Mitskut kotiin

 Parisen viikkoa sitten kysyin ohimennen 10 vee tyttäreltäni haluaisiko hän lähteä alueemme yösuunnistus ja pyöräsuunnistusmestaruuskisoihin, niissä kun molemmissa olisi hänelle sarja. Yllätyksekseni tytär oli heti valmis lähtemään. Onnekseni multa löytyi jo valmiiksi kaksi lamppua, jotka sopivat yösuunnistukseen, mutta muuten tyttärellä ei ollut yhtään kokemusta pimeässä suunnistamisesta. Pyöräsuunnistuksen osalta tuossa vaiheessa puuttuivat vielä tyttäreltä asianmukainen pyörä ja karttateline, sekä kokemusta polkea maastossa, puhumattakaan että suunnistaisi samalla. Näiden ei kuitenkaan annettu olla esteitä, joita ei voisi ylittää.

Perjantai illan pimentyessä meidän jännitys vain lisääntyi. Oli pilvistä ja sitten alkoi vähän sataakin. Onneksi muuten oli lämmin keli. Meiltä reilun 10 minuutin ajomatkan päässä olevalla kisapaikalla oli luottavainen mieli. Kilpailuohjeissa mainittiin, että lasten rata sopii myös ensikertalaisille ja että se tukeutuu pururataan. Tuo pururata on meille erittäin tuttu, koska se on lähin paikka jossa käymme talvisin hiihtämässä. Uskalsin luottaa, että tytär selviää koitoksesta paremmin kuin itse ensimmäisistä yökisoista joskus 16 vuotiaana. Nyt lähdin pimeään metsään 3 minuuttia ennen tytärtä. Mennessäni omalle kakkoselleni, näin tyttären määrätietoisesti suunnistavan pururadalla, joten oma mieli hiukan huojentui. Ei sillä etteikö matkalla ajatukset olisi olleet välillä tyttäressä.

Yösuunnistuskisan saalis päivänvalossa.

Lopulta meillä molemmilla meni tosi hyvin. Tytär oli suunnistanut tosi hyvin, kaikki rastit löytyi, rata oli sitä mitä luvattiinkin ja tytär oli aivan innoissaan pimeässä metsässä suunnistamisesta. Tytär oli sarjansa toinen! Mulla tuli ykköselle ja kakkoselle pientä haparointia, mutta sitten pakotin malttamaan mieleni ja hitaalla vauhdilla etenin tarkasti suunnalla. Oli haasteellista, raskasta maastoa ja pimeää. Tällä kertaa oma suoritus kuitenkin riitti sarjan voittoon.

10 vee tytär lähdössä elämänsä aikaan pysu-kisaan.

Lauantai aamulla pakattiin pyörät autoon, tarkistettiin tarvittavat varusteet ja tehtiin eväät ja suunnattiin Vaasaan. Vuorossa oli pyöräsuunnistuksen aluemestaruuskisat, jotka olivat samalla kansalliset. Viikko aikaisemmin olin hakenut itselleni hiukan edellistä isomman karttatelineen ja tytär sai mun vanhan. Olimme myös hakeneet tyttärelle pyörän ja kerran ehdimme käydä metsässä polkemassa vajaa 25 kilometriä. Tutkimme viime hetkessä vielä mun vanhoja pyöräsuunnistuskarttoja ja yritin antaa parhaat mahdolliset ohjeet tähän lajiin. Tärkein ohjeeni oli mennä ihan rauhassa ja pysähdellä niin usein kun siltä tuntui. 

Tyttären sprinttikartta.

Lauantaina oli pitkämatka, joka tarkoitti tyttärellä D11-sarjassa 6,8km lyhintä reittiä. Hyvin meni, sillä hyväksytty suoritus ja iloinen mieli oli tärkeintä. Tytär oli noudattanut ohjeitani ja mennyt rauhassa ja pysyi hyvin kartalla. Vaihteiden kanssa oli ollut hankaluuksia, kun mäkeen oli jäänyt liian iso vaihde päälle, eikä silloin oikein polkemisesta tule mitään. Mutta tämänkin oppii aikanaan.

Sunnuntaina tehtiin aamulla samat valmistelut ja taas Vaasaan. Nyt oli sprintti ja tyttärellä se oli 3,7km lyhintä reittiä. Taas oli kivaa ja hyvin meni, vaikka oli kerran joutunut kysymään toiselta suunnistajalta missä ollaan. Palkintona tuli molemmilta päiviltä aluemestaruudet :) Oon niin iloinen tyttären viikonlopun suorituksista, mutta erityisesti asenteesta jolla kisoihin lähti.

Pitkällämatkalla pöpelikössä.

Niin olin mäkin polkemassa molempina päivinä. Mulla oli lauanatina 24,9km lyhintä reittiä, mutta matkaa retkelle tuli mun mittarin mukaan yli 26 kilometriä. Alku oli todella teknistä juurakko-kivikko-polkua, jossa mulla ei taidot riitä polkemaan. Pyörän talutus-juoksuksi meni, mutta niin pääsi oikein hyvin etenemään kun vertasi yhtä aikaa polulla polkeviin. Sateet olivat tehneet polut todella liukkaiksi ja kuraisiksi. Ensiksi yritin väistellä pahimpia kurapaikkoja, mutta lopulta sitä oli naamaa myöten sotkussa. Yksi polun pätkäkin oli kuin kynnöspeltoa, siis ihan hirveetä. Ajattelin, että tulee pitkä retki, sillä meno oli hidasta ja rankkaa. Onneksi kutos rastin jälkeen, ennen puoltaväliä päästiin poljettavammille poluille ja sai vauhtiakin alle. Tuli pieniä virheitä, useita pysähdyksiä polkujen risteyksissä ja ajattelin, että mulla on mennyt aivan turkasen kauan, 1:48:51. Yllätyin, että voitin sarjani yli viidellä minuutilla.

Sprintissä rastilta lähdössä. Emit-leimaus ei onnistu vauhdissa, joten on aina pakko pysähtyä rastilla ja irrottaa ainakin toinen jalka.

Sunnuntain sprintissä heti kartan saatuani intoilin että nyt tulee kivaa. Pikaisella silmäyksellä luvassa oli kovaa alustaa, ei teknistä polkua ollenkaan. Tästä mä nautin, niin kuin tykkään normi sprintistäkin, kun saa mennä niin lujaa kuin kartan luku ja kunto antaa myöden. Lukkopolkimilla toimiminenkin jo sujuu niin hyvin, että irrottelut sujuu alitajuisesti. En muuten kaatunut kertaakaan viikonlopun aikana, se on aika hyvin.

Oli kivaa ja voitin sarjani :) Meillä oli aika hyvä viikonloppu, kotiin tuomisina yksi aluemestaruus hopea ja viisi kultaa.

Meidän perheen viikonlopun saalis.

Viikonloppuna olin myös töissä, yövuoroissa. Ei voi sanoa etteikö olisi hetkittäin väsyttänyt. Muilla työvuoroilla en olisi kisoihin ehtinyt, joten tämä järjestely oli ihan itse toivottu. Nyt onkin sitten viikon vapaat edessä, jotka järjestelin pyöräsuunnistuksen MM-kisoja ajatellen. No MM-kisoja ei koronan vuoksi ole, mutta tilalla on pyöräsuunnistuksen kansalliset perjantaina ja lauantaina ja SM-erikoispitkät sunnuntaina. Marjan kanssa lähdetään, koska nuo vapaatkin saimme järjestymään. Otan reissun hiukan kuin loman Lahden seudulle. Yritän kirjoitella reissusta loppu viikosta.

~Eija~

Lomaviikon reipas 166 km maaliin asti

Torisevan rotkojärvet sijaitsevat Virroilla, meiltä Ilmajoelta reippaan tunnin ajomatkan päässä. Ei siis kaukana, mutta en muista olleeni rotkoja aikaisemmin ihastelemassa. Nyt lomaviikko ja peruuntuneet viikonloppu menot mahdollistivat perheretken tähän mennessä kevään kauneimpana ja lämpimimpänä päivänä. Eväät siis reppuun, lapset autoon ja mukaan vaihtopaita ja sukat, sillä pitihän mun päästä myös Torisevatrailin reittiä juoksemaan.

Alainen Toriseva järvi

Ystäväni Niina suositteli kiertämään merkityn luontopolun vastakarvaan ja tällöin parhaimmat maisemat olisivat lopussa. Auto jätettiin Alainen järven läheiselle parkkikselle. Käveleskelimme kahvimajalle, joka toki ei auki ollut. Sieltä kallioilta jo aukesi näkymä jylhään rotkomaisemaan. Opasteet polulle löytyivät vessan takaa ja heti bongasin jo trailinkin merkkejä, hienoa.

Metsäpuro.

Heinä- ja sorametsäteitä, neulaspolkua vanhassa metsässä, puron vartta harjun pohjalla ja valitettavasti myös pitkähköltä tuntuva pikitie pätkä. Jo ensimmäisellä kilometrillä kaikilta lähti takit päältä ja lopulta lapsilta myös pitkähihaiset paidat. Aurinko paistoi ja oli ihanan lämmin. Kerran jo tytöt kahlasviat polvia myöden joessa virkistykseksi. Nuorin myös pulahti Torisevan kylmään veteen taukopaikalla, joita luontopolun varrella oli kaksi. Me valitsimme nuotiopaikan joka oli ihan Alainen järven etelä päässä. Siisti paikka, polttopuitakin oli ja saimme olla ihan omalla porukalla kun yksi pariskunta lähti juuri ennen meitä pois. 

Näkymä etelästä päin rotkoille.

Parhaat maisemat ja sydämen tykytykset todella säästyivät loppuun. Pääsimme kiipeämään rotkojen päälle ja mä olin sydän syrjällä nappaamassa lasten paidan helmoista kiinni etteivät vaan putoaisi. Lapsia ei huimannut, saati pelottanut.

Joka tapauksessa kaunis luonnon luomaama paikka, vaikka ihmisen tekemä valtatie ja sen aiheuttama meteli häiritsi kokonaisuutta. Kanssa ihmiset poluilla olivat iloisia, eikä meitä siellä ruuhkaksi asti ollut. Rotkojen päällä oli selvästi teknisempää polkua, kun muualla pääsi suht helppoa alustaa. Märkää tai liukasta ei ollut. Merkinnät olivat punaisia maalijälkiä puissa ja tolpissa sekä kunnon viittoja.

Luontopolku on 6,5 kilometriä pitkä. Leppoisan kävelyn jälkeen mä lähdin vielä juosten kiertämään Torisevatrailin 10,5 kilometrin lenkkiä. Somesta olin lukenut että maastoon on kympin lisäksi merkitty 3,5 ja 5 kilometrin reitit. Löytyi myös vihko, johon sai kirjoittaa puumerkkinsä ja matkan minkä kiersi.

Lähdin Kahvimajalta ja nyt toiseen kiertosuuntaan kuin olimme luontopolun kiertäneet. Rotkojen jälkeen reitti kaarsi heti vasemmalle menemättä ollenkaan pikitiellä - hieno homma. Mukavaa metsätietä, kapeaa polkua ja pian olinkin jo raviradalla, josta kisareitti virallisesti lähtee. Raviradalla en kuitenkaan nähnyt yhden yhtä reittmerkkiä, enkä tiennyt kuuluuko rata kiertää, joten kiersin sen ja lähdin samaa polkua kuin olin tullutkin. Metsän puolella merkinnät olivat taas hyvät eikä reitiltä voinut eksyä. Kolmasti tuli eteen juomapisteen lähestymis ilmoitus, mutta tänä lauantaina ei juottajia paikalla näkynyt. Kurkkua kyllä kuivasi mutta virkistystä sai vain jalat kun ylitti märkää kosteikkoa. Mukavasti oli nousua ja vastapainona alamäkiä, kivikkoa, mutta myös ihanaa neulaspolkua. 

Lähtö parkkikselta ja mahdollisesti raviradan kiertäminen toivat lisämatkaa sen verran, että mittari ranteessa näytti matkaksi 11,7 km. Autolla pikaiset naaman ja jalkojen pesut, vaatteiden vaihto ja puoli litraa juotavaa. Sitten kotimatkalle.

