Lenkillä ajatukset vaaroilla

Se on viisi viikkoa Kolille, Vaarojen maratonille Pohjois-Karjalaan Pielisen rannalle. Se on polkujuoksutapahtuma, jota jostain syystä arvostan suuresti. Ehkä siksi, että se oli ensimmäinen laatuaan johon törmäsin toisten blogiteksteissä ja kertomuksissa. Suomen syksyyn sopien lokakuinen ajankohta asettaa mahdollisuuden pimeydelle, kylmyydelle ja kosteudelle. Hyvät nousumetrit ja saman verran alaspäin takaavat, että henkisen kantin lisäksi tarvitset hyvää kuntoakin. Matkaa taitetaan saman henkisten ihmisten kanssa ja silti olet yksin omien ajatustesi vietävänä.

Mun Vaarojen maraton 2017 oli mahtava elämys, juuri sitä mitä lähdinkin hakemaan. Ja tiesin heti ettei tämä tähän jää. Olin ajatellut tänä vuonna lähteväni Vaarojen reilulle 80 kilometrin matkalle, mutta järjestäjät tekivätkin muutoksia ja juuri tuo matka jäikin pois. Tilalle tuli 65 kilometrin matka. Olin aluksi todella harmissani, mutta pikku hiljaa mieli muuttui ja ymmärsin että näin tämän olikin tarkoitus mennä. Toukokuussa Karhunkierroksella juoksin 55 kilometriä, joten luonteva seuraava askel onkin 65. Näinhän mä olen polkujuoksukilometrejä maltillisesti 10 kilometristä lähtenytkin lisäämään. Eksyn välillä miettimään, kuinka pitkälle kiometrejä saankaan vielä venymään..

Yhdessä auringon kanssa kohti peltoja.

Kolin kilometrit mielessä oon viime viikkojen lenkkejäni aakeilla laakeilla metsäteillä rullaillut. Nousumetrejä on jälleen aivan liian vähän. Viime viikolla kurkun perällä kutitellut flunssan poikanen aiheutti suunniteltujen treenien karsimista ja mäkitreeni vesisateessa olisi ollut liian iso riski. Laskeskellut olen, että pari kertaa ehtisin Seinäjoelle Jouppiskaa tahkomaan syyskuussa, mutta ei se taaskaan ole aivan sitä mitä olin etukäteen tavoitteeksi asettanut. Herääminen asiaan, näin muutama viikko aikaisemmin harmittaa. Mutta ei Kolille lähdetä asiaa harmittelemaan, vaan sitten kiivetään vaaroja niillä voimilla mitä on. Joka tapauksessa kiivetään ja alas rullaillaan.

Metsässä.

Peruskestävyyskunto tuntuu olevan ihan hyvä, tiedän jaksavani jos vaan maltan syödä ja juoda matkalla tarpeeksi. Varusteet löytyy, hiukan myös jo kokemusta (paitsi niiltä 10 viimeiseltä kilometriltä) ja valtavasti sisua. Tiedän, että rankkaa tulee olemaan ja itkukin voi tulla, mutta ennen kaikkea se tulee olemaan elämyksellinen retki. Tätä kirjoittaessa malttamattomuus kasvaa ja tekisi mieli jo päästä starttaamaan.

Lenkin jälkeen.

Syksyn saapuminen, lasten koulujen ja samalla mun osittaisen työajan alkaminen ovat mahdollistaneet jälleen ihanat aamulenkit. Tällä viikollakin yhdessä auringon kanssa oon juossut ja päivät ovat lähteneet mahtavasti käyntiin. Hyvin rauhallista lenkkiä, sillä edelleen hiukan pelkään sitä flunssaa. Lenkin jälkeen aamupala rauhassa ja hyvää luettavaa.

Suosittelenkin Tarja Virolaisen; Juoksijan sielu -kirjaa jos yhtään tosi kertomus juoksemisesta ja siihen hurahtamisesta kiinnostaa! Ihan tavallinen ihminen jää koukkuun juoksemiseen, juoksutapahtumiin ja saavuttaakin itselleen merkittäviä elämyksiä. Niin allekirjoitan hänen monia ajatuksiaan ja tuntemuksiaan.

Aamupala.

