Häivähdys valoa

 Täälä ollaan edelleen, vaikka marraskuu onkin ollut blogin puolella hiljainen. Siitä ei pääse mihinkään, että marraskuu on vuoden harmainta ja ankeinta aikaa. Monena päivänä ei ole kuin hetkellisesti päivä kirkastunut ja sitten taas yhtä harmautta. Päivä kerrallaan eteenpäin, yrittäen nauttia pienistä jutuista joita kuran ja loskankin keskellä on. Valoja puutarhan puissa ja pensaissa, kevyt lumikerros nurmikolla, auringon pikainen tervehdys taivaanrannassa ja avanto kevyesti jäätyneessä lammessa. Ja kirkas tähtitaivas keskellä yötä tai varhain aamulla kun polkee metsäteitä pitkin töihin. Ihania hetkiä pysähtyä ja nauttia.

Perheen ja vanhempieni kanssa tehtiin viikko sitten retki Palaneetkallioille Ylistaron ja Härmän rajamaille. Kaunis paikka, vaihtelevaa alustaa ja monia mielenkiintoisia koloja (lue; rastipisteitä). Ollaan retkeilty näillä kallioilla ennenkin ja tämän vuoden Multisport-kisassa polkujuoksu pätkä juostiin täällä. Pitää tulla kesällä uudemman kerran, jos vaikka pitkään etsimämme geokätkökin sitten löytyisi.

Marraskuun retki Palaneetkallioilla.

Marraskuun juoksuputkeen en tänä vuonna lähtenyt, onneksi. Kolin 130 ja Ilkanpolun 35 tuntuivat kropassa. Kiristi jalan lihaksia, erityisesti oikean jalan pohjetta ja siitä sisäsääreen ja kantapäähän. Hieronnassa jalat käsiteltiin voimakkaasti, myös vasen jalka jossa oli samankaltaisia kireyksiä, vaikka se ei oireillut.

Oon pystynyt juoksemaan, enkä juoksutaukoa ylimenokaudelle kokenut tarvitsevani saati haluavani. Vauhdit oon pitänyt maltillisina ja tuntuu ettei kropassta olisi kovin enempää irronnutkaan. Jalkaterien iho alkaa olemaan jo kunnossa. Nimittäin molempien jalkapohjien iho kuoriutui kokonaan. Kaksi varpaankynttä on vielä mustana, irtoamatta, todennäköisesti kasvattavat nätisti uutta ja ensi kesänä ovat taas tosi somat.

Neitin perässä suunnistustreeneissä.

Yksi marraskuinen aamu ajoin päin puuta, kaatunutta puuta. Menin ympäri ja onneksi vakavilta vammoilta vältyin.

Aamuvuorosta kotiin, kun aurinko jo laskee ja kuu nousee taivaanrannan takaa.

Marraskuun hämäriin hetkiin on sopinut sohvalla istuskelu lankakerät jaloissa pyörien. Tykkään tehdä käsitöitä, tykkäisin tehdä niitä enemmänkin ja lempparit talvella ovat ehdottomasti villasukat. Sopivasti silmiin osui Novitan joulukalenterisukat, joista julkaistaan joka viikko pätkä ohjetta lisää. Niin koukuttavaa. En vielä tiedä kuka nämä saa, mutta omiin jalkoihin tuntuvat hiukan liian isoilta.

Oon istunut välillä myöhäiseen iltaan asti ohjeet edessä läppärillä, puikot ja langat sormissa ja äänikirja korvilla. Kaksi rentouttavaa ja koukuttavaa juttua yhtäaikaa työnalla.

Sukkaa pukkaa.

Ens viikolla päästään ihanaan joulukuuhun. Meillä se tarkoittaa heti alkukuusta synttärijuhlia ja myöhemmin lasten pitkää joululomaa. Onhan tässä monta viikkoa luettu ja harjoiteltu moniin kokeisiin ja muakin jo väsyttää. 

Tulisipa vielä lunta, vaikka meidänkin kulmilla pääsee jo hiihtämään kun Seinäjoella levitettiin viime talvena säilölumet purtsille. Eilen avasin hiihtokauden 16 kilometrin tykityksellä. Oli rankkaa, mutta kyllä niin tykkäsin.

Hyvää alkavaa joulukuuta 🤶

~Eija~

Pimeetä touhua

Syksyn illat pimenevät viikko viikolta ja on aika unohtaa myöhäisillan lenkit ilman asianmukaista lamppua (mä kun juoksentelen yleensä katuvalottomilla taipaleilla). Mua ei pimeys pelota, oikeastaan nautin sen tuomasta huomaamattomuudesta (paitsi se lamppu mut paljastaa verhojen raoista kurkkiville). Mutta annas olla kun sen lampun kanssa pitää lähteä metsään apuina kartta ja kompanssi ja tehtävänä löytää reitti rastilta rastille. Vaikka lampussa on tehoja enemmän kun missään normi taskulampussa, on näkyvyys puiden seassa vain muutaman metrin jos sitäkään. Kuviorajaa ei välttämättä erota ja isommankin kiven ohi saattaa mennä sitä huomaamatta, jos ei satu juuri oikeassa kohdassa kääntämään lampun valokeilaa kohti. Alle parikymppisenä kokeilin yösuunnistusta ensimmäisen kerran ja sain pienen kammon. Hain eheyttävän kokemuksen, mutta sitli meni vuosia ennen kuin taas uskalsin ja nyt muutamana vuonna yökisoissa käyneenä, olen vihdoin löytänyt sopivan mielentilan pimeää metsää kohtaan. Mörkö-ajatukset kannattaa jättää taka-alalle ja vauhtia tärkeämpää on pysyä tiiviisti kartalla missä menee. Varjot tekevät kepposiaan ja jotkut kiven kolot ja kuopat huomaa vasta niihin astuttuaan. Syksyinen keli tekee kivet, sammaleiden peittämät kalliot ja kaatuneet puunrungot liukkaiksi, joten erityisen varovainen kannattaa olla. Rastipistettä etsiessä on tärkeää pysyä rauhallisena ja hakea hyvää maamerkkiä, jonka avulla pääsee kartalle ja lopulta rastille. Ees taas juoksenteluun ei kannata lähteä.

Tarvittavien tavaroiden tsekkaus ennen kotoa lähtöä.

Olin tällä viikolla avaamassa (jos ei jukolaa lasketa) yösuunnistuskauteni EP:n yöcupissa henkilökohtaisesti surullisen kuuluisassa Pässilässä. Iltarastityylillä kukin lähtee metsään kun paikalle ennättää pimeyden tarpeeksi syvennyttyä. Cup osakilpailuja on 5 ja näistä lasketaan pisteitä, mutta itse en varsinaisesti pisteiden takia pimeyteen lähtenyt, vaan ihan vaan suunnistuksen ilosta. Tarkoitus oli mennä lyhyempi 3 km:n reitti, mutta epähuomiossa sainkin 4,6 km:n radan kartan. Mutta ei se mitään. Rauhallisesti menin, tihkusatessa varovaisesti, mutta siitäkin huolimatta sain kunnon nirsmun oikean jalan takareiteen (nyt siinä on kämmenen kokoinen mustelma) ja pienemmän vasemman jalan etusääreen ja vielä nitkautin oikean jalkani nilkan. Mutta fiilis oli muuten oikein hyvä.

Pinkit suunnistuskengät viidennen kerran menossa ja toimii!

Eilen lauantaina, lähes Pässilän naapurissa, Rotevanvuorella juostiin SM-yösuunnistuskisat Laihian Luja järjestämänä. Keli osui nappiin; päivällä paistoi aurinko ja yölläkin lämpötila pysyi kympin tietämissä. Autolla hurautettiin peltoparkkiin ihan kilpailukeskukseen ja siinä oli näppärä käydä itseään huoltamassa. Kaikki kilpailukeskuksen toiminnot olivat kompaktisti kasassa ja isossa teltassa kaikui tasainen puheen sorina. 

Koko päivän olin yllättävän rauhallinen. Kuten olen aikaisemminkin kirjoittanut, jännitän yleensä valtavan paljon ihan pikku tapahtumiakin, mutta nyt olin tyyni läpikotaisin. Koko viikonhan olin psyykannut itseäni tulevaan pimeän kisaan, mutta silti tämä rauhallisuus oli jotain ennen kokematonta. Tuntui ihanalta kun oli lämmin ja lähtöön hölkkäillessä veri lähti hyvin kiertämään aina viileissä sormissanikin. Lähdössä, kartan vieressä seistessä sisäinen ääni yritti painaa paniikki nappulaa, mutta ei mennyt pohjaan asti ja pääsin lähtemään hyvällä rennolla fiiliksellä metsään.

Ärsytti, kun K-rasti oli heti 5 metrin päässä lähdöstä, enkä viitsinyt siihen jäädä karttaa pyörittelemään, joten lähdin vain menemään. Tästä johtuen ekaa rastia heitin vasemmalta ohi ja koukaten palasin. No mitäs näistä ja ei muuta kuin eteenpäin vaan. Kakkoselle oli pitkä väli, jossa käytin tietä hyväksi. Rasti löytyi mukavasti. Sieltä rämmin läpi tiheikön ja suon takaisin tielle ja yli kohti kallioita. En oikein osaa sanoa mikä olisi ollut järkevin reitinvalinta. Oli hankalaa mäkeä ja pyörittyä tuli, mutta pysyin rauhallisena, sillä en ollut mäessä yksin. Lamppujen valoja näkyi joka puolella. Pientä ja suurempaa kaartoa oli lähes joka rastille tuolla kalliolla kunnes kolmelle viimeiselle rastille sai paremmin pidettyä menoa yllä. Hyvillä fiiliksillä maaliin, vaikka suoritus ei missään nimessä loistava ollut, mutta kuitenkin erilainen oman tyyneyden vuoksi.

