Yksi tämän vuoden "pääkisatapahtumista" oli viime lauantain Nuts Karhunkierros. Tavoitteeni nostaa kokonaiskilometrejä järjestelmällisesti ja hallittavasti saavutti 83 kilometrin tolpan, sillä mä pääsin ehjänä maaliin asti. Olipa jälleen huikea reissu niin kropan kuin mielen kestokyvyn rajoille. Keskeyttäminen ei onneksi vakavissaan tullut missään vaiheessa mieleenkään ja pahimmat syvänteetkin onnistuin väistämään, mutta ei se silti helppoa ollut. Jospa muutamalla sanalla ja kuvalla yritän fiilikset saada ulos näin pari päivää reissun jälkeen.
 |
| Lähtö selfie 😆 |
Nukuin juoksua edeltävän yön melko katkonaisesti. Oli kuuma ja sitten taas kylmä. Jännitti juoksu, jännitti heräänkö herätykseen klo.04.40, saanko aamupalaa alas ja jännitti tuleeko tästä mitään.
Kyllä, heräsin kellon soittoon täydestä unesta. Muu retkikunta nukkui. Hiivin vessaan, pukemaan ja syömään. Ulkona tihuutti vettä. Kävelin yllättävän rauhallisena kilometrin verran ylämäkeen, Rukan keskukseen, josta lähti 83 kilometrin bussit lähtöön klo.05.45. Oli valoisaa ja juoksijoita kerääntyi joka suunnasta. Bussiin pääsi heti sisälle ja hetkeksi silmät kiinni. Hörpin juotavaa ja Hautajärvellä vielä pikainen vessakäynti. Varustepussiin, joka toimitettiin maaliin, sulloin päällyshousut ja -takin, fleece-takin ja juomapullon. Hiukan viileä keli, mutta ei paha. Edelleen tihuutti vettä. Päällä polkujuoksukengät, pitkät juoksusukat, capri-trikoot, ohut pitkähihainen paita ja vielä sen päällä lyhyt hihainen paita. Tuubi-huivi kaulaan oli jäänyt kämpille. Hanskat kädessä ja tämän vuoden tuubihuivi päähän.
Kyllä, heräsin kellon soittoon täydestä unesta. Muu retkikunta nukkui. Hiivin vessaan, pukemaan ja syömään. Ulkona tihuutti vettä. Kävelin yllättävän rauhallisena kilometrin verran ylämäkeen, Rukan keskukseen, josta lähti 83 kilometrin bussit lähtöön klo.05.45. Oli valoisaa ja juoksijoita kerääntyi joka suunnasta. Bussiin pääsi heti sisälle ja hetkeksi silmät kiinni. Hörpin juotavaa ja Hautajärvellä vielä pikainen vessakäynti. Varustepussiin, joka toimitettiin maaliin, sulloin päällyshousut ja -takin, fleece-takin ja juomapullon. Hiukan viileä keli, mutta ei paha. Edelleen tihuutti vettä. Päällä polkujuoksukengät, pitkät juoksusukat, capri-trikoot, ohut pitkähihainen paita ja vielä sen päällä lyhyt hihainen paita. Tuubi-huivi kaulaan oli jäänyt kämpille. Hanskat kädessä ja tämän vuoden tuubihuivi päähän.
 |
| Lähtö Hautajärveltä (kuva;@aapolaiho) |
Lähtö tapahtui rauhallisesti tasan klo.07. Edellis kerroista oppineena, en jäänyt massan häntäpäähän, enkä edes keskivaiheille, vaan melko edestä hain paikkaa. Pääsin heti melko kivaa vauhtia leveällä polulla etenemään, vaikka polun kaventuessa juutuin yhden letkan hännille. Sykkeet pysyivät tuossa letkassa jopa alle 100. Näin mentiin useampi kilometri ja ohi vain ei päässyt. Lopulta vauhti oli mielestäni aivan liian hidasta ja eteneminen meni edellä olevan kantapäitä tuijottaessa. Oli pakko päästä ohi, joten laitoin vilkun vasemmalle ja puikkelehdin tuon noin 10 juoksijan letkan ohi. Ohitukset tein huikkaamalla että oikealta tai vasemmalta tuun ohi. Hyvin kanssajuoksijat antoivat tilaa ja kuulin, että joku lähti mun perässä myös ohittelemaan. Oi mikä ihana tunne, kun sai jatkaa omaa reippaampaa vauhtia eikä ketään ollut edessä!
