Finntriathlon Joroinen huolta-kannustajan silmin

 Eilinen helteinen päivä Finntriathlonissa Joroisissa oli ikimuistoinen ja kokemisen arvoinen. Koskaan aiemmin en ole triathlon kisassa ollut, en huolta-kannustajan enkä kisaajan roolissa. Oli mielenkiintoista ja opin niin paljon uutta. Kaikki varusteet, säännöt, käytännöt, kokeneiden vinkit ja ylipäätänsä se mahtava tunnelma. Tuntui hassulta olla urheilijoiden joukossa, mutta en tuntenut ketään. No löytyihän sieltä kolme enemmän tai vähemmän tuttua kisaajaa ja tutustuin uusiin. Mahtavaa porukkaa ja tämäkin laji sallii kaiken ikäiset, kokoiset ja kuntoiset. Tykkään tällaisesta.

Uintiosuudella.

Mun huollettava urheilija Ninni oli neljän vuoden tauon jälkeen triathlonin  lähtöviivalla, mikä oli jo hieno saavutus, sillä elämä heittää välillä märkää rättiä naamalle. Nyt oli järkevä treeniohjelma nostanut kuntoa ja itseluottamusta. Ja Ninni veti niin hyvin!

Valvatuksen uimarannalla oli puolimatkan kisan startti ja 1,9km uintiosuus. Uimaan lähtö oli rullaava, 5 sekunnin välein pääsi kolme kilpailijaa veteen. Kisa-aika lähti kun ylitti lähtömaton. Vasempaan nilkkaan oli pitänyt kiinnittää ajanotto chip. Ninni pääsi veteen 11 minuuttia ensimmäisten lähtijöiden jälkeen.

Oli todella vaikea erottaa Ninniä uimareista ja Ninni pääsikin yllättämään haarukoitua aikaa aikaisemmin. Toki olin jo nousu väylän aidan vieressä, mutta kamera ei ollut valmis. Mutta hieno veto!

Pyöräosuudella.

Sitten oli 94km pyöräosuus (oli tiedostetusti ylimittainen) joka poljettiin kolmena kierroksena. Tien varteen menin seuraamaan ja jälleen teki tiukkaa tunnistaa Ninni ajoissa ja kaksi kertaa Ninni vilahtikin ohi niin, että katselin ihan väärään suuntaan. Lopulta onnistuin huutamaan tsempit oikealle polkijalle ja otettua videota. Hurjaa vauhtia polkevat, huhuh.

Ja viimeisenä juoksu.

Ninni tuli hyvissä voimin ja tyytyväisenä kisakeskukseen. Pyöräosuus oli mennyt odotusten mukaisesti hyvin. Energian ottamisessa oli ollut hiukan ongelmaa.

Viimeisenä oli juoksuosuus, puolimaraton paahteisessa asutusalueella. Lämpötila oli kivunnut +27. Monilla teki tiukkaa lämmön kanssa. Ninnilläkin tuntui, mutta säännöllinen viilennys, energian ja juoman ottaminen piti vauhdin suht tasaisena. Loppua kohden kasvoilla ilme parani ja tiesi että maaliin tullaan.

Jihuu, Onnittelut!!

Ajassa 5:49:44  Ninni tuli maaliin!

Oon niin iloinen ja ylpeä ystävän suorituksesta!

Huoltaja-kannustajana tärkein rooli oli ennen starttia ja maaliin tulon jälkeen pitää silmällä että urheilija syö ja juo, saa rauhan tarkistaa tavarat, on käytettävissä ja antaa levon. Kisan aikana ei saanut olla omaa huoltoa, vaan kaikilla oli vain järjestäjien huolto. Joten kisan aikana mun rooli oli kannustusta, kuvausta ja väliaikojen huutamista. Kyllä mullakin oli hiki, kun poljin uimapaikalta kiertoreittiä kisakeskukseen tehden pienen pummin ja singahtelua juoksureitillä. Ehdin toki istuskella varjossa, syödä eväitäni ja join. Oli todella hieno kokemus ja voisin lähteä tähän hommaan toistekin.

Eilisen kisan jälkeen ajeltiin Kemiin yöksi ja tänään Äkäslompolon kautta koukaten olemme kohta Njurkulahdessa. Urjeilja ja huoltaja-kannustaja roolimme on vaihtuneet.

~Eija~

Valmistautuminen

Vuosi sitten, tai oikeasti jo paljon kauemmin pohdiskelin, olisiko musta, voisinko mäkin ja sitten viime syksynä päätin ottaa haasteen nimeltä NUTS300 vastaan. Todistetusti oon sanonut, että 100 mailia pidemmille matkoille en lähde, en varsinkaan NUTS300 (viimeksi eilen sain kuulla tästä 😅), mutta arvaamattomana ihmisenä syön sanani. Ajattelin, että homma pitää sitten hoitaa kunnolla ja hankin itselleni etävalmentajan ja tähän hommaan tarttui Kontionjuoksuvalmennuksen Tomi. Marraskuun alusta kesäkuun loppuun mulla on ollut henkilökohtaisesti räätälöity treeniohjelma ja se on ollut sellainen, jota en olisi itse välttämättä itselleni ohjelmoinut. Nimittäin jokunen tuplalenkin päivä olisi jäänyt tekemättä, puhumattakaan räntäsateessa iltamyöhällä juoksemisesta. Lähes kaikki treenit tuli tehtyä ohjeen mukaan ja oikeassa järjestyksessä, koko kahdeksan kuukauden aikana on jäänyt korkeintaan 10 treeniä kokonaan tekemättä (ja usein tilalla on ollut jotain muuta, esim polkujuoksun oon korvannut suunnistuksella) tai oon vaihtanut treenin paikkaa. Toisinaan on ollut tosi hankalaa lähteä lenkille, erityisesti VK-treenit on joskus ollut niin hankalia, mutta sitten taas välillä on ihan odottanut 50 kilometrin lenkkiä tai 15x15 sekunnin vetoja. Treenejä on tosiaan ollut hyvinkin laidasta laitaan ja matkalla kohti NUT300 oon saanut juosta ikäsarjani Suomen ennätyksen sisäradalla ja henkilökohtaisen puolimaraton enkkani. Erityisesti näitä ei olisi tullut ilman asianmukaista valmennusta, tai ainakaan en olisi välttämättä lähtenyt noita yrittämään.

Leskenlehtien aikaan yhdellä treeniohjelman lenkillä Tampereella.

