Rogaining kisan ennakko tsekkaus

 Tänä viikonloppuna kisataan SM rogaining titteleistä Loviisassa. Järjestäjinä ovat Extreme Endurance Athletics ja Kingsway cycling team. Sarjoja löytyy kahden tunnin tossusarjasta 24 tunnin tossuun ja neljän tunnin pyöräsarjasta 8 tunnin yöpyörään. Toki näistä suomenmestaruus tittelisarjoja ovat vain 24t tossu ja 8t pyöräily. Mutta sarjoja tosiaan on mistä valita ja ensikertalaistenkin on helppo lähteä kokeilemaan. Päätapahtuma päivä on lauantai, mutta sm-sarjojen maaliintulo on sunnuntai aamulla.

Suo, Säntti ja Pää -seikkailutiimi kiinnostui sm rogaining tapahtumasta jo viime vuonna, mutta silloin ei aikataulut sopineet. Tänä vuonna tämä toukokuun alkupuoli sopi kuitenkin oikein hyvin ja ilmoittauduimme jo talvella mukaan. Nyt on kuitenkin sellainen tilanne, että Hanna (Suo) ei pääse kisaan loukkaantumisen vuoksi. Rogaining joukkueessa voi kuitenkin olla 2-5 jäsentä, joten mä (Säntti) ja Ninni (Pää) päätimme silti lähteä reissuun. Viime viikkojen ja päivien erinäiset asiat eivät ole syöneet osallistumisinnostusta, mutta fyysinen kunto ei olekaan ihan sitä mitä olisi toivonut. Omalla kohdalla muutamia päiviä sitten sairastettu vatsatauti vei kropan melko tilttiin. Onneksi tässä kuitenkin on ollut muutama päivä välissä ja aineenvaihdunta on lähtenyt taas liikkeelle ja oon saanut energiaa uppoamaan. Älykello ranteessa ilmoittelee edelleen rasitustilaa, mutta kehuu, että palautuminen on oikeassa suunnassa. Kisastrategiaa olemme Ninnin kanssa pyöritelleet nyt hiukan toisella tavalla, huomioiden meidän tämän hetken kroppien tilanteet ja luontaisen kilpailuhenkisyytemme. 

Tavarat levällään.

Rogaining kisassa kartalle on merkitty eri pisteisiä rasteja. Kaikessa yksinkertaisuudessaan voittaja on se joukkue, joka kerää eniten pisteitä. Aikaa rasteilla käymiseen on sarjalle asetetun tuntimäärän verran. Jokaiselta yli menevältä minuutilta menettää yhden pisteen, eli jos myöhästyy 5 minuuttia asetetusta ajasta, menettää 5 pistettä. Jos kahdella joukkueella tulee saman verran pisteitä, voittaa se joukkue, joka on käyttänyt vähiten aikaa matkalla. 

Näissä kisoissa sm-sarjoissa leimausjärjestelmänä on emit-leimaus. Muissa sarjoissa on GBS-punch sovellus, joka on mulle ihan vieras. Joukkueen kaikkien jäsenten tulee käydä vähintään 5 metrin etäisyydellä rastista. Sm-sarjoissa kisaan ei oteta mukaan kännyköitä, kuin yksi turvapuhelimeksi sinetöityyn pussiin. Myös älykellot pitää laittaa pussiin. Seikkailu-urheilu tilassa kelloa voi käyttää ja onneksi mun ja Ninnin Garmeneista tämä mahdollisuus löytyy. Tässä tilassa kello ei suorituksen aikana näytä kuljettua matkaa tai vauhtia. Kellohan on siis ihan välttämätön, että pystyy aikaa seuraamaan ja tietää tulla ajoissa maaliin. 

Näillä eväillä yössä.

Kahdeksan tunnin koitokseen on syytä valmistautua ajatuksella. Ensin mieleen tulevat varusteet kirjattiin ylös ja päivien aikana siihen on aina tullut jotain lisää. Perjantaina kokosin kaikki tavarat näkyville, lamput lataukseen ja lyhyellä matikalla laskien tarvittavat energiat. Viileää keliä, aina nollaan asti, on yöllä ennustettu, joten lämmintä pitää olla laittaa päälle ja tarvittaessa vaihtaa. Pyöräillessä tulee viima ja jalkautuessa metsään rastin hakuun saattaa tulla kuuma. Sellainen kultainen keskitie pitäisi osata pukea. Mukana on neljät erilaiset hanskat, neljä vaihtoehtoa paidaksi, kaksi takki vaihtoehtoa, sealskinz sukat ja varoiksi normi urheilusukat ja muovipussit jalkoihin. Reittisuunnitteluun on tussia, nuppineuloja, lankaa ja viivoitinta. Paras tilanne olisi se, että tietäisi jo nyt mitä päällensä laittaa, eikä tarvitsisi sitä enää miettiä. 

Valo pyörään ja kypärään sekä punainen valo taaksepäin.

Jännittävää ja mukavaa on taas lähteä kokemaan jotain uutta. Toki rogaining kisassa oon aikaisemminkin ollut, niin tossu kuin pyörä, mutta sm kisassa ja näin pitkässä en ole. Säännöt ovat paljon tiukemmat ja meillä tulee olemaan gps seuranta. Seuranta linkki aukeaa tapahtuma järjestäjien sivuilla lähdön tapahduttua. Me saamme kartat suunnitteluun klo.20 ja lähtö on klo.22. Sunnuntai aamulla klo.06 viimeistään pitää olla maalissa.

Viime yönä näin unta kisasta. Hannakin oli mukana. Oltiin jossain rakennuksessa sisällä hakemassa rastia. Sen jälkeen ulkona nopeasti syötiin ja oli tarkoitus jatkaa matkaa. Mulla oli ihan hirveästi tavaraa mukana ja naisten piti auttaa mua, että saatiin ne kasaan. Mun pyörässä oli jopa joppari, jonne sidottiin joku iso sadekangas, jonka olin ottanut varmuuden vuoksi mukaan (oikeasti sellaista ei ole lähdössä mukaan). Mun kartassa oli suunniteltu seuraavaksi sellaiselle rastille meno, jota ei löytynytkään naisten kartasta. Sitä siinä sitten vängättiin ja ihmeteltiin.

Joten mielenkiinnolla tulevaan yöhön 😂

~Eija~

Tupla kisaviikonloppu edessä

 Se on taas kisaviikko, sellainen "oksat pois ja pala latvaa"-kisaviikko. Viikonloppuna on edessä kaksi pitkää kisaa. Moni miettii, jotkut uskaltaa ääneenkin sanoa, että voisit toki tehdä toisinkin, esimerkiksi keskittyä yhteen kisaan tai lyhentää vaikka toista matkaa ja mahdollisuudet saada hyvät suoritukset olisi todennäköisempää. Niin totta.

Mutta kerran täällä eletään, tämä ei ole niin vakavaa ja vaikea on valita kahdesta kivasta vain toinen...onhan näitä lausahduksia. Kestävyyskuntoani oon aina tykännyt eri tavoilla koetella, esimerkiksi kahtena vuonna Venlojen ja Jukolan viestissä kolmella osuudella, 100 mailin polkujuoksut, työputken jälkeen 55km polkukisa ja rastiviikko pyöräillen ja juosten päälle. Kaikki edellä mainitut ja joitain muitakin päähän pistoja on onnistuneesti vedetty maaliin. Keskeytyksiä ei taulukosta löydy.

Jarrut, eli sauvat mukana, ettei aina pistäisi juoksuksi.

Lost in Kainuu seikkailukisan jälkeen palautuminen sujui ongelmitta. Arkeen tempautuminen oli väistämätöntä ja kunhan pahimmat univelat sai nukuttua pois, alkoi orientoituminen syksyyn. Vuoden pääkisat ovat takana, mutta vielä pitäisi hiukan nostaa polvea ja venyttää lonkankoukistajia. Mitään ihme temppuja ei tehdä, vaan pohjat ovat ne mitkä ovat. 

Vesijuoksua uimahallissa. Hiukan tylsää, mutta tehokasta.

Joten hienosäätö tätä tulevaa viikonloppua aloitettiin seikkailukisan jälkeen sauvakävellen, kevyesti juosten ja herättelemällä taas vesijuoksuinspiraatiota. Työmatkat kuljin tietysti pyöräillen aina kun mahdollista, eli paria työvuoroa lukuun ottamatta aina. Satunnaisia kankeuksia on silloin tällöin ollut, mutta oikeastaan on tuntunut aika hyvältä. Ei mitään pitkiä lenkkejä, vaan enemmänkin ylläpitoa ja hyvää mieltä.

Toki onnistuin iltarasteilla nyrjäyttämään oikean jalan nilkkani ja se tuntuu edelleen joissain asennoissa ja askeleissa, mutta juoksun kesti onneksi ongelmitta. Mulla ei ole koskaan tullut pahaa nilkkavammaa, vaikka koko ikäni on metsässä tullut rymyttyä. No ehkäpä juuri sen vuoksi. Mutta pieni muistutus tuo nyrjähdys oli, että varovaisuuskin olisi joskus ihan paikallaan.

Työmatkalla aamuvarhaisella.

Lauhanvuoren kansallispuiston näkötornin maisemia.

Jos fyysiset treenit ovat olleet kevyempiä, niin on psyykkinenkin puoli pitänyt rauhoittaa. Viime viikonloppu olikin harvinaisen mukava. Perjantaina Niina vei mua Seinäjoen uuteen elokuvateatteriin Suon villi laulu-elokuvaa katsomaan. Oli todella hyvä elokuva, niin kuin kirjakin. Suosittelen. Viikonloppu jatkui kivoissa merkeissä, kun lauantai oli mulla ihan vapaa; ei töitä, ei kisoja. Haettiin Kapu-koirakaveri koko päiväksi meille ja lähdettiin retkeilemään Lauhanvuoren kansallispuistoon. Oli mukava reissu ja yhtäkkiä päivään kertyi kilometrejä jalkaisin 23, Kapulle vielä enemmän.

Lasten ja Kapu-koiran kanssa Lauhanvuorella.

Alkanut viikko pitää kiireisenä. On töitä ja kakkos töitä, lasten juttuja ja yhteen kokoukseenkin pitää ehtiä. Perjantaina sitten lähden kohti Kolia ja Vaarojen maratonin 65 kilometriä, jonka lähtö on lauantai aamulla klo.07. Juoksun jälkeen pian lähden ajamaan takaisin kotiin, sillä sunnuntaina on sitten pyöräsuunnistuksen erikoispitkien SM-kisat Kuortaneella. Lähtökohtaisesti molempiin kisoihin menen siksi, etten poiskaan osaa olla. Tavoitteena molemmissa on oma hyvä suoritus tämän hetken kunto ja tiukka yhteissetti huomioon ottaen. Tiukkoja sijoitustavoitteita ei ole ja sanotaanko näin, että ymmärrän realiteetit. Eli juoksukunto semipituiselle polku-ultralle ei ehkä ole ihan kohdillaan ja ultran jälkeen ei reidet pitkään maasto polkemiseen ihan vimpan päälle ole. Mukava kuitenkin päästä taas Kolille ja mielenkiintoista, vaikka ei niin innostavaa, on pyöräsuunnistuksessa kokea uudenlainen kisamuoto, kun tiedossa on sarjan yhteislähtö.

On ollut aivan huippu ihania syyskelejä.

Saa nähdä kuinka käy. Viikon päästä tiedetään jo paljon 😁

~Eija~

Lakeuksilta Rukalle

 Se on NUTS Karhunkierros ihan kulman takana, ylihuomenna. Valmistautuminen ja lähestyminen viime vuonna 166 kilometrin perusmatkalle oli monella tapaa erilainen, kuin tänä vuonna puolta lyhyemmälle 83 kilometrin matkalle. Joo, jännittää taaskin, mutta kierrokset ovat paljon maltillisemmat. Peruskunto on luotu viimeisten vuosien aikana, ultrakunto on kasvatettu siihen päälle ja lopullisen onnistumisen hioo viimeisten päivien ja suorituksen aikainen syöminen, unet, varusteet ja tsemppi.

kuva: KomiaFlow, 

Tässä toukokuun aikana olen käynyt kahdesti KomiaFlown polkujuoksucupissa juoksemassa reippaan 5 kilometria omaa kovaa. Oon saanut kunnon kiritystä, joten oikeasti olen saanut revittyä itsestä vauhteja irti. Ei niillä suuri vaikutus ole ultrilla, mutta keuhkoille, sydämelle ja pääkopalle tekee välillä hyvää koetella omia rajojaan. Ultralla saa onneksi mennä melko paljon rauhallisemmin.

Kevät

Voisi jälleen luetella mitä kaikkea on jäänyt tekemättä ajatellen ultraa, mutta en teekään niin. Sitä vastoin oon suunnistanut melko paljon, pyöräillyt töihin aina kun mahdollista, huhtikuun jälkeen kaikki omat lenkit ovat olleet melko kevyitä ja kaikki taitaa olla ollu alle 20 kilometriä. Poluilla olen juossut rauhalliseen vauhtiin polkujuoksuryhmien vetäjänä ja kehonhuoltoa on tullut pienissä erissä lähes päivittäin. Viime viikolla kävin jalkojen hieronnassa ja oikean jalan pohje oli melkoisen kireä. Nyt se tuntuu paljon paremmalta ja luotan että ongelmia ei sen kanssa tule.

Pian pellot vihertää.

Työmatkat pyöräillen. Yölläkin on melkoisen valoisaa.

Huomenna aamulla aikaisin lähdemme kohti Rukaa. Reissuporukka on ihan eri kuin viime vuosina, sillä nyt mukana on oma 12 vuotias tytär ja mun vanhemmat. Tytär tulee juoksemaan 13 kilometrin matkan, joka on uusi matka Karhunkierroksella. Tyttären matkan lähtö on lauantaina klo.16 ja mulla on perjantai illalla klo.22. Yöllä siis juoksen ja lauantai aamulla pitäisi päästä maaliin. Lamppua ei viime vuonna yöllä tarvittu enkä sitten ota kuin pienen varatuikun taskuun mukaan jos jotain sattuu. Vuonna 2019 juoksin Karhunkierroksella 83km. Aika tuolloin oli 10:16. Olisi hienoa pystyä parantamaan tuota aikaa, mutta reitin märkyys ja lumi saattavat hidastaa vauhtia. Vesisateenkin uhka on vielä päällä. Pois en kuitenkaan osaa olla, joten yritän juosta edes mukavan juoksun ja nauttia tunnelmasta.

Katutaidetta kotona.

Tavarat on nyt pakattu, melko viime hetkellä. On ollut melko hektistä tämä arki viimeiset päivät. Rutiininomaisesti mukaan lähtee tietyt vaatteet, useat parit hanskoja, rakkolaastareita, energiakarkkeja ja Pepsiä. Viime hetkellä tytär saa mun vanhat polkujuoksukengät omaan juoksuunsa, koska kasvavan nuoren jalka kasvaa vauhdilla. Aamulla vielä laturit, kello ja iltapalaeväät mukaan. Kohta taas mennään 😀

~Eija~

Kevät kuulumisia

 Äkäslompolon talviloman jälkeen mun hiihto innostus lopahti ihan täydellisesti enkä kotosalla käynyt enää kuin muutaman kerran suksilla. Monet tutut ovat päivittäneet upeita latukuvia, mutta mä kannoin meidän perheen monot kesäsäilöön jo pari viikkoa sitten, enkä niitä enää innostunut kaivamaan esiin. Mua on poltellut muut välineet, nimittäin kesälenkkarit. Valitettavasti pitkää lämmintä kevättä emme saaneetkaan ja takatalvi heilahti niskaan. Ihan rehellisesti sanottuna en tykkää, mutta onnekseni se ei estä juoksemista. Se vaan tarkoitti sitä, että vielä tällä viikollakin on joutunut osan lenkeistä juoksemaan nastoilla.

Lumiset polut.

Tämä alku kevät, eli maaliskuu ei ollut muutenkaan ihan parasta aikaa eikä sää ollut se suurin syy. Päälle vaan painoi paljon asioita, oli niin monta asiaa mitä piti hoitaa eikä kaikkien asioiden sujuminen ollut täysin itsestä kiinni. Oli väärinymmärryksiä, turhautumista ja ärsytystä, niin töissä kuin vapaa-ajalla. Asiat toki lutviintuu kun osaisi olla stressaamatta asioista joille ei voi mitään ja usein omat mielipiteet on parempi pitää ominaan tai jakaa ne hyvin harkitusti. No ei mitään maata mullistavaa, mutta ymmärrätte varmaan.

Komian kirkon hölkän maaliin 1km.

Yksi iso ponnistus ja osittain yöunia häiritsevä asia oli suunnistusseuramme järjestämä Komian kirkon hölkkä huhtikuun ekana viikonloppuna. Päivin kanssa ollaan pääjehuina se jo kahtena edellisenä korona vuonna vedetty onnistuneesti maaliin, mutta aina tulee uusia juttuja ja ne rutiininomaiset jututkin pitää muistaa hoitaa. Meillä toimii yhteistyö Päivin kanssa loistavasti, ilman toista ei tulisi mitään. Isona ehdottomuutena on seuran kökkäporukka, jossa on osaamista laidasta laitaan. Porukalla saatiin hieno hölkkätapahtuma ja päivän päätteeksi olin niin helpottunut. Tapahtumia on hienoa ja innostavaa järjestää, mutta on niissä vaan hommaa. Moniin erilaisiin tapahtumiin osallistuessa en sitä ennen ole ymmärtänytkään. 

Kilpailunjohtajan hommiin kuului mm lumen ja jään hakkaamista juoksureitiltä.

Tällä viikolla olin lomalla. Työrupeamasta ja hölkästä johtuen olin todella väsynyt ja maanantaina piti ottaa oikein päikkärit. Pari ensimmäistä yötä nukuin pitkään, mutta uni oli laadultaan heikkoa. Asiat pyörivät vielä mielessä. Viikon loput yöt oon nukkunut hyvin ja olokin on ollut virkeä, mutta tokikaan en ole valvonut myöhään. Nukkuminen vaan on niin ihanaa ja lomalla saa halutessaan nukkua kaikki yöt. Ja mähän pääsääntöisesti nukun. Niin jokunen asia tekee poikkeuksen, kun esimerkiksi pääsee seikkailemaan.

Salillakin on käyty.

Lomaviikolla nukkumisen lisäksi sai paljon kotihommia tehtyä. Meillä on kahden viikon päästä rippijuhlat kun on esikoisen konfirmaatio ja juhlia varten oon halunnut siivota ja järkätä kotia kuntoon. Tiedän, ettei kaappeja ja kodinhoitohuonetta kukaan vieraista sillä silmällä tarkista, mutta onhan nekin joskus mentävä läpi, joten miksipä ei nyt. On ollut ihanaa tehdä inventaariota ja päivitellä mitä kaikkea sitä tulee laitettua säilöön tai kuinka paljon pölyä kaappien päälle voi vuosien saatossa kertyä.

Kotihommiin tällä huhtikuun viikolla kuului myös lumitöitä. Joo, lunta on tullut aivan tarpeeksi. Kestää hetki ennen kuin ne sulavat. Hyötyliikunnan lisäksi on ollut aikaa tehdä kehonhuoltoa melkein joka päivä ja sopivasti myös lihaskuntotreeniä ilman että oon vetänyt kroppaa hapoille. Mun päätavoite oli saada hyvä juoksun määräviikko ja siinä onnistuin. Joka päivä kävin juoksemassa. Kahdesti olin lumisilla poluilla ja muut asfaltilla. Kahdesti juoksin kesälenkkareilla, muuten nastat jalassa. Matkat olivat kahdeksasta kilometristä 25 kilometriin. Kerran pääsin sprinttikartalla suunnistamaan. Yhteensä juoksua kertyi 135 kilometriä. Kropassa tuntuu hyvältä, pohkeet hiukan tukossa, mutta ei paha kunhan muistaa jatkaa huoltotoimia.

Lumitöitä huhtikuussa ei tavatonta, mutta niin väärin.

NUTS Karhunkierrokselle on nyt vajaa 7 viikkoa. Ajatus 83 kilometrin matkasta tuntuu ihan ok:lta, pystyn siihen. Ennen Rukan reissua on suunnistuksen SM-sprintti Jyväskylässä, jonne haluan mennä. Tämä kisa mietityttää enemmän. Viime viikon reipas vauhtinen kympin lenkki teki hyvää, mutta oon niin laiska tekemään vauhtitreenejä tai vetoja. Ensi viikolla lupaan tehdä yhden, sillä jalat, keskikroppa, keuhkot ja sydän tykkäisi siitä ja varmasti tykkään mäkin - treenin jälkeen viimeistään.

Karhunkierroksella juostaan yöllä ja syyskuussa mennään sitten vuorokauden ympäri. Niin, oon aivan innoissani Ninnin ja Hannan kutsusta mukaan Lost In Kainuun Extreme Lost-sarjaan. Lähes heti olin valmis, kunhan sain muut reissut järjestymään.

Extreme Lost-sarjassa matkaa kertyy sellaiset 225 kilometriä ja aikaa saattaa mennä 30 tuntiakin. Maastopyöräilyä on noin 50km, pyöräilyä noin 100km, juoksua/trekkingiä/suunnistusta noin 50km ja melontaa noin 25km. Kolmen hengen joukkue kulkee koko ajan yhdessä, vähintään 100 metrin etäisyydellä toisistaan. Kisan aikana ei nukuta, vaan painetaan koko ajan eteenpäin rastilta rastille, tehtäviä tehden ja selviytyen eteenpäin. Tiedän että siitä tulee tosi hauskaa, vaikka myös tosi rankkaa. Tämä haaste toi hirmuisesti motivaatiota tähän vuoteen. On taas jokin uusi kokemus edessä. Ninni ja Hanna ovat olleet kahtena edellisenä vuonna voittamassa naisten Lost-sarjan, joten heiltä löytyy vahvaa seikkailukokemusta Kainuun suunnalta. Mulla on seikkailukokemusta Ykv:n Multisporti kisasta monelta vuodelta. Nyt tullaan vaan vetämään reilusti pitempään.

Joukkue Suo, Säntti ja Pää

Ensi viikolle lupaillaan lämpenevää säätä. Antaa tulla vaan 🌞

~Eija~

Ultrajuoksujen jäljet

 UTTF oli mun päätavoite viimeisen kahden vuoden aikana. Tarkkaan en tiennyt mitä se tulisi vaatimaan tai mitä se tulisi antamaan. Tahkosin juoksukilometrejä, kauhoin vettä altaassa vesijuostessa, suunnistin, huolsin kehoa ja tein hurjasti ajatustyötä. Valitettavan vähälle jäi mäkitreenit, lihaskuntoharjoittelu, syöminen ja toisinaan myös nukkuminen. Säännöllistä ei elämä monivuorotyötä tekevällä ihmisellä ole, mutta toisaalta koin sen olevan vahvuuteni sillä en ihan heti vähistä unista hätkähdä. Harjoitusohjelmaa tai valmentajaa ei mulla ollut. En myöskään treenannut sykeohjatusti, vaan kuuntelin paljon kropan ja pääkopan tuntemuksia. Siedin jumittavia lihaksia, väsyä ja epämiellyttäviäkin kelejä. Nautin juoksusta yksin ja ystävien seurassa, rauhallisemmat kävelylenkit olivat ihania kuten myös viime talven hiihtelyt. Muut kisat antoivat mukavasti energiaa ja pakottivat nostamaan sykettä. Valmistauduin sen minkä näissä olosuhteissa pystyin ja se riitti.

NUTS Karhunkierros 166km

Tänä vuonna on reittimerkkejä seurattu kilometritolkulla.

Kisaviikolla toukokuun lopussa alkoi mun neljän viikon kesäloma, mikä järjestyi ongelmitta töistä. Jotenkin koin tarvitsevani aikaa levätä, ajatella ja keskittyä. Toki aina lähdön hetkeen asti on tekemistä, mutta ei sentään tarvinnut töissäkin hypätä tai lähteä suoraan yövuorosta kohti Rukaa. Laskeskelin tarvitsemani energiat, tarkistin varusteet ja pakkasin kahden huoltopisteen pussini. Lähdön hetkellä jännitti hirmuisesti, koska edessä oli ensimmäinen satamailiseni enkä tiennyt miten siitä selviäisin. Samaan aikaan olin hirmuisen onnellinen, että olin juuri siinä.

Gps-pallukkaani seurasi hurjan moni ja kiitän jokaista.

Viisi kuukautta Karhunkierroksen jälkeen on hassua muistella tuota perjantai päivää, yötä ja lauantai aamupäivää kun juoksin maaliin. En ikinä olisi kuvitellut voittavani tätä matkaa, en sitten ikinä. Matkalla olin välillä melkoisen väsynyt, purin hammasta kun etureisiin niin sattui, sormet olivat kohmeessa kylmästä  ja tunsin hiertymiä pitkin kroppaa. Sain hurjasti tsemppiä perheeltä, ystäviltä, työkavereilta ja somessa. Ennakkojuttu alueemme lehdessä oli hiukan luonut paineita - ei niinkään menestymisen osalta vaan siihen että en keskeyttäisi. Oikeasti en missään vaiheessa keskeytystä vakavasti edes miettinyt vaan askelsin eteenpäin. Vatsa otti hyvin energiaa vastaan ja pysyin virkeänä koko yön.

Juoksun jälkeen oli aika tarkistaa mitä kroppa tästä kaikesta tuumasi. Molempien jalkojen etuvarpaissa oli kunnon vesirakot ja toisen jalan isovarpaassa ulkosyrjällä oli rakon alkua. Jalkaterät olivat turvoksissa ja jalkapohjat arat. Selän iho oli hinkkautunut jälleen rikki, kuten tapahtui viime vuoden Kolillakin. Olin ajatellut, että paksumpi kaksin kertainen paita estäisi hiertymisen, mutta ei estänyt. Unta ja ruokahalua riitti, joten onneksi olin kesälomalla. Viikon sisällä lihaskivut helpottivat. Sykkeet huiteli normaalia korkeammalla. Hiertymät alkoivat paranemaan ja helleaallosta huolimatta eivät tulehtuneet. Liikkeelle lähdin oikeastaan heti.

NUTS Hetta-Pallas-Ylläs 160km

Kuva: Iines Rintaniemi

Karhunkierroksen jälkeen oli todella vähän aikaa, vain muutama viikko heinäkuiselle Hetta-Pallas-Ylläkselle. Sen kummemmin mitään kehittävää treeniä ei tuossa ajassa ehdi kun piti palautua edelliseltä ultralta. Se oli enemmän sellaista ylläpitävää liikkumista ja hermotuksen palautumista. Kesälomakin loppui, joten vaati taas järjestelyitä, että sain pitemmästi vapaita ja pääsimme koko perhe reissuun.

Kunnon helteet heitti koko Suomeen. Tykkään lämpöisestä, mutta helteitä en oikein meinaa kestää. Tiedossa oli siis iso haaste ja yritin ennakoida juomalla runsaasti. Juoksuliiviin pakkasin normaalia enemmän juotavaa ja edellisillä ultrilla hyväksi koettuja syötäviä. Tämä retki oli kuitenkin aivan muuta kuin mihin osasin varautua. En osannut juoda lähellekään tarpeeksi paljon ja ongelmat alkoivat hurjan aikaisessa vaiheessa, jo ennen 65 kilometrin Pallaksen huoltoa. Yöttömästä yöstä tuli taistelua kompastellessani kivikoissa, hätystellessäni kärpäsiä ja yrittäessäni saada energiaa alas. Kaipasin suolaista syötävää. Saavutettuani toisen huollon 112 kilometrin kohdalla mietin vakavissani voinko jatkaa matkaa. Olo oli todella kamala. Siitä vielä noustiin, vaikka ei matkanteko merkittävästi helpommaksi muuttunut. Aamun valjetessa ja auringon porottaessa Ylläksen rinteille mietin selviänkö sieltä koskaan maaliin. Selvisin, mutta kyllä piti puhallella varjossa ja kauan.

Kovia kokenut selkäni hiertymän rupivaiheessa.

Neste- ja energiavajauksen lisäksi selän iho oli jälleen hinkkautunut rikki, vaikka olin sen yrittänyt suojata erityisellä kipsin alle käytettävällä tarrapehmikkeellä. Helteisestä kelistä johtuen hikoilin valtavasti ja tarra pääsi lähes kokonaan irti eikä enää suojannut toivotulla tavalla vaan liikkui juoksuliikkeen mukana. Kaatumisesta johtuen vasemman jalan polven alla oli pieni haava ja oikean jalan nilkan olin onnistunut nyrjäyttämään. Etuvarpaiden kynnet olivat jo Rukan jälkeen irronneet ja nyt olisi vuorossa pikkuvarpaiden kynnet. Pari viikkoa jalkaterät olivat turvonneet ja jälleen jalkapohjat arat. Ruoka maistui ja palautuminen lähti mukavasti käyntiin.

Turvonneet jalkaterät muutama päivä helteisen ultran jälkeen.

Vaarojen maraton 130km

Kinesioteippiä selkään.

Kahden kovinkin erilaisen ultran jälkeen olin jo ottanut jotakin opikseni lokakuun Vaarojen maratonille. Tärkeimmiksi asioiksi nousi energian imeytyminen ja selän suojaaminen. Pitemmillä lenkeilläni, sellaisilla jotka kestivät yli puoltoista tuntia, otin energiaa mukaan ja pyrin niitä nauttimaan niin ettei kotiin päästyä olisi nälkä. Oli yllättävän vaikeaa syödä lenkeillä, koska pystyn kuitenkin normaalisti syömälläni ruualla helposti juoksemaan kaksikin tuntia ilman väsähtämistä. Toki paikkaan ennen ja jälkeen lenkin energiavajetta nopeilla hiilareilla.

Selän, kainalot ja pari muuta paikkaa päädyin suojaamaan kinesioteipillä ja tämä toimi. Ihan pieni viivamainen ihorikko tuli alaselkään sauvojen vyöstä, jota olen käyttänyt vielä tosi vähän. Jalat osasin teipata just oikeista paikoista ja extra rasvasin jalkojani juoksua edeltävän viikon eikä jalkoihin tullut hiertymän hiertymää. Kolin juurakoihin ja kivikkoihin potkiessani varpaitani luulin varpaiden olevan ihan rikki, mutta yllätys oli suuri ehjistä varpaista. Jälleen jalkaterät turposivat, jalanpohjat olivat arat kävellessä ja ensimmäisen illan sääriä särki. Kylmä ikkunanlasi tuntui niin ihanalta Kolin jalkahoidon saaneille jaloille.

Maalissa, UTTF finisherinä! Kuva; Alisa Kinnunen.

Kolilla vatsan kanssa ei tullut isoja ongelmia, mutta olihan se taas erityisesti loppua kohden vaikeaa saada energiaa uppoamaan. Kuitenkin aina kun jotain sai alas, huomasi sen hetken päästä kohoavassa mielialassa. Sitä matkan aikana ajatusten väsyessä tekee isojakin päätöksiä ja kokee olevansa niin varma, että tämä oli tässä. Rukalla hetkittäin ajattelin, että olkoon koko liivi ja enää en tänne juoksukengät jalassa kyllä tule. Ei siinä mene kuin vuorokausi ja pohtii, olisiko paremmalla valmistautumisella saanut tuntia paremman ajan ja olipa hienoa. Ja kyllähän mä tiesin, että loppuun asti mennään jos vaan terveenä pysytään.

Jalkapohjille kylmähoitoa juoksun jälkeen Kolilla.

Kolilta on nyt kolmisen viikkoa ja vointi on hyvä. Liikkunut oon fiiliksen mukaan ja se on ollut mukavaa ja kevyttä. Alkuun oli kova väsy, enkä saanut univelkaa nukuttua pois työ- ja muiden kiireiden vuoksi. Olo on hirmu helpottunut tavoitteen saavuttamisesta ja siitä että kilpailu-"urallani" ei vieläkään ole ainuttakaan keskeyttämistä. On siis tarkkaan mietittävä mihin kisoihin osallistuu, ettei tuo putki katkea 😉

Haikeutta myös on. Itselle iso asia vei paljon aikaa ja ajatuksia. Nyt on hetki että pitää miettiä mitä seuraavaksi ja toisaalta tarvitseeko aina tavoitella suurempaa ja rankempaa. Matkat lyhenee ensi vuodelle, vaikka hiukan se vihlaisee, sillä tässä on vuosien aikana koko ajan menty pitemmälle ja pitemmälle. Oma raja ei vielä tullut vastaan, mutta en haluaisi siihen keskeyttämiseen asti mennäkään. Oon ollut onnekas, että oon välttänyt vakavat vammat ja tapaturmat, vaikka kuperkeikkoja on tullut tehtyä ja kipuja on ollut satunnaisesti siellä täällä. Ehkä seuraavaksi haetaan lisää vauhtia tai nautiskellaan enemmän maisemista, kasvatetaan voimaa tai  haastetaan kehonhallintaa. Aika näyttää, vaihtoehtoja kuitenkin on.

~Eija~

Märkä kisa tulossa

 Viikko on mennyt nauttiessa hyvinkin lämpöisestä kelistä. Ohjelmassa on ollut edelleen kevyttä liikkumista, puutarhatöitä, hyttysten hätistelyä ja virkistäviä pulahduksia luonnon vesissä. Oon pitkästä aikaa ehtinyt paremmin lukea kirjoja ja nauttia hetkittäin jouten olostakin.

Kisafiilistä oon yrittänyt nostaa, sillä huomenna lauantaina on Ykv Multi-sport. Samalla joukkueella mennään kuin viime vuonna; Sanna, Hanna ja mä. Porukkamme nimi on kuitenkin tänä vuonna Suorakolmio. Yhteisiä treenejä ei pahemmin ehditty tänä vuonna tehdä, johtuen Multi-sportin aikaisemmasta ajankohdasta. Menneinä vuosina kisa on käyty vasta heinäkuussa, mutta tänä vuonna nyt jo kesäkuussa. Onneksi tänä vuonna kesäkuun alku on ollut lämmin, joten kelien puolesta tuntuu kuin olisi heinäkuu ja vesistötehtävää ajatellen vedet saattavat olla hiukan jo lämmenneet.

Tavaraa kasaan.

Tavarat ovat kasassa. Triossa tarvitsemme pyörät, rullaluistimet, ensiapu tarvikkeita, kypärät, emit ja energiaa. Lisäksi karttateline pyörään, juotavaa, pyörän renkaan paikkaus/vaihtotarvikkeet, lenkkarit juoksuosuudelle ja mitä nyt muuta haluaa mukana kantaa. Huoltopilttuuseen vaihtovaatetta, pumppu ja lisää syötävää. En nyt keksi mitä muuta voisi tarvita. Alle hyvät yöunet, sitten kunnon aamupala ja ennen starttia vielä vessakäynti ja pikalounas.

Tänään ei ole vielä tietoakaan sateesta tai kylmästä

Tänään oli taas hurjan kaunis ja lämmin kesäpäivä. Mutta huomenna tietysti sataa vettä... Vettä on ennustettu tulevan ihan koko päivän. Lämpötila laskee tästä päivästä yli kymmenen astetta. No siksipä valitsin kisavaatteiksi itselleni pitkähihaista paitaa ja housua ja jopa hanskat. En toki olisi hellekisaa halunnut, mutta tuo sade tuntuu vähän kurjalta. Aika usein Multi-sportissa on ollut ennemmin viileä kuin lämmin keli. 

Sateista lauantaita luvataan.

No tällä mennään. Kaikille keli on sama. Varmasti tulee taas kivaa, kunhan päästään vauhtiin.

~Eija~

Jahkumista

Se on 9 päivää NUTS Karhunkierroksen starttiin. Ihan mahanpohjasta vihlaisee, kun sitä pysähtyy ajattelemaan. Yhtäkkiä, tai nyt jo kuukauden on ollut olo, että tuleeko siitä mitään. Viime postauksessa jo kerroinkin, että viime viikkojen treenit eivät ole toteutuneet suunnitellusti. Erinäisistä syistä johtuen on ollut aikapula ja erityisesti pitkät lenkit on jäänyt väliin. Yksi pelastus on ollut kahden lenkin päivät, joilla oon saanut kilometrejä kasaan ja rasitusta pidettyä yllä. On monta asiaa missä voi mennä pieleen ja edelleen emmin joidenkin vaihtoehtojen ja kauhukuvien ympärillä.

Maaliskuun lopussa perus kävelylenkillä mun sauvoista meni yhtäkkiä yksi nivel kohta rikki. Sauvat siis ovat teleskooppisauvat, eli ne saa kasattua näppärämpään kokoon kun ei niitä käytä. Yksi osa katosi sauvasta ja muissa nivelkohdissa en löytänyt mitään murtumaa tms, joten en tiedä mitä rikkoutuneessa kohdassa todella tapahtui. Tällä viikolla vihdoin sain korjatun sauvan takaisin, mutta pieni epäilys on, kestääkö se. 

Kolilla viime syksynä Vaarojen maratonilla sauvat kulki mun mukana koko 130 kilometriä, mutta käytin niitä vain viimeisessä 2,5 kilometrin ylämäessä. Ovat hyvät ja mukaan nämä lähtee Rukallekin, vaikka todennäköisesti käyttö jää jälleen vähäiseksi. Todennäköisesti kuitenkin harmittelisin jos matkasta pois jättäisin. Lopun nousuissa sauvat voivat olla niin sanotusti mun viimeinen oljenkorsi että pääsen eteenpäin.

Rikkoutunut sauva.

Varusteiden testaus pitkälle matkalle pitää aloittaa ajoissa, vaikka sitten onkin vaarana niiden rikkoutuminen. Mun kengät eivät ole varsinaisesti rikkoutuneet, mutta ovat jo kovin iäkkäät ja kuluneet. Oon pohtinut lähdenkö rasittuneilla Inoveillani matkaan vai valitsenko sittenkin "uudet" La Sportivan paksumpi pohjaiset menopelit. Uudet sana oli lainausmerkeissä siksi, että nämä kengät ovat odottaneet kaapissani puoltoista vuotta 😁 Voitin kengät vuonna 2019 Vaarojen maratonilla. En osaa selittää, mutta kiinnyn asioihin ja esimerkiksi lenkkareihin ja vanhoista luopuminen on aina oma kasvutarinansa. Inovin kengätkin oon muuten voittanut juoksemalla ja niiden kanssa onkin viime vuosina kuljettu hienoja reissuja.

La Sportivan kengillä oon juossut maastossa ja poluilla lumien sulettua. Alkuun kipeytyi molempien jalkojen jalkaholvit ja jalan napakka istuvuus kengissä painoi kantapäihin. Nyt kengät tuntuvat jo paremmilta, mutta silti pohdin onko niistä vielä kaveriksi yli vuorokauden retkelle. Mahdollisesti molemmat lähtee mukaan ja teen päätöksen viimeisten lenkkien mukaan ja toiset pakkaan huoltokassiin.

Kuluneet Inovit ja uuden karheat la Sportivat.

Uudempien kenkien puolesta puhuisi jo reitillä todennäköisesti paikoittain oleva lumi. Inovien pohjat on paikoin melko kuluneet ja täten liukkaat. La Sportivan kenkien pohjat ottavat paremmin pitoa lumessa, sohjossa, kalliolla ja liukkailla juurakoilla. Tuleeko vettä (tai lunta!!), onko kylmä vai kuuma, sen näkee sitten. Karhunkierroksella kunnon tulvat ainakin nyt on, että kahlaamaan aivan varmasti pääsee.

Treenit on nyt tehty ja viimeinen viikko pidetään vain hyvää virettä..tai siis haetaan hyvää fiilistä. Pitää syödä ja juoda, että matkaan pääsee lähtemään energiavarastot täynnä. Vaikka syöminen onkin kivaa, on tämä energiavarastojen täydentäminen mun mielestä hankalaa. Ruuan valmistamiseen menee aikaa ja tuntuu ettei sitä oikein ole. Eilenkin juoksuryhmän ohjauksen ja kahvakuulatunnin välissä hotkaisin noin 5 minuutissa perunat jauhelihakastikkeella ja piimällä alas. Kohta oli taas nälkä, mutta leikkasin vielä nurmikkoa ennen kuin suihkun jälkeen istahdin sohvalle syömään mysliä jogurtilla ja teekupposella. Lisäksi iltaherkkuna voicroisantti ja nukkumaan. Aamulla olikin taas hirmu nälkä.

Syömisessä ongelmana ajankäytön lisäksi on se ettei tee mieli syödä. Kun mua jännittää, reagoin vatsallani. Vaikka on nälkä, vatsa ei vedä. Lievä etova olo velloo koko ajan. Monesti kisa-aamuina uppoaa todella vähän ruokaa ja vatsa saattaa kurnia lähtöviivalla, mutta silti saan aivan hyvän suorituksen. Ultralle ei voi lähteä samassa tilanteessa, vaan on pakko syödä. Mun kohdalla varmaan pakko kirjata paperille ylös mitä ja miten paljon pitää saada syötyä ennen lähtöä ja sitten vaan syö. Lista retkellä noudattelee edellis ultrien kaavaa ja sitä noudatetaan niin kauan kuin pystyy.

Vielä pitää hiukan korjailla juoksuliiviä, valita vaatetus, varata aika hierontaan (oikeaa jalkaa kiristää) ja kahden työvuoron jälkeen tuulettaa loman aloitusta. Heti loman kärkeen lähden Espooseen pyöräsuunnistuksen SM-kisoihin. Ohjelmassa on sprintti ja pitkämatka. Treeniä pyörän ja kartan kanssa on tälle vuodelle kovin vähän alla, mutta osallistumisen ilosta menossa mukana. Kaveriksi sain Ninnin - aivan mahtavaa 😃

Oltiin maanantaina Kurikassa pyöräsuunnistuksen maajoukkueen edellis viikonlopun sprinttiharjoitus kiertämässä. Tulipa tehtyä kunnon "eksyminenkin" ja olin jo palaamassa takaisin autolle, jos vaan olisin tiennyt mihin suuntaan mennä. Jotenkin kuitenkin löysin itseni kartalle ja kiersin reitin loppuun. Hyvä että pummi tuli harjoituksessa, josko kisoissa sitten pysyisin paremmin kartalla.

Pysu-treeniä sateen kastelemassa metsässä.

Olkoot tämä viimeinen epävarmuuden tunteissa pyöritelty postaus ja ensi viikolla nostan vihdoin pääni pystyyn ja keskityn niihin asioihin jotka on mallillaan.

~Eija~

Toukokuun alun fiiliksiä

Joka ikinen vuosi huokaisen ihastuksesta, kun toukokuu koittaa. Elämme mun ehdotonta lemppari kuukautta! Vaikka alku kuu on ollut turhankin kylmä, ei se ole mun ilon määrää vähentänyt. Ihanaa on, että valon määrä on lisääntynyt valtavasti (huolimatta harmaista päivistä), lämpeneviä kelejä kohti mennään (ensi viikolle on luvattu yli 20 astetta!) ja luonto sekä ihmiset heräävät eloon kotikoloistaan. Nyt saisi aika hidastaa tahtiaan, että ehtisi nauttia jokaisesta hetkestä ja minuutista. 

Ens viikolla on luvassa t-paita kelejä!

Tällä viikolla alkoi yhden työyhteisön tyky-juoksuryhmien ohjaukset ja Sporttiporukan tiistaitreenit siirtyivät ulos. Tarjettiin todella hyvin ja onhan se niin ihanaa treenata ulkona taas monen kuukauden sisätilojen kuminauhajumppailun jälkeen. Meillä siis oli Sporttiporukan treeneissä koko tämä alkuvuosi kuminauhajumppaa. Kuminauhat on helppo pestä ja mähän niitä kotona pesin pakkaskäsittelyn jälkeen ja seuraavalla viikolla osallistujat pystyivät turvallisin mielin taas jumpata korona-vapailla kuminauhoilla. Kuminauha on loistava treeniväline, mutta kylläpä oli kiva taas tarttua kahvakuulaan. Kahvakuulalla jatketaan loppu kevät, näillä näkymin toukokuun loppuun asti ja sitten olisi kesätauko.

Tyttärien kanssa suunnistuskisoissa.

Suunnistuksen kisakausi ja omatoimirastit ovat alkaneet ja en voi olla hehkuttamatta miten mukavaa se taas onkin. Meillä Etelä-Pohjanmaalla on järjestettyjä omatoimirasteja mukavan paljon ja nyt on tullut käytyä jo neljän eri seuran rasteilla. Homma on tehty melko helpoksi karttojen tilaamisen ja maksamisen puolesta. Tänään taas tulostin uudet kartat ja illalla on tarkoitus nuorimman tyttären kanssa lähteä yhdessä harjoittelemaan. Paikoin metsässä on vielä lunta ja ojat ovat melko täynnä vettä. Lehdettömät puut ja pensaat takaavat vielä hyvän näkyvyyden ympärille.

Vuosi sitten muistan tuskailleeni, että kartanluku jotenkin tökki eikä suunnistus lähtenyt sujumaan. Tänä keväänä oon kokenut toisin, sillä vihdoinkin oon malttanut keskittyä kartan ja maaston lukuun ja merkittäviltä virheiltä on vältytty. Viime viikonloppuna oli Lapuan Virkiän järjestämät kevätkansalliset, keski- ja pitkämatka ja aivan itsenikin yllätin kun pysyin niin hyvin kartalla. Vauhti tuntui hitaalta, mutta se olikin sivuseikka, kun kuitenkin tuloksissa nimi löytyi 1. ja 2. sijalta ja kotiin tuomisina oli kokonaiskilpailun voitto. Oli aika kiva kauden avaus, vaikka eipä parane pröyhistellä kun suunnistuksesta on kyse.

Omatoimirasteilla, tässä Kurikassa rinnerastilla.

Toukokuun tuomasta ilosta huolimatta on ollut myös väsymystä. Merkittävä asia on taas ollut yövuorot, joita on taas useampi edessä. Saan siis oikein hyvin nukutuksi yövuoroja ennen ja jälkeen, mutta ongelma on taas siinä, että en ehdi nukkua. Parasta yövuoron jälkeen on nukkua niin pitkään kuin nukuttaa, mutta mun usein pitää erinäisistä syistä johtuen nousta ylös jo aikaisin iltapäivällä. Mulle ei riitä viiden tunnin unet ja jos näitä tulee useampi peräkanaa, oon ihan takussa ja olo on hirveä. Viime viikolla ehdin tehdä vain yhden normi juoksulenkin, vaikka toki viikonloppuna oli reippaammat rustistukset kun oli suunnistukisat. Tällä viikolla oon käynyt kahdesti juoksemassa ja kerran suunnistamassa. Yhtä lenkkiä lukuunottamatta jalat ovat tuntuneet kovin raskailta ja tyhjiltä. Viikon voimatreenikin on vielä tekemättä, kun tuntuu ettei vaan pysty puristamaan.

Toki raskas olo tuntuu vain juostessa, kellosta katsottuna vauhti ja sykkeet ovat kuitenkin ihan ok tasolla. Joten tämä saattaa olla vain psyykkistä, sillä tekemättömät lenkit vaivaa ja lähestyvä Karhunkierroksen ultramatka pelottaa. Kolmen viikon päästä tähän aikaa pitäisi mun olla 166 kilsan matkallani, hyvissä voimin hymy huulilla. On useampi asia mikä mietityttää ja on tullut hetkittäin tunne, että pystynkö sittenkään siihen. Viime hetken paniikki nostaa päätään. Eilen tuli sähköpostia, että toistaiseksi näyttää siltä että tapahtuma päästään juoksemaan, mikä on hieno asia. Nyt vaan pitää oma pää taas koota, sillä kaikki muu homma on tehty, jotenkuten.

Ilmajoen kunta muiti maljakolla viime vuoden SM-hopeasta.

~Eija~

Fiinit herkistelyt seikkailuun

Se on taas YKV Multi-Sport seikkailukilpailun aika. Huomenna lauantaina klo.12 lähdetään liikkeelle Ylistaron urheilukentältä ja meitä on ennätys osallistujamäärä, 55 joukkuetta! Mulle tämä on kuudes kerta mukana. Aivan mahtavaa olla mukana, vaikka taivaalla on kyllä ollut tummia pilviä sekä kuvainnollisesti että edelleen sääennustuksellisesti. On luvattu sadetta koko kisan ajaksi.

Ilmoittauduttu on viime vuoden Fiini Fröökynä joukkueella, Ninni, Sanna ja mä. Meidän viimeistely treeni oli keskiviikkona Seinäjoella.

Sannan kanssa metsässä.

Koska seikkailukilpailussa voi tulla vastaan mitä vain, pelkällä lihasvoimalla ja energiageeleillä ei pärjää, kehittelin naisille lämmittelyksi pulmatehtäviä ratkottavaksi. Ja ai että oon niin ylpeä miten nopeasti ratkaisivat tehtävät. Mulla ei ole siis mitään hätää. 

Olimme suunnitelleet seuraavaksi maastopyörälenkin ja lähdin sinne kaksin Sannan kanssa ja Ninni jätti sykettä nostavat tekemiset kesäflunssan vuoksi väliin. Suuri toive kuitenkin oli että Ninni pääsisi meidän matkaan kisapäivänä. Tänään, kisapäivän aattona, oli pakko ajatella järkevästi ja Ninni nyt jättää kisan tänä vuonna väliin, koska flunssa ei ole antanut tarpeeksi periksi. Harmittaa kaikkia osapuolia, mutta onneksi saimme hyvän varanaisen, nimittäin Ninnin sisko, Hanna, lähtee paikkaamaan. Ninni lähtee huoltajaksi, jos vaan on sellaisessa kunnossa aamulla.

Noin neljän metrin päästä kohti taulua.

No me kierrettiin Sannan kanssa reipas tunnin lenkki hyvinkin teknisillä poluilla. Pyöräilyn päälle juostiin parinkymmenen minuuten polkulenkki ja sitten heitettiin tikkaa 😄 Sanna voitti mut kirjaimellisesti heittämällä. Eli jos jokin heittolaji tulee, on tämäkin homma hoidossa. Rullaluistimetkin olisi ollut autossa mukana, mutta ei nyt lähdetty pyörittämään rullia. Se on ehkä meidän vaativin laji, mutta mennään se sitten vaan kovalla sisulla.

Tarja, mä ja Elisa rastien jaossa.
Kuva Jouni Pikkumäki

Eilen illalla oli suunnistuksen Etelä-Pohjanmaan aluemestaruus partiokisat, Ilmajoen Santavuorella. Ihan parhaimpia joukkue kisoja mitä voi seikkailukilpailujen lisäksi olla. Elisa ja mä saatiin mukaan Tarja, joka oli ekaa kertaa suunnistuskisassa. K-pisteellä jaettiin kaikki kartalla olevat rastit. Tarkoitus on yrittää jakaa rastit niin hyvin partion jäsenten kesken, että oltaisiin suht yhtäaikaa kokoontumisrastilla. Jako oli mun mielestä hyvä. Mä lähdin loikkimaan pitkän koukun, Tarjalle läheltä ja Elisalle vaativat rinnerastit. Oma suunnistus sujui hyvin, aivan yllätyin miten pienipiirteisellä rinteellä olevan rastin löysin heti. Olin kokoontumisrastilla ensimmäisenä ja Elisa tuli kaksi minuuttia perään. Tarjaa odottelimme pitkään. Mutta niin ihanaa oli nähdä vihdoin Tarjan juoksevan meitä kohti hymyssä suin. Kaikki rastit oli löytänyt, vaikka haastetta oli ollut. Hyväksytyllä suorituksella aluemestaruus hopeaa. Hienoa 😊

Fiini Fröökynän Hanna oli myös herkistelemässä Multisportkisaa varten, vaikka ei hänen Multisport kisaan osallistumistaan vielä silloin tiedetty. Hanna voitti pääsarjassa pronssia. Hienoa!

Takana on 14 tunnin työvuoro. Nyt kamoja kasaan, ketjujen rasvailua, ruokaa ja venyttelyjä. Huomenna mennään, satoi tai paistoi.

~Eija~

Aamuvuoroja ja pyörärasteja

Tänään on torstai, myöhäinen ilta jo. Takana on neljä aikaista heräämistä töihin ja tänään mun työpäivä oli vielä 14 tuntinen. Usealle monivuorotyötä tekevälle monta aamuvuoroa putkeen on aivan hirveää, myös mulle! Oon ollut kuoleman väsynyt ja eilen ja toissapäivänä otinkin puolen tunnin välikuolemat työvuorojen jälkeen kotona ennen kuin kiiruhdin hyödyntämään vapaa iltaa harrastamalla. Mulla ei yleensä ole nukkumisongelmia ja nytkin maanantaita vastaista yötä lukuunottamatta oon nukkunut hyvin. Alle kuusi tuntia unta on kuitenkin liian vähän. Illalla pitäisi päästä ajoissa nukkumaan, mutta tällä viikolla se nyt ei ainakaan ole onnistunut iltavirkkujen lasten vuoksi. Mutta mun tarkoitus ei ollut kirjoittaa teille tämän hetken väsymyksestäni, sillä se on todennäköisesti jo huomenna pitempään nukutun yön jälkeen hoidettu. Tarkoitus on kertoa useista naarmuistani ja mustelmistani, pelosta ja jännityksestä, sillä tämä viikko on kulunut treenatessa pyörän satulassa.

Kurikan harjoitusten jälkeen olin naarmuilla.

Helmikuussa ostin itselleni uuden pyörän. Sellaisen jolla pyöräsuunnistuskisoissa ei anneta tasoitusta, vaan polkija itse ratkaisee pelin. Oon maaliskuun lopulta asti ahkerasti treenannut uudella Augmentin pyörälläni ja huhtikuussa lukkopolkimien kanssa. Ilokseni olen huomannut, että rohkeus on kasvanut ja oppi ei ole ihan joka kerta ojaan kaatanut, mutta kyllä maanantaina Rasti-Kurikan pyöräsuunnistus harkoissa lankesi epätoivo harteille. Tottakai lähdin kiertämään pisintä A-rataa, että saan harjoitusta mahdollisimman paljon. Reitti oli linnuntietä 13km ja lyhintä ajettavaa reittiä 16,9km. Pyöräsuunnistuksessa kuitenkaan se lyhin ei aina ole nopein. Tässä on mulla vielä paljon opittavaa. Lopulta mulle kertyi matkaa vähän yli 20km. Kaaduin useasti sillä seurauksella, että tihkuttavia pintahaavoja oli niin jaloissa kuin käsissä. Kaksi kunnon mustelmaa tuli ja itsevarmuus ei kohentunut. Suunnistus ei sujunut eikä pyörän käsittely sujunut. Toki rata ei kokeneempien kertoman mukaan mikään helppo ollut ja polutkin olivat paikka paikoin todella teknisiä. Pyörän taluttamiseksi meni useasti.

Mun pölyinen Augment.

Olihan siinä vähän mieli maassa, joten jotain oli tehtävä. Naapurikunnassa Jalasjärvellä oli tarjolla omatoimirasteilla myös pyöräsuunnistusrata ja koska keskiviikkona ei meillä satanutkaan, lähdin sitten pyöräsuunnistamaan.

Nyt oli matkana 11,4km. En ole nyt ihan varma oliko tuo linnuntietä vai lyhintä reittiä, mutta mulle kertyi matkaa reilu 18km. Kartan vaihtoja oli kaksi kertaa ja suunnistaminen kävi kartta kartalta helpommaksi, koska polut ja osa rasteistakin tuli jo tutuiksi. Nyt homma oli kuitenkin mukavaa, en kaatunut kertaakaan ja hoksasin tehdä jotain oivallisia reitinvalintojakin, vaikka toki joukossa oli niitä huonojakin. Jäi parempi fiilis ja valtava hiki!

Jalasjärvellä oli leppoisampaa.

Ja tosiaan, se on edelleen koko ajan myöhenevä torstai ilta, enkä mä ole koko viikolla käynyt kertaakaan juoksemassa. Nyt on keskitytty selviämään aamuvuoroista ja lähestyvistä juhannuksen pyöräsuunnistuskisoista. Lauantaina nimittäin on SM pyöräsuunnistuksen sprinttimatka ja sunnuntaina pitkämatka Tampereella. Kuulemma maasto on samanlaista kuin oli Kurikassa, joten lähtökohtaisesti mulle ei siellä hyvä heilu. Taluttamiseksi tulee menemään ja suunnistamisen ohella mun vaan on niin keskityttävä myös niihin kenkien irrottamiseen polkimista. Mutta ei se mitään. Tavoite on olla telomatta itseään pahemmin, pitää pyörä ehjänä ja oppia taas lisää tästä mielenkiintoisesta lajista.

Viisaasti vesillä juhannuksena ja aina!

Huomenna juhannusaattona kuitenkin vielä otetaan rauhallisesti kotosalla. Ystäviä tulee meille, syödään hyvin, uidaan ja pelaillaan. Huomenna ei pyöräillä.

Hyvää Juhannusta kaikille!

~Eija~