SM-plakettisija

Vuoden 2024 suunnistuskisakausi päättyi erittäin positiiviseen ja tuloksellisesti yllättävään suoritukseen SM-erikoispitkillä. Etulikiisesti kisat käytiin Seinäjoella, Joupiskalta lähdöt. Kilpailu- ja harjoituskiellossa alue on ollut kuukausia ja se tarkoittaa sitä, ettei ko alueella saa liikkua kartan kanssa, mutta merkatuilla reiteillä saa kulkea. Työmatkani kulkee kisamaaston läpi, mutta kiersin viimeisen viikon ennen kisaa toista reittiä, etten vahingossakaan näkisi esim rasteja. Epäilin, ettei rasteja työmatkani varrella ole, mutta varmuuden vuoksi sitten kiersin. Hyvä kun kiersin, sillä rasteja todella olikin siellä.

Tyttären yhteislähtö.

Meiltä meni 15 minuuttia ajaa kilpailukeskukseen, mikä on herkkua. Tyttären sarjalla oli yhteislähtö, mutta veteraanisarjoilla oli väliaikalähdöt ja se sopii mulle paremmin. Oikeastaan ei jännittänyt yhtään, vaan oli kiva päästä suunnistamaan pitempään matkaa, D45 sarjassa 11,2km linnuntietä. Pari päivää vaivannut kröhä hieman harmitti ja mietitytti. Päätin lähteä ja katsoa miten käy.

Olin sarjani loppupään lähtijöitä ja sehän sopii mulle. Rauhallisesti ja ajatus tyynenä lähdin. Kaksi ekaa rastia hyvin, mutta kolmoselle virhe keskittymisen hiukan herpaantuessa kalliolla. Tämä jäi kuitenkin ainoaksi kunnon virheekseni, sillä muuten rastit löytyivät oikein kivasti enkä pieniä pysähdyksiä polun risteyksissä laske omalla tasollani kovin merkittäviksi. Joitain erilaisia reitinvalintoja olisi voinut tehdä ja rasteilta lähdöt voisivat olla sujuvampia, mutta mulle ihan hyvää tekemistä. Yhtään kovempaa en olisi pystynyt juoksemaan tai ainakin virheiden määrä olisi saattanut kasvaa.

Mun reitti liveloxissa. Toivottavasti aukeaa tuosta linkistä. Mutta jos ei, niin googlaa livelox, hae tapahtumista SM-erikoispitkät 19.10.24 ja sarja D45. 

Maaliin. kuva; iskä

Kartta oli A3 kokoinen "lakana".

Oli tosi mukavaa menoa ja jaksoin hyvin. Mukana olisi ollut energiageeli, mutta vasta tunti 15 minuutin kohdalla hoksasin että geeli on ottamatta enkä siinäkään kohtaa lähtenyt sitä kaivelemaan. Aikaa kului 1:40 ja matkaa tuli reipas 14 kilometriä.

Niin tyytyväisenä maalissa.

Ylläri ylläri! Sijoituin sarjassamme 6. mikä tarkoitti sitä, että pääsin elämäni ekan kerran metsäsuunnistuksen SM-kisoissa plaketeille 😃 Veteraanisarjoissa kuusi parasta palkitaan, kolmen kärki SM-mitalein. Pääsarjassa ja junnusarjoissa 10 parasta palkitaan. Kerran oon ollut SM-yökisoissa 7., mutta silloisessa D35 sarjassa oli melko vähän osanottajia. Tämä oli mulle valtavan iloinen onnistuminen, jotain sellaista mitä en uskonut koskaan saavuttavani. Mutta se oli sittenkin mahdollista!

Jälkispekulointina oon kuullut, että radathan olivat ihan polkujuoksua ja rastit olivat luvattoman helppoja. No polkuja pitkin ei ollut pakko kiertää kauempaa, vaan halutessaan sai mennä suorinta reittiä metsän poikki. Ja jos kaikki rastit olivat helppoja, niin liveloxista eri suunnistajien viivoja katsomalla huomaa, ettei ne kaikki rastit niin helppoja tai selviä ollut. Suunnistus ei ole vain juoksua tai rastien löytämistä, vaan se on myös keskittymistä ja itselle sopivan reitin valitsemista. On hienoa päästä erilaisiin maastoihin ja erilaisten ratamestareiden suunnittelemille radoille.

En voi kieltää, etteikö tuollaiset kommentit jonkin verran muhun osuneet. Mullehan sopii maasto, jossa pystyy juosta lujaa, mutta kyllä siinä aina suunnistaakin pitää ja osata hidastaa oikeissa kohdissa ettei kadottaisi itseään kartalta. Tiedän kuitenkin, että osaan juoksun lisäksi suunnistaakin. Joskus se sujuu ja joskus ei. Tämän vuoden SM-erikoispitkillä pystyin käyttämään juoksuvoimaani ja keskittyminen pysyi vauhtiin nähden suht mukavasti hallinnassa. Joten annan itseni iloita plaketistani.

~Eija~

25manna 2024

 Vuoden 2024 25manna-viesti kisattiin Tukholman lähellä Rudan ulkoilualueella Haningessa. Blogin elossa olon aikana en ole mannassa ollut, mutta kokemusta kuitenkin on ruotsalaisesta suurviestistä kahdelta kertaa. En muista enkä löytänyt varmaa tietoa googlettamalla tai facebook päivityksiäni selaamalla minä vuosina olen osallistunut, mutta YKV porukalla ollaan silloin oltu. Joitain juttuja reissuista muistan, mutta ei yhtään muista miten suunnistus kulki tai millä osuuksilla olen ollut.

