Kainuu Trail 55km

 Mulla alkoi kesäloma ja jo talvella varattu ja suunniteltu koko perheen lomareissu Kainuuseen oli edessä. Kainuuseen meidät toi Kainuun rastiviikko, mutta silmiin osui myös toista kertaa järjestettävä Kainuu trail-polkujuoksutapahtuma, joka juostaan Hossan kansallispuistossa. Matkavaihtoehtoina oli 78km, 55km, 34km, 21km ja 10km. Itseä houkutteli ultramatkat, mutta järkevää oli säästellä virtaa suunnistamiseenkin ja valitsin pisimmän sijaan 55km. 

Me oltiin ajeltu jo perjantaina Ukkohallaan, Hyrynsalmelle majapaikkaan ja lauantai aamulla aikaisin siirryimme Hossaan. Oli luvattu kuumaa keliä, mutta myös vesikuuroja. Itseä mietitytti tuo kuumuus, mutta yksi tavoite oli selättää helle.

Kainuu trail 2022

Tavoitteena oli myös, ehkä tärkeimpänä, testata energioiden ottamista. Kokemuksesta makean puoleinen energia pökkää jossain kohdassa ja pahasti, joten suunnitelmana oli ottaa tasaisesti suolaa ja juoda oikeasti kunnolla. Halusin mukavan, leppoisan juoksun

Lähtö.

Meitä 55 kilometrin matkalle lähtijöitä oli reilu 40. Tilaa siis oli ja heti pääsi helposti juoksemaan omaa vauhtia. Meitä irtosi kolmen juoksijan porukka ja ihanalla, melko tasaisella neulaspolulla keskivauhti asettui 5:30-6:00 min/km. Hiki tuli heti ja juotavaa hörpin heti alusta asti tiheästi.

55 kilometrin reitillä huoltopisteitä oli jopa viisi, joten turvallisin mielin sai juoda omista lötköpulloista sen minkä kerkesi. Ekalle juomapisteelle, joka oli 8,5 kilometrin kohdalla, olin juonut puoli litraa ja pisteellä kulautin toisen samanlaisen vettä ennen kuin jatkoin matkaa. Suolaa ja energiaa naamaan. Meidän kolmen hengen porukasta yksi lähti hiukan aikaisemmin jatkamaan matkaa ja menikin sitten menojaan. Mä jatkoin Marcon seurassa. Olemme aikaisemminkin juosseet yhdessä, mutta meni tovi ennen kuin tunnistin. Ollaan menty yhdessä Kolin 65 kilometrin yössä vuonna 2019.

Hossan kansallispuistossa en aikaisemmin ole käynyt, mutta jo reittikartan tutkiminen ja edellisvuosien kuvien katsominen lupasi hyvää. Ja oli muuten kaunista! Polut kiemurtelivat vesistöjen lomassa ja rannoilla, välillä noustiin harjuille ja polku halkoi vihreät mättäät. Pyöreä reunaiset kivikot olivat haasteellisempia pätkiä ja Julma-Ölkylle mennessä oli teräväreunaisia kiviä ja muutenkin teknisempää pätkää. Siellä sitten kaaduinkin polvilleni ja vasempaan polveen sain vuotavan haavan. Mutta ei mitään vakavaa ja matka jatkui. 

Perhe kannustamassa 30 kilometrin kohdalla.

Energiaa upposi ihan hyvin ja lötköpullotkin tyhjeni hyvää vauhtia ennen huoltopisteitä, vaikka välillä ne tuntui tulevan niin nopeasti, että hörpin loput pysähtyessäni. 30 kilometrin paikkeilla perhe oli kannustamassa ja juoksivat seurana kilometrin verran. Kyllä piristi, vaikka olo ja meno tuntui ihan hyvältä.

Oli tarkoitus laskea paljonko saan juotua reissun aikana, mutta ennen puolta väliä olin jo mennyt laskuissa sekaisin. Aakkos-karkit upposi, erityisesti ne missä on salmiakkiakin. Huoltopisteillä otin aina suolakurkkuja ja suolaa. Viimeisen miehitetyn huoltopisteen jälkeen alkoi vatsassa tuntua hölskymistä. Matkaa maaliin oli 13 kilometriä, ei siis paljon mitään. Vatsassa tuntui nälkämurinaa ja silti hölskyi. Jatkoin juomista ja hidastin mielelläni lisää vauhtia. Pakaroissa ja reisissä tuntui väsyä. Keskityin nauttimaan vielä maisemista. Silti viimeisen kolmen kilometrin kiemurat, nousut ja laskut kuulutuksen kuuluessa jo metsän takana, laittoi haaveilemaan kylmästä kokiksesta.

Maalissa :)

Kuitenkin hyvissä voimin ja iloisena pääsin maaliin ajassa 6:29. Naisten sarjan voittajana ja kokonaistuloksissa toisena.

