Aurinkoinen SM-pysu viikonloppu

Viime perjantaina töiden jälkeen Marjan kanssa Etelä-Suomeen päin ajellessa, en olisi voinut kuvitellakaan millainen viikonloppu on edessä. Olimme matkalla pyöräsuunnistuksen SM-kisoihin Vihdin Ojakkalaan. Välietappina oli Ideapark-Lempäälän vaunuparkki, jossa yövyimme Marjan matkailuautossa. Ihmettelin jälleen kerran ääneen ,mitä ihmettä lähden tällaisiin kisoihin, joita en varsinaisesti ole edes harjoitellut kuluneen vuoden aikana. Mun pyöräsuunnistus harjoitukset ja kisat kun ovat laskettavissa yhden käden sormissa. Ystäväni tsemppasi viestillä, että mitään hävittävää ei ole ja se oli niin totta. 

Pyörä valmiina matkaan.

 Sain nukuttua hyvin ja aamupalan jälkeen jatkoimme matkaa kisakeskukseen jossa olimmekin ajoissa perillä. Tykkään, että on aikaa rauhassa katsoa paikat, hakea kisamateriaalit, tarkistaa varusteet ja tietysti jännittää. Pyöräsuunnistuksessa hyvinkin oleellinen asia on pyörä. Mulla olikin haastetta osata kiinnittää lesta paikoilleen, kun se kuljetuksen ajaksi otettiin irti. Onneksi saatiin apua ja nyt sen osaan! Karttateline paikalleen. Vaihteiden ja jarrujen tarkistus. Kaikki oli ok. Enkä olisi kyllä mitään osannut tehdä jos jotain olisi pyörässä ilmennyt.

Lauantaina oli sprinttikisa. Daamit 40 sarjassa se oli lyhintä polkureittiä 6,1 km. Lyhin ei kuitenkaan aina tarkoita sitä että se olisi nopein. Lähtöön oli matkaa 5 kilometriä pitkin asfalttia. Siinä sai rauhoiteltua levotonta mieltä. Lähdössä kutsuttiin 4 minuuttia ennen lähtöä viivalle. EmitTag nollaus, mallikartan silmäilyä ja minuutti ennen lähtöä sai karttanipun telineeseen pujoteltavaksi. Siinä ehti hetken silmäillä ensimmäiset rastivälit ja sitten matkaan. 

Sprintin kartta 1.

 Ykköselle katua pitkin ja pisto puiston puolelle rastille. Takaisin kadulle ja ja siirtyminen ylemmälle kadulle. Sydän hakkasi tuhatta ja sataa. Kurvasin kadulta polulle joka vei rinnettä ylös. Olin kovin epävarma lähdinkö oikeasta kohdasta. Olin polkuviidakossa ja menin sekaisin! Ylös mäkeen ja sitten epäröin ja lähdin vasemmalle. Virhe! Tulin lähelle isoa tietä. Nopeasti käännös oikealle ja sormet ristissä toivoin löytäväni rastille. Jostain ihmeestä omalle rastilleni löysin. Mutta kyllä suututti! Nyt jälkeen päin karttaa tutkiessa oletan olleeni ihan oikealla polulla, mutta tein virheen kun hätäilin. Pyöräsuunnistus kartoissa on todella vähän karttamerkkejä maastosta. Isot kivet, jyrkänteet ja kumpareet puuttuu. Näitä kaipasin että olisin saanut varmistuksen missä kohdassa polkua menen. 

Kakkos rastin virheestä suivaannuin ja lähdin reippaasti polkemaan seuraaville rasteille. Suutuspäissäni poljin kaikki mahdolliset ylämäetkin. Rauhoituin suunnistamaan. Ja onneksi seuraavat rastivälit menikin ihan hyvin. Kartanvaihto oli kuudennella rastilla ja sen jälkeen olikin nopeat ja simppelit siirtymiset hiekkakuopan reunalle. 

Marjan kanssa oli etukäteen puhetta, että tuo kuoppa kannattaa kiertää vasemmalta. Kuitenkin itse kisassa me molemmat kierrettiin se oikealta. Rasti oli oikealta kierrettäessä paljon lähempänä ja suht hyvää alustaa, mutta rastia lähestyttäessä piti nousta hankalaa mäkeä ylös. Siinä kohdassa homma meni pyörän taluttamiseksi. Viimeiselle rastille pujottelu oli myös haastavaa. En oikein vieläkään tiedä miten se olisi pitänyt mennä. 