Kotona nautimme tovin jos toisen ihanasta illasta terassilla. Lopulta oli aika lähteä vielä päivän toiselle lenkille, että ei sunnuntaille jäisi liikaa hommia. Saunalenkkinä kiersin kotikulmilla 10,6 kilometriä, joten lauantai päivän kokonaissaldoksi tuli 22,3 kilometriä. 

Launtain lenkit juostu.

Tänään sunnuntai aamulla, ja lomaviikkoni viimmeisenä päivänä laitoin oikein kellon herättämään, mutta heräsin kuitenkin ennen sen soimista. Lähdin Seinäjoelle Ninnin seuraksi juoksemaan tasavauhtisen 20 kilometrin lenkin. Ja sehän me juostiin lämpenevässä aamupäivässä ja joissain kohdissa vastatuulen kiusaamina. Mukava lenkki ja päätös lomaviikon juoksuille. Kiitos Ninni seurasta :)! 

Lopulliset juoksukilometrit oli 167,3. Mun ennätys viikkokilometrit, jihuu! Ja eniten iloitsen siitä, että kroppa kesti ja jaksoi juoksemisen todella hyvin. Ilman lomaa, ilman lasten menemistä taas kouluun, ilman huippu kelejä ja ilman omaa päättäväisyyttä tavoite olisi jäänyt kauas.

166km "maalissa" Seinäjoella.

Erityisesti eilen lauantaina oli hiukan haikea olo, kun oikeasti olisi pitänyt oman arvion mukaan alkuillasta olla  NUTS Karhunkierroksen perusmatkan maalissa. Henkisesti koen, että olisin ollut siihen valmis ja kulunut viikko vahvisti fiilistä, että mahdollisesti kroppakin siihen olisi pystynyt. Onhan se eri asia taivaltaa 166 kilometriä yhteen putkeen ja sitä kokemusta lähden sitten vuoden päästä hakemaan. Nyt Rukalla on vielä valtavasti lunta. Matka olisi ollut rankka, ikimuistoinen, kipeä, iloa, taistelua ja toivottavasti mahdollisimman monella maaliin pääsyä. Kuitenkin toivon, että ensi vuonna olisi paremmat olosuhteet, eli lunta ihan vain maltillisesti.

Loma loppuu. Huomenna töihin  ja sitä se on koko viikko. Onneksi loppu viikosta taas kivaa retkeilyä tiedossa. Hyvää toukokuun viimeistä viikkoa kaikille!

~Eija~

P.S. Muistelin aikaisemmin että viime vuonna oli niin hieno keli NUTS Karhunkierroksella. No, paluu blogin postaukseen KK 83km matkalle muistuttaa, ettei se aivan niin ollut. Kylmähän siellä oli ja satoi ja yhdessä kuvassa takana näkyy kasa luntakin! Aika todella kultaa muistot ;)

Pääsiäisen virtuaalipolkujuoksukisa

Tänä vuonna lapset eivät virpomaan naapurustoon päässeet ja sehän tietysti harmitti heitä. Jotain piti tilalle keksiä, sillä eihän Pääsiäisherkut voi noin vain syliin tippua. Syntyi idea, että kierretään meidän takapihalla olevaa vajaan kilometrin lenkkiä ja aina yhdestä kierroksesta saa jonkun herkun. Tyttäret innostuivat heti ja 10 vee ilmoitti juoksevansa 25 kierrosta ja 8 vee 10 kierrosta. 25 kierrosta olisi yli 22 kilometriä ja 10 kierrosta 9 kilometriä.

Sitten somessa silmiin osui NUTS virtuaalipolkujuoksukisa Pääsiäiseksi. Matkoina oli 10 kilometriä tai puolimaraton. Tästä ideamme sai lisää tuulta alleen ja mäkin innostuin. Päädyimme ilmoittamaan 8 veen 10 kilometrille (11 kierrosta) ja mä ja 10 vee puolimaratonille (23 kierrosta). Sähköpostiin tulleesta linkistä tulostin meille numerolapot ja sitten alkoi lähes normaali kisaan valmistautuminen.

Meidän numerolapot.

Kisapäiväksi valitsimme lauantain, koska mulla oli vapaapäivä ja sopivasti sattui todella hieno keli. Aurinko paistoi, ei tuullut lähes ollenkaan ja mittari näytti plus 5 astetta. Kaikille löytyi matkaa ja aikaa mittaava kello käteen ja saimme vielä 13 vee poitsun "turvajuoksijaksemme". Tosin hän kyllä katosi jossain kohdassa jonnekin.

8 vee matkalla.

Mä olin luvannut juosta tyttärien seurana, pääosin 10 veen kanssa pitkää matkaa. Mutta usein näimme toisiamme joko reitillä tai huoltopisteellä, jossa meillä oli asiaankuuluvasti energiamarmeladia, sipsiä ja mehua.

Alku lähti kaikilla hyvin vauhdikkaasti juosten. Ensimmäiset kolme kierrosta 10 veen perässä sai ihan tosissaan juosta, sen verran kovaa pisteli menemään. Useasti ohjeistin hidastamaan, sillä matka on pitkä. Lopulta suostui välillä ottamaan lyhyitä kävelypätkiä. Viimeinen kierros ennen 8 veen 10 kilometrin täyttymistä mentiin yhdessä ja kannustettiin loppuun asti. Se oli pikku neidin pisin matka ikinä ilman taukoja. Patikoitu toki ollaan tuotakin pitempään. 8 veen 10 kilometrin aika oli 2:19.

10 vee matkalla.

Meillä puolimaraton matkaajilla oli tuossa vaiheessa noin 14 kilometriä kasassa. Pikkusiskon päästyä pois reitiltä alkoi 10 veen hankalimmat kierrokset. Mentiin jo enemmän kävellen kuin juosten, käsikädessä kulkeminen auttoi pitämään liikettä. Sattui kuulemma joka paikkaan jalkoja ja kengätkin hiersi. Pariin kertaan mainitsi keskeyttämisen, mutta kannustin vaan eteenpäin ja yritin pitää yllä positiivista mieltä. Mä niin tiedän miltä tuntuu, kun oma pää käskee lopettamaan ja suututtaa että on moiseen urakkaan lähtenyt, mutta kun vaan jatkaa askel askeleelta, kierros kierrokselta ja kilometri kilometriltä eteenpäin, niin tavoite saavutetaan.