Jälleen kerran juoksuliiviin jäi evästä, mikä oli huono, sillä olin laskenut kaikki syöväni. Juotua sain melko hyvin ja vessaan sai juoksun jälkeen mennä. Toinen lötköpullo muuten hajosi 42 kilometrin huollon jälkeen. Join sen parin kilsan aikana ja pari kourallista heitin naamalleni. Naamaa tuli kasteltua matkan aikana useamman kerran ja uimassakin olisi ollut monta paikkaa käydä, mutta toisella kertaa sitten. Polven haava osoittautui pintaruhjeeksi. Rakkoja ei jalkoihin tullut ja alaselkään vain pieni hiertymä. Eikä sitten satanut pisaraakaan.

55km palkintojen jako

Suosittelen Hossan kansallispuistoa ehdottomana polkujuoksukohteena! Voisin jopa nostaa kauneimmaksi paikaksi missä olen koskaan juossut.

~Eija~

Liiku-urheile-elä -kuplassa

 Takana on lomaviikko ja taas kerran pitää todeta, että olisin helposti pystynyt vielä leppoisaa lomailua jatkamaan. Päivät täyttyivät liikkumisesta, urheilusta, kotitöistä, lasten asioiden hoitamisesta, kirjoista ja käsitöistä. Katsoin myös rästissä odottaneita ohjelmia koneelta ja nukuin. Oli tarkoitus myös valvoa ja näin pidentää päiviä, mutta en jaksanut ja meninkin samaan aikaan tai jopa ennemmin kuin muu perhe. Oli hyvä loma.

SM-pitkämatka, Saarijärvellä.

Loma alkoi suunnistuksen SM-pitkänmatkan kisoilla Saarijärvellä ja Äänekoskella. Tein reissun yksin päiväseltään, koska ajomatkaa oli meiltä vain 2 tuntia. Tavoitteena on, kuten yleensä päästä omassa sarjassa puolen välin paremmalle puolelle. Nyt se tarkoitti 20 sakkiin pääsemistä. 

Ennen kisaa en erityisesti jännittänyt. Kisa ei ollut omalta kohdalta tärkeä, vaan oli kiva päästä hyvälle radalle ja kartalle suunnistamaan. Otin sen hyvänä treeninä. D40 sarjassa matkaa oli 6km linnuntietä, joten alle tuntiin pitäisi pystyä. Puoleen väliin menikin omalla tasolla hyvin ja pysyin hyvin kartalla. Sitten tuli iso virhe pienipiirteisemmässä mäessä. Toinen virhe vielä helpohkon näköisessä mäessä. Kivikkoista rinnettä varovasti viimeiselle rastille ja maaliin.

Lopulta sijoitus oli 23. ja aika painui päälle tunnin. En päässyt tavoitteeseen sijoituksellisesti enkä ajallisesti. Hyvä treeni kisa kuitenkin oli.

Maanantaina tein 40 kilometrin polkulenkin ja sain hyvin kerättyä nousumetrejäkin kun jäin Joupiskalle tahkomaan rinnettä ylös ja alas. Samalla testasin teippauksia juoksuliivin hinkkaamisen estämiseksi ja säädin energian tankkaamista vauhdissa.

Tiistaina juoksin lisää, mutta teillä ja keskiviikkona tein 10 x 400metrin vedot urheilukentällä. Kaikki juoksutreenit sujuivat hyvin ja olisi tehnyt mieli jatkaa erilaisten treenien sarjaa. Mutta torstaina ja perjantaina himmailin ja keskityin kehonhuoltoon.

Pieksämäen hiljaisella kadulla.

Perjantaina iltapäivällä lähdin esikoisen kanssa reissuun, mun kisareissuun. Edessä oli yksi mun tämän vuoden tärkeimmistä kisoista. Tavoitteena oli saada hyvä suoritus suunnistuksen SM-srintissä, jotka kisattiin Juvalla.

Me yövyimme Pieksämäellä, rauhallisella asuntoalueella, jonka vieressä oli järvi jossa pulahtaa vielä illan hämärissä. Nukuimme hyvin ja aamulla kohti kisapaikkaa.

Ai että tuntuu mahtavalta! Kuva: Liisa

Saavutin asettamani tavoitteen ja kiilasin itseni plaketeille, 4.sijalle D40-sarjassa 😊

Karsinta oli omalta kohdalta fiasko. Ensimmäisellä rastilla ihmettelin että miksi koodi ei täsmää ja mielestäni oon oikealla rastilla. Palloilin aikani ja yritin tajuta mikä on vialla. Lopulta älysin tarkistaa kartan ja olinkin ottanut väärän sarjan kartan. Täysiä takaisin lähtöpaikalle hakemaan oikea kartta. Tässä vaiheessa tuli jo kilometri täyteen. Kyllä suututti. Mun onneksi meidän sarjassa kaikki 42 osallistujaa pääsivät finaaliin, jos vaan saivat hyväksytyn suorituksen, joten maltillisesti lähdin kiertämään oikean ratani. Se meni ihan ok yhtä rastinväliä lukuunottamatta. Karsinnan sijoitukseni oli 35., en siis kuitenkaan ollut edes viimeinen.

