Vuosi 2021

 Vuoteen 2021 oli ladattu paljon. Edellis vuoden oli korona pilata, mutta jotkin tavoitteet siirtyivätkin sitten seuraavalle vuodelle.

Se isoin juttu oli UTTF, jota kohti on tehty töitä fyysisesti ja henkisesti jo useamman vuoden ajan. Polku-ultrajuoksukiertueen läpipääseminen oli päättyvän vuoden ehdottomasti tärkein juttu. Olen edelleen siitä niin tyytyväinen ja ylpeä. Se ei tosiaankaan ollut aina hymyä ja leppoisia tuulia, vaan myös pahaa oloa ja irronneita varpaankynsiä. UTTF-kiertueen tunnelmiin voi palata Karhunkierros, Hetta-Pallas-Ylläs ja Vaarojen maraton postauksien kautta. Nuo reissut olivat fyysisesti ja henkisesti todella kasvattavia ja jollain hullulla tavalla sitä lyhyin välähdyksin kaipaa takaisin noihin kivikkoihin ja juurakoihin. Kuljin kilometri tolkulla yksin omissa ajatuksissani, joista en jälkeenpäin muista mitään ja oikeassa kohdassa oli joku kanssa juoksija tsemppaamassa vierellä. Itse täytin huolloissa kaikki vesipulloni ja puin vaatteeni, mutta silti läheiset olivat korvaamattomana tukena olkapäällä. Mitään henkilökohtaista valmentajaa ei ole, vaikka sitä jossain kohdassa olenkin miettinyt. Finisher-liivi tuli kotiin ennen joulua ja tämä kaikki oli kyllä sen arvoista.

Polku-ultrat haukkasivat ison siivun harjoittelusta ja keskittymisestä. Jotenkin kuitenkin onnistuin pitämään myös yllä nopeutta ja onnistuin suunnistuksen SM-sprintissä, jotka kisattiin syyskuussa Juvalla. Ikänaisissa 4.sija ei välttämättä ole tuuletusten arvoinen, mutta mun tavoitteet se täytti reilusti. Kommelluksitta ei tuokaan kisa mennyt ja ilmassa oli henkilökohtaisen katastrofin ainekset, kun nappasin karsinnassa väärän kartan. Onneksi finaaliin pääsin ja sain paria virhettä lukuunottamatta siinä loistavan vedon. Sprintissä säheltäminen on niin tuhoisaa, sillä siinä yhdellä sekuntillakin on merkitystä.

Vuoden kolmen kärkeen kiilaa myös pyöräsuunnistuksen SM-kisat, ne kaikki. Kaulaani pujotettin D40-sarjassa kolme hopeista mitalia (pitkämatka, keskimatka ja pariviesti) ja yksi pronssinen (sprintti). SM-sprintti ja -pitkämatka poljettiin toukokuussa Espoossa ja SM-keskimatka ja -pariviesti elokuussa Lohjalla. Reissuista ei olisi tullut mitään ilman hyvää kaveria ja siksi olenkin onnekas että Ninni myös innostui pyöräsuunnistuksesta ja teimmekin hyvän läpimurron ikäsarjassamme. Ninni saavutti heti ensimmäisenä pyöräsuunnistuskautenaan mitalisijoja! Toki takana on suunnistuskokemusta ja vahva pyöräilytausta, joten ihan pystymetsästä ei mukaan ole lähdetty. Jaetut kokemukset on ihan parhaita ja uskon että näitä tulee vielä monia lisää.

Muistellessani mennyttä vuotta, nuo kolme edellistä kokonaisuutta nousee ehdottomiksi ykkösiksi. Paljon muutakin on tietysti tullut tehtyä. Ja Ylistaron Kilpa-Veljien vuoden 2020 ansioitunut urheiluhenkilö nimityksestä olin todella otettu.

YKV Multi-Sport kesäkuussa oli mieleenpainuva. Kaunista kesäkeliä oli piisannut, mutta kun kisapäivä koitti taivaalta tippui vettä saavi kaupalla. Rapa lensi ja sitä oli ihan joka paikassa. SuoraKolmio; Sanna, Hanna ja mä hoidettiin homma kotiin ja naisten sarjan voitto. Matkalle mahtui taas vaikka mitä säheltämistäkin, mutta olihan se taas niin kivaa.

Välillä osasin mäkin ottaa rauhallisemmin ja kävin retkeilemässä Niinan kanssa Salamajärven kansallispuistossa kesäkuussa ja Mervin kanssa Ilkapolulla syyskuussa. Perheen kesken myös tehtiin eri pituisia päiväretkiä vuoden aikana, syksyllä vähemmän kun muut asiat veivät voimia ja aikaa. Komian kirkon hölkkä jouduttiin jälleen siirtämään alkukeväältä elokuulle koronan vuoksi, mutta lämpöisessä kelissä kaikki meni taas aivan hyvin ja kilpailunjohtajana sain huokaista helpotuksesta. Ilman Päiviä ja suunnistusseurani kökkäporukkaa tapahtumaa ei olisi järjestetty.

Salamajärven kansallispuistossa.

Elokuulle siirtyi myös Napapiiri-Jukola jonne teimme Sarin kanssa "pistokeikan". Vaikka oli nopea reissu, ehdin kaksi osuutta juosta, nähdä vilaukselta tuttuja ja aistia kunnon Jukola tunnelmaa. YKV:n venlojen 1.joukkueen aloittajana tulin vaihtosijalla 123. Paras osuussijoitus ikinä. Mitä sitten vaikka useita kymmeniä joukkueita jätti tapahtuman väliin.

Monia muitakin suunnistuskisoja oli. Pieniä henkilökohtaisia onnistumisia, jokunen pummi, mutta pääosin sitä omaa perusmenoa. Kisakausi päättyi Jämillä ja Ilkanpolulla. Sain niissä vielä revittyä itsestäni loput irti ja pohkeet veti ihan juntturaan. Hetkeen en ole sellaisia kramppeja jalkoihini saanut.

Tänään, vuoden viimeisenä päivänä kaunistin juoksukilometrejä vielä 8,2km verran, kun osallistuin Seinäjoen Uudenvuodenjuoksuun. Tässä on tullut pari viime kuukautta vain höntsäiltyä, niin ajattelin että on hyvä hiukan repiä keuhkoja ja nopeita lihassoluja kropassa. Aika oli 34:46, oma kello näytti keskivauhdiksi 4:17min/km. Se oli mulle hyvää vauhtia ja oon tyytyväinen miten hyvin jaksoin pitää sen loppuun asti. Teki niin hyvää!

Lukuina vuosi 2021 näyttää seuraavalta;

- juoksu 2714km (polku, maasto ja maantie)

- suunnistus 210km

-pyöräily 3254km (maantie, maasto ja pyöräsuunnistus)

- kävely 626km (sauvakävely ja ilman, lenkkeily ja retkeily)

- hiihto 1136km (perinteinen, luistelu ja hiihtosuunnistus)

Lisäksi useita tunteja kehonhuoltoa monissa eri muodoissaan, mm liikkuvuutta, pilatesta ja avantopulahduksia. Hyötyliikuntana lumitöitä, nurmikon leikkausta ja puutarhatöitä. Edelleen liputan monipuolisuuden puolesta ja ehkä sen vuoksi isompia vammoja ei ole tullut.

Kiitos kuluneesta vuodesta teille monin eri tavoin vierellä kulkeneille. Blogissa avaan asioita ja fiiliksiä urheilusuoritusten takana ja aikana. Muusta elämästäkin olisi vaikka mitä mielen päällä, mutta ne tarkoituksella jää blogin ulkopuolelle. Toivon olevani esimerkkinä kaikille, että ihan tällainen tavallinen perheenäitikin voi asettaa tavoitteita ja saavuttaakin ne. Ei ne kilometrimäärät, ei painot mitä saat maastavedossa, 100 metrin aika tai voitettujen mitalien määrä, vaan se mitä itse haluat saavuttaa ja mistä itselle tulee hyvä olo.

Turvallista vuoden vaihdetta kaikille ja inspiroivia tavoitteita vuodelle 2022 🎉!

