Yksi päivä elämästäni

Takana on hiukan huonosti nukuttu yö, vaikka Garmin Connect näyttää mun nukkuneen 8 tuntia ja 47 minuuttia. Syvää unta yli kolme tuntia ja REM-untakin melkein kaksi tuntia. Silti koen yön olleen huono. Viikon monenmoiset rasitukset painaa, eikä yhdet pitkät yöunet vielä korjaa kertynyttä univelkaa. Kello herättää lauantai aamulla puoli yhdeksältä ja nousen meidän perheestä ensimmäisenä ylös. Aamupalaksi syön kaurapuuroa, mustikoilla ja raejuustolla, näkkäriä ja teetä. Avaan läppärin lukeakseni päivän lehden samalla kun syön. Hetkeksi pysähdyn tuijottamaan näytön vuoristokuvaa ja ajaudun haavailemaan josko kesällä mun ja ystävän suunnittelema reissu Keski-Euroopan vuorille onnistuisi. Toivottavasti onnistuu.

Aamulla.

Digi-lehteä en ehdi lukea kuin puoleen väliin ja sitten onkin jo mentävä, sillä tyttärillä alkaa treenit Kurikassa kympiltä ja meiltä menee sinne ajaessa puolisen tuntia. Kaksi tuntisten harkkojen aikana päätän itse juosta viikon pitkikseni. Sataa räntää ja vettä, etelän puoleinen voimakas tuuli siivittää matkaan. Jalat tuntuvat melko raskailta, mutta tiedän niiden aukeavan kun nyt vaan jatkan eteenpäin. Toisen kilometrin aikana pääsen jo vajoamaan omiin ajatuksiini ja kilometrit alkavat kertyä ihan huomaamatta. En tervehdi vastaantulevia, koska he eivät katso mua päinkään, ainakaan suoraan. Oon tullut myötätuuleen ja reitti kääntyy vastatuuleen. Jalkoja painaa entisestään, mutta pusken eteenpäin. Sykkeet nousee muutaman pykälän verran, mutta vauhti pysyy hyvänä. Armoton pitkä suora ja räntä hakkaa naamalle, tämä jos mikä kasvattaa sisua!

Nuts Karhunkierrokselle on vajaa 100 päivää aikaa ja sielläkin voi sataa räntää ja ainakin tuulla voi ihan armottomasti. Voi olla kylmä ja kurjaa. Siitäkin huolimatta että edellisillä kerroilla on aina ollut aivan huippu keli. Hetkellisesti jo toivon, että olisi toukokuun h-hetki, että pääsisi matkaan. Mutta eihän tässä olla vielä lähellekään valmiita 100 mailin matkalle. Onkohan sitä koskaan. Pakko pysäyttää tuollaiset ajatukset ja jatkaa tätä lenkkiä eteenpäin.

Vessaselfie lenkin jälkeen.

Parin koukun jälkeen saan 20 kilometriä täyteen ja kurvaan harkkapaikan parkkikselle. Lenkin keskivauhti oli 4:55 ja aikaa meni 1:40. Keskisyke oli 140, mikä on mulle ihan sopiva vauhtikestävyys lenkin sykkeiksi. Riisun heti läpimärän takin, pipon ja hanskat. Nappaan vaihtovaatteet ja pujahdan vessaan vaihtamaan koko vaatekertani. Olo on hurjan hyvä. Kuivat vaatteet lämmittävät. Ehdin hetken seurata tyttöjen tekemistä, ovat hurjan taitavia ja iloisia.

Niin, iloisia siihen asti kunnes pääsemme autoon ja ajamaan kohti kotia. Kaikilla alkaa olla kova nälkä ja sehän pistää kiukuttamaan. Onneksi kotona odottaa valmis, lämmin ruoka. Iso kiitos miehelleni ja tyttöjen isälle!

Lounas kotona.

Suihkussa käyminen jää välistä, sillä nakkaan eväitä laukkuun ja hyppään takaisin autoon. Pitää ehtiä sairaalalle iltavuoroon. Yleensä menen aina kun mahdollista pyörällä noin 13 kilometrin matkan töihin, mutta nyt ei ehdi. Aamullinen räntäsade on muuttunut vesisateeksi, joten autolla meneminen on tänään ihan ok. Maisemat ovat todella kurjat helmikuuksi.

Töihin.

Töissä oli pitkästä aikaa rauhallisempi vuoro, tuli tarpeeseen. Mun työnkuva iltavuorossa oli koneen ääressä ja se alkoi tuntua loppu vuorosta vasemman lavan seudun kivuilla. Se on jumissa ja tuo hiiren siirtely ja napsuttelu saa sen aina pahenemaan. 

Työvuoro hoidettu.