Kuva; Teemu Antikainen

Tällä kertaa pääsin tyttäreni kanssa Rasti-Kurikan yhdistelmäjoukkueeseen, jossa oli meidän ykv:läisten lisäksi Kauhajoen Karhusta suunnistajia. Viestissä tosiaan on 25 osuutta, eli 25 suunnistajaa tarvitaan. Osa osuuksista on ikärajoitettuja ja esimerkiksi miesten pääsarjalaisia saa olla korkeintaan 8. Osuudet on kuvailtu helpoksi, keskivaikeaksi tai vaikeaksi. Erityisesti aloitus- ja ankkuriosuuksien nais/mies/kaikki osallistuja rajoitukset vaihtelevat vuosittain. Viesti siis todella on kaiken ikäisten ja sekä naisten että miesten viesti. Ensimmäinen ja toinen sekä 23., 24. ja 25. osuudet ovat yhden suunnistajien osuuksia, mutta kaikilla väliosuuksilla on 4 suunnistajaa/osuus. Jokainen kuitenkin suunnistaa omaa rataansa eikä siellä mennä yhdessä. Jep, kuulostaa sekavalta ja ensikertalaisella on hetkellisesti pää ihan pyörällä, mutta kyllä homma toimii ja viesti on ihan sujuvaa kun on vaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan, eli ajoissa vaihtopuomilla.

SportIdent leimaus.

Ruotsissa suunnistamisessa on joitain eroja. Isoin ja meille suomalaisille ehkä merkittävin juttu on erilainen leimausjärjestelmä, kun emit-leimauksen tilalla on "tikku"-leimaus. SportIdent, eli lyhennettynä SI-tikulla leimataan lähdössä, rasteilla ja maalissa. Leimatessa kuuluu piippaus ja valo vilkkuu leimaus alustassa. Tikku on mun mielestä oikeasti helpommin kuljetettava suunnistaessa kuin emit-leimasin, mutta SI-tikun huono puoli on se, että siitä virran loppuessa vaikka kesken kisan, ei tarkistusjärjestelmää ole. Emitissä on pieni pahviläpyskä johon joka leimauksesta tulee painaumat.

Muita eroja on tapahtumien järjestelyt, joita jotkut pitivät Ruotissa huonompina. No mä en huomannut mitään eroa tai moitittavaa. Kartoitus oli aivan hyvä ja virheet joita tein otin ihan kyllä omalla kontolleni enkä kartoittajan tai ratamestarin syyksi. 

Kuva: Teemu Antikainen

Sain kunnian aloittaa viestin. Alun perin olisin ollut naisten 6.osuuden yhdellä osuudella neljästä, mutta pari päivää ennen viestiä sairastumisen vuoksi pääsin aloittajaksi. Mä tykkään aloittaa tai olla ankkuri, joten tämä oikeasti sopi mulle todella hyvin. Ei käy kuitenkaan kieltäminen, ettei olisi alkanut jännittämään ihan toisella tavalla.

Aloitusosuudella tein kaksi huomiota verratessani Venlojen viestiin. Lähdössä lähdettiin aivan älyttömän kovaa vauhtia ja takaa tultiin kyynärpää-tekniikalla ohi. Joku kaatuikin ja ehdin juuri väistää astumatta päälle. Arviolta puolen kilometrin päästä polulla kuitenkin pääsin helposti ohi näistä rynnivistä, jotka jäivät mieleen. Positiivinen huomioni oli, etten kertaakaan kuullut kenenkään lähellä olevan huikkivan tai kyselevän rastikoodeja. Tätä meinaan tapahtuu Venloissa heti, ennen kuin ollaan K-rastilla. 

Kuva; tytär

Mulla oli alkuun hankaluus nähdä karttaa kunnolla, erottaa erityisesti polut käyrien seasta. Iso porukka johdatti eteenpäin ja sain tehtyä jonkinlaisen reitinvalinnan. Ekaa rastia lähestyessä tajusin, että nyt menee liikaa oikealle, mutta oli pakko käydä porukan mukana katsomassa rasti, joka ei sitten ollut mun. Sain kuitenkin nopeasti kiinni millä mäellä olin ja kurvasin omalleni. Vielä tokalle rastille mennessä otin varovaisesti, tarkasti karttaa lukien, mutta sitten homma lähti kulkemaan. En osaa selittää, mutta toisinaan tarvitsee hetken että pääsee karttaan sisälle ja sitten voi antaa mennä. Juoksu kulki, rastit löytyi ja huomasin ylämäissä jaloissani olevan voimaa sen verran että ohittelin muita varvikon kautta. Suot olivat todella märkiä ja pahimmillaan olin polvia myöten vedessä.

Kuva; Teemu Antikainen

Aloitus osuus oli 5,1km ja aikaa mulla meni reipas 40min. Kertoo sen, että polkuja sai hyvin hyödynnettyä eikä isommasti tullut hakua. Tulin 137. sijalla vaihtoon.

Oman suorituksen jälkeen olikin rutkasti aikaa seurata viestin kulkua. Valitettavasti joukkueemme sai hylätyn suorituksen, kun kolmannen osuuden yhdellä viestinviejällä oli väärä leima. Ratamestarin jekkuna oli hajontarasteina 56 ja 65 rastikoodit ja tähän oli useammalla kosahtanut. Jep, tarkkana saa olla, sillä hiukan samankaltaisen virheen olen itsekin joskus tehnyt.