~Eija~

Hopeaa ja kunnon kolari

Viime viikonloppu oli hopeareunuksinen, kun sain ripustaa kaulaani jopa kaksi Suomen mestaruus hopeamitalia. Pyöräsuunnistuksen keskimatkan ja pariviestin SM-kisat poljettiin Lohjalla ja tämä oli jo viikkoja sitten merkattu mun ja Ninnin kisakalenteriin. Kovasti se vaati säätöjä ja sumplimista että kaikki saatiin osumaan kohdilleen, mutta lopulta kaikki meni hyvin.

Keskimatkan mitali.

Mulla meni koko perjantai päivä Komian Kirkon Hölkän järjestelyissä. Itse asiassa meni useampi päivä jo ennen ko tapahtumaa, joten paikkailut viikonloppuun jäi aika viime hetkeen. Pyöräni olin laittanut valmiiksi ja vienyt Ninnin luo torstaina, mutta kaikki muu jäi perjantai iltaan kun klo.23 olin hakenut Ninnin auton ja vihdoin ehdin puhaltaa kotona. Ninni oli siis jo tyttärineen ja koiransa kanssa Salossa lauantai aamun testejä varten ja mä koukkaisin Salon kautta. Mikä sattuma, että kisat ylipäätään oli samalla suunnalla kuin tuo Ninnin perheen testipaikka!

Yllättävän hyvin nukuin lauantaita edeltävän yön ja matka Saloon meni kuunnellessa NUTS300 podcastia, jossa juteltiin Katin reissusta. Salossa olin just sovittuun aikaan - aika hyvin multa 😁

Keskimatkan kisaan oli ilmoittautunut D40-sarjaan 6, mutta lopulta meitä oli vain 5. Harmittavan vähän ja paria pyöräsuunnistajaa siellä kaipasin. Mutta heillä oli sinä viikonloppuna muuta, joten tällä mentiin. Lähdin sarjamme toisiksi viimeisenä, 2 minuuttia Ninnin perään. Matkana oli 9 kilometriä lyhintä reittiä.

Suunnistus lähti hyvin sujumaan. Pyrin tekemään nopeat reitinvalinnat ja sitten pysymään niissä. Edellä menevien selkiä vilaji ja lopulta kasi rastilla sain Ninnin kiinni. Lopussa tehtiin eri reitinvalintoja, mutta loppusuoralla oltiin taas yhtäaikaa. Kisan ratkaisi reitinvalinnat ja maastopyöräilykunto. Olisin parille rastivälille voinut tehdä toisen valinnan ja joissain kohdissa olisi voinut rohkeammin oikaista metsän läpi. Kuitenkin suoritus oli hyvä ja koukeroisia syherikkö polkuja ei onneksi meidän reitillä ollut. Viimeisellä rastilla olin tasoissa voittajan kanssa, mutta loppusuoralla hävisin 4 sekuntia. Jäin siis selvästi hopealle 😅 Silti oon tyytyväinen. Ja Ninni sai pronssia!

Bootseissa

Yöpaikka meillä oli Kanneljärven opistolla. Oikein sopiva kahden hengen huone. Hintaan kuului yleinen saunavuoro järven rannalla ja aamupala. Eipä sitä oikein muuta voi toivoakaan.

Lauantai illan satoi vettä. Odottelimme sateen taukoavan ja kun se lopulta hiukan rauhoittui, käytiin vielä kevyt palauttava tunnin lenkki polkemassa. Sitten uimaan ja saunaan. Iltapalaa ja puristelu bootseilla jalat taas timmiin kuntoon sunnuntain kisaa varten. Oli muuten hauskat pussit ja tuntui tosi kivalta.

Sunnuntain pariviesti kisattiin samassa paikassa, toisella kartalla vaan. D80-sarjassa (joukkueen jäsenten yhteisikä vähintään) meitä oli vain 4 joukkuetta, mutta sitäkin tiukempi kisa voisi tulla. Ninni aloitti meidän viestin. Virhe oli tullut ja se näkyi heti yllättävän isona erona kärkeen. Oma eka suoritus oli ok. Jälkikäteen tietää, että esimerkiksi ykköselle olisi ollut nopeampaa painaa pistepolkuhässäkän poikki, eikä kiertää isoa polkua, mutta mä kiersin. Simppelejä ja mielestäni aika selviä reittejä oli muut. Tulin vaihtoon kolmantena.

Lähdössä kartat sai 15 sekuntia ennen lähtöä käteen ja sitten 50 metriä juoksua pyörälle.

Ninni piti sijan kolmantena omalla toisella osuudellaan ja mä lähdin varmistelemaan mitalia. Tein mielestäni hyvät reitinvalinnat ja hyvin sitä jaksoi vielä polkea. Yllättäen aukon ja tiheikön välisellä metsätiellä pienen mutkan takaa tuli kakkosena olleen joukkueen pyöräilijä suoraan vastaan. Ehdin huutaa ja yritin väistää lisää vasemmalle puolelleni koivutiheikköön. Törmättiin ihan kunnolla. Ilmeisesti sarvet ja ehkä olkapäät osuivat toisiinsa. Mä en kaatunut kunnolla maahan asti, mutta toinen lensi kyllä ihan kunnolla. Siinä meni hetki silmäillessä että onko kaikki ok. Sain kehotuksen jatkaa matkaa, koska vika ei ollut mun. Lähdin sitten jatkamaan, mutta kyllä se kaihersi mieltä. 

Karttaa telineeseen.

Maalissa oli hiukan laimea olo, vaikka hopeaa voitimmekin. Sydän syrjällä odottelin toista maaliin. Tulihan hän, mutta kipeää oli tullut. Nyt jo tiedän, että säikähdyksellä selvittiin.

Itsellä vasen käsi alkoi kipuilla kun ajeltiin kotiin päin. Olkapää oli hellänä, kyynärpäässä tuntui ja peukalossa. Mitään mustelmaa ei tullut. Sain vain kunnon iskun. Pyörään tuli harmillisesti naarmuja, mutta vaikuttaisi olevan vain pintanaarmuja.

Ninni ja mä.

Tämän vuoden pyöräsuunnistuskisat taisivat olla tässä, jos ei nyt sitten jotain kalenteriin ilmesty. Mukavaa taas oli ja mitali joka SM-startista on enemmän kuin osasin edes haaveilla.

On ollut niin kivaa, että Ninni on lähtenyt kaveriksi ja onhan meillä ollut hienot reissut. Hyviä opinpaikkoja ja onnistumisia. Ens vuonna sitten taas!

~Eija~

Kesäkuu oli ja meni

 Muistan kesäloman fiiliksen, rauhalliset aamut, hiukan pitempään valvotut illat, päiviä kun ei ole mitään sovittua ja päivät jolloin ehtii tehdä vaikka mitä. Kesälomalla ehti lukea, retkeillä, tehdä kyykkytreeniä kukkapenkin vierellä, syödä jäätelöä ja pyöräillä lasten kanssa.

Kesäkuun illassa geokätköilemässä lasten kanssa.

Nyt on takana jo 9 työvuoroa tämän vuoden kesälomani jälkeen. On ollut herättävää nähdä lomaansa vielä odottavia työkavereita. Itsellä on akut ladattuna, mutta vierellä töitä tekevällä kollegalla ei välttämättä. Onneksi kesää on vielä pitkästi jäljellä ja kyllä jokainen on niin lomansa ansainnut. Olisinhan minäkin vielä voinut vapailla viivähtää, mutta ei se töihin paluu niin paha asia ollut. Ja kohta on pitkä viikon vapaa edessä. Sitä ennen on kaksi tiukkaa työviikkoa.

Kesäillan lenkit ovat ihan parhaita.

Töihin palattua, on tullut huristeltua ihan ennätysaikoja työmatkoja pyörällä metsäteitä pitkin. Pari kertaa olen juostenkin töissä käynyt, autolla en kertaakaan. Voimatreenillä oon käynyt pari kertaa sitten Rukan reissun. Tavoitteena oli herätellä kroppaa, mutta niin ettei lihakset kipeydy. Onnistuin. Pitkiä juoksulenkkejä ei ole kesäkuun kalenteriin mahtunut, eikä mäkitreeniä. Tuleviin koitoksiin mennään sitten vanhoilla pohjilla ja mahdollisuuksien mukaan palautuneella kropalla. Ensi viikolla tähän aikaan olemme Ylläksellä. Kunhan nyt pysytään terveinä.

Voimatreenillä T2M-salilla.

Ensi viikolla on NUTS Ylläs Pallas. Mä en oikein osaa sanoa mitä siitä ajattelen. Toukokuun Rukan Karhunkierrokselle oli niin kovat odotukset ja panokset, että nyt en oikein osaa koota ajatuksia. Kiireet töissä ja siihen oravanpyörään hyppääminen on vienyt ajatuksia ja keskittymistä. Tuo ei välttämättä ole huono asia ja onneksi ensi viikolla on monta vapaapäivää ennen starttia, niin ehkä saa pääkopankin kasaan.

Juhannuksena pyörärasteilla Jalasjärvellä tyttären kanssa.

Monet ovat kysyneet kuinka oon palautunut Karhunkierrokselta.

Mä uskon, että kroppa ei ole vielä täysin entisellään. Näin arjessa ja perustreeneissä ei huomaa mitään erikoista, sykkeet on ok ja kulku tuntuu suht normaalilta. Mutta miltä tuntuu Lapissa ensimmäisen 30 kilsan aikana, miltä tuntuu 60 kilsassa, entä Ylläksen rinteen nousussa...en tiedä. Se jopa taas pelottaa. On niin suuri halu päästä retki taas maaliin asti, ehjänä ja itsensä sopivasti likoon laittaneena. Alustavat ennustukset ennustaa hellettä juoksun ajalle. On siis pakkoa ottaa järki mukaan. Juoksun jälkeisenäkin päivänä pitää pystyä omin jaloin liikkumaan.

Perinteisillä iltarasteilla Ilmajoella nuorimman tyttären kanssa.

Vuotta 2021 on menty nyt puoli vuotta.

Juoksukilometrejä on kertynyt 1381 kilometriä, suunnistusta 73 kilometriä, pyöräilyä 1494 kilometriä ja kävelyä 321 kilometriä, sekä monen monta tuntia kaikkea muuta liikkumista. Tästä on hyvä jatkaa toiselle puoliskalle.

~Eija~

Mitalien kilkettä pysu-kisoissa

 Olipa mahtava pyöräsuunnistuksen SM-kisaviikonloppu, kun Espoon Suunta järjesti sprintti ja keskimatkan kisat! Mä sain kaveriksi Ninnin, joka oli ekaa kertaa pysu-kisoissa ja heti SM-kisoissa. Itsellä on samanlainen tausta vuodelta 2018, kun ummikkona lähdin SM-sprinttiin ja heti seuraavana päivänä pitkälle matkalle jo hiukan selkeämmin ajatuksin. Tämä muisto mielessä yritin omien kokemusten pohjalta tsempata Ninniä ja tottahan hän heitti pallon koriin 😄

Sprintissä rastille 14 olisi kannattanut kiertää pohjoisen polkua. Mä yritin lyhintä mäen yli.

Lauantain sprintissä D40 sarjassa matka lyhintä reittiä oli 8 kilometriä ja rasteja oli jopa 17. Karttoja oli suunnistettavana kaksi ja ensimmäisessä pyörittiin teollisuusalueella, mikä on just mun juttu. Tein mielestäni aivan hyviä reitinvalintoja ja vauhtia sain pidettyä yllä. Kartan vaihdon jälkeen siirryttiin metsäiseen mäkeen ja siellähän sitten menin tekemään just toisin kuin mun kannattaisi. Lähdin 13 rastilta lyhintä reittiä kohti 14 rastia, mutta käännyin karttaan piirtämättömälle polku-uralle liian aikaisin. Sitten siitä pyörä kantoon, ojan yli, mäki ylös varvikossa ja pysähdys. Tuumaus hetki ja mäki alas rastille.

Kuva; Jarmo Koskela

Siinä tuli yli kahden minuutin virhe ja jälkeenpäin väliajoista kävi selväksi, että siinä meni kärkisija. Putosin kolmanneksi ja sen paikan pidin onneksi virheettömällä loppu reitin suorituksella. Pronssi oli kuitenkin odotettua korkeampi sijoitus, joten en jäänyt virhettä liikoja harmittelemaan. Opiksi siitä kuitenkin olisi syytä ottaa.

Ninni depytoi sijalle 7. Yksi iso virhe pudotti myös Ninnin sijoitusta, mutta kävihän muusta tekemisestä selväksi, että näiltä naisilta paukkuja löytyy!

Ystäväni Sannan luona yövyimme ja jaksoimme melko myöhään seurata Euroviisujakin. Meillä oli kyllä ihan oma mielipide voittajasta.

Pitkän matkan kakkos karttaa.

Sunnuntain pitkän matkan kisassa oli odotettavissa ihan toisenlaista maastoa Espoon keskuspuistossa. Tiheää polkuverkostoa, moneen makuun reitinvalintoja ja vielä ulkoilijoita väistettävänä. D40 sarjassa lyhintä reittiä matkan pituus oli 21,7km ja rasteja 25. Karttoja oli jopa neljä.

Eka kartta meni ihan hyvin. Muistin kiertää selviä uria ja pitää vauhdin reippaana, mutta ei täysiä. Toisella kartalla sitten alkoivat vaikeudet. Kasi rastille mentäessä kaaduin kaksi kertaa ja kallioilla oli jalkauduttava, koska en pysty niin teknisillä poluilla ajamaan ja samalla lukemaan karttaa. No kasi löytyi, mutta ysille tuli mutka vasemmalta. Ei vielä paha, eikä tuonne olisi oikein muuta reitinvalintaa ollutkaan. Seuraavat rastit polkuhässäkässä yhtä häseltämistä. Siinä olisi ollut vaihtoehtoja kiertää selviä polkuja, mutta yritin tuikata lyhyemmin näppärästi. Ei mennyt kohdalle. Mä juoksin pyöräni kanssa kevään vihreät mustikkavarvut pinnoissa kahisten.

Hetken pelastus oli kolmas kartta, jossa oli vain yksi rasti tosi pitkällä siirtymällä. Sai hetken vain polkea ja tehdä helppoa suunnistusta. Pakaroissa ja reisissä alkoi jo tuntua. Ja viimeisellä kartalla saatiin vielä kunnon siksakkia vetää, toki selkeämmillä rastiväli vaihtoehdoilla.

Olihan rankka kisa, mun lyhyen pyöräsuunnistusurani ehdottomasti rankin. Tykkäsin kuitenkin siitä, että rata ei ollut pelkkää polkemista vaan piti oikeasti suunnistaa. Ratamestari oli kirjoittanut, että reitinvalinta vaihtoehtoja on ja niistä kannattaa valita omiin taitoihin paras. Tämä todella piti paikkansa. Usemmallakin rastivälillä tämä olisi pitänyt muistaa.

Aikaa meni 1:55.46 (kilometrejä kertyi vajaa 26 km) ja yllätyksekseni sillä ylsi hopealle. Ninni suunnistus myös alle kahteen tuntiin ja voitti pronssia. Virhettä oli tullut Ninnilläkin, mutta aivan mahtava veto! 

Ikänaisissakin mitali on ja aina mitali!

Tänään maanantaina oon ollut aika väsynyt. Koko viikonlopun kestänyt reissu, kaksi kovaa kisaa ja vielä palauttelevaa pyöräilyä ja juoksua, ruokailuvälit hiukan venyivät ja pitkä ajomatka veti olon rähjääntyneeksi. Tänään oon sitten enemmän lepäillyt, kävin hieronnassa ja juoksemassa kevyen polkulenkin juoksuryhmän kanssa.

Väkisin kuitenkin aina välillä vetää naama hymyyn. Kannatti viikonlopun kisoissa vetää loppuun asti 😊

Kiitos Ninnille seurasta! Tästä jatkamme vielä!

~Eija~

P.S. Käykäähän lukemassa myös Ninnin fiilikset kisaviikonlopusta TÄÄLTÄ!

