Ääntä levanevalle

Pääsiäisen pyhät tarkoitti monelle useamman päivän vapaita, reissua sukulaisten tai ystävien luo, hiihtelyä pohjoisessa tai kevät puuhia kotosalla. Ihanaa aikaa hetki huilata työ ja kouluhulinoista, syödä herkkuja, hiljentyä ja rauhoittua. 

Mulla Pääsiäiseen kuului ystäviä, retkeilyä, pikku virpojia ja töitä. Sopivassa suhteessa kaikkea. Omien lasten, ystävän ja ystävän lasten kanssa kävimme kuuntelemassa hiljaisuutta Jurvan, Ilmajoen ja Laihian alueella sijaitsevan Kurjen kierroksen Levanevalla.

Kurjen kierros on kokonaisuudessaan 45 kilometriä pitkä reitti, jonka helmi on Levanevan luonnonsuojelualue. Suotaipaleilla on kilometritolkulla pitkospuita ja välillä koukataan metsiin ja kallioille. Lintutornista voi ihailla kaunista suomaisemaa lintuperspektiivistä ja eväät maistuvat taukopaikoilla, joissa voi aivan hyvin yöpyäkin. Lakeuden elämysliikunta ry:n sivuilta löytyy Kurjen kierros infoa lisää.

Näkötorni Maalarinmaalla.

Me lähdimme reissuun kahden auton taktiikalla. Ystävän auto jätettiin Peräkylän parkkipaikalle ja mun autolla siirryimme koko porukka Maalarinmaan parkkipaikalle. Sieltä lähdimme reput selässä kävelemään ja heti kärkeen kipusimme näkötorniin. Vaikka keli oli pilvinen, olivat näkymät kauniit. Osa retkikunnastamme olisi pysähtynyt jo tässä evästämään, mutta alkuperäisen suunnitelman mukaan askelsimme päättäväisesti eteenpäin.

Suomaisemaa.

Lunta ja jäätä oli vielä paikoin aika paljonkin, mutta onneksi suurin osa metsäpoluista ja pitkospuista oli täysin sulat. Muutamassa kohdassa vettä oli useamman metrin pituudelta pitkospuiden päällä ja vaikka yritimme pitää jalat kuivina hyppelemällä suon mättäältä mättäälle, saivat jalat viileän kasteen. Kartan mukaan arvioin matkan levähdyspaikalle olevan alle viisi kilometriä mutta sinne olikin matkaa yli kuusi kilometriä. Kaikkien alkoi tulla nälkä ja "kohta ollaan perillä"-lausahdus ei enää vakuuttanut ketään. Kiimakalliolla lopulta pysähdyimme ja ekalla tulitikulla saatiin nuotio omilla puilla syttymään ja makkarat tirisemään. Kyllä eväät vaan maistuu niin hyviltä luonnon helmassa tovin retkeilyn jälkeen.

Kuin juna pitkospuita eteenpäin.

Levähdyspaikalle osui tuuli ja märät kengät jalassa teki siitä viileän tuntuisen. Oli parasta jatkaa matkaa. Ja hyvinpä taas energiavarastot tankattuna kaikki jaksoivat eteenpäin kuin höyryjunat.

Lisää pitkospuita.

Särkisen taukopaikka oli keskellä metsää oleva aukea. Siellä oli tulentekopaikka, autiotupa ja kuivakäymälä. Hetken ihastelimme paikkaa, kunnes oli syytä taas jatkaa matkaa. Nyt alkoi tulla vastaan myös muita pitkäperjantain retkeilijöitä. Lopulta kokonais kilometrit kohosivat yli 10. Pakkauduimme ystävän autoon, ajoimme mun autolle mutkikasta hiekkatietä ja sitten kotiin. 

Käkkyrä mänty nevalla.

Parasta retkessä oli aika ystävän ja lasten kanssa, tietysti eväät sekä ehdottomasti se hiljaisuus keskellä nevaa. Kahdesti pysähdyimme aivan paikoillemme ja kuuntelimme sitä hiljaisuutta. Ainoastaan lintujen keväinen viserrys kuului metsästä. Hiljaisuuden lisäksi retkestä tulemme muistamaan märät jalat ja pitkospuut pitkospuiden perään.
Tänne pitää päästä juoksemaan, tänne tullaan juoksemaan.

Märät jalat mutta mieli iloinen.

~Eija~

Retkellä Seitsemisen Kansallispuistossa

Seitsemisen kansallispuisto sijaitsee Ikaalisten ja Ylöjärven rajamailla. Se on noin 45 neliökilometriä jääkauden muokkaamia harjuja, soita, männikköjä ja korpikuusikkoja sekä Multiharjun aarnimetsää. Olen täällä joskus vuosia sitten kesä aikaan käynyt ja sen jälkeen on ollut useasti puhe mennä uudestaan. Nyt meillä oli lahjakortti käytettävänä Ikaalisten kylpylään, mutta ennen uiskentelua oli pakko päästä ensin ulkoilemaan ja siitä se ajatus lähti. 

Seitsemisen kansallispuisto

Vaikka lämpömittari näytti pahimmillaan miinus 19 astetta pakkasta, emme peruneet suunnitelmia. Koko porukalle vain kolme kerrosta vaatetta päälle ja lopulta mittari näytti miinus 15 kun lähdimme jalkaisin liikkeelle Koveron petinnetilan pihasta.  

Latukartta.

Koveron perinnetila talviasussaan.

 Metsä lumosi heti meidät kaikki. Puut notkuivat lumen painosta tehden polun ylle kaarisiltoja. Kuusien alla oli sopivia piilopaikkoja niin metsän eläimille kuin sopivan kokoisille lapsille. Jos et ollut skarppina saatoit saada lumikasan niskaan edellä menevän ravistellessa puiden oksia. Jälkien perusteella juuri meitä ennen oli polku ajettu moottorikelkalla ja kulkeminen siinä oli helppoa. 

Lumisia siltoja polun yllä.

 Lopulta päädyimme kulkemaan Koveronkierroksen, sillä polku Multiharjulle oli vain jalan tampattu. Menemme sinne sitten joku toinen kerta. 

Valon pilkahduksia.

 Aurinko paistoi kirkkaan siniseltä taivaalta ja Haukilammen nuotiopaikalle saavuttaessa se oli korkeimmillaan. Juotiin kaakaot, paistetiin makkarat ja jälkkäriksi mutusteltiin keksit. Varpaita ja sormia alkoi nopeasti paleltamaan, joten lyhyen hippaleikin jälkeen jatkettiin matkaa. 

Evästä nuotiolla.

Pakkastaidetta.

 Ihastelimme kaunista, niin sadunomaista metsää. Keksimme millaisia satueläimiä täälä voisi asua. Näimme oikeiden pupujen ja kettujen käpälien jälkiä. Mietimme kuinka moni eläin näkee ja kuulee meidät, tarkkailevat meitä, eikä me tiedetä siitä mitään. Pienet kuusen taimet näyttivät lumiukoilta ja peikoilta.

Satumetsässä.

Reittimerkkejä ei näkynyt kuin muutama, joten oli vain luotettava moottorikelkkauran menevän oikeaan suuntaan. Kuitenkin seikkailut aina kiinnostavat joten retkikuntamme päättikin lähteä pienempää polkua, kohti tietä kelkkauran mennessä suoraan eteenpäin. Kulku kapealla muutamien askelten tallaamalla polulla oli hidasta, mutta juuri sellaista olin tältä retkeltä odottanutkin, moottorikelkkaura oli ollut luksusta. Lumen alla oleville pitkospuille ei oikein askel meinannut osua ja pehmoisia humpsahduksia lumihankeen saimme todistaa.

Lopulta edessämme kohosi nousu harjulle. Tampattu polku loppui, mutta kartan mukaan tie oli ihan lähellä. Umpihangessa kiipesimme harjulle, hetki matkaa harjun päällä ja sitten laskeuduimme tielle. Iloisina, posket punaisina ja hiukan väsähtäneinä lopulta takaisin autolla. 

Soliseva puro keskellä metsää.

Oli ihana retki talviseen metsään. Pakkasesta huolimatta tarkenimme hyvin, poluilla pääsi kulkemaan aivan hyvin. Toki kelkkaura oli iso apu ja autolle takaisin päästyämme sinne oli vedetty latu-uraakin, joten hiihtäenkin pääsisi vaikka kuinka. Suosittelen retkeä Seitsemiseen talvellakin. Metsä näyttäytyy silloin aivan eri tavalla kuin kesällä.

Kylpylässä lillumisen ja ruokailun sekä parin tunnin kotimatkan jälkeen lapsia ei tarvinnut houkutella nukkumaan. Päivän reippailut olivat tehneet tehtävänsä 😊

~Eija~

Tammiputkulaan

Viime vuoden tammikuussa olin tammiputkulassa, jossa liikuttiin vähintään puoli tuntia joka päivä ja havainnoitiin ympäristöstä erilaisia teemoja. Havainnot kuvattiin ja kirjattiin ylös kaikkien osallistujien nähtäväksi. Se oli hauskaa ja koukuttavaa. 

Kun joulukuussa somessa julkaistiin jälleen lista havainnoitavista kohteista, päätin lähteä taas putkulaan. Helpommaksi tämän toteuttamisen tekee se, ettei joka päivä tarvitse juosta, vaan liikkuminen voi olla hiihtoa, luistelua, pyöräilyä, kuntosaliharjoittelua tai ihan mitä vaan. Pääasia että liikkuu lihasvoimalla.

Tämän vuoden tammiputkulan aiheet ovat;

Aamun hetki kullan kallis, eläin, heijastus, juoksijan talvivermeet, jäljet lumessa, järjetön jää, kaikenlaisia juoksualustoja, kaveri liikkuu, kirkko, kiva nimi, kuu, latu, liikennemerkki, lumiukko, luonnon luomaa taidetta, muistomerkki tai patsas, parasta tammikuussa, putki, saako keltaista lunta syödä? sininen hetki, sisäliikunnan iloja, sydän, taidekuva, taivas, tuli, umpihanki, valoa tunnelin päässä, varjo, veden olomuodot, vene, villasukat. 

Saako keltaista lunta syödä? 

Saako keltaista lunta syödä? Ei saa syödä. Uuden vuoden päivänä juoksin räntäsateessa reilu 11 kilometriä ja olin onnellinen että uusi lumi peittää nuo keltaiset läikät teiden varsilta  (paljastuakseen taas keväällä). 

Liikennemerkki 

Liikennemerkki oli koko yön kovan tuulen kanssa sataneen lumen peitossa. Iltapäivällä töistä kotiin päin pyörällä polkiessa tuuli oli jo tyyntynyt ja tietkin aurattu, mutta aamulla ei vielä ollut... Aamulla pelkäsinkin myöhästyväni töistä kun matka otti 15 minuuttia pitempään. Nippa nappa ehdin, mutta kuitenkin ehdin. Yhteensä 25,5km ja 1:34.

Kaveri liikkuu

Kaveri liikkuu, sillä torstaina tein esikoisen kanssa mukavan kevyen kävelylenkin mittarin näyttäessä miinus 17 ja aurinko paistoi. Kaveri ei ole innokkain lenkkeilijä, eikä ehkä sellaista hänestä koskaan tulekaan, mutta äidin roolissa uskallan ja voin vaatia lähtemään silloin tällöin mukaan liikkumaan. Arvostan näitä hetkiä kun voi antaa kaiken huomion toiselle ja jutella hänelle tärkeistä asioista. Lopulta kaverikaan ei ollut niin harmissaan kun lenkille äitin kanssa lähti.

Lumiukko

Kotipihan lumiukot lähettivät mut ja Niinan reippaalle 9 kilometrin sauvakävelylenkille perjantaina. Olisi ehkä pitänyt kävellä toinen samanmoinen, sillä meillä riitti juttua. Kutsun usein näitä lenkkejä terapialenkeiksi, sillä samalla kun saa selän märäksi kevenee myös ajatukset ja murheet. Ystävät ottavat sut sellaisena kuin oot ja uskaltavat sanoa kohdalle kolahtaviakin asioita. Tosi ystävät pysyvät, mutta pihan lumiukot sulavat kun kevät etenee.

Umpihanki

Lauantaina nukuin pitkälle iltapäivään, sillä takana oli 1/3 yövuoro. Herättyäni söin aamupalan ja puin päälle juoksuvaatteet. Kevyt reilu 10 kilometriä auratuilla pyöräteillä ja ihan tarkoituksella koukkaisu umpihankeen. 

Luonnon luomaa taidetta

Tänään takana 2/3 yövuoroista. Koska olin päässyt lähtemään töistä jo ennen yö neljää, pääsin myös ylös sängystä ennen iltapäivää. Valoisalla lähdin ihailemaan luonnon luomaa taidetta juoksemalla reilu 17 kilometriä. Keli pikkaisen plussan puolella, mutta puut jaksoivat vielä kannatella lumia oksillaan. Oikean jalan kantapää vaivaa edelleen ja juostessa pitää astua ajatuksella ettei sattuisi. Oliskohan limapussi ärtynyt tai muuten vain rasitusvamma.. Seuraillaan.

~Eija~

Joulun hetki

On ihana rauhoittua kohti joulua, yrittää pysyä irti ympärillä pyörivästä kiireestä ja keskittyä olennaiseen. Kuten tärkeään kisaan valmistautuu ajan kanssa fyysisesti ja henkisesti, on itselle merkittäviin juhlapyhiin tai juhliin hyvä varautua samanlaisella asenteella. Kiireessä kun voi kaikki mennä pieleen. Joululahjoja olin miettinyt jo kesällä, mutta silti kaikki eivät olleet ihan nappiin ja pientä säätöä tuli. Joulukortit ovat ihania ja niitä haluan läheisille antaa, unohtamatta tuntemattomia läheisiä ja ystäväporukalla osallistuimmekin oman kuntamme joulupuu keräykseen. Toivottavasti yhdessä miettimämme lahja on saajalle sopiva ja mieluinen. Joululeipomiset ja -siivoukset ovat pieniä askareita, vaikkakin tekevät juhlasta vielä juhlavamman. Tämän vuoden joulupyhät osittain vietän töissä ja osittain perheen kanssa. Vuorotyön erityispiirre, että tärkeitä yleisiä juhlia oppii jakamaan muidenkin kuin ihan lähimpien perheenjäsenten kanssa. Jouluna töissä oleminen ei siis ole mulle ongelma tai suurempi harmitus.

Tyttärien kanssa metsälenkillä.

Kuten aikaisemmassa postauksessa mainitsin, on tarkoitus ollut pitää tämä joulukuu treenien suhteen kevyenä. On hyvä ladata akkuja, antaa kropalla aikaa palautua ja samalla myös pääkoppa latautuu. Yksin mennessä ja tehdessä ei aina onnistu kevyitä treenejä pitämään kevyinä. Oiva keino tähän ongelmaan on ottaa pikku kavereita lenkille mukaan. Niinpä olen hiihto- ja kävelylenkkejä tehnyt lasten kanssa. Tänään kävimme 13 asteen pakkasessa luistelemassa. 

Luistelemassa kun päivä on lyhimmillään.

Alku viikosta mulla oli mahatauti, mutta kunnon tyhjennyksen jälkeen olin melko nopeasti taas tolpillani. Ja onneksi ja ihmeen kaupalla kukaan muu perheestä ei tautia multa saanut. Joten jouluherkkuja on tullut jo nautittua ja tankkaus jatkuu. Kunhan flunssalta ja muilta mahdollisilta taudeilta välttyisi jatkossa ja uuteen vuoteen pääsisi terveenä. Tammikuussa kun alkaisi suunnitelmallisempi treeni.

Nyt kuitenkin joulun hetkeen.

Hyvää Joulua kaikille teille lukijoille 🎄

~Eija~

Aktiivinen viikko päätökseen

Viime viikon suunnistuksen am-sprintin lisäksi starttasin viikolla periaatteessa vielä kaksi muutakin kertaa kisaan. Ensimmäinen niistä oli keskiviikko illalla, kun Komia Flown porukka järjesti syksyn Komia Trail cupin avaus kisan Seinäjoen Pajuluomalla. Oon reilu 10 vuotta sitten muuttanut Pajuluomalta rivitalosta, mutta kaupunginosa oli kokenut sellaisen muodonmuutoksen...tai sanoisin kasvun, että ei paikkoja meinannut tuntea. Vanha rivarikämppämme oli puskien takana piilossa ja sen taakse metsikköön, jossa silloin paljon juoksin ja hiihdin, oli rakentunut valtava määrä uusia taloja. Paljon hyviä muistoja tuli mieleen 😊

Illan matkana oli 5 kilometrin lenkki, joka sisälsi noin 1/3 kuntorataa ja 2/3 metsäpolkuja. Ei nimeksikään nousua, mutta sitäkin enemmän tiukkoja kurveja. Oma idea juoksuun oli lähteä tekemään oma kova vauhtinen treeni. Yksin kun en oikein saa vastaavaa, tarpeeksi kovaa tehtyä, mutta kisassa sitä aina saa napsun verran kiristettyä. Ja omaa kovaa menin aikaan 20:54. Tyytyväinen olin vetoon.

