Näytetään tekstit, joissa on tunniste metsä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste metsä. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 23. helmikuuta 2022

Hisu revanssi

 Reipas kaksi viikkoa sitten tämän vuoden kisakauden avaus ei mennyt aivan putkeen, kun hukkasin itseni ihan kunnolla Jämin talvirasteilla. Se oli kuitenkin hyvä muistutus, että oleppa tarkempi. Mulle tarjoutui uusi mahdollisuus viime viikonloppuna, kun ALUN talvirastit hiihtosuunnistettiin Alajärven Valkealammella. Tuolla kävimme tammikuun alussa yksi kaunis pakkaspäivä retkeilemässä ja useamman kerran siellä on hiihtosuunnistettu, sillä maastot ovat siihen aivan huiput.

Lauantaina oli keskimatkan kisa. Naisten 40 vee sarjassa lyhintä reittiä (siis uria pitkin) oli reipas 7 kilometriä. Näissä saa poiketa latu-urilta pois ja mulle tulikin matkaa vähemmän kuin ilmoitettu matka. Oikaisin vain kerran jyrkän mäen alas, mutta oikaisuja olisi voinut tehdä enemmänkin.

Rata oli haastava. Uria oli tosi paljon ja korkeus eroja Valkealammella on, joten suunnistaa sai tarkasti koko ajan. Useamman kerran sai hartiat täristen puskea jyrkkiä rinteitä ylös, suksien päät hairasi urien reunojen lumihankiin ja kapeat porkat upposivat puoli metriä pehmoiseen lumeen. Alamäissä teki mieli laittaa silmät kiinni ja toivoa parasta. Huh huh kun oli raskasta ja olin aivan puhki käsivarsista. Mutta mikä parasta; pysyin koko ajan kartalla eikä pummeja tullut. Toki jokunen reitinvalinta olisi voinut olla parempi, mutta siinä tohinassa ei kaikkea aina huomaa.
D40 keskimatka
Sijoitus oli sarjani 4. eikä lähellekään viimeinen.
Lauantain keskimatkan rankkuus laittoi miettimään kuinka ihmeessä jaksan sunnuntaina pitkän matkan, joka oli melkein tupla matka, eli reipas 13km. Hartiat ja käsivarret olivat niin puhki. Ilokseni sunnuntaina oli kuitenkin niin paljon mukavempaa ja vaikka nousuja osui sinnekin reitille, ei se ollut jatkuvaa ylös-alas menoa. Oli mukavia pitkiä rastivälejä, vaikka juuri tuolla pisimmällä 7-8 välillä tuli yksi turha koukku kun luin käyriä huolimattomasti (yritin välttää turhat nousut). Jaksoin lopulta oikein hyvin, jopa mun kädet jaksoivat.
D40 pitkämatka
Sijoitus oli sarjani 3. Kotiin tuomisina oli molemmilta päiviltä aluemestaruus hopeaa (mainittakoon, että meitä oli E-P:n alueelta vain kolme naista...).

Mukava fiilis jäi viikonlopusta. Oman tason perus suoritukset. Ei ole mun lempparilaji, mutta mukavaa silti. Keli oli molempina päivinä hyvä, vaikka sormia nipisteli pakkanen.
Eka kerta liukulumikengillä
Tänään aamusta oli kova pakkenen, -20 astetta. Ei houkutellut lähteä hiihtämään eikä juoksemaan, joten nappasin mieheni uudehkot liukulumikengät jalkaan ja lähdin kotimme takana olevaan metsään. Metsä oli odotetusti kaunis. Ihmettelin metsän eläinten jälkien määrää, niitä oli jos jonkinmoisia. Oli pientä ja isoa, tassua, käpälää ja sorkkaa, yksinäisiä ja polkuja. Välillä seurasin eläinten tekemää polkua, poikkesin traktori uralle, laskeuduin ojaan ja rämmin tiheän kuusikon läpi. Alkuun meno oli kömpelöä leveillä laudoilla, jotka liukuivat joka suuntaan, mutta eivät kuitenkaan niin hyvin kuin normi sukset. Olin pukeutunut pakkaseen lämpöisesti ja puolentoista tunnin tarpomisen ja hetkellisen pyörimisen jälkeen olin ihan hikimärkä. Tämä eka kerta liukulumikengillä oli kiva kokemus, mutta ei niin kevyt kuin odotin. Ehdottomasti lainaan välineitä toistekin.
Lupaus keväästä
Se on kaksi yövuoroa lomaan. Jaksaa jaksaa.

~Eija~

keskiviikko 30. joulukuuta 2020

Salamajärven kansallispuiston talvi

 Meidän perhe on retkeillyt aina, mutta tänä vuonna vielä enemmän. Helenalta bongasin vuoden alussa retkihaasteen, jossa oli 52 erilaista retkiaihetta. Niitä olemme toteuttaneet mielikuvitustakin käyttäen. Joulun välipäivinä oli tarkoitus piipahtaa isoveljeni luona Jyväskylässä, mutta se ei nyt onnistunutkaan, joten oli keksittävä muuta. Joka tapauksessa jonkinlainen "maisemanvaihdosretki" oli tehtävä ja lopulta päädyimme Salamajärven kansallispuistoon Keski-Pohjanmaalle, Perhon ja Kivijärven alueelle.

Paikka on meille erittäin tuttu, sillä mieheni on käynyt alueen koirajärvillä vuosia kalassa kaikkina vuodenaikoina. Kalastusluvallisille lammille istutetaan taimenta ja kirjolohta. Ennen lasten syntymää olin mäkin monena vuonna mukana. Oon ollut veneessä soutamassa kalojen perässä, retkeillyt poluilla ja nauttinut paikan hiljaisuudesta. Harvemmin toki mustan aukon reunalla oon kyykkinyt. Nyt on ollut monen vuoden tauko viime vierailustani, joten oli kiva palata näihin maisemiin pitkästä aikaa.

Iso Koirajärven rannalla.
Majoituimme Koirasalmen kämppään, jossa saimme olla koko reilun vuorokauden vierailumme ajan ihan yksin. Paikkaa ylläpitävä pariskunta asuu kämpän toisessa päässä, mutta heitä ei paljon näkynyt. Kuitenkin sauna lämpeni tilauksestamme ja kaikki toimi muutenkin kuin unelma. Kämppä on siisti, lämmin, keittiö täysin varusteltu ja saunaa saa erikoismaininnan. Saunominen ja pulahdus pieneen Koirajärveen on yhtä hemmottelua. Oli jo vuosia sitten ja on edelleen.
Lumisuihkussa.
Meidän reissun päätavoite oli ulkoilla paljon ja olla yhdessä. Mies tietysti nappasi myös pilkkivehkeet mukaan ja kantoikin sitten mukanaan kalaa kotiin 😊

Ensimmäisenä reissupäivänä olimme heränneet ajoissa kotona ja hämärässä lähdimme jo ajamaan. Reilun kahden tunnin ajon jälkeen olimme perillä. Pieni välipala kaikille ja sitten heti liikkeelle. Lunta oli Koirasalmella selvästi enemmän kuin meillä kotona, joten muutimme suunnitelemaamme reittiä lyhyemmäksi. Kävelimme Ahvenlammelle ja eväiden nauttimisen jälkeen palasimme samaa reittiä takaisin. Retken pituudeksi tuli reipas 9 kilometriä.
Vanhoja kauniita mäntyjä.
Reitti oli tasainen, välillä kovinkin kivikkoinen ja lumisilla pitkospuilla käveleminen oli hankalaa. Jalka lipsahti aikaajoin sivuun, mutta onneksi kastuneilta jaloilta vältyttiin. Lumiset puut olivat kauniita ja useamman lumisuihkun saimme niskaan naurujen kera. 
Ahvenlammen rannalla nuotio, lapset jäällä.