Pitkän matkaa ohituksen jälkeen mun perässä tuli nainen ja mies jutellen. Mä pidin vauhtia ja he juttelivat ja sitä jutustelua oli mukava kuunnella. Miehen nimeä en tiedä, mutta nainen oli nimeltään Suvi. Yhdyin jutteluun, kun aloimme pohtia ehdimmekö ensimmäiseen huoltoomme ja siitä eteenpäin ennen kuin 55 kilometrin lähtö on. Jos emme ehdi huollosta ulos ennen klo.10, jäämme 55 juoksijoiden sumppuun ja se ei olisi kiva ja taas joutuisi hirveästi ohitella ja se vie turhaa energiaa. Vilkuilimme kelloa ja nostimme vauhtia. Kyllä me ehdittäisiin ja sitten maksimissaan 5 minuutin huolto ja nopeasti eteenpäin. 27,4 kilometriin Oulangan huoltoon ehdin ajassa 2:52.
Äkkiä drop bag jostain käsiin. Tyhjät geeli purkit ja banaanin kuoret roskiin, uudet tilalle ja lötköpötköt täyteen vettä. En vaihtanut kuivia hanskoja käteeni, vaan sulloin ne juoksuliivin isoon selkätaskuun. Harrin huikkasin auttamaan pullojen kanssa, sillä kylmillä sormilla en saanut niitä sujautettua takaisin liivin taskuun. Sähelsin energiatablettien kanssa. Kourallinen suklaata mukaan ja äkkiä eteenpäin. Iso kiitos Harrille avusta! Suvin kanssa päästiin lähes yhtäaikaa eteenpäin ja juuri pari minuuttia ennen 55 lähtöä, jes!
Pitkän matkaa ohituksen jälkeen mun perässä tuli nainen ja mies jutellen. Mä pidin vauhtia ja he juttelivat ja sitä jutustelua oli mukava kuunnella. Miehen nimeä en tiedä, mutta nainen oli nimeltään Suvi. Yhdyin jutteluun, kun aloimme pohtia ehdimmekö ensimmäiseen huoltoomme ja siitä eteenpäin ennen kuin 55 kilometrin lähtö on. Jos emme ehdi huollosta ulos ennen klo.10, jäämme 55 juoksijoiden sumppuun ja se ei olisi kiva ja taas joutuisi hirveästi ohitella ja se vie turhaa energiaa. Vilkuilimme kelloa ja nostimme vauhtia. Kyllä me ehdittäisiin ja sitten maksimissaan 5 minuutin huolto ja nopeasti eteenpäin. 27,4 kilometriin Oulangan huoltoon ehdin ajassa 2:52.
Äkkiä drop bag jostain käsiin. Tyhjät geeli purkit ja banaanin kuoret roskiin, uudet tilalle ja lötköpötköt täyteen vettä. En vaihtanut kuivia hanskoja käteeni, vaan sulloin ne juoksuliivin isoon selkätaskuun. Harrin huikkasin auttamaan pullojen kanssa, sillä kylmillä sormilla en saanut niitä sujautettua takaisin liivin taskuun. Sähelsin energiatablettien kanssa. Kourallinen suklaata mukaan ja äkkiä eteenpäin. Iso kiitos Harrille avusta! Suvin kanssa päästiin lähes yhtäaikaa eteenpäin ja juuri pari minuuttia ennen 55 lähtöä, jes!
 |
| Oulangan huollossa. (kuva; Harri) |
Tuossa vaiheessa oli aika voittajafiilis. Ja nyt oli mulle tuttua baanaa viime vuodelta. Tiesin, että pitkä pätkä eteenpäin olisi mukavaa neulaspolkua ja kauniita maisemia. Kropassa tuntui oikein sopivalta, vaikka kyllä sitä jo tiesi 30 kilometriä juosseensa epätasaisessa maastossa. Noin 10 minuutin jälkeen 55 kilometrin kärki porhalsi hurjaa vauhtia ohi ja sitten niitä sujahteli harvakseltaan oikealta ja vasemmalta.
