Jäätävä vuoden aloitus

 Hyvää alkanutta vuotta 2024 kaikille!

Onhan ollut kylmä vuoden alku, sillä Etelä-Pohjanmaalla on paukutellut pakkaset viisi päivää -30 asteessa läpi vuorokauden. Mekin pakon sanelemina laitoimme kotona yölämmityksen päälle, mutta siitäkin huolimatta on saanut heittää puita tulipesiin ja kulkea villavaatteet päällä. Mä en tykkää paukku paukkasista, yksi tai kaksi päivää menee, mutta tämä ei ole enää kivaa. Joutuu jännittämään miten talo kestää moisen rutistuksen ja käynnistyykö auto, eikä ulkona liikkuminen ole ihan riskitöntä.

Hyvää pakara treeniä tuo potkukelkkailu.

Vuosi onkin alkanut mm potkukelkkailemalla rauhallisesti lyhyitä aikoja kerrallaan. Samalla on kokeillut millä vaatetuksella itse pärjää ja miltä keuhkoissa tuntuu. Herkimmät paikat mulla ovat ehdottomasti alussa sormet ja myöhemmin reidet ja varpaat.  

Niin kaunista.

Ja vaikka keli on raaka, on ulkona kuitenkin uskomattoman kaunista, kun aurinko on paistanut kirkkaalta taivaalta. Kuvia on pitänyt pysähtyä ottamaan nopeasti ennen kuin sormet jäätyy. Aurinko on kuitenkin lupaus lähenevästä keväästä, kyllä se aikanaan sieltä tulee.

Kerrospukeutumista.

Pitkien vapaiden jälkeen oli kuitenkin lopulta töihinkin palattava ja mietin miten ihmeessä matkani taitan. Pyöräillä en vain tarkene eikä auto välttämättä lähde käyntiin, ainakaan työpaikan parkkipaikalta, kun ei ole lämmitys tolppaa. Lopulta päädyin juoksemaa.

Nyt olin jo testannut millä vaatetuksella potkukelkkaillessa tarkenen, joten uskoin onnistuvani juoksuvaatteissakin. Eka työvuoro oli aamuvuoro, joten herätys oli klo.05 ja matkaan lähdin ennen puolta kuutta. Pukemiseen meni oikeasti ainakin 10 minuuttia. Äänikirja korville ja tyttären laskettelulasit silmille. Oli todella kaunis kuunsirppi ja teki mieli ottaa siitä kuva, mutta en viitsinyt heti kaivaa puhelinta esille. Kolmen kilometrin jälkeen lasit alkoivat huurtua ja lopulta kolmisen kilometriä ennen työpaikkaa ne oli pakko riisua kokonaan pois, koska en oikeastaan enää nähnyt niiden läpi mitään. Suojasivat siis hyvin silmiä, mutta jostain rakosesta pääsi hengitysilmaa sisälle. 

Tarkenin todella hyvin ja oikeastaan olin ihan hiki märkä työpaikalle reilun tunnin juiksemisen jälkeen. Oli virkeä olo ja työpäivä sujui kivasti. Kotiin päin pääsin juoksemaan auringon laskiessa taivaanrantaan. Oli niin kaunista ja rauhallista ja oli tosi kiva fiilis. Olin kyllä melko kuurapää, kun kotiin pääsin.

Pakkasista huolimatta oon siis päässyt kevyesti liikkumaan ja oikeastaan on ollut hyvä vuoden startti. Itselleni asetin pieniä lihaskunto haasteita, kuten haluaisin jaksaa vetää 10 leukaa ja pyrin kiinnittämään huomiota syömiseeni, sillä yleensä syön aivan liian vähän.

Talven aikana haluan hiihtää paljon ja tähtäimessä on osallistua retkimielessä helmikuussa Kauha-hiihtoon 60km ja maaliskuun alussa Pirkan hiihtoon 90km. Tälle talvelle viime vuoden puolella sain hiihtokilometrejä kasaan jo 460, mikä on ihan ennätys kauden aloitus.

Juoksun pidän viikottaisessa ohjelmassa läpi vuoden. Nyt talvella pakkasissa pidetään rauhallista tahtia ja kevättä kohti ja toukokuun suunnistuksen sprinttikisoja silmällä pitäen nostetaan sitten sopivasti vauhteja. Toukokuun lopussa on osallistuminen NUTS Karhunkierroksen 55 kilometrille ja sinne tavoite on juosta mukava juoksu. Kesällä on sitten pyöräsuunnistuskisoja ja tietysti tossusuunnistusta. Syyskuun alussa tähtäimessä on Lost In Kainuu seikkailukisa ja sitä varten tavoite on treenata mm melontaa rutkasti enemmän.

Urheilun lisäksi alkaneelle vuodelle on luvassa lasten kanssa touhailuja, perhejuhlia, ehkä jotain matkustelua, vaikka pääosin varmasti urheiluun liittyen ja lisäksi töitä ja kotihommia.

~Eija~

Sunnuntaihiihtelyllä hisu-kisoissa

Tälle talvelle ei ole hiihtokilometrejä parin viime vuoden tapaan kertynyt. Mutta kuitenkin 450 kilometriä näytti urheilusuoritusmerkintöjen mukaan sivakoitu. Oon positiivisesti yllättynyt, sillä nämä kilometrit on todellakin tullut ihan huomaamatta, ilman urakoimista. Viime talven yli 1000 kilometrin hiihdoissa oli osittain urakoimisen makua, koska halusin vain päästä hienoon kilometri määrään. Erilaisten tavoitteiden vuoksi myös huomio juoksukilometrien määrässä on enemmän siinä mitä teen. Aika paljon treenit mennään koko elämä huomioiden ja hyötyliikunta hyödyntäen. Muutaman kuukauden jälkeen motivaatio tehdä on löytynyt ja tiedän myös miksi teen. Yritän oppia nauttimaan myös niistä täsmätreeneistä, joista en niin pidä. Tästä jossain postauksessa enemmän.

Hiihtosuunnistuksessa tarvitaan karttatelinen rintakehälle ja tietysti sukset.

 Minä sunnuntaihiihtelijä osallistuin siis tänä talvena hiihtokilpailuun ja tietysti myös alueellamme järjestettyihin hiihtosuunnistuskilpailuihin. En koskaan ole varsinaisesti nauttinut hiihtosuunnistuksesta suksien ja sauvojen vuoksi. Koen niiden olevan tiellä enkä osaa hiihtää kauniin näköisesti. Mun hiihtotekniikka on ihan hirveä, mutta sillä on menty lapsuudesta asti ja näemmä eteenpäin kuitenkin pääsen. Parasta hiihtosuunnistuksessa on kartta ja sillä suunnistaminen. Laji muistuttaa paljon tai oikeastaan täysin pyöräsuunnistusta, josta taas pidän. En ole taitava pyöränkään kanssa ja oikeasti olen sattuneesta syystä hiukan arkakin pyöräillessä teknisissä maastoissa, mutta pyörän selästä pääsen aika nopeastikin pois ja olen ilman perusteellisempaa opetusta oppinut valtavan paljon. Silti en välttämättä osaa laittaa pudonneita ketjuja takaisin rattaisiin saatikka tehdä rikkoutuneelle renkaalle mitään.  Tästä yhteenvetona se, että parasta suunnistus on kartta kädessä ja nastarit jaloissa.

Silti suunnistus kuin suunnistus ja on aina hienoa osallistua, kun jotain järjestetään.

Yleensä kisoissa on käytössä EmiTag-leimausjärjestelmä. Siinä valo vilkkuu, kun on tarpeeksi lähellä rastia.

Maaliskuun ensimmäinen viikonloppu oli hiihtosuunnistuskisat Alajärven Valkealammella. Siellä järjestetään joka vuosi ALUN talvirastit ja samoissa maastoissa voitin viime vuonna elämäni ensimmäisen suomenmestaruuden pyöräsuunnistuksessa ja törmäsin myös mäntyyn. Maasto siis on tutuhko. Nyt talven kisamatkoina oli keskimatka ja pitkämatka. Lauantaina keskimatka oli sellaiset 7 kilometriä ja sunnuntaina pitkämatka tuplaten. Molempina päivinä oli omaa hyvää menoa, ei mitään isoja virheitä. Jyrkissä, lyhyissä alamäissä sai peljätä ja kahdesti ylämäet jalkauduin ja juoksin ylös. Molempina päivinä käsivarret ja hartiat olivat tulessa, ihan voimattomat kun maaliin pääsin. Rankkaa tasatyöntöä pienillä urilla ja leveillä baanoilla luisteluhiihtoräpiköintiä. Hyviä ulkoilupäiviä.

Pariviestin lähtö. Osuuksia on molemmilla kaksi. Mä aloitin ja Päivi jatkoi.

Viime sunnuntaista myös tuli hyvä ulkoilupäivä, kun Jurvassa järjestettiin hiihtosuunnistuksen sprintit. Aamun kireähkössä pakkasessa hiihdettiin henkilökohtainen kisa ja lauhtuneessa kelissä iltapäivällä pariviesti. Aurinko paistoi koko päivän ja lämmitti jo niin ihanasti. 

Oli aivan mielettömän kaunis keli.

Sprinttimatkat olivat vain sellaisia 2 kilometrin rykäisyjä ja ne sprinttityyliin vedetään täysillä lähdöstä maaliin. Ei virheitä ja hiihdossakin sain kaiken itsestäni irti. Olihan se kivaa ja parasta oli kun tytärkin oli mukana ja onnistui omalla reitillään. Myös seurakaverien seura on niin hauskaa, että ei näistä pois voi olla. Mestaruuksia napsittiin urakalla, mutta lajin pienen osallistujamäärän vuoksi itse tekeminen nousee mestaruuksien ohi.

Seurakaverit on parhaita.

Talven hiihdot ei vielä taida olla tässä, vaikka kovasti jo toivoisin lumien sulavan ja pakkasten väistyvän. Haluaisin juosta sulilla teillä ja päästä eroon nastalenkkareista ja piposta. Malttia nyt kuitenkin vielä.

