40 vuotias

Viikko sitten oltiin Rukalla jännissä tunnelmissa valmistautumassa Nuts Karhunkierroksen 83 kilometrille. Pisimmälle matkalleni ikinä ja mikä huikea reissu se taas olikaan! Olen saanut valtavasti positiivista palautetta ja äimistelyä, mikä kaikki on lämmittänyt mieltä. En tiedä kuinka paljon te jaksatte reissusta kuulla, mutta jos kysytte, niin ihan varmasti mä kerron 😄

Suvin kanssa Jyrävällä. (Kuva; @guillem_casanova)

Palautuminen on mielestäni hyvällä mallilla. Eilen, torstaina ehdin ensimmäisen kerran juoksulenkille ultran jälkeen. Alun pitäen olin haaveillut jopa 40 kilometrin lenkistä, sillä olihan 40 vuotis syntymäpäiväni, mutta aika pulan vuoksi hiukan lyhensin. 13 kilometriä sai tällä kertaa riittää ja olihan jalat hiukan vielä raskaat. Erityisesti vasemman jalan etureisi tuntuu aralta. Myös jalkoja, erityisesti vasenta meinaa puuduttaa ja liitän sen suoraan kireään takaketjuun. Venyttely on melko kankeaa just nyt, mutta pikkuisen joka päivä, niin hyvä tulee. Hierojalla käynti on todennäköisesti edessä ensi viikolla, kunhan lihasarkuus on kokonaan helpottanut. Eilisen lenkillä aurinko kuitenkin paistoi, mieli oli kevyt ja tiedossa oli loppu päivä ihania ystäviä ja herkkuja.

Synttärijuoksu.

Ennen kutsuttujen vieraiden tulemista huiskittiin vielä imurin ja vispilöiden kanssa ees ja taas, mutta saatiin kuin saatiinkin kaikki sen verran valmiiksi kuin oli tarve. Tarjottavaksi sain kerrankin valita oman maun mukaan herkkuja -> lakkatäytekakku, marenkikakku ja suklaakakku sekä karkkia. Suolaista oli muun muassa juustotarjotin ja pastasalaatti. Loppujen lopuksi itse en juhlapäivänä ehtinyt kovin paljon syödä kun aika meni jutellessa, mutta olen korjannut asian näin jälkikäteen, sillä meidän perhe syö herkkuja vielä muutaman päivän.

Herkkuja

Lisää herkkuja

Muistoja menneiltä vuosilta.

Oli ihana päivä yhdessä vanhempien, kummien ja ystävien seurassa. Niin paljon yhteisiä muistoja lapsuudesta, nuoruudesta ja aikuisuudesta. Erilaisia tarinoita ja hetkiä, mitkä kaikki ovat muovanneet meistä juuri tällaisia, juuri sopivia. Olen niin kiitollinen jokaisesta, myös niistä jotka eivät paikalle ehtineet. Tästä on aivan huippu jatkaa kohti uusia seikkailuja ja yhteisiä hetkiä 😊

Lämmin kiitos kaikille!

~Eija~

KK 83km

Yksi tämän vuoden "pääkisatapahtumista" oli viime lauantain Nuts Karhunkierros. Tavoitteeni nostaa kokonaiskilometrejä järjestelmällisesti ja hallittavasti saavutti 83 kilometrin tolpan, sillä mä pääsin ehjänä maaliin asti. Olipa jälleen huikea reissu niin kropan kuin mielen kestokyvyn rajoille. Keskeyttäminen ei onneksi vakavissaan tullut missään vaiheessa mieleenkään ja pahimmat syvänteetkin onnistuin väistämään, mutta ei se silti helppoa ollut. Jospa muutamalla sanalla ja kuvalla yritän fiilikset saada ulos näin pari päivää reissun jälkeen.

Lähtö selfie 😆

Nukuin juoksua edeltävän yön melko katkonaisesti. Oli kuuma ja sitten taas kylmä. Jännitti juoksu, jännitti heräänkö herätykseen klo.04.40, saanko aamupalaa alas ja jännitti tuleeko tästä mitään.
Kyllä, heräsin kellon soittoon täydestä unesta. Muu retkikunta nukkui. Hiivin vessaan, pukemaan ja syömään. Ulkona tihuutti vettä. Kävelin yllättävän rauhallisena kilometrin verran ylämäkeen, Rukan keskukseen, josta lähti 83 kilometrin bussit lähtöön klo.05.45. Oli valoisaa ja juoksijoita kerääntyi joka suunnasta. Bussiin pääsi heti sisälle ja hetkeksi silmät kiinni. Hörpin juotavaa ja Hautajärvellä vielä pikainen vessakäynti. Varustepussiin, joka toimitettiin maaliin, sulloin päällyshousut ja -takin, fleece-takin ja juomapullon. Hiukan viileä keli, mutta ei paha. Edelleen tihuutti vettä. Päällä polkujuoksukengät, pitkät juoksusukat, capri-trikoot, ohut pitkähihainen paita ja vielä sen päällä lyhyt hihainen paita. Tuubi-huivi kaulaan oli jäänyt kämpille. Hanskat kädessä ja tämän vuoden tuubihuivi päähän. 

Lähtö Hautajärveltä (kuva;@aapolaiho)

Lähtö tapahtui rauhallisesti tasan klo.07. Edellis kerroista oppineena, en jäänyt massan häntäpäähän, enkä edes keskivaiheille, vaan melko edestä hain paikkaa. Pääsin heti melko kivaa vauhtia leveällä polulla etenemään, vaikka polun kaventuessa juutuin yhden letkan hännille. Sykkeet pysyivät tuossa letkassa jopa alle 100. Näin mentiin useampi kilometri ja ohi vain ei päässyt. Lopulta vauhti oli mielestäni aivan liian hidasta ja eteneminen meni edellä olevan kantapäitä tuijottaessa. Oli pakko päästä ohi, joten laitoin vilkun vasemmalle ja puikkelehdin tuon noin 10 juoksijan letkan ohi. Ohitukset tein huikkaamalla että oikealta tai vasemmalta tuun ohi. Hyvin kanssajuoksijat antoivat tilaa ja kuulin, että joku lähti mun perässä myös ohittelemaan. Oi mikä ihana tunne, kun sai jatkaa omaa reippaampaa vauhtia eikä ketään ollut edessä!

Pitkän matkaa ohituksen jälkeen mun perässä tuli nainen ja mies jutellen. Mä pidin vauhtia ja he juttelivat ja sitä jutustelua oli mukava kuunnella. Miehen nimeä en tiedä, mutta nainen oli nimeltään Suvi. Yhdyin jutteluun, kun aloimme pohtia ehdimmekö ensimmäiseen huoltoomme ja siitä eteenpäin ennen kuin 55 kilometrin lähtö on. Jos emme ehdi huollosta ulos ennen klo.10, jäämme 55 juoksijoiden sumppuun ja se ei olisi kiva ja taas joutuisi hirveästi ohitella ja se vie turhaa energiaa. Vilkuilimme kelloa ja nostimme vauhtia. Kyllä me ehdittäisiin ja sitten maksimissaan 5 minuutin huolto ja nopeasti eteenpäin. 27,4 kilometriin Oulangan huoltoon ehdin ajassa 2:52.

Äkkiä drop bag jostain käsiin. Tyhjät geeli purkit ja banaanin kuoret roskiin, uudet tilalle ja lötköpötköt täyteen vettä. En vaihtanut kuivia hanskoja käteeni, vaan sulloin ne juoksuliivin isoon selkätaskuun. Harrin huikkasin auttamaan pullojen kanssa, sillä kylmillä sormilla en saanut niitä sujautettua takaisin liivin taskuun. Sähelsin energiatablettien kanssa. Kourallinen suklaata mukaan ja äkkiä eteenpäin. Iso kiitos Harrille avusta! Suvin kanssa päästiin lähes yhtäaikaa eteenpäin ja juuri pari minuuttia ennen 55 lähtöä, jes!

Oulangan huollossa. (kuva; Harri)

Tuossa vaiheessa oli aika voittajafiilis. Ja nyt oli mulle tuttua baanaa viime vuodelta. Tiesin, että pitkä pätkä eteenpäin olisi mukavaa neulaspolkua ja kauniita maisemia. Kropassa tuntui oikein sopivalta, vaikka kyllä sitä jo tiesi 30 kilometriä juosseensa epätasaisessa maastossa. Noin 10 minuutin jälkeen 55 kilometrin kärki porhalsi hurjaa vauhtia ohi ja sitten niitä sujahteli harvakseltaan oikealta ja vasemmalta.

Kädet lämpeni tässä vaiheessa, mutta hanskoja en ottanut pois käsistä kuin juomapulloja täyttäessä ja banaanin kuorta avatessa. Taktiikka laittaa joka 20 minuutin välein jotain suuhun, erityisesti juotavaa, toimi vielä tässä vaiheessa. 20 minuuttia menee kuitenkin todella nopeasti ja välillä tuo väli hieman venähti. Energiageelit upposivat oikein hyvin, banaani täytti vatsaa ihan parhaiten ja huollosta napattu suklaa oli ihan ok. Kuitenkaan omassa taskussa olleet suolapähkinät tai suklaa eivät tällä kertaa napanneet yhtään. Mustikkakeiton hörppiminen vauhdissa pillillä onnistui todella hyvin ja se oli hyvää ja menee ehdottomasti jatkoon. Juotavana oli toisessa puolen litran lötkössä laimeaa urheilujuomaa ja toisessa pelkkää vettä. Järjestäjien urheilujuomiin en sekaantunut. 

(kuva; @aapolaiho)

Oulangan huollosta seuraavan huoltoon, Juuman basecampiin oli matkaa sellaiset 32 kilometriä. Juoksu alkoi todenteolla tuntua. Välillä sattui vasempaan polveen, hetkellisesti lantioon ja myöhemmin oikeaan polveen. Jossain kohdassa myös muistan ihmetelleeni kipua oikeassa nivusessa, mutta jossain kohdassa kipu oli hävinnyt. Alaselkä väsyi ja luulin että vatsa jotenkin on menossa sekaisin kun siihenkin sattui, mutta ne olivatkin kyljen ja kylkiluuvälihakset jotka väsyivät tai ärsyyntyivät juoksuliivistä. En antanut ajatusten lähteä harhailemaan ja tuskailemaan kuinka paljon vielä on matkaa jäljellä, vaan pätkin matkaa paloiksi. Seuraava kohde oli Ison Karhunkierroksen liittyminen Pieneen Karhunkierrokseen. Kun tähän pääsin, hihkaisin ääneen ja ja seuraava kohde olisi basecamp. Suvi oli jäänyt tällä pitkällä välillä jonnekin mun taakse. Olin muutamia kertoja vilkuillut taakseni, näkyykö Suvia, mutta ei näkynyt. Yhden 83 kilometrin naisen olin ohittanut ja hän sanoi että olin nyt neljäntenä. Vau! Hän itse kertoi, että joutuu keskeyttämään Juumaan polvivaivan vuoksi. Harmillista.

Juuman basecampissa pullot taas täyteen vettä. Piti jälleen pyytää apuja pullojen korkkien kanssa. Järjestäjien pöydästä otin suolaa, sipsejä ja lisää banaania. Vilkuilin näkyykö Suvia tai muita saman matkan naisia, mutta ei näkynyt. Kilpailija-minä nosti päätään, sillä halusin pitää tuon neljännen sijan. Toki loppu matkalla päättäväisyys välillä petti ja huomasin huokailevani, että viides ja kuudeskin sija ovat ihan hyviä, että jos joku tulee ohi, niin ei haittaa. 

(Kuva; @aapolaiho)

Juuman basecampin jälkeen taakse jäivät komeat koskien pauhut, riippusillat ja jylhät jyrkänteet. Edessä oli tylsähkö pätkä kohti Konttaisen huoltoa. Väli oli 17 kilometriä. Väsy painoi todella paljon jaloissa. Joitain 34 kilometrin juoksijoita meni kevyin jaloin rallatellen ohi ja kateellisena katsoin heidän menoaan. Oma meno tuntui etanavauhdilta. Sattui aika moneen paikkaan. Märät juurakot ja kivet olivat liukkaita, mutta yllättävää kyllä, en kertaakaan kaatunut tai ollut edes kaatumaisillani. Kuitenkin väsyneenä sitä reaktiokyky heikkeneeja jalat ottavat huonosti vastaan alamäkien iskutusta, joten otin ne todella varovasti. Yleensä puikkelehdin alamäet sutjakkaasti alas ja nautin siitä, mutta nyt menin varman päälle kieli keskellä suuta. Ylämäet lähes kontin ylös. Siirsin ajatuksia pois lopun raaoista nousuista ja laskuista. Tiesin mitä on tulossa.

Epätoivoinen ajatus heräsi heinäkuun Pallas-Ylläksen 105 kilometrin juoksusta. Miten ikinä selviäisin siitä, kun tämäkin oli näin rankkaa! Mitäs muita matkoja siellä on, pitäisikö vielä vaihtaa. Pääsin muutama kirosanakin. Nyt piti kuitenkin hoitaa tämä alta pois ja Konttaisessa silmät kiinni vedin suolakurkkuja ja banaaneja. Juomapulloja en täyttänyt, sillä en enää ollut hetkeen pysynyt 20 minuutin syömistahdissa, eikä tehnyt mieli niitä mitä taskuista löytyi. Nyt sitten vaan nousuihin ja laskuihin. Tästä oli enää tuskaiset 7 kilometriä maaliin.

Ja ne nousut Rukan vaaroille on rankkoja. Ne laittoivat selän märäksi edellisenä päivänäkin kun Valtavaaran huipulla kävimme maisemia ihailemassa ja ne laittoi puuskuttamaan vajaan 80 kilometrin jälkeen. Kädet reisillä, koko kroppa töissä. Joissain kohdissa oli köysiä joista sai ottaa käsillä tukea. Nousu ja lasku toisen perään. Juoksin aina kun mahdollista, eli vaarojen päällä. Laskut meni askareshyssyä, juoksuksi ei sitä voi sanoa. Maisemia ei näkynyt, kun koko matkan kestänyt sade jatkui edelleen. Jossain kohdassa se kai oli hetkeksi lakannut, mutta mä en sitä ollut huomannut. Vaatteet olivat ihan märät, kuivia hanskojakaan en ollut vaihtanut. Vaarojen päällä käynyt tuuli oli todella kylmä, pysähtyä ei tehnyt mieli. Mutta mikä ilo sisällä kupli, kun matka eteni, kilometrit vähenivät ja seuraava edessä kohoava nousu tuli kiivettyä ylös. Kaksi naista oli kannustamassa viimeisen nousun juurella. Tieto, että tämä on viimeinen, oli jotain niin ihanaa, vaikka tuo viimeinen ei antanut yhtään armoa. Meitä oli siinä useampi repimässä itsestä viimeisiä askeleita. Aivan nauratti kun huojuimme ja horjahtelimme toisiimme. Viimeisen nousun jälkeen pääsi vielä viimeiseen laskuun ja sen laitoin juoksuksi. Musiikki ja kuulutus pauhasi alhaalta Rukalta ja mikä fiilis juosta punaista mattoa pitkin maaliin.

Maalissa! (kuva; Tuomo)

Olo oli aivan loppu, en olisi yhtään jaksanut pitempään. Nopeasti ensi fiilikset Tuomon kanssa, joka odotteli veljeään maaliin. Sitten hoipertelin alas parkkihalliin hakemaan varustepussejani. Istuin piiiitkän tovin hallin lattialla. Kiskoin märät paidat ja hanskat pois, kuiva fleece päälle. Harmikseni toinen kuiva hanska oli pudonnut jonnekin matkan varrelle, joten kuivaa en saanut sormille kuin yhden hanskan verran. Hiukan huimasi ja tärisytti. Kävin syömässä melko mausteisen kasviskeiton, heitin parit viestit että elossa ollaan ja lähdin taapertamaan mäkeä alas kämpille. Aika tuskaisen näköistä se varmasti oli. Kämpillä heti kaikki vaatteet pois, kenkien suihkutus ja monen monta minuuttia seisoin kuuman suihkun alla. Juoksun jälkeen tuli todella kylmä! Pari kerrosta vaatetta päälle, pepsiä ja sipsiä viereen ja peiton alle.

Miehet olivat kalassa ja nopeiden aika-arvioiden mukaan laskimme, että ehtisimme ottamaan Niinan 34 kilometrin matkalta maaliin vastaan. Mutta mä en suostunut lähteä kävelemään taas mäkeen, joten sovittiin että tulevat mut hakemaan kämpiltä autolla. Ehdimme juuri sopivasti maalialueelle että näin Sarin maaliintulon ja pian tuli Niinakin. Niina on niin monet kerrat ollut mua vastassa, joten oli ihana tällä kertaa vaihtaa rooleja. Huippu suorituksella ja fiiliksellä sieltä tultiin ja kuulemma olisi vielä voinut jatkaa samanlaista alamäkeä kilometri tolkulla eteenpäin.

Mun lopullinen aika oli 10:16:13 ja sijoitus naisten sarjassa 4. 😊
Olen todella tyytyväinen. Tavoite oli juosta alle 12 tuntia, varovaisesti lähemmäs 11 tuntia. Tavoite oli myös päästä 10 sakkiin, varovaisesti 5 sakkiin. Kaikki tavoitteet täyttyivät tällä kertaa! Tuolla ajalla olisi viime vuonna voittanut, tänä vuonna voittaja pinkoi mua vajaa 40 minuuttia kovempaa. Etukäteen reittiä kuvailtiin ennätys nopeaksi ja ennätyksiä tehtiinkin. Keli ei mielestäni ollut sateen aiheuttaman liukkauden vuoksi nopea, mutta reitille talven aikana levitetyt pitkät sorapätkät nopeutti matkan tekoa huomattavasti. Viime vuoden lämmin keli asetti haasteen nesteytykselle, mutta tänä vuonna kylmyys saattoi myös tehdä tepposet. Porukkaa oli todella paljon ja ikävää oli, se että jotkut joutuivat jonottamaan riippusilloille pääsyä useita minuutteja, jopa puoli tuntia. Siinä seisoskellessa tulee äkkiä kylmä ja aika tuhraantuu ihan hirveästi. Itse en joutunut jonottelemaan, mutta ei se kaukana olisi ollut jos 55 kilometrin juoksijat olisivat ehtineet lähteä edelle. Vastaisuudessa osallistuja määrää voisi muutamalla sadalla pudottaa, tai porrastaa lähtöjä vielä radikaalimmin. Tapahtuman elämyksellisyyttä se ei pois veisi, mutta mahdollistaisi kaikille oman suorituksen.

Minä ja Niina muistomitalien kanssa.

Eilen ajettiin Rukalta kotiin. Matkalla maistui pitsa ja nyt uppoaa taas salmiakki ja pähkinätkin. Nukuin viime yön omassa sängyssä hyvin. Kroppa on vielä melko kipeä, että portaissa on hankala liikkua ja sohvalta ylös nousta. Mieli on kuitenkin taas vahvempi ja puolentoista kuukauden päästä startataan 105 kilometrin viivalla. Sitä ennen toki vielä suunnistetaan ja yksi Multisport kisakin taistellaan.

Olihan taas reissu mitä muistella!
Iso kiitos kaikille hengessä mukana juosseille, kaikista niistä tsempeistä ja onnitteluista! Ihania kohtaamisia poluilla, somessa ja arjessa!
Ja kiitos taas retkikuntamme Niina, Harri ja Tero 💓

~Eija~

Retkikunta Rukalla

Terveiset Rukalta!

On tämä vaan niin ihana paikka. Eilen illalla ajelimme näihin maisemiin ja kyllähän täällä kelpaa. Ruka retkikuntaamme kuuluu mieheni lisäksi ystäväni Niina ja hänen miehensä. Meillä naisilla on suunnitelmissa juosta Karhunkierroksen polkujuoksu bileissä ja miehet käyttävät tuon juoksentelu ajan kalastelemalla. Hyvä diili!

Tänään kuitenkin retkeilimme koko porukalla. Aamusta lähdimme ensin valloittamaan Valtavaaraa. 

Karhunkierroksella.

Niin kaunista!

 Valtavaara on Pohjois-Pohjanmaan korkein vaara, 492 metriä korkea. Nuts Karhunkierroksella kaikki matkat kulkevat tuon vaaran yli, mutta nyt oli mukava käydä siellä fiilistelemässä ja kuvaamassa ilman kiirettä. Reittimerkit olivat luonnollisesti jo paikoillaan. Ai että sitä fiilistä mitä nuo merkit saavat aikaan! 

Valtavaaran huipulla 

 Polut ja pitkospuut olivat kuivia, nousut olivat niin jyrkkiä kuin muistinkin ja maisemat sanoinkuvaamattomia. Niin kaunista!

 Niinan kanssa käytiin kannustamassa 166 kilometrin juoksijat matkaan. On se hurja matka, aivan käsittämätön, joten hattua nostan jokaiselle. 

166km lähtö

 Miesten laittaman ruuan jälkeen lähdimme Pikku Karhunkierrokselle Juumaan, josta Niinan 34 kilometrin matka huomenna iltapäivällä alkaa. Satuimme sopivasti näkemään 166 kilsan matkalaisia. Kevyttä askelta ja pääosin hyvällä fiiliksellä juoksijat olivat matkassa. 

Pieni Karhunkierros 

Niinan kanssa maisemassa .

 Retkeilyn jälkeen noudimme numerolappomme varustetarkastuksen kautta. Tänä vuonna tarkistettiin avaruuslakana ja elastinen tukiside. Löytyi, kuten löytyivät myös juomapullot, energiaa, pilli, 10000 vesipilaria täyttävä takki, hanskat ja kuppi. 

Kämpillä sujautin dropbagiin vaihtopaidan ja -sukat, kuivat hanskat ja lisää syötävää. Tämän pussin sisältöön pääsen käsiksi Oulangassa, kun takana on vajaa 30 kilometriä. Pussin vein varustekuljetukseen.

Varusteet kasassa.

Niinan kanssa pulahdimme kämppämme viereisessä lammessa iltauinnilla ja nyt vielä ruokaa alas. Aamulla mulla on herätys ennen viittä ja bussikuljetus Hautajärvelle lähtee täältä Rukalta klo.05.45. Sitten klo.07 se 83 kilometrin matka alkaa, viime ennusteiden mukaan vesisateessa. 

Fiilis on hyvä, terve olen ja valtavan malttamaton lähtemään jo liikkeelle. 

Niin etuoikeutettu olo olla täälä mukana! 

-Eija-

Partiokisa keskiviikko illassa

Lomaviikko on mennyt toteen, sillä tekemistä on ollut niin paljon etten olisi töissä edes ehtinyt käydä. Torstai aamulla lähdemme aikuis porukalla kohti Rukaa ja keskittyminen polku-ultralle voi todenteolla alkaa, mutta alku viikko on pitänyt hoitaa muita asioita reissun alta pois. Ylistaron Kilpa-Veljet järjestää suunnistuksen aluemestaruus keskimatkat sunnuntaina ja mun hommana on ollut järjestää notkuva palkintopöytä. Palkinnot on nyt järjestyksessä ja valmiina kisakeskukseen toimitettavaksi. Kuljetuksen hoitaa vanhempani kun samalla vievät tytöt kisaamaan. Me ollaan silloin jo kotimatkalla, mutta ei aivan ehditä kisan ajaksi paikalle. 

Nyt kun palkinnot oli ok ja vähän pakkailujakin sain tehdyksi, oli sopiva piipahtaa keskiviikko illan iloksi Kauhajoella sillä siellä oli suunnistuksen am-partio kisat. Nämä ovat yksi hauskimmista kisoista. Kertauksena lyhyesti, että yhdessä partiossa on kolme jäsentä ja metsään lähdetään yhdessä. K-rastilla jaetaan kartalle merkityt rastit niin, että kaikki rastit tulee haetuksi. Lopulta kaikki kokoontuu kokoontumisrastille ja siitä jatketaan yhteisten rastien kautta maaliin. 

YKV:n porukkaa

Meitä oli YKV:stä taas iso porukka matkassa ja lapsista useampi oli ensikertalainen. Myös meidän 9 vuotias neiti oli ensimmäistä kertaa. Mua jännitti neidin puolesta valtavasti, sillä neiti ei ole montaa kertaa mennyt vielä ilman siimaa yksin. Omasta ensimmäisestä partiosta muistan sen, että menin kaverin kanssa kahdestaan rasteja hakien. Ikääni en muista. Parhaamme mukaan nyt ohjeistimme tyttöjä ja sitten ei voi kuin antaa heidän mennä.

