Maraton Ilkanpolulla

 SM-erikoispitkien jälkeen olin flunssassa, oireina kurkkukipua, yskää ja liman nousua. Muutama huono yö tuli nukuttua yskimisen vuoksi. Oli pakko perua seuraavalle viikolle varattu maksimaalinen juoksun kynnystesti Tampereella, sillä keuhkot eivät olleet normaalissa kunnossa. Harmitti, mutta onneksi siirto ei ollut ongelma ja nyt testi onkin huomenna. SM-erikoispitkästä viikon päästä oli Komia Ilkanpolku juoksutapahtuma ja sille osallistumista mietin viimeiseen ennakkoilmoittautumispäivän iltaan asti. Yskimistä oli edelleen, mutta joka päivä vähemmän. Päätin osallistua, sillä oon osallistunut joka vuosi kun tapahtuma on järjestetty ja olisi harmittanut jättää väliin.

kuva; Reijo

Tänä vuonna Komia Ilkanpolun pisin matka venytettiin täys maratonin pituiseksi ja se houkutteli vielä enemmän osallistumaan. Flunssatoipilaana en asettanut mitään tiukkaa aikatavoitetta, vaan ajattelin lähteä rauhallista ja kroppaa kuulostelevaa vauhtia. Testailisin taas miten energiaa otan ja saisin hyvin pitkän treenin. 

Hiukan oli vilpoisen tuntuinen aamu, mutta plussan puolella lämpötila oli. Päädyin lähtemään matkaan takki päällä ja tuubihuivi kaulassa ja hanskat käsissä. Takkia en tulisi matkalla riisumaan, mutta tarvittaessa huivin ja hanskat olisi helppo nakata juoksuliiviin. Lopulta en riisunut mitään, vaan vaatetus oli oikein hyvä.

Ensimmäiset kilometrit lähti reippaasti liikkeelle ja vaikka Miisan selän näin, en lähtenyt peesiin mukaan. Melko pian se oma sopiva etenemisvauhti löytyikin ja meitä oli jokunen siinä porukassa. Taakseni en pahemmin vilkuillut, joten tarkkaan en tiedä kuinka monta meitä oli. Kuitenkin useamman kilometrin jälkeen meitä oli kolme ja lopulta maaliin asti mä menin kaverin miehen, Henrikin kanssa. Keli oli hyvä, sillä aurinko paistoi ja metsän suojissa tuuli ei osunut kohdalle. Aurinko tosin paistoi välillä niin matalalta vastaan, että eteen oli vaikea nähdä. Energiaa otin tasaisin välein ja kaikki tuntui hyvältä. Jossain ennen 20 km kaaduin ja pari muuta läheltä piti kaatumista oli, mutta onneksi ei mitään vammoja tullut. Niin ja loppu puolella oikean jalan polveen alkoi tuntumaan pienesti kipua - samanlainen kuin joku aika sitten pitemmällä lenkillä tuli. Lihasheikkoudeksi tms oon sen tulkinnut, mutta pitää nyt seurailla jos alkaa enemmän tuntumaan.

kuva; Ninni

Kaikki siis kuitenkin meni laji huomioiden hyvin ja lopussa vielä saavutin johdossa olevaa Miisaa, mutta matka loppui kesken että olisin kiinni saanut. Oikeasti tämä oli mulle päivän kunnon mukainen hyvä juoksu ja olen todella tyytyväinen. Ihan ei alle neljän tunnin mennyt, ajan ollessa 4:03:16. Joten ensi kerralla tavoitteena voisi olla alittaa neljä tuntia! Tänäkin vuonna paukut riitti podiumin sijalle, joten putki jatkui.

kuva; Sanna

Jalat märkinä ja kengät ravassa palkintojen jakoon ja siitä suoraan töihin iltavuoroon. Jouduin illan aikana yskimään, kun limaa nousi. Myös poskia kuumotti ja pelkäsin että nouseeko kuume, mutta poskien hehku olikin vain raittiin ilman ja kirkkaan lokakuisen auringon aiheuttamaa. Flunssan viimeiset rippeet väheni päivä päivältä.

kuva; Ninni

Tällä viikolla on Yö-rogainingkisa Pirkanmaalla, jonne osallistun pyörä sarjaan Ninnin ja Hannan kanssa. On ennustettu lämmintä yötä, jopa 6 astetta lämmintä yöllä eikä pitäisi sataa! Kiva lähteä pitkästä aikaa Suo, Säntti ja Pää -jengillä liikenteeseen. Ja vielä ennen rogainingkisaa on tosiaan tuo juoksutesti ja sieltä saankin paljon vinkkejä tuleviin harjoitteluihin, joista kerron pika puoliin enemmän.

~Eija~

SM-plakettisija

Vuoden 2024 suunnistuskisakausi päättyi erittäin positiiviseen ja tuloksellisesti yllättävään suoritukseen SM-erikoispitkillä. Etulikiisesti kisat käytiin Seinäjoella, Joupiskalta lähdöt. Kilpailu- ja harjoituskiellossa alue on ollut kuukausia ja se tarkoittaa sitä, ettei ko alueella saa liikkua kartan kanssa, mutta merkatuilla reiteillä saa kulkea. Työmatkani kulkee kisamaaston läpi, mutta kiersin viimeisen viikon ennen kisaa toista reittiä, etten vahingossakaan näkisi esim rasteja. Epäilin, ettei rasteja työmatkani varrella ole, mutta varmuuden vuoksi sitten kiersin. Hyvä kun kiersin, sillä rasteja todella olikin siellä.

Tyttären yhteislähtö.

Meiltä meni 15 minuuttia ajaa kilpailukeskukseen, mikä on herkkua. Tyttären sarjalla oli yhteislähtö, mutta veteraanisarjoilla oli väliaikalähdöt ja se sopii mulle paremmin. Oikeastaan ei jännittänyt yhtään, vaan oli kiva päästä suunnistamaan pitempään matkaa, D45 sarjassa 11,2km linnuntietä. Pari päivää vaivannut kröhä hieman harmitti ja mietitytti. Päätin lähteä ja katsoa miten käy.

Olin sarjani loppupään lähtijöitä ja sehän sopii mulle. Rauhallisesti ja ajatus tyynenä lähdin. Kaksi ekaa rastia hyvin, mutta kolmoselle virhe keskittymisen hiukan herpaantuessa kalliolla. Tämä jäi kuitenkin ainoaksi kunnon virheekseni, sillä muuten rastit löytyivät oikein kivasti enkä pieniä pysähdyksiä polun risteyksissä laske omalla tasollani kovin merkittäviksi. Joitain erilaisia reitinvalintoja olisi voinut tehdä ja rasteilta lähdöt voisivat olla sujuvampia, mutta mulle ihan hyvää tekemistä. Yhtään kovempaa en olisi pystynyt juoksemaan tai ainakin virheiden määrä olisi saattanut kasvaa.

