Äkäslompolo-Levi-Äkäslompolo noin 100 kilometriä

 Talvilomaa vietimme koko perheen voimin viikolla 9 Äkäslompolossa. Yhden päivän varasin omalle pitkälle hiihtoretkelleni ja haave hiihtää Äkäslompolosta Leville pitsalle kutkutti mielessä. Aamulla kahdeksalta kun napsautin pertsan suket monoihini kiinni, en vielä tiennyt toteutanko haaveeni vai suihkinko koko retkeni Pallas-Yllästunturin Kansallispuistossa, mikä ei myöskin olisi ollut huono asia.

Aamulla klo.09 kohti Kutujärveä.

Aamu oli valjennut kirkkaana ja pakkastakin oli kuutisen astetta. Repussa oli iso pullo lämmintä energiajuomaa kahteen villasukkaan piilotettuna, että ei liikaa jäähtyisi ja lisäksi pienessä termarissa kuumaa kaakaota. Kaksi kerrosvoileipää, energiamarmeladia, muutama vihreäkuula ja Tupla-suklaapatukka purtavaksi. Vaihto hanskat ja pitkähihainen paita olivat myös mukana. 

Pyhätunturin ja Pyhäjärven jälkeen maisema kohti Aakenustunturia ja suksien noukat kohti Leviä.

Karttana oli latukartta netistä. Lähdin Äkäslompolan rannalta kohti Navettagalleriaa. Järvenjäällä kaksi miestä luisteluhiihtäen saivat mut kiinni ja muutama sana vaihdettiin. Kutujärven kautta lähdin kiertämään pohjoisen puolelta Pyhätunturia kohti Pyhäjärveä, jossa pysähdyin nopealle tankkaukselle. Tässä kohdassa luistellen matkassa olleet miehet tulivat takaani. Olivat hiihtäneet harhaan ja lähteneet sitten seuraamaan mua. Tuo pätkä oli ollut hiukan raskas, kun latua ei oltu pariin päivään ajettu ja tuuli oli paikoin peittänyt lumella latubaanan. Sitten takaa tulikin leveä latukone ja luisto parani selvästi.

Jatkoin kohti seuraavaa risteystä, jossa pitäisi tehdä päätös jatkanko kohti Leviä vai käännynkö jo kiertämään Aakenuksen. Risteyksessä oli loistava kova latu kohti Leviä ja tein päätöksen kurvata sinne. Tässä vaiheessa muitakin hiihtäjiä alkoi tulla vastaan enenevässä määrin ja kun lähdin laskettelemaan Levin puolella olevan Pyhätunturin pohjoispuolella, hiihtäjiä tuli todella paljon vastaan. Jatkoin Kätkätunturin pohjoisen puolelta kiertäen ja pääsin Leville. Googletin lähimmän pitserian ja lompsin Keski-Eurooppalaisissa tunnelmissa syömään. Oli kova nälkä ja kokonainen pitsa meni helposti yhdeltä istumalta alas. Oli järkyttävän hyvää.

Levillä pitsalla 😋

Levillä todella oli erilainen tunnelma kuin Äkäslompolossa. Musiikki pauhasi, ihmisiä tuli joka suunnasta, myyntikojuja oli jos jonkinmoisia ja aurinko paistoi. Oli mukavaa syömisen jälkeen napsauttaa sukset takaisin kiinni ja lähteä paluumatkalle omissa ajatuksissa. Vaikka toki tuttujakin näkyi, kun Johanna hiihti vastaan. Pitsaa odotellessa olin vaihtanut kuivan paidan ja lähtiessä vedin kuivat hanskat käteen.

Latuverkostoa Levin puolella.

Takaisin päin ei tarvinnut hiihtää samaa latua, vaan lähdin järven poikki Kätkätunturin eteläpuolelta kohti Kätkänlaavua ja edelleen Levin Pyhätunturin ohi. Pyhätunturille on kivunnut mustaa latua, sillä laskeskelin että voisi olla mahdollisuus koukata Aakenukselle myöhemmin.

Niin tunnelmalliset autiotuvat.

Pari kertaa pysähdyin autiotuville nopeasti eväille, sillä Levillä nautittu pitsa oli melko nopeasti kulutettu. Joskus olisi ihana oikein ajan kanssa pysähtyä vaikka jopa yön yli johonkin tunnelmalliseen tupaan. Niissä oli mukavan lämmin ja kattila, kahvipannu ja vieraskirja näkyi löytyvän. Nyt ei kuitenkaan ollut aikaa liikaa jäädä fiilistelemään, sillä tarkoitus oli ehtiä valoisalla takaisin Äkäslompoloon. Lamppua ei ollut mukana.