Me lähdimme 15 minuuttia tyttöjen perään ja pian jo K-rastilla näin tytöt yhdessä porukassa. Mun partiosta Päivi ja Essi alkoivat jakamaan rasteja ja mä opastin tyttöjä. Anteeksi naiset kun en oikein pystynyt keskittymään meidän suoritukseen. Mä lähdin hakemaan kartan itäisimpiä rasteja, melko pahan näköisestä rinteestä. Sinne sai juosta rallatella hyvä tovi. Yhtä rastia menin oikealta ohi, mutta muut löytyivät sopivasti. Kokoontumisrastilla olinkin sitten monta minuuttia ennen Essiä ja Päiviä. Tässä kohdassa aina tulee jossiteltua, että mä olisin sittenkin ehtinyt hakea tuon tai tuon. No siinä odottelin naisia hyttysten syöttinä ja onnekseni näin että tytöt pääsivät lähtemään viimeisille yhteisille rasteille. Kovasti heillä oli hankaluuksia ollut, mutta kaikki rastit olivat hakeneet ja toisensa löytäneet kokoontumisrastilta. Lopulta tytöt nappasivat pronssia ja meidän neiti oli niin onnellinen - ja niin olin minäkin 😍 Kotona on usein tullut sanomista, kun mä kannan mitaleita kotiin, mutta tytöt eivät ole saaneet. Toki ovat vielä niin nuoria, ettei heidän sarjoissa vielä am-mitaleita jaetakaan. Mutta tämä oli oikein hyvä juttu.

Palkintojen jaossa.

Päivi, Essi ja mä saimme lopulta myös pronssia. Oltiin siis pääsarjassa, kun Essin ikä ei vielä riittänyt nuorimpiin ikänaisiin, mutta näin pääsi kaikki halukkaat kuitenkin osallistumaan. Kiitos teille naiset ja anteeksi kun en aivan pystynyt tällä kertaa keskittymään. Loppu tulos kuitenkin hyvä, eikä kauas jääty edellisistä.

Iso ja pikkuisempi pronssi kotiin :)

Nyt pitäisi jo mennä nukkumaan, sillä aamulla on aikainen ylösnousu, loput kamat kasaan ja pitkä ajomatka Rukalle. Saattaa alkaa jännittämään...

~Eija~

Huikea SM-kisaviikonloppu

Viime viikonloppuna emittag sai vilkkua tiuhaan tahtiin kun viiletin sen kanssa menemään molempina päivinä. Sen verran napakkaa aikataulua ollut, että iltaisin on taas ollut aivan kuoleman väsynyt ja blogin kirjoittaminen on siirtynyt. Nytkin jo väsy painaa, mutta yritetään saada aivan mahtavan viikonlopun kokemukset jonkinlaisiksi sanoiksi tänne bittiavaruuteen.

Emittag ranteessa ja mallirasti kisakeskuksessa.

SM-pyöräsuunnistus viesti

Lauantaina aamulla klo.07.15 lopetin kahden peräkkäisen yövuoron valvomisen. Olisin voinut hyppiä kevyesti ilosta kotiin päin lähtiessä, sillä mulla alkoi viikon loma, mutta painoinkin kaasua silmät sirrillä, että ehdin mahdollisimman nopeasti nukkumaan. Ehdinkin nukkua kolmisen tuntia ja sitten aamupalalle. Onnekseni pyöräsuunnistuksen suomenmestaruus viestit oli laitettu alkamaan vasta puolen päivän jälkeen ja meidät nuorimmat ikänaiset ihan viimeisessä lähtöryhmässä. Aamupäivä lähtö olisi tarkoittanut kisa starttia suoraan valvotun yön jälkeen. Toinen merkittävä seikka oli se, että kisat oli meiltä vain 10 minuutin ajomatkan päässä. Eipä oikeastaan lähempänä voisi ollakaan.

Eikä tämä osallistuminen pyöräsuunnistuksen sm-kisoihin ihan simppeliä mulle ole muutenkaan, sillä pyörän hallinta maastossa ei ole mun vahvuus. Eikä kisakokemuksia ole vielä kuin nippa nappa toisen käden sormille. Tykkään kuitenkin lajista valtavasti ja haluan kehittyä siinä. Ja ehkäpä siksi kevättalvella Marja kysyikin mua pariksi viestiin. Olin heti valmis, kun Marja samalla siirtyi edustamaan seuraamme Ylistaron Kilpa-Veljiä. 

Vaihtoon menossa.

Tässä viestissä ikämme riitti nuorempiin ikänaisiin, eli D80 sarjaan. Meidän sarjassa oli neljä osuutta, eli molemmille kaksi. Marja kokeneempana pyöräsuunnistajana sai aloitusosuuden ja mä pääsisin sitten toiselle osuudelle väljemmillä urilla. Olin jo etukäteen kuullut, että kartan väritys on melko tumma ja rasteja ja rastiviivoja on siitä haastavaa nähdä. Ratoja kehuttiin nopeiksi, mutta haastaviksi. Jännitti etukäteen todella paljon. Hyväksytty suoritus, niin meillä olisi mitali mahdollisuudet. 

Vasemmalle vaihtoon ja oikealle maaliin.

Marja toi viestiä varmalla suorituksella, kakkos sijalla. Mulla ei ollut oikein tietoa tai tuntemusta kilpakumppaneista, eikä kilpailunumeroitakaan pyörän edestä oikein nähnyt, joten oli helppo lähteä suunnistamaan vain omaa suoritusta. Homma lähti ihan mukavasti liikkeelle. Poljettiin Seinäjoen Törnävän saaren kuvan kauniissa miljöössä pitkin poikin nurmikoita ja hiekkapolkuja. Koukattiin Törnävän sairaalan puolelle ja puskettiin läpi muutaman pusikon. Välillä vilkaisin renkaita, etteivät vaan puhkeaisi terävissä kivikoissa tai juurakoissa, sillä rengasta en vaihtaa osaisi. Sallitut tien ylitykset katsoin tarkasti ja selvät pitkät polku ja tie pätkät poljin niin reippaasti kuin pystyin. Pari huonoa reitin valintaa, mutta aivan kelpo suoritus. Olin nostanut meidät kärkeen.

Leimantarkistuksesta hyväksytysti läpi.

Oli todella lämmin ja juotavaa sai kiskoa odotellessa Marjaa kolmannelta osuudelta vaihtoon. Tässä vaiheessa en tiennyt sarjamme tilannetta mitenkään, mutta kun pääsin ankkuriosuudelle ja nappaamaan karttani telineestä, näin että muiden joukkueiden kartat olivat vielä telineessä. Kärjessä siis mentiin. Tuo ajatus tarkoituksella sivuun ja keskittyminen suoritukseen. Tämä toinen veto menikin sujuvammin ja nautin jokaisesta polkaisusta, vaikka yksi tyhmä väärälle polulle ajautuminen tulikin. Maaliin tullessa Marja oli vastassa ja lähes varma tieto siitä että me voitettiin!

Lopullisia tuloksia ja palkintojen jakoa sai odottaa kauan. Mutta kyllä me ne kultaiset SM-mitalit lopulta kaulaamme saimme. Marjalle se oli jo ties kuinka mones, mutta mulle se oli ihka ensimmäinen SM-mitali 😄 En osaa sanoin kuvailla kuinka paljon tämä mulle merkitsee. Olen valtavan iloinen!

Voittajien on helppo hymyillä :)

Kiitos Marjalle!

Tällainen kokematon oppii konkarilta vaikka ja mitä!

Mun ensimmäinen SM-mitali!

SM-sprintti viesti

Sunnuntai aamulla piraji herätyskello ennen puolta kuutta. Olin nukkunut kuin tukki ja vieläkin olisi nukuttanut. Ylös kuitenkin ja aamupalalle. Tuttu tärisyttävä jännitys taas kropassa pakkailin loput tavarat suunnistusreppuuni ja lähdin kävellen ison tien varteen kyytiin noukittavaksi. Nyt oli edessä kisareissu Raumalle, vaikka lähempänä Seinäjoella olisi ollut SM-pyöräsuunnistuksen henkilökohtainen keskimatka. Olin kuitenkin jo aikaisemmin keväällä tehnyt päätöksen mahdollisuuksien mukaan osallistua ykkös vaihtoehtona SM-sprintti viestiin ja toisena olisi ollut nuo pysu-kisat. Sprintti viestiin koottiin joukkueet aluettain, eli Etelä-Pohjanmaalta koottiin seurojen yhteinen. Sinne oli haku ja näyttökisat. Mä pääsin 40-sarjaan, jossa osuudet olivat nainen-mies-mies. Kuitenkin pari päivää ennen kisaa, tuli tieto että meidän ankkuri onkin estynyt lähtemästä. Mua harmitti ihan vietävästi, sillä enää en voisi osallistua pysu kisoihinkaan. SM-kisoihin kun on tarkka viimeinen ilmoittautumispäivä ja siitä ei lipsuta, ei ole jälki-ilmoittautumis mahdollisuutta. No lopulta varamies löytyi. Hieno homma!

Kaikkien viimeinen rasti Rauman kadulla.

Etelä-Pohjanmaalta oli neljä joukkuetta matkassa. Ja materiaalia ja potentiaalia olisi vielä paremminkin, jos tiedotus toimisi paremmin. Iskukykyä löytyisi, jos vaan halukkuutta osallistua löytyisi. Toki tämä SM-kisa järjestettiin vasta toisen kerran ja viime vuodesta ohjeita oli muutettu. Saa nähdä mitä muutoksia ensi vuosi tuo tullessaan. Toivottavasti ainakin se huomioidaan, ettei suunnistuslajien sm-kisat osu päällekkäin, sillä en usko että olen ainut joka haluaisi osallistua molempiin.

Etelä-Pohjanmaan komiaa joukkoa!

Meitä oli kuitenkin hieno joukko matkassa ja mäkin pääsin ihan kyytiläisenä Kauhavalaisten mukana. Oltiin perillä ajoissa ja meidät suljettiin karanteeni alueelle, josta ei saanut poistua kuin vasta omalle osuudelleen eikä kännykkää saanut ensimmäisen lähdön jälkeen enää käyttää. Ensimmäisessä lähdössä oli yli 55 vuotiaat, sitten me yli 40 vuotiaat, seuraavaksi nuoret ja viimeisenä pääsarjat. Oli mukava oman suorituksen jälkeen päästä seuraamaan vielä toisten pinkomista pitkin Rauman vanhan kaupungin kujilla.

Mua jännitti jälleen aivan hirveästi. Aurinko porotti lähtöviivalla suoraan kasvoille. Kartat jaettiin käteen alaspäin minuutti ennen lähtöä. Polvet tutisi ja käsien tärinää rauhoitin puristamalla karttaa. Mielessä kävi ajatus, että miksi ihmeessä laitan itseni tällaiseen tilanteeseen. Jännitys oli aivan kamalaa, mutta onneksi lähtölaukaus tuli ajallaan ja kartan sai kääntää ja lähteä liikkeelle. Siinä menee hetki että löytää kartalta lähtöpaikan ja pääsee suunnittelemaan reittiä ensimmäiselle rastille. Ja sitten sitä lähtee pinkomaan sen minkä jaloistaan pääsee. Se kaikki tärisevä ja lamaannuttavalta tuntuva jännitys laukeaa saman tien kun pääsee liikkeelle.

Ote sprinttikartasta.

Kaksi ensimmäistä rastia oli pientä hapuilua ja jälkikäteen karttaa katsoessa olisi voinut tehdä paremmatkin reitinvalinnat. Naisia tuli sikin sokin ja sieltä täältä rasteille. Kolmas ja neljäs rastiväli menivät jo paremmin ja sen jälkeen homma alkoi rullaamaan. Keskityin vain suunnistamiseen ja juoksu kulki mahtavasti. Naisia oli edelleen ympärillä, mutta nyt mentiin selvästi suoraviivaisemmin eteenpäin. Lähestyin toiseksi viimeistä rastia ja näin kameramiehen kuvaavan vauhdissa edessä, noin 10 metrin päässä juoksevaa naista. Siinä kohdassa tajusin että siinä menee kärki ja mä tulen toisena. Ihan takana tiesin tulevan ainakin kaksi naista, jotka olin ohittanut pari rastia aikaisemmin. Taakse ei kuitenkaan tullut mieleenkään vilkuilla. Viimeiselle rastille suunnistin ehkä hiukan huonolla reitinvalinnalla, mutta takana olevat pysyivät takana ja mä todella tulin toisena vaihtoon 😁 Kärjessä tullut ja minä pääsimme kuuluttajan haastatteluun, joka oli mun elämäni ensimmäinen kerta tämmöiseen haastatteluun. Olin todella otettu ja aivan hirmu tyytyväinen suoritukseeni. Taakse jäi todella hyviä suunnistajia! Meinasi ihan itkettää, mutta hymyilin vaan.

Vanhan Rauman kapeita katuja.

Tiedän, että oma juoksukunto on ihan kelvollinen tällä hetkellä ja ei ole ensimmäinen kerta kun tykitän suht kärkivauhtia, mutta on se vaan hienoa onnistua tällaisessa kisassa. Itselle niin merkityksellistä ja ikimuistoista. 

Juha-Matti pinkoi toisen osuuden mahtavasti tuoden viestiä sijalla kolme. Ainekset joukkueen menestykseen olivat olemassa, mutta vara-ankkurimme ei jo ennakkotietojen mukaankaan ollut ihan sprinttikunnossa. Lopullinen sija oli jaettu 14. Kuitenkin hyväksytty suoritus, mikä oli aivan ykköstavoite 👍

Näkymä terassilta maalisuoralle.

Hieno kisa Suomen huippusuunnistajien seurassa. Kaunis Rauma kujineen ja mukulakivineen. Ikimuistoisia henkilökohtaisia kokemuksia, joita on mukava muistella ja tuntea edelleen se karmaiseva jännitys, joka siivitti hyvään suoritukseen. Niin onnellinen tästä mahdollisuudesta osallistua tällaiseen!

Ihanan kauniit ja kamalat mukulakivet.

Sunnuntaina illalla huokaisin syvään helpotuksesta. Melko tiukka, väsyttävä ja jännittävä viikko oli takana. Edessä toki heti seuraava viikko uusine haasteineen ja jännityksineen, mutta mennään nyt vain päivä kerrallaan ja mutustellaan mitä on tullut koettua.

~Eija~

Antin maastomaratonilla

Se on kaikki mahdollinen tässä elämän tilanteessa tehty talven ja kevään aikana mitä pystyy ja kahden viikon päästä edessä on jälleen elämäni tähän mennessä pisin juoksu. Nuts Karhunkierros polkujuoksutapahtuma juhlitaan toukokuun viimeisenä viikonloppuna Rukalla ja mulla on lippu 83 kilometrin matkalle. Usein sitä luettelee niitä asioita mitä jäi tekemättä tai mitä olisi pitänyt tehdä enemmän tai paremmin, kuten niitä mäkinousuja, mutta jospa nyt yrittäisi ajatella toisin. Oon juossut läpi talven hyviä kilometrejä lumessa, jäällä, kurassa ja kuivalla maalla. Voimatreenejä oon tehnyt kuntosalilla, kotona ja ryhmäohjauksissa. Kehonhuoltoa en kokonaan ole laiminlyönyt. Olen yrittänyt syödä ja juoda järkevästi. Oon oppinut tuntemaan kroppani aika hyvin ja tiedän että pystyn taivaltamaan monta tuntia lisäenergiana suklaata, pähkinöitä ja salmiakkia, sekä voimakkaalla sisäisellä sisullani. Tunnen, että olen paremmassa kestävyyskunnossa kuin viime vuonna ja se tunne on ihana, vaikka nöyränä suhtaudun kaikkea sitä kohtaan mitä matkalla voikaan tapahtua. 

Eilen oli viimeinen kovempi pitkä juoksu ennen Karhunkierroksen ultraa. Nimittäin bongasin pienen juoksutapahtuman Kauhajoella, Antin maastomaraton. Matkavaihtoehtoina oli 12.5km, 21.5km ja 43km sekä lasten 3km. Tuo puolimaraton tuntui sopivalta tähän väliin. Se ei olisi liian kuluttava, mutta kuitenkin tarpeeksi pitkä. Tavoitevauhtina olisi oma reipas.

Reittikartta

Kauhajoelle oli lähdössä myös Maarika ja Susanna, joten heitimme reppumme samaan autoon ja reilun tunnin ajomatka taittui höpötellessä kaikkea juoksemisesta ja elämästä. Myös Susanna oli menossa puolikkaalle ja Maarika lyhyemmälle matkalle. Muurahaisen luontomatkailukeskuksessa, joka toimi kisakeskuksena, haettiin nimikoidut numerolaput ja sitten ei kun odottelemaan lämmitellessä lähtöä. Paikalla oli mukavasti porukkaa, reilusti yli toista sataa.

Kuva maastosta järjestäjien face-sivuilta

Heti lähdöstä lähdin omaa tavoitevauhtiani, alle 5min/km-vauhtia. Polku oli helppoa tasaista, paikoin pehmeää, ei mainittavasti juurakoita tai kiviä. Kolme miestä loikki edellä kovaa kyytiä ja mä jäin heidän ja muun porukan väliin juoksemaan omassa yksinäisyydessäni. Tykkäsin juosta yksin, omaa vauhtiani. Yksin juostessa näkee hyvin eteen, eikä kukaan painosta takana. Nousu Lauhanvuoren päälle hidasti hetkellisesti vauhtia, mutta sieltä alastulo kiihdytti vauhdin reippaaksi. Siinä kovassa vauhdissa olin juosta reittimerkkien ohi, mutta muutaman harha-askeleen jälkeen huomasin että väärä polku. 

Kuva Spitaalijrveltä järjestäjien face-sivuilta

Spitaalijärvellä vastaan osui viileä tuuli. Tuli hetkellisesti ikävä hanskoja, sillä sormiin oli kylmä ja ne olivat turvoksissa. Muuten kropassa oli todella hyvä olo ja vauhtia oli helppo pitää yllä. Juomapisteitä oli puoliskan varrella jopa viisi ja juoksin kaikki ohi nauttimatta tarjoilusta. En koe tarvitsevani tankkausta näin "lyhyellä" matkalla ja eilis päivän kelissä. Lämpöasteita oli jonkin verran päälle 10 ja hetkellisesti pientä tihkusadetta tuli kasvoille.

Maalissa.

Maalissa olin aikaan 1:41 ja olen aikaan erittäin tyytyväinen. Edellä juosseet miehet olivat lyhyemmällä matkalla, joten mä olin puoliskalta ensimmäisenä maalissa. Kaikki osallistujat saivat palkinnoksi muovisen matkakuksan (tätä tarvitsen ultramatkoille 👍) ja makkaratikun. Lisäksi mä sain saunatyynyn ja arvontapalkintoja t-paidan. Yhtä juoksukokemusta rikkaampana ja syli täynnä tavaraa palattiin kotiin.

Kuksa ja makkaratikku

Nyt seuraavat kaksi viikkoa treenit ovat kevyitä, kropan hyvää tuntemusta ylläpitäviä. Arkiliikuntaa, kehonhuoltoa ja toivottavasti hyviä unia. Ennen ultra starttia on ens viikonloppuna vielä kaksi kovempaa kisastarttia, mutta ne ovat lyhyitä matkoja ja ovat hyvää kropan ärsykkeiden virittelyä. Rukalla sitten mennään rauhallisesti, nauttien maisemista ja eväistä. Se on jälleen matka itseensä ja omaan kestävyyteen niin fyysisesti kuin henkisesti. Nyt pitää vain pysyä nämä pari viimeistä viikkoa terveenä ja ehjänä.

Kevät on ihanaa!

Ihanaa kevättä ja Äitienpäivää tänään kaikille!

~Eija~

Lumirasteilla toukokuussa

Tuli sitten takatalvi! Muutaman senttimetrin verran otti kevät taka-askeleita. Kylmä tuuli puhalsi jo viikolla idästä ja pohjoisesta ja toppakintaille ja kalsareille löytyi taas käyttöä. Siitepöly ja kuivasta maasta johtunut pöly sentään talttui tällä tempauksella...hetkeksi. Auto nyt ainakin on taas ihan kurassa ja lasten tramppa märkä, joten ulkona ei kuulemma taaskaan ole mitään tekemistä. 

Mä kyllä keksin ulkotouhuja eikä tämä luminen toukokuu ole yhtään tavatonta. Erityisesti kun Lapualla järjestetään keväällä suunnistuskisat, on lumi kuulunut kuvioihin edellisinäkin vuosina. Lauantai aamulla kaivoin viime syksynä varastoidut suunnistuskengät kaapista, laitoin ne suihkun alle heräilemään ja vedin jalkoihini Sealzkins-sukat. Kuivilla koppuraisilla kengillä ei kannata lähteä suunnistamaan, vaan märkinä ne oleentuu paremmin jalkoihin ja välttää inhottavat hiertymät. Asianmukaisilla sukilla saa jalat pysymään kuivina. Päälle oli vedettävä hiukan paksumpi poolopaita ja suunnistushousujen alle pitkät kalsarit. Mittari näytti piirun verran yli nolla astetta, joten hanskatkin olisi ollut hyvä olla matkassa. Lapualle meiltä hurauttaa parissa kymmenessä minuutissa ja suunnistuksen kevätkansallisten tunnelma lumisateineen ja viileine tuulineen oli taattu.

Kärsineet suunnistuskengät hangella.

Lauantaina oli lyhyet matkat. Naisten 40 vuotiaiden sarjassa se tarkoitti hieman yli 3 kilometriä. Lähdössä sormia paleli, eikä peukalot lämmennyt matkalla ollenkaan, kun peukalokompassi ja emit-kortti puristivat vähäisenkin verenkierron sormissa minimiin. Viileä ilma piti kuvainnollisesti pään sopivan viileänä ja keskityin vauhdin sijaan suunnistamiseen. Metsäsuunnistamaan en ollut ennen kisaa ehtinyt, jos ei rastireittiä suunnistuskoulussa lasketa. Toki en epäillyt etteikö juttu mielensopukoista palaisi, mutta rutinoitunutta ei homma tosiaankaan ollut.

Mutta hommahan lähti ihan hyvin luistamaan. Ensimmäisen ja toisen rastin heti kohdalle osuminen rentoutti menoa ja samalla tyylillä napsin loputkin rastit. Aika suoraviivaisesti etenin rastilta rastille eikä kummempia kaartoja tai pyörähdyksiä tullut. Oli mukavaa menoa ja vauhti ei silti ollut tapissa. Suorituksella sain sarjani kärkisijan, toki vain puolen minuutin erolla.

Lauantain rata.

Vaikka sunnuntaina ulkolämpömittari näytti jo lähemmäs 5 astetta, sai silloinkin pukea kolme takkia päällekkäin ja varata kisapaikalle lämmintä juotavaa termariin. Kisakeskuksena toimi sama paikka kuin lauantaina, mutta nyt matkana oli lyhennetyt pitkät matkat. Mun sarjassa se tarkoitti tällä kertaa 4,5 kilometriä. Lauantaina lähdimme kaikista osallistujista ihan viimeisinä ja metsä oli täynnä ristiin rastiin uria lumessa. Sunnuntaina pääsimme metsään puolessa välissä porukkaa ja yön aikana sulanut lumi hävitti myös mahdolliset urat. Keli oli huomattavasti mukavampi, vaikka edelleen melko kylmä. Hanskat olisi ollut kova sana mutta sunnuntaina sentään kaikki sormet ehtivät lämmetä suunnistamisen aikana.

Rata oli melko saman tyylinen kuin edellisenä päivänä. Kuitenkin menin tekemään vähän turhankin pitkiä polku kiertoja, vaikka suoraan metsän läpi olisi ollut nopeampaa. Myös kolmelle rastille tuli pientä virhettä, ei kovin pahaa, mutta kun kaikki virheet laskee yhteen, saa niistä pari hukkaan heitettyä minuuttia helposti. Vauhti pysyi jälleen maltillisena, loppukiriä lukuunottamatta. Ajattelin pistää loppusuoralla hiukan vauhtia, jos sattuisi lopputulokset olemaan sekunneista kiinni.

Kolme takkia päälleikkäin toukokuussa.

No ei ne ollut sekunneista kiinni, sillä lopulta viikonlopun kisojen kokonaistuloksissa jäin toiseksi puoli minuuttia voittajalle hävinneenä. Sunnuntai päivän virheet siis kostautuivat, vaikka niistäpä juuri oppii. Saamani palkinto oli kuitenkin mieluinen, sillä sain Lapuan Kankurien pyyheliinan. Oli aivan ihanan tuntuinen.

Palkinnoksi pyyheliina.

Viikonlopun kisoilla kuittasin 40 kisan juhlavuoteni 13. ja 14. kisat.

Sen verran kiirettä pitänyt viikonloppuna ja sen jälkeen, että vasta nyt tiistaina sain tämän postauksen ulos. Kroppa on ollut hiukan sekaisin huhtikuun lopussa olleen puolimaraton juoksusta, eikä sitä seuranneet uudet kisat, yövuorot ja pieni stressi ole auttaneet. Monena päivänä ruokahalu on ollut poissa ja uni huonoa. Nyt vointi on jo parempi, mutta ruokaa pitäisi saada alas vielä enemmän ja ehtiä nukkua kunnolla. Luonteelleni ei vaan oikein sovi kauaa olla paikoillaan. Tulevaa viikonloppua varten taas yritän kerätä energiaa, sillä seuraava startti odottaa...

~Eija~