Korona-arkea

Kaikkien ohjattujen harrastusten mentyä tauolle, ajattelin ensin että nythän on vaikka kuinka paljon aikaa tehdä vaikka mitä. Ehdittiin käydä kirjastossa lainaamassa vino pino kirjoja, joita on kuitenkin ehditty tai jaksettu lukea kovin vähän. Klikkailin ja kiinnostuin somessa erilaisista ohjatuista live jumpista, mutta vain pari kertaa olen jotain ehtinyt tehdä. Mieheni lomautus ilmoituksen tultua, innostuin että vihdoin saamme kotimme sisäpintaremonttia nytkäytettyä eteenpäin, mutta maalipurkin maalipurkkia ei ole esille ehditty nostaa. 

Mutta sentään kevään ikkunanpesu rumban jo aloitin, sillä suututti se sotku mikä kotimme on vallannut ja kirkas auringon paiste vielä vääntää puukkoa haavassa paljastamalla ihan hirveän likaiset ikkunat. Ostin kaupasta hiivaa ja vehnäjauhoja vinkkinä ja kyllä, yhtenä päivänä töistä vastatuulessa polkiessa kotona todella odotti tuoreen pullan tuoksu. Lasten kanssa tulee ulkoiltua normaalia paljon enemmän, sillä me pyritään pitämään liikuntatunteja joka päivä. 

Kotikoulua.

Kolme alakouluikäistä lasta kotiopetuksessa on rankkaa. Vaikka viesti koulusta on armollinen, on sitä vaikea antaa oman lapsensa mennä sieltä mistä aita on matalin. Itsellä ei ole taitoa eikä tietoa kuinka jotkin asiat tulisi opettaa, hyvä jos itsekään ymmärtää joitain asioita. Tiukkana kotikouluopettajana pelkään, että jotain ratkaisevaa jää lapsilta oppimatta ja siksi kaikki tehtävät vaadin tehtäväksi. Ja niitä tehtäviä ja läksyjä on yhteensä kolmella lapsella paljon. Niissä menee joka päivä normaalia lukujärjestystä pitempään. Samaan aikaan ei repeä auttamaan kolmea lasta.

Onnistumisiakin on, sillä nyt vihdoin osaamma palauttaa tehtäviä drivessä, kotityöt käsityötehtävinä ovat loistavia (sängyn petaaminen, roskien vieminen, tiskikoneen tyhjäys jne), koulusta päin kannustetaan ulkoilemaan paljon ja nyt tietää tasan tarkkaan mitä lapsilla on läksynä. Eipähän tule "läksyt tekemättä"-merkintöjä Wilmaan.

Onneksi saa juosta!

Kotona ei ole enää niitä hiljaisia hetkiä, mun arkivapaan aamupäiviä kun lapset ovat koulussa ja mies töissä. Jo näin lyhyessä ajassa hiljaisuutta kaipaan lasten koulun lisäksi eniten. Tarvitsen hiljaisuutta palautumiseen ja omien ajatusten kuulemiseen. Juoksulenkit ovat aina olleet sitä omaa aikaa ja nyt niiden merkitys korostuu entisestään. Nyt vaan lenkit painottuu aamujen sijaan iltaan. Onneksi valoa riittää iltaisin jo pidempään. Kevään kisojen peruuntuessa ajattelin sitten kerätä juoksukilometrejä, mutta harmikseni vasen jalka on alkanut oireilemaan rasituksesta. Joten pakko hiukan jarrutella ja edetä rauhallisemmin. 

NUTS Karhunkierros siirrettiin toukokuulta kesäkuulle. Meidän porukka siirsi osallistumiset ja kämpän varauksen sinne. Kyseessä oleva ajankohta on huono, mutta katsotaan. Epäilen suuresti, että tapahtumaa saadaan pidettyä tuonakaan ajankohtana. Silloin omalta kohdalta edessä on UTTF:n tavoittelun siirtyminen ensi vuodelle ja todennäköisesti tälle vuodelle lyhennän Ylläs-Pallaksen ja Kolin matkoja. Alun valtavan pettymyksen jälkeen olen nyt jo ihan ok asian kanssa. Nyt ei vaan jäädä paikalleen, vaan matka jatkuu.

