Hisua ja lupaus keväästä

Viime viikonloppuna kävin tyttärieni kanssa avaamassa tämä vuoden kisakauden, kun Jämillä oli tarjolla hiihtosuunnistusta. Tässä lajissa yhdistyy kaksi mukavaa lajia -> hiihto ja suunnistus, mutta siitä huolimatta ei ole hiihtosuunnistukisaa jossa en jossain kohdassa olisi heittämässä sauvoja ja suksia mäkeen. En ole yhtään näppärä suksien kanssa metsässä ja kapeilla laduilla ei mun hartioissa riitä voima tasatyöntöön. Muutoinhan hiihtosuunnistus on hyvinkin paljon samanlaista kuin pyöräsuunnistus, mutta mielestäni pyörän kanssa on vain niin paljon helpompaa liikkua. No tottakai koska pyöräsuunnistus vaatii enemmän jalkojen lihaksia kuin habaa. Tästä lihasepätasapainosta tai siis tietyn osa-alueen treenaamattomuudesta ei voi yksistään syyttää kun avauskisa ei mennyt ihan putkeen...

Hisu on kivaa, vaikka en siinä hyvä olekaan.

Oma suoritus ei lähtenyt ihan heti sujumaan, vaikka ykkös rastin poiminkin ihan nätisti. Kakkoselle mennessä käännyin isolta uralta (paksu vihreä viiva) nousemaan rinnettä ylös. En oikein tiedä miksi (ehkä kun siellä meni muitakin), mutta parinkymmenen metrin päässä käännyin takaisin kun tajusin että ei tänne. 3, 4 ja 5 rastit menivät mielestäni ihan optimi reittiä, mutta kutoselle mennessä epähuomiossa jätin yhden latujen risteyksen lukematta ja sitten meninkin ihan sekaisin. Alkuun tajusin missä meni vikaan, mutta en kuitenkaan uskonut itseeni ja alkoi aivan päätön sekoaminen. Hävisin tuolla välillä noin 17 minuuttia. Sitten ei mulla enää ollutkaan kiire, nauratti vaan ja mulla oli aikaa auttaa nuorimman sarjan menijöitä. Hyvä treeni, hyvää oppia ja vaikka tyttärilläkään ei mennyt virheittä, oli meillä hyvä reissu.

Mukava laji, kunhan jaksaisi hiihtää ja lukea karttaa ja uria. Viikon päästä aluemestaruuskisoihin paremmalla onnella, jota tarvitaan, sillä tasatyöntövoimaa ei ole edelleenkään.

Jämin Sydäntalven rastien keskimatkan ikänaisten kartta.

Mutta juossut olen. Tällä viikolla oli torstai ja perjantai vapaata ja Pekka Pouta lupaili kaunista keliä. Kaivoin aurinkolasit nenälle ja lähdin tasavauhtiselle pitkikselle heti kun Kerttu ja Krista olivat hiihtäneet Suomelle olympia hopeaa ja pronssia. Lähdin tarkoituksella kiertämään pitkää kierrosta, että kesken ei voisi palata kotiin. Hyvä äänikirja jälleen korvilla (oon ihan koukussa äänikirjoihin) ja 20 minuutin välein energiaa suuhun. Lukion päättävät penkkarit ajoivat ohi ja sain juoksuliivin taskut täyteen karkkia. Ihanaa, että hekin saivat perinteisesti juhlia tämän koronakurimuksen jälkeen.

Se on kohta kevät.

Oli hyvä lenkki. Viimeisten kilometrien aikana jalkaterät ja pakarat väsyivät epätasaisen ja pöperöisen alustan johdosta, mutta voimat muuten riittivät hyvin ja vauhti pysyi tasaisena.

Torstai pitkis ja penkkareilta saadut karkit, joita riitti kotiväellekin asti.

Perjantaina oli vuorossa reipas 30 kilometrin hiihto vapaalla heti Iivon olympia kultahiihdon jälkeen. On muuten tosi rankkaa "hiihtää" ja kannustaa yksin kotona Pekingiin asti. Usein jätän kisoja katsomatta ja lähden omaa lenkkiä tekemään, koska mä jännitän suomalaisten edesottamuksia ihan hirveästi ja vääntelen niin etten sohvalla pysy. Nyt kuitenkin hiihdot katsoin, kun ne tuli niin sopivasti ja mitalit olivat lähes 100% varmat. Upeasti hiihtivät ja tippa tuli linssiin.

Juoksulenkillä keli oli jotain aivan uskomatonta! Aurinko lämmitti ja tuli jo niin kevät fiilis!

Illalla vielä oli rauhallinen 12km juoksu (keskivauhti 5:25).

Ai että kun kelpaa hiihdellä!

Sain reiluun pariin vuorokauteen hyvät juoksukilometrit kasaan, kun lauantaina olin vielä Ninnin kanssa juoksemassa rauhallisen 17km. Oon hirmu tyytyväinen. Mitä nyt yläkropassa ei voimaa ole, niin kuitenkin kestävyyskunto on aivan ok. Ja mikä tärkeintä, niin nautin erityisesti näistä pitkistä lenkeistä. Kohti vuoden parasta aikaa, kevättä ollaan menossa. Mä niin nautin.

Nyt oon keskellä yövuoro putkea, joten se tarkoittaa mun kohdalla ettei sunnuntai pitkistä juosta. Harvoinpa mä sunnuntaina pitkiksen koskaan juoksenkaan, vaan todennäköisimmin maanantaina tai torstaina. Vuorotyön mahdollisuus. Ensi viikolla pitää hiukan säästellä virtaa aluemestaruuskisoihin, joten juoksut ja hiihdot jäänee lyhyemmiksi. Tuun sitten kertomaan miten AM-kisat kulki, pitäkää peukkuja

~Eija~

Tammikuu

 Elossa ollaan, vaikka en millään ehdi kirjoittaa blogiin. Nyt havahduin asiaan, kun kalenterissa saa kääntää helmikuun sivun. Tammikuu on ollut hyvä. Tavallisesti en nauti tammikuusta, kun on niin kylmä ja pimeää vielä, mutta tällä kertaa on mun mielestä ollut poikkeuksellisen monta aurinkoistakin päivää, eikä liian kovia pakkasia (-20) ole ollut.