Sarilta saadut jouluherkut jälkkärinä, nam 😋
Päästyämme takaisin kämpälle, mä vaihdoin kevyempää päälle ja nastalenkkarit jalkaan ja pinkaisin lamppu päässä keikkuen takaisin metsään. Lähdin kiertämään Isoa Koirajärveä ja koukkasin Pyydyskosken ja Heikinjärven kautta. Palan matkaa polku näkyi todella heikosti, eikä siitä ollut kukaan kulkenut samana päivänä. Kuitenkin Pyydyskoskella oli porukkaa ja sen jälkeen polku olikin taas hyvin tallaantunut ja vauhtia sai taas nostettua. Heikinjärven jälkeen oli kahdet jäljet kohti Koirajärveä. En varsinaisesti pelännyt missään vaiheessa eksyväni, koska koko ajan tiesin että voin aina palata omia jälkiä seuraten takaisin. Kaksi kertaa kaaduin pehmeään lumeen, kun jalka lipsahti pitkospuulta sivuun. Oli tunnelmallista ja niin vapaata juosta pimeässä metsässä ihan yksin. Tuntui etuoikeutetulta.
Polkulenkillä lamppuna Lumonite Air 1500.
Nukuimme yön hyvin, koko perhe samassa huoneessa ja hyvin mahduimme. Mies lompsi ulos aamulla hämärän turvin ja mä ja lapset otettiin hiukan hitaampi aamu. Pakkasimme reppuun keksejä ja suklaata sekä kaakaota termariin ja patistin jengimme taas liikkeelle. Lähdimme Metsäperäläisen taipaleelle.
Maasto oli samanlaista kuin edellispäivänä. Paljon soita, vanhoja mäntymetsiä isoine puineen ja pirunpeltoineen. Aurinko ei tänään pilkahtanut, mutta muuten oli ihana päästä liikkumaan päivän valossa. Loppua kohden sai tsempata lapsia eteenpäin, sen verran alkoi kahden päivän retkeilyt lumessa painamaan jaloissa. Vajaa 7 kilometriä tuli matkaa. Hyvää treeniä ja valmistautumista ensi kesän perhevaellukselle tämä kuitenkin oli.
Pitkospuita yli pirunpellon.

"Hyvät eväät-retki"

Retrotakilla taas matkassa.
Eräällä suolla on mun ihan lempparipaikka jo vuosien takaa. Siellä on vanha suoniittyaitta, Siellä on aivan hiljaista, vain tuulen kuiskaus kuuluu, jos lapset hetken vaan malttaa olla ihan hiljaa.
Keskellä suota kaunis aitta.
Kahden retken ja yhden yön reissu teki todella hyvää ja se toimi hyvänä arjen katkaisijana. Talvi ei todellakaan ole mikään este patikkapoluille, varsinkaan kun lunta ei ole paljon. Tarvittaessa jalkaan voisi heittää sukset ja yhdet metsäsuksien jäljet polkujen varrella nähtiinkin.

Meillä jäi 20 retken aihetta tältä vuodelta tekemättä, mutta nyt jo mielenkiinnolla odotan mitä ensi vuoden retkihaaste aiheina mahtaa olla 😊

~Eija~

lauantai 12. joulukuuta 2020

Retkeilyä Nuijapolulla

Tänä viikonloppuna oli tarkoitus osallistua tyttärien kanssa suunnistajien ja kestävyysjuoksijoiden leirille Kuortaneella, mutta korona ryökäle pilasi tämänkin. Lauantaille ei ilmaantunut mitään muuta erikoista, joten suuntasimme omalla perheellä jälleen metsään retkeilemään. Monet polut ja laavut on lähitienoolla jo kierretty, mutta hetken googlailun jälkeen löysimme lisää karttoja naapurikunnasta, Kurikasta. Oon näillä poluilla jonkin verran juossut porukoissa, mutta nyt pääsimme hyödyntämään niitä rauhallisemmassa vauhdissa. Täältä löytyi muun muassa Nuijapolun kartta, jonka pohjalta suunnittelimme oman retkemme.

Kartta ei ollut ihan niin tarkka kuin suunnistajana toivoisin, mutta parin risteyksen ja yhteisen pohtimisen jälkeen pysyimme kuin pysyimmekin oikealla reitillä. Osa opasteista oli melko vanhoja ja piilossa, mutta jotkut taas oikein priima kunnossa. 
Löysin ihanan retrotakin kaapista :D

Pirunpesä

Palan matkaa myös pitkospuita pitkin.

