Napapiiri-Jukola

 Jihuu! Viime viikonloppuna oli kauan odotettu Venlojen ja Jukolan viestit Rovaniemellä. Alkujaan tämän olisi pitänyt olla yöttömän yön Jukola, että Jukola osuuksillakaan ei tarvitse välttämättä lamppua, mutta viestiviikonlopun siirryttyä kesäkuulta elokuulle homma meni ihan muuksi. Nyt jopa Venlojen viestin viimeisen osuuden nautiskelijoille suositeltiin varoiksi lamppua mukaan. Ajankohta muutenkin asetti monelle omat haasteensa ja osallistujamäärät romahtivat. Tästä löytyi facebookin suunnistajat ryhmästä hyvää numerotietoa;

Rovaniemellä venlat ja jukolat ilmoittautuneita joukkueita oli yhteensä 2220 (vuonna 2019 Kangasalla 3685). Matkaan lähti yhteensä 1734 joukkuetta (Kangasalla 3642). Ilmoittautuneita joukkueita jätti lähtemättä matkaan 486. Maaliin pääsi Venloissa 692 joukkuetta ja Jukolassa 750 joukkuetta.

Jukolassa vihdoinkin!

Aikaisemmin kesällä oma fiilis Jukolaan lähtemisestä oli hiukan vaisu. Väsytti ajatus reissusta kauas hiukan tiukalla aikataululla. Ajankohdan lähestyessä fiilikset kuitenkin koheni ja lopulta olinkin aivan innoissani. Olin kuitenkin tehnyt päätöksen, että osallistun vain Venlojen viestiin ja Jukola osuudet saa tällä kertaa jäädä väliin, ihan sen vuoksi että ehdin ajoissa kotiin. Kuitenkin reissaaminen usean tunnin päähän vain yhden suunnistus urakan vuoksi herätti ajatuksen tuplata Venloissa. Tähän mahdollisti se, että sain suunnistusseurani ykkösjoukkueessa aloitusosuuden (reipas 7 kilometriä linnuntietä). Ehtisin siis myös kolmannelle tai neljännelle osuudellekin. Niistä ehdottomasti kolmas osuus (9,1 kilometriä linnuntietä), mikä oli pisin ja silti ehtisin vielä ihan hyvin kotimatkalle. Tällainen osuus mulle tarjoutui tuttujen joukkueessa ja täten sain auttaa heidän porukan hyväksytyllä suorituksella maaliin.

YKV 1 joukkueen aloittajana.

Sarin kanssa taitettiin matkat Rovaniemelle mennen tullen yöjunalla. Ei varattu älyttömän kalliita hyttipaikkoja, vaan normi penkeillä nuokuttiin päät vinossa. Asenteella mentiin. Mennen tullen juna oli reilusti yli toistatuntia myöhässä.

Kuva; Juuso Valtteri Kivimäki.

Oli mielettömän hienoa olla pitkästä aikaa lähdössä. Ei varsinaisesti jännittänyt, olin vaan niin innoissani. Ympärillä oli hyvin tilaa ja koko lähtö oli hallittu, vaikka kuvista saattaa näyttää ruuhkaiselta. Ainoastaan K-rastin kieppeillä hetkellisesti oli ruuhkaa ja osa puikkasi kielletyn nauhan ali metsään. Nopeasti tuli tilaa ja sitten sitä mentiinkin.

Kuva; Napapiiri-Jukola 2021

Kolmelle rastille tuli pientä virhettä. Lopun hätäilyt harmitti, koska siinä sijoja tippui ihan silmissä. Muutenkin koko suunnistuksen ajan oli pieni kiireen tuntu päällä. Juoksu kulki, mutta suunnistus jäikin sitten jalkoihin ja tästä johtui osa virheistäkin. Silti tykkäsin ja tulin omalla ennätys vaihtosijalla vaihtoon, 123. Jos olisin saanut virheet pois, olisi ollut mahdollisuudet 100 sakkiin. Olisihan se ollut hienoa, sellainen kerran elämässä kokemus. Mitä siitä, vaikka jengiä jäi kotiin.

