Halt die Ohren steiff

En tiedä oikein mistä tai millä sanoilla aloittaisin kertomaan "urheilu-urani" ehkä karvaimmasta tapahtumasta. Kirjoittaa siitä kuitenkin haluan, sillä tämäkin kuuluu urheiluun ja kilpailemiseen. Tyttäreni sanoin; "Ei äiti sun aina tarvitse voittaa." Tuo lausahdus jonka kuulin itkevänä kotiin kisoista palattuani pitää niin paikkansa ja oikeasti harvoin sitä voitto silmissä startissa onkaan, mutta tämä nyt menetetty voitto oli niin lähellä...

Nyt suunnistuksen maakuntaviestistä on kulunut jo muutama päivä, eikä enää sunnuntain jälkeen ole tippa tullut linssiin, mutta valtavan musertuneeksi pelkkä ajatteleminenkin tekee ja mä olen pyöritellyt tapahtumia paljon. Mä myönnän tehneeni virheen, mutta sitä en pysty ymmärtämään kuinka se oli mahdollista! Olen valtavan pettynyt itseeni. 

Mutta mitä siis tapahtui...

Me ilmajokiset puolustettiin viime ja edellis vuoden kakkos sijaa. Meillä on hyvä ja kokenut joukkue ja kaikkien onnistuessa me pystytään vaikka mihin. Sannalla tuli aloitus osuudella hakemista ja oltiin melko kaukana kärjestä sijalla 10. Sari nosti toisella osuudellaan 6. sijalle, vaikka kertoman mukaan pyörimistä oli tullut. Leena nosti hyvällä menolla sijalle 5 ja mä lähdin ankkuriosuudelle tästä, 10 minuuttia kärjestä perässä. Mulla ei ollut minkäänlaisia paineita, vaan ajattelin kärjen menevän menojaan ja keskityin tekemään omaa suoritustani. Suunnistus lähti heti sujumaan, samoin juoksu. Rastit löytyivät, karttaa oli kelpo lukea ja sain mennä ihan rauhassa. Jokunen suunnistaja näkyi jossakin, mutta ei näkynyt naisia. Yhtäkkiä seiska rastille mentäessä näin Vaasan ja Lapuan joukkueet edessä! Olin ihan ihmeissäni ja pasmat menivät toviksi sekaisin. Ensiksi päätin pitää heitä silmällä, mutta koska tuntui että mun tossu nousi nopeammin, siirryin suosiosta keskittymään omaan suoritukseen. Pian edessä näkyi Laihia! Hetken olin laskuissa sekaisin, että kuinkas monentena tässä nyt ollaankaan! 11. rastilla joukkoon tupsahti takaa Kurikan joukkue. Nyt tuli kiire. Ampaisin eteenpäin, tein ohijuoksun 12. rastille ja tiesin Kurikan jo ainakin menneen, mutta entä Laihia. Toiseksi viimeiselle rastille tulin suoraan ylhäältä kalliolta ja aivan säikähdin kun alhaalta samalle rastille kipusi Kurikka. Tehtiin molemmat nopea leimaus ja "täysiä" kohti viimeistä rastia ja viitoitusta. Karttaa en tässä kohdassa suuremmin enää katsonut vaan annoin mennä vaan uraa pitkin. Pääsin leimaamaan pikkuisen ennen Kurikkaa ja jatkoin samaa vauhtia maaliin. JEE, maalissa ja pikku hiljaa tajusin että me voitettiin!! Riemulla ei ollut rajaa, aivan mahtavaa :D

Maalin jälkeen mennään leiman tarkastukseen ja elämäni toisen kerran ilmoitettiin, että oli jotain häikkää (ensimmäinen kerta on rastireitti ajoilta Vaasasta). Hiukan jo säikähdin ja pelästyin, että mitä nyt. Jossain kohdassa emit-kortin tarkistuslappo oli pudonnut, voi hitsi! Toimitsija tarkisti kaikki uudestaan ja sanoi, että 5. rastin leima puuttuu. Vakuutin, että kaikki löytyy ja pyysin nähdä kartan. Heti nähtyäni 5. rastin kartalla tiesin, että tuolla en tosiaankaan ole käynyt! Ei mitään muistikuvaa koko rastipisteestä! Ei mitään! En voinut uskoa tätä! Suoritus oli HYLÄTTY. Kaikki ilo tömähti maahan ja mä kuvainnollisesti halvaannuin. Miten mä olin mennyt tekemään tuollaisen virheen?! Hävetti ihan hirveästi, olin niin pahoillani joukkueeni ja kaikkien ilmajokisten puolesta.

Kohtalokas 5. rasti...