Hylätystä suorituksesta huolimatta oli mukava reissu. Raskashan tämmöinen reissu on, kun mennen tullen ollaan yö laivalla ja päälle autossa istumiset Etelä-Pohjanmaalta Turkuun satamaan. Unet jää vähille ja syöminenkin on mitä sattuun. Kuitenkin suunnistus, yhteisöllisyys, mukavat jutut toisten kanssa ja mahtava keli teki kaikesta sen arvoista. Ehdottomasti haluan monta kertaa vielä uudestaan mukaan.

25manna on Ruotsin suurin suunnistusviestitapahtuma, mutta ei yhtä iso kuin Venlojen ja Jukolanviesti.

~Eija~

Syyskuulumisia

 Kuulumisia.

Storsandin hiekkaranta UudessaKaarlepyyssä.

Syksyhän on ollut aivan kelpo tähän mennessä kelien ja omien liikkumisien osalta. Omalla syyskuun ekan viikon lomalla oli niin lämmin, että hetkittäin luuli olevan heinäkuu. Se viikko oli täynnä suunnistusta ja mm. Uudessakaarlepyyssä kävin tyttärieni kanssa Koululiikuntaliiton suunnistuskoissa, mä huoltajan roolissa. Ensimmäistä kertaa piipahdimme illalla Storsandin hiekkarannalla. Oli kaunis paikka ja rauhallista. Sai kävellä kymmeniä metrejä ennen kuin pystyi uimaan. Upea ranta.

Samalla viikolla suunnistusseuramme järjesti lasten Kompassi suunnistustapahtuman ja mä olin ensimmäistä kertaa kisoissa ratamestarina. Onneksi kaikki meni hyvin eikä korviini kantautunut sen kummemmin palautetta, joten kaikki ehkä olivat semi tyytyväisiä.

Niin ja suunnistusta on ollut joka viikko. Mm. kävin vanhimman tyttäreni kanssa Rautalammella SM-keskimatkan kisassa, jossa menestystä ei tullut, vaan sijoituin 7 minuutin pummailuillani sarjani puolen välin (32.) paikkeille. Silti oli mukavaa osallistua, sillä maasto oli hieno, kartta hyvä ja ajoittain suunnistus sujui oikein mallikkaasti. 

SM-kisoissa oli kosteaa ja kuraista, mutta mukavaa.

Yösuunnistamassakin oon ehtinyt käydä. 

Kauhavalla.

Harmillisesti työt haittaa toisinaan harrastuksia ja EP:n suunnistuksen yöcupin kaikkiin kilpailuihin en pääse mukaan. Kahdessa ensimmäisessä olin Kortesjärvellä ja Kauhavalla, mutta muut jää väliin työvuorojen vuoksi. Oman seuramme cupin kisan A-radan kävin kiertämässä cupin kisan jälkeisenä päivänä auringon valossa. Olihan loistava keli (kirjaimellisesti), hyvä kartta ja oivallinen rata.

Päivan valossa yöcupin radalla.

Syksyn ensimmäinen pakkasaamu.

Mulle vaikeimmat kuukaudet ovat edessä. Lokakuun puolesta välistä marraskuun loppuun on niin ankeaa. Onneksi tässä on kaikkea kivaa tekemistä, että ehkä pääsen kurjuuden yli hyppäämään ihan yllättäen. Tulevana viikonloppuna lähden tyttäreni kanssa Ruotsiin 25Manna suunnistustapahtumaan. Viikon päästä on suunnistuksen SM erikoispitkä Seinäjoella, ei siis mene matkustamiseen "yhtään" aikaa. Kerrankin suunnistusreissussa menee enemmän aikaa itse suorituksessa kuin kisapaikalle matkustamisessa. Erikoispitkän jälkeisellä viikolla on varattuna aika syketasotestiin ja saman viikon lauantaina on Komia Ilkanpolku. Siitä viikko niin on suunnistusseuramme järjestämä Lepokallionlenkin polkujuoksutapahtuma ja siitä viikko eteenpäin niin Suo, Säntti ja Pää -jengi osallistuu MTB yö-rogaining kisaan. No sittenhän ollaankin jo pitkällä marraskuussa, joten mukavissa merkeissä tämä sujuu ihan varmasti.

Kankean treenikesän jälkeen oon päässyt toden teolla kiinni treenaamiseenkin ja on tuntunut niin innostavalta. Tuleva syketasotesti jännittää, mutta tulee antamaan hyvän välineen mitä ja miten tehdä eteenpäin. Niin, mulla on suunnitelmia jo pidemmällekin kuin marraskuuhun asti. Sellaisia, joita ei voi ihan vielä sanoa ääneen, mutta joita oon hiukan kuiskannut joidenkin korviin. Kerron heti lisää, kun aika on oikea ja toivon itsekin että jaksaisin matkasta kirjoittaa tänne muistiin useammin ja enemmän ihan itseänikin varten.

Polkujuoksuryhmän kanssa Pajuluoman varrella.

Kohta on kuitenkin talvi. Siitä selvä merkki on pimeiden ja kylmien öiden lisäksi Seinäjoen Kansalaisopiston polkujuoksuryhmän yhteislenkkien loppuminen. Elokuun lopussa aloitettiin ja näin lokakuussa lopetamme. Oli jälleen mukava ja erittäin aktiivinen porukka mukana. Ryhmä oli ihan täynnä ja jokunen jäi varasijalle. Polkujuoksu todella innostaa ja houkuttaa ja se sopii niin monelle. Haastoinkin osallistujat jatkossa käymään vähintään kerran viikossa metsässä. Kävelemässä tai juoksemassa poluilla, retkeilemässä, hiihtämässä, sienestämässä tai ihan istuskelemassa. 15 minuuttia tai monta tuntia kerrallaan. Mä ainakin aion tehdä niin.