Hirvikämppä

Suksi luisti ja oli sopivan lämmin vaikka pakkasen puolella pysytttin, mutta ennen Aakenuspirttiä meno alkoi tuntua puuduttavalta. Vastaantulevat väheni radikaalisti ja aurinko oli mennyt pilveen. Väsytti ja jonkin verran kolotti lantiossa. Kartan käyrien perusteella nousua oli luvassa ja aloin pohtia jaksanko ja ehdinkö Aakenukselle kivuta.

Aakenustunturi Levin suunnlta.

Lopulta en Aakenukselle noussut vaan hiihdin Totovaaralta suoraan Tammituvalle ja edelleen Karhukodalle. Latvamajalla nappasin viimeiset energiat repusta ja sitten Kesänginkeitaan ja Kesänkijärven poikki Äkäslompoloon.

Takaisin Äkäslompolassa.

97,85 kilometrin retki siitä tuli. Oli ihanaa ja niin nautin. Ai että mä todella tykkään mennä hiukan kauemmas ja tulla takaisin, laittaa kroppaa venymään ja osoittaa itselleni että kyllä mä pystyn ja voin. Siihen kuuluu välillä ne negatiivisetkin tunteet ja väsy, ärsytys ja lopulta niistä matalista fiiliksistä nouseminen. Lopulta on niin vahva ja energinen olo, että haluaisi että retki ei vielä loppuisikaan. Koko loppu päivän olin yhtä hymyä kunnes pian kömmin nukkumaan, että aamulla saisi herätä taas kohti uusia retkiä.

Palautteluna pannaria ja jäätelöä.

~Eija~

Talviloma 2022

Viime viikolla meidän perhe vietti yhteistä talvilomaa Äkäslompolossa, Ylläksen kupeessa. Ollaan vietetty lomaviikko kerran aikaisemmin talvella ja kolmasti kesällä samassa paikassa, joten paikat alkavat olemaan melko tuttuja. Kuitenkin meillä oli vielä hiihtämättömiä latureittejä ja paikkoja, joihin retkeillä ja edelleen niitä jäi. Kuitenkin on kiva käydä myös tutuissa ja muistorikkaissa paikoissa vuodesta toiseen ja näitä ovat meidän perheelle esimerkiksi Kukastunturi ja Pirunkuru. 

Lomaviikko meni nopeasti ja nyt ollaan jo oltu viikko taas arjessa kiinni. Mutta kuvien kautta on ihana palata tuohon rentoon loma-aikaan.

Kukastunturin kauneutta.

Kukastunturilla.

Meidän perheellä kertyi viikon aikana yhteensä vajaa 700 kilometriä hiihtoa, josta mun osuus oli 304 kilometriä. Tuli sellainen lievä hiihtohulluus, kun oli vaan niin välttämätöntä päästä ladulle kaksikin kertaa päivässä. Kahdesti tehtiin 30 kilometrin hiihtoretket koko perheellä ja kerran hiihtelin yksin Äkäslompolosta Leville. Tuosta omasta noin 100 kilometrin hiihtoretkestä kirjoittelen oman postauksen vielä myöhemmin. Kotiin palattua hiihto innostus on laantunut ja oon tainnut käydä vain pari kertaa suksilla. Mulla on jo kevät mielessä ja haaveilen sulista teistä.

Karhukodalla paussin paikka.

Kelit olivat melko hyvät. Alku lomasta oli pikkuisen plussalla ja aurinko möllötti ohuen pilviharson takaa. Tiistaina oli lumisadetta ja se oli mun mielestä hyvä päivä mennä lasten kanssa laskettelemaan, koska lumisateella hiihtäminen ei ole niin jees kun ladut menee umpeen ja luisto kärsii. Olihan se aika erikoinen kokemus laskea Ylläksen huipulta kun ei nähnyt kuin 5 metriä eteensä. Osa mäistä oli mulle turhan pelottavia, mutta lapsilla ei näyttänyt olevan hätää.

Pirunkuru on ihan ehdoton paikka Ylläksellä.

Kahdesti retkeiltiin jalan. Kiivettiin Pirunkurua Kesänkitunturille ja pulkat mukana Kuertunturille. Polut olivat hyvässä kunnossa. Hyvän leveät ja pohjat olivat kovat. Kerran ehdin käydä juoksemassa ja kyllä vaan oli helppoa juosta tampatuilla poluilla. Kesällä nuo polut ovat teknisempiä johtuen pyörähtelevistä kivistä, liukkaista juurakoista ja pohkeet sotkevista maa-aineksista.

Iltahiihto kaksin laskevan auringon kanssa.