Hurautin kotiin ja perheen päivän kuulumiset kuunneltuani lompsin tossut jalassa avannolle. Meidän takapihalla on lampi ja sateisen talven johdosta vedenpinta on sen verran korkealle noussut, että sinne on saatu mulle avanto. Muutaman minuutin iltapulahdus tekee yleensä niin hyvää ja niin teki tänäänkin. Pulahduksen jälkeen lämmin suihku, yövaatteet päälle ja villasukat jalkaan ja sitten hetkeksi sohvalle viltin alle teekupposen kanssa. Arjen ylellisyyksiä.

Pulahdus lammella.

Yksi päivä mun elämästä alkaa taas olemaan koettu. Istun vielä sohvalla, teekupposen haen ihan kohta ja jonkun tovin päästä sitten nukkumaan. 

Huomenna on Komian Kirkon Hölkän yhteistreenit Ylistaron koulukeskuksen pihalla klo.10. On luvattu kaatosadetta ja myrskyn tapaista, joten tulee siis aika ikimuistoista ja mielenkiintoista näin vetäjän näkökulmasta. Tervetuloa tsekkaamaan mitä Päivin kanssa ollaan suunniteltu!

Ei ennakkoilmoittautumisia. Osallistumismaksu 2€.

Nyt kaikille hyvää yötä!

~Eija~

Hiljaista tekemistä

Kirjoitteleminen blogiin on jäänyt todella vähälle paristakin syystä. Ensinnäkin tammikuussa aloitin taas tekemään 100%:sta työaikaa ja se todella näkyy arjessa. Tuntuu kuin olisin koko ajan töissä, tai ainakin kohta lähdössä tai pitää yrittää nukkua, laittaa eväät tai järjestellä työvuoroja niin, että oma oikea elämä pyörii niin kuin toivoo. Osittaisella yksi vapaapäivä viikossa, tai vuorotyöläisenä työvuoroputken päälle yhtä pitkä vapaaputki, todella tuntuu. Aika ei riitä aivan kaikkeen.

Kuitenkaan en ole tinkinyt yhtään liikkumisista, vaan tekeminen on jatkunut samaan normaaliin tahtiin. Mahdollisimman usein kuljen työmatkat pyörällä, vaikka loskakeleillä se oli todella raskasta, mutta ajattelen sen hyvänä treeninä. Tammikuussa ehdin juosta noin 250 kilometriä. Pääsääntöisesti lenkit olivat rauhallisia, vetoja ei tullut tehtyä, mutta liukkaus, loska ja lumisade tekivät omanlaisensa hyvän vastuksen. Lihaskuntoa ja kehonhuoltoa on tullut tehtyä sopivasti joka viikko. Kropassa tuntuu oikein hyvältä. Iloksemme toissaviikolla meille vihdoin myös satoi vähän reilummin lunta ja nyt on päässyt hiihtämään pitempää lenkkiä.

Mun Rossignolit

Tammikuussa ostin itselleni uudet perinteisen sukset. Alun perin lähdin näyttämään vanhoja lautojani, josko ne olisi voinut hioa, mutta eipä niistä enää ollut oikein mihinkään. Uudet houkutteli ja myyjä sai mulle myytyä karvapohjasukset. Oikeastaan pelkkää hyvää oon karvapohjasuksista kuullut ja taitamattomana voitelijana taisi olla aika mennä sieltä missä aita on matalin. 

En ole katunut. Rossignolit ovat olleet hyvät. Ensimäisellä hiihtokerralla jalanpohjat kipeytyivät ihan hirveästi, mutta uskon tämän johtuneen uusista monoista. Seuraavilla kerroilla kipua on ollut edelleen, mutta selvästi vähemmän. Jalat tottuu pikku hiljaa. Pito on ollut oikein hyvä, mutta sauvat tuntuvat luistelusauvojen rinnalla kovin lyhyiltä. Perinteisen hiihtotekniikka tuli jostain takaraivosta ja olipas se niin mukavaa pitkästä aikaa.

Helmikuun auringon paisteessa.

Helmikuun on ihana kuukausi. Rakastan tätä lisääntyvää valon määrää, auringon paistetta hangilla ja pikku pakkasia. Nämä viikot nautitaan ennen kuin taas sohjo ja kura lentävät. Mulla on ihan lähellä talven hiihtokilometritavoite, joka on 500 kilometriä. Sen yli menen että heilahtaa.

Onnellinen hiihtelijä :)

Töiden ja liikkumisesta nauttimisen lisäksi aika menee lasten koulutyön ja harrastusten tukemisessa, normi kotitöissä ja jonkun verran ohjauksien parissa, mutta niitä en tällä hetkellä ota sovittuja enempää. 

Tässäpä selitystä teille jotka olette miettineet blogihiljaisuutta. Kaikki kuitenkin siis hyvin. Kirjoittelen jatkossakin aina kun ehdin ja tietysti sitten kun keksin jotain kerrottavaa. Perustekemistä tämä pääasiassa on.

Ihanaa helmikuuta kaikille!