Odotellessa finaalia sain purettua harmitukseni ja ladattua taas itseni tsemppiin. Paljon auttoi tuttujen näkeminen, erityisesti Liisa, joka aina jaksaa iloisesti tsempata. Karsinnan tulokset kääntyivät toisin päin ja häntäpää pääsi ensimmäisenä lähtemään. Oikeastaan tämä oli mulle oikein hyvä lähtöaika, että ei tarvinnut liian pitkää jännittää. Karsinnan möhläilyt ei kuitenkaan ollut mikään taktinen veto, ei ollut edes tullut mieleen.

SM-sprintissä 4.sija!

No finaali meni hyvin. Pääsin lähdön jälkeisen alikulun hämäryyden jälkeen suht nopeasti kartalle, vaikka myöhemmin karttaa tarkastellessa olisi ollut yksi lyhyempi reitinvalinta ja tässä hävisin sekunteja. Muuten mielestäni löysin optimit reitit ja juoksuvauhtikin pysyi helposti hyvänä. Kaksi kertaa jouduin pysähtymään, että pystyin tiiraamaan tarkemmin onko aita sallittu ylittää ja pääseekö portaita pitkin ylös. Tuli siis lähes täydellinen suoritus, en tiedä voiko suunnistuksessa koskaan tulla täysin täydellistä suoritusta, aina tuntuu jäävän jotain spekuloitavaa.

Mutta mä olin niin tyytväinen! Aamupäivän möhläilyjen jälkeen vaan hymyilytti. Tätä tulin hakemaan ja sen saavutin. Plaketti sija SM-kisoissa on mulle todella paljon. Tämä oli mun kolmas neljäs sija suunnistuksen SM-sprintissä. Kyllä mä sen joskus vielä kirkastan.

Lähiluonnossakin on niin kaunista.

Lomaviikon päätti rauhallinen retkeily ystävän kanssa Ilkanpolulla täälä meidän lähellä. Viiden tunnin retken aikana käveltiin 22 kilometriä, kasteltiin kengät läpimäriksi, syötiin eväitä, nypittiin hirvikärpäsiä niskasta ja juteltiin taukoamatta. Aika lensi kuin siivillä. Ei voisi olla täydellisempää.

Mm. juteltiin sienestyksestä, mutta ei poimittu yhtäkään.

Oli märkää.

Olisipa tällaisia viikkoja useamminkin, mulle kelpaisi. Kuitenkin tiistai aamulla anivarhain polkaisen taas kohti työmaata. Mukavaahan sekin omalla tavallaan on, mutta mä niin viihdyn tässä liiku-urheile-elä -kuplassani. Viikko antoi paljon virtaa ja niin ihania elämyksiä.

Ystävät 💓

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille, olitte sitten lomalla tai keskellä kiireistä arkea.

~Eija~

Salamajärven kansallispuiston kesä

Tällä viikolla, kesälomani viimeisellä viikolla, oli kalenterissa merkintä "yön yli -retki" Niinan kanssa. Valitsimme kohteeksi meitä lähellä ja mulle osittain tutun Salamajärven kansallispuiston. Mieheni käy näillä kulmilla usein kalastamassa ja meidän perhe vietti täällä viime joulukuussa pari ihanaa talvista retkeilypäivää. Päiväretkeilyä tulee harrastettua ja iltapalalle lähiluontoon lähdettyä useinkin, mutta rutiinia yöksi metsään lähtemisessä ei ole. Otettiin sitten sellainen harjoittelu retki, mahdollisimman vähillä tavaroilla ja kantamuksilla, mutta silti eri juttuja testaillen.

Valmiina retkelle.

Lähdimme kantamuksiemme kanssa liikkeelle Huttukankaan parkkipaikalta, jonne jätimme auton. Lämmittelimme kantamalla tavaramme noin puolentoista kilometrin päähän Heikinjärven laavulle. Paikkoja teltalle oli hiukan huonosti, mutta siihen juurakoiden ja kivien lomaan pystytimme majamme, heitimme rinkat sisälle ja heitimme selkään kevyemmät kantamukset ja lähdimme ensimmäisen päivän taipaleelle.

Pirunpeltoa.

Niin vehreää.

Meillä molemmilla oli Salomonin juoksuliivit, jonne mahtuu hyvin tavaraa. Nyt mukaan lähti molemmilla litran verran juotavaa. Sitten oli pähkinöitä, energiakarkkeja, proteiinijuomaa ja suklaata. Lisäksi taskuissa oli purkit hyttysmyrkkyä, koska tänä kesänä ötököitä on ollut törkeän paljon. Sen verran reipas tuuli oli, että mitään merkittävää seuruetta emme peräämme saaneet.

Iso Koirajärvi.

Kiersimme Vaatimen kierroksen, mikä on lähes kokonaan kansallispuiston alueella. 

"Kansallispuisto on luonnonsuojelualue, jonka ensisijainen tarkoitus on turvata luonnon monimuotoisuutta, mutta niihin sisältyy usein kansallismaisemia, luonnonnähtävyyksiä ja virkistyspalveluja." Wikipedia

Ison Koirajärven ympäristö on melko kivikkoista ja hidasta maastoa. Ahvenlammen evästyspaussin jälkeen pääsimme kilometrien pituiselle neulaspolulle, jossa otimme palan matkaa juoksuksi. Oli aikasta ihanaa polkua.

Alueella on valtavasti pirunpeltoa, eli isohkoja kivilohkare peltoja. Myös soita on paljon. Molempia näitä halkoo pitkospuita, joita oli melko paljon uusittukin viime vuosina. Tuorehko puun tuoksu sekoittui kauniisti kukkivien suopursujen tuoksuun. Oon aina tykännyt soista. Niillä on yleensä niin rauhoittavan hiljaista.

Keskellä suota. Oli muuten melko märkä.

19 kilometrin leppoisan kävelyn jälkeen palasimme leiripaikkaamme ja pistimme heti trangialla veden kiehumaan ja retkieväät tekeytymään. Ruokana oli pastaa olemattomalla määrällä proteiinia, ruislastuja, viinirypäleitä ja välipalakeksejä. Kyllä ruoka kuin ruoka maistuu vaan niin hyvältä metsässä, nälkäisenä.

Ekan päivän päivällinen.

Syömisen jälkeen ei käyty vielä levolle, vaan heitettiin vielä iltalenkki Heikinjärvennevan näköalatornille. Oli kaunis näköala isolle suoalueelle. Mitään erityisiä eläimiä emme nähneet, mutta leikimme ajatuksella miten toimisimme jos edessämme tallustelisi karhu tai susi tai jokin muu melko pelottavaksi luokiteltu villieläin. Ehdottomasti olisi ollut kiva nähdä jokin, edes metsäpeura, mutta ei tällä kertaa. Toki pidimme niin paljon ääntä, että ehkä me tulimme joillekin nähdyiksi.

Heikinjärvenneva näkötornista.

Iltapala nuotiolla.

Iltalenkki oli reipas 5 kilometriä, joten yhteensä ensimmäisen päivän kilometreiksi tuli 24,3.

Alueella ei ollut metsäpalovaroitusta, joten uskalsimme kyhätä nuotion hetkeksi ja lämmittää iltapalaksi banaani-suklaa herkut. Sitten olikin mukava vetäytyä telttaan hetken unille. Kello nimittäin laitettiin piippaamaan puoli kolme. Haaveena oli käydä kävelemässä keskellä yötä ja napsia vuoden luontokuvat. Kello herätti, vilkaisimme teltan ovelta ulos, yhteistuumin totesimme ettei ole erityisesti kuvattavaa ja käperryimme takaisin makuupusseihin. Se niistä yöllisistä luontokuvista, onneksi päivällä olimme jo napsineet useamman kauniin otoksen.

Yllättävän hyvin sai yön nukuttua. Asentoa on joutunut vaihtamaan usein, kun meidän keskellä oli pitkähkö juuri ja jalkopäässä parikin kiveä. Tyynyn virkaa hoitaneet takki ja ohuen ohut pyyhe veti hartiat ihan jumiin, Yöllä tuuli melko kovaa ja teltan heilumiseen havahduin pari kertaa. Yöllä oli ilmeisesti hetken satanutkin. Kylmä ei ollut. Aamulla heräsimme suht kivaan keliin. Tuuli edelleen, mutta maltillisesti.

Ilta-aurinko.

Aamupalaksi meillä oli pikapuurot ja lasten sosetta, teetä ja välipalakeksejä. Tavarat kasaan, teltta nippuun ja kävely autolle. Siirryimme Koirasalmen parkkipaikalle, jossa oli melko paljon muitakin autoja.

Lähdimme kiertämään Vasan kierroksen ja Pahapuron lenkin. Jälkimmäinen koukkaa myös luonnonpuistoalueelle.

"Luonnonpuistot ovat tieteellisiin tarkoituksiin perustettuja luonnonsuojelualueita. Luonnonsuojelun ohella ne palvelevat tutkimusta ja opetusta. Luonnonpuistot ovat luonnontilaisia vertailualoja tutkittaessa luonnon omaa muutosta. Luonnonpuistot sijaitsevat valtion mailla ja ne perustetaan lailla tai asetuksella." Wikipedia

Tuolla reitillä on yksi mun lempparipaikoista; niittylato keskellä suota. Tässä tulee pysähdyttyä aina kuuntelemaan hiljaisuutta.

Niittylato.

Toiselle päivälle kilometrejä kertyi reipas 9 ja jalkojen liottelun jälkeen lähdimme ajamaan takaisin kotiin. Oli ihana reissu ystävän kanssa. Kuvattiin paljon, juteltiin paljon, naurettiin, ei itketty eikä riidelty. Keli oli just hyvä, epäilyistä huolimatta tultiin juttuun hyttysten kanssa eikä muutenkaan sattunut mitään haavereita.