Jahkumista

Se on 9 päivää NUTS Karhunkierroksen starttiin. Ihan mahanpohjasta vihlaisee, kun sitä pysähtyy ajattelemaan. Yhtäkkiä, tai nyt jo kuukauden on ollut olo, että tuleeko siitä mitään. Viime postauksessa jo kerroinkin, että viime viikkojen treenit eivät ole toteutuneet suunnitellusti. Erinäisistä syistä johtuen on ollut aikapula ja erityisesti pitkät lenkit on jäänyt väliin. Yksi pelastus on ollut kahden lenkin päivät, joilla oon saanut kilometrejä kasaan ja rasitusta pidettyä yllä. On monta asiaa missä voi mennä pieleen ja edelleen emmin joidenkin vaihtoehtojen ja kauhukuvien ympärillä.

Maaliskuun lopussa perus kävelylenkillä mun sauvoista meni yhtäkkiä yksi nivel kohta rikki. Sauvat siis ovat teleskooppisauvat, eli ne saa kasattua näppärämpään kokoon kun ei niitä käytä. Yksi osa katosi sauvasta ja muissa nivelkohdissa en löytänyt mitään murtumaa tms, joten en tiedä mitä rikkoutuneessa kohdassa todella tapahtui. Tällä viikolla vihdoin sain korjatun sauvan takaisin, mutta pieni epäilys on, kestääkö se. 

Kolilla viime syksynä Vaarojen maratonilla sauvat kulki mun mukana koko 130 kilometriä, mutta käytin niitä vain viimeisessä 2,5 kilometrin ylämäessä. Ovat hyvät ja mukaan nämä lähtee Rukallekin, vaikka todennäköisesti käyttö jää jälleen vähäiseksi. Todennäköisesti kuitenkin harmittelisin jos matkasta pois jättäisin. Lopun nousuissa sauvat voivat olla niin sanotusti mun viimeinen oljenkorsi että pääsen eteenpäin.

Rikkoutunut sauva.

Varusteiden testaus pitkälle matkalle pitää aloittaa ajoissa, vaikka sitten onkin vaarana niiden rikkoutuminen. Mun kengät eivät ole varsinaisesti rikkoutuneet, mutta ovat jo kovin iäkkäät ja kuluneet. Oon pohtinut lähdenkö rasittuneilla Inoveillani matkaan vai valitsenko sittenkin "uudet" La Sportivan paksumpi pohjaiset menopelit. Uudet sana oli lainausmerkeissä siksi, että nämä kengät ovat odottaneet kaapissani puoltoista vuotta 😁 Voitin kengät vuonna 2019 Vaarojen maratonilla. En osaa selittää, mutta kiinnyn asioihin ja esimerkiksi lenkkareihin ja vanhoista luopuminen on aina oma kasvutarinansa. Inovin kengätkin oon muuten voittanut juoksemalla ja niiden kanssa onkin viime vuosina kuljettu hienoja reissuja.

La Sportivan kengillä oon juossut maastossa ja poluilla lumien sulettua. Alkuun kipeytyi molempien jalkojen jalkaholvit ja jalan napakka istuvuus kengissä painoi kantapäihin. Nyt kengät tuntuvat jo paremmilta, mutta silti pohdin onko niistä vielä kaveriksi yli vuorokauden retkelle. Mahdollisesti molemmat lähtee mukaan ja teen päätöksen viimeisten lenkkien mukaan ja toiset pakkaan huoltokassiin.

Kuluneet Inovit ja uuden karheat la Sportivat.

Uudempien kenkien puolesta puhuisi jo reitillä todennäköisesti paikoittain oleva lumi. Inovien pohjat on paikoin melko kuluneet ja täten liukkaat. La Sportivan kenkien pohjat ottavat paremmin pitoa lumessa, sohjossa, kalliolla ja liukkailla juurakoilla. Tuleeko vettä (tai lunta!!), onko kylmä vai kuuma, sen näkee sitten. Karhunkierroksella kunnon tulvat ainakin nyt on, että kahlaamaan aivan varmasti pääsee.

Treenit on nyt tehty ja viimeinen viikko pidetään vain hyvää virettä..tai siis haetaan hyvää fiilistä. Pitää syödä ja juoda, että matkaan pääsee lähtemään energiavarastot täynnä. Vaikka syöminen onkin kivaa, on tämä energiavarastojen täydentäminen mun mielestä hankalaa. Ruuan valmistamiseen menee aikaa ja tuntuu ettei sitä oikein ole. Eilenkin juoksuryhmän ohjauksen ja kahvakuulatunnin välissä hotkaisin noin 5 minuutissa perunat jauhelihakastikkeella ja piimällä alas. Kohta oli taas nälkä, mutta leikkasin vielä nurmikkoa ennen kuin suihkun jälkeen istahdin sohvalle syömään mysliä jogurtilla ja teekupposella. Lisäksi iltaherkkuna voicroisantti ja nukkumaan. Aamulla olikin taas hirmu nälkä.

Syömisessä ongelmana ajankäytön lisäksi on se ettei tee mieli syödä. Kun mua jännittää, reagoin vatsallani. Vaikka on nälkä, vatsa ei vedä. Lievä etova olo velloo koko ajan. Monesti kisa-aamuina uppoaa todella vähän ruokaa ja vatsa saattaa kurnia lähtöviivalla, mutta silti saan aivan hyvän suorituksen. Ultralle ei voi lähteä samassa tilanteessa, vaan on pakko syödä. Mun kohdalla varmaan pakko kirjata paperille ylös mitä ja miten paljon pitää saada syötyä ennen lähtöä ja sitten vaan syö. Lista retkellä noudattelee edellis ultrien kaavaa ja sitä noudatetaan niin kauan kuin pystyy.

Vielä pitää hiukan korjailla juoksuliiviä, valita vaatetus, varata aika hierontaan (oikeaa jalkaa kiristää) ja kahden työvuoron jälkeen tuulettaa loman aloitusta. Heti loman kärkeen lähden Espooseen pyöräsuunnistuksen SM-kisoihin. Ohjelmassa on sprintti ja pitkämatka. Treeniä pyörän ja kartan kanssa on tälle vuodelle kovin vähän alla, mutta osallistumisen ilosta menossa mukana. Kaveriksi sain Ninnin - aivan mahtavaa 😃

Oltiin maanantaina Kurikassa pyöräsuunnistuksen maajoukkueen edellis viikonlopun sprinttiharjoitus kiertämässä. Tulipa tehtyä kunnon "eksyminenkin" ja olin jo palaamassa takaisin autolle, jos vaan olisin tiennyt mihin suuntaan mennä. Jotenkin kuitenkin löysin itseni kartalle ja kiersin reitin loppuun. Hyvä että pummi tuli harjoituksessa, josko kisoissa sitten pysyisin paremmin kartalla.

Pysu-treeniä sateen kastelemassa metsässä.

Olkoot tämä viimeinen epävarmuuden tunteissa pyöritelty postaus ja ensi viikolla nostan vihdoin pääni pystyyn ja keskityn niihin asioihin jotka on mallillaan.

~Eija~

Tänään

 Torstai 15.4.2021

Nukuin yöni jälleen kuin tukki. Unta näin kotiin unohtuneesta karttatelineestä ja se muistui heti mieleen kun pääni tyynyltä nostin. Muistankohan sen iltapäivällä...ehkä, ehkä en. En viitsinyt aamusta kolistella sitä kaapista kaivelemalla, joten  parasta on yrittää vaan muistaa.

Työmaata kohti pyörällä. Käsissä talvirukkaset, koska pakkasta oli -3 astetta. Työpaikan parkkikselle päästessä selkä oli märkä ja varpaita kipristeli. Parkissa oli yksi pyörä ennen mua mun Trekiä. Kello oli 06.35.

Työpaikan parkkiksella, jossa ei parkkipirkot pyöri.

Mulla oli kenttävuoro, eli tarkoittaa sitä että otin potilaita vastaan. Meillä on monen monta työpistettä ja roolia töissä ja vaihtelu pitää virkeänä ja motivaation hyvänä. Aina ei ole hyvä päivä, mutta tänään oli kaikin puolin mukava meininki. Ehti tehdä työnsä, pitää lakisääteiset tauot ja kuulla kollegoiden kuulumisia. Meillä on iso työyhteisö ja voi mennä pitkiä aikoja ettei joitain kollegoita näe ollenkaan.