Kädet lämpeni tässä vaiheessa, mutta hanskoja en ottanut pois käsistä kuin juomapulloja täyttäessä ja banaanin kuorta avatessa. Taktiikka laittaa joka 20 minuutin välein jotain suuhun, erityisesti juotavaa, toimi vielä tässä vaiheessa. 20 minuuttia menee kuitenkin todella nopeasti ja välillä tuo väli hieman venähti. Energiageelit upposivat oikein hyvin, banaani täytti vatsaa ihan parhaiten ja huollosta napattu suklaa oli ihan ok. Kuitenkaan omassa taskussa olleet suolapähkinät tai suklaa eivät tällä kertaa napanneet yhtään. Mustikkakeiton hörppiminen vauhdissa pillillä onnistui todella hyvin ja se oli hyvää ja menee ehdottomasti jatkoon. Juotavana oli toisessa puolen litran lötkössä laimeaa urheilujuomaa ja toisessa pelkkää vettä. Järjestäjien urheilujuomiin en sekaantunut.
Kädet lämpeni tässä vaiheessa, mutta hanskoja en ottanut pois käsistä kuin juomapulloja täyttäessä ja banaanin kuorta avatessa. Taktiikka laittaa joka 20 minuutin välein jotain suuhun, erityisesti juotavaa, toimi vielä tässä vaiheessa. 20 minuuttia menee kuitenkin todella nopeasti ja välillä tuo väli hieman venähti. Energiageelit upposivat oikein hyvin, banaani täytti vatsaa ihan parhaiten ja huollosta napattu suklaa oli ihan ok. Kuitenkaan omassa taskussa olleet suolapähkinät tai suklaa eivät tällä kertaa napanneet yhtään. Mustikkakeiton hörppiminen vauhdissa pillillä onnistui todella hyvin ja se oli hyvää ja menee ehdottomasti jatkoon. Juotavana oli toisessa puolen litran lötkössä laimeaa urheilujuomaa ja toisessa pelkkää vettä. Järjestäjien urheilujuomiin en sekaantunut.
 |
| (kuva; @aapolaiho) |
Oulangan huollosta seuraavan huoltoon, Juuman basecampiin oli matkaa sellaiset 32 kilometriä. Juoksu alkoi todenteolla tuntua. Välillä sattui vasempaan polveen, hetkellisesti lantioon ja myöhemmin oikeaan polveen. Jossain kohdassa myös muistan ihmetelleeni kipua oikeassa nivusessa, mutta jossain kohdassa kipu oli hävinnyt. Alaselkä väsyi ja luulin että vatsa jotenkin on menossa sekaisin kun siihenkin sattui, mutta ne olivatkin kyljen ja kylkiluuvälihakset jotka väsyivät tai ärsyyntyivät juoksuliivistä. En antanut ajatusten lähteä harhailemaan ja tuskailemaan kuinka paljon vielä on matkaa jäljellä, vaan pätkin matkaa paloiksi. Seuraava kohde oli Ison Karhunkierroksen liittyminen Pieneen Karhunkierrokseen. Kun tähän pääsin, hihkaisin ääneen ja ja seuraava kohde olisi basecamp. Suvi oli jäänyt tällä pitkällä välillä jonnekin mun taakse. Olin muutamia kertoja vilkuillut taakseni, näkyykö Suvia, mutta ei näkynyt. Yhden 83 kilometrin naisen olin ohittanut ja hän sanoi että olin nyt neljäntenä. Vau! Hän itse kertoi, että joutuu keskeyttämään Juumaan polvivaivan vuoksi. Harmillista.
Juuman basecampissa pullot taas täyteen vettä. Piti jälleen pyytää apuja pullojen korkkien kanssa. Järjestäjien pöydästä otin suolaa, sipsejä ja lisää banaania. Vilkuilin näkyykö Suvia tai muita saman matkan naisia, mutta ei näkynyt. Kilpailija-minä nosti päätään, sillä halusin pitää tuon neljännen sijan. Toki loppu matkalla päättäväisyys välillä petti ja huomasin huokailevani, että viides ja kuudeskin sija ovat ihan hyviä, että jos joku tulee ohi, niin ei haittaa.
