauan, olin niin poikki, hartiat hapoilla ja kädet rakoilla, vaikka käsissä oli hanskat. Se oli aivan kamalaa. Vieläkin uuvuttaa kun vain ajattelenkin.
Melontaosuudelle...
Melonnan aikana oli alkanut tihkuttaa vettä, mutta sen verran lämmin oli kropassa, että vaatteita ei tullut vaihdettua vaan jatkettiin nopsasti pyöräily osuudelle, joka olikin meidän vahvuus ja tässä saimme kiinni muita. Välillä suunnistus tökki ja yksi rasti oli väärässä paikassa, jota etsittiin isolla porukalla. Tässä vaiheessa nousimme hetkeksi kolmansiksi, kunnes taas ulkopaikkakuntalaisina teimme huonoja reitinvalintoja ja kiersimme turhaan kauempaa seuraavalle rastille.

Välillä tuli kylmä, kun oli jo niin märkä ja hanskoista sai puristaa vettä. Unohdin ottaa energiaa ja voimat oli todella vähissä. Viimeisiä mehuja tiristettiin kuntoportaissa, jotka piti kiivetä yhdessä 8 kertaa ylös raskas rinkka selässä. En enää muista miten painava se rinkka oli, mutta PAINAVA. Ihan lopussa oli vielä suplaudalla kauhomista yhdelle rastille ja olimme viimeinen joukkue johon siihen ehti. Ei olisi enää jaksanut, mutta kauhottiin minkä jaksettiin vatsalla laudan päällä maaten. 7 tunnin aikarajan yli mentiin minuutilla. 
Vaihtoalue.
Yhteensä matkaa kertyi 62,3 kilometriä. Sijoitus kahden hengen naisten sarjassa oli oikeasti viides, mutta viralliset tulokset ovat vieläkin netissä väärin. Muutenkin tapahtumasta jäi hieman kökkö maku, eikä siihen vaikuttanut yksistään surkea melonta, vaan järjestäjien epämääräisyys. Tuli ehkä jopa tunne, että tässä tapahtumassa kävi aina samat tyypit, joten oletettiin että kaikki tietää miten on aina ennenkin tehty. Niin ja oli rumaa, miten räikeästi jotkut joukkueet rikkoi sääntöjä esimerkiksi siitä miten lähellä joukkueen jäsenien pitää rastilla leimatessa olla.

No jos ei muuta, niin hyvä treeni monessa mielessä. Väsyneinä ja hiukan allapäin ajeltiin kotiin.
Seikkailukisan gps-viiva.
Seikkailukisan jälkeen oli onneksi jokunen viikko aikaa toipua ja pureskella tapahtunutta ennen Yö-rogainingkisaa, joka oli Nokialla marraskuussa. Mä ja Ninni mentiin 8 tunnin pyöräsarjaan. Hyvänä treeninä ajateltiin tämäkin ottaa. Ja mä lupasin käsi sydämellä ottaa energiaa mahdollisimman tasaisesti.
Kartta, joka oli valtavan kokoinen, saatiin klo.20 ja reittisuunnittelu sai alkaa. Tämä sujui meiltä taas niin hyvin ja samalla syötiin. Rogainingissa siis on tarkoitus kerätä niin paljon pisteitä kuin mahdollista tietyssä ajassa. Rastit ovat eri pisteisiä. Jos aikarajan yli menee, tulee sakkominuutteja.

Lähtö tapahtui klo.22 ja maalissa piti olla viimeistään aamulla klo.06. Oli pimeää ja märkää, sataa tihuutti vettä. Heti alussa taas muiden imussa ajettiin väärälle kadulle, mutta sitten korjattiin suunnitellulle reitille ja homma lähti rullaamaan. Jokunen pieni virhe tuli ja erityisesti yhtä rastia etsittiin ihan urakalla ja lopulta löydettiinkin. Yhden rastin paikka löydettiin ja oltiin ihan varmoja siitä, mutta rastia ei missään. Tästä saatiin pisteet korjauksissa, kun se tosiaan kaikilta puuttui. Joku ulkopuolinen sen oli todennäköisesti napannut. Rasteilla leimaus tapahtui QR-koodilla kännykällä. Ekaa kertaa käytin tätä ja jännitti meneekö se oikein.
Välillä sade oli lakannut ja tarkeni aivan hyvin, vaikka oli ihan läpimärkä. Muistin ottaa energiaa ja fiilis pysyi koko ajan hyvänä. Hetkellisesti jossain kohdassa väsytti, mutta pääosin oli vain mukava fiilis.
Rasti, joka oli vohkittu.
Reissun loppu puolella, kun aikaa oli vielä puoltoista tuntia, Ninnin pyörän vaihteiden vaihtajan akku loppui. Oli unohdettu vaihtaa täysi akku, jonka Ninni oli kyllä matkalla ladannut. Päälle jäi pienin vaihde. Päätettiin hakea seuraavia suunniteltuja rasteja ja katsoa kauanko siinä menee. Ninni viuhtoi pikkuisissa mäissä ja alamäissä lykkäsin käsivarresta vauhtia. Mun tuli kuuma ja Ninnin kylmä. Pohdittiin, josko käydään autolla vaihtamassa akku, mutta itseä hirvitti miten tiukille viimeisen rastin haku sitten menisi. En haluaisi missään nimessä mennä yli ajalle. Tehtiin sitten päätös, että ollaan 20 minuuttia ennen ajan umpeutumista jo maalissa ja näin ei tule turha hätä lopussa. Ratkaisu taisi olla hyvä ja lopullisissa sijoituksissa oltiin 11./61. Näissä joukkueissa siis on kaikki mies ja sekajoukkueet sekä maajoukkue pyöräsuunnistaja joukkueet. Olimme todella tyytyväisiä ja suoritus olikin tasainen ja varma. Molemmat luimme koko ajan karttaa ja näin suunnistus sujui, koska aina vähintään toinen oli hyvin kartalla jos toinen oli tippunut syystä tai toisesta.
Märkinä ja rapaisina ja suihkun ja aamupalan jälkeen lähdettiin ajamaan kotiin. Koko matkan höpötettiin, että pysyttiin hereillä.

Oli kiva reissu. Kiitos Ninnille näistä reissuista!

~Eija~

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti