Piuhojen päässä

 Odotettu käynti Tampereen urheilulääkäriasemalla juoksun kynnystestiin jännitti etukäteen. Jouduin flunssan vuoksi kerran siirtämään omaa testiaikaani, mutta pääsin paria viikkoa aikaisemmin ennen omaa testiäni seuraamaan kun Ninni teki saman testin. Joten tiesin sentään mitä on suorassa maksimitestissä mahdollisesti luvassa - lähes oksennus.

Sprimoetria.

Ennen juoksumatolle astumista halutessaan sai Inbody kehonkoostumusmittauksen ja spirometria tutkimuksen, joka kertoo keuhkojen tilavuudesta ja ilman virtauksesta keuhkoputkissa. Halusin ehdottomasti nämä katsoa, kun mahdollisuus oli. Kehonkoostumusmittaus oli odotetunlainen ja spirometriakin hyvä. Vajaa pari viikkoa vaivannut yskiminen ei siis vaikuttanut tuloksiin.

Otettiin sekä lepo- että rasitus EKG.

Lisäksi mitattiin verenpaine ja otettiin lepo EKG. Verenpaine oli normaalia korkeampi. Mahdollisesti jännittäminen vaikutti. 

Sitten päästiin juoksumatolle, joka oli asetettu 0,6% kulmaan. EKG piuhat jäi paikoilleen ja naamalle sai maskin. Varoiksi vielä valjaisiin kiinni, että ei lennä peräseinään jos kovassa vauhdissa sekoaa jalkoihinsa ja kaatuu. Etukäteen oli haastateltu harrastuksista, normaalista harjoittelusta, juoksuvauhdeista ja tavoitteista. Näiden perusteella asetettiin henkilökohtaiset aloitusvauhdit. Tavoite on että testissä juostaan 20-30 minuuttia. Mulla oli mukana Kuortaneen Urheiluopistolla tehtyjen laktaatti juoksutestien tulokset, joista viimeisin oli vuonna 2016. Nämä oli hyvänä pohjana arvioimaan mihin tähdätään. Toki testi oli melko erilainen, vaikka tavoite oli sama, eli selvittää sykerajat harjoitteluun.

Ja sitten juostiin.

Suorassa maksimitestissä mitataan hengityskaasut ja laktaatit. 3 minuuttia on aina yksi vauhti ja sitä nostetaan aina 1km/tunti. Mulla aloitettiin 8 km/tunnissa vauhdilla ja sain heti alkaa juoksemaan. Rauhalliselta se vielä tuntui, kuten 9 km/tunnissakin, mutta 10 km/tunnissa vauhdissa jo aloin lämmetä ja sormen päästä otettava verinäyte laktaattia varten alkoi tulla paremmin. Mulla on niin usein sormet tosi kylmät. Kuulin 3 minuutin välein sykkeeni ja laktaattiarvon. Ikkunan reunalla oli sekuntikello, josta näin ajan kuluvan ja tällä olikin iso merkitys kun vauhdit nousivat korkeiksi.

Viimeisen 3 minuuttia juoksin 16km/tunnissa, eli 3:45min/km vauhtia. Jaksoin sen juuri ja juuri loppuun, mutta testi loppui siihen. Juoksin 27 minuuttia. Pääkoppa olisi halunnut vielä aloittaa seuraavan 3 minuuttisen, mutta hengitys oli jo maksimissa ja jaloissa tuntui voimakas väsy. En olisi enää missään nimessä jaksanut kokonaista 3 minuuttia, en ehkä edes yhtä minuuttia. Testintekijä totesi, että kyllä mä omaan maksimiini pääsin ja eteenpäin räpiköiminen ei olisi ollut merkittävä.

Juoksun jälkeen oli vielä 10 minuuttia palauttelua kävellen ja laktaattien mittaus loppuun asti. Ja heti sai ensiarvion tuloksista ja muutaman päivän päästä sähköpostiin tuli tarkemmat.

Tavoitteeni testistä täyttyivät. Sain just tämän hetken hyvinkin omanapaisen tietopläjäyksen ja vahvistuksen missä mennään. Tiesin jo etukäteen, että tykkään, niin kuin varmaan suurin osa meistä, juosta mukavuusalueellani, joka on pk2 alarajoilla. Tämähän on ihan jees, mutta osa pitkistä lenkeistä pitäisi mennä vieläkin matalammilla sykkeillä. Testin alkuun hengitystiheys oli hiukan korkealla, kuten laktaatitkin. Usein lenkin alussa huomaankin, että hengästyn heti, mutta tämä rauhoittuu kun lenkki etenee vaikka vauhti pysyisi vakiona tai jopa nopeutuisi. Sykerajat on todella lähellä kahdeksan vuoden takaisia, mutta vauhdit ovat paremmat. Tunne oli, että oon paremmassa kunnossa kuin edellisessä testissä ja tämä tunne piti paikkansa. Maksimisyke on alle 170, näin se vaan on. 