Sellainen retkityyny pitää hommata ja on mietittävä kannattaisiko minikokoon menevä retkipatjakin ostaa. Riippumatto yöpyminen pitää joskus kokeilla. Riippumattohan multa jo löytyy, mutta en ole sitä vielä kertaakaan kokeillut. Siinä ei ole ötökkäverkkoa, joten ei toimi ihan sellaisenaan.

Takana on neljän viikon kesäloma. Se on mennyt nopeasti, niin kuin aina. Paljon oon silti taas ehtinyt tehdä ja kokea, päivääkään en vaihtaisi pois. Kello on ollut herättämässä paria aamua lukuunottamatta, sillä en tykkää että päivä menee sivu suun. Viimeisenä lomapäivänä on ollut taas touhua. Ei meinaa ehtiä nukkumaan, mutta aamulla on hirmu aikainen herätys, joten nyt kone kiinni ja sänkyyn.

~Eija~

Salamajärven kansallispuiston talvi

 Meidän perhe on retkeillyt aina, mutta tänä vuonna vielä enemmän. Helenalta bongasin vuoden alussa retkihaasteen, jossa oli 52 erilaista retkiaihetta. Niitä olemme toteuttaneet mielikuvitustakin käyttäen. Joulun välipäivinä oli tarkoitus piipahtaa isoveljeni luona Jyväskylässä, mutta se ei nyt onnistunutkaan, joten oli keksittävä muuta. Joka tapauksessa jonkinlainen "maisemanvaihdosretki" oli tehtävä ja lopulta päädyimme Salamajärven kansallispuistoon Keski-Pohjanmaalle, Perhon ja Kivijärven alueelle.

Paikka on meille erittäin tuttu, sillä mieheni on käynyt alueen koirajärvillä vuosia kalassa kaikkina vuodenaikoina. Kalastusluvallisille lammille istutetaan taimenta ja kirjolohta. Ennen lasten syntymää olin mäkin monena vuonna mukana. Oon ollut veneessä soutamassa kalojen perässä, retkeillyt poluilla ja nauttinut paikan hiljaisuudesta. Harvemmin toki mustan aukon reunalla oon kyykkinyt. Nyt on ollut monen vuoden tauko viime vierailustani, joten oli kiva palata näihin maisemiin pitkästä aikaa.

Iso Koirajärven rannalla.

Majoituimme Koirasalmen kämppään, jossa saimme olla koko reilun vuorokauden vierailumme ajan ihan yksin. Paikkaa ylläpitävä pariskunta asuu kämpän toisessa päässä, mutta heitä ei paljon näkynyt. Kuitenkin sauna lämpeni tilauksestamme ja kaikki toimi muutenkin kuin unelma. Kämppä on siisti, lämmin, keittiö täysin varusteltu ja saunaa saa erikoismaininnan. Saunominen ja pulahdus pieneen Koirajärveen on yhtä hemmottelua. Oli jo vuosia sitten ja on edelleen.

Lumisuihkussa.

Meidän reissun päätavoite oli ulkoilla paljon ja olla yhdessä. Mies tietysti nappasi myös pilkkivehkeet mukaan ja kantoikin sitten mukanaan kalaa kotiin 😊

Ensimmäisenä reissupäivänä olimme heränneet ajoissa kotona ja hämärässä lähdimme jo ajamaan. Reilun kahden tunnin ajon jälkeen olimme perillä. Pieni välipala kaikille ja sitten heti liikkeelle. Lunta oli Koirasalmella selvästi enemmän kuin meillä kotona, joten muutimme suunnitelemaamme reittiä lyhyemmäksi. Kävelimme Ahvenlammelle ja eväiden nauttimisen jälkeen palasimme samaa reittiä takaisin. Retken pituudeksi tuli reipas 9 kilometriä.

Vanhoja kauniita mäntyjä.

Reitti oli tasainen, välillä kovinkin kivikkoinen ja lumisilla pitkospuilla käveleminen oli hankalaa. Jalka lipsahti aikaajoin sivuun, mutta onneksi kastuneilta jaloilta vältyttiin. Lumiset puut olivat kauniita ja useamman lumisuihkun saimme niskaan naurujen kera. 

Ahvenlammen rannalla nuotio, lapset jäällä.