Yle julkaisi artikkelin, jossa polkujuoksua ja sen suosiota vähäteltiin. Polkujuoksun syvimmässä ytimessä mukana vaikuttamassa oleva Terho Lahtinen kirjoitti faktoihin perustuvan vastineen. Käypä lukemassa juttu täältä.

Polkujuoksuryhmän kanssa tehtiin myös mäkitreeniä.

Hyvää loppu syksyä kaikille ja seuraavaan kertaan ✋

~Eija~

Suomenmestaruus

 Taas pyöräsuunnistettiin, tällä kertaa Kajaanin Vimpelinvaaralla. Tämä oli Kainuun pyöräsuunnistusrastiviikon ensimmäinen osakilpailu ja samalla SM yhteislähtö. Mä, Ninni ja tyttäreni oltiin kolmisin reissussa ja osallistuimme tähän yhteislähtöön ja vielä seuraavana päivänä rastiviikon toiseen osakilpailuun, jossa matkana oli sprintti.

D45 sarjan lähtörivi. kuva; Ninni

Yhteislähdössä nimensä mukaisesti sarja lähtee yhtä aikaa. Myös pari muuta sarjaa oli samassa lähdössä, sen verran vähän kuitenkin että kolaroinneilta vältyttäisiin. D45 sarjassa oli jälleen ihan mukava määrä osallistujia, kun meitä oli 7. Väliaikalähtökisassa reitti on kaikilla prikulleen sama, mutta yhteislähdössä on aina jotain hajontaa, mutta sitä ei etukäteen tiedä millaista ja kenellä mahdollisesti on sama rata. Eli omaan tekemiseen pitää keskittyä eikä peesaamisesta lopulta ole hyötyä tai ainakin siinä ottaa isohkon riskin. En pidä yhteislähdöistä tai viestin aloituksesta pyöräsuunnistuksessa, mutta toisinaan on hyvä haastaa itseään ja mennä sinne epämukavuusalueelle.

Oma suoritus lähti hyvin liikkeelle ja ampaisin vahvasti polkevien miesten perään ja sain itselleni tilaa nähdä eteeni. Pääsin hyvin kartalle ja sitten vaan eteenpäin. Taakseni en vilkuillut, mutta käännöksissä näin että perässä tuli oman sarjalaisia ja välillä ihan lähietäisyydellä. Reittejä oli kaksi kierrettävänä, eli kaksi karttaa. Ninnin ja tyttären lähdöt olivat tunti ennen omaani ja ehdin nähdä, että suurin osa oli vaihtanut jo kartan kun polkivat kilpailukeskuksen läpi toiselle kierrokselle. Ensimmäisen kartan toiseksi viimeiseltä rastilta viimeiselle rastille oli simppeli väli ja vaihdoin kartan. 

kuva; Ninni

Varvaukseen tullessa olin sarjani kärjessä. Tätä en toki tiennyt siitä polkiessani, enkä sitä että toisena tuleva oli 30s päässä. Hyvä niin, sillä pystyin keskittyä edelleen omaan hommaan. Toisella kierroksella alussa näin muitakin, mutta sitten ei oman sarjalaisia enää näkynyt. 

Maalissa kuulutuksesta kuulin, että tulin voittajana maaliin ja leimantarkastuksen jälkeen tuli niin mukava sisäinen fiilis, sillä suomenmestaruus oli mun. Lopulta kakkonen jäi reippaan 2 minuutin päähän ja kolmas viiden minuutin päähän. Selvästä erosta huolimatta oli sellainen tunne, että olin todella kisannut ja olin saanut hyvän vastuksen muista naisista. Virheetön ei suoritus ollut, sillä joitain parempia reitinvalintoja olisin voinut tehdä ja kerran hämmennyin jonkun miehen epäröinnistä, mutta muuten pysyin tosi hyvin kartalla ja teknisistä poluista huolimatta selvisin niistä. Tälle vuodelle tavoitteena oli SM mitali ja sellaisen jo sain Kankaanpäässä, hopeisen ja pronssisen, mutta olihan se hienoa onnistua saamaan koko värisuora.

D45 yhteislähtö palkntosijat. Kuva; Ninni

Ninni ja tytärkin suoriutuivat hienosti ja meillä oli oikein mukava loppu päivä Kajaanin keskustassa. Käytiin syömässä ja vielä kevyellä pyörälenkillä kiertäen Renforsinlenkki.

Seuraava aamu valkeni sateisena. Ennustukset eivät pettäneet ja luvassa oli märkä keli. Aivan vastakohta edelliseen päivään kun aurinko paistoi ja oli lämmin. Nyt pyöräilypaidan alle vedin pitkähihaisen paidan ja ennen starttia yritti pysyä mahdollisimman kuivana, mutta ei se onnistunut.

Satoi koko kisan ajan.

