torstai 27. toukokuuta 2021

Lähdön tunnelmia

 Terveiset Rukalta 👋
Eilen keskiviikkona meidän tuttu porukka ajeli tänne viikonlopun kuumimpaan tapahtumakeskukseen. Edessä on NUTS Karhunkierros polkujuoksubileet.
Hallittu varuste kaaos.
Mulla on edessä Karhunkierroksen perusmatka, 166km. Rukalta Hautajärvelle ja takaisin. Kaksi vuotta sitten, kun tapahtuma viimeksi voitiin järjestää, haaveillen katsoin perusmatkalaisten starttia. Haave paloi jo sen verran isolla liekillä, että päätin yrittää tuolle matkalle. Päätin yrittää läpäistä koko UTTF-kiertueen. Sen piti tapahtua jo viime vuonna, mutta korona tuli ja sotki jutut. Onneksi tänä vuonna uusi yritys. Kisajärjestäjät ovat tehneet ison homman, että me juoksijat pääsemme testaamaan omia rajojamme ja tavoittelemaan haaveitamme.

Viime yönä ulkomittari näytti nollaa. 
Sääennustukset ovat heitelleet lähes laidasta laitaan, mutta nyt näyttää siltä että vesisadetta ei ole. Yöllä saatetaan käydä pakkasen puolella ja tuuli on maltillista. Polut ovat märät, luntakin on paikka paikoin ja tulvivien purojen yli joutunee kahlaamaan. Keli huomioon ottaen oon miettinyt starttivaatteet ja kahden huoltopisteen huoltopussit valmiiksi. Pusseihin sujahtaa kuivien sukkien, hanskojen ja paitojen lisäksi lisäenergiaa juoksuliiviin täytettäväksi. Yhteensä huoltopisteitä on 8 ja niillä järjestäjä tarjoaa mm vettä, sipsejä ja vihreitä kuulia.
Rukan rinteellä.
Tänään kävimme Pyhä Jyssäyksen reitti kävelemässä ja ihastelemassa näitä maisemia. Niinan kanssa kävimme vielä Valtavaaran juurella tsekkaamassa reittimerkinnät ja tarkistamassa miten hiihtostadionilta tapahtuva lähtö ja maali menevät.
Pyhä Jyssäyksen näköalatasanteella.
Nyt loppu illan syön, juon ja venytelläkin pitää. Kohta haen numerolapon ja huoltopussit. Yritän nukkua ja aamulla sopivan aikaisin ylös, että ehdin syödä lisää.

Jännittääkö? No jännittää.
Pelottaako? No pelottaa.
Olisko kiva päästä matkaan? No olisi.
Tämän päivän Ilkka-Pohjalaisessa oli juttu mun juoksu touhuista.

Mun lähtö on huomenna perjantaina aamulla kello 08.

~Eija~

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti