Suunnistamassa

Viime viikonloppuna oli vihdoinkin taas monenmoista urheilua. Mä olin tyttärieni kanssa Lapualla Simpsiön haastavilla rinteillä suunnistamassa. Korona siirsi nämä kisat keväältä heinäkuulle. Erityisjärjestelyjä oli edelleen, sillä lasten ja nuorten sekä pääsarjojen kilpailukeskus oli toisessa paikassa kuin ikäsarjojen. Etäisyyttä ei ollut kuin "kiven heiton verran", noin kolme kilometriä, mutta kyllä se järkkäilyä vaati. Koen tärkeäksi lasten huoltamisen ja kannustamisen, mutta myös itse on päästävä metsään. Kaksi päiväisessä kisassa tuli jonkin verran suhaamista edes takaisin ja tyttärillä pitkä odotus sunnuntaina kun mä lähdin metsään vasta tyttöjen suunnistamisen jälkeen.

Rastireittiläinen.

Tytöillä meni hyvin rasti- ja tukireiteillä. Tänä vuonna on tosi vähän päästy kisoihin suunnistamaan ja sen vuoksi molempia (ja vähän äitiäkin) jännitti etukäteen.

Kuten olen aikaisemminkin sanonut, on Simpsiö haasteellinen suunnistusmaasto. Aina siellä lähtee hyvinkin nöyränä maastoon ja on vain keskityttävä itse suunnistamiseen. Monia epäonnistumisia on Simpsiöllä tullut, mutta myös onnistumisia kuten viime vuoden maakuntaviestissä. Normi kansallisissa kisoissa ei menestyspaineita ole, mutta ainahan sitä haluaa tehdä hyvän suorituksen.

Mun tytöt 💗

Nyt meni molempina kisapäivinä aivan hyvin. Lauantaina keskimatkalla (3km linnuntietä) suunnistus sujui ja tuli vain yksi kaarto kumpare rastille. Vauhti metsässä tuntui hitaalta, mutta eipä se pieni piirteisessä rinnemaastossa kovin vauhdista kannata ollakaan, että virheiltä välttyisi.

Sunnuntaina oli vuorossa pitkämatka (4,7km linnuntietä). Ehdin tosiaan metsään vasta isoimman massan jälkeen. Meillä ikäsarjoilla kun oli vapaat lähtöajat, oli suurin osa ajoittanut lähtönsä heti kun se oli mahdollista. No ei tarvinnut jonottaa lähtöön ja sai lähteä ihan omassa rauhassa. Nytkin sujui ihan hyvin aina kuudennelle rastille asti. Rasti oli rinnettä alas, kumpare pienessä tiheikössä. Menin rastin ensin oikealta ohi, sitten kiersin alta ohi ja vasta kauempana näkyvistä jyrkänteistä sain kiinni ja sitten rastille. Tulo rastia kohti oli aivan oikea, mutta ihan viime hetkellä tiheikön reunalla oon hiukan kääntänyt oikealle ja siksi meni ohi. Tuohon suttaantui noin kolme minuuttia ja se lasketaan jo merkittäväksi virheeksi. Kutosen jälkeen alkoi sataa, sellainen kunnon usemman minuutin  sadekuuro tuli niskaan. Samalla ajauduin seiskaa kohti lähtiessä liikaa vasemmalle ja ihme tiheikköön, jota en ensin kartasta edes nähnyt. Rämmin sen läpi polulle, sen yli ja rinteeseen suoraan rastille. Huono reintinvalinta oli joka tapauksessa. Loppu reitistä meni aivan hyvin. Hävisin vain kaksi sekuntia päivän voittaja Tiinaan, mutta kahden päivän kokonaiskilpailun voitin. Tyytyväinen olin, vaikka tuo kutosen virhe harmitti, mutta plussan puolelle kuitenkin jäin, sillä ymmärsin mitä tein väärin.

Sunnuntaina kastuin.

Viikonloppu olisi voinut olla myös toisenlainen, sillä alkuperäisen suunnitelman mukaan olisi ollut Lapissa Nuts Ylläs-Pallaksella juoksemassa 160 kilometriä. Nyt siellä starttasi vain 160 kilsan reitille 77 juoksijaa special edition hengessä, muut matkat oli peruttu. Itse päätin kesäkuussa jättää tämän reissun väliin muutamastakin syystä, mutta silti kirpaisi yllättävän syvältä seurata perjantain ja lauantain aikana gps-pallukoita. Ja sen jälkeen on somessa tipahdellut toinen toistaan upeampia kuvia ja blogipostauksia juoksijoiden retkistä. Erityisesti perjantaina työvuorossa ollessani koin olevani sillä hetkellä ihan väärässä paikassa. Olin jopa kateellinen heille siellä tuntureilla. No ensi vuonna toivottavasti koko kiertua läpi.

~Eija~

Elämyksiä ja ärsytystä Kangasalla

Tämän vuoden Venlojen ja Jukolan viestiin Kangasalle en lähtenyt yksin, vaan sain mukaani tärkeimmät kannustajani ja tukijani; lapset ja miehen. Heidän lopullinen mukaan lähteminen oli lähes täysin kelistä kiinni, sillä vuoden 2016 Lappee-Jukolan kaltaiseen keliin en perhettäni olisi mukaan kiskonut. Nyt onneksi lupailtiin poutaa ja melko lämmintä keliä. Reilun parin tunnin ajomatka taittui rattoisasti muun muassa ´koska ollaan perillä`-kysymyksin, mutta perille löysimme ja pääsimme kantamaan ja työntämään tavaroitamme pellolle.

Yö Kangasalla

Se perinteinen ja elämyksellisin yöpymismuoto jukolassa on ehdottomasti teltta. Teltta-alueet ovat valtavia ja seurat varaavat omat paikkansa etukäteen. Meidän viiden hengen perheemme varautui yhteen yöhön kahdella teltalla, viidellä makuupussilla ja alustoilla sekä tietysti tyynyillä. Tarkasti kahden päivän vaatteet (sunnuntaille kevyemmin kun oli luvattu tosi lämmintä) ja mulle suunnistusvaatteet kertaa kaksi. Ruokaa yhden kylmälaukun verran ja pussillinen kuivamuonaa ja vesipullot. Suunnittelimme käyvämme kerran lauantaina kisakeskuksessa syömässä ja niin teimmekin.