~Eija~

Kauha-hiihto ´23

 Kauha-hiihto tapahtuma hiihdettiin viikko sitten sunnuntaina Kauhajoella Lauhanvuoren kansallispuiston metsissä. Kansallispuisto on mulle tuttu juosten ja retkeillen, mutta oli mukava päästä se myös kokemaan hiihtäen. Hiihtokilometrejä oli ennen starttia sellaiset 200 tälle talvea enkä todellakaan ole hiihtokilpailu ihminen, joten vaikka reidessä oli numerolappo ja aika otettiin ja kaikki muu härdelli, oli oma keskittyminen tapahtuman tunnelmassa ja mahdollisuudesta osallistua. Arvostan työtä mitä pienet seurat, kyläläiset ja muut vapaaehtoiset tekevät tällaisten tapahtumien eteen ja mahdollistavat meidän vain tulla ja nauttia.

Numerolappo reiteen ja ajanotto zippi nilkkaan.

Sarin kanssa viestiteltiin edellisenä iltana varustevalinnoista ja kannattaako mukana kantaa kuinka omaa energiaa ja juotavaa. Huoltopisteitä runsain tarjoiluin olisi 60 kilometrin lenkillä jopa 7, joten juomat jäi kotiin ja taskuun lähti kaksi energiageeliä. Lisäksi otin vaihtohanskat kylmien, mutta hikoilevien käsieni pelastukseksi. Menopeleinä oli karvapohjasukset, koska muita perinteisen suksia en omista, valinta oli siis helppo. Sukset huolsi mieheni edellisenä iltana meidän eteisessä. Sari otti mukaansa voideltavat sukset ja niihin vedettiin viimeiset pidot paikan päällä voitelupisteessä. Hyvää palvelua.

Lähdön tunnelmaa. Sari 💗

Kulunut talvi on ollut todella oikukas ja monia talvitapahtumia on jouduttu huonon lumitilanteen vuoksi perumaan tai siirtämään. Kuitenkin Lauhanvuorella saatiin lumi riittämään ja pari päivää ennen tapahtumaa, lunta tuli kunnolla lisää. On siinä ollut latukoneen ajajilla kova homma aukaista ladut moneen kertaan. Tapahtuma päivänä oli siis rutkasti uutta lunta, joka teki luiston huonohkoksi ja ladut pöperöiseksi useamman sadan hiihtäjän alla. Lumiset puut, puhtaat hanget ja hiihtämisen ilo heitti homman kuitenkin plussan puolelle.

Hienoa baanaa ja metsää. Suosittelen käymään niin talvella kuin kesällä.

60 kilometrin reitti hiihdettiin kahtena 30 kilometrin lenkkinä. Lähdettiin Sarin kanssa porukan hänniltä rauhallisesti liikkeelle. Mentiin ehkä kolmisen kilometriä siinä peräkanaa, mutta sitten olinkin kiihdyttänyt vauhtiani ja Sari jäi hiukan taakse. Jatkoin omaa rauhallista menoa yrittäen saada selvää mistä takana hiihtävät ruotsinkieliset miehet puhuivat. En lopulta ymmärtänyt kuin "vill du åka starkare?" ja sitten he menivät ohi. Pitkästi hiihtelin ihan yksikseen. Joku tuli ohi tai itse ohitin jonkun. Juomapisteillä nappasin mehukupillisen ja jatkoin matkaani melko nopeasti.

Toiselle kierrokselle lähtiessä oma kello näytti matkaksi vajaa 28 kilometriä, joten 60 kilometriä ei tulisi täyteen millään. Toinen kierros meni mukavasti, tuntui helpommalta kuin eka kierros. Lauhanvuoren korkeimmalle mäelle noustessa aina saavutin muita hiihtäjiä tai jopa sain kiinni, mutta alamäissä jäin aina jälkeen. Tämä on kai vain fysiikan laki ja kevyenä on kevyempää työntää ylöspäin, mutta alamäissä ei ole yhtä paljon painoa saada vauhtia kuten mua puolta isokokoisemmilla miehillä. Ja toki hartioissa ja alaselässä tuntui lykkiminen, olinhan tämän talven pisimmällä hiihtolenkilläni.

10 kilometriä ennen maalia oikean jalan jalkaholvessa alkoi särky. Tätä särkyä on ollut ennenkin, erityisesti hiihdon alkukaudesta, mutta yleensä se on sitten helpottanut ja hävinnyt kokonaan. Nytkin oli ensin alkumatkasta lievänä, mutta helpotti nopeasti. Se tuntui kuin jalkaholvesta kramppaisi. Kipu kävi koko ajan pahemmaksi ja lopulta jalalla oli todella kivuliasta tehdä potkua taakse. Jouduin ihan irvistämään ja yritin mennä tasatyönnöllä mahdollisimman paljon.

Hieno muistomitali kotiin tuomisina. En vain tiedä mitä kuva esittää.

Maaliin kuitenkin tultiin, tottakai. Aika oli 4:41 ja naiset 40 sarjassa olin 5. 😊 Oma kello näytti matkaksi 55,12km.

Jalkaholven kivun vuoksi irvistellen menin autolle vaihtamaan kuivat vaatteet. Noustessani autosta oikealla jalalla ei pystynyt astumaan. Jalkaholvi oli aivan kosketusarka. Olin aivan ihmeissäni. Ajattelin, että on pakko vain kävellä ja nilkutin maalialueelle odottamaan Saria maaliin. Oikeastaan pystyin astumaan vain jalan ulkosyrjällä.

Sari tuli hyvissä voimin maaliin. Vaihdettiin nopeasti fiilikset ja sitten mun piti lähteä ajamaan kotiin, koska muutaman tunnin päästä pitäisi olla Ylistarossa YKV:n pääseuran viime vuoden palkintojenjako tilaisuudessa. Ehdin paikalle ja pystyin kävellä, mutta kipeää otti.

Ihmeellinen paukura oikeassa jalassa sormen osoittamassa kohdassa.

Vasta kotiin taas päästyä ehdin katsoa kunnolla miltä jalka näytti. Molemmilla jalkaholvissa oli kipua, mutta oikeassa jalassa oli kolmen ison sormenpään kokoisella alueella kova patti. Siinä ei ollut punoitusta, ihorikkoa tai mustelmaa. Jalkaterää oli hankala liikutella, koska sitä kiristi kovaa.

Seuraavana aamuna patti oli edelleen, mutta hiukan oli pehmentynyt. Astuminen teki edelleen kipeää, mutta ei tarvinnut enää irvistää. Tein palautteluna liukulumikengillä lenkin meidän takametsässä ja jalkaterä tuntui jopa paremmalta. Illalla tyttärien harkkojen aikana tein vielä rauhallisen kävelylenkin. Aristusta oli edelleen. Seuraavana päivänä alue oli pehmentynyt lisää ja nyt sitä pystyi jo painella.

Kello ilmoittaa, että olen rasittunut.

Viikko hiihdon jälkeen jalka on jo ihan ok. En tiedä mistä siinä oli kyse, mutta ilmeisimmin jostain syystä sinne kertyi nestettä. Ensin ajattelin, että saa hiihtämiset mun puolesta olla, mutta jospa nyt kuitenkin varovaisesti vielä kävisi.

Vaikka jalka on nyt ihan ok, on kroppa muuten ollut jotenkin sekaisin. Pari päivää pitkäkestoisen rasituksen jälkeen ymmärrän, että pitää palautua, mutta mun kello on ilmoitellut lyhyistä työmatkapyöräilyistä ja kevyistä lenkeistäkin, että harjoittelun tila on rasittunut. Leposyke on normaalia korkeammalla. Kellon mukaan yöunet ovat olleet tarpeeksi pitkiä ja laatu on ollut hyvää, yksi yö jopa erinomaista. Meillä ovat tytöt olleet flunssassa ja odottelin, että ehkä olen saamassa saman taudin, mutta ei ainakaan toistaiseksi ole mitään tullut. Seurailen tilannetta.

~Eija~

Talviloma

Ehkä on paikallaan heittää kuulumisia, miten täällä menee ja kuinka kulkee. Jostain ihmeen syystä blogiin kirjoittelu jää muiden asioiden jalkoihin, vaikka useita ideoita syntyy, erityisesti lenkeillä. Mutta ei ne ideat enää sohvalla istuessa niin hyviltä kuulosta ja sitten jo väsyttääkin ja haluaa mennä nukkumaan. Ei täällä mitään erikoista ole, mutta mä heräilen pikku hiljaa, samaa vauhtia kun valon määrä lisääntyy.

Aamupäivä lenkillä. Aurinko jo lämmittää!

Kaikki perusasiat siis on hyvin, normaalia arkea ylä- ja alamäkineen, iloa ja toisinaan hiljaiseksi vetävää murhetta. Sitä elämää, jota kaikki elää, mutta silti erilaista ja jokaisella ainutlaatuista ja erikoista. Ei onnea koe, jos ei joskus harmitakin. Toisinaan hammasta purren ja leuka rintaan painaen eteenpäin, kun taas joinain päivinä ei voi olla ilosta hyppimättä ja innostustaan läheisille jakamatta. Aina se innostus ei tartu läheisiin, sen verran älyttömyyksiä ja päättömiä haasteita ja unelmia itselleen keksii. Sillä jotain on mielessä ja katsotaan kuinka vahvaksi ajatus kasvaa.

Iltalenkillä.

Viime vuoden lopun alavireinen olo kropassa ja vuoden alun influenssa pakotti huilaamaan ja istumaan sohvalla kutimet käsissä. Tuntui vaikealta päästä taas vauhtiin, mutta nyt muutaman viikon ja erityisesti viime viikon loman jälkeen voin todeta, että vauhtiin on päästy. Tavoite on ollut saada juoksu taas sujumaan ja ajatus NUTS Ylläs-Pallaksen satamailiselle elää edelleen. Oon tehnyt pitkiä pk-lenkkejä, pari kertaa lyhyitä rentoja vetoja ja välillä ihan vaan mukavaa fiilistelyä poluilla tai saunalenkillä omalla kylällä. On ollut tosi kivaa äänikirjat korvilla ja välillä ystävien seurassa. Juoksemisen lisäksi on tullut käveltyä paljon, jota oon aina pitänyt hyvänä palauttavana tekemisenä.

Ilmajoella on tilaa juosta ja hengittää.

Tänä talvena on hiihdeltyä tullut todella vähän. Kuitenkin lomalla tuli käytyä muutaman kerran ja hiihto kilometrit on nyt lähes 200. Kahteen viime talveen verrattuna ollaan siis huimasti takana, mutta näin mennään tällä kertaa. Vähäisistä hiihtokilometreistä huolimatta innostuin ajatuksesta osallistua usean vuoden tauon jälkeen "hiihtokilpailuun". Heh, kuulostaa komealta, mutta onnekseni oikeasti kyseessä on enemmänkin retkeilyhiihto numerolappo rinnassa. Kyseessä on Kauha-hiihto ensi viikon sunnuntaina. Hiihtopäivälle alunperin ohjelmoitu yhteistreeni Etelä-Suomessa peruuntui, joten oli hienoa löytää tilalle jotain yhtä innostavaa ja se, että saan ainakin Sarin kaveriksi, on ihanaa.

Poluilla :)

Ekan kerran sain aikaiseksi lähteä Lapua-Kauhava välille hiihtämään.

Viime viikon loma kului siis juosten ja hiihtäen, pari kävelylenkkiä ystävien kanssa ja lisäksi oli sulkapalloa lumisella pihalla tyttären kanssa, kävin talvirasteilla ja kylän naisten kanssa pelattiin sählyä. Palautteluna tein venyttelyjä, pilatesta ja useampi kerta suoraan lenkiltä pulahdin avantoon. Iltaisin oli todella väsy ja meninkin samaan aikaan nukkumaan kuin muukin perhe. Loma oli mun näköinen ja kieltämättä olisin voinut jatkaa toisen samanmoisen perään.

Kalajaisissa oli lunta enemmän kuin Ilmajoen kaakkoisosassa.

Mutta töihin paluu on ollut takkuinen ja on ollut hakemista työfiilikseen pääsemisen kanssa. Aikaiset aamuheräämiset, jos ei kyse ole lenkille tai kisoihin lähtemisestä, on mulle vaikeita. Tänään on vasta iltavuoroon meno, joten oon heti aivan kuin toinen ihminen, kun saan nukkua aamu kahdeksaan asti. Todella harvoin vapaapäivinä nukun myöhään ja kello 10 on mun mielestä jo myöhään. Tänään tarkoitus on polkea pyörällä ensin salille tekemään voimatreeni ja sieltä suoraan töihin. Illalla klo.22 sitten kotiin ja todennäköisesti suoraan nukkumaan. Huomenna perjantaina on vapaapäivä ja jos vaan jalat on ihan ok, teen parin tunnin juoksulenkin. Jalat, varsinkin tuo oikean jalan pohje, oikuttelee isosta rasitus kuormasta. Tänään aamulla teinkin taas täsmä iskun jalkoihin venyttelemällä oikein kunnolla. Hierontaan pitää varata pian aika.

Sulkkis onnistuu talvellakin :)

Pojan synttäriaterialla.

Kuten huomasitte, perus meininkiä on täällä suunnalla.

Hyvää helmikuuta kaikille!

~Eija~

Kiitos osallistujille

 Oon tänä vuonna ohjannut kolmea juoksuryhmää, joista yksi oli aloitteleville ja kaksi polkujuoksusta kiinnostuneille. Lisäksi oon vetänyt lihaskunto "jumppaa" koulun liikuntasalissa ja yhtenä elokuisena iltana tutustutin kiinnostuneita pyöräsuunnistuksen maailmaan. Oon päässyt myös suunnittelemaan 12 vuotiaille tulevaisuuden jalkapallotähdille juoksuohjelmaa. Muutaman lihaskunto-ohjelman kokosin yksittäisille henkilöille ja tietysti oon "koutsannut" omia lapsiani.

Mielenkiintoinen ja omalla tavallaan haastava ohjausvuosi taas oli. Pääsin uusiin juttuihin mukaan ja silti oli sitä tuttua ja turvallistakin.

Kuntoportaisiin pääsee läpi vuoden, mutta talvella varovaisuutta liukkauden vuoksi.

Viime viikolla pidettiin pikkujoulut kireähkössä ja lumipöperöisessä pakkasessa Seinäjoen Jouppilanvuoren kuntoportaissa. Lupasin hikeä ja hymyä ja sitä saatiin. Porukalla tulee tehtyä reippaasti ja treeni loppuun asti.

Kiitos jokaiselle ryhmiin ja yksilötreeneihin osallistuneille 😍

On ollut ilo tutustua teihin ja päästä palan matkaa mukaan teidän liikunnallisiin ja terveyttä ja toimintakykyä ylläpitävään tekemiseen mukaan.

Muista kovan treenin päälle aina hyvät palauttelut ja venyttelyt.

Treenin päälle glögiä.

Ensi vuonna liikkuminen ja liikuttaminen jatkuvat. Lihaskuntotreeneissä kylän koululla porukka on käynyt tosi pieneksi. Vaikka kylä vain kasvaa, ei yhteisöllinen treenaaminen, "jumppa" enää niin innosta. Kylän Sporttiporukan treeneissä yritän jokaiselle kerralle tehdä erilaisen kokonaisuuden. Tuttuja liikkeitä, mutta erilaisella rytmityksellä tai uusia liikkeitä, mutta tutulla rytmillä. Toiveisiin pyrin tarttumaan aina ja toteuttamaan ne parhaalla mahdollisella tavalla. Tykättyjä juttuja, joista oon saanut toiveita tai hyvää palautetta ovat kuminauhajumppa, korttipakka- ja porrastreenit. Koulun salissa muuten pystyy hyvin tekemään porrastreenin - tule joskus mukaan!

Suunnitelmia keväälle tehdään jo nyt.

Ohjaaminen on mukavaa. Luonteeltani kuitenkin oon sellainen, että aina ennen jokaista ohjausta joudun keskittymään melko paljon ja käyn suunnittelemani ohjausrungon tarkasti paperilla tai mielessäni läpi. Useimmiten laitan asiat paperille ylös, vaikka homma olisi kovinkin tuttua. Lämmittelyjen jälkeen yleensä vasta rentoudun ja luotan itseeni. Ja ohjauksen jälkeen on aina hyvä fiilis ja joskus niin siisti hiki ja lihastärinä päällä, jos olen tehnyt porukan mukana. On meinaan hyvä toisinaan tehdä hyvällä sykkeellä ohjelma läpi yhdessä osallistujien kanssa, niin tietää onko treeni yhtään sinne päin kuin oli ajatellut.

Tänään on vuoden pimein päivä.

Tänään on talvipäivänseisaus. Tänään päivä on vuoden lyhin. Ulkona sataa tihkuttaa vettä. Toivottavasti saamamme lumipeite kuitenkin säilyy. Huomenna käännytään takaisin kohti valoa, mun rakastamaani kevättä. 

~Eija~

Talviloma 2022

Viime viikolla meidän perhe vietti yhteistä talvilomaa Äkäslompolossa, Ylläksen kupeessa. Ollaan vietetty lomaviikko kerran aikaisemmin talvella ja kolmasti kesällä samassa paikassa, joten paikat alkavat olemaan melko tuttuja. Kuitenkin meillä oli vielä hiihtämättömiä latureittejä ja paikkoja, joihin retkeillä ja edelleen niitä jäi. Kuitenkin on kiva käydä myös tutuissa ja muistorikkaissa paikoissa vuodesta toiseen ja näitä ovat meidän perheelle esimerkiksi Kukastunturi ja Pirunkuru. 

Lomaviikko meni nopeasti ja nyt ollaan jo oltu viikko taas arjessa kiinni. Mutta kuvien kautta on ihana palata tuohon rentoon loma-aikaan.

Kukastunturin kauneutta.

Kukastunturilla.

Meidän perheellä kertyi viikon aikana yhteensä vajaa 700 kilometriä hiihtoa, josta mun osuus oli 304 kilometriä. Tuli sellainen lievä hiihtohulluus, kun oli vaan niin välttämätöntä päästä ladulle kaksikin kertaa päivässä. Kahdesti tehtiin 30 kilometrin hiihtoretket koko perheellä ja kerran hiihtelin yksin Äkäslompolosta Leville. Tuosta omasta noin 100 kilometrin hiihtoretkestä kirjoittelen oman postauksen vielä myöhemmin. Kotiin palattua hiihto innostus on laantunut ja oon tainnut käydä vain pari kertaa suksilla. Mulla on jo kevät mielessä ja haaveilen sulista teistä.

Karhukodalla paussin paikka.

Kelit olivat melko hyvät. Alku lomasta oli pikkuisen plussalla ja aurinko möllötti ohuen pilviharson takaa. Tiistaina oli lumisadetta ja se oli mun mielestä hyvä päivä mennä lasten kanssa laskettelemaan, koska lumisateella hiihtäminen ei ole niin jees kun ladut menee umpeen ja luisto kärsii. Olihan se aika erikoinen kokemus laskea Ylläksen huipulta kun ei nähnyt kuin 5 metriä eteensä. Osa mäistä oli mulle turhan pelottavia, mutta lapsilla ei näyttänyt olevan hätää.

Pirunkuru on ihan ehdoton paikka Ylläksellä.

Kahdesti retkeiltiin jalan. Kiivettiin Pirunkurua Kesänkitunturille ja pulkat mukana Kuertunturille. Polut olivat hyvässä kunnossa. Hyvän leveät ja pohjat olivat kovat. Kerran ehdin käydä juoksemassa ja kyllä vaan oli helppoa juosta tampatuilla poluilla. Kesällä nuo polut ovat teknisempiä johtuen pyörähtelevistä kivistä, liukkaista juurakoista ja pohkeet sotkevista maa-aineksista.

Iltahiihto kaksin laskevan auringon kanssa.

Ylläksen huipulla lumisateessa.

Näkymä Kellokkaalta Ylläksen suuntaan.

Kyttäsimme revontulia ja jotain näimmekin.

Iltaisin oli niin väsynyt kaikesta siitä ulkoilun määrästä, että valvottua ei tullut. No parina iltana singahdettiin ulos bongaamaan revontulia ja iloksemme yhtenä iltana suhteellisen komeita nähtiinkin. En vain osaa niitä kuvata kännykälläni, joten kuvat eivät vastaa sitä mitä todellisuudessa näimme. Revontulet olivat kuitenkin yksi toive lomallemme ja niiden bongailu on jatkunut kotonakin.

Kuertunturilla. Pulkkakyydillä alas.