Mun reitti liveloxissa. Toivottavasti aukeaa tuosta linkistä. Mutta jos ei, niin googlaa livelox, hae tapahtumista SM-erikoispitkät 19.10.24 ja sarja D45. 

Maaliin. kuva; iskä

Kartta oli A3 kokoinen "lakana".

Oli tosi mukavaa menoa ja jaksoin hyvin. Mukana olisi ollut energiageeli, mutta vasta tunti 15 minuutin kohdalla hoksasin että geeli on ottamatta enkä siinäkään kohtaa lähtenyt sitä kaivelemaan. Aikaa kului 1:40 ja matkaa tuli reipas 14 kilometriä.

Niin tyytyväisenä maalissa.

Ylläri ylläri! Sijoituin sarjassamme 6. mikä tarkoitti sitä, että pääsin elämäni ekan kerran metsäsuunnistuksen SM-kisoissa plaketeille 😃 Veteraanisarjoissa kuusi parasta palkitaan, kolmen kärki SM-mitalein. Pääsarjassa ja junnusarjoissa 10 parasta palkitaan. Kerran oon ollut SM-yökisoissa 7., mutta silloisessa D35 sarjassa oli melko vähän osanottajia. Tämä oli mulle valtavan iloinen onnistuminen, jotain sellaista mitä en uskonut koskaan saavuttavani. Mutta se oli sittenkin mahdollista!

Jälkispekulointina oon kuullut, että radathan olivat ihan polkujuoksua ja rastit olivat luvattoman helppoja. No polkuja pitkin ei ollut pakko kiertää kauempaa, vaan halutessaan sai mennä suorinta reittiä metsän poikki. Ja jos kaikki rastit olivat helppoja, niin liveloxista eri suunnistajien viivoja katsomalla huomaa, ettei ne kaikki rastit niin helppoja tai selviä ollut. Suunnistus ei ole vain juoksua tai rastien löytämistä, vaan se on myös keskittymistä ja itselle sopivan reitin valitsemista. On hienoa päästä erilaisiin maastoihin ja erilaisten ratamestareiden suunnittelemille radoille.

En voi kieltää, etteikö tuollaiset kommentit jonkin verran muhun osuneet. Mullehan sopii maasto, jossa pystyy juosta lujaa, mutta kyllä siinä aina suunnistaakin pitää ja osata hidastaa oikeissa kohdissa ettei kadottaisi itseään kartalta. Tiedän kuitenkin, että osaan juoksun lisäksi suunnistaakin. Joskus se sujuu ja joskus ei. Tämän vuoden SM-erikoispitkillä pystyin käyttämään juoksuvoimaani ja keskittyminen pysyi vauhtiin nähden suht mukavasti hallinnassa. Joten annan itseni iloita plaketistani.

~Eija~

25manna 2024

 Vuoden 2024 25manna-viesti kisattiin Tukholman lähellä Rudan ulkoilualueella Haningessa. Blogin elossa olon aikana en ole mannassa ollut, mutta kokemusta kuitenkin on ruotsalaisesta suurviestistä kahdelta kertaa. En muista enkä löytänyt varmaa tietoa googlettamalla tai facebook päivityksiäni selaamalla minä vuosina olen osallistunut, mutta YKV porukalla ollaan silloin oltu. Joitain juttuja reissuista muistan, mutta ei yhtään muista miten suunnistus kulki tai millä osuuksilla olen ollut.

Kuva; Teemu Antikainen

Tällä kertaa pääsin tyttäreni kanssa Rasti-Kurikan yhdistelmäjoukkueeseen, jossa oli meidän ykv:läisten lisäksi Kauhajoen Karhusta suunnistajia. Viestissä tosiaan on 25 osuutta, eli 25 suunnistajaa tarvitaan. Osa osuuksista on ikärajoitettuja ja esimerkiksi miesten pääsarjalaisia saa olla korkeintaan 8. Osuudet on kuvailtu helpoksi, keskivaikeaksi tai vaikeaksi. Erityisesti aloitus- ja ankkuriosuuksien nais/mies/kaikki osallistuja rajoitukset vaihtelevat vuosittain. Viesti siis todella on kaiken ikäisten ja sekä naisten että miesten viesti. Ensimmäinen ja toinen sekä 23., 24. ja 25. osuudet ovat yhden suunnistajien osuuksia, mutta kaikilla väliosuuksilla on 4 suunnistajaa/osuus. Jokainen kuitenkin suunnistaa omaa rataansa eikä siellä mennä yhdessä. Jep, kuulostaa sekavalta ja ensikertalaisella on hetkellisesti pää ihan pyörällä, mutta kyllä homma toimii ja viesti on ihan sujuvaa kun on vaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan, eli ajoissa vaihtopuomilla.

SportIdent leimaus.

Ruotsissa suunnistamisessa on joitain eroja. Isoin ja meille suomalaisille ehkä merkittävin juttu on erilainen leimausjärjestelmä, kun emit-leimauksen tilalla on "tikku"-leimaus. SportIdent, eli lyhennettynä SI-tikulla leimataan lähdössä, rasteilla ja maalissa. Leimatessa kuuluu piippaus ja valo vilkkuu leimaus alustassa. Tikku on mun mielestä oikeasti helpommin kuljetettava suunnistaessa kuin emit-leimasin, mutta SI-tikun huono puoli on se, että siitä virran loppuessa vaikka kesken kisan, ei tarkistusjärjestelmää ole. Emitissä on pieni pahviläpyskä johon joka leimauksesta tulee painaumat.

Muita eroja on tapahtumien järjestelyt, joita jotkut pitivät Ruotissa huonompina. No mä en huomannut mitään eroa tai moitittavaa. Kartoitus oli aivan hyvä ja virheet joita tein otin ihan kyllä omalla kontolleni enkä kartoittajan tai ratamestarin syyksi. 

Kuva: Teemu Antikainen

Sain kunnian aloittaa viestin. Alun perin olisin ollut naisten 6.osuuden yhdellä osuudella neljästä, mutta pari päivää ennen viestiä sairastumisen vuoksi pääsin aloittajaksi. Mä tykkään aloittaa tai olla ankkuri, joten tämä oikeasti sopi mulle todella hyvin. Ei käy kuitenkaan kieltäminen, ettei olisi alkanut jännittämään ihan toisella tavalla.