Ylläksen huipulla lumisateessa.

Näkymä Kellokkaalta Ylläksen suuntaan.

Kyttäsimme revontulia ja jotain näimmekin.

Iltaisin oli niin väsynyt kaikesta siitä ulkoilun määrästä, että valvottua ei tullut. No parina iltana singahdettiin ulos bongaamaan revontulia ja iloksemme yhtenä iltana suhteellisen komeita nähtiinkin. En vain osaa niitä kuvata kännykälläni, joten kuvat eivät vastaa sitä mitä todellisuudessa näimme. Revontulet olivat kuitenkin yksi toive lomallemme ja niiden bongailu on jatkunut kotonakin.

Kuertunturilla. Pulkkakyydillä alas.

Ihana loma oli. Seuraavaa taas odotellessa keskitytään arjen tähtihetkiin. Ja yritän pitää ajatukset poissa jomottelevasta viisaudenhampaastani. Antibioottikuuri on päällä ja odottelen leikkausaikaa. Se tietää sitten taas hetken urheilutaukoa. Eikä nytkään tee mieli tehdä vetoja tai ladata tankoon maksimeja, sillä siitä jomotus vain pahenee.

~Eija~

Hisu revanssi

 Reipas kaksi viikkoa sitten tämän vuoden kisakauden avaus ei mennyt aivan putkeen, kun hukkasin itseni ihan kunnolla Jämin talvirasteilla. Se oli kuitenkin hyvä muistutus, että oleppa tarkempi. Mulle tarjoutui uusi mahdollisuus viime viikonloppuna, kun ALUN talvirastit hiihtosuunnistettiin Alajärven Valkealammella. Tuolla kävimme tammikuun alussa yksi kaunis pakkaspäivä retkeilemässä ja useamman kerran siellä on hiihtosuunnistettu, sillä maastot ovat siihen aivan huiput.

Lauantaina oli keskimatkan kisa. Naisten 40 vee sarjassa lyhintä reittiä (siis uria pitkin) oli reipas 7 kilometriä. Näissä saa poiketa latu-urilta pois ja mulle tulikin matkaa vähemmän kuin ilmoitettu matka. Oikaisin vain kerran jyrkän mäen alas, mutta oikaisuja olisi voinut tehdä enemmänkin.

Rata oli haastava. Uria oli tosi paljon ja korkeus eroja Valkealammella on, joten suunnistaa sai tarkasti koko ajan. Useamman kerran sai hartiat täristen puskea jyrkkiä rinteitä ylös, suksien päät hairasi urien reunojen lumihankiin ja kapeat porkat upposivat puoli metriä pehmoiseen lumeen. Alamäissä teki mieli laittaa silmät kiinni ja toivoa parasta. Huh huh kun oli raskasta ja olin aivan puhki käsivarsista. Mutta mikä parasta; pysyin koko ajan kartalla eikä pummeja tullut. Toki jokunen reitinvalinta olisi voinut olla parempi, mutta siinä tohinassa ei kaikkea aina huomaa.

D40 keskimatka

Sijoitus oli sarjani 4. eikä lähellekään viimeinen.

Lauantain keskimatkan rankkuus laittoi miettimään kuinka ihmeessä jaksan sunnuntaina pitkän matkan, joka oli melkein tupla matka, eli reipas 13km. Hartiat ja käsivarret olivat niin puhki. Ilokseni sunnuntaina oli kuitenkin niin paljon mukavempaa ja vaikka nousuja osui sinnekin reitille, ei se ollut jatkuvaa ylös-alas menoa. Oli mukavia pitkiä rastivälejä, vaikka juuri tuolla pisimmällä 7-8 välillä tuli yksi turha koukku kun luin käyriä huolimattomasti (yritin välttää turhat nousut). Jaksoin lopulta oikein hyvin, jopa mun kädet jaksoivat.

D40 pitkämatka

Sijoitus oli sarjani 3. Kotiin tuomisina oli molemmilta päiviltä aluemestaruus hopeaa (mainittakoon, että meitä oli E-P:n alueelta vain kolme naista...).

Mukava fiilis jäi viikonlopusta. Oman tason perus suoritukset. Ei ole mun lempparilaji, mutta mukavaa silti. Keli oli molempina päivinä hyvä, vaikka sormia nipisteli pakkanen.

Eka kerta liukulumikengillä

Tänään aamusta oli kova pakkenen, -20 astetta. Ei houkutellut lähteä hiihtämään eikä juoksemaan, joten nappasin mieheni uudehkot liukulumikengät jalkaan ja lähdin kotimme takana olevaan metsään. Metsä oli odotetusti kaunis. Ihmettelin metsän eläinten jälkien määrää, niitä oli jos jonkinmoisia. Oli pientä ja isoa, tassua, käpälää ja sorkkaa, yksinäisiä ja polkuja. Välillä seurasin eläinten tekemää polkua, poikkesin traktori uralle, laskeuduin ojaan ja rämmin tiheän kuusikon läpi. Alkuun meno oli kömpelöä leveillä laudoilla, jotka liukuivat joka suuntaan, mutta eivät kuitenkaan niin hyvin kuin normi sukset. Olin pukeutunut pakkaseen lämpöisesti ja puolentoista tunnin tarpomisen ja hetkellisen pyörimisen jälkeen olin ihan hikimärkä. Tämä eka kerta liukulumikengillä oli kiva kokemus, mutta ei niin kevyt kuin odotin. Ehdottomasti lainaan välineitä toistekin.

Lupaus keväästä

Se on kaksi yövuoroa lomaan. Jaksaa jaksaa.

~Eija~

Kevään Komian kirkon hölkkä lähestyy

 Talven hiihtokausi on vielä parhaimmillaan, mutta en voi olla jo mainostamatta tämän vuoden Komian kirkon hölkkää. Kahtena edellis vuonna hölkkä on jouduttu korona-rajoitusten vuoksi siirtämään perinteiseltä ajankohdalta keväältä elokuun alkuun, mutta nyt vahvasti näyttää siltä että hölkän pystymme järjestämään huhtikuun alussa.

Alkuperäinen kuva Juha-Matti Nivukoski

Komin kirkon hölkkä on yksi kauden ensimmäisistä sulan maan juoksutapahtumista. Aina toki joutuu jännittämään onko lumet ja jäät sulaneet, mutta kevät auringossa kuumeneva asfalttipinta harvoin pettää. Viime kevään omatoimi hölkän aikana vain yhdessä varjoisessa kohdassa oli hiukan jäätä. Ajankohta kuitenkin on ihan paras, kun haluaa mitata omaa kevät kuntoaan talven treenien jälkeen ja kohti kauden muita juoksutavoitteita.

Tapahtuma sopii ihan jokaiselle, sillä matkoja löytyy tarkistusmitatut 5km, 10km ja ½maraton ja sarjoja kilpasarjoista hölkkään ja lapset alle 14 vuotiaat ovat omassa sarjassaan. Jokainen osallistuja saa Komian kirkon hölkän muistomitalin ja kilpasarjojen kolme parasta palkitaan tavarapalkinnoin ja hölkkäsarjoissa on arvontapalkintoja. Kaikki lapset palkitaan.

Kuva: Kirsti Kontturi, KKH 2021

Tänään ystävänpäivänä ehdit vielä osallistua yhden osallistumsioikeuden arvontaan hölkän facebook tapahtumasivuilla tai instassa ykvsuunnistus profiilissa. Tarvitsee vain tykätä julkaisusta ja kommentoida montako kertaa olet aikaisemmin tapahtumaan osallistunut.

Tämä on mun kolmas kerta kilpailunjohtajana Päivin kanssa ja kaikki matkat olen juossut useamman kerran, mutta yhden yhtä kertaa en ole itse tapahtumassa juossut. Houkuttelisi joskus juosta virallisen ajanoton alla, sillä reiteillä on mahdollisuus tehdä omia ennätyksiä. Reiti ovat suht tasaisia, vaikka alttiita tuulelle. Tiukat käännökset on 5km ja ½maratonilla, kun ollaan käännöspaikoilla, mutta muut kurvit saa otettua melko loivasti. Reitit merkitään hyvin ja seuramme kökkäporukkaa on reitin varrellakin, joten eksymisen pelkoa ei ole.

Jos arpaonni ei suosi, mutta tapahtuma voisi olla just sulle, niin klikkaa itsesi mukaan Ykv-suunnistus -nettisivuilla, josta löytyy hölkän kilpailukutsu ja ilmoittautumislinkki.

Nyt Kirkkokadulla on vielä melko lumista.

Tervetuloa Komian kirkon hölkkään!

~Eija~

Hisua ja lupaus keväästä

Viime viikonloppuna kävin tyttärieni kanssa avaamassa tämä vuoden kisakauden, kun Jämillä oli tarjolla hiihtosuunnistusta. Tässä lajissa yhdistyy kaksi mukavaa lajia -> hiihto ja suunnistus, mutta siitä huolimatta ei ole hiihtosuunnistukisaa jossa en jossain kohdassa olisi heittämässä sauvoja ja suksia mäkeen. En ole yhtään näppärä suksien kanssa metsässä ja kapeilla laduilla ei mun hartioissa riitä voima tasatyöntöön. Muutoinhan hiihtosuunnistus on hyvinkin paljon samanlaista kuin pyöräsuunnistus, mutta mielestäni pyörän kanssa on vain niin paljon helpompaa liikkua. No tottakai koska pyöräsuunnistus vaatii enemmän jalkojen lihaksia kuin habaa. Tästä lihasepätasapainosta tai siis tietyn osa-alueen treenaamattomuudesta ei voi yksistään syyttää kun avauskisa ei mennyt ihan putkeen...

Hisu on kivaa, vaikka en siinä hyvä olekaan.

Oma suoritus ei lähtenyt ihan heti sujumaan, vaikka ykkös rastin poiminkin ihan nätisti. Kakkoselle mennessä käännyin isolta uralta (paksu vihreä viiva) nousemaan rinnettä ylös. En oikein tiedä miksi (ehkä kun siellä meni muitakin), mutta parinkymmenen metrin päässä käännyin takaisin kun tajusin että ei tänne. 3, 4 ja 5 rastit menivät mielestäni ihan optimi reittiä, mutta kutoselle mennessä epähuomiossa jätin yhden latujen risteyksen lukematta ja sitten meninkin ihan sekaisin. Alkuun tajusin missä meni vikaan, mutta en kuitenkaan uskonut itseeni ja alkoi aivan päätön sekoaminen. Hävisin tuolla välillä noin 17 minuuttia. Sitten ei mulla enää ollutkaan kiire, nauratti vaan ja mulla oli aikaa auttaa nuorimman sarjan menijöitä. Hyvä treeni, hyvää oppia ja vaikka tyttärilläkään ei mennyt virheittä, oli meillä hyvä reissu.

Mukava laji, kunhan jaksaisi hiihtää ja lukea karttaa ja uria. Viikon päästä aluemestaruuskisoihin paremmalla onnella, jota tarvitaan, sillä tasatyöntövoimaa ei ole edelleenkään.

Jämin Sydäntalven rastien keskimatkan ikänaisten kartta.

Mutta juossut olen. Tällä viikolla oli torstai ja perjantai vapaata ja Pekka Pouta lupaili kaunista keliä. Kaivoin aurinkolasit nenälle ja lähdin tasavauhtiselle pitkikselle heti kun Kerttu ja Krista olivat hiihtäneet Suomelle olympia hopeaa ja pronssia. Lähdin tarkoituksella kiertämään pitkää kierrosta, että kesken ei voisi palata kotiin. Hyvä äänikirja jälleen korvilla (oon ihan koukussa äänikirjoihin) ja 20 minuutin välein energiaa suuhun. Lukion päättävät penkkarit ajoivat ohi ja sain juoksuliivin taskut täyteen karkkia. Ihanaa, että hekin saivat perinteisesti juhlia tämän koronakurimuksen jälkeen.

Se on kohta kevät.

Oli hyvä lenkki. Viimeisten kilometrien aikana jalkaterät ja pakarat väsyivät epätasaisen ja pöperöisen alustan johdosta, mutta voimat muuten riittivät hyvin ja vauhti pysyi tasaisena.

Torstai pitkis ja penkkareilta saadut karkit, joita riitti kotiväellekin asti.

Perjantaina oli vuorossa reipas 30 kilometrin hiihto vapaalla heti Iivon olympia kultahiihdon jälkeen. On muuten tosi rankkaa "hiihtää" ja kannustaa yksin kotona Pekingiin asti. Usein jätän kisoja katsomatta ja lähden omaa lenkkiä tekemään, koska mä jännitän suomalaisten edesottamuksia ihan hirveästi ja vääntelen niin etten sohvalla pysy. Nyt kuitenkin hiihdot katsoin, kun ne tuli niin sopivasti ja mitalit olivat lähes 100% varmat. Upeasti hiihtivät ja tippa tuli linssiin.

Juoksulenkillä keli oli jotain aivan uskomatonta! Aurinko lämmitti ja tuli jo niin kevät fiilis!

Illalla vielä oli rauhallinen 12km juoksu (keskivauhti 5:25).

Ai että kun kelpaa hiihdellä!

Sain reiluun pariin vuorokauteen hyvät juoksukilometrit kasaan, kun lauantaina olin vielä Ninnin kanssa juoksemassa rauhallisen 17km. Oon hirmu tyytyväinen. Mitä nyt yläkropassa ei voimaa ole, niin kuitenkin kestävyyskunto on aivan ok. Ja mikä tärkeintä, niin nautin erityisesti näistä pitkistä lenkeistä. Kohti vuoden parasta aikaa, kevättä ollaan menossa. Mä niin nautin.

Nyt oon keskellä yövuoro putkea, joten se tarkoittaa mun kohdalla ettei sunnuntai pitkistä juosta. Harvoinpa mä sunnuntaina pitkiksen koskaan juoksenkaan, vaan todennäköisimmin maanantaina tai torstaina. Vuorotyön mahdollisuus. Ensi viikolla pitää hiukan säästellä virtaa aluemestaruuskisoihin, joten juoksut ja hiihdot jäänee lyhyemmiksi. Tuun sitten kertomaan miten AM-kisat kulki, pitäkää peukkuja

~Eija~

Tammikuu

 Elossa ollaan, vaikka en millään ehdi kirjoittaa blogiin. Nyt havahduin asiaan, kun kalenterissa saa kääntää helmikuun sivun. Tammikuu on ollut hyvä. Tavallisesti en nauti tammikuusta, kun on niin kylmä ja pimeää vielä, mutta tällä kertaa on mun mielestä ollut poikkeuksellisen monta aurinkoistakin päivää, eikä liian kovia pakkasia (-20) ole ollut.

Tammikuun auringossa.

Mä oon tammikuun aikana juossut ulkona ja juoksumatolla yhteensä 215km. Oon tyytyväinen määrään ja siihen millaisia treenejä oon saanut tehtyä. On ollut tasavauhtista, nousevavauhtista ja pyramidilenkkiä. Lisäksi useampi pitkä lenkki, joista 27 kilometriä Ninnin kanssa on ollut pisin. Ulkona oon juossut nastalenkkareilla ja jalat ovat kestäneet sen hyvin, mutta kyllä on ollut mukavaa vaihtelua juosta sisälläkin matolla kevyemmillä kengillä ja kesäkamppeet päällä.

Välillä palmun katveessa matolla juoksua.

UTMB:lle en sitten lopulta laittanut arpaa vetämään. Viimeksihän sitä vielä pohdin ja välillä päädyin että kokeilen arpaonneani, mutta parin päivän päästä päädyinkin toisin. Sitten päätös tuntuikin lopulliselta ja olin oikeastaan huojentunut. Oli liian monta asiaa, jotka askarrutti mieltä. Edelleen tuntuu, että tein oikean ratkaisun. Joskus myöhemmin, ehkä elokuussa ko juoksuviikolla harmittaa kun seuraa somessa sohvalta käsin muiden edesottamuksia vuorilla.

Kuitenkin yksi uusi ilmoittautuminen juoksutapahtumaan on sisällä, kun sain viime vuoden suorituksillani etuoikeuden ilmoittautua ennen pääilmoittautumista Vaarojen maratonille. Ennen tätäkin ilmoittautumista kävin painia mielessäni, josko jätän koko tapahtuman välistä, koska samaan viikonloppuun näyttää osuvan myös SM-pyöräsuunnistuskisat. Mutta keksin ratkaisun, kun Vaaroillahan ollaan maalissa jo lauantaina ja pyöräsuunnistuskisat on sunnuntaina. Ehdin siis molempiin. Sitten pohdin 43km ja 65km matkojen välillä. En tiedä mikä oli ratkaiseva tekijä, mutta päädyin 65km matkaan. Vaarojen reissusta tulee todella erilainen kuin menneinä viimeisenä viitenä vuotena. Tällä kerralla lähden yksin. Mun tukijoukot, Tero, Niina ja Harri ei lähde mukaan, vaan mä käyn ihan päinsä Kolilla piipahtamassa. Se on mulle ihan ok, mutta voi olla että itse paikan päällä tulee ikävä ja erityisesti viimeisessä nousussa kohti maalia. Siellä on heistä aina joku ollut mua vastassa ja viime vuonna olivat kaikki kolme ja laitettiin yhdessä vielä juoksuksi kohti punaista mattoa. Ihania muistoja.

Rossingolin karvapohjasukset ovat toimineet hyvin.

Myös sukset jalassa olisi tarkoitus ensi viikonloppuna kisata, kun menen hiihtosuunnistuskisoihin. Oon ihan onneton suksien, sauvojen ja karttatelineen kanssa, mutta itse laji on kuitenkin hauska, vähän samanlaista kuin pyöräsuunnistus, mutta latuja pitkin.

Tammikuun aikana oon saanut 382 kilometriä hiihtoa alle. Mukana on niin vapaan- kuin perinteisen tyylit. Yleensä alkukaudesta tulee hiihdettyä enemmän pertsaa, keskitalvella vaihdellen molempia ja kevättalven liukkailla keleillä vapaata. On se niin kivaa touhua ja antaa hyvää vaihtelua juoksulle.  Kelit ovat vaihdelleet suojakelistä pakkasiin, lumimyräkästä auringonpaisteeseen. Meiltä käsin on vielä niin mukavasti eri latuvaihtoehtoja suht lähellä, että ei tarvitse hinkata aina samoja latuja.

Välillä on ollut kunnon työnaisenkeli.

Tammikuussa olemme perheenä ehtineet retkeilläkin. Viime viikolla käytiin hiihtäen iltapalalla laavulla ja sattuikin todella upea keli ja sukset olivat luistavat.

Talvipoluilla käytiin toisena päivänä retkeilemässä, kun saimme Kapu-koirakaverin päiväksi taas seuraksemme. Tykkään niin kovasti näistä yhteisistä retkistä, vaikka kyllä me nahistellaankin ja kaikki ovat oppineet, että mun arviot "kohta ollaan perillä laavulla tms" tai "kilometri enää" tarkoittavat hyvin epämääräistä aikaa tai matkan pituutta. Onneksi se toistaiseksi naurattaa kaikkia.

Iltapalalla metsässä.

Koirakaveri Kapu

Tammikuussa on kertynyt kilometrejä ja treenitunteja. Tuntuu hyvältä. Oon nukkunut hyvin, mutta nähnyt paljon unia ja sen liittäisin siihen että päivät ovat olleet niin aktiivisia ja fyysisiä. Nyt taas viikko kerrallaan katson aikatauluja ja liikkumiset sen mukaan. Pitkistä lenkeistä tykkään kaikista eniten, joten niitä teen aina kun mahdollista.

Hyvää alkavaa helmikuuta kaikille!

Valon määrä ainakin lisääntyy nyt roimasti ja kohta voi jo haistaa kevään.

~Eija~

Tervetuloa vuosi 2022

Hyvää alkanutta uutta vuotta 2022!

Paukanevalla.

Meidän perheen vuosi vaihtui toista vuotta peräkanaa luonnossa. Vuosi sitten oltiin kotimme läheisellä laavulla ja tänä vuonna suuntasimme Paukanevan pitkospuille ja näköalatorniin, josta oli hienot näkymät kohti Seinäjokea ja Nurmoa. Puolilta öin ilotulitteiden muutaman minuutin nauha taivaanrannassa oli näyttävä. Meillä oli mukana sädetikkuja lapsille ja tiestysti asiaan kuuluvat herkkueväät. Ihanaa, että lapset vielä ovat sen ikäisiä että lähtevät tällaisille retkille ja innostuvat niistä lähes yhtä paljon kuin minä.

Saimme olla nevalla ihan omalla porukalla. Muita autoja ei parkkiksella näkynyt ja tämä oli toki erittäin odotettua. Pitkospuut suon yli olivat lumen peitossa ja meitä ennen joskus aikaisemmin päivällä oli pari ihmistä jälkien mukaan tornille kävellyt. Oli jälleen kerran mieleenpainuva retki.

Vuosi vaihtuu 🎆

Perheretki Valkelammella.

Lapsilla on ollut pitkä joululoma, joten vuoden vaihtumisen jälkeen yhdessä tekeminen on jatkunut. Loppiainen oli mullakin vapaata ja lähdimme hiihtoretkelle Valkealammelle, Alajärvelle. Halusimme jonnekin missä harvemmin tulee käytyä ja minne on kuitenkin ok matkaa lähteä. Ajattelimme, että Valkealammella on ladut ajettu, mitä ei suurella todennäköisyydellä monessa muussa paikassa ole, paitsi vilkkaimmilla hiihtoladuilla. Kaikkia latuja ei sitten kuitenkaan oltu ajettu ja myöhemmin kuulimme että näin oli rikkoutuneen latukoneen vuoksi. Toisaalta tämä ei nyt kovasti haitannut, koska olimme lähteneet retkihiihtelemään ei hikihiihtämään.

Sattuikin sitten aivan älyttömän kaunis aurinkoinen keli ja pakkasta noin 10 astetta!

Ehdimme hyvin hiihdellä valoisalla, vaikka lähtö kotoa vähän venähti. Kunnon evästauon pidimme kodalla, joka oli harvinaisen siisti ja hyvin hoidettu. Ei ollut töherryksiä seinillä, sisällä oli valmiiksi polttopuita (täydennimme laatikon jälkeemme ja omiakin puita oli mukana) ja iso roskapussikin oli ovensuussa. Kodassa kävi muitakin hiihtäjiä tulen ääressä lämmittelemässä ja kovin oli leppoisan mukava tunnelma. Kokonaisuudessaan ulkoilimme kolmisen tuntia ja siitä vajaa kaksi tuntia hiihtelimme. Meidän perheen retkeilyhaaste korkattiin tällä. Tarkoitus on tänäkin vuonna tehdä yhdessä eri teemaisia retkiä retkihaasteen aiheiden ympärillä. Viime vuonna retkiä kertyi 18, mutta joskos tänä vuonna saisimme muutaman enemmän.

Ihana valo.

Uudelle alkaneelle vuodelle, kuten en monelle edellisellekään ole tehnyt mitään lupauksia, mutta aina mietin joitain tavoitteita. Viime vuoden itselle isojen tavoitteiden ja niiden saavuttamisen jälkeen on ollut hiukan tyhjä ja päämäärätön olo. En oikein ole osannut ajatella mitä urheilullisia tavoitteita nyt asetan. Useampi mennyt vuosi on menty koko ajan eteenpäin Suomen pitkät ultrat tähtäimessä kiiluen. Nyt ne on kierretty ja Suomen tämän hetkisistä pisin, viime vuonna ensimmäisen kerran järjestetty NUTS Distance 300 ei ole mua varten. Tuo matka on liian pitkä yksin taivallettavaksi merkkaamattomalla reitillä.

Mulla oli haave hakea UTMB, ultra trail Mont Blanc tapahtumaan jollekin matkalle. OCC 55 kilometriä tai CCC 100 kilometriä. Viime lokakuussa Kolin Vaarojen maratonilla väsyneenä tein päätöksen, että en sinne lähde kisaa juoksemaan, vaan lähden sinne juoksuvaeltamaan omana reissuna. Tämä juoksuvaellus on alustavasti sovittu ja se toteutuisi kesällä 2023. Juoksuvaelluksella ehtii paremmin ihailla maisemia, hengittää vuoristoilmaa ja palautuminen on nopeampaa, mutta kuitenkin pääsee juoksemaan. Nyt haku UTMB:lle on auki. Tämä asia hiukan kaihertaa ja pyörii mielessä. Kisojen nettisivuilla oon käynyt silmäilemässä reittiprofiileja ja yrittänyt tajuta englanninkielisiä ohjeita. Annan asian vielä muhia ja nukun muutaman yön yli.

Oon ilmoittautunut kahteen polku-ultraan; Nuts Karhunkierros 83km toukokuun lopussa ja Kainuu Trail 55km heinäkuun alussa. Heti Kainuun juoksun jälkeen alkaa Kainuun Rastiviikko ja siellä on ilmoittautumiset sisällä niin metsä- kuin pyöräsuunnistukseen. Siinä tulee tiivis kisailupätkä ja samalla koko perheen kesälomareissu. Toki kaikkiin noihin kisoihin lähdetään hakemaan omaa hyvää suoritusta, ei niinkään kärkipaikkoja ja Karhunkierroksella olisi hienoa parantaa omaa aikaa vuodelta 2019. Silloin viileässä kelissä aikaa meni 10:16.

Muita ilmoittautumisia en ole vielä tehnyt. Tavoitteena on ehtiä mahdollisimman paljon suunnistamaan ja kiertää pyöräsuunnistuksessa myös SM-kisoissa. Sileä maraton oli ajatuksissa juosta jo viime vuonna, mutta se sitten jäi. Viimeisestä sileän maratonista on hurjan monta vuotta ja olisi kiva tehdä oma ennätys. Sileän maratoneja järjestetään paljon, joten pitää vain valita itselle sopiva. Iso mörkö on edelleen tuo korona, joka heittää valtavasti esteitä ja hidasteita kisatapahtumien kiusaksi, joten aika näyttää millainen urheilu vuosi tästä tulee.

Maisema kodan ikkunasta.

Tavoitteita mietin myös urheilun ulkopuolelta, vaikka onhan niillä merkitystä urheilemiseenkin. Yksi on syöminen. Kulutan paljon, mutta tiedän syöväni liian vähän ja toisinaan täytän energiavajetta sitten herkuilla. Tavallaan tykkään laittaa ruokaa, mutta en tykkää tehdä sitä päivästä toiseen ja erityisesti eväät töihin jää monesti melko kehnoiksi. Tämän tavoitteen kohdalla alku vuosi on mennyt samaan tahtiin kuin viime vuonna, eli en ole toistaiseksi onnistunut.

Toisena tavoitteena yritän olla stressaamatta asioista joille en voi mitään. Esimerkiksi tällä hetkellä odotan vastausta kahteen sähköpostiin, mutta mitään ei kuulu. Ihan turhaan asiaa mielessä pyöritän. 

Näillä mietteillä tähän vuoteen. Katsotaan sitten loppu vuodesta kuinka kävi.

~Eija~