Marraskuun palauttelua

Palautuminen, eli ylimenokausi on päällä. Mulla se kestää koko loppu vuoden ja mulle se tarkoittaa liikkumista ihan fiiliksen mukaan. Toki treenikaudellakin teen paljon hetken ideasta ja muutan lennosta suunnitelmia jos tulee sellainen tuntuma, mutta kuitenkin viikko ohjelmassa on myös alleviivattuja juttuja. Kisakaudella, joka itsellä monilaji harrastajana on pitkä, pitää aina miettiä milloin reippaat vedot tai ylipitkä juoksulenkki on ok, että ei häiritse lähestyvää kisaa. Onneksi kuitenkin itse itsensä koutsina voin loppu peleissä tehdä just niin kuin itse haluan. 

Kuivaa, lunta, kuraa ja märkää on lenkkarien alla vilahdellut.

Marraskuu lähtikin mukavasti jolkottelemaan. Harmaimmista harmaimpien päivien lisäksi aurinko on pilkahdellut ja joinain päivinä on heittänyt hetkeksi luntakin maahan ja pakkanen on nipistellyt varpaita. Viime viikosta tuli suunnittelematta määrä juoksuviikko. Kilometrejä kertyi 118, jossa lenkit olivat reippaasta kympistä reippaaseen kolmeenkymppiin ja mukaan mahtui myös yksi juoksematon päivä. Juoksu tuntui mukavalta ja helpolta, jalkoja ei kiristellyt eikä väsymys painanut. Vauhti oli maltillinen, keskivauhti noin 5:15 ja sykkeet pysyi alhaalla. Marrasputkeen en lähtenyt ja hyvä niin, koska se olisi tyssännyt tällä viikolla.

Osaa marraskuussakin kaunista olla!

Tulin nimittäin flunssaan. Kurkkukipua ja nenä veti tukkoon. Yritin sinnitellä vastaan kun ensioireita ilmeni, mutta pakko se oli sitten taipua petiin Mynthon askin ja Nasolin suihkeen kanssa. En muista koska olisin viimeksi flunssassa ollut. Jouduin ensimmäisen kerran korona tikullekin ammatistani johtuen.

Flunssaan kuumaa juomaa, Mynthonia ja Nasolinia.

No tämä viikko onkin sitten tähän asti mennyt kevyen hyötyliikunnan ja ulkoilun merkeissä. Pitkään sängyssä pötköttelystä tuli vain pää kipeäksi ja entistä tukkoisempi olo. Tein sitten rästiin jääneitä puutarhahommia samalla äänikirjaa kuunnellen. Ulkona on flunssaisenakin niin paljon helpompi hengittää. Se hieno puoli tästä flunssan aiheuttamasta stopista oli, että vaikka kroppa taistelee tautia vastaan, saa se kuitenkin lepoa. Kello "huusi" yli 30 tunnin palautumisaikoja viime viikolla, mutta tällä viikolla sain kellolta "Upeaa!" tsempin.

Upeaa!

Nyt on flunssa jo voiton puolella, mutta edelleen otan kevyesti. Olin ajatellut meneväni eilen avatulle ensilumenladulle vasta ensi viikon alussa, mutta en malttanut pysyä poissa. Marraskuun kauneimpia mahdollisia oleva keli ja iltavuoron mahdollistama keskipäivän vapaa tuuppasivat mut ladulle. Oli kivaa taas hiihdellä. Otin tosi rauhallisesti pertsaa, keskisyke oli 115. Kelloni gps piirteli ihan omia viivojaan ja jalkapohjat väsyivät potkuista, mutta pitää mennä pian taas uudestaan.

Hiihtokausi 2021-22 on avattu.

~Eija~

Pitkä kisakausi paketissa

 Tämän vuoden kisakausi on paketissa. On helpottunut olo, koska kropassa ja pääkopassa jo painaa väsy. Takana on kuitenkin kolmisenkymmentä kisastarttia, joista osa oli isompia ja toiset pienempiä kisoja, toiset enemmän tärkeitä kuin toiset. Enemmän suunnistuskisoja, sitten polkujuoksua ja pyöräsunnistusta, pari hiihtosuunnistusta ja yksi seikkailukisa. Kausi on ollut pitkä.

Jämillä lokakuussa.

Reipas viikko sitten saimme Etelä-Pohjanmaallakin jo talven tuntua, kun ensilumi satoi ja oli pari päivää pakkasta. Kutkutti ajatus, että pian pääsisi taas hiihtelemään. Tänä vuonna kuitenkin jätettiin Ninnin kanssa sukset kotiin kun viikko sitten käytiin Jämillä suunnistumaratonilla. Pari vuotta sitten samalla reissulla suunnistamisen jälkeen mentiin vielä putkeen hiihtämään. Mulla oli reissuun lähtö suoraan yövuorosta, mutta pitää sanoa näin jälkikäteen että yllättävän hyvin jaksoin tuon päivän. Seuraavat kaksi päivää olinkin sitten todella väsynyt.

Suunnistusmaratonin karttapala.

Jämillä oli valkoinen maisema ja urat rasteille muodostuivat melko nopeasti. Ainoastaan parille rastille onnistuin menemään osittain koskematonta hankea. Jämin maasto on aika ihanaa, varsinkin mun tyyppiselle suunnistajalle, joka tykkää jolkotella menemään suht selkeässä maastossa ja selkeä lukuisella kartalla. Uria, mutta myös polkuja pystyi hyvin käyttämään hyväksi ja yhtä pummia lukuun ottamatta kulki tosi hyvin. Lopussa olin päässyt huomaamatta sarjamme kärkeen (meillä oli yhteislähtö) ja sitten piti laittaa kunnolla tossua toisen eteen, että sain pidettyä kärkipaikan.

Ensilumi

Jämin tempaisun jälkeen pohkeissa tuntui raskaalta ja kireältäkin. Viikolla tein kehonhuoltoa ja kerran rullailinkin oikein kunnolla. Juoksulenkit tuntuivat suht ok:lta, mutta taisivat jalat olla melko väsyneet. Sillä eilen Komia Ilkanpolulla pohkeet kramppasivat oikein kunnolla, ei hetkeen ole ollut vastaavaa.

Komia Ilkanpolulla. Kuva; Matti Hautalahti

Komia Ilkanpolku juostaan Kurikan Tuiskulan kylältä Ilmajoen Tuomikylään. Tapahtuma järjestettiin nyt viidennen kerran. Joka vuosi olen ollut pisimmällä 35 kilometrin matkalla ja joka vuosi oon sijoittunut naisissa toiseksi. Mutta tänä vuonna tapahtui toisin, sillä voitin. Mutta tähän voi lopettaa henkselien paukuttelun, sillä juoksu oli mulle aika rankka ja viimeiset 10 kilometriä pohkeita kramppasi ja jouduin ottamaan tosi tarkasti askeleet etten kaatuisi. Reitti oli mun mielestä ehkä märin koskaan ja tämä aiheutti myös todella upottavan pohjan. Metsän kautta vesilammikoiden ja kurakkojen kiertely vei vaan aikaa ja ehkä yhtä paljon voimia kuin suoraan "uituna". Muuten energian popsiminen ja juominen onnistuivat ja parista voimasanasta huolimatta kivaakin oli. Omasta parhaasta ajastani jäin todella kauas ja viime vuodenkin ajasta jäin 10 minuuttia.

Krampeista aroille pohkeille piikkejä.

Nyt on palauttelun aika. Ainakin marras- ja joulukuun otan rennosti. Suunnitelmissa on juosta lyhyttä ja pitkää aivan täysin oman fiiliksen mukaan tai jos joku kaveri vinkkaa kivalle lenkille mukaan. Yritän päästä voimaharjoitteluun kiinni ja saada siitä rutiinia - onneksi tähän saan apuja.

Pääkopalle oon suunnitellut käsitöiden tekoa, lukemista ja äänikirjoja sekä haluan tavata ystäviä.

Eikös kuulostakin aika kivalta 😊

~Eija~

Ultrajuoksujen jäljet

 UTTF oli mun päätavoite viimeisen kahden vuoden aikana. Tarkkaan en tiennyt mitä se tulisi vaatimaan tai mitä se tulisi antamaan. Tahkosin juoksukilometrejä, kauhoin vettä altaassa vesijuostessa, suunnistin, huolsin kehoa ja tein hurjasti ajatustyötä. Valitettavan vähälle jäi mäkitreenit, lihaskuntoharjoittelu, syöminen ja toisinaan myös nukkuminen. Säännöllistä ei elämä monivuorotyötä tekevällä ihmisellä ole, mutta toisaalta koin sen olevan vahvuuteni sillä en ihan heti vähistä unista hätkähdä. Harjoitusohjelmaa tai valmentajaa ei mulla ollut. En myöskään treenannut sykeohjatusti, vaan kuuntelin paljon kropan ja pääkopan tuntemuksia. Siedin jumittavia lihaksia, väsyä ja epämiellyttäviäkin kelejä. Nautin juoksusta yksin ja ystävien seurassa, rauhallisemmat kävelylenkit olivat ihania kuten myös viime talven hiihtelyt. Muut kisat antoivat mukavasti energiaa ja pakottivat nostamaan sykettä. Valmistauduin sen minkä näissä olosuhteissa pystyin ja se riitti.

NUTS Karhunkierros 166km

Tänä vuonna on reittimerkkejä seurattu kilometritolkulla.

Kisaviikolla toukokuun lopussa alkoi mun neljän viikon kesäloma, mikä järjestyi ongelmitta töistä. Jotenkin koin tarvitsevani aikaa levätä, ajatella ja keskittyä. Toki aina lähdön hetkeen asti on tekemistä, mutta ei sentään tarvinnut töissäkin hypätä tai lähteä suoraan yövuorosta kohti Rukaa. Laskeskelin tarvitsemani energiat, tarkistin varusteet ja pakkasin kahden huoltopisteen pussini. Lähdön hetkellä jännitti hirmuisesti, koska edessä oli ensimmäinen satamailiseni enkä tiennyt miten siitä selviäisin. Samaan aikaan olin hirmuisen onnellinen, että olin juuri siinä.

Gps-pallukkaani seurasi hurjan moni ja kiitän jokaista.

Viisi kuukautta Karhunkierroksen jälkeen on hassua muistella tuota perjantai päivää, yötä ja lauantai aamupäivää kun juoksin maaliin. En ikinä olisi kuvitellut voittavani tätä matkaa, en sitten ikinä. Matkalla olin välillä melkoisen väsynyt, purin hammasta kun etureisiin niin sattui, sormet olivat kohmeessa kylmästä  ja tunsin hiertymiä pitkin kroppaa. Sain hurjasti tsemppiä perheeltä, ystäviltä, työkavereilta ja somessa. Ennakkojuttu alueemme lehdessä oli hiukan luonut paineita - ei niinkään menestymisen osalta vaan siihen että en keskeyttäisi. Oikeasti en missään vaiheessa keskeytystä vakavasti edes miettinyt vaan askelsin eteenpäin. Vatsa otti hyvin energiaa vastaan ja pysyin virkeänä koko yön.

Juoksun jälkeen oli aika tarkistaa mitä kroppa tästä kaikesta tuumasi. Molempien jalkojen etuvarpaissa oli kunnon vesirakot ja toisen jalan isovarpaassa ulkosyrjällä oli rakon alkua. Jalkaterät olivat turvoksissa ja jalkapohjat arat. Selän iho oli hinkkautunut jälleen rikki, kuten tapahtui viime vuoden Kolillakin. Olin ajatellut, että paksumpi kaksin kertainen paita estäisi hiertymisen, mutta ei estänyt. Unta ja ruokahalua riitti, joten onneksi olin kesälomalla. Viikon sisällä lihaskivut helpottivat. Sykkeet huiteli normaalia korkeammalla. Hiertymät alkoivat paranemaan ja helleaallosta huolimatta eivät tulehtuneet. Liikkeelle lähdin oikeastaan heti.

NUTS Hetta-Pallas-Ylläs 160km

Kuva: Iines Rintaniemi

Karhunkierroksen jälkeen oli todella vähän aikaa, vain muutama viikko heinäkuiselle Hetta-Pallas-Ylläkselle. Sen kummemmin mitään kehittävää treeniä ei tuossa ajassa ehdi kun piti palautua edelliseltä ultralta. Se oli enemmän sellaista ylläpitävää liikkumista ja hermotuksen palautumista. Kesälomakin loppui, joten vaati taas järjestelyitä, että sain pitemmästi vapaita ja pääsimme koko perhe reissuun.

Kunnon helteet heitti koko Suomeen. Tykkään lämpöisestä, mutta helteitä en oikein meinaa kestää. Tiedossa oli siis iso haaste ja yritin ennakoida juomalla runsaasti. Juoksuliiviin pakkasin normaalia enemmän juotavaa ja edellisillä ultrilla hyväksi koettuja syötäviä. Tämä retki oli kuitenkin aivan muuta kuin mihin osasin varautua. En osannut juoda lähellekään tarpeeksi paljon ja ongelmat alkoivat hurjan aikaisessa vaiheessa, jo ennen 65 kilometrin Pallaksen huoltoa. Yöttömästä yöstä tuli taistelua kompastellessani kivikoissa, hätystellessäni kärpäsiä ja yrittäessäni saada energiaa alas. Kaipasin suolaista syötävää. Saavutettuani toisen huollon 112 kilometrin kohdalla mietin vakavissani voinko jatkaa matkaa. Olo oli todella kamala. Siitä vielä noustiin, vaikka ei matkanteko merkittävästi helpommaksi muuttunut. Aamun valjetessa ja auringon porottaessa Ylläksen rinteille mietin selviänkö sieltä koskaan maaliin. Selvisin, mutta kyllä piti puhallella varjossa ja kauan.

Kovia kokenut selkäni hiertymän rupivaiheessa.

Neste- ja energiavajauksen lisäksi selän iho oli jälleen hinkkautunut rikki, vaikka olin sen yrittänyt suojata erityisellä kipsin alle käytettävällä tarrapehmikkeellä. Helteisestä kelistä johtuen hikoilin valtavasti ja tarra pääsi lähes kokonaan irti eikä enää suojannut toivotulla tavalla vaan liikkui juoksuliikkeen mukana. Kaatumisesta johtuen vasemman jalan polven alla oli pieni haava ja oikean jalan nilkan olin onnistunut nyrjäyttämään. Etuvarpaiden kynnet olivat jo Rukan jälkeen irronneet ja nyt olisi vuorossa pikkuvarpaiden kynnet. Pari viikkoa jalkaterät olivat turvonneet ja jälleen jalkapohjat arat. Ruoka maistui ja palautuminen lähti mukavasti käyntiin.

Turvonneet jalkaterät muutama päivä helteisen ultran jälkeen.

Vaarojen maraton 130km

Kinesioteippiä selkään.

Kahden kovinkin erilaisen ultran jälkeen olin jo ottanut jotakin opikseni lokakuun Vaarojen maratonille. Tärkeimmiksi asioiksi nousi energian imeytyminen ja selän suojaaminen. Pitemmillä lenkeilläni, sellaisilla jotka kestivät yli puoltoista tuntia, otin energiaa mukaan ja pyrin niitä nauttimaan niin ettei kotiin päästyä olisi nälkä. Oli yllättävän vaikeaa syödä lenkeillä, koska pystyn kuitenkin normaalisti syömälläni ruualla helposti juoksemaan kaksikin tuntia ilman väsähtämistä. Toki paikkaan ennen ja jälkeen lenkin energiavajetta nopeilla hiilareilla.

Selän, kainalot ja pari muuta paikkaa päädyin suojaamaan kinesioteipillä ja tämä toimi. Ihan pieni viivamainen ihorikko tuli alaselkään sauvojen vyöstä, jota olen käyttänyt vielä tosi vähän. Jalat osasin teipata just oikeista paikoista ja extra rasvasin jalkojani juoksua edeltävän viikon eikä jalkoihin tullut hiertymän hiertymää. Kolin juurakoihin ja kivikkoihin potkiessani varpaitani luulin varpaiden olevan ihan rikki, mutta yllätys oli suuri ehjistä varpaista. Jälleen jalkaterät turposivat, jalanpohjat olivat arat kävellessä ja ensimmäisen illan sääriä särki. Kylmä ikkunanlasi tuntui niin ihanalta Kolin jalkahoidon saaneille jaloille.

Maalissa, UTTF finisherinä! Kuva; Alisa Kinnunen.

Kolilla vatsan kanssa ei tullut isoja ongelmia, mutta olihan se taas erityisesti loppua kohden vaikeaa saada energiaa uppoamaan. Kuitenkin aina kun jotain sai alas, huomasi sen hetken päästä kohoavassa mielialassa. Sitä matkan aikana ajatusten väsyessä tekee isojakin päätöksiä ja kokee olevansa niin varma, että tämä oli tässä. Rukalla hetkittäin ajattelin, että olkoon koko liivi ja enää en tänne juoksukengät jalassa kyllä tule. Ei siinä mene kuin vuorokausi ja pohtii, olisiko paremmalla valmistautumisella saanut tuntia paremman ajan ja olipa hienoa. Ja kyllähän mä tiesin, että loppuun asti mennään jos vaan terveenä pysytään.

Jalkapohjille kylmähoitoa juoksun jälkeen Kolilla.

Kolilta on nyt kolmisen viikkoa ja vointi on hyvä. Liikkunut oon fiiliksen mukaan ja se on ollut mukavaa ja kevyttä. Alkuun oli kova väsy, enkä saanut univelkaa nukuttua pois työ- ja muiden kiireiden vuoksi. Olo on hirmu helpottunut tavoitteen saavuttamisesta ja siitä että kilpailu-"urallani" ei vieläkään ole ainuttakaan keskeyttämistä. On siis tarkkaan mietittävä mihin kisoihin osallistuu, ettei tuo putki katkea 😉

Haikeutta myös on. Itselle iso asia vei paljon aikaa ja ajatuksia. Nyt on hetki että pitää miettiä mitä seuraavaksi ja toisaalta tarvitseeko aina tavoitella suurempaa ja rankempaa. Matkat lyhenee ensi vuodelle, vaikka hiukan se vihlaisee, sillä tässä on vuosien aikana koko ajan menty pitemmälle ja pitemmälle. Oma raja ei vielä tullut vastaan, mutta en haluaisi siihen keskeyttämiseen asti mennäkään. Oon ollut onnekas, että oon välttänyt vakavat vammat ja tapaturmat, vaikka kuperkeikkoja on tullut tehtyä ja kipuja on ollut satunnaisesti siellä täällä. Ehkä seuraavaksi haetaan lisää vauhtia tai nautiskellaan enemmän maisemista, kasvatetaan voimaa tai  haastetaan kehonhallintaa. Aika näyttää, vaihtoehtoja kuitenkin on.

~Eija~

Vaarojen maraton ja UTTF huipennus

Tuijotan juurakko- ja kivikkomoottoritietä niin pitkälle kuin lamppuni himmeimmällä valokeilalla voi nähdä. Edessä tai takana ei näy muita valoja juuri nyt. Nostan polvea ylös, varon alamäessä etten vääntäisi nilkkaani uudestaan, yritän houkutella itseäni ottamaan taas lisää energiaa sillä edellisestä namupalasta on tainnut kulua jo yli puoli tuntia. On keskiyö, suurin osa nukkuu, mutta tiedän että gps-palluukkaani katsoo juuri nytkin joku tutuistani, joten jatkan vaikka väsyttää. On Vaarojen Maratonin yö ja mä juoksen kohti unelmaani.

Vielä nopeasti kuva ennen lähtöä.

Takana on reilu 4 kuukautta sitten NUTS Karhunkierros 166km ja 2 ja puoli kuukautta sitten NUTS YlläsPallas 160km. Vielä Vaarojen Maratonin 130km ja UTTF (Ultra Trail Tour Finland) olisi kierretty ja finisher titteli ansaittu. Tätä viikonloppua tavallaan odotti malttamattomana, vaikka toisaalta hirvitti jos unelma särkyykin. En tiedä jaksaisinko tai pystyisinkö aloittamaan koko homman uudestaan. Tiesin viime vuodesta mitä Kolilla olisi edessä ja se pelottikin.

VM perusmatkan startti perjantai illalla. Kuva; Juuso Jonninen

Ennen lähtöä oli jos jonkinmoista säätöä. Jo hyvän tovin kun oltiin torstaina ajeltu kohti Kolia, huomasin että mun kello oli jäänyt kotiin. Kello kädessä olisi ihan ehdoton varuste mukaan, että pystyy seuraamaan ajan kulkua. Hätäratkaisuna olisin saanut Niinan kellon lainaan, mutta lopulta osallistujalistalta löytyi sellainen henkilö jonka mukana kellon saattaisi kotoa saada toimitettua Kolille ajoissa. Kiitos Juhalle ja iskälleni asian hoitamisesta ja kello pääsi matkaani.

Muutenkin tuli hiukan kiire lähtöön ja viimeiset varustesäädöt tehtiin vauhdilla. Ehdin kuin ehdinkin lähtökaarelle ajoissa ja seikkailu sai alkaa.

Uusi lähtöpaikka Ukko-Kolin luontokeskuksen vierestä oli mielestäni hyvä muutos ja heti päästiin nousemaan upeisiin maisemiin. Tässä vaiheessa oli vielä sen verran valoa, että ympärilleen näkikin. Vajaan tunnin juoksemisen jälkeen valo otsalla oli napsautettava päälle ja näkökenttä kapeni parin metrin päähän eteen.

Kaikki lähti helposti liikkeelle. Mentiin pitkässä letkassa helpon tuntuista vauhtia. Syötävää napsin tasaisesti ja vajosin välillä täysin omiin ajatuksiini, koska kukaan muukaan ei oikeastaan jutellut yhtään mitään. Rykiniemen joen ylityksestä selvisin kuivin jaloin hyppimällä kiveltä kivelle. Täytin lötköpullot vedellä ja matka jatkui. Eteläpää oli tutusti hidas ja tuntui taas niin väsyttävältä. Nyrjäytin ensimmäisen kerran oikean jalan nilkkani. Ilmeisesti enemmän osumaa sai kuitenkin jalkaterän ulkosyrjä, koska siinä tuntui ilkeä kipu koko loppu matkan.

Ennen Kiviniemen huoltoa kävin huussissa ja huollossa taas lötköt täyteen vettä ja ettenpäin. Tässä vaiheessa Irene lähti tiepätkää vetämään selvästi reippaammin. Näköyhteys oli vielä useamman kilometrin, mutta sitten hän meni. Pidin pääni ja jatkoin omaa juoksuani, koska matkaa olisi vielä melko pitkästi jäljellä ja päätavoite oli päästä maaliin. Nousua, laskua, juurakkoa, kivikkoa ja vuorokauden vaihtuessa kasassa oli 42,3 kilometriä.

Gps-seurantaa.

Puolen välin huollossa vastaanotto oli jälleen mitä lämpöisin. Jauhelihakeittoa ja kokista tuotiin eteen, kyseltiin onko kaikki hyvin tai tarvitsenko jotain. Paikalla oli kymmenkunta juoksijaa, Irene oli jo jatkanut matkaansa. Vaihdoin kuivat paidat ja tuubihuivin päähän ja kaulaan. Täytin juoksuliiviin energiaa ja sitten reippaasti tuolilta ylös ja ilmoitus että jatkan matkaa. Taputusten saattelemana lähdin yksin takaisin pimeään yöhön. Viileä ilma iski päin naamaa ulkona ja heti piti kiskaista hanskat käteen. Tärisin hetken, mutta aika pian taas kroppa pääsi sopivaan lämpöön ja hanskat sai riisua. Tankkaus huollossa teki tosi hyvää ja fiilis oli todella korkealla. Jos ensimmäisellä kierroksella mieli välillä eksyi laahaamaan siinä tosi asiassa että joutuu kiertämään samat paikat uudestaan, niin nyt se olisi viimeinen kerta. Hymyilytti ja olin niin onnellinen.

Mutta kyllähän se hymy hyytyi kun matka eteni. Väsy painoi. Ensimmäisen kerran yöllä juoksussa mun tuli todella univäsy. Yhdellä tasaisella tiepätkällä laitoin muutamiksi hetkiksi silmät kiinni ja otin lyhyet mikrounet. En osaa sanoa enää mitä noina yksinolo hetkinä ajattelin, en kai mitään. Oli kuitenkin piristävää kun kaksi miestä saivat mut kiinni ennen Rykiniemeä. Tästä matka jatkui Kimmon kanssa ja tällä kertaa jaksoin jutella ja kyllähän se huomion vei kivusta jota jalkapohjissa ja varpaissa tuntui. Olin iskenyt vasemman jalkani varpaat muutaman kerran kiveen tai juurakkoon niin kovaa, että itku meinasi tulla. Olin ihan varma, että siellä on julmetut rakot, mutta jaloissa ei ollutkaan yhden yhtä rakkoa.

Aamu valkeni sumussa. Hetken eteensä näki vain sumuverhoa. Yön kosteus kasteli kalliot, kivet ja juurakot liukkaiksi ja sai olla tosi tarkkana. Muuten oli todella hyvä keli - ei kylmä eikä kuuma. Pitkähihaisella merinopaidalla ja seuran lyhythihaisella paidalla tarkeni loistavasti, hetkittäin jopa oli tosi lämmin. Syksyiset lehdet olivat kauniita, vaikka tekivätkin arvaamattoman liukkaan maton poluille.

Eteläpää oli tuskallisen hidasta. Vatsa kurni satunaisesti, eikä mua napannut ottaa syötävää. Väkisin pureskelin ja nieleskelin jotain, onneksi juotavaa upposi ihan hyvin. 65 kilometrin juoksijat porhalsivat kevyesti ohi. Ja Kiviniemen huollon jälkeen myös 43 kilometrin juoksijoita  liittyi samalle polulle, mutta hyvin sinne mahtui. Jatkoimme Kimmon kanssa yhtä matkaa, vaikka olin sanonut että anna mennä vaan. Mulla fiilis nousi ja laski kuin aallokossa. Kuitenkin juoksua tai sen tapaista sain pidettyä todella hyvin yllä.

Viimeisessä nousussa.

Pätkin matkaa lyhyiksi etapeiksi ja pikku hiljaa se eteni. Jo yöllä olin ynnännyt, että omaa ennätystäni en tule tekemään tällä vahdilla. Sinänsä hassua, että koin oloni vahvemmaksi ja paremmaksi kuin viime vuonna, mutta silti etenin hitaampaa vauhtia. Nyt oli enemmän ehkä sellainen suorittamis meininki kuin kilpailu. Tärkeämpää oli päästä maaliin kuin tehdä oma huippu tulos.

Ja maaliin mä pääsin! Luulin, etten jaksa ottaa loppukiriä, mutta nähtyäni Teron, Niinan ja Harrin kannustamassa 200 metriä ennen maalia, viimeisessä tiukassa nousussa, laitettiin koko porukalla vielä juoksuksi. Punaiselle matolle ja kohti maalilinjaa! Olin niin onnellinen!

Aika oli 22:33, naisissa sijoitus 2. ja UTTF naisten 2.!

Sain syliini pussillisen palkintoja ja mut saatettiin huoltoon, sain sellaista kohtelua kuin 1.perintöprinsessan kai kuuluukin saada 😉 Mies kiskoi multa kengät ja sukat ja mä sain kokis kupin käteeni. Kuivat vaatteet päälle, finisher-liivin sovitus, Niina haki mulle ruuat, kaverit kantoivat kaikki tavarat ja mä köpöttelin autolle. Halusin vain nopeasti kämpille, suihkuun, vähän syömään ja laittaa silmät kiinni. Olin niin äärettömän onnellinen!

Kuva: Alisa Kinnunen

kuva; Juuso Jonninen

Pari päivää maaliin tulon jälkeen koen edelleen juoksevani Kolin vaaroilla. Näen edelleen edessäni juurakoita ja lähes pystysuoraa seinämää josta pitää mennä ylös tai tulla alas. Jalkoja särkee, on jatkuvasti nälkä ja väsy. On hiukan haikea olo, koska tämä ylipitkä ultrailu taisi olla tässä. Saavutin yhden ison unelmani, jota en olisi voinut kuvitellakaan viisi vuotta sitten kun ensimmäisen kerran Vaarojen maratonille osallistuin. Vaarojen Maraton ja UTTF on ollut isoin ja haastavin haasteeni urheilun saralla ja olen niin ylpeä että jaksoin vaan puskea eteenpäin ja lopulta; "I DID IT!"

~Eija~

Kolilla jälleen

 Kolilla ollaan jälleen, Vaarojen maratonin aattona. Oon pysynyt terveenä, perhe on terve eikä kukaan ole korona karanteenissa tai kotikoulussa. Työvuorot sain loksahtamaan niin että reissuun pääsimme suunnitellusti. Kotiin jääneillä kaikki on hyvin ja heilläkin on mukava viikonloppu edessä. Syksyn treenit ovat sujuneet ok:sti. Näin on just hyvä. Kaikki on aivan hyvin.

Karoliinan portaita ylös.

Viimeisimmän viikon kiireet hiukan painaa pääkopassa. Kuormaa kertyi ja oon nukkunut muutamat yöt todella huonosti. Kun ajatuksissa pyörii tuhat asiaa, katoaa multa ruokahalu, mutta onneksi ei nälkä, joten oon saanut sentään syödyksi. Paineessa pinna on kireällä ja pienikin asia saattaa  aiheuttaa läikkymistä.

Karoliinan portailta maisemia.

Tänään ajoimme tutulla jengillämme Kolille, tutulle kämpälle jo viidettä vuotta peräkanaa. Aika hienoa ja paljon on muistoja kerääntynyt näiltä vuosilta.

Matkalla pysähdyimme Viitasaarella Karoliinan jylhiä kallioportaita kiiparoimaan. Oli hieno paikka ja virallisia ohjeita uhmaten kontimme ylös asti ja puita halaillen takaisin alas. Jaloittelu teki reilun viiden tunnin ajelun lomassa hyvää.

Tyttären kanssa kotipoluilla.

Huomenna perjantaina klo.18.00 on lähtö Vaarojen maratonin 130 kilometrin perusmatkalle. Tämä on UTTF:n viimeinen kisa ja päätavoite on päästä maaliin ja saavuttaa finisher titteli.

Koko kisaviikonlopun ennakkojuttua löytyy täältä.

Jälleen jännittää, pelottaa, ei malttaisi odottaa, on niin onnellinen ja ihan fiiliksissä.

Työmatkalta yksi aamu.

~Eija~

Liiku-urheile-elä -kuplassa

 Takana on lomaviikko ja taas kerran pitää todeta, että olisin helposti pystynyt vielä leppoisaa lomailua jatkamaan. Päivät täyttyivät liikkumisesta, urheilusta, kotitöistä, lasten asioiden hoitamisesta, kirjoista ja käsitöistä. Katsoin myös rästissä odottaneita ohjelmia koneelta ja nukuin. Oli tarkoitus myös valvoa ja näin pidentää päiviä, mutta en jaksanut ja meninkin samaan aikaan tai jopa ennemmin kuin muu perhe. Oli hyvä loma.

SM-pitkämatka, Saarijärvellä.

Loma alkoi suunnistuksen SM-pitkänmatkan kisoilla Saarijärvellä ja Äänekoskella. Tein reissun yksin päiväseltään, koska ajomatkaa oli meiltä vain 2 tuntia. Tavoitteena on, kuten yleensä päästä omassa sarjassa puolen välin paremmalle puolelle. Nyt se tarkoitti 20 sakkiin pääsemistä. 

Ennen kisaa en erityisesti jännittänyt. Kisa ei ollut omalta kohdalta tärkeä, vaan oli kiva päästä hyvälle radalle ja kartalle suunnistamaan. Otin sen hyvänä treeninä. D40 sarjassa matkaa oli 6km linnuntietä, joten alle tuntiin pitäisi pystyä. Puoleen väliin menikin omalla tasolla hyvin ja pysyin hyvin kartalla. Sitten tuli iso virhe pienipiirteisemmässä mäessä. Toinen virhe vielä helpohkon näköisessä mäessä. Kivikkoista rinnettä varovasti viimeiselle rastille ja maaliin.

Lopulta sijoitus oli 23. ja aika painui päälle tunnin. En päässyt tavoitteeseen sijoituksellisesti enkä ajallisesti. Hyvä treeni kisa kuitenkin oli.

Maanantaina tein 40 kilometrin polkulenkin ja sain hyvin kerättyä nousumetrejäkin kun jäin Joupiskalle tahkomaan rinnettä ylös ja alas. Samalla testasin teippauksia juoksuliivin hinkkaamisen estämiseksi ja säädin energian tankkaamista vauhdissa.