Ja niin homma eteni, vaikka vauhti hidastui ja huoltopisteellä eväät loppui. Vatsassa jo kurni ja keittiön ikkunan ohi juostessa näki kun muu perhe istui syömässä. Kolmella viimeisellä hierroksella 10 vee halusi välillä juostakin ja juoksu näytti yllättävän kepeältä. Itse asiassa kävely oli paljon tuskallisemman näköistä kuin juoksu. Ja viimeisen kilometrin neiti taas juoksi ja ihan hyvää, alle 7 minuutin kilometrivauhtia. Muu perhe tuli kannustamaan terassille maaliintuloa.

Ihana alusta juosta.

10 vee neidin elämänsä ensimmäinen polkupuoliska kulki aikaan 3:25. Molempiin pikkuvarpaisiin tuli vesirakkulat, jotka hoidettiin asian mukaisesti puhkaisemalla ja puhdistamalla. Jalat olivat hiukan jäykät ja koko tyttö hetken ihan väsyksissä. Mutta kyllä se hymy sieltä kasvoille ilmestyi ja oli niin tyytyväinen että koko matka tuli kuin tulikin taivallettua.

Ja äitikin oli iloinen lastensa suorituksista. Ihailen sitä, että lapset tekevät itselleen tavoitteita (ehkä hiukan allekirjoittaneen kannustamana) ja sisukkaasti lähtevät niitä tavoittelemaan. Moneen me pystytään ja yhdessä vielä enemmän.

Helmitaululla pidettiin lukua kierroksista.

Kaiken tämän koronahässäkän keskellä, lasten kanssa on tullut liikuttua paljon enemmän. Tottakai kun harrastukset ovat tauolla ja suositukset on pysytellä kotona. Viikko sitten olisi alkuperäisen suunnitelman mukaan järjestetty Komian Kirkon Hölkkä ja tytöt olisivat juosseet siellä 5 kilometriä. Hölkkää ei nyt siinä voitu pitää, mutta me käytiin viiden kilometrin reitti juoksemassa koko porukalla. Hyvät ajat sielläkin tytöt saivat ja kipinä juoksemaan on syttynyt.

Tänään sunnuntaina lumi on taas peittänyt maisemat. Ei tarvitsisi enää sataa lunta. Suunnistuksen omatoimirastikausi on alkanut ja lumi metsässä on vain haitaksi. Omatoimirasteissa oon todennut jo sen miten kätevää se on mennä suunnistamaan silloin kun itselle sopii. Vuorotyötä tekevänä on toisinaan todella haasteellista saada työvuorot osumaan niin että pääsisi tiettynä viikonpäivänä tiettyyn kellonaikaan tietyssä paikassa järjestettäviin iltarasteihin. Joten jotain hyvääkin koronahässäkkä on saanut aikaan.

Iloista Pääsiäistä kaikille!

~Eija~

Korona-arkea

Kaikkien ohjattujen harrastusten mentyä tauolle, ajattelin ensin että nythän on vaikka kuinka paljon aikaa tehdä vaikka mitä. Ehdittiin käydä kirjastossa lainaamassa vino pino kirjoja, joita on kuitenkin ehditty tai jaksettu lukea kovin vähän. Klikkailin ja kiinnostuin somessa erilaisista ohjatuista live jumpista, mutta vain pari kertaa olen jotain ehtinyt tehdä. Mieheni lomautus ilmoituksen tultua, innostuin että vihdoin saamme kotimme sisäpintaremonttia nytkäytettyä eteenpäin, mutta maalipurkin maalipurkkia ei ole esille ehditty nostaa. 

Mutta sentään kevään ikkunanpesu rumban jo aloitin, sillä suututti se sotku mikä kotimme on vallannut ja kirkas auringon paiste vielä vääntää puukkoa haavassa paljastamalla ihan hirveän likaiset ikkunat. Ostin kaupasta hiivaa ja vehnäjauhoja vinkkinä ja kyllä, yhtenä päivänä töistä vastatuulessa polkiessa kotona todella odotti tuoreen pullan tuoksu. Lasten kanssa tulee ulkoiltua normaalia paljon enemmän, sillä me pyritään pitämään liikuntatunteja joka päivä. 

Kotikoulua.

Kolme alakouluikäistä lasta kotiopetuksessa on rankkaa. Vaikka viesti koulusta on armollinen, on sitä vaikea antaa oman lapsensa mennä sieltä mistä aita on matalin. Itsellä ei ole taitoa eikä tietoa kuinka jotkin asiat tulisi opettaa, hyvä jos itsekään ymmärtää joitain asioita. Tiukkana kotikouluopettajana pelkään, että jotain ratkaisevaa jää lapsilta oppimatta ja siksi kaikki tehtävät vaadin tehtäväksi. Ja niitä tehtäviä ja läksyjä on yhteensä kolmella lapsella paljon. Niissä menee joka päivä normaalia lukujärjestystä pitempään. Samaan aikaan ei repeä auttamaan kolmea lasta.

Onnistumisiakin on, sillä nyt vihdoin osaamma palauttaa tehtäviä drivessä, kotityöt käsityötehtävinä ovat loistavia (sängyn petaaminen, roskien vieminen, tiskikoneen tyhjäys jne), koulusta päin kannustetaan ulkoilemaan paljon ja nyt tietää tasan tarkkaan mitä lapsilla on läksynä. Eipähän tule "läksyt tekemättä"-merkintöjä Wilmaan.

Onneksi saa juosta!

Kotona ei ole enää niitä hiljaisia hetkiä, mun arkivapaan aamupäiviä kun lapset ovat koulussa ja mies töissä. Jo näin lyhyessä ajassa hiljaisuutta kaipaan lasten koulun lisäksi eniten. Tarvitsen hiljaisuutta palautumiseen ja omien ajatusten kuulemiseen. Juoksulenkit ovat aina olleet sitä omaa aikaa ja nyt niiden merkitys korostuu entisestään. Nyt vaan lenkit painottuu aamujen sijaan iltaan. Onneksi valoa riittää iltaisin jo pidempään. Kevään kisojen peruuntuessa ajattelin sitten kerätä juoksukilometrejä, mutta harmikseni vasen jalka on alkanut oireilemaan rasituksesta. Joten pakko hiukan jarrutella ja edetä rauhallisemmin. 

NUTS Karhunkierros siirrettiin toukokuulta kesäkuulle. Meidän porukka siirsi osallistumiset ja kämpän varauksen sinne. Kyseessä oleva ajankohta on huono, mutta katsotaan. Epäilen suuresti, että tapahtumaa saadaan pidettyä tuonakaan ajankohtana. Silloin omalta kohdalta edessä on UTTF:n tavoittelun siirtyminen ensi vuodelle ja todennäköisesti tälle vuodelle lyhennän Ylläs-Pallaksen ja Kolin matkoja. Alun valtavan pettymyksen jälkeen olen nyt jo ihan ok asian kanssa. Nyt ei vaan jäädä paikalleen, vaan matka jatkuu.

#nallejahti

Uudenmaanlääni on eristetty muusta Suomesta koronaviruksen rajaamiseksi. Meillä Etelä-Pohjanmaalla vielä pääsee liikkumaan vapaasti lähikontakteja tietysti välttäen. Somesta nappasin ihanan #nallejahti tempauksen, jossa ikkunalle, mahdollisimman näkyvälle paikalle laitetaan nalleja luuraamaan ohikulkevien bongattavaksi. Meidän ikkunalta löytyy myös nallet. Tervetuloa vilkuttamaan!

Mukavaa viikonloppua kaikille, ulkoilkaa!

Ja pysytään terveinä!

~Eija~ 

Hiihtolomalla

Meidän perhe nautti tämän vuoden hiihtoloman Ylläksen upeissa maisemissa. Tämä oli mun ensimmäinen kerta kun mulla oli loma yhtäaikaa lasten hiihtoloman kanssa. Monena vuotena otin lomaa aina lasten synttärien aikaan, että ehdin siivota ja leipoa. No en ota enää, vaan otan loman lomana ja onneksi nuo synttäritkin ovat kutistuneet melko pieniksi kun lapsille on tullut ikää lisää. Enkä mä enää niistä niin ota stressiä, vaan meen usein sieltä missä aita on matalin.

Tämän vuoden Lapin lomaa odotti koko perhe. Tiedossa oli lunta, hiihtoa, laskettelua ja ylipäätänsä vapaata arjesta. 

Niin kaunista ja paljon lunta!

 Meiltä on ajomatkaa Ylläksen juurelle, Äkäslompolon kylään, jossa majoituimme tutussa kämpässä, lähemmäs 10 tuntia taukojen kanssa. Kotoa lähtiessä satoi vettä, mutta perille päästyämme meidät ympäröi toista metriä korkeat lumikinokset ja pikku pakkanen. Ilta oli jo pimentynyt, mutta me aikuiset kävimme heti pienellä hiihtolenkillä. Hiihtäminen oli se juttu mitä mä odotin tältä reissulta, mutta päälle iskenyt flunssa ärsytti. Kurkku oli ollut jo pari päivää kröhäinen ja nyt nenä heitti tukkoon. Vähän yskittikin. Troppasin itseäni miten pystyin ja toivoin parasta. 

 Flunssan poikasesta huolimatta liikkumaan oli päästävä. Omia menohaluja saivat jarruttaa muu perhe. Tehtiin yhteisiä hiihtoretkiä, joissa vauhti oli todella hidasta (paitsi alamäissä) ja kilometrejä tärkeämpää olivat hyvät eväät. Latukahviloissa piipahdettiin lätyille tai sokeririnkeleille ja nuotioilla paistettiin makkarat.

Kotamajan kodalla evästämässä. 

 Ennen en ole Ylläksen laduilla ollut hiihtelemässä, joten useamman kerran retkien reitit muuttuivat matkaa tehdessä. Erityisesti suunnittelematon hiihtoretki Ylläksen ympäri lasten kanssa on jotain jonka varmaan muistamme aina. Etukäteen yhdessä suunniteltu reitti olikin suljettu lumivyöryvaaran vuoksi ja ajauduimme tarkemmin ajattelematta melko pitkälle reitille. Hätävarana olisi ollut soittaa mies pilkiltä meitä pelastamaan, mutta lopulta tuupimme toisemme Ylläksen ympäri asti. Retken pituudeksi tuli lopulta 30 kilometriä ja olen todella ylpeä lasteni suorituksesta, joista nuorin on 8 vuotias.
Iltaisin ei tarvinnut unta odotella, kun kaikki olimme todella väsyneitä monen tunnin ulkoilujen jälkeen.

Hiihtäjän kelpaa hiihdellä.

 Pakkanenkin kiristyi joinain öinä lähemmäs 25 asteeseen. Päivisin onneksi lauhtui kymmenen pakkasasteen tienoille. Sormet sekä nenä ja poskipäät olivat kovilla viimassa, jota en tule kaipaamaan yhtään. Muuten tarkeni kunhan pukeutui ajatuksella.

Lasten kanssa lumisessa satumetsässä.

 Mutta kaipaamaan jään tunturimaisemia, lunta ja loputtomia latuja. Mulle hiihtokilometrejä kertyi 204 ja pisin lenkki oli oma hiihtoretkeni 56 kilometriä. Tuolta lenkiltä sain oikean jalkani kantapäähän valtavan kokoisen hiertymän. Uusien perinteisen suksien monojen sisäänajo on vielä pahasti kesken.

Joinain päivinä kävin kaksi kertaa hiihtämässä ja muutamana päivänä vain kerran. Suurimmalla osalla lenkeistä joku perheenjäsen oli seurana. Ja hyvä että oli seuraa, sillä näin maltoin pitää vauhdin rauhallisena. Puolessa välissä viikkoa toki huomasin, ettei flunssa enää vaivaa. Se lähti kevyesti liikkumalla ja pakkaskeli irrotti tehokkaasti liman hengitysteistä.