#nallejahti

Uudenmaanlääni on eristetty muusta Suomesta koronaviruksen rajaamiseksi. Meillä Etelä-Pohjanmaalla vielä pääsee liikkumaan vapaasti lähikontakteja tietysti välttäen. Somesta nappasin ihanan #nallejahti tempauksen, jossa ikkunalle, mahdollisimman näkyvälle paikalle laitetaan nalleja luuraamaan ohikulkevien bongattavaksi. Meidän ikkunalta löytyy myös nallet. Tervetuloa vilkuttamaan!

Mukavaa viikonloppua kaikille, ulkoilkaa!

Ja pysytään terveinä!

~Eija~ 

Voihan korona

Elämme ihmeellisiä aikoja, kun korona-epidemia on sekoittanut ulkomaailman lisäksi myös Suomen. Parissa päivässä tilanne ryöpsähti käsiin, tai ainakin todella monet ihmiset saatiin paniikkiin, some-räjähti ja syyttävät sormet osoittelevat toisiin ja hakevat kuka ottaa vastuun. Isojen tapahtumien peruuntuminen oli joillakin toimialoilla kova paikka ja nyt kun THL:n suositukset koskevat myös pienempiä, rajana 500 osallistujan tapahtumia sekä harrastus- ja kilpatoimintaa, koskettaa se vielä suurempaa osaa ihmisiä, Liikunta-alalla moni yrittäjä, toimija ja seura on jo nyt tiukilla, saati kun asiakkaat jäävät pois ohjatuilta tunneilta tai kun liikuntapaikkoja suljetaan. Jopa suunnistuksen kuntorastien alkamista suunnistusliitto suosittelee siirrettävän myöhemmäksi. Kouluja ja päiväkoteja suljetaan, mutta onneksi ainakin meillä vielä lapset tänään pääsivät kouluun.

Jos, ja toivon todella, että näillä toimilla saadaan korona-virus rajattua, on tällä kaikella kuitenkin valtavat seuraamukset, jotka koskettavat tavalla tai toisella jokaista. Ajan kysymyshän tämä on ollut, että jotain maailman laajuista tapahtuu, mutta ehkä kaikki olettivat sen liittyvän paljon puhuttuun ilmastonmuutokseen. Korona ainakin sai aikaan päästöjen vähenemisen, aika näyttää mitä muuta.

Oma napaisena suruna on kevään kalenterin keikahtaminen. Vuorotyöläisenä ei ole selvää, että illat ja viikonloput saat vapaaksi, että pääset sinne ja tuonne, kuljetettua lapsia harrastuksiin ja järjestettyä erilaisia juttuja. Jo vuosia olen tehnyt tarkkaa suunnitelmaa perheen ja omien harrastusten pohjalta, kun olen työvuorosuunnitelmaa täyttänyt. Eräs kolleega vuosia sitten sanoi mulle, että työ on elämässä tärkein asia ja sitten tulee harrastukset. Tähän kyllä vastasin, että mulla tulee ensin perhe ja sen jälkeen harrastukset, vasta kolmantena tulee työ. Mä en halua elää pelkästään työni vuoksi, vaan tehdä enemmän sitä mistä nauttii.

Mun tämän vuoden isoin tavoite on UTTF (Ultra Trail Tour Finland). Nyt ensimmäinen ultrajuoksu NUTS Karhunkierros toukokuun lopulta on siirretty kaksi viikkoa eteenpäin. Kaksi viikkoa antaa lisää harjoittelu aikaa, mutta vähentää palautumisaikaa saman verran NUTS Ylläs-Pallakselle, joka on heinäkuun puolessa välissä. Matkat noissa ovat 166 ja 160 kilometriä. Ei siis mitään päiväretkiä, vaan reippaita yli vuorokauden retkiä. 

Toiseksi olin saanut lomani järjestettyä oikealle viikolle, sillä parilla vapaapäivällä ei Rukan reissu vaan onnistu. No nyt loma on sitten väärässä kohdassa. Ei ole helppoa lähteä siitä taas neuvottelemaan ja sitten jos kisa taas siirretään tai tulee muuta, on vaivannäkö ollut turhaa. Kämppä on vuokrattu alkuperäisen suunnitelman mukaan ja tietysti jo maksettukin. Helpoimpana vaihtoehtona lähdin nyt selvittelemään jos saisin varausta muutettua, sillä ilman asiallista tukikohtaa ei reissukaan onnistu. Katsotaan nyt.