Näin jälkikäteen voi sanoa, että vaatetta oli just sopivasti ja ruoka riitti tarkasti. Lapset kantoivat osan tavaroista ja heille varatut kaksi pyörää ja yksi potkulauta helpottivat suuresti liikkumista.

Pala teltta-aluetta

Jukolassa on jo vuosien ajan huomioitu perheen pienimmätkin, esimerkiksi joinain vuosina on ollut lapsiperheille autojen parkkeeraaminen lähemmäs kisakeskusta, on muksulaa, lapsiperheiden ruokalinjastoja ja muuta ohjelmaa. Muina vuosina kun meidän lapset ovat olleet mukana, olemme olleet asuntoautolla liikkeellä, mutta nyt kun nuorin on jo kohta 8 vuotias, sujuu telttamajoitus myös näppärästi. Äkkiä lapset oppivat löytämään meidän teltat teltta-alueen telttamerestä ja kulkemaan omin päin kisakeskuksesta teltoille. Muuten ihmispaljoudessa oli oltava silmätarkkana, ettei pitkäksi aikaa kukaan kadonnut. Meidän lapset keksivät melko näppärästi touhaamista melkein paikassa kuin paikassa. Nytkin lasten korkuiset heinikot olivat ihan paras juoksentelu paikka, kun rauhallinen kävely kulkuväylillä oli niin tylsää.

Lasten korkuista heinikkoa

Kun tämä tärkein, eli lapsilla kaikki hyvin oli kunnossa, pääsi nauttimaan myös itse pääasiasta, eli Jukolan tunnelmasta. Lauantaina iltapäivällä klo.14 pääsivät venlat matkaan. Me pääsimme hyvään paikkaan, ihan kärkijoukkueiden lähtöviivalle todistamaan lähdön sähköistä tunnelmaa. Lähtö tapahtui kapealta hiekkatieltä. En tiedä miltä aloittajista tuntui, mutta katsojana lähtö näytti sujuvan ihan sutjakkaasti. 

Venlojen viestin lähtö.

Mulla oli seuramme ykkös joukkueen ankkuriosuus, linnuntietä 7,9 kilometriä. Viime vuoden 396. sijan parantamisen asetin tavoitteeksi. Edellisten osuuksien vaihtosijat pyörivät 550 paikkeilla. Sen verran ehdimme vaihtaa tuntemuksia, että maasto on haastava ja on kivikkoa. Ennen omalle osuudelleni lähtöä pääsin vaihtoalueelta hyvin seuraamaan voittajan tuloa maaliin. Voittaja oli norjalainen suunnistusseura Fredrikstad SK.

Mun sydämen muotoinen venlojen viestin ankkuriosuuden rata.

Mukava oli lopulta lähteä itsekin metsään. K-rastille oli pitkä, noin kilometrin verran matkaa,mutta siinä ehti hiukan tutustua karttaan ja tehdä ensimmäisille rasteille reitinvalintaa. Toki mukavalla rennolla askeleella tein ykkös rastille heti typerän kaarroksen oikealta. Tarkemmin suunnistaen jatkoin matkaa. Toisen kaarroksen tein juomarastin jälkeen kasi rastille ja tämä meni ihan huolimattomuuden piikkiin, kun ajattelin vain nousevani mäelle ja leimata, mutta nousinkin liikaan vasemmalle. Tämän jälkeen taas sujui rutiinilla. Toiseksi viimeistä rastia lähestyessä kuului jo maalialueen kuulutus ja siellä oli 400. joukkue tulossa maaliin. Tavoite 400 sakkiin jäi saavuttamatta. Vajaa kolme minuuttia joukkueemme yhteisajasta pois ja olisimme tuon tavoitteen saavuttaneet. Nyt lopullinen sijoituksemme oli 420. Niin lähellä, mutta niin kaukana. Aikaa mulla meni 1:06.

Venlojen viestissä tulossa maaliin.

Vaikka hiukan tuo sijoitus jäi harmitamaan, oli joukkueemme suoritus silti hyvä. Omaa suoritusta läpi käydessä positiivista oli virheistä huolimatta kelpo suunnistus ja juoksuvauhdin ylläpito. Ankkuriosuuden sijoitukseni oli 204. ja nostin kuitenkin 124 sijaa. Kartta oli hyvä ja ratakin ihana sydämen muotoinen. Kerran heitin kunnon voltin mättäällä, jolloin löin oikean sääreni jonnekin ja kartta lensi levälleen. Jalassa on arka kohta, mutta ei kuitenkaan mitään mustelmaa tai ihorikkoa tullut.

Perhe oli vastassa maalissa, näin olin toivonutkin. Kävin pesulla ja sitten syömään. Puimme lisää vaatetta teltoilla ja suuntasimme shoppailemaan. Mukaan tarttui kahdet suunnistuskengät (itselle ja tyttärelle), energiageelejä (mulle) ja ulkoiluhousut (miehelle) sekä pehmikset koko perheelle.

Pian piti lähteä hakemaan hyvää paikkaa josta seurata jukolan lähtöä. Paikka, jossa olimme venlojen viestin lähtöä seuraamassa oli niin ruuhkainen, että suosista siirryimme viimeisten rastien tuntumaan, jossa oli screeni ja pieni rako lähtöviitoitukselle. Siinä sitten kulutettiin aikaa hieromalla toistemme hartioita ja keksimällä jotain juttua, kunnes kello 23 lähtölupa annettiin hornettien ylilennolla kuten venlojen viestissäkin. Muutamassa minuutissa valomeri katosi metsään ja me suuntasimme teltoille. Poikkeuksellisesti en jäänyt seuraamaan viestiä, vaan kömmin yhdessä lasten kanssa makuupusseihin odottamaan unta. Kovin katkonaista se uni oli teltan ulkopuolelta kuuluvien äänien ja kovahkon alustan vuoksi, mutta torkahdellut olen. Hetkellisesti yöllä oli aika kylmä, mutta kun kello aamulla ennen seitsemää herätti lämmitti aurinko jo mukavasti.

Jukolan viestin lähtö.

Jukolan viestin voittajajoukkue, Stora Tuna OK oli jo tullut maaliin. Meidän seuran kolmos joukkueesta viidennen osuuden viejä oli vielä metsässä. Mä aloin kiristelemään suunnistuskenkien nauhoja ja suuntasin kisakeskukseen. Ankkuriosuuden yhteislähtö oli klo.09 ja puoli tuntia meidän perään vielä muiden osuuksien, jotka eivät ole päässeet matkaan. Aurinko lämmitti todella paljon, joten luvassa oli kuumahko vajaan 13 kilometrin lenkki.

Pala jukolan ankkuriosuuden karttaa ja rei´itetty emit-lipuke.

Oon ollu jukolan yhteislähdössä kolmesti ennenkin ja ihan ensimmäisellä kerralla muistan oikein peljänneeni sitä sonni laumaa, mikä ympäriltä samaan aikaan lähti. Sen jälkeen ei lähdöissä ole peljättänyt, mutta tällä kertaa ärsytti se valtava ruuhka. Jouduin lähtemään todella takaa ja ohittamaan ei alkusuoralla päässyt. Eikä tilanne helpottanut metsään päästyäkään. K-rastia en edes nähnyt, sen verran paljon oli edessä pitkiä selkiä. Siinä ruuhkassa, letkan jatkona jälleen ykkös rastia vasemmalta ohi. Sitten vastavirtaan rastille ja takaisin tulosuuntaan. Tässä vaiheessa oli ihan hyvä, että vauhti oli rauhallinen, pääsi taas paremmin kartalle ja ideasta kiinni, mutta odotuksista huolimatta se ruuhka ei helpottanut missään vaiheessa. Joitain pätkiä pääsi menemään reippaammin, mutta muuten ihan sumpussa. Tiheiköissä ja risukoissa tuli oksaa naamalle, kivikkoiset alamäet mentiin ihan madellen ja kun jonkun ohi pääsi, oli edessä uusi selkä. Ei ole ehkä koskaan ärsyttänyt yhtä paljon. 

Jukolan viestissä maalissa.

Energiat riitti hyvin, suunnistuskin alun kaarron jälkeen sujui, mitä nyt pari rastin väliä jolkottelin vain letkan perässä kun ärsytti koko letkajenkkailu. 6 minuuttia yli kahden tunnin suunnistaminen oli ihan ok suoritus, mutta kahden tunnin alitus olisi ollut mahdollinen. Se jäi harmittamaan. Nostin joukkueen sijoitusta 121 pykälää sijalle 1090. Tavoite 1000 sakkiin jäi melko kauas.

Jälkispekuloinnit kartan kanssa.

Erityisesti jukolan viestin aikana ärsytti maastokin ja ehkä juuri maaston haastavuuden vuoksi oli niin ruuhkaista ja letkajuoksua. Kartta oli hyvä ja radat mielestäni mukavat. Kisakeskus oli kompakti ja toiminnot toimivat mielestäni hyvin. Lasten kanssa kaikki meni pikku väsymisistä huolimatta hyvin ja vaikka jonotusaika auton parkista pois kesti todella kauan, pääsi sen jälkeen sutjakkaasti lähtemään kotiin päin.

Suunnistuksellisesti kuitenkin jotain jäi hampaan koloon. Ja tätä täytyy vielä itsekseen pyöritellä ja sitten jatkaa eteenpäin.

~Eija~

Partiokisa keskiviikko illassa

Lomaviikko on mennyt toteen, sillä tekemistä on ollut niin paljon etten olisi töissä edes ehtinyt käydä. Torstai aamulla lähdemme aikuis porukalla kohti Rukaa ja keskittyminen polku-ultralle voi todenteolla alkaa, mutta alku viikko on pitänyt hoitaa muita asioita reissun alta pois. Ylistaron Kilpa-Veljet järjestää suunnistuksen aluemestaruus keskimatkat sunnuntaina ja mun hommana on ollut järjestää notkuva palkintopöytä. Palkinnot on nyt järjestyksessä ja valmiina kisakeskukseen toimitettavaksi. Kuljetuksen hoitaa vanhempani kun samalla vievät tytöt kisaamaan. Me ollaan silloin jo kotimatkalla, mutta ei aivan ehditä kisan ajaksi paikalle. 

Nyt kun palkinnot oli ok ja vähän pakkailujakin sain tehdyksi, oli sopiva piipahtaa keskiviikko illan iloksi Kauhajoella sillä siellä oli suunnistuksen am-partio kisat. Nämä ovat yksi hauskimmista kisoista. Kertauksena lyhyesti, että yhdessä partiossa on kolme jäsentä ja metsään lähdetään yhdessä. K-rastilla jaetaan kartalle merkityt rastit niin, että kaikki rastit tulee haetuksi. Lopulta kaikki kokoontuu kokoontumisrastille ja siitä jatketaan yhteisten rastien kautta maaliin. 

YKV:n porukkaa

Meitä oli YKV:stä taas iso porukka matkassa ja lapsista useampi oli ensikertalainen. Myös meidän 9 vuotias neiti oli ensimmäistä kertaa. Mua jännitti neidin puolesta valtavasti, sillä neiti ei ole montaa kertaa mennyt vielä ilman siimaa yksin. Omasta ensimmäisestä partiosta muistan sen, että menin kaverin kanssa kahdestaan rasteja hakien. Ikääni en muista. Parhaamme mukaan nyt ohjeistimme tyttöjä ja sitten ei voi kuin antaa heidän mennä.

Me lähdimme 15 minuuttia tyttöjen perään ja pian jo K-rastilla näin tytöt yhdessä porukassa. Mun partiosta Päivi ja Essi alkoivat jakamaan rasteja ja mä opastin tyttöjä. Anteeksi naiset kun en oikein pystynyt keskittymään meidän suoritukseen. Mä lähdin hakemaan kartan itäisimpiä rasteja, melko pahan näköisestä rinteestä. Sinne sai juosta rallatella hyvä tovi. Yhtä rastia menin oikealta ohi, mutta muut löytyivät sopivasti. Kokoontumisrastilla olinkin sitten monta minuuttia ennen Essiä ja Päiviä. Tässä kohdassa aina tulee jossiteltua, että mä olisin sittenkin ehtinyt hakea tuon tai tuon. No siinä odottelin naisia hyttysten syöttinä ja onnekseni näin että tytöt pääsivät lähtemään viimeisille yhteisille rasteille. Kovasti heillä oli hankaluuksia ollut, mutta kaikki rastit olivat hakeneet ja toisensa löytäneet kokoontumisrastilta. Lopulta tytöt nappasivat pronssia ja meidän neiti oli niin onnellinen - ja niin olin minäkin 😍 Kotona on usein tullut sanomista, kun mä kannan mitaleita kotiin, mutta tytöt eivät ole saaneet. Toki ovat vielä niin nuoria, ettei heidän sarjoissa vielä am-mitaleita jaetakaan. Mutta tämä oli oikein hyvä juttu.

Palkintojen jaossa.

Päivi, Essi ja mä saimme lopulta myös pronssia. Oltiin siis pääsarjassa, kun Essin ikä ei vielä riittänyt nuorimpiin ikänaisiin, mutta näin pääsi kaikki halukkaat kuitenkin osallistumaan. Kiitos teille naiset ja anteeksi kun en aivan pystynyt tällä kertaa keskittymään. Loppu tulos kuitenkin hyvä, eikä kauas jääty edellisistä.

Iso ja pikkuisempi pronssi kotiin :)

Nyt pitäisi jo mennä nukkumaan, sillä aamulla on aikainen ylösnousu, loput kamat kasaan ja pitkä ajomatka Rukalle. Saattaa alkaa jännittämään...

~Eija~

Lisää kevät sprinttiä

Palautuminen viime lauantain puolimaratonilta oli vielä pahasti kesken, kun jo sunnuntaina oli edessä kaksi uutta starttia - toki paljon lyhyemmille matkoille. Seinäjoella nimittäin järjestettiin suunnistuksen kansalliset kisat, tuplasprintit. Lähtö aamupäivällä ja toinen iltapäivällä. Aamulla sängystä ylös noustessa huomasin oikean jalkapohjan ulkosyrjän ottaneen kovasta asfaltti juoksusta nokkiinsa ja se oli askeltaessa kipeä ja hiukan turvoksissa. Kengät jalassa oli sama tuntemus, mutta kävellä pystyi silti ihan normaalisti. Lisäksi etureisissä oli lihasarkuutta ja lievä huono olo oli päällä. Onneksi ulkona oli lauantaita viileämpää, sillä toinen kuuma kisapäivä ei ollut toiveissa. Toki kaksi takkia päällekkäin ja tuplahousut jalassa, ei sekään ihan kivaa ollut.

Viimeinen rasti ja maalisuora Seinäjoen keskuskentällä.

Meidän perheestä kisaamaan lähti kaikki naiset ja kuopukselle tämä oli ihan ensimmäinen suunnistuskilpailu, toki saattaja sarjassa sillä mies lähti turvaksi perään juoksemaan. On hienoa, että pienimmillä suunnistajilla on mahdollisuus myös osallistua, mutta jos uskallus ei vielä riitä yksin menemään, saa ottaa jonkun tutun mukaan. Periaatteessa lapsi itse suunnistaa ja tekee reitinvalinnat ja saattaja vain seuraa, mutta ei ole kiellettyä yhdessä katsoa karttaa ja tuumia ratkaisuja. 

Meidän 9-vuotiaalle tämä oli neljäs kerta oikeaa suunnistusta ilman siimaa ja pari kertaa oli tullut hetkellinen hätä minkä rakennuksen nurkalla ollaan. Kiitokset kaikille jotka auttoivat pieniä lapsia.

Itse tykkään sprintti suunnistuksesta sen sähäkyyden vuoksi. Ratkaisut pitäisi osata tehdä nopeasti, ehtiä ja pystyä lukea karttaa kovassa vauhdissa sekä olla ajatuksissa aina kymmenen askelta edellä. Niin ja muistaa ne kielletyt alueet, sillä muuten hyväkin suoritus hylätään. Koen pikku hiljaa oppineeni nuo kielletyt alueet, mutta siltikin tulee joitain kohtia kierrettyä varmuuden vuoksi, kun ei ole varma. Sprintissä kartta ja sen merkit ovat osa niin erilaisia kuin metsäsuunnistuksessa, että voi puhua kahdesta ihan eri lajista. Sprintti on yleistymässä, enkä pidä sitä yhtään pahana.

Kohta lähtö kaksi.

Aamupäivän kisa ja reitti oli melko simppeliä, vaikka kahdesti piti pysähtyä ihan paikalleen kun arvoin reitinvalintaa ja toisessa piti tiirata karttaa ja varmistaa saako yhdestä kohdasta mennä. Alkaa tuo ikänäkö vaikuttamaan, että kovassa vauhdissa en meinaa kartasta kaikkea nähdä ja sprintti kartassa osa koloista voi olla niin pieniä, että ei vaan meinaa erottaa. Juoksu kuitenkin kulki mukavasti, kartalla pysyin koko ajan ja 2 kilometrin (linnuntietä) matkan ajaksi tuli tasan 10 minuuttia. Sarjan voitto.

Aamupäivän karttapala.

Tällaisten kahden kisan päivien inhottavin juttu on pitkältä tuntuva odotus seuraavaan starttiin. Tuossa välissä ehtii hyvin syödä, verrytellä, jutella tuttujen kanssa ja tehdä ostoksia Suunnistajankaupassa, mutta kyllä odottavan aika taas vaan oli niin pitkä. Kun sitten vihdoin taas pääsi kaduille ja puistoon, niin sitten sitä mentiin. Päiväkin oli jo aamusta lämmennyt sopivaksi, mutta ei liian kuumaksi. Silti pitkähihaisella paidalla jatkettiin.

Melko selkeitä reitinvalintoja jälleen ja rauhalliset rastilta lähdöt takasi sen ettei rasti väleillä tarvinnut pysähdellä tarkistamaan reittiä. Jaloissa painoi väsymys nyt jo enemmän, mutta silti ne toimi rullaavasti. Nautin menosta ja sprintti on kyllä mukavaa 😊 Ainakin tänään, kun se sujui jouhevasti. Toisestakin kisasta sarjan voitto, 2,2 kilometrin (linnuntietä) matkan ajaksi tuli 10 min ja 14 s ja kotiin viemisinä pussillinen keksejä ja hapankorppuja, nam.

#ykvsuunnistus

Tänä keväänä on tullut vain sprinttailtua ja tulevana viikonloppuna olisi edessä sitten oikeat metsäsuunnistuskisat. Tänään suunnistuskoulussa oon ohjaajana rastireitillä ja muut arki-illat menee töissä. Joten viikonlopun kisoihin lähdetään ilman että alla on yhden yhtä suunnistusta metsässä. No ehkä taito tulee takaraivosta, mutta hiukan jännittää. Pitää vaan lähteä rauhassa liikkeelle. Raporttia sieltä tulee sitten viikonloppuna.

Nyt juhlavuoteni kisoja on kasassa 12. Loppu viikosta määrä lisääntyy.

Kaikille mukavaa vappua 🎈🎉

~Eija~

Kesäsuunnistuskauden avaus

Viime viikonlopun Karhu-viestin reissu vei koko lauantai päivän ja heti perään sunnuntaina koko päivä meni suunnistuskisa reissulla Pedersöressä. Eihän sitä ihminen tietenkään paremmin voisi vapaa-aikaansa viettää 😄 Suunnistusreissulle lähti koko perhe, josta kisaamaan pääsi minä ja tytär 9 vee. Myös toinenkin perhe suunnistusseurastamme oli paikalla, joten kaikille riitti kavereita. Kisailun jälkeen kävimme miehen sukulaisten luona notkuvassa pöydässä tankkaamassa mahat täyteen. Mutta ennen tuota notkuvaa pöytää oli kaksi kisastarttia - ensimmäinen aamupäivällä ja toinen iltapäivällä. Lajina sprinttisuunnistus.

Aamupäivän kartta.

Edellis päivän reissuväsymys painoi silmiä ja kova juoksu jalkoja. Mietin miten nämä yhdistettynä vaikuttaa menoon. Toisaalta tämä oli mulle vain kesäsuunnistuskauden avaus, ei sen merkityksellisempi kisa. Osanottajia naisten 40-sarjassa oli ekassa lähdössä kaksi ja toisessa lähdössä viisi. Näiden kahden kisan kokonaistulosten perusteella sitten jaettaisiin palkinnot - tai siis meidän sarjassa vain yksi palkinto voittajalle.

Päätin keskittyä rauhalliseen suunnistamiseen ja antaa mennä. Liikkeelle lähtiessä väsymys ei tuntunut yhtään missään, vaan nautin päästessäni taas suunnistamaan. Ja onhan tämä sprintti vielä niin mielenkiintoista, niin mikäs siinä oli juostessa. Pahoja paikkoja maastollisesti oli parit lumiset kohdat ja yksi erittäin jäinen aidan nurkka jossa oli meidän kolmas rasti. Kielletyt alueet olivat oikeasti aivan selkeät, mutta silti epäröin parissa kohdassa voiko siitä mennä. Varman päälle esimerkiksi vedin yhden vallin kiertäen. Joitain reitinvalintoja olisi voinut tehdä toisin ja saada parempi lähestyminen rastille, mutta tällä ok suorituksella kuitenkin voitto.

Odotusaika toiseen starttiin oli pitkähkö. Lapset jaksoivat hyppiä ja pyöriä ympäriinsä, mutta me aikuiset enemmän värjöttelimme paikallamme. Keli ei yhtään tuntunut plus 10 ja taivas oli paksun pilvimassan peittämä. Onneksi ei kuitenkaan tuullut samalla tavalla kuin tämän viikon alussa.

Toinen kisa sujui melko samaan tahtiin kuin ensimmäinenkin. Jälleen pari epäröintiä ja ainakin yksi huonohko reitinvalinta, mutta rata muuten oli nopeampi kuin ensimmäinen. Myös tästä voitto kotiin ja palkinnoksi mukaani sain paikallista vuokaleipää, joka oli todella hyvää.

Omaa suoritusta tärkeämpää oli kuitenkin tyttären suunnistaminen. Tämä oli 9 vuotiaan toinen ja kolmas kerta oikeaa suunnistusta eli reitti oli ilman siimaa. Rohkeasti hän lähti matkaa ja ensimmäisen kisan jälkeen tuumasi, että tämä on kivaa. Valitettavasti toisessa kisassa jäi yksi rasti leimaamatta, vaikka hän siinä kävikin ja siitä hylsy seurauksena. Alun kovan harmituksen jälkeen pikku hiljaa mieli parani ja kotona jo hyvillä mielin tutkimme reittejä ja pohdittiin mistä olisi ollut sujuvampi mennä. Hyvää oppia ja kokemusta molemmille 😊

Jälkipuintia 7 veen kanssa.

Viikonlopun kovat juoksut ja reissaaminen todella väsyttivät. Yöt nukuin kuin naula päässä ja maanantaina olinkin nukkua pommiin. Tai siis nukuinkin sen verran myöhään, että suunnitelma mennä pyörällä töihin jäi vain suunnitelmaksi. Työmaalle sentään ehdin ajoissa. Pitkä, 14 tunnin työpäivä ja kiire söivät naista. Olin kyllä todella väsynyt!

Tiistaina alkoi suunnistusseuramme (Ylistaron Kilpa-Veljet) suunnistuskoulu, jota olen organisoinut yhdessä seuran muiden aktiivien kanssa. Osanottajia ilmoittautui todella hyvin ja paikalla oli todellinen vilinä. Ensimmäisen kerran aiheena oli karttamerkit ja -värit. Kouluikäisten lasten ryhmässä, jossa mä olin, pelasimme muunmuassa karttamerkki-muistipeliä ja suunnistimme kuvitteellisesti metsässä kivien, soiden ja tiheikköjen seassa. Oli hauskaa ja lapset olivat niin mukana  touhussa 😀 Ensi viikolla jatkuu ja aiheena on reitinvalinta.

