Suunnistuksen maakuntaviesti 2019

Syksyllä kisattava suunnistuksen maakuntaviesti on yksi jännittävimmistä ja mielenkiintoisimmista viesteistä, joihin pääsen osallistumaan. Joukkueet muodostetaan asuinkunnan mukaan eikä seuran, joten joukkuekokoonpanot ovat aivan erit kuin muissa viestikisoissa. Olisikohan nyt ollut viides tai kuudes kerta kun olin edustamassa Ilmajokea. Meidän kunnassa ei ole omaa suunnistusseuraa, joten viestijoukkueet kotaan useamman seuran jäsenistä. Onneksi meillä Ilmajoella kuitenkin on suunnistajia ja saamme kasaan hyvät joukkueet, niin naisiin kuin miehiin. On ollut mahtavaa olla edustamassa Ilmjokea ja menestystä on tullut vaikka en voi olla muistamatta myös karvaita pettymyksiäkin. Virheistä olen yrittäyt oppia, mutta se kerran tapahtunut mörkö peljätti tänäkin vuonna. 

Maakuntaviesti 2019, ankkuriosuuden rata, 5.5km.

Naisten viesti suunnistetaan neljä osuuksisena viestinä. Etukäteen mulla oli vahvat odotukset, mitkä joukkueet pärjää eikä muuten mennyt yhtään vikaan. Kuitenkin viesti tarjosi hyvinkin vaiherikkaan ja jännittävän kisan, eikä peli ollut selvä ihan niin nopeasti kuin ajattelin. 

Aloitusosuudelta kärki tuli ryminällä vaihtoon isolla joukolla. Meidän Heini oli vahvasti tässä mukana. Aivan huippu suoritus! Lapuan Simpsiön rinnemaasto ei ole mikään helpoin ja useammalla oli tullut virhettä. Mä itse asiassa inhoan Simpsiötä, koska en ole koskaan siellä onnistunut. En Jukolassa vuonna 2007, en aluemestaruuskisoissa, en milloinkaan. Vaikeaksi tuon maaston tekee sen lukuisat polut siellä täällä, sadat kumpareet ja peitteiset rinteet. Jos oot väärällä käyrällä, on sieltä vaikeaa löytää sille oikealle. Ja kompassi tuntuu aina vinnaavan just sille väärälle käyrälle. Yhdellä sanalla; haasteellista.

Toisella osuudella erot kasvoivat. Meidän joukkueen Päivi tuli yleisörastille vielä hyvin, mutta sitten tuli pyörimistä. Päiviä harmitti, mutta sisukkaasti kaikki omat rastit sieltä kaivettiin ja viesti jatkui sijalla 10. Kolmannella osuudella Sari teki varmaa omaa suunnistustaan ja nosti meidät sijalle 8. Aika kaukana oltiin kärjestä ja piikkipaikalla veti Suomen maajoukkueen suunnistaja Sari Anttonen, joten tervemenoa vaan.

Alkupään reitti.

Mä sain lähteä matkaan ilman minkäänlaisia paineita. Kunhan nyt ok suunnistus tulisi, sillä piti ehtiä vielä myöhäiseen iltavuoroon. Heti ykköselle otin varman päälle ja kiersin polun kautta. Naps suoraan rastille. Kakkoselle suoraan kohti. Hiukan oikealta epävarmasti kaartaen, mutta osui kuitenkin suoraan rastille. Hyvä hyvä. Kolmoselle vasemmalta polun kautta ja neloselle lampi kiertäen oikealta polkuja hyödyntäen. Vitos rastille purtsia ja polkuja frisbeeradalla hyödyntäen ja varovainen lähestyminen rastille. 

Loppu pään reitti.

Tiesin, että yleisörastin (rasti 6) jälkeen luvassa oli haasteellisempaa maastoa, joten nyt tarkkana! Kuulutuksesta kuulin, että olin kuudentena. Väli seiska rastille oli pitkä. Alkuun purtsia ja lyhyttä polun pätkää ja loput suunnalla. Etenin hitaasti, halusin pysyä kartalla. Tuo kumpare tuossa, käyrää ja pienet jyrkänteet. Näin mennessäni ysi rastini ja yritin painaa mieleeni maastoa, että osaisin sitten tulla sinne näppärästi. Seiska löytyi ja samaten kasi, vaikka se oli niin keskellä tiheikköä kuin olla ja voi. Sitten sinne ysille. Luulin tulevani tielle suoraan rastin kohdalta, mutta todellisuudessa tulin hiukan ylempää ja ajauduin oikealta ohi. Pienestä jyrkänteestä sain nopeasti kiinni ja palan matkaa takaisin. Kympille suunnalla tarkasti karttaa lukien ja napsahti suoraan kohdalle. Tässä vaiheessa näin kaksi mutta naisankkuria. 11 rastille koukaten oikealta naisten kanssa ja sitten kohti 12 rastia. En tiedä minne muut naiset menivät, mutta heitä en enää nähnyt. Kaartaen välillä vasemmalta löytyi 12 rasti ja suureksi yllätyksekseni näin Merjan, joka lähti ankkuriosuudelle toisena, tulevan samalle rastille vasemmalta. Mietin, että mitä ihmettä ja meinasi alkaa jännittämään, mutta sain jotenkin pidettyä päänsuht kylmänä. Ihmettelin myös, minne ne kaksi muuta naista jäivät. Kenties meillä oli hajonta tässä. 13 rastille otin hiukan varman päälle polkua pitkin ja vilkuilin missä Merja tulee. Ja sitten lujaa kohti viimeistä rastia loppu viitoituksen päässä ja maaliin. Tässä vaiheessa kuulutuksesta kuulin, että kolmantena tuun maaliin! Olin ihan ihmeissäni, että voiko olla! Vilkuilin karttaa, että tuliko nyt varmasti kaikki rastiti haettua, jäikö joku kuitenkin välistä, voiko tämä olla mahdollista!

Palkintojen jaossa; 1. Seinäjoki, 2. Kurikka, 3. Ilmajoki

Ei pystynyt iloitsemaan vielä, sillä pelotti jos mä taas oon jotain mokannut. Vasta leimantarkastuksen jälkeen pystyi hymyilemään, sillä kaikki rastit oli niin kuin pitää. Huhhuh. Olipa taas hyvinkin vaiherikas viesti! Ja vihdoin mä onnistuin Simpsiöllä. Nuo pienet koukkaukset on mulle oikeasti pieniä, täysin virheetöntä suunnistussuoritusta tuskin tulee koskaan, mutta ratkaisevaa oli että suuret virheet jäi tekemättä. Mulle ratkaisevaa oli se, että pääsin ilman paineita lähtemään ja sain mennä ihan yksin. Heti kun näki toisia naisia, kärsi mun keskittyminen. 

Heini, Päivi, Sai ja minä.

Ai että olen niin iloinen koko joukkueen panoksesta, aivan mahtavaa!

Niin ja ehdin just ja just töihinkin. Ilman palkintojen jakoa olisin ehtinyt reilummin, mutta mielellään sitä laittaa elämän vähän tiukaksi tällaisten juttujen vuoksi 😀

Ilkka-lehdessä nimeni mainittu.

Ilmajoen miehet olivat myös hienosti viidensiä ja kuntien yhteistuloksissa oltiin kolmansia. On hienoa olla Ilmajokinen!

~Eija~