Päiväkirjamerkintöjä Norjan reissulta vol 2

Rakas päiväkirja...

Perjantaina 16.7.2022 istun Lofooteilla, Vestersandissa olevassa vuonna 1952 rakennetun ja 2010 luvulla remontoidun talon keittiössä. Ikkunasta näkyy poukama, joka on yhteydessä Atlantiin. Toisesta ikkunasta erotan jylhiä vuoria osittain pilvien saartamina. Koko päivän kestänyt sade on lakannut, eikä enää tuule. On aika myöhä ja ulkona liidelleet lokitkin kuulostavat menneen nukkumaan. Iskä meni myös, mutta mä en malttanut vielä. Talon rauha ja tunnelma on jotain niin ihanaa.

Näkymä Lofoottien "kotimme" keittiön ikkunasta. Kirja ja kynä ovat oikeasti vain rekvisiittaa ja kaikki teksti tallentuu sähköisesti.

Pitkä ajomatka Senjan saarelta Lofooteille oli hiukan raskas. Tie toki oli odotettua parempi ja jatkuva vesisadekin oli vain sadetta, ei rankka sadetta. Hartioita nyt kuitenkin jumittaa ja ilman kevyttä iltalenkkiä saattaisi muukin kroppa olla kipsissä. Oon jo jonkin verran oppinut norjalaisesta liikennekulttuurista, esimerkiksi että takaa ohittaessa vilkautetaan pitkiä valoja (tämä opetettiin mulle autokoulussakin, mutta en tiedä ketään kuka niin tekee Suomessa), kapeissa kohdissa vastaan tuleva väistävä auto vilkauttaa valoja ja pyöräilijät huomioidaan kunnolla antamalla tilaa. Pyöräilijöitä ja moottoripyöräilijöitä on muuten paljon. Polkuyöräilijöille nostan hattua, sillä jos autolla ajaessa saat kropan jumiin, niin polkeminen vasta vaatiikin sisua. Varsinkin tänään, kun vettä satoi ja tuulikin oli paikoin melko kovaa, oli polkijoita silti paljon liikkeellä tavaroineen. Mulle sydämen tykytyksiä saa aikaan lähes kaikki sillat ja tunnelit, enkä oikein täysin tiedä miksi.

Geokätköllä E8 -tiellä.

Matkalla Lofooteille pysähdyimme useasti hakemaan kätkön. Osa oli tosi helppoja, pari jäi löytymättä, mutta yhteensä 18 saatiin merkata. Tänään ei mitään pitempiä kävelyjä tehty, mutta huomenna taas.

Taulu talon seinällä. En osaa norjaa, mutta silti ymmärrän mitä siinä lukee.

Lauantaina 16.7.2022 herättiin ilman kelloa, minä jopa ennen iskää, joka oli valvonut yöllä jonkun aikaa ja onneksi oli saanut vielä unen päästä kiinni. Mä nukuin parhaat unet koko reissulla.

Meillä oli päivälle suunniteltu geokätköily reitti, jossa kävelyä tulisi pitemmästi. Ensimmäinen suunnitelma oli huono, koska paikan päällä huomasimme, ettei siellä mennyt mitään kunnon polkua. Poluttomassa maastossa kulkeminen ei sinänsä ole ongelma, mutta yksityisen alueen merkit ja portin vieressä oleva kamera mietitytti. Haettiin vain yksi kätkö ja tässä vaiheessa kastelin jo jalkani. Iskä fiksuna oli ottanut kumpparit mukaan. Päädyimme toiseen reitti vaihtoehtoon vaikka senkin aloitus hiukan mietitytti mua, kun kuoppaista tietä ajoimme kohti lammas aitausta ja vain portit aikaisemalla sain käännettyä auton. No auto jätettiin siihen mahdollisimman sivuun, reput selkään ja menoksi.

Kilttejä lampaita ja turisti.

Kierrettiin sellainen seitsemän kilometrin pituinen melko tasainen polkulenkki ja kaikki suunnitellut kätköt löydettiin. Paikoin polku oli kovin pusikkoinen ja iskälle haastava, mutta niin vaan tultiin. Keli oli aika kiva, puoli pilvinen, aurinkokin pilkisteli ja sumupilvet peittivät osan vuorten huipuista.