Sarilta saadut jouluherkut jälkkärinä, nam 😋

Päästyämme takaisin kämpälle, mä vaihdoin kevyempää päälle ja nastalenkkarit jalkaan ja pinkaisin lamppu päässä keikkuen takaisin metsään. Lähdin kiertämään Isoa Koirajärveä ja koukkasin Pyydyskosken ja Heikinjärven kautta. Palan matkaa polku näkyi todella heikosti, eikä siitä ollut kukaan kulkenut samana päivänä. Kuitenkin Pyydyskoskella oli porukkaa ja sen jälkeen polku olikin taas hyvin tallaantunut ja vauhtia sai taas nostettua. Heikinjärven jälkeen oli kahdet jäljet kohti Koirajärveä. En varsinaisesti pelännyt missään vaiheessa eksyväni, koska koko ajan tiesin että voin aina palata omia jälkiä seuraten takaisin. Kaksi kertaa kaaduin pehmeään lumeen, kun jalka lipsahti pitkospuulta sivuun. Oli tunnelmallista ja niin vapaata juosta pimeässä metsässä ihan yksin. Tuntui etuoikeutetulta.

Polkulenkillä lamppuna Lumonite Air 1500.

Nukuimme yön hyvin, koko perhe samassa huoneessa ja hyvin mahduimme. Mies lompsi ulos aamulla hämärän turvin ja mä ja lapset otettiin hiukan hitaampi aamu. Pakkasimme reppuun keksejä ja suklaata sekä kaakaota termariin ja patistin jengimme taas liikkeelle. Lähdimme Metsäperäläisen taipaleelle.

Maasto oli samanlaista kuin edellispäivänä. Paljon soita, vanhoja mäntymetsiä isoine puineen ja pirunpeltoineen. Aurinko ei tänään pilkahtanut, mutta muuten oli ihana päästä liikkumaan päivän valossa. Loppua kohden sai tsempata lapsia eteenpäin, sen verran alkoi kahden päivän retkeilyt lumessa painamaan jaloissa. Vajaa 7 kilometriä tuli matkaa. Hyvää treeniä ja valmistautumista ensi kesän perhevaellukselle tämä kuitenkin oli.

Pitkospuita yli pirunpellon.

"Hyvät eväät-retki"

Retrotakilla taas matkassa.

Eräällä suolla on mun ihan lempparipaikka jo vuosien takaa. Siellä on vanha suoniittyaitta, Siellä on aivan hiljaista, vain tuulen kuiskaus kuuluu, jos lapset hetken vaan malttaa olla ihan hiljaa.

Keskellä suota kaunis aitta.

Kahden retken ja yhden yön reissu teki todella hyvää ja se toimi hyvänä arjen katkaisijana. Talvi ei todellakaan ole mikään este patikkapoluille, varsinkaan kun lunta ei ole paljon. Tarvittaessa jalkaan voisi heittää sukset ja yhdet metsäsuksien jäljet polkujen varrella nähtiinkin.

Meillä jäi 20 retken aihetta tältä vuodelta tekemättä, mutta nyt jo mielenkiinnolla odotan mitä ensi vuoden retkihaaste aiheina mahtaa olla 😊

~Eija~

Retki Virkatielle Seitsemiseen

Vuosi sitten juhlin 40-vuotis syntymäpäivääni perheen ja ystävien kanssa. Tänä vuonna karkasin yhden ystäväni kanssa metsään. Meillä oli retki Seitsemisen Kansallispuistoon, joka sijaitsee Ylöjärven ja Ikaalisten alueella. Tammikuussa 2019 olimme perheen kesken näillä poluilla retkeilemässä. Jutun tuosta retkestä löydät täältä. Silloin maisema oli kovin toisenlainen ja siksi nyt tuntuikin kuin olisi tullut ihan uuteen paikkaan.

Treffasin Sannan lauantai iltapäivällä Seitsemisen luontokeskuksessa, jonka parkkipaikka kertoi että jokunen muukin oli tullut viettämään toukokuun viimeistä viikonloppua metsään. Kantamusten perusteella pystyi päättelemään onko ihan vain päiväretkellä vai aikomuksena olla yötä. Me toivoimme rauhaa ja aikaa jutella muutaman kuukauden kuulumiset keskenämme. Liikkeelle päästyämme saimmekin olla ihan rauhassa. Jokunen tuli vastaan, mutta jutuillemme salakuuntelijoita ei ympärille jäänyt.

Me kiersimme Virkatien, joka on 26 kilometriä pitkä. Ensimmäisenä päivänä kävelimme 16 kilometriä parin pysähdyksen taktiikalla. Kurkkua kuivasi sekä taukoamaton puhuminen että lämmin ilma. Järkytys oli todeta, että hyttysiä oli valtava määrä, mutta hyttysmyrkkyä ei ollut tullut kummallekaan mukaan. Pysähtyessä oli siis etsittävä aurinkoinen paikka, sillä aurinkorasvaa kyllä oli mukana, tai toisena vaihtoehtona oli pysyä vain liikkeessä.

Päästyämme illalla Liesijärven leiriytymispaikalle hiukan järkytyimme kuinka paljon siellä oli porukkaa. Telttoja ja rippumattoja oli laskelmiemme mukaan 35. Yhdessä teltassa keskimäärin oli kaksi yöpyjää, joten karkealla laskennalla meitä oli reilusti yli 50. Onneksi tilaa oli paljon ja mekin löysimme rauhallisen, kävyttömän ja vielä järvi maisemalla olevan paikan teltallemme. Aika luksusta. Keiteltiin iltateet, nautiskeltiin syntymäpäiväkakku palat ja piilouduttiin hyttysiltä telttaan jatkamaan juttua. Ennen puolta yötä maltettiin ruveta nukkumaan.