Venlojen viestin 3. osuuden karttapalaa.

Koko meidän joukkue suoriutui hienosti ja lopullinen sijamme oli 199. 

Ehdin vaihtaa vaatteet ja syödä ja sitten takaisin vaihtopuomille. Toisella vedolla sain otettua rauhallisemmin. En turhia repinyt. Aloitusosuutta enemmän oli märkiä soita ja tiheikköjä, rasteja oli välillä todella tiheään. Pieniä virheitä jälleen, mutta tällä kertaa enemmän meni väsyn piikkiin. Nostin joukkueen sijoitusta 160 sijaa. Silti olimme kaukana kärjestä, itse asiassa kaukana 100 sakistakin. Veto meni sarjaan "rakkaudesta lajiin".

Raviradalla oli tilaa.

Kaikki toimi hienosti Napapiiri-Jukolassa. Korona turvallisuus oli mietitty hyvin ja maskeja pidettiin vaikka ulkotiloissa oltiinkin. Suihkussa tuli ihanan lämmintä vettä. Roskia ei taaksemme jätetty, teltta-alueella oli rauhallista ja sovussa oltiin. Hiukan harmitti jättää väliin jukolan yö, mutta jospa  ensi vuonna sitten taas. Erityisesti Jukolan pitkä yöosuus, mikä on yleensä kolmas osuus olisi ollut mahtava. Siellä oli sellainen viiden kilometrin rastiväli, jossa siirryttiin jättisuuren kartan yläreunasta alareunaan.

Kahden huonosti nukutun yön jälkeen nukuin lähes koko sunnuntai päivän. Sitten alkoikin kolme yövuoroa töissä. Yhden vapaan jälkeen taas iltavuoroa ja tänään oli vuorossa Etelä-Pohjanmaan suunnistuksen maakuntaviesti. Siellä olin tyttärieni kanssa ja vedimme kyllä kaikki oikein mallikkaasti. Meidän naisten joukkueen ankkuroin 6. raskaalta tuntuvilla jaloilla. Mutta olipa raskas maastokin, joten laitetaan sen piikkiin.

Jukolan kaikki rastit-kartta ja Venlojen pisimmän radan kartta. Tennispallo havainnollistamassa Jukola"lakanan" kokoa.

~Eija~

Etelä-Pohjanmaan vuorilla

Meillä on normaali arki lähtenyt pyörimään, kun lasten koulut alkoivat viime viikolla. En olisi kyllä millään halunnut vielä antaa kesän loppua. Kesä meni aivan liian nopeasti. Rakastan keväässä ja kesässä valoa ja nyt mennään taas kohti pimeyttä. Onneksi ruska-aika voi parhaimmillaan olla aivan upeaa. Kelit muuten ovat olleet todella mainiot ja sopivaa lämpöä on riittänyt vielä tänne asti. Helteitä ei ole ikävä.

On jo niin syksyistä.

Ylläksen polku-ultran jälkeisestä matalapaineesta oon selvinnyt. Itse asiassa mulla on nyt aivan mahtava fiilis, juoksu tuntuu hyvältä ja voimatreeniäkin oon pikkuisen saanut ohjelmaan. Paras ja kroppaa herättävin, vaikkakin melko rankaksi muuttunut lenkki oli viime viikon polkupitkis Hannan kanssa. Juostiin 44 kilometriä, Ilmajoen Palonkylästä Santavuoren näkötornille ja takaisin. Mentiin melko kovaa vauhtia, hiekkatiepätkällä jopa alle 5 minuutin kilometrivauhtia. No ei siinä mitään, koska juoksu kulki. Mutta takaisin päin tullessa juomien loppuminen ja lämmin keli alkoivat tehdä tehtäväänsä. Viimeinen reipas 10 kilometriä oli veden säännöstelyä ja sitten se vain loppui. Loppu päivää meni juodessa vettä ja pepsiä - aah, niin hyvää! Vaikka lenkkiin en ollut parhaiten valmistautunut, tuntui hetken tankkaamisen jälkeen tosi hyvältä. Kropan koetteleminen teki tähän väliin niin hyvää. Kiitos Hannalle sitkeästä seurasta!