Kukastunturilla. 

 Loma Lappiin oli juuri sitä mitä odotin ja vaikka oisin voinut jäädä vielä toiseksikin viikoksi hiihtelemään, on kotiinkin ihan kiva palata. Toivottavasti ennustetut lumisateet ja pakkaset tulevat ja pääsisi vielä kotopuolessakin hiihtelemään, mutta sitten parin-kolmen viikon päästä saisi lumet sulaa vinkeää pois, viimeistään huhtikuun alkuun mennessä. 

Talven taidetta.

Vaikka lomareissun pääjuttu oli hiihtäminen, kävivät ajatukset myös juoksussa. Niin menneessä kuin tulevassa. Vaikka en ole Ylläksellä ennen talvella ollut, niin kesällä olen. Paljon muistoja, joista lisää omassa postauksessa. 

~Eija~

Viikon palauttelut

Se on ollut ihana lepoviikko. Kun hetkellisesti jättää niin sanotusti aisat maahan, erityisesti pään sisällä, huomaa kuinka paljon sitä määrä- tai tehoviikoilla puristaakin itsestänsä irti. Alku viikosta tein rauhallista lenkkiä kävellen, muuta en Kolilla ultramatkalla kipeytyneillä jalan lihaksilla olisi pystynytkään tekemään. Mulla oli toki lupa itseltäni ihan vaikka vaan makoilla sohvalla, mutta upea syyskeli veti puoleensa. Uskon vahvasti, että sopiva kevyt liikkuminen palauttaa paljon paremmin kuin sohvalla rötväily ja jos vielä saa ystävän seuraksi, hoituu myös sosiaalinen palautuminen.

Syksyn väriloistoa.

Alkuviikon yövuorot menivät odotettua "kivuttomammin" ja jaksoin suht pirteänä töissä ja kotona uni maistui. Myös ruoka on maistunut. Söisin niin kunnon ruokaa kuin herkkuja vaikka kuinka ja tämä sama nälkäilmiö on näkynyt joka ultran jälkeen. Kolin 65 kilsan yökisan jälkeen Garmin näytti mun kuluttaneen 2700kcal. En tiedä kuinka hyvin pitää paikkansa, mutta tämän loppumattomalta tuntuvaan ruokahaluun se sopisi. 

Tyttären kanssa poluilla.

Torstaina, viidentenä päivänä ultran jälkeen kävin juoksemassa. Tarkoitus oli tehdä ihan kevyt, rauhallinen lenkki. Lopulta ei ollut yllätys, että jalat painoivat kuin lyijy ja sykkeet pompsahti 5-10 pykälää korkeammalle. Huhhuh, kun tuntui ilkeältä, mutta en vaipunut epätoivoon ja seuraavana päivänä lähdin juoksemaan uudelleen. Askel olikin jo parempi ja mieli koheni. 

Jalat kastui.

Eilen lauantaina sain lenkkikaveriksi tyttäreni, 9 vuotta. Valitsimme syksyisen kauniit polut ja rallattelimme 5 kilometriä. Tyttärellä oli kovastikin menohaluja ja mä rauhoittelin vauhtia. Tätä lupaavaa juoksijatyttöä en halua läkähdyttää ja väsyttää päättömällä ravaamisella. Mutta on se ihanaa, kun oma lapsi haluaa äidin kanssa juoksemaan. Sydän on pakahtua. Meillä on tyttären kanssa yhteinen juoksusuunnitelma ja -tavoite, jossa mä olen kannustajan ja jarruttelijan roolissa, kumpaa nyt kulloinkin tarvitaan.

Tälle sunnuntaille oli luvattu vesisadetta, joten siirsimme suunnitellun perheretken tuonnemmaksi. Aamulla kuitenkin oli ihan pouta. Vielä tunnin päästäkin oli poutaa ja aurinko jopa yritti pilkistellä. Ei tietoakaan vesisateesta. Enää ei ehditty retkelle ennen mun iltavuoroa, mutta semipitkiksen ehdin käydä loikkimassa. Keli oli aivan mahtava, jalat pelitti ja fiilis oli huippu. Noin vaan viikon rauhallinen palauttelu tuotti tulosta ja voisin sanoa olevani viikossa lähes palautunut ultran fyysisestä rasituksesta. Kehoahuoltavia toimia jatkan, siis venyttelyjä ja rullailua, vaikka kroppa ei erityisemmin oirehdikaan, mutta en anna sen alkaa oirehtimaankaan.

Sunnuntaipitkis.

Oli juoksu sitten pitempi tai lyhempi, mutta jos se on vaatinut erityistä keskittymistä niin ennen kuin suorituksen aikana, on silloin palauduttava myös psyykkisesti. Ensimmäiset päivät juoksun jälkeen pomppii kuin kuplassa, euforisessa fiiliksessä. On hurjan väsynyt, nälkäinen ja kroppa on kipeä. Ihmeellisen kierolla tavalla siitä olosta nauttii ja vain nauraa kun ei pääse portaita kulkemaan alaspäin tai vessanpytyltä ylös nouseminen on mahdotonta ilman tukea. Kun konkreettiset fyysiset oireet helpottavat, ajatus kirkastuu ja tulee tietoisemmaksi mitä just tuli tehtyä. Silmissä vilahtelee hetkiä, kokonaisuutta voi olla vaikea punoa yhteen, mutta sen kaiken muistaa kokeneensa. Kisaraportti blogiin, läheisten kanssa jutteleminen ja pään sisäinen analysointi helpottavat suorituksen läpi käyntiä. Joitain hetkiä ja ajatuksia unohtaa ikiajoiksi ja jotkin asiat palaavat pätkittäin mieleen. Jokaisesta reissusta joka tapauksessa oppii jotain. Minä opin Kolin pimeässä metsässä hetkessä olemista. En ole siinä mestari, mutta olen iloinen, että hetkittäin siinä onnistuin. Välillä kun energiat laski, laski myös fiilis. Silloin siirsin ajatukset muutaman kymmenen minuutin päähän, kun energiat taas imeytyvät ja alkavat vaikuttamaan. Näin pääsi pahimman yli ja taas tiesi, että homma toimii ja loppuun asti mennään. Koen olevani taas vahvempi, vaikka tavoitteisiin joita itselleni olen asettanut, on vielä matkaa.