Tiedän, että mun peruskunto on hyvä, ehkä elämäni paras. Oon tehnyt kaiken sen minkä voin. Myös pääkoppaa oon yrittänyt treenauttaa ja pohtia etukäteen mitä kaikkea voi tulla eteen ja miten ratkaisen tilanteen. Nyt kun edessä on vuorokausien reissu, isossa roolissa peruskunnon rinnalla pelaa energian saaminen ja valvomisen sietäminen ja sen kanssa jotenkin selviytyminen. Mulla on suunnitelmat näiden kanssa, mutta täysin varma en voi olla miten ne tulevat toimimaan.

Tänään kevyt jaloittelulenkki Varkaudessa, jossa yövymme.

NUTS300 on juostu ensimmäisen kerran vuonna 2021. Reissukertomuksia ja videoita siis löytyy. Oon niitä paljon lueskellut ja katsonut ja yrittänyt ottaa oppia. Tässä muutamia poimintoja;

 Ultraraasta

Tuomas Maisala 2021

Tuomas Maisala 2022

Janne Hietala 2022

Jaakko Soudunsaari 2021

Niilosblog 2021

Olli Kopakkala 2024 (youtube video)

NUTS300 by Rami Valonen (Susanna Ylinen)

Organisaation näkökulma - Ossi Määttä

Tänään perjantaina aamulla lähdin Ninnin kanssa meidän odotetulle #tritrailroadtrip :lle. Pakettiautossa on kolme pyörää, varustelaatikoita, vaatelaukkuja, kenkiä, patjoja ja pieni jääkaappi. Kaikki mahtui hyvin, kaikki on mukana. Ensimmäinen kohde oli Joroinen, jossa lauantaina Ninni starttaa Finntriathlonin puolimatkalle. Mä saan olla huoltaja-kannustajana ja tänään kun käytiin suorituspaikat katsomassa, juoksureitti pyörällä kiertämässä ja kisainfo kuuntelemassa, innostuin entisestään tässä mulle niin uudessa urheilumaailmassa. Huomisesta tulee kiva ja helteinen päivä, mutta aion nauttia joka hetkestä enkä jännitä vielä omaa edessä häämöttävää koitostani.

Auto on lastattu #tritrailroadtrip tavaroilla.

Ninnin triathlon varusteet. On tämä niin oma maailmansa, mutta mä opin koko ajan.

Huomenna tässä on valtavasti tri-pyöriä.

~Eija~

Kainuun rastiviikko 2025

 Kainuun rastiviikko oli viime viikolla Sotkamossa. Tänä vuonna pääsimme taas osallistumaan, koska mun kesäloma osuu heinäkuulle. Seuraavan kerran sitten taas kolmen vuoden päästä, sillä meillä on töissä kiertävät kesälomavuorot ja ilman lomaa ei tänne vapaiden turvin millään pysty, ei ainakaan koko viikolle. Rastiviikko sisältää neljä tossusuunnistus starttia ja lisäksi on mahdollisuus neljään pyöräsuunnistus starttiin ja mä olin molemmissa.

Ensimmäinen tossusuunnistuskisa oli sunnuntaina vesisateessa. Lähtöpaikalle johtava polku meni aivan kuralle ja sai tehdä töitä että pysyi lämpöisenä ennen omaan lähtöä. Itse suunnistin omassa sarjassani D45A. Vaihtoehtona olisi myös oman ikäsarjan lyhyempi matka tai kuntosarjat.

No ensimmäinen kisa oli hiukan järkyttävä, sillä maasto oli haastava. Tiukkaa rinnettä 5 metrin käyrävälillä (meillä päin käyräväli on yleensä 2,5 metriä), paljon tavaraa kartalla ja luonnollisesti myös metsässä. Kasvillisuus oli niin vihreää, ettei ympärilleen kunnolla nähnyt. Ja tuo sade teki omalla kohdalla haastetta, sillä koin että sen vuoksi näin vielä huonommin. Tuli virhettä, ei onneksi mitään aivan voi valtavaa, mutta harmitti ne silti. Jonkun välin piti mennä ihan kävellen nenä kartassa, että pysyi käyrillä. Yllätyksekseni olin sarjani 8. ja meitä oli yli 30.

Oi miksi teen virheitä helpoille rasteille!??

Tossusuunnistus välipäivän jälkeen oli seuraava kisa ja nyt osasi jo varautua mitä on luvassa ja meni paremmin. Maastokin oli hiukan helpompaa, sijoitus 8. Kolmas kisamaasto oli viikon helpoin, mutta sitten teinkin kolmelle rastille hirveitä virheitä. Suunnan kanssa oli ongelmaa ja sitten selkeästi luin karttaa huolimattomasti. Harmitti todella paljon, vaikka sija oli 10. ja pidin yhteistuloksissa vielä 8. sijani.

Yksi niistä harvinaisista, jotka pääsi KRV:llä kiertämään neljännen osakilpailun. Olin ihan läpimärkä!

Neljäs ja viimeinen kisapäivä valkeni sateisena ja oli ennustettu reipasta Ulla-myrskyä. Oli aika kurjaa lähteä suunnistamaan, kun tiesi kastuvansa ihan läpimäräksi. Ja näinhän siinä kävi, että jo lähtöpaikalle hölkkäillessä paitaa sai vääntää vedestä ja alkoi hytistä kylmästä, ukkonen paukutti taivaalla. Jotain hässäkkää oli lähdössä ja kuulin, että kisaa oltiin siirtämässä kahdella tunnilla. Me hiukan protestoimme, että osan meistä pitää vielä ehtiä pyöräsuunnistamaan. Kutsumista lähtökarsinaan jatkettiin ja kun olin emit-nollauksessa, takaa kuului loppu porukalle, että kisaa siirretään. Meidät, jotka oli jo kutsuttu, päästettiin metsään. Olin siis alkupäässä kisaa lähtemässä.

Vettä tosiaan tuli koko ajan ja ukkonen räiskyi, mutta ei se pelottanut. Enemmän jännitti kuinka löydän rastit ja joutuuko metsässä palloilemaan ihan yksin, kun ei perästä ketään tule. No lopulta metsässä näkyi tasaisesti muitakin ja rastithan sitten löytyikin oikein mukavasti, toki osaa lähestyin jälleen ihan kävelyvauhtia pysyäkseni kartalla. Loppu radasta homma helpottui kun tarjoiltiin polkuvaihtoehtoa. Tämä viimeinen suunnistus menikin tosi hyvin ja hiukan harmitti, että lopulta koko kisa oli peruttu kovan kelin vuoksi. Mun sarjassa vain kolme ehti lähteä metsään ja vain me saimme tuloksen. Yhteistuloksissa kolmannen osakilpailun tulos jäi voimaan, eli olin 8.

Kuva: Touho Häkkinen

Tossusuunnistuksen rinnalla kisattiin myös Kainuun pyöräsuunnistusrastiviikko. Neljä osakilpailua tässäkin, joista eka ja vipa samana päivänä tossun kanssa, mutta muut toistensa välipäivinä. Pyöräsuunnistuksessa sujui tosi hyvin, vaikka kyllähän viikon edetessä kropassa ja erityisesti reisissä alkoi tuntua. Oli kova vauhtista ja nopeatempoista sprinttiä, kaksi keskimatkan kisaa ja kauniissa kangasmaastossa pitkämatka. D45 sarjassa voittoja napsahteli ja pääsin palkintojen jakoonkin. Kokonaiskisan voitto oli lähes varma, jos en jotenkin totaalisesti ryssi.

Kuva: Touho Häkkinen

Pääsin pyöräsuunnistuksessa palkintojenjakoon.

No kyllähän mä sen sitten ryssin, kun viimeisessä kisassa, tuona Ulla-myrsky päivänä jätin koko rastiviikon viimeisen rastin leimaamatta ja sain hylsyn. Vaikka viimeinen tossukisa peruttiin, pyöräsuunnistuskisa saatiin vedettyä. Vettähän tuli ihan kiitettävästi ja olin kylmissäni jo ennen lähtöä. Vuokatin urheiluopiston lähimaasto oli odotetusti polkuviidakkoa, mutta yritin keskittyä oleellisiin polkuihin ja välttämään syheriköt. Mulle tulikin sitten isot virheet 5. ja 6.:lle rasteille. Luin huonosti karttaa ja vitoselle mentäessä hairahduin hetkellisesti lukemaan reittiä takaisin ykköselle ja sen jälkeen vielä kutoselle, kunnes hoksasin, että vitoselle oon menossa. Siinä tuhrautua hirveästi aikaa ja useampi kirosana. Homma ei oikein tämän jälkeen kulkenut ja olo oli sähläävä. Mun oli hirveän kylmä, olisi pitänyt laittaa edes pitkälahkeiset housut jalkaan. 

Viimeiset rastit oli edessä ja olin niin helpottunut että pääsen maaliin. Niin kovaa kuin mahdollista kohti maalilinjaa. Kone sitten herjasi, että jotain ongelmaa on ja ilmeni, että 100 metrin päässä ollut viimeinen rasti on leimaamatta. Tajusin etten tosiaankaan ollut edes tarkistanut vilkkuuko emiTag, vaan mulla oli kauhea kiire maaliin. Kyllä otti päähän, aivan hirveästi. Heitin läpimärkien vaatteiden päälle sadekamppeet ja äkkiä kämpille kuumaan suihkuun.

Aarrrggh, mun inhokkia, polkuviidakkoa.

Ärsyttää toki edelleen tuollainen typerä virhe, ettei tarkista leimausta kunnolla, mutta tunnistan olleeni niin kylmissäni ja oli vain kiire pois. Ja ärsytys on jo lieventynyt, sillä tällaista tämä välillä on, näitä sattuu monille. Onneksi kyseessä ei ollut SM-kisa tai jotenkin muuten tosi tärkeä kisa. Hyvä oppi ja muistutus oli itselle, että vaikka olisi kuinka epämukava olo, niin loppuun asti vaan tarkkana.

Mun ja tyttären viikon kartat.

Rastiviikko oli mukava, vaikka kelit eivät päivää kahta lukuun ottamatta hellineet. Suunnistamisen lisäksi tämä oli lomareissu ja mukana oli esikoista lukuun ottamatta muu perhe ja tyttären ystävä. Nuoret toki tekivät omiaan, mutta yhdessä käytiin keilaamassa, frisbeetä heittelemässä, kävelemässä näköalapaikalle ja uimassa. Ninni oli osan oman perheen kanssa myös osan rastiviikosta ja Ninnin ja hänen poikansa kanssa käytiin Hiidenportin kansallispuistossa. Nukuin viikon yllättävän hyvin, vaikka meidän vuokrakämpässä oli kuuma.

Kuva; Ninni. Hiidenportin kansallispuistossa.

Komeaa rotkoa oli, mutta ei ne kuvissa näy.

Yksi kansallispuisto taas käyty.

Frisbeessä oon hirveän huono, mutta en sentään kadottanut ainuttakaan kiekkoa ja kerran osuin mieheeni...

Vuokatin rinteillä on kaunista ja hyvät nousumetrit.

Suunnistusta ja lisää suunnistusta

 Onhan se niin, että suunnistus on mun lemppari urheilua ihan ehdottomasti. Näin kesäkaudella useamman kerran viikossa lähden kartan kanssa metsään. Näin vanhemmalla iälläkin huomaa kehittyvänsä ja rastin löytämisen ilo on niin palkitsevaa. Ja tässä lajissa on omat ikäsarjansa, joten kisoissa kisaan oikeasti saman ikäisten kanssa. Kisoissa on tullut oltuakin ja lyhyesti niistä seuraavaksi.

Toukokuun SM-keskimatka ansaitsisi ihan oman postauksen, mutta en ole vain saanut aikaiseksi kirjoittaa. Olen todennäköisesti ollut metsässä, kun olisi pitänyt kirjoittaa... 😄

SM-keskimatka tosiaan kisattiin toukokuun loppu puolella Outokummussa. Pitkään pompottelin vaihtoja osallistuako tuonne vai Nuts Karhunkierrokselle. Suunnistus veti pisimmän korren tänä vuonna ja hyvä näin. En hirveästi stressannut majoituksen tai matkaseuran suhteen ja vasta kisaviikolla yllättäen järjestyi sekä edullinen majoitus että kyyti. Rasti-Kurikan porukassa oli tilaa yhdelle ja tämä porukkahan on mulle tosi tuttua, kun oon mm viime syksynä ollut 25Manna reissulla heidän kanssaan. Iso kiitos heille, sillä mut otettiin jälleen ihanasti porukkaan ❤️

Iloinen minä.