Tiistaina juoksin lisää, mutta teillä ja keskiviikkona tein 10 x 400metrin vedot urheilukentällä. Kaikki juoksutreenit sujuivat hyvin ja olisi tehnyt mieli jatkaa erilaisten treenien sarjaa. Mutta torstaina ja perjantaina himmailin ja keskityin kehonhuoltoon.

Pieksämäen hiljaisella kadulla.

Perjantaina iltapäivällä lähdin esikoisen kanssa reissuun, mun kisareissuun. Edessä oli yksi mun tämän vuoden tärkeimmistä kisoista. Tavoitteena oli saada hyvä suoritus suunnistuksen SM-srintissä, jotka kisattiin Juvalla.

Me yövyimme Pieksämäellä, rauhallisella asuntoalueella, jonka vieressä oli järvi jossa pulahtaa vielä illan hämärissä. Nukuimme hyvin ja aamulla kohti kisapaikkaa.

Ai että tuntuu mahtavalta! Kuva: Liisa

Saavutin asettamani tavoitteen ja kiilasin itseni plaketeille, 4.sijalle D40-sarjassa 😊

Karsinta oli omalta kohdalta fiasko. Ensimmäisellä rastilla ihmettelin että miksi koodi ei täsmää ja mielestäni oon oikealla rastilla. Palloilin aikani ja yritin tajuta mikä on vialla. Lopulta älysin tarkistaa kartan ja olinkin ottanut väärän sarjan kartan. Täysiä takaisin lähtöpaikalle hakemaan oikea kartta. Tässä vaiheessa tuli jo kilometri täyteen. Kyllä suututti. Mun onneksi meidän sarjassa kaikki 42 osallistujaa pääsivät finaaliin, jos vaan saivat hyväksytyn suorituksen, joten maltillisesti lähdin kiertämään oikean ratani. Se meni ihan ok yhtä rastinväliä lukuunottamatta. Karsinnan sijoitukseni oli 35., en siis kuitenkaan ollut edes viimeinen.

Odotellessa finaalia sain purettua harmitukseni ja ladattua taas itseni tsemppiin. Paljon auttoi tuttujen näkeminen, erityisesti Liisa, joka aina jaksaa iloisesti tsempata. Karsinnan tulokset kääntyivät toisin päin ja häntäpää pääsi ensimmäisenä lähtemään. Oikeastaan tämä oli mulle oikein hyvä lähtöaika, että ei tarvinnut liian pitkää jännittää. Karsinnan möhläilyt ei kuitenkaan ollut mikään taktinen veto, ei ollut edes tullut mieleen.

SM-sprintissä 4.sija!

No finaali meni hyvin. Pääsin lähdön jälkeisen alikulun hämäryyden jälkeen suht nopeasti kartalle, vaikka myöhemmin karttaa tarkastellessa olisi ollut yksi lyhyempi reitinvalinta ja tässä hävisin sekunteja. Muuten mielestäni löysin optimit reitit ja juoksuvauhtikin pysyi helposti hyvänä. Kaksi kertaa jouduin pysähtymään, että pystyin tiiraamaan tarkemmin onko aita sallittu ylittää ja pääseekö portaita pitkin ylös. Tuli siis lähes täydellinen suoritus, en tiedä voiko suunnistuksessa koskaan tulla täysin täydellistä suoritusta, aina tuntuu jäävän jotain spekuloitavaa.

Mutta mä olin niin tyytväinen! Aamupäivän möhläilyjen jälkeen vaan hymyilytti. Tätä tulin hakemaan ja sen saavutin. Plaketti sija SM-kisoissa on mulle todella paljon. Tämä oli mun kolmas neljäs sija suunnistuksen SM-sprintissä. Kyllä mä sen joskus vielä kirkastan.

Lähiluonnossakin on niin kaunista.

Lomaviikon päätti rauhallinen retkeily ystävän kanssa Ilkanpolulla täälä meidän lähellä. Viiden tunnin retken aikana käveltiin 22 kilometriä, kasteltiin kengät läpimäriksi, syötiin eväitä, nypittiin hirvikärpäsiä niskasta ja juteltiin taukoamatta. Aika lensi kuin siivillä. Ei voisi olla täydellisempää.

Mm. juteltiin sienestyksestä, mutta ei poimittu yhtäkään.

Oli märkää.

Olisipa tällaisia viikkoja useamminkin, mulle kelpaisi. Kuitenkin tiistai aamulla anivarhain polkaisen taas kohti työmaata. Mukavaahan sekin omalla tavallaan on, mutta mä niin viihdyn tässä liiku-urheile-elä -kuplassani. Viikko antoi paljon virtaa ja niin ihania elämyksiä.

Ystävät 💓

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille, olitte sitten lomalla tai keskellä kiireistä arkea.

~Eija~

Napapiiri-Jukola

 Jihuu! Viime viikonloppuna oli kauan odotettu Venlojen ja Jukolan viestit Rovaniemellä. Alkujaan tämän olisi pitänyt olla yöttömän yön Jukola, että Jukola osuuksillakaan ei tarvitse välttämättä lamppua, mutta viestiviikonlopun siirryttyä kesäkuulta elokuulle homma meni ihan muuksi. Nyt jopa Venlojen viestin viimeisen osuuden nautiskelijoille suositeltiin varoiksi lamppua mukaan. Ajankohta muutenkin asetti monelle omat haasteensa ja osallistujamäärät romahtivat. Tästä löytyi facebookin suunnistajat ryhmästä hyvää numerotietoa;

Rovaniemellä venlat ja jukolat ilmoittautuneita joukkueita oli yhteensä 2220 (vuonna 2019 Kangasalla 3685). Matkaan lähti yhteensä 1734 joukkuetta (Kangasalla 3642). Ilmoittautuneita joukkueita jätti lähtemättä matkaan 486. Maaliin pääsi Venloissa 692 joukkuetta ja Jukolassa 750 joukkuetta.