Jätettiin arvoituksellisia jälkiä taaksemme ;)
Asteen pakkanen, pieni sumu ja tuuleton keli oli just hyvä. Aurinko ei suostunut edes käväisemään paikalla. Reippaan viiden kilometrin kävelyn jälkeen pääsimme evästämään Morajärven laavulle. Mukana oli omat polttopuut, mutta paikalta löytyi myös järeitä pöllejä pilkottavaksi. Oli hieno ja siisti laavu, vaikka järveä emme kyllä nähneet.
Morajärven laavulla

Vajaa 8 kilometriä tuli retkelle mittaa ja juuri ennen pimeän tuloa päästiin takaisin autolle. Mukava retki oli jälleen, eikä nähty kuin kaksi pyöräilijää metsässä. Tänne tullaan toistekin ja miehen kanssa oli puhetta, että voitaisiin lähteä juoksemaan tuonne, niin polkujen risteykset ja käännökset tulisi vielä paremmin tutuiksi. Ihanaa, että läheltä löytyy polkuja, rauhallista metsää ja sinne on kaikilla ihan vapaa pääsy. Tämä voittaa huvipuistot ja ostoskeskukset 6-0.
Illalla vielä pulahdus, itse asiassa kolme pulahdusta avannossa. Mukava päivä ja nyt niin valmiina nukkumaan.

~Eija~

maanantai 1. kesäkuuta 2020

Retki Virkatielle Seitsemiseen

Vuosi sitten juhlin 40-vuotis syntymäpäivääni perheen ja ystävien kanssa. Tänä vuonna karkasin yhden ystäväni kanssa metsään. Meillä oli retki Seitsemisen Kansallispuistoon, joka sijaitsee Ylöjärven ja Ikaalisten alueella. Tammikuussa 2019 olimme perheen kesken näillä poluilla retkeilemässä. Jutun tuosta retkestä löydät täältä. Silloin maisema oli kovin toisenlainen ja siksi nyt tuntuikin kuin olisi tullut ihan uuteen paikkaan.
Treffasin Sannan lauantai iltapäivällä Seitsemisen luontokeskuksessa, jonka parkkipaikka kertoi että jokunen muukin oli tullut viettämään toukokuun viimeistä viikonloppua metsään. Kantamusten perusteella pystyi päättelemään onko ihan vain päiväretkellä vai aikomuksena olla yötä. Me toivoimme rauhaa ja aikaa jutella muutaman kuukauden kuulumiset keskenämme. Liikkeelle päästyämme saimmekin olla ihan rauhassa. Jokunen tuli vastaan, mutta jutuillemme salakuuntelijoita ei ympärille jäänyt.
Me kiersimme Virkatien, joka on 26 kilometriä pitkä. Ensimmäisenä päivänä kävelimme 16 kilometriä parin pysähdyksen taktiikalla. Kurkkua kuivasi sekä taukoamaton puhuminen että lämmin ilma. Järkytys oli todeta, että hyttysiä oli valtava määrä, mutta hyttysmyrkkyä ei ollut tullut kummallekaan mukaan. Pysähtyessä oli siis etsittävä aurinkoinen paikka, sillä aurinkorasvaa kyllä oli mukana, tai toisena vaihtoehtona oli pysyä vain liikkeessä.
Päästyämme illalla Liesijärven leiriytymispaikalle hiukan järkytyimme kuinka paljon siellä oli porukkaa. Telttoja ja rippumattoja oli laskelmiemme mukaan 35. Yhdessä teltassa keskimäärin oli kaksi yöpyjää, joten karkealla laskennalla meitä oli reilusti yli 50. Onneksi tilaa oli paljon ja mekin löysimme rauhallisen, kävyttömän ja vielä järvi maisemalla olevan paikan teltallemme. Aika luksusta. Keiteltiin iltateet, nautiskeltiin syntymäpäiväkakku palat ja piilouduttiin hyttysiltä telttaan jatkamaan juttua. Ennen puolta yötä maltettiin ruveta nukkumaan.
Majapaikkamme järvinäköalalla.
En ole hetkeen nukkunut noin hyvin ulkona! Toki alla olleet yövuorot saattoi vaikuttaa ja Sannalta lainaamani ilmapatja oli miellyttävän pehmeä. Kylmä ei ollut ollut ja korvatulpilla sain teltan ulkopuolelta tulevat äänet katkaistua pois. Sanna kertoi, että linnut olivat laulaneet koko yön.
Syötiin aamupala ja pakattiin tavarat leiriytymispaikalta viimeisten joukossa.
Aamupalaa

Matkamme jatkui neulaspolkuja pitkin, ohitimme joitain pieniä järviä ja Pitkäjärven rannalla täytimme vesipullot ruokaa varten kaivovedellä. Suoraan juotavaksi tuo vesi ei sopinut, mutta keitettynä ruuan mukana kyllä. Oli todella lämmin, lähes kuuma ja juomavettä oli säännösteltävä.
Pitkäjärven rannalla.

