Elokuun pyöräretki

Laskelmieni mukaan olen tehnyt kolmena vuonna peräkanaa ystäväni Meijun kanssa Juhannus pyöräilyn, joka on sellainen meille reippaan pitkä eli 100 kilometriä ja jonkin verran yli. Tänä vuonna palasin perheeni kanssa Tanskan reissulta juhannusaattona vesisateeseen ja se sää tyyppi pysyi lähes koko viikonlopun. Meijun kanssa päätimmekin sitten siirtää pyöräretkemme myöhemmälle kesää. Ja vaikka sää tyyppi muuttui kovinkin erilaiseksi tuon juhannuksen jälkeen, molempien risteävät menot siirsivät ja siirsivät reissua. Lopulta viime sunnuntaina illan suussa pääsimme yhdessä liikkeelle, muutama tunti aikaisemmin Meijun suunnittelemalle reitille. Pyöräilyllemme tyypillisesti sadetta oli jälleen ennustettu ja edellis kerroista oppineena pakkasimme reppuihin pitkät housut, takit, sadetakit, hanskat ja vähän syötävää. Lähtiessä toki aurinko paistoi ja oli just sopivan lämmin.

Lähtiessä aurinko paistoi.

Molemmilla meillä on hybridi-pyörät, jotka ovat todella hyvät asfaltilla mutta toimivat hyvin kovilla hiekkateilläkin. Alkuun huristeltiin Ilmajoelta Seinäjoen reunoja Nurmoon. Vauhti oli reipahkoa ja aivan hengästyi kun samalla vaihdettiin viimeisimpiä kuulumisia. Tiukat käännökset, muun liikenteen seuraaminen ja samalla jutteleminen on haasteellista, joten onneksi reitti pian löysi väljemmille pyöräteille ja kurvasimme Ruuhikoskelle, Etelä-Pohjanmaan golfkeskukseen syömään. En ole aikaisemmin paikassa käynyt, joten oli oikein mielenkiintoista silmäillä paikkaa. Oli siisti ympäristö, ystävällinen palvelu ja hyvää ruokaa. Kaikki ruoka lautaselta upposi ongelmitta.

Retki muona kohdillaan!

Vaikka ei ähky tullutkaan, tuntui pyöräilyn jatkaminen hiukan raskaalta syömisen jälkeen. Ehkä se oli puolituntia tai tunti kun ruoka oli sopivasti jo laskeutunut ja sen verran hyvin se antoi energiaa, ettei eväisiin tarvinnut koko retkellä koskea, mitä nyt suklaata sain Meijulta.

Matka jatkui kohti Peräseinäjokea. Pitkä pätkä päästiin hyvä kuntoista, yllättävän mäkistä hiekkatietä polkemaan. Vauhti sopivasti oli hiukan rauhoittunut, joten ehti hyvin ihastella kauniita puutarhoja ja taloja idyllisessä maalaisympäristössä. Kumpikaan meistä ei ollut juuri tuolla tiellä koskaan ajellut. Ihana löytää uusia teitä ja paikkoja loppujen lopuksi todella läheltä kotoa.

Mä ja Meiju Ämmälänkylän tuolla puolen.

Lähestyessämme Peräseinäjokea hämmästelimme tuulivoimalapuistoa, jonka olemassa olosta emme aikaisemmin tienneet tai emme vain olleet rekisteröineet. Myös Peräseinäjoen hiljainen ja autio kylänraitti havahdutti että on sunnuntai ilta, kello yhdeksän eikä siihen aikaan ihan välttämättä löydy ko paikasta julkista hanaa josta voisi vesipulloa täyttää. No löytyi sitten kuitenkin auki oleva pitseria, ettei tarvinnut mennä tuttujen oville koputtelemaan, olisi vielä venähtänyt meidän kotiutuminen pitkälle yöhön.

Peräseinäjoelta lähdettiin taas meidän harvemmin jos koskaan kulkemalle tielle kohti Jalasjärveä. Navakka tuuli hidasti etenemistä ja vuorovedoin sitten vedimme retkikuntaamme eteenpäin kapealla asfalttitiellä. Muutaman piskon heitti ja kun se muuttui sateeksi, puimme sadetakit päälle. Toki sade ei kauaa kestänyt ja pian riisuin omani pois, koska alla hikosi valtavasti. Aurinko pilkahteli välillä pilvien lomasta ja oli taas niin kaunista. Ne on niitä hetkiä, joita ei kännykällä saa kuvattua eikä sanoin maalattua. Mutta kyllähän te nyt tiedätte mitä tarkoitan. Ne on ne hetket, jotka piirtyy omaan mieleen, eikä se ole vain se maisema, vaan kaikki muukin mikä siihen hetkeen kuuluu.

Sateen jälkeen aurinko taas pilkottaa.

Kotona olimme kello ilta 11 jälkeen kun takana oli 95 kilometriä. Hiukan jäi uupumaan sadasta kilometristä, mutta hyvä näinkin. Takapuolessa tuntui veivaaminen ja luulenpa että perjantain juoksu laittoi pohkeita pakottamaan. Muuten tuntui oikein hyvältä - ei tullut nälkä eikä kylmä!

Kiitos Meijulle seurasta 😊

~Eija~

Täysiä Paukanevalla

Kaksi päivää sitten, perjantaina järjestettiin KomiaFlown järjestyksessään toinen Paukaneva NigthTrail-polkujuoksukisa. Viime vuonnakin olin (Paukaneva NightTrial 2017) joten vähän tiesin mitä on luvassa. Hiukan taas pisti jännittämäänkin ja mieli oli tehdä tepposet, että mitä jos nyt en vaan sittenkään lähtisi itseäni kiusaamaan. Sillä siltähän se pahimmillaan tuntuu kun menee omaa täysiä. Lähdin sitten kuitenkin, sillä enhän mä nyt malttaisi olla menemättä kun kerta aikataulullisestikin pääsisin. Jännityskin kisapaikalla sitten lieventyi kuin näki aivan valtavasti tuttuja ja oli mukava vaihtaa kuulumisia ja fiiliksiä. Oli kiva nähdä teitä kaikkia 💗

Tuttuja oli paljon! Kuvassa Kirsin kanssa ennen lähtöä.

Valittavana oli 6 tai 10,2 kilometrin matkat ja mä menin kympille. Viime vuonna mun aika oli 45:27 ja sillä lohkesi silloin voitto. Nyt tiesin jo etukäteen että vauhti tulee olemaan kärjessä kova ja mä testaan itseäni todella kova kuntoisessa seurassa. Menestyviä suunnistajia ja juoksijoita, joita tiedän nimeltä ja kasvoilta sekä heitä joita en tunnista. Hivuttauduin lähdössä tarkkailijan paikalle, heti mun asettamien ennakkosuosikkien perään.