#komiaflow

Seuraavana päivänä, eli torstaina käytiin Niinan kanssa heti aamusta Jouppiskalla hiihtohissin alla mäkeä ylös-alas ravaamassa. Alkulämmittelyjen jälkeen omaan tahtiin semmoiset puoli tuntia. Juoksin yli puolen välin ja jyrkimmän kohdan kävelin ja taas juosten alas. Tuossa ajassa ehdin kuusi kertaa mäen päälle kivuta. Hapotti niin mahtavasti 👌!

Samalla testissä oli tilaamani Nonamen suunnistussukat, joita monet suunnistaessakin käyttävät. Itse suosin enemmän perinteisiä säärisuojia ja nämä sukat olisikin enemmän juoksuun rospuutto keleille. Eniten mietitytti vaan tuo sukkien koko, sillä jalkaan vetäessä ne vaikutti todella isoilta. Varpaiden kohdasta jäi paljon tilaa ja kantapää nousi ylös. Varret sain vedettyä polvien yläpuolelle asti, mutta ikävästi kävellessä valuivat alas ja sitten tottakai menivät kasaan nilkan kohdasta. Yllätyksekseni jalkojen hiotessa pysyivät kuitenkin juostessa polvien päällä eikä sukat hinkanneet kengän sisällä yhtään. Katsotaan nyt miten reagoivat pesuihin ja pitemmillä matkoilla jalan liikkumiseen kengässä.

Nonamen suunnistussukat

Niinan kanssa huipulla.

Ja sitten viikon toinen...ei kun jo kolmas kisa oli perjantai illalla pimeyden laskeutuessa. Suunnistuksen aluemestaruus yökisat järjestettiin Teuvalla. Omalta osalta ei oikein kisasta voi puhua, kun olin sarjani ainut osallistuja 😐 Ens vuonna vaihtuu sarja, joten ehkä myös osallistujia on silloin enemmän. Päätin ottaa matkan rauhallisesti, sillä koko päivän oli ollut tukkoinen olo ja pelkäsin flunssan iskevän niskaan. Kuitenkin kosteassa ja lämpöisessä syyskuun yössä lima irtosi aivan mahtavasti kurkusta ja ilma kulki aivan loistavasti.

Lähdin koko kisan alkupäässä, joten oli helpottavaa tietää että takaa kyllä tulee valon näyttäjiä. Ei sillä että varsinaisesti pimeää pelkäisin, mutta kunnioitan ja paljon haasteellisempaahan pimeässä metsässä on asetella jalkojaan kuin päivänvalossa. Helpolta näyttävälle nelos rastille tuli kunnon pyörähdys, kun en vaan metsätieltä osannut oikeasta kohdasta nousta rinteeseen. Uudelleen vauhtia ottaessani heijastin vilahtikin puiden oksien takaa. 

AM-yökisoissa.

Yösuunnistuksessa rastit on ripoteltu metsään ihan samalla tavalla kuin päiväsuunnistuksessa, mutta näkyvyyttä helpottamaan joka rastille on laitettu heijastin. Kovin taitavasti oli rastit kyllä Teuvan Parran metsään "piilotettu", että kohdille oli osuttava melko tarkasti että sen rastin kuopasta tai kiven takaa löysi.

Hyväksytyn suorituksen sain ja kaikki muut, paitsi tuo nelos rasti löytyi aivan hyvin. Mukavaa puuhaa jälleen kerran ja tällä kertaa keli tosiaan oli aivan loistava.

Pimeää oli!

Vaikka viikko oli ollut liikunnallisesti hyvin aktiivinen ja korkea sykkeinenkin, ei se onneksi kropassa merkittävästi tuntunut. Torstain mäkitreenin pelkäsin enemmänkin kipeyttävän jalkoja, mutta lievän etureisi tuntemuksen lisäksi ei tullut muuta ja etureidetkin antoivat hyvin periksi kun vaan jatkoi liikkumista. Kuitenkin halusin lauantaista kevyemmän päivän ja niinpä lähdimme koko perhe Nurmon Paukanevalle retkelle. Reppuun pakattiin lapsille motivaatio pipareita ja mehua sekä nuotiolle paistettavaksi makkaraa ja vaahtokarkkeja. Ollaan ennenkin lasten kanssa oltu Paukanevalla ja tykätään paikasta. Paljon tutkailtiin luontoa (nähtiin elävä kyykäärmekin), juteltiin, juostiin ja naurettiin. Hulvattomia tyyppejä nuo pikku ihmiset 😊

Piparien voimalla lasten kanssa Paukanevalla

Lauantai illalla aloitin kolmen yövuoron putken, mutta se ei mulla tarkoita etten voisi kuitenkin liikkua. Olinkin sunnuntaina lupautunut Ninnin seuraksi 30 kilometrin juoksulenkille, kunhan ensin olin saanut muutaman tunnin nukuttua. Sainkin nukuttua tosi hyvin ja lenkki parinkymmenen asteen auringon paisteessa kulki oikein hyvin. Matalilla sykkeillä, litran verran vettä nauttien ja suklaata suuhun ettei energiat loppuneet kesken.

