Extremely lost in Kainuu 2022, päivä 2

Hyvillä fiiliksillä lähdettiin pitkään neljänteen osioon. Polkemista oli vajaa 25 kilometriä seuraavalle rastille, jonne piti suunnistaa 1:30 000 kartalla. Polulta ei pitkä matka rastille ollut, mutta tuollaisen mittakaavan kartalta puuttuu monia maaston merkkejä eikä pohjoisviivoja ole. Suunta otettiin ja isojen käyrien mukaan suoraan rastille.  Myös seuraavat kaksi rastia osui nappiin. On se hieno fiilis kun lampun valokeilaan osuu rastilippu. Heijastimia ei enää rasteilla ole.

Rasti nro 60.

Mutta sitten tuli meidän rasti numero 61. Tälle rastille oli selkeästi pisin matka metsätieltä ja ainoat selkeät maamerkit olivat iso oja, suot rastin takana ja jyrkähköä käyrää. Pyörät jätettiin metsän puolelle tien varteen ja niihin jätettiin takavalot ja yksi etuvalo päälle, että löydämme pimeästä metsästä suoraan takaisin pyörille. Ensimmäinen yritys rastille ei onnistunut. Kompassi näytti enemmän vasemmalle, mutta oma suuntavaisto sanoi oikealle ja vaikka siitä ääneen puhuttiin, kaarsimme kaikki liikaa oikealle. Ajauduttiin jopa melko kaukana lännessä olevalle pienelle märälle suolle asti, josta sitten menimme tielle ja sieltä päätimme ottaa uuden suunnan. Ei kuitenkaan onnistunut toisellakaan kertaa. Pyörimme rintamana ja olimme mielestämme oikeassa kohdassa maamerkkien mukaan, mutta rastilippua ei näkynyt. Seisoimme käyrien päällä ja oikealla näkyi alamäki. Siitä olisi pitänyt mennä vaan alas ja heti ylös ja rasti olisi ollut siinä.

Osio 4, kartta 2. Mittakaava 1:30 000.

Oltiin pyöritty siinä melko kauan. Ei keksitty enää miten yrittäisimme vielä. Oli pakko palata pyörille hartiat lysyssä. Mua harmitti aivan vietävästi. Tapanani ei ole luovuttaa ja tämä tuntui nyt juuri siltä.

Isoa pummia ja lopulta rasti ei löytynyt, vaikka vieressä käytiin.

Rastin jääminen väliin tai jos jokin quest-tehtävä jää tekemättä, vähennetään joukkueelta pisteitä. Pisteet ratkaisevat voittajan. Meidän tapauksessa muita naisjoukkueita ei tämän vuoden Extreme Lost -sarjassa ollut, joten yhden rastin löytymättömyys ei ratkaissut mitään. Kuitenkin tuo tilanne veti mielen todella alas. Väsymys oli vähentänyt omaa osallistumista keskusteluun jo monta kilometriä sitten, mutta nyt erityisesti sitä vetäytyi omiin mietteisiin entistä enemmän.

Vähän tuossa kohdassa vielä arvasimmekaan mitä oli edessä, sillä 63 rastille mentiin UKK-vaellusreittiä ja se olikin lähes poluton polku. Vain tiuhaan maalatut siniset reittitäplät puissa, kivissä ja kaatuneissa lahopuissa johdatti eteenpäin. Tunkattiin pyöriä taluttaen ylämäkeen väsyneinä, vatsa välillä kurnien, oli pilkkopimeää ja sataa tihkutti vettä. Jossain kohdissa pohdimme, pitääkö kääntyä takaisin ja jättää tuo rasti käymättä, mutta mä en missään nimessä halunnut tehdä niin. Lopulta pääsimme rastille ja myöhemmin polku muuttui ajettavammaksi, kunnes vielä katosi täysin. Päästiin isolle tielle ja luulimme olevamme ihan toisessa kohdassa kuin lopulta olimme. Teimme lyhyen tiedustelun etsiessämme oikeaa polun päätä seuraavalle rastille, kunnes se olikin ihan lähellä vastakkaisella puolella josta tulimme. Väsy alkoi todella tuntua.

Vattukummulle kiipesimme jalan. Aamu alkoi sarastaa. Jalat olivat ihan märät, mutta yllätyksekseni kestin sen todella hyvin. Pyöräilykenkien päällä olevat Sealkinzin kengänsuojat pitivät jalat suht ok lämpöisinä. Yön osuudella päällä oli hiihtotakki, joka pitää jonkin verran vettä ja melko hyvin tuulta. Käsissä hiihtohanskat, jotka olivat kastuneet, mutta pitivät vielä liikkeellä ollessa kädet sopivan lämpöisinä. Kävellessä söin, sillä pyöräillessä koin sen hankalana. Kaikki syötävä upposi. Mukana oli pitsaa, lihapasteijoita, suklaata ja karkkia. 

Hepokönkäällä Ninnin pääsi taas uimapatjailemaan.

Myöhemmin aamupäivällä pääsimme Hepokönkäälle. Kierrettiin lyhyt lenkki kävellen, jalka kun ei oikein enää noussut juoksuun eikä haluttu liukkailla juurakoilla ja kivillä kaatua. Komean vesiputouksen luona quest-tehtävänä oli yhden joukkueen jäsenen käydä uimapatjalla rastilla ja tulla takaisin. Tämä oli alustavasti jo sovittu etukäteen, että Ninni tekee tämänkaltaiset tehtävät. Ja sehän meni loistavasti ja Ninni säilyi suht kuivanakin.

Vielä oli yksi haasteellisempi rasti Äikänvaaralla, johon oli kannattanut hoksata ottaa osion 2 kartta 2. Tuossa kartassa tuo haettava rasti oli 1:15 000 kartalla, kun osion 4 kartalla mittakaava oli 1:40 000. Meillä oli tuo osion 2 kartta mukana. Tämä rastipiste mentiin nautiskellen ja maisemia ihaillen. Sama rastipiste oli mulla Kainuun rastiviikon päätöspäivänä.

Äikänvaaralla.

Sitten oli enää palaamatka kisakeskukseen ja viimeinen nousu läheisellä purtsilla rastille. Tuntui, etten jaksa enää tuota viimeistä mäkeä ylös polkea, sen verran hellänä oli reidet joka puolelta. Kuitenkin sitä poljettiin koko porukka ylös asti ja sitten jarrutellen teltalle. 

Kuva; Endurance Kainuu, facebook

Fiilis oli jo lopettaa tähän, mutta vielä piti heittää lenkki vesitornille kävellen. Tai no juostakin olisi saanut, mutta ei jalka oikein noussut. Vesitornilla yksi joukkueen jäsen nousi ylös tähyilemään viimeistä rastipistettä. Mä lähdin ylös. Ylhäällä lurkkasin heti kaiteen yli ja mietin, että missähän suunnassa rasti voisi olla. Käännyin ja näin ovessa kartan. Jekkuhan tämä oli, vaikka ilmeisesti tuo rasti olisi kyllä tornista näkynyt. En jäänyt tähyilemään, vaan otin kartasta kuvan ja takaisin alas.