Iso Kivijärven rannalla keitettiin vielä myöhäinen lounas. Ai että voi ruoka maistua hyvältä retkeillessä. Meille perinteeksi taitaa olla tullut pasta, pavut ja aurinkokuivatut tomaatit. Niin hyvää ja helppoa valmistaa trangialla. Reissulle oltiin varattu yhteiset ruuat. 

Takaisin parkkipaikalla oltiin sunnuntai iltapäivällä. Tuntia vaille vuorokauden reissu, mutta tuntui kuin olisimme olleet pitempäänkin. Vettä lukuunottamatta tavaraa oli just hyvin. No sitä hyttysmyrkkyä myös olisi voinut olla. Ensi kertaan mennessä pitää hommata jostain pienempään tilaan menevä pyyheliina ja mun oma tosi pieneen menevä ilmapatja. Niin, sillä tämä ei todellakaan jäänyt meidän viimeiseksi retkeksi. Ja tuonne Seitsemiseen voisi joku kerta lähteä juoksemaankin.

Kiitos Sannalle ihanasta seurasta :)

~Eija~

perjantai 22. toukokuuta 2020

Juoksuretki Lauhanvuorella

Tänään perjantaina oli lomaviikon ehkä odotetuin juoksuretki, kun Sarin kanssa lähdettiin Isojoelle Lauhanvuoren kansallispuistoon. Mulle osa poluista oli viime toukokuun Antin maastomaratonilta tuttuja, mutta Sarille paikka oli ihan uusi. Nyt valitsimme lähtöpaikaksi Lauhansarven luontomatkailukeskuksen. Netistä tulostamamme kartan ja talon seinässä olevan kartan mukaan yritimme löytää haluamamme lähtöpaikan, mutta se tuottikin vaikeuksia. Lähtöportti löytyi, mutta polkua ei erottanut heinien joukosta. Lopulta alun kaksi kilometriä taitoimme hiekkatietä ja myöhemmin pääsimme odotetuilla poluille ja kunnolla matkaan.
Pirunpelto
Lauhanvuoren kierros on 23,3 kilometriä pitkä ympyräreitti ja halutessaan pystyy suunnittelemaan lyhyemmän tai pitemmän reitin. Pyörilläkin siellä pääsee aika kivasti kulkemaan ja pyöräilijöitä siellä jokunen patikoijien ja yhden toisen polkujuoksijan lisäksi näkyikin. Me pidettiin vauhti maltillisena, että pystyimme samalla päivittämään useamman viikon kuulumiset ja että näimme mahdollisimman paljon ympärille. 
Kirkas metsälampi.
Lauhanvuoren luonto on monipuolista. Kaunista kangasmaastoa, kuusi- ja talousmetsää, pitkospuita soiden yli, pulppuavia lähteitä ja puroja sekä valtava pirunpelto. Spitaalijärven taukopaikalla oli paljon porukkaa evästämässä ja sinne pääseekin helposti läheiseltä parkkipaikalta. En tiedä mistä järvi on moisen nimen saanut, mutta kertomusten mukaan sieltä on aikanaan viety vettä Venäjän ruhtinaalle, koska vedellä uskottiin olevan parantavia vaikutuksia.
Spitaalijärvi

Spitaalijärven jälkeen lähdettiin hissuksiin kiipeämään kohti Lauhavuoren huippua (231m). Siellä on näkötorni josta näkyisi aika kivasti pikkuisen kauemmas, mutta tietysti se oli vielä lukittu. Tarvitsee siis joskus toiste tulla uudestaan jos onnistuisi silloin päästä vielä korkeammalle. 
Paikka paikoin aivan hyvät opasteet.
Lauhanvuorelta laskeuduttiin taas maltillisesti alaspäin, kohti Kaivo- ja Ahvenlammia. Sitten kierrettiinkin tovi uudehkoa aidan viertä, joka on peuroja varten. Aidatulla alueella kasvatetaan luontoon palautettavia metsäpeuroja. Peuroja emme toki nähneet.
Loppu puolella reittiä polku pieneni jälleen ja pitkospuut olivat paikoin todella huono kuntoisia. Kaadetun talousmetsän reunalla sai olla tarkkana ettei kompuroi oksiin ja muihin risuihin. Kuitenkin loppu oli merkattu alkua selvästi paremmin ja löysimme "maalikaarelle" ongelmitta.