Pitkis hiet otsalla.

Nyt edessä on uusi viikko. Kisaton viikko, kun viikonloppuna on luvassa juhlat.
Iloisen liikunnallista viikkoa kaikille 😊!

~Eija~

Hiihtoloma hangilla

Hiihtoloma tuo hengähdystauon lapsille koululäksyistä ja harrastuksista, suo mahdollisuuden nukkua pitkästi aamuisin (ja valvoa iltaisin piirun verran myöhempään), tehdä mitä huvittaa ja äidin määräyksestä ulkoilla vähintään tunnin joka päivä pakkasesta ja viimasta huolimatta sekä suunnata tarmo lähestyvään kevääseen. Virallisestihan nyt on kevään toinen päivä 😃

Mulla ei tällä viikolla ole lomaa ollut, mutta muu perhe on kääntänyt kylkeä kun olen lähtenyt töihin tai tullut töistä. Silti on ollut aivan ihana viikko, juuri yllä mainitsemieni asioiden vuoksi. Vaikka on tullut puuhattua paljon sisällä, olemme kuitenkin ulkoilleetkin yksin ja yhdessä paljon. Välillä se vaatii pientä patistelua, mutta kun liikkeelle päästään, on meno oikein mallikasta.

-17 asteen pakkasessa ripsihuollossa 😉

Juoksu ja hiihto ovat vuorotelleet sulassa sovussa. Kovimmilla pakkaskeleillä juoksu on vetänyt pitemmän korren, sillä hiihtäessä viima on liikaa mun sormille ja takamukselle. Kuitenkin lasten kanssa hiihtäessä vauhti pysyy maltillisena ja pystyn kunnolla kerrospukeutumaan toppavaatteita myöden ja tarkenen. Lapsillekin on puetutettu kolme kerrosta jopa pipoja myöten, niin kylmän sijasta on tullut kuuma 😏. Kuitenkin arimpia paikkoja ovat olleet varpaat, sormet ja nenänpäät. Mutta kyllä on ollut mahtava fiilis lenkkien jälkeen, posket hehkuen viltin alle käpertyä! Yritän keskittyä nauttimaan tästä mahtavasta kunnon talvesta, vaikka kovien pakkasten ystävä en olekaan. Ja kyllä torstain kympin juoksulenkki esikoinen pyörällä vierellä, vain 7 asteen pakkasessa tuntui lämpöiseltä!

Koko porukalla hiihtämässä.

Neiti 8veen kanssa laskettelemassa, pakkasta -17 ja viima.

Kevät aurinko paljastaa katon nurkissa hämähäkin seittejä ja pöly kerroksen kukkien lehdillä. Meidän aurinkopaneelit autotallin katolla tuottavat tohinalla sähköä ja suojaisissa nurkissa lumikerros hiljalleen sulaa. Sulia pyöräteitä ei vielä löydy, mutta pienellä malttamattomuudella odotan sitä hetkeä kun nastakengät vaihtuvat kesätennareihin. Odotan askelten keveyttä ja vauhdin hurmaa, veto- ja mäkitreenejä sekä heräävää luontoa. Voi että mä niin odotan kevättä!

Hiihtoretki metsässä. Pakkasta -15.

Sellainen isoin kevään odotus on NUTS Karhukierros toukokuun lopussa. Ilmoittautuminen 53 (~55) kilometrille on sisällä ja ajatukset ovat usein noissa maisemissa. Odotan mahtavaa porukkaa ja maisemia, neulaspolkuja ja kenties paikka paikoin vielä luntakin. Tiedän jossain kohdassa jalkojen alkavan painaa ja sätin itseäni koko ideasta, mutta melko varma olen että maaliin tulla vaikka konttien. Se on yksi askel kohti seuraavia haaveita päästä vielä pikkaisen pitemmälle...

Ennen talvivaatteiden pesua ja pakkaamista vielä hiihdellään ja toivottavasti ehdin käydä avannossakin. Pitkää pk-lenkkiä juosten ja pikku hiljaa lisää voimaa jalkoihin. Eikä saa unohtaa syömisen treenaamista ja nukkumista.

Kirkkaita kevätpäiviä kaikille!

~Eija~

Kunnan mestaruushiihdot

Viime viikolla:

Äiti: Lehdessä on ilmoitus hiihtokisoista. Haluatteko tytöt mennä? Mulla on siinä vapaapäivä ja ehtisin hyvin teitä viedä.

Neidit: Ei me tiedetä...kisat jännittää niin kovaa...saako siellä palkinnon?

Äiti: Kaikki palkitaan. Onhan se jännittävää, mutta se kuuluu asiaan.

Neidit: No ok, mennään vaan.

Pari päivää sitten:

Äiti: Muistakaa tuoda monot koululta, sillä keskiviikkona on ne hiihtokilpailut.

Neiti 8v: En mä uskallakaan mennä!

Äiti: No eikö me nyt mennä vaan, ilmoittautuminenkin oli jo...

Neiti 8v: Ootko sä jo ilmoittanut meidät?

Äiti: Olen. Mä tulen teidän kanssa ja hiihdän vaikka vierellä kannustamassa. Se on tuttu latu ja varmasti siellä on muitakin tuttuja hiihtämässä.

Neiti 8v: No ok, mennään vaan mutta se jännittää.

Äiti päivällä omalla lenkillään.

Autossa matkalla kisapaikalle:

Neiti 6v: Äiti, mua jännittää ihan hirveesti. Mä yritän ennustaa miten siellä menee (istuu autossa meditointi asennossa silmät kiinni).