Juuman basecampissa pullot taas täyteen vettä. Piti jälleen pyytää apuja pullojen korkkien kanssa. Järjestäjien pöydästä otin suolaa, sipsejä ja lisää banaania. Vilkuilin näkyykö Suvia tai muita saman matkan naisia, mutta ei näkynyt. Kilpailija-minä nosti päätään, sillä halusin pitää tuon neljännen sijan. Toki loppu matkalla päättäväisyys välillä petti ja huomasin huokailevani, että viides ja kuudeskin sija ovat ihan hyviä, että jos joku tulee ohi, niin ei haittaa.
 |
| (Kuva; @aapolaiho) |
Juuman basecampin jälkeen taakse jäivät komeat koskien pauhut, riippusillat ja jylhät jyrkänteet. Edessä oli tylsähkö pätkä kohti Konttaisen huoltoa. Väli oli 17 kilometriä. Väsy painoi todella paljon jaloissa. Joitain 34 kilometrin juoksijoita meni kevyin jaloin rallatellen ohi ja kateellisena katsoin heidän menoaan. Oma meno tuntui etanavauhdilta. Sattui aika moneen paikkaan. Märät juurakot ja kivet olivat liukkaita, mutta yllättävää kyllä, en kertaakaan kaatunut tai ollut edes kaatumaisillani. Kuitenkin väsyneenä sitä reaktiokyky heikkeneeja jalat ottavat huonosti vastaan alamäkien iskutusta, joten otin ne todella varovasti. Yleensä puikkelehdin alamäet sutjakkaasti alas ja nautin siitä, mutta nyt menin varman päälle kieli keskellä suuta. Ylämäet lähes kontin ylös. Siirsin ajatuksia pois lopun raaoista nousuista ja laskuista. Tiesin mitä on tulossa.
Epätoivoinen ajatus heräsi heinäkuun Pallas-Ylläksen 105 kilometrin juoksusta. Miten ikinä selviäisin siitä, kun tämäkin oli näin rankkaa! Mitäs muita matkoja siellä on, pitäisikö vielä vaihtaa. Pääsin muutama kirosanakin. Nyt piti kuitenkin hoitaa tämä alta pois ja Konttaisessa silmät kiinni vedin suolakurkkuja ja banaaneja. Juomapulloja en täyttänyt, sillä en enää ollut hetkeen pysynyt 20 minuutin syömistahdissa, eikä tehnyt mieli niitä mitä taskuista löytyi. Nyt sitten vaan nousuihin ja laskuihin. Tästä oli enää tuskaiset 7 kilometriä maaliin.
Ja ne nousut Rukan vaaroille on rankkoja. Ne laittoivat selän märäksi edellisenä päivänäkin kun Valtavaaran huipulla kävimme maisemia ihailemassa ja ne laittoi puuskuttamaan vajaan 80 kilometrin jälkeen. Kädet reisillä, koko kroppa töissä. Joissain kohdissa oli köysiä joista sai ottaa käsillä tukea. Nousu ja lasku toisen perään. Juoksin aina kun mahdollista, eli vaarojen päällä. Laskut meni askareshyssyä, juoksuksi ei sitä voi sanoa. Maisemia ei näkynyt, kun koko matkan kestänyt sade jatkui edelleen. Jossain kohdassa se kai oli hetkeksi lakannut, mutta mä en sitä ollut huomannut. Vaatteet olivat ihan märät, kuivia hanskojakaan en ollut vaihtanut. Vaarojen päällä käynyt tuuli oli todella kylmä, pysähtyä ei tehnyt mieli. Mutta mikä ilo sisällä kupli, kun matka eteni, kilometrit vähenivät ja seuraava edessä kohoava nousu tuli kiivettyä ylös. Kaksi naista oli kannustamassa viimeisen nousun juurella. Tieto, että tämä on viimeinen, oli jotain niin ihanaa, vaikka tuo viimeinen ei antanut yhtään armoa. Meitä oli siinä useampi repimässä itsestä viimeisiä askeleita. Aivan nauratti kun huojuimme ja horjahtelimme toisiimme. Viimeisen nousun jälkeen pääsi vielä viimeiseen laskuun ja sen laitoin juoksuksi. Musiikki ja kuulutus pauhasi alhaalta Rukalta ja mikä fiilis juosta punaista mattoa pitkin maaliin.