Kilometrejä kertyi 23,5 ja aikaa kului kolmisen tuntia. Lyhyillä tauoilla laitoin kellon hetkeksi pysähdyksiin. Lämmin päivä sai taas juomaan litran verran vettä ja lisäenergiana meni suklaata, energiapatukka ja energiamarmeladia. Lähdimme matkaan lyhythihaisilla paidoilla ja se oli ihan nappi valinta, sillä kylmä ei tullut. Ihana kevät keli meille toukokuun sankareille.
"Maalissa"
Kiitos Sarille seurasta! Matka taittui hetkessä.

~Eija~

torstai 21. toukokuuta 2020

Kukkia, rasteja ja juoksukilometrejä

Kahden 30 kilometrin juoksupäivän jälkeen oli hyvä pitää kevyempi päivä ja keskiviikkona juoksinkin vain 14,5km. Etukäteen jo osasin odottaa, että tämä keskiviikon lenkki tulee olemaan ehkä viikon hankalin, koska en oikein saanut siihen mitään kunnon tähtäintä. Ajatukset olivat muualla, ne pyöri kehää parin asian ympärillä, mikä teki olosta rauhattoman. Ennen lenkkiä oli hoidettava pari asiaa kaupungilla ja päätin heti pukea trikoot ja lenkkarit jalkaan ja juosta harhailu lenkkini samalla reissulla. Lenkki tuli juostua aurinkoisessa, mutta kovin kylmässä tuulessa.
Vihdoin uskalsin jokusen kesäkukankin ostaa.
Jo torstaina hyvin ja pitkään nukutun yön jälkeen sekä ainakin yhden asian selkiydyttyä olo oli rauhallisempi. Lähdettiin koko perhe heti aamupalalta Seinäjoelle suunnistamaan ja pokemon-jahtiin. Suunnistaessa todellisia kilometrejä kertyi yli 12 ja aikaa kului yli kaksi tuntia, mutta näitä ei luonnollisesti juoksukilometreihin lasketa, sillä suunnistus on suunnistusta ja juoksu on juoksua. Mies tätä vähän ihmetteli, kun molemmissa nyt kuitenkin metsässä juostaan, mutta näin mä tämän ajattelen. En vuositasollakaan laske suunnistuskilometrejä juoksukilometreiksi. Ja suunnistuksessa kilometrit merkitään linnuntietä ja todelliset kilometrit on sitten ihan muuta. Mun tapani ja sillä selvä :)
Suunnistus on ihan parasta.
Pikaisen syömisen jälkeen pyynnöstäni perhe jätti mut kotimatkalla Tuomikylän koululle ja lähdin siitä vielä Helatorstain juoksulenkilleni. Tänään oli luvassa polkujuoksua hyvinkin tutuilla poluilla. Tuomikylästä Palonkylään, siellä vajaan 6 kilometrin Ränkimäenkierros, jossa tarkoituksella nostin vauhtia reippaammaksi ja sitten takaisin samaa reittiä. Tuomikylän koululta juoksin vielä pienen koukun kanssa kotiin. Torstain 25,5 kilometrin lenkillä tuli todella kuuma ja vettä sain juotua litran. Lisäenergiaa ei tarvinnut ottaa, sillä sen verran hyvin edeltävästi syöty ruoka tuuppi eteenpäin.
Kevään eka ilman takkia :)
Ilta on mennyt tekemättä mitään. Tai no saunassa ja uimassa on käyty ja tankattu huomisen retkelle, josta sitten huomenna lisää. Hyvin tuntuu kroppa ja jalat toimivan. Kummempia väsymyksiä tai lihassärkyjä ei tunnu. Juokseminen eri paikoissa ja alustoilla on ihan ehdotonta, muuten alkaisi tympimään. On tämä vaan hauskaa.
Tällä hetkellä kilometrit ovat 101,50/166.