Näkymä vesitornista.

Hipsimme viimeiselle rastille, jossa selvisi myös ensi vuoden Lost in Kainuu kisapaikka. Rastilla oli myös kyykäärme paistattelemassa päivää. Melkein astuin päälle ja mun kiljaisu kaikui pitkin Puolangan kylää. Käärme näytti säikähtäneen lähes yhtä kovaa ja luikerteli pois.

Maaliin tultiin ajassa 26:29:52

Matkaa kertyi hiukan vajaa 200 kilometriä.

Oli mielettömän hieno kokemus. Oli hienoa olla siskosten, Ninnin ja Hannan joukkueessa. Joukkueena vedettiin hyvin ja ollaan edelleen puheväleissä. Paljon oli hetkiä ja ajatuksia mitä seikkailun aikana tuli, mutta kaikkea on vaikea pukea sanoiksi tai muistaa. Ja joitain asioita, mitä reissussa tapahtui, jää sinne metsään tai laineiden vietäväksi. Saatiin paljon ideoita ja oppia miten jotkut asiat olisi voinut paremmin tehdä. Joitain juttuja oon kirjoittanut ylös muistiin. Esimerkiksi se itselle, että vesistötehtävät eivät ole pahoja, sillä osallistujien turvallisuus on kyllä huomioitu. Ennakkoon jännitin, jopa pelkäsin vesistötehtävää, mutta nyt heitän tuon turhan ennakkoluuloni jorpakkoon.

Kisan alussa huoltoteltta oli tosi siisti, mutta kisan jälkeen se näytti tältä.

Palautuminen seikkailusta on sujunut hyvin. Yllättävän vähän oli lihaskipuja, ruhjeita tai hiertymiä ei ollut yhtään. Eniten ehkä vaivasi väsy, jota ei helpottanut heti viikonlopun jälkeen olleet yövuorot töissä. Ruoka on myös maistunut, valitettavasti tuo karkin syöntikin jäi pahasti päälle.

Hiukan tyhjä olo tuli seikkailureissun jälkeen. Arki imaisi todellakin takaisiin oikeaan elämään, mutta pitkään odotettu seikkailu etukäteisvalmisteluineen olikin yhtäkkiä ohi. Tiedän tämän tunteen monien pitkäkestoisten kisasuoritusten jälkeen. Panostus oli kova. Ajatustyötä oli tehty paljon. 

Ensi vuonna toivottavasti taas mukana. Parempi kuntoisina ja yhteistyö joukkueen sisällä entistä hioutuneempana.

Kiitokset Ninnille ja Hannalle 💗

Kiitos Maiserille ison auton lainasta 🙏

Kiitos tsemppaajille ja teille lukijoille 😍

Nyt seikkailustamme on aivan huikea youtube-video!!!

Sinne pääset TÄSTÄ!

~Eija~

Extremely lost in Kainuu 2022, päivä 1

 Seikkalupäivän aamu valkeni vihdoin. Tätä oli odotettu ja tätä varten oli yhdessä Ninnin ja Hannan kanssa treenattu. Ajatustyötä ja hankintoja oli pitänyt tehdä. Muun muassa olin ostanut tietynlaisen repun, paremmat maastopyöräilykengät, softshell-housut ja tietysti meillä oli joukkuepaidat. Jännitystä oli ilmassa, että ehditäänkö tehdä kaikki tarpeellinen ennen starttia. Olimme vuokranneet järjestäjiltä huoltoteltan ja se oli valmiina pystytettynä kisakeskuksessa ja meidän tarvitsi vain kantaa omat tavarat sisälle. Oli kätevä ratkaisu. Edellisenä päivänä yksi hajonnut sisäkumin venttiili aiheutti pelkoa, että miten sen kanssa käy. Kyseessä oleva sisuri oli vaihdettu alkuviikosta samasta syystä jo kerran. Onneksi Ninni osaa pyöräjuttuja ja parin puhelun tsemppaamina MacGyver-tyyliin jesaria kehiin ja sormet ristiin.

Reittikirja (löytyy ko sivulta kohdasta Extremely Lost 24h naiset) saatiin edellisenä iltana samaan aikaan kuin kartat. Reittkirjaa pitää lukea yhtä tarkkaan kuin karttoja, sillä siellä lukee seikkailun kulku ja rastipisteet. Me ei luettu ihan kunnolla ja muutama minuutti ennen lähtöä, kanssakilpailijoiden varustuksia ja juttuja kuunnellessa tajuttiin, että prologiin, jonka kartta saataisiin vasta lähdön hetkellä, pitäisi ottaa osion 1 kartta ja varustus mukaan. Tehtiin nopeasti pari pyrähdystä huoltoteltalle ja haettiin kartta ja kanoottiin itse tehty varapenkki. Oi oi, melkein ryssittiin heti.

Kuva; Anni Heikkinen

Mutta onneksi ei käynyt vielä kuinkaan ja sitten seikkailu alkoi.

Alkuun oli suunnistusta sprinttikartalla Puolangan keskustassa. Mä niin rakastan sprinttiä, joten tuli niin hyvä fiilis. Helppoja rastipisteitä ja kohti venesatamaa.

Osio 1, kartta 1. Sprintti kartalla Puolangan keskustassa. Mittakaava 1:5500.

Mulla oli repussa joukkueemme emit-leimasin, joten huolehdin leimauksista. Lisäksi mulla oli gps ja osa Ninnin tavaroista. Mun juoksukuntoon uskallettiin luottaa ja kannoin siksi juoksuosuuksilla enemmän painoa.

Melonta osuus oli osion 1 kartassa 2. Odotettua selkeämpää suunnistusta, mutta emme olleet osanneet varautua paikoin kapeahkonkin joen koski kohtiin. Alkuun yritimme välttää jalkojen kastumista, mutta se oli ihan turhaa ja lopulta oltiin reisiä myöten märkinä, kun useammassa kohtaa piti kahlata liukkailla rantakivillä ja vetää kanoottia vieressä. Tätä me ei oltu harjoiteltu, ei edes otettu selvää miten tällaisissa paikoissa pitäisi toimia. Saatiin hyviä vinkkejä muilta seikkailijoilta, joten ensi kerralla varmasti ymmärrämme enemmän.