Lähdössä kärki kaasutti heti menojaan, myös yksi nainen. Mun eteen jäi kaksi naista ja taakseni en sitten vilkuillutkaan, joten en tiedä yhtään mitä siellä tapahtui. Alkuun leveämmällä esteettömällä pitkospuu baanalla haettiin omaan vauhtiin sopivaa paikkaa, sillä vajaan kilometrin päässä reitti muuttui kapeaksi pitkospuuksi ja siinä ei pääse ohittamaan muuten kuin jos toinen väistää. Eka kilometri 4:20 vauhtia ja toinen 4:22. Tuo vauhti epätasaisella alustalla on mulle kova, mutta pysyin porukan kyydissä hyvin. Vauhdin päivittelyn sijaan keskityin astumaan pitkospuille kunnolla ja olemaan tässä hetkessä. Otan askeleen kerrallaan ja pysyn tässä kyydissä niin kauan kuin pysyn.

Kuva; Henri-Matias Latosaari

Ensimmäiset kolme kilometriä oli jotenkin hankalat, mutta se on mulle niin tuttua ettei heti tunnu askel rullaavan. Neljän kilometrin jälkeen päästiin palan matkaa purtsilla ja se tuntui raskaalta. Juomapiste hiukan sekoitti ryhmän juoksujärjestystä, mutta edelleen pysyin edellä menevän naisen vauhdissa. Purtsin jälkeen lähdettiin samoja pitkospuita takaisin päin ja tämä kohta on haasteellisin vastaantulevien kohtaamisen vuoksi. Pitkospuut ovat todella kapeat ja siinä saa olla tarkkana ettei astu sivuun häjysti. Vauhti hidastui koko ryhmällä hiukan, mitä en toisaalta pitänyt yhtään pahana. Vastaantulijat antoivat hyvin tilaa meille hätäisille - kiitos siitä 😊 Auringonlasku oli kaunis ja neva rauhallinen. Tuumin ajatuksissani, että tänne pitäisi tulla joku ilta ihan rauhassa liikkumaan.

Vähän ennen kuin puikahdimme pitkospuilta enemmän metsän puolelle, edessä juossut nainen pyysi kahdelta mieheltä tilaa ja lähti tavoittelemaan siinä hetkessä naisten toisena juossutta, jonka olimme nähneet koko juoksun ajan. Mä en ehtinyt reagoida asiaan tarpeeksi nopeasti ja jäin miesten perään jotka toki juoksivat hyvää vauhtia. Metsän puolella kuitenkin huomasin että saavutamme naisia kunnes ohitukseen lähtenyt meni menojaan. Kärpänen lensi kurkkuun ja sitä kyökkäillessä tuli hetkellisesti tosi häjy olo. Mutta jalat vei ja tunsin, että vauhdin saan pidettyä loppuun asti.

Kuva; Henri-Matias Latosaari

2 kilometriä ennen maalia miehet ohittivat edessä olleen naisen ja mä jäin vielä perään. Pyörittelin siinä vaihtoehtoja kuinka teen ja päädyin tutkailemaan tilannetta viimeiselle kilometrille sillä siinä olisi taas leveämpää pitkospuuta, jossa ohitus voisi onnistua. Ja niin mä sitten latasin reilu puoli kilometriä ennen maalia vilkun päälle ja ohi. Siinä sopivasti tultiin takaakin ohi, joten pääsin hyvään imuun. Viimeistä mutkaa odotti ja kun se lopulta tuli, oli todella helpottunut olo. 

Maalissa!

Oma aika parani viime vuodesta hurjasti, ollen nyt 43:01 ja tällä irtosi kolmas sija. Oli todella hyvä juoksu kovassa seurassa, enkä ilman tuota seuraa olisi tuollaiseen aikaan yksin pystynyt. Oman sykemittarini mukaan maximisyke oli 170, joten tein siinä oman enkkani, kun mun testattu maxsyke on 168. Ja kyllä nyt pahemmalta tuntuikin kuin testeissä 😅 Kovempaa ei olisi irronnut ja kyllä jalat hapoille veti - tuntuu vielä näin parin päivän jälkeenkin.

Huh, mutta nyt hymyilyttää :)

Palkintojen jaossa.

KomiaFlown porukka oli jälleen järkännyt hienon kisan, sillä kaikki toimi aivan mahtavasti. Kaikki saivat todella hienon muistolaatan. Mä sain lisäksi KomiaFlown tuubihuivin, Team Sportian lahjakortin ja osallistumisoikeuden marraskuiselle Komia Ilkan Polku tapahtumaan. Tykkään! Kannatti lähteä juoksemaan kauniiseen kesäiltaan ja uskon että kaikki muutkin 180 osallistujaa olivat samaa mieltä!

Palkinnot.

Punertava taivaanranta autosta käsin.

On se raakaa vetää täysiä ja käydä kamppailua oman pään sisällä jaksanko vielä, mutta jälkikäteen olo on aivan huippu. Ja on hyvä säännöllisesti tehdä kovia vetoja, että se oma vauhtikestävyys paranee. Ja kisatilanteessa sitä saa vielä pikkaisen enemmän itsestään irti, ainakin mun kohdalla se toimii. Eilen sitten sai mennä ihan pk-sykkeillä palautellen ja ai että mä tykkään siitäkin 😊

~Eija~

Vapaapäivän kökkähommia

Viikon ainut vapaapäivä ja mä laitan kellon herättämään ennen kuutta! Joo, olisi nukuttanut ihan kamalasti ja olisi todellakin tehnyt hyvää nukkua pitkään, univelkoja pois, mutta olin päättänyt lähteä ajoissa polkemaan Ylistaroon. Mulla oli suunnistusseurani kökkävuoro klo.9-12 Pohjanmaan Peltopäivässä. Joudun niin usein jäämään pois erinäisistä kökkä tms hommista, niin tänne halusin yrittää päästä ja erityisesti sen vuoksi ettei se veisi koko päivää. Onneksi työvuorot meni suunnitelmien mukaan 👍

Selkä märkänä Pelman myllyllä.

Kaunis keli houkutteli lähtemään pyörällä, vaikka tiesin että takaisin tullessa tulee tuska ja hiki. Aamusta kuitenkin nautin! Aurinko paistoi, mutta ei polttavasti. Puolen tunnin polkemisen jälkeen riisuin ohuen pitkähihaisen paidan pois, sillä hihattomalla paidalla tarkeni oikein hyvin. Aamun työmatkaliikenne oli vielä maltillista vaikka lopussa 10 kilometrin pätkä maantien viertä on aika kurjaa. Matkaa kertyi reilu 40 kilometriä ja aikaa kului reilu puolitoista tuntia. Pysähdyin Pelman myllyllä syömään, kuivattelmaan paitaani ja ihastelemaan kosken kuohuja. Matalalla on vesi ja kiveltä kivelle hyppien olisi päässyt toiselle puolen jokea. En kuitenkaan lähtenyt hyppimään, vaan viruttelin jalat ja kädet lämpöisessä vedessä.