Sprintti lähti aivan ok:sti liikkeelle, kunnes kuudennelle rastille piti vekslata jälleen ison kartan ja pienen karttatelineen kanssa. Onnistuin vekslaamisessa, mutta rastilla pyöräni taka rattaisiin ja ketjuihin tarttui puunoksa ja se ei lähtenyt kovin helpolla. En meinannut millään saada pientä palaa irti ja kaikki ohittamani naiset meni mun ohi. Lopulta oksan sain toisella oksalla irti, mutta vieläkään ei pyörä toiminut. Lopulta hoksasin, että myös ketjut olivat hypänneet poispaikoiltaan. Eräs mua vanhempi nainen kysyi voiko auttaa ja hänen kanssaan ketjut saatiin paikoilleen. Mun ongelmahan oli se, että hätäilin kun pyörään tuli jotain enkä osannut rauhoittua ja katsoa rauhassa mistä oli kyse. Seuraavat rastit menikin sitten suutuspäissä enemmän tai vähemmän pieleen. Sitten piti uudelleen vekslata karttaa eikä se onnistunut enää niin hyvin koska kartta oli saanut sadepisaroista osumaa. Repesihän kartta siinä ja mä sähelsin. Suututti.

Sprintti kisassa olin todistetusti välillä ihan pyörällä päästä. kuva; Touho Häkkinen

Läpimärkänä ja kuraisena maaliin. Lopulta reipas 40 sekuntia voittajalle hävinneenä sarjani toiseksi. Oksan kanssa takkuamiseen meni reipas 2 minuuttia ja muutamalle rastille virhettä yhteensä toiset 2 minuuttia. Jälkeenpäin viisastuneena olisi pitänyt vain rauhoittua oksaa irrottaessa ja keskittyä suunnistamiseen niin voitto olisi tullut. Hyvä oppi, vaikka eri asia muistaako oppia ensi kerralla. Mutta onneksi oksahäslinki tuli sprintissä eikä edellisen päivän SM kisassa.

Jälleen kartta repesi. Oikeasti sateen kestävät kartat olisi tosi kivat.

Reissusta onnistumisineen ja sähläyksineen jäi hyvä mieli. Kotona olin kuitenkin melko väsynyt, yllättävänkin väsynyt, joten kai sitä tiedostamatta oli panosta kisoihin, vaikka etukäteen en kokenut jännittäväni.

~Eija~

Lakia-Jukola suunnistajan ja talkoolaisen silmin

 Suunnistajien paras viikonloppu on vuodesta toiseen Venlojen ja Jukolan viestiviikonloppu kesäkuussa. Tänä vuonna juhlittiin meitä lähellä Kauhavalla Lakia-Jukolassa. Kisakeskuksen alueeseen olin päässyt jo viikolla aikaisemmin tutustumaan talkoolaisen roolissa, mutta huolehdin etten nähnyt kisamaaston karttoja tai talkoopisteeni sijaintia etukäteen. Vaikka en ole lähelläkään palkintosijojen suunnistaja, on tämä, kuten ikärajojen noudattaminenkin, mielestäni tärkeää ja tasapuolista kaikkia kohtaan.

Lakia-Jukola.

Mulla oli auto täynnä tärkeitä ihmisiä, kun mukaan tulivat molemmat tyttäreni, isäni ja Ninni. Vanhimmalle tyttärelleni, joka täyttää tänä vuonna 15 vuotta, tämä vuosi oli ensimmäinen kerta kun sai osallistua viestiin. Tätä oli odotettu. Isäni on ollut monissa Jukolan viesteissä mukana, mutta ei enää terveydellisin syin pysty metsään pitkille osuuksille lähtemään, mutta oli kiva että sain tarjota kyydin seuraamaan Venlojen viestin ajaksi menoa. Ja Ninni lähti paikkaamaan seuramme joukkuetta sairastumisen vuoksi.

Meitä olikin YKV:stä viisi naisjoukkuetta, mikä on hieno määrä pieneltä seuralta. Tietysti etulikiinen paikka oli eduksi, että niin moni pääsi mukaan. Mä pääosin kasailin joukkueet toivomusten ja pikkuisen myös aktiivisuuden perusteella kasaan. Itselle lemppari osuudet ovat ehdottomasti aloitus- ja ankkuriosuus, mutta tänä vuonna toiveena oli myös tuoda viesti tyttärelle. Tämä järjestyi, kun aika harva tuntui tykkäävän aloittaa ja tyttärelle kakkos osuus oli se toiseksi sopivin. Kolmas osuus olisi ollut lyhin, noin 7 km, kun kakkos osuus oli 8km, saman verran kuin aloitus. Tiesin, että tytär juosta jaksaa, mutta jaksaako noin pitkään suunnistaa. Jännitti tyttären puolesta.

YKV Venlat aloitusosuudet -> Mervi, Katja, mä, Ninni ja Hanna.

Lähtöpaikka 345 oli melko hyvä 1400 joukkueen joukossa. Matka K-pisteelle oli useampi 100 metriä ja se sopi mulle. Ekalle rastille tie jolkottelu jatkui pitkästi ja sitten vihdoin pääsi itse asiaan, eli suunnistamaan. Homma lähtikin hyvin sujumaan ja lopulta vain parille rastille tuli pieni kaarros tai ajauduin hajontarastille, mutta sain tosi nopeasti kiinni, eikä tarvinnut pysähdellä. Välillä mentiin polven korkeudelle yltävissä suopursuissa (niiden tuoksu on niin ihana) ja sitten pääsi juosta jolkottelemaan hyvän matkaa metsäteitä ja polkuja. Porukkaa oli koko ajan ympärillä ja välillä vauhti lähes tyssäsi, kun jonkun puunrungon yli kiivettiin tai ojan yli hypättiin. Oli tosi kivaa ja viimeisille rastille vielä lisää juoksuvoiman hyödyntämistä ja vaihtosija 133, joka on mun toiseksi paras sija Venloissa. Paras on Venlojen viestistä Rovaniemeltä 123, mutta silloin joukkueita oli korona kurimuksen vuoksi todella vähän, joten oon tyytyväisempi tähän uusimpaan suoritukseen. 