Suunnistuskoulu materiaaleja.

Alku viikon kiireet on nyt hoidettu ja kaikki asiat mielestäni muistettu hoitaa...toivottavasti. Viikonlopun tiukat juoksuvedot tuntuu heti vaikuttaneen peruslenkkienkin vauhteihin, sillä ne ovat helposti painuneet alle 5 minuutin kilometrivauhtiin. Aivan mainio asia 👍 Toivottavasti hyvä juoksuvire säilyy ja sujuva suunnistus napsahtaa kyytiin mukaan.

~Eija~

Suunnistusta pyöräillen ja rogaining-tyyliin

Flunssa on antanut hissuksiin periksi, mutta oletettavasti limaa nousee vielä pahimmassa tapauksessa pari viikkoa. Näin se vaan mulla menee. Mielialakin vetelee hiukan matalapaineessa menneitä muistellessa, mutta parhaani yritän pitää mukavaa menoa yllä. Näinpä mulle aukesi tällä viikolla mahdollisuus kokeilla pyöräsuunnistusta seuramme järjestämän alueen pyöräsuunnistus cupin yhteydessä. Kaikki tarvittavat varusteet löytyy ja pitkään olen jo haaveillut päästä kokeilemaan, mutta aina on ollut jotain muuta. Valittavina oli pitkä A-rata 15km, lyhyempi B-rata 10km ja pyörälle kuin pyörälle sopiva lyhyt C-rata 5km. Itselle tyypillisesti päätin lähteä pisimmälle ja tarvittaessa oli mahdollisuus tulla kolmannen kartan vaihdon kohdassa jo maaliin, jos siltä tuntuu.

Heti kärkeen luin karttaa hiukan väärin ja tein ihmeellisen koukun, mutta rasti löytyi. Pikku hiljaa se lähti siitä sujumaan ja kun samalla kartalla mentiin kolmeen kertaan ristiin rastiin, oppi jo kiertämään pahimmat hiekka hidasteet, hiekka montuilla kun pyörittiin. Enkä mä todellakaan kesken tullut pois, vaan loppuun asti pyörittelin ja tykkäsin :) 

Pyöräsuunnistus testattu!

Lauantaina sain isoveljeni lähtemään Kauhajoelle Karhurogaining-kisaan mun pariksi. Mun tiukan aikataulun vuoksi valitsimme 2 tunnin sarjan. Toinen vaihtoehto olisi ollut 3 tunnin sarja. Ensimmäisen kerran tähän lajiin tutustuin melkein vuosi sitten veljeni kanssa Peurungalla hyvällä menestyksellä. Rogainingista tykkään hirmuisesti. Se on kaverin kanssa mielenkiintoista reittisuunnittelua, monia mahdollisuuksia, tarvitaan juoksukuntoa ja suunnistustaitoa ja se ei ole voittaja joka on ensimmäisenä maalissa, vaan se joka kerää eniten pisteitä. 

Isoveljen kanssa reittisuunnittelua.

Meidän tyylillä; nuppineuloilla ja kilometrin välein solmutetulla langalla saatiin reilun 100 pisteen reitti suunniteltua ja loppuun pientä säätövaraa. Mahdollisimman paljon pyrimme hyödyntämään polkuja ja napata pari 9-pisteen rastiakin. 

Oma hapenottokyky hiukan takkusi loputtomasti irtoavan liman vuoksi eikä suunnistuskaan aivan nappiin mennyt. Luin karttaa välillä ihan väärin ja vaikka veli huikki, että kuvioraja meni jo, painelin mä vaan eteenpäin kuuntelematta. Onneksi siis en ollut metsäsä yksin, vaan oli kaveri pitämässä mut suunnassa. En tiedä, mutta en vaan saanut itseäni keskittymään kunnolla.

Rastihan se siinä :)

Mutta reittisuunnitelma piti ja rastit löytyivät, vaikka paria hiukan pyörähdettiin. Aikataulussa oltiin melko hyvin, mutta viimeinen 3-pisteen rasti jätettiin väliin. Oltaisiin se kyllä ehditty hakea, mutta veli tuumasi että kunto loppuu ja olisihan meillä saattanut tulla melko kiirus maaliin aikarajoissa.

Jolkotellaan kohti maalia.

Aikaa kului tunti ja 55 minuuttia. Kilometrejä kerty 14,1 ja pisteitä kerättiin 103. Tällä tuloksella tultiin toiseksi, pisteen päähän voittajista (olisiko sittenkin pitänyt noukkia se 3-pisteen rasti...hmm). Oli mukavaa, ei satanut, hirvikärpäsiä löytyi mun hiusrajasta vain 4 ja ehdin vielä rymyämisen jälkeen hyvin töihinkin :)

Kaikki saivat palkinnoksi hyvää Kauhajoen ruisleipää, nam!

Tänään sunnuntaina sain vajaan 16 kilometrin juoksulenkille seuraksi 10 vuotiaan poikani. Vaikka itse on hengästyksissä ja loppua kohden jo väsyttää, on se niin kiva samalla jutella lapsen kanssa, ihan kahden kesken. Mä saan pistää välillä tossua tosissani toisen eteen ja poika joutuu jarruttelemaan. Lupasi poitsu tulla toistekin :)

Tästä on hyvä lähteä kohti uutta viikkoa :)

~Eija~

Taas suunnistetaan

Palautuminen Tunturisuunnistuksen rasituksista on sujunut mielestäni kohtuullisesti. Jalkoihin ei tullut mitään hiertymiä tai lihassärkyjä, mutta hiukan voimattomat ne ovat olleet. Kuluneen viikon pyrinkin sitten pitämään kevyempänä aina viikonloppuun asti, sillä siellä oli luvassa kahdet suunnistuskisat. Onneksi maanantaina on luvassa jalkojen hieronta, sillä oikean jalan etusääressä on arkuutta. Ihan sormilla oon kipeää kohtaa pehmitellyt, mutta pitää hoitaa sitä vielä tehokkaammin.

Auringon paisteessa kohti lähtöä.

Mutta viikonlopun kisoissa, lauantain aluemestaruus pitkien matkojen kisaan Vaasaan sain kaveriksi 7 vuotiaan tyttäreni :) Tänä vuonna hän on ollut ilahduttavan innokas rastireitin kiertäjä, enkä osaa sanoin kuvailla kuinka ihanaa se on. Tärkeintä on ollut yhdessä olo ja pienet sekä isommat onnistumiset metsässä. Jälkeen päin tutkitaan reittejä ja oikaisuja ja merkataan mistä löytyi makoisimmat mustikat. Aina vähän jännittää, varsinkin äitiä tyttären puolesta, vaikka sitä ei välttämättä ääneen sanotakaan.

Vaasassa keli oli hyvä, maasto odotetunlainen (kivikkoinen ja ryteikköinen), hiukan kiertoa ja kaartoa, mutta myös nätistikin suoraan rastille osumista. Jalkoja painoi, varsinkin ylämäissä, mutta kaiken kruunasi maalisuoralla tyttären kannustus ja hymy, ja siitä tiesin kaiken hänellä menneen hyvin :)

Maalissa :D

Sunnuntaina oli vielä aluemestaruusviestit Karijoella. Mun seurasta saatiin kaksi naisjoukkuetta, ikänaisiin ja pääsarjaan. Mä pääsin pitkästä aikaa aluemestaruuskisoissa pääsarjaan, vaikka mieluiten kisaan omassa ikäsarjassani, sillä jotenkin on haasteellista pysyä noiden nuorten naisten vauhdissa. Mutta hei, haastetta hyvä olla :D

Keli oli hyvinkin pilvinen ja vaikka sadetihku loppuikin ennen metsään säntäämistä, oli melko kosteaa ja koleaa. Äkkiä siellä metsässä lämmin aina tulee ja kastuminen on niin sivuseikka, kun keskittyy suunnistamiseen. Itse olin aloitusosuudella. Kahdella väärällä hajonnalla kävin, mutta nopeasti sain tehtyä korjausliikkeet. Ylämäissä jalkoja painoi, mutta alamäet pystyin rallattelemaan kelpo vahtiin. Liukkaita kiviä, hiekkamonttuja ja polkuja, joita hyödynsin parhaani mukaan. Mukavaa oli ja tyytyväinen olin maalissa :)

Viikonlopun kartat.

Perinteisiä kesä suunnistuskisoja on alkukeväästä myöhäiseen syksyyn. Iltarastit myös pyörivät samaan aikaan. Kisoja ja ratoja löytyy jokaisen makuun ja rohkeasti kannattaa lähteä kokeilemaan - voit vaikka innostua :) Mulla on parin viikon päästä seuraavat suunnistuskisat, sillä silloin kisataan maakuntaviestit Jurvassa. Myöhemmin syksyllä ainakin vielä aluemestaruus yökisa ja erikoispitkä matka.

Heh, kuin kaksi marjaa ;)

Itseni palkitsin viikonlopun kisailuista uusilla suunnistuskengillä :) Edelliset olivat melko räjähtäneet! Toisesta kengästä oli pohja puoliksi irti sekä reikiä ja kulumaa päällyskankaassa. Nastat näyttivät ja tuntuivat vielä purevan hyvin liukkaalla kalliolla. Uudet kiiltää niin, että aivan häikäisee ;)

Alkavalla viikolla taas luvassa kahvakuulatreenit Neirossa ja Luopajärvellä. Tarkoitus on myös viikonloppuna juosta puolimaraton poluilla.

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

~Eija~

Jäärasteilla

Pakattiin tänään mukaan viidet luistimet, neljä kypärää (vanhin meistä ei omista minkään lajin kypärää...), kuumaa mehua ja retkeilymieltä ja suunnattiin auton nokka kohti Isokyröä. Orisbergin järven jäälle oli suunnistusseurani, Ylistaron Kilpa-Veljien aktiivi Jukka taustajoukkoineen järjestänyt ainutlaatuiset jäärastit. Reittivaihtoehtoja oli kolme, linnuntietä kahdesta kymmeneen kilometriin pituisia, joten jokaiselle varmasti löytyi passeli matka. Mä lähdin pisintä kymppiä kiertämään ja muu perhe rauhallisempaan tahtiin lyhintä.

Rastille!

Rastit olivat joko jäällä tai rannan tuntumassa. Halutessaan sai emit-leimauksella itselleen ajan, mutta ilman aikaakin sai mennä, yksin tai yhdessä kaverin kanssa. Kulkupeleinä kävivät matkaluistimet, mutta yhtä hyvin hokkarit, kaunoluistimet, potkukelkka tai millä nyt jäällä pääsi etenemään.

Perhe <3

Normaalista poiketen pari viime päivää toivoi, ettei lunta sataisi, koska useamman sentin lumikerros vaikeuttaisi luistimilla jäällä liikkumista. No eihän sitä lunta tullut kuin puhalluksen verran päälle ja jää olikin hyvässä kunnossa. 

Kaunista maisemaa järveltä käsin.

Aurinko pilkahteli matalalta pilviharsojen välistä ja maisemat olivat niin kauniit noin 7 asteen pakkasessa. Luistimilla matkanteko taittui vauhdilla, vaikka niin sanottua matkaluistelua ei ole tullut harrastettua. Alaselkähän siinä väsyi nopeasti oudoksuksesta, mutta selkää suoremmaksi, pitkää liukua ja ei kun eteenpäin. 

Jee, hyvin tarkeni :)

Lapsetkin jaksoivat hienosti oman reittinsä kiertää ja luistelun päälle maistui lämmin mehu. Virtaa jäi vielä kiipeillä rannalla männyssä ennen kuin piipahdettiin mumman ja paapan luona auringon laskiessa.

Olipas hieno, elämyksellinen tapahtuma. Iso kiitos järjestäjille! Jos ei kerta lunta saada, niin sitten tällaisia lisää :)

Hienon päivän auringon laskua.

~Eija~

...Joulupuu on rakennettu, joulu on jo ovella...