Pelman mylly.

Kökkävuoro alkoi Leenan kanssa tien päässä puomivahtina. Rauhallista ja leppoisaa touhua opastaa autoilijoita oikeaan paikkaan ja vaihtaa muutama sana pyörällä tai jalkaisin liikenteessä olevien kanssa. Reilun tunnin jälkeen toista pyydettiin jakamaan lehtisiä ja toivottamaan osallistujat tervetulleeksi parkkipaikan viereen. No mä hilppasin sinne. Mukavaa puuhaa, vaikka työ keskellä peltoa ja helteessä ei ollut aivan viileintä hommaa. Oli kiva nähdä tuttuja ja vaihtaa muutama sana. Ja sen opin, että kannattaa aina ensin silmäillä mitä jakaa, että osaa kyselijöille sanoa mitä lehtisessä on 🙈 Ja muutenkin hyvä perehtyä missä on vessat, ruokaa tarjolla ja jotain hajua tapahtuman ohjelmasta. Ensikertalaisella nämä olivat hiukan hakusessa alkuun.

Peltopäivän lehtinen.

Kökkä hommilla urheiluseurat saavat merkittävän osan tuotoista, joilla taas mahdollistetaan harrastaminen ja osallistuminen kisoihin. Toisaalta myös ilman aktiivisia kökkäläisiä moni tapahtuma olisi pulassa. Haasteellisinta ehkä tässä kiireisessä elämänrytmissä onkin saada tarpeeksi kökkäläisiä, vaikka se pienenkin hetken apuina oleminen on merkittävää. Parasta hommassa on voida olla avuksi, unohtamatta kökkäläisille tarjottavaa ruokaa 😋 Nytkin oman vuoroni jälkeen pääsin syömään herkullista lihakeittoa, jota maatalousnaiset hiki päässä (kirjaimellisesti) tarjosivat. Seuraava vuoro jatkoi ja pääsin polkemaan takaisin kotiin päin.

Isäntiä ja emäntiä pellolla.

Juotavaa oli päivän aikan kulunut jo parisen litraa ja koti matkalle jäi vajaa litra. Eihän se riittänyt 30 asteen helteessä, yli 40 kilometrin matkalla, joten viimeiset kilometrit olivat aika tuskaista. Ja vielä vastatuuli! Kotimatka kestikin melkein 2 tuntia useammalla pysähdyksellä. Kotona kylmä suihku, ruokaa ja tunnin lekottelu riippumatossa. Illemmalla lähdin vielä lasten kanssa uimarannalle uimaan ja johan alkoi yli kuumentunut olo helpottamaan. Ja nyt pitkien yöunien jälkeen jaksaa taas hypätä pyörän selkään ja pian nokka kohti työpaikkaa.

Mun Nishiki ja Vichy.

Aamuvarhaisen ja iltamyöhäisen kelit ovat ihan loistavia kesäpyöräilylle. Tulevaksi illaksi on lupailtu punaista superkuuta, joten siinä on hyvä syy lähteä peltoaukealle tai järven rantaan pyöräilemään. 

Ja muuten, ootteko ottaneet heinäkuun alussa heittämääni haastetta vastaan polkemalla vähintään kerran viikossa töihin? Kelit ovat nyt ainakin pyöräilylle todella suotuisat!

~Eija~

Kesäillan Rogaining helteessä

Astuessani tehokkaasti ilmastoidusta, lähes kylmästä työpaikastani ulos tiistai iltapäivällä, oli vastassa helteinen seinä. Ulkona mittari näytti plus 30 ja aurinko porotti lähes pilvettömältä taivaalta. Poljin reippaalla vauhdilla kotiin, että ehdin muutaman jutun vielä heittää reppuun ja syödä nopeasti jotain ennen kuin Päivi oli tulossa mua hakeman. Lähdettiin Ikaalisiin, Kesäillan rogainingiin. Molemmilla oli takana viime viikon helteinen Fin5-suunnistusviikko ja Päivillä ennen sitä myös Merenkurkun rastipäivät. Pari lepopäivää oltiin pidetty, mutta arjen askareet yhdistettynä helteeseen eivät levossakaan päästä helpolla. Itsellä lisäksi edellis yön viiden tunnin unet eivät varsinaisesti auta pitämään päätä kylmänä. Mutta olimme tapahtumaan ilmoittautuneet ja hyvillä fiiliksillä matkaan lähdimme. Suunnittelimme etenevämme rauhallisesti ja päättäväisesti.

Reitti suunnittelua nuppineuloilla ja langalla.

Kurvasimme parkkikselle, Niiniharjulle juuri kun kartat jaettiin reittisuunnittelua varten. Kahden ja kolmen tunnin sarjoista onneksi olimme valinneet viime vuoden tapaan kaksi tuntia. Sille ajalle varaamamme juomat riittäisivät ja ehdittäisiin sitten vielä järkevään aikaan takaisin kotiinkin. 

Ensi silmäyksellä kartan alareunan suo rastit päätettiin jättää pois, vaikka sieltä olisi hyvin pisteitä saanutkin. Muutenkin maasto näytti siellä olevan paljon pieni piirteisempää ja itse ainakin tulin juoksemaan kangasmaastoon, sillä edellis viikon soissa ja tiheiköissä tarpomiset olivat vielä tuoreessa muistissa. Tarkkaan piti katsoa missä kohdassa korkeuskäyrää noustaan ja koska lasketaan. Hyvä, uusi muistisääntö mulle oli se, että suolle aina laskeudutaan!

Kuoppa rasti.

Päätimme lähteä napsimaan harjun päällä olevia rasteja, tehden kiemurtelevan kierroksen. Loppuun suunniteltiin heti mahdollisuus lyhentää reittiä. Nuppineula ja langan solmu viritelmien mukaan suunnitellun reitin pituudeksi tulisi noin 17 kilometriä. Odotimme maaston olevan nopea ja helppo kulkuista.

Lähdössä porukka jakaantui kahtia. Muutama mies partio lähti ravaamaan reipasta vauhtia ja me perään, suunniteltua reippaampaa vauhtia. Ideana on kerätä pisteitä sarjan määritetyssä ajassa mahdollisimman paljon. Yli menevästä ajasta saa miinus pisteitä. Pisteet tulevat rastikoodin mukaan, joten jos mahdollista, niin kannattaa käydä iso numeroisilla rasteilla ja mahdollisimman monella. Mulle yksi iso tärkeä asia on ehtiä maaliin määritetyssä ajassa.