Ihan parasta oli tyttären hymy vaihtopuomilla. En unohda sitä varmaan koskaan. Kahden vuoden päästä nuorempikin tytär pääsee mukaan.

Maalissa. Kuva: Päivi

Tyttärelläkin meni hyvin, kuin myös loppu osuuksien naisilla ja lopullinen sijoituksemme oli 319. Eli paransimme sijoitusta viime vuodesta. Myös muut Venla joukkueemme pääsivät hienosti hyväksytyillä suorituksilla maaliin. Oon niin iloinen jokaisen suorituksesta!

Oli melkoista menoa koko ajan suunnistamisen jälkeen, kun kävin nopeasti pesulla ja sitten yritin nähdä muiden naisten menoa ja ehtiä kuulla fiiliksiä. Kaikkia en toki nähnyt. Voittajien saapuminen maaliin katsottiin screeniltä, koska muuten loppu suoralle oli hiukan hankala päästä seuraamaan. Iskän vein illalla takaisin omalle autolleen, koska hän lähti yöksi kotiin. Ninni lähti myöhemmin omilla kyydeillä.

Hornettien lentonäytös.

Mä ja tytöt jäätiin koko yöksi. Vanhempi tytär valvoi koko yön kaverien kanssa kilpailukeskuksessa ja mä ja nuorin tytär oltiin talkoilemassa metsäensiapuryhmässä. Olin jo oman suunnistuksen aikana juossut tästä pisteestä ohi ja mietin karttaa katsoessa, että onkohan tämä se mihin mut on sijoitettu. Oikein arvasin, koska olin kuullut metsäpisteen nimen. Siirryimme autolla metsään pääensiavulla tapahtuneen alkuinfon jälkeen, paikkoihin ja tarvikkeisiin tutustuminen ja erityisesti mua kiinnosti kartat, joissa oli pelastussuunnitelma jos tarvitsee metsään lähteä auttamaan. En missään nimessä toivo, että kenellekään mitään sattuisi, mutta ammatillisesti oppimisen näkökulmasta salaa toivoin metsäevakuointia. Venlojen viestin aikana ensiapu oli jalkautunut metsään. Tässä vaiheessa jo voin kertoa, että meidän pisteellä oli todella rauhallista eikä me liikuttu teltaltamme kuin vessaan ja hakemaan lisää puita nuotioon, joka piti meidät lämpöisinä. 

Ensiapu talkoissa metsässä.

Telttamme ohi juoksivat 2., 3. ja ankkuriosuuden suunnistajat. Kännykältä sai seurattua Yle:n lähetystä ja samalla juteltiin mukavia ja nautittiin yöttömästä yöstä. Siinä aukolla, jossa teltta oli, ei tullut pimeää missään vaiheessa, mutta kylmä tosiaan olisi tullut ilman nuotiota.

Talkoovuoro alkoi lauantai illalla klo.21 ja takaisin pääensiavulla oltiin sunnuntai aamulla klo.08 jälkeen, kun seuraava porukka oli tullut vuoroon. Tässä vaiheessa väsytti paljon. Ajeltiin sitten kotiin ja kun lopulta nukkumaan pääsin, olin ollut 26 tuntia yhteen menoon hereillä. Tytär oli nukkunut muutaman tunnin autossa.

Oli hieno kokemus olla talkoolaisena, vaikka lopulta hommaa oli todella vähän. Niillä, joilla oli vastuurooleja, olikin sitten hommaa paljon enemmän ja hatun nosto heille. Tähän kohtaan itselle sopi tällainen pieni palanen isossa kokonaisuudessa. Ehdottomasti voisin mennä toistekin ja kannustan muitakin osallistumaan, sillä ilman talkoolaisia mitään tapahtumia ei olisi.

~Eija~

Repeileviä karttoja ja mitaleja

Kesälomalta tervehdys ✋

Ei ole tullut vain maattua auringossa tai sadepäivinä tuijoteltua Netflixiä, vaan kävinpä oikein SM kisoissa, kun pyöräsuunnistuksen sprintti ja pitkämatka kisattiin viime viikonloppuna Kankaanpäässä. Toukokuun puolella olin avannut pyöräsuunnistuskisakauteni Virroilla Suomencupin kisoissa, joissa tuli harmillista virhettä. Nämä pölläilyt kuitenkin laittoi mielen nöyräksi ja samalla vauhti antoi itsevarmuutta, että pyöräilykuntoa löytyy. SM kisoissa D45 sarjassa (ikä vähintään 45 vuotta tänä vuonna) oli mukavasti osallistujia, 12 ja se on hyvä määrä pyöräsuunnistuksessa. Kovatasoisia naisia, mutta tiesin että onnistuneella suorituksella mitali on mahdollinen.

Kuva: Kankaanpään Suunnistajta

Lauantaina sprintti kisa päästiin polkemaan aivan kelpo kelissä ja aivan ihanilla poluilla. Kartan A4 koko ja 1:7500 mittakaava oli ikänäön vaivaamalle suunnistajalle helpotus, vaikka isoimman virheen teinkin kun luin laavun paikan väärin kartalta. Tuon virheen lisäksi tuli kahdessa kohdassa selvä huono reitinvalinta, mutta ne oli sellaisia varman päälle ottamisia, että vältyin kauempaa kiertämällä ainakin tekemästä isompaa virhettä. Muuten sujui oikein kivasti ja pysyin kartalla.