Aloitusosuudella tein kaksi huomiota verratessani Venlojen viestiin. Lähdössä lähdettiin aivan älyttömän kovaa vauhtia ja takaa tultiin kyynärpää-tekniikalla ohi. Joku kaatuikin ja ehdin juuri väistää astumatta päälle. Arviolta puolen kilometrin päästä polulla kuitenkin pääsin helposti ohi näistä rynnivistä, jotka jäivät mieleen. Positiivinen huomioni oli, etten kertaakaan kuullut kenenkään lähellä olevan huikkivan tai kyselevän rastikoodeja. Tätä meinaan tapahtuu Venloissa heti, ennen kuin ollaan K-rastilla. 

Kuva; tytär

Mulla oli alkuun hankaluus nähdä karttaa kunnolla, erottaa erityisesti polut käyrien seasta. Iso porukka johdatti eteenpäin ja sain tehtyä jonkinlaisen reitinvalinnan. Ekaa rastia lähestyessä tajusin, että nyt menee liikaa oikealle, mutta oli pakko käydä porukan mukana katsomassa rasti, joka ei sitten ollut mun. Sain kuitenkin nopeasti kiinni millä mäellä olin ja kurvasin omalleni. Vielä tokalle rastille mennessä otin varovaisesti, tarkasti karttaa lukien, mutta sitten homma lähti kulkemaan. En osaa selittää, mutta toisinaan tarvitsee hetken että pääsee karttaan sisälle ja sitten voi antaa mennä. Juoksu kulki, rastit löytyi ja huomasin ylämäissä jaloissani olevan voimaa sen verran että ohittelin muita varvikon kautta. Suot olivat todella märkiä ja pahimmillaan olin polvia myöten vedessä.

Kuva; Teemu Antikainen

Aloitus osuus oli 5,1km ja aikaa mulla meni reipas 40min. Kertoo sen, että polkuja sai hyvin hyödynnettyä eikä isommasti tullut hakua. Tulin 137. sijalla vaihtoon.

Oman suorituksen jälkeen olikin rutkasti aikaa seurata viestin kulkua. Valitettavasti joukkueemme sai hylätyn suorituksen, kun kolmannen osuuden yhdellä viestinviejällä oli väärä leima. Ratamestarin jekkuna oli hajontarasteina 56 ja 65 rastikoodit ja tähän oli useammalla kosahtanut. Jep, tarkkana saa olla, sillä hiukan samankaltaisen virheen olen itsekin joskus tehnyt.

Hylätystä suorituksesta huolimatta oli mukava reissu. Raskashan tämmöinen reissu on, kun mennen tullen ollaan yö laivalla ja päälle autossa istumiset Etelä-Pohjanmaalta Turkuun satamaan. Unet jää vähille ja syöminenkin on mitä sattuun. Kuitenkin suunnistus, yhteisöllisyys, mukavat jutut toisten kanssa ja mahtava keli teki kaikesta sen arvoista. Ehdottomasti haluan monta kertaa vielä uudestaan mukaan.

25manna on Ruotsin suurin suunnistusviestitapahtuma, mutta ei yhtä iso kuin Venlojen ja Jukolanviesti.

~Eija~

Ristiradan ansa

 Omalta osaltani tämän vuoden pyöräsuunnistuskisakausi on paketissa. Viimeinen odotettu kisareissu oli viime viikonloppuna Hiittenharjulle Harjavaltaan, jossa kisattiin SM-keskimatka ja pariviesti. Etukäteen fiilikset oli tosi rauhalliset ja paineettomat. Mitalitavoitteen olin jo saavuttanut, sillä tältä kaudelta mulla oli jo koko värisuora. Sarjassani D45 oli 11 ilmoittautunutta ja se on hyvin marginaalilajissa ikänaisten sarjassa. Kisakumppanit olivat kovia. Monella oli mahdollisuus podiumille, myös mulla.

Uusi A3 kokoinen karttateline pyörään.

Tämän kauden yksi isoimmista murheenkryyneistä on ollut liian pieni karttateline pyörässä. Se on aiheuttanut sen, etten ole saanut karttaa kokonaisuudessaan näkyville, vaan oon joutunut pysähtelemään ylimääräisiä kertoja ja taittelemaan karttaa uudelleen. Yllättävän paljon se on vienyt aikaa. No nyt sain aikaiseksi tilata isomman, A3 kokoisen karttatelineen. Sain sen lauantaina aamupäivällä asennettuna pyörääni, kun Ninnin vastaavalla kiinnitys systeemillä olevaa telinettä en testatessa pyörääni saanut. Ja nyt voin sanoa, että olikin hyvä teline eikä koko keskimatkan kisasuorituksen aikana tarvinnut miettiä näenkö karttaa tai pysyykö teline kiinni.

Kisa ei kuitenkaan mennyt nappiin ja tein yhden merkittävän ja äärettömän typerän virheen...

Keskimatkan mokailu paikka kartalla.

Alku lähti hyvin ja tarkat kolme ensimmäistä rastia löysin hyvin. Neloselle ja vitoselle hyvin ja tuli jo sellainen hyvän olon tunne, että tämä sujuu. Jatkoin reippaalla poljennalla eteenpäin, kunnes pääsin rastille 6 (-145, tuo jälkimmäinen numero on rastin koodi) ja lähes lamaannuin kuin näin rastiviivan johtavan 5! Mä olin epähuomiossa 5. rastilta polkenut 8.:lle, sen jälkeen 7.:lle ja sitten 6.:lle! Eli väärinpäin tuon perälenkin. Tämä on risteävän radan riski ja oon joskus ennenkin vastaavaan kosahtanut tai meinannut kosahtaa. Näin kun karttaa rauhassa paikallaan katsoo, voi vain ihmetellä miten tuollaisen virheen voi tehdä. Vauhdissa, hyvällä fiiliksellä ja "keskittyneenä" homma muuttuu täysin. Mä yleensä en hoe mielessäni rastin järjestysnumeroa vaan koodia ja siksi vasta kutosella rastiviivan mennessä vitoselle hoksasin virheeni.

Tyhjä metsä ympärilläni raikui kirosanoista ja olin niin vihainen itselleni. Kisa oli menetetty. kanavoin vihani sitten polkemiseen ja lähdin kiertämään 7. ja 8. rastit uudelleen samaa reittiä mitä olin hetki sitten tullut. Ei kannattanut jäädä kannolle itkemään, vaikka teki mieli. Hyvä ottaa opetuksena ja treeninä loppuun asti.

10. rastilla oli kartan vaihto ja taas hetkellinen hartioiden lysähdys kun näin loppu lenkin. Polkusyherikköä harjulla, jossa olen niin huono. Vauhtia oli otettava alas ja yritettävä keskittyä. Jouduin pysähtelemään ja tarkistamaan, mutta kartalla pysyin ja kaikki rastit löytyi suoraan. Pettyneenä kuitenkin maaliin.