SM-kisat oli kaksipäiväiset; lauantaina karsinnat ja sunnuntaina finaalit. Yleensä meidän ikäsarjalla ei ole karsintaa, vaan kaikki pääsee finaaliin (meitä on niin vähän), mutta tänä vuonna oli toisin. Meidän sarjassa oli joku 60 ja karsinnassa piti olla oman ryhmän 26 parhaan joukossa, että pääsee finaaliin.

Karsinta meni aivan hyvin kolmanneksi viimeisen rastin ympärillä pörräämistä lukuunottamatta. Olin silti ryhmäni kuudes (muistaakseni) ja kokonaistuloksissa 13., joten tavoite finaaliin oli saavutettu.

Finaalin lähdössä jännitti. Halusin onnistua, sillä tänä keväänä tuli mun suunnistus"uraani" 40 vuotta täyteen. Isä kannusti kotona ja neuvoi ottamaan tarkasti, juoksuvauhti kyllä riittää. 

Ensimmäiselle rastille tuli pieni koukku. Tunnistin epävarmuuteni ja komensin itseäni rauhoittumaan ja keskittymään. Taisin ääneen sanoa; anna mennä, sä osaat tämän. Ja mä osasin! Suunnistus lähti sujumaan. Maasto oli aivan upeaa isoine jyrkänteineen. Karttaa oli hyvä lukea ja jaksoin juosta suunnistuksen kärsimättä.

D45 sarjassa sijoituksena 10.!!

Olin niin iloinen, sillä kymppisakkiin tiesin pystyväni, kun kaikki osuu kohdilleen. Kärkeen, entiselle Suomen maajoukkuesuunnistajalle hävisin 5 minuuttia, mutta se ei haittaa.

Ikäsarjani kymppijoukossa, se on jotain!!

RasKun porukan kanssa karsintapäivän iltalenkillä.

SM-kisojen jälkeen oli seuramme AM-kisojen järjestelyjä lähtöpäällikkönä. Ympärillä mulla oli raudan kovat soturit ja hoidettiin homma tyylillä kotiin. Heti seuraavalla viikolla samoilla rasteilla iltarastien pito Ninnin ja Sarin kanssa. Nekin kunnialla hoidettiin, vaikka välillä tuli pitkää päivää. 

Upeaa on Ylistarossakin.

No sitten kesäkuun alussa, viikko ennen juhannusta on suunnistajien vuoden kohokohta Venlojen ja Jukolan viestit, tänä vuonna Mikkelissä. Samalle viikonlopulle osui tämän kesän toistaiseksi ainoat hellepäivät ☀️

Halusin haastaa itseäni ja päädyin suunnistamaan yhteensä neljä osuutta, kaksi venloissa ja kaksi Jukolassa. Useampana vuonna oon suunnistanut kolme osuutta (yksi Venla ja kaksi jukolaa), mutta oma ennätys oli nyt kiikarissa. Kestävyyskuntoni on ehkä elämäni paras juuri nyt, joten nyt jos koskaan.

Eka oma osuus oli Venloissa Ykv 1 joukkueen toinen osuus, toinen Venloissa Ykv 2 joukkueen ankkuri. Kolmas osuus oli Jukolassa HI-TEAM:n toinen osuus ja vielä Jukolassa Ykv 2 joukkueen ankkuriosuus aamun yhteislähdössä.

Kaikki osuudet hyväksytysti vaihtoon ja maaliin ja sain joka osuudella nostettua sijoja. Isoilta virheiltä vältyin, mutta joka osuudella tuli jokin pieni pyörähdys, jukolaosuuksilla isoimmat, kun kakkos osuudella pyörin tiheikössä ja ankkuriosuudella vedettiin letkassa väärään mäkeen. Jukolan ankkuriosuus oli kaikista rankin helteen vuoksi ja tietysti myös siksi, että alla oli jo kivasti kilometrejä ja vain pätkä nukuttua yötä.

Venloja ja jukolaa.

Tuo HI-TEAM oli mulle entuudestaan aivan tuikituntemattomien miesten porukka. Suunnistajapankista heidät valitsin ja tarjosin itseäni toiselle osuudelle. Olivat googlettaneet mut ja onneksi urheilutulokset puhuivat puolestani ja sain paikan. Itsekin tsekkasin, että mitä nimelläni googlettamalla löytyy 😀

Kruunupäässä jukolan kakkos osuudelle.

Venloissa ja Jukolassa matkaa linnuntietä tuli 40,9km ja todellinen Kuljettu matka oli 50,9km. Nousumetrejä upeassa jyrkänteiden ja käyrien, sekä tiheikköjen, risukkkojen ja järvien maastossa tuli yli 1800. Oli äärettömän hyvä viikonloppu ja mä sain tehdä sitä mitä niin rakastan, suunnistaa ❤️

~Eija~

SM-pysu Ylöjärvellä

Mun tämän vuoden pyöräsuunnistuksen tärkeimmät kisat kisattiin viime viikonloppuna Ylöjärvellä. Tärkeimmäksi niitä ei tehnyt kisamatkat, jotka olivat sprintti ja pitkämatka tai itse paikka, vaan puhtaasti oma kunto. Nyt tiesin olevani fyysisesti parhaimmassa omassa kisakunnossani, mutta heinä- ja elokuun kisoissa en todennäköisesti sitä ole. Tässä välissä kun on Nuts300 seikkailtavana ja jos sen maaliin asti pääsen, voi siitä reippaan viikon päästä tehdä tiukkaa jo yksistään pyöräilykenkien saaminen jalkaan saatikka että reisissä on puhtia. 

Meillä nyt pramea kulkupeli kisoissa, kun Ninni vaihtoi autoa. 

No vaikka fyysinen kunto lupaili hyvää, laittoi suunnistus rutiinien puuttuminen jännitystä ilmaan. Tässä keväällä olin ehtinyt muutaman kerran käydä tossusuunnistamassa metsässä ja kerran pyöräsuunnistamassa. Sitä kuvittelisi, että kun kerran oppii suunnistamaan, sitä aina osaa, mutta ei se aivan niin mene. Kartan lukeminen vaatii jatkuvaa tekemistä ja se tuntuma herkästi katoaa jos ei sitä tee. Ja siis tottakai osaan kompassia käyttää ja karttaa lukea, mutta se sujuvuus kärsii. Tämän vuoksi monet treenaa kartan kanssa läpi vuoden kuinka kenellekin on mahdollista. 

Mä, Ninni ja Hanna.