Kuva; Lauri Kontkanen

Ensimmäisen melontaosuuden jälkeen rantauduttiin jyrkkään mäkeen ja sitten juoksuksi. Soratietä, metsän poikki rastille ja myöhemmin polkua pitkin quest-rastille, jonne tuli matkaa reilu 8 ja puoli kilometriä. Vesistötehtävässä piti ensin selvittää munalukon koodi ja saada pullosta kartta, jossa oli kolme rastia jotka piti läheisissä saarissa käydä leimaamassa. Koodiin numerot löytyi vihjeiden avulla, esimerkiksi "laineiden liplatus" ja yksi numero löytyi rannasta vedestä. Koodi ratkesi suht nopeasti. Joukkueella oli yksi uimapatja käytettävissä. Otettiin osa vaatteista pois ettei aivan kaikki kastuisi ja lähdettiin ekalle saarelle patja poikittain ja kaikki patjan päälle. Potkittiin jaloilla ja yritettiin kauhoa vettä käsillä. Päästiin saarelle, mutta hidasta se oli.

Kuva; Anni Heikkinen

Ninni teki nopean ratkaisun ja päätti sissinä uida loput saarisiirtymät. Nössöt polski patjan päällä päällekkäin. Sitten keksittiin vielä niin, että Ninni otti mun jaloista kiinni ja toimi ns perämoottorina. Saatiin rastit leimattua, mutta kyllä tuli kylmä. Kuivat paidat päälle ja mä laitoin hanskatkin, niin kylmä tuli sormiin. Onneksi vesistötehtävän jälkeen pääsi taas juoksemaan, kun kuljettiin lähes sama reitti takaisin kanoottien jättöpaikalle. Juoksun aikana sormet lämpeni ja housutkin kuivi reisistä lähes kokonaan.

Kosken alastuleminen pisti jännittämään. Nyt meillä kuitenkin oli joitain vinkkejä takataskussa eikä enää peljätty kastella varpaita. Hienosti koski selvittiin!

Ennen rantautumista lähtöpaikan venesatamaan, oli vielä guest-rasti. Siellä piti saada 3-5 esinettä heitettyä renkaaseen ja välttäisi sakkoringin. Ninni ja Hanna olivat loistavia ja hoitivat homman kotiin. Renkaan sisään osuivat tennispallo, keila ja käpy. Mun heitot kahvakuulalla ja frisbeellä meni sivuun, mutta kolme osumaa onneksi riitti ja olimme kuulemma siihen mennessä ensimmäinen joukkue joka onnistui.

Kuva; Anni Heikkinen

Melonnan jälkeen juoksimme venesatamasta takaisin kisakeskukseen. Emit nollattiin ja näin osio 1. oli suoritettu. Huoltoteltalla vaihdettiin kuivat sukat jalkaan ja laitettiin pyöräilyhousut ja polkujuoksukengät reppuun. Osio 2.:lla lähdettiin polkemaan Pyssylammelle, jossa oli tämän kesän Kainuun rastiviikon kisakeskus. Päästiin suunnistamaan ihanassa kangasmaastossa helpoilla rasteilla ja alussa vaijeriliukua Upokas lammen yli. Oli tosi kiva. Oltiin suunniteltu kiertävämme rasteille enemmän polkuja, mutta maaston helppous mahdollisti kulkemisen suoraan metsän läpi.

Osio 2, kartta 2. Mittakaava 1:15000

Tossusuunnistamisen jälkeen jatkettiin matkaa pyöräillen. Nämä maastot olivat itselle osittain melko tuttuja viime kesän rastiviikko kokemuksen vuoksi. En silti koe että siitä olisi ollut mitään merkittävää hyötyä, vaan vedettiin paristi polun ohi muutamia metrejä ja kartalla piti pysyä. Alamäet ja niissä toisinaan melko hurjaksi kasvava vauhti on mun pääkopalle vaikeaa. Jopa pelkään niitä, niin asfaltilla kuin metsäteillä. Käsi on koko ajan jarrulla valmiina jarruttamaan ja usein jarrutinkin, vaikka mitään oikeaa vaaraa kaatua ei ole. Tämän asian kanssa pitää tehdä edelleen töitä.

Kuva; Lauri Kontkanen

Osio 2. oli hoidettu ja takana oli 74 kilometriä. Jälleen huoltoteltalla vaatteiden nopeaa vaihtoa, takki päälle ja pyörällä siirtyminen Kivarinjärvelle, jossa luvassa oli packgraft osio. Tätä ei oltu päästy harjoittelemaan etukäteen, mutta ei kai kumiveneellä soutelu nyt mitään erikoista voi olla.

Osio 3, kartta 1. Packgraftilla rasteille 46 ja 47. Mittakaava 1:20 000.

Alku oli kuitenkin hiukan hankalaa. Meille annettiin kahden ja yhden hengen packgraftit. Mä olin Hannan kanssa. Vene oli niin kevyt, että se poukkoili vähän miten sattuun. Yhteisessä rytmissä olisi pitänyt pysyä, mutta se oli hankalaa ja olkapäitä ja käsivarsia poltteli aamun pitkä melonta. Alkoi tulla myös pimeää ja ekaa rastia maista hakiessani, olin jo kaivaa lampun repusta, kun valko-oranssi lippu osuikin silmiini koivikossa. Toinen rasti (numero 47) tähyiltiin Hannan lampun valossa. Sen rastin sai leimattua suoraan vedestä.

Hauskaa touhua tuo packgraft varmasti on ja Ninni meinasi, että yksin oli melko varmasti helpompaa. Pitää silti harjoitella tuota enemmän ennen seuraava kisaseikkailua.

Kuva; Lauri Kontkanen

Mä ja Hanna kastuttiin melko kiitettävästi, sillä kahden hengen veneessä ei ollut suojapeitettä jaloille. Rannalla vaihdettiin vähän kuivaa päälle ja poljettiin teltalle. Pyörät jäivät siihen, jalkoihin sujahti suunnistuskengät ja päähän tehokas lamppu yön tossusuunnistusta varten. Suunnistus sujui tosi hyvin, vaikka yksi rastiväli oli poskettoman huono, kun suuntavaisto heitti kieppiä kompassista huolimatta.

Vähän ennen puolta yötä oltiin takaisin kisakeskuksessa ja huoltoteltalla. Haettiin "keittolounas" teltalle ja syömisen ohessa vaihdettiin kaikki vaatteet kuiviin ja pakattiin reput pitkää viimeistä 4. osiota varten. Takana oli lähes 100 kilometriä matkaa. Väsy ei erityisemmin painanut, mutta hartioissa tuntui melonta ja painavan repun kantaminen. Nyt mun repusta siirrettiin kaikki Ninnin varusteet Ninnin reppuun, koska viimeisessä osioissa suurin osa matkaa taitettaisiin pyörällä. Toistaiseksi kaikki pyörät olivat kunnossa, naiset ehjiä ja tekeminen hyvää.