Ihanaa kangasmaastoa ja Päivi.

Ekan rastin jälkeen meidän kanssa samalle suunnalle, harjun päälle lähti kaksi partiota. Neljättä rastia emme meinanneet löytää, vaikka mielestämme olimme aivan oikeassa paikassa. Siihen tuli muitakin ja lopulta joku löysi leimasimen ja kaatunut rastilippu löytyi vierestä kuopasta. Ei ihme, ettei näkynyt! Tuohon tuhraantui arviolta kaksi minuuttia... Jatkettiin harjua hiukan alaspäin ja seuraavan rastin jälkeen kaksi muuta partiota lähti jatkamaan harjulla, kun me lähdettiin lisää laskeutumaan ja etenemään kartalla keskellä kohti itäisintä reunaa. Oli mukavempi jatkaa ihan kahdestaan, omaa suunnistusta tehden. Vasta ihan lopussa taas saimme seuraa.

Hakeuduimme mahdollisimman paljon poluille, sillä vaikka kangasmaastossa kasvillisuus on matalaa ja näkee kauas, oli jäkälikkö yllättävän pehmeää ja upottavaa. Kuumuus laittoi hikikarpalot nokkumaan heti alkumatkasta ja oli tärkeää yrittää pitää vauhti maltillisena. Juotavaa tasaisesti ja Päivillä oli lisäksi siripiriä, glukoositabletteja. Tavoitteeksi asetin itselleni juoda koko litran vettä mikä mukana oli ja tässä onneksi onnistuin. Kuitenkin maaliin tulon jälkeen tuli juotua vielä illan aikana reilusti toista litraa.

Rogaining-kartta

Ennen kymmentä kilsaa himmattiin vauhtia, sillä väsymys alkoi painaa. Päivillä tuli vilunväreitä, eikä se ole hyvä merkki, vaan kertoo energioiden vähenemisestä. Aikataulussa toki oltiin, mutta että päästäisiin kahdessa tunnissa maaliin ja hyvä voimaisina, oli rauhoitettava vauhtia. Yhteistuumin päätettiin jättää ensin yksi rasti välistä. Lopulta vielä toinenkin, vaikka alkuperäisten laskelmien mukaan edelleen olimme hyvin aikataulussa. Viimeinen kolme kilometriä mentiin sitten ihan rauhassa jutustellen ja pari viimeistä rasti hakien. Olimme maalissa ajassa 1:48, eli aikaa olisi ollut vielä vajaa 12 minuuttia. Olisi sittenkin pitänyt hakea se ensimmäisenä pois jätetty rasti, se olisi ollut vain vajaan kilometrin koukku. Nyt ehdimme tuossa ajassa 16 kilometriä, aika hyvin 😊

Maalissa.

Tulimme kahden tunnin sarjassa 6. ja olemme tyytyväisiä. Kuitenkin hiukan jäi harmittamaan, sillä yhden rastin hakeminen olisi nostanut meidät viidenneksi. Kolmen kärkeen ei ollut oikeastaan minkäänlaisia saumoja. Päällimmäiseksi kuitenkin jäi huippu fiilis hyvästä lenkistä ja ihanasta suunnistusmaastosta. Kun kartalla ei ole paljon tavaraa, pysyn mäkin hyvin kärryillä 😉 Kiitos Päiville kun otti mut kaveriksi ja yhteistyö toimi. Ei jäänyt tämä viimeiseksi kerraksi.

Tulokset.

Helteiden on ennustettu jatkuvan ja jatkuvan. Suoraan sanottuna en tykkää. Aamu varhaisella ja ysin jälkeen illalla keli on passeli, mutta koko tuo aika tuossa välissä on aika rankkaa. Lähes koko ajan väsyttää ja on vetämätön olo, jatkuva hiki otsalla ja jos vähänkin laiminlyö nesteytystä, oirii se päänsärkynä. Lämmöstä yrittää nauttia, mutta kyllä keskipäivällä pitäisi voida viettää siestaa. 

Huomenna hyppään aikaisin pyörän selkään, reppu täynnä eväitä ja kotiin palaan muutaman tunnin kökkatöiden jälkeen keskellä päivää. Hikinen urakka edessä 😅

~Eija~

Suunnistusviikko päätökseen

Fin5-suunnistusviikko 2018 jää mun muistoihin kuuman helteisenä, tuskallisen hikisenä ja haastavan jännittävänä. Ehdottomasti haastavinta oli tuo kuumuus ja toiseksi haastavana pidän maastoa. Lapuan Virpimäessä riittää tiheikköjä, soita ja risukkoja. Tarkkana piti yrittää olla koko ajan, enkä virheetöntä suoritusta saanut minään päivänä. Mieluisin päivä oli ehdottomasti kaupunkisprinttikisa Seinäjoen keskustassa, vaikka sössin sieläkin. Mutta palataanpas muutamalla sanalla kolmen viimeisen päivän kisoihin...

Plus 33 astetta (ja bensakin melkein loppu!).

Tiistain välipäivä oli just passeli, sillä sain nukuttua, ehdin tapaamaan ystäviäni ja harrastaa kevyttä liikuntaa. Kuuma oli, sellaiset plus 30, mutta voi pyhä jyske miltä mittari näytti keskiviikkona iltapäivällä kun ajelin tyttäreni kanssa Lapualle! Plus 33 astetta! Parkkipaikalle päästyä teki mieli jäädä istumaan viileään autoon, kuin avata ovea ja saada kuuma hönkäys vasten kasvoja. Juotiin tyttären kanssa kilpaa ja kastelin tyttäreni pään ja kasvot ennen kuin päästin metsään lähtemään. Tytär ehti tulla maaliin ennen kuin mun vuoro oli lähteä omalle lenkilleni.

Lähdössä olo oli raskas ja tuskainen. Päätin lähteä ihan rauhassa, ilman hötkyilyjä. Ekaa rastia nätisti kohti, mutta ihan lähellä taas aloin epäröidä. Pieni koukku tuli. Neloselle mentäessä menin liikaa oikealle, mutta onneksi pääsin suht ok:sti takaisin kartalle. Päivän suurin virhe tulikin sitten kutos rastille mentäessä. Luulin olevani ihan kartalla, mutta meninkin jo aikaisemmin polulta metsään ja ajauduin aivan liikaa oikealle. Metsässä pyöri muutama muukin samaa rastia etsien ja kun he yhtäkkiä tekivät täys käännöksen, lähdin seuraamaan tilannetta, koska en ollut yhtään varma missä olimme. Kotona reittiä piirtäessä vasta tajusin missä olin käynyt kääntymässä. Ärsytti koko pyörähdys, mutta ei kun eteenpäin vaan. Seuraavat rastien välit menivätkin avonaisemmalla mäellä ja suunnassa oli helpompi taas pysyä. Ja loppusuoralla taas reipas vauhti päälle ja sarjan pohja-aika viimeiseltä rastilta maaliin omiin nimiin 😊 Keskinkertaisella suorituksella sarjani kolmas.