Suo, Säntti ja Pää porukalla oltiin liikenteessä, sillä parasta näissä reissussa on yhdessä meneminen, tekeminen ja oleminen. Ei tarvitse yksin jännittää ja kisan jälkeen spekuloida reitinvalintoja ja puhkua virheitä ja onnistumisia. Keli oli niin lauantaina kuin sunnuntaina poutainen ja aurinkoinen, mutta pohjoisen puolen tuuli oli kylmä. Itse lähdin pitkillä pultuilla ja hihoilla kisaan ja hanskatkin olisi ollut ihan jees. Lähdössä tärisin vilun lisäksi jännityksestä. Kisojen vihoviimeisenä lähtijänä (molempina päivinä) oli edessä vain kiinni otettavia. Viimeisenä lähtijänä olin toki myös jo kuullut muiden sarjojen suunnistajilta, että alkuun on luvassa suopätkää ja sitten on polkuviidakkoa.

kuva: Hanna H.

Sprintissä D45 sarjan matka oli lyhintä reittiä vain reipas 6km. Suoalueella varmistelin ja jouduin pysähtelemään usein. 7. rastille tuli virhe ja 8. rastilla kartan vaihtoon meni turkasen paljon aikaa ja lähtö ko rastilta oli huono ja vaihdoin reittisuunnitelmaa kun en yhtä polkua löytänyt. Muuten meni ihan hyvin ja hidastelin tarvittaessa kun koin epävarmuutta. Maaliin päästyäni kuulutettiin mun voittaneen hopeaa, 15 sekuntia voittajalle hävinneenä!! Huh, olin niin helpottunut ja iloinen, sillä mitalia täältä oltiin lähdettykin hakemaan. Ja suureksi ilokseni Ninni voitti pronssia!!

Mun reitin pääsee katsomaan liveloxista.

D45 sarjan SM-sprintin mitalistit mä, Dina ja Ninni.

Yövyimme Tampereella, joten illalla ehti käydä vielä kevyellä lenkillä ja syömässä. Sitten taas sunnuntaina uhkuen pitkänmatkan kisaan. Oletin, että nyt on helpompaa suunnistusta ja pitää vaan osata tehdä järkeviä reitinvalintoja ja jaksaa polkea. Lyhintä reittiä matka oli reipas 22km. 

Reissu olikin odotettua rankempi kaikilta osa-alueilta. Heti oli haastavia rastipisteitä polkusyheriköissä ja epävarmuutta oli kakkoselle ja sen jälkeen teinkin ennen ja jälkeen kolmosen virhettä. Myöhemmin lisää huonoja lähtöjä rastilta, erityisesti ekan kartanvaihdon jälkeen rastilta kuusi. Harjua sai nousta ja laskea, jalat huusivat hoosiannaa. Perhoslenkeillä (rasteilla 8-16) näin sarjani muita naisia ja se antoi puhtia, että en paina siellä yksin. Muutenhan ei kisan tilanteesta tiennyt mitään. Onneksi painoin loppuun asti enkä jäänyt harmittelemaan suuremmin useita virheitäni, sillä maalissa sain kuulla että voitin 😀 Tällä kertaa toiseksi tulleeseen Jenniin oli 50 sekuntia. Olin siis saanut Jennin kiinni ja mennyt ohikin, mutta mun tyhmä virhe 18.rastille oli viedä multa kisan kärkipaikan. Ai että lopputulos tuntui hyvältä ja helpottuneelta. Meidän sarjassa on niin kovaa porukkaa, että homma on pienestä kiinni.

Mun pitkänmatkan reitin pääsee katsomaan myös liveloxista.

Kiitos Ninnille ja Hannalle taas kerran kivasta reissusta!

D45 sarjan SM-pitkänmatkan mitalistit, Jenni, mä ja Dina (joka ei ehtinyt palkintojenjakoon).

Olihan puhki poikki olo kisan jälkeen ja vielä seuraavat pari päivää. Erityisesti sunnuntain pitkämatka haastoi niin fyysisesti kuin suunnistuksellisesti. Onneksi isommilta vammoilta vältyin, vaikka molempina päivinä kerran kaaduin. Myös pyörä pysyi ehjänä. Kotiin ehdittyä siellä odotti äitienpäivän kunniaksi kukkia, suklaata ja lämmin palju.

Viikon päästä lähden tossusuunnistuksen SM-keskimatkan kisaan Outokumpuun. Tavoitteet siellä onkin sitten ihan erilaiset kuin pyöräsuunnistuskisoissa, nimittäin hyvä oma suoritus ilman isoja pummeja ja toivottavasti A-finaaliin. Mun sarjaan on ilmoittautunut yli 50 naista, mikä on valtavan hieno määrä. Tämä on mun mielestä niin hienoa, etä veteraanisarjalaisillekin järjestetään mahdollisuus SM kisoihin hienoissa maastoissa ja hyvillä kartoilla. Mutta tästä reissusta sitten postausta reissun jälkeen.

~Eija~

Puolimaraton enkka

 Kyrönjokimaratonilla on pitkä historia ja tänä vuonna tämä matalan kynnyksen juoksutapahtuma järjestettiin 38. kerran Ylistarossa. Reitti kulkee mun lapsuusmaisemissa ja muistan kun olen juoksijoita mennyt katsomaan ja itse asiassa mun ensimmäisen virallisen puolimaratonin olen Kyrönjokimaratonilla juossut. Tarkkaa aikaani en muista, mutta se oli reilusti päälle kaksi tuntia, 2:15 hujakoilla. Oma isäni ja ainakin kaksi veljestäni on myös tuolla juossut. Idea osallistua tänä vuonna syntyi Komian kirkon hölkän järjestelyiden tiimellyksessä, kun siellä juostiin niin mahtavia juoksuja, että halusin itsekin kokeilla missä oma puoliska vauhti tällä hetkellä on.

Kontion juoksuvalmennuksen Tomi oli myötämielinen puoliskalle ja laati treeniohjelmaan muutamia täsmätreenejä mun heittämää tavoitetta silmällä pitäen. Tavoitteeksi heitin oman ennätyksen (vuonna 2019 1:32:05) ja haaveen juosta alle puoltoistatuntia. Tätä vauhtia sitten kokeiltiin treeneissä ja se oli suoraan sanottuna tosi rankkaa. Yhdessä päätreeneistä petti niin kroppa kuin pääkin. Olin tosi pettynyt. Kisaviikolla tehty lyhyempi vauhtitreenin sain tehtyä oikeaan vauhtiin ja itse asiassa hiukan jopa tavoitevauhtia kovempaa, mutta se oli vaikeaa. Jalat oli mennä alta ja jouduin tekemään niin pirusti töitä. Nostin käde ilmaan, että en pysty tähän. Hommattiin tavoitevauhtia ja loppu viikko oli keventelyä. Jännitin monta päivää ja hiilaritankkaus teki olon melko turvonneeksi.