~Eija~

tiistai 23. huhtikuuta 2019

Ääntä levanevalle

Pääsiäisen pyhät tarkoitti monelle useamman päivän vapaita, reissua sukulaisten tai ystävien luo, hiihtelyä pohjoisessa tai kevät puuhia kotosalla. Ihanaa aikaa hetki huilata työ ja kouluhulinoista, syödä herkkuja, hiljentyä ja rauhoittua. 

Mulla Pääsiäiseen kuului ystäviä, retkeilyä, pikku virpojia ja töitä. Sopivassa suhteessa kaikkea. Omien lasten, ystävän ja ystävän lasten kanssa kävimme kuuntelemassa hiljaisuutta Jurvan, Ilmajoen ja Laihian alueella sijaitsevan Kurjen kierroksen Levanevalla.
Kurjen kierros on kokonaisuudessaan 45 kilometriä pitkä reitti, jonka helmi on Levanevan luonnonsuojelualue. Suotaipaleilla on kilometritolkulla pitkospuita ja välillä koukataan metsiin ja kallioille. Lintutornista voi ihailla kaunista suomaisemaa lintuperspektiivistä ja eväät maistuvat taukopaikoilla, joissa voi aivan hyvin yöpyäkin. Lakeuden elämysliikunta ry:n sivuilta löytyy Kurjen kierros infoa lisää.
Näkötorni Maalarinmaalla.
Me lähdimme reissuun kahden auton taktiikalla. Ystävän auto jätettiin Peräkylän parkkipaikalle ja mun autolla siirryimme koko porukka Maalarinmaan parkkipaikalle. Sieltä lähdimme reput selässä kävelemään ja heti kärkeen kipusimme näkötorniin. Vaikka keli oli pilvinen, olivat näkymät kauniit. Osa retkikunnastamme olisi pysähtynyt jo tässä evästämään, mutta alkuperäisen suunnitelman mukaan askelsimme päättäväisesti eteenpäin.
Suomaisemaa.
Lunta ja jäätä oli vielä paikoin aika paljonkin, mutta onneksi suurin osa metsäpoluista ja pitkospuista oli täysin sulat. Muutamassa kohdassa vettä oli useamman metrin pituudelta pitkospuiden päällä ja vaikka yritimme pitää jalat kuivina hyppelemällä suon mättäältä mättäälle, saivat jalat viileän kasteen. Kartan mukaan arvioin matkan levähdyspaikalle olevan alle viisi kilometriä mutta sinne olikin matkaa yli kuusi kilometriä. Kaikkien alkoi tulla nälkä ja "kohta ollaan perillä"-lausahdus ei enää vakuuttanut ketään. Kiimakalliolla lopulta pysähdyimme ja ekalla tulitikulla saatiin nuotio omilla puilla syttymään ja makkarat tirisemään. Kyllä eväät vaan maistuu niin hyviltä luonnon helmassa tovin retkeilyn jälkeen.
Kuin juna pitkospuita eteenpäin.
Levähdyspaikalle osui tuuli ja märät kengät jalassa teki siitä viileän tuntuisen. Oli parasta jatkaa matkaa. Ja hyvinpä taas energiavarastot tankattuna kaikki jaksoivat eteenpäin kuin höyryjunat.
Lisää pitkospuita.
Särkisen taukopaikka oli keskellä metsää oleva aukea. Siellä oli tulentekopaikka, autiotupa ja kuivakäymälä. Hetken ihastelimme paikkaa, kunnes oli syytä taas jatkaa matkaa. Nyt alkoi tulla vastaan myös muita pitkäperjantain retkeilijöitä. Lopulta kokonais kilometrit kohosivat yli 10. Pakkauduimme ystävän autoon, ajoimme mun autolle mutkikasta hiekkatietä ja sitten kotiin. 
Käkkyrä mänty nevalla.
Parasta retkessä oli aika ystävän ja lasten kanssa, tietysti eväät sekä ehdottomasti se hiljaisuus keskellä nevaa. Kahdesti pysähdyimme aivan paikoillemme ja kuuntelimme sitä hiljaisuutta. Ainoastaan lintujen keväinen viserrys kuului metsästä. Hiljaisuuden lisäksi retkestä tulemme muistamaan märät jalat ja pitkospuut pitkospuiden perään.
Tänne pitää päästä juoksemaan, tänne tullaan juoksemaan.
Märät jalat mutta mieli iloinen.
~Eija~