Epätoivoinen ajatus heräsi heinäkuun Pallas-Ylläksen 105 kilometrin juoksusta. Miten ikinä selviäisin siitä, kun tämäkin oli näin rankkaa! Mitäs muita matkoja siellä on, pitäisikö vielä vaihtaa. Pääsin muutama kirosanakin. Nyt piti kuitenkin hoitaa tämä alta pois ja Konttaisessa silmät kiinni vedin suolakurkkuja ja banaaneja. Juomapulloja en täyttänyt, sillä en enää ollut hetkeen pysynyt 20 minuutin syömistahdissa, eikä tehnyt mieli niitä mitä taskuista löytyi. Nyt sitten vaan nousuihin ja laskuihin. Tästä oli enää tuskaiset 7 kilometriä maaliin.
Ja ne nousut Rukan vaaroille on rankkoja. Ne laittoivat selän märäksi edellisenä päivänäkin kun Valtavaaran huipulla kävimme maisemia ihailemassa ja ne laittoi puuskuttamaan vajaan 80 kilometrin jälkeen. Kädet reisillä, koko kroppa töissä. Joissain kohdissa oli köysiä joista sai ottaa käsillä tukea. Nousu ja lasku toisen perään. Juoksin aina kun mahdollista, eli vaarojen päällä. Laskut meni askareshyssyä, juoksuksi ei sitä voi sanoa. Maisemia ei näkynyt, kun koko matkan kestänyt sade jatkui edelleen. Jossain kohdassa se kai oli hetkeksi lakannut, mutta mä en sitä ollut huomannut. Vaatteet olivat ihan märät, kuivia hanskojakaan en ollut vaihtanut. Vaarojen päällä käynyt tuuli oli todella kylmä, pysähtyä ei tehnyt mieli. Mutta mikä ilo sisällä kupli, kun matka eteni, kilometrit vähenivät ja seuraava edessä kohoava nousu tuli kiivettyä ylös. Kaksi naista oli kannustamassa viimeisen nousun juurella. Tieto, että tämä on viimeinen, oli jotain niin ihanaa, vaikka tuo viimeinen ei antanut yhtään armoa. Meitä oli siinä useampi repimässä itsestä viimeisiä askeleita. Aivan nauratti kun huojuimme ja horjahtelimme toisiimme. Viimeisen nousun jälkeen pääsi vielä viimeiseen laskuun ja sen laitoin juoksuksi. Musiikki ja kuulutus pauhasi alhaalta Rukalta ja mikä fiilis juosta punaista mattoa pitkin maaliin.
 |
| Maalissa! (kuva; Tuomo) |
Olo oli aivan loppu, en olisi yhtään jaksanut pitempään. Nopeasti ensi fiilikset Tuomon kanssa, joka odotteli veljeään maaliin. Sitten hoipertelin alas parkkihalliin hakemaan varustepussejani. Istuin piiiitkän tovin hallin lattialla. Kiskoin märät paidat ja hanskat pois, kuiva fleece päälle. Harmikseni toinen kuiva hanska oli pudonnut jonnekin matkan varrelle, joten kuivaa en saanut sormille kuin yhden hanskan verran. Hiukan huimasi ja tärisytti. Kävin syömässä melko mausteisen kasviskeiton, heitin parit viestit että elossa ollaan ja lähdin taapertamaan mäkeä alas kämpille. Aika tuskaisen näköistä se varmasti oli. Kämpillä heti kaikki vaatteet pois, kenkien suihkutus ja monen monta minuuttia seisoin kuuman suihkun alla. Juoksun jälkeen tuli todella kylmä! Pari kerrosta vaatetta päälle, pepsiä ja sipsiä viereen ja peiton alle.
Miehet olivat kalassa ja nopeiden aika-arvioiden mukaan laskimme, että ehtisimme ottamaan Niinan 34 kilometrin matkalta maaliin vastaan. Mutta mä en suostunut lähteä kävelemään taas mäkeen, joten sovittiin että tulevat mut hakemaan kämpiltä autolla. Ehdimme juuri sopivasti maalialueelle että näin Sarin maaliintulon ja pian tuli Niinakin. Niina on niin monet kerrat ollut mua vastassa, joten oli ihana tällä kertaa vaihtaa rooleja. Huippu suorituksella ja fiiliksellä sieltä tultiin ja kuulemma olisi vielä voinut jatkaa samanlaista alamäkeä kilometri tolkulla eteenpäin.