Mä ja kaksi mun porukan miestä. Kuva: Sari.

Kisapäivä koitti. Oli poutaa, auringon paistetta ja lämpötila +7. Ei toivottu kylmä pohjoisen puolen tuuli tuli tottakai. Vuonna 2019 juoksin shortseissa ja t-paidassa, mutta tänä vuonna pitkähihainen paita ja liivi päälle, hanskat käteen ja pitkät housut. Voin jo kertoa, että vaatetus oli mulle nappivalinta.

Olin todella ajoissa kisakeskuksessa, koska halusin rauhassa valmistautua. Söin vielä vähän, käynti vessassa, rauhalliset lämmittelyt muutamin lyhyin vedoin ja juttelua monien tuttujen kanssa. Ja matkaan.

Tavoite oli lähteä 4:15-20min/km vauhtia, mutta lähdön huumassa menin heti reilusti tämän alle. Myötätuuleen tuntui helpolta. Okei menen näin ja hidastan myöhemmin. Takana juoksi joku, kuulin hengityksen ja askelluksen, edessä kaukana meni odotetut tyypit, mutta ei mielestäni ketään naista. Harmi jos joku naisista ohittaa mut myöhemmin ja mun liian kova alkuvauhti kostautuu. Yritin tavoittaa edellä menevää miestä ennen kuin käännytään Kyrönjoen toiselle puolelle, sillä siellä olisi vastatuuli ja halusin tuulen suojaa. Takaa tuli pari miestä ja porukalla saatiin kiinni tuo edellä juossut mies ja pääsin heidän hartioiden suojaan. Olin valmistautunut, että vauhti voi nyt hiukan hidastua ja se ei haittaisi, mutta vauhti pysyikin tosi hyvänä. Eka kierros oli oman kellon mukaan jotain 45min, tarkkaa en osaa sanoa, sillä vilkaisin sitä hiukan myöhässä.

Loppukiri, maaliin kilometri. Kuva: Sari.

Toiselle kierrokselle lähdettäessä oli meidän porukassa mun lisäksi kolme miestä. Etelään päin mentäessä vedin porukkaa ja välillä siihenkin osui sivutuuli. Toivoin, että miehet pysyy mun vauhdissa ja toisaalta että itse en hyydy. Vedettiinkin sitten aivan älyttömän hyvin porukalla ja sain hyvän tuulensuojan myös toiselle kierrokselle. Välillä olin niin lähellä yhtä miestä, että meidän käsivarret kolisi. Pyysin anteeksi ja sanoin rehellisesti olevani tuulen suojassa. Tämä täydellä maratonilla oleva mies sanoi, että ole vaan, joten uskalsin jatkaa. 

Juoksu tuntui tosi hyvältä. Oli tosi hallittu olo, mihinkään ei sattunut, hengitys oli hyvää eikä minkäänlaista tuskaa ollut. En antanut itseni mietti että milloin katkean, päätin vain jatkaa. Sari ja Sini olivat useassa kohdassa reitillä kannustamassa ja se oli jotain niin ihanaa. Kun he huusivat, että hyvältä näyttää, uskoin sen.

Juonapisteitä reitillä oli yhteensä viisi, mutta en hidastanut ottamaan kuppia kertaakaan. Tämän olin päättänyt. Sen verran olin tankannut energiaa, että yksi puolimaraton pitää pystyä mennä. Tämä toimi mulla, ei välttämättä ole kaikkien juttu, joten kokeile mikä toimii sulla.

Viimeiseltä lisäkenkiltä käännyttäessä täydellä maratonilla ollut mies kannusti meitä puoliskalla olijoita kiihdyttämään loppukiriin, sillä maaliin oli enää vajaa kaksi kilometriä. Mä lähdin pinkomaan ja sittenhän sainkin hengityksen vinkumaan ja hapot jalkoihin. Vilkuilin kelloa ja kylmät väreet meni kropassa, kun tajusin että mä ehtisin mun haaveeseen.

Maaliviivan ylitin ajassa 1:29:04 🥳

Keskivauhti oli 4:11, mikä on mulle tosi kova.

Fiilis oli aivan mielettömän hyvä!

Porukkani miehet tulivat mua puolisen minuuttia myöhemmin maaliin ja oli niin mukava kiittää heitä, sillä ilman heitä olisi todennäköisest ollut rankempaa.

Tänään kävin pitkällä lenkillä metsässä ja siellä oli ihanaa.

Palautuminen kisasta oli huonoa kahden asian vuoksi. Isoin syy oli se, että mulla alkoi kisapäivänä iltana kolmen yövuoron putki. Nukkumisnen jäi huonoksi ja tästä johtuen myös lievä pahoinvointi teki syömisen hankalaksi. Onneksi nyt yhden täyden yön nukkumisen jälkeen pää pelaa paremmin ja ruokakin taas maistuu.

Toinen seikka oli se, mitä epäurheilullista käytöstä sain todistaa kisassa. Mietin, että kirjoitanko tästä asiasta tänne blogiin ollenkaan, mutta sillä oli niin iso vaikutus muhun, että kerron päällisin puolin.

Tuloksissa yksi nainen oli juossut todella kovan ajan puolimaratonilla. Olin ihan äimistynyt. Vau mikä aika, mutta kuka tämä henkilö oli, kun en ollut häntä kisan aikana nähnyt. Jo kisapaikalla järjestäjille kyseenalaistin tulosta. No videolta näkyi tämän henkilön maaliintulo. Ok, ei siinä sitten mitään, mutta jokin ei täsmännyt. Palkintojenjaossa kysyin tältä henkilöltä hänen kilometrivauhtia ja aikaisempaa ennätystä puoliskalla (löysin googlettamalla vain yhden tuloksen ja se oli kaukana siitä mitä nyt oli tuloslistalla). Kysyin, oliko hän todella ollut puoliskalla ja ihmettelin kun en ollut häntä nähnyt.  Oli kuulemma ohittanut mut jossain kohdassa. No tämä ei todellakaan pitänyt paikkaansa, sillä kukaan ei ohittanut meidän porukkaa. Olisin nähnyt jos näin olisi tapahtunut. Selvittelin kotiin päästyäni lisää tätä asiaa useamman paikalla olleen henkilön kanssa, sillä tämä ei vaan käynyt järkeen ja lopulta selvisi, että olin oikeassa. Tämä henkilö ei ollut juossut puolimaratonia, vaan jätti juoksun kympin jälkeen kesken. Hän sitten kuitenkaan ei korjannut asiaa järjestäjille. 