Mukavaa lähestyvää viikonloppua kaikille 😊

~Eija~

Ampiaisen pisto ja kultaa

En ole onneksi allerginen ampiaisen myrkylle, sillä muuten olisi jäänyt sunnuntain kisat kisaamatta Kurikassa. Ampiainen tuikkasi mua ilkeästi niskaan odotellessani pyöräsuunnistuksen sprintin aluemestaruuskisojen lähdössä. Kipeää teki ja pistos kohtaa kihelmöi, mutta lievää punoitusta lukuunottamatta muita oireita ei tullut. Sarjamme, naiset 35 ainoat kaksi osanottajaa pääsivät metsään 6,9 kilometrin matkalle (lyhintä reittiä) viimeisinä, mutta eipä oltu sitten muiden jaloissa...tai paremminkin pyörän renkaissa 😁

Mutta kivaa puuhaa oli taas! Ensimmäinen rasti oli tosi pahassa pusikossa, traktoriurien viidakossa. Menin väärää polkua, mutta onni oli kohdilla kun satuin juuri oikeasta kohdasta taluttaa pyöräni toiselle polulle ja rasti olikin suoraan edessä. Toiselle rastille pääsikin isompaa polkua, mutta vauhdin huumassa porhalsin suunnittelemani reitinvalinta polun ohi. No pieni koukku, mutta ei nyt niin kamalan paha. Välillä pääsi luukuttamaan tieosuuksilla, vaikka eipä mun vauhti Suomen ja maailmanmestarien vauhdeille vedä vertoja, niitäkin kun samoissa kisoissa oli. Lopussa vielä toinen polun ohi kaahailu ja mahdollisimman nopeasti yritin korjata virheeni. Kaikista pikku virheistä ja hitaista reitinvalinta päätöksistä huolimatta olin tyytyväinen ja nappasin sarjamme voiton. Naisten pääsarjalla oli sama rata ja siellä Suomen huippu veti yli 7 minuuttia kovempaa. No kyllähän mä löydän ne kohdat joissa pahasti jälkeen jäin. 

Pyörä kisakondikseen.

Tunnin verran oli aikaa hiukan palautella ja valmistautua seuraaviin startteihin, sillä samoilla kisajärjestelyilla Rasti-Kurikka järjesti myös pyöräsuunnistuksen parisprintin aluemestaruuskisat. Parisprintissä yhdessä joukkueessa on kaksi suunnistajaa ja molemmat menevät kaksi osuutta, eli yhteensä 4 osuutta. Päivin kanssa oltiin jo keväällä puhuttu, että mennään sitten yhdessä, joten kiva Päivi että lähdit kaveriksi 😙 Meillä molemmilla on maastossa pyöräilystä ja pyöräsuunnistuksesta melko vähän kokemusta, oikeastaan vasta tänä vuonna ollaan tälle sytytty, mutta hyvillä fiiliksillä lähdettiin naisten pääsarjaan, sillä ikä ei vanhempiin vielä riittänyt.

Päivi ja mä ennen parisprintin starttia.

Mä lupasin aloittaa meidän viestin. Mutta en luvannut vetää heti alussa talla pohjassa, sillä startti pyörien kanssa hiukan jännitti. Pelkäsin kolareita ja mietin miten ihmeessä siinä päästään sujuvasti kun kaikki lähtevät suurin piirtein samaan suuntaan. Ja kyllähän siinä pieni sumppu tulikin, mutta haavereilta taisi kaikki välttyä. Heti oli tiukka nousu raskasta purtsia ylämäkeen. Pisti puuskuttamaan, mutta kyllähän se kone siitä taas käyntiin lähti. Suunnistus lähti ihan hyvin sujumaan, pieniä arvailuja taas, mutta mun mittapuussa ihan ok. Muihin en erityisesti kiinnittänyt huomiota, muutoin kuin antamalla vastaan tulijoille tilaa ja takaa ohittaville samaten. Kerran löin sormeni vastaantulijan sarveen, mutta hetkellistä kipua kummempaa ei siitä seurannut. 

Parisprintin karttapala.

Ensimmäiseen vaihtoon tulin kolme sekuntia kärjen perässä. Päivi nosti meidät johtoon ja mun toinen veto oli samanlainen tasaisen varma, pieniä virheitä ja epäröintejä sisältävä, mutta johdossa tulin vaihtoon. Muut joukkueet napsivat hylättyjä suorituksia väärillä rastileimauksilla ja Päivillä oli mukava homma ankkuroida meidät voittajina maaliin. Etukäteen vähän harmiteltiin, että joudumme pääsarjaan, mutta lopulta altavastaajina hoidimmekin homman mallikkaasti. Olimme erittäin tyytyväisiä! 