Sprintti kartta.

Ilokseni voitin sm hopeaa 😊

Mitali merkitsi mulle tosi paljon, sillä kuten jo aiemmin kirjoitin, vastassani oli kovatasoisia naisia.

Sprintin mitalistit.

Kisojen jälkeen ajelin tyttären, joka myös oli pyöräsuunnistamassa, kanssa kotiin. Illalla pääsin Maija Vilkkumaan keikalle Ilmajoen Musiikkijuhlien Ilkanrantaan. Oli huippu keikka ja se kruunasi kivan päivän.

Aamulla aikaisin vähien unien jälkeen ylös ja takaisin Kankaanpäähän. Nyt pääsin Hannan kyydissä tuon puolentoista tunnin ajomatkan. Oli ennustettu melko reipasta vesisadetta ja niinhän se sade alkoikin kun perille päästiin. Oli homma pitää itsensä jotenkuten lämpöisenä ennen omaa lähtöä.

Kuva: Ninni

Meidän sarjan pitkä matkan kisassa matkaa lyhintä reittiä oli luvassa 24km. Odotin eilisen sprinttiin verrattuna selkeämpää ja pidempiä rastivälejä. No olihan siellä noitakin, mutta oli myös polkusyherikköä. Suunnistusta ja polkemista haastavammaksi kuitenkin osoittautui mun liian pieni karttateline ja sateen aiheuttama karttojen pehmeneminen ja repeily. Kartta ei siis mahtunut mun A4 kokoiseen karttatelineeseen ja yhteensä 6 kertaa jouduin ylimääräistä taitella karttaa että pystyin sitä lukemaan ja sen lisäksi tietystä kolme kertaa kartan vaihto. Hankalin oli rastiväli kartan toisesta reunasta toiseen reunaan. Ensin piti aukaista koko kartta ja tehdä päätös reitinvalinnasta, taitella kartta alku matkaan ja puolen välin jälkeen taitella loppu matka näkyviin. Tämä hidasti omaa matkan tekoa ja kerran karttaa käännellessä kadotin tarkan paikkani ja menin hetkellisesti poluista sekaisin. Oman sarjalaisen selän näkeminen edellä auttoi oikeaan suuntaan, mutta siinä kohdassa piti vain luottaa että hän tietää missä mennään.

Kuva: Kankaanpään Suunnistajat

Mun takaa kolme minuuttia lähtenyt Johanna sai mut ekan kartan viimeisellä rastilla kiinni. Sitten tultiinkin melko lailla samaan tahtiin, mitä nyt mä kääntelin niitä karttoja ja poljin Johannan sitten kiinni. Viimeisellä, kolmannella kartalla homma meni jo ihan jutusteluksi Johannan kanssa eikä sellaista parhainta kisavääntöä ollut. Aavistelin, että saatan sijoittua neljän joukkoon, mutta se riippuu niin paljon kuinka muilla menee.

Mä, Johanna ja Riikka. Kuva: Kankaanpään Suunnistajat.

Ilokseni tämä sateessa seikkailu riitti pronssiin, Johanna tuli hopealle. Riikka voitti molempina päivinä mestaruuden. Hurjan kovia ovat. Itselle tämä pronssi oli jälleen niin super juttu. Suunnistus ei ollut mitään parasta ja keli olosuhteet ja kartta ongelmat veivät sen parhaimman yrityksen, mutta ei se oikeastaan mua haittaa. Tämä oli nyt tällä kertaa tällainen kisa. Sen isomman karttatelineen nyt kuitenkin hommaan.

Tämän vuoden yksi tavoite oli voittaa viimeisten vuosien tapaan joku SM mitali, joten tämä tavoite toteutui tuplaten.

Kartat oli sunnuntain kisassa kovilla.

Pyörä on vieläkin pesemättä autotallissa...

Mutta nyt ajatukset on jo tulevassa viikonlopussa, kun Kauhavalla on Lakia-Jukola!!

Tänä vuonna ensimmäisen kerran vanhin tyttäreni pääsee suunnistamaan mukaan ja mä tuon viestin hänelle. Merkitsee mulle paljon. Suunnistamisen lisäksi oon ensimmäistä kertaa Jukolassa talkoissa. Eniten oon toivonut pääseväni Jukolan viestin aikaan metsään ja nyt mä oon siellä ensiapuryhmässä. Tulee niin hieno viikonloppu!

~Eija~

SM sprintti keväässä

 Toissa viikolla kisattiin suunnistuksen SM-sprintti kisat Espoossa. Viime vuoden haastavan Lahden asuntokortteli sm-kisan jälkeen odotukset olivat hyvinkin nöyrät ja talven aikana olin saanut itseni psyykattua rentoon olotilaan. Kuitenkin kisaviikonlopun lähestyessä olin todella jännittynyt ja koin paineita. Yksistään kisasuoritus ei aiheuttanut sydämen tykytyksiä, vaan myös reissu itsessään, sillä olin menossa ihan yksin ilman autoa julkisilla lähes kotiovelta asti.

Toukokuun alussa Etelä-Suomessa oli jo vihreä kevät, kun Etelä-pohjanmaalla ei ollut vihreydestä vielä puhettakaan.