Oli alkanut ripsiä vettä, ei kovin paljon, mutta ripsi kuitenkin. Keli oli muuten aikasta hyvä. Ei tuullut merkittävästi ja lämpöasteita oli jopa 8. Edellis yön pakkasasteisiin verrattaessa siis aivan loistava keli. Energiaa olin ottanut, mutta en missään nimessä säännöllisesti. Juonut olin aivan liian vähän. Pitkälle pyöräosuudelle reppuun laitettu juomarakko varmasti helpottaisi juomista, koska juomapilli olisi ihan lähellä. Omien pyörällä kaatumispelkojeni vuoksi en oikein saa mitään syödyksi polkiessa, kun en uskalla päästää käsiä irti tangosta. Mutta ajattelin, että tsemppaisin sitten juomisen kanssa ja aina kun jalkaudutaan, heittäisin suuhun karkkia, suklaata tai vaikka lihapullan. Energian uppoamisen kanssa ei onneksi ollut mitään ongelmaa ja yöllinen ruoka maistui niin hyvältä. Huollosta tuli melko pitkä, mutta koko ajan kyllä tehtiin.

jatkuu.....

Rapainen Multi-Sport 2021

 YKV Multi-Sport kisattiin viime lauantaina (12.6.2021) Ylistarossa. Edeltävän viikon aurinko paistaa porotti ja kelit olivat helteiset. Viikonlopun lähestyessä lännestä ennustettu iso saderintama ei toiveista huolimatta hidastanut tai laantunut. Se vyöryi päälle just lauantai aamupäivälle ja taukosi vasta iltasella. Niin että tämän vuoden Multi-Sport tullaan muistamaan rankasta vesisateesta ja sen lieveilmiöistä; kurasta, hiekasta ja läpimäristä vaatteista.

SuoraKolmion Sanna, Hanna ja mä.

Meidän SuoraKolmio-joukkue oli liikkeellä samalla kokoonpanolla kuin viime vuonna; Sanna, Hanna ja mä. Tavoitteena oli mennä kovaa ja tarkasti, hoitaa yllätystehtävät tyylikkäästi ja tuulettaa maalissa voittoa. Kaikki ei kuitenkaan mennyt ihan niin sujuvasti kuin voisi toivoa.

Koko kisa alkoi pulmatehtävällä, jossa piti selvittää munalukon neljä numeroa. Siinä pointtina oli esimerkiksi että porkkanat eivät ole hedelmiä, piti tietää koska tullaan täysi ikäisiksi ja missä kuussa on Suomen Itsenäisyyspäivä, piti hoksata nostaa päätään kohti Ekovillan ja Minimanin mainoksia päin ja viimeisenä hoitaa helppo laskutehtävä kiireessä oikein. Me ei onnistuttu. Päästiin sitten viimeisten joukossa lähtemään urheilukentältä pyörillä liikkeelle.

Pyöräilyä oli yhteensä noin 55km.
Kuva Kirsti Kontturi/Ykv Multi-Sport

Pieni paniikkihan siinä oli päällä, kun piti saada edellä meneviä kiinni. Mä kartturina yritin tutkailla kartalta minne me ollaan menossa. Alkumatkasta sähläsin vetoköyden kanssa ja se pyörähti mun pyörän takakeskiöön. Jarrut pohjaan, kun säikähdin että saattaa tapahtua jotain pahempaakin. Siinä meni muutama minuutti kun taiteiltiin köysi irti ja sitten taas jatkettiin matkaa. Ohitetut joukkueet olivat porhaltaneet uudestaan meidän ohi.

Oli pakko yrittää rauhoittaa menoa. Alku oli nyt ollut melkoista sähläämistä. Vettä tuli taivaan täydeltä, naama oli ravassa ja karttatelinettä sai pyyhkiä että näki lukea karttaa. Tuntui että poljettiin ihan hirmuisen kauan. Hiekkatiet olivat älyttömän raskaita, pienemmillä metsäpoluilla eteneminen oli hidasta, oli liukasta eikä asfalttia saatu alle sitten millään. Polkemisen rytmin katkaisi lyhyt polkujuoksulenkki, mikä oli oikein kiva. Vaihdoin pyöräilykengät normilenkkareihin ja juoksin Hannan ja Sannan kiinni. Siinä oli muitakin Trio Lady joukkueita ja Trio Open joukkueita useampi. Olimme ehkä kolmantena tai neljäntenä oman arvion mukaan. 

Polkeminen jatkui. Rapa vaan lisääntyi alaselässä ja hampaiden välissä rouskui hiekka. Parin tunnin etenemisen jälkeen hoksasin, että en ollut hörppyäkään ottanut juotavaa. Aloin imemään urheilujuomaa lötköpulloista, muuta energiaa ei ehtinyt edes ajatella.

Ai että joku voi olla kaunis 😂
Kuva Kirsti Kontturi/Ykv Multi-Sport

Tuli vielä toinenekin juoksupätkä, lisää polkemista ja sitten vihdoinkin pääsimme tekemään jotain muutakin. Edessä oli vesistötehtävä. Hommana oli uida lammessa olevan rastipoijun ympäri, yksi joukkueen jäsen kerrallaan. Mukana piti kulkea iso uimarengas. Vastaavanlainen tehtävä on ollut ennenkin ja muistelin siinä ääneen, että kuinkas se olikaan nopein tapa edetä. Edellis kerralla taisin olla renkaan sisällä ja se oli hidasta, vaan piti mennä makaamaan koko renkaan päälle. Se toimi, vaikka lyhyenä mun oli vaikea ylettyä käsillä samalla kauhomaan kun potkuttelin jaloilla. Vesi oli lämmintä ja puhdistuipa siinä samalla hiukan vaatteet, kuraantuakseen taas kun lähdettiin pyörillä jatkamaan matkaa.

Uimarenkaalla polskuttelua vesistötehtävässä.
Kuva Kirsti Kontturi/Ykv Multi-Sport

Vesistötehtävällä kuulimme, että olemme ensimmäinen Trio Lady. Emme tätä ihan uskoneet. Olimme tehneet pari polun/tien ohi ajoa, mutta kääntyneet melko nopeasti kun virhe oli tullut. Kenties toiset olivat tehneet isompia virheitä, muuta selitystä emme keksineet. Lievä hämmennys oli päällä, mutta ei auttanut kuin jatkaa omaa menoa. Vesistöltä lähtiessä yksi Trio Lady joukkue oli tullut juuri paikalle. Meillä oli ainakin 10 minuutin keula.

Paluumatkalla kohti kenttää oli vielä suunnistustehtävä ja sen viimeisellä rastilla palapeli-tehtävä. Siinä oli mahdollisuus käydä katsomassa oikeaa ratkaisua 175 metrin päässä ja mä lähdin sinne naisten jäädessä sovittelemaan paloja. En ehtinyt hätinä puoleen väliin, kun naiset huusivat että tuu takaisin, palapeli on ratkaistu. Näppäriä olivat.

Rullaluistelua 10,5km.

Vihdoin pyöräily oli takana. Ihan hirvitti millaista meteliä pyörä piti. Hiekkaa oli ihan joka paikassa. Urheilukentälle palatessa vihdoin saimme varmistuksen, että kärjessä tullaan. Vaihdettiin rullaluistimet jalkaan. Luistelu oli liukasta ja jalat olivat melko puhki pyöräilyn jälkeen. Ensimmäisen kilometrin aikana mietin kuinka tuun tästä selviämään. Alaselkää alkoi heti vihlomaan, enkä pystynyt olemaan tuulen halkojana kärjessä. Jättäydyin viimeiseksi ja sinnittelin siellä. Hanna veti meidän porukkaa ja vahvasti vetikin. Oli rankkaa, hirmu rankkaa ja kerran meinasin kaatuakin, mutta onneksi pysyin pystyssä. Olin niin onnellinen kun kurvasimme takaisin kentälle.

Jalat jo painaa.
Kuva Kirsti Kontturi/Ykv Multi-Sport

Edessä oli reilun kilometrin juoksu melontaan. Juoksu oli laahaavaa ja jalat painoivat tonnin. Mulle toki oli pieni huili edessä, koska olimme sopineet että Hanna ja Sanna meloo ja mä suunnistan/hoidan tehtävän. Joessa piti leimata kaksi rastia ja sitten takaisin rantaan. Istuessa alkoi loppua kohden tulla kylmä, mutta silti en rooliani vaihtaisi, sillä naiset osaavat tuon melomisen ihan nappiin.

Rapapyllyt 😁
Kuva Kirsti Kontturi/Ykv Multi-Sport

Melominen sujui Hannalta ja Sannalta. Mä olin vain kyydissä.

Melonnasta juostiin sama matka takaisin urheilukentälle ja sielä oli vielä viimeinen yllätystehtävä. Ekoammunnassa jokaisen piti ampua ja yrittää saada viisi osumaa tauluun. Itse osuin vain yhteen ja meidän koko joukkue sai viisi osumaa. Tällä suorituksella jouduimme kiertämään kaksi sakkorinkiä, mikä ei tässä vaiheessa tuntunut enää ollenkaan pahalta.

Trio Lady sarjan voittajina juoksimme maaliin 🏁

Maalissa!

Aikaa kului 5:24:15

Voitimme lopulta lähes 45 minuutilla.

Jälkeenpäin kuulimme, että muutkin olivat tehneet virheitä, melko isojakin pummeja pyöräillessä. Tarkkaa emme kuitenkaan tiedä missä vaiheessa olemme siirtyneet kärkeen, ilmeisesti melko alussa jo.

Trio Ladyt kolmen kärki (vasemmalta); Kaksi Ässää ja Ämmä, me SuoraKolmio sekä Ilmajoen Likat

Olipa ikimuistoinen reissu! Oli hauskaa, välillä melko surkeaa sähläämistä, huippu onnistumisia ja itsensä likoon laittamista. Oli siistiä olla Hannan ja Sannan kanssa seikkailemassa. Joukkueessa toimiessa oppii aina jotain niin itsestä kuin kavereista.

Kiitos järjestäjille ja kannustajille!

Ei teilläkään ihan helpoin homma ollut touhata sateessa.

~Eija~

Märkä kisa tulossa

 Viikko on mennyt nauttiessa hyvinkin lämpöisestä kelistä. Ohjelmassa on ollut edelleen kevyttä liikkumista, puutarhatöitä, hyttysten hätistelyä ja virkistäviä pulahduksia luonnon vesissä. Oon pitkästä aikaa ehtinyt paremmin lukea kirjoja ja nauttia hetkittäin jouten olostakin.

Kisafiilistä oon yrittänyt nostaa, sillä huomenna lauantaina on Ykv Multi-sport. Samalla joukkueella mennään kuin viime vuonna; Sanna, Hanna ja mä. Porukkamme nimi on kuitenkin tänä vuonna Suorakolmio. Yhteisiä treenejä ei pahemmin ehditty tänä vuonna tehdä, johtuen Multi-sportin aikaisemmasta ajankohdasta. Menneinä vuosina kisa on käyty vasta heinäkuussa, mutta tänä vuonna nyt jo kesäkuussa. Onneksi tänä vuonna kesäkuun alku on ollut lämmin, joten kelien puolesta tuntuu kuin olisi heinäkuu ja vesistötehtävää ajatellen vedet saattavat olla hiukan jo lämmenneet.

Tavaraa kasaan.

Tavarat ovat kasassa. Triossa tarvitsemme pyörät, rullaluistimet, ensiapu tarvikkeita, kypärät, emit ja energiaa. Lisäksi karttateline pyörään, juotavaa, pyörän renkaan paikkaus/vaihtotarvikkeet, lenkkarit juoksuosuudelle ja mitä nyt muuta haluaa mukana kantaa. Huoltopilttuuseen vaihtovaatetta, pumppu ja lisää syötävää. En nyt keksi mitä muuta voisi tarvita. Alle hyvät yöunet, sitten kunnon aamupala ja ennen starttia vielä vessakäynti ja pikalounas.

Tänään ei ole vielä tietoakaan sateesta tai kylmästä

Tänään oli taas hurjan kaunis ja lämmin kesäpäivä. Mutta huomenna tietysti sataa vettä... Vettä on ennustettu tulevan ihan koko päivän. Lämpötila laskee tästä päivästä yli kymmenen astetta. No siksipä valitsin kisavaatteiksi itselleni pitkähihaista paitaa ja housua ja jopa hanskat. En toki olisi hellekisaa halunnut, mutta tuo sade tuntuu vähän kurjalta. Aika usein Multi-sportissa on ollut ennemmin viileä kuin lämmin keli. 

Sateista lauantaita luvataan.

No tällä mennään. Kaikille keli on sama. Varmasti tulee taas kivaa, kunhan päästään vauhtiin.

~Eija~

Fiinit Fröökynät jälleen Multi-Sportissa

Olipahan taas elämyksellinen seikkailukilpailu, kun YKV Multi-Sport vedettiin läpi Ylistarossa viime lauantaina. Meidän Fiini Fröökynä tiimistä Ninni joutui flunssan vuoksi jäämään sadetakkeineen huoltojoukkoihin, mutta Hanna tuli hätiin ja triomme oli kasassa. Mulle tämä oli kuudes kerta tässä kisassa, kerran olen ollut Miian kanssa duossa ja muut kerrat trio-sarjassa ja joka vuosi erillä joukkuekokoonpanolla. Hienoa tuntea niin paljon seikkailumielisiä ja ennakkoluulottomia tyyppejä, että näin monissa erilaisissa tiimeissä oon saanut olla mukana. Mukavia muistoja. Edellis vuosien kisarapsat löytyvät täältä -> 2019, 2018, 2017, 2016 ja 2015.

Fiini Fröökynä tiimi 2020; mä, Sanna ja Hanna.

Kisakeskus oli Ylistaron urheilukentällä ja sinne suuntasin pyörän renkaat melko tyhjinä, varasisäkumi kotiin jääneenä ja jännittyneenä. Onneksi pumppua sai lainaan ja sitten pieni rukous että renkaat ei hajoile. Jännitys lähti siinä kohdassa kun saimme luvan alkaa ratkomaan ensimmäistä tehtävää.

Kuvat Ninni, jos ei toisin ilmoiteta.

Jo duo-sarjan lähdössä huomasimme, että ensimmäinen tehtävä ei ollut helppo. Joukkueiden väliset erot kasvoivat suuriksi. Edessämme oli köysi, johon oli munalukolla kiinnitetty meidän ensimmäinen kartta ja vihje lukon avaamiseen oli seuraavanlainen (katso kuva alla) ->

Kuva; YKV Multi-Sport

Voit yrittää ratkaista numerosarjan. Kerron oikean vastauksen vasta tekstin lopussa. Me ratkaisimme oikean vastauksen kolmannella yrityksellä ja saimme mahtavan kaulan takana tuleviin. Juoksimme pyörille ja seikkailu sai alkaa. Mulla oli kartta ja karttatelinen pyörässä ja lähdimme vimmatusti polkemaan. Koukkaus hiekkatielle, pienemmälle metsätielle ja sitten pitempi pätkä pikitietä. Meni puolituntia ennen kuin hurjaa vauhtia polkevat miestriot saivat meidät kiinni. Tämä oli ensimmäinen kerta kun koskaan mun tiimi johti koko Multi-Sport kisaa. Olin niin ylpeä meidän tiimistä!

Reitillä ensimmäisenä yllätystehtävänä oli arvioida tietyn puun korkeus, toisen puun leveys ja pellon toisella puolella näkyvälle ladolle etäisyys. Vastaus vaihtoehtoja oli kolme. Väärästä vastauksesta joutui sakkokierrokselle. Meillä yksi oli väärin, ilmeisesti etäisyys ladolle. Tehtävä oli kiva ja erilainen. Tästä jatkettiin polkien eteenpäin.

Rauhoitettiin yhteisestä sopimuksesta menoa, että pysytään paremmin kasassa. Matkaa oli vielä jäljellä. Reilun 5 kilometrin juoksu polulla Palaneenkalliolla katkaisi sopivasti pyöräilypätkää. Metsässä oli tosi liukasta sateesta johtuen ja normi lenkkareilla sai koko ajan pelätä ettei mene kumoon. Vaikka reitti oli merkattu, joutui kuitenkin olemaan melko tarkkana että pysyi reitillä. Kartta ei ollut ihan suunnistukseen tarkoitettu ja siksi sivulta tuleva polku ja reittimerkinnät siinä saivat meidät toviksi ymmälleen. Siinä oli muitakin joukkueita ja joka suuntaan joku lähti. Me lähdettiin onneksi oikeaan suuntaan ja vältyimme isommalta pummilta. Juoksun jälkeen rekisteröin että alkoi satamaan vettä vähän reippaammin. Muuten matkaa oli taitettu poutasäässä.

Sitten poljettiin pitkään kloperoisia hiekkateitä, heinittynyttä polkua ja lähes umpimetsässä. Siellä tuli kaaduttuakin kun pyörän rengas vaan luisti märällä puunrungolla. Ei vammoja, ei edes henkisiä traumoja kun vaan nauratti. Kartan taas kerran käännettyäni näin että seuraava yllätystehtävä oli lammen rannalla. Edessä olisi siis mua aina hiukan pelottava vesistötehtävä.

Muistelemme mikä se koodi olikaan. Taustalla huoltajamme Ninni.
Kuvan otti Sari

Lammen rannalla piti ensiksi muistella ihka ensimmäisen tehtävän koodia. Samalla koodilla sai taas lukon auki ja se vapautti putkilon. Me muistettiin koodi, tai naiset sen muisti. Tarvittaessa olisi voinut läheisellä saarella käydä katsomassa vihjettä, mutta meidän ei tarvinnut. Putkilolla piti kantaa vettä lammesta narun syvemmältä puolelta ja täyttää sanko niin täyteen että siihen kiinnitetty limsapullo nousi ilmaan. Haastetta tuli siitä, että putkilo oli auki molemmista päistä ja että sangossa oli reikä, jonka huomasimme aika pian. Meinattiin ensin teipata reikä kun näimme valvojilla teippiä, mutta eihän se nyt niin käynyt 😄 Vuorotellen sormella pidettiin reikää ummessa. Ripeästi homma hoidettin ja nyt viimeistään oltiin ihan märkiä, vaikka vesisade oli taas loppunut. 

Kuva Sarilta

Mulla tuntui vesistötehtävän jälkeen kylmältä jaloissa. Polkemista ei nyt ollut pitkästi ja pääsimme taas juoksemaan sellaisen reilu 3 kilometriä. Kun pääsimme juoksuosuudelta takaisin pyörille, tuli toisena oleva trio lady joukkue juoksemaan. Tässä kohdassa näimme kunnolla miten lähellä takana tullaan. Oli huojentavaa tietää, että suurin osa pyöräilystä oli nyt takana ja kartasta näki, että seuraavaksi mennään takaisin urheilukentälle ja vuorossa on rullaluistelu osuus.

Rullaluistelu onkin mun haastavin osuus. En tänäkään kesänä ole kovin paljon rullien päällä ehtinyt käydä ja vanhat rullaluistimet ovat kirjaimellisesti vanhat. Jo poljetut ja juostut kilometrit tuntui reisissä ja pakaroissa ja hetken potkittua eteenpäin pahiten tuntui alaselässä. Reitti oli itselle tuttu, koska menimme ihan vanhempieni ja mun laspuuden kodin ohi. Silti odotin koko ajan että saisimme tämän homman hoidettua ehjinä. Onneksi ei satanut ja reipas tuuli oli paikoin jopa ehtinyt kuivattaa tietä. Onneksi myöskään kukaan ei kaatunut, vaikka puinen riippusilta oli todella liukas ja vauhdinkin saimme pidettyä hyvänä. Oli ilo saada rullaluistimet pois koivista.

Rullaluisteluosuuden alussa.

Sitten taas juostiin urheilukenttä ympäri ja reilun kilometrin päähän laiturille, jossa odottivat kanootit. Melonta osuus oli mulle helpoin, koska mä sain vain nauttia kyydistä. Hannalla ja Sannalla on kokemusta melomisesta ja se sujuikin kuin unelma. Pujoteltiin kanistereita ja yksi kivi ja kolme rastia piti leimata. Selvittiin kaatamatta kanoottia.

Kaikki oikein päin kanootissa ja matkaan.

Kanootti reissu ohi.

Rantauduttua juostiin takaisin urheilukentälle ja jalkojen lepohetki kanootissa teki hyvää ja askeleemme lensivät eteenpäin. Kentällä oli viimeinen tehtävä, jossa piti neljä eri kokoista päällekkäin koottua puupalikkaa siirtää toiseen ruutuun. Ruutuja oli yhteensä kolme käytettävissä ja palikat olivat alkuun yhdessä niistä. Se meni hienosti yhteispelillä. Ja sitten sai vain juosta maaliin.

Ja juosten maaliin.

Ajassa 5:15:01 olimme maalissa, Trio Lady sarjan voittajina 😊!

Saatiin palkinnoksi painepesurit. Hyvä palkinto, sillä just tämä multa puuttuukin. Pyörää saa olla koko ajan pesemässä, joten nyt on ainakin välineet hommaan.9

Samba Trail running Club, Fiini Fröökynä ja Team Osuma.

Mielestäni YKV Multi-Sport oli tänä vuonna ehkä paras kokemistani. Tehtävät olivat hyviä ja vaikka hyvällä kunnolla pärjäsi hyvin, tarvittiin myös aivotyöskentelyä, keskittymistä ja tiimityötä. Suunnistuksellisestikin sai olla tarkkana ja kuulemma useampi joukkue oli pummaillut. Mulla on sellainen tunne, että me pysyttiin koko ajan oikealla reitillä, vaikka gps-viivaa en vielä olekaan nähnyt.

Pyöräilyä 54km, juoksua 10km, rullaluistelua 12km ja soutua 1,3km.

ISO kiitos Sanna ja Hanna 😍

Toinen ISO kiitos huoltajamme Ninni ja Riitta 😍

Kolmas ISO kiitos järjestäjille, rastivalvojille ja muille taustalla häärijöille. Ilman teitä me ei päästäisi kokemaan tällaisia elämyksiä!

~Eija~

P.S. Munalukon oikea koodi oli 9477

Fiinit herkistelyt seikkailuun

Se on taas YKV Multi-Sport seikkailukilpailun aika. Huomenna lauantaina klo.12 lähdetään liikkeelle Ylistaron urheilukentältä ja meitä on ennätys osallistujamäärä, 55 joukkuetta! Mulle tämä on kuudes kerta mukana. Aivan mahtavaa olla mukana, vaikka taivaalla on kyllä ollut tummia pilviä sekä kuvainnollisesti että edelleen sääennustuksellisesti. On luvattu sadetta koko kisan ajaksi.

Ilmoittauduttu on viime vuoden Fiini Fröökynä joukkueella, Ninni, Sanna ja mä. Meidän viimeistely treeni oli keskiviikkona Seinäjoella.

Sannan kanssa metsässä.

Koska seikkailukilpailussa voi tulla vastaan mitä vain, pelkällä lihasvoimalla ja energiageeleillä ei pärjää, kehittelin naisille lämmittelyksi pulmatehtäviä ratkottavaksi. Ja ai että oon niin ylpeä miten nopeasti ratkaisivat tehtävät. Mulla ei ole siis mitään hätää. 

Olimme suunnitelleet seuraavaksi maastopyörälenkin ja lähdin sinne kaksin Sannan kanssa ja Ninni jätti sykettä nostavat tekemiset kesäflunssan vuoksi väliin. Suuri toive kuitenkin oli että Ninni pääsisi meidän matkaan kisapäivänä. Tänään, kisapäivän aattona, oli pakko ajatella järkevästi ja Ninni nyt jättää kisan tänä vuonna väliin, koska flunssa ei ole antanut tarpeeksi periksi. Harmittaa kaikkia osapuolia, mutta onneksi saimme hyvän varanaisen, nimittäin Ninnin sisko, Hanna, lähtee paikkaamaan. Ninni lähtee huoltajaksi, jos vaan on sellaisessa kunnossa aamulla.

Noin neljän metrin päästä kohti taulua.

No me kierrettiin Sannan kanssa reipas tunnin lenkki hyvinkin teknisillä poluilla. Pyöräilyn päälle juostiin parinkymmenen minuuten polkulenkki ja sitten heitettiin tikkaa 😄 Sanna voitti mut kirjaimellisesti heittämällä. Eli jos jokin heittolaji tulee, on tämäkin homma hoidossa. Rullaluistimetkin olisi ollut autossa mukana, mutta ei nyt lähdetty pyörittämään rullia. Se on ehkä meidän vaativin laji, mutta mennään se sitten vaan kovalla sisulla.

Tarja, mä ja Elisa rastien jaossa.
Kuva Jouni Pikkumäki

Eilen illalla oli suunnistuksen Etelä-Pohjanmaan aluemestaruus partiokisat, Ilmajoen Santavuorella. Ihan parhaimpia joukkue kisoja mitä voi seikkailukilpailujen lisäksi olla. Elisa ja mä saatiin mukaan Tarja, joka oli ekaa kertaa suunnistuskisassa. K-pisteellä jaettiin kaikki kartalla olevat rastit. Tarkoitus on yrittää jakaa rastit niin hyvin partion jäsenten kesken, että oltaisiin suht yhtäaikaa kokoontumisrastilla. Jako oli mun mielestä hyvä. Mä lähdin loikkimaan pitkän koukun, Tarjalle läheltä ja Elisalle vaativat rinnerastit. Oma suunnistus sujui hyvin, aivan yllätyin miten pienipiirteisellä rinteellä olevan rastin löysin heti. Olin kokoontumisrastilla ensimmäisenä ja Elisa tuli kaksi minuuttia perään. Tarjaa odottelimme pitkään. Mutta niin ihanaa oli nähdä vihdoin Tarjan juoksevan meitä kohti hymyssä suin. Kaikki rastit oli löytänyt, vaikka haastetta oli ollut. Hyväksytyllä suorituksella aluemestaruus hopeaa. Hienoa 😊

Fiini Fröökynän Hanna oli myös herkistelemässä Multisportkisaa varten, vaikka ei hänen Multisport kisaan osallistumistaan vielä silloin tiedetty. Hanna voitti pääsarjassa pronssia. Hienoa!

Takana on 14 tunnin työvuoro. Nyt kamoja kasaan, ketjujen rasvailua, ruokaa ja venyttelyjä. Huomenna mennään, satoi tai paistoi.

~Eija~

Fiinit Fröökynät Multi-Sportissa

Nippa nappa olin Kainuun rastiviikolta palautunut kun edessä oli jo seuraava kesän yksi kivoimmista kisoista. Viime lauantaina nimittäin kisattiin jälleen Ylistaron Kilpa-Veljien järjestämä Multi-Sport seikkailukilpailu. Mulle tämä oli viides kerta mukana ja jälleen uudella joukkueella, Niinan ja Sannan kanssa. Alun perin me olimme nimeltään SuoraKolmio, mutta kuukautta ennen kisaa nimi vaihtuikin Fiini Fröökynäksi sponsorimme mukaan. Saatiin huippu hienot joukkue paidat ja opastusta treenivaatteita fiinimpien asukokonaisuuksien valinnassa.

Kuva @ykvmultisport

Itse kisa käytiin Ylistarossa ja kisakeskuksena toimi urheilukenttä. Jokaisella joukkueella oli oma merkitty pilttuunsa, jonne kisavarusteet tämmättiin. Tunti ennen lähtöä oli kisainfo, jossa käytiin läpi käytännön asioita kisan kulusta ja turvallisuus asiat kerrattiin. Lämmittelyinä otatimme itsestämme joukkue kuvia hyppimällä ja juoksemalla. Hauskaa oli ja lämminkin meinasi tulla, mutta sen verran viileä heinäkuinen tuuli puhalsi, että ennen lähtöä kiskaisin pitkähihaisen paidan alle. Lopulta se oli aivan hyvä ratkaisu, vaikka kisan aikana selkä kastuikin.

Heti kärkeen jokaiselle joukkueelle oli jaettu musta muovipussi, jossa oli tehtävä ratkaistavaksi ja ensimmäinen kartta. Sovimme, että mä nappaan kartan ja silmäilen jo sitä ja terävämpi päiset Sanna ja Niina pähkäilee. Tehtävänä oli laskea sanan MELONTA summa, kun A-kirjain on 1, B-kirjain on 2 jne. Oikean vastauksen saimme toisella yrittämällä ja pääsimme ensimmäisten joukossa matkaan.

Alkuun oli pyöräilyosuus 38 kilometriä. Pyörätietä, hiekkatietä ja teknistä metsäpolkua. Matkan varrella oli rasteja, jotka piti leimata. Mulla oli pyörässä karttateline ja huolehdin suunnistamisesta. Toisen rastin jälkeen piti kääntää karttaa ja rastin jälkeen tielle tultaessa luin karttaa hetken kuin olisimme tulleet jo kolmos rastilta. Ajoimme palan matkaa harhaan. Onneksi kuitenkin huomasin virheeni melko nopeasti, mutta silti kartan lukuvirhe pisti vihaksi. Jälkeen päin kuulin, ettemme todellakaan olleet ainoat jotka olivat kyseisessä kohdassa olleet hetken ulalla.

Kuva @ykvmultisport

Ensimmäinen yllätystehtävä oli Kyrönjoen yli kahlaaminen. Jännitän aina näitä vesistö tehtäviä mutta tämä oli aivan mukava ja virkisti oikein hyvin polkemisesta kuumenevia jalkoja. Tarkkana sai toki olla mutaisille kiville astellessa, mutta pystyssä pysyttiin koko porukka.

Kuva: Mervi

Pyöräilyn jälkeen kurvattiin takaisin urheilukentälle vaihtamaan rullaluistimet jalkaan. Mä olin edellisenä iltana huoltanut omat rullaluistimeni googlen opastuksella. Ehkä rullat hivenen paremmin rullasi, mutta voisihan tämänkin hiukan paremmin hoitaa. Odotin, että tämä olisi tosi rankka pätkä, mutta yllätyksekseni jaksoin hyvin. Kesäkuun yhteistreeneissä jo harjoittelimme letkassa rullaluistelua ja se toimi kyllä ihan hyvin, kunhan ei kärjessä puskenut liian kovaa. Meillä ei ollut köyttä tai muuta sellaista apunarua mukana, mutta tarvittaessa toisen repusta sai hiukan pidettyä kiinni ja väsyneimmät jalat saivat pientä apua. 

Rullaluistimet jalkaan.

10 kilometrin rullaluistelun jälkeen kentälle tullessa taas leimattiin rastilla ja vaihdettiin takaisin pyörän selkään.

Urheilukentällä leimaus.

Jos ensimmäinen pyöräily pätkä oli mulle tuntematonta riettiä, niin toinen pätkä oli tutumpaa, sillä huristelimme myös lapsuuden kotini ohi. Ennen sitä kuitenkin käytiin ampumassa ampumaradalla. Taitavia ampujia olemme, mutta tällä kertaa mulle ja Sannalle tuli yhdet ohilaukaukset. Se tarkoitti kahta sakkorinkiä, joka onneksi oli ihan lyhyt kierros. Jaloille teki ihan terää monen kilometrin pyöräilyn jälkeen hiukan juosta.

Kuva @ninnin_energianurkkaus

Pyöräilimme Ylistaron Mäkipohdon ravikeskukseen. Matkalla pohdimme mikä tehtävä siellä mahtaisi olla. Ehkä jotain hevosiin liittyvää, jotain juoksemista... Lopulta tehtävä oli vetää ravikärryjä yhden kierroksen, eli kilometrin verran. Kärryt olivat kevyet, mutta se kilometri tuntui todella pitkältä. Hauska tehtävä kuitenkin.

Kuva @ykvmultisport

Polkien jälleen urheilukentälle ja sieltä juosten 2,5 kilometriä melonta paikalle. Meloen piti käydä viisi rastia leimaamassa. Tätäkin olimme harjoitelleet ja valmiiksi miettineet paikat, mutta matkan taittuessa suunnitelmat laitettiin uusiksi. Sanna sai paikan istua keskellä ja opastaa mua ja Niinaa melomisessa. Ensimmäinen rastin leimaus oli mennä ihan karille, mutta seuraavat neljä sujui loistavasti. Takana kovalla rytinällä tuleva joukkue ei saanut meitä kiinni, vaikka kovasti odotimme heidän juuri melonnassa meidät saavuttavan.

Rauhassa kanoottiin.

Kaksi kilometriä melontaa meni hyvin. Ei kastuttu ja vaikka mutkittelimme, niin rasteille lähestyminen tosiaan meni hienosti.

Melomassa.

Juoksu takaisin urheilukentälle ja vielä loppuun juuttisäkillä hyppelyä. Jalkoja hapotti jo ihan kiitettävästi, mutta fiinisti meidän joukkue loikki viimeisetkin loikat ja kirmattiin maaliin.

Pussihyppelyä :)

Olimme lopulta Trio Lady sarjassa ihan ylivoimaiset, sillä voitimme lähes tunnilla toiseksi tulleet. Yhteensä matkaa tuli 77 kilometriä ja aikaa kului 4:31. 

Maalissa :)

Trio Open sarjan voittajat käyttivät aikaa 3:43. Kova taso oli tänäkin vuonna tuossa Open sarjassa. Parhaimmalla joukkueella oon siellä yltänyt neljännelle sijalle kolme vuotta sitten.

Oli todella hauska ja innostava seikkailukisa jälleen. Kiitokset Ylistaron Kilpa-Veljien järjestelyporukalla! Ison työn olitte tehneet. Arvostan!

Meidän joukkue oli aivan mahtava, joten kiitos Sanna ja Niina panoksestanne. Tätä olisi kiva tehdä lisääkin ja olemme jo tutkailleetkin muitakin seikkailukisoja. Katsotaan nyt saadaanko aikatauluihin joku sopimaan.

Palkinnoksi Fiskarsin oksasakset.

~Eija~