Jukolassa vihdoinkin!

Aikaisemmin kesällä oma fiilis Jukolaan lähtemisestä oli hiukan vaisu. Väsytti ajatus reissusta kauas hiukan tiukalla aikataululla. Ajankohdan lähestyessä fiilikset kuitenkin koheni ja lopulta olinkin aivan innoissani. Olin kuitenkin tehnyt päätöksen, että osallistun vain Venlojen viestiin ja Jukola osuudet saa tällä kertaa jäädä väliin, ihan sen vuoksi että ehdin ajoissa kotiin. Kuitenkin reissaaminen usean tunnin päähän vain yhden suunnistus urakan vuoksi herätti ajatuksen tuplata Venloissa. Tähän mahdollisti se, että sain suunnistusseurani ykkösjoukkueessa aloitusosuuden (reipas 7 kilometriä linnuntietä). Ehtisin siis myös kolmannelle tai neljännelle osuudellekin. Niistä ehdottomasti kolmas osuus (9,1 kilometriä linnuntietä), mikä oli pisin ja silti ehtisin vielä ihan hyvin kotimatkalle. Tällainen osuus mulle tarjoutui tuttujen joukkueessa ja täten sain auttaa heidän porukan hyväksytyllä suorituksella maaliin.

YKV 1 joukkueen aloittajana.

Sarin kanssa taitettiin matkat Rovaniemelle mennen tullen yöjunalla. Ei varattu älyttömän kalliita hyttipaikkoja, vaan normi penkeillä nuokuttiin päät vinossa. Asenteella mentiin. Mennen tullen juna oli reilusti yli toistatuntia myöhässä.

Kuva; Juuso Valtteri Kivimäki.

Oli mielettömän hienoa olla pitkästä aikaa lähdössä. Ei varsinaisesti jännittänyt, olin vaan niin innoissani. Ympärillä oli hyvin tilaa ja koko lähtö oli hallittu, vaikka kuvista saattaa näyttää ruuhkaiselta. Ainoastaan K-rastin kieppeillä hetkellisesti oli ruuhkaa ja osa puikkasi kielletyn nauhan ali metsään. Nopeasti tuli tilaa ja sitten sitä mentiinkin.

Kuva; Napapiiri-Jukola 2021

Kolmelle rastille tuli pientä virhettä. Lopun hätäilyt harmitti, koska siinä sijoja tippui ihan silmissä. Muutenkin koko suunnistuksen ajan oli pieni kiireen tuntu päällä. Juoksu kulki, mutta suunnistus jäikin sitten jalkoihin ja tästä johtui osa virheistäkin. Silti tykkäsin ja tulin omalla ennätys vaihtosijalla vaihtoon, 123. Jos olisin saanut virheet pois, olisi ollut mahdollisuudet 100 sakkiin. Olisihan se ollut hienoa, sellainen kerran elämässä kokemus. Mitä siitä, vaikka jengiä jäi kotiin.

Venlojen viestin 3. osuuden karttapalaa.

Koko meidän joukkue suoriutui hienosti ja lopullinen sijamme oli 199. 

Ehdin vaihtaa vaatteet ja syödä ja sitten takaisin vaihtopuomille. Toisella vedolla sain otettua rauhallisemmin. En turhia repinyt. Aloitusosuutta enemmän oli märkiä soita ja tiheikköjä, rasteja oli välillä todella tiheään. Pieniä virheitä jälleen, mutta tällä kertaa enemmän meni väsyn piikkiin. Nostin joukkueen sijoitusta 160 sijaa. Silti olimme kaukana kärjestä, itse asiassa kaukana 100 sakistakin. Veto meni sarjaan "rakkaudesta lajiin".

Raviradalla oli tilaa.

Kaikki toimi hienosti Napapiiri-Jukolassa. Korona turvallisuus oli mietitty hyvin ja maskeja pidettiin vaikka ulkotiloissa oltiinkin. Suihkussa tuli ihanan lämmintä vettä. Roskia ei taaksemme jätetty, teltta-alueella oli rauhallista ja sovussa oltiin. Hiukan harmitti jättää väliin jukolan yö, mutta jospa  ensi vuonna sitten taas. Erityisesti Jukolan pitkä yöosuus, mikä on yleensä kolmas osuus olisi ollut mahtava. Siellä oli sellainen viiden kilometrin rastiväli, jossa siirryttiin jättisuuren kartan yläreunasta alareunaan.

Kahden huonosti nukutun yön jälkeen nukuin lähes koko sunnuntai päivän. Sitten alkoikin kolme yövuoroa töissä. Yhden vapaan jälkeen taas iltavuoroa ja tänään oli vuorossa Etelä-Pohjanmaan suunnistuksen maakuntaviesti. Siellä olin tyttärieni kanssa ja vedimme kyllä kaikki oikein mallikkaasti. Meidän naisten joukkueen ankkuroin 6. raskaalta tuntuvilla jaloilla. Mutta olipa raskas maastokin, joten laitetaan sen piikkiin.

Jukolan kaikki rastit-kartta ja Venlojen pisimmän radan kartta. Tennispallo havainnollistamassa Jukola"lakanan" kokoa.

~Eija~