Voittajat :)

Tämäkin viikonloppu sitten meni kisatessa ja kyllähän se kropassa jonkin verran tuntuu. Lauantain pohjekramppi tuntui sunnuntaina kävellessä ja metsässä polkeminen hapotti jalkoja lisää. Tuntuu että pyöräily veti myös hartiat hiukan jumiin eikä saunominen ja piikkimatolla makoilu sitä vielä täysin helpottanut. Alkava viikko kuitenkin liikutaan samaan malliin, silti poikkeuksellisesti ilman kisoja. Luvassa on rauhallisia pitkiä lenkkejä, mäkitreenit ja kehonuoltoa.

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille ✋!

~Eija~

Jouppilanvuori Trail run 2018

Yöllä oli satanut kaatamalla, mutta mä olin nukkunut enkä kuullut mitään. Mä näin vain auringon säteet kaihtimia aamulla avatessa ja olin tyytyväinen just passeliin juoksukeliin. Tuuli vielä navakasti, mutta metsässä se ei pahemmin yleensä haittaa. Tänään nimittäin oli kolmannen kerran järjestettävä
Rasti-Jussien polkujuoksukisa Jouppilanvuorella.
Matka vaihtoehtoina oli 21, 10 ja 2,7 (lapsille) kilometriä. Mä olen ollut edellis vuosina 21:llä enkä tänä vuonna tehnyt poikkeusta. Tavoitteena oli hyvä, tasavauhtinen, loppua kohden mahdollisuuksien mukaan kiristyvä vauhtinen juoksu. Pienen pienenä haaveena oli parantaa viime vuotista aikaani, mutta muistin sen melko tiukkana vetona, joten en osannut sanoa pystynkö siihen.

Jo kotona tein kropan lämmittelyjä putkirullalla ja venyttelyjä. Kisapaikalle autolla ajellessa hörpin shaken ja sillä ja aikaisemmin aamulla syömälläni aamupalalla tiesin jaksavani. Numerolapon haku, tuttujen moikkailua, pienet avaavat juoksupyrähdykset ja taas tuttuja jututtamaan. Teitä oli taas niin paljon ja tuntui ettei kaikkien kanssa ehtinyt kunnolla edes jutella, sillä lähtöpamaus tuli vähän yllättäen.

Kuva Rasti-Jussit

Lähtö tapahtui Jouppiskan rinteen alapäässä ja kaikille matkoille lähdettiin yhtäaikaa. On lähdettävä sopivan reipasta vauhtia, ettei jää sumppuun, mutta toisaalta ylämäki voi vetää jalat ihan tukkoon, joten rauhallisesti on otettava. Kisoissa mun tulee tarkkailtua erityisesti naisia jotka on mun edellä. Heitä oli kourallinen edessä ja nousussa pari pääsin ohittamaan, mutta eteen jäi vielä ainakin kaksi. Ja liian kovaan peesiin en halunnut lähteä, sillä noutaja olisi tullut liian pian. Joten asemoin itseni parin miehen joukkoon. Lopulta heistä toinen meni menojaan ja toisen ohitin ja parin kilsan jälkeen taivalsinkin matkaani ihan yksin maaliin asti.

Olin toki ajatellut, kuten edellisilläkin kerroilla, että mulla on juoksun aikana seuraa, mutta nyt oli mentävä näin. Omasta kellosta seurasin vauhtiani ja pyrin pitämään vauhtini suht tasaisena. Kuntorata osuuksilla vauhti toki oli parempi, mutta aika hyvin se pysyi poluillakin reilusti 5:15 alapuolella. Juoksu tuntui todella hyvältä, paljon helpommalta kuin viime vuonna. Nyt toki oli paljon kuivempaa  metsässä, vaikka yöllinen sade oli liukastanut kalliot ja puunjuurakot. Ahonkylän päässä savinen kuntorata oli todella liukas nastattomalla polkujuoksukengällä ja yritin hakea hiekkaisempaa kohtaa askelten alle.

Kuva Mikko Kontio

Kahdekasan kilometrin kohdalla löin ensimmäisen kerran varpaani johonkin ja olin mennä nenälleni. Toisen kerran 16 kilometrin kohdalla. Lopulta 17,3 kilometrin kohdalla jalka lipesi pitkospuun kohdalla ja lensin mustikkamättäille. Samalla oikean jalan pohje veti kunnon kramppiin, vaikka ei ollut yhtään varoitellut aikaisemmin. Kaatuminen sai tämän aikaan. Paukutin muutaman sekunnin pohjetta ja sitten vaan ylös. Muutamat kävelyaskeleet ja pohje alkoi sulaa. Varovaisia juoksuaskelia ja irvistäen eteenpäin. Oli aseteltava askeleet tarkasti ettei kramppaisi uudestaan ja ei kun eteenpäin vaan. Viimeisellä kahdella kilometrillä väsy alkoi painaa ja pohjetta piti edelleen varoa. Edessä ei näkynyt selkiä, eikä takana näkynyt ketään. Kello näytti hyvää, jotta kunhan vain nyt nilkutan maaliin tätä vauhtia, niin parannan kyllä aikaani.

Lopulta maalissa olin ajalla 1:46:01 ja viime vuotinen aika parani yli kolmella minuutilla! Ja naisten kilpasarjan toinen 😏 Palkinnoksi keittiö veitsisetti ja fleecehuopa sekä kaikille osallistujille jaettu hieno puinen muistolaatta.

Oon tyytyväinen juoksuun, vaikka ihmettelin kyllä tuota pohkeen kramppia. Koko matkalla en hörpännyt miltään juomapisteeltä juotavaa, koska en kokenut tarvtsevani. Toki metsässä oli kuuma sillä viilentävä tuuli osui sinne vain muutamilla aukeilla paikoilla. Reitti oli merkitty aivan hyvin, mutta yksin juostessa ja väsyn alkaessa painaa, pari kertaa olin epähuomiossa mennä väärin.

Loppu päivä meni palautellessa serkun kihlajaisissa mukavalla porukalla. Sieltä löytyi innokas blogini lukijakin, joten vilkutukset Sirpalle ✋! Toiveena esitettiin juttua kun kaikki ei sujukaan, kun kolottaa eikä huvita. Onhan tässä hyvän aikaa mentykin, että omat ennätykset paukkuu ja fiilikset on ihan huiput. Miettinyt oon kuinka kauan tähän pystyn, milloin mun elämän kunto huippu on ja koska tulostaso lähtee laskuun. Koska hyväksyn hidastamaan menohalujani. Siinä pohdittavaa.
Vielä kuitenkin on muutama juttu mitä ehdottomasti haluan, mutta en tiedä saavutanko niitä koskaan. Ja hitsi kun edelleen nälkä kasvaa syödessä 😆

~Eija~

Get ready!

Jes, syksyn lähestymisen jo aistii, vaikka lämpö helliikin vielä meitä ja perhoset lentelevät puutarhassa. Aamulla on kuulasta kirpeyttä ilmassa sen verran että haluaa laittaa jo hanskat käsiin ja pitempi vartista sukkaa jalkaan. Kesän helteiden jäljet näkyvät palaneena nurmikkona (toipuukohan se koskaan), mutta nyt sentään jo pystyy vetämään sopivan treenin puutarhassa ilman että tuskan hiki nousisi pintaan jo lenkkareiden nauhoja sitoessa. Nyt on just oikea aika aloittaa yhteiset treenit ystävän kanssa, ilmoittautua johonkin kansalaisopiston ryhmään tai asettaa tavoite ensi keväälle, jota kohti lähteä. Neiron koululla, Ilmajoella aloitamme myös kaikille avoimessa Sporttiporukassa vaihtelevalla teemalla monipuoliset lihas- ja kestävyyskuntotreenit ensi viikolla.

Jos olet hiukan "kesäterässä" tai muuten vaan haluat liikettä niveliin, niin tässä on mun ja Niinan mukava kropan herättely treeni tehtäväksi vaikka omalla nurmikolla ↴

1. Peruskyykky

Selkä suorana, polvet varpaiden suuntaisesti, takapuoli alas kuin istuisit tuolille ja kädet eteen tuomaan tasapainoa.

2. Maastaveto kahvakuulalla

Selkä suorana, polvet koukussa, molemmat kädet kiinni kahvassa tuo kuula ylös. Ylhäällä suorista asentosi ja purista pakarat tiukoiksi.

3. Lankku

Koko kroppa kuin lankku. Hallitse hartiat, keskivartalo ja reidet. Hengittele rauhallisesti.

Tee kyykky ja maastaveto  molemmet 15 kertaa ja lankku 45s (tai niin kauan kuin jaksat. Muista oikea asento!). 5 kierrosta ennen tai jälkeen lenkin tai vaikka kesken kotitöiden.

Neiron koululla ensimmäiset treenit ovat tiistaina 21.8. klo.18.30-19.30.

Koulun salivuoroja ei ole vielä päätetty, joten aloitamme ulkotreeneillä. Toki sekään ei ole ihan niin simppeliä, sillä koulun markki on vielä ihan mullin mallin väliaikaisen parakkipäiväkodin rakentamisen vuoksi. Pihan tilanne voi muuttua yhtäkkiä, mutta yritetään mahtua sisäpihalle tai koulun taakse nurmikolle. Jostain sieltä mut kuitenkin löydätte 😊

Ensimmäisellä kerralla treenivälineenä meillä on kahvakuula, väline jolla olen ohjaajaurani aloittanutkin 5 vuotta sitten. Muutama laina kuula on saatavilla, mutta mahdollisuuksien mukaan ottakaa omiakin mukaan. 

5€/kerta tai 20€/5 kerran kortti, joka on voimassa myös ensi kevään puolelle.

Tervetuloa treeneihin, joissa joka kerta lämmittelemme tarkoituksen mukaisesti, jokainen tekee treenin oman kunnon mukaan ja lopuksi rentoutamme kroppaa ja mieltä palauttelevalla kehonhuollolla. Mukaan juotavaa ja jumppapatja tms.

Mukava nähdä taas 😃

~Eija~

Kahden kullan viikonloppu

Viime viikon torstaina meillä alkoi koulut. Mahdollisesti pitkään jatkunut aurinkoinen ja lämmin keli aiheutti sen ettei ajatus mua oikein innostanut. Lasten kesäloman aikana tottui nukkumaan pitkään silloin kun oli oikeasti vapaapäivä ja ruokailutkin mentiin enemmän mahan kurinan kuin kellon mukaan. Koulun aloitus tarkoittaa aina aikatauluja, joista toisaalta pidän, mutta nyt olisi voinut vielä hetken vain hengailla. 

Kuitenkin ekaluokkalaisen innostus, kolmosluokkalaisen kova halu oppia englantia ja viitosluokkalaisen chillailu koulua kohtaan on nyt pikku hiljaa tarttunut muhunkin. Lapset ovat suoriutuneet ensimmäisistä läksyistään ja minä muutaman kirjan päällystämisestä, joka oikeasti on mukavaa puuhaa. Jospa se arki tästä taas lähtee rullaamaan.

Esikoisen mielipide matikasta 😕

Ennen viikonloppua laskeskelin, että tänä syksynä olisi vielä 12 kisastarttia. Aika toki näyttää pääsenkö kaikkiin osallistumaan, mutta mahdollisuuksien mukaan tarkoitus on. Näistä ensimmäiset kaksi kisattiin viikonloppuna.

Lauantaina oli suunnistuksen aluemestaruus pitkänmatkan kisat Jurvassa, Iso-Pässilässä. Mä kisaan viimeistä vuotta 35-sarjassa, jossa on usein harmittavan vähän osanottajia. Nimittäin hyvät kisaa vielä pääsarjassa, vaikka ikä riittäisi lyhyemmillekin matkoille ja osalla varmasti lapset ovat niin pieniä ettei aikaa osallistua ole. Kuitenkin lauantaille oli ilmoittautunut 4 naista, joten ihan kunnon kisa fiilistä sai ilmaan. Tyttären kanssa oltiin matkassa ja kun hänellä on tänä kesänä alkanut suunnistus sujumaan, ei hänen omaa menoaan enää tarvitse jännittää. Sain siis jännittää ihan itseäni. 

Haastavia rinnerasteja.

Ja kuten niin usein, niin taas alku oli takkuinen. Helpon näköisen ykkös rastin harpoin rinteessä liian alhaalta ohi. Ajauduin jollekin toiselle rastille enkä saanut itseäni kiinni. Tietoisena siitä että olen ihan liian pitkällä, päädyin kakkos rastilleni asti. Noin kaksisataa metriä takaisin ja näin kaksi minuuttia mun perään lähteneen suunnistajan. Kyllä suututti tuollainen tunarointi. Päätin yrittää saada toiset kiinni ja reilusti ohikin pitäisi päästä jos meinaa voiton napata. Edessä oli todella raskasta maastoa ja tarkkoja rastipisteitä. Kun ei pystynyt lujaa juosta niin sitten ehti kuitenkin karttaa ja maastoa lukea ja rastit osuivat hyvin kohdille. Mun ohittaneen suunnistajan sain ohitettua ennen vitos rastia ja kutos rastille mentäessä näin toiset kaksi sarjamme suunnistajaa. Ilokseni kasi rastilta oli pitkä tiekierto, joten pääsin vihdoin kunnolla juoksemaan. Maalissa sain jännittää sainko tarpeeksi eroa aikaan ja sainhan mä, 28 sekuntia! Huh, töitä sai tehdä 😅

Sunnuntain kisakeskus.

Sunnuntaina aluemestaruus viestit kisattiin Laihialla, Iljananmäellä. Tyttären kanssa olin jälleen matkassa. Nyt ei tarvinnut jännittää yhtään, sillä 35-sarjassa oli vain meidän joukkue, mikä harmitti kyllä kovasti. Aina jos olisi edes yksi toinenkin joukkue, niin saisi jonkinlaista kisafiilistä. Mutta nyt mentiin sitten ihan vain suunnistellen. Itse olin ankkuriosuudella enkä oikein päässyt missään vaiheessa kunnolla kartalle, saatikka että suunnistus olisi sujunut jouhevasti. Yksi isompi pummi tuli ja pari pienempää pyörähdystä. Mutta hyväksytty suoritus saatiin ja mestaruus samalla.

Viikonlopun ansiot.

Suunnistuskisojen lisäksi viikonloppuna olin molempina päivinä myös töissä myöhäisessä iltavuorossa. Tänään maanantaina vapaapäivä tulikin todella tarpeeseen, sillä väsy on ollut. Tarkoitus on ottaa hiukan rauhallisemmin tämä viikko ja viikonloppuna taas kisavaihde päälle. Luvassa on polkujuoksua ja pyöräsuunnistusta.

Kun tässä nyt selvästi kesäloma fiiliksistä pääsee eroon, on aika myös käynnistellä syksyn avoimia treenejä täälä meidän kylällä. Tarkoitus on ensi viikon tiistaina, 21.8. aloittaa. Mutta siitä lisää infoa lähipäivinä 😊

~Eija~

Elokuun pyöräretki

Laskelmieni mukaan olen tehnyt kolmena vuonna peräkanaa ystäväni Meijun kanssa Juhannus pyöräilyn, joka on sellainen meille reippaan pitkä eli 100 kilometriä ja jonkin verran yli. Tänä vuonna palasin perheeni kanssa Tanskan reissulta juhannusaattona vesisateeseen ja se sää tyyppi pysyi lähes koko viikonlopun. Meijun kanssa päätimmekin sitten siirtää pyöräretkemme myöhemmälle kesää. Ja vaikka sää tyyppi muuttui kovinkin erilaiseksi tuon juhannuksen jälkeen, molempien risteävät menot siirsivät ja siirsivät reissua. Lopulta viime sunnuntaina illan suussa pääsimme yhdessä liikkeelle, muutama tunti aikaisemmin Meijun suunnittelemalle reitille. Pyöräilyllemme tyypillisesti sadetta oli jälleen ennustettu ja edellis kerroista oppineena pakkasimme reppuihin pitkät housut, takit, sadetakit, hanskat ja vähän syötävää. Lähtiessä toki aurinko paistoi ja oli just sopivan lämmin.

Lähtiessä aurinko paistoi.

Molemmilla meillä on hybridi-pyörät, jotka ovat todella hyvät asfaltilla mutta toimivat hyvin kovilla hiekkateilläkin. Alkuun huristeltiin Ilmajoelta Seinäjoen reunoja Nurmoon. Vauhti oli reipahkoa ja aivan hengästyi kun samalla vaihdettiin viimeisimpiä kuulumisia. Tiukat käännökset, muun liikenteen seuraaminen ja samalla jutteleminen on haasteellista, joten onneksi reitti pian löysi väljemmille pyöräteille ja kurvasimme Ruuhikoskelle, Etelä-Pohjanmaan golfkeskukseen syömään. En ole aikaisemmin paikassa käynyt, joten oli oikein mielenkiintoista silmäillä paikkaa. Oli siisti ympäristö, ystävällinen palvelu ja hyvää ruokaa. Kaikki ruoka lautaselta upposi ongelmitta.

Retki muona kohdillaan!

Vaikka ei ähky tullutkaan, tuntui pyöräilyn jatkaminen hiukan raskaalta syömisen jälkeen. Ehkä se oli puolituntia tai tunti kun ruoka oli sopivasti jo laskeutunut ja sen verran hyvin se antoi energiaa, ettei eväisiin tarvinnut koko retkellä koskea, mitä nyt suklaata sain Meijulta.

Matka jatkui kohti Peräseinäjokea. Pitkä pätkä päästiin hyvä kuntoista, yllättävän mäkistä hiekkatietä polkemaan. Vauhti sopivasti oli hiukan rauhoittunut, joten ehti hyvin ihastella kauniita puutarhoja ja taloja idyllisessä maalaisympäristössä. Kumpikaan meistä ei ollut juuri tuolla tiellä koskaan ajellut. Ihana löytää uusia teitä ja paikkoja loppujen lopuksi todella läheltä kotoa.

Mä ja Meiju Ämmälänkylän tuolla puolen.

Lähestyessämme Peräseinäjokea hämmästelimme tuulivoimalapuistoa, jonka olemassa olosta emme aikaisemmin tienneet tai emme vain olleet rekisteröineet. Myös Peräseinäjoen hiljainen ja autio kylänraitti havahdutti että on sunnuntai ilta, kello yhdeksän eikä siihen aikaan ihan välttämättä löydy ko paikasta julkista hanaa josta voisi vesipulloa täyttää. No löytyi sitten kuitenkin auki oleva pitseria, ettei tarvinnut mennä tuttujen oville koputtelemaan, olisi vielä venähtänyt meidän kotiutuminen pitkälle yöhön.

Peräseinäjoelta lähdettiin taas meidän harvemmin jos koskaan kulkemalle tielle kohti Jalasjärveä. Navakka tuuli hidasti etenemistä ja vuorovedoin sitten vedimme retkikuntaamme eteenpäin kapealla asfalttitiellä. Muutaman piskon heitti ja kun se muuttui sateeksi, puimme sadetakit päälle. Toki sade ei kauaa kestänyt ja pian riisuin omani pois, koska alla hikosi valtavasti. Aurinko pilkahteli välillä pilvien lomasta ja oli taas niin kaunista. Ne on niitä hetkiä, joita ei kännykällä saa kuvattua eikä sanoin maalattua. Mutta kyllähän te nyt tiedätte mitä tarkoitan. Ne on ne hetket, jotka piirtyy omaan mieleen, eikä se ole vain se maisema, vaan kaikki muukin mikä siihen hetkeen kuuluu.

Sateen jälkeen aurinko taas pilkottaa.

Kotona olimme kello ilta 11 jälkeen kun takana oli 95 kilometriä. Hiukan jäi uupumaan sadasta kilometristä, mutta hyvä näinkin. Takapuolessa tuntui veivaaminen ja luulenpa että perjantain juoksu laittoi pohkeita pakottamaan. Muuten tuntui oikein hyvältä - ei tullut nälkä eikä kylmä!

Kiitos Meijulle seurasta 😊

~Eija~

Täysiä Paukanevalla

Kaksi päivää sitten, perjantaina järjestettiin KomiaFlown järjestyksessään toinen Paukaneva NigthTrail-polkujuoksukisa. Viime vuonnakin olin (Paukaneva NightTrial 2017) joten vähän tiesin mitä on luvassa. Hiukan taas pisti jännittämäänkin ja mieli oli tehdä tepposet, että mitä jos nyt en vaan sittenkään lähtisi itseäni kiusaamaan. Sillä siltähän se pahimmillaan tuntuu kun menee omaa täysiä. Lähdin sitten kuitenkin, sillä enhän mä nyt malttaisi olla menemättä kun kerta aikataulullisestikin pääsisin. Jännityskin kisapaikalla sitten lieventyi kuin näki aivan valtavasti tuttuja ja oli mukava vaihtaa kuulumisia ja fiiliksiä. Oli kiva nähdä teitä kaikkia 💗

Tuttuja oli paljon! Kuvassa Kirsin kanssa ennen lähtöä.

Valittavana oli 6 tai 10,2 kilometrin matkat ja mä menin kympille. Viime vuonna mun aika oli 45:27 ja sillä lohkesi silloin voitto. Nyt tiesin jo etukäteen että vauhti tulee olemaan kärjessä kova ja mä testaan itseäni todella kova kuntoisessa seurassa. Menestyviä suunnistajia ja juoksijoita, joita tiedän nimeltä ja kasvoilta sekä heitä joita en tunnista. Hivuttauduin lähdössä tarkkailijan paikalle, heti mun asettamien ennakkosuosikkien perään.

Lähdössä kärki kaasutti heti menojaan, myös yksi nainen. Mun eteen jäi kaksi naista ja taakseni en sitten vilkuillutkaan, joten en tiedä yhtään mitä siellä tapahtui. Alkuun leveämmällä esteettömällä pitkospuu baanalla haettiin omaan vauhtiin sopivaa paikkaa, sillä vajaan kilometrin päässä reitti muuttui kapeaksi pitkospuuksi ja siinä ei pääse ohittamaan muuten kuin jos toinen väistää. Eka kilometri 4:20 vauhtia ja toinen 4:22. Tuo vauhti epätasaisella alustalla on mulle kova, mutta pysyin porukan kyydissä hyvin. Vauhdin päivittelyn sijaan keskityin astumaan pitkospuille kunnolla ja olemaan tässä hetkessä. Otan askeleen kerrallaan ja pysyn tässä kyydissä niin kauan kuin pysyn.