Neiti 8v: Mun sydän ihan hakkaa kun mua jännittää. Onkohan siellä kuitenkaan ketään tuttuja?

Neiti 6v: Shhh, nyt mä joudun aloittamaan ennustamisen alusta!

(Ollaan kaikki hetki hiljaa..)

Neiti 6v: Mä ennustin, että mä oon ekana maalissa, mä hiihdän tosi kovaa.

Äiti: Ei ole väliä kuka on ensimmäisenä ja kuka vaikka viidentenä, tärkeintä on hiihtää oma hyvä hiihto. Ja kisassa ei jäädä ihmettelmään jälkiä lumessa tai oravaa oksalla, vaan hiihdetään niin lujaa kuin pystyy.

Neiti 6v: Tuutko äiti varmasti mun mukaan hiihtämään?

Äiti: Tulen, ajattelisin että se on sallittua, mutta mä en voi tuupata vauhtia tai auttaa pystyyn jos kaatuu. Mutta mä kannustan ja varmistan että menette oikean reitin.

Neiti 6v: Kannustatko sä vain meitä vai kaikkia muitakin?

Äiti: Mä kannustan kaikkia, mutta erityisesti teitä. On hienoa iloita kaikkien hyvästä hiihdosta ja osallistumisesta.

Lähdön tunnelmaa.

Ennen startteja:

(Nähdään tuttuja ja hiihdellään muutamat lämmittelykierrokset.)

Äiti: Katsotaan rintanumeroista oma lähtöpaikka.

Neiti 6v: Mulla on ykkönen ja seiska.

Äiti: Etsitään siis ykkönen ja kutonen, se on kuusitoista ja sen jälkeen lähdet sä. Tuolla on! Mene siihen perään.

Neiti 6v: Äiti, tuutko varmasti mukaan hiihtämään? (Neidin katse kertoo paljon...)

Äiti: Tulen. Neiti 8v, jos en ole ehtinyt tulla maaliin neiti 6v:n kanssa, lähde vain omalla vuorollasi hiihtämään, mä tulen perästä!

Neiti 8v: Selvä äiti! (Iloisena ja reippaana)

Sitten hiihdetään:

Äiti: Anna mennä vaan, juuri noin vuorohiihtoa ja pieneenkin alamäkeen vahvaa tasatyöntöä! Hienosti menee!

Neiti 6v: (Hengästyneenä) Kukaan ei saa saada mua kiinni!

Äiti: Älä sinä juttele, anna mennä vaan. Ei haittaa vaikka joku ohi menisikin, hiihdät kyllä hienolla tyylillä. 

Neiti 6v: (Puuskuttaa) Kohta tulee se kiva iso mäki! Joku tulee takana!

Äiti: Niin tulee hienosti, mutta niin menet sinäkin. Nyt loppuun asti vaan että ei pääse ohi.

Neiti 6v: Jee ei päässyt ohi!

Äiti: Hyvä hyvä! Mene sinne sivuun niin mä lähden kannustamaan Neiti 8v:tä!

(Äiti hiihtää toppavaatteet päällä. Tulee kova hiki. Neiti 8v:tä ei vaan näy, se on ehtinyt jo pitkälle. Tuolla se menee ja pysähtyy nähdessään äidin.)

Äiti: Älä pysähdy, anna mennä vaan! Jatka siitä suoraan!

Neiti 8v: Äiti, mä oon meidän sarjassa ensimmäisenä!

Äiti: Voi olla että tällä hetkellä meet ensimmäisenä, mutta lopullisen sijoituksen määrittää aika, ei se kuka on konkreettisesti ensimmäisenä maalissa.

Neiti 8v: Aha, mutta mä hiihdän niin lujaa ettei kukaan ohittaisi!

Äiti: Hienosti menee, nyt on edessä melkein laskua vaan!

(Ison mäen päällä takaa tuleva huutaa "latua!" neidille. Menen hiukan hämilleni. Huudetaankos hiihtokisoissa latua ja pitääkö ohitettavan oikeasti väistää, eikö ohittaja hyppää ladulta sivuun ja ohita?)

Äiti ohittajalle: Neiti 8v ei nyt tässä alamäessä hyppää ladulta pois.

(Lopulta ohittaja ohittaa hypäten itse ladulta pois.)

Neiti 8v: Huh, alkaa väsyä!

Äiti: En ihmettele yhtään, sillä menet tosi lujaa! Koita jaksaa loppuun asti, ei ole enää paljon! Hiihdä ihan tuonne valoihin asti!

Neitin pokaalit.

Hiihdon jälkeen:
Neidit: Äiti, eikös mentykin lujaa? Meitä ei jännittänyt enää yhtään kun pääsi hiihtämään.
Äiti: Kyllä! Äidin tuli kans ihan hiki, kun yritin pysyä teidän perässä. Syödäänpäs nyt makkarat ja odotettaan palkintojen jako.
Neidit: Tuolla ulkona on hienoja pokaaleja! Saadaankohan me sellaiset?
Äiti: No katsotaan.

(Neiti 8v sijoittuu 9-10v sarjassa 3. ja Neiti 6v sijoittuu 7-8v sarjassa 4.)
Äiti: Voi että saitte hienot pokaalit, onnea!
Neiti 8v: Äiti mä olin kolmas! Katso tässä pokaalissa on niin kuin sydän, kun nyt on ystävänpäiväkin!
Äiti: No niin on, onpas hieno!
Neiti 6v: Hö, mä sain pienemmän pokaalin. Mulla meni huonosti :(
Äiti: Eikä mennyt huonosti. Hiihdit tosi hyvin ja äiti on tosi iloinen ja ylpeä!
Neiti 6v: Mä olen iloinen Nieit 8v:n hiihdosta mutta en omasta.