Pesupaikalla tuli jo itku. Sieltä suoraan lähdin kävelemään autolle, mutta toimittaja ehti pysäyttämään ja kysyä mitä tapahtui. Autossa kotimatkan itkin. Kotona oli tarkoitus nukkua ennen seuraavaa yövuoroa, mutta siitä ei tullut mitään. Kropassa oli liikaa adrenaliinia ja pahaa oloa. Yövuoron sinnittelin päänsäryn kanssa ja puhuin asiasta vähän, sillä en halunnut itkeä siellä. Maailmassa on niin paljon tärkeämpiäkin huolenaiheita ja epäonnistumisia kuin mun hylsy. Tämä vaan meinasi musertaa mut täysin. Oli pakko laittaa facebookiin henkilökohtaiselle sivulle lyhyt tilitys, sillä seuraavan päivän lehdessä kuitenkin tulisi olemaan jotain juttua. Halusin jo tunnustaa typerän virheeni. Sain ihania ja tsemppaavia kannustuksia. Toki arvaan, että moni myös pyöritteli silmiään.

Lehtijuttu oli onneksi todella lempeästi kirjoitettu ja omassa säälissäni olin kokonaan sivuuttanut sen, että miesten viestin voittajille kävi samalla tavalla, yksi rasti oli jäänyt leimaamatta! Nyt vasta kiinnitin huomiota, että hylättyjä joukkueita oli useita. Harmitusta oli siis puhkunut moni muukin, en yksin minä. Ja tätähän tämä suunnistus on ja virheitä voi tehdä monella tavalla ja kaikille niitä tulee, isompia ja pienempiä. 

Ilkka-lehden juttu

Mutta mitä siis tapahtui, miksi 5. rasti jäi leimaamatta? Mielestäni oon koko ajan ollut kartalla, rastit löytyivät hyvin. Ehkä epähuomiossa neloselta lähtiessä otin suunnan vitoselta kutoselle. Kuitenkin muistan lukeneeni polun ihan 5. rastin vierestä. Mä oon ollut rastiympyrässä, alle 20 metrin päässä rastista! Mä en vaan ymmärrä miten mä en ole nähnyt tuota rastia. Aivan kuin siinä olisi musta aukko, mutta silti muistan kalliot ennen vitosta, sen polun, suon ja hakkuuaukon. Tähän en koskaan saa vastausta selville. Ohi menin ja viesti oli sillä selvä.

En olisi ikinä uskonut että nousen 10 minuutin takaa kärkeen! Mä yllätin kaikki. Olin lähellä jotain sellaista, minkä todella olisin halunut. Nyt ei vaan ollut sen aika...vielä ;)

Pikku hiljaa oon kerännyt sisu rippeitäni ja jutellut ja viestitellyt ystävieni kanssa. Kiitos kun olette jaksaneet kuunnella purkauksiani. Tästä noustaan, vaikka tapahtunutta en koskaan tuu unohtamaan. Yritän ottaa tästä opikseni ja ainakin nöyryyttä tämä toi hurjasti lisää. Ja suunnistusta rakastan edelleen, juuri kaiken tämän takia mitä se antaa ja ottaa.

Kuva Iivo Kotamäki

Olin jo ennen viikonlopun katastrofia ajatellut meneväni Komia Flown polkujuoksu cupin 7 kilometrin juoksuun. Ensimmäisessä osakilpailussa en ollut, kun olin töissä. En ollut varma saanko itsestäni irti mitään, mutta päätä oli hyvä päästä kunnolla tuulettamaan. Jospa oksennus kurkussa juoksu auttaisi saamaan pahan olon ulos. Kaksi ensimmäistä kilometriä meni aivan hyvin, mutta puolessa välissä toivoin matkan jo loppuvan. Yksi reitiltä ulosjuoksu ja yksi kaatuminenkin kertoo, etten aivan ollut skarppina. Mutta hyvää teki ja tuttujen näkeminen piristi :)

Hallilanvuoren liukkaat kalliot.

Hallilanvuoren kalliot olivat todella liukkaat, mutta nastallisilla suunnistuskengillä pitoon pystyi luottamaan. Viimeisellä kilometrillä jalat eivät vaan enää nousseet, mutta maaliin laskettelin naisten sarjan kolmantena. 

Juoksun jälkeen ehti tulla pieni vilu ja ennen nukkumaan menoa jo kurkussa tuntui köhä. Tänään kurkku on ollut han raastinrautaa ja olo on tosi nuutunut. Yritän torjua flunssaa, mutta katsotaan kuinka käy. Joka tapauksessa tämä loppu viikko otetaan rauhallisesti, huolletaan kehoa ja nautitaan elämän pienistä ja suurista iloista. 

Itävaltalaisittain pidetään korvat ylhäällä, vaikka ne hetkellisesti kovin riiputtivatkin :D!

~Eija~

Hyvin huollettu on jo puoliksi maalissa

Kesäloma, 4 viikkoa meni nopeasti - eipä ole yllätys. Tänään mulla oli vielä armollinen vapaapäivä ja aloitin sen polkemalla kireiden jalkojeni kanssa Avunpaikkaan Henrin käsiteltäväksi. Viime viikolla olin pitkän tauon jälkeen hierottavana ja kesän useiden kilometrien aiheuttamia jumipaikkoja löytyi kiitettävästi. Venyttelyjä ja rullailua on tullut tehtyä luvattoman vähän ja palautumisaika erinäisistä urheilusuorituksista on jäänyt lyhyeksi, kun taas on seuraava startti ollut edessä. Laskin, että pelkästään 4 viikon lomani aikana tuli kisakilometrejä suunnistaen ja polkujuosten 70 kilometriä. Päälle vielä muutamat rennot lenkit juosten, pyöräillen ja patikoiden. Jalkojen väsymys alkoi jo tuntua ja arkoja kohtia löysi ihan omin sorminkin. Oli korkea aika antaa erityis huomiota jaloille, ilman niitä kun ei paljon liikuta.

Henrillä hierottavana.

Molemmissa jaloissa oli omat arat paikkansa, vaikkakin erikoisesti toisessa ulkosyrjällä ja toisessa sisäsyrjällä. Viime lauantain polkujuoksukisassa matkan varrella kiristi selvästi enemmän oikean jalan säärtä ja reittä ja vasen jalka vain seurasi kuuliaisesti perässä. Olen vahvasti oikea kätinen ja ponnistan oikealla jalalla, joten pohdin tämän yhteyttä oikean jalan väsymiseen ja kireyden tunteeseen. Niin tai näin, Henri löysi helposti ongelma paikat ja mä purin hammasta yhteen, että anna mennä vaan. Mulla on korkea kipukynnys, joten aika paljon pitää runnoa ennen kuin oikeasti parahdan. Kyllä veri taas kiersi varpaisiin asti ja vaikka jalkojen lihakset seuraavat pari päivää saattavat olla hiukan arat, tekee hieronta aina niin hyvää. Itse kun on vaikea tarpeeksi kovaa esimerkiksi "penikoita" sääristä painella.

Ihon alla.

Kotona jalkoja tai ihan mitä tahansa kropan osaa, on kätevä käsitellä putkirullalla (foam roller). Se on tehokas, edullinen ja helppo "hieroja" kotona. Rankinta siinä taitaa olla se, että kaiken työn joudut tekemään itse. Kuten hieronta, myös rullailu muun muassa kiihdyttää verenkiertoa ja kudosten aineenvaihduntaa, ennaltaehkäisee kropan jäykkyyksiä ja palauttaa lihaksia urheilun jälkeen sekä parantaa kehon hallintaa. Kerralla voi käsitellä vain yhden osan tai koko kropan. Rullailuun voi käyttää kokonaisen tunnin tai tehdä 15 minuutin lämmittelyt tai palauttelut. Kannattaa aloittaa rauhallisesti tunnustellen, sopivaa kohtaa ja voimakkuutta kokeillen. Liian kipeää ei saa tuntua, mutta arkoja paikkoja kannattaa varovaisesti kiusata vähän kerrallaan. Suosittelen aloittamaan pehmeämmällä rullalla ja siirtymään vähitellen kovempiin ja "nystyisiin" versioihin.

Kokeileppa rullata ulkoreidet...ai että!

Mulla rullailu toimii hyvänä jalkojen herättäjänä ennen kovaa harjoitusta tai kisaa. Verenkierron tehostuminen tuntuu varpaissa asti ja jalat ovat levolliset mutta virittäytyneet. Rullailun jälkeen on helpompi lähteä tekemään lämmittelyä kohti itse suoritusta.

Omalla kohdalla putkirulla on nyt otettava ahkerampaan käyttöön myös kehoa huollettaessa. Muuten Henrillä on turhan iso työ saada mut pidettyä vauhdissa ja monet kisat on vielä syksyn tullen edessä. Eikä putkirullailu hierontaa korvaa, mutta kyllähän nyt jotain pitää itsekin jumien helpottamiseen ja ennaltaehkäisimeen tehdä. Ensi viikolla kuitenkin taas hieronta...sitä ennen pari starttia...
Vaarojen Maratonille on puolitoista kuukautta ja sinne en halua lähteä väsynein ja kirein jaloin, joten nyt on toimittava.

Etusääret...ai että!

Kiitos Henrille taas tämän päiväisestä!

Rullaavaa viikkoa kaikille :)!

~Eija~

Inov-8 Trail Running 2017

Menneen kesän olen käynyt Seinäjokisen suunnistusseuran, Rasti-Jussien järjestämillä porukka polkujuoksulenkeillä. Porukassa juokseminen tuo mukavaa vaihtelua, löytää uusia polkuja ja tutustuu uusiin mahtaviin, saman henkisiin ihmisiin sekä tietysti saa nauttia itse juoksemisesta luonnon keskellä. Porukkalenkkien kruunasi osallistuminen Rasti-Jussien järjestämälle 

Inov-8 Trail Running -polkujuoksutapahtumaan. 

Viime vuonna osallistuin samaan, silloin ensimmäistä kertaa järjestettyyn tapahtumaan ja tästä pääset viime vuoden juoksurapsaan. Tuntuu, että tuosta vuoden takaisesta on tultu pitkä aika ja matkalla on kehitytty niin juoksijana kuin ihmisenä. Ja matka jatkuu.

Lehtijuttu Eparissa.

Tämän viikon Epari-lehdessä oli mun kuva viime vuoden tapahtumasta ja muutama mun kommentti miksi tykkään juosta poluilla. Kyllä niin allekirjoitan kaikki mitä toimittaja oli kirjoittanut.

