Elokuun vipa

 On elokuun viimeinen päivä ja sehän meinaa, että kesä 2022 on ohi. Tänään aamulla töihin plus 3 asteessa polkiessa syksyn läheisyys todella tuntui iholla. Tuplahousut, villasäärystimet, hiihtotakki ja pipo eivät olleet yhtään liikaa päällä, vaan itse asiassa olivat just sopivat. Koleasta kelistä huolimatta, tai juuri sen vuoksi oli uskomattoman kaunista auringon noustessa. Vaatiihan tämä taas toisenlaista asennoitumista ja totuttelua. Avovesiuinti jatkuu niin kauan kuin mahdollista. Jossain kohdassa, kun veden lämpötila laskee alle 10, muuttuu uinti paikalla pulahdukseksi, siis avantopulahdukseksi.

Elokuun viimeinen aamu.

Viime viikolla oli UTMB (Ultra-trail Mont-Blanc). Some pursusi päivityksiä ja fiiliksiä Chamonixista, joka on polkujuoksutapahtuman keskus itäisessä Ranskassa. Mun yksi haave on ollut päästä joskus tuohon tapahtumaan juoksemaan. Kuningatarmatka on 170 kilometriä ja yli 10 000 nousumetriä, mutta onhan siellä monia lyhyempiäkin matkoja. Tammikuussa, kun arvontaan olisi voinut itsensä ilmoittaa, peräännyin ja annoin haaveen mennä. Koko juttu järjestelyineen tuntui liian monimutkaiselta. Olin helpottunut ja tyytyväinen päätökseeni, mutta viime viikolla oli melko haikea ja pettynyt olo, koska annoin tilaisuuden mennä ohi. Ensi vuodesta eteenpäin pelkkä ilmoittautuminen arvontaan ei riitä, vaan ensin pitää osallistua johonkin tietyistä kisoista, joita järjestetään eri puolilla maailmaa ja sen jälkeen saa oikeuden osallistua arvontaan. UTMB polkujuoksutapahtumana jäänee kokematta, mutta joskus vielä Mont Blancin maisemiin menen.

Lepokallionlenkillä Ylistarossa

Mutta kaunista tosiaan on kyllä kotonakin. Sairastelun ja pyöräsuunnistuksessa tapahtuneen puun kanssa kolaroinnin jälkeen oon päässyt pikku hiljaa takaisin treenaamaankin. Pyöräilyä, juoksua ja suunnistusta. Lamppukausikin tuli avattua, kun Ninnin kanssa käytiin pimeä suunnistamassa omatoimirasteilla hirvikärpäsiä uhmaten.

Kuva; Ninni

Se on vielä kaksi työvuoroa tällä viikolla ja sitten edessä on mun kesäloman viimeinen viikko. Ja tämän vuoden kesälomaan sopien tämäkin viikko on mukavaa ohjelmaa täynnä. Luvassa on odotettu Lost In Kainuu seikkailukisa. Pakkailuja on jo aloiteltu, mutta paljon on vielä kesken. Viikonloppuna on tarkoitus kasata kaikki loput ja hommata puuttuvat tavarat. Niin ja keksiä mitä vielä voi tarvita. Reissu tulee olemaan iso seikkailu, jossa koetellaan omaa fyysistä jaksamista, kuinka jaksaa pysyä skarppina läpi yön ja miten meidän Suo, Säntti ja Pää -joukkue toimii yhteen. On hurjan kiva lähteä reissuun. Postaan seikkailusta ensi viikolla lisää.

~Eija~

Mestaruus ja törmäys

 Viikko sitten Alajärven Valkealammella kisattiin pyöräsuunnistuksen suomenmestaruudet keskimatkalla ja pariviestissä. Mulla kotiin tuomisina oli keskimatkalta elämäni ensimmäinen henkilökohtainen suomenmestaruus ja viestistä melko katkera hopea sija. Palkintosija on aina aivan huippu juttu ja rehellisesti sanottuna mitaleja lähdin hakemaan, vaikkakin nippa nappa flunssasta ja enterorokosta tervehdyttyäni osallistuminen ei todellakaan ollut selvää, puhumattakaan siitä pystynkö kuinka painamaan pyörän selässä.