Pieni järvi, joka kierrettiin kätköillen lähellä Leksvikiä.

Aikaa meni, pienillä eväillä pärjättiin, mutta sitten ruokakaupan kautta mökille, paitsi että jos yksi kätkö vielä. Lähdin hakemaan Torvaldshalsenin huipulta (vain 270mpy) yhtä multikätköä ja sitten saisi riittää. Vuoren huippu oli nyt mulle ihan ok ja pystyin ihailemaan maisemia ilman tutisevia polvia. Valitettavasti kätkö jäi kuitenkin löytymättä, vaikka kääntelin monta kymmentä kiveä. Harmitti, mutta päivän kätkö saldo oli kuitenkin 29 kpl. Loppu illan rötväilin mökillä ja tein pitkästä aikaa kehonhuoltoa. On meinaan jäänyt tässä lomaillessa ihan huollot tekemättä.

Näkymä Torvaldshalsenilta pohjoiseen päin.

Tänään soittelin kotiinkin. Siellä pärjätään hyvin ja on kovasti ohjelmaa myös. Nyt piti jo sopia useammasta asiasta mitkä koskettavat ens viikkoa. Kummasti saan päivät niin täyteen kaikkea, että menee niin tarkaksi aikatauluttamiseksi. No uskon lujasti, että kaikki loksahtaa kyllä paikoilleen.

Sunnuntaina 17.7.2022 viimeinen kokonainen päivä Norjassa tällä erää. Nukuttiin pitempään ja taas aamupalalla ja eväillä matkaan. Tänään tehtiin eilistä lyhyempi kävely metsässä ja kaivettiin kätköt matkan varrelta kirjauksiin ylös. Oli jotenkin väsyneempi olo tänään.

Pääsin taas kiipeilemään puuhunkin.

Iskän kanssa kätköilemässä.

Illalle suunnittelin mökkimme läheisen 800 metriä korkean vuoren valloittamista. Aloituspisteeseen näytti mökiltä olevan reipas 3 kilometriä ja huipulle sellaiset 4 kilometriä. Lähdin juosten ja ajattelin mennä sen verran ylöspäin kun hyvältä tuntuisi. Lopulta en löytänyt koko polun lähtökohtaa, vaikka tarkistin sitä kahdestakin eri kartasta. Luovutin ja juoksin tiedä pitemmälle Atlantin rannalle, josta tuli mulle tällä reissulla vuoria merkityksellisempi paikka.

Tuonne Kuvassa näkyvälle vuorelle oli tarkoitus kiivetä. Mutta ei tällä kertaa.

Atlantin tyrskyjä. Täältä löysin myös lapsille tuliaiset. 

Kääntyessäni takaisin mökille päin, näin matalalla olevat pilvet ja kolmisen kilometriä loppu lenkistä juoksin vesitihkussa. Mökillä sitten taas jo aurinko pilkahteli pilviharson takaa. Norjan keli voi olla todella vaihteleva ja joka paikassa on kosteaa. Oon vuorotellen käyttänyt ja kuivatellut mun polkujuoksukenkiä, kun ne ovat kastuneet joka päivä.

Nyt istun mökkimme olohuoneessa, lempinojatuolissani. Iskän lemppari on keinutuoli. Kirjoitin mökin vieraskirjaan nololla englannillani kiitokset ja mietin, palaanko joskus istumaan tähän samaan nojatuoliin. Voisin tulla tänne toistekin, mielelläni tulisin. Iskä meinasi, että ei enää tule, sillä ikää jo on ja kaikkea eletyn elämän tuomaa haastetta on. On ollut etuoikeutettua tehdä tämä reissu iskän kanssa, vaikka alunperin suunnitelma oli toisenlainen. Näin se elämä kuitenkin heittelee ja yritetään me vain pysytellä mukana ja annetaan elämän viedä.

Maanantaina 18.7.2022 ajoimme Lofooteilta 30 kilometrin päähän Haaparantaan. Tässä vielä yö ja aamulla loppu matka kotiin. Matka oli pitkä ja sitä pilkottiin sopivin välietapin hyppäämällä ulos autosta ja napattiin muutamia kätköjä. Kiirunasta pysähdyttiin syömään.