~Eija~

Tsemppiä talviharjoitteluun

Tammikuu on ollut loistava ulkoilukuukausi. Joku voisi tähän toki heti älähtää ja ihmetellä mikä tästä tammikuusta muka teki niin loistavan. Niinpä, lunta on ollut kovin vähän, mutta toisaalta metsissä ja poluilla on päässyt ilman lumessa kahlausta kulkemaan ja on voinut muutaman kerran jopa juosta ihan kesälenkkareilla. No eihän se todellakaan ole ihanteellista, sillä kyllä talven kuuluisi olla talvi, mutta eipä tässä nyt nurinat auta. Tartutaan vain positiivisiin asioihin, sillä kaikella on aina kaksi tai jopa useampikin näkökulma. 

Alku kuukauden täysikuu.

Vesisateet vesittivät tavoitteen hiihtää mahdollisimman paljon, joten sitten olen juossut ja kävellyt. Älyttömän liukkaat alustat ovat toisinaan hidastaneet menoa, mutta oon jo googletellut uusien nastalenkkarien perään ja parin näppäilyn päässä ne ovat lähtemässä uuteen kotiin, meille. Metsästän vain, josko tulisi vielä parempi tarjous vastaan tai bongaan jostain vielä paremmin toimivat yksilöt. Kuitenkaan lenkkeilyä ei ole tarvinnut lopettaa tai himmailla, sillä pitävää asfaltti pintaa on myös löytynyt. Tuntuu oikein hyvältä. Kroppa tuntuu kestävän ja juoksu tuntuu joka kerta tosi kivalta.

Tammikuun metsäretekellä kasvihuoneiden loimotus metsän takaa.

Talvi on oikea aika rakentaa juoksun peruskuntoa. Ei haittaa vaikka kilometriajat ovat normaalia hitaampia tai olo tuntuu raskaammalta. Jos ulkona pimeydessä juokseminen tuntuu tympeältä, voi siirtyä sisälle juoksumatolle tai mahdollisuuksien mukaan halliin. Ulos on tärkeää pukeutua kelin mukaan ja huomioida tietysti kengät alustan mukaan. Lämmittelyistä menee lyhyet tekniikka- ja liikkuvuusharjoitukset. Liikkeelle on hyvä lähteä kävely-juoksu-kävely tahdilla ja pikku hiljaa seuraavilla lenkeillä lisätä juoksun osuutta. Rauhassa hyvä tulee. Kovemmilla pakkasilla kovat vedot on syytä siirtää leudommille keleille.

Ja sitten kun saadaan lunta ja pakkasta, käydään hiihtämässä ja luistelemassa, pulkkailemassa ja lumikenkäilemässä. Monipuolisuus on hyvästä!

Vähä luminen, mutta kuitenkin ihana valkoinen maisema.

Tekniikka- ja harjoitteluvinkkejä juoksuun on luvassa Komian Kirkon Hölkän yhteistreeneissä helmikuussa ja maaliskuussa Ylistarossa. Itse juoksutapahtuman Ylistaron Kilpa-Veljien suunnistusjaosto järjestetään huhtikuun 5. päivä komian kirkon, eli Ylistaron jokimaisemissa. Matkavaihtoehtoina ovat 5 tai 10 kilometriä tai puolimaraton. Tapahtuman tuotto käytetään seuramme lasten ja nuorten kilpa- ja harrastustoiminnan tukemiseen.

Parhaillaan tapahtuman Facebook-sivuilla on arvonta käynnissä, jossa on mahdollisuus voittaa osallistumisoikeus haluamalleen matkalle. Komian Kirkon Hölkkä 2020 facebook tapahtuman sivuilla pääset muutenkin seuraamaan miten järjestelyt etenevät, joten klikkaa itsesi mukaan!

Tapahtuman virallinen mainos.

Mukavaa tammikuun viimeistä viikkoa ja toivon kaikille lunta toivoville vielä puoli metriä sitä lisää 😃! Kunhan Komian Kirkon Hölkkään mennessä kaikki sitten ehtii sulaa..

~Eija~

Tavoitteita vuodelle 2020

Viime vuoden yhteenvedon jälkeen on aika lausua ääneen vuoden 2020 suunnitelmat ja tavoitteet, jotka ovat muhineet ja muotoutuneet jo viikkoja ajatuksissa. Lähtökohtaisesti koen 40 ikävuoden olevan jonkinlainen taitekohta, sillä tiedostan iän tuomat hidastumiset ja rajat...sitten aikanaan. Vielä en kuitenkaan anna itseni hidastua ja täysin en pysähdy toivottavasti koskaan. Omat ennätykset ovat vielä mahdollisia, minuutti tuolta ja toinen tuolta. Toki pohdin, olinko viime vuonna elämäni kunnossa, vai voinko vielä piirun verran paremmin suoriutua. Toki merkitystä on sillä mihin juttuihin tähtää, urheilurintamalla kun mahdollisuudet ovat niin valtavat. Lajeja on niin paljon ja vaikka moni kiinnostaisi, kaikkiin ei valitettavasti ehdi. Kuitenkin asiaa kovasti pohdittuani, nyt tiedän mitkä asiat ovat tämän vuoden isot tavoitteet, pienemmät tavoitteet ja suunnitelma B:kin on olemassa.

Vuoden 2020 isoin haaste ja tavoite on päästä maaliin kaikki UTTF-kisat. Ultra Trail Tour Finland on kolmesta ultrajuoksusta koostuva kiertua, jossa taivalletaan yhteensä 456 kilometriä Suomen kauneimmissa kansallispolkumaisemissa. Toukokuun lopulla Rukalla on 166 kilometriä, heinäkuussa Pallas-Ylläksellä 160 kilometriä ja vielä lokakuussa Kolilla 130 kilometriä. Ilmoittautumiset Rukalle ja Ylläkselle on jo tehty ja Kolin ilmoittautuminen aukeaa tammikuussa. Helpoin homma on siis kohta tehty, miellyttävin (treenaaminen) ja rankin (itse matkan juokseminen) ovat edessä. 

Pisin jalan taivallettu matka tähän mennessä on ollut viime vuotinen Ylläksen reissu 105 kilometriä. Toiseksi pisin Rukalla 86 kilometriä. Molempien matkojen maalissa olo on ollut, etten ottaisi enää askeltakaan. Niinhän sen pitääkin olla, että matkalla on annettu kaikki. Nyt sitten vaan lähdetään viemään sitä viimeistä askelta useampi kilometri myöhemmäksi. Fyysisen treenin lisäksi pääkopalla on paljon hommia, hurjan paljon hommia.

Muutama vuosi sitten en olisi uskonut, että todella tämmöistä suunnittelen. Ajatus yli 100 kilometrin matkoista tuntui niin hurjalta, puhumattakaan maili, joka on 160 kilometriä. Mutta en voi kieltää, etteikö nuo matkat kiehtoneet. Viime keväänä ihaillen, päätä pudistellen katsoin Rukalla sisukkaiden ultraajien lähtöä. Ehdimme heitä kannustamaan myös pienen karhunkierroksen varrelle. Arvostin niin suuresti sitä asennetta millä vahvat naiset ja miehet matkalle olivat lähteneet ja seuraavana päivänä maaliin selvisivät. Kaikki toki eivät selvinneet, vaan jättivät matkan syystä tai toisesta kesken. 

Omat rajat eivät ole vielä tulleet vastaan. Haluan kokeilla vielä tämän, että onko musta tähän. Nyt on sen aika jos meinaan. Ja jos tänä vuonna jotain menee pieleen, annan itselleni mahdollisuuden yrittää vielä kerran ensi vuonna, mutta sitten tämä kiertua on omalta osaltani ohi.

Kuinkahan lipoisia polkuja vastaan vielä tuleekaan?

Ylipitkien ultrajuoksujen ohella on iso haaste saada pidettyä myös jalat ja pää suunnistuksen sprintti kunnossa. Viime vuonna meni niin hyvin, että haluan kovasti pysyä menossa vielä tämänkin vuoden mukana. En tiedä miten onnistuin ultra- ja sprinttikunnon sovittamaan viime vuonna, mutta ehkä se vaan on monipuolisessa ja täsmäharjoittelussa se juttu.

Viime vuonna suunnistuksen SM-kisoissa ja rastiviikolla sijoitukseni oli ikäsarjassani suurinpiirtein 10. SM-sprintin neljäs sija oli yksittäinen valopilkku. Tälle vuodelle tavoite olisi nostaa omaa tasoa sijalla tai kahdella, reilusti kymppisakkiin. Toki en tiedä vielä kuinka hyvin ehdin suunnistuksen SM-kisoihin osallistua, joitain päällekkäisyyksiä muiden menojen vuoksi on joka tapauksessa tulossa.

Pyöräsuunnistuskisoihin yritän myös parhaani mukaan osallistua. Lahti-Heinolassa järjestetään senioreiden pyöräsuunnistuksen MM-kisat syyskuussa ja sinne ei olisi osallistumis rajoitteita. Houkuttelisi osallistua, vaikka laji kokemusta on vielä todella niukalti. Ennen sitä pitäisi ainakin uusi kevyempi pyörä löytää alle. Katsotaan nyt...

Suunnistaja naisten kanssa polkulenkillä.

Polkujuoksu- ja suunnistuskilpailujen lisäksi aikomus on liikkua paljon luonnossa lasten kanssa. Joitain ohjauksia edelleen jatkan ja suunnistusseuramme järjestämien tapahtumien puuhailuissa olen mukana. Ensimmäisen kerran olen kilpailunjohtajana, kun järjestämme Komian Kirkon Hölkän Ylistarossa huhtikuussa. Tästä tulen kertomaan myöhemmin lisää, mutta jos nyt jo kiinnostus heräsi, niin facebookista löytyy oma tapahtumasivu. Käykää katsomassa.

Mielenkiintoinen ja haastava vuosi tulossa. SM-mitalin saaminen olisi taas iso juttu, mutta se vaatisi onnistumista juuri oikeassa paikassa ja hiukkasen hyvää tuuria. Uskon kyllä, että jos ei vielä tänä vuonna, niin joku vuosi sekunnit ovat puolellani.

Hyvää alkanutta vuotta 2020 kaikille!
Mukavaa, että kuljette mukana!

~Eija~

Vuosi 2019 lukuina

Turvallista vuodenvaihdetta kaikille ja kevyitä askeleita ensi vuodelle!

Se on vuoden viimeinen päivä, muutama tunti enää jäljellä. Itse päätin tämän mahtavan juhlavuoteni pitkällä lenkillä, pitkin poikin omalla kylällä juosten. Keli oli hieno, pikkuisen pakkasen puolella. 30 kilometriä taittui kahdessa ja puolessa tunnissa, keskivauhti 5:09min/km. Alku illasta olin vielä tyttäriäni kannustamassa Uudenvuodenjuoksussa Nurmon Tanelinlammella. Reilu kaksi kilometriä, mikä oli lasten juoksumatka, toimi samalla hyvänä palautteluna pitkikseltä.

Vuoden viimeinen pitkis, 30,1km.

On mukava vetää vuosi numeroiksi ja vuosi 2019 näyttääkin sitten tältä;

- Juoksukilometrejä 2174 (teillä, poluilla ja maastossa)

-Suunnistuskilometrejä linnuntietä 204

- Pyöräilykilometrejä 2485 (tiellä ja maastossa)

- Kävelykilometrejä 481

- Hiihtokilometrejä 369

Kilometri tavoitteet täyttyivät ja ylittyivät kaikkien muiden paitsi hiihdon osalta. Kyllähän sitä nyt edes sen 500 kilometriä pitäisi ehtiä/päästä hiihtämään. Toki juokseminen veti alku vuodesta pitemmän korren useammin kuin kerran ja se näkyy. Ensi vuonnakin pääpaino on juoksemisessa, mutta nyt myös raivaan aikaa hiihtämiselle.

Kilometrien lisäksi tuli nautittua tuntejamuunkin liikkumisen parissa. Kävin vesijuoksemassa, kesällä avovesissä uiskentelemassa (kyllä, se on uiskentelua, sillä mun uintitekniikka on jotain ihan omaa spesiaalia etenemistä) ja ulkovesien lämpötilan painuessa alle 10, muuttui pulahdus avantouinniksi. 

Lihaskuntotreenejä olen ohjannut kylällämme naisporukalle ja siinä mukana on tullut itsekin tehtyä, välillä toki skipaten jos oma kroppa on ollut väsynyt. Kotona oon tehnyt sitten omia voimatreenejäni, jotka toki kisakaudella jäävät tosi vähiin ja kauden päätyttyä ei jaksa. Nyt kun lepokauden jälkeen aloitetaan rakentamaan kuntoa uudelle kaudelle, on pakko panostaa myös lihaskuntoon.

Kehonhuoltoa ja venyttelyjä tulee tehtyä lähes päivittäin, sellaisia lyhytkestoisia muun tekemisen ohessa. Joskus tv:n ääressä venyttelyt venyy pitemmiksi ja ai että se tekee hyvää.

Avanto, jossa pulahtamiseen olen ihan jäänyt koukkuun.

Yksin päättyvän vuoden kilometrit ja tunnit olisivat olleet toooodella pitkiä. Onnekseni mulla on ollut seuraa sekä konkreettisesti vierellä että vahvana tsemppauksena moni tavoin. Lenkeillä seurana ovat olleet muun muassa Niina ja Ninni, Päivi ja Sari, kurikkalaisten polkuporukka sekä tuntemattomista tutuimmaksi muuttuneet kanssajuoksijat eri retkillä. Suunnistusseurani naisten kanssa on tehty erilaisia yhteistreenejä ympäri vuoden. Somessa on tutustunut mielenkiintoisiin ihmisiin, joilla on samanlaisia kiinnostuksen kohtaita ja unelmia. On hienoa seurata heidän tekemisiään ja saada ideoita myös omaan harjoitteluun.

Pidän urheilupiireistä, joissa jokaisen suoritus on arvokas ja kiinnostava. Pohjimmiltaan olemme kaikki ihan tavallisia tyyppejä, jotka nauttivat liikkumisesta ja urheilemisesta.

Haluan kiittää myös ihania ystäviäni, jotka eivät jaa ihan kaikkia hulluja urheilujani, mutta he ovat vahvasti hengessä mukana. Yksi tämän vuoden merkittävimmistä pokaaleista oli pytty, jonka sain ystäviltäni. Pokaalin kyljessä lukee "Sykähdyttävin hetki 2019". Ette arvaakaan miten tämä kunnia maininta tuntuu hyvältä. 