Mutta keskimatkan suoritukseeni olen erittäin tyytyväinen, henkilökohtaiset olosuhteet huomioon ottaen. Pääsin lähtemään sarjani viimeisenä, mikä tarkoittaa sitä, että mulla oli kilpailuun ilmoittautuneista eniten pisteitä. Pyöräsuunnistus harrastusta aloittaessani en ikimaailmassa olisi voinut kuvitella, että joskus saan SM-kisoissa startata vastaavanlaisesta asemasta. Sanotaanko siis näin, että sinnikkyys ja virheiden kautta vastaanotettu oppi on mennyt osittain perille. Onnekseni lähtöpaikka ei mielestäni asettanut mulle minkäänlaisia paineita ja vaikka ennen lähtöä jännitti, pysyin melko rauhallisena.

kuva; Päivi

Valkealammen maastoissa oli viime vuonna pääsarjan ja nuorten pyöräsuunnistuksen MM-kisat, mutta niissä en luonnollisesti ollut. Kuitenkin näissä maastoissa oon hiihtosuunnistanut ja perheen kanssa käynyt hiihtämässä. Pyöräillyt en Valkealammella ole koskaan. Tiedossa oli raskaat hiekkapolut, ylä- ja alamäet ja kauniit neulastaipaleet. Omat spekulaatiot käytiin vanhaa karttaa silmäillessä, mutta lopullinen kisa väännettiin sitten itse kisassa.

Oma kisa lähti hyvin käyntiin ja ykköselle oli selvä reitti. Kakkoselle kiersin pururataa pitkin, jossa tuli nousua ja laskua jatkuvasti ja pohja oli melko pehmeä. Reidet vetivät jo ihan hapoille ja ajattelin, että nyt tuli niin hidas reitinvalinta. Olisi ollut suorempikin, vaikkakin mutkaisempi reitti. Kolmannelle rastille mennessä näin edellä lähteneen Niinan ja hiukan hämmästyin. Kahden rastivälin jälkeen pääsin puikkaamaan Niinan ohi, mutta kutos rastin jälkeen Niina tuli hetkellisesti ohi, kun mä räpelsin kartan vaihdon kanssa. Suunnistus sujui ja poljin sen minkä tämän hetkisellä kunnolla pystyin. Huohotin melkoisesti ja limaa nousi kurkkuun. Toiseksi viimeiselle rastille tuli suunnistuksellinen virhe, kun jostain syystä käännyin polulla väärään suuntaan ja jouduin tekemään reittisuunnitelmaan muutoksen. Tämä olikin sitten hidas väli, vaikka alkusähläyksen jälkeen kartalla pysyin koko ajan. Omaa täysiä sitten maaliin.

D40. Ninni, mä ja Niina.

Tuntui todella hienolta voittaa henkilökohtainen suomenmestaruus! Tällaisesta on vain haaveillut omissa ajatuksissaan. Toivottavasti ei jäänyt viimeiseksi.

Sunnuntaina oli vuorossa pariviesti. D80-sarjaan osallistuin Ninnin kanssa, joka voitti keskimatkalla hopeaa. Paperillakin me oltiin siis hyvä tiimi ja asetettiin tavoitteeksi mitali, ihan ehdottomasti. Viime vuonna saimme viestissä hopeaa. 80 sarjassa joukkueen jäsenten yhteisiän pitää olla vähintään 80 vuotta ja molempien pitää olla vähintään 35 vuotiaita. Seuraava veteraanisarja on 100 ja sinne meillä vielä on useampi vuosi matkaa.

Ninni aloitti, kuten aikaisemmissakin viesteissä. Mua hiukan pelottaa alun ruuhkat, vaikka mulle ei ole koskaan mitään ruuhkassa tapahtunutkaan. Ninnille oli tullut virhe aloitusosuudella ja tuli sellainen puoltoista minuuttia kärjen perässä kolmantena. Tiedossa kuitenkin oli, että hajontareiteillä on melko suuret erot ja lopulliset sijat selviää maalilinjalla. Oma ensimmäinen osuus meni nappiin. Ei virheitä ja jaksoin hyvin polkea eteenpäin. Kuitenkin yllätyin, kun vaihtoon tulin kärjessä, sillä matkalla en ollut nähnyt ketään meidän sarjalaista. Ninnin toinen osuus meni hyvin ja piti hyvin kärkipaikan. Lähdin ankkuriosuudelle 38 sekunnin turvin. Kakkos rastille mennessä ajoin pienen polun ohi ja jouduin kääntymään. Tässä samassa kohdassa Ninnille oli tullut virhe ja hän oli "oikaissut" aukon yli, mutta se on aina hitaampi kuin polkua pitkin. Kääntyessäni oikealle polulle, takaa tuleva Jyvsäkylän pyöräkerhon viestinviejä tuli perään. Harmitti, mutta ei kun eteenpäin.

Neulaspolkua kohti rastia, alamäessä kovahko vauhti, puun väistö oikealle ja heti perään vasemmalle. Pyörän sarvi, mun oikea olkapää ja ohimo osuu puuhun ja lennän pöpelikköön. Silmissä heittää parin sekuntia, sitten pystyyn ja pyörä sivuun. Yritän nousta kypärä vintturassa pyörän päälle, mutta jokin hinkkaa takarenkaassa. Jyväskylä menee ohi. Silmäilen takarenkaaseen, eikä mitään heti osu silmään, mutta jokin hinkkaa. Painelen jarruja ja sillä pikku hiljaa pyörä lähtee taas pyörimään. Muistan ehkä nähneeni rastin mäen päällä, mutta mielikuvaa leimaamisesta ei ole. Isommalle polulle kädet täristen päästyäni mietin pitääkö kääntyä tekemään varmistusleimaus, mutta en käänny ja pakotan itseni keskittymään eteenpäin. Seuraava rastiväli menee hiukan sumussa, mutta rastia lähestyessä Jyväskylä tulee vastaan. Hetken päästä jyrkässä alamäessä, pehmeällä alustalla jarrutan molemmilla jarruilla liian napakasti, vaikka ei ole tarkoitus ja lennän sarvien yli. Oon yltäpäältä tomussa ja oon niin tuskastunut. Jälleen pyörän selkään ja yritän keskittyä. Periaatteessaa virheitä ei tule, mutta en ole enää ihan koossa. Ihmeen kaupalla näen edellä menevän ja saavutan koko ajan. Toka vipalta rastilta lähdettäessä tajuan, ettei hän huomaa mun tulevan takaa. Vielä pistän kaiken peliin. Jyväskylän viestinviejä leimaa viimeisellä rastilla juuri ennen mua ja nostaa toisen käden tuuletukseen. Mä ehdin aloittaa loppukirin ennen häntä, mutta sitten Jyväskylää varoitetaan että takaa tullaan. Ehdin lähes rinnalle, mutta häviän puolen renkaan verran.

SM pariviesti D80

Maalissa on pakko seistä hetki aikaa ihan rauhassa ja tasata hengitystä. Maailma pyörii ympärillä. On todella kuuma. Pettymys on valtava, sisäisesti tärisen ja hartioissa tuntuu jo orastava jomotus. Kypärässä on osumajälkiä, oikean käden pikkurilliä ja nimetöntä särkee. Pikku hiljaa maailma tasoittuu. Jossitellaan Ninnin kanssa. Tällä kertaa näin...jälleen. Viime vuonna Ninni teki myös virheen ja mä kolaroin (ei ollut mun vika). Ens vuonna muutetaan strategiaa. Periksi ei anneta. 

Ens vuonna isketään taas.

Selvisin törmäyksestä kuitenkin vähillä vammoilla. Pahimmat oireet fyysisesti oli hartioiden jumi, jota on edelleen lievänä. Päänsärkyä oli vain sunnuntaina. Sormista kyynärpäähän puudutteli pari päivää ja sitten helppasi. Reisissä on mustelmia, mutta ei pahoja ollenkaan.

Henkinen isku tuntuu vielä. Oon kelannut tapahtunutta paljon mielessä. Pari päivää tapahtuneen jälkeen kävin tyttäreni kanssa paikkaa katsomassa. Se oli tosi kaunista neulaspolkua. Vauhtia todennäköisesti oli taitoihin nähden liikaa. Puussa oli pieniä osumajälkiä. Tiedostan sen, että jännitän nyt alamäkiajoa. Nyt on vaan pakko mennä metsään ajamaan, että asia ei käy ylivoimaiseksi.

Palkintohyllylle tuli kaksi uutta suomenmestaruus mitalia. Tosi hienoa 😊

~Eija~

Kisailuputkesta sairastumiseen

 Norjan reissulla tuli istuttua auton ratin takana useita kilometrejä, lähemmäs 3000, joten paluu kotiin ja mun normi arkeen oli oikein tervetullut. Kesälomaakin oli vielä viikko jäljellä ja itselleni tuttuun tapaan sain sen melko täyteen ohjelmoitua, Kuuteen päivään sain mahtumaan kotiin paluun, kolmen tunnin maastopyörä rogaining, viisi suunnistuskisaa ja nuorimman lapsen synttäjuhlintaa kahteen otteeseen.

Kesäillan rogaining.

Rogaining kisaan lähdin lähes heti kun pääsin kotiin. No sellaiset 50 minuuttia ehdin kotona olla, eli heitin reissu kamat sisälle taloon, vaihdoin vaatteet, kaivoin pyöräily varusteet esille, söin ja vaihdoin pikaiset kuulumiset perheenjäsenten kanssa. Ninni ja Hanna tulivat hakemaan mut, onneksi mun ei tarvinnut ajaa.

Kyseessä oli kesäillan rogaining Ikaalisissa. Uutena mahdollisuutena oli osallistua pyöräillen ja meidän seikkailujoukkue, Suo, Säntti ja Pää, tarttui tähän. Otettiin tämä loistavana treeninä kohti Lost In Kainuu seikkailua. Saatiin kartat ja reittisuunnittelu alkoi. Mun on hirveän vaikea arvioida kuinka kauan pyörällä rastien haku kestää ja tehtiinkin joitain eri reittivaihtoehtoja, erityisesti loppu päähän. Heti alkuun mulla tuli suunnistusvirhettä, kun jouduin niin hakemaan mittakaavan kanssa enkä ollut tarpeeksi tarkkana polkujen kanssa. Yritettiin kommunikoida enemmän, että jos joku epäilee että mennään väärästä kohdasta, sanoo sen heti ääneen. Silloin muutkin terästäytyy tarkistamaan. Homma lähti pyörimään. Joitain rastinhakuja epäilimme vähemmän järkeviksi, kun joutui jalkautumaan aika kauas metsään ja pyöräilykengät jaloissa se on todella epämiellyttävää. Helpohkolta näyttävä rastipiste 100 metrin päässä metsässä ei välttämättä olekaan helppo ja on ehdottoman tärkeää aina ottaa kartta mukaan kun lähtee metsän puolelle jalkaisin harppomaan.

Suo, Säntti ja Pää.

Kahden tunnin suunnistamisen jälkeen tehtiin ensimmäisiä muutoksia reittiin ja viimeisellä kymmenellä minuutilla laitettiin vielä yksi vaihde silmään ja haettiin yksi suunnittelematon rasti. Oltiin kolmen tunnin aikarajoissa maalissa ja pisteitä saatiin kerättyä 2759. Tämä oikeutti kolmanteen sijaan. Voittaja porukalle jäätiin tasan 300 pistettä. Vielä hiotummalla reittisuunnittelulla olisimme varmasti saaneet tuon eron kurottua pienemmäksi, mutta hienosti meni näinkin. Oli tosi hyvä treeni, keli oli hyvä ja seurasta nyt puhumattakaan.

Joka kisapäivä kaikki saivat palkinnon. Ekana päivänä saatiin tomaatteja.

Viikko jatkui tossusuunnistuksen parissa, kun keskiviikosta perjantaihin oli Merenkurkun Rastipäivät. Kolme iltakisaa, joista kaksi ensimmäistä oli Maalahden Åminnessa ja kolmas Vaasan Långskäretissä. Tuo Vaasan seudun maasto ei ole mun lempparia, mutta nämä rastipäivät muuten on kiva tapahtuma ja sinne sain mukaan molemmat tyttäreni. Yhtenä päivänä myös poika lähti kannustajaksi mukaan.

Keskiviikkona oli lämmin kisa päivä ja metsässä mulle tuli yksi kunnon pyörähdys. Helpolta näyttävä rastipiste kartalla, mutta paikan päällä oli niin tiheä kuusikko, että ei meinannut näkyä iso kivikään, joka oli rastipisteenä olevan pienemmän kiven vieressä. Piti ottaa vauhtia läheiseltä polulta ja sieltäkin tulin suunnalla hitaasti. Otin takkiini tuossa monen monta minuuttia, mutta silti irtosi voitto D40 sarjassa muutamalla sekunnilla.

Torstaina oli helteinen päivä. Taas yhtä rastia hiukan sivuun, mutta ei niin paha kuin edellis päivän virhe. Tuo ekan päivän kuusikko rasti oli meillä kakkos päivänäkin ja tällä kertaa tultiin sieltä suunnasta josta edellis päivänä otin vauhtia. Tulin hitaasti ja löysin rastin. Sarjan voitto.

Perjantaina olikin sitten viileämpää ja sateen uhka. jälleen yhtä rastia typerästi oikealta sivuun. Jännä, miten jo metsätieltä metsään mennessä tunsin, että en mene ihan suunnitellusti ja olin epävarma, mutta jatkoin matkaani silti. Jouduinkin sitten kunnolla pysähtymään ja paikallistamaan itseni . Onneksi siinä oli helppo kulkuista ja harvaa metsää, että erotin kunnolla metsäpolut, kuviorajaa ja lopulta rastin suolla. Sarjani voitto ja täten yhteistuloksissa myös voitto. Tytöilläkin oli hyvä viikko ja saatiin kaikki taas tärkeää oppia.

On se vaan niin ihanaa, kun molemmat tyttäret käy mun kanssa suunnistamassa.

Sitten olikin viikonloppuna lauantaina suunnistuksen aluemestaruus pitkämatka vesisateessa. Ihan jees meno. Yksi koukku, jota en vielä varsinaisesti virheeksi itselleni laske, kun hoksasin melko nopeasti että olin menossa liikaa vasemmalle. Aika yksin sai metsässä mennä, kun sarjamme lähti ihan loppu päässä. Voitto tuli, mutta osanottajiakin oli vain kolme.

Sunnuntaina viikon kruunasi suunnistuksen aluemestaruusviestit. Niin sanottuna koukkupolvena (ikäsarjalaisena) pääsin seuran nuorten naisten kanssa naisten pääsarjaan. Aloitusosuudella meitä oli neljä joukkuetta, Kurikka, kaksi seinäjokista ja mä, jotka mentiin lähes koko ajan toistemme näköetäisyydellä. Hajontarasteja taisi olla kolmessa kohdassa ja ne meni kaikilta sutjakkaasti ja taas oltiin porukassa. Pientä kaarrosta välillä ja hiukan erilaisia reitinvalintoja, mutta loppukiriin päästiin. Se on aina hauskaa. Mä tikkasin jaloilla tällä kertaa nopeampaa ja kärjessä vaihtoon. Tekipä hyvää otattaa niin metsässä kuin loppusuoralla. Täällä Kauhavan maastossa pari vuotta sitten keskimatkalla tein virhettä ihan huolella. Nyt paikattiin se pörrääminen.

AM-viestin aloitusosuuden loppukiri.

Tyttären kaverisynttärit ja sukulaissynttärit kakuteltiin samalla viikolla ja olo olikin viikon päätteeksi hiukan väsynyt. Kesälomakin loppui tähän. Onnekseni olin suunnitellut työvuorolistaani heti kärkeen useamman päivän vapaan, niin ehdin lepäilläkin.

Neitin kanssa lenkillä.

Vapaista huolimatta töiden aloitus loman jälkeen oli jotenkin uuvuttavaa. Lopulta syykin selvisi, kun tulin kipeäksi. Paheneva kurkkukipu oli monta päivää ja äänikin on ollut möreä neljättä päivää. Välillä pystyin vain kuiskaamaan. Olin jo varma, että oon saanut elämäni ensimmäisen angiinan, mutta nieluviljelyn tulos oli negatiivinen. Nyt on tauti jo toipumisvaiheessa, mutta otan vielä rauhallisesti, että ei tulisi mitään lisätauteja. Ensi viikolla olisi pyöräsuunnistuksen SM-kisat Alavudella ja sitä ennen tulevana viikonloppuna meidän seuran järjestämät pyöräsuunnistuskisat Ylistarossa. Onneksi omissa kisoissa mulla on vain pieni rooli järjestelyissä, niin pystyn ottamaan melko hyvin levon kannalta.

Ystäviä ja koirakavereita.

Oma kesäloma meni hurjan nopeasti. Paljon tuli tehtyä ja maailmaa nähtyä, mutta kesä voisi vielä jatkua. Ja onhan tässä toki melkein koko elokuu vielä edessä, mutta lapsilla alkaa koulu jo ensi viikolla ja pakko on jo nyt silmäillä syksyn kalenteria. Sairastelun jälkimainingeissa tuntuu olo väsyneeltä ja vaikka tiedän ettei peruskunto mihinkään ole kadonnut, on sellainen terävin taisteluhenki poissa. Olisi hyviä treenejä ja kisoja tulossa, mutta pelkään etten saa itsestäni nyt parasta irti. Yritän kuitenkin ajatella positiivisesti, että jos elokuu menee itseään keräillessä, niin toivottavasti syyskuussa ollaan taas iskussa.

~Eija~