Majapaikkamme järvinäköalalla.

En ole hetkeen nukkunut noin hyvin ulkona! Toki alla olleet yövuorot saattoi vaikuttaa ja Sannalta lainaamani ilmapatja oli miellyttävän pehmeä. Kylmä ei ollut ollut ja korvatulpilla sain teltan ulkopuolelta tulevat äänet katkaistua pois. Sanna kertoi, että linnut olivat laulaneet koko yön.

Syötiin aamupala ja pakattiin tavarat leiriytymispaikalta viimeisten joukossa.

Aamupalaa

Matkamme jatkui neulaspolkuja pitkin, ohitimme joitain pieniä järviä ja Pitkäjärven rannalla täytimme vesipullot ruokaa varten kaivovedellä. Suoraan juotavaksi tuo vesi ei sopinut, mutta keitettynä ruuan mukana kyllä. Oli todella lämmin, lähes kuuma ja juomavettä oli säännösteltävä.

Pitkäjärven rannalla.

Iso Kivijärven rannalla keitettiin vielä myöhäinen lounas. Ai että voi ruoka maistua hyvältä retkeillessä. Meille perinteeksi taitaa olla tullut pasta, pavut ja aurinkokuivatut tomaatit. Niin hyvää ja helppoa valmistaa trangialla. Reissulle oltiin varattu yhteiset ruuat. 

Takaisin parkkipaikalla oltiin sunnuntai iltapäivällä. Tuntia vaille vuorokauden reissu, mutta tuntui kuin olisimme olleet pitempäänkin. Vettä lukuunottamatta tavaraa oli just hyvin. No sitä hyttysmyrkkyä myös olisi voinut olla. Ensi kertaan mennessä pitää hommata jostain pienempään tilaan menevä pyyheliina ja mun oma tosi pieneen menevä ilmapatja. Niin, sillä tämä ei todellakaan jäänyt meidän viimeiseksi retkeksi. Ja tuonne Seitsemiseen voisi joku kerta lähteä juoksemaankin.

Kiitos Sannalle ihanasta seurasta :)

~Eija~

Lomaviikon reipas 166 km maaliin asti

Torisevan rotkojärvet sijaitsevat Virroilla, meiltä Ilmajoelta reippaan tunnin ajomatkan päässä. Ei siis kaukana, mutta en muista olleeni rotkoja aikaisemmin ihastelemassa. Nyt lomaviikko ja peruuntuneet viikonloppu menot mahdollistivat perheretken tähän mennessä kevään kauneimpana ja lämpimimpänä päivänä. Eväät siis reppuun, lapset autoon ja mukaan vaihtopaita ja sukat, sillä pitihän mun päästä myös Torisevatrailin reittiä juoksemaan.

Alainen Toriseva järvi

Ystäväni Niina suositteli kiertämään merkityn luontopolun vastakarvaan ja tällöin parhaimmat maisemat olisivat lopussa. Auto jätettiin Alainen järven läheiselle parkkikselle. Käveleskelimme kahvimajalle, joka toki ei auki ollut. Sieltä kallioilta jo aukesi näkymä jylhään rotkomaisemaan. Opasteet polulle löytyivät vessan takaa ja heti bongasin jo trailinkin merkkejä, hienoa.

Metsäpuro.

Heinä- ja sorametsäteitä, neulaspolkua vanhassa metsässä, puron vartta harjun pohjalla ja valitettavasti myös pitkähköltä tuntuva pikitie pätkä. Jo ensimmäisellä kilometrillä kaikilta lähti takit päältä ja lopulta lapsilta myös pitkähihaiset paidat. Aurinko paistoi ja oli ihanan lämmin. Kerran jo tytöt kahlasviat polvia myöden joessa virkistykseksi. Nuorin myös pulahti Torisevan kylmään veteen taukopaikalla, joita luontopolun varrella oli kaksi. Me valitsimme nuotiopaikan joka oli ihan Alainen järven etelä päässä. Siisti paikka, polttopuitakin oli ja saimme olla ihan omalla porukalla kun yksi pariskunta lähti juuri ennen meitä pois. 

Näkymä etelästä päin rotkoille.

Parhaat maisemat ja sydämen tykytykset todella säästyivät loppuun. Pääsimme kiipeämään rotkojen päälle ja mä olin sydän syrjällä nappaamassa lasten paidan helmoista kiinni etteivät vaan putoaisi. Lapsia ei huimannut, saati pelottanut.