Oma perhe on roikkunut tämänkin vuoden mun perässä. Olen saanut koko konkkaronkan Äkäslompoloon, Kangasalan pellolle telttaan yöksi, vesisateeseen värjöttelemään ja helteiseen auringon paisteeseen hikoilemaan. He ovat sietäneet mun tuoksuvia lenkkivaatteita ja haaveiluja uusista retkistä. Kannustussanoina on kuulunut muun muassa; "Hyvä äiti!", "Äiti sä voitit, taas!" ja "Miksi se ei juokse?" -> ja tämän kuultuani oli heitettävä juoksuksi kun Ylläksen juurella takana oli kohta 100 kilometriä juoksua takana. Reissut jatkuu ensi vuonnakin ;)

Ystäviltä saatu pytty.

Kiitos lähtee vielä Heidille ja Henrille Avunpaikkaan ammattitaitoisesta kroppani lihashuollosta. Myös Mirjalle kiitos jäsenkorjaushoidoista. Sormesi ovat taitavat.

Lisäksi useat ovat pohtineet kanssani erinäisiä kolotuksia ja antaneet hyviä vinkkejä miten toimia. Niitä on kokeiltu ja osa on toiminut myös mulla. 

Kiitos myös teille lukijat. Jatketaan ensi vuoteen!

Kiitos vuosi 2019 ja tervetuloa vuosi 2020!

~Eija~

Joulunajan kuulumisia

Ihana joulunaika vietettiin perheen kanssa, niin kotona Ilmajoella kuin mun vanhempien luona Ylistarossa. Perinteisiä, itselle tärkeitä juttuja tehtiin, kuten käynti aattohartaudessa kirkossa, hautausmaalla käynti ja sopivasti jouluruokia. Lasten kohokohta oli odotetusti lahjat ja kyllähän se ilo tarttuu herkästi aikuiseenkin. Aattoillalla ennen kotiin paluuta pelailtiin perinteisesti lautapelejä porukalla ja kotimatkalla pulahdin avannossa.

Joulukuusi koristeltiin aatonaattona ja pois se riisutaan Loppiaisena.

Ylistaron kirkko jouluaaton tunnelmissa hautausmaalta päin.

Mutta ei joulu ole mennyt maatessa, päin vastoin. Joulupäivien työvuorot ovat osaltaan pitäneet huolta siitä, että normaali rytmi on pysynyt päällä. Tapaninpäivänä sain järjestettyä aikataulut niin, että pääsin kurikkalaisten polkulenkille mukaan. Kierrettiin Samuli Paulaharjun polku, joka on vajaa 12 kilometriä. Meno oli rauhallista kevyttä, keskisyke 119. Lenkin jälkeen pääsin suoraan anopin ruokapöytään.

Iso Karhuvuoren maisemia.

Hiihtelemään oon myös ehtinyt ja kaunis joulukuun aurinkokin pilkisti tovin taivaanrannassa. Kipakka parin päivän pakkanen kylmetti mun sormet. Vaikka kädessä on Haltin laadukkaat talviurheilu kintaat, ei ne riittäneet. Itse asiassa kymmenen asteen pakkas lenkeillä mulle ei edes tullut hiki, just sopivan lämmin vain. Ehkä siis pitää hiihtää lujempaa tai ainakin pukea vielä yksi kerros lisää. Seuraavalla kunnon pakkaskelillä kintaiden lisäksi puen käsiini ohuet villahanskat tai vastaavat. 

Hiihtämässä.

Aika hienoa, että tässä vaiheessa talvea mun hiihtokilometrit ovat yli 200 ja lastenkin talven kilometri tavoitteet hyvässä vauhdissa. Oma tavoite on hiihtää vähintään 500 kilometriä ja tällä menolla se pitäisi tulla helposti. Mutta katsoo nyt mihin suuntaan tämä talvi kelien ja oman ajan käytön suhteen etenee.

Ihana aurinko.

Reippaita, vuoden viimeisiä talvipäiviä kaikille!

~Eija~

2019, 40juhlavuoteni

On aika tehdä yhteenveto kuluneesta vuodesta 2019, joka oli 40 vuotis juhlavuoteni. Täytin siis tänä vuonna 40 vuotta ja eikä tämä ole paha ikä ollenkaan. Päinvastoin koen olevani parhaimmassa kunnossa kuin koskaan. Tavoitteet ja odotukset olivat osittain kovatkin, joitain en ääneen kenellekään edes kertonut ja joistain en osannut edes haaveilla. Vuosi oli kuitenkin urheilullisesti henkilökohtainen menestys.

Vuoden 2019 kartat levällään läjässä.

Tammikuussa aloin toteuttamaan noususuuntaista treeniä erityisesti polku-ultrat mielessä. Juoksua, hiihtoa ja lihaskuntoa. Kuntosalijäsenyys sitten jäi ostamatta, vaikka jopa sitäkin suunnittelin. Lihaskuntotreeneistä meni ohjaukset, satunnaiset kotijumpat ja arkiaskareet puutarhassa. Tammikuusa en kisannut vielä yhtään. Helmikuussa oli jo otettava parit kisastartit, että saisin 40 kisan tavoitteeni toteutettua. Omin päin lenkillä ei saa niin kovin helpolla tehoja irti, joten Komiaflown talvijuoksusarja tarjosi teholenkkeihin hyvät mahdollisuudet. Kympin ja vitosen kävin juoksemassa niin lujaa kuin pääsin. Molempiin jäi parantamisen varaa, mutta viralliset ajanparannus kisat jäivät kuitenkin juoksematta.

Liikkuminen saa hymyn huulille!

Huhtikuun alussa kävimme sairaanhoitopiirin työntekijöiden naisjoukkueella Karhuviestissä Porissa. Reilu kymmenen kilometriä 4:11 kilometrivauhdilla oli mun ennätysvauhti ja sain juosta joukkueemme sarjamme voittajina maaliin. Oli mukava keväinen reissu hyvällä porukalla 😄 Ja oma juoksu antoi hyvää itseluottamusta eteenpäin. Puolimaraton ennätystä lähdin sitten hakemaan myös Kyrönjoki maratonilla huhtikuun lopussa. 1:32:05 riitti omaan ennätykseen oikein hyvin.

Huhtikuussa starttasi myös seuramme suunnistuskoulu ja kesäsuunnistuskausi. Mietitytti, miten yhdistän sekä "ultra"kestävyyskisat että suunnistus sprintin. Molemmat kiehtoi. Toukokuussa nämä molemmat kulki, kun suunnistuksen SM-sprintti viestissä tein elämäni parhaan sprinttikisan suunnistamalla H/D40-sarjan aloittajana toisena vaihtoon ja NUTS Karhunkierroksella juoksin 83 kilometriä hyvillä fiiliksillä läpi sijoittuen naisissa neljänneksi. Toukokuun kruunasi pyöräsuunnistuksen pariviestin SM-kultamitali D80-sarjassa Marjan kanssa. Se oli elämäni ensimmäinnen Suomen Mestaruus mitali 😊 Niin ja toukokuussa täytin sen 40 vuotta!

Elämäni ensimmäinen SM-mitali.

Kesäkuussa oli perinteinen Jukolan- ja Venlojenviestit Kangasalla, jossa olimme koko perhe telttailemassa. Loppu kuusta alkoi mun neljän viikon kesäloma ja heti kärkeen köröttelimme Taivalkoskelle suunnistuksen SM-keskimatkoille. Sijoittuminen 11. ei ollut sitä mitä hain, mutta muuten tykkäsin ihan valtavasti niin maastosta kuin kartasta. Tuolta jatkoimme Kainuun Rastiviikolle  Sotkamoon ja heti rastiviikon jälkeen Multi-Sport kisa Ylistarossa. Ehdimme olla muutaman päivän kotona, pestä pyykkiä, leikata nurmikon ja levätä, kunnes taas pakkasimme koko perheen autoon matkatavaroineen ja ajelimme Äkäslompoloon. Yksi vuoden odotetuin juoksu oli edessä. NUTS Ylläs-Pallas yöttömässä yössä oli juuri sitä mitä olin odottanutkin ja ehkä vielä enemmänkin. Haave juosta yli 100 kilometriä oli niin fyysinen kuin henkinen äärimmäinen ponnistus. Ja mä selvitin sen. Erittäin kivulias oikean jalan juoksijanpolvi ei päästänyt mua matkalla helpolla, mutta mä en antanut itseni antaa periksi. En olisi ikinä voinut kuvitella, että voitan tuon matkan naisten sarjan, mutta mä voitin. Oli huippu fiilis, jota sumensi kipuileva jalka. Oikeasti pelotti saanko jalan toiminta kuntoon, kun vielä muutaman päivänkin jälkeen pelkkä kävely teki todella kipeää. Onneksi tehohieronnalla ja putkirullailulla jalka toipui kuitenkin nopeasti. 

105 kilometriä takana.

Anniina kiinnostui Lapin ultrajuoksustani ja teki siitä jutun paikalliseen lehteen. Ihana muisto sekin, jota voi sitten vuosikymmenien päästä lueskella kiikkustuolissa.

Ilmajoki-lehdessä 21.elokuuta 2019

Merenkurkun rastipäiviltä en malttanut olla pois kun kerran sinne olin ilmoittautunut. Pahaksi onneksi heti ensimmäisenä päivänä teloin vasemman jalkani polven ja sain siihen haavan, jonka kävin liimauttamassa. Viimeistään nyt olisi ehkä ollut järkevää keskittyä toipumiseen, mutta kinkkasin muutkin rastipäivät. Haava ei auennut eikä tulehtunut helteistä huolimatta, hyvää onnea siis matkassa. Kesälomakin päättyi tähän. Ehdin lomani aikana startata kymmenessä kisassa. 