Pientä päänvaivaa aiheutti kotoa naapurin soitto, kun nuorimmainen oli jäänyt ystävänsä kanssa lukkojen taakse ulos sisävaatteet päällä. Onneksi on ihanat naapurit ja vara-avain löytyi ja asia saatiin selvitettyä. Tytöt pääsivät kouluun.

Töissäpä töissä.

Töistä pääsin klo.14. Kotiin ehdittyä pesin Trek-pyöräni nopeasti, nakkasin Augment-pyöräni autoon, pakkasin illan varusteet ja söin. Viideltä oli treffit urheilukentällä Ninnin, Hannan ja Päivin kanssa. Mentiin tekemään vetotreeniä. Olikin aivan ihana aurinkoinen keli ja kenttä sula. Toissapäiväisestä voimatreenistä johtuen mulla on ihan järkyttävän kipeät rintalihakset, erityisesti vasen. Kättä ei saa nostettua sivulle ilman naaman vääntöjä. Tämä kireys tuntui ilkeältä vetoja juostessa, rauhallisemmassa vauhdissa maltillisemmin. Hyvä esimerkki, että kyllä sitä yläkroppaakin vaan tarvitaan juostessa.

Kentällä pitäisi käydä useammin, sen verran mukava alusta se on juosta.

Urheilukentältä jatkoin matkaa Ninnin kanssa Kauhavalle. Siellä oli entisellä kasarmialueella pyöräsuunnistusratoja kierrettäväksi. Mulla on Augment ollut talvilevolla, mutta tänään oli taas aika uskaltautua lukkopolkimille ja hiukan isomman pyörän vietäväksi. Augmentille on tehty kunnon keväthuolto ja kyllähän se rullasi taas niin ihanasti. Ja vaikka suunnistamisessa jokunen ohiajo tulikin, niin olihan se niin mukavaa. Kiersimme A- ja B-radat ristiin omaa vauhtia ja näin päästiin vertailemaan reitinvalintoja ja aikoja Ninnin kanssa.

Kauhavan entisen kasarmin alue on aika komea.

Kotiin ehdin vähän ennen ilta yhdeksää. Tavaroiden purkaminen, suihku ja ruokaa. Yhdellä silmällä tv:stä Super Nannyä, toisella silmällä muutamat sähköpostit läpi ja viestien lähettelyt ja kolmannella tyttären huomisiin enkun kokeisiin tärppisanojen ja -lauseiden kyselyä. Ajattelin vielä katsoa jonkun rästiohjelman koneelta, mutta kellon lähestyessä ilta yhtätoista, alkaa väsy tuntua. Huomenna onneksi vasta iltavuoroon töihin ja ennen sitä pääsen hierontaan.

Huhtikuun ilta-auringossa.

Oli odotetusti mukava, vaikka täysi päivä. Yllättäviä tai oikeastaan odotettuja uutisia tuli, kun Jukolan ja Venlojen viestit siirrettiin elokuulle. Harmittaa, koska elokuussa ei mulla ole lomaa ja saattaapi olla ettei sinne harrastelijat edes lähtölupaa saa. Päivään mahtui mukavia kohtaamisia työkavereiden ja ystävien kanssa ja juttuja heidän seurassa, oli naurua ja hyvää huumoria, mutta myös hiukan pettymystä ja harmitusta.

Hyvää yötä.

~Eija~

MTBO SM-erikoispitkä

Eilen sunnuntaina pyöräsuunnistettiin SM erikoispitkät Lahdessa. Kokemusta pitkän matkan kisasta oli viikon takaisesta aluemestaruuskisasta Vaasasta ja se oli rankkaa, sillä maasto oli kovinkin tekninen ja sateen kastelema ja kuraama. Lahdessa matka oli lyhintä reittiä lähes saman pituinen, 24km. Tänä viikonloppuna takana oli jo kansallinen sprinttikisa perjantaina ja keskimatka lauantaina. Näistä kisoista juttu löytyy täältä. Onneksi lauantaina suunnistaminen sujui perjantaita paremmin, joten fiilikset sunnuntai aamulla kimppamökillä herätessä olivat suht hyvät. Väsy toki painoi, sillä uni ei ollut ollut ihan paras mahdollinen.

Lauantaina ennen starttia. Kuva; Marja.

Yöllä oli satanut raakasti vettä. Niin paljon oli kuulemma tullut, että metsässä saisi jopa kahlata ja kokeneet pyöräsuunnistaja konkarit suosittelivat kiertämään pikku polut. Etukäteen oli tullut tutkittua vanhoja karttoja kisa-alueelta ja pohdittua useampia vaihtoehtoja miten meitä pyöritetään. Lopulta kaikki kaaviot ja odotukset pitää heittää sivuun ja keskittyä itse kisaan puhtaalta pöydältä. 

Mulla oli lähtö ihan viimeisten joukossa, mikä toisaalta sopii mulle. Silloin ei metsässä ole niin paljon ruuhkaa ja läheltä piti törmäykset on paremmin vältettävissä. Haavereita sattui tälläkin kertaa, mutta mä en ollut niissä osallisena ja pystyin ohittamaan tapahtuma paikat levollisin mielin, koska kolaroijille oltiin jo apua antamassa.

No itse kisa ei lähtenyt ihan parhaalla mahdollisella tavalla tälläkään kertaa, kun sekoilin asuntoalueen kaduissa 1:15 000 kartalla. Ajauduin liika oikealle, mutta onneksi sain itseni kartalle ja pääsin suht kivuttomasti lopulta rastille. Ääneen taas ärhentelin itselleni, että otappa nyt rauhallisesti. Sitten homma lähtikin rullaamaan. Noudatin konkareiden ohjeita ja kiersin isompien kuntoratojen, katujen ja teiden kautta. Kovia nousuja ja laskuja tuli vastaan ja ne toki olisi voinut tarkemmalla käyrän lukemisella välttää, mutta tulipa tehtyä samalla hyvä mäkitreeni. Jo lyhyillä pätkillä pienemmillä poluilla sai todeta, että ne olivat todella hankalia polkea liukkauden ja kuran vuoksi. Välillä poluilla oli polvia myöten kuravettä ja niitä lammikoita yritin kiertää metsän puolelta. Täälä maastossa oli lupa oikaista, eli ei tarvinnut kulkea pelkästään merkittyjä polkuja pitkin.

Lauantain keskimatkan kisassa. Kuva; Osmo Flink

Rastilla 7 käännettiin uusi kartta ja lähdettiin polkemaan reitin toista puoliskoa. Osittain pystyi hyödyntämään jo polkemia reittejä, mutta oli myös valittava niitä pienempiä polkuja päästäkseen rastille. Kura lensi ja useita satoja metrejä meni pyörän talutusjuoksuksi. Juosten pääsi taas paljon joutuisammin eteenpäin kuin että olisi yrittänyt polkea siinä sotkussa.

Viimeiset neljä rastia olivat lähiössä ja siinä piti taas tarkemmin tiirata karttaa, että hoksasi sujahtaa oikealle kadulle. Viimeiselle rastille osoitellessa tein vielä virheen, kun kurvasin liian jyrkästi oikealle ja ajauduin kohti rantaa. Taisi jo väsy painaa, sillä aikaa reissuun kului 1:47:50. Hyväksytty suoritus tuli ja ilokseni SM-hopeaa!

D40-sarjan mitalikolmikko.

Oon niin iloinen, että tuli vaan lähdettyä ja vaikka tämä ei aina oikein suju, niin joskus kuitenkin onnistuu. Kilometrejä tuli lähes 30 ja kropassa tuntuu. Hartiat, alaselkä ja pohkeet ovat melko puhki. Matkalla pohkeissa jopa tuntui kramppia, joten joitain nousuja lopussa oli otettava rauhallisemmin. Koko matkan jaksoin ilman lisäenergiaa, mutta kyllä mun olikin maaliin tulon jälkeen nälkä. Niin polkija kuin pyöräkin oli ihan kurassa, mutta se vähän niin kuin kuuluu asiaan.