Norjalle heipat.

Nyt on aika väsy, kello on jo tosi paljon. Huomenna kotiin. Ihana reissu oli, mukavia muistoja, mieleen painuneita maisemia ja tunnelmia. Ihana päästä taas kotiin.

Ruotsin kautta kohti Suomea.

~Eija~

Päiväkirjamerkintöjä Norjan reissulta vol 1

 Rakas päiväkirja...

Maanantaina 11.7.2022 pakkasin aamulla viimeisiä tavaroita laukkuun. Herättelin lapset ja kyselin vointeja, sillä kaksi lasta kolmesta oli tullut kipeäksi edellis viikon Kainuun reissun jälkeen. Ja mä olin lähdössä reilun viikon reissulle Norjaan. Lasten oireet sopivat penteleen koronaan, mutta testit näyttivät negatiivista. Korona on muutenkin heittänyt kapuloita rattaisiin ystäväni kanssa vuosia suunnitellulle pohjois Norjan reissulle ja nyt viimeisinä päivinä ennen reissulle lähtöä ystävä joutuikin perumaan lähtemisen. Mulle jäi vaihtoehdoiksi perua omakin reissu tai yrittää löytää joku muu kaveriksi. Asia oli ystävälleni hankala ja ymmärsin täysin hänen reissun perumisensa. Kysyin muutamalta kaverilta halua lähteä mukaan ja oli ihanaa huomata että kaikki olisivat halunneet lähteä, mutta lopulta pienet esteet vesittivät asian. Kuitenkin eläkkeellä oleva isäni pystyi lähtemään kaveriksi. Reissun luonne muuttui päivä vaelluksista geokätköilyyn, mikä myös on mukavaa puuhaa.

Halasin kotona lapset, annoin vielä lääkkeet päänsärkyyn ja silmätulehdukseen ja ajoin vanhempieni luo. Iskän tavarat kyytiin ja lähdimme kohti pohjoista.

Kukkolankoski, Tornio.

Keli oli todella hieno ja liikenne soljui eteenpäin. Iskän toiveesta napattiin muutama kätkö tietyistä paikoista, että saatiin karttaa väritettyä. Muun muassa Kukkolankoskella pysähdyttiin, jossa kuulemma edellisellä Norjan reissullani lapsena on pysähdytty. Oli muuten hieno paikka. Tänne pitää mun miehen joskus päästä.

Taas yksi löydetty geokätkö.

Ensimmäisessä yöpaikassa, Muonion Harrinivalla olimme ilta kahdeksan jälkeen. Oli hieno paikka. Haettiin hotellin pihapiiristä kaksi kätköä ja mä lähdin vielä kevyelle iltalenkille juosten. Pitkä ajomatka oli väsyttänyt ja kangistanut kroppaa. Huomisen ajo Norjan puolelle jännittää. En ole koskaan ajanut autolla Norjan enkä Ruotsin puolella. Tuskin se sen kummempaa on kuin Suomessa, mutta kapeammat tiet nyt ainakin Norjassa taitaa olla.

Harriniva, Muonio

Tiistaina 12.7.2022 aamulla oli kello herättämässä. Suunniteltu matka Suomen käsivarresta pohjois Norjaan saisi jatkua. Kunnon aamupala hotellilla ja sumun hälvettyä ajaminen jatkui kirkkaassa ja lämpöisessä kelissä. Kilpisjärvellä täydennettiin ruokavarastoja ja auton tankkia ja sitten vaan rohkeasti Norjan puolelle.

Saana, tunturi jonne haluan vielä joskus kiivetä.

Alkuun jännitin ihan hirveästi ja puristin rattia. Pikku hiljaa hartiat rentoutuivat ja tajusin, että turhaa oon tätä jännittänyt. Pysähdeltiin tasaiseen tahtiin kaivamaan kätkö ja hyvä että pysähdyttiin, sillä löysimme hienoja paikkoja, muuten olisi vaan vauhdilla paahdettu eteenpäin.

Useimmat geokätköt ovat kyllä hienoissa tai erikoisissa paikoissa.

Maisemat muuttuivat jylhemmiksi, tiet hiukan enemmän mutkaisimmiksi ja pikku hiljaa kapenivat. Googlemapsin avustuksella päästiin sujuvasti eteenpäin.

Skibotnessa nopeat keinumiset.

Iltapäivällä neljän jälkeen löydettiin seuraavien päivien majapaikka Senjan saarella Skalandissa. Piha oli täynnä asuntoautoja ja -vaunuja. Jokunen teltta näkyi metsän puolella. Meillä oli huone majoitus. Miehittämättömällä "camping":ssä avaimet roikkuivat ohjeen mukaan ovessa, mikä asia oli mua etukäteen hiukan mietityttänyt. Paikka oli siisti, omassa huoneessa oli vessa ja suihku ja kaikille oli yhteinen erittäin siisti keittiö. Reissaajia kuulosti olevan Ruotsista, Ranskasta ja tietysti Norjasta ja paljon myös suomalaisia.

Meidän majapaikka Senjan saarella oli Skaland camping. Kuvassa tumman harmaa rakennus.

Koska keli oli aivan mahtava, +24 astetta ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, lähdimme lähimmälle vuorelle kiipeämään. Saatiin kunnon opetus, ettei kartan ilmoittamat "pari kilometriä" ole todellakaan sama kuin kotona lakeuksilla. Iskällä oli aika rankkaa kivuta jyrkkää ylämäkeä. Pysähtelimme huilaamaan monta kertaa. Lopulta reilussa 300 nousumetrissä iskä jäi istuskelemaan ja ihailemaan maisemia ja mä jatkoin ylös Husfjelletille (632mpy). Kävin ihan ylhäällä asti, vaikka polvet pisti tutisemaan. Maisemat olivat aivan huikeat!

Husfjelletin huipulla. 

Oi että oon niin onnellinen että tuonne huipulle asti lähdin. Alas päin tulin juosten iskän luo asti ja sitten hissuksiin alas kämpälle. Jouduin auttamaan iskää, koska paikoin oli liukasta ja iskän jalat meni ihan hapoilla. Taitaa pari seuraavaa päivää iskällä olla jalat melko kipeät.

Keskiviikkona 13.7.2022 ei kello ollut herättämässä, mutta silti heräsimme Suomen aikaa kahdeksan jälkeen. Norjassa eletään tunnin jäljessä. Aamupalan jälkeen pienet eväät reppuun ja lähdettiin autolla parin vuoren toiselle puolelle Senjahopeniin ja Mefjordvaeriin. Siellä oli mukava geökätkö rypäs ja lähdettiin ne hakemaan. Mainioita ja hauskoja ideoita oli. Palan matkaa mentiin retkeilyreittiäkin, mutta kovin ylös ei tänään lähdetty, kun mietin miten iskä jaksaa. Keli oli pilvinen ja vaikka lopulta satoi vain vähän, jalat olivat ihan märät.

Jalat kastuivat ja kätköt löytyivät.

Kämpillä tehtiin ruoka, iskä otti levot ja mä lähdin iltalenkille juoksemalla tämän Skalandin kämppämme tien päähän. Siellä tien päässä oli kaunis uimaranta, Atlantin aallot siirteli hiekkaa ees taas. Oli kaunista eikä lokitkaan täälä kirkuneet. Hetkellinen koti-ikävä iski, kun lapsella oli hätä kotona. Puhelimessa juteltiin ja asia saatiin hoidettua, mutta melko avuton olo tuli täälä maailman laidalla. Onneksi meillä on kännykät ja toimiva netti. Saa helposti yhteyden ja kuvin saa välitettyä lisää infoa, jos sanat ei riitä.

Bovaerstrand

Torstaina 14.7.2022. Rauhallinen aamu jälleen. En oo reissussa saanut nukuttua niin  hyvin kuin kotona, no kukapa saisi. Suuntasimme Finssnesiin, läheiseen kaupunkiin. Teimme kävellen mukavan lenkin keräten kätköt ja kävimme syömässä. Pääsin kiiparoimaan puuhunkin kun olimme reilu viikko sitten julkaistun kätkön ensimmäiset kuittaajat. Se on kuulemma iso juttu.

Ja heh, iskällä tosiaan on jalat hiukan kipeät toissa päivän mäkitreenistä. Tiedän tunteen, mulla on ollut useastikin.

Sieltä puun latvasta kätkö purkki löytyi ja taas mun polvet tutaji.

Ruokakaupan kautta ajelimme kämpille. Mä heitin oikeastaan heti lenkkivaatteet päälle ja lähdin perinteiselle iltalenkilleni. Oon reissumme jokaisena iltana tehnyt jonkinlaisen oman lenkin. Se tekee hyvää. Nyt lähdin kohti pilviä, tuttua reittiä ylös kun tiistaina kiipesin Husfjelletille, mutta nyt kohti viereistä matalampaa Litjebrusetin huippua (524mpy). Koko päivän on ollut harmaata ja pilvet ovat roikkuneet alhaalla. Vesisade oli ennustettu alkavan ilta seiskan jälkeen. Kävelin reippaasti ylös. Saavuttaessani pilvet, ei ympärille nähnyt kuin noin 20 metriä. Harmittavaa maisemien puolesta, mutta ehkä oli hyvä olla näkemättä kaikkea. Tunsin miten polun kaventuessa vuoren rinteet jyrkkeni vierellä. Asettelin askeleet tarkkaan, sillä reitillä ei tainnut muita ihmisiä olla, pari lintua kyllä olin säikyttänyt matkoihinsa.

Sumupilvien vuoksi näkyi vain vuorten rinteiden hahmot.

Päästyäni lähes ylös asti edessä oli vielä kapea vuoren harja, josta oli kulku korkeimmalle kohdalle. Oli pakko hetkeksi pysähtyä. Sydän hakkasi ja polvet tutisivat. Päätin käydä siellä ja tarrasin kiviin ja hain hyvät kohdat askeleille. En katsonut alas, enkä olisi sumulta mitään nähnytkään. Pääsin toiselle puolelle. Puhaltelin enkä antanut pelolle valtaa. Pakitin takaisin sydän jyskyttäen. Leveämmälle kohdalle päästyäni puhalsin helpotuksesta ja lähdin onnellisena juosten alaspäin. Musta ei koskaan tule vuorijuoksijaa. Onpas se helpottava tietää ja tuntea, koska unelma osallistua polkujuoksuun Mont Blancilla on viivattu yli.

Pää pilvissä onnellisena juosten alas.

Jos joistain haaveista päästää irti, voi toisia toteuttaa. Vuorilenkin jälkeen kiskaisin uikkarit päälle ja lähdettiin vielä hiekkarannalle jossa edellis iltana kävin juoksemassa. Mä kahlasin mereen, Atlantin valtamereen, mun yksi haave. Vesi ei ollut kylmää, mutta se oli suolaista ja niin hieno hiekkaista, että hiekkaa oli pulahtamisen jälkeen joka paikassa. Pienestä asiasta voi tulla onnelliseksi.

Siellä mä oon, pieni piste Atlantin valtameressä.

Huomenna aamulla siirrymme Lofooteille, pitkä ajomatka siis edessä. On myös ennustettu koko päiväksi vesisadetta. Onneksi ei ole kiire ja varmaan napataan jokunen kätkökin matkalla.

~Eija~

Kainuun tuplarastiviikko

 54. Kainuun Rastiviikko, Puolanka

Tossusuunnistus

Meidän perheellä oli tänä vuonna vihdoin taas mahdollisuus päästä rastiviikoille, jotka ovat heinäkuussa. Vaihtoehtoina perinteikkäistä Suomen rastiviikoista ovat Kainuun Rastiviikko ja FIN5 suunnistusviikko. Me valitsimme Kainuun.

Meidän viiden hengen perheestä kolme suunnistaa, joten suunnittelimme reissun niin, että kuitenkin kaikille on jotakin. Pääpaino oli lomailulla. Se tarkoitti suunnistamisen rinnalle kalastamista, geokätköilyä, uimista ja sopivasti retkeilyä.

Kainuussa suunnistuksen kisastartteja on neljä. Itsellä alla oli Kainuun trailin 55 kilometriä, mutta lomareissulle voi ottaa rennommin eikä tarvitse viritellä tiukkaan kisamoodiin. Kyllähän se polku-ultra jaloissa tuntui ekoissa starteissa ja loppu viikosta painoi jo Rastiviikko väsymyskin.

Kolmas kisa oli mulle haastavassa maastossa, mutta olin niin iloinen miten hyvin siellä onnistuin. Tuli fiilis, että mähän osaan suunnistaa 😊!

Neljästä kisasta kaksi meni huonosti, mutta kaksi meni hyvin. D40-sarjassa sijat olivat 11., 3., 4. ja 12. Kokonaistuloksissa olin lopulta 5. ja se vähän harmitti, että mahdollisuudet oli kolmanteen sijaan, mutta viimeisen kisan rastin otot eivät ihan osuneet kohdilleen. Onneksi meidän neiti 11vee hoiti homman kotiin ja tuli yhteistuloksissa toiseksi tukireitillä. 

Kuva; tanssikake

Pyöräsuunnistus

Rastiviikon mukava uutuus oli tossusuunnistuksen rinnalle pyöräsuunnistusrastiviikko, joka oli tänä vuonna myös osa Suomen pyöräsuunnistus Cupia. Samoin kuin tossusuunnistuksessa, myös pyörällä oli neljä kisaa. Matkat olivat sprintti, keskimatka, lyhennetty pitkämatka ja vielä toinen keskimatka.

Meidän perheestä mä ja tytär 12 vee osallistuttiin myös pyörillä. Hyvää treeniä oli erilaisissa maastoissa. Oli mukavasti korkeus eroja ja mulle sopi se, että maastot olivat niukka polkuisia. D40 sarjassa onnistuin joka kisassa voiton nappaamaan ja täten kokonaistuloksissa olin ykkönen.

Melko vähän oli osallistujia, sillä esim mun sarjassa oli 3-5 osallistujaa per kisa. Ehkä tulevaisuudessa on enemmän jos pyöräsuunnistus Rastiviikko saa jatkoa. Toki itse ainakin ensi vuonna oon poissa, koska lomaa ei mulla ole Rastiviikon aikana.

Kuva; Touho Häkkinen

Perjantaina, kun ensin oli tossusuunnistuksen viimeinen kisa ja sen perään pyöräsuunnistus, alkoi olemaan jo melko väsynyt kroppa. Erityisesti pakarat ja reidet olivat saaneet kyytiä niin polkien kuin juosten. Perjantain kisojen jälkeen pakattiin auto ja ajettiin kaasu pohjassa kotiin.

Kuva; Touho Häkkinen 

Oli mukava viikko, sellainen loman aloitus kun varmaan kaikki haluaisivat 😉

~Eija~

Kainuu Trail 55km

 Mulla alkoi kesäloma ja jo talvella varattu ja suunniteltu koko perheen lomareissu Kainuuseen oli edessä. Kainuuseen meidät toi Kainuun rastiviikko, mutta silmiin osui myös toista kertaa järjestettävä Kainuu trail-polkujuoksutapahtuma, joka juostaan Hossan kansallispuistossa. Matkavaihtoehtoina oli 78km, 55km, 34km, 21km ja 10km. Itseä houkutteli ultramatkat, mutta järkevää oli säästellä virtaa suunnistamiseenkin ja valitsin pisimmän sijaan 55km. 

Me oltiin ajeltu jo perjantaina Ukkohallaan, Hyrynsalmelle majapaikkaan ja lauantai aamulla aikaisin siirryimme Hossaan. Oli luvattu kuumaa keliä, mutta myös vesikuuroja. Itseä mietitytti tuo kuumuus, mutta yksi tavoite oli selättää helle.

Kainuu trail 2022

Tavoitteena oli myös, ehkä tärkeimpänä, testata energioiden ottamista. Kokemuksesta makean puoleinen energia pökkää jossain kohdassa ja pahasti, joten suunnitelmana oli ottaa tasaisesti suolaa ja juoda oikeasti kunnolla. Halusin mukavan, leppoisan juoksun

Lähtö.

Meitä 55 kilometrin matkalle lähtijöitä oli reilu 40. Tilaa siis oli ja heti pääsi helposti juoksemaan omaa vauhtia. Meitä irtosi kolmen juoksijan porukka ja ihanalla, melko tasaisella neulaspolulla keskivauhti asettui 5:30-6:00 min/km. Hiki tuli heti ja juotavaa hörpin heti alusta asti tiheästi.

55 kilometrin reitillä huoltopisteitä oli jopa viisi, joten turvallisin mielin sai juoda omista lötköpulloista sen minkä kerkesi. Ekalle juomapisteelle, joka oli 8,5 kilometrin kohdalla, olin juonut puoli litraa ja pisteellä kulautin toisen samanlaisen vettä ennen kuin jatkoin matkaa. Suolaa ja energiaa naamaan. Meidän kolmen hengen porukasta yksi lähti hiukan aikaisemmin jatkamaan matkaa ja menikin sitten menojaan. Mä jatkoin Marcon seurassa. Olemme aikaisemminkin juosseet yhdessä, mutta meni tovi ennen kuin tunnistin. Ollaan menty yhdessä Kolin 65 kilometrin yössä vuonna 2019.

Hossan kansallispuistossa en aikaisemmin ole käynyt, mutta jo reittikartan tutkiminen ja edellisvuosien kuvien katsominen lupasi hyvää. Ja oli muuten kaunista! Polut kiemurtelivat vesistöjen lomassa ja rannoilla, välillä noustiin harjuille ja polku halkoi vihreät mättäät. Pyöreä reunaiset kivikot olivat haasteellisempia pätkiä ja Julma-Ölkylle mennessä oli teräväreunaisia kiviä ja muutenkin teknisempää pätkää. Siellä sitten kaaduinkin polvilleni ja vasempaan polveen sain vuotavan haavan. Mutta ei mitään vakavaa ja matka jatkui. 

Perhe kannustamassa 30 kilometrin kohdalla.

Energiaa upposi ihan hyvin ja lötköpullotkin tyhjeni hyvää vauhtia ennen huoltopisteitä, vaikka välillä ne tuntui tulevan niin nopeasti, että hörpin loput pysähtyessäni. 30 kilometrin paikkeilla perhe oli kannustamassa ja juoksivat seurana kilometrin verran. Kyllä piristi, vaikka olo ja meno tuntui ihan hyvältä.

Oli tarkoitus laskea paljonko saan juotua reissun aikana, mutta ennen puolta väliä olin jo mennyt laskuissa sekaisin. Aakkos-karkit upposi, erityisesti ne missä on salmiakkiakin. Huoltopisteillä otin aina suolakurkkuja ja suolaa. Viimeisen miehitetyn huoltopisteen jälkeen alkoi vatsassa tuntua hölskymistä. Matkaa maaliin oli 13 kilometriä, ei siis paljon mitään. Vatsassa tuntui nälkämurinaa ja silti hölskyi. Jatkoin juomista ja hidastin mielelläni lisää vauhtia. Pakaroissa ja reisissä tuntui väsyä. Keskityin nauttimaan vielä maisemista. Silti viimeisen kolmen kilometrin kiemurat, nousut ja laskut kuulutuksen kuuluessa jo metsän takana, laittoi haaveilemaan kylmästä kokiksesta.

Maalissa :)

Kuitenkin hyvissä voimin ja iloisena pääsin maaliin ajassa 6:29. Naisten sarjan voittajana ja kokonaistuloksissa toisena.

Jälleen kerran juoksuliiviin jäi evästä, mikä oli huono, sillä olin laskenut kaikki syöväni. Juotua sain melko hyvin ja vessaan sai juoksun jälkeen mennä. Toinen lötköpullo muuten hajosi 42 kilometrin huollon jälkeen. Join sen parin kilsan aikana ja pari kourallista heitin naamalleni. Naamaa tuli kasteltua matkan aikana useamman kerran ja uimassakin olisi ollut monta paikkaa käydä, mutta toisella kertaa sitten. Polven haava osoittautui pintaruhjeeksi. Rakkoja ei jalkoihin tullut ja alaselkään vain pieni hiertymä. Eikä sitten satanut pisaraakaan.

55km palkintojen jako

Suosittelen Hossan kansallispuistoa ehdottomana polkujuoksukohteena! Voisin jopa nostaa kauneimmaksi paikaksi missä olen koskaan juossut.

~Eija~