Rastisekoilu väliaikojen perusteella vei multa 5 minuuttia ja näin putosin mitalisijoilta neljänneksi. Ilman tuota sekoilua, olisin voittanut mestaruuden. Kuitenkin pitää muistaa, että jos tuota sekoilua ei olisi tullut, olisin silti voinut tuossa mulle haastavassa polkusyherikössä sitten töpeksiä hyvän fiiliksen ja vauhdin huumassa. Pahimman pettymyksen väistyttyä tajusin, että 4. sija oli kuitenkin tässä porukassa aika hyvä suoritus. Muutkin olivat tehneet virheitä, mutta ihan eri paikoissa kuin mä. 

Valkoiset "sukat" jalassa uimaan.

Hiittenharjulta Ninnin kanssa siirryimme illaksi ja yöksi Poriin hotelliin. Kevyt iltakävely uimaan Kirjurinluodon uimarannalle, sitten syömään ja kauppaan. En muista koska olen Porissa viimeksi ollut, mutta en kai koskaan keskustassa ja olihan kivan näköinen paikka. Keliksikin osui mitä kesäisin.

Kirjurinluodon uimarannalla.

Yön nukuin ihan ok, vieraassa paikassa harvoin ihan älyttömän hyvin nukkuu ja päälle vielä puski sunnuntain viestin kisajännitys, niin ihan levollisimmin mielin en herännyt. Aamupalalla alas niin paljon kuin mahdollista, mutta hiukan pökkäsi. SM-pariviestiin D80 (yhteisikä vähintään) sarjaan oli ilmoittautunut 7 joukkuetta, joka on myös hyvä määrä. Paperilla kaikki oli hyviä joukkueita ja eilisen tuloslistalla onnistujia ja suunnistusvirheitä tehneitä. Meidän selkeä tavoite oli saada mitali, mutta se ei tulisi kevyesti polkemalla tai sinne päin rastia kohti. Itse asetimme meille tavoitteet, paineet ja näin jännitys sai lisää tuulta alleen.

Maasto oli ihanaa kangasmaastoa ja polkusyherikköinen harju.

Itseä auttoi, kun pääsi kisakeskukseen ja lähdettiin kevyesti lämmittelemään edellisen päivän väsyneitä jalkoja. Fyysinen tekeminen vei ajatukset spekuloinnilta. Kävin näyttämässä paikalla olevalle pyörien huoltajalle pyöräni takarengasta, joka on jo hetken venksuttanut, mutta en ole osannut sille mitään tehdä enkä ole saanut aikaiseksi hoitaa sitä kuntoon. No tuomio oli takarenkaan laakeri, joka oli mäsänä. Paikan päällä ei sitä saatu vaihdettua, mutta voisin pyörällä kisan polkea. Tänä vuonna en ollut pyörälle täyshuoltoa teettänytkään, joten tässä sen nyt taas näki.

No sitten viestiin. Pariviestissä siis on kaksi joukkueen jäsentä ja ikäsarjoissa molemmat menevät kaksi osuutta, eli yhteensä neljä osuutta. Tänä vuonna mä aloitin viime vuoden tapaan. Lähdöt on aina jännittäviä ja jopa pelottavia, ettei kolaroitaisi, mutta taas meni ihan hyvin ja oma lähtöpaikkani oli reunassa, joten pääsin hyvin liikkeelle. 

Mutta ekalle rastille heti huono reitinvalinta muun porukan seassa ja sitten vielä poljin rastin ohi. Olin hetken hiukan kuutamolla, että mihin oikein tulin, mutta osasin lähteä oikeaan suuntaan tarkistettuani kompassilla suunnan ja sain kiinni olinpaikastani ja rastille. Harmitti taas, mutta eteenpäin vaan. Tuli vielä toinenkin huono reitinvalinta kivikkoiselle, vaikkakin leveälle polulle. Ylämäkeen tuo polku oli mahdoton polkea ja jouduin taluttamaan pyörää. Jälkikäteen karttaa katsoessa, olisi ehdottomasti pitänyt kiertää vasemmalta. Ninni oli tullut samalle polulle omalla osuudellaan. Muut rastit meni ihan ok, vaikka taas jouduin hidastamaan vauhtia lopun polkusyherikössä ja vaihtoon neljäntenä, yli 5 minuuttia kärkeen! Harmitti. 

Ninnin ollessa omalla ekalla osuudellaan, juttelin kärjessä tulleen Dinan kanssa ja hoksasimme, että meillä oli eri rata. Loppu osa ainakin tulisi olemaan mulla toisella osuudellani helpompi. Heräsi sellainen sopiva toivon kipinä, että ehkä tämä ei ollut vielä tässä. Ja sitten Ninni olikin nostanut meidät kolmanneksi ja mä päätin painaa menemään, tavoitteena lyödä Dinan ekan osuuden aika.

Homma sujui paljon paremmin ja tämä hajontarata oli lyhyempikin. Nyt oli jo osa niin tuttua polkua, että karttaa ei paljon tarvinnut katsoa, vaan antaa mennä vaan. Sainkin nostettua meidät 2.sijalle ja sitten jännitettiin kuinka tässä käy.

Voitimme pronssia, JEE!

Kyllä tähän voi olla tyytyväinen. Aina sitä jossittelua jää, virheiden harmittelua ja entä jos-pohdintaa, mutta mitali oli tavoite ja sen saavutimme. SM-viesti mitaliputkemme sai kuin saikin jatkoa 😀

Pyöräsuunnistuskausi tosiaan on nyt paketissa. Oli jälleen ikimuistoinen ja opettavainen kausi. Hiukan harmittaa, että kausi oli tässä. Sellainen pikkuinen nälkä jäi ensi kaudelle.

~Eija~

Suomenmestaruus

 Taas pyöräsuunnistettiin, tällä kertaa Kajaanin Vimpelinvaaralla. Tämä oli Kainuun pyöräsuunnistusrastiviikon ensimmäinen osakilpailu ja samalla SM yhteislähtö. Mä, Ninni ja tyttäreni oltiin kolmisin reissussa ja osallistuimme tähän yhteislähtöön ja vielä seuraavana päivänä rastiviikon toiseen osakilpailuun, jossa matkana oli sprintti.

D45 sarjan lähtörivi. kuva; Ninni

Yhteislähdössä nimensä mukaisesti sarja lähtee yhtä aikaa. Myös pari muuta sarjaa oli samassa lähdössä, sen verran vähän kuitenkin että kolaroinneilta vältyttäisiin. D45 sarjassa oli jälleen ihan mukava määrä osallistujia, kun meitä oli 7. Väliaikalähtökisassa reitti on kaikilla prikulleen sama, mutta yhteislähdössä on aina jotain hajontaa, mutta sitä ei etukäteen tiedä millaista ja kenellä mahdollisesti on sama rata. Eli omaan tekemiseen pitää keskittyä eikä peesaamisesta lopulta ole hyötyä tai ainakin siinä ottaa isohkon riskin. En pidä yhteislähdöistä tai viestin aloituksesta pyöräsuunnistuksessa, mutta toisinaan on hyvä haastaa itseään ja mennä sinne epämukavuusalueelle.

Oma suoritus lähti hyvin liikkeelle ja ampaisin vahvasti polkevien miesten perään ja sain itselleni tilaa nähdä eteeni. Pääsin hyvin kartalle ja sitten vaan eteenpäin. Taakseni en vilkuillut, mutta käännöksissä näin että perässä tuli oman sarjalaisia ja välillä ihan lähietäisyydellä. Reittejä oli kaksi kierrettävänä, eli kaksi karttaa. Ninnin ja tyttären lähdöt olivat tunti ennen omaani ja ehdin nähdä, että suurin osa oli vaihtanut jo kartan kun polkivat kilpailukeskuksen läpi toiselle kierrokselle. Ensimmäisen kartan toiseksi viimeiseltä rastilta viimeiselle rastille oli simppeli väli ja vaihdoin kartan. 

kuva; Ninni

Varvaukseen tullessa olin sarjani kärjessä. Tätä en toki tiennyt siitä polkiessani, enkä sitä että toisena tuleva oli 30s päässä. Hyvä niin, sillä pystyin keskittyä edelleen omaan hommaan. Toisella kierroksella alussa näin muitakin, mutta sitten ei oman sarjalaisia enää näkynyt. 

Maalissa kuulutuksesta kuulin, että tulin voittajana maaliin ja leimantarkastuksen jälkeen tuli niin mukava sisäinen fiilis, sillä suomenmestaruus oli mun. Lopulta kakkonen jäi reippaan 2 minuutin päähän ja kolmas viiden minuutin päähän. Selvästä erosta huolimatta oli sellainen tunne, että olin todella kisannut ja olin saanut hyvän vastuksen muista naisista. Virheetön ei suoritus ollut, sillä joitain parempia reitinvalintoja olisin voinut tehdä ja kerran hämmennyin jonkun miehen epäröinnistä, mutta muuten pysyin tosi hyvin kartalla ja teknisistä poluista huolimatta selvisin niistä. Tälle vuodelle tavoitteena oli SM mitali ja sellaisen jo sain Kankaanpäässä, hopeisen ja pronssisen, mutta olihan se hienoa onnistua saamaan koko värisuora.

D45 yhteislähtö palkntosijat. Kuva; Ninni

Ninni ja tytärkin suoriutuivat hienosti ja meillä oli oikein mukava loppu päivä Kajaanin keskustassa. Käytiin syömässä ja vielä kevyellä pyörälenkillä kiertäen Renforsinlenkki.

Seuraava aamu valkeni sateisena. Ennustukset eivät pettäneet ja luvassa oli märkä keli. Aivan vastakohta edelliseen päivään kun aurinko paistoi ja oli lämmin. Nyt pyöräilypaidan alle vedin pitkähihaisen paidan ja ennen starttia yritti pysyä mahdollisimman kuivana, mutta ei se onnistunut.

Satoi koko kisan ajan.

Sprintti lähti aivan ok:sti liikkeelle, kunnes kuudennelle rastille piti vekslata jälleen ison kartan ja pienen karttatelineen kanssa. Onnistuin vekslaamisessa, mutta rastilla pyöräni taka rattaisiin ja ketjuihin tarttui puunoksa ja se ei lähtenyt kovin helpolla. En meinannut millään saada pientä palaa irti ja kaikki ohittamani naiset meni mun ohi. Lopulta oksan sain toisella oksalla irti, mutta vieläkään ei pyörä toiminut. Lopulta hoksasin, että myös ketjut olivat hypänneet poispaikoiltaan. Eräs mua vanhempi nainen kysyi voiko auttaa ja hänen kanssaan ketjut saatiin paikoilleen. Mun ongelmahan oli se, että hätäilin kun pyörään tuli jotain enkä osannut rauhoittua ja katsoa rauhassa mistä oli kyse. Seuraavat rastit menikin sitten suutuspäissä enemmän tai vähemmän pieleen. Sitten piti uudelleen vekslata karttaa eikä se onnistunut enää niin hyvin koska kartta oli saanut sadepisaroista osumaa. Repesihän kartta siinä ja mä sähelsin. Suututti.

Sprintti kisassa olin todistetusti välillä ihan pyörällä päästä. kuva; Touho Häkkinen

Läpimärkänä ja kuraisena maaliin. Lopulta reipas 40 sekuntia voittajalle hävinneenä sarjani toiseksi. Oksan kanssa takkuamiseen meni reipas 2 minuuttia ja muutamalle rastille virhettä yhteensä toiset 2 minuuttia. Jälkeenpäin viisastuneena olisi pitänyt vain rauhoittua oksaa irrottaessa ja keskittyä suunnistamiseen niin voitto olisi tullut. Hyvä oppi, vaikka eri asia muistaako oppia ensi kerralla. Mutta onneksi oksahäslinki tuli sprintissä eikä edellisen päivän SM kisassa.

Jälleen kartta repesi. Oikeasti sateen kestävät kartat olisi tosi kivat.

Reissusta onnistumisineen ja sähläyksineen jäi hyvä mieli. Kotona olin kuitenkin melko väsynyt, yllättävänkin väsynyt, joten kai sitä tiedostamatta oli panosta kisoihin, vaikka etukäteen en kokenut jännittäväni.

~Eija~

Repeileviä karttoja ja mitaleja

Kesälomalta tervehdys ✋

Ei ole tullut vain maattua auringossa tai sadepäivinä tuijoteltua Netflixiä, vaan kävinpä oikein SM kisoissa, kun pyöräsuunnistuksen sprintti ja pitkämatka kisattiin viime viikonloppuna Kankaanpäässä. Toukokuun puolella olin avannut pyöräsuunnistuskisakauteni Virroilla Suomencupin kisoissa, joissa tuli harmillista virhettä. Nämä pölläilyt kuitenkin laittoi mielen nöyräksi ja samalla vauhti antoi itsevarmuutta, että pyöräilykuntoa löytyy. SM kisoissa D45 sarjassa (ikä vähintään 45 vuotta tänä vuonna) oli mukavasti osallistujia, 12 ja se on hyvä määrä pyöräsuunnistuksessa. Kovatasoisia naisia, mutta tiesin että onnistuneella suorituksella mitali on mahdollinen.

Kuva: Kankaanpään Suunnistajta

Lauantaina sprintti kisa päästiin polkemaan aivan kelpo kelissä ja aivan ihanilla poluilla. Kartan A4 koko ja 1:7500 mittakaava oli ikänäön vaivaamalle suunnistajalle helpotus, vaikka isoimman virheen teinkin kun luin laavun paikan väärin kartalta. Tuon virheen lisäksi tuli kahdessa kohdassa selvä huono reitinvalinta, mutta ne oli sellaisia varman päälle ottamisia, että vältyin kauempaa kiertämällä ainakin tekemästä isompaa virhettä. Muuten sujui oikein kivasti ja pysyin kartalla.

Sprintti kartta.

Ilokseni voitin sm hopeaa 😊

Mitali merkitsi mulle tosi paljon, sillä kuten jo aiemmin kirjoitin, vastassani oli kovatasoisia naisia.

Sprintin mitalistit.

Kisojen jälkeen ajelin tyttären, joka myös oli pyöräsuunnistamassa, kanssa kotiin. Illalla pääsin Maija Vilkkumaan keikalle Ilmajoen Musiikkijuhlien Ilkanrantaan. Oli huippu keikka ja se kruunasi kivan päivän.

Aamulla aikaisin vähien unien jälkeen ylös ja takaisin Kankaanpäähän. Nyt pääsin Hannan kyydissä tuon puolentoista tunnin ajomatkan. Oli ennustettu melko reipasta vesisadetta ja niinhän se sade alkoikin kun perille päästiin. Oli homma pitää itsensä jotenkuten lämpöisenä ennen omaa lähtöä.

Kuva: Ninni

Meidän sarjan pitkä matkan kisassa matkaa lyhintä reittiä oli luvassa 24km. Odotin eilisen sprinttiin verrattuna selkeämpää ja pidempiä rastivälejä. No olihan siellä noitakin, mutta oli myös polkusyherikköä. Suunnistusta ja polkemista haastavammaksi kuitenkin osoittautui mun liian pieni karttateline ja sateen aiheuttama karttojen pehmeneminen ja repeily. Kartta ei siis mahtunut mun A4 kokoiseen karttatelineeseen ja yhteensä 6 kertaa jouduin ylimääräistä taitella karttaa että pystyin sitä lukemaan ja sen lisäksi tietystä kolme kertaa kartan vaihto. Hankalin oli rastiväli kartan toisesta reunasta toiseen reunaan. Ensin piti aukaista koko kartta ja tehdä päätös reitinvalinnasta, taitella kartta alku matkaan ja puolen välin jälkeen taitella loppu matka näkyviin. Tämä hidasti omaa matkan tekoa ja kerran karttaa käännellessä kadotin tarkan paikkani ja menin hetkellisesti poluista sekaisin. Oman sarjalaisen selän näkeminen edellä auttoi oikeaan suuntaan, mutta siinä kohdassa piti vain luottaa että hän tietää missä mennään.

Kuva: Kankaanpään Suunnistajat

Mun takaa kolme minuuttia lähtenyt Johanna sai mut ekan kartan viimeisellä rastilla kiinni. Sitten tultiinkin melko lailla samaan tahtiin, mitä nyt mä kääntelin niitä karttoja ja poljin Johannan sitten kiinni. Viimeisellä, kolmannella kartalla homma meni jo ihan jutusteluksi Johannan kanssa eikä sellaista parhainta kisavääntöä ollut. Aavistelin, että saatan sijoittua neljän joukkoon, mutta se riippuu niin paljon kuinka muilla menee.

Mä, Johanna ja Riikka. Kuva: Kankaanpään Suunnistajat.

Ilokseni tämä sateessa seikkailu riitti pronssiin, Johanna tuli hopealle. Riikka voitti molempina päivinä mestaruuden. Hurjan kovia ovat. Itselle tämä pronssi oli jälleen niin super juttu. Suunnistus ei ollut mitään parasta ja keli olosuhteet ja kartta ongelmat veivät sen parhaimman yrityksen, mutta ei se oikeastaan mua haittaa. Tämä oli nyt tällä kertaa tällainen kisa. Sen isomman karttatelineen nyt kuitenkin hommaan.

Tämän vuoden yksi tavoite oli voittaa viimeisten vuosien tapaan joku SM mitali, joten tämä tavoite toteutui tuplaten.

Kartat oli sunnuntain kisassa kovilla.

Pyörä on vieläkin pesemättä autotallissa...

Mutta nyt ajatukset on jo tulevassa viikonlopussa, kun Kauhavalla on Lakia-Jukola!!

Tänä vuonna ensimmäisen kerran vanhin tyttäreni pääsee suunnistamaan mukaan ja mä tuon viestin hänelle. Merkitsee mulle paljon. Suunnistamisen lisäksi oon ensimmäistä kertaa Jukolassa talkoissa. Eniten oon toivonut pääseväni Jukolan viestin aikaan metsään ja nyt mä oon siellä ensiapuryhmässä. Tulee niin hieno viikonloppu!

~Eija~

Rukalla jälleen 55km

 Kuudetta kertaa osallistuin NUTS Karhunkierros polkujuoksutapahtumaan tässä toukokuun lopussa. Vaikka viime vuonna meni 55km:n juoksu hyvin ja paransin omaa aikaani ko matkalla, olisin jättänyt reissun tältä vuodelta väliin, mutta tyttären toiveesta matkaan ilmoittauduimme viime vuoden puolella mukaan. Alkuun heti selittelyjä, sillä fiilis kohti Rukaa lähtiessä ei ollut ihan paras mahdollinen, koska monen monta täsmä treeniä oli tekemättä ja kevät oli ollut treenaamisen ulkopuolella äidin roolissa uuvuttava. Kuitenkin reissusta alkava oma kesäloma, lasten lähestyvä kesäloma ja Ninni matkaseuranamme kohotti tunnelmaa. Oma tavoite oli juosta omaa vauhtia, alku viime vuotta rauhallisemmin, tankata energiaa säännöllisesti ja nauttia juoksemisesta, sillä mitään vammoja ei kuitenkaan ollut.

Rukalle ajelimme torstaina ja pitkän ajomatkan palautteluna kävimme rauhallisesti kävellen Valtavaaralla ihailemassa maisemia. Tytär ei ole ennen käynyt Valtavaaralla, joten olihan sinne kavuttava. Valtavaaran mökillä treffasimme Hannan ja Johannan ja yhdessä sitten tultiin alas.

Perjantai päivä meni lepäillessä ja syödessä. Vähän jaloittelua ja venyttelyjä. Kisastarttiin bussi lähti viiden jälkeen ja hyppäsin sen kyytiin. Tänä vuonna bussiin ei päässytkään vain kävelemällä suoraan, vaan numerolappo skannaamalla tarkistettiin olitko oikeutettu kisalähtöön. Sähköisesti oli etukäteen pitänyt valita oma lähtöryhmä ja kisastarttiin piti perustella oletko oikeutettu siihen. Pääsin läpi.

Viikko oli ollut melko kuuma ja perjantai aamulla lähteneillä perusmatkalaisilla oli ollut sen kanssa ongelmia ja olivat joutuneet ottamaan lisänesteitä vesistöistä. Meidän 55km:n juoksijoiden lähtö oli illalla ja oli ennustettu jonkin verran sadetta. Jätin aurinkolasit pois ja tämä oli oikea ratkaisu, sillä Oulangan luontokeskukseen bussilla saavuttuamme, taivas oli pilvessä. Pitkät juoksutrikoot ja ohut pitkähihainen paita oli vaatevalintani. Juoksuliivistä löytyi lisäksi vaihto paita, takki, kahdet hanskat ja tuubihuivi.

kuva. Poppis Suomela

Sitten sitä mentiin. Osa lähti heti reipasta vauhtia, mutta mä hain oman sopivan vauhtini ja lähdin etenemään. Sykkeet pompsahti alussa normaalia korkeammalle ja tuntui että kovin hengästyin, mutta parin kilsan jälkeen olo rauhoittui. Jonkun aikaa menin parin miehen perässä, mutta heidän juoksurytminsä ei oikein sopinut omaani ja ohitin heidät. Sen jälkeen edessä olikin tyhjä polku aina ekaan huoltoon, basecampiin 31km:n paikkeille. Takana kuulin jonkun aina välillä juoksevan ja yhden miehen kanssa pari sanaa vaihdoin, kun puolentoista tunnin juoksemisen jälkeen huomasin mun suklaiden jääneen hotellille. Laitoin Ninnille ääniviestin, että jos mahdollista, niin tuoda ne basecampiin. Pienesti sateli välillä, mutta ei paha ollenkaan.

Juoksu sujui oikein hyvin. Kilometrit taittuivat 5:30-6.30min välille, kovemmilla nousupätkillä vielä hitaampia. Hitain kilometri oli 12:10min. Energiaa otin 20 minuutin välein. Paristi löin kengän kärkeni kiveen tai juurakkoon, mutta pystyssä pysyin. Vatsa oli ok, mutta suolisto alkoi ilmoitella itsestään. Jouduin käydä puskassa, mutta ennen ekaa huoltoa tuntemukset palasi. Sinnittelin basecampiin, sillä tiesin että siellä on vessa. Ninni ja tytär olivat basecampissa vastassa ja heille annoin mun lötköpullot täytettäväksi ja itse suuntasin vessaan. Huhhuh kun helpotti. Ninni kertoi, että olen kuudentena. Sain suklaat mukaani ja näin kun huoltoon tuli toinen nainen, eli 7.

Matka jatkui ja tämä perästä tullut nainen porhalsi melko nopeasti ohi, annoin mennä. Kuitenkin vastaan tuli yksi nainen kävellen ja päättelin hänen joutuneen keskeyttämään. Eli olisinko nyt taas 6. ja ohittanut nainen 5. Sysäsin nämä ajatukset sivuun ja päätin pysyä tavoitteessani juosta omaa juoksua. Matkaa oli vielä jäljellä.

kuva: Ninni

Basecampin huollosta Konttaisen huoltoon on mun mielestä tylsin kohta. Vajaa 20 kilometriä. Nyt seurana oli tuo edelle juossut nainen, joka ei alun kiihdytyksen jälkeen päässytkään karkuun ja lisäksi mukana oli ns jojossa juokseva mies. Ylämäissä saavutin naista, mutta alamäissä hän oli vikkelämpi. Tasaisella mentiin melko tasatahtiin. Mun ei tarvinnut mitenkään sinnitellä ja keskityin vain omaan energian ottamiseen ja tarkkaan askeltamiseen ettei mitään kaatumisia tulisi.

Ninni ja tytär olivat yllättäen Konttaisella vastassa ja ihastelemassa auringonlaskua. Kuulin, että kuudentena ollaan. Nainen edessäni juoksi hiukan harhaan ja tuli juoksemaan taakseni ja annoin tilaa juosta alamäki omaan vauhtia. Hän sanoi, että vesi on loppu ja ilmeisesti sen vuoksi on hankalaa, en tiedä mitä vesien loppumisella tarkoitti. Mä kuitenkin tiesin, että huolto on mäen alla. Tässä kohdassa kisaminä heräsi ja tein päätöksen juosta Konttaisen huollon läpi ja yrittää lopun mäissä vetää kaulaa tai ainakin pitää nainen takanani.

Valtavaaralla kisaa edeltävänä päivänä.

Sitten sitä mentiin. Yleensä en vilkuile taakseni, mutta nyt katsoin useamman kerran. Ei näkynyt naista. Yhden miehen sain kiinni ja kohta hän meni taas ohi. Oma vauhtini pysyi melko tasaisena. Ylös poljin jaloilla minkä jaksoin, juoksun kaikki mahdolliset pätkät ja alamäet erityisen varovaisesti. Valtavaaran huippu ja mökki tulivat näkyviin nopeasti ja sitten tuli se olo, että nyt ei takaa enää ohi tulla ja lähdin rullailemaan ala.

Viimeiseen nousuun Rukalle lähtiessä näin edessäni poninhännän heiluvan. Yllätyin, että onko siellä joku naisjuoksija! Rauhoittelin itseäni, että et saa enää kiinni, ei haittaa, matkaa on niin vähän. Mutta mitä vielä, tuntui että saavutin joka askeleella. Aika pian pääsin rinnalle ja ohi. Hän jäi koko ajan, näytti olevan melko väsynyt. Mulle tuli valtava energia päälle ja hymyilytti ja vähän itketti. Viimeiseen alamäkeen ja kuulin kun Ninni ja tytär huusivat maalialueella. Vilkuilin kelloani, että taidan ehtiä alle kuusi ja puoli tuntia, vaikka se ei etukäteen minkäänlainen tavoite ollut.

kuva: Poppis Suomela

Maalissa olin ajassa 6:29:38, naisten sarjan 4. ja ikäsarjani ykkönen. Oma ennätysaikani ko matkalla.

Oman kellon mukaan matkaa tuli 56,97km

Olin todella tyytyväinen 😊

Jalkoihin ei tullut yhtään rakkoa. Juoksuliivi oli jälleen hiukan hinkannut ja vääränlainen kinesioteippi ei pysynyt kunnolla paikallaan. Suoliston oireilu oli uusi juttu, mutta onneksi siitä selviää puskassa. Maaliin tulo keskellä yötä on haastavaa nukkumisen vuoksi enkä saanut oikein yhteään nukutuksi. Kuitenkin seuraavat yöt korjasivat tilannetta.

Lauantaina tytär juoksi kolmannen kerran 13km matkan. Hyvin meni ja sijoittui alle 16 vuotiaiden tyttöjen sarjassa kolmanneksi ja kaikki naiset sarjassa 8. Omaan aikaansa ei ollut tyytyväinen, sillä viime vuonna oli parempi aika, mutta aina ei voi onnistua.

Loppujen lopuksi, vaikka etukäteis fiilis ei ollut ihan paras mahdollinen, reissu oli mukava ja ikimuistoinen jälleen kerran.

Kiitos Ninnille huoltamisesta ja matkaseurasta 💗

~Eija~

SM sprintti keväässä

 Toissa viikolla kisattiin suunnistuksen SM-sprintti kisat Espoossa. Viime vuoden haastavan Lahden asuntokortteli sm-kisan jälkeen odotukset olivat hyvinkin nöyrät ja talven aikana olin saanut itseni psyykattua rentoon olotilaan. Kuitenkin kisaviikonlopun lähestyessä olin todella jännittynyt ja koin paineita. Yksistään kisasuoritus ei aiheuttanut sydämen tykytyksiä, vaan myös reissu itsessään, sillä olin menossa ihan yksin ilman autoa julkisilla lähes kotiovelta asti.

Toukokuun alussa Etelä-Suomessa oli jo vihreä kevät, kun Etelä-pohjanmaalla ei ollut vihreydestä vielä puhettakaan.

Perjantaina iltapäivällä poljin kotoa Ilmajoelta Seinäjoelle työpaikalle, jonne jätin pyörän lukolliseen pyöräparkkiin. Siitä kävellen junalle ja junalla Helsinkiin. Tämä osuus matkustamisesta oli vielä ihan jees, mutta Helsingin päässä piti löytää oikeaan metroon ja osata jäädä oikealla asemalla pois.

Olin viikolla nähnyt unia myöhästymisestä, niin junasta, metrosta ja kisoista. Hermostutti. Kännykässä oli pääkaupunkiseudun julkisten appi ja se osasi kyllä suoraan näyttää minne mennä ja mihin metroon hypätä kyytiin. Laskin kädet hioten asemia, kunnes oikea asema kuulutettiin ja hyppäsin kyydistä.

Samalla asemalla jäi vain kourallinen porukkaa mun lisäksi. Ne muut lähti toiselle ulko-ovelle, mä yksin toiselle. Vastaan tuli vartija ja yritin näyttää viattomalta tyypiltä, joka tiesi tasan tarkkaan minne mennä. Ketään muita ei näkynyt, ei siis ketään. Osasin ulos ja sielläkin ihan hiljaista, vain jokunen auto ajoi ohi ja jossain kauempana joku henkilö käveli. Googlemapsin avustuksella hotellille, joka olikin tuttu viime syksyltä, kun olin Ninnin kanssa X-kaato seikkailukisaa edeltävän yön siellä yöpynyt. Huh, siis jotain tuttua.

Espoossa metroasemalla hissiportaissa ihan yksin.

Hotellille kirjautuminen meni ok ja huoneessani huokaisin helpotuksesta. Olin selviytynyt mallikkaasti maalta Etelä-Suomen sykkeeseen, vaikka Espoossa olikin melko rauhallinen meno. Iltalenkkinä tein kävellen kauppareissun ja vielä kevyt juoksu rantoja pitkin visusti varoen, etten edes vilkuillut ison tien toiselle puolelle, jossa oli seuraavan päivän kisamaasto.

Nukuin äärettömän huonosti. Edelleen näin unta myöhästymisestä. Aamu tuli ja tikkana ylös ja suunnitellusti vaatteet päälle, aamupalaa ja metrolle, jolla päätin siirtyä kisakeskukseen kävelyn sijaan. Olin siis ajatellut kävellä hotellilta kisakeskukseen, mutta kun saapuminen sujui näin hyvin, uskaltauduin jatkamaan. Osasin ja olin melkoisen ajoissa kisakeskuksessa, mutta olin helpottunut.

Viimeinen rasti.

Kaikesta talven aikana saavutetusta rauhallisuudesta näitä kisoja kohtaan ei ollut enää mitään jäljellä. Jännitin aivan valtavasti. Sarjassani D45 oli 64 ilmoittautunutta ja 40 pääsisi A-finaaliin. Olisin valtavan pettynyt, jos kaiken tämän jännittämisen jälkeen en selviytyisi A-finaaliin. Tiedostin, että omalla perus suorituksella ja vauhdilla ei pitäisi olla mitään ongelmia. Mutta sprintti on herkkä laji ja virhe voi tulla niin nopeasti.

Mutta karsinta meni omalta osalta aivan hyvin. Vauhdin osalta en laittanut kaikkia peliin, koska suunnistus sujui ihan ok ja vaikka 6-7 rastivälin olisin voinut valita paremmin, ei hätää ollut. Omassa karsintasarjassani olin 3. Kokemuksesta kuitenkin tiesi, että karsinta on yleensä melko perus sprinttiä ja finaalissa sitten kikkaillaan tai jotain siellä ainakin on, että parhaat erottuu hyvistä.

Karsinnan kartta ja punaisella viivalla näkyy mun reitti.

Oli pitkä odottelu kisojen välissä ja vielä lähtökynnyksellä ennen kuin oma vuoro vihdoin tuli. Ykköselle tuli pieni turha kaarros, mutta ei paha. Keskittyneesti pääsin jatkamaan ja juoksuun laitoin yhden vaihteen lisää. Tavoite oli pysyä koko ajan hyvin kartalla. Kunnes 9-10 rastivälillä tein harmillisen virheen. Reittisuunnitelma oli valmis, portaita ylös ja kurvaten oikealle ja vasemmalla. Portaiden jälkeen käänsin karttaa vastaamaan menosuuntaa ja tässä kohdassa käänsin huolimattomuuttani liikaa ja aloin lukea rastille 12. Eihän se sitten nappiin mennyt ja meni useampi sekunti pakittaa ajatuksissa ja miettiä mille rastille olinkaan menossa. Tässä tuli reipas 1 minuutin virhe. Suututti. Olisikin tämä riittänyt, mutta vielä 13-14 rastivälillä tein todella huonon reitinvalinnan, jolla hävisin toisen minuutin.

A-finaalissa kaksi isoa virhettä.

9-10 rastivälin virheen vuoksi putosin väliaikojen perusteella 3. sijalta 19.:sta. Nostin vielä 10. sijalle, mutta lopun reitinvalinta virhe pudotti sijalle 16. Tavoite oli päästä kymppisakkiin ja siellä oltaisiin oltu, jos... Mutta tämä on sprinttisuunnistuksen suola. Pitää pystyä nopeasti tekemään ratkaisut, keskittyä ja juosta. Tiedän, että pystyn siihen, kunhan hetki on oikea.

Harmittaa, mutta tiedostan myös, että monta hyvää naista jäi taakse ja monella muullakin tuli aivan varmasti virheitä. Periksi en anna ja ensi vuonna taas.

~Eija~