Tämän vuoden pyöräsuunnistuskisakausi oli tässä. Hopea kruunasi kovinkin vaihtelevan tekemiseni. SM-kisat juhannuksena ei ihan sujunut ja silloin vielä "pelkäsin" polkea maastossa uudella pyörälläni. SM-kisat elokuussa sujuivat jo paremmin ja jäi hyvä fiilis. Vaasan AM-kisat viikko sitten ja kansalliset kisat ennen tätä SM-erikoispitkää olivat hyviä kisoja, joissa huomasin uskaltavani polkea ja tehdä omia reitinvalintojani ja vahvasti tunnistan missä koville menijöille jään. Parasta kaikessa on ollut se, että tämä on hurjan kivaa 😄

~Eija~

Mitskut kotiin

 Parisen viikkoa sitten kysyin ohimennen 10 vee tyttäreltäni haluaisiko hän lähteä alueemme yösuunnistus ja pyöräsuunnistusmestaruuskisoihin, niissä kun molemmissa olisi hänelle sarja. Yllätyksekseni tytär oli heti valmis lähtemään. Onnekseni multa löytyi jo valmiiksi kaksi lamppua, jotka sopivat yösuunnistukseen, mutta muuten tyttärellä ei ollut yhtään kokemusta pimeässä suunnistamisesta. Pyöräsuunnistuksen osalta tuossa vaiheessa puuttuivat vielä tyttäreltä asianmukainen pyörä ja karttateline, sekä kokemusta polkea maastossa, puhumattakaan että suunnistaisi samalla. Näiden ei kuitenkaan annettu olla esteitä, joita ei voisi ylittää.

Perjantai illan pimentyessä meidän jännitys vain lisääntyi. Oli pilvistä ja sitten alkoi vähän sataakin. Onneksi muuten oli lämmin keli. Meiltä reilun 10 minuutin ajomatkan päässä olevalla kisapaikalla oli luottavainen mieli. Kilpailuohjeissa mainittiin, että lasten rata sopii myös ensikertalaisille ja että se tukeutuu pururataan. Tuo pururata on meille erittäin tuttu, koska se on lähin paikka jossa käymme talvisin hiihtämässä. Uskalsin luottaa, että tytär selviää koitoksesta paremmin kuin itse ensimmäisistä yökisoista joskus 16 vuotiaana. Nyt lähdin pimeään metsään 3 minuuttia ennen tytärtä. Mennessäni omalle kakkoselleni, näin tyttären määrätietoisesti suunnistavan pururadalla, joten oma mieli hiukan huojentui. Ei sillä etteikö matkalla ajatukset olisi olleet välillä tyttäressä.

Yösuunnistuskisan saalis päivänvalossa.

Lopulta meillä molemmilla meni tosi hyvin. Tytär oli suunnistanut tosi hyvin, kaikki rastit löytyi, rata oli sitä mitä luvattiinkin ja tytär oli aivan innoissaan pimeässä metsässä suunnistamisesta. Tytär oli sarjansa toinen! Mulla tuli ykköselle ja kakkoselle pientä haparointia, mutta sitten pakotin malttamaan mieleni ja hitaalla vauhdilla etenin tarkasti suunnalla. Oli haasteellista, raskasta maastoa ja pimeää. Tällä kertaa oma suoritus kuitenkin riitti sarjan voittoon.

10 vee tytär lähdössä elämänsä aikaan pysu-kisaan.

Lauantai aamulla pakattiin pyörät autoon, tarkistettiin tarvittavat varusteet ja tehtiin eväät ja suunnattiin Vaasaan. Vuorossa oli pyöräsuunnistuksen aluemestaruuskisat, jotka olivat samalla kansalliset. Viikko aikaisemmin olin hakenut itselleni hiukan edellistä isomman karttatelineen ja tytär sai mun vanhan. Olimme myös hakeneet tyttärelle pyörän ja kerran ehdimme käydä metsässä polkemassa vajaa 25 kilometriä. Tutkimme viime hetkessä vielä mun vanhoja pyöräsuunnistuskarttoja ja yritin antaa parhaat mahdolliset ohjeet tähän lajiin. Tärkein ohjeeni oli mennä ihan rauhassa ja pysähdellä niin usein kun siltä tuntui. 

Tyttären sprinttikartta.

Lauantaina oli pitkämatka, joka tarkoitti tyttärellä D11-sarjassa 6,8km lyhintä reittiä. Hyvin meni, sillä hyväksytty suoritus ja iloinen mieli oli tärkeintä. Tytär oli noudattanut ohjeitani ja mennyt rauhassa ja pysyi hyvin kartalla. Vaihteiden kanssa oli ollut hankaluuksia, kun mäkeen oli jäänyt liian iso vaihde päälle, eikä silloin oikein polkemisesta tule mitään. Mutta tämänkin oppii aikanaan.

Sunnuntaina tehtiin aamulla samat valmistelut ja taas Vaasaan. Nyt oli sprintti ja tyttärellä se oli 3,7km lyhintä reittiä. Taas oli kivaa ja hyvin meni, vaikka oli kerran joutunut kysymään toiselta suunnistajalta missä ollaan. Palkintona tuli molemmilta päiviltä aluemestaruudet :) Oon niin iloinen tyttären viikonlopun suorituksista, mutta erityisesti asenteesta jolla kisoihin lähti.

Pitkällämatkalla pöpelikössä.

Niin olin mäkin polkemassa molempina päivinä. Mulla oli lauanatina 24,9km lyhintä reittiä, mutta matkaa retkelle tuli mun mittarin mukaan yli 26 kilometriä. Alku oli todella teknistä juurakko-kivikko-polkua, jossa mulla ei taidot riitä polkemaan. Pyörän talutus-juoksuksi meni, mutta niin pääsi oikein hyvin etenemään kun vertasi yhtä aikaa polulla polkeviin. Sateet olivat tehneet polut todella liukkaiksi ja kuraisiksi. Ensiksi yritin väistellä pahimpia kurapaikkoja, mutta lopulta sitä oli naamaa myöten sotkussa. Yksi polun pätkäkin oli kuin kynnöspeltoa, siis ihan hirveetä. Ajattelin, että tulee pitkä retki, sillä meno oli hidasta ja rankkaa. Onneksi kutos rastin jälkeen, ennen puoltaväliä päästiin poljettavammille poluille ja sai vauhtiakin alle. Tuli pieniä virheitä, useita pysähdyksiä polkujen risteyksissä ja ajattelin, että mulla on mennyt aivan turkasen kauan, 1:48:51. Yllätyin, että voitin sarjani yli viidellä minuutilla.

Sprintissä rastilta lähdössä. Emit-leimaus ei onnistu vauhdissa, joten on aina pakko pysähtyä rastilla ja irrottaa ainakin toinen jalka.

Sunnuntain sprintissä heti kartan saatuani intoilin että nyt tulee kivaa. Pikaisella silmäyksellä luvassa oli kovaa alustaa, ei teknistä polkua ollenkaan. Tästä mä nautin, niin kuin tykkään normi sprintistäkin, kun saa mennä niin lujaa kuin kartan luku ja kunto antaa myöden. Lukkopolkimilla toimiminenkin jo sujuu niin hyvin, että irrottelut sujuu alitajuisesti. En muuten kaatunut kertaakaan viikonlopun aikana, se on aika hyvin.

Oli kivaa ja voitin sarjani :) Meillä oli aika hyvä viikonloppu, kotiin tuomisina yksi aluemestaruus hopea ja viisi kultaa.

Meidän perheen viikonlopun saalis.

Viikonloppuna olin myös töissä, yövuoroissa. Ei voi sanoa etteikö olisi hetkittäin väsyttänyt. Muilla työvuoroilla en olisi kisoihin ehtinyt, joten tämä järjestely oli ihan itse toivottu. Nyt onkin sitten viikon vapaat edessä, jotka järjestelin pyöräsuunnistuksen MM-kisoja ajatellen. No MM-kisoja ei koronan vuoksi ole, mutta tilalla on pyöräsuunnistuksen kansalliset perjantaina ja lauantaina ja SM-erikoispitkät sunnuntaina. Marjan kanssa lähdetään, koska nuo vapaatkin saimme järjestymään. Otan reissun hiukan kuin loman Lahden seudulle. Yritän kirjoitella reissusta loppu viikosta.