Ihana loma oli. Seuraavaa taas odotellessa keskitytään arjen tähtihetkiin. Ja yritän pitää ajatukset poissa jomottelevasta viisaudenhampaastani. Antibioottikuuri on päällä ja odottelen leikkausaikaa. Se tietää sitten taas hetken urheilutaukoa. Eikä nytkään tee mieli tehdä vetoja tai ladata tankoon maksimeja, sillä siitä jomotus vain pahenee.

~Eija~

Hisu revanssi

 Reipas kaksi viikkoa sitten tämän vuoden kisakauden avaus ei mennyt aivan putkeen, kun hukkasin itseni ihan kunnolla Jämin talvirasteilla. Se oli kuitenkin hyvä muistutus, että oleppa tarkempi. Mulle tarjoutui uusi mahdollisuus viime viikonloppuna, kun ALUN talvirastit hiihtosuunnistettiin Alajärven Valkealammella. Tuolla kävimme tammikuun alussa yksi kaunis pakkaspäivä retkeilemässä ja useamman kerran siellä on hiihtosuunnistettu, sillä maastot ovat siihen aivan huiput.

Lauantaina oli keskimatkan kisa. Naisten 40 vee sarjassa lyhintä reittiä (siis uria pitkin) oli reipas 7 kilometriä. Näissä saa poiketa latu-urilta pois ja mulle tulikin matkaa vähemmän kuin ilmoitettu matka. Oikaisin vain kerran jyrkän mäen alas, mutta oikaisuja olisi voinut tehdä enemmänkin.

Rata oli haastava. Uria oli tosi paljon ja korkeus eroja Valkealammella on, joten suunnistaa sai tarkasti koko ajan. Useamman kerran sai hartiat täristen puskea jyrkkiä rinteitä ylös, suksien päät hairasi urien reunojen lumihankiin ja kapeat porkat upposivat puoli metriä pehmoiseen lumeen. Alamäissä teki mieli laittaa silmät kiinni ja toivoa parasta. Huh huh kun oli raskasta ja olin aivan puhki käsivarsista. Mutta mikä parasta; pysyin koko ajan kartalla eikä pummeja tullut. Toki jokunen reitinvalinta olisi voinut olla parempi, mutta siinä tohinassa ei kaikkea aina huomaa.

D40 keskimatka

Sijoitus oli sarjani 4. eikä lähellekään viimeinen.

Lauantain keskimatkan rankkuus laittoi miettimään kuinka ihmeessä jaksan sunnuntaina pitkän matkan, joka oli melkein tupla matka, eli reipas 13km. Hartiat ja käsivarret olivat niin puhki. Ilokseni sunnuntaina oli kuitenkin niin paljon mukavempaa ja vaikka nousuja osui sinnekin reitille, ei se ollut jatkuvaa ylös-alas menoa. Oli mukavia pitkiä rastivälejä, vaikka juuri tuolla pisimmällä 7-8 välillä tuli yksi turha koukku kun luin käyriä huolimattomasti (yritin välttää turhat nousut). Jaksoin lopulta oikein hyvin, jopa mun kädet jaksoivat.

D40 pitkämatka

Sijoitus oli sarjani 3. Kotiin tuomisina oli molemmilta päiviltä aluemestaruus hopeaa (mainittakoon, että meitä oli E-P:n alueelta vain kolme naista...).

Mukava fiilis jäi viikonlopusta. Oman tason perus suoritukset. Ei ole mun lempparilaji, mutta mukavaa silti. Keli oli molempina päivinä hyvä, vaikka sormia nipisteli pakkanen.

Eka kerta liukulumikengillä

Tänään aamusta oli kova pakkenen, -20 astetta. Ei houkutellut lähteä hiihtämään eikä juoksemaan, joten nappasin mieheni uudehkot liukulumikengät jalkaan ja lähdin kotimme takana olevaan metsään. Metsä oli odotetusti kaunis. Ihmettelin metsän eläinten jälkien määrää, niitä oli jos jonkinmoisia. Oli pientä ja isoa, tassua, käpälää ja sorkkaa, yksinäisiä ja polkuja. Välillä seurasin eläinten tekemää polkua, poikkesin traktori uralle, laskeuduin ojaan ja rämmin tiheän kuusikon läpi. Alkuun meno oli kömpelöä leveillä laudoilla, jotka liukuivat joka suuntaan, mutta eivät kuitenkaan niin hyvin kuin normi sukset. Olin pukeutunut pakkaseen lämpöisesti ja puolentoista tunnin tarpomisen ja hetkellisen pyörimisen jälkeen olin ihan hikimärkä. Tämä eka kerta liukulumikengillä oli kiva kokemus, mutta ei niin kevyt kuin odotin. Ehdottomasti lainaan välineitä toistekin.

Lupaus keväästä

Se on kaksi yövuoroa lomaan. Jaksaa jaksaa.

~Eija~

Tammikuu

 Elossa ollaan, vaikka en millään ehdi kirjoittaa blogiin. Nyt havahduin asiaan, kun kalenterissa saa kääntää helmikuun sivun. Tammikuu on ollut hyvä. Tavallisesti en nauti tammikuusta, kun on niin kylmä ja pimeää vielä, mutta tällä kertaa on mun mielestä ollut poikkeuksellisen monta aurinkoistakin päivää, eikä liian kovia pakkasia (-20) ole ollut.

Tammikuun auringossa.

Mä oon tammikuun aikana juossut ulkona ja juoksumatolla yhteensä 215km. Oon tyytyväinen määrään ja siihen millaisia treenejä oon saanut tehtyä. On ollut tasavauhtista, nousevavauhtista ja pyramidilenkkiä. Lisäksi useampi pitkä lenkki, joista 27 kilometriä Ninnin kanssa on ollut pisin. Ulkona oon juossut nastalenkkareilla ja jalat ovat kestäneet sen hyvin, mutta kyllä on ollut mukavaa vaihtelua juosta sisälläkin matolla kevyemmillä kengillä ja kesäkamppeet päällä.

Välillä palmun katveessa matolla juoksua.

UTMB:lle en sitten lopulta laittanut arpaa vetämään. Viimeksihän sitä vielä pohdin ja välillä päädyin että kokeilen arpaonneani, mutta parin päivän päästä päädyinkin toisin. Sitten päätös tuntuikin lopulliselta ja olin oikeastaan huojentunut. Oli liian monta asiaa, jotka askarrutti mieltä. Edelleen tuntuu, että tein oikean ratkaisun. Joskus myöhemmin, ehkä elokuussa ko juoksuviikolla harmittaa kun seuraa somessa sohvalta käsin muiden edesottamuksia vuorilla.

Kuitenkin yksi uusi ilmoittautuminen juoksutapahtumaan on sisällä, kun sain viime vuoden suorituksillani etuoikeuden ilmoittautua ennen pääilmoittautumista Vaarojen maratonille. Ennen tätäkin ilmoittautumista kävin painia mielessäni, josko jätän koko tapahtuman välistä, koska samaan viikonloppuun näyttää osuvan myös SM-pyöräsuunnistuskisat. Mutta keksin ratkaisun, kun Vaaroillahan ollaan maalissa jo lauantaina ja pyöräsuunnistuskisat on sunnuntaina. Ehdin siis molempiin. Sitten pohdin 43km ja 65km matkojen välillä. En tiedä mikä oli ratkaiseva tekijä, mutta päädyin 65km matkaan. Vaarojen reissusta tulee todella erilainen kuin menneinä viimeisenä viitenä vuotena. Tällä kerralla lähden yksin. Mun tukijoukot, Tero, Niina ja Harri ei lähde mukaan, vaan mä käyn ihan päinsä Kolilla piipahtamassa. Se on mulle ihan ok, mutta voi olla että itse paikan päällä tulee ikävä ja erityisesti viimeisessä nousussa kohti maalia. Siellä on heistä aina joku ollut mua vastassa ja viime vuonna olivat kaikki kolme ja laitettiin yhdessä vielä juoksuksi kohti punaista mattoa. Ihania muistoja.

Rossingolin karvapohjasukset ovat toimineet hyvin.

Myös sukset jalassa olisi tarkoitus ensi viikonloppuna kisata, kun menen hiihtosuunnistuskisoihin. Oon ihan onneton suksien, sauvojen ja karttatelineen kanssa, mutta itse laji on kuitenkin hauska, vähän samanlaista kuin pyöräsuunnistus, mutta latuja pitkin.

Tammikuun aikana oon saanut 382 kilometriä hiihtoa alle. Mukana on niin vapaan- kuin perinteisen tyylit. Yleensä alkukaudesta tulee hiihdettyä enemmän pertsaa, keskitalvella vaihdellen molempia ja kevättalven liukkailla keleillä vapaata. On se niin kivaa touhua ja antaa hyvää vaihtelua juoksulle.  Kelit ovat vaihdelleet suojakelistä pakkasiin, lumimyräkästä auringonpaisteeseen. Meiltä käsin on vielä niin mukavasti eri latuvaihtoehtoja suht lähellä, että ei tarvitse hinkata aina samoja latuja.

Välillä on ollut kunnon työnaisenkeli.

Tammikuussa olemme perheenä ehtineet retkeilläkin. Viime viikolla käytiin hiihtäen iltapalalla laavulla ja sattuikin todella upea keli ja sukset olivat luistavat.

Talvipoluilla käytiin toisena päivänä retkeilemässä, kun saimme Kapu-koirakaverin päiväksi taas seuraksemme. Tykkään niin kovasti näistä yhteisistä retkistä, vaikka kyllä me nahistellaankin ja kaikki ovat oppineet, että mun arviot "kohta ollaan perillä laavulla tms" tai "kilometri enää" tarkoittavat hyvin epämääräistä aikaa tai matkan pituutta. Onneksi se toistaiseksi naurattaa kaikkia.

Iltapalalla metsässä.

Koirakaveri Kapu

Tammikuussa on kertynyt kilometrejä ja treenitunteja. Tuntuu hyvältä. Oon nukkunut hyvin, mutta nähnyt paljon unia ja sen liittäisin siihen että päivät ovat olleet niin aktiivisia ja fyysisiä. Nyt taas viikko kerrallaan katson aikatauluja ja liikkumiset sen mukaan. Pitkistä lenkeistä tykkään kaikista eniten, joten niitä teen aina kun mahdollista.

Hyvää alkavaa helmikuuta kaikille!

Valon määrä ainakin lisääntyy nyt roimasti ja kohta voi jo haistaa kevään.

~Eija~