Jouluaatonaaton hulinat ja viime hetken askareet ovat taas venyttäneet päivän melko pitkäksi. Onneksi tämä päivä on eilistä jo hiukan pitempi, sillä eilen oli talvipäivänseisaus. Ihanaa, puolen vuoden päästä on siis juhannus ja mulla alkaa silloin kesäloma :D! Onneksi ei tarvitse suoraan hypätä puolen vuoden päähän, vaan saamme vielä nauttia edessä olevasta joulusta ja talvesta, joka edelleen antaa odottaa (*toivon lunta lunta lunta...*).

En ole ehtinyt joulukuun kiireissä leipoa yhtään! No kerran joulutorttuja, mutta sitä ei nyt leipomiseksi voi oikein sanoa, kun valmistaikinalle heittää luumuhilloa ja pökkää uuniin. No aatonaatolle olin päättänyt keskittyä muunmuassa leipomaan jotain. Ja toki sain kovasti apureita hommaan. Pyöräytimme jouluhalon, mikä on perinteinen ranskalainen jouluherkku. Huomenna pääsee sitten maistelemaan.

 Joulukuusi on isäni metsästä. Sen oli muu perhe kantanut sisään ja koristellut eilen. Oikein kaunis ja sopivan oli iskä taas löytänyt. Olen ehdottomasti perinteisen suomalaisen kuusen kannattaja ja sitä päivää ei tule, että meillä muovikuusi olohuoneen nurkassa nököttäisi! Loppiaisena sitten kuusi lentää terassin kautta ulos ja aloitetaan härkäviikot.

Alkuillan pimeydessä lähdin vetämään vielä valopäänä tyttäreni kanssa saunalenkin. Mä juoksin kolme vetoa lyhyin kävely palautuksin ja tytär pyöräili intervalli-tyyliin vierellä. Reippaasti jaksoi 6 vuotias taas kaikesta kuravellistä ja paikka paikoin yllättävästä liukkaudesta huolimatta yhteislenkkimme - on se ihana <3

Saunomisen jälkeen nautiskeltiin glögillä, pipareilla ja sinihomejuustolla - mun ehdottomia joulunajan herkkuja. Ystävä toi alkoholitonta Hans Välimäen Vuosikertaglögiä 2015. Tätä maistellaan sitten joulunpyhinä. Kiitos Meiju & co

 Kunhan pulina lastenhuoneista lakkasi, alkoi vielä viime hetken lahjojen paketointi riemu. Suurin osa lahjoista on jo jaettu perheelle ja ystäville, mutta omien lasten lahjat jätän aina viimeiseksi. Voi sitä riemua huomenna ;)

Lahjoja tärkeämpää kuitenkin on saada rauhoittua hetkeksi arjen kiireistä ja nauttia hyvästä, perinteisestä suomalaisesta jouluruuasta perheen kesken. Oman joulun kruunaa lasten ilo sekä hyvät muistot ja perinteet omasta lapsuudesta. Vuosien kuluttua mukava kuulla lapsilta, miten he ovat lapsuuden joulut kokeneet. Se on nimittäin tässä ja nyt.

Meidän perheen tämän vuoden joulukortti ;) Kuva on Maltan reissultamme tältä syksyltä.

Hyvää ja rauhallista JOULUA 2015 jokaiselle teille lukijalle!

~Eija~

p.s. Ja näin tässä juttua kirjoittaessa päivä pyörähti jouluaaton puolelle. Nyt äkkiä nukkumaan :)!

Itsenäisyyspäivän mäkitreenit

Järvet, luonto. eläimet ja metsät kuuluvat Suomeen ja suomalaisuuteen ja näistä ehdottomasti tärkein itselle on metsä. Olen aina tykännyt olla metsätöissä missä yhdistyy metsänhoito, talven polttopuiden hankinta, hyvä treeni ja ulkoilu. 

Suomen 98 vuotissyntymäpäivänä "treeni"ohjelmassa luki puun kaataminen. Se tontin isoin ja ehkä komein. Viime kesä osoitti sen, että tarvitsemme lisää valoa puutarhaamme ja ainut keino sitä saada on kaataa puita. Lumettoman talven hyötyjä, että homma käy ilman rämpimistä helpommaksi, mutta rinnetonttimme ei silti päästä helpolla.

Komea kuusi keskellä puutarhaa, ei mahdu edes kokonaan kuvaan.

Puu kaatuu!!

Tähän asti oma homma oli melko helppoa, mutta sitten alkoi oksien raahaaminen, noukkiminen ja nostelu kärryille. Lapset olivat innoissaan mukana. 

Vuosirenkaiden perusteella oli monta kymmentä vuotta vanha kuusi.

Ja sitten päästiin itse mäkitreeniin. Nousua alamäestä ylämäkeen arviolta vajaa viisi metriä ja matkaa vajaa 50 metriä. Joo, ei ole pitkä ja kova nousu, mutta laitappa siihen peräkärryt täyteen isoja kuusen oksia ja työnnäppä ylös, kolme kertaa! Huh kun sai puuskuttaa ylämäessä! Reisiä ja pakaroita hapotti.

Kärrättiin vielä oksat läheiselle joutomaalle kevään pääsisäiskokkoa varten. Takaisin tullessa lapset pääsi kärryjen kyyttiin kiitokseksi avusta.

Ei tarvitse tänään lähteä kuntosalille ja juoksulenkkiäkin jäi miettimään...jos nyt kuitenkin ihan lyhyen aerobisen treenin illemmalla linnanjuhlien katsomisen jälkeen.

On hienoa olla suomalainen ja asua itsenäisessä Suomessa. Kiitos siitä kuuluu Suomen sodissa taistelleille. Meillä onkin melko hyvin asiat kun vertaa sotaveteraanien ja lottien lapsuuteen ja nuoruuteen. Silloin oma hyvinvointi ja treenailut jäi kotimaan puolustamisen jalkoihin. Osaisimmepa olla kiitollisia ja onnellisia näistä mahdollisuuksista mitä meillä nyt on. Näin ei välttämättä olisi, jos silloin sodanaikaan olisi käynyt toisin.

Rauhallista ja juhalallista Itsenäisyyspäivää kaikille!

~Eija~