Olen edelleen niin ihmeissäni, miten joku voi yrittää huijata näin. Miten röyhkeää. Ja mitä tämä henkilö olisi tästä saanut, jos huijaus olisi mennyt läpi. No halvan pokaalin ja räikeän virheellisen tuloksen tilastoihin. Mulle kisassa sijoittumisella ei ollut mitään merkitystä, vaan kaikki ajatus oli hyvässä juoksussa ja sen sain.

Opin tästä kaikesta paljon. Luota itseesi, haasta itseäsi, aseta tavoitteita, ponnistele niiden eteen ja ole rehellinen niin itsellesi kuin muillekin. 

Nyt mukavaa vappua kaikille 😊

Huomenna alkaa vuoden paras kuukausi, toukokuu!!

~Eija~

Hidas pitkis auringossa

 Aprillipäivänä treeniohjelmassa oli 5-6 tunnin NUTS300 vauhtinen lenkki. Tarkoittaa siis pk1 (peruskestävyys) vauhtista, eli tositosi hidasta. Sellaista vauhtia, jota voisi jatkaa ja jatkaa, ihan sen 326 kilometriä. Siihen kuuluu myös kävelyä tarvittaessa ja näin teinkin. Aina kun otin jotain syötävää, heitin kävelyksi ja erityisesti ylämäissä, joita ei kovin merkittäviä ollut ja lopussa sykkeiden kohotessa vaihdoin kävelyyn, että pysyy tarpeeksi alhaalla. Mun pk1 ja pk2 raja on 120, joten tavoite oli pitää sykkeet alle 120.

Paikoin oli jo niin ihanaa sulaa polkua.

Mitenkään erityisesti en valmistautunut pitkään lenkkiin. Edeltävän viikonlopun Komian kirkon hölkässä kökkäily tuntui kropassa huonohkoina yöunina. Omat treenini olin kökkäilyn lomaan kuitenkin tehnyt ja ne koin enemmän palauttavana kuin lisäkuormituksena. Normi syömiset etukäteen, mutta en tankkaillut mitenkään kummemmin.

Lähdin aamulla liikkeelle pian lasten lähdettyä kouluihin. Edellisenä yönä oli ollut pakkasta, mutta aurinko paistoi jo ja lämmitti aukeilla paikoilla tummiin juoksutrikoisiin. Lenkin alussa ja lopussa siirtymät polulle oli hiekka- ja asfalttiteitä. Tuli jo mukavan lämmin, mutta metsän puolelle siirtyessä tunsi kuinka sieltä huokui kylmää ilmaa. Maa oli kohmeista. Lämmenneet ja hiukan hionneet sormet ohuissa hanskoissa alkoivat viiletä vaikka muuten olikin lämmin. Sitten tulikin hankaluus avata smoothie pussia ja lakupötkön papereita, kun sormet olivat kohmeessa. Onneksi ne lämpenivät jälleen toimiviksi aamupäivän edetessä ja lämpötilan kohotessa aina +12 asteeseen asti.

Evästauko vanhan sairaanhoitaja kouluni "raunioilla".

Metsässä lumi ja jää oli sulanut hurjasti sitten viime kerran. Toki oli paljon märkiä ja kuraisia kohtia, mutta yöpakkanen oli pitänyt ne paikat melko yli juostavina ja meni yli toista tuntia ennen kuin kengät kastuivat.

Parin tunnin juoksentelun kohdalla kävi mielessä, että mulla on vielä vaikka kuinka paljon aikaa juostavana, mutta eipä ajatus sen jälkeen mielessä käynyt. Seurailin sykkeitäni ja mietin reittiä mitä menisin. Tarkkaa reittisuunnitelmaa siis en ollut tehnyt, ihan vain jotain hahmotelmaa mielessä. Evästä otin suurin piirtein 20 minuutin välein ja se sujui ihan kivasti. Eväänä oli hedelmä smoothieta, lakua, suklaata, Pågenin pikkupullia (älyttömän hyviä) ja karkkia. Juotavana oli urheilujuomaa ja niiden loputtua poikkesin työpaikallani täyttämässä juomapullot vedellä. Ei tullut väsy, energiat upposivat, ei tullut nälkä, mutta juoda olisin voinut enemmänkin. Molempien jalkojen varpaat löin kahdesti oikein kunnolla, mutta en kaatunut kertaakaan. 

Kyrkösjärven rannalla.

Kuusi tuntia (tarkalleen 5:57) tuli juostua ja 54 kilometriä, keskisyke 116. Aurinkolasit olivat ihan ehdottomat, koska aurinko paistoi koko ajan. Oli siis niin upea keli!

Mitään erityisiä kolotuksia ei lenkin jälkeen kropassa ollut, mutta nelisen viikkoa aikaisemmin loukkaamani oikean jalan varpaat ja nyt kerran ne kunnolla kantoon tai kiveen lyödessäni, kipeytyivät jälleen. Keskivarvas hiukan turposi, mutta kylmä taisi auttaa siihen hyvin ja nyt se on taas ihan ok, vaikka ei täysin oireeton.

Ekat leskenlehdet bongattu!

On kyllä ollut niin ihana huhtikuun alku, aurinkoista ja lämmintä. Ihan on tullut toukokuu alku keleistä mieleen. Meillä Ylistaron Kilpa-Veljien suunnistusjaostolla kävi kerrankin hyvä tuuri, kun Komian kirkon hölkkä saatiin viime viikonloppuna järjestettyä upeassa kelissä. Yleensä näin keväällä on vielä jäätä juoksureiteillä, voi olla loskaa ja muutenkin kolea keli. Nyt oli täysin kuivat alustat, lähes tuuletonta ja lämmin. Eniten harmitti reipas kerros hiekoitussoraa kevyenliikenteenväylillä ja muutama kurvi hiekasta lakaistiinkin. Oli todella mukava määrä juoksijoita juoksemassa ja sehän on ihan parasta näin järjestäjän näkökulmasta.

Komian kirkon hölkkä 2025.