Joka tapauksessa kaunis luonnon luomaama paikka, vaikka ihmisen tekemä valtatie ja sen aiheuttama meteli häiritsi kokonaisuutta. Kanssa ihmiset poluilla olivat iloisia, eikä meitä siellä ruuhkaksi asti ollut. Rotkojen päällä oli selvästi teknisempää polkua, kun muualla pääsi suht helppoa alustaa. Märkää tai liukasta ei ollut. Merkinnät olivat punaisia maalijälkiä puissa ja tolpissa sekä kunnon viittoja.

Luontopolku on 6,5 kilometriä pitkä. Leppoisan kävelyn jälkeen mä lähdin vielä juosten kiertämään Torisevatrailin 10,5 kilometrin lenkkiä. Somesta olin lukenut että maastoon on kympin lisäksi merkitty 3,5 ja 5 kilometrin reitit. Löytyi myös vihko, johon sai kirjoittaa puumerkkinsä ja matkan minkä kiersi.

Lähdin Kahvimajalta ja nyt toiseen kiertosuuntaan kuin olimme luontopolun kiertäneet. Rotkojen jälkeen reitti kaarsi heti vasemmalle menemättä ollenkaan pikitiellä - hieno homma. Mukavaa metsätietä, kapeaa polkua ja pian olinkin jo raviradalla, josta kisareitti virallisesti lähtee. Raviradalla en kuitenkaan nähnyt yhden yhtä reittmerkkiä, enkä tiennyt kuuluuko rata kiertää, joten kiersin sen ja lähdin samaa polkua kuin olin tullutkin. Metsän puolella merkinnät olivat taas hyvät eikä reitiltä voinut eksyä. Kolmasti tuli eteen juomapisteen lähestymis ilmoitus, mutta tänä lauantaina ei juottajia paikalla näkynyt. Kurkkua kyllä kuivasi mutta virkistystä sai vain jalat kun ylitti märkää kosteikkoa. Mukavasti oli nousua ja vastapainona alamäkiä, kivikkoa, mutta myös ihanaa neulaspolkua. 

Lähtö parkkikselta ja mahdollisesti raviradan kiertäminen toivat lisämatkaa sen verran, että mittari ranteessa näytti matkaksi 11,7 km. Autolla pikaiset naaman ja jalkojen pesut, vaatteiden vaihto ja puoli litraa juotavaa. Sitten kotimatkalle.

Kotona nautimme tovin jos toisen ihanasta illasta terassilla. Lopulta oli aika lähteä vielä päivän toiselle lenkille, että ei sunnuntaille jäisi liikaa hommia. Saunalenkkinä kiersin kotikulmilla 10,6 kilometriä, joten lauantai päivän kokonaissaldoksi tuli 22,3 kilometriä. 

Launtain lenkit juostu.

Tänään sunnuntai aamulla, ja lomaviikkoni viimmeisenä päivänä laitoin oikein kellon herättämään, mutta heräsin kuitenkin ennen sen soimista. Lähdin Seinäjoelle Ninnin seuraksi juoksemaan tasavauhtisen 20 kilometrin lenkin. Ja sehän me juostiin lämpenevässä aamupäivässä ja joissain kohdissa vastatuulen kiusaamina. Mukava lenkki ja päätös lomaviikon juoksuille. Kiitos Ninni seurasta :)! 

Lopulliset juoksukilometrit oli 167,3. Mun ennätys viikkokilometrit, jihuu! Ja eniten iloitsen siitä, että kroppa kesti ja jaksoi juoksemisen todella hyvin. Ilman lomaa, ilman lasten menemistä taas kouluun, ilman huippu kelejä ja ilman omaa päättäväisyyttä tavoite olisi jäänyt kauas.

166km "maalissa" Seinäjoella.

Erityisesti eilen lauantaina oli hiukan haikea olo, kun oikeasti olisi pitänyt oman arvion mukaan alkuillasta olla  NUTS Karhunkierroksen perusmatkan maalissa. Henkisesti koen, että olisin ollut siihen valmis ja kulunut viikko vahvisti fiilistä, että mahdollisesti kroppakin siihen olisi pystynyt. Onhan se eri asia taivaltaa 166 kilometriä yhteen putkeen ja sitä kokemusta lähden sitten vuoden päästä hakemaan. Nyt Rukalla on vielä valtavasti lunta. Matka olisi ollut rankka, ikimuistoinen, kipeä, iloa, taistelua ja toivottavasti mahdollisimman monella maaliin pääsyä. Kuitenkin toivon, että ensi vuonna olisi paremmat olosuhteet, eli lunta ihan vain maltillisesti.

Loma loppuu. Huomenna töihin  ja sitä se on koko viikko. Onneksi loppu viikosta taas kivaa retkeilyä tiedossa. Hyvää toukokuun viimeistä viikkoa kaikille!

~Eija~

P.S. Muistelin aikaisemmin että viime vuonna oli niin hieno keli NUTS Karhunkierroksella. No, paluu blogin postaukseen KK 83km matkalle muistuttaa, ettei se aivan niin ollut. Kylmähän siellä oli ja satoi ja yhdessä kuvassa takana näkyy kasa luntakin! Aika todella kultaa muistot ;)