Aikaa 6,2 km:n retkellä meni tunti ja 13 minuuttia. Yleensäkin yöllä meno hidastuu, mutta nyt vauhti oli kyllä todella hidasta. Mutta näytti muillakin olleen haasteellista ja yllätyksekseni sijoituin daamit 35:ssa 7. Puoli minuuttia plaketti sijoille, mutta ei sekään, yllättää kyllä, harmittanut niin mainittavasti. Oma rauhallinen meno, ilman paineita tuntui hyvältä. Olen tyytyväinen ja tästä voi aina hyvin parantaa.

Rastimääritteet, suunnistajien koodi kieltä.

Tänään päivä valkeni taas kauniina. On lämmin ja mitä parasta, tällaisia kelejä on luvattu pitkälle ens viikkoon. Joten nautitaan :)!

~Eija~

Voihan karttamerkit ja kröhä

Flunssa yritti viime viikolla iskeä mun kantaan, kuivahkoa yskää ja päänsärkyä ja mä puolestani taistelin vastaan c-vitamiinein ja villasukin. Mä olin jo ilmoittautunut kolmeen suunnistuskisaan joten täysin levossa en pystynyt olemaan. Jokaisen vedon jälkeen kyllä keuhkoissa tuntui ja limaakin irtosi, mutta ei ainakaan toistaiseksi pahentaneet oloa. Suosittelen flunssaisena kaikille lepoa urheilusta, mutta on se niin vaikeaa omalla kohdalla. Kisojen lisäksi en muita omia treenejä tehnytkään, vaikka tarkoitus oli. Mutta olipa tässä jo muutenkin karttojen kahinaa :)

Suunnistaessa kädet on täynnä tavaraa :)

Ensimmäinen kisastartti oli arki-iltana sprintti veto. Sprintissä usein suunnistetaan keskellä kaupunkia tai kylän keskustassa. Kartta on hiukan erilainen kuin perus suunnistuskartta. Ennen kisaan lähtöä on syytä opetella tai edes kerrata karttamerkit, että tietää kielletyt ja sallitut ylityspaikat. Mä en sitä kiireessä tehnyt... Tämä taisi olla koko suunnistaja"urani" viides sprintti ja jo toinen hylsy. Ylitin matalan muurin ja oivalsin mahdollisen virheeni heti kun astuin muurin toisella puolella olleelle nurmikolle. Kiersin toki koko radan läpi ja kiertelin aivan älyttömiä koukkuja pohtien koko ajan saakohan tästä mennä tai onkohan tästä sallittua juosta. Epävarmuus kalvoi koko matkan ja odotetusti se sitten koituikin kohtalokseni. 

Sprintti kartta.

Juoksu kyllä kulki ja sprintti vauhdikkuudessaan on aivan huippu laji, mutta pohtimaan pisti onko sitten kuitenkaan mua varten. Tämän viikon lauantaina on SM-sprintti Vaasassa ja olin ajatellut viime viikon sprintin olevan hyvää harjoitusta. Hylsyn vuoksi epäröin kovastikin ilmoittaudunko vai en. Suunnistajakolleegan kannustamana kuitenkin ilmo lähti ajallaan ja elämäni ensimmäiset SM-kisat lähestyy...

Kohta valot päälle :)

Viime viikon toiset suunnistuskisat olivat aluemestaruus yösuunnistuskisat. Yö ja pimeys herättää aina kunnioitukseni, eikä nytkään ollut poikkeus. Oma lähtöaika oli klo.22.05 ja silloin oli jo todella pimeää. Onneksi oli mukavan lämmin, noin 15 astetta plussaa ja pieni tihkusadekin loppui juuri ennen lähtöä, joten metsässä oli kelin osalta oikein mukava tarpoa. Puhdas suoritus ei ollut tämäkään, ei sitten lähellekään. Ekalle rastille heti kiertelyä, toiselle tyhmää polun hakua ja monelle muullekin hiukan oikealta tai vasemmalta. Kolmelle rastille taisin mennä ihan nappi suorituksella. Mutta ei jäänyt mikään suuremmin harmittamaan, koska pääasia oli pysyä pimeässä metsässä rauhallisena ja saada hyväksytty suoritus ja siinä onnistuin :)

Viime vuonna olin myös sprintissä ja yökisoissa ja niistä pääset lukemaan tästä.

Yösuunnistus reittiä.

Koko viikon kruunasi vielä sunnuntaina kansalliset keskimatkan suunnistuskisat. Syyskuinen keli helli taas auringonpaisteella ja puista putoavilla keltaisilla lehdillä. Joko oon ollut niin kiireinen tai kaikki on tapahtunut niin kovin yhtäkkiä, mutta viikonloppuna huomasin miten syksy oli konkreettisesti alkanut. Auringonpaiste korosti puiden lehtien keltaisia, oransseja ja punaisia värejä ja tuuli toi viileä kosketusta muuten niin lämpöiseen ilmaan. Oli todella kaunista :)

Kisa meni aivan hyvin. Melko joutuisa, helpohko rata, mutta kiva välillä näinkin. Mitään rastia ei tarvinnut hakea, mutta osan otin varman päälle rauhallisesti karttaa lukien. Oli oikein eheyttävä kokemus alkuviikon sprintti kokemuksen jälkeen ;) 

Viikon saalis.