Kotona:
Neiti 6v: Katso äiti kuinka tämä pokaali kimaltelee kuin kulta! Ja katso, täällä sisäpuolella on aivan kuin kukkia!
Äiti: No niin näkyy olevan! Olitpas tarkka silmäinen!
Neiti 6v: Mä olen sittenkin tyytyväinen mun hiihtoon. Koska tämä pokaali on niin hieno.
Äiti: Saat ollakin tyytyväinen. Mennäänkö joskus toistekin?
Neidit: Joo, mennään!

~Eija~

Tammikuun eka

Meillä täällä keskisessä Suomessa, Pohjanmaalla on lunta ja vaikka välistä on tippunut vettä maahan asti, on lumikerros pitänyt pintansa. Ulkoilu kelit ovatkin olleet mitä parhaimmat ja tänään sunnuntaina näkyi tuota ihanaa aurinkoakin. Päivät pitenevät, valoa kohti mennään :)

Ja mun tammikuun haaste KPK-ryhmäläisten kanssa etenee mukavasti. Vielä tämä on helppoa. Tästä aikaisemmassa postauksessa jo kerroinkin. Kyseessähän on vähintään 30 minuuttia liikkumista päivittäin lihasvoimalla ja ympäristön havainnoimista ja siitä kuvin tai sanoin raportoimista. Havaintojen aiheina olivat ->
42, auringonlasku, auringonnousu, avanto, bensamittari, celsius-lukema, jäljet hangessa, järjetön jää, jäähalli, jääpuikko, kellonaika, kioski, kirkko, kolmet lenkkarit, koulu, kunnan raja, kunnantalo, laituri, latu, liikenneympyrä, oman kuvan heijastuminen, paikallinen nähtävyys, postin postilaatikko, ryhmäkuva (vähintään 5 osallistujaa), savuava savupiippu, silta, tehtaan valot, tikapuut, valoteos/valoilmiö, vastaantulijan tervehdys ja vesi (joki, järvi, meri).
Näistä vastaantulijan tervehdys tuli kuvattua jo 1. päivänä.
Tämä kuvapläjäys olkoon samalla pieni otos siihen, miten tammikuun ekalla viikolla on tullut liikuttua;

Kellonaika.

2. päivä kirjautui kellonaika. Kello kuusi aamulla lähdin polkemaan pyörällä aamuvuoroon. Ihana keli ja vaikka oli paikka paikoin liukasta eikä ole tullut vaihdettua vielä nastarenkaita pyörään, pysyin pystyssä. Eestaas matkaa tuli 27km.

Latu.

3. päivänä kirjautui latu. Meidän perheen koululaisilla alkoi koulu ja mies oli töissä, mutta mulla ja eskarilaisella oli vapaata. Lähdimme hiihtämään lämpömittarin näyttäessä paria astetta plussaa. Kunnan ladunhuoltajat olivat kuitenkin taas tehneet aivan huippu työtä ja ladut olivat ihan priima kunnossa ja me tytöt hiihdettiin 5 kilometriä iloisilla mielin.

Savuava savupiipu.

4. päivänä kirjautui savuava savupiippu. Iltavuoroon poljin pyörällä kovinkin hämärässä kelissä, lämpötila nollassa. Pikku pikku koukun tein, että sain kuvattua piipun. Joskus tuo lämpölaitoksen (vai mikä lie onkin) piippu savuineen ja valoineen näyttää erityisen hienolta, mutta juuri tänään ei todellakaan. Illalla pimeällä kotiin polkiessa sateli lumiräntää ja oli valtavan kaunista. Mielelläni kulkisin pyörällä töissä aina, jos se vaan olisi mahdollista ajallisesti.

Koulu.

5. päivänä kirjautui koulu. Viimeinen päivä kun mä ja eskarilainen saatiin kahden keskistä rauhaa kotona muiden ollessa muualla. Nukuttiin pitkään, syötiin hitaasti aamupalaa eikä sitten jaksettukaan enää lähteä hiihtämään. Lopulta tytär menikin kaverin luo ja mä lähdin yksin potkukelkalla koukaten hakemaan vanhempaa tytärtä koulusta. Luisto oli hyvä ja tekipä hyvää pakaroille tuo potkuttelu. Reilu 6 kilometriä :)

6. päivänä kirjautui liikenneympyrä. Yövuorojen välissä on vaan päästävä haukkaamaan raitista ilmaa, muuten alkaa särkemään päätä ja paras terä kaikkeen tekemiseen häviää. Joten koko aamu- ja iltapäivän nukuttuani ja aamupalan syötyäni puin ja läksin juoksemaan parin asteen pakkaseen. Tuttuja reittejä rennosti rullailin ja osuihan sinne matkan varrelle liikenneympyräkin. Kun 8 kilsan kohdalla ei vielä millään malttanut kääntyä kotiin, jatkoin vielä matkaa 12 kilometriin asti. Ai että oli sopiva keli.

Tänään 7. päivänä kirjautui ryhmäkuva (vähintää 5 osallistujaa). Herättyäni yövuoron jälkeen lähdin pikku trioni kanssa hiihtämään. Jälleen kerran ladut todella hyvässä kunnossa ja luisto ihan huippu. Meidän lisäksi kuvaan kaappasin tunetmattoman ohikulkijan, joka kyllä näkyy kuvassa ladulla kauimmaisena tummana pisteenä.

