25manna 2024

 Vuoden 2024 25manna-viesti kisattiin Tukholman lähellä Rudan ulkoilualueella Haningessa. Blogin elossa olon aikana en ole mannassa ollut, mutta kokemusta kuitenkin on ruotsalaisesta suurviestistä kahdelta kertaa. En muista enkä löytänyt varmaa tietoa googlettamalla tai facebook päivityksiäni selaamalla minä vuosina olen osallistunut, mutta YKV porukalla ollaan silloin oltu. Joitain juttuja reissuista muistan, mutta ei yhtään muista miten suunnistus kulki tai millä osuuksilla olen ollut.

Kuva; Teemu Antikainen

Tällä kertaa pääsin tyttäreni kanssa Rasti-Kurikan yhdistelmäjoukkueeseen, jossa oli meidän ykv:läisten lisäksi Kauhajoen Karhusta suunnistajia. Viestissä tosiaan on 25 osuutta, eli 25 suunnistajaa tarvitaan. Osa osuuksista on ikärajoitettuja ja esimerkiksi miesten pääsarjalaisia saa olla korkeintaan 8. Osuudet on kuvailtu helpoksi, keskivaikeaksi tai vaikeaksi. Erityisesti aloitus- ja ankkuriosuuksien nais/mies/kaikki osallistuja rajoitukset vaihtelevat vuosittain. Viesti siis todella on kaiken ikäisten ja sekä naisten että miesten viesti. Ensimmäinen ja toinen sekä 23., 24. ja 25. osuudet ovat yhden suunnistajien osuuksia, mutta kaikilla väliosuuksilla on 4 suunnistajaa/osuus. Jokainen kuitenkin suunnistaa omaa rataansa eikä siellä mennä yhdessä. Jep, kuulostaa sekavalta ja ensikertalaisella on hetkellisesti pää ihan pyörällä, mutta kyllä homma toimii ja viesti on ihan sujuvaa kun on vaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan, eli ajoissa vaihtopuomilla.

SportIdent leimaus.

Ruotsissa suunnistamisessa on joitain eroja. Isoin ja meille suomalaisille ehkä merkittävin juttu on erilainen leimausjärjestelmä, kun emit-leimauksen tilalla on "tikku"-leimaus. SportIdent, eli lyhennettynä SI-tikulla leimataan lähdössä, rasteilla ja maalissa. Leimatessa kuuluu piippaus ja valo vilkkuu leimaus alustassa. Tikku on mun mielestä oikeasti helpommin kuljetettava suunnistaessa kuin emit-leimasin, mutta SI-tikun huono puoli on se, että siitä virran loppuessa vaikka kesken kisan, ei tarkistusjärjestelmää ole. Emitissä on pieni pahviläpyskä johon joka leimauksesta tulee painaumat.

Muita eroja on tapahtumien järjestelyt, joita jotkut pitivät Ruotissa huonompina. No mä en huomannut mitään eroa tai moitittavaa. Kartoitus oli aivan hyvä ja virheet joita tein otin ihan kyllä omalla kontolleni enkä kartoittajan tai ratamestarin syyksi. 

Kuva: Teemu Antikainen

Sain kunnian aloittaa viestin. Alun perin olisin ollut naisten 6.osuuden yhdellä osuudella neljästä, mutta pari päivää ennen viestiä sairastumisen vuoksi pääsin aloittajaksi. Mä tykkään aloittaa tai olla ankkuri, joten tämä oikeasti sopi mulle todella hyvin. Ei käy kuitenkaan kieltäminen, ettei olisi alkanut jännittämään ihan toisella tavalla.

Aloitusosuudella tein kaksi huomiota verratessani Venlojen viestiin. Lähdössä lähdettiin aivan älyttömän kovaa vauhtia ja takaa tultiin kyynärpää-tekniikalla ohi. Joku kaatuikin ja ehdin juuri väistää astumatta päälle. Arviolta puolen kilometrin päästä polulla kuitenkin pääsin helposti ohi näistä rynnivistä, jotka jäivät mieleen. Positiivinen huomioni oli, etten kertaakaan kuullut kenenkään lähellä olevan huikkivan tai kyselevän rastikoodeja. Tätä meinaan tapahtuu Venloissa heti, ennen kuin ollaan K-rastilla. 

Kuva; tytär

Mulla oli alkuun hankaluus nähdä karttaa kunnolla, erottaa erityisesti polut käyrien seasta. Iso porukka johdatti eteenpäin ja sain tehtyä jonkinlaisen reitinvalinnan. Ekaa rastia lähestyessä tajusin, että nyt menee liikaa oikealle, mutta oli pakko käydä porukan mukana katsomassa rasti, joka ei sitten ollut mun. Sain kuitenkin nopeasti kiinni millä mäellä olin ja kurvasin omalleni. Vielä tokalle rastille mennessä otin varovaisesti, tarkasti karttaa lukien, mutta sitten homma lähti kulkemaan. En osaa selittää, mutta toisinaan tarvitsee hetken että pääsee karttaan sisälle ja sitten voi antaa mennä. Juoksu kulki, rastit löytyi ja huomasin ylämäissä jaloissani olevan voimaa sen verran että ohittelin muita varvikon kautta. Suot olivat todella märkiä ja pahimmillaan olin polvia myöten vedessä.

Kuva; Teemu Antikainen

Aloitus osuus oli 5,1km ja aikaa mulla meni reipas 40min. Kertoo sen, että polkuja sai hyvin hyödynnettyä eikä isommasti tullut hakua. Tulin 137. sijalla vaihtoon.

Oman suorituksen jälkeen olikin rutkasti aikaa seurata viestin kulkua. Valitettavasti joukkueemme sai hylätyn suorituksen, kun kolmannen osuuden yhdellä viestinviejällä oli väärä leima. Ratamestarin jekkuna oli hajontarasteina 56 ja 65 rastikoodit ja tähän oli useammalla kosahtanut. Jep, tarkkana saa olla, sillä hiukan samankaltaisen virheen olen itsekin joskus tehnyt.

Hylätystä suorituksesta huolimatta oli mukava reissu. Raskashan tämmöinen reissu on, kun mennen tullen ollaan yö laivalla ja päälle autossa istumiset Etelä-Pohjanmaalta Turkuun satamaan. Unet jää vähille ja syöminenkin on mitä sattuun. Kuitenkin suunnistus, yhteisöllisyys, mukavat jutut toisten kanssa ja mahtava keli teki kaikesta sen arvoista. Ehdottomasti haluan monta kertaa vielä uudestaan mukaan.

25manna on Ruotsin suurin suunnistusviestitapahtuma, mutta ei yhtä iso kuin Venlojen ja Jukolanviesti.

~Eija~

Metsäsuunnistuskauden avaus

 Tänä vuonna on päässyt suunnistamaan jo hyvän aikaa, vaikka maassa on ollut lumi ja ulkona pakkasta, kiitos sisäsuunnistustapahtumien. Kuitenkin se on aina melko juhlavaa päästä talven jälkeen metsäsuunnistamaan ja tänä vuonna metsäkausi alkoi perinteisillä Lapuan Virkiän kevätkansallisilla toissa viikonloppuna. Virkiän kisojen perinteisiin kuuluu myös kolea ilma, eikä tästä poikettu tänäkään vuonna. Kaksi päiväisissä kisoissa lunta ja räntää tuli molempina päivinä ja oli vilpoinen tuuli ja vain muutama plus aste. Puinkin keliin kuuluvalla tavalla mm pitkät kalsarit, takin ja käteen hanskat. Oli oikein sopiva asustus.

Suunnistus oli kivaa. Lauantain keskimatkalla selvisin oikeastaan virheittä, kun menin omaa maltillista vauhtia. Itsellä vauhdin kasvaessa virheet lisääntyy, joten tällä ikää on pitänyt ottaa jo opiksi ja malttaa. Sunnuntaina toki tuli sitten isompi, useamman minuutin virhe yhdelle rastille. Kartalla näytti melko helpolta kivi rastilta keskellä tiheikköä ja lähellä oli kaksi polkua. En sitten kuitenkaan meinannut osua millään kohdille. Sapetti, kun monta kertaa joutui palaamaan polulle ottamaan vauhtia, mutta ei vaan osunut. Periksi ei anneta ja kaivoinkin sen rastin lopulta esiin. Ajattelin, että kokonaiskisan tilanne oli taputeltu tältä osin, mutta mitä vielä, sillä maaliin tultua näin saman sarjalaisia ja olivat myös juuri tulleet maaliin. Samaa rastia olivat pyörineet ja jäivät ajassa mun taakse. Naiset 45 sarjassa tuli voitto, eli oikein kiva kauden avaus.

Kuva; Sini Hietala

Viime viikolla arki-iltana kisattiin myös sprintin aluemestaruuksista. Tuntui melko aikaiselta ajankohdalta, mutta SM kisat on jo ensi viikolla, niin yleisesti ennen niitä on näitä pienempiä vastaavia kisoja, joissa onkin kiva treeni mielessä käydä.

Sprinttiä en kummemmin jännittänyt, ajattelin vaan tehdä sen hyvän treenin. Liian heppoisin mielin sitten lähdinkin matkaan ja jokin ajatuskatko tuli heti ykköselle ja luin rastivälin ihan väärin ja juoksin suoraan 5. rastille. En oikein ymmärrä mitä tapahtui ja siinä hävisin melkein minuutin. Loppu matkan, ja sprintissä matkat ovat lyhyitä, tässä kisassa linnuntietä 1,95km, vedin niin lujaa kuin pystyin, että saisin kurottua virhettä kiinni. Melkein onnistuin, mutta 13 sekuntia jäin voittajalle ja olin sarjassani toinen. Kuitenkin aluemestaruus tuli, koska voittaja oli alueemme ulkopuolelta. Melko paljon harmitti tuo pölläily, mutta toisaalta hyvä treeni tuli siinä mielessä, että pitää muistaa keskittyä. Juoksu tuntui helpolta, vaikka loskaisen kelin vuoksi oli pitänyt kaivaa vielä talvinastarit jalkaan.

Kuva; Teemu Antikainen 

Viime viikonloppuna suunnistus iloittelu jatkui, kun täällä omalla kotikunnassa järjestettiin FinnSpring suunnistuskisat. Lauantaina oli henkkoht kisa ja sunnuntaina viesti. Santavuoren maasto on haastavaa ja useampi vuosi sitten jossain aluemestaruuskisoissa oon siellä jossain mäessä pyörinyt ja kauan. Silloinkaan toki en luovuttanut ja maaliin jotenkin selvisin.

No nyt oli tavoite lähteä maltilla ja tarkasti, suunnistus edellä. Lauantain pitkämatka tarkoitti naiset 45 sarjassa 5,6km reissua linnuntietä. Ei tunnu pitkältä matkalta, mutta näin ne ikäsarjoissa matkat lyhenee. Suunnistus sujui todella hyvin ja vaikka joitain mikrokaarroksia tuli, en niitä laske omalla kohdalla virheeksi. Olin niin iloinen kun osuin pienipiirteisessä rinteessä suoraan rastille. Tuolla rastilla ääneen toiselle suunnistajalle totesinkin, että jee osuipa kohdalle hyvin. Oli hyvä suunnistus ja iloinen yllätys oli 3. sija tuloslistalla. Meitä oli 20.

Mä, Eero ja Hanski

Lauantaina oli Lapuan kisan vaatetukseen erona se, ettei mulla ollut takkia ja sunnuntaina keli lämpeni sen verran, että jätin hanskat pois. Suunnistustrikoiden alla toki oli vielä pitkät kalsarit ja jaloissa Sealskinzin sukat, joilla varpaat pysyvät melko kuivina, mutta ainakin lämpöisinä.

Meillä oli seuralta saatu kaksi joukkuetta avoimeen kuntosarjaan, jossa saa olla niin naisia kuin miehiä ja minkä ikäisiä tahansa. Mukavaa, että tällaiseen on nykyään mahdollisuus. Mulla oli kaverina Eero ja Hanski. Mä aloitin ja tykkäänkin eniten aloitus- ja ankkuriosuudesta. Suunnistus sujui jälleen mukavasti. Vaikka kartan halkova Ilkanpolku on mulle erittäin tuttu, tein parille rastille turhaa kaarrosta, mutta positiivista että tajusin nopeasti minne olin ajautunut ja kaarsin omaa rastia kohti. Seisoskeluja ei tullut.

Vedettiin hienosti maaliin ja lopullinen sijoitus oli 9. Matkaan lähti 32 joukkuetta. 

Tänään, vappuaattona on ollut vihdoin selvästi lämpöisempää. Tämä kolea alkukevät saa nyt jäädä taakse. Huomenna alkaa toukokuu 😍

~Eija~

Syksyn seikkailuja

 Tervehdys pitkästä aikaa!! On mennyt viikkoja ja kuukausia ja aikani olen blogikirjoittelun sijaan kuluttanut tekemällä kaikkea muuta. Oikein itseäkin harmittaa, että urheilumuistelot jää ihan päivittämättä ja tallentamatta, kun ei niitä heti pian ylös kirjoita. 

Palataan lyhyin jutuin lokakuuhun, jolloin osallistuin Ninnin kanssa X-kaato seikkailukisaan lokakuussa ja Yö-rogainingkisaan marraskuussa.

Tutusti tavarat levällään ja sitten kasaan.

X-kaato kisattiin Espoossa Oittaan ulkoilukeskuksen toimiessa kilpailukeskuksena. Lajeina oli rullahiihtoa, melontaa, juoksua, suunnistusta, pyöräilyä ja kiipeilyä sekä quest-tehtäviä. Ninnin kanssa lähdettiin matkaan jo edellisenä päivänä maastopyörät katolla ja varusteita monoista sadekamppeisiin auto pullollaan. Aamuvarhaisella kilpailukeskukseen saapuessa siellä vallitsi outo hiljaisuus ja vain yksittäisiä ihmisiä näkyi. Varovaisesti käytiin tarkistamassa ollaanko oikeassa paikassa ja oltiin, mutta olimme vain ensimmäisiä paikalla.

Tässä seikkailukisassa saimme kartat ennen starttia tutkittaviksi ja reittisuunnittelua varten. Meillä meni tämä tosi hyvin ja rauhallisesti. Ehdittiin syödä samalla ja sitten tavarat lähtöpaikalle valmiiksi ja odottelemaan lähtöä. Kuulutus ja yleinen opastus ontui pahan kerran, koska olemme tottuneet monissa muissa tapahtumissa toisenlaiseen menoon.

Alkuun juoksua ja suunnistusta metsässä ja pätkä valjaiden varassa pystysuoraa kalliota alas. Sitten kickbikeillä lenkki purtsilla ja vielä rullahiihtoa elämän ensimmäisen kerran ennen vaihtoalueelle juoksua.

Edessä oli melonta. Jos tästä seikkailusta pitää sanoa se mitä päällimmäisenä tulee mieleen, on se tämä karsea melonta. Olemme kuitenkin jonkun verran melontaa harjoitelleet, mutta nyt siitä ei tullut yhtään mitään. Kajakki vinnasi koko ajan meistä katsottuna oikealle, niin mennessä kuin palatessa. Mä kauhoin koko ajan oikealta puolelta ja Ninni otti vain jokusen kerran vasemmalta muuten myös oikealta, että päästiin edes jotenkuten eteenpäin. Takaa tultiin ohi kuin alennusmyynneissä. Meillä meni kauan, olin niin poikki, hartiat hapoilla ja kädet rakoilla, vaikka käsissä oli hanskat. Se oli aivan kamalaa. Vieläkin uuvuttaa kun vain ajattelenkin.

Melontaosuudelle...

Melonnan aikana oli alkanut tihkuttaa vettä, mutta sen verran lämmin oli kropassa, että vaatteita ei tullut vaihdettua vaan jatkettiin nopsasti pyöräily osuudelle, joka olikin meidän vahvuus ja tässä saimme kiinni muita. Välillä suunnistus tökki ja yksi rasti oli väärässä paikassa, jota etsittiin isolla porukalla. Tässä vaiheessa nousimme hetkeksi kolmansiksi, kunnes taas ulkopaikkakuntalaisina teimme huonoja reitinvalintoja ja kiersimme turhaan kauempaa seuraavalle rastille.

Välillä tuli kylmä, kun oli jo niin märkä ja hanskoista sai puristaa vettä. Unohdin ottaa energiaa ja voimat oli todella vähissä. Viimeisiä mehuja tiristettiin kuntoportaissa, jotka piti kiivetä yhdessä 8 kertaa ylös raskas rinkka selässä. En enää muista miten painava se rinkka oli, mutta PAINAVA. Ihan lopussa oli vielä suplaudalla kauhomista yhdelle rastille ja olimme viimeinen joukkue johon siihen ehti. Ei olisi enää jaksanut, mutta kauhottiin minkä jaksettiin vatsalla laudan päällä maaten. 7 tunnin aikarajan yli mentiin minuutilla. 

Vaihtoalue.

Yhteensä matkaa kertyi 62,3 kilometriä. Sijoitus kahden hengen naisten sarjassa oli oikeasti viides, mutta viralliset tulokset ovat vieläkin netissä väärin. Muutenkin tapahtumasta jäi hieman kökkö maku, eikä siihen vaikuttanut yksistään surkea melonta, vaan järjestäjien epämääräisyys. Tuli ehkä jopa tunne, että tässä tapahtumassa kävi aina samat tyypit, joten oletettiin että kaikki tietää miten on aina ennenkin tehty. Niin ja oli rumaa, miten räikeästi jotkut joukkueet rikkoi sääntöjä esimerkiksi siitä miten lähellä joukkueen jäsenien pitää rastilla leimatessa olla.

No jos ei muuta, niin hyvä treeni monessa mielessä. Väsyneinä ja hiukan allapäin ajeltiin kotiin.

Seikkailukisan gps-viiva.

Seikkailukisan jälkeen oli onneksi jokunen viikko aikaa toipua ja pureskella tapahtunutta ennen Yö-rogainingkisaa, joka oli Nokialla marraskuussa. Mä ja Ninni mentiin 8 tunnin pyöräsarjaan. Hyvänä treeninä ajateltiin tämäkin ottaa. Ja mä lupasin käsi sydämellä ottaa energiaa mahdollisimman tasaisesti.

Kartta, joka oli valtavan kokoinen, saatiin klo.20 ja reittisuunnittelu sai alkaa. Tämä sujui meiltä taas niin hyvin ja samalla syötiin. Rogainingissa siis on tarkoitus kerätä niin paljon pisteitä kuin mahdollista tietyssä ajassa. Rastit ovat eri pisteisiä. Jos aikarajan yli menee, tulee sakkominuutteja.

Lähtö tapahtui klo.22 ja maalissa piti olla viimeistään aamulla klo.06. Oli pimeää ja märkää, sataa tihuutti vettä. Heti alussa taas muiden imussa ajettiin väärälle kadulle, mutta sitten korjattiin suunnitellulle reitille ja homma lähti rullaamaan. Jokunen pieni virhe tuli ja erityisesti yhtä rastia etsittiin ihan urakalla ja lopulta löydettiinkin. Yhden rastin paikka löydettiin ja oltiin ihan varmoja siitä, mutta rastia ei missään. Tästä saatiin pisteet korjauksissa, kun se tosiaan kaikilta puuttui. Joku ulkopuolinen sen oli todennäköisesti napannut. Rasteilla leimaus tapahtui QR-koodilla kännykällä. Ekaa kertaa käytin tätä ja jännitti meneekö se oikein.

Välillä sade oli lakannut ja tarkeni aivan hyvin, vaikka oli ihan läpimärkä. Muistin ottaa energiaa ja fiilis pysyi koko ajan hyvänä. Hetkellisesti jossain kohdassa väsytti, mutta pääosin oli vain mukava fiilis.

Rasti, joka oli vohkittu.

Reissun loppu puolella, kun aikaa oli vielä puoltoista tuntia, Ninnin pyörän vaihteiden vaihtajan akku loppui. Oli unohdettu vaihtaa täysi akku, jonka Ninni oli kyllä matkalla ladannut. Päälle jäi pienin vaihde. Päätettiin hakea seuraavia suunniteltuja rasteja ja katsoa kauanko siinä menee. Ninni viuhtoi pikkuisissa mäissä ja alamäissä lykkäsin käsivarresta vauhtia. Mun tuli kuuma ja Ninnin kylmä. Pohdittiin, josko käydään autolla vaihtamassa akku, mutta itseä hirvitti miten tiukille viimeisen rastin haku sitten menisi. En haluaisi missään nimessä mennä yli ajalle. Tehtiin sitten päätös, että ollaan 20 minuuttia ennen ajan umpeutumista jo maalissa ja näin ei tule turha hätä lopussa. Ratkaisu taisi olla hyvä ja lopullisissa sijoituksissa oltiin 11./61. Näissä joukkueissa siis on kaikki mies ja sekajoukkueet sekä maajoukkue pyöräsuunnistaja joukkueet. Olimme todella tyytyväisiä ja suoritus olikin tasainen ja varma. Molemmat luimme koko ajan karttaa ja näin suunnistus sujui, koska aina vähintään toinen oli hyvin kartalla jos toinen oli tippunut syystä tai toisesta.

Märkinä ja rapaisina ja suihkun ja aamupalan jälkeen lähdettiin ajamaan kotiin. Koko matkan höpötettiin, että pysyttiin hereillä.

Oli kiva reissu. Kiitos Ninnille näistä reissuista!

~Eija~

Reidet hapoilla SM-kisoissa

Pyöräsuunnistuksen sprintin ja pitkänmatkan Suomen mestaruudet ratkottiin viikonloppuna Jurvassa. Samoilla rasteilla pörräsi niin Suomen terävin kärki kuin me veteraani-ikäiset ja junioritkin. Meidän perheestä mun mukaan lähti 14 sarjalainen tyttäreni, joka pääsi osallistumaan 15 vuotiaiden sarjassa ensimmäistä kertaa SM kisoihin. Hienosti veti hyväksytyt suoritukset ja sai roppakaupalla kokemusta. Ketään ei päästetty helpolla, sillä monenmoista haastetta oli.

Oppia tuli jo ennen kisaa, kun lähtöjärjestys sarjassa ei ollutkaan odotetunlainen. Oon aina ymmärtänyt, että SM kisoissa mennään edellis vuoden rankin järjestyksen mukaan (parhaat pisteet kerännyt lähtee viimeisenä), mutta lähtöjärjestys määräytyykin kuluvan vuoden kisojen perusteella tiettyyn päivään mennessä. Nyt tuo päivä oli heinäkuun alussa ja sitä ennen oli mulla pari kisaa käytynä; Suomen cup Kurikassa ja aluemestaruuskisat Teuvalla. Joillakin meidän sarjalaisista ei kai ollut ainuttakaan kisaa alla ja täten mut rankattiinkin ilmoittautuneista ykköseksi. Mun harteille tulikin valtavat paineet, jotka kasasin aivan itse. Ei ole hetkeen hermostuttanut mikään kisa näin paljon kuin nyt. Näin aikuisena en edes ole jännittänyt enää niin valtavasti, mutta nyt sain oman ajatusmaailmani ihan sekaisin.

Lauantaina oli sprintti ja kaikessa sähäkyydessään ja rankkuudessaan tämä on kuitenkin mun lemppari, niin pyörällä kuin tossulla. Ennen lähtöä kädet ihan tärisi ja oli niin hermostunut olo. Hyvät verryttelyt oli alla. Sitten sitä mentiin.

Kuva: Päivi

D40 sarjassa lyhintä reittiä matka oli 5,9km. Alkuun poljettiin asutusalueen läpi ja sitten poluille. Pari polun ohiajoa tuli ja niissä kohdissa jarrut pohjaan ja korjaus liike. Lopussa pururadan ja frisbeegolfradan kiemuroissa tuli kahdelle rastille epävarmaa etenemistä, mutta isoilta virheiltä vältyin. Väliajoissa näkee, että vain reitin keskivaiheilla väärälle polulle poukkoilusta menetin merkittävästi sekunteja, mutta muuten eteneminen oli hyvää. Jalkoja hapotti ja keuhkot olivat kovilla. Loppuun asti painoin sen minkä pääsin. Ilokseni voitin sarjani 19 sekunnin erolla 😁 Meitä oli 7 osanottajaa, eli oikein mukava määrä tässä lajissa.

Ninni ja mä pitkänmatkan kärki.

Sunnuntaina oli vuorossa pitkämatka, eli ihan eri settiä kuin sprintti. Vauhtia sai tiputtaa, mutta matka ottaisi aikaa ja vaatisi vahvoja reisiä ihan toisella tavalla. Ei jännittänyt niin paljon kuin edellispäivänä, mutta oma jaksaminen mietitytti. Polkujuoksu satasesta oli vasta viikko ja kroppa ei varmasti ole vielä ihan palautunut. Mutta omaa parasta lähdettiin tekemään.

Alkuun oli lyhyitä rastivälejä ja koko reitin kinkkisin rastiväli oli ehdottomasti 3-4. Linnuntietä matka oli lyhyt, mutta kielletty tien ylitys pakotti kiertämään joko kaukaa yläkautta tai alakautta (katso kuva alla). Mä olin hämilläni mitä tehdä ja harkitsin ylhäältä tien ylitystä punaisen kieltoviivan loputtua. Siinä olisi kuitenkin tullut hyvä matka umpimetsässä könyämistä pyörää taluttaen ja valitsin kiertämisen polkuja pitkin ajaen alakautta ensimmäisen sallitun tien ylityksen kohdalta. Vitos rastin jälkeen oli pitkä siirtymä kartan toiselle reunalle ja tuossa vaiheessa alkoi olemaan jo melko hapokasta reisien osalta. Mielessä pyöri mahdolliset huonot reitinvalinnat alussa, mutta oli vaan yritettävä eteenpäin.

Kiersin rasteille mahdollisimman hyväpohjaisia polkuja pitkin, koska kokemusta on huonoista metsäoijoista ja pistepolku valinnoista. Ninni lähti mua kolme minuuttia aikaisemmin ja Ninnin selän näkeminen tsemppasi puskemaan vielä lisää. Kartan vaihdossa oltiin yhtäaikaa ja siitä seuraavalle rastille tehtiinkin eri reitinvalinta ja Ninni pääsi edelle. Hitsi me sitten mentiinkin lujaa, kun toinen yrittää karkuun ja toinen yrittää kiinni! Ihan parasta toistemme kannustamista 😅 Ja kummasti niitä voimia oli vielä molemmilla. Maaliin poljettiin peräkanaa ja mittariin tuli melkein 30 kilometriä ja aikaa meni puoltoista tuntia.

Paljon puhuttanut tien ylitys kohta.

Taas sai iloita, sillä mä tulin toiseksi ja Ninni pronssille. Mitalimme vielä kuitenkin kirkastuivat, kun sarjan voittaja hylättiin, sekä neljänneksi sijoittunut juuri tuon aikaisemmin mainitsemani tien ylityksen vuoksi. Siitä ei saanut tietä ylittää. Mielestäni karttaa lukemalla siitä saisi yli mennä, koska punainen kieltoviiva loppuu. Mutta kilpailuohjeissa lukee: 

"Pitkällä matkalla Kauhajoentien voi ylittää kolmesta kohtaa, jotka kuvattuna alla (ko kuvaa ei tässä postauksessa ole). Ensimmäisessä kuvassa tien ylitys suoraan tai ajo oranssin karttamerkin mukaan tien pientareella metsässä tulevan polun jatkona (ei saa vaihtaa tien puolta). Sallitut ja kielletyt ylitykset ovat valvottuja."  Suunta-Jurva

Kilpailuohjeen tekstikään ei ole niin selkeä. Tuosta voisi ymmärtää, että tien saa ylittää, mutta sitä ei saa aja vaihtaen tien puolta. Toki lukee, että tuo oranssi karttamerkki on polun jatke. Miksi tuo punainen viiva ei ole sitten piirretty tuohon sallittuun tien ylitykseen asti, vaan se on tuohon oranssiin karttamerkkiin asti. Eikö ratamestarilla tullut mieleen, että jotkut painavat myös umpimetsässä, sillä oikoa sai. Mielestäni todella kyseenalainen juttu. Ja tämän vuoksi pitkänmatkan mestaruus ei tuntunut niin hyvältä kuin sprintin. Ymmärrätte varmaan. Itse olin lukenut ohjeet luokattoman huonosti ennen kisoja, mutta onnekseni varmistelin sallittuja ylitys paikkoja pysähtymällä välillä lukemaan karttaa ja se, että välttelen turhan pitkiä metsä tunkkauksia.

Viikonlopun kartat ja kaulakorut.

Kotiin tuomisian nyt kuitenkin kaksi mestaruutta. Aika ihmeellistä ja tuntuu kyllä hyvältä. Omat suoritukset olivat kaikkine virheineen mun näköisiä  ja varmasti juuri sellaisia mihin just nyt pystyn. Varmuutta pyöräsuunnistamiseen on tullut aivan hurjan paljon viimeisten vuosien aikana, mutta kuitenkin jälleen kerran oppi paljon. Esimerkiksi, että lue kilpailuohjeet tosi tarkasti!

Töihin juoksu jalkaa.

Kisojen lomassa oon ollut myös töissä. Tämän mahdollisti se, että kisat järjestettiin Etelä-Pohjanmaalla, noin 50min ajomatkan päässä kotona. Perjantai illalla työvuoro loppui ilta ysiltä. Sprintistä porhalsin suoraan töihin kulkematta edes suihkun kautta ja kotiin pääsin puolen yön aikaan. Sunnuntaina kisojen jälkeen sentään ehdin käydä suihkussa ja syödä sekä ottaa miniunet kotona ja sitten yövuoroon. Tiukkaa työvuoro settiä on vielä keskiviikon myöhäiseen iltaan asti ja sitten vapaiden kautta pääsen viikon lomalle ja edessä on odotettu juoksuvaellus Alpeilla. Pakkailut on alkutekijöissään ja tyttären synttäritkin pitää vielä juhlia, joten hoppua riittää. Mutta tällaista tämä on. Mun näköistä elämää 😅

~Eija~

Mtb 8h SM rogaining

SM rogaining kisat järjestettiin tänä vuonna toukokuun ensimmäisenä viikonloppuna Loviisassa. SM sarjoja olivat se oikea, kuninkaiden ja kuningattarien 24 tunnin tossusarja ja iloksemme myös 8 tunnin pyöräsarja, joka sopi meidän porukalle tänä vuonna paremmin. Suo, Säntti ja Pää -joukkue oli mukana Ninnin ja allekirjoittaneen voimin. Hanna kannusti kotoa käsin sormi paketissa.

Tavaroiden kasaaminen ja viimeinen tsekkaus.

Lauantaina ajelimme Loviisaan. Syötiin matkalla isosti ja perillä menimme suoraan majapaikkaan, jossa yritimme nukkua, ainakin nyt levätä muutaman tunnin. Pienen pätkän sain nukuttua, mutta kuuma huone viileään huoneilmaan tottuneelle oli hankalaa. Syötiin lisää, tehtiin lopulliset päätökset millä vaatteilla starttaamme ja pakkasimme loput tavarat liiveihin. Ilta puoli seitsemän lähdimme kisakeskukseen ja siellä heti pyörät kasaan, lamput ja karttatelineet paikoilleen ja varustepussit pyörän tankoihin. Infosta saatiin gps-laite ja vastaukset viime hetken kysymyksiin. Klo.20 saatiin kartat - joukkueen jokaiselle jäsenelle oma kartta ja lisäksi yksi suunnittelukartta.

Reittisuunnittelua, matkan ja ajan arvioimista.

Kisakeskuksena toimivan Tesjoen koulun sisätiloissa sai suunnitella reitit. Olimme päättäneet ottaa aivan rauhassa ja ajatuksella tämän suunnitteluvaiheen, joten  ensimmäisen vajaa puolituntia vain silmäilimme karttaa, merkkasimme iso pisteisimmät rastit ja viisoimme vaihtoehtoja retkemme suunnasta. Sitten tuli päätös hakea alkuun kartan lounaisnurkan, yhtä lukuun ottamatta kaikki joen vasemman puoleiset rastit. Jatkosta hahmottui periaatteessa kaksi vaihtoehtoa ja niistä valittiin lähempi, vaikkakin vähempi pisteinen. Loppuun muutaman rastin vaihtoehto. Langalla ja nuppineuloilla tehtiin karkea arvio kilometreistä ja sen perusteella kuinka kauan meillä milläkin osiolla menisi.

Oli yllättävän leppoisa, vaikkakin malttamaton olo lähteä matkaan. Lähtöalueelle asettuessamme huomasi suurimman osan osallistujista lähtevän vastakkaiseen suuntaan. Niin mielenkiintoista. Mutta sitten sitä lähdettiin. Meitä oli kolme joukkuetta, jotka lähtivät kohti etelää, mutta heti ensimmäisen rastin jälkeen nämä kaksi muuta lähtivät omille reiteilleen ja me jatkettiin yksin. Pohdimme, ollaanko tehty ihan pöhkö reittisuunnitelma. Toinenkin rasti napattiin nätisti, polulta pienen kävelymatkan päästä hakkuuaukon toiselta laidalta, järkyttävän ison kiven lohkareen juurelta. Meille alkoi selkeentyä, että vaikka kartta oli mittakaavaltaan 1:25 000 eikä tämän vuoksi siihen millään voinut merkitä kaikkia mitä maastossa oli, olisivat rastipisteet huomattavia. Kolmannen ja neljännen rastin haun yhteydessä huomasimme, että karttaan merkityt polut eivät kuitenkaan välttämättä ole niin hyviä ja selkeitä kuin voisi olettaa. Emme löytäneet näille rasteille johdattavia polkuja ja erityisesti neljättä rastia jouduimme hakemaan isolla kaarella. Lopulta siihen tuli onneksemme muutama muukin joukkue ja heidän peesissä rasti löytyi.

Puhuimme polkiessamme paljon, että pysyimme molemmat koko ajan kartalla. Kauniin auringon laskun jälkeen tuli pimeää ja valtavan kaunis kuu nousi taivaalle. Pariin otteeseen erehdyimme kuuta jonkun toisen lampuksi, kun metsässä askelsimme kohti rastia. Jokaiselle rastille piti jalkautua ja sen aikaa pyörät odottivat tien tai polun varrella. Jätimme aina lampun pyöriin päälle, että pimeässä osasimme tulla suoraan takaisin pyörille. Sehän nyt vielä olisi puuttunut, jos olisi pitänyt pyöriä etsiä. Keskenäinen juttelumme hiipui pimeässä yössä. Alkoi väsy painamaan. Muistuttelimme toisiamme ottamaan energiaa. Rämpiminen metsässä oli välillä aika rankkaa ja kiviä ja kivien lohkareita oli valtavasti. Kiviä oli oikeasti joka paikassa ja ne olivat sellaisia mummon mökin kokoisia.

Ennen lähtöä.

Olimme jo alussa tehneet yhden reittimuutoksen ja toisen isoimman kolmen jälkeen yöllä. Olimme arvioidusta ajastamme niin paljon edellä, että meillä oli mahdollisuus tehdä isojen pisteiden koukku kartan koillisnurkkaan. Tässä kohdassa itsellä vähän notkahti fiilis. Takana oli 5 ja puoli tuntia taivaltamista. Välillä oli tullut jo melko kylmä ja haasteeni ottaa tarpeeksi energiaa, ei ole kadonnut minnekään. Mussutin pitsaa ja hörpin energiajuomaa. Karkkia jälkkäriksi.

Aurinko alkoi kajostaa taivaanrannassa. Oli oikea ratkaisu koukata vielä nämä rastit, joilla pääsimme kolmesti kipuamaan melko korkealle ja aamuauringon valossa näkyi kauniit maisemat. Polutkin olivat pikkuisen selkeämmät tällä puolen karttaa. Tai sitten valo vaan auttoi niin paljon. Viimeiseltä rastilta lähdettäessä aikaa oli hyvin ehtiä 8 tunnin aikarajoissa maaliin, mutta puhtia ei enää ollut hakea lisää rasteja. Olisi pitänyt jaksaa painaa napsun verran kovempaa, mutta ei pystynyt tällä kertaa. 

Maalissa oltiin aikaan 7:42 ja kilometrejä kertyi 82,3. Pisteitä saatiin  kerättyä 236 ja tällä tuloksella sijoituimme 4. kokonaistuloksissa. Edellä oli vain kolme miesjoukkuetta, joista voittajat olivat ylivoimaisia yli 300 pisteellä, mutta vain 5 ja 8 pisteen päässä olivat toinen ja kolmas joukkue. Jälkiviisaana pienin reittimuutoksin ja yksi rasti vielä lisää, niin olisimme olleet toisia. Naisten sarjan voittajia olimme ylivoimaisesti 😀

Täältä löytyy kisan gps-seuranta. Näette paremmin kartan ja kiva katsoa millaisia reittejä muut joukkueet ovat menneet.

MTB 8h rogaining naisten suomenmestaruus!

Maaliin tulon jälkeen tuli todella kylmä, ihan tärisin. Kuivat vaatteet heti päälle, pyörät autoon ja kämpille kuumaan suihkuun. Käytiin aamupalalla ja sitten nukkumaan. Iltapäivällä lähdettiin kotiin hienot puiset koivunlehti mitalit kaulassa. Onpa muuten yksi hienoimmista mitaleista joita olen saanut.

Oli mukava, innostava ja opettavainen reissu jälleen kerran. Rogaining on mielenkiintoista ja ehdottomasti tätä pitää tehdä lisää. Yksi mukavimmista asioista on se, että tässä mennään aina joukkueena, joten näin yksilölajeja muuten harrastavana, tuntuu tämä yhdessä meneminen niin hyvältä. Ajatusten vaihto, toisen tsemppaaminen, tuen saaminen ja yhteinen kokemus.

Kiitos siis Ninnille 😍

~Eija~

Pronssia ja nokkospuskia

 Viime viikon perjantaina ajeltiin Ninnin kanssa Lahden maauimalan kautta Vierumäelle, jossa yöpyisimme seuraavat kaksi yötä. Uimassa en ole käynyt kuukausiin, koska se ei ole oikein mun lajini. Opin uuden nimityksen mun uintityylille; "mummorintaa" 😂. Sitä se todellakin on ja kyllä sain niskat kipeiksi kun yritin pitää hengitystiet auki. Upea ja kokemisen arvoinen paikka tuo maauimalan mäkihyppyrinteiden alla on.

Lahden maauimala.

Vierumäellä meillä oli eka yö sviitissä kun muita huoneita ei ollut vapaana. No kelpasihan se, tilaa oli, sauna ja tohvelitkin. Käytiin kevyt automatkasta palautteleva kävelylenkki upeilla poluilla. Ilta-aurinko oli juuri kauneimmillaan eivätkä hyttysetkään olleet vielä menneet nukkumaan.

Vierumäellä.

Yllättävän hyvin nukuin yön, sillä jännittäminen usein vaikuttaa mun unenlaatuun. Saatiin onneksi nukkua ja vetelehtiä aamulla melko pitkään, sillä kisassa lähtö oli vasta puolenpäivän jälkeen, lähempänä yhtä. Oli nimittäin pyöräsuunnistuksen SM-kisat Heinolassa, lauantaina sprintti ja sunnuntaina pitkä matka. Viime vuonna Ninnin kanssa saimme samoista kisoista molemmat mitalit ja nyt huumorilla, mutta kuitenkin tosissaan asetimme tavoitteeksi taas mitalit. 

Sprintissä. Kuva; Risto Orpana

Sprintti D40-sarjassa oli lyhintä reittiä noin kuusi kilometriä. Kaksi karttaa. Kakkos rastille tuli pieni virhe, mutta nopeahkosti korjasin ja pyörää taluttaen metsän läpi suoraan rastille. Seuraavat ihan jees. Kartan vaihto oli 6. rastilla ja sen jälkeen pieni epäröinti, mutta lopulta olikin hyvä reitinvalinta. 9. rastilta lähdettäessä ajattelin mennä crossiradan reunaa, mutta suljettu portti pysäytti vauhdin. Näin että kulkujälkiä oli portin reunoilla, mutta porttia ei punaisella viivalla ollut karttaan merkattu. En tiennyt saako siitä mennä ja tein täyskäännöksen ja jatkoin seuraavalle rastille pientä polkua pitkin. Vielä lopussa 12. rastille käännyin yhtä polkua liian aikaisin ja jouduin kääntyä takaisin.

Eli pientä haparointia oli, mutta kartalla pysyin hyvin ja jaksoin hyvin polkea. Suoritus riitti ilokseni pronssille 🙂

Pronssia 🙂

Illalla käytiin vielä 23 kilometrin palautteleva pyörälenkki Vierumäellä. Sain samalla hyvää treeniä ja opetusta Ninniltä maastopyöräilyssä. Vaikka melko hyvin uskallan keskiverto pyöräilijänä teknisillä poluilla polkea, olen auttamattoman varovainen tosi pyöräilijöihin verrattaessa. Pitäisi tehdä vaan enemmän maastolenkkejä pyörän kanssa ja pakottaa itsensä epämukavuusalueelle. Siinä tavoitetta.

Pronssi-mitali kuva.

Lauantain ruokailu meni hiukan turhan myöhälle,  mutta syöminen ja juominen auttoivat viemään juilivan päänsäryn pois. Sviitistä vaihdoimme toiseksi yöksi normihuoneeseen, joka oli sekin oikein sopiva.

Yön nukuin nyt huonommin ja aamulla oli aikaisempi herätys, koska lähdöt oli kympin jälkeen. Oli lämmin kuten lauantainakin. Pitkä matka olisi 23 kilometriä lyhintä reittiä, eli sellaiset pari tuntia siihen ehkä menisi. Vähän hirvitti ja jännitti taas kuinka sitä jaksaa keskittyä. 

Pitkän matkan kisassa. Kuva; Risto Orpana.

Lauantaina kartan mittakaava oli 1:7500 ja sunnuntaina 1:15000, eli pitkällä matkalla kartta oli selvästi pienemmällä. Kartta itsessään oli A3 ja haastava taitella karttatelineeseen.

Homma lähti ihan ok:sti liikkeelle kunnes 4-5 rastiväliä piti oikeasti pohtia mistä kierrän. Mitään selkeää yhtä ainoaa hyvää reitinvalintaa ei ollut. Lopulta tein S-kirjaimen muotoisen reitinvalinnan eikä sellainen kyllä koskaan kuulosta hyvältä. Reitille osui myös valtava nokkosmäki kun oikaisin yhden avonaisen mäen yli. Se oli aivan kamalaa! Nokkospuskat olivat isoja ja ne polttivat mun paljaat jalat polvien yläpuolelta nilkkoihin asti. Melkein itkin siitä kivusta. Se oli hidas kohta ja sen jälkeen meni tovi taas että pystyin keskittymään suunnistamiseen.

Pitkän matkan kisan vaikein väli, jolla ajauduin nokkospuskaan. Sormi näyttää kohdan.

Kartan vaihto oli 8. rastilla ja siellä näin mun perään kaksi minuuttia lähteneen Dinan. Siinä sitten mentiin peräkanaa, mitä nyt mä jäin aina metsäpätkillä taakse. Lopussa frisbeegolf-radoilla oli suuria vaikeuksia erottaa kartasta oleelliset asiat. Jouduin pysähtelemään useamman kerran ja silti vielä viimeiselle rastille tuli tyhmä koukku.

Suoritus riitti 4. sijaan, joka törttöilyt huomioon ottaen oli oikein hyvä sija. Ninni voitti pronssia, joten yhteinen tavoitteemme toteutui 🙂

Aikaa sunnuntain kisassa mulla meni 1:47 ja lopulta kilometrejä kertyi 26,5. Maaliin tullessa kurkku ja kaulan alue olivat aivan tulessa ja sattui niin kovaa. Olin vetänyt koko lenkin ilman juotavaa, mutta lupaan nyt hommata pyörääni juomatelineen ja sitten käyttääkin sitä. Muutenkin juteltiin Ninnin kanssa paljon energian saamisesta ennen ja jälkeen urheilusuorituksen ja tietysti sen aikana. Pitää laittaa asiat ihan paperille, josko sitten saisin homman toimimaan.

Pitkän matkan loppua.

Reissu oli taas niin mukava ja oli niin hienoa kun meitä YKV:läisiä oli muitakin 🙂 Sprintissä Teemu voitti hopeaa miesten pääsarjassa ja nuorissa Juuso pronssia. Hanna oli ekaa kertaa ikinä pyöräsuunnistuskisoissa ja sai hyvää kokemusta tuleviin kisoihin. Tästä on hyvä jatkaa.

Kaikella kivalla on varjopuolensa. Tulin kipeäksi...siitä myöhemmin lisää.

~Eija~

Juhlaa keskellä arkea ja paleltuneet sormet

Oi ihanaa, se on toukokuu, mun ehdoton lempparikuukausi 🌞 Odotettavissa on entistä lämpenevämpää keliä, vihreyttä, nuppuja ja valoa. Edessä siintää mielenkiintoisia kisoja ja reissuja sekä lasten ja oma kesäloma. Nyt päivät voisivat hidastaa kulkuaan ja tunnit taittua verkkaisesti. Kunpa toukokuu ei menisi niin nopeasti kuin huhtikuu meni.

Kevät!

Huhtikuussa en suksia tosiaan enää jalkaani laittanut, vaan siirryin kokonaan juoksemaan. Kilometrejä kertyikin 291 ja lisäksi suunnistusta 30 kilometriä (kuljettu matka, ei linnuntietä). Viime postauksessa lupaamani vetotreenikin tuli tehtyä, kun seuraavalla viikolla tein 10 x 1 minuutin reippaat vedot. Viime viikolla vuorostaan radalla 15 x 100 metriä kovaa pitkillä palautuksilla. Rataa ei päässyt kokonaan kiertämään, kun varjoinen sivu oli vielä paksuhkossa lumessa, mutta C-kirjaimen muotoista lenkkiä sai hyvin tehtyä. Vedot todella vaatii oman asenteensa ja jossain kohdassa tulee fiilis, että ei mun oo pakko, mutta ei luonto anna antaa periksi. Jälkeenpäin on tosi tyytyväinen olo.

Lenkit ovat kulkeneet aivan hyvin. On tullut tehtyä useampi pitkä, yli 20 kilometrin lenkki. Pisin lenkki oli 30 kilometrin nouseva vauhtinen Ninnin kanssa. Jalat ovat kestäneet hyvin, vaikka herkästi erityisesti mun oikeaa jalkaa kiristää. 

Vedot radalla osui koko kroppaan 👌

 Viikko sitten meillä juhlittiin esikoisen konfirmaatiota. Juhlat menivät hyvin, oli ihanaa. Etukäteen oli tullut pala kerrallaan kotia siivottua, asia kerrallaan juttuja hoidettua ja siinä sivussa liikuttua, että järjestely stressi ei käynyt ylivoimaiseksi. Sain ystäviltä ison avun ennen juhlia ja itse juhlapäivänä. Usein mun on vaikea pyytää apua, mutta tällä kertaa pyysin ja se auttoi paljon. Myös omat vanhemmat kuljettivat kakkuja ja toivat astioita lainaan.

Juhlien jälkeen olin toki melkoisen väsynyt, että päivä juhlien jälkeen meni ihan toipuessa. Helpottunut olo, kun meille tärkeä juhla oli saatu pidettyä ilman että kukaan perheenjäsen sairastui ja suurin osa kutsutuista vieraistakin pääsivät tulemaan. Meidän perhehän ei vieläkään ole sairastanut koronaa, vaikka altistumisia on ollut kaikilla enemmän tai vähemmän. Ennen juhlia jännitin juuri tätä, jos joku tulee pari päivää ennen h-hetkeä koronaan tai saa noron tms. Ei sairastuttu ja se tuntui jotenkin uskomattoman onnekkaalta.

Juhlien jälkeen herkkuja riitti vielä pariksi päiväksi joka välipalalle, mutta sitten se arki taas jatkui.

Viime viikolla heitti ihan järkyttävän kylmät kelit taas ja iltarasteilla palellutin sormeni. Poljin töistä päin suunnistamaan räntäseteeseen. Hanskat oli kädessä ja jalassa pitkät kalsaritkin, mutta tuli todella kylmä. Vaatteet kastuivat aivan läpimäriksi. Vaihdoin kuivat vaatteet ja poljin vielä kotiin 15 kilometriä eikä sormet sillä matkalla lämmenneet. Vieläkin kolmessa sormenpäässä on turta tuntemus ja varpaissakin tuntuu olevan herkkyys vetää ihan kylmiksi.

Kuva Lassi Jussila

Vappu viikonloppuna metsäsuunnistuksen kisakausi alkoi omalla kohdallani Lapualla Virkiän kevätkansallisissa. Lauantaina oli keskimatka 3,3km ja sunnuntaina pitkämatka 5,4km naiset 40 sarjassa. Jännitti etukäteen normaalia enemmän. Sitä se kevään eka kisa aiheuttaa. Lopulta molempina päivinä meni ihan hyvin, oon tyytyväinen. Pari kaartoa rasteille tuli, erityisesti lauantaina ja ei ehkä parhaimpia reitinvalintoja ja rasteilta lähtöjä sunnuntaina, mutta suoritukset riittivät sarjan voittoihin molempina päivinä ja täten myös kokonaiskisan voittoon. Palkinnoksi sain Lapuan Kankureiden iso kylpypyyhe.

Sunnuntain kisasta löytyy reittihärvelistä mun kulkema reitti (valitse "Virkiän kevätkansalliset 2.pv", sitten "D40", mun nimi, paina "load animation" ja viimeisenä "start"). Lauantain kisassa mun gps oli hypännyt alussa virheellisesti, niin sitä en lataa härveliin. Reittihärvelistä on mielenkiintoista katsoa kuinka muut ovat reitinvalintoja tehneet ja yllättyä miten erilailla me reittisuunnitelmia teemme. Esimerkiksi sunnuntain kisassa yhdellä pitkällä rastivälillä ainakin kaksi meidän sarjassa oli mennyt oikealta polkua, yksi vasemmalta polkua ja mä yllättäen metsän läpi suoraan (yleensä haen polkua alle ja selviä reittejä). Vaikka mä olin nopein ko rastivälillä, luulen ettei se kuitenkaan ollut paras vaihtoehto. Paljon suunistuksesta oppii katsomalla suunnistuskisa lähetyksiä, kuten nyt tänä keväänä on ollut Kevätyön viesti ja FinnSpring, jotka molemmat löytyvät ilmaiseksi YouTubesta. Somessa kiinnitin huomiota Minna Kaupin päivittämään suunnistusharjoitukseensa, jossa oli karttaan jälkikäteen merkannut reittisuunnitelmansa ja mitä kohteita maastossa oli huomioinut. Tätä mallia pyrin viikonlopun kisoissa toteuttamaan ja jos jotain maastonmerkkiä en nähnyt, niin mietin mitä sitten näin. Toimi aika hyvin rauhallisessa vauhdissa, suunnistamiseen keskittyen.

Molempina päivinä sain oksasta vasempaan silmääni osuman. Nyt silmän valkuaisen ulkosyrjä on punainen ja kipeä. Sunnuntaina hetkellisesti hämärtyi näkökin vasemmasta silmästä, mutta on jo palautunut lähes ennalleen. 

Metsäsuunnistuksen kisakausi avattu.

Viikonlopun kisat kävin juoksemassa yövuoro pöllyissä. Ei mikään ihanteellisin tilanne taaskaan, mutta viikonloppu vapaat paloivat rippijuhlatouhuissa. Alkaneen viikon alku menee univelkoja nukkuessa. Sen jälkeen taas herätellään kroppaa ja viikonloppuna olisi suunnistus sprinttiä, mun ehdotonta lempparia. Viikon päästä alkaa myös mun kesälomani ensimmäinen viikko.

~Eija~

Hisu revanssi

 Reipas kaksi viikkoa sitten tämän vuoden kisakauden avaus ei mennyt aivan putkeen, kun hukkasin itseni ihan kunnolla Jämin talvirasteilla. Se oli kuitenkin hyvä muistutus, että oleppa tarkempi. Mulle tarjoutui uusi mahdollisuus viime viikonloppuna, kun ALUN talvirastit hiihtosuunnistettiin Alajärven Valkealammella. Tuolla kävimme tammikuun alussa yksi kaunis pakkaspäivä retkeilemässä ja useamman kerran siellä on hiihtosuunnistettu, sillä maastot ovat siihen aivan huiput.

Lauantaina oli keskimatkan kisa. Naisten 40 vee sarjassa lyhintä reittiä (siis uria pitkin) oli reipas 7 kilometriä. Näissä saa poiketa latu-urilta pois ja mulle tulikin matkaa vähemmän kuin ilmoitettu matka. Oikaisin vain kerran jyrkän mäen alas, mutta oikaisuja olisi voinut tehdä enemmänkin.

Rata oli haastava. Uria oli tosi paljon ja korkeus eroja Valkealammella on, joten suunnistaa sai tarkasti koko ajan. Useamman kerran sai hartiat täristen puskea jyrkkiä rinteitä ylös, suksien päät hairasi urien reunojen lumihankiin ja kapeat porkat upposivat puoli metriä pehmoiseen lumeen. Alamäissä teki mieli laittaa silmät kiinni ja toivoa parasta. Huh huh kun oli raskasta ja olin aivan puhki käsivarsista. Mutta mikä parasta; pysyin koko ajan kartalla eikä pummeja tullut. Toki jokunen reitinvalinta olisi voinut olla parempi, mutta siinä tohinassa ei kaikkea aina huomaa.

D40 keskimatka

Sijoitus oli sarjani 4. eikä lähellekään viimeinen.

Lauantain keskimatkan rankkuus laittoi miettimään kuinka ihmeessä jaksan sunnuntaina pitkän matkan, joka oli melkein tupla matka, eli reipas 13km. Hartiat ja käsivarret olivat niin puhki. Ilokseni sunnuntaina oli kuitenkin niin paljon mukavempaa ja vaikka nousuja osui sinnekin reitille, ei se ollut jatkuvaa ylös-alas menoa. Oli mukavia pitkiä rastivälejä, vaikka juuri tuolla pisimmällä 7-8 välillä tuli yksi turha koukku kun luin käyriä huolimattomasti (yritin välttää turhat nousut). Jaksoin lopulta oikein hyvin, jopa mun kädet jaksoivat.

D40 pitkämatka

Sijoitus oli sarjani 3. Kotiin tuomisina oli molemmilta päiviltä aluemestaruus hopeaa (mainittakoon, että meitä oli E-P:n alueelta vain kolme naista...).

Mukava fiilis jäi viikonlopusta. Oman tason perus suoritukset. Ei ole mun lempparilaji, mutta mukavaa silti. Keli oli molempina päivinä hyvä, vaikka sormia nipisteli pakkanen.

Eka kerta liukulumikengillä

Tänään aamusta oli kova pakkenen, -20 astetta. Ei houkutellut lähteä hiihtämään eikä juoksemaan, joten nappasin mieheni uudehkot liukulumikengät jalkaan ja lähdin kotimme takana olevaan metsään. Metsä oli odotetusti kaunis. Ihmettelin metsän eläinten jälkien määrää, niitä oli jos jonkinmoisia. Oli pientä ja isoa, tassua, käpälää ja sorkkaa, yksinäisiä ja polkuja. Välillä seurasin eläinten tekemää polkua, poikkesin traktori uralle, laskeuduin ojaan ja rämmin tiheän kuusikon läpi. Alkuun meno oli kömpelöä leveillä laudoilla, jotka liukuivat joka suuntaan, mutta eivät kuitenkaan niin hyvin kuin normi sukset. Olin pukeutunut pakkaseen lämpöisesti ja puolentoista tunnin tarpomisen ja hetkellisen pyörimisen jälkeen olin ihan hikimärkä. Tämä eka kerta liukulumikengillä oli kiva kokemus, mutta ei niin kevyt kuin odotin. Ehdottomasti lainaan välineitä toistekin.

Lupaus keväästä

Se on kaksi yövuoroa lomaan. Jaksaa jaksaa.

~Eija~