Tänään tallustelin kumpparit jalassa puutarhassa ihaillen kesän viimeisiä merkkejä ja syksyn alun väriläiskiä. Toivottavasti syksy antaisi tällaisia kauniita päiviä vielä monta monta lisää ja että tämä mun olkapäällä kiusaava flunssan poikanen putoaisi kyydistä ja päästäisi mut taas kunnolla liikkumaan. Viikonloppuna ainakin toivoisin pystyväni starttaamaan SM-sprinteissä terveenä ja karttamerkit selkeänä mielessä. Pitäkää mulle peukkuja :)

Aurinkoisia syyspäiviä kaikille :D!

~Eija~

Ei lattea Jukola ollenkaan!

Perjantaina illalla touhukkaan päivän jälkeen pakkailin viimeisiä tavaroita Lappee-Jukolaa varten. Oli luvattu järkyttävää tuulta ja sadetta vuorokaudeksi koko Suomeen Lappia lukuunottamatta. Pakko oli siis pakata kumpparitkin, sadeviittoja pari kappaletta (molempiin odotuksiin vaihdossa), kuivia vaihtovaatteita tarpeeksi ja tietty ruokaa. Vielä oli niin rauhallista ja tyyntä, joten voiko oikeasti tulla luvattu myräkkä... Viestittelin ystäväni kanssa vielä ennen nukkumaan menoa ja tajusin, että mulla on alle 5 tuntia aikaa nukkua, kunnes kello herättää, joten nuku nyt jo! Yhteiskyydin huonoja puolia on se, kun matkaa taitetaan niin kauan, mutta pari päivää myöhemmin olin oikein tyytyväinen linja-auto ratkaisuun, kun henkilöautoja jumittui kuraan peltoparkkipaikoilla.

Kello 03.45 herätys pirahti ja mä olin tikkana pystyssä. Jes nyt lähdetään! Tuttu kaurapuuro marjoilla ja raejuustolla naamariin ja teetä kyytipojaksi ja kohti linja-auton lähtöpaikkaa. Oli lämmin ja valoisa yö, aurinko pilkahti taivaanrannassa pilviharson takaa. Siis voiko oikeasti tulla joku myrsky, kun nyt oli niin kaunista?!? Voi, olisinpa aamuihminen ja voisin kokea tällaiset rauhalliset ja tyynet hetket lenkkeillen. Lomalla pitää yrittää...edes kerran tai kaksi.

Etelä-Pohjanmaan lakeuksilla klo.04.30

Matka kohti Lappeenrantaa taittui torkkuen (hahaa, olin tajunnut ottaa korvatulpat mukaan!!), lukien ja pari kertaa pysähdyttiin jaloittelu tauoille. Leppoisaa ja mukavaa menoa :) Ja jossain kohdassa torkkuessani oli se sade ja tuulikin alkanut. Puut kumartelivat tuulen mahdille ja sadekuurot iskivät linja-auton ikkunaan. No katsotaan nyt...

Paikan päällä purkauduttiin linja-autosta ulos, omat tavarat kantoon ja kohti kisakeskusta. Heti tuli taas sadekuuro niskaan ja ei kun sadeviittaa kaivamaan. Tasaisena virtana marssimme ja fiilis oli mainio :) 

Meidän seuran telttapaikat oli todella hyvässä paikassa, aivan kisakeskuksessa. En muista montaa kertaa näin hyvää tilannetta olleen. Heti paikalle päästyä taioin teltan kokoon ja tavarat sateelta suojaan. Sadekuuroja tuli vähän väliä ja sittensaattoi olla muutamien minuuttien tauko. Tuuli puhalsi puuskissa ja pelko hiipi, kuinka mun pikku teltta pysyy kasassa, kun se taipui lähes kasaan tuulen voimasta. Yritin ankkuroida sen parhaalla mahdollisella tavalla pehmeään peltoon.

Ampaisin shoppailemaan, sillä olin bongannut etukäteen Garminin sykemittarin hyvän Jukola tarjouksen ja ilokseni mulle ei myyty eioota, vaan sain omani! Jee :D! Toistaiseksi sulloin aarteeni laukkuun ja päätin tutustua siihen paremmalla aikaa sitten kotona.

Mun Lappee-Jukolan yksiö :)

Venlojen viestin lähtö tapahtui klo.14. Juuri ennen lähtöpamausta alkoi taas satamaan. Kaikkialla oli vain harmaata, mutta muuten kaikkien läsnäolleiden ilmeet olivat iloisia :) Nämä valtavat massalähdöt ovat aina todella hienoja. Kaikkia jännittää sopivasti, kaikilla on samat lähtökohdat ja mahdollisuudet, samoja rasteja niin huippu suunnistajilla kuin ensikertalaisilla. Metsässä autetaan jos joku apua tarvitsee, vaikka kyseessä kisa onkin. Luontoa kunnioitetaan ja yhteisistä pelisäännöistä pidetään kiinni.

Venlojen viestin lähtökiihdytys.

Jäin seuraamaan viestin etenemistä isoilta screeneiltä, sillä vaikka vettä satoi edelleen, kylmä ei ollut yhtään. Oman joukkueen aloittajakin sielä vilahti hyvissä asemissa. 

Teltassa kävin vaihtamassa vaatteet ja vielä evästämässä. Jee, kohta mennään :)

Numerolapot ennen...

Lähdin katsomaan pianko olisi mun vuoro. Niin katsojat kuin vaihdossa odottavat kilpailijat pystyvät erillisessä paikassa olevilta koneilta katsomaan, missä oman joukkueen viestinviejä menee. Kävin katsomassa omaani ja tulkitsin tilanteen väärin ja meninkin aivan liian aikaisin vaihtoalueelle. Toisen osuuden viestinviejä tuli vasta vaihtoon ja mäkin olin jo vaihtoalueella. No sieltä ei pois voi enää tulla, joten siellä oltiin. No onneki edelleenkään ei ollut kylmä ja päätin sitten tyynenä seurata kisaa ja pitää itseni lämpöisenä. Aika meni nopeasti ja vihdoin pääsin matkaan.

Heti alkuun oli suurehko tiheikkö edessä ja siitä meni kapea juntu suoraan läpi. Voi että oli hidasta ja mä niin inhoan tiheikköjä! Mutta siellä oltiin ja eteenpäin vaan. Ensimmäistä rastia lähestyttiin ja tarvitsi vain nousta mäki ylös ja se olisi siinä. Silmäilin jo seuraavaa väliä ja hups, ei se rasti tässä ollutkaan. Ympärillä pyöri useita naisia ja ainakin kolme eriä rastimääritettä kuulin. Meni pasmat ihan sekaisin ja yritin jostain saada kiinni. Sitten sitä sinkoili sinne tänne ja jotenkin se oma sitten löytyikin. Suuntavaisto oli mennyt pyöriessä ihan sekaisin ja lähdin kohti kakkos rastia ihan väärään suuntaan. Menin ehkä 30 metriä kun tajusin, että kaikki ei nyt täsmää ja kompassista tarkistus ja suunnan nopea korjausliike. Naisia pyöri ympärillä sinne ja tänne, eikä se kakkos rastikaan heti napsahtanut kohdalle. Taas pyörittiin piiritanssia ja hermot oli mennä omaan pölläälyyn. Olihan alku ja kun olin niin etukäteen päättänyt että yhtään en pummaa! Joopa joo!

Oli pakko koota itsensä ja keskittyä suunnistamiseen. Ja kyllähän se siitä sitten lähtikin seuraavien rastien löytyessä selvästi näppärämmin, itsevarmuus parani ja fiilis samalla. Tiheikköjä osui mun radalle mun mielestä paljon ja siellä vauhti hidastui mateluksi, kun ei päässyt ohi edellä olevista ei sitten millään. Satunnaisesti pääsi kunnolla menemään omaa vauhtia rennosti. Lopussa tuli enää yksi pieni rastin ohi juoksu, mutta muuten meni aivan sujuvasti. Maaliin tulin ok aikaan, mutta tiheikköjä lukuunottamatta nopeassa maastossa, olisi pitänyt pystyä 10 minuuttia parempaan aikaan. Helposti tuo aika kului virheisiin.

..ja numerolappo jälkeen kisan. Ei jäänyt muistoksi ei :(

Pian maaliin tulon jälkeen tuli ekan kerran kylmä, kun oli läpimärkä, vauhti vaihtui kävelyksi ja oli nälkä. Yritin hölkkäillä teltalle, mutta pohkeet ja etusääret kramppasivat, joten ei onnistunut. Märät vaatteet heti pois ja kuivaa päälle ja sitten tuli tunne, etten taidakaan tarjeta mennä pesupaikalle. Kääriydyin kaikkiin lämpöisiin vaatteisiin, makuupussiin, mutustin eväitä enkä liikkunut hetkeen minnekään. Odotin vaan että lämpenen. Viestittelin veljeni ja ystävieni kanssa, jotka olivat seuranneet menoani netin välityksellä. Hekin olivat huomanneet alun pummaamiseni.

Jossain kohdassa torkahtelin, vaihdoin asentoa ja kuuntelin kuulutuksesta Venlojen viestin palkintojen jakoa (Halden SK Norjasta voitti), hyvää musaa ja muuta höpinää. Ei tehnyt mieli nousta makuupussista ollenkaan. Ihanaa, kun oli taas lämmin.

Klo.23 oli Jukolan viestin lähtö. Vaikka majapaikkamme oli niin etulikeinen, päätin tällä kertaa kuunnella lähdön makuupussissa maaten. Itsellä olisi muutaman tunnin päästä vielä 14 kilometrin osuus juostavana, joten oli parasta yrittää vain levätä ja vetää suolaa sipsien muodossa kramppeja estääkseni. Torkahtelin taas ja jännitin, heräänkö aloittajan puhelin soittoon kun on tullut maaliin. Sitten voisin alkaa valmistautumaan omaan koitokseeni.

Johan toki soittoon heräsin. Aloittajalla oli mennyt hyvin ja oli arvioinut osuusaikansa just tarkkaan oikein. Ponkaisin pystyyn ja taas söin. Odottelin vielä puoli tuntia venytellen ja itseäni tsempaten, puin märät vaatteet päälle (en sitten tajunnut ottaa toisia suunnistusvaatteita mukaan!) ja lähdn vessan kautta vaihtoalueelle. Ei ollut kylmä, mutta tuuli puhalsi edelleen todella voimakkaasti ja vettä satoi taukoamatta. Verryttelin ja seurasin kisaa. Oli hienoa olla just tässä, otsalamppu päässä ja odottaa omaa pitkää yöosuutta. Toivoin vain että edellisen osuuden viestinviejä tulisi niin ajoissa, että saan edes hetken kokea pimeää yötä. Hullua, mutta se merkkas mulle paljon! Ja tulihan se sieltä! Sadeviitta pois päältä, kartta käteen, lamppu naps päälle ja menoksi. 

Jukolan viestin lähtö, Kuva järjestäjien sivuilta.

Ensimmäinen oli pitkä rastiväli ja taas sen saman tiheikön läpi kuin venlojen viestissä. Nyt osasin ottaa sen rennosti ja ketterästi puikkelehtien oksien lomitse. Olo oli rento ja aivan huipussaan. En kokenut paineita lainkaan, vaan tiesin, että voin rauhassa nauttia. Rastit löytyivät mukavasti ja matka taittui mukavan rennosti. Yksi rasti kerrallaan etenin, sillä tiedän sen olevan omalla kohdallani se paras keino keskittyä juuri käsillä olevaan rastiväliin kun matka on pitkä. Parilla väärällä hajonnalla kävin, mutta niiltä pääsin nopeasti eteenpäin. Reilun puolen tunnin jälkeen sai lampunsammuttaa kokonaan ja metässä näki jo hyvin. Jaksoin ohitella raavaita miehiä, eikä jalat krampannut. Tunnin kohdalla otin energiageelin, toinen jäi ottamatta kokonaan, mutta hyvin jaksoin loppuun asti. Vaihtoon oli huippu hienoa tulla ja vielä reilusti asettamani aikatavoitteen alle  :D!

Meidän joukkueet veti hyvin! Venloissa nostin 100 sijaa, vaikka ilman pölläälyä olisi luku ollut vielä kauniinpi. Jukolan osuudellani nostin 152 sijaa. Tyytyväinen saa olla.

 Jukola osuuden jälkeen hiippailin taas teltalle. Vaihdoin kuivat päälle, puin kaikki lämpöiset vaatteet, söin ja kääriydyin makuupussiin. Mua ei täältä saa pois, kun vasta joskus lähempänä puoltapäivää. Torkuin ja välillä havahduin kuuntelemaan kuulutusta. Voittaja tuli maaliin (KooVee, Suomesta!) ja musiikki raikasi. Klo.09 oli uusinta yhteislähtö vielä vuoroaan odottaville viestinviejille. Edelleen satoi vettä, mutta tuuli oli selvästi hiukan jo himmannut voimaansa. Edelleen oli lämmin. Kävin seuraamassa läpijuoksussa menijöitä ja ilokseni bongasin kaksi sitkeää tuttua naista juoksemassa toista kymmentä senttiä paksussa kurassa. Kuraa oli joka puolella, mitä muutakaan voi odottaa kun kisakeskus on pellolla ja sataa toistavuorokautta vettä! Mua se ei haitannut, onneksi lapset olivat kuivina ja puhtaina kotona.

Karttojen tutkimista auringon paisteessa :)

 Edessä oli vielä monen tunnin kotimatka, mikä taittui taas torkkuen, kirjaa lukien ja pari kertaa taas pysähdyttiin jaloittelemaan.
Tänään on pyykkikone pyörinyt, oon tutkinut karttoja ja reittejäni, venytellyt puutarhatöitä tehden ja pohtinut oliko se keli sittenkään niin paha. Ei ollut! Olipa hieno, ikumuistoinen Venlojen ja Jukolan viesti! Niin ja telttakin läpäisi ensi koettelemuksensa pysymällä tolpillaan ja ehjänä.
 Kiitos :)!

En vieläkään oo täysin varma miten venlojen viestissä tuon ekan rastivälin menin!

Ens vuonna Joensuuhun!

~Eija~

Suunnistuskipinää

Suunnistus on mulle rakkain ja ehdottomasti tunteita herättävin liikuntalaji. Olen aivan pienestä asti käynyt isäni kanssa iltarasteilla ja ensimmäinen kisani oli 5 vuotiaana. Minä jopa muistan tuosta kisasta välähdyksen rastilta, jossa joku tyttö kysyi "onkohan tämä oikea rasti?". Silloin rastireitillä oli ns valerasteja ja nämä tuli jättää leimaamatta. Minä toki käsittääkseni leimasin kaikki ja hylsy paukahti, mutta mitäs väliä sillä. Samaisesta kisasta, tai sitten se on jostain toisesta varhais vuosiltani, muistan istuneeni halkopinon päällä ja odottaneeni äitiä, joka ei aivan ehtinyt tulla lähdöstä vastaan ennen maaliin tuloani. Tästä ovat toki kertoneet vanhempanikin, joten muistot saattavat kummuta tästä.

Vuosia on tuosta kulunut ja olen kiitollinen vanhemmilleni suunnistusharrastuksen pariin viemisestä. Yläasteikäisenä oli pari vuotta ettei olisi vähempää voinut kiinnostaa, mutta niin vaan vanhemmat pakkasivat reppuni ja tuuppasivat linja-autoon, joka vei suunnistuskisoihin ja -leireille. "Vaikean" vaiheen jälkeen kipinä roihahti jälleen ja sillä polulla ollaan.

Kuortaneen Urheiluopiston Liikunan ammattitutkinnon opiskeluihin kuuluu jonkin liikunnallisen tapahtuman järjestäminen. Mulle oli päivänselvää, että toteutan sen yhdessä suunnistusseurani Ylistaron Kilpa-Veljien suunnistusjaoston kanssa. Seura toimii vapaaehtois- ja kökkätoiminnalla ja halusin oman korteni kantaa kekoon. 

Toiveena tuli oman seuran nuorille leirin järjestäminen. Lopulta tapahtuma kohdennettiin myös alle 10 vuotiaisiin lapsiinkin, jotka pääsisivät tutustumaan suunnistukseen.

Kaikki lähti ideoiden ja ajatusten vaihdosta jaostossa, ohjelmarungon hahmottamisesta ja avainhenkilöiden rekrytoimisesta. Saimme muutaman yhteistyökumppanin, joihin olin tiiviisti yhteydessä pohtiessamme miten voisivat olla esillä tapahtumassa. Mun tehtävänä oli kokonaisuuden hallitseminen, mainosten tekeminen, yhteydenpito lehtiin ja avainhenkiöihin, ilmoittautumisien vastaanottaminen, yhteydenpito lasten vanhempiin, turvallisuussuunnitelman laatiminen ja tarvittavan määrän henkiökuntaa rekrytoiminen. Työtä oli paljon ja paljon oppi uutta. Kiitos seurakavereideni ja taustajoukkojen, sillä leiri onnistui erinomaisesti :)

Viime viikonloppuna, lauantaina iltapäivällä pienemmille lapsille (6-10 vuotiaat) oli suunnistukseen liittyvää toimintaa. Opeteltiin leikin lomassa karttamerkkejä, suunnistusvarusteista, köysiradalla pusikoissa kulkemista ja leikittiin liikunnallisia leikkejä. Vanhemmat saivat olla lapsen seurana. Välipalan jälkeen saatiin oikeat suunnistuskartat tutkittavaksi ja päästiin ohjaajan kanssa kiertämään rastireittiä.

Samaan aikaan nuoret (11-15 vuotiaat) saivat teoriaopetusta ja sen jälkeen heillä oli rastinotto harjoitus läheisessä metsässä.

Pienempien leirin päätyttyä näyttävään palkintojen jakoon, nuoret jäivät vielä jatkamaan leiriä. Heidän kanssaan ohjelmassa oli lihaskunto- ja kehonhuoltoharjoittelua, ruokailut ja päivän päätteeksi hämärän laskeutuessa yösuunnistusharjoitus.

Keli tapahtuman aikana oli alun pienen vesisateen jälkeen aivan loistava. Yösuunnistusharjoituksen alkaessa oli ihanan lämmin. Mä hölkkäilin metsään yhdelle rastille odottelemaan nuoria ohjaajiensa kanssa. Päivän hälinän jälkeen hämärässä, lämpöisessä ja niin hiljaisessa metsässä pysähtyminen oli huikean rauhoittava hetki. Linnut lauloivat, ei ollut tuulen virettäkään, ympärillä oli kaunis luonto ja lähellä odotti rastilippu löytäjäänsä. Olin helpottunut miten hyvin päivä oli mennyt ja onnellinen että olin juuri tässä, juuri tällä hetkellä.

Puiden lomasta alkoi vilahdella otsalamppujen valot ja rauhallinen puheensorina lähestyi. 

Luvassa oli löytämisen riemua :)

Viikonlopun karttoja.

Nuorten ja osan ohjaajien kanssa jatkettiin ohuilla patjoilla salin lattialla nukkumisen jälkeen seuraavana päivänä suunnistuksen lähtöharjoittelulla, suunnan ottoa ja tarkkaa kartan lukemista. Oli ilo seurata heidän intoaan, jaksamistaan ja onnistumistaan metsässä.

Kuulemani palautteen mukaan suunnistuskipinä syttyi useammassa lapsessa. Toivonkin näkeväni heitä kesän iltarasteilla ja tulevina vuosina uusilla leireillä ja kisoissa.

YK-V:n iltarastikausi alkaa huhtikuun 26.pv. Osallistuminen lapsen kanssa rastireitille ei maksa mitään. Vaativimmille radoille karttamaksu on 5€ tai EPSU:n kortilla 55€ koko kausi kaikilla Etelä-Pohjanmaan seurojen iltarasteilla.

Opastusta ja ohjausta saat kysymällä keneltä vain iltarastipaikalla. 

Viikonlopun jäljiltä olin todella väsynyt. Ulkoilmamyrkytys oli lähellä ;)
Vielä pitäisi kirjoittaa raportti tapahtumasta, luetuttaa se arvioitsijoilla ja toivoa että hyväksytyn saan.
Opiskeluihin liittyen jäljellä enää toimintasuunnitelman tekeminen yrittäjyydestä. Sen koen haasteellisimmaksi osioksi ja siksi se kai onkin jäänyt viimeiseksi. Kunhan tästä tokenen, hyppään toivottavasti hyvillä ideoilla sen kimppuun.

~Eija~

...Joulupuu on rakennettu, joulu on jo ovella...

Jouluaatonaaton hulinat ja viime hetken askareet ovat taas venyttäneet päivän melko pitkäksi. Onneksi tämä päivä on eilistä jo hiukan pitempi, sillä eilen oli talvipäivänseisaus. Ihanaa, puolen vuoden päästä on siis juhannus ja mulla alkaa silloin kesäloma :D! Onneksi ei tarvitse suoraan hypätä puolen vuoden päähän, vaan saamme vielä nauttia edessä olevasta joulusta ja talvesta, joka edelleen antaa odottaa (*toivon lunta lunta lunta...*).

En ole ehtinyt joulukuun kiireissä leipoa yhtään! No kerran joulutorttuja, mutta sitä ei nyt leipomiseksi voi oikein sanoa, kun valmistaikinalle heittää luumuhilloa ja pökkää uuniin. No aatonaatolle olin päättänyt keskittyä muunmuassa leipomaan jotain. Ja toki sain kovasti apureita hommaan. Pyöräytimme jouluhalon, mikä on perinteinen ranskalainen jouluherkku. Huomenna pääsee sitten maistelemaan.

 Joulukuusi on isäni metsästä. Sen oli muu perhe kantanut sisään ja koristellut eilen. Oikein kaunis ja sopivan oli iskä taas löytänyt. Olen ehdottomasti perinteisen suomalaisen kuusen kannattaja ja sitä päivää ei tule, että meillä muovikuusi olohuoneen nurkassa nököttäisi! Loppiaisena sitten kuusi lentää terassin kautta ulos ja aloitetaan härkäviikot.

Alkuillan pimeydessä lähdin vetämään vielä valopäänä tyttäreni kanssa saunalenkin. Mä juoksin kolme vetoa lyhyin kävely palautuksin ja tytär pyöräili intervalli-tyyliin vierellä. Reippaasti jaksoi 6 vuotias taas kaikesta kuravellistä ja paikka paikoin yllättävästä liukkaudesta huolimatta yhteislenkkimme - on se ihana <3

Saunomisen jälkeen nautiskeltiin glögillä, pipareilla ja sinihomejuustolla - mun ehdottomia joulunajan herkkuja. Ystävä toi alkoholitonta Hans Välimäen Vuosikertaglögiä 2015. Tätä maistellaan sitten joulunpyhinä. Kiitos Meiju & co

 Kunhan pulina lastenhuoneista lakkasi, alkoi vielä viime hetken lahjojen paketointi riemu. Suurin osa lahjoista on jo jaettu perheelle ja ystäville, mutta omien lasten lahjat jätän aina viimeiseksi. Voi sitä riemua huomenna ;)

Lahjoja tärkeämpää kuitenkin on saada rauhoittua hetkeksi arjen kiireistä ja nauttia hyvästä, perinteisestä suomalaisesta jouluruuasta perheen kesken. Oman joulun kruunaa lasten ilo sekä hyvät muistot ja perinteet omasta lapsuudesta. Vuosien kuluttua mukava kuulla lapsilta, miten he ovat lapsuuden joulut kokeneet. Se on nimittäin tässä ja nyt.

Meidän perheen tämän vuoden joulukortti ;) Kuva on Maltan reissultamme tältä syksyltä.

Hyvää ja rauhallista JOULUA 2015 jokaiselle teille lukijalle!

~Eija~

p.s. Ja näin tässä juttua kirjoittaessa päivä pyörähti jouluaaton puolelle. Nyt äkkiä nukkumaan :)!