Santavuorella.

Polkulenkin jälkeen oon tehnyt tasavauhtisia rauhallisia tielenkkejä sateessa ja paisteessa. On tuntunut yllättävän kevyeltä ja välillä vauhdit ovat karanneet laukalle - erityisesti kun alkoi kirjaimellisesti sataa kaatamalla. Oikeaa jalkaa tutustu on kiristellyt ja näin ollen myös kehonhuoltoon on tullut kiinnitettyä huomiota.

Eilen olin mäessä tai siis vuorella, nimittäin Jouppilanvuorella. Tällä tasamaan vuorella on korkeutta netin mukaan 68 metriä. Nousin laskettelurinteen 7 kertaa ylös ja saman verran alas. Nousumetrejä kertyi 400. Oli kivaa, hiki irtosi ja syke nousi mukavasti. Sauvat oli mukana ja niillä tikutin ylämäkeen ja alamäessä kantoon. Päälle mukava lenkki Ninnin kanssa purtsilla ja olo oli hyvä. Pakaroissa ja reisissä tuntui kiva lämmin polte.

Jouppilanvuorella.

Tänään aamulla tuntui hyvältä jaloissa, mutta ihmettelin etteikö yhtään lihassärkyjä. No kyllähän niitä päivän aikana alkoi tulla, erityisesti etureisissä. Ai että olin tyytyväinen! Se oli tarkoituskin että reisiä hapottaa. Tämän vuoden ultrilla on tullut selväksi, että alamäet on ne mun tämän hetken heikkous, jalat ei vaan meinaa kestää niitä. Joten täsmä treeniä ehtii vielä hiukan tehdä ennen Kolia. Ens viikolla on tarkoitus mennä taas mäkeen ja mahdollisuuksien mukaan tuplata nousut.

Pihlajanmarjoja on hurjasti, joten tuleekohan vähäluminen talvi...

Tulevana viikonloppuna on Venlojen ja Jukolan viestit Rovaniemellä. Jo kahteen kertaan siirretyt viestit päästään vihdoin suunnistamaan. Menossa olen, tällä kertaa vain Venlojen viestiin. Mäkitreeni tai menneen viikon korkeat juoksukilometrit eivät haittaa omaa suoritusta, vaan enemmän lähdetään kokemaan taas yksi hieno Venlojenviesti elämys. Koronaturvallisesti tottakai

Elokuun illassa on jotain kaunistakin.

~Eija~

Hopeaa ja kunnon kolari

Viime viikonloppu oli hopeareunuksinen, kun sain ripustaa kaulaani jopa kaksi Suomen mestaruus hopeamitalia. Pyöräsuunnistuksen keskimatkan ja pariviestin SM-kisat poljettiin Lohjalla ja tämä oli jo viikkoja sitten merkattu mun ja Ninnin kisakalenteriin. Kovasti se vaati säätöjä ja sumplimista että kaikki saatiin osumaan kohdilleen, mutta lopulta kaikki meni hyvin.

Keskimatkan mitali.

Mulla meni koko perjantai päivä Komian Kirkon Hölkän järjestelyissä. Itse asiassa meni useampi päivä jo ennen ko tapahtumaa, joten paikkailut viikonloppuun jäi aika viime hetkeen. Pyöräni olin laittanut valmiiksi ja vienyt Ninnin luo torstaina, mutta kaikki muu jäi perjantai iltaan kun klo.23 olin hakenut Ninnin auton ja vihdoin ehdin puhaltaa kotona. Ninni oli siis jo tyttärineen ja koiransa kanssa Salossa lauantai aamun testejä varten ja mä koukkaisin Salon kautta. Mikä sattuma, että kisat ylipäätään oli samalla suunnalla kuin tuo Ninnin perheen testipaikka!

Yllättävän hyvin nukuin lauantaita edeltävän yön ja matka Saloon meni kuunnellessa NUTS300 podcastia, jossa juteltiin Katin reissusta. Salossa olin just sovittuun aikaan - aika hyvin multa 😁

Keskimatkan kisaan oli ilmoittautunut D40-sarjaan 6, mutta lopulta meitä oli vain 5. Harmittavan vähän ja paria pyöräsuunnistajaa siellä kaipasin. Mutta heillä oli sinä viikonloppuna muuta, joten tällä mentiin. Lähdin sarjamme toisiksi viimeisenä, 2 minuuttia Ninnin perään. Matkana oli 9 kilometriä lyhintä reittiä.

Suunnistus lähti hyvin sujumaan. Pyrin tekemään nopeat reitinvalinnat ja sitten pysymään niissä. Edellä menevien selkiä vilaji ja lopulta kasi rastilla sain Ninnin kiinni. Lopussa tehtiin eri reitinvalintoja, mutta loppusuoralla oltiin taas yhtäaikaa. Kisan ratkaisi reitinvalinnat ja maastopyöräilykunto. Olisin parille rastivälille voinut tehdä toisen valinnan ja joissain kohdissa olisi voinut rohkeammin oikaista metsän läpi. Kuitenkin suoritus oli hyvä ja koukeroisia syherikkö polkuja ei onneksi meidän reitillä ollut. Viimeisellä rastilla olin tasoissa voittajan kanssa, mutta loppusuoralla hävisin 4 sekuntia. Jäin siis selvästi hopealle 😅 Silti oon tyytyväinen. Ja Ninni sai pronssia!

Bootseissa

Yöpaikka meillä oli Kanneljärven opistolla. Oikein sopiva kahden hengen huone. Hintaan kuului yleinen saunavuoro järven rannalla ja aamupala. Eipä sitä oikein muuta voi toivoakaan.

Lauantai illan satoi vettä. Odottelimme sateen taukoavan ja kun se lopulta hiukan rauhoittui, käytiin vielä kevyt palauttava tunnin lenkki polkemassa. Sitten uimaan ja saunaan. Iltapalaa ja puristelu bootseilla jalat taas timmiin kuntoon sunnuntain kisaa varten. Oli muuten hauskat pussit ja tuntui tosi kivalta.

Sunnuntain pariviesti kisattiin samassa paikassa, toisella kartalla vaan. D80-sarjassa (joukkueen jäsenten yhteisikä vähintään) meitä oli vain 4 joukkuetta, mutta sitäkin tiukempi kisa voisi tulla. Ninni aloitti meidän viestin. Virhe oli tullut ja se näkyi heti yllättävän isona erona kärkeen. Oma eka suoritus oli ok. Jälkikäteen tietää, että esimerkiksi ykköselle olisi ollut nopeampaa painaa pistepolkuhässäkän poikki, eikä kiertää isoa polkua, mutta mä kiersin. Simppelejä ja mielestäni aika selviä reittejä oli muut. Tulin vaihtoon kolmantena.

Lähdössä kartat sai 15 sekuntia ennen lähtöä käteen ja sitten 50 metriä juoksua pyörälle.