Perjantaina iltapäivällä poljin kotoa Ilmajoelta Seinäjoelle työpaikalle, jonne jätin pyörän lukolliseen pyöräparkkiin. Siitä kävellen junalle ja junalla Helsinkiin. Tämä osuus matkustamisesta oli vielä ihan jees, mutta Helsingin päässä piti löytää oikeaan metroon ja osata jäädä oikealla asemalla pois.

Olin viikolla nähnyt unia myöhästymisestä, niin junasta, metrosta ja kisoista. Hermostutti. Kännykässä oli pääkaupunkiseudun julkisten appi ja se osasi kyllä suoraan näyttää minne mennä ja mihin metroon hypätä kyytiin. Laskin kädet hioten asemia, kunnes oikea asema kuulutettiin ja hyppäsin kyydistä.

Samalla asemalla jäi vain kourallinen porukkaa mun lisäksi. Ne muut lähti toiselle ulko-ovelle, mä yksin toiselle. Vastaan tuli vartija ja yritin näyttää viattomalta tyypiltä, joka tiesi tasan tarkkaan minne mennä. Ketään muita ei näkynyt, ei siis ketään. Osasin ulos ja sielläkin ihan hiljaista, vain jokunen auto ajoi ohi ja jossain kauempana joku henkilö käveli. Googlemapsin avustuksella hotellille, joka olikin tuttu viime syksyltä, kun olin Ninnin kanssa X-kaato seikkailukisaa edeltävän yön siellä yöpynyt. Huh, siis jotain tuttua.

Espoossa metroasemalla hissiportaissa ihan yksin.

Hotellille kirjautuminen meni ok ja huoneessani huokaisin helpotuksesta. Olin selviytynyt mallikkaasti maalta Etelä-Suomen sykkeeseen, vaikka Espoossa olikin melko rauhallinen meno. Iltalenkkinä tein kävellen kauppareissun ja vielä kevyt juoksu rantoja pitkin visusti varoen, etten edes vilkuillut ison tien toiselle puolelle, jossa oli seuraavan päivän kisamaasto.

Nukuin äärettömän huonosti. Edelleen näin unta myöhästymisestä. Aamu tuli ja tikkana ylös ja suunnitellusti vaatteet päälle, aamupalaa ja metrolle, jolla päätin siirtyä kisakeskukseen kävelyn sijaan. Olin siis ajatellut kävellä hotellilta kisakeskukseen, mutta kun saapuminen sujui näin hyvin, uskaltauduin jatkamaan. Osasin ja olin melkoisen ajoissa kisakeskuksessa, mutta olin helpottunut.

Viimeinen rasti.

Kaikesta talven aikana saavutetusta rauhallisuudesta näitä kisoja kohtaan ei ollut enää mitään jäljellä. Jännitin aivan valtavasti. Sarjassani D45 oli 64 ilmoittautunutta ja 40 pääsisi A-finaaliin. Olisin valtavan pettynyt, jos kaiken tämän jännittämisen jälkeen en selviytyisi A-finaaliin. Tiedostin, että omalla perus suorituksella ja vauhdilla ei pitäisi olla mitään ongelmia. Mutta sprintti on herkkä laji ja virhe voi tulla niin nopeasti.

Mutta karsinta meni omalta osalta aivan hyvin. Vauhdin osalta en laittanut kaikkia peliin, koska suunnistus sujui ihan ok ja vaikka 6-7 rastivälin olisin voinut valita paremmin, ei hätää ollut. Omassa karsintasarjassani olin 3. Kokemuksesta kuitenkin tiesi, että karsinta on yleensä melko perus sprinttiä ja finaalissa sitten kikkaillaan tai jotain siellä ainakin on, että parhaat erottuu hyvistä.

Karsinnan kartta ja punaisella viivalla näkyy mun reitti.

Oli pitkä odottelu kisojen välissä ja vielä lähtökynnyksellä ennen kuin oma vuoro vihdoin tuli. Ykköselle tuli pieni turha kaarros, mutta ei paha. Keskittyneesti pääsin jatkamaan ja juoksuun laitoin yhden vaihteen lisää. Tavoite oli pysyä koko ajan hyvin kartalla. Kunnes 9-10 rastivälillä tein harmillisen virheen. Reittisuunnitelma oli valmis, portaita ylös ja kurvaten oikealle ja vasemmalla. Portaiden jälkeen käänsin karttaa vastaamaan menosuuntaa ja tässä kohdassa käänsin huolimattomuuttani liikaa ja aloin lukea rastille 12. Eihän se sitten nappiin mennyt ja meni useampi sekunti pakittaa ajatuksissa ja miettiä mille rastille olinkaan menossa. Tässä tuli reipas 1 minuutin virhe. Suututti. Olisikin tämä riittänyt, mutta vielä 13-14 rastivälillä tein todella huonon reitinvalinnan, jolla hävisin toisen minuutin.

A-finaalissa kaksi isoa virhettä.

9-10 rastivälin virheen vuoksi putosin väliaikojen perusteella 3. sijalta 19.:sta. Nostin vielä 10. sijalle, mutta lopun reitinvalinta virhe pudotti sijalle 16. Tavoite oli päästä kymppisakkiin ja siellä oltaisiin oltu, jos... Mutta tämä on sprinttisuunnistuksen suola. Pitää pystyä nopeasti tekemään ratkaisut, keskittyä ja juosta. Tiedän, että pystyn siihen, kunhan hetki on oikea.

Harmittaa, mutta tiedostan myös, että monta hyvää naista jäi taakse ja monella muullakin tuli aivan varmasti virheitä. Periksi en anna ja ensi vuonna taas.

~Eija~