Illalla alkoi sitten sataa lunta ja siellä kävin vielä juoksemassa reilun 15 kilometrin lenkin. Viikon aikana tuli yhteensä reilu 50 kilometriä juoksua ja työmatkapyöräilyä 79 kilometriä. Päälle nämä kevyet hiihtelyt, lumityöt, venyttelyt ja siivoilut. Mukavasti alkoi tämä ensimmäinen viikko uuden vuoden puolella :)

Reipasta alkavaa viikkoa kaikille :)

~Eija~

Retkellä Merenkurkun saaristossa

On sen verran harvoin vapaita viikonloppuja sen varsinaisessa merkityksessä, että sellaisen kohdalle osuessa pitää se käyttää mieluisasti. Suunnittelin sitten meidän perheelle mahdollisimman mukavan lauantai päivän, jossa jokaiselle olisi jotain. Se tuli koostumaan arkiaamuja pitemmistä unista ja heti aamupalalta liikkeelle lähtevästä autosta, jonka nokka osoitti Vaasaan ja sen ohi Raippaluotoon. Siellä retkeiltäisiin nauttien merellisestä tunnelmasta luonnon keskellä, eväitä, juoksupyrähdyksiä ja maisemia. (Se sisälsi myös kinastelevia ja keskenään kisaavia lapsia sekä hiukan palelevia sormia ja varpaita.) Tämän jälkeen lapsille yllätyksenä oli vesipeuhua Tropiclandiassa ja sen jälkeen vielä syömään ennen kotiin paluuta.

Kalasataman venemajat Svedjehamnissa.

Pääsimmekin liikkeelle ihan suunnitelmien mukaan ja marraskuinen valo saatteli meidät kohti Suomen aurinkoisinta kaupunkia :) Ajoimme huikean kauniin Raippaluodon sillan yli, josta maisemat oliva mahtavat auringon paisteessa. Muistan kuin lapsuudessa lossilla kuljettiin tuo sillan kohta tuttavien luokse Raippaluotoon. Ajoimme aina Svedjehamnin kalasatamalle asti. Pakkasta oli juuri sopivasti 3 astetta, että lammikot ja polkujen kurakot olivat jäässä. Eikä liikkuvaisi lapsia pidätellyt mikään yli puolentoista tunnin ajomatkan jälkeen, joten lähes juoksujalkaa sitä lähdettiin kiertämään Bodvattnetin luontopolkua.

Vesistön rannalla oli lisää venevajoja kalastustarvikkeineen.

Vaasan edustalla oleva Merenkurkun saaristo on maailmanperintöaluetta. Siellä on hurjan paljon eri kokoisia saaria, joihin parhaiten pääsisi tutustumaan kesällä veneilemällä ja talvella vaikka hiihtäen, mutta myös kävellen pääsee kokemaan kovinkin kivikkoisen rannikon. Saaristossa on yksi maailman suurin maankohoamisnopeus, joka on mm. aiheutunut jääkauden jäätikön sulamisesta. Välillä lasten kanssa hypittiinkin poluilla kiveltä kivelle, välttäen maakosketusta. Matka taittui mukavasti ja lämmin tuli.

Hiljaisuus.

Ennen kuin kiersimme koko Bodvattnetin koukkasimme  eväinemme Yttre Långggrundin laavulle. Pariin kohtaan oli pitkospuut erittäin huonossa kunnossa ja jouduimme "barkouraamaan" hiukan polun sivusta välttäen pahimmat märät paikat. Laavulla oli mukavan rauhallista, saatiin olla ihan omalla porukalla. Hyvä, erittäin siisti ja kaunis eväspaikka. Joutsenet ääntelivät ja kurkottelivat takapuolet pystyssä evästä vesistön pohjasta ihan näköetäisyydellä

Joutsenia näkyy valkoisina möykkyinä taustalla.

Tässä rauhassa olisi viihtynyt pitempäänkin ja lapsilla riitti virtaa. Se on niin ihmeellistä miten nuo pienet ihmiset keksivät touhattavaa ja leikittävää paikassa kuin paikassa. Ja toisaalta tuollaisessa luonnon helmessä se ei kyllä ole vaikeaa aikuisellekaan.

Kivikko polkua.

Toista tuntia evästystä ja huilia patikoinnista ja sitten oli aika lähteä takaisin. Samaa polkua tultin takaisin päin, mutta maisemat näyttivät kuin uusilta. Vajaan puolentoista kilometrin jälkeen vaellusreitti laavulta yhdistyi Bodvattnetin luontopolkuun ja otimme kohteeksi edessä näkyvän näköalatornin. 

Luonnon taidetta.

Lasten lempipuuhaa oli kokeilla kestääkö lammikkojen jäät.

Kokonaisuudessaan retkelle kertyi kilometrejä 8,5, jonka 10, 7 ja 6 vuotiaat jaksoivat hyvin kävellä. Välillä pysähdyttiin ihastelemaan luonnon taideteoksia, valikoimaan sopivinta heinää tai oksaa taikasauvaksi. Välillä juostiin kuvitteellisia vihollisia karkuun, maleksittiin kun ei ollut oma vuoro mennä ensimmäisenä tai luisteltiin jäätyneissä lammikoissa. Näköalatornin maisemat kruunasivat retken. 

Vasta hetken autolla ajon jälkeen kerroimme, että sitten mennään kylpylään uimaan :) Riemulla ei ollut rajaa. Ja olihan se rentouttavaa poreissa, aalloissa ja höyrysaunassa.

Näkymä näköalatornista.

Suosittelen kaikille Merenkurkun saaristoa retkikohteena. Merenkurkun saaristo -linkistä löytyy lisää informaatiota. Me ainakin tulemme tänne kesällä uudestaan :)

~Eija~