Komian kirkon hölkästä ja siellä juoksijoiden kovista tuloksista, ihanasta kevätkelistä ja omista sujuvista juoksutreeneistä innostuneena aloin pohtia, josko mäkin kokeilisin mihin aikaan saisin virallisen sileän puolimaratonin juostua nyt. Viimeisimmän oon juossut vuonna 2019 Kyrönjoki-maratonilla. Tuon juoksun blogi-postaukseen pääset TÄSTÄ. Työvuorot sallii mun osallistua tämän vuoden Kyrönjoki-maratonille ja sinne sain valmentaja Tomilta peukun sekä lupauksen valmistavista treeneistä. Oma enkka olisi kiva, mutta hirvittää se vauhti mitä pitäisi mennä. Mutta haluan kokeilla ja sitten lopulta joko kaikki loksahtaa juoksupäivänä kohdilleen tai sitten ei mikään. Eli nyt välipalana ohjelmaan kova puolimaraton 26.4. Kivaa!

~Eija~

Talvesta kevääseen

 Täällä ollaan, vaikka edellisestä postauksesta on kaksi kuukautta aikaa!!! Ajattelin, että matkalla kohti NUTS300 kirjoittelisin blogiin useinkin fiiliksiä ja kuinka treenit kulkee, mutta en oikein ymmärrä miksi ei olekaan tullut kirjoiteltua. No sen tunnistan, että toisinaan oon ollut treeneistä ja kaikesta muusta arjen pyörittämisestä niin väsynyt, ettei ole todellakaan jaksanut. Kirjoitettavaa kyllä olisi ollut, sillä on tämä niin mielenkiintoista ja koukuttavaa.

Ninnin luona vetoja matolla.

Mutta nyt lyhyesti miten loppu talvi, eli helmi- ja maaliskuu (vaikka maaliskuu on kyllä jo kevätkuukausi) ovat menneet. Tuossa tammikuun lopussa todennäköisesti yhdellä rämmityllä polkulenkillä loukkasin oikean jalkaterän sisäsyrjää ja se oli kipeä jonkin aikaa, hiukan myös turvoksissa. Aamuisin se oli jäykkä ja tuntui inhottavalta. Tietyt liikkeet pahensi tuntemuksia, joten epätasaisella alustalla juokseminen oli melko varovaista menoa. Kuitenkin se pikku hiljaa alkoi helpottamaan, vaikka saattaa vieläkin toisinaan olla hiukan jäykkä. Tuo kuitenkin pysäytti miettimään, että vammoja on syytä välttää jos mahdollista jo nyt treenatessa.

50km kotirataultra juostu.

Helmikuun viimeinen sunnuntai oli taas kotirataultra 50km ja sain jälleen Hanna ja Ninnin osalle matkasta seuraksi. Oli niin super lenkki taas ja aikakin oli parempi kuin tammikuussa. Pitkikset on niin mun makuuni. Ymmärrän vauhtikestävyyslenkkien idean, mutta kyllä ne kovat vedot joskus ottaa niin hietaan. Itsenäisesti treenatessa aikaisempina vuosina, en tehnyt lähellekään näin paljon vauhtikestävyystreenejä.

No olihan mulla tässä helmi-maaliskuun taitteessa kolme viikkoa töistä lomaa ja lasten hiihtoloman aikaan käväistiin muutaman päivän reissussa Rukalla. Yksi päivä kului rinteessä ja loput hiihdellen ja reippaillen Valtavaaralle.

Rukalla hiihtolomalla.

Oli mukava reissu Rukalle, jossa en olekaan aikaisemmin talvella käynyt. Valtavaaran majan ohi onkin tullut useasti juostua ja sieltä maisemia ihasteltua. Nyt reissumme aikana koko ajan oli sumua ja sateli räntää. Kaunista oli silti ja sain nopeasti juostua treenin nousumetrit kasaan.

Valtavaaralla.

Teloin sitten maaliskuun alussa vielä oikean jalan varpaitani jäisellä polulla, kun jalka luiskahti ylämäkeä varvikon puolella kävellessä. Jäätä oli siellä jossain varvikon seassa ja jalka lipesi alta, varpaat menivät yliojennukseen ja kaaduin kyljelleni. Ensin tuntui kipua kyynärpäässä ja ohimolla, jonka löin, mutta matkaa jatkaessani kovin kipu olikin varpaissa. Lenkin tein loppuun, mutta joka askel tuntui. Kotona kolme varvasta turposi ja erityisesti keskivarvas meni mustaksi. Oli kipeää laittaa painoa noille varpailla ja jouduin ontumaan. Seuraavan päivän lenkin kuitenkin myös tein, kun mulla oli juuri siinä neljään päivään 10 tuntia juoksua ja halusin sen ehdottomasti tehdä. Jouduin kivun vuoksi askeltamaan oikealla jalalla mulle epänormaalisti ja sehän alkoi tuntua sitten ihan lantiossa asti. Pari juoksutonta päivää tämän jälkeen teki hyvää ja töihin teippasin varpaat. Pikku hiljaa varpaiden kipu on antanut periksi, mutta edelleen ne tuntuvat juoksussa ponnistusvaiheessa ja erityisesti epätasaisella alustalla. Ei kipua, mutta tuntuu. Ehkä siellä on vain venähdys tai jopa pieni murtuma, mutta hoito on sama -> liikkumista kivun sallimissa rajoissa.

Onnettomat varpaat.

Onneksi liukasta ovat päivä päivältä vähemmän ja nyt on niin kevät!! Oi että rakastan kevättä ja kun nyt on saanut nauttia lämmöstä joinain päivinä jo maaliskuun puolella, oon niin iloinen. Kesälenkkareilla oon tehnyt jo useamman lenkin ja pari ilman pitkiä kalsareita - mun lenkkikaverit tietää, että oon kova tyttö pukemaan 😂 Enemmän ja enemmän lenkeistä suuntautuu poluille ja voi että metsässä onkin niin ihanaa. Odotan hiukan malttamattomana, että pääsisin taas suunnistamaan, sillä sitä on ikävä. Kauhajoella järjestettiin sisäsuunnistustapahtuma ja siellä kävin, joten pientä maistiaista olen jo päässyt makustelemaan.

Kevät 💗

Huomiselle on luvattu sellaista 10 astetta lämmintä ja auringon paistetta ja mulla on ohjelmassa kuuden tunnin lenkki. Se on mun viimeisimmän ohjelmapätkän odotetuin treeni. Pitää tänään käydä vielä kaupassa ostamassa eväät reppuun ja ajoissa vaan nukkumaan niin jaksaa.

~Eija~