Sykerajat oon nyt ottanut käyttöön juoksuohjelman mukaisiin treeneihin. Hiukan enemmän se on nyt kellon vilkuilua, kun aikaisemmin oon mennyt enemmänkin tuntemusten mukaan. Ensimmäisissä vk vedoissa on ollut haastetta nostaa sykettä, mutta harjoitukset jatkuvat ja ehkä aikanaan saan itsestäni tarpeeksi irti.

Juoksuohjelmasta ja suunnitelmista tuun kertomaan pian lisää.

~Eija~

Maraton Ilkanpolulla

 SM-erikoispitkien jälkeen olin flunssassa, oireina kurkkukipua, yskää ja liman nousua. Muutama huono yö tuli nukuttua yskimisen vuoksi. Oli pakko perua seuraavalle viikolle varattu maksimaalinen juoksun kynnystesti Tampereella, sillä keuhkot eivät olleet normaalissa kunnossa. Harmitti, mutta onneksi siirto ei ollut ongelma ja nyt testi onkin huomenna. SM-erikoispitkästä viikon päästä oli Komia Ilkanpolku juoksutapahtuma ja sille osallistumista mietin viimeiseen ennakkoilmoittautumispäivän iltaan asti. Yskimistä oli edelleen, mutta joka päivä vähemmän. Päätin osallistua, sillä oon osallistunut joka vuosi kun tapahtuma on järjestetty ja olisi harmittanut jättää väliin.

kuva; Reijo

Tänä vuonna Komia Ilkanpolun pisin matka venytettiin täys maratonin pituiseksi ja se houkutteli vielä enemmän osallistumaan. Flunssatoipilaana en asettanut mitään tiukkaa aikatavoitetta, vaan ajattelin lähteä rauhallista ja kroppaa kuulostelevaa vauhtia. Testailisin taas miten energiaa otan ja saisin hyvin pitkän treenin. 

Hiukan oli vilpoisen tuntuinen aamu, mutta plussan puolella lämpötila oli. Päädyin lähtemään matkaan takki päällä ja tuubihuivi kaulassa ja hanskat käsissä. Takkia en tulisi matkalla riisumaan, mutta tarvittaessa huivin ja hanskat olisi helppo nakata juoksuliiviin. Lopulta en riisunut mitään, vaan vaatetus oli oikein hyvä.

Ensimmäiset kilometrit lähti reippaasti liikkeelle ja vaikka Miisan selän näin, en lähtenyt peesiin mukaan. Melko pian se oma sopiva etenemisvauhti löytyikin ja meitä oli jokunen siinä porukassa. Taakseni en pahemmin vilkuillut, joten tarkkaan en tiedä kuinka monta meitä oli. Kuitenkin useamman kilometrin jälkeen meitä oli kolme ja lopulta maaliin asti mä menin kaverin miehen, Henrikin kanssa. Keli oli hyvä, sillä aurinko paistoi ja metsän suojissa tuuli ei osunut kohdalle. Aurinko tosin paistoi välillä niin matalalta vastaan, että eteen oli vaikea nähdä. Energiaa otin tasaisin välein ja kaikki tuntui hyvältä. Jossain ennen 20 km kaaduin ja pari muuta läheltä piti kaatumista oli, mutta onneksi ei mitään vammoja tullut. Niin ja loppu puolella oikean jalan polveen alkoi tuntumaan pienesti kipua - samanlainen kuin joku aika sitten pitemmällä lenkillä tuli. Lihasheikkoudeksi tms oon sen tulkinnut, mutta pitää nyt seurailla jos alkaa enemmän tuntumaan.

kuva; Ninni

Kaikki siis kuitenkin meni laji huomioiden hyvin ja lopussa vielä saavutin johdossa olevaa Miisaa, mutta matka loppui kesken että olisin kiinni saanut. Oikeasti tämä oli mulle päivän kunnon mukainen hyvä juoksu ja olen todella tyytyväinen. Ihan ei alle neljän tunnin mennyt, ajan ollessa 4:03:16. Joten ensi kerralla tavoitteena voisi olla alittaa neljä tuntia! Tänäkin vuonna paukut riitti podiumin sijalle, joten putki jatkui.

kuva; Sanna

Jalat märkinä ja kengät ravassa palkintojen jakoon ja siitä suoraan töihin iltavuoroon. Jouduin illan aikana yskimään, kun limaa nousi. Myös poskia kuumotti ja pelkäsin että nouseeko kuume, mutta poskien hehku olikin vain raittiin ilman ja kirkkaan lokakuisen auringon aiheuttamaa. Flunssan viimeiset rippeet väheni päivä päivältä.

kuva; Ninni

Tällä viikolla on Yö-rogainingkisa Pirkanmaalla, jonne osallistun pyörä sarjaan Ninnin ja Hannan kanssa. On ennustettu lämmintä yötä, jopa 6 astetta lämmintä yöllä eikä pitäisi sataa! Kiva lähteä pitkästä aikaa Suo, Säntti ja Pää -jengillä liikenteeseen. Ja vielä ennen rogainingkisaa on tosiaan tuo juoksutesti ja sieltä saankin paljon vinkkejä tuleviin harjoitteluihin, joista kerron pika puoliin enemmän.