~Eija~

SM-viikonloppu univelassa

Viime postauksen lopussa jätin tarinan tunnelmaan, jossa kiireinen loman aloitus oli konkreettisesti nähtävissä mun naamalta ja hiukan lysyyn painuneista hartioista. Edessä oli kuitenkin yksi odotettu kisastartti, jota en kuitenkaan ollut ehtinyt jännittää saatikka siihen keskittyä. Oli pyöräsuunnistuksen SM-keskimatka. Oli jopa epätodellinen olo, koska ajatukset juoksivat vielä edellispäivän hölkän järjestelyissä. Kuuma päivä ei yhtään auttanut asiaa. Osasin aavistaa, että tästä vielä sytytään, mutta eipä tuo lähtötilanne ollut ihanteellinen ollenkaan.

Pyörä valmiina, polkijasta en oo niin varma..

Onnekseni ei tarvinnut ajaa Nurmijärvelle. Onneksi Marjalla oli hyvä asuntoauto, jossa sai pyörän, kaikki muut tavarat ja eväät näppärästi mukaan. Marja mietti koska lähdetään lähtöpaikalle, meillä kun oli vain muutaman minutin erolla lähtöajat ja silmäili muutenkin että molemmilla oli oleelliset asiat kunnossa. Lähdössä ehti mukavasti hetken silmäillä tilannetta ja todeta että armoa ei anneta, kun heti lähdön jälkeen saa kivuta lähes pystyseinää K-rastille. Jokunen sen polki, mutta mä en edes yrittäisi (vaikka yleisesti yllyttettävissä olisin). Minuutti ennen lähtöä saa kartan. Siinä ajassa ehtii tarkistaa että on oikean sarjan kartta ja tehdä pikaisen silmäyksen reittiin. Tarkemmin ehdin tehdä päätöksen kuinka meen ykköselle, jonne saikin heti suunnistaa tosi tarkasti. Solttilannummin ulkoilualueella oli oikomiskielto, eli sai kulkea vain karttaan merkittyjä reittejä. Tällä kiellolla pyrittiin ehkäisemään uusien polkujen syntymistä ja vanhojen kasvamista.

Pysu-SM-keskimatka, Nurmijärvi.

Suunnistaminen lähti ihan hyvin liikkeelle. Kolmoselle tosin polun ohi ajo ja vitoselle mentäessä ajauduin kulkemaan kakkos rastini kautta ja se teki turhaa koukkua, mutta ainakin tiesin tarkkaan missä olen ja siitä oli helppo jatkaa. Seiska rastilla oli kartan vaihto ja kapean, pimeän ja kuraisen alikulkutunnelin kautta siirryimme Käpylännummen puolelle. Ysi rastille epäröinti virhe ja jouduin pysähtymään jopa kaksi kertaa. Ja kympille taas virhe ja pysähdys. Tuo kymppi ärsytti eniten, koska se oli tosi typerä epäröinti virhe, kun olin koko ajan menossa ihan oikealla polulla. Loput rastit meni aivan hyvin, en keksinyt niille ainakaan parempaa reitinvalintaa, vaikka nopeampaa olisi toki voinut polkea.

Yksi mun rasteista maastossa. Kuva: Sanna

Olin sarjani, Daamit40 viides. Osanottajia oli 12. Voin olla tyytyväinen, kun otan kaikki olosuhteet huomioon. Rastiväliajoista näkyy heti tekemäni virheet ja myös se, että pärjäsin myös joillain väleillä tosi hyvin. Kun saisin epäröinnin ja typerät virheet pois, saisin nipistettyä eroa kärkeen merkittävästi. Nyt voittajalle hävisin sekuntia vaille kuusi minuttia. Pronssille jäin kaksi ja puoli minuuttia.

Aamupala.

Mä ja Marja pääsimme kisapäivän päätteeksi kuin viiden tähden hotelliin, sillä ystäväni Sanna perheineen majoitti ja ruokki meidät. Käytiin palauttavalla uinnilla ja juteltiin iltamyöhälle elokuun lämpöisessä yössä. Aivan kuin oltaisiin oltu jossain ulkomailla, niin erikoinen tuo ilma oli ja silti ilta jo pimeni ja kausivalot antoivat lisää lämpöistä tunnelmaa. Sänkyyn päästyäni nukahdin lähes heti. Aamulla edellispäivän vaivannut päänsärky oli poissa ja olo oli muutenkin niin paljon parempi. Herkullinen aamupala kummipojan lempipuurolla ja itse kerätyillä marjoilla oli niin herkkua. Kiitos Sannalle perheineen kaikesta ystävällisyydestä 💓

Pysu-SM-viesti Hyvinkää, Sonninmäki.

Viikonlopun kisailut eivät vielä loppuneet, sillä edessä oli vielä pyöräsuunnistuksen SM-viestit Hyvinkäällä. Mulla ja Marjalla oli viime vuoden mestaruus sarjassa D80 puolustettavana, mutta jo ilmoittautuneiden listaa silmäillessä peli oli selvä. Ei nosteta meidän seuran lippua korkeimmalle tänään, ei varmasti. Hyviä omia suorituksia lähdettiin ajamaan ja tämä tavoite suht hyvin saavutettiinkin.

Ikäsarjoissa suunnistajien yhteisikä ratkaisee sarjan. Pääsarjaan toki voi osallistua kuka vaan, mutta vanhempiin (eikä tietysti pääsarjaa nuorempiin) voi mennä. Mun ja Marjan ikä riitti D80-sarjaan, eli yhteisikä on vähintään 80 vuotta. D100-sarjaan ikämme ei vielä riitä. Ikäsarjoissa on yhteensä neljä osuutta, eli molemmat polkee kaksi osuutta. Marja sai aloittaa, koska mä kammoksun sitä lähdön härdelliä karttojen, pyörien ja lukkopolkimien sekamelskassa. Marja toi sijalla 10. Mä sain kartan ja järkytyin näkemästäni! Mikä hämähäkkiverkko!!

Hämähäkinverkkoa!

K-rastille polkiessa, jonne on viitoitus, pähkäilin ja tuskailin miten ihmeessä ikinä löydän ykköselle. Itseni tuntien polkuhässäkässä kulkeminen ei ole mulle helppoa. Piti löytää isoa polkua, vaikka pitemmällä kierrolla. Ja sellainen löytyi vasemmalta kaartaen. Pikku hiljaa hämähäkinverkko hahmottui isompien polkujen varaan ja näki paremmin, ei huomioinut pienempiä polkuja. Homma alkoi sujua, vaikka seiskalle mentäessä poljin hetken väärää polkua, mutta hoksasin sen onneksi arviolta 50 metrin jälkeen. Koukkaus siinä joka tapauksessa tuli, mutta olin nopeasti kartalla. Kartan mittakaava muuten oli 1:5000, kun edellispäivänä se oli 1:10000, enkä oikein päässyt ollenkaan tähän pienempään mittakaavaan sisälle ja sen vuoksi vauhdissa polkujen ohi ajoja tuli jokunen.

Mä tulossa maaliin. 

Tulin vaihtoon 9. Yhden siis olin ohittanut. Osuusajoissa olin osuuteni 3. nopein. Olin siihen todella tyytyväinen. Varjossa odottelin Marjaa toiselta osuudeltaan ja samalla 9. sijalla Marja tuli. Nyt oli jo paljon helpompi lähteä toiselle omalle osuudelle, kun tiesi mitä on vastassa. Tukeuduin heti isoihin polkuihin ja kaksi samaa rastiakin oli kuin ekalla keikalla. Ennen toiseksi viimeistä rastia näin yhden meidän sarjan polkijan edessä. Olin nähnyt hänen lähtevän ennen mua maastoon. Siinä hetkessä kilpailuvietti nosti päätään ja päätin että ohi menen ja lisäsin vauhtia. Kurvasin viimeiselle rastille jyrkemmin kuin hän ja pääsin ohi. Nostin lopullisen sijoituksemme 7. Osuusajoissa olin 4. nopein, johon myös olin erittäin tyytyväinen. 