Miehet olivat kalassa ja nopeiden aika-arvioiden mukaan laskimme, että ehtisimme ottamaan Niinan 34 kilometrin matkalta maaliin vastaan. Mutta mä en suostunut lähteä kävelemään taas mäkeen, joten sovittiin että tulevat mut hakemaan kämpiltä autolla. Ehdimme juuri sopivasti maalialueelle että näin Sarin maaliintulon ja pian tuli Niinakin. Niina on niin monet kerrat ollut mua vastassa, joten oli ihana tällä kertaa vaihtaa rooleja. Huippu suorituksella ja fiiliksellä sieltä tultiin ja kuulemma olisi vielä voinut jatkaa samanlaista alamäkeä kilometri tolkulla eteenpäin.
Mun lopullinen aika oli 10:16:13 ja sijoitus naisten sarjassa 4. 😊
Olen todella tyytyväinen. Tavoite oli juosta alle 12 tuntia, varovaisesti lähemmäs 11 tuntia. Tavoite oli myös päästä 10 sakkiin, varovaisesti 5 sakkiin. Kaikki tavoitteet täyttyivät tällä kertaa! Tuolla ajalla olisi viime vuonna voittanut, tänä vuonna voittaja pinkoi mua vajaa 40 minuuttia kovempaa. Etukäteen reittiä kuvailtiin ennätys nopeaksi ja ennätyksiä tehtiinkin. Keli ei mielestäni ollut sateen aiheuttaman liukkauden vuoksi nopea, mutta reitille talven aikana levitetyt pitkät sorapätkät nopeutti matkan tekoa huomattavasti. Viime vuoden lämmin keli asetti haasteen nesteytykselle, mutta tänä vuonna kylmyys saattoi myös tehdä tepposet. Porukkaa oli todella paljon ja ikävää oli, se että jotkut joutuivat jonottamaan riippusilloille pääsyä useita minuutteja, jopa puoli tuntia. Siinä seisoskellessa tulee äkkiä kylmä ja aika tuhraantuu ihan hirveästi. Itse en joutunut jonottelemaan, mutta ei se kaukana olisi ollut jos 55 kilometrin juoksijat olisivat ehtineet lähteä edelle. Vastaisuudessa osallistuja määrää voisi muutamalla sadalla pudottaa, tai porrastaa lähtöjä vielä radikaalimmin. Tapahtuman elämyksellisyyttä se ei pois veisi, mutta mahdollistaisi kaikille oman suorituksen.
Olen todella tyytyväinen. Tavoite oli juosta alle 12 tuntia, varovaisesti lähemmäs 11 tuntia. Tavoite oli myös päästä 10 sakkiin, varovaisesti 5 sakkiin. Kaikki tavoitteet täyttyivät tällä kertaa! Tuolla ajalla olisi viime vuonna voittanut, tänä vuonna voittaja pinkoi mua vajaa 40 minuuttia kovempaa. Etukäteen reittiä kuvailtiin ennätys nopeaksi ja ennätyksiä tehtiinkin. Keli ei mielestäni ollut sateen aiheuttaman liukkauden vuoksi nopea, mutta reitille talven aikana levitetyt pitkät sorapätkät nopeutti matkan tekoa huomattavasti. Viime vuoden lämmin keli asetti haasteen nesteytykselle, mutta tänä vuonna kylmyys saattoi myös tehdä tepposet. Porukkaa oli todella paljon ja ikävää oli, se että jotkut joutuivat jonottamaan riippusilloille pääsyä useita minuutteja, jopa puoli tuntia. Siinä seisoskellessa tulee äkkiä kylmä ja aika tuhraantuu ihan hirveästi. Itse en joutunut jonottelemaan, mutta ei se kaukana olisi ollut jos 55 kilometrin juoksijat olisivat ehtineet lähteä edelle. Vastaisuudessa osallistuja määrää voisi muutamalla sadalla pudottaa, tai porrastaa lähtöjä vielä radikaalimmin. Tapahtuman elämyksellisyyttä se ei pois veisi, mutta mahdollistaisi kaikille oman suorituksen.
 |
| Minä ja Niina muistomitalien kanssa. |
Olihan taas reissu mitä muistella!
Iso kiitos kaikille hengessä mukana juosseille, kaikista niistä tsempeistä ja onnitteluista! Ihania kohtaamisia poluilla, somessa ja arjessa!
Ja kiitos taas retkikuntamme Niina, Harri ja Tero 💓
~Eija~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti