Ajatus jaloissa Merenekurkun Rastipäivillä

Monen vuoden jälkeen pääsin vihdoin taas osallistumaan Merenkurkun Rastipäiville, jotka järjestetään aina heinäkuun loppu puolella Vaasan seudulla, nimensä mukaisesti Merenkurkussa. Tämä aluehan on tunnettu kivikoista ja pienipiirteisyydestään ja sitä olivat kisamaastot tänäkin vuonna. Emme siis tulleet pettymään 😉 Sattui sitten viime viikolle sopivasti tai epäsopivasti valtavat helteetkin, miten kunkin elimistö nyt liialliseen lämpöön reagoikin. Kuten olen aikaisemmin sanonutkin, tykkään lämpöisestä, mutta kuuma ei ole kivaa. Nesteytyksestä piti huolehtia ja muutenkin viilentymisestä.

Meidän perheestä oli kolme Merenkurkun Rastipäivillä suunnistamassa.

Mullehan koko kisoihin osallistuminen oli vaakalaudalla juoksijanpolvi ongelman vuoksi. Ratkaiseva päätös osallistua oli ensimmäistä kisapäivää edeltävä loistava hieronta. Ennen hierontaa jopa kävely ja pyöräily teki polveen kipua, mutta hieronnan jälkeen näytti heti lupaavalta. Tein päätöksen kokeilla suunnistamista ja ihan rauhallisella vauhdilla, jalkaa kuunnellen.

Lähdinkin ensimmäisenä kisapäivänä suunnitelmien mukaan matkaan ja vältin ääriasentoja ja kovaa juoksua. Pienet nousut ja laskut menivät hyvin, pehmoisella alustalla myöskin kivutonta. Tuntui hyvältä ja rastit löytyi. Kunnes kakkoselta lähtiessä juoksin pieneen alamäkeen ja sen jälkeen kohti ojaa ja jysäytin vauhdissa terveen jalkani polven kiveen. En kaatunut, mutta hetkellisesti näin tähtiä. Muutama askel meni ontuen, mutta sitten vaan jatkoin matkaa. Koko loppu matkan polvessa oli jomotusta, mutta juosta pystyin.

Maaliin tullessa olin niin onnellinen yhdestä kunnon virheestä huolimatta, sillä juoksijanpolvi jalkani toimi loistavasti eikä kipuillut sitten yhden yhtään. Voi että olin niin iloinen 😊! Kuitenkin vauhdin rauhoituttua kävelyksi muistutti toinen polvi kivikontaktista ja kurkistus polveen pisti harmittamaan. Polvi vuoti ja siinä oli noin 1,5cm pituinen haava. Sen verran syvä se oli, että tiesin ettei sitä voi jättää repsottamaan auki. Mulle tuli sitten kotimatkalla koukkaus päivystyksessä, että haava liimattiin. Ompeleita en halunnut. Polvi turposi ja tästä johtuen oli kivuliasta koukistaa. Nyt sai sitten antaa kylmähoitoa molemmille polville. Voi että, miten mulle saattoi tämäkin sattua!

Kohtalokas kivikontaksi kakkos rastin jälkeen.

Päätin katsoa seuraavaan päivään, osallistunko kakkos ja kolmos päiville. Kipeähän haavapolvi oli ja turvoksissa. Kävely oli kivuliasta, mutta ei mahdotonta, joten päätin lähteä jotenkin reitin selvittämään. Suurin vaara oli, että haava repeää auki ja tulehdusriski olisi suuri niillä helteillä. Teippasin haavan ja päätin jälleen mennä ihan rauhassa.

Lähtöpaikalle mennessä kokeilin juosta ja verryttää jalkaa. Kyllähän se onnistui, mutta pienikin ojan ylitys tuotti hankaluutta. Mietin, onko tässä mitään järkeä, mutta eipä tästä kehdannut enää perääntyä. Joten matkaan. Olihan se varmasti aikamoinen näky, kun suolla kinkkasin toinen jalka mahdollisimman suorana ja kaikki pienetkin ylämäet ja alamäet tarkasti askeltaen. Kuumakin oli. Mutta niin sitä vaan eteenpäin mentiin ja haava ei revennyt. Polvi oli kuitenkin turvoksissa suunnistamisen jälkeen ja ihan pienesti eritti kirkasta. 

Kolmannen päivän kartta.

Vielä kolmas startti seuraavana päivänä. Taas samat teippaukset haavalle ja menoksi. Koikkeloin parhaani mukaan ja pyrin keskittymään vain tarkkaan suunnistamiseen. Metsässä askeltaminen vei suuren osan ajatuksista, mutta yhdellä tiepätkällä pystyi lisäämään hiukan vauhtiakin ja suunnistus sujui. Haava oli ihan ok ja toinenkin jalka toimi edelleen erittäin hyvin. Aivan mahtavaa!

Maalissa. Jes, jalat kesti suunnistamisen!

Olisihan sitä voinut levätäkin ja siirtyä huoltajan rooliin, mutta kun oli osallistumisenkin maksanut ja mieli teki suunnistamaan, niin minkäs siinä teet. Tiedostin täysin riskit ja otin vastuun omista teoistani. Onneksi tällä kertaa osasin mennä tarpeeksi rauhassa, enkä sitten onnistunut telomaan itsenäni enempää. Nuo rannikon kivikot ovat haasteellisia ja silti pitää pystyä huomio kiinnittämään tarkkaan kartan lukuunkin. Tällä kertaa häiriötekijöitä oli hiukan liikaa.

Rastipäivät menivät siis omalta osalta jalat edellä ja ajatus jaloissa. Tuloslistalla olin ekana ja kolmantena päivänä sarjassani toisena, mutta kakkos päivänä otin itselleni hylsyn. Epähuomiossa (ja ilmeisesti ajatukset niissä jaloissa) koikkelehdin kivikossa yhden rastin ohi. Siinä oli jopa neljä rastia melko lähellä toisiaan ja yhtenäisessä rivissä. Vaikka olin tulossa kolmoselta neloselle, luinkin väliä neloselta vitoselle. Ihmettelin ettei kartta oikein pidä paikkaansa ja kompassikin näytti ihmeellisesti hiukan sivuun, mutta en vain hoksannut asiaa. No ei voi mitään ja harmittihan se, mutta olkoot tämä nyt taas muistutus, että syytä keskittyä hakemaan kaikki rastit järjestyksessä. Hylsyn vuoksi en enää kilpaillut kokonaistuloksissa, mutta muuten olisin ollut vahvasti kärkikahinassa. 

Iltauinnilta kotiin perheen kanssa.

Rastipäivien jälkeen viikonloppu kului rauhallisesti kävellen niin teillä kuin metsässä. Kylmähoitoa jatkoin molempiin jalkoihin ja noilla helteillä se oli todella virkistävää. Uimassakin taas uskalsin käydä kun haava näytti sen verran hyvältä.

Tämän viikon aloitin käymällä hierojalla. Heidi hieroi taas jalat ja seuraavan ajan varasin kahden viikon päähän. Viimeistään torstaina on tarkoitus käydä juoksemassa tiellä ja perjantaina olisi vauhdikas kymppi, jos vaan palautuminen sujuu samaan tahtiin. 

Mun kovan onnen polvet 😅

Niin ja kesälomakin sitten loppui. Viime yön jo olin töissä. Ens viikolla alkaa lasten koulu ja parin viikon päästä alkaa harrastukset. Ihana kamala arki lähestyy.

~Eija~

Palautumisen tuskallisuus

Yli 100 kilometrin polku-ultrasta on kulunut reipas viikko ja tämä aika on kulunut hyvinkin vaihtelevissa fiiliksissä. Ensinnäkin olen ollut valtavan iloinen sisukkaasta Lapin vedostani ja niihin tunnelmiin on tullut palattua useasti. Toisaalta kuitenkin tällaiselle malttamattomalle ihmiselle maltillinen palautuminen on haasteellista. Ultrasta jo parin päivän jälkeen mieli teki kevyelle lenkille, mutta pahastikin kipeytynyt polvi ei mahdollistanut tätä ollenkaan. Kun kaikki muu lihassärky oli viidentenä palautumispäivänä jo täysin helpottanut, vasemman käden olkapää ja oikean jalan polvi olivat edelleen merkittävästi kipeät. Ehkä olivat olleet koko ajan yhtä kipeät, mutta muiden matkan aiheuttamien kolotusten hävittyä korostuivat. Taivuin jopa lääkärillä käymään. Diagnoosina lievä solisluun luksaatio ja juoksijanpolvi. 

Melomassa Seinäjoessa.

Diagnoosit osuivat varmasti nappiin, ainakin oireet ovat kuin oppikirjoista. Olkapään seutu paranee konservatiivisella hoidolla, kättä normaalisti kivun sallimissa rajoissa käyttäen. Vielä ei ostospusseja, kastelukannua tai kahvakuulaa pysty kädellä kantamaan ilman irvistystä aiheuttavaa kipua. No jalka vaatiikin sitten maltillista ja sinnikästä huoltoa ja tulevaisuudessa entistä tarkempaa ja tunnollisempaa vahvistamista. 

Juoksijanpolvi siis on rasitusvamma. Siinä polven ulkosyrjälle, reiden alaosaan ja suoliluu-sääri-jännekimppuun kohdistuu kiristystä ja jopa hankausta. Normaalisti hankausta suojaa polven ulkosivulla oleva limapussi, mutta pitkä rasitus, altistava juoksuasento ja -maasto sekä lihasepätasapaino voivat aiheuttaa että suojaus pettää ja kudokset ärsyyntyvät. 

Itse epäilen omalla kohdalla laiminlyötyä kehonhuoltoa ja tästä johtuen kireät reidet ja erityisesti takaketju. Tämä on todettu aikaisemminkin hierojalla ja vaikka niitä on käsitelty, pitäisi se olla säännöllisempää. Toisena syynä ylipäätänsä ovat itselle kovat kilometrit takana ja kun pitkästi ei huvita jäädä palauttelemaan. Eli syy löytyy peilistä.

Yksi musta varpaankynsi ja muut rannalla.

No nyt on kuitenkin palauteltu! Juoksemassa en käynyt viime viikolla ollenkaan. Ihan sen vuoksi kun ei kivun vuoksi voinut. Jopa kävelyssä ja kävelyn jälkeen pyöräillessä paineen tunne polven ulkosyrjässä oli merkittävä. Onpa sitten ollut mahdollisuus käydä muun muassa melomassa, minkä olkapää kesti hyvin, lasten kanssa uimassa ja marjastamassa. 

Jalkojen rullailun aloitin heti dignoosin varmistuttua ja voi apua kun se ottaa kipeää. Oikea jalka on niin paljon arempi kuin vasen ja kyllä mä sitten sitä oonkin kiusanut. Ilman helteitäkin hiki nousee otsalle rullaillessa. Myös kylmähoitoa olen jaloille antanut ja sen tuntuu toimivan todella hyvin.

Viime viikolla ontuvaa kävelyä.

Juttelin asiantuntevan fysioterapeutin kanssa vaivastani ja teimme alustavan kuntoutussuunnitelman. Ensiksi lyhyen ajan sisällä useampi täsmä hieronta jaloille ja jos ei kahden viikon päästä ole helpottanut, kokeillaan akupunktioneuloja. Tämä suunnitelma siis sen perusteella että uskon (ja toivon!) että syy on lihasperäinen. Sain nopeasti ajan Avun Paikan Heidille. Selvää kireys ero näkyi jaloissa ja annoin luvan käyttää voimaa tarpeen mukaan. Yllättävän tyynesti pystyin paikallani olemaan. Hieronnan jälkeen kylmä suihku jalalle, tein sen itseasiassa vielä kolme kertaa loppu päivän aikana. Ilokseni polvi on selvästi parempi ja kesti kivuitta pyöräilyn sekä lyhyet kävelymatkat. Seuraavan ajan sain maanantaille ja tässä välissä jatkan rullailua ja kevyttä liikkumista, mitä nyt edessä on tällä viikolla kolmet suunnistuskisat helteessä. Joku ehkä jättäisi kisat väliin, mutta mä yritän mennä ihan rauhallisesti suunnistus edellä.

Palan matkaa oon päässyt jo juoksemaankin!

Vaikka tosiaan välillä on kovastikin harmittanut ja mietityttänyt miten rasitusvamman kanssa käydään, niin toivoa on ja kyllä täältä vielä noustaan!

~Eija~

Retki Pallakselta Äkäslompoloon 105km

Tämän vuoden yksi merkittävimmistä urheilullisista tavoitteista oli päästä lähdöstä maaliin yli 100 kilometrin juoksussa. Jo viime vuoden puolella päätin tämän juoksun olevan Lapissa NUTS Ylläs-Pallas polkujuoksukisa. Siellä oli sopivasti uutena matkana hiukan päälle 100 kilometriä oleva 105 kilometrin matka. Olisi voinut olla myös toisin, sillä viime syksynä olin jo napin painalluksen päässä varata perheelleni lentoliput Islantiin ja juosta siellä 55 kilometrin kisa juuri samaan ajankohtaan, mutta tällä kertaa Lapin kilometrit ratkaisivat.

Nyt jo tiedämme, että pääsin Lapissa maaliin asti, voitin 😊!
Tässä on muutama päivä huilattu ja käyty juoksua ajatuksissa ja ystävien kanssa kerraten läpi. Jospa tänään jaksan "juosta" lenkin uudestaan ja kirjoittaa ajatuksia ylös, itsellekin muistiin.

Lapolle kirjoitin huoltojen välit ja näin pätkin matkan osiin.

Meillä oli kämppä puolen kilometrin päässä kisakeskuksesta ja maalista. Todella kätevää. Torstaina malttamattomana jonotin kisamateriaalit, vaikka ne olisi ehtinyt kyllä perjantainakin hakea. Iloinen yllätys oli saada gps-seuranta. Mulle oli tärkeää, että tiedän perheen ja kisaa seuraavien ystävien tietävän missä meen. Tuntui hyvältä jälkikäteen kuulla kuinka moni tuttu oli menoani seurannut ja jännittänyt. Kannustuksella on todella suuri merkitys. Kiitos.

Kisan lähtö perjantaina puolilta öin vaati sen, että hommaan piti valmistautua kuin yövuoroon. Tein kevyen juoksulenkin lähistön purtsilla, otin parin tunnin päiväunet ja söin unien jälkeen runsaan aamupalan. Bussikyyti Pallakselle lähti maalialueelta ja sinne käpsyttelin hyvissä ajoin muiden joukkoon. Ketään en tuntenut, jokunen naama somesta oli tuttu, mutta en jutellut kenellekään. Omissa ajatuksissa olemista, aivan ok mulle.

Pallaksella heti suuntasin lyhyeen vessajonoon. Kiersin hotellin läpi ihastellen maisemia. Loppu ajan odottelin lähtöä eteisessä, jossa oli hiukan lämpöisempää kuin ulkona. Maija Oravamäki tuli 55 kilometrin matkalta pirteänä voittajana maaliin. Muutama sana vaihdettiin. Hiukan kateellisena huokaisin, että hänellä retki oli tehty ja pääsi huilaamaan. Tuossa vaiheessa 105 kilometriä tuntui taas niin pitkältä! Olin kirjoittanut itselleni pienelle lapulle muistiin huoltojen välit ja retken pätkin näiden mukaan. Ensimmäinen väli huoltoon olisi vajaa 21 kilometriä, ei siis paha ollenkaan. Hienoa tästä tulisi. Pääsisipä pian matkaan. Fiilis nousi ja lopulta ryhmityttiin lähtöön. Jäin tietoisesti etualalle, että en jäisi kapeilla poluilla heti pitkien letkojen taakse.

Lähtö Pallaksella. Kuva @aapolaiho

Vihdoin päästiin matkaan. Ensin hotellin asfaltti pihan poikki, pätkä tietä ja sitten poluille. Pian polku kapenikin sen verran, että meno muuttui jonojuoksuksi. Siinä vielä haettiin omaa sopivaa kohtaa, mutta sopivalla vauhdilla homma lähti etenemään. Edessä oli useampi nainen, jos oikein laskin niin juoksin tuossa vaiheessa kuudentena. Melko teknistä pätkää oli heti alussa. Paljon kiviä ja juurakoita. Jostain syystä kompuroin todella paljon, löin varpaitani mihin milloinkin ja olin kaatua. En mielestäni ollut väsynyt, mutta olisiko sitten reipas vauhti asettanut haasteensa.

Lommoltunturille nousussa letkan vauhti hidastui merkittävästi. Koin kävelyvauhdin ylämäkeen liian hitaaksi ja päätin ohittaa porukkaa ja hakea oman vauhtista kohtaa. Toki minäkin kävelin jyrkemmät mäet, mutta loivemmat nousut tässä vaiheessa oli vielä mukava juosta. Lopulta eteen jäi kaksi naista, jotka pitivät selvästi reippaampaa vauhtia kuin muut. He pysyivät koko ajan näköetäisyydellä, taakseni en vilkuillut. Myöhemmin toinen nainen pysähtyi korjaamaan kengännauhojaan ja menin ohi. Toisen ohitin ennen ensimmäistä huoltoa, kun hän juoksi polulta sivuun ja mä löysin heti oikealle reitille. En hakenut johtopaikkaa, mutta yhtäkkiä ajauduin siihen. Hiukan harmitti että hyvä vetoapu katosi edestä, mutta ajattelin että ehkä vain hetkeksi. Eiköhän sieltä takaa tulla.

Lähdössä Pallaskerolle päin.

Ennen ensimmäistä huoltoa kompuroinnin tuloksena olin kerran jo kaatunut. Heitin ihan oikean kuperkeikan. Takana tullut miesjuoksija kysyi heti kävikö pahasti. Oma reaktio oli, että ei missään nimessä käynyt kuinkaan ja ylös vaan ja meno jatkui. Mutta kyllähän se tuntui. Lonkkaan ja kämmeniin nyt ainakin sattui. Juuri tuolla hetkellä ei edes ollut hanskoja kädessä. Repussa banaani meni puoliksi ihan mössöksi. Keräilin itseäni ja yritin terästäytyä.

Ensimmäisessä huollossa Rauhalassa otin vain sipsejä ja suklaata ja jatkoin heti matkaani. Vilkaisin taakseni ja ihan takanani tuli toinen nainen. Päätin pitää oman vauhtini, hiukan käsijarru päällä voimia säästellen. Huollon jälkeinen pitempi asfalti pätkä oli raastava. KK 86 jälkeen satunnaisesti vaivannut oikean polven kipu paheni. Tieltä metsään päästyäni päätin ottaa särkylääkkeen, jos se vaikka auttaisi. Tässä vaiheessa pääsin myös juoksemaan ihan yksin, mitä olin etukäteen toivonutkin. Omissa ajatuksissa yritin nostaa jalkaa tarpeeksi ylös, keskittyä tähän hetkeen, nauttia että olen nyt täällä. Keroille nousut olivat kaiken sen kauneuden arvoisia! Aurinko, joka ei laskenut ollenkaan, valaisi ja lämmitti koko yön. Hetken taivaanranta oli ihan punainen ja värjäsi myös kalliot punaisiksi. Vilkuilin maisemia ja talletin niitä muistiini. Teki mieli pysähtyä, ottaa kuvia ja sisäistää nuo maisemat ihan rauhassa. Nyt ei kuitenkaan ehtinyt. Kisa-minä nosti pahasti päätään. Kaaduin vielä kaksi kertaa vasemmalle kyljelleni. Onneksi hanskat olivat käsissä, sillä nyt niihinkin tuli kunnon jäljet.

Yöauringon maalaama Kellostapuli. Kuva Tero.

Söin ja join tasaisesti 20-30 minuutin välein. Parhaiten maistuivat banaani, mustikkakeitto, Dexalin geelit, energia karkit, suklaa ja smoothiet. Laimeaa urheilujuomaa oli toisessa lötköpullossa ja toisessa oli vettä. Pari kertaa vatsa jotain ihmetteli, mutta nämä tuntemukset menivät nopeasti ohi. Niin ja elämäni ensimmäisen kerran kävin kisan aikana pissalla puskassa! Sekin oli jossain kohdassa alkumatkaa, kun yksin taivalsin. Toista kertaa ei tarvinnut käydä.

Ohitin 160 kilometrin matkaajia, muuten menin yksin Peurakaltion drop bag huoltoon asti. Tässä vaiheessa matkaa oli takana 46 kilometriä ja kello oli aamulla puoli kuusi. Aloitin juoksemisen paksummalla pitkähihaisella juoksupaidalla ja sen päällä oli vielä lyhythihainen paita. Vaihdoin tilalle ohuemman juoksupaidan. Vaihdoin myös toiset hanskat. Liivistä tyhjäsin roskat, täytin juomapullot ja suuhun laitoin muistaakseni lisää banaania ja suolakurkkua. Istuskelemaan en jäänyt, vaan tarkoitus oli tehdä nopea huolto ja jatkaa matkaa. Kun lähdin kolmen muun 105 kilometrin matkalla olevan miehen kanssa jatkamaan matkaa, huoltoon ei muita naisia ollut vielä tullut.

Seuraava vajaan 20 kilometrin pätkä miesten kanssa oli hyvä. Toki kaaduin tällä välillä vielä kerran, mutta se tapahtui pehmeälle mättäälle. Miesten vauhti oli suht sopivaa. Välillä joku meni nopeampaa ja joku hetkellisesti jäi ja mä jäin Kukastunturin laskussa pahasti, mutta sain miehet taas kiinni tasaisemmalla pätkällä. Tässä vaiheessa polven kivun vuoksi alamäet olivat todella kivuliaita. Yleensä alamäet ovat mun vahvuus, mutta nyt iskukyky niissä oli ihan poissa. Onneksi polvi kesti melko hyvin nousut ja tasaisella pystyin juoksemaan. Toisen särkylääkkeen otin aamusta. Vaikutus oli melko olematon, mutta ehkä terävintä kipua hiukan leikkasi. Mielessä kävi pelko, kuinka se kestää maaliin asti. Polvessa kun oli tunne kuin se voisi poksahtaa minä hetkenä hyvänsä. Kipu säteili alas ulkosäärtä ja hiukan puuduttikin jalkaa. Hammasta purren silti eteenpäin. Tietoisesti siirsin kivun tuntemusta sivuun ja keskityin vain astumaan jalalla huolellisesti.

Gps-pallukka menossa Yllästä jo alas päin.

Kesänkijärvelle tulo oli helpottavaa, vaikka samalla järkyttävät Ylläksen ja Pahankurun nousut lähestyivät. Varkaankurun pitkät nousevat pitkospuut olivat ihanat. Samassa paikassa olin perheen kanssa pari päivää sitten retkeilemässä. Tämä on niin ihana paikka. Puron solina ja ne kaikki luonnon kukat. Huilasin tämän pätkän kävellen pitkospuut reippaasti ylös ja söin. Kotamajalla ensimmäisen kerran kuulin jotain väliaikoja kuinka lähellä takana tullaan. Sanottiin, että vajan 10 minuutin päässä on seuraava. Todellisuudessa lähin nainen taisi olla vain 200-300 metrin päässä! Hän ilmeisesti oli juossut nuo pitkospuut. Jälkeenpäin ajateltuna, onneksi en tiennyt että takana oltiin niin lähellä. Todellisesta tilanteesta tietämättömänä jatkoin omaa vauhtiani, nyt juosten hissukseen eteenpäin. Lasku Ylläksen kylkeä huoltoon on vaikea sen jyrkkyyden ja kivirakan vuoksi. Muistin tämän pätkän parin vuoden takaa kun olin juoksemassa Ylläksellä 30 kilometriä. Silloin kaaduin alamäessä kun pohkeet kramppasivat. Tällä kertaa jaloissa ei koko matkan aikana ollut minkäänlaisia kramppi tuntemuksia.

Ylläksen huollossa olin kymmeneltä. Muita naisia ei näkynyt. Mulle kerrottiin että perässä tullaan 13 minuutin päässä. Täytin vesipullot toisen kerran - hienoa, olin saanut juoduksi jo 2 litraa. Kahmaisin sipsejä ja suolakurkkuja mukaani ja lähdin kävellen Ylläksen nousuun. Askel kerrallaan, ei saanut ajatella kuinka monta askelta vielä ylös, vain askel kerrallaan. Reittilipulta reittilipulle. Nousu meni lopulta yllättävän hyvin itseä tsemppaamalla, mutta kyllä se niin rankka oli kuin muistinkin. Ylhäällä puhalsi kylmä tuuli. Maisemat olivat upeat. Kävelin palautellen jalkoja noususta ja annoin pään pyöriä. Sitten hitaaseen juoksuun ja kamalaan alamäkeen, joka oli tietä. Alamäki oli todella jyrkkä ja polveen sattui. Jo aikaisemmin matkalla oli suusta päässyt toisten korvien ulottumattomissa ärräpäitä ja nyt niitä tuli muutama lisää. Pelkäsin polven poksahtavan minä hetkenä hyvänsä. Jouduin jarruttelemaan ja lopulta hetken kävelemään. Ei tyypillistä mulle yhtään alamäessä.

Pirunkuru. Kuva @ltollriera

Perhe oli vastassa Kellokkaan huollossa. Olin kuvitellut tämän hetken olevan erilainen, positiivisempi, mutta olin aika rikki polven kivun vuoksi. Arvion mukaan takana tultiin 9 minuutin päässä. Otin sipsejä ja jatkoin kävellen. Kuulin, kun tytär ihmetteli ääneen miksi en juokse. Oli siis pakko laittaa juoksuksi. Takaisin metsään päästyä itketti, mutta jatkoin hidasta juoksua askel kerrallaan. Kesänkijärven reunassa kulkeva polku oli helppoa tasaista baanaa. Sain pidettyä juoksun tapaista yllä. Keräsin voimia Pirunkurulle. Se olisi viimeinen nousu. Nyt oli vain pysyttävä liikkeessä. Ja voi armoton kun Pirunkuru lopulta edessä kohosi. Alkuun juurakoita ja puita kunnes muuttui täysin kivirakaksi. Otin käsillä kiinni kivistä ja puskin ylös päin. Pari kertaa pysähdyin puhaltamaan ja vilkuilin taakseni. Ketään ei näkynyt. Katsoin kyllä kellosta kuinka kauan mulla tuohon nousuun meni, mutta en enää muista sitä aikaa. Mutta kun ylös pääsin ja tasaisemman pätkän jälkeen lähdin alas päin, alkoi fiilis kohota. Nyt oli tunne, että mä hoidan tämän ja kukaan ei tule enää ohi!

Kilometri maaliin. Kuva Eeva.

Tasainen neulaspolkulasku oli pitkä. Polvi antoi mun juosta. Pienetkin nousut kuitenkin heitin kävelyksi. Vielä yhden 160 kilometrin juoksijan ohitin ja tuumasin, että enää ei pitäisi olla pitkä. Kilometri ennen maalia oli tuttuja kannustamassa. Kiitos Eeva ja Jani. En paljon hymyillyt, en siis yhtään, kun tuntui ettei matka lopu ikinä. Onneksi puhuivat totta, että loppu on alamäkeä. Maalikaari näkyi melko kauas asfalttipätkän päähän. Vihdoin taas alkoi hymyilyttämään, taisin nauraa ääneenkin. Unohtui väsy ja polvi. Ylävitoset lapsille ja maaliin.
Ai että mikä ilon tunne 😁

Maalissa haastatteluun. En tarkkaan muista mitä kysyttiin 😅

Mun aika oli 12:55:29, eli juuri alle 13 tuntia pääsin.
Toiseksi tullut Karvinen oli 18 minuutin päässä ja kolmanneksi tullut Tulppo melkein 40 minuutin päässä. Lopun nousuissa revin tuota eroa, joten yllättäen nousut olivat tällä kertaa mun vahvuus. Itselle merkityksellistä oli se mitä pään sisällä kävin läpi. Välillä oli melko rankkaakin, mutta missään vaiheessa en kuitenkaan ollut lähelläkään keskeyttää. Ainoastaan tuo polvi asetti pelon, kuinka tässä käy. Kokemus oli kuitenkin erittäin vahvistava. Voitto oli jotain sellaista, mitä en uskonut koskaan tapahtuvan, mutta mistä olin joskus unelmoinut. Tällaisessa porukassa arvostan suoritustani ja olen ikionnellinen että pääsin tämän kokemaan.

105km kolmen kärki. Kuva @aapolaiho

Kroppa oli melko sekaisin juoksun jälkeen. Oli lievää huimausta ja häjyä oloa. Pikku hiljaa kuitenkin ruoka alkoi upota. Väsy oli kova mutta elimistön adrenaliinit ja endorfiinit eivät antaneet unta. Ennen palkintojen jakoa, joka oli ilta kello kymmeneltä, olin hiukan torkkunut ja hörppinyt kokista. Onneksi seuraavan yön nukuin kuin tukki ja sitä seuraavatkin olen nukkunut. Jopa päiväunia olen ottanut.

Lihaksiston palautuminen on vielä ihan kesken, mutta mielestäni aika hyvällä mallilla. Suurimmat huolet ovat tällä hetkellä tuo oikea polvi, joka on edelleen melko kipeä ja vasemman käden olkapää jonka loukkasin kaatuessani. Särkylääkkeitä en ole ottanut, vaan kevyellä liikkumisella ja suolakääreillä olen paikkoja toistaiseksi hoitanut. Viime yönä kyllä heräsin kerran polven kipuun, kun en millään meinannut löytää kivutonta asentoa. Toivon todella, ettei mitään vakavempaa polveen ole tullut.

Mahtavat palkinnot! Tärkein on tuo puupokaali, jonka saa vain juoksemalla.

Kiitos kaikille teille mukana juosseille, niin Lapin poluilla kuin ajatuksissa vierellä kulkeneille. Olen otettu miten moni on onnistumisestani iloinnut.

Jälkikolotuksista ja ruhjeista huolimatta välillä pitää nipistää itseään - tapahtuiko tämä todella mulle 😄

Jee!

~Eija~

Äkäslompoloon

Tänään saavuimme Äkäslompoloon koko meidän perhe. Pientä vastarintaa oli havaittavissa jälleen reissuun lähtiessä. Taitaa Kainuun viikon reissu painaa vielä kaikilla. No eipä tarvitse kenenkään sitten tulla sanomaan, ettei me koskaan käydä missään, sillä tämän vuoden kesäloman alku ainakin on reissattu. Vaikkakin reissut painottuu pitkiin automatkoihin ja perillä "aina" kannustetaan äitiä kisoissa, niin eiköhän aika kultaa muistot ja lapset vanhempina muistelevat näitä ilolla...toivottavasti 😆

No on sitä itsekin hiukan väsynyt ollut nämä muutamat päivät mitä on kotona ehtinyt Kainuun ja Multi-sport kisan jälkeen olla. On tullut aamuisin nukuttua pitkään ja illalla touhattua myöhään. Latautumista puutarhatöissä ja iltarasteilla käyntiä. Mirjan käsittelyssä kävin jäsenkorjauksessa, josko se auttaisi lieviin jalkojen kolotuksiin ja ennaltaehkäisisi uusia. Ainakin jalat saatiin yhtä pitkiksi ja olo hyvinkin rentoutuneeksi.

Mutta nyt asiaan, nimittäin huomenna perjantaina puolenyön aikaan Pallaksella pamahtaa ja 105 kilometrin matkan valinneet saavat luvan aloittaa urakkansa. Minä muiden mukana. Muutaman vuoden kutkuttanut haave juosta 100 kilometriä poluilla on kohta toteuttamista vaille täyttynyt. NUTS Pallas-Ylläs viikonloppu on täällä! 

Ensimmäisen ja viimeisimmän kosketuksen Ylläksen poluille otin vuonna 2017 kun olin juoksemassa Nuts Ylläs 30km. Se oli hieno kokemus ja olin myyty niin Lapille kuin erämaapoluille. 

Lapin Kansa-lehdessä juttua.

 Hetta-Pallas-Ylläs alueella juostaan nyt NUTS-organisaation toimesta seitsemännen kerran. Tälle vuodelle on tehty reitteihin isoja muutoksia. Ennen kaikkien matkojen lähtö oli Ylläksen rinteiltä, mutta nyt pääkisakeskus on Äkäslompolossa, jonka lähistöllä 37 kilometrin matka kiertää. 55 kilometrin matkalaisten lähtöpaikka on Hetta ja maali Pallas. Meidän 105 kilometrin juoksijoiden lähtö on Pallaksella ja maali Äkäslompolossa, mutta käymme koukkaamassa Ylläksen rinteillä. 160 kilometrin matkalaiset tekevät saman matkan kuin me, mutta lähtö on Hetassa. Odotettavissa on kaikilla matkoilla nousua ja laskua, kivirakkka, upeita maisemia, ötököitä ja todennäköisesti tunneskaalan koko kirjo. 

Kisavaatteita ja tarvikkeita liiviin.

Varusteet ovat valmiina. Pakollisia varusteita 105 kilometrin matkalle olivat muun muassa juomapullot (tai juomarakko) yhteensä 1,5 litraa, avaruuslakana ja pilli, pitkähihainen urheilupaita, 10 000 vesipilarin takki, hanskat ja energiaa. Myös kuppi ja elastinen sidos tulee olla mukana. Matkalle, reilun 40 kilometrin kohdalle on mahdollisuus kuljettaa oma drob bag. Sinne laitan kuivan vaihtopaidan ja hanskat, pitkät ja lyhyet sukat (ihan vain varoiksi) sekä lisää energiaa juoksuliiviin lisättäväksi. 

Eväitä. 

Evääksi lähtee tuttuja herkkuja 😋
Vaikka kevään Karhunkierroksen 83 kilometrillä salmiakki ja suklaa eivät uponneet, lähtee niitä kuitenkin mukaan. Jos ei matkalla maistu, niin yleensä juoksun jälkeen seuraavan parin päivän ajan kyllä.
Myös suolapähkinöitä, Dexalin geelejä ja urheilujuomaa sekä mustikkakeittoa tulee liivin taskuihin. Energiakarkkeja ja smoothieta vaihtelun vuoksi.

Maali Äkäslompolossa. Vielä melko hiljaista. 

Kohta kusamateriaalien haku. Vielä kevyttä jaloittelua pitkän ajomatkan jälkeen ja toivottavasti hyvät unet ensi yönä.

Jännittää 🙂

~Eija~

Fiinit Fröökynät Multi-Sportissa

Nippa nappa olin Kainuun rastiviikolta palautunut kun edessä oli jo seuraava kesän yksi kivoimmista kisoista. Viime lauantaina nimittäin kisattiin jälleen Ylistaron Kilpa-Veljien järjestämä Multi-Sport seikkailukilpailu. Mulle tämä oli viides kerta mukana ja jälleen uudella joukkueella, Niinan ja Sannan kanssa. Alun perin me olimme nimeltään SuoraKolmio, mutta kuukautta ennen kisaa nimi vaihtuikin Fiini Fröökynäksi sponsorimme mukaan. Saatiin huippu hienot joukkue paidat ja opastusta treenivaatteita fiinimpien asukokonaisuuksien valinnassa.

Kuva @ykvmultisport

Itse kisa käytiin Ylistarossa ja kisakeskuksena toimi urheilukenttä. Jokaisella joukkueella oli oma merkitty pilttuunsa, jonne kisavarusteet tämmättiin. Tunti ennen lähtöä oli kisainfo, jossa käytiin läpi käytännön asioita kisan kulusta ja turvallisuus asiat kerrattiin. Lämmittelyinä otatimme itsestämme joukkue kuvia hyppimällä ja juoksemalla. Hauskaa oli ja lämminkin meinasi tulla, mutta sen verran viileä heinäkuinen tuuli puhalsi, että ennen lähtöä kiskaisin pitkähihaisen paidan alle. Lopulta se oli aivan hyvä ratkaisu, vaikka kisan aikana selkä kastuikin.

Heti kärkeen jokaiselle joukkueelle oli jaettu musta muovipussi, jossa oli tehtävä ratkaistavaksi ja ensimmäinen kartta. Sovimme, että mä nappaan kartan ja silmäilen jo sitä ja terävämpi päiset Sanna ja Niina pähkäilee. Tehtävänä oli laskea sanan MELONTA summa, kun A-kirjain on 1, B-kirjain on 2 jne. Oikean vastauksen saimme toisella yrittämällä ja pääsimme ensimmäisten joukossa matkaan.

Alkuun oli pyöräilyosuus 38 kilometriä. Pyörätietä, hiekkatietä ja teknistä metsäpolkua. Matkan varrella oli rasteja, jotka piti leimata. Mulla oli pyörässä karttateline ja huolehdin suunnistamisesta. Toisen rastin jälkeen piti kääntää karttaa ja rastin jälkeen tielle tultaessa luin karttaa hetken kuin olisimme tulleet jo kolmos rastilta. Ajoimme palan matkaa harhaan. Onneksi kuitenkin huomasin virheeni melko nopeasti, mutta silti kartan lukuvirhe pisti vihaksi. Jälkeen päin kuulin, ettemme todellakaan olleet ainoat jotka olivat kyseisessä kohdassa olleet hetken ulalla.

Kuva @ykvmultisport

Ensimmäinen yllätystehtävä oli Kyrönjoen yli kahlaaminen. Jännitän aina näitä vesistö tehtäviä mutta tämä oli aivan mukava ja virkisti oikein hyvin polkemisesta kuumenevia jalkoja. Tarkkana sai toki olla mutaisille kiville astellessa, mutta pystyssä pysyttiin koko porukka.

Kuva: Mervi

Pyöräilyn jälkeen kurvattiin takaisin urheilukentälle vaihtamaan rullaluistimet jalkaan. Mä olin edellisenä iltana huoltanut omat rullaluistimeni googlen opastuksella. Ehkä rullat hivenen paremmin rullasi, mutta voisihan tämänkin hiukan paremmin hoitaa. Odotin, että tämä olisi tosi rankka pätkä, mutta yllätyksekseni jaksoin hyvin. Kesäkuun yhteistreeneissä jo harjoittelimme letkassa rullaluistelua ja se toimi kyllä ihan hyvin, kunhan ei kärjessä puskenut liian kovaa. Meillä ei ollut köyttä tai muuta sellaista apunarua mukana, mutta tarvittaessa toisen repusta sai hiukan pidettyä kiinni ja väsyneimmät jalat saivat pientä apua. 

Rullaluistimet jalkaan.

10 kilometrin rullaluistelun jälkeen kentälle tullessa taas leimattiin rastilla ja vaihdettiin takaisin pyörän selkään.

Urheilukentällä leimaus.

Jos ensimmäinen pyöräily pätkä oli mulle tuntematonta riettiä, niin toinen pätkä oli tutumpaa, sillä huristelimme myös lapsuuden kotini ohi. Ennen sitä kuitenkin käytiin ampumassa ampumaradalla. Taitavia ampujia olemme, mutta tällä kertaa mulle ja Sannalle tuli yhdet ohilaukaukset. Se tarkoitti kahta sakkorinkiä, joka onneksi oli ihan lyhyt kierros. Jaloille teki ihan terää monen kilometrin pyöräilyn jälkeen hiukan juosta.

Kuva @ninnin_energianurkkaus

Pyöräilimme Ylistaron Mäkipohdon ravikeskukseen. Matkalla pohdimme mikä tehtävä siellä mahtaisi olla. Ehkä jotain hevosiin liittyvää, jotain juoksemista... Lopulta tehtävä oli vetää ravikärryjä yhden kierroksen, eli kilometrin verran. Kärryt olivat kevyet, mutta se kilometri tuntui todella pitkältä. Hauska tehtävä kuitenkin.

Kuva @ykvmultisport

Polkien jälleen urheilukentälle ja sieltä juosten 2,5 kilometriä melonta paikalle. Meloen piti käydä viisi rastia leimaamassa. Tätäkin olimme harjoitelleet ja valmiiksi miettineet paikat, mutta matkan taittuessa suunnitelmat laitettiin uusiksi. Sanna sai paikan istua keskellä ja opastaa mua ja Niinaa melomisessa. Ensimmäinen rastin leimaus oli mennä ihan karille, mutta seuraavat neljä sujui loistavasti. Takana kovalla rytinällä tuleva joukkue ei saanut meitä kiinni, vaikka kovasti odotimme heidän juuri melonnassa meidät saavuttavan.

Rauhassa kanoottiin.

Kaksi kilometriä melontaa meni hyvin. Ei kastuttu ja vaikka mutkittelimme, niin rasteille lähestyminen tosiaan meni hienosti.

Melomassa.

Juoksu takaisin urheilukentälle ja vielä loppuun juuttisäkillä hyppelyä. Jalkoja hapotti jo ihan kiitettävästi, mutta fiinisti meidän joukkue loikki viimeisetkin loikat ja kirmattiin maaliin.

Pussihyppelyä :)

Olimme lopulta Trio Lady sarjassa ihan ylivoimaiset, sillä voitimme lähes tunnilla toiseksi tulleet. Yhteensä matkaa tuli 77 kilometriä ja aikaa kului 4:31. 

Maalissa :)

Trio Open sarjan voittajat käyttivät aikaa 3:43. Kova taso oli tänäkin vuonna tuossa Open sarjassa. Parhaimmalla joukkueella oon siellä yltänyt neljännelle sijalle kolme vuotta sitten.

Oli todella hauska ja innostava seikkailukisa jälleen. Kiitokset Ylistaron Kilpa-Veljien järjestelyporukalla! Ison työn olitte tehneet. Arvostan!

Meidän joukkue oli aivan mahtava, joten kiitos Sanna ja Niina panoksestanne. Tätä olisi kiva tehdä lisääkin ja olemme jo tutkailleetkin muitakin seikkailukisoja. Katsotaan nyt saadaanko aikatauluihin joku sopimaan.

Palkinnoksi Fiskarsin oksasakset.

~Eija~

KRV 2019

52. Kainuun Rastiviikko kokosi valtavan määrän suunnistajia Sotkamon Tipasojalle. Suosion salaisuus kenties piili upeissa kangas- ja harjumaastoissa, rastiviikon perinteissä ja siinä että sarjoja löytyi eliitin kilpasarjoista kaiken ikäisille kuntosarjalaisille. Kainuun Rastiviikko on maailman toiseksi vanhin suunnistusviikko tapahtuma ja tulosluettelosta saattoikin löytää useiden kansallisuuksien edustajia. Ruotsista taisi olla eniten osallistujia suomalaisten jälkeen. 

 Rastiviikolla suunnistetaan neljänä päivänä ja kahtena päivänä on huilia. Tai no halutessaan välipäivinäkin pääsi sprinttisuunnistamaan Vuokatin Urheiluopiston ympäristössä. Neljän pääsuunnistuspäivän mukaan laskettiin kokonaisaika ja sen perusteella selvisi sarjojen voittajat. Pääsarjoilla oli viimeisenä päivänä takaa-ajolähtö, muilla arvotun lähtöajan mukaan. 

 Mulle tämä oli käsitykseni mukaan kolmas kerta Kainuun Rastiviikolla. Ensimmäisen kerran olen ollut isän kanssa joskus nuorena. Ystävän seurassa vuonna 1998 ja nyt vihdoin taas. Vuorotyötä tekevänä heinäkuun loma osuu omalle kohdalle vain joka kolmas vuosi ja lasten ollessa pienempiä ei kovin houkutellut viikoksi lähteä melko kauas vain mun suunnistamisen vuoksi. Nyt sentään meitä on kolme jotka suunnistaa 🙂

Kisakeskuksen säpinää. Hyvät oli järjestelyt!

 Tänä vuonna suunnistin D40A-sarjassa, eli yli 40 vuotiaiden kilpasarjassa. Valittavana olisi ollut myös lyhennetyt matkat, mutta jotenkin se ei tunnu omalta yhtään. 

Ensimmäisenä päivänä tulossa maaliin.

Mun viikon suunnistustulokset näyttää tältä;

1.pv 5,0km 41:05 sijoitus 18. (53 osanottajaa)

2.pv 6,7km 58:35 sijoitus 10. (50 osanottojaa)

3.pv 3,8km 33:10 sijoitus 13. (50 osanottojaa)

4.pv 5,2km 38:10 sijoitus 4. (48 osanottojaa)

Ensimmäisen päivän karttaa ja viimeinen rasti.

 Sijoitukset kertoo paljon kuinka on mennyt. Ensimmäisenä päivänä tuli kahdelle rastille kunnon virheet. Ihan pysähtyä piti ja pyöriä ympäri että paikallisti itsensä. Lopussa kasi rastille mennessä venäytin vasemman nilkkani ja sata metriä meni ontuen. Näin jo mielessäni nilkuttavani maalissa ensiaputeltalle hakemaan kylmäpussia, mutta nopeasti kipu hellitti. Lopulta vasta illalla muistin nilkkani kun venytellessä tuntui lievää kipua. 

Tytöt odottaa lähtöä.

 Ensimmäisenä päivänä maasto oli ihanaa kangasmaastoa ,jossa tossu lensi varpujen yli ja näkyvyys oli hyvä. Toisena suunnistuspäivänä meidät vietiin tiheikköihin ja risukkoihinkin. Hyödynsin mahdollisuuksien mukaan polkuja ja metsäteitä, sillä metsän puolella on meno hitaampaa ja suunnan kanssa pitää koko ajan olla tarkkana. Suoritus oli edellistä parempi ja vain kolmella koukkauksella selvisin. Pääsin tuloksissa juuri kymppisakkiin, mikä oli mun henkilökohtainen tavoite.
Venähtänyt nilkka ja vanha oikean jalan kantapään ulkosyrjän kipu tuntuivat metsässä.

Joka kisapäivän jälkeen piirreltiin karttaan kuljettu reitti.

 Kolmantena suunnistuspäivänä oli sujua jo todella hyvin, kunnes kymppi rastille tein todella typerän virheen. Rasti oli kahden suoalueen ja ojien välissä. Olin oikein hyvin kartalla missä menen, kunnes yhtäkkiä alan epäröidä ja vaihdoin suuntaa suon yli väärään mäkeen. Pysähdys ja kartan tutkiminen ja tajusin typeryyteni. Vauhdilla takaisin ja suoraan rastille. Kuitenkin menetin tässä jopa vajaa kaksi minuuttia ja putosin kymppisakin ulkopuolelle. Virhe harmittaa edelleenkin kun sitä kartasta tutkin. Pitäisi vaan luottaa itseensä ja pysyä suunnassa. 

Kolmannen päivän karttaa. Oranssilla kulkemaani reittiä.

Tänään, rastiviikon viimeisenä päivänä lähdettiin heti jyrkkää harjua ylös. Sai jalat heti hapoille ja sykkeet ylös. Harjun päällä sai piiskata itseään juoksuun ja kohti rastilippuja. Saimme suunnistaa ensimmäisen päivän kaltaisessa, avoimessa maastossa. Pyrin vain mahdollisimman tarkkaan suunnistamiseen ja vain parilla pienellä koukulla selvisinkin. Sijoitus neljänneksi oli iloinen yllätys, itse asiassa se tuntuu valtavan siistiltä! Tällä suorituksella sain itseni kiilattua kokonaisaikatuloksissa 10. JES! Vaikka kolmantena päivänä jo luulin pelin olevan pelattu, onnistuin sittenkin tavoitteessani.
Kahtena viimeisenä päivänä jalat eivät lieviä pohjekireyksiä lukuunottamatta kipuilleet yhtään.

Mainittakoon vielä, että jokaisena kisapäivänä vedin sarjani nopeimman loppusuora-ajan! Seuramme sisällä leikkimielisesti kisailemme kuka vetää sen nopeiten, joten täysiähän se pitää sitten mennä.

Kolmannen päivän rastimääritteet.

Nyt ollaan vajaan kuuden tunnin ajomatkan jälkeen kotona. Olo on hiukan väsynyt, mutta erittäin onnellinen kuluneesta viikosta. Tämän kesän ensimmäinen lomaviikko tuntuu olleen pitempi kuin yksi viikko, sen verran paljon on tullut touhattua. Nyt jo harmittaa, että seuraavan kerran rastiviikolle pääsee ehkä vasta kolmen vuoden päästä. 

~Eija~

Aktiivilomalla Vuokatissa

Kainuun Rastiviikko on vielä kesken, sillä tänään ja huomenna perjantaina vielä suunnistetaan. Täälä on kuitenkin ehtinyt kisojen ulkopuolella ja välipäivinä tehdä vaikka ja mitä. Joten tässä lomailu kuulumisia ja seuraavassa postauksessa sitten itse kisaviikon kuulumisia. 

Vuokatin huipulla.

 Meillä on kämppä Kattikeskuksessa, Vuokatissa. Vaatimukset kämpälle oli pyykinpesukone, sauna ja keittiö ja nämä siis löytyvät. Sijainti on erinomainen, sillä tästä singahtaa helposti paikkaan kuin paikkaan ihan jalkaisinkin. Parasta on tietysti ollut Vuokatin polut, joilla olen sunnuntain tulopäivää lukuunottammatta käynyt juoksemassa. Olimme reissaamisesta ja telttaöistä niin väsyneitä sunnuntaina, että saunomisen jälkeen sammuimme nopeasti pehmoisiin sänkyihin. 

Sapporon polku.

 Maanantaina kävin juoksemassa vajaan 10 kilometrisen Sapporon lenkin, joka luokitellaan vaativaksi poluksi. Tiukka nousu laskettelurinnettä ylös, lisää kivikkoista ja juurakoista nousua metsän puolella, kunnes tasaisempaa pitkospuu ja neulaspolku pätkää. Vuokatin vaaran huipulta oli hulppeat näkymät. Alaspäin tullessa sai olla tarkkana miten jalkansa asettelee, sillä sateen jälkeen oli melko liukasta ja mulla oli jalassa normi juoksulenkkarit. 

Eino Leinon polku.

 Tiistai illalla vuorossa oli pätkä Eino Leinon polkua, joka meni osittain samaa reittiä kuin Sapporon lenkki. Tämä oli selvästi suositumpi, sillä paikoin polku oli todella leveää. Pitkät portaat huipulta alas metsälammille olivat todella hienot. Oli ihanan hiljaista ja vain pari muuta lenkkeilijää tuli iltamyöhällä vastaan. 

Koukkasin tutustumassa myös urheiluopiston maisemiin ja sain lenkille jälleen pituutta vajaa 10 kilometriä.

Leveää polku baanaa. 

 Eilen keskiviikkona lähdin aikaisemmin jo iltalenkille ja suuntasin Piimä-Heikin lenkille olettaen sen olevan tasaisempi kuin edellis iltojen polut. Ei se tasainen kuitenkaan ollut, mutta vauhdin yritin pitää maltillisena. Jonkin verran viikon liikkumiset kropassa tuntuu, mutta nyt ei malta olla käyttämättä näitä maastoja hyväksi. Hyviä nousumetrejä, maltillista vauhtia ja silti mukavaa sykevaihtelua.

Piimä-Heikin polulla. 

Tästä helposti saisi käsityksen, että mä olen täälä vain juossut. No ei se aivan näin ole mennyt. Suurin osa ajasta on touhattu perheenä yhdessä ja tekemistähän täälä riittää. Maanantain sateisena välipäivänä muun muassa kävimme hohtokeilaamassa, jonne sateesta huolimatta kävelimme. 

Tiistain lämpöisenä päivänä pulikoimme Hiukan uimarannalla ja kävin lasten kanssa rullaluistelemassa sillä seurauksella että sain kyynärpäähäni asfaltti-ihottuman muutaman päivän koristeeksi. Meillä Pohjanmaalla ei ole mäkiä, mutta täälä niitä on joka paikassa, enkä niissä osaa mennä. Onneksi se olin kuitenkin minä joka lipat heitin eikä kukaan lapsista. Osuvammat menopelit olisivat maastopyörät, mutta niiden mukaan vetäminen olisi ollut aivan liian työlästä, kun auto muutenkin oli aivan täynnä. 

Hohtokeilaamassa. 

Rullilla nurin. 

Eilen keskiviikkona oli jälleen välipäivä ja me lähdettiin aamusta Kajaaniin markkinoille. Normi markkinameininkiä mitä meilläkin päin ja ajattelin että sillä erotuksella vain että tuttuja täälä ei tapaa. Äimistys olikin suuri kun yhdellä myyntikojulla törmäsin Maija-Liisaan. Ihan some-tuttuja ollaan ja kerran aikaisemmin nopeasti nähty. Maija-Liisan blogi löytyy täältä. Maija-Liisa on myös menossa Ylläkselle juoksemaan ensi viikolla. Tämä keskustelu herätti mutkin taas tajuamaan, että mun yli sadan kilsan eka juoksu lähestyy vääjäämättä. Tässä lomaillessa ei vain ole asiaa kunnolla ehtinyt tajuta. Toki sen verran asia takaraivossa on, että tällä viikolla vielä huolettomasti annan itseni kilometrejä kerätä ja ensi viikolla enemmän lepoa. 

Maija-Liisa ja mä .

Ihana kisa-lomaviikko ollut. Onneksi vielä hetken saa näistä maisemista nauttia. 

Suosittelen Vuokattia lomakohteena ihan kaikille. Tekemistä ja kokemista löytyy !

~Eija~