Ninni piti sijan kolmantena omalla toisella osuudellaan ja mä lähdin varmistelemaan mitalia. Tein mielestäni hyvät reitinvalinnat ja hyvin sitä jaksoi vielä polkea. Yllättäen aukon ja tiheikön välisellä metsätiellä pienen mutkan takaa tuli kakkosena olleen joukkueen pyöräilijä suoraan vastaan. Ehdin huutaa ja yritin väistää lisää vasemmalle puolelleni koivutiheikköön. Törmättiin ihan kunnolla. Ilmeisesti sarvet ja ehkä olkapäät osuivat toisiinsa. Mä en kaatunut kunnolla maahan asti, mutta toinen lensi kyllä ihan kunnolla. Siinä meni hetki silmäillessä että onko kaikki ok. Sain kehotuksen jatkaa matkaa, koska vika ei ollut mun. Lähdin sitten jatkamaan, mutta kyllä se kaihersi mieltä. 

Karttaa telineeseen.

Maalissa oli hiukan laimea olo, vaikka hopeaa voitimmekin. Sydän syrjällä odottelin toista maaliin. Tulihan hän, mutta kipeää oli tullut. Nyt jo tiedän, että säikähdyksellä selvittiin.

Itsellä vasen käsi alkoi kipuilla kun ajeltiin kotiin päin. Olkapää oli hellänä, kyynärpäässä tuntui ja peukalossa. Mitään mustelmaa ei tullut. Sain vain kunnon iskun. Pyörään tuli harmillisesti naarmuja, mutta vaikuttaisi olevan vain pintanaarmuja.

Ninni ja mä.

Tämän vuoden pyöräsuunnistuskisat taisivat olla tässä, jos ei nyt sitten jotain kalenteriin ilmesty. Mukavaa taas oli ja mitali joka SM-startista on enemmän kuin osasin edes haaveilla.

On ollut niin kivaa, että Ninni on lähtenyt kaveriksi ja onhan meillä ollut hienot reissut. Hyviä opinpaikkoja ja onnistumisia. Ens vuonna sitten taas!

~Eija~

Onnistunut KKH

 Toisinaan on hyvä vaihtaa roolia ja nähdä asioita myös toisesta näkökulmasta. Ja nyt puhun urhailutapahtumiin osallistumisessa ja niiden järjestämisessä. Oon osallistunut lukuisiin erilaisiin kisoihin, hyvinkin pieniin, kuten kansalliset suunnistuskilpailut tai kylähölkkä, mutta myös isoihin kuten NUTS:n polkujuoksukisat tai esimerkiksi Tukholman maraton ja Jukolan viesti. Niin osallistujan kuin järjestäjän rooli on todella tärkeä, eikä ilman toista olisi koko tapahtumaa.

Viime perjantaina meidän suunnistusseura järjesti Komian Kirkon Hölkän Ylistarossa. Hölkällä on pitkät perinteet keväisenä kisana, mutta nyt jo toinen vuosi peräkanaa jouduimme koronan vuoksi siirtämään tapahtuman elokuulle. Tämä ajankohta asettaa haasteita useiden päällekkäisten tapahtumien vuoksi ja joillekin se ei palvele kauden päätavoitteita. Kuitenkin saavutimme haasteet huomioon ottaen mukavan reippaan 100 juoksijan osallistuja määrän. Tapahtumaan löytävät useat uskolliset osallistujat ja ilokseni joukossa oli ihan ekaa kertaa ikinä juoksukilpailuun osallistuvia tai ensimmäistä kertaa puolimaratonin juoksevia. Itsekin muistan oman puolimaraton juoksuni noin 25 vuoden takaa ja aikaa kului silloin jotain 2:20.