Juomaliivi testiin.

Tänään lähdin matkaan tavoitteena saada mukava juoksu ja parantaa viime vuotista 21 kilometrin aikaani. Asu valinta osui capri-pituisiin trikoihin ja pitkähihaiseen ohueen paitaan. Pohdin kovasti Inovin polkujuoksukenkien (jotka voitin viime vuonna) ja nastallisten suunnistuskenkien välillä, mutta koska vanhat suunnistuskengät ovat melko risat ja uusia en ole vielä ehtinyt testata lenkillä, päädyin tutumpiin Inoveihin. Tällä viikolla vihdoin saapuneen Salomonin juomaliivin heitin selkään heti testiin. Evääksi liiviin tuli litran verran vettä, Sisu-salmiakki karkkeja ja hedelmäkarkkeja.

Mukavasti oli porukkaa jälleen paikalla. 21 kilsan juoksijat saivat asettua lähdössä kärkeen ja 10 kilsan peremmälle, mutta mielestäni järkevintä oli asettua lähtöön sen mukaan kuinka kovaa vauhtia on suunnitellut pitävänsä. Aina se on arvoitus mikä on se oma oikea paikka, mutta mä tryykäsin melko lähelle kovavauhtisten miehien selkiä. Lähtö tapahtui omalta osalta jälleen rullaavasti ja lössi rynni Jouppilan mäen rinteelle. Päätin pitää alkuun pikkuisen reippaampaa vauhtia, että pääsen väljemmille vesille juoksemaan. On todella haasteellista ja mielestäni hankalaa juosta poluilla lähellä jonkun selkää. Mieluiten pidän useamman metrin väliä edellä menevään, että näen millaista maastoa on edessä. Osaa sitten valita askeleensa paremmin.

Lähtö. Kuva järjestäjien sivuilta.

Alun ylämäki ja jo ennestään kireät jalat, joita aikaisemmin viikolla hierojalla pehmiteltiin, eivät tehneet juoksua kevyeksi. Oikean jalan etusääri kipuili ja takareisi oli jäykkä. Tuntui että jalka töksähteli. Päätin pysyä suunnitelmassani ja katsoa kuinka pitkälle se riittää. Märät kalliot olivat todella liukkaita ja tuli ikävä nastoja. Kallioisissa kohdissa oli pakko hakea pitoa sammaleilta ja heiniltä polun viereltä. Neljän kilometrin jälkeen hiukan rauhoittelin vauhtia, sillä matkaa oli kuitenkin vielä edessä.

10 kilometrin paikkeilla siirryttiin juoksemaan toista kilometriä ulkoilureitille ja se on aina selvä rytminvaihdos. Miehiä ampaisi takaa ohi, mutta en uskaltanut lähteä peesailemaan vaan pidin oman vauhtini. Oman kellon mukaan kilometriajat nakutti alle viiden ja puolen minuutin. Helppoa ei ollut. Viime vuonna virta ehtyi kun matkaa oli 6 kilometriä jäljellä, joten ei saanut lähteä vielä keulimaan.

Muutaman kerran olin lentää nenälleni kengän kärjen osuessa kovalla voimalla milloin juurakkoon, kiveen tai ruohomättääseen. Pystyssä pysyin, mutta aina se herätti taas keskittymään ja nostamaan sitä jalkaa. Paristi vilkaisin taakseni, että kuinka lähellä lähin nainen on, mutta ei ainakaan kukaan lähestymässä ollut. Neljä kilometriä ennen maalia tiesin, että tämän vauhdin saan pidettyä loppuun asti ja jos joku ohittaa haluaa, pitää hänen tulla vielä lujempaa. Viimeisellä kilometrillä sain kuitattua vielä kaksi miestä ja maalissa olin naisten kilpasarjan voittajana ajalla 1:49. Viime vuoden aika parani lähes 10 minuutilla!

Palkinto juoksureppu.

Palkinnoksi sain Inovin juoksurepun, joka oli täytetty Dexalin energy smootheilla. Lisäksi sain lahjakortin Nonamen nettikauppaan. Huikean hyvät palkinnot, joten kannatti taas lähteä ja juosta omaa lujaa :D

Hieno, puinen, tervalta tuoksuva muistomitali tapahtumasta.

Salomonin liivi oli hinkannut ihorikon mun rintakehälle. En tiedä olisiko liivin pienempi koko estänyt hiertymän, mutta kuulemma xxs-xs -kokoa, jonka olin alunperin tilannut, ei ole mistään saatavilla... Tyydyin sitten xs-s kokoon. Puolen litran lötkö juomapulloista edessä sai hyvin juotua, eivätkä ne hölskyneet yhtään. Tottakai liivi hiosti selän puolelta, mutta lyhythihainen paitakin olisi ollut osuvampi valinta. Muuten tykkäsin liivistä ensimmäisessä kunnon testissäni.
Ja tottakai hiukan harmittelin, että juuri olin liivin ostanut ja sitten saan samankaltaisen myös palkinnoksikin, mutta ehkä molemmille käyttöä löytyy.

Mukava tapahtuma jälleen oli ja ennustettu runsas sadekin ehti näihin maisemiin vasta kun juoksu oli juostu. Loppu viikonloppu meneekin jalkoja palautellen ja nauttien viimeisistä kesäloma päivistä.

~Eija~

Taas suunnistetaan

Palautuminen Tunturisuunnistuksen rasituksista on sujunut mielestäni kohtuullisesti. Jalkoihin ei tullut mitään hiertymiä tai lihassärkyjä, mutta hiukan voimattomat ne ovat olleet. Kuluneen viikon pyrinkin sitten pitämään kevyempänä aina viikonloppuun asti, sillä siellä oli luvassa kahdet suunnistuskisat. Onneksi maanantaina on luvassa jalkojen hieronta, sillä oikean jalan etusääressä on arkuutta. Ihan sormilla oon kipeää kohtaa pehmitellyt, mutta pitää hoitaa sitä vielä tehokkaammin.

Auringon paisteessa kohti lähtöä.

Mutta viikonlopun kisoissa, lauantain aluemestaruus pitkien matkojen kisaan Vaasaan sain kaveriksi 7 vuotiaan tyttäreni :) Tänä vuonna hän on ollut ilahduttavan innokas rastireitin kiertäjä, enkä osaa sanoin kuvailla kuinka ihanaa se on. Tärkeintä on ollut yhdessä olo ja pienet sekä isommat onnistumiset metsässä. Jälkeen päin tutkitaan reittejä ja oikaisuja ja merkataan mistä löytyi makoisimmat mustikat. Aina vähän jännittää, varsinkin äitiä tyttären puolesta, vaikka sitä ei välttämättä ääneen sanotakaan.

Vaasassa keli oli hyvä, maasto odotetunlainen (kivikkoinen ja ryteikköinen), hiukan kiertoa ja kaartoa, mutta myös nätistikin suoraan rastille osumista. Jalkoja painoi, varsinkin ylämäissä, mutta kaiken kruunasi maalisuoralla tyttären kannustus ja hymy, ja siitä tiesin kaiken hänellä menneen hyvin :)

Maalissa :D

Sunnuntaina oli vielä aluemestaruusviestit Karijoella. Mun seurasta saatiin kaksi naisjoukkuetta, ikänaisiin ja pääsarjaan. Mä pääsin pitkästä aikaa aluemestaruuskisoissa pääsarjaan, vaikka mieluiten kisaan omassa ikäsarjassani, sillä jotenkin on haasteellista pysyä noiden nuorten naisten vauhdissa. Mutta hei, haastetta hyvä olla :D

Keli oli hyvinkin pilvinen ja vaikka sadetihku loppuikin ennen metsään säntäämistä, oli melko kosteaa ja koleaa. Äkkiä siellä metsässä lämmin aina tulee ja kastuminen on niin sivuseikka, kun keskittyy suunnistamiseen. Itse olin aloitusosuudella. Kahdella väärällä hajonnalla kävin, mutta nopeasti sain tehtyä korjausliikkeet. Ylämäissä jalkoja painoi, mutta alamäet pystyin rallattelemaan kelpo vahtiin. Liukkaita kiviä, hiekkamonttuja ja polkuja, joita hyödynsin parhaani mukaan. Mukavaa oli ja tyytyväinen olin maalissa :)

Viikonlopun kartat.

Perinteisiä kesä suunnistuskisoja on alkukeväästä myöhäiseen syksyyn. Iltarastit myös pyörivät samaan aikaan. Kisoja ja ratoja löytyy jokaisen makuun ja rohkeasti kannattaa lähteä kokeilemaan - voit vaikka innostua :) Mulla on parin viikon päästä seuraavat suunnistuskisat, sillä silloin kisataan maakuntaviestit Jurvassa. Myöhemmin syksyllä ainakin vielä aluemestaruus yökisa ja erikoispitkä matka.

Heh, kuin kaksi marjaa ;)

Itseni palkitsin viikonlopun kisailuista uusilla suunnistuskengillä :) Edelliset olivat melko räjähtäneet! Toisesta kengästä oli pohja puoliksi irti sekä reikiä ja kulumaa päällyskankaassa. Nastat näyttivät ja tuntuivat vielä purevan hyvin liukkaalla kalliolla. Uudet kiiltää niin, että aivan häikäisee ;)

Alkavalla viikolla taas luvassa kahvakuulatreenit Neirossa ja Luopajärvellä. Tarkoitus on myös viikonloppuna juosta puolimaraton poluilla.

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

~Eija~

Tunturisuunnistus päivä 2

Hyvin nukutun yön jälkeen ikkunankaihtimia avatessa eteen aukesi melko harmaa näky. Oli aivan pilvessä ja tihuutti vettä. Lämpötila näytti plus 7°. Tunturisuunnistuksen toinen kisapäivä oli tänään. Aamupalaa suuhun ja päälle märän nihkeät suunnistusvaatteet. Tarkoitus oli pestä vaatteet lauantai illalla ja kyllähän se pesukone pyörikin, jopa kahdesti kun en ymmärtänyt ensimmäisellä kerralla avata vesihanaa ja toinen yritys keskeytettiin koneen pitäessä linkousvaiheessa kovaa kolinaa. Eihän ne vaatteet sitten aamuun mennessä ehtineet kuivua... No, kastumaan siellä tulisi joka tapauksessa. Kisapaikalle sain kyydin seurakavereiltani Karolta ja Juhalta - kiitos. Muu perhe jäi heräilemään ja syömään aamupalaa sekä siivoamaan mökkiä luovutuskuntoon.

