Suunnistajien paras viikonloppu on vuodesta toiseen Venlojen ja Jukolan viestiviikonloppu kesäkuussa. Tänä vuonna juhlittiin meitä lähellä Kauhavalla Lakia-Jukolassa. Kisakeskuksen alueeseen olin päässyt jo viikolla aikaisemmin tutustumaan talkoolaisen roolissa, mutta huolehdin etten nähnyt kisamaaston karttoja tai talkoopisteeni sijaintia etukäteen. Vaikka en ole lähelläkään palkintosijojen suunnistaja, on tämä, kuten ikärajojen noudattaminenkin, mielestäni tärkeää ja tasapuolista kaikkia kohtaan.
|
Lakia-Jukola. |
Mulla oli auto täynnä tärkeitä ihmisiä, kun mukaan tulivat molemmat tyttäreni, isäni ja Ninni. Vanhimmalle tyttärelleni, joka täyttää tänä vuonna 15 vuotta, tämä vuosi oli ensimmäinen kerta kun sai osallistua viestiin. Tätä oli odotettu. Isäni on ollut monissa Jukolan viesteissä mukana, mutta ei enää terveydellisin syin pysty metsään pitkille osuuksille lähtemään, mutta oli kiva että sain tarjota kyydin seuraamaan Venlojen viestin ajaksi menoa. Ja Ninni lähti paikkaamaan seuramme joukkuetta sairastumisen vuoksi.
Meitä olikin YKV:stä viisi naisjoukkuetta, mikä on hieno määrä pieneltä seuralta. Tietysti etulikiinen paikka oli eduksi, että niin moni pääsi mukaan. Mä pääosin kasailin joukkueet toivomusten ja pikkuisen myös aktiivisuuden perusteella kasaan. Itselle lemppari osuudet ovat ehdottomasti aloitus- ja ankkuriosuus, mutta tänä vuonna toiveena oli myös tuoda viesti tyttärelle. Tämä järjestyi, kun aika harva tuntui tykkäävän aloittaa ja tyttärelle kakkos osuus oli se toiseksi sopivin. Kolmas osuus olisi ollut lyhin, noin 7 km, kun kakkos osuus oli 8km, saman verran kuin aloitus. Tiesin, että tytär juosta jaksaa, mutta jaksaako noin pitkään suunnistaa. Jännitti tyttären puolesta.
|
YKV Venlat aloitusosuudet -> Mervi, Katja, mä, Ninni ja Hanna. |
Lähtöpaikka 345 oli melko hyvä 1400 joukkueen joukossa. Matka K-pisteelle oli useampi 100 metriä ja se sopi mulle. Ekalle rastille tie jolkottelu jatkui pitkästi ja sitten vihdoin pääsi itse asiaan, eli suunnistamaan. Homma lähtikin hyvin sujumaan ja lopulta vain parille rastille tuli pieni kaarros tai ajauduin hajontarastille, mutta sain tosi nopeasti kiinni, eikä tarvinnut pysähdellä. Välillä mentiin polven korkeudelle yltävissä suopursuissa (niiden tuoksu on niin ihana) ja sitten pääsi juosta jolkottelemaan hyvän matkaa metsäteitä ja polkuja. Porukkaa oli koko ajan ympärillä ja välillä vauhti lähes tyssäsi, kun jonkun puunrungon yli kiivettiin tai ojan yli hypättiin. Oli tosi kivaa ja viimeisille rastille vielä lisää juoksuvoiman hyödyntämistä ja vaihtosija 133, joka on mun toiseksi paras sija Venloissa. Paras on Venlojen viestistä Rovaniemeltä 123, mutta silloin joukkueita oli korona kurimuksen vuoksi todella vähän, joten oon tyytyväisempi tähän uusimpaan suoritukseen.
Ihan parasta oli tyttären hymy vaihtopuomilla. En unohda sitä varmaan koskaan. Kahden vuoden päästä nuorempikin tytär pääsee mukaan.
|
Maalissa. Kuva: Päivi |
Tyttärelläkin meni hyvin, kuin myös loppu osuuksien naisilla ja lopullinen sijoituksemme oli 319. Eli paransimme sijoitusta viime vuodesta. Myös muut Venla joukkueemme pääsivät hienosti hyväksytyillä suorituksilla maaliin. Oon niin iloinen jokaisen suorituksesta!
Oli melkoista menoa koko ajan suunnistamisen jälkeen, kun kävin nopeasti pesulla ja sitten yritin nähdä muiden naisten menoa ja ehtiä kuulla fiiliksiä. Kaikkia en toki nähnyt. Voittajien saapuminen maaliin katsottiin screeniltä, koska muuten loppu suoralle oli hiukan hankala päästä seuraamaan. Iskän vein illalla takaisin omalle autolleen, koska hän lähti yöksi kotiin. Ninni lähti myöhemmin omilla kyydeillä.
|
Hornettien lentonäytös. |
Mä ja tytöt jäätiin koko yöksi. Vanhempi tytär valvoi koko yön kaverien kanssa kilpailukeskuksessa ja mä ja nuorin tytär oltiin talkoilemassa metsäensiapuryhmässä. Olin jo oman suunnistuksen aikana juossut tästä pisteestä ohi ja mietin karttaa katsoessa, että onkohan tämä se mihin mut on sijoitettu. Oikein arvasin, koska olin kuullut metsäpisteen nimen. Siirryimme autolla metsään pääensiavulla tapahtuneen alkuinfon jälkeen, paikkoihin ja tarvikkeisiin tutustuminen ja erityisesti mua kiinnosti kartat, joissa oli pelastussuunnitelma jos tarvitsee metsään lähteä auttamaan. En missään nimessä toivo, että kenellekään mitään sattuisi, mutta ammatillisesti oppimisen näkökulmasta salaa toivoin metsäevakuointia. Venlojen viestin aikana ensiapu oli jalkautunut metsään. Tässä vaiheessa jo voin kertoa, että meidän pisteellä oli todella rauhallista eikä me liikuttu teltaltamme kuin vessaan ja hakemaan lisää puita nuotioon, joka piti meidät lämpöisinä.
|
Ensiapu talkoissa metsässä. |
Telttamme ohi juoksivat 2., 3. ja ankkuriosuuden suunnistajat. Kännykältä sai seurattua Yle:n lähetystä ja samalla juteltiin mukavia ja nautittiin yöttömästä yöstä. Siinä aukolla, jossa teltta oli, ei tullut pimeää missään vaiheessa, mutta kylmä tosiaan olisi tullut ilman nuotiota.
Talkoovuoro alkoi lauantai illalla klo.21 ja takaisin pääensiavulla oltiin sunnuntai aamulla klo.08 jälkeen, kun seuraava porukka oli tullut vuoroon. Tässä vaiheessa väsytti paljon. Ajeltiin sitten kotiin ja kun lopulta nukkumaan pääsin, olin ollut 26 tuntia yhteen menoon hereillä. Tytär oli nukkunut muutaman tunnin autossa.
Oli hieno kokemus olla talkoolaisena, vaikka lopulta hommaa oli todella vähän. Niillä, joilla oli vastuurooleja, olikin sitten hommaa paljon enemmän ja hatun nosto heille. Tähän kohtaan itselle sopi tällainen pieni palanen isossa kokonaisuudessa. Ehdottomasti voisin mennä toistekin ja kannustan muitakin osallistumaan, sillä ilman talkoolaisia mitään tapahtumia ei olisi.
~Eija~