Maalissa olo oli harmistunut. Oli tunne , että ei sujunut, vaikka hyviäkin pätkiä oli. Vasta autolla tutkin tuloksia ja yllätyksekseni tulinkin neljänneksi! Voittajalle hävisin vajaa 3 minuuttia ja pronssista jäin reilu 40 sekuntia. Mun aika oli 27:27. Aika hurjaa. Mieli keikahti iloiseksi! 

Jännittävä suunnistaja. 

 Yövyimme caravan alueella ihan Nuuksion kansallispuiston tuntumassa. Tein kevyen juoksulenkin maastossa ja sitten palauteltiin järvessä ja saunassa. Oli ihanan lämmin keli. 

Hyvin nukutun yön jälkeen taas kisakeskukseen. Samat toimet kuin eilen. Jälleen myös jännitti. Lähtöön taas 5 kilometriä. Sunnuntaina oli pitkätmatkat ja meidän sarjassa se oli lyhintä polkureittiä 13,3 km. Tavoitteena oli tehdä rauhallisempaa suunnistusta ja polkea selvät välit omaa kovaa. Ennen lähtöä jo huomasin, että mun pyörässä jokin naksuu. En saanut syytä selville, ehkä jokin ruuvi on pyörässä löysällä, mutta pyörän käyttöön se ei vaikuttanut. Naksutus kuului koko matkan ajan. 

Metsässä rastit olivat tällaisia. 

 Suunnistus lähti ihan hyvin liikkeelle kunnes kolmannelle rastille tuli epäröintiä. Ei toki samanlainen kuin edellis päivän kakkos rastille. Pakotin itseni rauhoittumaan. Kuudennella rastilla oli jälleen kartan vaihto.

Pitkänmatkan kartta 1. 

 Kartan vaihdon jälkeen kiersin turhan polkukierron  kun olisi kannattanut mennä suoraan metsän poikki. Laskettelurinnettä olisi kannattanut mennä alas ja kiertää seiska rastille vasemmalta, mutta mä lähdinkin oikealta ja tein siellä yhden tyhmän polku koukun. Seuraavat välit meni ihan ok, mutta kyllä tuo mäkien nouseminen ylös alas väsytti niin reidet ja mun alaselkä kipeytyi, todennäköisesti sen vuoksi että se väsyi. Rastilla 13 oli viimeinen kartan vaihto. 

Taas mentiin hiekkakuopan reunalle. Mulle oli hiukan epäselvää karttamerkeissä, saiko tien ylittää muista kuin merkityistä alituskohdista, joten otin varman päälle ja kiersin alikulun kautta. Hiekkakuopan kiersin nyt vasemmalta. Viimeiselle rastille meno oli taas haastava ja kiire oli jo maaliin. Painoin ryteikön läpi ja siinä rytäkässä sääret saivat aikamoiset naarmut.  

Pitkänmatkan kartta 2.

 Maalissa oli helpottunut olo. Aikaa meni 58 minuuttia. Parhaani tein, mutta ei ollut suoritus virheetön. Tulostaululla oli mulle iloinen yllätys että olin kolmas! Voitin SM-pronssia! Voittajaan oli toki yli 6 minuuttia ja hopeaankin yli 5 minuuttia, mutta sitten muut jäivätkin mun taakse. Aivan huikea tunne! Tämä oli mun toinen SM-mitali ja ensimmäinen henkilökohtainen 🙂

Palkintojen jaossa. 

 Pyöräsuunnistus ei ole mikään massalaji, enemmänkin harrastajia saisi olla. Mun sarjassa oli lauantaina 11 osallistujaa ja sunnuntaina 10. 

Lajissa on merkitystä myös välineillä. Maastopyörä on mielestäni ihan ehdoton, mutta niissäkin on valtavasti eroja. Vaikka omani ennen kisoja oli huollettu erinomaisesti, ei se kuitenkaan ole ihan tähän lajiin tarkoitettu. Teräsrunko on raskas kun vertaa hiilikuiturunkoon. Mä en uskalla polkea lukkopolkimilla, mutta suurimmalla osalla sellaiset on. Mun pyörän säädöt ei taida olla ihan nappiin, sillä mun selkä väsyy pitemmissä pyöräilyissä. Kannustava tuomio muiden suusta oli, että annan tasoitusta pyörälläni. No yritän peitota sen sisukkuudellani. Ja jospa alan nyt säästämään uuteen ja kevyempään pyörään. 

SM-pronssia! 

Mutta olipa hieno viikonloppu!

Iso kiitos kuuluu Marjalle, jota ilman reissu olisi jäänyt tekemättä. Myös kiitos pyöräni huoltamisesta Juhalle ja Harrille.

Ja tietysti kiitos kotiin, että sain taas huidella pitkin metsiä rastien perässä 😊

~Eija~