Kuva; Henri-Matias Latosaari

Ensimmäiset kolme kilometriä oli jotenkin hankalat, mutta se on mulle niin tuttua ettei heti tunnu askel rullaavan. Neljän kilometrin jälkeen päästiin palan matkaa purtsilla ja se tuntui raskaalta. Juomapiste hiukan sekoitti ryhmän juoksujärjestystä, mutta edelleen pysyin edellä menevän naisen vauhdissa. Purtsin jälkeen lähdettiin samoja pitkospuita takaisin päin ja tämä kohta on haasteellisin vastaantulevien kohtaamisen vuoksi. Pitkospuut ovat todella kapeat ja siinä saa olla tarkkana ettei astu sivuun häjysti. Vauhti hidastui koko ryhmällä hiukan, mitä en toisaalta pitänyt yhtään pahana. Vastaantulijat antoivat hyvin tilaa meille hätäisille - kiitos siitä 😊 Auringonlasku oli kaunis ja neva rauhallinen. Tuumin ajatuksissani, että tänne pitäisi tulla joku ilta ihan rauhassa liikkumaan.

Vähän ennen kuin puikahdimme pitkospuilta enemmän metsän puolelle, edessä juossut nainen pyysi kahdelta mieheltä tilaa ja lähti tavoittelemaan siinä hetkessä naisten toisena juossutta, jonka olimme nähneet koko juoksun ajan. Mä en ehtinyt reagoida asiaan tarpeeksi nopeasti ja jäin miesten perään jotka toki juoksivat hyvää vauhtia. Metsän puolella kuitenkin huomasin että saavutamme naisia kunnes ohitukseen lähtenyt meni menojaan. Kärpänen lensi kurkkuun ja sitä kyökkäillessä tuli hetkellisesti tosi häjy olo. Mutta jalat vei ja tunsin, että vauhdin saan pidettyä loppuun asti.

Kuva; Henri-Matias Latosaari

2 kilometriä ennen maalia miehet ohittivat edessä olleen naisen ja mä jäin vielä perään. Pyörittelin siinä vaihtoehtoja kuinka teen ja päädyin tutkailemaan tilannetta viimeiselle kilometrille sillä siinä olisi taas leveämpää pitkospuuta, jossa ohitus voisi onnistua. Ja niin mä sitten latasin reilu puoli kilometriä ennen maalia vilkun päälle ja ohi. Siinä sopivasti tultiin takaakin ohi, joten pääsin hyvään imuun. Viimeistä mutkaa odotti ja kun se lopulta tuli, oli todella helpottunut olo. 

Maalissa!

Oma aika parani viime vuodesta hurjasti, ollen nyt 43:01 ja tällä irtosi kolmas sija. Oli todella hyvä juoksu kovassa seurassa, enkä ilman tuota seuraa olisi tuollaiseen aikaan yksin pystynyt. Oman sykemittarini mukaan maximisyke oli 170, joten tein siinä oman enkkani, kun mun testattu maxsyke on 168. Ja kyllä nyt pahemmalta tuntuikin kuin testeissä 😅 Kovempaa ei olisi irronnut ja kyllä jalat hapoille veti - tuntuu vielä näin parin päivän jälkeenkin.

Huh, mutta nyt hymyilyttää :)

Palkintojen jaossa.

KomiaFlown porukka oli jälleen järkännyt hienon kisan, sillä kaikki toimi aivan mahtavasti. Kaikki saivat todella hienon muistolaatan. Mä sain lisäksi KomiaFlown tuubihuivin, Team Sportian lahjakortin ja osallistumisoikeuden marraskuiselle Komia Ilkan Polku tapahtumaan. Tykkään! Kannatti lähteä juoksemaan kauniiseen kesäiltaan ja uskon että kaikki muutkin 180 osallistujaa olivat samaa mieltä!

Palkinnot.

Punertava taivaanranta autosta käsin.

On se raakaa vetää täysiä ja käydä kamppailua oman pään sisällä jaksanko vielä, mutta jälkikäteen olo on aivan huippu. Ja on hyvä säännöllisesti tehdä kovia vetoja, että se oma vauhtikestävyys paranee. Ja kisatilanteessa sitä saa vielä pikkaisen enemmän itsestään irti, ainakin mun kohdalla se toimii. Eilen sitten sai mennä ihan pk-sykkeillä palautellen ja ai että mä tykkään siitäkin 😊

~Eija~