Kisapaikalle meno osui niin nappiin, että sain suoraan lähteä lähtöön lämmitellen. Toisena kisapäivänä lähtö on takaa-ajotyylillä. Mä jäin eilispäivän voittajasta 13 minuuttia ja 38 sekuntia, joten mun lähtö oli klo.10.13 ja sekunnit. Mun reppuun pudotettiin gbs-seuranta mokkula, mikä oli mulle yllätys ja hirvittävää, mutta toisaalta näin jälkikäteen ajatellen aika hienoa. Mun perään lähti alle minuutin nainen, jonka kanssa muutaman sanan ennen lähtöä vaihdoin. Hän oli tehnyt eilen 10 minuutin pummin, joten tiesin hänen saavan mut kiinni. Ja niinhän siinä kävikin ja ekan rastin jälkeen olin ajettu kiinni. Pitkä väli toiselle rastille ja itselle selvä valinta oli mennä polkua pitkin. Saman sarjalainen lähti samaan suuntaan. Niilanpään rinnettä ylös kivutessa ehdittiin jutellakin. Molemmilla painoi eilinen jaloissa, mulla erityisesti oikea jalka tuntui laahaavan.

Kolmoselle oli taas todella pitkä väli. Vaihtoehtona oli mennä tunturien yli-ali-yli-ali tai kiertää kauempaa polkua. Me jatkettiin polkua pitkin. Luulammit-lampien kohdalla molemmilta meni ohi kapea polku ja palan matkaa mentiin porojen polkua, mutta suunta oli oikea. Rasti oli tunturin rinteellä ja kipuaminen sinne oli todella raskasta. Kävelyksi se meni, mutta hyvä treeni se oli ihan Vaarojen maratoniakin ajatellen 😉

Vielä oli kaksi helpompaa rastipistettä ja väsy todella alkoi painaa. Sarjakaverin päätin pitää koko ajan näköpiirissä, sillä ei hänelläkään kevyimmältä meno näyttänyt. Toiseksi viimeinen rasti ja olin vielä lähellä. Punnitsin yritänkö juosta kiinni vai laskettelenko maaliin rennosti. Selkä näkyi kuitenkin todella lähellä, joten päätin kokeilla miten väsyneenä jaksan vielä vähän kiristää. Yleensä loppukireissä en hevillä anna periksi. Saavutinkin koko ajan ja rinnalle päästyä vastusta ei tullutkaan, joten paahdoin loppuun asti. Maalissa kiitimme toisiamme hyvästä menosta.

Maalissa!

Tämän päivän kisassa olin kolmas ja tuo loppukiri varmisti mun viikonlopun kokonaiskisan 4. sijan 😁
Matka oli linnuntietä 15,9km ja oma mittari näytti matkaa kertyneen yli 18km. Aikaa kului 1 tunti ja 55 minuuttia, sama kuin eilen.

Tänään ei enää jaksanut kovin maisemia ihailla,väsy painoi. Enemmän ihailin vaivaiskoivuja jalkojeni juuressa ja iloitsin löytyneistä rasteista ilman mainittavia harhailuja. Uskallanpa siis linkittää tänne tuon aikaisemmin mainitsemani gbs-seuranta linkinkin. Gbs-seuranta löytyy täältä. Mä olen tuo sininen pallo (Keski-Säntti DA). Linkissä näkyy myös miesten ja partioiden pääsarjojen menijät.

2.pv:n kartta.

Perheemme tämän kesän lomareissukin sitten sai mukavan päätöksen, kun äiti pääsi mallikkaasti maaliin 😃 Pitkä ajo kotiin on jo voiton puolella. Mukava päästä taas kotiin. Aktiivisen muutaman päivän reissun aikana tuli liikuttua yli 106 kilometriä; kävellen, retkeillen, polkujuosten, fatbikellä pyöräillen ja suunnistaen. Tästä mä tykkään, kun monessa tekemisessä sai olla lapsetkin mukana 😊

Niin ja onneksi loma vielä jatkuu kotosalla.

~Eija~

Tunturisuunnistus päivä 1

Suomen Tunturisuunnistus järjestetään tänä vuonna Saariselällä, Kiilopäällä, tänä viikonloppuna. Tänään oli ensimmäinen kilpailupäivä. Lähdön lähestyessä jännityskin nousi odotetusti. Pelotti kartan suurpiirteisyys ja 30 000/5m mittakaava. Menin ilmoittamaan itseni naisten A-sarjaan, "koko rahan edestä" -ajatuksella. Pitkät, yli 15 kilometrin matkat houkutteli. No miksei, seikkailumielellä, nauttien.

Lähdössä.