Elokuussa oli Komia Paukaneva Night Trail, iltarastien järjestämistä ja lisää suunnistusta. Onnistuminen Suunnistuksen Maakuntaviestissä Ilmajoen naisten joukkueessa oli yksi merkittävä juttu tänä vuonna. Mulla on ollut kuitenkin välillä tosi takkuista metsäsuunnistuksessa ja erityisesti lähestyttäessä rastia pakka leviää. Nyt kuitenkin onnistuin elämäni ensimmäisen kerran Lapuan Simpsiöllä, jossa kompassi vinnaa toisaalle minne reitti oikeasti menee ja käyrissä, poluissa ja kivissä menee ihan sekaisin.

Syyskuussa tuli huikea onnistuminen SM-pyöräsuunnistuskisoissa Vihdissä. Sprintissä tein yhden ison virheen ja silti olin neljäs. Olin ihan äimänä ja toisaalta tuo typerä virhe kakkos rastille harmitti. Olisi ollut mahdollisuus jopa mitaleille. Ilokseni seuraavan päivän pitkällämatkalla poljin kolmanneksi ja näin voitin elämäni ensimmäisen henkilökohatisen SM-mitalin 🏆

Palkintopallilla pysu-pitkällämatkalla.

Syyskuussa irtosi epävirallisessa cooperin-testissä yli 3000 metriä, jes!
Ja sitten taas suunnistettiin. AM-yökisoissa tein elämäni TOP3:seen yltävän pummin. Voi pyhä Sylvi, mutta sinnillä sen rastin kiven takaa etsin. Nappiin ei mennyt SM-yökisoissakaan mutta reissu muuten oli mukava ja kokemusta kartuttava. Kuitenkin suunnistuksen SM-sprintti Forssassa, kylmässä kelissä oli lähellä erittäin hyvää suoritusta. Virheitä tuli niin karsinnassa kuin finaalissa, joten sijoittuminen karsinnassa kuudenneksi ja finaalissa neljänneksi, sekunnin päähän pronssista, oli todellinen yllätys! Olin niin iloinen plakettisijasta 😁 Mä niin tykkään sprintistä ja tuntuu niin mahtavalta juosta lujaa ja tietää että yksikin väärä rakennuksen kierto voi "tuhota" suorituksen. Herkkää ja haastavaa.

Herajoen ylitys Kolilla, kuva @karikuninkaanniemi

Vaarojen maraton, 65km yö oli lokakuun pääkisa, joka oli samalla psyykkistä valmistautumista haaveeseen juosta ensi vuonna Vaarojen Maratonin päämatka 130 kilometriä, joka on kaksi kierrosta tuota 65 kilometrin lenkkiä. Siinä juostaan ensimmäinen kierros yöllä pimeydessä ja toinen päivänvalossa. Hain kokemuksen tuosta pimeästä. Reitti on teknisesti todella haastava ja pimeys tekee sen entistä haastavammaksi. Väsy ja väsyminen, liukkaus ja kylmyys, turhautuminen ja innostuminen sekä lopulta itsensä voittaminen. Yllätyin, miten tärkeää pimeässä yössä mulle oli taivaltaa matkaa jonkun seurassa, sillä Ylläksellä yöttömässä yössä taas nautin kun sain taivaltaa ihan yksin. Vaikka Vaaroilta napsahti naisten sarjan voitto, tärkeimmäksi palkinnoksi koin sen henkisen voiman jonka löysin itsestäni. Kroppa kyllä pystyy, kunhan pääkin pysyy menossa mukana.

Lokakuussa kävin vielä parit suunnistuskisat ja marraskuussa vielä Komia Ilkanpolku, 35 kilometriä. Edellis vuosien tapaan naisten sarjan toinen, melko vaikealta tuntuvalla juoksulla. Tämä päätti myös mun tämän vuoden kisat, joita lopulta kertyi yhteensä 46. Tavoite ylittyi kuudella kisalla 😊
Loppu vuosi on mennyt lenkkeillessä oman fiiliksen ja marrasputken velvoittaman mukaan. Hiihtämään on päässyt normaalia useammin ja hiihtokilometrejä on tälle talvelle jo lähes 200. Vielä ehtii jokusen kilometrin lenkkareita ja suksen pohjia kuluttaa.

Tämä vuosi oli todella huippu! Mutta ei vammaton. Juoksijanpolvi, toisen polven telominen, pari irronnutta kynttä, lievä solisluun luksaatio ja nyt joulukuussa jo toista viikkoa lavanseutu on ollut pahasti jumissa. Hieronnassa jo kävin, mutta yksi käsittely ei vielä ongelmaa aukaissut. Kotiläksyjä teen, että kroppa pysyisi kunnossa ja menossa mukana.

Kiitollinen kaikesta, myös vammojen ja vaivojen tuomasta pysähtymisestä. Nyt jo ajatukset tulevassa.

~Eija~