Mä ja Marja D80-sarjan viestissä 7.

Olipa taas viikonloppu. Kiireisestä aikataulusta huolimatta oon onnellinen että vaan lähdin ja iloinen olen miten kaikki meni ja niin tyytyväinen että selvisin reissusta. Pyöräsuunnistus on niin hauskaa. Kunpa ehtisi treenata enemmän. Kuukauden päästä olisi pyöräsuunnistuksen ikäsarjojen MM-kisat Lahden suunnalla. Edelleen on hyvin epävarmaa järjestetäänkö ne vai kuinka tässä käy. Korona-tilanne on auki ja vaikka kisajärjestelyt pystytään hoitamaan ohjeistuksien mukaan, pääsevätkö ulkomaalaiset kilpailijat Suomeen. Hankala ja kurja tilanne useille osapuolille. Eniten harmittaa järjestäjien puolesta, jotka varmasti jännittävät maailman tilannetta kämmenet hikoillen.

Toivotaan parasta ja tehdään parhaamme.

~Eija~

Juhannuksen sm-pysukisat

Juhannuksena poljettiin kovaa Tampereen Kaupissa, kun pyöräsuunnistuksen Suomen mestaruudet ratkottiin sprintissä ja pitkällä matkalla. Oikeasti etukäteen aivan hirvitti miten siellä jää jalkoihin, tai siis renkaisiin ja miten se oma pyörän käsittely ja suunnistaminen onnistuu. Jännitti niin ettei syödäkseen meinannut saada. Marja noukki mut ja Augmentin kyytiinsä lauantaina ja sitten ajeltiin Tampereelle. Auton ilmastoinnin huristessa oli sopiva olla, mutta kyllä Tampereella oli kuuma.

Naiset 40 sarjan sprintti rata. Lyhintä reittiä 5,7km.

Onneksi nopeat miehet pääsivät maastoon reilusti ennen meitä ikänaisia, niin lopulta poluilla oli aivan hyvin tilaa, eikä läheltäpiti törmäyksiä tullut. Jonkin verran ulkoilijoita oli, mikä oli odotettavaa, koska oltiin suositulla ulkoilualueella.

Sprintti on ärhäkkä ja vaatii nopeita päätöksiä ja vikkeliä polkaisuja. Heti ykköselle ei tullut ihan optimaalisin reitinvalinta ja kolmoselle tein todella typerän virheen. Rastille tullessa katsoin rastikoodin väärin ja luulin olevani siis väärällä rastilla. Tein koukun ja ihmettelin mikä nyt on. Sitten heräsin, että mikä se koodi olikaan ja rastille takaisin. No olihan se oikea rasti, olin vaan jo lukenut seuraavan rastin koodia, joka oli ihan vieressä. Huhhuh kun mua suututti ja lopulta siinä arviolta suttaantui 3 minuuttia. Seuraavat rastit sujui ihan ok ja loput rastit ajoin yhdessä meidän sarjan voittajan kanssa, joka lähti 4 minuuttia mun perään. Vauhdit meni aika yksiin, välillä mä edellä ja välillä Niina. Viimeisen mäen polut olivat teknisempiä ja siellä tulin yhden kynnyksen alaspäin niin että hirvitti. En vain ehtinyt siihen jarruttaa. Pysyin kuin pysyinkin pyörän selässä ja ehjin nahoin maaliin asti. Sijoitus 5. ja hävisin kolme sekuntia vaille neljä minuuttia voittajalle.

1:7500 mittakaavan kartta oli mukava ja selkeä lukea pienempääkin syherö polkuja. Odotin vaikeampaa maastoa, mutta sitä oli vain tuossa lopussa. Olin helpottunut miten hyvin pyörän kanssa meni. Typerät koodivirheet pitää vaan saada pois, sellaiseen ei vaan ole varaa. Hyvillä fiiliksillä ajeltiin yöksi kotiin.

Marjan autoon saatiin pyörät asianmukaisesti myös vöihin.

Sunnuntai aamulla piti nousta aikaisemmin ylös, koska silloin oli aamupäivä lähdöt, tai no meillä ikänaisilla oli taas viimeisenä lähdöt, joten meillä meni puoleenpäivään. Tykkään aina seurata toistenkin kisan etenemistä ja ennen omaa starttia jännitin seuramme miesten pääsarjassa ensimmäistä vuotta kisaavan Teemun mahtavaa suoritusta. Teemu voitti pronssia! Ai että siitä tuli hieno fiilis!

D40 sarjan pitkän matkan 2. kartta. Tällä kartalla tuli virheet.

Meidän sarjassa oli lyhintä reittiä matkana 22,8km. Kuulosti etukäteen aika pitkältä kun muisteli miten puhki olin maanantaina Kurikan harjoituksissa ja matka oli reilusti alle 20 kilometriä. No eipä siinä kuin matkaan, juomaliivi varuiksi selkään vaikka ilma oli edellispäivää viileämpi, mutta ei kylmä todellakaan. 

Ykkös rastille oli heti pitkästi nousua ja sitten pisto kalliolla. Hiukan epävarmasti pääsin vauhtiin, mutta rastille tultiin. Ja sitten vaan menoksi ja homma alkoi rullaamaan. Hankalimmissa paikoissa jalkauduin. Sain kiinni edellä lähtevän ennen 6. rastilla tapahtuvaa kartan vaihtoa. Sen jälkeen olikin pitkä tiepätkä ja väliajoissa 7. rastille tultaessa olin kärjessä. Aika hienoa :) 

Kunnes 9. rastille tuli virhe. Ajauduin kallioisella polulla ylös mennessä viereiselle polulle ja rastille tullessa se ei ollutkaan oikea. Tein pienen koukun, mutta kiinni en saanut. Lopulta päätin kurkata olisiko tuo rastikoodi mulla kolmannessa kartassa ja olihan se! Ja niin sain itseni kartalle ja oikea sen hetken rastini oli 15 metrin päässä suoraa metsän läoi viereiselle polulle. Kuitenkin tuossa virheessä meni arviolta 3 minuuttia. Eikä virheet siihen loppuneet. 12. rastille mennessä mulla oli hyvä reittisuunnitelma, mutta sitten meninkin kuntoradan poluissa ihmeellisesti sekaisin. Ajauduin aivan liikaa vasemmalle ja koukkasin ihan maalin läheltä kohti rantaa ja vielä sielläkin pyörähdys. Taisi pääkoppaa väsyttää. Tässä kohdassa eilisen sprintin voittanut Niina sai mut 6 minuutin takaa kiinni. Mulla suttaantui ainakin se kolme minuuttia, itse asiassa enemmänkin tähän sekoiluun. Kolmas kartta jäljellä ja päätin, että nyt pää kylmänä loppuun. Niinan kanssa mentiin sitten taas yhdessä. Lopullinen aika oli 1:38 ja sijoitus 6. Nyt harmitti, sillä tavoite oli vähintään se 5. sija eiliseen tapaan.

Viimeisellä rastilla pitkän matkan kisassa. Tarkistan vilkkuuko leimaus.

Vaikka paljon jäi harmittamaan, osoitti viikonlopun kisat kuitenkin myös paljon hyvää. Ensinnäkin mä pysyin molempina päivinä pystyssä, vaikka sunnuntaina oli lauantaita lähempänä sarvien yli lento. Lukkopolkimien kanssa meni aivan hyvin. Kunto ja vauhtikin riittää, mutta reitinvalinnat ja vauhdissa suunnistamista pitää vielä harjoitella paljon lisää ja tietysti teknisillä poluilla ajamista. 

Mä ja Marja

Oli kuitenkin taas niin mukavat päivän reissut Marjan kanssa. Kotiin palatessa pysähdyttiin uimaan ja juttua riitti taas koko matkan. Kiitos Marjalle seurasta ja kyydistä ja monista hyödyllisistä vinkeistä ja neuvoista.

~Eija~