Ilmoittautuneita oli järjestäjän kertoman mukaan lähemmäs 900. Pääajatushan Tunturisuunnistuksessa on suunnistaa kahden hengen partiossa, mutta onneksi myös yksin pääsee tuntureita valloittamaan. Lähtöpaikalla tuli kuitenkin hiukan orpo olo, kun haahuili siellä yksin ilman kaveria. Olisi ollut kiva kokea tämä yhdessä jonkun kanssa. Ymmärrän toki että ei kovin monella ole mahdollisuutta tänne näin kauas lähteä. Todennäköisesti itsellekin seuraavat kaksi vuotta jäävät välistä, sillä loma ei tule osumaan tähän kohtaan. Mutta täällä olin nyt ja päätin nauttia.

Pitkästi poroaidan reunaa.

Lähdössä porukka hajosi viuhkan tavoin kohti tuntureita. Otin suunnan ja katseen puolen kilometrin päähän. Ensimmäinen rastipiste näytti haasteelliselta jyrkänteiden ja vesikuoppien takana. Samaan suuntaan meni moni muukin, joten uskalsin antaa mennä. Hiukan oikealta kaartaen suoraan rastille, jes! 

Toinen rastipiste näytti selvästi helpommalta, tiheikön (mikä ei todellakaan vastaa "normi" tiheikköä) ja parin polun yli, tunturi lakeaa ylös ja toiselta puolelta alamäkeen suoraan rastille.

Kolmannelle rastille sitten teinkin huonon, ensikertalaisen reitinvalinnan. Lähdin kiertämään polkua poroaidalle, vaikka nopeampi reitti olisi ollut tunturin reunaa loivasti kohti poroaitaa. Ei voinut enää puolen kilometrin jälkeen muuttaa suunnitelmaa vaan antaa mennä vaan. 

Kiilopää-tunturin rinteellä.

Neljännelle rastille oli taas pitkä väli ja sitä lähdin vasemmalla kulkevaa polkua pitkin saavuttamaan. Polulla meni moni muukin, mutta lähes kaikki oli miehiä. Toisia yksin meneviä naisia en alun jälkeen nähnytkään. Rastia lähestyessä miehet kaarsivat vasemmalle ja mä jäin yksin tunturia nousemaan. Suunta näytti eteenpäin, mutta aloin epäröidä ja pää alkoi pyöriä. Hiukan siksakkia ja helpotus kun oikealta lähestyi useampi partio. Varmistus heiltä ja samalle rastille oltiin menossa. Mun suunta oli kuin olikin koko ajan oikea, en vain uskonut itseeni.

Kiilopää-tunturin reunaa etenin monta kilometriä kohti viimeisiä rasteja, jotka olivat lähellä maalia. Maisemat olivat uskomattomat eikä niitä valitettavasti saa kameralla vangittua, ne pitää vain kokea itse.

1. päivän kartta.

Toiseksi viimeisellä rastilla tuli vielä noin 100 metrin ohi juoksu nopeaa alamäkeä pitkin, mutta hyvillä mielin pääsin maaliin ja suoritus oli hyväksytty 😊

Ensimmäisen päivän sija oli 4. 13 minuuttia voittajalle jääneenä. Muutenkin kolmen kärki veteli ihan omia menojaan. Mun takana toki hengitetään aika lähellä niskaan, joten otettava tämän päivän virheistä opiksi ja edettävä huomenna vielä fiksummin, unohtamatta ihailla maisemia.

~Eija~

Fatbike polkaisu Luostolla

Aamu valkeni aurinkoisena Luostolla, Ukko-Luoston juurella. Mä pomppasin ylös muun perheen vielä nukkuessa. Söin kunnon aamupalan, puin lenkkivaatteet päälle ja hiivin ulos. Lapland Hotelssista olin vuokrannut fatbiken käyttööni kolmeksi tunniksi ja piti päästä pian liikkeelle. 

Ukko-Luosto taustalla.

Etukäteen silmäilin  lenkki vaihtoehtoja maastopyöräreitti-kartalta, jonka sai myös Hotellilta ja sen lisäksi hyviä vinkkejä. Hiukan oli haastavaa tietää kuinka pitkälle ehdin, mutta mahdollisimman pitkälle tietysti. 

Lenkkikavereitani.

Lopulta kiersin Ukko-ja Pikkuluoston, jatkoin Ametistikaivokselta Lampivaaralta kohti Latvavaaraa kiertäen sen. Poljin Rytkimäkurun ja Rytkimäkeron kautta palan matkaa tietä pitkin takaisin Luoston kylkeen. Paljon oli helppo kulkuista baanaa, mutta paljon oli myös todella haastavaa kivikkoa ja juurakkoista polkua. Kun menin vauhdilla alas, opin tietämään että kohta pääsee polkemaan takaisin ylös. 

Taiturointia kivikossa.

Muita polkijoita en nähnyt, mutta monella laavulla näkyi patikoijia. Opasteet olivat mielestäni hyviä ja niitä oli tarpeeksi usein, eksymään en tänään siis päässyt. Pysähtelin kuvaamaa maisemia ja tietysti pyörää. Olisi hienoa omistaa fatbike, mutta toistaiseksi mulla ei ole tarpeeksi aikaa että ehtisin sitä tarpeeksi ulkoiluttamaan. Ehkäpä joskus, oli tämä niin hauskaa ja haastavaa 😊

Kilometrejä kertyi 35 ja aikaa kaikkine pysähdyksineen kului 2 tuntia ja 40 minuuttia. En olisi malttanut lopettaa, mutta oli ehdittävä suihkuun ja pakata tavarat autoon ennen mökin luovutusta.

Matkamme jatkui Saariselälle. Väsy meinasi nujertaa meidät aikuiset perille päästyämme, mutta lasten esimerkkiä seuraten lähdimme kaikki vielä ulkoilemaan. Mä lähdin tutkimaan retkeilypolkuja ja voi ihanuus mitä täältä löytyi! Kiipesin Suomen katon räystäälle, siltä se tuntui. Ihana hiljaisuus ja rauha. Sitä oli mahdotonta kameralla vangita, mutta se tallentui omalle kovalevylleni. 

Katsotaan mitä kerrottavaa viikonlopun suunnistuksista saan kasaan. Ihme kyllä, mua ei vielä tapoihini kuuluen jännitä, mutta ehtiihän sitä sitten huomenna. Kaikkien sarjojen yhteislähtö on klo.14, sekin varmasti omanlaisensa kokemus.

~Eija~

Isokankaan retki matkalla pohjoiseen

Olemme taas matkalla Suomen Lappiin koko perheen voimin. Pääkohde on Saariselkä ja Tunturisuunnistuskisat Kiilopäällä, mutta koska oli mahdollisuus käyttää reissuun useampikin päivä lomien puitteissa, tartuimme tähän ja pakkasimme automme ääriään myöten täyteen ja lähdimme matkaan. Kodista ja meidän pupuistakin pidetään huolta - kiitos M&J ja vanhemmat ☺

Meiltä Saariselälle on  pitkä matka, yli 10 tunnin ajo autolla. Päätimme pätkiä meno matkan ja ensimmäinen pysähdys tuntui sopivalta Oulun seudulla. Lapset ovat koko kesän toivoneet telttayötä ja nyt tuntui sopivalta se toteuttaa. Ennustettiin mukavaa keliä ja Oulun seudulta löytyi useampikin vaihtoehto minne mennä. Suunnittelimme lähtevämme ajoissa kotoa matkaan ja tehdä reippaan pituinen patikointi ja jäädä metsään yöksi. Oulussa Sanginjoen pohjoispuolella sijaitsee Isokankaan luonnonalue ja suosittu retkeily paikka. Valitsimme tämän ensimmäisen päivän kohteeksi.

Vanha niittylato keskellä metsää.

Iloksemme pääsimme autolla Isokankaanjärven rannalla sijaitsevalle laavulle asti. Säästyimme tavaroiden monen kilometrin kantamiselta. Laavulta löytyi nuotiopuut, huussi ja  kaunis järvimaisema. Nappasimme kamerat reppuun ja lähdimme iloisella mielellä matkaan.

Pitkospuut suolla.

Kaunista kangasmaastoa, suoria ja komeita mäntypuita, valtavasti kypsiä mustikoita etteivät lapset millään meinanneet malttaa välillä jatkaa matkaa kun löytyi niiiin suuria yksilöitä. Soita ja kypsyviä lakkoja, liukkaita pitkospuita ja luonnon synnyttämiä tuulenpesiä puissa. Rauhallista, mitä nyt hyttyset kiersivät ympärillä.

Reitti oli tasainen ja helppo kulkuinen, oikein passeli lasten kanssa kierrettäväksi. Sopivia taukopaikkoja oli reitin varrella ja kylttien kilometrit oli mukava nähdä, vaikka oma sporttrackerikin päällä oli. Loppu puolella heitti muutaman piskon niskaan ja ukkonen jyrisi kaukana. Päälle se ei kuitenkaan tullut ja pääsimme reilun 10 kilometrin lenkin jälkeen kuivina leiriytymispaikalle.

Lapset jaksoivat hienosti ja kummasti jäi virtaa vielä laavullakin leikkiä,tuuhastaa nuotiolla ja pulahtivat kaikki kolme turpeiseen järveenkin. Juomavedet hupeni uhkaavasti lapsia putsatessa 😁 

Mäntyjä silmänkantamattomiin...ja mustikoita 😏

Lapset tekivät omat kaarnaveneet ja lähettivät laineille.

Nuotiohetki, rauha ja teltasta kuuluva kikatus.

Suurimmat puiden juuret ja metsän kivet vältettiin ja nukuimme yön hyvin ja sopivan lämminkin oli. Samalle laavulle myöhemmin illalla saapuneet toiset telttailijat olivat jo lähteneet pois meidän vasta heräillessä. Aamupalaa, tavarat kasaan ja matka jatkui Luostolle.

Luostolla minä ja lapset jo valloitimme Luosto tunturin, miehen lähtiessä kalaan. Nyt mökissämme kuuluu tasainen lasten unituhina. Kerätään voimia taas huomisen retkille 😊

~Eija~