Maarit ja mä. Kuva Kirsti Kontturi

Komian Kirkon Hölkän järjestelyt koskettivat suunnistusseurani muita tänä vuonna järjestettäviä tapahtumia sen vuoksi enemmän, että toimin hölkässä kilpailunjohtajana Päivi kaverinani. Viime vuonna vedettiin homma ensimmäisen kerran onnistuneesti läpi, joten nyt jotkut asiat hoituivat jo helpommin. Silti hommaa oli paljon ja jokunen yökin meni pyöriessä kun kesken unien muisti asian mikä pitää hoitaa. Avainasemassa on hommien jakaminen ja sitten se että voi luottaa että luvatut asiat hoidetaan. Mieleen tupsahtavat asiat ja huolet pitää sanoa ääneen ja yhdessä ne jotenkin ratkotaan. Onneksi meidän porukassa on eri osa-alueiden osaavia ihmisiä, joten pystyi luottamaan asioiden tapahtuvan. Päivin kanssa tuli pohdittua ja pyöriteltyä monenmoisia juttuja, paljon sellaisia mistä eivät muut tiedä, eikä tarvitsekaan tietää. Tavoitteena oli järjestää mukava, laadukas ja omalla tavallaan elämyksellinen tapahtuma.

Hölkkä viikolla oli hiukan kurjaa keliä, mutta perjantaina aurinko paistoi ja sää suosi. Juoksijoiden näkökulmasta keli olisi voinut olla hiukan viileämpi, kuin +22, mutta mielummin näin kuin vesisade ja kamala tuuli. Korona suositusten vuoksi matkojen lähdöt porrastettiin ja näin kerralla kilpailukeskuksessa ja lähdössä oli vähemmän porukkaa. Myös laaja kilpailukeskuksena toimiva koulun piha antoi kaikille omaa tilaa. Palkinnot jaettiin heti maaliin tullessa.

Kuva Kirsti Kontturi

Itse en hölkkä päivänä ehtinyt juoksemaan, mutta kellon mittariin kertyi yli 20 000 askelta. Aamupäivällä kotona pakkasin autoon sponsorin maalikaaren ja keksejä, painoja, opaspaaluja, ja pari laatikollista muuta hölkkä tavaraa. Hain tuoreet sponsorileivät ja ajelin Ylistaroon. Aloitin opaspaalujen naputtelun paikoilleen ja siinä menikin kaksi tuntia. Hiki norui pitkin selkää. Sitten kilpailukeskukseen kilpailunumeroiden järjestämiseen, lähdön rakentamiseen, vessojen tsekkaukseen ja kaiken muun mitä vastaan tuli.

Sitten tapahtuma alkoi vain rullaamaan. Kaikilla kökkäläisillä oli hommat hoidossa, juoksijat olivat reitillä ja huoltajat odottivat maaliin. Mä sometin tapahtumasivuille, juttelin ihmisten kanssa ja haistelin millä fiiliksellä porukka on. Kukaan ei ainakaan mulle näyttänyt väärää naamaa, joten oma olo keveni ja sai olla tyytyväinen.

Meillä oli mahtavat sponsorit ja palkinto kasseista löytyi mm. lahjakortteja, leipää ja keksejä.

Kuva Juha-Matti Nivukoski

Kun kaikki juoksijat olivat päässet maaliin, aloitimme kilpailukeskuksen purkamisen. Sain apuja opaskylttien hakemisessa ja täten pääsin itsekin kotiin viime vuoteen verrattuna tuntia aikaisemmin. Viime vuoden hölkän järjestelyjen jälkeen olin kamalan väsynyt. Nytkin olin väsynyt, mutta en niin pahasti. Tänä vuonna pääsin ehkä siis helpommalla.

Iso KIITOS kuuluu juoksijoille, kökkäväelle, suunnistusjaostolle ja Päiville!

Kotona auton lastin purettuani lähdin mieheni kanssa hakemaan vielä Ninnin autoa Seinäjoelta, sillä seuraavana aamuna oli lähtö pyöräsuunnistus kisareissulle Lohjalle. Pyörä oli jo matkalla ja Ninnikin oli jo matkalla, mä menisin perästä. Niin monta pelinappulaa siirreltävänä, mutta nyt voin jo sanoa, että nappulat siirreltiin aivan oikein. Seuraavassa postauksessa sitten juttua miten meidän pyöräsuunnistukset meni.

~Eija~