Tammikuun auringossa.

Mä oon tammikuun aikana juossut ulkona ja juoksumatolla yhteensä 215km. Oon tyytyväinen määrään ja siihen millaisia treenejä oon saanut tehtyä. On ollut tasavauhtista, nousevavauhtista ja pyramidilenkkiä. Lisäksi useampi pitkä lenkki, joista 27 kilometriä Ninnin kanssa on ollut pisin. Ulkona oon juossut nastalenkkareilla ja jalat ovat kestäneet sen hyvin, mutta kyllä on ollut mukavaa vaihtelua juosta sisälläkin matolla kevyemmillä kengillä ja kesäkamppeet päällä.

Välillä palmun katveessa matolla juoksua.

UTMB:lle en sitten lopulta laittanut arpaa vetämään. Viimeksihän sitä vielä pohdin ja välillä päädyin että kokeilen arpaonneani, mutta parin päivän päästä päädyinkin toisin. Sitten päätös tuntuikin lopulliselta ja olin oikeastaan huojentunut. Oli liian monta asiaa, jotka askarrutti mieltä. Edelleen tuntuu, että tein oikean ratkaisun. Joskus myöhemmin, ehkä elokuussa ko juoksuviikolla harmittaa kun seuraa somessa sohvalta käsin muiden edesottamuksia vuorilla.

Kuitenkin yksi uusi ilmoittautuminen juoksutapahtumaan on sisällä, kun sain viime vuoden suorituksillani etuoikeuden ilmoittautua ennen pääilmoittautumista Vaarojen maratonille. Ennen tätäkin ilmoittautumista kävin painia mielessäni, josko jätän koko tapahtuman välistä, koska samaan viikonloppuun näyttää osuvan myös SM-pyöräsuunnistuskisat. Mutta keksin ratkaisun, kun Vaaroillahan ollaan maalissa jo lauantaina ja pyöräsuunnistuskisat on sunnuntaina. Ehdin siis molempiin. Sitten pohdin 43km ja 65km matkojen välillä. En tiedä mikä oli ratkaiseva tekijä, mutta päädyin 65km matkaan. Vaarojen reissusta tulee todella erilainen kuin menneinä viimeisenä viitenä vuotena. Tällä kerralla lähden yksin. Mun tukijoukot, Tero, Niina ja Harri ei lähde mukaan, vaan mä käyn ihan päinsä Kolilla piipahtamassa. Se on mulle ihan ok, mutta voi olla että itse paikan päällä tulee ikävä ja erityisesti viimeisessä nousussa kohti maalia. Siellä on heistä aina joku ollut mua vastassa ja viime vuonna olivat kaikki kolme ja laitettiin yhdessä vielä juoksuksi kohti punaista mattoa. Ihania muistoja.

Rossingolin karvapohjasukset ovat toimineet hyvin.

Myös sukset jalassa olisi tarkoitus ensi viikonloppuna kisata, kun menen hiihtosuunnistuskisoihin. Oon ihan onneton suksien, sauvojen ja karttatelineen kanssa, mutta itse laji on kuitenkin hauska, vähän samanlaista kuin pyöräsuunnistus, mutta latuja pitkin.

Tammikuun aikana oon saanut 382 kilometriä hiihtoa alle. Mukana on niin vapaan- kuin perinteisen tyylit. Yleensä alkukaudesta tulee hiihdettyä enemmän pertsaa, keskitalvella vaihdellen molempia ja kevättalven liukkailla keleillä vapaata. On se niin kivaa touhua ja antaa hyvää vaihtelua juoksulle.  Kelit ovat vaihdelleet suojakelistä pakkasiin, lumimyräkästä auringonpaisteeseen. Meiltä käsin on vielä niin mukavasti eri latuvaihtoehtoja suht lähellä, että ei tarvitse hinkata aina samoja latuja.

Välillä on ollut kunnon työnaisenkeli.

Tammikuussa olemme perheenä ehtineet retkeilläkin. Viime viikolla käytiin hiihtäen iltapalalla laavulla ja sattuikin todella upea keli ja sukset olivat luistavat.

Talvipoluilla käytiin toisena päivänä retkeilemässä, kun saimme Kapu-koirakaverin päiväksi taas seuraksemme. Tykkään niin kovasti näistä yhteisistä retkistä, vaikka kyllä me nahistellaankin ja kaikki ovat oppineet, että mun arviot "kohta ollaan perillä laavulla tms" tai "kilometri enää" tarkoittavat hyvin epämääräistä aikaa tai matkan pituutta. Onneksi se toistaiseksi naurattaa kaikkia.

Iltapalalla metsässä.

Koirakaveri Kapu

Tammikuussa on kertynyt kilometrejä ja treenitunteja. Tuntuu hyvältä. Oon nukkunut hyvin, mutta nähnyt paljon unia ja sen liittäisin siihen että päivät ovat olleet niin aktiivisia ja fyysisiä. Nyt taas viikko kerrallaan katson aikatauluja ja liikkumiset sen mukaan. Pitkistä lenkeistä tykkään kaikista eniten, joten niitä teen aina kun mahdollista.

Hyvää alkavaa helmikuuta kaikille!

Valon määrä ainakin lisääntyy nyt roimasti ja kohta voi jo haistaa kevään.

~Eija~

Aktiivinen palauttelu jatkuu

 Viime postauksesta on kuukausi! Oho! No eipä ole ollut mitään erikoista kirjoitettavaa. Talvi on tullut ja hetkellisesti ottanut takapakkiakin. On ollut aivan upeita kirpeitä pakkaskelejä ja viikot kohti joulua ovat juosseet omalla painollaan. Olen tykännyt jolkotella täysin fiiliksen mukaan, ilman että on pitänyt miettiä keventelyjä tai lenkin järkevyyttä. Pari kertaa ehdin joulukuun alussa vielä suunnistamaankin kun tarjolla oli kortteli- ja talvirasteja. Aivan ihanaa.

Nastakengät ovat olleet jälleen niin nasta juttu :)

Suunnistaa voi talvellakin.

Alku talvi on ollut todella upea myös hiihtelyn osalta! Hiihtoa on tullut jo 200km. Pääosin olen sutjutellut perinteisellä tyylillä, mutta talven edetässä tulee varmasti vapaanhiihto enemmän kuvioihin. Itsellä ei tuo hiihtotekniikka ole mikään sujuvin ja alkukaudesta saa totutella tasapainon kanssa. Mutta onhan hiihto niin ihanaa ja tuo mukavaa vaihtelua juoksuun. Hiihto on napsaissut aikaa juoksulta, mutta eipä tuo haittaa. Välillä on ollut niin kauniita aurinkoisia päivä, että on tuntunut jo aivan keväältä.

Niin kaunista.

Pakkastaidetta.

Onneksi nyt on edessä joulu ja lapsilla pitemmästi lomaa. Olen paljonkin lasten koulunkäyntiin osallistuva vanhempi ja toisinaan kovinkin väsynyt siihen touhuun. Autan tarvittaessa läksyjen kanssa ja kaikkiin kokeisiin kyselen jos vaan kotona olen. Yläkoululaisen kuuluu jo huolehtia enemmän omasta koulunkäynnistään, mutta kyllähän tässä tulee käytyä peruskoulua läpi kolmen lapsen kanssa. Hyvää kertausta ja oppia on tullut mm. Nuijasodasta, luterilaisen kirkon synnystä, uudenlaisesta jakolaskukaavasta, puhumattakaan ruotsinkielen kieliopista. Olen oppinut myös mikä ero on sanoilla everything ja everyone.

Yhden lenkin maisemia.

Lasten loman lähestyessä huomaan miten paljon lasten koulunkäynti kuormittaa myös mua. Kisakauden päättymisen jälkeen huomasin miten paljon kisaaminenkin kuormittaa. Useampia kisoja käyn etukäteen valtavasti mielessäni läpi, eikä yleensä riitä se pelkkään suoritukseen keskittyminen, vaan kaikki muukin pitää saada osumaan. On mietittävä perheen asiat, työvuorot, kaikki kulkemiset, varusteet, syömiset ja nukkumiset. Lähes kaikkia kisoja jännitän enemmän tai vähemmän. Kisasuoritukset menee miten menee ja niiden jälkeen olo on hetken rento ja vapautunut, kunnes tiukemmassa kisaputkessa taas pitää pyörät laittaa pyörimään uudestaan. Tämän blogikirjoittelun kautta olen hyvin saanut kisasuoritukset purettua ulos ja kaiken muun elämän käsittelen perheen ja ystävien seurassa. Ja välillä on hyvä tehdä ihan muuta, esimerkiksi kutoa villasukkia tai kuopsuttaa puutarhassa.

Kovat pakkaset on vain pukeutumis- ja asennekysymys.

Kutominen ja lempparisarjoja koneelta on nukkumisen ohella parasta palautumista.

Tänään kävin kuutamon ja otsalamppujen valossa Hannan kanssa juoksemassa lumisilla poluilla. Juteltiin mm juuri elämän kuormittavuudesta ja miten paljon urheilun ulkopuoliset asiat voivat vaikuttaa itse suorituksiin ja treeneihin. Oma persoonallisuus vaikuttaa paljon omaan tekemiseen ja miten asioihin reagoi. Olenko kuinka herkkä, näennäisesti paksu nahkainen, energinen vai sokeasti suorittaja. Itsensä lokeroi johonkin tyyppiin, mutta on hyvä keskustella kaverin kanssa, joka saattaakin nähdä asian ihan toisin. On mieltä ylentävää kuulla ominaisuuksista jotka kaveri näkee vahvuuksina, mutta on hyvä myös kuunnella niistä heikkouksista.

Takaketju on kireällä, kun vaaka ei aivan onnistu.

Pian alkaa uusi vuosikin ja jo nyt on hyvä alkaa pyöritellä mielessä mitä asioita tulee toivomaan ja mitä tavoitteita itselleen asettaa vuodelle 2022. Mulla on jo muutama ajatus, mutta niistä sitten ensi vuoden puolella enemmän.

~Eija~

Kukkia, rasteja ja juoksukilometrejä

Kahden 30 kilometrin juoksupäivän jälkeen oli hyvä pitää kevyempi päivä ja keskiviikkona juoksinkin vain 14,5km. Etukäteen jo osasin odottaa, että tämä keskiviikon lenkki tulee olemaan ehkä viikon hankalin, koska en oikein saanut siihen mitään kunnon tähtäintä. Ajatukset olivat muualla, ne pyöri kehää parin asian ympärillä, mikä teki olosta rauhattoman. Ennen lenkkiä oli hoidettava pari asiaa kaupungilla ja päätin heti pukea trikoot ja lenkkarit jalkaan ja juosta harhailu lenkkini samalla reissulla. Lenkki tuli juostua aurinkoisessa, mutta kovin kylmässä tuulessa.

Vihdoin uskalsin jokusen kesäkukankin ostaa.

Jo torstaina hyvin ja pitkään nukutun yön jälkeen sekä ainakin yhden asian selkiydyttyä olo oli rauhallisempi. Lähdettiin koko perhe heti aamupalalta Seinäjoelle suunnistamaan ja pokemon-jahtiin. Suunnistaessa todellisia kilometrejä kertyi yli 12 ja aikaa kului yli kaksi tuntia, mutta näitä ei luonnollisesti juoksukilometreihin lasketa, sillä suunnistus on suunnistusta ja juoksu on juoksua. Mies tätä vähän ihmetteli, kun molemmissa nyt kuitenkin metsässä juostaan, mutta näin mä tämän ajattelen. En vuositasollakaan laske suunnistuskilometrejä juoksukilometreiksi. Ja suunnistuksessa kilometrit merkitään linnuntietä ja todelliset kilometrit on sitten ihan muuta. Mun tapani ja sillä selvä :)

Suunnistus on ihan parasta.

Pikaisen syömisen jälkeen pyynnöstäni perhe jätti mut kotimatkalla Tuomikylän koululle ja lähdin siitä vielä Helatorstain juoksulenkilleni. Tänään oli luvassa polkujuoksua hyvinkin tutuilla poluilla. Tuomikylästä Palonkylään, siellä vajaan 6 kilometrin Ränkimäenkierros, jossa tarkoituksella nostin vauhtia reippaammaksi ja sitten takaisin samaa reittiä. Tuomikylän koululta juoksin vielä pienen koukun kanssa kotiin. Torstain 25,5 kilometrin lenkillä tuli todella kuuma ja vettä sain juotua litran. Lisäenergiaa ei tarvinnut ottaa, sillä sen verran hyvin edeltävästi syöty ruoka tuuppi eteenpäin.

Kevään eka ilman takkia :)

Ilta on mennyt tekemättä mitään. Tai no saunassa ja uimassa on käyty ja tankattu huomisen retkelle, josta sitten huomenna lisää. Hyvin tuntuu kroppa ja jalat toimivan. Kummempia väsymyksiä tai lihassärkyjä ei tunnu. Juokseminen eri paikoissa ja alustoilla on ihan ehdotonta, muuten alkaisi tympimään. On tämä vaan hauskaa.

Tällä hetkellä kilometrit ovat 101,50/166.

~Eija~

Aamulenkeillä määräviikko käyntiin

Loma, mikä ihanin mahdollisuus lähteä omaan sopivaan aikaan heti herättyään juoksemaan.

Sopivasti lapsilla jatkui taas koulunkäynti koulussa korona tauon jälkeen ja miehellä alkoi työt toisaalla kahden kuukauden lomautuksen jälkeen, joten mulla on jälleen arkiaamupäivät ihan itseäni varten. Kylläpä tästä taas nautinkin! Ja mikä ihana puolipilvinen ja yllättävän lämmin keli! Pitkät kalsarit jäivät kotiin ja puolessa välissä riisuin myös hanskat käsistä.

Aamulenkillä loman alkamis iloittelua.

Lomaviikon tavoite on juosta 166 kilometriä, jonka olisin yrittänyt taivaltaa tämän viikon viikonloppuna Rukalla NUTS Karhunkierroksella. Matkan läpi pääseminen olisi ollut iso haaste jo kilometrien ja maaston vuoksi, mutta myös lumen vuoksi. Rukalla on vielä todella paljon lunta, paikka paikoin reilusti yli puoli metriä. Tulvia odotellaan. Viime vuonna Karhunkierroksella oli ihan huippu keli ja kuivat polut. Hassua sattumaa, että nyt siellä ei kisaa juosta kun ennätys lumimääräkin aiheutti yllätyksen. 

Mun maanantain aamulenkilleni lähdin samasta ovenraosta kouluun lähtevän poikani kanssa. Alku matka kulki hänen kanssa jutellen ja sitten uppouduin omiin ajatuksiin. Tarkoituksena oli juosta 10 kilometriä, mutta kevyillä jaloilla innostuin tekemään vielä pienen lisälenkin ja lenkin pituudeksi tuli tasan 13 kilometriä. Kahden päivän juoksutauko oli tehnyt selvästi hyvää jaloille. Ja nyt tämä useamman päivän tauko pyöräilystä tekee hyvää puutuneille pakaroille.

Pajuluoma.

Maanantai iltoihin toistaiseksi kuuluu polkujuoksuryhmien ohjaus. Ryhmä kokojen rajoitusten ja aikataulujen vuoksi mun on pitänyt tehdä ohjauksiin muutoksia ja ne vievät enemmän aikaa. Nyt olen aina ennen tapaamista juosten suunnitellut kunkin illan reitin ja sitten merkannut reitin. Harjoituksessa olemme porukalla tai osallistujat päinsä kiertäneet merkittyä reittiä. Normaalisti olen juossut osallistujien seurana reittejä eikä tällöin ole tarvinnut niitä merkitä. Maanantaisin saan aina kivat kilometrit kasaan. Tänäänkin tuli 17,9 kilometriä, kun nautimme kauniin Pajuluoman äärellä juoksemisesta.

Maanantain kilometrit yhteensä 30,9.

Ennen sadetta järven rannalla.

Tänään tiistaina lähdin taas juoksemaan heti aamusta, tuntia aikaisemmin kuin eilen, sillä olin päättänyt kiertää läheisen järven. Iltapäivälle oli luvattu vesisadetta, joten oli parempi olla asialla heti. Aamulla keli olikin jälleen todella kaunis. Juoksuliiviin pakkasin litran verran vettä ja pari palaa energiamarmeladia. Pari lisäkoukkua tein ihan tarkoituksella, että sain lenkille pituutta. Viimeisellä kilometrillä alkoi piskotella, mutta siinä kohdassa se ei enää haitannut. Kotipihassa kello näytti tiistain kilometreiksi 30,6 ja aikaa kului 2:37:45.

Kahden päivän jälkeen kasassa on 61,5 kilometriä.

Jaloissa tuntuu ihan ok:lta, mutta juoksuliivi oli hiukan löysällä ja se pääsi hinkkaamaan kainaloiden alle punaiset läikät. Huomenna homma jatkuu.

~Eija~

Talvinen kevätlomaviikko

Taas on yksi viikko kotikoulua ja -treenejä hoidettu. Jossain mielessä uusi arki alkaa pyörimään, mutta ei se edelleenkään ole mukavaa eikä kilahtamisilta vältytä. Tämä viikko oli siitä vielä erilainen, että myös mä olin töistä kotona, sillä mulla oli lomaviikko. Tämän loman olin jo viime vuoden puolella korvamerkinnyt aivan toiseen tarkoitukseen kuin olemalla opettaja kotona. No nyt ei korona epidemian vuoksi ollut vaihtoehtoja.

Alkuperäisessä suunnitelmassa oli mennä jälleen Poriin Karhuviestiin, jonne olisimme työpaikkajoukkueella osallistuneet,. Se kuitenkin siirtyi ensi vuoteen. Mutta eniten kirpaisi huomisen Komian Kirkon Hölkän peruuntuminen tai siirtyminen toiseen ajankohtaan. Itse toimin hölkän järjestäjä porukassa ja paljon olimme hommia jo tehneet. Kovasti toivon, että hölkän saamme vielä ennen syksyä järjestettyä.

Arkiaamut alkavat yhteisellä metsälenkillä.

No nyt hölkän kökkähommiin korvamerkityt työtunnit käytin liikuttamalla itseäni ja lapsiani. Päivät toki menivät koulutehtävien parissa, mutta illat sitten liikkeessä. Lasten kanssa olen tehnyt paljon rauhallisia kävelylenkkejä ja jonkin verran myös olemme juosseet, sillä liikuntatehtävät vaativat sen. Olen saanut mukavasti kahden keskistä aikaa jokaisen lapsen kanssa.

Illan hämärtyessä pitkä pyörälenkki.

Omat juoksutreenit ovat jatkuneet mahdollisimman nousujohteisesti, vaikka tiedossa ei ole pääseekö koko vuonna kisaamaan. Ei myöskään tiedä sitä onko kenties pitkää tai ylipitkää polkua vai lyhyen lyhyttä sprinttiä. Toisaalta oon ennenkin hyppinyt lajista ja eri pituisista matkoista toisiin hyvin lyhyelläkin ajalla, joten ehkä tämä ei ongelmaksi muodostu. Yritän nyt vain saada sopivasti juoksukilometrejä alle, unohtamatta lyhyiden matkojen nopeutta. Ja juoksun rinnalle nostan vahvemmin pyöräilyn maastossa, jossa tarvitsen paljon kehittymistä tekniikassa ja voimassa, rohkeutta kyllä löytyy.

10 kilsan virtuaalikisan virallinen aika.

Viikko sitten juoksin virtuaalijuoksukisan, jonka järjesti Eatnosht. Ajatuksena oli että jokainen juoksee oman 10 kilometrin matkan yksin omilla poluilla ja reiteillä. Halutessaan sai juosta aikaa tai kerätä nousumetrejä. Myös parhaat maalintulo otokset palkittiin. Itse päätin ottaa tämän omana reippaampana treeninä ja juosta 10 kilometriä kiihtyvästi. Keli oli hyvä, hiukan plussan puolella, tiet sulat (vaikka hiekkatiet kyllä kuraiset ja pehmeät) ja tuuli maltillinen. Alku tuntui tahmealta kun en pahemmin ehtinyt lämmitellä, vaan suoraan hellan äärestä kiiruhdin kello 11 tapahtuvaan virtuaaliyhteislähtöön. Kuitenkin ensimmäisetkin kilometrit meni alle 5 minuutin kilometrivauhdin, joten aivan hyvä. Hiekkatieltä asfaltille päästyä askel keveni ja sain vauhdin hyvin nousemaan. Puolessa välissä olin melko nopeasti. Viimeiset kaksi kilometriä olivat taas pehmeää hiekkatietä, mutta sisulla sain vauhdin pidettyä alle 4:30.

Kympin aika oli 46:20, keskivauhti 4:38. Ei siis lähelläkään omaa ennätysaikaa, mutta silti olin tyytyväinen. Mitään en kuitenkaan voittanut. Haluan uskoa että, paremmalla valmistautumisella ja alustalla sekä muiden juoksijoiden kirittämisellä ajasta lohkeaisi reilusti pois.

Talvi tuli takaisin.

Puolessa välissä keväistä viikkoa meille saapuikin talvi takaisin. Ei kiva yhtään. Tykkään valtavasti lumesta, mutta silloin kun se tulee talvella. Lunta tuli sen verran, että pihan on saanut kolata kahdesti ja harkitsin kaappiin nostettujen talvilenkkarien ottamista takaisin esille. En kuitenkaan ottanut, vaan päätin näyttää lumelle pitkää nenää ja lipsutella kesälenkkareilla.

Tänään juoksin Porin Karhuviestin sijaan viikon pitkikseni kotimaisemissa. Tiedostin kyllä, että viikolla sulat metsätiet ja kuntoradat ovat nyt lumessa, mutta päätin silti suunnata niille asfalttilenkin sijaan. Metsäteille, joissa autot olivat ajaneet, olivat todella liukkaat lenkkarien alla ja muuten kävelyreitit olivat muhkuraisia ja paikoin sai kahlata eteenpäin nilkan syvyisessä lumessa. Tavoistani poiketen kuuntelin samalla musiikkia ja tällä kertaa se toimi todella hyvin. Tavoite oli juosta 30 kilometriä ja lopulta matkaa tuli 31 kilometriä. Aikaa kului 2 tuntia ja 43 minuuttia. Kroppa toimi hyvin ja jalkojen kireydetkin antoivat myöden reilun puolentunnin juoksun jälkeen.
Huomenna on lisää juoksua, sillä kyllähän lomaviikosta pitää kaikki ilo irti ottaa.

Viikon pitkis lumessa.

Aurinkoista viikonloppua kaikille!

~Eija~

Huilia ja kompurointia

Nyt oon toista viikkoa huilaillut (eiliseen asti), siis tehnyt lenkkini tosi rauhassa ja pyrkinyt keskittymään kehonhuoltoon ja palautumiseen. Lenkit ovat olleet 8-14 kilometrin pituisia, matala sykkeisiä fiilistelyjä. Valitettavasti omissa ajatuksissa juostessa lenkkivauhdit usein loppua kohden ihan huomaamatta kiihtyy, mutta oon yrittänyt jarrutella. Viime viikon iskän synttärijuhliin lupaamani puheen miettiminen aiheutti pientä itse asettamaa stressiä, mutta parasta palautumista oli tehdä lenkkiä ja antaa ajatusten hiukan harhailla. Pääosin oon juossut sora- ja metsäteillä, mutta yksi pitempi lenkki tuli tehtyä ihan asfaltilla. Tuntuu että jalat kestää asfaltin kovan iskutuksen - kiitos hyvien kenkien.

Töihin ja vaatteiden vaihtoon.

Osittainen työaika on ollut ihan mahtava! On paremmin aikaa olla lasten kanssa, tehdä perusteellisemmin kotitöitä, nähdä ystäviä ja liikkua. Edelleen hyödynnän työmatkojani pyöräillen ja juosten ja näin ollen ei tarvitse välttämättä enää toiseen kertaan lähteä kotoa hikiliikkumaan. Lasten ollessa koulussa tai mentyä nukkumaan on aikaa kehonhuollolle. Se on lopulta niin pienestä kiinni, että tulee tehtyä rauhallisia venyttelyjä tai pallolla lihasten pyörittelyä samalla kun katsoo tv:tä. Hetkenkin aktivoituminen tässä asiassa tuntuu seuraavan päivän olossa ja jalkojen vireydessä. Suosin ennen lenkkiä lyhyitä avaavia liikkeitä ja päivän päätteeksi pitempi kestoisia ja rentouttavia liikkeitä. Lähes joka yö, jonka nukun kotona (eli kun en ole yövuorossa) aloitan makaamalla x-pitkän ajan sängyssä piikkimatolla. Usein nukahdan siihen, mutta joskus ajatusten liikaa pyöriessä en pääse toivottuun rentouteen. Joka tapauksessa aikaisemmin mua vaivannut alaselkä kipu on ollut jo pitkään poissa. Suurimpana apuna olen pitänyt tuota piikkimattoa.

#pukuhuoneselfie 😃

Aamut ja illat ovat pimentyneet ja lamppu on tullut taas keikkumaan otsalle. Syksyn värit ovat mahtavat ja ihana sade on ropissut muutamina päivinä maahan. Helteisen kesän jälkeen tykkään niin näistä lämpöisistä alku syksyn keleistä. Tiedostan kyllä, että mulle vuoden synkimmät kuukaudet loka- ja marraskuu ovat edessä, mutta kunhan pysyy liikkeessä tulee ne menemään kuin huomaamatta. 

Rauhallinen metsäreitti.

Rauhallisten lenkkien jälkeen oli aika taas laittaa jalkoja liikkeelle vinkeämmin ja eilen siihen tuli mahdollisuus KomiaFlown syksyn polku cupin toisessa kisassa. Reittinä oli Kyrkösvuoren polkuja 6,1 kilometriä. Metsä oli melko märkä ja tästä johtuen pitkospuut, kalliot ja juurakot olivat erittäin liukkaita. Tästä kaikkia varoiteltiinkin. Yhteislähdöllä jälleen kaikki lähdimme metsään. Otin yhden selän jonka perässä päätin roikkua niin pitkään kuin mahdollista. Tiedän siis, että hän on mua kovempi juoksija. Mun kellon mukaan napsuteltiin noin 4:40 kilometrivauhtia ja pysyin kyydissä hyvin. Kengät kastui nopeasti ja tarkkana sai olla mihin jalkoja asetti. Oli mukavan teknistä reittiä. Kolmen ja puolen kilometrin jälkeen pienessä alamäessä ohitin tuon selän. Ei ollut tarkoitus yrittää ohitusta vielä tuossa vaiheessa, mutta mun vauhti alamäissä oli selvästi joutuisampaa. Päätin sitten jatkaa omaa vauhtiani. Pian ohituksen jälkeen astuin hiukan huolimattomasti kovassa vauhdissa pitkospuulle ja vasen jalka liukui alta. Rojahdin vasemmalle pakaralle ja vasemmalla kädellä otin vastaan. Kello lensi kädestä - remmi meni rikki. Nappasin kellon ja heti ylös ja menoksi. Kättä jomotti heti. Takaa en kuullut toisen hengitystä ja pari vilkaisua todisti sen ettei ketään näkynyt. Sen sijaan edessä oli parikin selkää, joista toisen saavutin viimeiselle kalliolle noustessa.

Aika oli 30:20. Mukava reitti oli, hyvä haasteellinen polku ja keli taas ihan huippu. Kelloon pitää nyt hommata uusi remmi. Kaatumisesta tulleet vammat vaikuttavat ainakin toistaiseksi pehmytkudosvammoilta, jotka parantuu nopeasti. Tänään aamulla toki kävellessä vasemman jalan kantapään sisäsyrjällä tuntuu kipua. En tiedä olenko senkin jotenkin lyönyt, ulkoisia vamman merkkejä ei näy. Mutta näitä kompurointeja tulee, kunhan nyt pahemmilta vältyttäisiin. Eilenkin jalkaan osuvampi valinta olisi ollut nastalliset kengät. Inovit ilman nastoja olivat pitkospuilla kuin luistimet.

Garminin remmi poikki.

Reilu kaksi viikkoa Kolille (en yhtään laske päiviä 😏). Rauhallisia lenkkejä ja kehonhuoltoa jatketaan kolin H-hetkeen asti.
Pysykää kyydissä.

~Eija~

Helle startteja

Huh huijaa millaiset kelit koko Suomeen levisi! Aurinko paistaa, keskipäivän UV-säteet porautuvat ihoon, hikeä pukkaa vaikka seisoo varjossa tekemättä mitään ja lomakansa nauttii. Mä olen nauttinut kun olen päässyt välillä tehokkaasti ilmastoidulle työpaikalleni, jossa ennemmin tulee vilu kuin hiki. Ilman näitä monen tunnin työrupeamia olisin varmaan jo todella kypsä tähän helteeseen. Hiukan hirvittää miten selviän tulevat vapaapäivät. Mut ehkä löytää meidän maakellarista tai kaupan maitohyllyjen välistä. 

Joo joo, "ei lämpö luita riko" tai "ei koskaan kohden" -lausahdukset tiedän, mutta mulle lähemmäs 30 asteen helteet (ja yli 20 asteen paikkaset) monta päivää kestäen on vaan liikaa. Pidän lämpöisestä ja tykkään sopivasta pakkasesta asiaan kuuluvaan vuodenaikaan, mutta ei kiitos ääripäitä. Ja tiedän etten ole ainut. Haasteelliseksi ääri lämpötilat tekee niihin sopeutuminen, eli pakkasilla pukeutuminen ja helteillä riittävän nesteen juominen ja auringolta suojautuminen. Helteessä hikoillessa nesteen saamisen tarve moninkertaistuu eikä pelkkä vesi riitä, vaan pitää saada hikoilun kautta menetetyn suolan tilalle suoloja. Se on hyvä merkki kun joutuu hyppäämään vessassa, eikä varsinaista janon tunnetta ehdi tulla. 

Juoksulenkille.

Helteet asettavat myös haastetta treeneihin. Keskipäivän lenkki porottavassa auringossa ei houkuttele, joten mieluiten startti mahdollisimman aikaisin aamusta tai myöhään illasta. Ja alle kunnolla juomista ja mukaan myös juotavaa. Kävinkin Ninnin kanssa pitkästä aikaa sunnuntai aamulla juoksemassa. Tarkoitus oli tehdä 20 kilsan pitkis, mutta liikaa nousevat sykkeet ja jo klo.9 porottava aurinko sai meidät typistämään lenkin kymppiin. Ja se oli järkevä päätös, sillä mulla oli iltapäivälle vielä luvassa startti Fin5-suunnistusviikolla Lapualla. Ehdin hyvin viilennellä kroppaani, syödä ja juoda ennen kuin koko perheemme lähti helteiselle lapualaiselle pellolle. Tämän vuoden Fin5-viikko on meille todella etulikiinen, sillä kotoa on noin 20 minuutin ajomatka kisakeskukseen. Ja kun auton takapenkki on täynnä lapsia, pääsee kisakeskusta lähimpään parkkiin. Helteellä kun ei halua ottaa yhtään ylimääräistä askelta, erityisesti kun voimat pitää yrittää satsata metsään.

Suunnistamaan.

Fin5-suunnistusviikko on koko perheen tapahtuma, jossa löytyy sarjoja ja ratoja kaikkien makuun. Voi valita kilpasarjan tai lyhennetyn radan ja sitten on vielä kuntosarjoja pitkistä matkoista perhesarjoihin. Eliitti sarjoissa kisaavat nimensä mukaan maailman parhaita ja heille on ihan merkittävät stipendirahat palkintoina. Osanottajia on useasta eristä maasta.

Nimensä veroisesti viikkoon kuuluu 5 eri kisaa. Niistä neljä suunnistetaan perinteisesti metsässä ja yksi on sprinttikisa kaupunkimiljöössä. Viimeisenä päivänä kilpasarjoissa lähdetään takaa-ajolähtönä ja maaliin tulo järjestys määrää koko suunnistusviikon sijoituksen. Pari kertaa aikaisemmin olen vastaavanlaisessa kisassa ollut ja se on kyllä jännittävä asetelma.

Meidän perheestä kisaviikkoa lähti selättämään metsään minä ja loppu vuodesta 9 vuotta täyttävä tyttäreni. Muu perhe kantaa juomapulloja ja kannustaa 😊 Ilmoittautumiset tehtiin jo viime vuoden puolella edullisemmin, vaikka tiesin että pieni haaste kisaviikolla tulee olemaan, nimittäin se etten ole lomalla, helteitä kun en tuolloin osannut edes pelätä. Kisastartit on viimeistä päivää lukuunottamatta keskellä päivää, joten aamu- ja iltavuorot oli poissuljettu. Jäljelle jäivät yövuorot... 

Naama punaisena, hiestä nokkuen sunnuntain kisassa maalissa.

Ensimmäinen kisapäivä oli sunnuntaina. Auton lämpömittari näytti plus 28, ulkona ei tuullut nimeksikään ja taivas oli pilvetön. Aamu lenkin jälkeen söin ja join kunnolla ja ehdin nukkua pikku päikkäritkin ennen iltapäivän keskimatkan lähtöjä. Naisten 35 kilpasarjassa matka linnuntietä oli 3,2 kilometriä. Ja taas muistutan, että nuo kilometrit kuulostavat lyhyiltä mutta on ihan erilaista metsässä kuin perus juoksulenkillä tiellä. Ja todellisuudessa matkaa kertyy välillä paljonkin enemmän, miten paljon nyt sitten tulee kierreltyä. Heti lähdössä huomasi maaston peitteisyyden, kun eteen tuli tiheikkö (näkyy kartassa vihreänä). Enkä aivan suoraan ensimmäiselle rastille päässytkään eikä seuraavatkaan ihan helpoimmasta päästä olleet. Kartta ja maasto toki olivat luettavissa, mutta niitä olikin sitten luettava koko ajan, että tiesi missä mennään. Suot (kartassa sinistä) olivat raskaita juosta, puhumattakaan minkä rasitteen tuo helle asetti. Rasteille neljä ja viisi tuli ihan ihmeelliset epäröinnit melko lähellä rasteja. Lyhyet rastivälit lopussa olivat mukavaa menoa. Itselle olin asettanut tavoitteeksi koko kisaviikolle keskittyä suunnistamiseen ja sunnuntain kisassa onnistuin tässä kohtalaisesti. Autoin muutamaa lasta paikallistamaan heidän kartasta missä olemme, niin kiire mulla ei ollut etten olisi ehtinyt. Hitaasta menostani huolimatta yllätyin kun sijoituin sarjassni neljänneksi, muutaman sekunnin kolmannelle mutta 10 minuuttia voittajalle jääneenä.

Maaliin ja kotiin päästyä hurjasti juotavaa ja sopivasti ruokaa, pienet unet ja yövuoroon jäähdyttelemään. Suunnistusviikko oli avattu.

1.pv:n kartta.

Ei ole herkkua kiireisen yövuoron jälkeen nukkua reilu kaksi tuntia ja herätä sitten helteiseen, seisovaan keliin, mutta niin vain nousin. Aamupalaa suuhun muun perheen syödessä hernekeittoa lounaaksi. Pikavauhtia pakkasimme juomapullot reppuun ja taas koko perhe kohti Lapuaa. Mittari näytti plus 29 ja keli tuntui sunnuntaita kuumemmalta. Kiitän automme toimivaa ilmastointia! Aika vauhdilla lähdin lähtöpaikalle ja ehdin sinne aika täpärästi ennen lähtöaikaani. Vaikka kävelin koko reilun puolitoista kilometriä, olin ihan hiestä märkä. Olo tuntui raskaalta ja päätä jomotti. Ajatus edessä olevasta pitkän matkan kisasta, 6,3 kilometriä tuntui ihan hullulta. Lähdin liikkeelle ihan rauhassa, tarkasti suunnistaen. Silti onnistuin menemään ykkös rastin ohi ihan vierestä. Olin koko ajan kyllä kartalla, mutta pensaaseen "piilotettu" rasti ei vain heti osunut silmiini. Otti päähän (jälkikäteen väliaikojen perusteella pummasin tässä jopa 3 minuuttia)! Päätin nyt keskittyä. 

Hiki nokkui ja kasteli koko naaman, kirveli silmiä. Pysyin kartalla ja rastit löytyivät, vaikka juoksuvauhti oli hidasta. Vitos rastin jälkeen bongasin heti tien, jota pitkin voisin suunnata kohti kutosta, kunhan ensin rämmin hitaan suon yli. Pää sai hetken huilata kun askelsin tietä pitkin. Loput 10 rastia löytyi mun mittapuulla hyvin. 10-13 rastit olivat ihanassa avokalliomaastossa ja siinä jalkoja tarvitsi nostaa hiukan vähemmän tiheikkö ja suo pätkiin verrattuna. Ihan lopussa taas lyhyet rastivälit sujui ja loppusuoralla täysiä maalileimaukseen ja kirjasin itselleni sarjani nopeimman väliajan, kuten sunnuntainakin 😉 

Maaliin tullessa olo oli ihan sippi. Kulautin järjestäjien tarjoamaa vettä monta kupillista suuhun ja päälleni. Omalla repulla sitten vielä urheilujuomaa. Suunnistus oli melko hyvä, vaikka ekan rastin virhe harmitti vietävästi ja vauhti muutenkin hidasta. Yllätyin kuitenkin tänäänkin, kun olin sarjani toinen ja tällä kertaa jäin vain 8 minuuttia voittajalle (matka kuitenkin oli tuplat eilisestä). Tytärkin tuli hienosti maaliin, hymyssä suin ja sitten pääsimme taas kotiin. Jäähdytin itseni pulahtamalla lampeen ja sitten muutamaksi tunniksi maate ennen seuraavaa yövuoroa.

2.pv:n kartta.

Tänään tiistaina on välipäivä. Sain nukkua keskeytyksettä yövuoron jälkeen ja jotenkin yritän selviytyä helteestä, joka ennusteiden mukaan on maanantaita vielä kovempi. Keskiviikkona suunnistusviikko jatkuu keskimatkoilla samassa kisakeskuksessa.

Kaikille jaksamista helteiden kanssa, nauttikaa ken voi ja muistakaa juoda nesteitä kunnolla!

~Eija~

Kevätretki Hesassa

Jo kuukausia sitten naisporukalla sovittiin muutaman päivän irtiotto arjesta ja varattiin hotellihuone Helsingistä. Vaikka se osui kiireiselle toukokuulle, pystyin järjestämään aikataulut niin, että reissuun pääsin. Hiukan väsyneenä ja takakireänä arjen hulinoista lähdin reissuun, mutta päätin vääntää itseni relax-moodiin. Heti kohteeseen päästyämme ja laukut purettuamme suuntasimme mahtavassa kelissä Suomenlinnaan. Muistaakseni viimeksi lapsena olen saarella käynyt. Nälkäisinä suuntasimme ensin syömään ja sitten rauhassa tallustelemaan kaduilla, poluilla, kallioilla ja muurien onkaloihin. Aivan ihana paikka, kaunista ja historian havinaa. Kuvat puhukoon puolestaan ↴

Linnan muuria ja vanhoja puita.

Suomenlinnan on rakennettu 1700-luvulla ja sieltä on puollustettu niin Ruotsin, Venäjän kuin Suomen historiallisia, silloisia vaihtuvia rajoja. Nykyään saarella asuu muutama sata helsinkiläistä - aika upeat on puitteet asua!

Salaperäisiä luolia.

Minä ja ystävä.

Saarella olisi voinut viettää aikaa vaikka kuinka pitkään ja tänne on ehdottomasti tultava joskus lasten kanssa. Silloin toki oma keskittyminen menee lasten perässä pysymiseen ja pelkäämiseen ettei kukaan putoa mereen...

Mukulakiviteitä.

Mutta ei reissua ilman lenkkareita ja lenkkiä. Helsingissä en osaa kulkea...ainakaan ilman karttaa, mutta niitähän löytyy vaikka mistä. Joten seuraavalle aamulle laitoin kellon herättämään ja hipsin huoneesta ennen aamupalaa haukkaamaan happea. Kartta kädessä kiertelin meren rantaa Kaivopuiston ja Eiran suunnalla kohti Länsisatamaa, pinkaisin kaupungin poikki kiertämään Töölönlahden ja pitkin Kaisaniemen rantaa kohti hotellia. Reilu 11 kilometriä mutkittelin. 

Aikaisesta arkiaamusta huolimatta, vastaan juoksi jatkuvasti lenkkeilijöitä. Tervehdin paria ensimmäistä, mutta vastaukseksi sain vain kääntyvän pään. Suovuin kaupungin tapaan ja jätin seuraavia tervehtimättä. Yritin kuitenkin edes hymyillä, mutta se ei päässyt perille, sillä katseiden ei annettu kohdata. Lopulta luovutin ja juoksentelin sitten ihan omikseni karttaa joka välissä tiiraillen. Meillä päin onneksi tervehdys otetaan pääsääntöisesti vastaan 😊

Aamulenkillä meren rannalla.

Missä ihmeessä mä oon? 😉

Parin päivän aikana tuli käveltyä paljon, vaikka käytimme kyllä ahkerasti paikallisliikennettäkin ja singahdimme mm Kirsikka puutarhaan. Valitettavasti vaaleanpunaiset kukkien terälehdet olivat juuri pudonneet maahan ja paras kukinta oli tältä keväältä ohi. Maa oli kauniin vaaleanpunainen ja vain muutamat terälehdet vielä sinnittelivät puiden oksilla. Kaunis paikka kuitenkin, omalla tavallaan.

Kirsikkapuutarhassa.

Ennen kotiin lähtöä ehdin hetken seurata ja kannustaa HCM-juoksijoita. Lämpöisessä kelissä saivat juosta. Kieltämättä olisi tehnyt mieli hypätä mukaan juoksemaan, mutta tällä kertaa jätin väliin viikon päästä olevan Nuts Karhunkierroksen vuoksi. Sinne kun en halua lähteä akut puoli tyhjillä.

HCM 2018, kauppatorin lähellä.

Mutta lyhyempää matkaa maastossa sopii tähän "keventelyyn" ja sunnuntaina pinkaisin aluemestaruus keskimatkan suunnistuskisoihin. Haastavassa, kivikkoisessa ja risukkoisessa maastosa teloin vasemman jalkani polven. Pientä lihasvauriota, turvotusta ja mustelmaa. Kyllä tästä toivutaan.

Kylmää osumaa saaneelle polvelle.

Vielä muutama asia hoidettavana ennen kuin pystyy keskittymään Kuusamon reissuun. Nyt kuitenkin jo pyrin juomaan runsaasti joka päivä vettä, ihan jo tämän lämpöisen ilman vuoksi ja tarkemmat eväs suunnitelmat teen pika puoliin. Tekisi mieli jo startata!

~Eija~