Fin5 3.päivän kartta.

Kotona meni tovi itseään jäähdytellessä. Piti käydä uimassa, juoda ja puhallella varjossa. Onneksi pieni tuuli osui meidän terassille, jossa silmät kiinni yritin tasoittaa humisevaa oloa. Aivan liian kuuma on!

Tyttären ja mun kisapaidat huilaa helteessä.

Eilen torstaina olikin tosiaan sitten aivan erilainen suunnistuspäivä kun rastit ripoteltiin Seinäjoen kaupungille talojen, puutarhojen ja katujen kulmille. Sprintissä juostaan lujaa ja reitinvalinnat pitää tehdä nopeasti. Yhdelläkin sekunnilla voi olla iso merkitys. Mä tykkään sprinteistä, vaikka se onkin niin tosi haavoittuvainen ja koko ajan menee kuin veitsen terällä. Hylättyjä suorituksia tulee normaalia metsäsuunnistusta herkemmin, sillä yksikin kielletyn alueen ylittäminen johtaa siihen. Itse lähdin tekemään hyväksyttyä suoritusta ja juoksemaan niin lujaa kuin kykenen. 

Fin5 4.pv, sprinttikarttaa.

Kuuma oli taas mutta auton mittari näytti "vain" plus 27 astetta! Se oikeasti tuntui viileämmältä kuin edellispäivänä, mutta ei tokikaan kylmältä. Juoda piti taas kunnolla ja sen kummempia lämmittelyjä ei tarvinnut tehdä, mitä nyt vähän jalkoja venytteli omaa lähtöä odotellessa. Ykköselle oli heti pitkähkö väli ja lähdin sen rauhassa menemään samalla karttaan tutustuen. Kakkoselta lähtiessä kartta pyörähti hiukan väärin ja olin juosta hiekkapolun sijaan tielle. Kahden sekunnin pysähdys ja suunnan vaihto. Kolmos rastia lähestyessä lähdin kiertämään rakennuksen sisäpihan kautta, vaikka päätöksen tehtyäni huomasin että toista kautta olisi ollut lyhyempi, mutta menossa jo olin. Tämä rastinväli ratkaisi mun sijoituksen, sillä tällä välillä hävisin voittajalle yli 50 sekuntia, sillä kakkos rastilta olisi pitänyt lähteä tiukemmin kohti polkua, mutta mä en sitä kohtaa huomannut. Kaikki muut rastinvälit, yhtä kahden askeleen suunnan vaihtoa lukuunottamatta, menivät mielestäni hyvin ja nautin kun sain luukuttaa kunnolla menemään. Tulin sarjassani neljänneksi, 58 sekuntia voittajalle jääneenä. Tavoite oli etten häviäisi voittajalle yli minuuttia, joten siinä kyllä onnistuin. Jäi vaan nyt harmittamaan tuo yksi huono rastin väli, mutta juuri tätä sprinttisuunnistus on.

Tyttären viimeinen rasti. Oli muuten sarjansa 4.

Maalissa, suht tyytyväisenä.

Kuuman sprinttikisan jälkeen tyttären kanssa suunnattiin rannalle ystävien kanssa suppailemaan 😊. Mulle tämä oli ensimmäinen kerta ja oli mukavaa. Tytär 8 vee istui laudan nokassa jakaen hyviä ohjeita mihin suuntaan mennään. Kun lopulta uskalsin laudalle nousta seisomaan, mun polvet täräji niin että koko lauta tärisi. Mutta kyllä ne siitä rauhoittui kun vaan rauhassa mentiin. Tytärkin sai kokeilla ja hienostihan se sujui. Joskus pitää mennä uudestaan.

Suppailemassa.

Mutta takaisin suunnistusviikolle ja sen päätöspäivään, joka kisattiin taas Lapualla metsämaastossa. Kilpasarjojen viimeisen päivän lähtöajat määräytyy sen mukaan kuinka edelliset kisat ovat menneet. Kaikkien neljän kisapäivien suoritukset on pisteytetty ja kolmen parhaan päivän suoritus lasketaan ja jollain kaavalla ne pisteet muutetaan ajaksi. Tarkemmin en ole ottanut selvää miten tämä laskutoimitus oikeasti menee. No tämän mukaan mä olin sarjassani neljäntenä ja lähimmät selät olivat 59 sekunnin ja noin 3 minuutin päässä. Ei periaatteessa kaukana, mutta sössiö ei saisi.

Mä pääsin lähtemään metsään puoli kymmeneltä aamulla ja keli oli vielä oikein passeli, jotain plus 23 astetta ja pilvistä. Tuntui niin paljon paremmalta, kun ei ollut jo ennen lähtöä ihan tuskissaan kuumuudesta. Päätös päivän matkana oli pitkä kisa, meidän sarjalla 7 kilometriä. Heti ekalle rastille pitkä väli ja mä lähdin tekemään pitkää kiertoa teitä hyväksikäyttäen. Löysinkin rastille hyvin ja toisellekin napsahti hyvin kohdilleen - hyvä alku siis. Kolmosta lähestyessä, hyvin avonaisessa rinteessä, näin edellä lähteneen selän. Yhdess sitten hiukan haettiin rastia ja loppu matka mentiinkin melko rinta rinnan, hiukan eri reitinvalintojen tehden, mutta kohta taas toinen oli näköetäisyydellä. Kilpakumppanin näkeminen on mun mielestä stressaavaa ja en täysin pysty keskittymään vain omaan tekemiseen. Nytkin kun tiesi, että maaliin pitää ehtiä ennen toista. Ysi rastia jouduin hiukan hakemaan tiheikössä ja luulin toisen nyt päässeen karkaamaan, mutta kohti 10. rastia mentäessä näinkin hänet yhtäkkiä takana vasemmalla puolellani. Sitten tulikin kiire ja pistin viimeisen vaihteen päälle, sillä ohi en enää päästäisi. Takana pysyi ja maaliin tullessa luulin tulleeni kolmanneksi, mutta lopulta olinkin toinen 😅 Toisena metsään lähteneen oon ohittanut jossain kohdassa, vaikka en häntä olekaan nähnyt.

Fin5, 5.päivän kisakartta.

Kuuden päivän sisään 5 suunnistuskisaa helteessä. Tavoite oli keskittyä suunnistamaan, sijoituksista viis. Lopulta kisapäivien edetessä huomasin tavoittelevani sittenkin myös hyvää sijoitusta. Olen tyytyväinen ja helpottunut. Oon myös niin onnellinen tyttäreni ilosta ja onnistumisista, uskon että suunnistuskipinä on roihahtanut hänelläkin 😊

Pari päivää hiukan lepäillään ja seuraava ilmoittautuminen ens viikolle on jo sisällä 😉

~Eija~

Helle startteja

Huh huijaa millaiset kelit koko Suomeen levisi! Aurinko paistaa, keskipäivän UV-säteet porautuvat ihoon, hikeä pukkaa vaikka seisoo varjossa tekemättä mitään ja lomakansa nauttii. Mä olen nauttinut kun olen päässyt välillä tehokkaasti ilmastoidulle työpaikalleni, jossa ennemmin tulee vilu kuin hiki. Ilman näitä monen tunnin työrupeamia olisin varmaan jo todella kypsä tähän helteeseen. Hiukan hirvittää miten selviän tulevat vapaapäivät. Mut ehkä löytää meidän maakellarista tai kaupan maitohyllyjen välistä. 

Joo joo, "ei lämpö luita riko" tai "ei koskaan kohden" -lausahdukset tiedän, mutta mulle lähemmäs 30 asteen helteet (ja yli 20 asteen paikkaset) monta päivää kestäen on vaan liikaa. Pidän lämpöisestä ja tykkään sopivasta pakkasesta asiaan kuuluvaan vuodenaikaan, mutta ei kiitos ääripäitä. Ja tiedän etten ole ainut. Haasteelliseksi ääri lämpötilat tekee niihin sopeutuminen, eli pakkasilla pukeutuminen ja helteillä riittävän nesteen juominen ja auringolta suojautuminen. Helteessä hikoillessa nesteen saamisen tarve moninkertaistuu eikä pelkkä vesi riitä, vaan pitää saada hikoilun kautta menetetyn suolan tilalle suoloja. Se on hyvä merkki kun joutuu hyppäämään vessassa, eikä varsinaista janon tunnetta ehdi tulla. 

Juoksulenkille.

Helteet asettavat myös haastetta treeneihin. Keskipäivän lenkki porottavassa auringossa ei houkuttele, joten mieluiten startti mahdollisimman aikaisin aamusta tai myöhään illasta. Ja alle kunnolla juomista ja mukaan myös juotavaa. Kävinkin Ninnin kanssa pitkästä aikaa sunnuntai aamulla juoksemassa. Tarkoitus oli tehdä 20 kilsan pitkis, mutta liikaa nousevat sykkeet ja jo klo.9 porottava aurinko sai meidät typistämään lenkin kymppiin. Ja se oli järkevä päätös, sillä mulla oli iltapäivälle vielä luvassa startti Fin5-suunnistusviikolla Lapualla. Ehdin hyvin viilennellä kroppaani, syödä ja juoda ennen kuin koko perheemme lähti helteiselle lapualaiselle pellolle. Tämän vuoden Fin5-viikko on meille todella etulikiinen, sillä kotoa on noin 20 minuutin ajomatka kisakeskukseen. Ja kun auton takapenkki on täynnä lapsia, pääsee kisakeskusta lähimpään parkkiin. Helteellä kun ei halua ottaa yhtään ylimääräistä askelta, erityisesti kun voimat pitää yrittää satsata metsään.

Suunnistamaan.

Fin5-suunnistusviikko on koko perheen tapahtuma, jossa löytyy sarjoja ja ratoja kaikkien makuun. Voi valita kilpasarjan tai lyhennetyn radan ja sitten on vielä kuntosarjoja pitkistä matkoista perhesarjoihin. Eliitti sarjoissa kisaavat nimensä mukaan maailman parhaita ja heille on ihan merkittävät stipendirahat palkintoina. Osanottajia on useasta eristä maasta.

Nimensä veroisesti viikkoon kuuluu 5 eri kisaa. Niistä neljä suunnistetaan perinteisesti metsässä ja yksi on sprinttikisa kaupunkimiljöössä. Viimeisenä päivänä kilpasarjoissa lähdetään takaa-ajolähtönä ja maaliin tulo järjestys määrää koko suunnistusviikon sijoituksen. Pari kertaa aikaisemmin olen vastaavanlaisessa kisassa ollut ja se on kyllä jännittävä asetelma.

Meidän perheestä kisaviikkoa lähti selättämään metsään minä ja loppu vuodesta 9 vuotta täyttävä tyttäreni. Muu perhe kantaa juomapulloja ja kannustaa 😊 Ilmoittautumiset tehtiin jo viime vuoden puolella edullisemmin, vaikka tiesin että pieni haaste kisaviikolla tulee olemaan, nimittäin se etten ole lomalla, helteitä kun en tuolloin osannut edes pelätä. Kisastartit on viimeistä päivää lukuunottamatta keskellä päivää, joten aamu- ja iltavuorot oli poissuljettu. Jäljelle jäivät yövuorot... 

Naama punaisena, hiestä nokkuen sunnuntain kisassa maalissa.

Ensimmäinen kisapäivä oli sunnuntaina. Auton lämpömittari näytti plus 28, ulkona ei tuullut nimeksikään ja taivas oli pilvetön. Aamu lenkin jälkeen söin ja join kunnolla ja ehdin nukkua pikku päikkäritkin ennen iltapäivän keskimatkan lähtöjä. Naisten 35 kilpasarjassa matka linnuntietä oli 3,2 kilometriä. Ja taas muistutan, että nuo kilometrit kuulostavat lyhyiltä mutta on ihan erilaista metsässä kuin perus juoksulenkillä tiellä. Ja todellisuudessa matkaa kertyy välillä paljonkin enemmän, miten paljon nyt sitten tulee kierreltyä. Heti lähdössä huomasi maaston peitteisyyden, kun eteen tuli tiheikkö (näkyy kartassa vihreänä). Enkä aivan suoraan ensimmäiselle rastille päässytkään eikä seuraavatkaan ihan helpoimmasta päästä olleet. Kartta ja maasto toki olivat luettavissa, mutta niitä olikin sitten luettava koko ajan, että tiesi missä mennään. Suot (kartassa sinistä) olivat raskaita juosta, puhumattakaan minkä rasitteen tuo helle asetti. Rasteille neljä ja viisi tuli ihan ihmeelliset epäröinnit melko lähellä rasteja. Lyhyet rastivälit lopussa olivat mukavaa menoa. Itselle olin asettanut tavoitteeksi koko kisaviikolle keskittyä suunnistamiseen ja sunnuntain kisassa onnistuin tässä kohtalaisesti. Autoin muutamaa lasta paikallistamaan heidän kartasta missä olemme, niin kiire mulla ei ollut etten olisi ehtinyt. Hitaasta menostani huolimatta yllätyin kun sijoituin sarjassni neljänneksi, muutaman sekunnin kolmannelle mutta 10 minuuttia voittajalle jääneenä.

Maaliin ja kotiin päästyä hurjasti juotavaa ja sopivasti ruokaa, pienet unet ja yövuoroon jäähdyttelemään. Suunnistusviikko oli avattu.

1.pv:n kartta.

Ei ole herkkua kiireisen yövuoron jälkeen nukkua reilu kaksi tuntia ja herätä sitten helteiseen, seisovaan keliin, mutta niin vain nousin. Aamupalaa suuhun muun perheen syödessä hernekeittoa lounaaksi. Pikavauhtia pakkasimme juomapullot reppuun ja taas koko perhe kohti Lapuaa. Mittari näytti plus 29 ja keli tuntui sunnuntaita kuumemmalta. Kiitän automme toimivaa ilmastointia! Aika vauhdilla lähdin lähtöpaikalle ja ehdin sinne aika täpärästi ennen lähtöaikaani. Vaikka kävelin koko reilun puolitoista kilometriä, olin ihan hiestä märkä. Olo tuntui raskaalta ja päätä jomotti. Ajatus edessä olevasta pitkän matkan kisasta, 6,3 kilometriä tuntui ihan hullulta. Lähdin liikkeelle ihan rauhassa, tarkasti suunnistaen. Silti onnistuin menemään ykkös rastin ohi ihan vierestä. Olin koko ajan kyllä kartalla, mutta pensaaseen "piilotettu" rasti ei vain heti osunut silmiini. Otti päähän (jälkikäteen väliaikojen perusteella pummasin tässä jopa 3 minuuttia)! Päätin nyt keskittyä. 

Hiki nokkui ja kasteli koko naaman, kirveli silmiä. Pysyin kartalla ja rastit löytyivät, vaikka juoksuvauhti oli hidasta. Vitos rastin jälkeen bongasin heti tien, jota pitkin voisin suunnata kohti kutosta, kunhan ensin rämmin hitaan suon yli. Pää sai hetken huilata kun askelsin tietä pitkin. Loput 10 rastia löytyi mun mittapuulla hyvin. 10-13 rastit olivat ihanassa avokalliomaastossa ja siinä jalkoja tarvitsi nostaa hiukan vähemmän tiheikkö ja suo pätkiin verrattuna. Ihan lopussa taas lyhyet rastivälit sujui ja loppusuoralla täysiä maalileimaukseen ja kirjasin itselleni sarjani nopeimman väliajan, kuten sunnuntainakin 😉 

Maaliin tullessa olo oli ihan sippi. Kulautin järjestäjien tarjoamaa vettä monta kupillista suuhun ja päälleni. Omalla repulla sitten vielä urheilujuomaa. Suunnistus oli melko hyvä, vaikka ekan rastin virhe harmitti vietävästi ja vauhti muutenkin hidasta. Yllätyin kuitenkin tänäänkin, kun olin sarjani toinen ja tällä kertaa jäin vain 8 minuuttia voittajalle (matka kuitenkin oli tuplat eilisestä). Tytärkin tuli hienosti maaliin, hymyssä suin ja sitten pääsimme taas kotiin. Jäähdytin itseni pulahtamalla lampeen ja sitten muutamaksi tunniksi maate ennen seuraavaa yövuoroa.

2.pv:n kartta.

Tänään tiistaina on välipäivä. Sain nukkua keskeytyksettä yövuoron jälkeen ja jotenkin yritän selviytyä helteestä, joka ennusteiden mukaan on maanantaita vielä kovempi. Keskiviikkona suunnistusviikko jatkuu keskimatkoilla samassa kisakeskuksessa.

Kaikille jaksamista helteiden kanssa, nauttikaa ken voi ja muistakaa juoda nesteitä kunnolla!

~Eija~

Multi-Sport seikkailukilpailu 2018

Ylistarossa järjestettävä Multi-Sport 2018 kisattiin tänään. Tänä vuonna kisakeskuksesna toimi Alapään nuorisoseura, joka sijaitsee ihan Kyrönjoen rannalla. Edellis vuosista poiketen kisasin duo-sarjassa Miian kanssa. Sisunaisen, johon olen tutustunut vasta toukokuussa Nuts Karhunkierros reissullamme. Hänessä oli sopivaa "hulluutta" ja heittäytymistä ja kysyessäni kaveriksi Multi-Sportiin, oli lähes heti valmis.

Mä ja Miia karttaan tutustumassa.

Duo-sarjalaisilla oli luvassa noin 40 kilometriä seikkailua sopiva hiki päässä. Suurin osa noista kilometreistä kertyy aina pyöräillen, mutta ratkaisun avaimet voivat olla myös lyhyissä juoksuosuuksissa, vesistötehtävissä ja muissa yllätystehtävissä. Trio-sarjalla matka on tuplaten.

Alkuun haettiin kisamateriaalit; rintanumerot, ruokaliput ja gbs-mokkula. Lyhyessä infossa käytiin läpi turvallisuus asiat ja muutamia käytännön asioita. Omalla vastuulla kuljetaan normi liikenteen seassa, ensiapu tarvikkeet tulee löytyä, juotavaa ja tietysti pyörä ja kypärä. Esimmäiset kartat jaettiin tutkittavaksi ja taittelin sen pyörään kiinnitettävään karttatelineeseen. Mä olin luvannut hoitaa suunnistamisen.

Ensimmäinen kartta.

Menneinä vuosina kisa on alkanut muutaman kilometrin juoksuosuudella, jolloin on porukkaa heti saatu hiukan hajotettua ja karttaa tutkiessa ääneen ihmettelinkin, että todellako koko sakki lähtee yhtäaikaa polkemaan. No ei todellakaan lähtenyt, vaan ennen kellon kajahdettua 12, jokaisen joukkueen eteen jaettiin arvoituksellinen pussukka ja merkistä sen sai avata. Sisältä löytyi kaksi puupalaa narulla yhteen lukittuna ja ohjeet yrittää saada ne erilleen ilman narujen solmujen avaamista. Kun palat olisivat erillään, saisi lähteä polkemaan. Jotkut olivat ihan ilmiömäisen nopeita ja porukkaa singahti sivuilta pyörän päälle ja me vaan pyöriteltiin ja turhauduttiin. Onneksi viiden minuutin pyörittelyn jälkeen kaikki loput saivat lähteä fiksujen perään. Olihan meitä kourallinen siinä ja me päästiin polkaisemaan naureskellen porukan hännillä. En aivan tällaista kisan alkua ollut ajatellut...

Duot vasemmalla ja triot oikealla ennen kisan starttia.

Kurvaamme viimeisinä matkaan...

Mutta sitten poljettiin, vastatuuleen. Mua yleensä alkaa niin pännimään jos jokin ei suju ja tuo pulmatehtävä sai ärtymyksen pintaan ja se taas aiheuttaa sen että vimmoissani polkisin vaikka kuinka läkähdyksiin. Mutta sitkeästi Miia polki perässä ja mun pahimman ärsytyksen laannuttua, saatiin vauhtikin tasattua pitkän matkan rauhallisemmaksi vauhdiksi. Selkiä napsittiin minkä ehdittiin ja aina kun näkyi uusi, vilkaisin Miiaan ja huikkasin että noi kiinni 😆 Suurin osa poljettiin sujuvaa hiekkatietä ja joitain hankalampia metsätie pätkiä päälle. Miialla oli hybridi-pyörä ja oltiin sovittu, että jos tulee kovin hankalaa maastoa, niin heitetään vaikka taluttamaan jos ei muuta. Pyörää ei särkemään lähdetä. Mutta ei tarvinnut taluttaa, hidastettiin vaan pahimmat röykyytys pätkät.

Ensimmäinen yllätystehtävä oli Orisbergin järvellä. Meidän tuli ylittää lyhyt vesistö kaksin yhden ison uimarenkaan kanssa. Käydä vastarannalla koskettamassa rastilippua ja tulla takaisin. Hyi, en tykkää. Ranta oli liejuinen, eikä ehditty nähdä ja ottaa mallia edellä menevän parin suorituksesta, koska tulivat jo ylös vedestä kun me vasta tulimme paikalle. Mä hyppäsin sitten renkaan sisälle ja Miia jäi taakse potkimaan jaloilla. Käsillä kauhottiin myös ja tuntui ettei matka etene yhtään. Oikealta nais-mies pari porhalsi ohi, mutta onko ihme kun mies käveli työntäen rengasta eteenpäin. Meidän jalat eivät yltäneet pohjaan muuta kuin rannoissa. Olin ihan puhki. Miia siirtyi renkaan sivulle potkimaan ja tällöin mä sain lisää tilaa jaloilleni. Ehkä matka takaisin taittuikin nopeammin, mutta voi että mä inhosin  tätä tehtävää. Kastuimme ihan kokonaan ja järvestä noustuamme olimme mudan värittämät. Rannalla toki huokaisin helpotuksesta, että vesistötehtävä ehkä oli nyt siinä, sillä tuskin duo-sarjassa toista uimista tulee.

Oli kartanvaihto ja pyörillä jatkettiin matkaa. Vähän ennen rastia tiellä tuli tyttö duo vastaan juosten, joten tiesimme juoksuosuuden olevan edessä. Pitkän keulan olivat saaneet aikaiseksi, mutta he olivatkin ratkaisseet pulma tehtävän ensimmäisinä ja me ei ollenkaan. Juoksuosuus oli vain 2,5 kilometriä, osittain metsäpolulla, mutta kyllä jalat olivat raskaat. Polkeminen ja vedessä potkiminen hapotti pohkeita eikä kypärässä keikkuva gbs-mokkula yhtään keventänyt menoa. Ennen juoksuosuudelle lähtöä järjestäjiltä jo kuulimme että edessä on ammunta juoksemisen jälkeen. Siitä mä tykkään ja sovittiin että mä ammun ensin ja otetaan se ihan rauhassa.

Ampumassa.

Makuulta tuelta sai ampua ja kaikki putos alas! Samoin Miialta 😄 Vähänkö oltiin ylpeitä! Taakse jäi yksi duo aloittelemaan ampumista eikä muita näkynyt.

Ja kaikki alas!

Polkemista jatkettiin mukavia hiekkateitä ei niin mukavaa vastatuuleen. Karttaa taittelin ja kääntelin vauhdissa enkä tänä vuonna tehnyt mitään kartanluku virheitä. Nyt saimme polkea takaisin ihmisten ilmoille kohti kilpailukeskusta. Viimeisen ison tien ylityksen kohdalla kuulimme olevamme toisina.  Rastin paikka näytti olevan nuorisoseuran rannassa, joten pääsisimme melomaan.

Polkemista tuli noin 35 kilometriä.

Jep, kyllä pääsimme. Tästäkin jo polkiessa vähän keskustelimme, että rauhassa mennään ettei koko paatti kaadu. Vähän huonosti luin ohjeet ja lähdimme vaan melomaan. Ekalla rastilla ei ollutkaan leimausta vaan sieltä otettiin rinkula mukaan. Luinkin sitten ohjetta ääneen ja tiesimme miten toimia. Ei pitäisi tuollalailla hätäillä, mutta onneksi nyt ei tapahtunut mitään peruuttamatonta. 

Pelastusliivit päälle ja soutamaan.

Poijujen läpi melomista, riippusillan alla piti melalla osua palloon ja kauimmaisella rastilla piti leimata. Ei meinattu millään osua sopivasti rastille, että saisin leimattua. Hätäiltiin, mutta ei haluttu että takaa tuleva joukkua saa kiinni. Melominenkin alkoi tuntumaan raskaalta ja mä ähisin ja puhisin naurun lomassa.

Kyrönjokea.

Lenkki tuli melottua ja rantauduimmekin melkein mallikkaasti. Maaliin ei vielä kuitenkaan päästy, vaan vielä saimme sahata pätkän puuta. Miialta hoitui homma tuosta vaan, mutta mulla kyllä puhti alkoi käsistä olemaan ihan lopussa. Saha meni ihan vinoonkin, mutta sain kuin sainkin palan irti ja pääsimme polkaisemaan vimeisen 100 metriä maaliin.

Sahaus touhuissa.

Maaliin!

Olipas taas niin hauskaa ja sopivan rankkaa 😅 Mukavan erilaisia juttuja oli taas keksitty ja näin kilpailijan näkökulmasta kaikki pelitti aivan mahtavasti. Kisan jälkeen pääsi lämpöiseen suihkuun (mutta se Orisbergin muta ei kyllä hinkkaamallakaan lähtenyt ihosta) ja kunnon lihakeittoa mahan täydeltä. Nuorisoseura kilpailukeskuksena toimi oikein hyvin, vaikka kisayleisöllä kuulemma oli hankaluuksia saada selville miten kisa etenee ja minne voisi lähteä tehtäviä seuraamaan.

Miia ja mä maalissa.

Lopullinen aikamme oli 2:25 ja sija 2. Jäimme vain 6 minuuttia voittaja tyttö-duolle. Alun hankaluuden vuoksi siis voimme olla erittäin tyytyväisiä suoritukseemme.

Palkintojen jako.

Kiitokset Miialle mukaan lähtemisestä ja eiköhän ensi vuonna taas jotain viritellä 😉

Edellis vuosien kisakokemuksia löytyy tuolta -> 2017, 2016 ja 2015

~Eija~