Tälle vuodelle on vielä kaksi tai kolme kisaa kalenterissa, vaikka 40 kilpailun vuositavoite on jo aikaa sitten saavutettu. Nyt vähän niin kuin laskettelen kohti ylimenokautta, rentoa marrasputkea ja vapautan pääkoppani kisojen aiheuttamasta paineesta. Mutta ennen huilia, ne pari starttia vielä.

~Eija~

Aktiivilomalla Vuokatissa

Kainuun Rastiviikko on vielä kesken, sillä tänään ja huomenna perjantaina vielä suunnistetaan. Täälä on kuitenkin ehtinyt kisojen ulkopuolella ja välipäivinä tehdä vaikka ja mitä. Joten tässä lomailu kuulumisia ja seuraavassa postauksessa sitten itse kisaviikon kuulumisia. 

Vuokatin huipulla.

 Meillä on kämppä Kattikeskuksessa, Vuokatissa. Vaatimukset kämpälle oli pyykinpesukone, sauna ja keittiö ja nämä siis löytyvät. Sijainti on erinomainen, sillä tästä singahtaa helposti paikkaan kuin paikkaan ihan jalkaisinkin. Parasta on tietysti ollut Vuokatin polut, joilla olen sunnuntain tulopäivää lukuunottammatta käynyt juoksemassa. Olimme reissaamisesta ja telttaöistä niin väsyneitä sunnuntaina, että saunomisen jälkeen sammuimme nopeasti pehmoisiin sänkyihin. 

Sapporon polku.

 Maanantaina kävin juoksemassa vajaan 10 kilometrisen Sapporon lenkin, joka luokitellaan vaativaksi poluksi. Tiukka nousu laskettelurinnettä ylös, lisää kivikkoista ja juurakoista nousua metsän puolella, kunnes tasaisempaa pitkospuu ja neulaspolku pätkää. Vuokatin vaaran huipulta oli hulppeat näkymät. Alaspäin tullessa sai olla tarkkana miten jalkansa asettelee, sillä sateen jälkeen oli melko liukasta ja mulla oli jalassa normi juoksulenkkarit. 

Eino Leinon polku.

 Tiistai illalla vuorossa oli pätkä Eino Leinon polkua, joka meni osittain samaa reittiä kuin Sapporon lenkki. Tämä oli selvästi suositumpi, sillä paikoin polku oli todella leveää. Pitkät portaat huipulta alas metsälammille olivat todella hienot. Oli ihanan hiljaista ja vain pari muuta lenkkeilijää tuli iltamyöhällä vastaan. 

Koukkasin tutustumassa myös urheiluopiston maisemiin ja sain lenkille jälleen pituutta vajaa 10 kilometriä.

Leveää polku baanaa. 

 Eilen keskiviikkona lähdin aikaisemmin jo iltalenkille ja suuntasin Piimä-Heikin lenkille olettaen sen olevan tasaisempi kuin edellis iltojen polut. Ei se tasainen kuitenkaan ollut, mutta vauhdin yritin pitää maltillisena. Jonkin verran viikon liikkumiset kropassa tuntuu, mutta nyt ei malta olla käyttämättä näitä maastoja hyväksi. Hyviä nousumetrejä, maltillista vauhtia ja silti mukavaa sykevaihtelua.

Piimä-Heikin polulla. 

Tästä helposti saisi käsityksen, että mä olen täälä vain juossut. No ei se aivan näin ole mennyt. Suurin osa ajasta on touhattu perheenä yhdessä ja tekemistähän täälä riittää. Maanantain sateisena välipäivänä muun muassa kävimme hohtokeilaamassa, jonne sateesta huolimatta kävelimme. 

Tiistain lämpöisenä päivänä pulikoimme Hiukan uimarannalla ja kävin lasten kanssa rullaluistelemassa sillä seurauksella että sain kyynärpäähäni asfaltti-ihottuman muutaman päivän koristeeksi. Meillä Pohjanmaalla ei ole mäkiä, mutta täälä niitä on joka paikassa, enkä niissä osaa mennä. Onneksi se olin kuitenkin minä joka lipat heitin eikä kukaan lapsista. Osuvammat menopelit olisivat maastopyörät, mutta niiden mukaan vetäminen olisi ollut aivan liian työlästä, kun auto muutenkin oli aivan täynnä. 

Hohtokeilaamassa. 

Rullilla nurin. 

Eilen keskiviikkona oli jälleen välipäivä ja me lähdettiin aamusta Kajaaniin markkinoille. Normi markkinameininkiä mitä meilläkin päin ja ajattelin että sillä erotuksella vain että tuttuja täälä ei tapaa. Äimistys olikin suuri kun yhdellä myyntikojulla törmäsin Maija-Liisaan. Ihan some-tuttuja ollaan ja kerran aikaisemmin nopeasti nähty. Maija-Liisan blogi löytyy täältä. Maija-Liisa on myös menossa Ylläkselle juoksemaan ensi viikolla. Tämä keskustelu herätti mutkin taas tajuamaan, että mun yli sadan kilsan eka juoksu lähestyy vääjäämättä. Tässä lomaillessa ei vain ole asiaa kunnolla ehtinyt tajuta. Toki sen verran asia takaraivossa on, että tällä viikolla vielä huolettomasti annan itseni kilometrejä kerätä ja ensi viikolla enemmän lepoa. 

Maija-Liisa ja mä .

Ihana kisa-lomaviikko ollut. Onneksi vielä hetken saa näistä maisemista nauttia. 

Suosittelen Vuokattia lomakohteena ihan kaikille. Tekemistä ja kokemista löytyy !

~Eija~

Keskikesän juhlaa

Ihanaa juhannusta kaikille! 