~Eija~

SM-plakettisija

Vuoden 2024 suunnistuskisakausi päättyi erittäin positiiviseen ja tuloksellisesti yllättävään suoritukseen SM-erikoispitkillä. Etulikiisesti kisat käytiin Seinäjoella, Joupiskalta lähdöt. Kilpailu- ja harjoituskiellossa alue on ollut kuukausia ja se tarkoittaa sitä, ettei ko alueella saa liikkua kartan kanssa, mutta merkatuilla reiteillä saa kulkea. Työmatkani kulkee kisamaaston läpi, mutta kiersin viimeisen viikon ennen kisaa toista reittiä, etten vahingossakaan näkisi esim rasteja. Epäilin, ettei rasteja työmatkani varrella ole, mutta varmuuden vuoksi sitten kiersin. Hyvä kun kiersin, sillä rasteja todella olikin siellä.

Tyttären yhteislähtö.

Meiltä meni 15 minuuttia ajaa kilpailukeskukseen, mikä on herkkua. Tyttären sarjalla oli yhteislähtö, mutta veteraanisarjoilla oli väliaikalähdöt ja se sopii mulle paremmin. Oikeastaan ei jännittänyt yhtään, vaan oli kiva päästä suunnistamaan pitempään matkaa, D45 sarjassa 11,2km linnuntietä. Pari päivää vaivannut kröhä hieman harmitti ja mietitytti. Päätin lähteä ja katsoa miten käy.

Olin sarjani loppupään lähtijöitä ja sehän sopii mulle. Rauhallisesti ja ajatus tyynenä lähdin. Kaksi ekaa rastia hyvin, mutta kolmoselle virhe keskittymisen hiukan herpaantuessa kalliolla. Tämä jäi kuitenkin ainoaksi kunnon virheekseni, sillä muuten rastit löytyivät oikein kivasti enkä pieniä pysähdyksiä polun risteyksissä laske omalla tasollani kovin merkittäviksi. Joitain erilaisia reitinvalintoja olisi voinut tehdä ja rasteilta lähdöt voisivat olla sujuvampia, mutta mulle ihan hyvää tekemistä. Yhtään kovempaa en olisi pystynyt juoksemaan tai ainakin virheiden määrä olisi saattanut kasvaa.

Mun reitti liveloxissa. Toivottavasti aukeaa tuosta linkistä. Mutta jos ei, niin googlaa livelox, hae tapahtumista SM-erikoispitkät 19.10.24 ja sarja D45. 

Maaliin. kuva; iskä

Kartta oli A3 kokoinen "lakana".

Oli tosi mukavaa menoa ja jaksoin hyvin. Mukana olisi ollut energiageeli, mutta vasta tunti 15 minuutin kohdalla hoksasin että geeli on ottamatta enkä siinäkään kohtaa lähtenyt sitä kaivelemaan. Aikaa kului 1:40 ja matkaa tuli reipas 14 kilometriä.

Niin tyytyväisenä maalissa.

Ylläri ylläri! Sijoituin sarjassamme 6. mikä tarkoitti sitä, että pääsin elämäni ekan kerran metsäsuunnistuksen SM-kisoissa plaketeille 😃 Veteraanisarjoissa kuusi parasta palkitaan, kolmen kärki SM-mitalein. Pääsarjassa ja junnusarjoissa 10 parasta palkitaan. Kerran oon ollut SM-yökisoissa 7., mutta silloisessa D35 sarjassa oli melko vähän osanottajia. Tämä oli mulle valtavan iloinen onnistuminen, jotain sellaista mitä en uskonut koskaan saavuttavani. Mutta se oli sittenkin mahdollista!

Jälkispekulointina oon kuullut, että radathan olivat ihan polkujuoksua ja rastit olivat luvattoman helppoja. No polkuja pitkin ei ollut pakko kiertää kauempaa, vaan halutessaan sai mennä suorinta reittiä metsän poikki. Ja jos kaikki rastit olivat helppoja, niin liveloxista eri suunnistajien viivoja katsomalla huomaa, ettei ne kaikki rastit niin helppoja tai selviä ollut. Suunnistus ei ole vain juoksua tai rastien löytämistä, vaan se on myös keskittymistä ja itselle sopivan reitin valitsemista. On hienoa päästä erilaisiin maastoihin ja erilaisten ratamestareiden suunnittelemille radoille.

En voi kieltää, etteikö tuollaiset kommentit jonkin verran muhun osuneet. Mullehan sopii maasto, jossa pystyy juosta lujaa, mutta kyllä siinä aina suunnistaakin pitää ja osata hidastaa oikeissa kohdissa ettei kadottaisi itseään kartalta. Tiedän kuitenkin, että osaan juoksun lisäksi suunnistaakin. Joskus se sujuu ja joskus ei. Tämän vuoden SM-erikoispitkillä pystyin käyttämään juoksuvoimaani ja keskittyminen pysyi vauhtiin nähden suht mukavasti hallinnassa. Joten annan itseni iloita plaketistani.

~Eija~

25manna 2024

 Vuoden 2024 25manna-viesti kisattiin Tukholman lähellä Rudan ulkoilualueella Haningessa. Blogin elossa olon aikana en ole mannassa ollut, mutta kokemusta kuitenkin on ruotsalaisesta suurviestistä kahdelta kertaa. En muista enkä löytänyt varmaa tietoa googlettamalla tai facebook päivityksiäni selaamalla minä vuosina olen osallistunut, mutta YKV porukalla ollaan silloin oltu. Joitain juttuja reissuista muistan, mutta ei yhtään muista miten suunnistus kulki tai millä osuuksilla olen ollut.

Kuva; Teemu Antikainen

Tällä kertaa pääsin tyttäreni kanssa Rasti-Kurikan yhdistelmäjoukkueeseen, jossa oli meidän ykv:läisten lisäksi Kauhajoen Karhusta suunnistajia. Viestissä tosiaan on 25 osuutta, eli 25 suunnistajaa tarvitaan. Osa osuuksista on ikärajoitettuja ja esimerkiksi miesten pääsarjalaisia saa olla korkeintaan 8. Osuudet on kuvailtu helpoksi, keskivaikeaksi tai vaikeaksi. Erityisesti aloitus- ja ankkuriosuuksien nais/mies/kaikki osallistuja rajoitukset vaihtelevat vuosittain. Viesti siis todella on kaiken ikäisten ja sekä naisten että miesten viesti. Ensimmäinen ja toinen sekä 23., 24. ja 25. osuudet ovat yhden suunnistajien osuuksia, mutta kaikilla väliosuuksilla on 4 suunnistajaa/osuus. Jokainen kuitenkin suunnistaa omaa rataansa eikä siellä mennä yhdessä. Jep, kuulostaa sekavalta ja ensikertalaisella on hetkellisesti pää ihan pyörällä, mutta kyllä homma toimii ja viesti on ihan sujuvaa kun on vaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan, eli ajoissa vaihtopuomilla.

SportIdent leimaus.

Ruotsissa suunnistamisessa on joitain eroja. Isoin ja meille suomalaisille ehkä merkittävin juttu on erilainen leimausjärjestelmä, kun emit-leimauksen tilalla on "tikku"-leimaus. SportIdent, eli lyhennettynä SI-tikulla leimataan lähdössä, rasteilla ja maalissa. Leimatessa kuuluu piippaus ja valo vilkkuu leimaus alustassa. Tikku on mun mielestä oikeasti helpommin kuljetettava suunnistaessa kuin emit-leimasin, mutta SI-tikun huono puoli on se, että siitä virran loppuessa vaikka kesken kisan, ei tarkistusjärjestelmää ole. Emitissä on pieni pahviläpyskä johon joka leimauksesta tulee painaumat.

Muita eroja on tapahtumien järjestelyt, joita jotkut pitivät Ruotissa huonompina. No mä en huomannut mitään eroa tai moitittavaa. Kartoitus oli aivan hyvä ja virheet joita tein otin ihan kyllä omalla kontolleni enkä kartoittajan tai ratamestarin syyksi. 

Kuva: Teemu Antikainen

Sain kunnian aloittaa viestin. Alun perin olisin ollut naisten 6.osuuden yhdellä osuudella neljästä, mutta pari päivää ennen viestiä sairastumisen vuoksi pääsin aloittajaksi. Mä tykkään aloittaa tai olla ankkuri, joten tämä oikeasti sopi mulle todella hyvin. Ei käy kuitenkaan kieltäminen, ettei olisi alkanut jännittämään ihan toisella tavalla.

Aloitusosuudella tein kaksi huomiota verratessani Venlojen viestiin. Lähdössä lähdettiin aivan älyttömän kovaa vauhtia ja takaa tultiin kyynärpää-tekniikalla ohi. Joku kaatuikin ja ehdin juuri väistää astumatta päälle. Arviolta puolen kilometrin päästä polulla kuitenkin pääsin helposti ohi näistä rynnivistä, jotka jäivät mieleen. Positiivinen huomioni oli, etten kertaakaan kuullut kenenkään lähellä olevan huikkivan tai kyselevän rastikoodeja. Tätä meinaan tapahtuu Venloissa heti, ennen kuin ollaan K-rastilla. 

Kuva; tytär

Mulla oli alkuun hankaluus nähdä karttaa kunnolla, erottaa erityisesti polut käyrien seasta. Iso porukka johdatti eteenpäin ja sain tehtyä jonkinlaisen reitinvalinnan. Ekaa rastia lähestyessä tajusin, että nyt menee liikaa oikealle, mutta oli pakko käydä porukan mukana katsomassa rasti, joka ei sitten ollut mun. Sain kuitenkin nopeasti kiinni millä mäellä olin ja kurvasin omalleni. Vielä tokalle rastille mennessä otin varovaisesti, tarkasti karttaa lukien, mutta sitten homma lähti kulkemaan. En osaa selittää, mutta toisinaan tarvitsee hetken että pääsee karttaan sisälle ja sitten voi antaa mennä. Juoksu kulki, rastit löytyi ja huomasin ylämäissä jaloissani olevan voimaa sen verran että ohittelin muita varvikon kautta. Suot olivat todella märkiä ja pahimmillaan olin polvia myöten vedessä.

Kuva; Teemu Antikainen

Aloitus osuus oli 5,1km ja aikaa mulla meni reipas 40min. Kertoo sen, että polkuja sai hyvin hyödynnettyä eikä isommasti tullut hakua. Tulin 137. sijalla vaihtoon.

Oman suorituksen jälkeen olikin rutkasti aikaa seurata viestin kulkua. Valitettavasti joukkueemme sai hylätyn suorituksen, kun kolmannen osuuden yhdellä viestinviejällä oli väärä leima. Ratamestarin jekkuna oli hajontarasteina 56 ja 65 rastikoodit ja tähän oli useammalla kosahtanut. Jep, tarkkana saa olla, sillä hiukan samankaltaisen virheen olen itsekin joskus tehnyt.

Hylätystä suorituksesta huolimatta oli mukava reissu. Raskashan tämmöinen reissu on, kun mennen tullen ollaan yö laivalla ja päälle autossa istumiset Etelä-Pohjanmaalta Turkuun satamaan. Unet jää vähille ja syöminenkin on mitä sattuun. Kuitenkin suunnistus, yhteisöllisyys, mukavat jutut toisten kanssa ja mahtava keli teki kaikesta sen arvoista. Ehdottomasti haluan monta kertaa vielä uudestaan mukaan.

25manna on Ruotsin suurin suunnistusviestitapahtuma, mutta ei yhtä iso kuin Venlojen ja Jukolanviesti.

~Eija~

Syyskuulumisia

 Kuulumisia.

Storsandin hiekkaranta UudessaKaarlepyyssä.

Syksyhän on ollut aivan kelpo tähän mennessä kelien ja omien liikkumisien osalta. Omalla syyskuun ekan viikon lomalla oli niin lämmin, että hetkittäin luuli olevan heinäkuu. Se viikko oli täynnä suunnistusta ja mm. Uudessakaarlepyyssä kävin tyttärieni kanssa Koululiikuntaliiton suunnistuskoissa, mä huoltajan roolissa. Ensimmäistä kertaa piipahdimme illalla Storsandin hiekkarannalla. Oli kaunis paikka ja rauhallista. Sai kävellä kymmeniä metrejä ennen kuin pystyi uimaan. Upea ranta.

Samalla viikolla suunnistusseuramme järjesti lasten Kompassi suunnistustapahtuman ja mä olin ensimmäistä kertaa kisoissa ratamestarina. Onneksi kaikki meni hyvin eikä korviini kantautunut sen kummemmin palautetta, joten kaikki ehkä olivat semi tyytyväisiä.

Niin ja suunnistusta on ollut joka viikko. Mm. kävin vanhimman tyttäreni kanssa Rautalammella SM-keskimatkan kisassa, jossa menestystä ei tullut, vaan sijoituin 7 minuutin pummailuillani sarjani puolen välin (32.) paikkeille. Silti oli mukavaa osallistua, sillä maasto oli hieno, kartta hyvä ja ajoittain suunnistus sujui oikein mallikkaasti. 

SM-kisoissa oli kosteaa ja kuraista, mutta mukavaa.

Yösuunnistamassakin oon ehtinyt käydä. 

Kauhavalla.

Harmillisesti työt haittaa toisinaan harrastuksia ja EP:n suunnistuksen yöcupin kaikkiin kilpailuihin en pääse mukaan. Kahdessa ensimmäisessä olin Kortesjärvellä ja Kauhavalla, mutta muut jää väliin työvuorojen vuoksi. Oman seuramme cupin kisan A-radan kävin kiertämässä cupin kisan jälkeisenä päivänä auringon valossa. Olihan loistava keli (kirjaimellisesti), hyvä kartta ja oivallinen rata.

Päivan valossa yöcupin radalla.

Syksyn ensimmäinen pakkasaamu.

Mulle vaikeimmat kuukaudet ovat edessä. Lokakuun puolesta välistä marraskuun loppuun on niin ankeaa. Onneksi tässä on kaikkea kivaa tekemistä, että ehkä pääsen kurjuuden yli hyppäämään ihan yllättäen. Tulevana viikonloppuna lähden tyttäreni kanssa Ruotsiin 25Manna suunnistustapahtumaan. Viikon päästä on suunnistuksen SM erikoispitkä Seinäjoella, ei siis mene matkustamiseen "yhtään" aikaa. Kerrankin suunnistusreissussa menee enemmän aikaa itse suorituksessa kuin kisapaikalle matkustamisessa. Erikoispitkän jälkeisellä viikolla on varattuna aika syketasotestiin ja saman viikon lauantaina on Komia Ilkanpolku. Siitä viikko niin on suunnistusseuramme järjestämä Lepokallionlenkin polkujuoksutapahtuma ja siitä viikko eteenpäin niin Suo, Säntti ja Pää -jengi osallistuu MTB yö-rogaining kisaan. No sittenhän ollaankin jo pitkällä marraskuussa, joten mukavissa merkeissä tämä sujuu ihan varmasti.

Kankean treenikesän jälkeen oon päässyt toden teolla kiinni treenaamiseenkin ja on tuntunut niin innostavalta. Tuleva syketasotesti jännittää, mutta tulee antamaan hyvän välineen mitä ja miten tehdä eteenpäin. Niin, mulla on suunnitelmia jo pidemmällekin kuin marraskuuhun asti. Sellaisia, joita ei voi ihan vielä sanoa ääneen, mutta joita oon hiukan kuiskannut joidenkin korviin. Kerron heti lisää, kun aika on oikea ja toivon itsekin että jaksaisin matkasta kirjoittaa tänne muistiin useammin ja enemmän ihan itseänikin varten.

Polkujuoksuryhmän kanssa Pajuluoman varrella.

Kohta on kuitenkin talvi. Siitä selvä merkki on pimeiden ja kylmien öiden lisäksi Seinäjoen Kansalaisopiston polkujuoksuryhmän yhteislenkkien loppuminen. Elokuun lopussa aloitettiin ja näin lokakuussa lopetamme. Oli jälleen mukava ja erittäin aktiivinen porukka mukana. Ryhmä oli ihan täynnä ja jokunen jäi varasijalle. Polkujuoksu todella innostaa ja houkuttaa ja se sopii niin monelle. Haastoinkin osallistujat jatkossa käymään vähintään kerran viikossa metsässä. Kävelemässä tai juoksemassa poluilla, retkeilemässä, hiihtämässä, sienestämässä tai ihan istuskelemassa. 15 minuuttia tai monta tuntia kerrallaan. Mä ainakin aion tehdä niin.

Yle julkaisi artikkelin, jossa polkujuoksua ja sen suosiota vähäteltiin. Polkujuoksun syvimmässä ytimessä mukana vaikuttamassa oleva Terho Lahtinen kirjoitti faktoihin perustuvan vastineen. Käypä lukemassa juttu täältä.

Polkujuoksuryhmän kanssa tehtiin myös mäkitreeniä.

Hyvää loppu syksyä kaikille ja seuraavaan kertaan ✋

~Eija~

Sporttiporukan treenit jatkuu

 Sporttipoukan yhteistreenit Neiron koululla alkaa taas!!

Pitkän kesätauon jälkeen vihdoinkin oma kalenteri näyttää siltä, että voimme jatkaa siihen mihin keväällä jäätiin. Eli luvassa on jälleen sykettä nostattavaa ja lihaksia hapottavaa liikkumista, mutta myös hengittelyä ja arjesta palauttavaa liikkuvuutta ja venyttelyä.

Viikolle 42 asti tiistaisin klo.19-20 ja sen jälkeen aikatauluun tulee muutos, mutta viikonpäivä pysyy.

Tiistaina 10.9. ja 17.9. ensimmäisiin treeneihin kahvakuula mukaan (muutama lainakuula saatavilla). Ja olemme ulkona jos keli vain sallii. Jos sataa, niin ollaan sisällä koulun salissa.

Jokainen pystyy tehdä treenin oman kunnon ja päivän fiiliksen mukaan. Treenitoiveita tai -välineitä saa esittää. Yleensä on tykätty kahvakuula-, korttipakka- ja kuminauhatreeneistä. Niitä on jälleen luvassa ja  pyrin tuttujen liikkeiden ja harjoitusten lomaan kehittelemään uusiakin juttuja.

Osallistumiselle ei ole ikärajaa ja pienet lapset voivat olla treenin aikana paikalla, kunhan vanhempi huolehtii lapsen turvallisuudesta.

Mun kesäloman viimeinen viikko tässä syyskuussa on ollut uskomattoman lämmin ja aurinkoinen, ihan kuin olisi heinäkuu.

Hinnat ovat tutut 5€/kerta tai 5 kerran kortti 20€. Kevään kortilla saa jatkaa.

Tervetuloa vanhat ja uudet "jumppaajat"!

~Eija~

Ristiradan ansa

 Omalta osaltani tämän vuoden pyöräsuunnistuskisakausi on paketissa. Viimeinen odotettu kisareissu oli viime viikonloppuna Hiittenharjulle Harjavaltaan, jossa kisattiin SM-keskimatka ja pariviesti. Etukäteen fiilikset oli tosi rauhalliset ja paineettomat. Mitalitavoitteen olin jo saavuttanut, sillä tältä kaudelta mulla oli jo koko värisuora. Sarjassani D45 oli 11 ilmoittautunutta ja se on hyvin marginaalilajissa ikänaisten sarjassa. Kisakumppanit olivat kovia. Monella oli mahdollisuus podiumille, myös mulla.

Uusi A3 kokoinen karttateline pyörään.

Tämän kauden yksi isoimmista murheenkryyneistä on ollut liian pieni karttateline pyörässä. Se on aiheuttanut sen, etten ole saanut karttaa kokonaisuudessaan näkyville, vaan oon joutunut pysähtelemään ylimääräisiä kertoja ja taittelemaan karttaa uudelleen. Yllättävän paljon se on vienyt aikaa. No nyt sain aikaiseksi tilata isomman, A3 kokoisen karttatelineen. Sain sen lauantaina aamupäivällä asennettuna pyörääni, kun Ninnin vastaavalla kiinnitys systeemillä olevaa telinettä en testatessa pyörääni saanut. Ja nyt voin sanoa, että olikin hyvä teline eikä koko keskimatkan kisasuorituksen aikana tarvinnut miettiä näenkö karttaa tai pysyykö teline kiinni.

Kisa ei kuitenkaan mennyt nappiin ja tein yhden merkittävän ja äärettömän typerän virheen...

Keskimatkan mokailu paikka kartalla.

Alku lähti hyvin ja tarkat kolme ensimmäistä rastia löysin hyvin. Neloselle ja vitoselle hyvin ja tuli jo sellainen hyvän olon tunne, että tämä sujuu. Jatkoin reippaalla poljennalla eteenpäin, kunnes pääsin rastille 6 (-145, tuo jälkimmäinen numero on rastin koodi) ja lähes lamaannuin kuin näin rastiviivan johtavan 5! Mä olin epähuomiossa 5. rastilta polkenut 8.:lle, sen jälkeen 7.:lle ja sitten 6.:lle! Eli väärinpäin tuon perälenkin. Tämä on risteävän radan riski ja oon joskus ennenkin vastaavaan kosahtanut tai meinannut kosahtaa. Näin kun karttaa rauhassa paikallaan katsoo, voi vain ihmetellä miten tuollaisen virheen voi tehdä. Vauhdissa, hyvällä fiiliksellä ja "keskittyneenä" homma muuttuu täysin. Mä yleensä en hoe mielessäni rastin järjestysnumeroa vaan koodia ja siksi vasta kutosella rastiviivan mennessä vitoselle hoksasin virheeni.

Tyhjä metsä ympärilläni raikui kirosanoista ja olin niin vihainen itselleni. Kisa oli menetetty. kanavoin vihani sitten polkemiseen ja lähdin kiertämään 7. ja 8. rastit uudelleen samaa reittiä mitä olin hetki sitten tullut. Ei kannattanut jäädä kannolle itkemään, vaikka teki mieli. Hyvä ottaa opetuksena ja treeninä loppuun asti.

10. rastilla oli kartan vaihto ja taas hetkellinen hartioiden lysähdys kun näin loppu lenkin. Polkusyherikköä harjulla, jossa olen niin huono. Vauhtia oli otettava alas ja yritettävä keskittyä. Jouduin pysähtelemään ja tarkistamaan, mutta kartalla pysyin ja kaikki rastit löytyi suoraan. Pettyneenä kuitenkin maaliin.

Rastisekoilu väliaikojen perusteella vei multa 5 minuuttia ja näin putosin mitalisijoilta neljänneksi. Ilman tuota sekoilua, olisin voittanut mestaruuden. Kuitenkin pitää muistaa, että jos tuota sekoilua ei olisi tullut, olisin silti voinut tuossa mulle haastavassa polkusyherikössä sitten töpeksiä hyvän fiiliksen ja vauhdin huumassa. Pahimman pettymyksen väistyttyä tajusin, että 4. sija oli kuitenkin tässä porukassa aika hyvä suoritus. Muutkin olivat tehneet virheitä, mutta ihan eri paikoissa kuin mä. 

Valkoiset "sukat" jalassa uimaan.

Hiittenharjulta Ninnin kanssa siirryimme illaksi ja yöksi Poriin hotelliin. Kevyt iltakävely uimaan Kirjurinluodon uimarannalle, sitten syömään ja kauppaan. En muista koska olen Porissa viimeksi ollut, mutta en kai koskaan keskustassa ja olihan kivan näköinen paikka. Keliksikin osui mitä kesäisin.

Kirjurinluodon uimarannalla.

Yön nukuin ihan ok, vieraassa paikassa harvoin ihan älyttömän hyvin nukkuu ja päälle vielä puski sunnuntain viestin kisajännitys, niin ihan levollisimmin mielin en herännyt. Aamupalalla alas niin paljon kuin mahdollista, mutta hiukan pökkäsi. SM-pariviestiin D80 (yhteisikä vähintään) sarjaan oli ilmoittautunut 7 joukkuetta, joka on myös hyvä määrä. Paperilla kaikki oli hyviä joukkueita ja eilisen tuloslistalla onnistujia ja suunnistusvirheitä tehneitä. Meidän selkeä tavoite oli saada mitali, mutta se ei tulisi kevyesti polkemalla tai sinne päin rastia kohti. Itse asetimme meille tavoitteet, paineet ja näin jännitys sai lisää tuulta alleen.

Maasto oli ihanaa kangasmaastoa ja polkusyherikköinen harju.

Itseä auttoi, kun pääsi kisakeskukseen ja lähdettiin kevyesti lämmittelemään edellisen päivän väsyneitä jalkoja. Fyysinen tekeminen vei ajatukset spekuloinnilta. Kävin näyttämässä paikalla olevalle pyörien huoltajalle pyöräni takarengasta, joka on jo hetken venksuttanut, mutta en ole osannut sille mitään tehdä enkä ole saanut aikaiseksi hoitaa sitä kuntoon. No tuomio oli takarenkaan laakeri, joka oli mäsänä. Paikan päällä ei sitä saatu vaihdettua, mutta voisin pyörällä kisan polkea. Tänä vuonna en ollut pyörälle täyshuoltoa teettänytkään, joten tässä sen nyt taas näki.

No sitten viestiin. Pariviestissä siis on kaksi joukkueen jäsentä ja ikäsarjoissa molemmat menevät kaksi osuutta, eli yhteensä neljä osuutta. Tänä vuonna mä aloitin viime vuoden tapaan. Lähdöt on aina jännittäviä ja jopa pelottavia, ettei kolaroitaisi, mutta taas meni ihan hyvin ja oma lähtöpaikkani oli reunassa, joten pääsin hyvin liikkeelle. 

Mutta ekalle rastille heti huono reitinvalinta muun porukan seassa ja sitten vielä poljin rastin ohi. Olin hetken hiukan kuutamolla, että mihin oikein tulin, mutta osasin lähteä oikeaan suuntaan tarkistettuani kompassilla suunnan ja sain kiinni olinpaikastani ja rastille. Harmitti taas, mutta eteenpäin vaan. Tuli vielä toinenkin huono reitinvalinta kivikkoiselle, vaikkakin leveälle polulle. Ylämäkeen tuo polku oli mahdoton polkea ja jouduin taluttamaan pyörää. Jälkikäteen karttaa katsoessa, olisi ehdottomasti pitänyt kiertää vasemmalta. Ninni oli tullut samalle polulle omalla osuudellaan. Muut rastit meni ihan ok, vaikka taas jouduin hidastamaan vauhtia lopun polkusyherikössä ja vaihtoon neljäntenä, yli 5 minuuttia kärkeen! Harmitti. 

Ninnin ollessa omalla ekalla osuudellaan, juttelin kärjessä tulleen Dinan kanssa ja hoksasimme, että meillä oli eri rata. Loppu osa ainakin tulisi olemaan mulla toisella osuudellani helpompi. Heräsi sellainen sopiva toivon kipinä, että ehkä tämä ei ollut vielä tässä. Ja sitten Ninni olikin nostanut meidät kolmanneksi ja mä päätin painaa menemään, tavoitteena lyödä Dinan ekan osuuden aika.

Homma sujui paljon paremmin ja tämä hajontarata oli lyhyempikin. Nyt oli jo osa niin tuttua polkua, että karttaa ei paljon tarvinnut katsoa, vaan antaa mennä vaan. Sainkin nostettua meidät 2.sijalle ja sitten jännitettiin kuinka tässä käy.

Voitimme pronssia, JEE!

Kyllä tähän voi olla tyytyväinen. Aina sitä jossittelua jää, virheiden harmittelua ja entä jos-pohdintaa, mutta mitali oli tavoite ja sen saavutimme. SM-viesti mitaliputkemme sai kuin saikin jatkoa 😀

Pyöräsuunnistuskausi tosiaan on nyt paketissa. Oli jälleen ikimuistoinen ja opettavainen kausi. Hiukan harmittaa, että kausi oli tässä. Sellainen pikkuinen nälkä jäi ensi kaudelle.

~Eija~