Olen sanonut, että jos tänä vuonna UTTF ei multa onnistu syystä tai toisesta, yritän sitä sitten vielä ensi vuonna, mutta sen jälkeen on varmaan annettava olla. Jos tavoite ei onnistuisi, oletin sen johtuvan ainoastaan musta, mutta en koskaan osannut kuvitella, että syy voisi olla jokin maailman laajuinen epidemia. 

Pienet on yhden ihmiset murheet, onneksi. Enkä ole todellakaan ainut jolle tämä kolahti. Harmistunut ja vihainenkin saa olla, yksin ei tässä olla. Ei kai mikään tehty treeni ole hukkaan mennyt, ei yhden yhtä askelta ole turhaan otettu, mutta kyllä se turhauttaa ja surulliseksi tekee, kun nyt ainakin kevät meni ihan pipariksi ja kesänkin jutut ovat isolla kysymysmerkillä. Treenit jatkuu ja työt jatkuu.

Ainakin tänään maanantaina on vielä vapaata liikkua ulkona, joten menkää ulos raittiiseen ilmaan. Aurinko paistaa ja linnut laulavat kevättä. Juoksu tekee hyvää niin kropalle kuin mielelle. Tästä lukusuosituksena Scott Douglasin "Juoksu on parasta terapiaa". Sopii niin normaaliin arkeen kuin parhaillaan olevaan poikkeustilaankin. Kirja on julkaistu 2018 ja sen on suomentanut Saana Rusi vuonna 2019. 

Tsemppiä kaikille!

~Eija~

Juoksumuisteloita

Hetkeksi vielä hyppään pohjoisen maisemiin, jossa olin perheeni kanssa hiihtolomaviikkoa viettämässä viime viikolla. Pääteema viikolle oli hiihtely, mutta me ehdimme myös laskettelemaan Ylläksen rinteille. Ylläksen huipulle olen juossutkin...tai no lähes konttinut kahdesti polkujuoksukisoissa. Niin paljon muistoja, väsymystä, kipua ja sisukkuutta. Nuo maisemat silmänkantamattomiin on jotain niin kaunista. Kisoissa ei ehdi kuin vilkaista hetkellisesti maisemaa ja sitten pitää taas siirtää katse alas, ettei kompuroisi.

Ylläksen rinteellä.

Hiihtoretkellä kun piipahdimme Kotamajalla eväillä, en heti tajunnut olleeni täälä ennenkin. Vasta pari päivää myöhemmin Kukastunturille hiihdettyäni palaset loksahtivat paikoilleen ja tunnistin paikat. Viime kesän NUTS Ylläs-Pallas polkujuoksukisassa 105 kilometrin reitti kulki täälä. No tietysti! Näin talvella kaikki näyttää vain niin erilaiselta ja ihmisiä on ympärillä niin paljon. Kesällä sitä taittoi matkaa niin yksin ja niin omissa ajatuksissa.

Kotamajalta maisemia.

Nytkin hiihdin yksin Kukastunturille illan jo hämärtyessä. Kylmä viima iski vastaan.

Kesällä Kukastunturin nousussa mulla oli edelliseltä huollolta seurana kaksi saman matkan miesjuoksijaa. Muutamia sanoja vaihdettiin, mutta muuten edettiin hiljaisuudessa, askel kerrallaan. Huipulta näkyi jo Ylläs, jonne olimme menossa ennen koukkua kohti Äkäslompoloa ja maalia. Niin lähellä, mutta silti niin kaukana. Oikean jalan polvi oli todella kipeä ja tämän vuoksi alamäessä jäin miehistä. En vain pystynyt juosta kunnolla, vaan piti jarrutella. harmitti.

Kukastunturilla.

Kotamajalla oli miehittämätön huoltopiste, jossa oli tarjolla vain vettä. Mä en tarvinnut vesipulloihin täydennystä, mutta miehet edelläni pysähtyivät. Mä jatkoin matkaani olettaen, että miehet nappaavat mut kohta kiinni ja saan näin heistä seuraa ja tsemppiä eteenpäin. Koskaan he eivät kuitenkaan sitten ottaneetkaan kiinni ja jatkoin koko loppu matkan yksin. 

Kukastunturilla.

Lomamme lopulla vihdoin sain jätettyä sukset majapaikalle ja lähdin ihan vain juoksemaan lumisille poluille. Oli yllättävän vapauttavaa juosta ilman, että käsissä ja jaloissa oli juttuja kiinni. Hiihto on kivaa, mutta kyllä juoksu on ihan parasta. Mulla oli suunnitelma reilun 10 kilometrin lenkistä metsässä, mutta pari kertaa en löytänytkään haluamaani polkua. Lopulta hiukan turhauduin ja päätin vilkaista Pirunkurun, jonka kontin viime kesänä samaisessa polkujuoksukisassa. 

Kohti Pirunkurua.

Pirunkuru on todella jyrkkä, kivirakkainen ja pitkä nousu metsästä puuttomalle, yli 500 metriä korkealle Kesänkitunturille. Kesällä olin tässä vaiheessa jo niin väsynyt. Matkaa maaliin oli vajaa 10 kilometriä, joka paikkaan sattui, mikään energia ei oikein enää uponnut ja pelkäsin tullaanko takaa vielä ohi. Ylös päästyäni tiesin, vai oliko se vain päättämistä, että ketään ei ohi päästetä. Silloin en vilkuillut maisemia, sillä katsetta ei jaksanut enää nostaa parin metrin päästä edestä.

Pirunkuru.

Mutta nyt juoksulenkilläni pysähdyin ihailemaan aivan uskomattoman kauniita maisemia. Viima puhalsi niin kylmästi, että sormet jäätyivät nopeasti. Pyörin ympäri ja imin itseeni hiljaisuutta. Olipas tämä kaunis paikka ja itsensä tunsi niin pieneksi, mutta samalla kaikki ympäriltä antoivat niin paljon voimaa. 

Tänne on tarkoitus kivuta tänä kesänä uudestaan. Ennen sitä koukataan myös Kukastunturin ja Kotamajan kautta. Tarkoitus on tulla Hetasta asti omin jaloin Äkäslompoloon kaikkien eteen tulevien tunturien, huoltopisteiden, kurujen ja rinteiden kautta. Matkaa taittaessa tulee varmasti muisteltua niin viime kesän kuin tämän talven reissuja ja tehdä uusia muistoja.

Lopulta tämän loman pohjoisen juoksulenkin pituudeksi tuli 17 kilometriä ja lenkiltä kotiutui onnellinen ja rauhoittunut juoksija. On onni päästä juoksemaan Suomen upeassa luonnossa.

Juoksua viimassa ja auringossa.

Eilen ei ollut tietoa tuntureista, viimasta tai hiljaisuudesta, kun Komiaflown talvijuoksusarjan viimeisessä kisassa pinkaisin 5 kilometrin matkalla oman ennätykseni 20:26. Alla oli täysin sula pyörätie, lähes tuuletonta ja plus 4 astetta lämmintä. Kroppa ei lähtökohtaisesti ollut ihan tähän valmistautunut, sillä päätöksen juoksemisesta tein edellisenä iltana yhdentoista aikaan, mutta tällä kertaa tavoitteeseeni kuitenkin pääsin ja juoksu oli muutenkin viimeistä kilometriä lukuunottamatta aika hyväntuntuinen. Ja kyllä tekee koko kropalle niin hyvää välillä juosta lujaa.

Maaliin 5km:n reitiltä. kuva; @Komiaflow

Mä olen niin kevät ihminen ja vuoden paras aika on ihan oven takana. Valon määrä on päivä päivältä niin virkistävää ja luonto heräilee pikku hiljaa. Keväästä toki alkaa aina monenmoiset kiireet, pääosin itse aiheutetut, mutta asia kerrallaan eteenpäin.

Ihanaa maaliskuuta ja tänään Naistenpäivää kaikille 🌷

~Eija~