Yyterin hiekkarantaa

 Me saavuttiin eilen Yyteriin isolla kaveri porukalla. Meitä on yhteensä viisi perhettä. Juhlimme 40 vuotissynttäreitämme ja lahjaksi toisillemme annamme yhteistä aikaa. Ihan paras ja varmasti ikimuistoisin lahja. 

Ja Yyteri on aivan mahtava paikka lasten kanssa ja tänä juhannuksena kelitkin suosii! 

Ihana ranta.

 Jo nyt on uitu monta kertaa meressä, rakennettu hiekkalinnoja ja -pyramideja, leikitty yhdessä rannalla hiekka pöllyten, lenkkeilty ja virutettu hiekat varpaiden väleistä kylpylässä. Illalla on luvassa pitkä päivällinen koko sakilla. 

 Tämä on ihana pieni lomalta tuntuva pala , ennen kuin palaan vielä viideksi päiväksi töihin ennen kesälomaa. Tässä hetkessä annan kropalle hieman lepoa kevyesti lenkkeillen, rentoutuen ja syömällä kunnolla. Loman kärkeen kun heti lähtee kisarumba taas käyntiin. Jos suunnitelmat pitää, tulee lomalla 10 kisastarttia tehtyä. 

Iltalenkillä

Mutta nyt on aika ystävien kanssa ❤

Venyttelyt rannalla ystävien kanssa. 

~Eija~

Kohta Kangasalle

Tänä viikonloppuna on jälleen Venlojen ja Jukolan viestit, tuo suunnistajien vuoden ehdoton ykköstapahtuma. Tänä vuonna tannerta tömistellään Kangasalla, jonne joukkueita on ilmoittautunut venloissa 1721 ja jukolassa 1964. Venloissa on 4 osuutta ja jukolassa 7 osuutta. Jo nuo hurjat luvut kertovat sen, että vilskettä riittää niin metsässä kuin kilpailukeskuksessa, niin teltta-alueilla kuin parkkipaikoilla. Siellä on maailman huippu suunnistajia, meitä aktiivisia harrastajia ja seikkailu mielellä koottuja kaveri- ja työporukoita. Kartat ja radat ovat priimaa ja tunnelma on aina taattua. Teki mieli jo tänään lähteä paikalle, mutta koska meiltä ajomatka Kangasalle on vain reilu kaksi tuntia, on järkevämpää nukkua yö omassa sängyssä ja aamulla sitten ajoissa liikkeelle.

Lepokallion lenkillä

Ylistaron Kilpa-Veljistä on Venlojen viestiin lähdössä mahtavat neljä joukkuetta ja Jukolan viestiin kolme joukkuetta. Viime sunnuntaina meidän seuran naisilla oli Venlojen viestin viimeistely treenit Ylistaron Hanhikoskella. Alkuun juostiin uusi, juuri merkitty Lepokallion lenkki, joka oli noin 6 kilometrin mittainen.

Lenkin päälle olin järjestänyt naisille suunnistusviestiharjoituksen. Se sisälsi kartan mieleen painamista ja rastin ottoa, sekä tietysti toisten tsemppaamista. Kunnon kisa siitä saatiin, sopivasti pilke silmäkulmassa. 

Ensi kertalaisia meidän venlajoukkueissa on tänä vuonna kolme. Aivan mahtavaa, että ovat rohkaistuneet mukaan. Venla-konkarina oon yrittänyt parhaat vinkit antaa ja toivon mahdollisimman monen naisen kisapaikallakin vielä näkeväni. Pieni jännitys kuuluu asiaan ja olen ihan varma, että jokainen metsästä hienosti selviää vaihtoon ja maaliin. Omia Venlojen viesti kertojani en osaa laskea, niitä on aika monta. Jukolan viestissä taitaa olla viides kerta ja kahtena viime vuonna kahden osuuden verran. Tänä vuonna en lähde ahnehtimaan, vaikka kyselyjä on tullut kiitettävästi ja tänään jopa pienen hetken harkitsin...kunnes päätin pysyä päätöksessäni.

Suunnistusviestiharjoitus.

Mennyt viikko on ollut jälleen kiireinen. Töissä ahkeroin 7 työvuoron putken ja siihen sisältyi niin pitkää päivää kuin yövuoroja. Kuljin kahta päivää lukuun ottamatta matkat pyörällä ja työpäivän aikana tulee helposti askeltavoitteet täyteen. Keskimäärin 15 000 askelta vuorokaudessa saan täyteen, oli työpäivä tai ei. En mä kyllä osaisi tai haluaisi paikallani kököttääkään, joten tässä kohdin jalkojen päällä tapahtuva työnkuva on iso plussa.

Askeleita.

Valmistelevina treeneinä on tullut käytyä myös tyttöjen kanssa rullaluistelemassa, koko lapsi katraan kanssa suunnistamassa ja juoksemassa. 

Pikku neidin kanssa rullaluistelemassa.

Torstaina pääsin peesailemaan Ninniä iltarasteille. Pyynnöstä menin siis Ninnin perässä juoksemaan niin että Ninni suunnisti ja mä olin vain varmistelemassa. Mukavaa puuhaa, vaikka musta tuntuu että mä höpöttelin vähän turhan paljon, ettei Ninni pystynyt kunnolla keskittymään. Ja viimeiseltä rastilta lähdettäessä mä en enää edes katsonut karttaa ja olinkin ihan pihalla viimeisessä polun risteyksessä missä oltiin. No onneksi Ninni osasi!

Peesailua.

Nyt on tavarat pakattu koko perheelle, sillä parin tauko vuoden jälkeen tänä vuonna koko sakki lähtee jukolan tunnelmaan. Yövymme teltassa, joten tavaraa kertyi aikamoinen kasa. Mulla on Venlojen viestissä ankkuriosuus ja myös Jukolan viestissä ankkuriosuus. Huomenna iltapäivällä pääsen oman arvioni mukaan puoli viiden maissa metsään ja todennäköisesti sunnuntai aamulla Jukolan yhteislähdössä klo.09 toiselle ankkuriosuudelleni. Lasten kanssa ehdottomasti mennään katsomaan molempien viestien lähdöt ja toivomuksena heitin että olisivat maalissa mua vastassa.

Ihanaa, kohta taas mennään!

~Eija~